Toukokuun Kreikan reissuni viimeinen saarikohde oli pieni ja viehättävä Lipsi.
Olen käynyt Lipsillä kerran aiemmin päiväretkellä Patmoksen saarelta käsin, ja päivä kuuluu Kreikan matkojeni omalaatuisimpiin. Yksin reissatessa tulee välillä päädyttyä juttusille kaikenlaisten erikoisten tyyppien kanssa, ja spontaanille Lipsi-retkelle päädyin eksentrisen, Puolasta Kreikkaan muuttaneen ”poppamiehen” kanssa. Jutun päivästä voi lukea täältä.
Tuon lyhyen päiväretken aikana ehdin todeta Lipsin oikein mukavaksi ja kuvaukselliseksi paikaksi, ja toukokuun reissulla pääsin jatkamaan tuttavuutta saaren kanssa.
Lipsi on yhden kylän ja 800 asukkaan saari Dodekanesian saariryhmässä lähellä Patmosta. Toinen läheinen suurempi saari on Leros.
Lipsi on turistillisesti kutakuinkin tuntematon, ja useimmat ulkomaiset vierailijat ovat joko purjehtijoita, päiväretkeläisiä Patmokselta tai Kreikan saarihyppelijöitä, jotka ovat jo kolunneet läpi alueen tunnetummat saaret.
Kielikuriositeetti: Lipsin kreikankielisessä nimessä on kaksi erikoista kreikan i-kirjainta. Kreikan kielessä on monta eri i-kirjainta, ja kaksi niistä muodostuu kahden kirjaimen yhdistelmänä: 'oi' ja 'ei'. Lipsi on kreikaksi Leipsoi.
Ollakseen niin pieni, Lipsin ainoa, samanniminen kylä antaa itsestään paljon suuremman ja jopa aavistuksen mahtipontisen vaikutelman - ainakin kauempaa.
Viehättävä kalastajasatama sekä vaikuttava Agios Ioannis -kirkko komeine siluetteineen tekee Lipsin kylästä paikan, joka oikein kutsuu laivasta astuvaa vierailijaa pujahtamaan kujilleen.
Suuresta betonimassastaan huolimatta Lipsin satama on mielestäni yksi Dodekanesian tunnelmallisimpia. Satamassa on jotain hyvin erityistä, ja se toimii saarelaisten olohuoneena. Erityisesti alue hotelli Calypson ja satamaviranomaisen toimiston välillä on paikka, jossa Lipsillä näkee eniten elämää. Kalastajaveneiden yli avautuva näköala Agios Ioannis -kirkolle on Lipsin tunnusomaisin.
Maisema hotelli Calypson huoneesta
Tällä maisemalla minäkin halusin majoittua, ja varasin majapaikan nimenomaan näköalan mukaan. Eräs kivenheiton päässä satamasta sijaitseva yksityinen vuokrahuone vaikutti paikkana paljon mukavammalta, mutta varasin lopulta Hotelli Calypson, koska sen huoneista on saaren parhaat näkymät. Hotelli Calypso vaikuttaa muutenkin olevan yksi saaren elämän keskuksia - hotellilla on myös suosittu ravintola sekä oma minimarket. Terassilla tapaa aina lipsiläisiä istuskelemassa.
Samaan hengenvetoon totean, että yksi tai kaksi päivää riittää Lipsillä, ellei sitten halua vain nauttia verkkaisesta tunnelmasta. Tai olla löytymättä.
Kreikkalainen ystäväni Marianna sanoi, että Lipsi on saari, ”jonne menisin, jos haluaisin, ettei minua löydetä”. Marianna kertoi, että yksi Kreikan tunnetuimmista murhaajista ja terroristijärjestön johtajista eli Lipsillä kaikessa rauhassa vuosikaudet ilman että kukaan tajusi kuka hän on, kunnes joku vihdoin tunnisti hänet ja antoi ilmi. Lipsi on paikka, josta kenellekään ei tullut mieleen etsiä murhaajaa…
Rannoista: Lipsin kylässä tai aivan sen läheisyydessä ei ole uimarantaa, mutta saaren pohjoispuolella on komeita rantoja. Korjaus. 🙂 Lipsiin perehtyneempi seuraajani Merja kertoo, että Lipsin kylässä on uimaranta, se vain ei näy kylään. Google Mapsista ranta löytyy nimellä Lientou Beach. Lientou'n rannalle pääsee kun suuntaa laivasatamasta vasemmalle, ei keskustaan päin, joka on oikealle.
Lipsi Town on minusta hurmaava paikka. Se on lopulta pienempi kuin vaikuttava julkisivu antaa ymmärtää, ja kylän tärkeimmät paikat näkee 20 minuutissa. On eri asia, haluaako jäädä hitaasti kuljeksimaan kylän kujille pidemmäksi aikaa - ja kuvaamaan, kun minusta on kyse – ja totta kai haluan! Nautinnollista kylävaeltelua arvostava saa täällä kulumaan paljon pidemmänkin tovin.
Se, mikä turistille avautyy kylänä, ja sijaitsee sataman vieressä kohoavalla pienellä kukkulalla, on lopulta Lipsin ”Old Town”. Kylä rullaa rennosti sisämaahan päin levittäytyen kohti korkeampia kukkuloita, ja suurin osa kylän asukkaista asuu täällä. Vanhan kaupungin alueella sekä satamassa sijaitsee kuitenkin kaikki turistille olennainen.
Agios Ioanniksen kirkko sekä aivan sen takana oleva pieni aukio ovat Lipsin vanhankaupungin sydän. Kaikki vanhankaupungin pienet kujat johtavat jonkin mutkan kautta lopulta kirkolle, joten täältä on hyvä aloittaa tutustuminen kylään.
Lipsin pää "ostos"katu
Kirkon vierestä laskeutuu Lipsin satamaan suloinen kävelykatu, jonka varrella olevien talojen asukkaat ovat selvästi tarkoituksella asetelleet kukkaruukkuja kuvauksellisesti strategisiin paikkoihin.
Tämän kadun varrella on myös pieniä putiikkeja, joissa myydään koruja ja paikallisia käsitöitä. Vierailuni aikaan toukokuussa ne eivät vielä olleet auki.
Kirkon toisella puolella on niinikään tarkoituksellisesti kukkaruukuin koristeltu asuintalo. Minusta kreikkalaisten käsitys esteettisestä kauneudesta ja arvostus sitä kohtaan on aivan ihanaa. ❤️ Hyvin usein Kreikassa kohtaa yksityisten ihmisten pihoja, terasseja, ikkunoita tai portaikkoja, jotka on laitettu kauniiksi myös ohikulkijoiden iloksi – ja koko kylän yhteisen viihtyisyyden nimissä. Fournin kylä oli malliesimerkki tällaisesta paikasta.
Lipsin vanhankaupungin ihastuttava miniaukio
Lipsin vanhankaupungin viehättävä keskusaukio toimii harmillisesti myös osittain parkkipaikkana. Autot verottavat tunnelmaa, mutta jos istuu aukion toisella laidalla sijaitsevaan tavernaan, jonka siniset tuolit ja ruutupöytäliinaiset pöydät levittäytyvät ison limoviikunapuun alla, voi melkein unohtaa idyllin keskelle parkkeeratut ajoneuvot.
Ylläoleva kuva on muuten yksi suosikkejani Lipsiltä. Ihana värien sekamelska; yhdistetään ruosteista oranssia ja syaanin sinistä, miksi ei! 😄, joka silti onnistuu muodostaman kauniin, tunnusomaisesti kreikkalaisen harmonian.
Minä en kuitenkaan päätynyt Old Townin aukion tavernaan, vaan löysin itseni sivukujalta ravintolasta, joka oli todellinen löytö. Tässä vaiheessa reissua ja neljättä viikkoa tavernaruokia nautiskeltuani tervehdin ilolla modernimpaa otetta kreikkalaiseen keittiöön, ja sitä tarjoilee Lipsillä Manolis Tastes. Lipsin kokoisessa paikassa ei välttämättä odottaisi löytävänsä tämän tasoista ravintolaa, mutta toisaalta – Kreikan saarilta voi löytää mitä tahansa!
Manolis Tastes tarjoaa Välimeren makuja ja kreikkalaisia tavernaklassikoita modernilla twistillä sekä kansainvälisiä annoksia risotosta erilaisiin pastoihin ja pitaleipiin. Ruoka tarjoillaan rennossa mutta tavernaa hienostuneemmassa miljöössä kauniisti lautasille aseteltuna.
Tilasin tonnikala-carpaccion ja grillattuja kasviksia. Lasiin kaadettiin paikallisen viinitilan erinomaista viiniä - pikkuinen Lipsi on myös viinikohde, ja täällä on jopa viitoitettu wine road. Sympaattista.
Ravintola toimii kauniissa 1800-luvun suojellussa rakennuksessa, joka on yksi harvoista Lipsillä säilyneistä uusklassisista taloista.
Kävin omistajan ja kokki-Manoliksen kanssa keskustelua ruoka-aineiden laadusta, ja Manolis kertoi maksaneena tänä vuonna ennätyshinnan oliiviöljystä. Hän sanoo käyttävänsä ravintolassaan vain kreetalaista oliiviöljyä, koska se on parasta, ja hän maksaa siitä sen hinnan mikä on maksettava, vaikka kirpaisee. Maku on tärkein, hän sanoo, ja voin vain nyökytellä. Kreetalaisen oliiviöljyn korkean laadun ja hienostuneen makuprofiilin ovat tajunneet monet muutkin Kreikan ulkopuolella, ja kasvanut kysyntä on nostanut hintoja.
(Vinkkaanpa muuten omasta kreetalaisesta suosikkiöljystäni, Terra Cretasta, jota saa myös Suomesta.)
Lounaan jälkeen jatkoin Lipsi Townin kävelyä ristiin rastiin. Kävelin kaupungin taaimmaiselle laidalle, ylös kaupungintalolle ja koululle, kiersin koko sataman sekä nousin kylän korkeimmalle kukkulalle.
Näin mun päivät Kreikassa pääsääntöisesti kuluvat: kävelen ja kävelen. Mitä tutummaksi jokin kylä kävelyjen myötä tulee, sitä tyytyväisempi olen. ❤️ Siksi pienet kylät ovat suosikkejani. Tulen onnelliseksi, kun kylästä tulee ikäänkuin kaveri ja koen todella olleeni siellä, en vain nähneeni sen.
Vannoin Manolikselle palaavani hänen ravintolaansa vielä illalliselle, ruoka oli todellakin niin hyvää, mutta toisin kävi.
Maisema huoneeni parvekkeelta oli niin lumoava (alla), että huomasin mieluusti jääväni viipymään ja mietiskelemään tuohon maisemaan, pehmeän lämpimään iltaan.
Suoraan parvekkeen alla avautui näkymä kahteen satamakadun suosittuun tavernaan, ja niiden täynnä olevat, kadulle levittäytyvät pöydät asiakkaineen tarjosivat miellyttävää seurattavaa. Lopulta tajusin joskus kymmenen aikoihin, että en tosiaan ollut syönyt mitään lounaan jälkeen, ja päätin liittyä alla istuvien ruokailijoiden seuraan.
Lipsi by night.
Kun istuin tavernan - tai itse asiassa ouzerian pöytään, kello oli jo varmaan lähempänä puolta yhtätoista, mutta yhä terassin pöydissä istui ihmisiä ja hämärän illan täytti leppoisa kreikankielinen puheensorina. Ei turisteja. Vain paikallisia. Jäntevä, nuori naistarjoilija kulki uupumatta keittiön ja pöytien väliä, aina vain kannettiin uusia annoksia pöytään; rapuja, saganakia, sardiineja... Asiakkaiden ja tarjoilijan välisistä eleistä ja ilmeistä näin, että kaikki olivat tuttuja keskenään.
Kuvittelin mielessäni, mistä lipsiläiset tuona tavallisena toukokuisena tiistai-iltana mahtoivat puhua.
Manoliksen modernit kokkailut jäivät seuraavaan kertaan, ja söin tyytyväisenä myöhäisillalliseksi periklassisen horta-annoksen sekä grillattuja katkarapuja.
Seuraavana aamuna lähdin Rhodokselle, josta lentäisin kotiin seuraavana päivänä.
Lipsin satamassa kohtasin maailman söpöimmän "My Little Pony" -kalastajaveneen, jota olin ihastellut jo saapuessani saarelle. Pysähdyin jälleen ottamaan kuvan. Voiko olla suloisemman väristä venettä!
Ilokseni veneen omistajakin oli tällä kertaa paikalla. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Hän kertoi valinneensa tarkoituksella juuri nämä pastelliset värit veneeseensä, ja että vene on ollut hänellä melkein 10 vuotta. Hän maalaa sen joka vuosi saman väriseksi.
"Käytkö kalassa?" kysyin mieheltä. "Njaah, nojoo, käyn joo, mutta en minä mikään kalastaja ole", mies sanoi, ikäänkuin sitä pitäisi jotenkin pahoitella. "Käyn välillä nappaamassa vähän rapua".
"Vene on enemmänkin minua ja merta varten, en minä kalastuksen takia sitä hankkinut. Tykkään mennä merelle ja vain olla siellä. Tiedäthän, omaa aikaa."
"Sehän kuulostaa hienolta", sanoin.
Ei millään lailla huonompi syy, kuin kalastus.
Ja näine eväine lähdin Lipsiltä.
💜🩷💛
Tunnetteko tilanteen – istut jonkun kanssa seurassa, ja keskustelu on kuin yksisuuntainen pallopeli, jossa sinä syötät ja toinen vastaa. Jos et syötä, peli keskeytyy. Tai – peli toimii siten, että toinen puhuu koko ajan itsestään ja keskustelu pysyy yllä niin kauan kuin sinä kommentoit toisen kuulumisia.
Tämä on ilmiö, jota olen miettinyt koko aikuisikäni. Miksi toisilta puuttuu kyky tai kiinnostus kysyä toisilta kysymyksiä?
Ei ole kyse haastattelutilanteesta tai ”ristikuulustelusta”, vaan tavallisesta sosiaalisesta vuorovaikutustilanteesta ystävän, puolison, deittikumppanin tai perheenjäsenen kanssa. Toiset eivät koskaan esitä kysymyksiä.
Yksinkertaisimmillaan kyse on terveestä uteliaisuudesta kanssaihmisiä kohtaan.
Millainen on ihminen, jonka kanssa keskustelen? Mitä voisin oppia hänestä?
Kipinän tähän avautumiseen sain The Sunday Times -lehden artikkelista, jonka ystäväni linkitti minulle.
The Times -lehden artikkeli on otsikoitu: The Real Problem With Men? – They Are Rubbish At Asking Questions, mutta ilmiö ei tietenkään rajoitu vain miehiin. Kuka tahansa voi olla kysymyksiä esittämätön keskustelukumppani. Tai jopa elämänkumppani.
Kysymysten kysymättömyys ei aina tarkoita, että henkilö olisi vuorovaikutustilanteissa vaitonainen. Hän voi olla luonnostaan ujo, mikä erityisesti uusissa vuorovaikutustilanteissa selittää kysymättömyyttä, mutta henkilö voi myös olla erittäin puhelias ja täyttää tilan omilla tarinoillaan.
Yksipuolinen puhelias keskustelija osaa kyllä puhua, mutta ei tarjoa vastavuoroista ja kutsuttua mahdollisuutta keskustelukumppanille kertoa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Toiselle tulee olo, ettei hänen kuulumisillaan ja ajatuksillaan ole merkitystä. Tai: ettei keskustelukumppani ylipäänsä koe häntä ihmisenä kiinnostavana. Tämä voi olla ratkaiseva kompastuskivi niin treffitilanteissa kuin pitkissä parisuhteissa. Myös ystävyyssuhteissa.
Ihmisellä on luonnollinen tarve kokea olevansa tärkeä. Tämä tärkeyden tunne voi toteutua arkisessa vuorovaikutuksessa yksinkertaisimmillaan sen kautta, että kanssaihmiset osoittavat vilpitöntä kiinnostusta. Mitä sinä ajattelet? Miten sinä koet tämän asian?
Tai ihan vain: millä fiiliksellä olet tänään?
Yhtä tärkeä elementti on tietysti kuuntelu. Kun toisen on kutsunut kertomaan ajatuksistaan, tulee myös kuunnella.
Voi olla, ettei osa koskaan edes tule ajatelleeksi tällaisia asioita. Että toisilta ”pitäisi kysyä kysymyksiä”. Kaikki eivät näe yhteyttä kysymysten ja mielekkäinä koettujen ihmissuhteiden välillä. On ihmisiä, jotka kokevat, että kysely on jopa epäkohteliasta, ja 'toiset kertokoot mitä haluavat, jos haluavat'.
Psykologisesti asia ei kuitenkaan mene näin. Kysymyksen esitys kertoo aina mielenkiinnosta, ja toistuva yksipuolinen jutustelu tai toinen ääripää, hiljaisuus, jättää vastapuolen tunteeseen, ettei hänestä olla kiinnostuneita. Oli se kysymättä jättäjän tietoinen tarkoitus tai ei.
The Timesin artikkelissa viitataan heteroseksuaalisten miesten heikompaan kykyyn muodostaa ystävyyssuhteita – tilastojen mukaan jopa neljännes heteromiehistä on vailla läheisiä ystäviä, tai täysin ilman ystäviä. Tämän arvellaan johtuvan mm. heteromiesten heikommasta kyvystä esittää kysymyksiä sosiaalisissa tilanteissa.
The Timesin artikkeli kiteyttää:
The real problem with men is a crisis of curiosity.
Itse laajentaisin tämän vaikka muotoon: yksi ongelma heikoissa ihmissuhteissa on uteliaisuuden puute.
Vuonna 2017 tehdyssä Harvardin speed-dating-tutkimuksessa todettiin, että deittitilanteessa kysymyksiä esittäneiden kanssa haluttiin useammin lähteä uusille treffeille.
Ei kai tämän pitäisi olla yllätys: mielenkiinto toisiamme kohtaan on se liima, joka sitoo ihmisiä yhteen. Lisääntymisen ohella.
Miksi siis toisilta puuttuu puhdas uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan?
Aihetta voisi vielä laajentaa: miksi toisilta puuttuu uteliaisuuden ohella myös avoin mieli toisia kohtaan? Kyky tarkastella erilaisia ajatus- ja toimintatapoja kiinnostuksella ja sallivalla uteliaisuudella.
Miksi kaikki eivät sano:
”Hei, haluan oppia sinusta. Jos teet asioita toisin kuin minä, kiinnostavaa! Meidän ei tarvitse ajatella samoin, mutta kuulen mielelläni sinun tavoistasi.”
Siinäpä olisi yksi avain merkityksellisyyden tunteeseen yksilötasolla ja kitkattomampiin ihmissuhteisiin kuten myös globaaleihin suhteisiin eri maiden ja kansojen välillä.
Lopuksi kysymys, johon ei tarvitse vastata ääneen (ellei halua). En halua tällä kysymyksellä loukata ketään, vaan herättää keskustelua ja ajatuksia.
Tunnistaako joku itsessään kysymättömän keskustelijan?
Jos tiedostatte, oletteko miettineet, mistä se johtuu..? Koetteko sen epäkohteliaana, oletteko arkoja keskustelutilanteessa vai tuntuuko, että on vaikea kysyä toisilta jotain?
Itse tiedostan, että saatan joskus olla vuorovaikutustilanteissa liiankin utelias, ja joku voi kokea sen rajojensa ylittämisenä. Minun ongelmani ehkä sitten on, että olen ihmisistä liian kiinnostunut. Saatan tajuamattani innostuksissani tykittää kysymyksiä niin, että pidättyväisempi ihminen hämmentyy. Kysymysten esittämisessäkin on tahdikkuutensa, joka on syytä hallita.
.
Minusta surullisinta on, kun kysymykset ja keskustelu hiipuvat pitkässä parisuhteessa. Toisesta tulee itsestäänselvyys ja hänestä muka ”jo tietää kaiken”.
Toista ihmistä ei koskaan voi oppia tuntemaan valmiiksi, koska emme ihmisinäkään ole koskaan valmiita. Toisesta ja toiselta voi aina, aina oppia.
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Kaksikymmentäneljä Dermosil-lempparia, -24% tarjoushintaan! 🙂
Olen mukana Dermosilin kesän 24/7-kampanjassa, joka juhlii verkkokauppojen aukioloaikaa – verkkokaupat ovat aina auki, 24/7!
Minulla on pitkä historia verkkokauppojen ja postimyynnin (kun online-kauppoja ei vielä ollut) lojaalina asiakkaana, joten tämä kamppis Dermosilin kanssa sopii meikäläiselle kuin nenä päähän. 🥳
Kotiin tilatun paketin odottamisessa ja avaamisessa on vain se jokin ihana juttu ja viehätys, jota en saa kivijalkaliikkeissä. Ekan kosmetiikkapakettini olen tilannut postimyynnistä 13-vuotiaana. :)
Tähän kampanjaan sain vapaat kädet valita 24 Dermosil-suosikkiani. Mukana on laadukkaita ihon- ja hiustenhoitotuotteita ikiklassikoista uudempiin ihanuuksiin, sekä kolme Dermosil-värikosmetiikan ikonia. (Kuka arvaa, mitkä kolme..? ☺️)
Kaikki suosikkini ja tarjoushintaiset tuotteet löydät täältä. Tarjous on voimassa tänään perjantaina 21.7.2023 keskiyöhön saakka.
Lemppari-ihonhoitorutiinini mukaisesti valitsin seerumeita ja kasvoöljyjä. Mukana myös täyteläinen silmänympärysvoide sekä tehokas kasvokuorinta.
SENSITIVE-SEERUMI 7,90€ / 30 ml (alehinta 6€)
Glyserolia, manteliöljyä, skvalaania ja sheavoita sisältävä kosteuttava ja hajusteeton seerumi sopii kaikille ihotyypeille ihon kosteustasapainon parantamiseen. Ohut geelimäinen koostumus toimii myös täydellisenä kumppanina kasvoöljylle.
SENSITIVE-JOJOBAÖLJY 14,90€ / 30 ml (alehinta 11,32€)
Kasviöljyjen klassikko sopii kaikille ihotyypeille kuivasta rasvoittuvaan ja herkästä ja epäpuhtaaseen. Jojobaöljyn lipidit muistuttavat ihon omia lipidejä, minkä vuoksi se imeytyy niin hyvin eikä tyypillisesti tuki ihoa. Hajusteeton koostumus.
Vinkki: sekoita tippa öljyä kämmenellä Sensitive-seerumiin, niin saat öljyn hyödyt ihollesi kaikkein nopeiten imeytyvässä ja raikkaassa muodossa. Öljy-seerumiseos voi korvata kasvovoiteen.
SKIN COMFORT -KASVOÖLJY 12,50€ / 15 ml (alehinta 9,50€)
Ravitseva Skin Comfort -öljy sopii erityisesti kypsälle, kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Sekoitus ruusunmarjansiemenöljyä, purasruohoöljyä sekä auringonkukansiemenöljyä uudistaa, korjaa, kosteuttaa ja ravitsee ihoa sekä rauhoittaa tulehdusta. Skin Comfort -öljyssä tuoksuvat neroli, pomeranssi ja appelsiini.
NIASIINIAMIDISEERUMI 14,50€ / 30 ml (alehinta 11,02€)
Valitsin kaikista Dermosilin anti-age-seerumeista juuri tämän seerumin, koska se on kaikkein monipuolisin ja sopii ihan kaikille ihotyypeille. Niasiiniamidi parantaa ihon kuntoa kokonaisvaltaisesti; häivyttää juonteita, napakoittaa huokosia, kirkastaa pigmenttimuutoksia, hillitsee talintuotantoa ja rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Se on todellinen ”tekee-kaiken”-ainesosa, ja yksi maailman eniten tutkittuja ja parhaiten tehonsa osoittaneita anti-age-aineita.
👉 Jos et keksi mitä anti-age-ainetta alkaisit käyttää ja olet huolissasi anti-age-aineiden voimakkuudesta, valitse niasiiniamidi. Se sopii herkällekin iholle.
OVERNIGHT EYE MASK -SILMÄNYMPÄRYSNAAMIO 8,90€ / 20 ml (alehinta 6,76€)
Ihanan täyteläinen ja hoitava silmänympärysvoide yökäyttöön. Tuotetta voi käyttää naamion tai tavanomaisen silmänympärysvoiteen tavoin. Rakastan täyteläisiä mutta ei-rasvaisen-tuntuisia silmänympärysvoiteita, ja tämä on sellainen! Sheavoi, hiivauute, prebiootit ja glyseroli kosteuttavat ihoa, allantoiini ja bisabolol rauhoittavat.
PORKKANA-KASVOKUORINTA 6,90€ / 50 ml (alehinta 5,24€)
Voidemainen, rakeita sisältävä Porkkana-kasvokuorinta on ihana tuote tehokkaiden kuorintojen ystäville! Hienojakoinen ja tiheä silica-raekoostumus kuorii ihon sileääkin sileämmäksi, samalla kun täyteläinen voidekoostumus tekee tuotteen levityksestä miellyttävää. Antioksidanttinen porkkanauute hoitaa ihoa.
Tiheän ja tehokkaan raekoostumuksensa puolesta suosittelen Porkkana-kuorintaa normaalille ja vahvalle iholle, tämä ei ole herkkäihoisen tuote.
Listaltani löytyy kolme erilaista putsaria: kuohkea vaahto, öljypohjainen balmi sekä savipohjainen, miedosti vaahtoava voideputsari.
SKIN SOLUTIONS CLEANSING MOUSSE 8,20€ / 150 ml (alehinta 6,23€)
Tämä ultrakermainen ja liukas vaahto on mousse-putsareiden aatelia. Dermosilin kolmesta pumpattavasta vaahtoputsarista tämä on kosteuttavin, ja siksi myös mun suosikki.
SKIN SOLUTIONS CLEANSING BALM 7,90€ 7 125 ml (alehinta 6€)
Balmiputsari on Dermosilin vastine öljyputsarille. Koostumus on paljon ohuempaa kuin balmin nimellä myytävissä putsareissa yleensä, tämä on lähes juoksevaa ja levittyy todella hyvin. Skin Solutions Cleansing Balm ei ”kinnaa” iholla, ominaisuus, joka sekin joskus liittyy balmiputsareihin. Kaiken kaikkiaan Dermosilin balmiputsari on erittäin helppokäyttöinen ja iholta helposti huuhtoutuva.
SKIN SOLUTIONS CLAY CLEANSER 8,90€ / 125 ml (alehinta 6,76€)
Vaikka tämä putsari ei ole juuri minun ihotyypilleni, ihastuin Clay Cleanseriin ensikokeilulla. Tykkään persoonallisista ja vähän erilaisista tuotteista, ja tämä putsari on sellainen. Se on ulkomuodoltaan kuin ohutta voidetta, mutta rasvojen sijaan pohjan muodostavatkin savi sekä pinta-aktiiviset aineet. Tuote ei tunnu iholla rasvaiselta ja huuhtoutuu jättämättä piiruakaan rasvaista tunnetta. Jos tuotetta hieroo kostealla iholla pitkään, se muodostaa hyvin miedosti pienikuplaista vaahtoa.
Saviputsarin vaikutus on syväpuhdistava, ja normaalille sekä kuivalle iholle tämä sopii käyttöön vain kerran viikossa. Rasvoittuvaihoinen voi käyttää saviputsaria kuuriluontoisesti joka päivä, mutta jatkuvaan päivittäiseen käyttöön pidän tätä hieman liian voimakkaana tuotteena.
Juuri-sarjan tuotteet ovat koostumukseltaan Dermosilin luonnollisinta kosmetiikkaa. Sarjan Porkkana-tuotteilla on Ecocert-sertifikaatti, muiden Juuri-tuotteiden luonnollisuusaste on muuten vain korkea (94-98%).
SOKERIJUURIKAS-KÄSIVOIDE 6,50€ / 125 ml (alehinta 4,94€)
Dermosililla on mielestäni yleisestikin tosi hyviä käsivoiteita, mutta Juuri-sarjan käsivoiteessa on luonnollisuutta arvostavaan makuuni parhaat ainesosat ja lisäksi koostumus on vähän täyteläisempi kuin muissa. Siksi se on suosikkini! Sheavoi, betaiini ja kookosglyseridit hoitavat käsien ihon pehmeäksi. Miellyttävä hedelmäinen tuoksu.
PORKKANA-VARTALOÖLJY 12,50€ / 100 ml (alehinta 9,50€)
Klassikko-monitoimiöljy sopii niin vartalolle kuin kasvoille. Porkkanamaseraatin eli auringonkukkaöljyyn uutetun porkkanan lisäksi tässä öljycocktailissa ihoa hoitavat myös buritin siemenöljy sekä manteliöljy. Porkkanan sisältämä beetakaroteeni on voimakas antioksidantti, joka ehkäisee ihon hapettumisvaurioita. Se on myös A-vitamiinin esiaste ja ylläpitää ihon nuorekkuutta.
PUNAJUURI-VARTALOVOIDE 6,20€ / 125 ml (alehinta 4,71€)
Samettisen täyteläinen Punajuuri-vartalovoide levittyy notkeasti, imeytyy hyvin ja jättää iholle kosteutetun ja pehmeän tunteen. Tämä on mielestäni Dermosilin paras vartalovoide: se on todella kosteuttava ja hoitava, olematta kuitenkaan superrasvainen. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat sheavoi, kookosglyseridit, kaurajauho sekä punajuuriuute. Mieto ja miellyttävä hedelmäinen tuoksu tuo lisäplussaa.
SENSITIVE SUN PROTECTION LOTION SPF 30 14,90€ / 150 ml (alehinta 11,32€)
Uusi suosikkiaurinkovoiteeni vartalolle! Notkea emulsiokoostumus levittyy superhelposti ja suojaa tehokkaasti; tässä on erittäin hyvät UV-filtterit. Tänä vuonna uudistettu hajusteeton koostumus on saanut Allergia, Iho- ja Astmaliiton tunnuksen.
SALVIA-KEITTIÖSAIPPUA 6,90€ / 500 ml (alehinta 5,24€)
Ihanan tuoksuinen keittiösaippua – olen käyttänyt tätä varmaan 10 vuotta! Keittiösaippuan ero tavalliseen nestesaippuaan on antibakteerinen koostumus, tehokkaampi puhdistusteho ja samalla miedompi vaahtoavuus. Ruoanlaiton yhteydessä on käytännöllistä, että saippua huuhtoutuu iholta nopeasti. Keittiösaippua myös poistaa iholta hajuja, joita elintarvikkeet saattavat ihoon jättää.
EXTRA-VOIDE 8,50€ / 200 ml (alehinta 6,46€)
Tässä on pisimpään käyttämäni Dermosil-tuote ja yksi parhaista ihonhoitotuotteista koskaan! Ihastuin Extraan yli 15 vuotta sitten. Sensitive Extra-Treatment on todella rasvainen hoitovoide erittäin kuivalle iholle, enkä tunne toista sen kaltaista. Voiteessa on aivan uniikki koostumus joka täytyy vain itse kokea. Extra-voide jättää iholle suojaavan kalvon, joka pehmentää sekä ehkäisee kosteuden haihtumista iholta.
Käytän extravoidetta käsi- ja jalkavoiteena. Parhaiten Extra-voide toimii yhdistettynä seuraavaan tuotteeseen:
HYDROGEELI 5,90€ / 100 ml ja 7,90€ / 250 ml
(alehinnat 4,48€ ja 6€)
Siinä missä Extra-voide kosteuttaa ihoa muodostamalla suojaavan lipidikalvon, öljytön Hydro-geeli tuo ihoon vesimäistä kosteutta, eli sitä varsinaista kosteutta. Nämä kaksi muodostavat ihanteellisen kosteusduon toisen ladatessa ihoon vettä ja toisen lukitessa veden ihoon.
Hydrogeeliä voi totta kai käyttää yksinäänkin kosteuttamassa, mutta oikein kuivalla iholla sen päälle kannattaa laittaa rasvamainen kosteustuote. Hydrogeeliä voi halutessaan käyttää myös kasvoilla.
KARBAMIDI-JALKAVOIDE 7,50€ / 150 ml (alehinta 5,70€)
Fantastisen tehokas voide kosteuttamaan ja pehmittämään kovettuneita jalkapohjia. Minulla on kroonisesti karhea, paksu ja halkeileva iho kantapäissä ja päkiöissä, ja olen käytännössä ”naimisissa” superpehmentävien jalkavoiteiden kanssa koko elämäni. Jos en käytä voiteita, iho kantapäissä menee niin karheaksi, että rikkoo sukkahousutkin..! Karbamidivoide on ihan paras apu tähän, ja säännöllinen käyttö pitää ihon pehmeänä ja ehjänä ja suojabarriäärin kunnossa.
Tässä on ihonhoitotuote, jonka käytöstä en koskaan voi luopua.
Tähän joukkoon olisin kernaasti valinnut myös viime kesänä ilmestyneen superhyvän nudevaalean luomivärin, mutta se olikin limited edition -tuote. Mennään siis meikkipohjilla ja kulmakynällä!
IDEAL BB-VOIDE 10,90€ / 30 ml (alehinta 8,28€)
🩷 Mun kaikkien aikojen suosikki BB-voide. Ideal kuuluu mun ”go-to”-meikkituotteisiin, joka tekee aina hyvännäköisen ihon. Kosteuttavan tuntuinen ja erittäin miellyttävästi levittyvä koostumus, luonnollisen kuulas pinta sekä aivan täydellinen sävy (mun sävy on Natural Beige) ovat tehneet Ideal BB-voiteesta meikkipohjan, johon tiedän voivani aina luottaa. Tämä on vain niin helppo ja ihana tuote! Kaikki sävyt (kolme) löydät täältä.
SILKY PERFECTING FOUNDATION 9,90€ / 30 ml (alehinta 7,52€)
Silky Perfecting -meikkivoide on kuin peittävämpi versio Ideal BB-voiteesta. Sävyni Natural Beigekin on sama. Siinä missä Ideal toimii loistavasti arkimeikissä, Silky Perfecting -meikkivoiteeseen tartun, kun teen ilta- tai juhlameikin. Ihosta tulee viimeistellympi ja Silky Perfecting peittää kaikki ihon punoituksetkin, olematta kuitenkaan raskas tai paksu.
Silky Perfecting -meikkivoide ei ole koskaan pettänyt, ja koostumus sekä sävy toimivat yksinkertaisesti täydellisesti mun iholla. Kaikki sävyt (kuusi) löydät täältä.
KULMAKYNÄ, SÄVY MEDIUM 6,50€ / 1,08g (alehinta 4,94€)
Se paras kulmakynä. Olen hehkuttanut tämän tuotteen ja sävyn blogissani niin monta kertaa, että vakkarilukijat osaavat litanian varmaan ulkoa. 😄 En oikeastaan käytä muita kulmakyniä, koska tämä on niin ylivertainen. Sävy Medium on neutraali, harmahtava ruskea joka ei ole liian tumma, ei liian vaalea eikä yhtään punertava tai kellertävä. Minusta se sopii ihan kaikille.
Tämä on myös se meikkituote, jota olen kappalemääräisesti käyttänyt eniten koko elämäni aikana.
HONEY SHAMPOO 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€)
Dermosilin tämän kesän uutuustuote, hunajashampoo, ihastuttaa poikkeuksellisen korkealla hunajapitoisuudellaan. Tässä tiivistemuotoisessa shampoossa on hunajaa peräti 19,5%.
Hunajalla on kosmetiikassa antibakteerisia, kosteuttavia sekä ravitsevia ominaisuuksia, ja alempana esitellyn suolashampoon tavoin hunajashampoo voi auttaa tasapainottamaan kenkkuilevaa hiuspohjaa.
Hunajashampoo sitoo hiuksiin kosteutta, mutta se myös puhdistaa tehokkaasti. Kuvailisin tätä shampoota ”syväpuhdistavaksi kosteuttavaksi shampooksi”. Dermosilin Hunajashampoo ei varsinaisesti esiselvitä ja liukastuta hiuksia kuten hoitava shampoo tekee, mutta on kosteuttavampi kuin tavallinen normaalien hiusten shampoo. Hiukset jäävät hunajashampoon jäljiltä ihanan ilmaviksi.
Kannattaa kiinnittää huomiota shampoon käyttömäärään; liian suuri määrä pesee hiukset narskuviksi, ja tätä todella riittää ihan pieni määrä. Valmistajan ohje on puoli teelusikallista.
HUNAJA-HOITOAINE 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€)
Hunaja-hoitoaine on silikoniton, hiukset nopeasti selvittävä ja silkkiyttävä hoitoaine. Korkea hunajapitoisuus kosteuttaa tehokkaaasti latistamatta hiusta.
Hunaja-tuotteissa on muuten tigimäisen herkullisen makea tuoksu!
SEA SALT SHAMPOO 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€)
Omalaatuisin shampoo, jonka tunnen! Dermosilin Sea Salt Shampoo on yhtä kuin ehtaa merisuolaa, johon on lisätty vettä ja peseviä ainesosia. Äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva resepti! Ja koostumuksellisesti niiiin kiehtova! Kuten näkyy, purkissa on tosiaan karkeaa merisuolaa. Vähän kuin... hillotettua suolaa..!
Suola on antiseptinen, antibakteerinen ja samalla kosteuttakin sitova aine, minkä lisäksi sillä on syväpuhdistava detox-vaikutus. Suola on ihmeellisen monipuolinen aine! Merisuolan sisältämät mineraalit tasapainottavat hiuspohjaa, ja yhdessä antiseptisen vaikutuksen kanssa mineraaleista voi olla apua erilaisten päänahan ongelmien kanssa.
HYDRATING TREATMENT 7,90€ / 125 ml (alehinta 6€)
Todella hyvä tehohoitoaine pursuaa hiusta hoitavia ja pehmentäviä kasviöljyjä ja -uutteita. Myös tämä tuote on silikoniton. Vaikka monilla aineilla voi silottaa ja kiillottaa hiusta, mikään aine ei pehmennä hiusta niin kuin kasviöljyt. Kasviöljyt parantavat hiusten elastisuutta ja vetolujuutta ja tekevät niistä luonnollisen pehmeän tuntuiset. Kannattaa etsiä hiustuotteista erityisesti kookos-, avokado- ja oliiviöljyjä, ne imeytyvät hiukseen kaikkein parhaiten ja vahvistavat hiusta sisältäpäin.
Hydrating Treatment -tehohoidossa on auringonkukka, risiini-, moringa-, avokado- ja jojobaöljyä sekä kookos- ja kvinoauutetta (jälkimmäinen jämäköittää hiusta). Ksylitoli sitoo kosteutta, kvatit selvittävät takkuja ja tekevät hiuksista helposti kammattavat.
Lopuksi: ihanat limited edition Muumi-tuotteet! 😍
Muumi-käsisaippua 7,50€ / 500 ml
Muumi-keittiösaippua 7,50€ / 500 ml
Muumi-suihkugeeli 7,50€ / 500 ml
Ihanan hedelmäisen tuoksuiset Muumi-saippuat ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Dermosilin omalla tehtaalla Korsnäsissa valmistetut ja aiemmin heinäkuussa lanseeratut Muumi-tuotteet ovat olleet niin suosittuja, että ensimmäinen erä kuulema myydään loppuun ihan näillä näppäimillä. Lisää on tulossa, mutta seuraavan erän myyntiin saamisessa kestää pieni tovi.
Muumi-tuotteet myydään normaaliin edulliseen hintaan, mutta kaikki kolme tuotetta sisältävästä Muumi-paketista saa -12% alennuksen.
Vastustamattoman suloisissa Muumi-tuotteissa tuoksuu greippi, ananas ja passionhedelmä.