Paluu töihin, ja paluu mieleisten kosmetiikkahommien pariin :)
Mun pääsarjalla Laveralla tapahtuu taas vaikka mitä, ja osa teistä on jo ehkä bongannutkin mun IG-tililtä uutisen Hydro Sensation -sarjan uudistuksesta. Tarkkasilmäiset ovat saattaneet myös nähdä Laveran uusia huulimeikkejä sekä maskaran ainakin Jolien verkkokaupassa. Kuten aina, kivijalkamyymälöihin uudet tuotteet rantautuvat paljon hitaammin kuin verkkoon, joten kivijalassa voit odottaa näkeväsi näitä vuoden lopulla.
Uusista meikeistä kirjoittelen myöhemmin, tänään otetaan katsaus Hydro Refresh'iin. :) Disclaimer: teen töitä Laveran maahantuojalle.
Lavera on tehnyt päivityksen huippusuosittuun, kosteuttavaan Hydro Sensation -linjaansa ja uudistuksen myötä sarja kantaa nyt paremmin tuotteiden raikkautta kuvaavaa nimeä Hydro Refresh. Sarja on myös saanut uuden jäsenen: silmänympärys-roll-on.
Uudet Hydro Refresh -tuotteet tulevat korvaamaan Sensationit sitä mukaa, kun vanhat loppuvat varastosta.
Mikäli kuulut Hydro Sensation -linjan faneihin, älä huolestu: koostumukset pysyvät lähestulkoon samoina. Tuotteiden koostumuksia on paranneltu vain aivan hienoisesti, eikä eroa vanhaan juuri huomaa.
KOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE
Esimerkiksi rakastettu ja allekirjoittaneenkin suuri suosikki Hydro Sensation, eli nyt siis Refresh-kasvovesi, on ihan saman tuntuinen kuin ennenkin; yhtä liukas ja yhtä kosteuttava. Ainesosissakaan ei ole muutosta, muutama ainesosa vain on vaihtanut paikkaa ja nyt mukana on sekä luomu- että tavallista glyserolia (vanhassa oli vain tavallista glyserolia).
Hydro Refresh -kasvoveden kosteuttavan tiimin muodostavat glyserolin ohella hyaluronihappo, levä, kurkku-uute, viinirypäleuute sekä ksylitoli. Tämä on suosikkini numero yksi edullisemmista kosteuttavista kasvovesistä. 🙏🏻 Koostumus on häkellyttävän kosteuttava, erityisesti ottaen huomioon, että mukana on myös alkoholia. Tämä kasvovesi on myös yksi eniten seuraajiltani kiitosta saaneista tuotteista joista olen vinkannut - en todellakaan ole yksin ihastuksen kanssa!
Uudistunut versio on myynnissä ainakin Joliessa ja ilmestyy pikku hiljaa muihinkin verkkokauppoihin ja vuoden loppuun mennessä kivijalkoihin.
ALKOHOLI?
Koska Laveran käyttämä alkoholi kerää vuodesta toiseen kysymyksiä uusilta asiakkailta, avataan asiaa jälleen kerran. :)
Lavera käyttää alkoholia (alcohol. denat.) pieninä pitoisuuksina (alle 10%) parantamaan tuotteiden säilyvyyttä, parantamaan niiden levittyvyyttä ja imeytymistä sekä osana tiettyjä kasviuutteita. Alkoholi on erinomainen säilövä aine ja itse asiassa paljon paremmin siedetty, kuin monet muut säilöntäaineet. Ne pitoisuudet, joilla Lavera käyttää alkoholia, eivät kuivata ihoa.
Vaikka alkoholi näkyisi incin kärjessä, mikä ymmärrettävästi voi näyttää paljolta, sitä voi todellisuudessa olla vaikka vain 6%. Kasvovesissä vesi itsessään muodostaa yli 90% tuotteen koostumuksesta, ja uutteita on kutakin tyypillisesti <1-2%. Kasvovoiteissa puolestaan vettä on yleensä 70-90%, erilaisia rasvoja 20-30%. Voiteessakin alkoholi voi tulla heti veden jälkeen, vaikka sitä olisi pieni pitoisuus.
Karvalakkiesimerkki voiteesta: vesi 70%, alkoholi 5%, jojobaöljy 5%, manteliöljy 5%, sheavoi 5%, auringonkukkaöljy 5%, emulgaattori 5%. Alkoholi voi siis esimerkissämme olla ennen öljyjä, koska kutakin yksittäistä ainesosaa on sama määrä, mutta öljyt ja emulgaattori yhteensä tekevät rasvojen osuudesta viisinkertaisen alkoholiin nähden. Alkoholia on lopulta paljon vähemmän kuin rasvoja ja tuotteen kokonaisuudessa pieni määrä.
KASVOVOIDE
Ihastuttavan raikas ja virkistävän tuntuinen Hydro Refresh -voide oli ilmestyessään luonnonkosmetiikan ensimmäinen geelivoide - tai ainakin ensimmäinen, johon minä olen törmännyt. Geelin ja voiteen yhdistäminen ei ole ollut luonnonkosmetiikassa yhtä helpoa kuin synteettisen kosmetiikan puolella, ja vaati onnistuakseen uudenlaisia emulgaattoreita ja apuaineita. Näiden kehittyessä luonnonkosmetiikkakin alkaa rikastua yhä jännittävämmillä koostumuksilla. :)
Hydro Refresh -voide sopii normaalille ja kosteusköyhälle iholle ja kaiken ikäisille. Uudistunut versio tulee myyntiin myöhemmin syksyllä.
SEERUMI
Laveran pakkausuudistuksessa kaikki sarjan seerumit tullaan pakkaamaan kierrätettäviin lasipulloihin muovin sijaan, ja nyt on Hydro Refreshin vuoro. Uusi turkoosi pullo on todella fresh ja paljon kivemman näköinen kuin aiempi valkoinen muovinen, ainakin jos multa kysytään! 😍
Nyt kaikilla Laveran seerumeilla My Agea lukuunottamatta on oma tunnistettava ja herkullinen värinsä: juonteita silottava Firming-seerumi on pakattu vaaleanviolettiin pulloon ja C-vitamiinia sisältävä heleyttävä Glow By Nature -seerumi oranssiin. Veikkaan My Age -seerumin tulevan vaaleanpunaiseen pulloon..!
Hydro Refresh on kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille sopiva intensiivisesti kosteuttava seerumi. Uudistettu versio tulee myyntiin myöhemmin syksyllä.
SILMÄNYMPÄRYS-ROLL-ON
Hydro Refresh Silmänympärys-roll-on tuo Laveran valikoimaan viimein myös nestemäisen silmänympärysvoiteen.
Roll-on viilentää ja virkistää silmänympärysihoa, samalla kosteuttaen ja vähentäen turvotusta. Tuote on hajusteeton. Kuivalle iholle roll-onin koostumus on liian kevyt sellaisenaan, mutta sitä voi käyttää halutessaan seerumina voidemaisen silmänympärystuotteen alla.
Ainesosiin lukeutuu linjan signature-ainesosien lisäksi myös aloe vera ja sitruunauute.
MISELLIVESI
Viimeisenä suosittu, isoon 400 ml pulloon pakattu Hydro Refresh -misellivesi. Tiedossani on, että kasvosuihkeen ohella Hydro-sarjan misellivesi on joissain kivijalkamyymälöissä loppunut jo kesän alussa, ja uusi versio saapuu vasta syksyn aikana. Jos olet kaipaillut tätä tuotetta, sen saa tällä hetkellä verkosta. :)
(Niin paljon kuin itsekin tykkään shoppailla myös kivijalassa, niin pakko se on myöntää, että ihan yhtä ketteriä ne eivät ole uutuuksien suhteen kuin verkko....)
Mitäs tykkäätte uudistuksesta? :)
Toukokuun Kreikan reissuni viimeinen saarikohde oli pieni ja viehättävä Lipsi.
Olen käynyt Lipsillä kerran aiemmin päiväretkellä Patmoksen saarelta käsin, ja päivä kuuluu Kreikan matkojeni omalaatuisimpiin. Yksin reissatessa tulee välillä päädyttyä juttusille kaikenlaisten erikoisten tyyppien kanssa, ja spontaanille Lipsi-retkelle päädyin eksentrisen, Puolasta Kreikkaan muuttaneen ”poppamiehen” kanssa. Jutun päivästä voi lukea täältä.
Tuon lyhyen päiväretken aikana ehdin todeta Lipsin oikein mukavaksi ja kuvaukselliseksi paikaksi, ja toukokuun reissulla pääsin jatkamaan tuttavuutta saaren kanssa.
Lipsi on yhden kylän ja 800 asukkaan saari Dodekanesian saariryhmässä lähellä Patmosta. Toinen läheinen suurempi saari on Leros.
Lipsi on turistillisesti kutakuinkin tuntematon, ja useimmat ulkomaiset vierailijat ovat joko purjehtijoita, päiväretkeläisiä Patmokselta tai Kreikan saarihyppelijöitä, jotka ovat jo kolunneet läpi alueen tunnetummat saaret.
Kielikuriositeetti: Lipsin kreikankielisessä nimessä on kaksi erikoista kreikan i-kirjainta. Kreikan kielessä on monta eri i-kirjainta, ja kaksi niistä muodostuu kahden kirjaimen yhdistelmänä: 'oi' ja 'ei'. Lipsi on kreikaksi Leipsoi.
Ollakseen niin pieni, Lipsin ainoa, samanniminen kylä antaa itsestään paljon suuremman ja jopa aavistuksen mahtipontisen vaikutelman - ainakin kauempaa.
Viehättävä kalastajasatama sekä vaikuttava Agios Ioannis -kirkko komeine siluetteineen tekee Lipsin kylästä paikan, joka oikein kutsuu laivasta astuvaa vierailijaa pujahtamaan kujilleen.
Suuresta betonimassastaan huolimatta Lipsin satama on mielestäni yksi Dodekanesian tunnelmallisimpia. Satamassa on jotain hyvin erityistä, ja se toimii saarelaisten olohuoneena. Erityisesti alue hotelli Calypson ja satamaviranomaisen toimiston välillä on paikka, jossa Lipsillä näkee eniten elämää. Kalastajaveneiden yli avautuva näköala Agios Ioannis -kirkolle on Lipsin tunnusomaisin.
Maisema hotelli Calypson huoneesta
Tällä maisemalla minäkin halusin majoittua, ja varasin majapaikan nimenomaan näköalan mukaan. Eräs kivenheiton päässä satamasta sijaitseva yksityinen vuokrahuone vaikutti paikkana paljon mukavammalta, mutta varasin lopulta Hotelli Calypson, koska sen huoneista on saaren parhaat näkymät. Hotelli Calypso vaikuttaa muutenkin olevan yksi saaren elämän keskuksia - hotellilla on myös suosittu ravintola sekä oma minimarket. Terassilla tapaa aina lipsiläisiä istuskelemassa.
Samaan hengenvetoon totean, että yksi tai kaksi päivää riittää Lipsillä, ellei sitten halua vain nauttia verkkaisesta tunnelmasta. Tai olla löytymättä.
Kreikkalainen ystäväni Marianna sanoi, että Lipsi on saari, ”jonne menisin, jos haluaisin, ettei minua löydetä”. Marianna kertoi, että yksi Kreikan tunnetuimmista murhaajista ja terroristijärjestön johtajista eli Lipsillä kaikessa rauhassa vuosikaudet ilman että kukaan tajusi kuka hän on, kunnes joku vihdoin tunnisti hänet ja antoi ilmi. Lipsi on paikka, josta kenellekään ei tullut mieleen etsiä murhaajaa…
Rannoista: Lipsin kylässä tai aivan sen läheisyydessä ei ole uimarantaa, mutta saaren pohjoispuolella on komeita rantoja. Korjaus. 🙂 Lipsiin perehtyneempi seuraajani Merja kertoo, että Lipsin kylässä on uimaranta, se vain ei näy kylään. Google Mapsista ranta löytyy nimellä Lientou Beach. Lientou'n rannalle pääsee kun suuntaa laivasatamasta vasemmalle, ei keskustaan päin, joka on oikealle.
Lipsi Town on minusta hurmaava paikka. Se on lopulta pienempi kuin vaikuttava julkisivu antaa ymmärtää, ja kylän tärkeimmät paikat näkee 20 minuutissa. On eri asia, haluaako jäädä hitaasti kuljeksimaan kylän kujille pidemmäksi aikaa - ja kuvaamaan, kun minusta on kyse – ja totta kai haluan! Nautinnollista kylävaeltelua arvostava saa täällä kulumaan paljon pidemmänkin tovin.
Se, mikä turistille avautyy kylänä, ja sijaitsee sataman vieressä kohoavalla pienellä kukkulalla, on lopulta Lipsin ”Old Town”. Kylä rullaa rennosti sisämaahan päin levittäytyen kohti korkeampia kukkuloita, ja suurin osa kylän asukkaista asuu täällä. Vanhan kaupungin alueella sekä satamassa sijaitsee kuitenkin kaikki turistille olennainen.
Agios Ioanniksen kirkko sekä aivan sen takana oleva pieni aukio ovat Lipsin vanhankaupungin sydän. Kaikki vanhankaupungin pienet kujat johtavat jonkin mutkan kautta lopulta kirkolle, joten täältä on hyvä aloittaa tutustuminen kylään.
Lipsin pää "ostos"katu
Kirkon vierestä laskeutuu Lipsin satamaan suloinen kävelykatu, jonka varrella olevien talojen asukkaat ovat selvästi tarkoituksella asetelleet kukkaruukkuja kuvauksellisesti strategisiin paikkoihin.
Tämän kadun varrella on myös pieniä putiikkeja, joissa myydään koruja ja paikallisia käsitöitä. Vierailuni aikaan toukokuussa ne eivät vielä olleet auki.
Kirkon toisella puolella on niinikään tarkoituksellisesti kukkaruukuin koristeltu asuintalo. Minusta kreikkalaisten käsitys esteettisestä kauneudesta ja arvostus sitä kohtaan on aivan ihanaa. ❤️ Hyvin usein Kreikassa kohtaa yksityisten ihmisten pihoja, terasseja, ikkunoita tai portaikkoja, jotka on laitettu kauniiksi myös ohikulkijoiden iloksi – ja koko kylän yhteisen viihtyisyyden nimissä. Fournin kylä oli malliesimerkki tällaisesta paikasta.
Lipsin vanhankaupungin ihastuttava miniaukio
Lipsin vanhankaupungin viehättävä keskusaukio toimii harmillisesti myös osittain parkkipaikkana. Autot verottavat tunnelmaa, mutta jos istuu aukion toisella laidalla sijaitsevaan tavernaan, jonka siniset tuolit ja ruutupöytäliinaiset pöydät levittäytyvät ison limoviikunapuun alla, voi melkein unohtaa idyllin keskelle parkkeeratut ajoneuvot.
Ylläoleva kuva on muuten yksi suosikkejani Lipsiltä. Ihana värien sekamelska; yhdistetään ruosteista oranssia ja syaanin sinistä, miksi ei! 😄, joka silti onnistuu muodostaman kauniin, tunnusomaisesti kreikkalaisen harmonian.
Minä en kuitenkaan päätynyt Old Townin aukion tavernaan, vaan löysin itseni sivukujalta ravintolasta, joka oli todellinen löytö. Tässä vaiheessa reissua ja neljättä viikkoa tavernaruokia nautiskeltuani tervehdin ilolla modernimpaa otetta kreikkalaiseen keittiöön, ja sitä tarjoilee Lipsillä Manolis Tastes. Lipsin kokoisessa paikassa ei välttämättä odottaisi löytävänsä tämän tasoista ravintolaa, mutta toisaalta – Kreikan saarilta voi löytää mitä tahansa!
Manolis Tastes tarjoaa Välimeren makuja ja kreikkalaisia tavernaklassikoita modernilla twistillä sekä kansainvälisiä annoksia risotosta erilaisiin pastoihin ja pitaleipiin. Ruoka tarjoillaan rennossa mutta tavernaa hienostuneemmassa miljöössä kauniisti lautasille aseteltuna.
Tilasin tonnikala-carpaccion ja grillattuja kasviksia. Lasiin kaadettiin paikallisen viinitilan erinomaista viiniä - pikkuinen Lipsi on myös viinikohde, ja täällä on jopa viitoitettu wine road. Sympaattista.
Ravintola toimii kauniissa 1800-luvun suojellussa rakennuksessa, joka on yksi harvoista Lipsillä säilyneistä uusklassisista taloista.
Kävin omistajan ja kokki-Manoliksen kanssa keskustelua ruoka-aineiden laadusta, ja Manolis kertoi maksaneena tänä vuonna ennätyshinnan oliiviöljystä. Hän sanoo käyttävänsä ravintolassaan vain kreetalaista oliiviöljyä, koska se on parasta, ja hän maksaa siitä sen hinnan mikä on maksettava, vaikka kirpaisee. Maku on tärkein, hän sanoo, ja voin vain nyökytellä. Kreetalaisen oliiviöljyn korkean laadun ja hienostuneen makuprofiilin ovat tajunneet monet muutkin Kreikan ulkopuolella, ja kasvanut kysyntä on nostanut hintoja.
(Vinkkaanpa muuten omasta kreetalaisesta suosikkiöljystäni, Terra Cretasta, jota saa myös Suomesta.)
Lounaan jälkeen jatkoin Lipsi Townin kävelyä ristiin rastiin. Kävelin kaupungin taaimmaiselle laidalle, ylös kaupungintalolle ja koululle, kiersin koko sataman sekä nousin kylän korkeimmalle kukkulalle.
Näin mun päivät Kreikassa pääsääntöisesti kuluvat: kävelen ja kävelen. Mitä tutummaksi jokin kylä kävelyjen myötä tulee, sitä tyytyväisempi olen. ❤️ Siksi pienet kylät ovat suosikkejani. Tulen onnelliseksi, kun kylästä tulee ikäänkuin kaveri ja koen todella olleeni siellä, en vain nähneeni sen.
Vannoin Manolikselle palaavani hänen ravintolaansa vielä illalliselle, ruoka oli todellakin niin hyvää, mutta toisin kävi.
Maisema huoneeni parvekkeelta oli niin lumoava (alla), että huomasin mieluusti jääväni viipymään ja mietiskelemään tuohon maisemaan, pehmeän lämpimään iltaan.
Suoraan parvekkeen alla avautui näkymä kahteen satamakadun suosittuun tavernaan, ja niiden täynnä olevat, kadulle levittäytyvät pöydät asiakkaineen tarjosivat miellyttävää seurattavaa. Lopulta tajusin joskus kymmenen aikoihin, että en tosiaan ollut syönyt mitään lounaan jälkeen, ja päätin liittyä alla istuvien ruokailijoiden seuraan.
Lipsi by night.
Kun istuin tavernan - tai itse asiassa ouzerian pöytään, kello oli jo varmaan lähempänä puolta yhtätoista, mutta yhä terassin pöydissä istui ihmisiä ja hämärän illan täytti leppoisa kreikankielinen puheensorina. Ei turisteja. Vain paikallisia. Jäntevä, nuori naistarjoilija kulki uupumatta keittiön ja pöytien väliä, aina vain kannettiin uusia annoksia pöytään; rapuja, saganakia, sardiineja... Asiakkaiden ja tarjoilijan välisistä eleistä ja ilmeistä näin, että kaikki olivat tuttuja keskenään.
Kuvittelin mielessäni, mistä lipsiläiset tuona tavallisena toukokuisena tiistai-iltana mahtoivat puhua.
Manoliksen modernit kokkailut jäivät seuraavaan kertaan, ja söin tyytyväisenä myöhäisillalliseksi periklassisen horta-annoksen sekä grillattuja katkarapuja.
Seuraavana aamuna lähdin Rhodokselle, josta lentäisin kotiin seuraavana päivänä.
Lipsin satamassa kohtasin maailman söpöimmän "My Little Pony" -kalastajaveneen, jota olin ihastellut jo saapuessani saarelle. Pysähdyin jälleen ottamaan kuvan. Voiko olla suloisemman väristä venettä!
Ilokseni veneen omistajakin oli tällä kertaa paikalla. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Hän kertoi valinneensa tarkoituksella juuri nämä pastelliset värit veneeseensä, ja että vene on ollut hänellä melkein 10 vuotta. Hän maalaa sen joka vuosi saman väriseksi.
"Käytkö kalassa?" kysyin mieheltä. "Njaah, nojoo, käyn joo, mutta en minä mikään kalastaja ole", mies sanoi, ikäänkuin sitä pitäisi jotenkin pahoitella. "Käyn välillä nappaamassa vähän rapua".
"Vene on enemmänkin minua ja merta varten, en minä kalastuksen takia sitä hankkinut. Tykkään mennä merelle ja vain olla siellä. Tiedäthän, omaa aikaa."
"Sehän kuulostaa hienolta", sanoin.
Ei millään lailla huonompi syy, kuin kalastus.
Ja näine eväine lähdin Lipsiltä.
💜🩷💛
Tunnetteko tilanteen – istut jonkun kanssa seurassa, ja keskustelu on kuin yksisuuntainen pallopeli, jossa sinä syötät ja toinen vastaa. Jos et syötä, peli keskeytyy. Tai – peli toimii siten, että toinen puhuu koko ajan itsestään ja keskustelu pysyy yllä niin kauan kuin sinä kommentoit toisen kuulumisia.
Tämä on ilmiö, jota olen miettinyt koko aikuisikäni. Miksi toisilta puuttuu kyky tai kiinnostus kysyä toisilta kysymyksiä?
Ei ole kyse haastattelutilanteesta tai ”ristikuulustelusta”, vaan tavallisesta sosiaalisesta vuorovaikutustilanteesta ystävän, puolison, deittikumppanin tai perheenjäsenen kanssa. Toiset eivät koskaan esitä kysymyksiä.
Yksinkertaisimmillaan kyse on terveestä uteliaisuudesta kanssaihmisiä kohtaan.
Millainen on ihminen, jonka kanssa keskustelen? Mitä voisin oppia hänestä?
Kipinän tähän avautumiseen sain The Sunday Times -lehden artikkelista, jonka ystäväni linkitti minulle.
The Times -lehden artikkeli on otsikoitu: The Real Problem With Men? – They Are Rubbish At Asking Questions, mutta ilmiö ei tietenkään rajoitu vain miehiin. Kuka tahansa voi olla kysymyksiä esittämätön keskustelukumppani. Tai jopa elämänkumppani.
Kysymysten kysymättömyys ei aina tarkoita, että henkilö olisi vuorovaikutustilanteissa vaitonainen. Hän voi olla luonnostaan ujo, mikä erityisesti uusissa vuorovaikutustilanteissa selittää kysymättömyyttä, mutta henkilö voi myös olla erittäin puhelias ja täyttää tilan omilla tarinoillaan.
Yksipuolinen puhelias keskustelija osaa kyllä puhua, mutta ei tarjoa vastavuoroista ja kutsuttua mahdollisuutta keskustelukumppanille kertoa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Toiselle tulee olo, ettei hänen kuulumisillaan ja ajatuksillaan ole merkitystä. Tai: ettei keskustelukumppani ylipäänsä koe häntä ihmisenä kiinnostavana. Tämä voi olla ratkaiseva kompastuskivi niin treffitilanteissa kuin pitkissä parisuhteissa. Myös ystävyyssuhteissa.
Ihmisellä on luonnollinen tarve kokea olevansa tärkeä. Tämä tärkeyden tunne voi toteutua arkisessa vuorovaikutuksessa yksinkertaisimmillaan sen kautta, että kanssaihmiset osoittavat vilpitöntä kiinnostusta. Mitä sinä ajattelet? Miten sinä koet tämän asian?
Tai ihan vain: millä fiiliksellä olet tänään?
Yhtä tärkeä elementti on tietysti kuuntelu. Kun toisen on kutsunut kertomaan ajatuksistaan, tulee myös kuunnella.
Voi olla, ettei osa koskaan edes tule ajatelleeksi tällaisia asioita. Että toisilta ”pitäisi kysyä kysymyksiä”. Kaikki eivät näe yhteyttä kysymysten ja mielekkäinä koettujen ihmissuhteiden välillä. On ihmisiä, jotka kokevat, että kysely on jopa epäkohteliasta, ja 'toiset kertokoot mitä haluavat, jos haluavat'.
Psykologisesti asia ei kuitenkaan mene näin. Kysymyksen esitys kertoo aina mielenkiinnosta, ja toistuva yksipuolinen jutustelu tai toinen ääripää, hiljaisuus, jättää vastapuolen tunteeseen, ettei hänestä olla kiinnostuneita. Oli se kysymättä jättäjän tietoinen tarkoitus tai ei.
The Timesin artikkelissa viitataan heteroseksuaalisten miesten heikompaan kykyyn muodostaa ystävyyssuhteita – tilastojen mukaan jopa neljännes heteromiehistä on vailla läheisiä ystäviä, tai täysin ilman ystäviä. Tämän arvellaan johtuvan mm. heteromiesten heikommasta kyvystä esittää kysymyksiä sosiaalisissa tilanteissa.
The Timesin artikkeli kiteyttää:
The real problem with men is a crisis of curiosity.
Itse laajentaisin tämän vaikka muotoon: yksi ongelma heikoissa ihmissuhteissa on uteliaisuuden puute.
Vuonna 2017 tehdyssä Harvardin speed-dating-tutkimuksessa todettiin, että deittitilanteessa kysymyksiä esittäneiden kanssa haluttiin useammin lähteä uusille treffeille.
Ei kai tämän pitäisi olla yllätys: mielenkiinto toisiamme kohtaan on se liima, joka sitoo ihmisiä yhteen. Lisääntymisen ohella.
Miksi siis toisilta puuttuu puhdas uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan?
Aihetta voisi vielä laajentaa: miksi toisilta puuttuu uteliaisuuden ohella myös avoin mieli toisia kohtaan? Kyky tarkastella erilaisia ajatus- ja toimintatapoja kiinnostuksella ja sallivalla uteliaisuudella.
Miksi kaikki eivät sano:
”Hei, haluan oppia sinusta. Jos teet asioita toisin kuin minä, kiinnostavaa! Meidän ei tarvitse ajatella samoin, mutta kuulen mielelläni sinun tavoistasi.”
Siinäpä olisi yksi avain merkityksellisyyden tunteeseen yksilötasolla ja kitkattomampiin ihmissuhteisiin kuten myös globaaleihin suhteisiin eri maiden ja kansojen välillä.
Lopuksi kysymys, johon ei tarvitse vastata ääneen (ellei halua). En halua tällä kysymyksellä loukata ketään, vaan herättää keskustelua ja ajatuksia.
Tunnistaako joku itsessään kysymättömän keskustelijan?
Jos tiedostatte, oletteko miettineet, mistä se johtuu..? Koetteko sen epäkohteliaana, oletteko arkoja keskustelutilanteessa vai tuntuuko, että on vaikea kysyä toisilta jotain?
Itse tiedostan, että saatan joskus olla vuorovaikutustilanteissa liiankin utelias, ja joku voi kokea sen rajojensa ylittämisenä. Minun ongelmani ehkä sitten on, että olen ihmisistä liian kiinnostunut. Saatan tajuamattani innostuksissani tykittää kysymyksiä niin, että pidättyväisempi ihminen hämmentyy. Kysymysten esittämisessäkin on tahdikkuutensa, joka on syytä hallita.
.
Minusta surullisinta on, kun kysymykset ja keskustelu hiipuvat pitkässä parisuhteessa. Toisesta tulee itsestäänselvyys ja hänestä muka ”jo tietää kaiken”.
Toista ihmistä ei koskaan voi oppia tuntemaan valmiiksi, koska emme ihmisinäkään ole koskaan valmiita. Toisesta ja toiselta voi aina, aina oppia.
