Tänään ihan vain tällainen fiilispostaus talvisesta lempiharrastuksestani eli avantouinnista. Pääsin eilen vihdoin starttaamaan vuoden avantokauden.
Ensimmäinen pulahdus 2013. Kyllähän siinä aina henki meinaa salpaantua kun pitkän tauon jälkeen taas kävelee hyiseen veteen. :)
Avantouinti tekee hyvää niin kropalle kuin sielulle. Kun katse lepää jäätynen järven luomassa hiljaisessa, seesteisessä maisemassa ei voi kuin olla kiitollinen siitä että saa asua tällaisessa ympäristössä.
Nouset vedestä ihon höyrytessä pakkasessa ja lämpö leviää kroppaan.... se on se paras tunne. Jokainen solu oikein kihelmöi hyvää oloa.
. . .
Mieheni houkutellessa minua mukaan kaksi talvea sitten minulla oli avantouinnista se kuva, että sitä harrastavat lähinnä seniorikansalaiset. Sanalla sanoen olin rankannut koko homman "mummolajiksi". Hämmästykseni ei olisi voinut olla suurempi, kun saunalle saapuessa kuulin jo kaukaa nuorten äänien iloista puheensorinaa ja mummujen verkkaisen kylpyhetken sijaan kohtasin nuorekkaan, kansainvälisen tunnelman.
Vieressäni lauteilla voi hikoilla nuorukainen Unkarista tai kaveriporukka Nicaraguasta. Tai sitten se tuttu vakiokävijä hellyttävässä saunamyssyssään. Avantouinnissa löylyjen sosiaalinen osuus on minulle yhtä tärkeää kuin vedessä käynti. En aina halua jutella saunassa kenellekään, mutta pidän lauteiden avoimesta, iloisesta tunnelmasta ja rentoudun kunnellessani keskustelunpätkiä sieltä täältä. Siinä on jotain vaikeasti sanoiksi puettavaa taikaa kun ison saunan lauteilla istuu kylki kyljessä toisilleen vieraita, hyväntuulisia miehiä ja naisia kaikista ikäluokista, sallinette klisheisen ilmaisuni, kuin yhtä suurta perhettä. Tunnelma on jotain aivan toista kuin julkisten uimahallien kolkoissa saunoissa joissa vaiteliaat vierustoverit välttelevät toistensa katsetta. Avantosaunassa hyvä mieli tarttuu - sitä ei voi estää. :) Tuntuu kuin meitä yhdistäisi "salaisuus" - kokoonnumme täällä pimeyden keskellä, saavumme ehkä kireinä ja totisina, kävelemme jäiseen veteen - ja lähdemme keho endorfiineista hyrräten, hymy kasvoilla viipyillen.
Löytyykö lukijoiden joukosta muita avantouintiin koukuttuneita?
0 comments on “Avantoon”
Hei! Nyt heräsi uteliaisuus! Missä tuollainen keidas on?
Luulen, että avantouintipaikkoja on joka kunnassa. :)
en ole koukuttunut, mutta olen kokeillut!! no okei siitä on jo aikaa, mutta silti :D
Mahtaako olla kyseessä xxx? Se on kyllä hieno paikka, jossa tosiaan on hieno fiilis!
Kyllä :) Editoin tuon nimen kommentistasi... Jos joku tunnistaa niin kiva juttu, mutta en halunnut mainita paikkaa nimeltä (niinkuin en muitakaan yksityiselämääni liittyviä paikkoja :)).
Alotin itse vähän yli vuosi sitten, aivan ihanaa :) talvikaudella pyrin kerran viikossa käymään. Jos mun silmäni oikein käsittävät niin käyn itse samassa paikassa uiskentelemassa ja saunomassa! Oon lukenut sun blogia 1.5v enkä oo tajunnut että asut täällä päin (?). Mutta iso peukutus avannolle, suosittelen kaikkia kylmäpelkureitakin kokeilemaan!
Hehe, it's a small world...! ^_^ Ei muuta kuin ylälauteilla tavataan! :D
Avantouinti on ihan mieletöntä! Sitä harrastellaan myös täällä :). Tosin HKI muutettua on harrastus hieman jäänyt...
Ennen veteen menoa ja ihon kastuttua ensin vähän mielijärki huutaa "HULLU ÄLÄ NY JUMALAUTA MENE SINNE!" mutta oi sitä tunnetta kun molskahdat koko kropalla järveen ja alkushokin (mikä on sadasosasekunnissa ohi) jälkeen onkin lämmin fiilis ja olo on kuin olisi syntynyt uudelleen :D. Ihan mieletön fiilis.
Täällä yksi! Siinä vaan on jotain niin taianomaista. Ei sitä pysty oikeestaan edes sanoin kuvailemaan :). Ja ai että nukuttaa seuraavana yönä kuin tukki!
Ehkä sieltä kansainvälisiltä lauteilta löytyy joku ilon siemen :)
kun statukset, ennakkoluulot ja jäykkyys on karsittu pois.
Täytyy sanoa että viime syksyn parhaat pippalot oli ystävän 30v juhlat avantosaunalla. Juteltiin iloisesti sekaisin suomea, ruotsia, italiaa, espanjaa, portugalia ja englantia. Päälle ruokaa, puhetta, naurua ja tanssia :)
Saanko olla utelias ja kysyä, että mitä liikuntaa ja kuinka paljon harrastat viikossa? Haluaisin tuollaisen vatsan? Itsekin tiedän, että turhan hiilihydraattien minimointi vie ns. turvotusta. Mutta miten liikut? Kiitos jo vinkität tätäkin puolta, sillä kosmetiikka ja ruoka aihepiiriä kiinnostavat myös, ja ahkerasti lenkin blogiisi. Ihmettelen aina, miten kerkiät tätäkin noin hyvin tekemään.
Aikeenani on tehdä tässä tammikuun aikana liikuntapostaus, monet ovat tuosta liikuntapuolesta kyselleet. :) Olen harrastanut salitreeniä 7 vuotta, parhaimmillaan kävin 4 kertaa viikossa ja viime vuosina 2-3 kertaa viikossa. Ohjelmani on personal trainerin laatima. Yhteen aikaan kävin myös jumpissa mutta se ei vain taida olla mun juttu... Tällä hetkellä yritän vakiinnuttaa sellaista 3 salitreeniä + 2 aerobista treeniä viikossa -rutiinia. Aerobinen treeni tarkoittaa käytännössä juoksua. Eilen kävin peräti hiihtämässäkin...! ^_^
Avantoon en ole vielä uskaltanut, mutta ns. huippukylmähoitoon olen koukuttunut, eli uimapuvussa 3 minuuttia -110 asteessa. Haikon kartanossa ja muistaakseni Kirkkonummella onnistuu. Aina silloin tällöin on pakko päästä kunnon pakkaseen seisoskelemaan ;D
Ja sen jälkeen se ihana endorfiinihuuma ja sen jälkeen nukkuu kuin tukki :)
Avantouinti on ihana mahtavaa! :) Sitä voi kyllä suositella ihan kaikille!
Olen kokeillut pari kertaa kun uintipaikka on parin sadan metrin päässä kotoa. Olen ajatellut että pitäisi alkaa käymään säännöllisesti. Meillä tosin ei ole saunaa enkä tiedä onko koko kaupungissa saunallista avantouintipaikkaa.
Uimahallin sauna voi olla kolkko mutta ei meillä päin siellä istuta tuppisuina vaan kyllä sielläkin jutellaan tuntemattomien kanssa. Ja välillä mummojenkin juttuja on ihan hauska kuunnella!
Kiva kuulla! :) Itse olen tainnut kokea vain sellaisia kiusallisen hiljaisuuden uimahallisaunoja....
Mä olin perjantaina ihan ekaa kertaa avantouimassa! :) Luultavasti tullaan treffaamaan lauteilla jossain kohtaa, käytiin nimittäin tuossa samassa paikassa myös ja paikkana oikein kiva. Ajattelin ostaa kymppikortin, se kun ei opiskelijalle sitten kerralta maksa juuri mitään.
Mäkin yllätyin ihan älyttömästi tuosta, että siellä käy todella paljon myös nuoria. Ja ennen kaikkea, nuoria ja hyvännäköisiä treenanneita miehiä! ;D
Mies on mua kans houkutellut, mut mä en pysty sinne jäiseen veteen menemään. Kesälläkin pitää olla kunnolla lämmintä vettä ennenkuin mä uin. ;) Mut tiedän, että kun voittaisi itsensä olo olisi varmasti sen väärti.
Kääks, kaverini hoututeltua minua nyt jonkin aikaa kokeilemaan avantoa, tämä postaus tuli hyvään saumaan.... Ehkä minä vielä joku päivä uskaltaudun, kun sitä niin on ylistetty :-)
Joo, käyty on syksystä asti! Tosi mahtava harrastus on ja hyvä olo jälkeen päin. Kauneusnäkövinkkelistä sanotaan että vähentää selluliittia, en osaa sanoa todenperäisyydestä mutta itse olen ehkä jonkinlaista vähenemistä havainnut vatsan alueelta :) Hyvä kannustin monelle arkajalalle.
Nyt vähän intoa hyydyttää kun kuulin että paikalla käy myös tirkistelijä :/
Siis sinun avannollasi..? Onpa tylsää. :/
Minun avannolla tosiaan, nyt sinne oli kyllä ilmaantunut verhot :)jospa se vähän auttais :)
Mahtava postaus, tunnelma välittyy niin, että tekisi just mieli itsekin pulahtaa. Olen haaveillut avantokokeilusta jo 10 vuotta, mutta en ole päässyt sanoista tekoihin, vaikka avantopaikka on 10 min. kävelymatkan päästä kotoa. Mutta vielä mä tota kokeilen... Ps. Sanni, saanko utsia, montako luomiväriä Sulla on (siis erivärisiä kpl)?
En ole enää vuosiin laskenut luomivärejäni.... Urakka olisi aikamoinen. Mutta sadoissa mennään.... :)
Avantouinti on ihan mieletön rentoutumiskeino. Käyn kerran tai kaksi viikossa enkä vaihtais kyllä mihinkään! Sitä paitsi alkukesästä on hauskaa järkyttää kavereita menemällä "tajuttoman kylmään" veteen polskimaan ilmeenkään värähtämättä :D
Olinpas itsekin yllättynyt, että asut täälläpäin. Jos nyt paikan kuvasta oikein tunnistin... Lauantaina tuli dippauduttua samaiseen järveen suunnilleen metri kertaa metri -kokoisesta reiästä. Kyllä tekisi mieli alkaa avantouida säännöllisemmin!
Käytätkö jotain jalkineita avantouinnissa, vai ihan paljain jaloinko loikit veteen? :)
Käytän suihkutossuja :)
Juuri loppiaisena tuli tuossa samaisessa paikassa ekaa kertaa kokeiltua avantoa! Oli kyllä sata kertaa kivempaa kuin olisin osannut kuvitella. Ja sillä hetkellä paikalla oli kyllä aivan kaikennäköisiä, -ikäisiä ja -maalaisia tyyppejä, ihan mahtavaa :)
Itse kävin ekaa kertaa avannossa n. kuukausi sitten, ja juurikin samassa paikassa! :) Tuossa lähellähän on vaihtareiden asuntolat, se selittänee sen että suuri osa porukasta puhu muuta kun suomea.
Voi kun minäkin haluaisin kovasti alkaa käymään avannossa ja aloittaa jo syksyllä. Mutta ongelmana vain se, että kun vain saisi lähdetyksi, ja sais jonku kaveriksi.