Ruoasta on tullut iso osa elämääni ja kosmetiikan ohessa rakkaimpia harrastuksiani sen jälkeen, kun puolitoista vuotta sitten muutin ruokavalioni. Jos jokin, niin hyvä ruoka piristää synkimmätkin hetket. Osa teistä ehkä muistaa tämän postauksen?
Eilen lähdin aamuisen nettisessioni jälkeen kävelylle Lissabonin Chiadon ja Bairro Alton kaupunginosiin. Lounasaikaan reittini saavutti ravintola Terran, jota suositeltiin minulle kaupungin parhaana kasvisravintolana. Kokemus oli niin positiivinen, että halusin kirjoittaa siitä teillekin. Ja samalla höpötellä hieman ruoka-asioista yleensä.
Terran lounasbuffet kustansi 12,50€ ja hintaan kuului juomat, keitto, salaatit, piirakat, lämpimät ruoat, jälkkärit... no, tietysti kaikki pöydän antimet niinkuin buffetiin kuuluu. :)
Puolet ruoasta oli karppaajalle sopimatonta kuten pastaa, riisiä, piirakoita ja leivitettyjä kasvispihvejä, mutta löysin joukosta enemmän kuin tarpeeksi herkullista syötävää.
En jaksanut mitenkään ottaa santsikierrosta tämän annoksen jälkeen. Valitsin lautaselle retiisi-mansikkasalaattia, pinaattimuhennosta, kermassa haudutettua seitania yrteillä ja punapippurilla maustettuna, uunissa haudutettua tofua ja kastanjaa ruskeassa kastikkeessa, yrttimarinoitua kurkku-porkkanasalaattia, tuoretta tomaattia ja jotain ihanaa vaaleanpunaista kastiketta. :) Kasvissosekeitto oli myöskin hyvää mutta en pysty sanomaan mistä kasviksista se oli valmistettu.
Lounaani nautin kuusen katveessa joulumusiikin soidessa. :) Mä niin tarvitsin tällaisen jouluruiskeen...! ^_^ Ravintola oli todella viihtyisä, siisti ja kotoisa. Voin suositella mitä lämpimimmin kaikille Lissaboniin matkaaville kasvissyöjille ja vegaaneille.
Terra löytyy osoitteesta Rua da Palmeira 15, Bairro Alto. Sijainti on kauempana perinteisimmistä "turistialueista", mutta sinne hankkiutuminen joko lounaalle tai illalliselle on varmasti vaivan arvoinen.
Kaikkien näiden viikkojen jälkeen voin sen pidempiä miettimättä sanoa, että kaipaan kotoa ihan eniten omaa ruokaani ja ruokailurutiiniani.
Vaikka kasvissyöjä-karppaajalle sopivan ruoan löytäminen ei mikään ihan mieletön haaste ole matkalla ollutkaan (koska aina voi halutessaan tilata salaattia ;)), niin olen kuitenkin päätynyt syömään sen verran paljon väärää ravintoa että se näkyy ja tuntuu kropassa. Vaa'alla en ole käynyt, mutta veikkaan painoni nousseen matkalla 2-3 kiloa. Ja turvotus on ilmiselvää.
Vaikka olen välttänyt "puhdasta" pastaa, leipää, riisiä, perunaa ja sokeripitoisia ruoka-aineita, olen kuitenkin syönyt jauhoa sisältäviä kasvispyöryköitä, sokeripitoisia kastikkeita, riisipitoisia tofupihvejä ja perunaa sisältäviä omelettejä. Kohteliaisuudesta olen syönyt muutaman Couchsurfing-houstin tarjoaman suklaamakeisenkin.
Nämä tilanteissaan pieniltä tuntuvat hiilihydraattihairahdukset ovat kuitenkin monta viikkoa jatkuvina muuttaneet sen, mikä vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavilla on yleensä pointtina; rasvaperusteinen aineenvaihdunta. Kun pitää ravintonsa hiilihydraattipitoisuuden tarpeeksi alhaisena tietyn aikaa, muuttuu elimistön aineenvaihdunta niin, että se glukoosin (hiilihydraattien) sijaan alkaa käyttää energian lähteenä elimistön omia rasvavarastoja.
Minun aineenvaihduntani on vääränlaisen ruokailun seurauksena vaihtunut takaisin glukoosipohjaiseksi, ja siksi kroppani on alkanut taas jemmata nesteitä --> aiheuttaa turvotusta ja raskasta oloa.
I'll tell you this: vaikka nautin jokaisesta matkan aikana nautitusta suupalasta pinaattipiirakkaa, simpukkapastaa tai suklaakakkua, niin en malta odottaa että pääsen taas jatkamaan normaalia ruokavaliotani. What happened on the trip, stays on the trip.
Jotkut karppauksen aloittaneet sortuvat helposti takaisin vanhoihin tapoihinsa sallittuaan itselleen muutaman hairahduksen. Jos jotain olen näiden viikkojen aikana tajunnut, niin ainakin sen, että minulle ei käy niin. Oloni on rasva-aineenvaihdunnalla niin hyvä, piirakat ja pastat eivät ole pitkässä juoksussa sen arvoisia, että haluaisin niiden tuoman makuelämyksen vuoksi palata entiseen olotilaani. Vastaavia makunautintoja pystyn luomaan kotikeittiössäni vhh-resepteilläkin.
Vähähiilihydraattinen ravinto on todellakin minulle Se Oikea Juttu ja tulee jäämään elämäntavaksi.
Ja hei - vielä yksi ravintolavinkki tähän loppuun! Söin elämäni parhaimmat tofupihvit kuvan ravintolassa: Babete Gastro Bar. Tämä pikkuinen brasilialainen baari sijaitsee ihan keskustassa lähellä Rossio-aukiota, osoitteessa Calcada do Duque 57. Tofupihvit tarjoiltiin suussasulavan sienikastikkeen ja runsaan salaatin kera, ja hintaa annoksella oli 8,50€. Jos menet Lissaboniin ja pidät kasvisruoasta, näitä on pakko maistaa! Mun on ehkä mentävä syömään tuo annos vielä uudelleen... :)
P.S. Yksi lukija kysyi eilisen postauksen kommenteissa voisinko kirjoittaa enemmänkin ruokavaliostani ja etenkin siitä kun palaan taas tiukemmalle linjalle. Minähän kyllä kirjoitan ruoasta mielelläni, mutta en halua tehdä Karkkipäivästä epämääräistä sillisalaattia jossa on joka toinen päivä joku eri aiheinen postaus.... Haluan kuitenkin pitää blogin kosmetiikkablogina tästä matkaosiosta huolimatta. Kysynkin siis teiltä mitä mieltä olette: kiinnostaisiko ruokavalioteema vaikka tammikuulle? (Vuoden alussa moni yrittää muutenkin saada syömisensä kuriin... ^_^)? Ruoka-postauksia tulisi kosmetiikkajuttujen lomassa ehkä pari viikossa.
Lissabon, 26.11.2012
Kävin eilen aamulla poliisiasemalla katsomassa mahdollisten epäiltyjen kuvia vaikka tiesin että se oli ihan turhaa. Tein kuitenkin niin kuin poliisisetä kehotti ilmoitusta tehdessäni.
Asemalta tullessa minulla oli niin paska olo että itketti. "Miksi, miksi, miksi menin sinne turisti-infoon ja olin niin tyhmä?" soi loputtomana nauhana päässäni. Istuin kahvilaan ja tuijotin galaotani (=maitokahvi täkäläisittäin). Sain mieheltäni viestin. "Lopeta se murehtiminen ja nauti Lissabonista, et voi antaa tämän pilata loppumatkaasi", siinä luki. Suunnilleen.
Juuri niin minun pitää tietenkin tehdä. Mutta vielä tänäänkin heräsin allapäin. Katsoin peiliin enkä pidä siitä mitä näen. Kaikki muutkin harmitukset ovat läppärin menetyksen siivellä alkaneet lietsoa toisiaan ja paisuneet hyökyaalloksi.
Päätin, että voisi tehdä hyvää jos nyt kerralla oksentaisin ulos kaikki ikävät ajatukset pääni sisältä. Ehkä olo puhdistuisi. Kaadan nämä ajatukset nyt tähän postaukseen joka saa toimia likasankona. Ja sitten en enää palaa niihin.
Ja nyt: jätän nämä ajatukset taakseni, kerään itseni ja lähden nauttimaan aurinkoisesta säästä.
Totta, en voi enää pitää yhteyttä läheisiini niinkuin aikaisemmin matkan aikana enkä tehdä töitä muuten kuin nettikahviloissa. Kuvien siirtäminen ja käsittely on vaivalloista. Mutta se on kuitenkin mahdollista.
Ja pian olen hyvän ystäväni luona Amerikassa ja pääsen kokemaan New Yorkin jouluvaloissaan. Olen aina haaveillut siitä. Ehkäpä joulumieli huuhtoo pois viimeisetkin alakulot viimeistään silloin.
Lissabonin harmaan sateinen sää kuvastaa tällä hetkellä täysin tuntemuksiani. :( Olen todella, todella vihainen itselleni ja murheissani.
Kun tänä aamuna saavuin Lissaboniin, läppärini varastettiin juna-asemalla. Sinne meni. Ja ihan omaa syytäni. Laskin kassini turisti-infon lattialle, ja viuh, läppäri oli tiessään alle puolessa minuutissa. Ei kukaan fiksu ihminen laske arvokkaita matkatavaroita käsistään missään julkisella paikalla.
Turisti-info oli puolityhjä, siellä ei ollut mitään tungosta. Mutta ne kaksi paikallaolijaa olivat sitten epärehellisiä. Se riitti.
Tällä hetkellä mieli on tosi maassa ja haluaisin vain mennä hostelliin makaamaan sänkyyn ja haukkumaan itseäni. Kone nyt on "vain kone", mutta mukana meni luonnollisestikin kasoittain tunnearvokasta kuvamateriaalia ja muita tärkeitä dokumentteja. Sekä mahdollisuuteni työskennellä matkalla. Kaikki säästämäni blogimateriaali on nyt bye-bye. En voi julkaista sitä aiemmin mainitsemaani poskipunajuttua enkä yhtään mitään muutakaan arkiston kosmetiikka-aiheista juttua. Se sitten niistä.
En todennäköisesti pysty enää kunnolla päivittämään blogia ollenkaan loppumatkan aikana. :(
Olen niin surullinen. Ja vihainen itselleni. En tiedä kumpaa enemmän.
Nettikahvilatkin ovat kuolleet Lissabonissa lähes sukupuuttoon. Kun kaikilla on nykyään kannettavat laitteensa niin mihin nettikahviloita enää tarvitaan.... Istun nyt Rossio-aukion nettikeskuksessa jossa pystyin lataamaan kuvia kamerastani. Meni viisi tuntia ennenkuin löysin paikan. Edes hostellini työntekijä ei osannut neuvoa yhtäkään paikkaa missä voisin käyttää nettiä.
No, jos nyt yritetään kuitenkin lopettaa postaus johonkin positiiviseen, niin eilen minulla oli ilo tavata Madridissa Karkkipäivän lukija Sari joka asuu Madridissa. Sari laittoi minulle viestiä kommenttilaatikon kautta ja pian sovimmekin tapaamisesta. Kävimme Reina Sofia -taidemuseossa ja tapaksilla. Enpä olisi uskonut törmääväni reissukohteessa blogin lukijaan...! Varmasti yksi mukavimmista matkamuistoistani. Kiitos Sari! :)
...ja nyt lähden taas jatkamaan itseni sättimistä ulos sateeseen.... :/ Jos minusta ei enää matkan aikana kuulu niin kovin tiheään, niin tiedätte mistä se johtuu. :(
Elämän pieniä iloja: maitorahkaa ja vadelmia! ^_^ Piti matkustaa 10 viikkoa ennenkuin löysin nämä rakkaat herkkuni.
Meille suomalaisille niin tutut ja itsestäänselvät marjat ja maitorahka ovat monessa paikassa Euroopassa harvinaisuuksia, tai rahkan kohdalla jopa täysin tuntemattomia.
Voi nammmm! ^_^
Ostin eilen tuokkosellisen tuoreita vadelmia Madridin San Miguel -kauppahallista ja puolen kilon pönikän täyteläistä maitorahkaa Lidlistä. (Kreikassa rahkaa ei saanut edes Lidlistä...) Istuin nauttimaan välipalaa Isabel-aukiolle Madridin Oopperan kupeeseen. Se oli hyvin onnellinen hetki. :)
.
.
Ja jotta blogini pysyisi edes jonkun verran mukana ajan hengessä ja Suomen blogosfäärin kuumissa puheenaiheissa, julkaisen minäkin tähän loppuun yhden Naked Truth -otoksen Veeran haasteen mukaisesti. (Tosin Karkkipäivässähän on nähty mun meikitöntä naamaa välillä ihan kyllästymiseen saakka... Viimeksi saitte pällistellä finnihyökkäystäni elokuun iho-postauksissa ja Kreikassa meikitön naamani oli aamuisin varsin freesi kiitos auringon...)
Väittääkö joku edelleen ettei mulla ole tummia silmänalusia? ^_^ Pahoittelen kuvan huonoa laatua, otettu illalla hämärässä.
Ja kyllä, olen täällä blogissa tunnustanutkin että useimmiten photoshoppaan meikkikuvissa tummat rinkulat pois silmien alta. En inhoa mitään niin paljon naamassani kuin noita silmänalusia. Ne muuttavat koko ilmeeni joksikin muuksi mitä tunnen.
Samoin poistan kuvankäsittelyllä pahimmat katkenneet verisuonet silmänvalkuaisista kun julkaisen lähikuvia silmistäni, ne suonet nyt vain ovat niin ällöjä. (Ja teen teille varmaan palveluksen - kuka haluaa katsoa meikkikuvassa verisuonia 10-kertaiseksi suurennettuna..? ^_^)
Enhän mä minnekään Andalusiaan sitten päässyt. Tai valinta se oli.
Taloudelliset syyt ohjasivat minut Madridiin.
Huomaan, että peruskoulun maantiedon tunneista on liian kauan, enkä ollut lainkaan tajunnut miten valtava maa Espanja itse asiassa onkaan. Välimatkat ovat huimia. Bussimatka Barcelonasta Granadaan olisi vienyt puuduttavat 14-16 tuntia ja kustantanut halvimmillaan 72 euroa. Sevilla olisi tyhjentänyt lompakkoa jo sadan euron edestä. Olin ihan puulla päähän lyöty.
Bussi Madridiin maksoi vain 30 euroa, ja haikein mielin luovuin Andalusian reitistä. Minun oli päätettävä haluanko ennemminkin maksaa Granadasta ja Sevillasta vai säästää rahaa USAn lentolippuun. Jälkimmäinen tuntui mielekkäämmältä.
Tänä aamuna heräsin varhain aikeenani naputella teille poskipuna-aiheinen postaus. Mutta muutamaa tuntia ja kuumeista eBookers-sessiota myöhemmin minulla oli postauksen sijaan lentoliput Lissabonista New Yorkiin ja sieltä Helsinkiin. :)
Loppumatkan suunnitelma näyttäisi nyt tältä: lauantaina yöjuna Lissaboniin, torstaina lento New Yorkiin, kaksi viikkoa USAssa ja yritys löytää halpa keino vierailla ystäväni luona länsirannikolla ja paluu Suomeen 15. joulukuuta.
Eipä tässä sitten oikein muuta. :)
Yksi sana Madridista: monumentaalinen.
Pidän kyllä Barcelonasta enemmän. Barcelonassa on enemmän sielua.
En ole aiemmin tehnyt näin pitkää reissua, enkä osannut oikein arvioida paljonko tulisin 13 viikon aikana kuluttamaan. Ehdin säästää matkaa varten n. 6 kuukautta, mutta koska samalla piti säästää myös matkan aikaisiin asuntokuluihin koti-Suomessa, ei kassaa kertynyt mitenkään huimasti. Mutta tarpeeksi kengännauhabudjetti–tyyliselle reissulle.
Kuvituksena Barcelonan isäntäni Luisin taidetta.
Asumiskulut eivät tietenkään ole ainoita kiinteitä kuukausittaisia kuluja kotona. On kuntosalin kuukausimaksua, opintolainan lyhennystä, puhelinlaskua, muita suoraveloituksia… Järjestelin nämä maksut jo hyvissä ajoin etteivät ne olisi syömässä tiliäni matkan aikana. Otin 3 kuukautta maksuvapaata opintolainaan, sain kuntosalini kanssa sovittua ettei minun tarvitse maksaa jäsenmaksua matkani aikana (vaikkei se normaalisti ole mahdollista), muutin puhelinliittymäni pakettidiiilistä halvimmaksi mahdolliseksi (kk-maksu 69 senttiä) ja sovin muiden ”velkojieni” kanssa maksuvapaasta ajasta. Onneksi kaikki on sovittavissa…!
Matkan alussa kaavailin, että viikkobudjettini voisi olla 200 euron luokkaa. Tässä vaiheessa kuvittelin löytäväni Couchsurfing-isäntiä melkein joka kohteestani. Mutta niinhän ei sitten ollutkaan, ja jouduin pian muuttamaan budjettini realistisemmaksi. Santorinilta saakka viikkobudjettini on ollut 300 euroa, ja se on toiminut hyvin. Vain yhdellä viikolla jäin budjetista jälkeen ja jouduin kiristämään kukkaronnyörejä.
Nostan 600 euroa käteistä joka toinen viikko. En halua maksaa luottokortilla mitään mikä ei ole pakollista, jotta pysyn paremmin viivalla siitä paljonko olen kuluttanut eikä tili tyhjene huomaamatta. Maksan luottokortilla vain netissä varatut lennot. Onneksi myös kaikki hotellit yhtä lukuun ottamatta on voinut maksaa käteisellä. Käyttämäni hotellit (Kreikassa domatiat) ovat kustantaneet 17-25 euroa yö. Olen aina majoittunut omassa huoneessa, en pidä monen ihmisen jakamista asuntola-tyyppisistä ratkaisuista.
Kreikassa matkustin laivoilla jotka ovat suhteellisen edullinen kulkuväline (halvin matka n. 9 euroa, kallein n. 50 euroa) ja muutaman välimatkan olen taittanut Ryanairilla. Albaniassa liikuin bussilla joka oli käytännössä puoli-ilmainen.
Tähän mennessä, yhdeksän ja puolen viikon aikana, olen kuluttanut matkoihin ja majoitukseen (lennot, bussit, laivat, hotellit) yhteensä 1172,54 euroa. Tähän päälle tulevat ruokamenot. Shoppailuahan olen harrastanut vain hyvin maltillisesti, muutamat kosmetiikkaostokseni olen täällä blogissa kanssanne jakanutkin ja niiden lisäksi olen ostanut vain hammastahnaa ja 20 euron kengät Albaniassa hajonneiden tilalle. Ja viiden euron sateenvarjon.
Tämänhetkisen tilanteen mukaan minulla pitäisi olla varaa lentää vielä Jenkkeihin ja sieltä kotiin. Joulukuun alussa tilille pätkähtää vielä mukava summa veronpalautustakin joka on hyvä hätävara.
300 euron viikkobudjetti Euroopassa on toiminut minulla loistavasti. Aasiassa varmasti pärjäisi jopa puolet vähemmällä. Oikeastaan olisin voinut nipistää budjettia vielä jonkun verran tiukemmallekin syömällä vähemmän ravintoloissa, mutta koska ruokaelämykset ovat minulle tärkeitä niin en ole halunnut tinkiä siitä ihan joka päivä.
Millaisia kokemuksia teillä on pidemmistä reissuista ja matkabudjeteista?
(Tämä kuva sopii minusta niin hyvin tähän loppuun, vähän niinkuin edellisen postauksen hengessä... Mulla on nyt vähän samanlainen olo kuin tuolla Kanilla..! ^_^)
Nyt on saavuttu siihen pisteeseen reissullani, että matkaa on jäljellä neljä viikkoa. Enää neljä viikkoa.
Se tuntuu niin lyhyeltä. Ja minulla olisi vielä niin paljon suunnitelmia ja ystäviä odottamassa vierailuani…. Anna Belgiassa, Sheila ja Pattie Jenkeissä, Liliana Meksikossa… Virvekin toivotti tervetulleeksi Lontooseen! ^_^ Ei, ei tietenkään ole mitenkään mahdollista että enää ehdin kaikkialle, todennäköisesti budjettinikaan ei veny tuollaiseen kuvioon. Nyt täytyy alkaa miettimään mihin todella haluan käyttää nämä viimeiset viikot. Sillä ne tulevat menemään nopeasti. Tiedän sen.
Alan ymmärtää, miksi nuorin siskoni ”jumittui” Etelä-Amerikkaan kolmeksi vuodeksi. Hänen oli tarkoitus mennä sinne korkeintaan vuodeksi, mutta kuukaudet menevät niin nopeasti…. Vuoden jälkeen ei tuntunut siltä että hän oli nähnyt vielä tarpeeksi, eikä kahdenkaan… Minusta tuntuu nyt ihan samalta. Jos joulu ei olisi tulossa, jatkaisin matkaa aivan varmasti siihen saakka kunnes tili on tyhjä. 9 viikkoa ei tunnu vielä missään.
Ensimmäinen joulun merkki matkallani: kuusi Arenas-tavaratalossa.
Mutta joulu tulee. Ja minulle on laitettu työvuorojakin joulunalusviikolle. (Tosin ihan omasta toiveestani, pomoni kysyi pääsenkö kiireavuksi.)
Kreikassa mietin, että ottaisin Barcelonasta lennon Marrakeshiin, Marokkoon. Ryanair, 17,90€ you know. Mutta kaikki olivat sitä mieltä ettei se olisi yksinäisenä naismatkustajana hyvä idea, ja emmin sitten liian kauan ja lippujen hinnat ehtivät nousta.
Saapuessani Barcelonaan ajattelin, että viivyn täällä korkeintaan kaksi yötä ja jatkan sitten matkaani muualle Espanjaan, sillä olen jo käynyt Barcelonassa kahdesti aiemmin. Mutta heti lentokentältä saavuttuani koin oloni niin kotoisaksi ja viihtyisäksi, (”Ainiin, kaupunkihan tosiaan on näin upea…!”) että tiesin heti viipyväni pitempään. Etenkin kun houstini ovat olleet aivan mahtavia tuttavuuksia, ja tämänhetkinen majapaikkani työelämän hamsterinpyörästä hypänneen, kissansa kanssa elävän taidemaalarin kattoasunnossa Grácian boheemissa kaupunginosassa on todella antoisa. Ei täältä tee mieli lähteä…. Muotokuvanikin on vielä kesken..! :)
Mutta haluan tietysti ehtiä vielä nähdä muitakin paikkoja. Tällä hetkellä kaavailen seuraavaa kuviota: Barcelonasta lähden Andalusiaan, ja siellä pysähdyn Granadassa ja Sevillassa. Sevillasta lähtisin Lissaboniin. Lissabon on yksi matkan must-kohteista, ja siellä haluan viipyä ainakin viisi päivää. Lissabonissa sitten tsekkaan New Yorkin lentojen tilanteen, ja katson löydänkö mitään budjettiini sopivaa. Todennäköisesti Amsterdamista tai Lontoosta löytyy edullisempia Nykin lentoja, mutta täytyy tutkailla… Jos vaikka joku supertarjous osuisi kohdalle Lissabonissa.
Jenkeissä mulle jäisi sitten kaksi viikkoa aikaa. Ja sieltä lentäisin kotiin. Brysselin joulumarkkinatkin houkuttaisivat kyllä niiiiiin…..
Mutta katsotaan mitä tapahtuu. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että ihan kohta olen jo kotona… Meanwhile, Gràcian kämpässäkin tuntuu aika kotoisalta. :)
Löysin kuva-arkistoja selaillessani tämän sangen kirjavan meikkikuvan, ja tajusin kuinka kauas olenkaan tullut noista extremeväri-ilotteluista. Okei, kuvan sateenkaarioksennus on tietysti jo liioittelua, mutta totuuden nimissä en enää viihdy hurjan värikkäissä meikeissä arkena.
(Muistan kun tein tuon värijärkyn - halusin vain kokeilla mitä syntyy kun vedän luomelle randomisti kaikkia mahdollisia värejä sen kummemmin kompositiota miettimättä, eikä "meikki" todellakaan koskaan päätynyt blogiin - ennenkuin nyt vuosia myöhemmin.)
Kaikkien kokeilujen jälkeen palaan aina samaan vanhaan ”turvameikkiini” – kullalla taitettuun ruskeaan ja hohtavaan beigeen. Tässä lookissa minun on kaikkein luonnollisin olla. Ehdottomasti luonnollisempi kuin ilman meikkiä, säännöllinen meikittömyys ei ole ollut vaihtoehto sen jälkeen kun täytin 13.
Klassinen Sanni-silmä ja "rajauksen taika": oikeassa silmässä yläluomella nestemäinen rajaus, alaluomella pehmeästi vaaleanruskeaa luomiväriä ja sisärajaus nudenvärisellä kajalilla.
Comfort-meikkini on muuttunut teiniajoilta vain sen verran, että nuorempana suosimani pehmeä, luomen muotoa seuraava kynä- ja luomivärirajaus on vaihtunut nestemäiseen ja/tai geelimäiseen, reilusti ulkonurkan yli jatkuvaan siipirajaukseen. Tämä rajaus tuo silmiini sen muodon mistä eniten pidän.
Nuorempana en myöskään oikein lämmennyt kuparin tai kullan sävyille meikissäni, mutta nyt ”aikuisena” ne kuuluvat ehdottomasti comfort-meikkipalettiini.
Kynärajausta en tee alaluomelle koskaan, lukuun ottamatta sisärajausta osana ilta/juhlameikkiä. Jos haluan laittaa alaluomelle sävyä, teen sen aina luomivärillä.
Ruskea saattaa olla tylsä väri, mutta eihän siitä mihinkään pääse että se sopii kaikille. Osalle viileät, harmaaseen taittavat sävyt, osalle lämpimät, punertavat sävyt. Osalle, kuten minulle, sopivat molemmat. :)
Comfort-meikkiin kuuluu myös neutraali, lämmin poskipuna + häivähdys aurinkopuuteria sekä hillitty huulikiilto.
Nuorempana en koskaan käyttänyt huulikiiltoa, nyt en osaisi olla ilman. Huulilla on aina oltava jotain.
Rakastan toki edelleen värejä, ja esimerkiksi kullan ja violetin yhdistelmä tulee aina pitämään ykköspaikkaa suosikkimeikkieni joukossa. Kuvan tyyliset meikit ovat kuitenkin nykyään pelkästään iltamenoja varten. En enää yksinkertaisesti koe oloani kotoisaksi näin värikkäissä/tummissa lookeissa päiväsaikaan. Muistan, että viimeisinä aikoina töissäkin koin oloni välillä kiusaantuneeksi jossain trooppisessa luomiväripläjäyksessä.
Sateenkaarimeikistäkin suosin nykyään tätä rajausversiota esimerkiksi bilemeikkinä. Koko luomella se olisi liikaa - ellei nyt olisi jotkut karnevaalit kyseessä. ^_^ Niin sitä vain mieltymykset muuttuvat...
. . .
Ryanairin lennolla ensin Venetsiasta Algheroon ja sitten Algherosta Barcelonaan kiemurtelin penkissäni halusta ostaa Urban Decayn Naked 2 -paletti. Vain 36 euroa...!! Ja siinä se olisi tyrkyllä, lentoemon kärryssä 10 sentin päässä...! Aaaaaaa, haluanhaluanhaluan...!! UD:n Naked-palettien sävymaailma vastaa täydellisesti turvameikkiäni. Mutta en lopulta ostanut....... Järki tiesi kertoa minulle, että yksikään Naked 2:n sävyistä ei ole millään lailla uniikki ja riittää mainiosti että omistan Naked 1:n. Mutta pienen hetken olin jo sortumassa....
Matkalla tai ei, niin ei se meikkifriikki meikäläisestä mihinkään katoa..! ^_^
Millainen on teidän turvameikkinne?
Viimeinen päiväni Sardiniassa oli mahdollisesti myös reissuni viimeinen kesäpäivä. Torstaina kesä nimittäin teki paluun, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lämmittäen meitä jopa 25 asteella. Paikallisten mukaan tällaiset päivät marraskuussa ovat harvinaisuuksia Sardinian leveysasteilla.
Pelastava enkelihoustini Davide (hänellä ei ollut mitään oikean nimensä mainitsemista vastaan) ja minä vietimme päivän Algheron lähirannalla. Anteeksi, mutta pakko laittaa tällainen "minäpäs pääsin vielä biitsille" -lällättelypostaus. ^_^
Davide kävi uimassakin. (Kuivunut heinä rannalla kertoo vuodenajasta... hiekka ei enää ole puhdasta tähän aikaan vuodesta..)
Lounastauko. Onnistuin vilustumaan Sardiniassa kunnolla (en tiedä oliko kylmällä yöllä Sergion sohvalla jotain tekemistä asian kanssa), ja aluksi emmin uikkariin vaihtamista.
Davide ja Algheron kuuluisa "Milese Sandwich". Daviden mukaan tämä leipä on tehnyt sen keksijäperheestä rikkaan, ja kaikki Algherossa tuntevat Milesen. Toiset ravintolat ja leipomot yrittävät kopioida, siinä onnistumatta. Salaisuus on öljy-mausteseoksessa. Täytteenä kinkkua, tonnikalaa, kananmunaa, tomaattia, sipulia ja rucolaa.
...lopulta en voinut vastustaa auringon kutsua...! Oli vain niin ihanan lämmintä..! (En nyt tiedä oliko kuitenkaan viisasta alkaa ihan riehumaan ja pomppimaan vilustuneena... :P)
En käynyt kuitenkaan uimassa, kahlailin vain. Vesi oli aika kirpakkaa..! Mutta moni muu uskaltautui kyllä uimaan.
Tämä on siskolleni, inside-juttu! :) <3
.
Capo Caccia.
Päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun.
Alghero.
* * *
Nykyisessä sijainnissani eli Barcelonassa on myös kauniit säät, eilen paistoi aurinko koko päivän, mutta ei sentään enää mitkään rantakelit. Sardinian CS-välikohtauksesta huolimatta jatkan sohvasurffailua, ja olen jo tavannut täällä kaksi mahtavaa tyyppiä Couchsurfingin kautta.
Jatkoliitteenä "Sergio-postauksen" kommenteissa nousseeseen keskusteluun negatiivisesta palautteesta: olen keskustellut asiasta nyt kolmen eri pitkän linjan sohvasurfaajan kanssa, ja hämmästyksekseni he kaikki ovat neuvoneet minua miettimään pitkään onko järkevää lopulta jättää mitään palautetta. Olen itse niin untuvikko CS-yhteisössä että en vielä tunne "syviä vesiä", mutta nämä veteraanit kertoivat että Couchsurfingin referenssisysteemi ei lopulta oikein toimi niinkuin pitäisi.
Kun jätät negatiivisen palautteen, saat 99% varmuudella tietysti myös vastapuolelta negapalautteen. Ja veteraanien mukaan negapalautteita vältellään viimeiseen saakka CS-yhteisössä. Jo kaksi negaa kuulema "tahraa" profiilisi etkä enää välttämättä saa sohvia niin helposti tulevaisuudessa, vaikka negareferenssit kuinka olisivat selvästi vain kostomielessä jätettyjä.
Negatiivisen kokemuksen jälkeen kannattaa siis kuulema tarkkaan harkita, onko profiilin "pilaantumisen" arvoista jättää kusipäälle hänen ansaitsemansa negareferenssi. Oman profiilisi "likaantuminen" vastapuolen kommenteista on kuulema lähes aina pitkässä juoksussa pahempi asia kuin se, että jättää kirjoittamatta negatiivisesta kokemuksesta. Veteraanit myönsivät, että tämä on tosi huono asia, sillä silloinhan kukaan ei varoita muita ikävistä henkilöistä, mutta "That's just how Couchsurfing works". :/
