19.09.2013

Saippuaooppera 18.9.2013

Eräs lukija keksi hauskasti nimetä nämä palashampoojutut Saippuasarjaksi, ja sarja jatkukoon tänään. :)

(Saako Brooke tukkansa puhtaaksi ennen treffejä Ridgen kanssa..?)

Minun piti alunperin julkaista juttu päivän kävelyretkestäni ja sen lomaan hiuskuvia, mutta jotenkin minusta tuntuu että nämä hiusjutut kiinnostavat teitä nyt enemmän kuin matkastoorit..? :D No, laitan sen kävelyjutun ulos kumminkin omana postauksenaan. Lukekoon ne keitä Kreikkajutut kiinnostaa. :)

Palashampoopesu18092013

Eilen siis tutustuin omenaviinietikkahuuhtelun saloihin, mutta sillä virheellä, että jätin etikat päähäni. Fail. Etikka on kuin hoitoaine joka pitää huuhdella pois. Onneksi minulla on Naamakirjassa valppaita ystäviä jotka huomasivat erheeni välittömästi ja ohjasivat oikealle tielle.

Tosin - Flow' sivulla halutaan sekoittaa pienen palashampooaloittelijan päätä huomauttamalla, että "Hoito on tehokkaampi jos jätät sen hiuksiisi"... Ota nyt selvää...! Ehkäpä pienempi etikkamäärä toimiikin jätettävänä, mutta minun eilen annostelemani määrä muutti paksun tahmatukan lattanaksi öljytukaksi. Hiukset olivat kyllä oikeasti todella hyvän tuntuiset, siis hoidetussa mielessä - uskomattoman sileät, pehmeät ja taipuisat. Mutta eihän sitä ollut kiistäminen että ne olivat myös öljyiset.

Joten! Tänä aamuna taas uusi saippuointioperaatio, etikkahuuhtelu pienemmällä etikkamäärällä ja tällä kertaa perään myös huuhtelu puhtaalla vedellä. Ja lopuksi normihoitista ihan uloimpiin latvoihin, en vain pysty olemaan ilman. Ainakaan vielä.

Blondi_pala

Esitellääs nyt Sarjan Tähti oikein virallisen kuvankin kanssa; "lipevä" ^_^ vastanäyttelijäni Flow Kosmetiikan Blondi.

Pesun jälkeen hiukset tuntuivat paremmilta kuin viimeisimpinä päivinä, mutta - - eivät nämä puhtaat ole vieläkään. Eivät lähellekään. Tahma on ja pysyy. Nyt siitä oli kuitenkin osa huuhtoutunut pois etikan myötä. Päänahka ei toistaiseksi ole reagoinut mitenkään, sitä ei siis kutita eikä se ole alkanut hilseillä. Se vain tuntuu... likaiselta.

Kun hiukset olivat kuivuneet, ne olivat kivan näköiset mutta niin inhan tuntuiset että kiepsautin ne vakionutturalleni päälaelle etten vain hypistelisi niitä. "Poissa sormista, poissa mielestä."

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku lukija halusi tietää, millaisella nutturalla tulee niin kivat kiharat kuin Muhkea-postauksesssa. No tällaisella "Myy-tötteröllä". :)

Illalla avasin nutturan.

Hiukset18092013_nutturan_jalkeen

Etikka oli jättänyt hiuksiin jotenkin sellaisen erityisen "jäntevyyden", ja se yhdistettynä saippuan tuomaan tuuheutukseen luo tällaisen pehkon. Voi kunpa mulla olisi laittaa tähän vertailukuva siitä, miltä tukkani näyttää normaalitilassa nutturalta avattuna. On nimittäin hyvin erinäköinen kuontalo. Toki ilmankosteus täällä Kreikassa vielä tehostaa hiusten kihartumista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten näkyy, tyvi on likaisen näköinen, mutta lähmä ei kuitenkaan näytä ylettyvän pidemmälle hiuksiin. Vaikka se on siellä. "Normilikainen" tukka menee kauttaaltaan ihan rasvaisen näköiseksi, eikä puhettakaan että normilikainen tukka näyttäisi harjattuna...

...tältä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei tästä kuvasta minusta voisi uskoa, että hiukset ovat todellakin kauttaaltaan erittäin tahmeat. Kun ne kahmaisee käteen, ne tuntuvat paksuilta ja "suurimassaisilta". Normilikainen hius menee ihan kasaan ja ponnari on pelkkä säälittävä littana esitys.

Tuo saippua on kyllä.... hyvin, hyvin erikoinen asia. Mun hiukset ei ole koskaan tuntuneet tai näyttäneet tältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin tiistaiaamulla jo valmis luovuttamaan koko pelin. Mutta kun katsoo tätä tukkaa.... Onhan se kyllä aika kivan näköinen..? Puntarin toisessa kupissa keinuu muhkea leijonanharja jota ei voi koskea eikä hädin tuskin harjata koska se on niin ällöä, ja toisessa kupissa puhdas, ihanan tuntuinen tukka jonka läpi voi vetää sormensa - mutta joka on se lättänä tavisletti. Kumpaan suuntaan heilahtaa..?

Taidan vielä jatkaa kokeilua. Uteliaisuus on sen verran vahva.

Jospa jossain vaiheessa tulee vastaan saari, jossa olisi vähemmän kovaa vettäkin...?

40 comments on “Saippuaooppera 18.9.2013”

  1. Niinno, kai se öljytukka voi tulla takaisin. Johan niistä Grease-ajoista on muutama vuosikymmen. :)

    Vastaa

    0
  2. Hehee, sun tukka näyttää tossa viimeisessä kuvassa niin isolta, että keskiruumis näyttää luonnottoman, liioitellun pieneltä;D Vaikka toki tiedän, että olet oikeastikin tosi pienikokoinen...

    Tämä saippuaooppera on kyllä enemmänkin lisännyt omaa mielenkiintoani kokeilla kyseistä lipevää (got it;)) vastanäyttelijää...

    Vastaa

    0
  3. Kyllä minä olen mielestäni lukenut sellaisia ohjeita etikkahuuhtelulle, että se tehdään nimenomaan viimeiseksi. Niin minä olen muistaakseni itse myös tehnytkin. En tosin muista määriä, olisko 0,5 dl ämpärilliseen vettä. Eli vähän vähemmän kuin mitä sinä käytit. :-D Vaikutti minulla hiuksiin pehmentäen niitä ja tuoden ihanasti kiiltoa. Käytin hunaja-omenaviinietikkaa. Nyt en ole taas pitkiin aikoihin etikalla hiuksia huuhdellutkaan.

    Tää saippuasarja on kyllä koukuttavaa kamaa! ;-)

    Vastaa

    0
  4. Kauniilta näyttää :-) Nythän olet pessyt hiuksia koko ajan ja ne ovat juuri pestyinä kosteat vielä. Olisi kiva nähdä miltä ne näyttävät/tuntuvat parin päivän päästä?
    Minkälaista harjaa käytät? Oletko kokeillut sellaista jonka mainostetaan vaikuttavan varauksiin?
    Ihan parasta olisi jos menisit rannalle aurinkoon ja suolaveteen päiväksi :-) voin vain kuvitella mikä surffitukka olisi illalla :-)

    Vastaa

    0
    1. Nythän olet pessyt hiuksia koko ajan ja ne ovat juuri pestyinä kosteat vielä.

      Olen pessyt hiukset joka toinen päivä, eli kyllä ne siinä välissä ehtivät kuivuakin ;) Vai mitä tarkoitit tuolla kostealla..? En kastele hiuksiani päivittäin, tuo tiistai/keskiviikko-homma oli erikoistapaus koska minun oli pakko pestä hiukset heti seuraavana päivänä sen etikkaöljyisyyden takia. (Hmm, eihän etikassa muuten ole öljyä... eihän..? Mistähän se öljyisyys sitten tulee...)

      Minkälaista harjaa käytät?

      Minulla on Denmanin tällaista harjaa matkakoossa. Siinä pitäisi olla jotain "anti-static rubberia". :)

      Ihan parasta olisi jos menisit rannalle aurinkoon ja suolaveteen päiväksi :-) voin vain kuvitella mikä surffitukka olisi illalla :-)

      Luulen, että saisin suosiolla unohtaa hiusten selvityksen enää ever tuollaisen päivän jälkeen.. ^_^ Saippualähmä + aurinko + suolavesi = SAKSET APUUN! :D

      Vastaa

      0
  5. Siis mä en vain voi käsittää, miten mulla ei jää MITÄÄN tuntumaa tukkaan palasaippuapesun jälkeen :D
    Olen nyt pidemmän tauon jälkeen Sannin innoittamana pari kertaa pessyt tukan omalla Flow- palallani (hamppu-turve) eikä tukkaan jää mitään tahmaa. Päinvastoin, hiukset tuntuvat pysyvän puhtaana pidempään. Ehkä se, mitä kokemuksissani on samaa, niin sitten kun tuntuvat likaiselta, eivät näytä kuitenkaan.

    Tosin, tarkemmin kuin mietin, voi syy tosiaan olla vedenlaadussa.

    Vastaa

    0
    1. Siis mä en vain voi käsittää, miten mulla ei jää MITÄÄN tuntumaa tukkaan palasaippuapesun jälkeen :D

      Mä todella, todella odotan että pääsen kokemaan miltä palashampoo tuntuu Suomen vedessä... Tällä hetkellä tuntuu ihan utopiselta, että tämä todella huuhtoutuu jonkun hiuksista vaivatta..! ^_^ Olisinpa aloittanut kokeilun jo kotona....

      Vastaa

      0
    2. Oon seurannut sun palashampookokeilua, joka on aivan vastaava oman räpiköintini kanssa - erotuksena vain, että testiolosuhteeni sijoittuvat Suomeen.

      Mulla tosiaan oli kokeilussa Flown pala bruneteille, ja lähmäiseksi jätti hiukset etikkahuuhteluista huolimatta. Vinhana lisänä se, että pitkäaikaisemmassa käytössä latvani alkoivat näyttää kärvähtäneiltä. En tiedä, mikä meni vikaan. Jotenkin käsittämättömältä tuntuu se, että palashampoo voisi toimia jolla kulla.

      Vastaa

      0
    3. Jotenkin käsittämättömältä tuntuu se, että palashampoo voisi toimia jolla kulla.

      Sanopa muuta. On tällä hetkellä mulle ehkä kosmetiikkamaailman suurinta mystiikkaa, miten saippua voi yhdellä huuhtoutua tukasta täydellisesti ja jättää silkkiset, syväpuhdistetut hiukset, kun toisella sama pesu tuo kauttaaltaan tahmeat hevosenjouhet. En ole ikinä kuullut minkään muun tuotteen käyttäytyvän näin erityyppisesti eri ihmisillä.

      Vastaa

      0
  6. :-) No etikka on myös pääasiassa rasvahappoa, mutta pH on kait 5.5... On siinä muutakin toki. Saippuan pH on säädetty varmasti tehtaalla johonkin.
    Jos haluat kokeilla niin tee vesilasissa palashampoo-vesi litkua ja sitten perään etikkaa. Jos öljy nousee pintaan niin silloin pH:n lasku saa saippuan rasvahappoja suolamuodosta happomuotoon, öljyn erottumaan. About neutraalissa molempia olisi yhtä paljon.
    Mutta on tää mielenkiintoista. Voi olla että etikan rasvahapot jotenkin öljyyntyy, en tosiaan tiedä.
    Sun pitkät vaalennetut hiukset varmasti imee paljon öljyä, siksi ajattelin että parissa päivässä voi muuttua miltä ne tuntuu.
    Mulla on kanssa luonnonkiharat ja raidoitetut hiukset. Olen päätynyt Gliss liquid silk tuotteisiin, koska niillä pysyy hiukset hyvän tuntuisina ja pehmeinä.

    Vastaa

    0
  7. Toivottavasti jatkat kokeilun loppuun. On tosi mielenkiintoista seurata ja kaikki yleensä luovuttaa palashampoon kanssa jos sitä lähmää tulee. Ja ainakaan kuvista Se lähmä ei näy.

    Vastaa

    0
  8. Jälleen jännityksellä seuraten!

    Mulla kun tuo palashampoo kokeilu epäonnistui kirkuen, siirryin käyttämään luontoshampoota ilman hoitista. Tukka on vieläkin ihan harjattavissa ja tuntuu tuuheammalta ja terveemmältä. Silkkinen kiilto on ehkä vähän vähempi, mutta kyllä tämä pehko silti kiiltää ihan tavallisesti. Itse tykkään tästä (tietysti) paljon enemmän kuin aikaisemmasta hoitoaineellisesta tyylistä.

    Kiinnostaisi tietää, että vaikuttiko roacuttankuuri tukkaan näin paljon - ainakin rasvoittuminen väheni huomattavasti. Aloitin hoitoaineettomuuden ennen kuin aloitin roan, mutten muista miltä hiukset silloin tuntuivat. Ilmeisesti ihan hyviltä, kun tapa jäi päälle. Käytän hoitista joskus harvoin kun on joku erityinen syy, kuten viikon hiustenharjaamattomuus.

    Vastaa

    0
    1. Roaccutan vaikuttaa koko ruumiin talintuotantoon, ja ainakin itse hyvin rasvaiset hiukset omaavana huomasin vaikutuksen selvästi myös hiusten rasvoittumisen vähentymisenä (ainoa asia mitä kaipaan roaccutanista...!)

      Vastaa

      0
  9. Ei tuo kuvissa kakkaiselta näytä. Oiskohan tunne erilainen jos juurikin olisi juuri vaalennettu? Mulla lähmääntyy juuri helpommin ja tukka näyttää rasvaiselta jos en ole pitkilleen värjännyt, ihan pari senttiä käsittelemätöntä tukkaa saa sen aikaiseksi.

    Vastaa

    0
    1. Ei tuo kuvissa kakkaiselta näytä.

      Ei niin. ;) Sepäs siinä onkin kun ei juurikaan näytä likaiselta vaikka tuntuma on jotain aivan muuuta... Magic. ^_^

      Vastaa

      0
  10. Hih, Saippuasarja. Repesin nauramaan ääneen, onneksi olin yksin. :D

    Mulla kiinnostais tuo saippuakokeilu, että pystyisiköhän sillä pidentämään pesuvälejä. Normishampoolla pestessä pysyy tukka hyvänä 2 päivää, kolmas päivä menee kevyesti jos otsatukan huuhtelee puhtaaksi, mutta vielä tuonkin jälkeen shampoolla pestessä tuntuu kuin pesisi "puhdasta" tukkaa, eli aika turhauttavalta.

    Vastaa

    0
    1. Mulla kiinnostais tuo saippuakokeilu, että pystyisiköhän sillä pidentämään pesuvälejä.

      Tällä menolla ei mulla ainakaan...! ^_^

      Vastaa

      0
  11. Mahtavaa, että vihdoin joku muukin kuin super truehippi kirjoittaa palashampoo kokemuksista, ja ihailen kyllä sun sinnikkyyttä tuon saippuapuljailun kanssa! :)

    Vastaa

    0
    1. Mahtavaa, että vihdoin joku muukin kuin super truehippi kirjoittaa palashampoo kokemuksista

      Ehheh... :D

      Vastaa

      0
  12. Toi hiusten tuuheutuminen vaikuttaa niin kivalta että pitää varmaan itsekin kokeilla palashampoota joskus! t. toinen lättälettinen :)

    Vastaa

    0
  13. Itsekin innostuin pari vuotta sitten kokeilemaan palashampoota ja olin vahvasti sitä mieltä, että siirryn ekologisempaan hiuspesuun. Mutta luovutin noin kuukauden kokeilun jälkeen, koska tukkani tuntui aina vain lähmäiseltä. Lisäksi koin hankalana sen, että aina kaikkialle pitäisi raahata erikoispesuaineet mukaan. Eipä minua ainakaan innostanut ajatus etikkahuuhtelusta uimahallissa...

    Minulla on aikalailla yhtä pitkät hiukset kuin sinulla, luulen palashampoon sopivan jotenkin paremmin lyhyemmälle hiukselle. Voin toki olla väärässäkin. Lisäksi minulta alkoi lähteä tavallista enemmän hiuksia, mikä oli viimeinen niitti palashampoolle.

    Vastaa

    0
  14. Tää sun kokeilus kiinnostaa kyllä muakin todella paljon. Itse oon kokeillut sampoottomuutta noin kolme vuotta sitten. Olin sillon viis kuukautta ilman sampoota. Ei toiminut, mutta en oo myöskään luovuttanu vielä. Aion kokeilla vielä joskus, kun ihon talintuotanto yleensäkin vähän rauhottuis, niin naamassa kuin päänahassakin (oon 19-v.).
    Tänä vuonna kokeilin myös hiusten pesua ihan marsseille-saippualla vähän aikaa. Ei ollu paha, mutta luulen, että kokeilen kuitenkin ensin pidentää hiusten pesuväliä ja sitten vasta siirtyä palasampooseen tai sampoottomuuteen. Menee luultavasti kivuttomammin niin.
    Miten usein pesit hiuksias normi sampoolla ennen tätä kokeilua? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Se vissiin vaikuttaa sekin siihen miten kauan hiusten lähmäaika kestää.
    Jostain blogista (en muista mistä) olen joskus lukenut, että tämä blogin pitäjä oli pessyt pahimman lähmälettiajan hiusten pituuksia normisampoolla, mutta siis ei päänahkaa. Se oli kuulemma vähän auttanut siihen omaan fiilikseen, kun edes hiusten latvat tuntuu puhtailta ja niitä on helpompi harjata. Ilmeisesti kyseisen henkilön hiukset oli sen verran pitkät, et niiden latvoja sitten pysty erikseen pesemään ilman että sampoota menee päänahkaan. Varmaan noin pitkiä hiuksia kun sulla pystyis helpostikin pesemään tällai erikseen.

    Vastaa

    0
    1. Miten usein pesit hiuksias normi sampoolla ennen tätä kokeilua?

      Ihannepesuväli joka kolmas päivä, mutta välillä joutui pesemään joka toinenkin. Tällainen pesuväli mulla on tainnut olla koko aikuisiän.. Kuivashampoolla vedän joskus välin neljäänkin päivään.

      oli pessyt pahimman lähmälettiajan hiusten pituuksia normisampoolla, mutta siis ei päänahkaa.

      Hmm, houkuttava ajatus.... :) Nyt kun on tuo Doven pikku-kaveri hollilla niin saattaapa olla että.... joo, katsellaan miten epätoivoiseksi tilanne menee. ^_^

      Vastaa

      0
  15. Kai sä laitat sitä etikkaa sinne juureenkin?

    Mulla ei tee lähmää tuo saippua, ihan kuin oisin pessyt normishampoolla, joka on vaan tosi pesevä.

    Vastaa

    0
  16. Oletko kokeillut Lush:n palashampoita? Mulla ne on ainakin toimineet todella hyvin (ainakin Suomen vesissä :) ). En tosin tiedä mitä eroa koostumuksella on tuohon Flow:n saippuaan...

    Vastaa

    0
    1. Oletko kokeillut Lush:n palashampoita?

      En ole kokeillut, mutta ne ovat tosiaan eri koostumuksella kuin Flow'n. Lushin saippuoissa on samaa natriumlauryylisulfaattia kuin nestemäisissä shampoissa, eli teknisesti ne eivät ole "oikeaa" saippuaa. Varsinainen saippua valmistuu keittämällä rasvahappoja ja emäksiä, niissä ei ole sulfaatteja.

      Vastaa

      0
    2. Ahaa, kiitos selvityksestä :)
      Mutta miksi tosiaan maksaa vedestä ja pakkausmateriaaleista ja tuhlata luontoa... Taidanpa siis tilata seuraavaksi shampoota lushilta (en uskalla alkaa kokeilemaan tuota oikeaa saippuaa :/)

      Vastaa

      0
    3. Kyllä, Lushin paloissakin on luontoa säästävä pointti vaikkeivat oikeaa saippuaa olekaan! ;) (Miksi tosiaan pitäisi välttämättä olla... etenkin jos tulos sulfaatti"saippualla" on parempi.)

      Vastaa

      0
  17. Itse olen pessyt Lush'n palashampoolla hiuksiani pari kertaa (näytepala, joten aika mini). Pesi kyllä minun tukkani ihan kiitettävän hyvin. Ei kyllä yhtä hyvin kuin perus shampoo, mutta ei kyllä jättänyt hiuspohjaa tahmeaksikaan. Hassua miten joku veden kovuus voi vaikuttaa niin paljon pesutulokseen... Tsemppii kokeilulle! Jos sorrut käyttämään perus shampoota niin olisi kiva jos tekisit viimeisen palashampoo kokeilun koto-Suomen vedellä :)

    Vastaa

    0
    1. Pesi kyllä minun tukkani ihan kiitettävän hyvin.

      Lushin saippuassa sulfaatit tekee paremman pesutuloksen kuin aidossa saippuassa, siksi ei pitäisikään jäädä tahmeaksi.

      Jos sorrut käyttämään perus shampoota niin olisi kiva jos tekisit viimeisen palashampoo kokeilun koto-Suomen vedellä :)

      Varmasti kokeilu jatkuu vielä Suomessa! :)

      Vastaa

      0
  18. Innostuin tämän saippuakokeilusi ja kaverini suosituksen myötä kokeilemaan juurikin tuota Flow'n blondi palashampoota. Pari kertaa olen shampoolla nyt pessyt, ja mielenkiinnolla odotan miten hiuspohja tähän tottuu. Alku vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä en itselläni ole tuota lähmäisyyttä oikeastaan hiusten kuivuttua huomannut. Ostin kylläkin samalla kertaa Flow'n kehäkukkahoitoaineen ja se vaikuttaa olleen hyvä ratkaisu, sillä ainakin toistaiseksi hiukset ovat pelkän shampoopesun jälkeen märkinä tuntuneet hieman tahmaisilta ja takukkailta.

    Vastaa

    0
  19. Minulla on suunnilleen samanlainen pitkä ja aaltoileva tukka kuin sinulla, paitsi että omani on ohuempi ja käsittelemätön. Oma palashampookokeiluni kesti kolme kuukautta, jonka jälkeen en enää kestänyt. Tukka näytti paksummalta, mutta oli tahmaista kuin sinitarra (poikaystävä rakasti tätä...) ja päänahkaan jäi vahakerros, joka irtosi raapimalla kynsien alle. Kaiken maailman etikkahuuhtelut yms. tuli kokeiltua. Never again.
    Olen tullut siihen tulokseen, että kaikille hiustyypeille saippuapesu ei kerta kaikkiaan sovi vaikka myyjät jankkaisivat mitä. Ehkä Suomessa yleinen "lasihius" on parempi yhdistelmä shampoopalojen kanssa kuin aaltoileva/kihara tai käsitelty tukka - siistimmin kiinni olevat hiussuomut eivät ota niin kärkkäästi väleihinsä rasvajäämiä tms. Seuraan tarinan jatkoa mielenkiinnolla.

    Vastaa

    0
  20. No huh. Huomenna lähtee tilaukseen saippuat, sen verran oon nyt myyty. Mutta kerros vielä, miten teet ton Myy-nutturan jolla saa MUKA noin nätit kiharat?? Oon väännellyt omiani jos minkämoisiin tötteröihin, ja yleensä tulos on sellainen sekalainen pörrö. Valaise mua Sanni, valaise! :D

    Vastaa

    0
  21. Hei, aloitin minäkin sitten tänään Flown palashampoon käytön! Ensimmäisen käytön jälkeen saman tuntuinen kuin yleensä, ei tahmaa eikä mitään! Tuli noista sun ihanista kiharoista mieleen, olisiko mahdollista kertoa miten tuon nutturan teet? :D Pyöritätkö vaan hiukset kierteelle ja sitten laitat ne sykerölle jotenkin? HALUAN NUO KIHARAT

    Vastaa

    0
    1. Pyöritätkö vaan hiukset kierteelle ja sitten laitat ne sykerölle jotenkin?

      Juuri noin :) Hiukset kierteelle ja sitten kieputtaa sen kierteen juuren ympärille niinkuin kierrepullan :D

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (17)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)