29.12.2013

Vuoden 2013 Parhaat Tuotteet

Jälleen on aika koota yhdelle listalle vuoden parhaat tuotetuttavuudet. Tänä(kin) vuonna oli erittäin vaikea kutistaa lista vain kymmeneen tuotteeseen, ja lopullisen listan valmistuttua huomasin että siellä kuitenkin komeilee 11 kappaletta... :D Eli olkoon sitten Top 11 tällä kertaa - ja mitäpä tuolla luvulla nyt oikeastaan on väliä. ^_^

Vuosi 2013 oli itselleni Seerumivuosi. Olen viime vuodet lisännyt pikkuhiljaa seerumien käyttöä, mutta nyt viimeistään tajusin, että seerumikoostumus näyttää olevan itselleni se kaikkein mieluisin kosteutusmuoto kasvoille.

Listan tuotteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

VuodenParhaatEstelleThild

Vuoden ihanimman tuntuinen ihonkosteuttaja, ylistykset ovat varmasti tuoreessa muistissanne. :)

Suurin osa valmistajista haluaa uskotella meille, että seerumi kuuluu aina käyttää varsinaisen hoitovoiteen alla eikä riitä yksinään kosteuttamaan, mutta se on ihan kukkua. Joillekin riittää, toisille ei, ihotyypistä ja makuseikoista riippuen. Yksi tykkää paksummasta voiteesta, toinen ohuenohuesta fluidista. Jos iho tuntuu seerumin jälkeen hyvältä eikä kiristä, on seerumi aivan riittävä kosteuttaja yksinäänkin.

VuodenparhaatTBS

Vuoden toiseksi parhaan tuntuinen kosteuttaja. TBS:n tuotteessa on kaikki kohdillaan; hinta, luonnolliset raaka-aineet, ekosertifiointi ja ihofiilis. Aluksi epämiellyttävän tuntuiseen tuoksuunkin tottui, ja lopulta huomasin jopa tykkääväni siitä. The Body Shopin Nutriganics -linjan esittely täällä.

VuodenParhaatYR

Monikin vuoden hoitoainetuttavuuksista olisi ansainnut paikan tällä listalla, mutta valitsin Yves Rocherin sen ainesosalistan perusteella. YR:n hiustuotelinja ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, ja silti siihen on haluttu valita luonnon ainesosiin pohjautuvat formulat. Reparationin ainesosaluettelo on minusta loistoesimerkki siitä, kuinka hyvin pelkistetyllä reseptillä voi saada erinomaisen hoitotuloksen. Laittaa miettimään, mihin niitä kymmeniä eri uutteita ja kvatteja ja silikoni-proteiiniyhdisteitä tarvitaan…

VuodenParhaatCutrinPremium

Uusi suosikkini latvojen hoidossa ja suojauksessa. Kevyt, ei-lähmäävä koostumus joka jättää latvat silkinsileiksi. Riittoisa pullo ei lopu ihan lähivuosina… Premium-öljyn esittely ja muita hyviä hiusöljyjä tässä postauksessa.

VuodenParhaatKicks

Vuoden paras meikkisivellin! BB-voiteen levitän mieluiten sormin, mutta meikkivoiteen kanssa tämä on ihana. Meikkivoide levittyy kasvoille tasaisesti ja ilman rajoja, ja sivellin tuntuu ylipäänsä kasvoilla jotenkin tosi kivalta! :) Perinteinen lättänä meikkisivellin on jäänyt vähemmälle käytölle tähän tutustuttuani. Siveltimen esittely videon kera täällä.

VuodenParhaatLumeneCC

Todella hyvä edullinen meikkivoide! Jopa niin hyvä, että minä vannoutuneena puuterimaisen meikkipohjan käyttäjänä jumiuduin käyttämään Lumenen CC:tä alkuvuodesta pitkäksi aikaa. Yllättävän peittävää ollakseen ohutta ja luonnollisen tuloksen jättävää meikkivoidetta. Tarkempi esittely kuvien kera löytyy täältä.

Minulla alkaa jo hermo mennä näihin kirjainlyhennetuotteisiin, enkä jaksa ajatella tätäkään voidetta jonain erityisesti ”väriä korjaavana” (CC = color correcting), mutta pirun hyvä meikkivoide se on! :)

VuodenParhaatKiehls

Pidän voidemaisista deodoranteista. Etenkin matkoilla, kun ne saa pursotettua pieniin matkapakkauksiin. Kiehl’sin Superbly Efficient Anti-perspirant & Deodorant Cream tuntuu hellävaraiselta – tai ei oikeastaan yhtään miltään. Siksi se onkin niin hyvää. Nestemäisistä deodoranteista jää usein sellainen kuivan tuntuinen ”kalvo” kainaloon, Kiehl’sin voidemaisesta ei.

VuodenParhaatMelvita

Ihana tuote – kasvoveden ja seerumin välimuoto. Jättää ihon kosteutetumman tuntuiseksi kuin tavallinen kasvovesi. Kun nyt olen selkeästi seerumistunut, niin ei ihmekään että tämän tyyppiset tuotteet vetävät puoleensa. :)

Kun kesken olevat kasvovedet jäivät sivuun Melvita-testijakson jälkeen ja huomaan joka aamu tarttuvani tähän pulloon - siitä tietää että Orange Blossom Extraordinary Water ansaitsi paikkansa vuoden parhaiden listalla.

VuodenParhaatIdun

Uusi ihana mineraalituttavuus! Sytyttää valon kasvoille, tekee erittäin kuultavaa ja ”eteeristä” jälkeä. Kokemukseen ja tuotteiden sijoitukseen listalla vaikuttaa epäilemättä myös pakkaus-design johon ihastuin täysillä. Idun esittäytyi Karkkipäivässä helmikuussa. Vuoden aikana Idunin jälleenmyyjäverkosto on muuten lisääntynyt huimasti ja olen bongaillut sarjaa eri apteekeissa.

 IdunMinerals_face

Idun-meikki-look on varmaan vuoden lempparimeikkikuviani..! :) Niin.... kuulas! Ja minulle täydellisesti sopivat sävyt.

VuodenParhaatDermosil

Tämän tuotteen sain jo vuoden 2012 puolella, mutta otin sen käyttöön vasta tänä vuonna. Siksi sijoitus 2013-listalle. Lumenen kulmakynän muututtua uudistuksen myötä pehmeämmäksi nappasi Dermosil sen paikan kulmakarvatuotesuosikkinani. Dermosilin kynässä on makuuni täydellinen koostumus; ei liian pehmeä, ei liian kova, ja väriä tarttuu juuri sopivasti. Sävy Medium on hyvin lähellä Lumenen 02:sta ja sopii minulle kuin nenä päähän (pahoittelen latteaa ilmaisua.)

Dermosilin kynän tarkempi esittely täällä.

VuodenParhaatZuii

Varmaan yksi eniten käyttämiäni tuotteita koko vuonna. Niin helppo ja meikkiin kuin meikkiin sopiva luonnollinen, mieto haalean persikan sävy. Loistava kerrostuvuus – punaa voi lisätä vaikka 20 kerrosta sävyn syventyessä eikä tulos näytä kuivalta, paksulta jauhokerrokselta. Puna on näkynyt vaikka kuinka monessa meikkikuvassa vuoden aikana, tässä ensimmäinen.

Nämä tuotteet kuuluvat myös vuoden parhaimpiin mutta jäivät "bubbling under":

Patyka Biokaliftin silmänympärys-voide, Skin Blossom -putsari, Make Up For Ever Eye Prime ja Mádaran Colour & Shine -shampoo ja hoitoaine.

.

Edellisten vuosien listaukset:

Vuoden 2012 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2011 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2010 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2009 Parhaat Tuotteet

20 comments on “Vuoden 2013 Parhaat Tuotteet”

  1. Kiitos,kicksin sivellin vinkistä. Itse ostin sen jonkin aikaa sitten mutta kokeilin vain pyörittämällä ja jotenkin se on sitten jäänyt vain kokeiluasteelle. Mutta pitääkin sitä nyt kokeilla noin perinteisellä tyylillä =)

    Vastaa

    0
  2. Pitääkin kokeilla seuraavaksi tuota Lumene CC:tä kuulosti ainakin tosi hyvältä vaihtoehdolta!

    Olen ihan uusi lukija joten en ole varma ootko joskus puhunut näistä jutuista mutta osaisitko ollenkaan vinkata joitakin wanhoihin sopivia meikkejä? Ittelläni tumma silmämeikki ei toimi mielestäni ollenkaan eikä kovin vaalea meikkikään houkuta koska oisihan se kiva jos se nyt edes vähän näkyisi. Help me please, olen hukassa :)

    Vastaa

    0
  3. Olin aivan varma että tilasin suositustesi jälkeen YR:n hoitoaineen, mutta nyt kun tarkistin päivämääriä, niin olinkin tilaukseni lähettänyt kaksi päivää ennen postaustasi aiheesta :) Mutta toimiva, oikeastaan ihana hoitoaine se kyllä on.

    Vastaa

    0
  4. Luin nuo sinun vanhatkin postauksesi ja on pakko todeta, että jestas miten olet kehittynyt valokuvaajana! :D

    Vastaa

    0
  5. Kiitos listauksista. Enpä aiempia listoja ollut huomannut ja näitä lukiessa menikin tovi... kurkkasin jokaisen linkin taakse ja kiinnostuin monesta "uudesta" merkistä. Taidanpa tehdä myös tilaukse Yr:lle :)

    Vastaa

    0
  6. Laiska kommentoija haluaa kiittää mahtavasta blogista.Jutuissa on vahva faktapohja eli olen saanut ja löytänyt täältä tosi paljon tietoa.Kysynkin nyt gurulta muutamia vinkkejä:).
    Eli keinoja pidentää hiusten pesuväliä (paitsi kärsiminen, heh!).Itsellä aika samantyyppinen hiuslaatu kuin sinulla, ehkä karheampi, mutta myöskin laineikas/kihartuva.Vuosia lyhythiuksisena ja paljon urheilevana olen tottunut pesemään hiukseni päivittäin (joskus kahdestikin).Päänahka huutaa hoosiannaa ja on rutikuiva.Nyt olen saanut pidennettyä pesuväliä joka toiseen päivään vähentämällä muotoilutuotteiden käyttöä. Kasvatan hiuksia, mutta eivät ihan vielä yllä kiinni.Hiukset eivät ole rasvaiset, mutta se lähmäfiilis tuotteiden käytön ja hikoilun jälkeen....yöks!
    Toinen kysymys:tiedätkö hyvää kiharavoidetta/suihketta, jossa ei ole hajusteita?Tai ainakin olisi vain tosi vähän? Moroccanoilin ja Tigin voiteet ja Tigiltä suihkekin on.Tosi hyviä ovat ja tekevät ihanat kiharat, mutta kaikissa todella voimakas (joskin hyvä) tuoksu.Yrittäisin nyt vältellä noita hajusteita.
    Kiitokset ja kaikkea hyvää tulevalle vuodella!

    Vastaa

    0
    1. Eli keinoja pidentää hiusten pesuväliä

      Kuivashampoo. :) Se on ainoa mikä toimii itselläni. Osta "mieto", ei rakennetta tuova kuivashampoo joka vain poistaa rasvaisuuden tuomatta karheutta (jota monet meistä nimenomaan haluavat muotoiluominaisuutena). Tällaisia ei-muotoilevia, mietoja kuivashampoita ovat mm. Kicksin Dry Shampoo (ei se toinen jossa lukee Styling), Batisten peruslinjan kuivashampoot sekä Goldwellin Dual Senses Touch-Up Spray.

      Toinen kysymys:tiedätkö hyvää kiharavoidetta/suihketta, jossa ei ole hajusteita?

      En valitettavasti. :/ Itse käyttämäni K Pour Kariten (luonnonkosmetiikkaa) muotoiluvoide on selkeästi vähemmän tuoksuva kuin mainitsemasi Tigi, mutta kyllä siinäkin hajusteita on. Olen käyttänyt niin vähän muotoilutuotteita että minulla on tosi huono kokemuspohja suositella mitään siitä tuotekategoriasta :/

      Simillä on hajusteeton tuotesarja DS, mutta sielläkään ei ole kiharavoidetta tai -suihketta. Muita muotoilutuotteita kylläkin.

      Vastaa

      0
  7. Hei Sanni, ja kiitos mielenkiintoisesta listauksesta! Tällaisia on aina hauska lukea ^___^ Olisin kysynyt mielipidettäsi yhteen asiaan... nimittäin tuohon TBS:n seerumiin liittyen. Kävin ostamassa sellaisen tänään, ja vasta kotona huomasin paketin kyljessä lukevan "First signs of ageing". Oops. Olen 22-vuotias, eikä naamassa vielä pahemmin ikääntymisen merkkejä näy. Kehtaanko seerumia käyttää vai olisiko se parempi pistää suoraan eteenpäin isosiskolleni?

    Vastaa

    0
    1. Kehtaat käyttää, noille "anti-aging" -jutuille ei kannata laittaa niin paljon arvoa ;) Noita ikääntymissanastoja halutaan kosmetiikkamaailmassa liittää käytännössä kaikkiin tuotteisiin, jotka ovat jotain muuta kuin peruskosteusvoiteita. Jos voidepohjassa on jotain aktiiviainesosaa jolla iho ei tee mitään, se vain jää iholta hyödyntämättä. Se ei siis tee mitään "hallaa" iholle, on vain ikäänkuin "ylimääräistä".

      Vastaa

      0
  8. YR:n hoitsikka on muuten nyt tarjouksessa vajaat 4e, ostin tänään :) mielenkiinnolla odotan kokemusta, halvin päässä käynyt hoitsikka viimeisen 5 vuoden aikana on maksanut 10 euroa :D (ostan aina kampaamotuotteita) ei olis ollenkaan paha jos toimis, kynnys kokeilla edullisempaa on kova kun tuntuu et halvan kanssa saa aina huonomman riittoisuuden ja käyttökokemuksen.. inci on kyllä totta tosiaan aika uskomaton ja vähän jännittää silikonittomuus tämän korppupään kanssa, pitää toivoa että jätettävien silikonit riittää :D

    Vastaa

    0
  9. Tännekin kotiutui YR:n Reparation-hoitistuubi, kun kerran oli vuodenvaihteen alessa. Ja täytyy tunnustaa, että iherbin tilaukseen meni Aubreyn Honeysuckle-hoitoaine! (Sinusta on tullut erinomainen iherb-mainostaja... vaikutat tehokkaasti suomalaisten naisten kulutustaipumuksiin ..)

    Vastaa

    0
  10. Mitä voidemaista poskipunaa suosittelisit luonnonmukaiselta kosmetiikalta? Kasvojeni iho on kovin pintakuiva ja parhaiten mulle passaa kylmät sävyt. Kiitos jo etukäteen!

    Vastaa

    0
    1. Mitä voidemaista poskipunaa suosittelisit luonnonmukaiselta kosmetiikalta?

      Yhdelläkään tuntemallani luonnonmukaisella kosmetiikkamerkillä ei ole voidemaista poskipunaa :/

      Vastaa

      0
    2. Couleur Caramelilla oli ainakin Jardin Sauvage -lookissaan voidemainen poskipuna nimeltä Bikini. En tosin ole varma, saako sitä enää mistään, sillä se taisi olla vain tuossa lookissa. Ainakin Helsingissä Nudge-liikkeessä alkuvuodesta 2013 hiplasin sitä. Nyt pikaisen googlailun perusteella saatavuus nettikaupoista oli valitettavasti huono.

      Ja tietysti simppeli vinkki on käyttää ihan jotain luonnonkosmetiikan huulipunaa voidemaisena poskipunana, kuten itse teen. Väriä ei tule liikaa, kun valitsee tietysti sopivan sävyn ja pyyhkäisee kerran tai pari sillä ensin sormenpäähänsä ja siitä sitten vasta työstää poskiinsa.

      Tämä nyt oli varmaan aika itsestäänselvä vinkki, mutta ajattelinpa mainita, sillä monesti ihmiset eivät tule ajatelleeksi tuotteiden monikäyttöisyyttä. Itse olen saanut näin yhden huulimeikkiini sittenkin hieman väärän roosan sävyn aktiiviseen käyttöön poskipunana. Ja tätä vinkkiä voi luonnollisestikin käyttää niin normikosmetiikan kuin luonnonkosmetiikan huulipunien kanssa, ihan oman mieltymyksen mukaan! =)

      Vastaa

      0
    3. Ja tietysti simppeli vinkki on käyttää ihan jotain luonnonkosmetiikan huulipunaa voidemaisena poskipunana, kuten itse teen.

      Aivan, tuo on hyvä vinkki jonka aina tuppaan itse unohtamaan! :)

      Yksi tapahan on myös sekoittaa mineraaliposkipunaa pieneen määrään kosteusvoidetta.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (19)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)