Ravintola-arvio: Tampereen piiloravintola Apaja

Nyt tuli tämäkin paikka viimein testattua: Tampereen maineikas piiloravintola Apaja.

Apaja sijaitsee keskustan laitamilla Tampereen Tuomiokirkon lähellä, kerrostalon sisäpihalla vanhassa 1800-luvulla rakennetussa matalassa sivurakennuksessa. Rakennus on toiminut muinoin ainakin taloyhtiön käymälänä, pyykkitupana ja tallina ja viimeisimpänä talonmiehen asuntona.

Keittiömestari Juuso Ahvenainen keksi perustaa pitkään tyhjillään seisoneeseen rakennukseen ravintolan, ja remontoi tilat itse. Apaja avautui kaksi vuotta sitten ja on sen jälkeen ehtinyt kerätä mainetta ja kiitosta niin ruokansa kuin persoonallisen miljöönsä ja epätavallisen sijaintinsa puolesta. Tänne ei tosiaankaan löydä vahingossa..!

Osoite on Huhtimäenkatu 3 C, ja parhaiten tänne löytääkin paikantamalla talonnurkalta osoitekyltin. Minkäänlaisia opastekylttejä ravintolaan ei ole, eikä ravintolan nimi lue missään, ei edes ravintolarakennuksessa.

Tästä siis vain sisään ja käännös oikealle sisäpihaan.

Arvaisitko, että tässä on ravintola? :)

Ikkunoista ei pilkota valoa ja talo näyttää aivan hylätyltä. Vielä ovea lähestyessämme olimme ystäväni kanssa epävarmoja, onko tämä varmasti oikea osoite, mutta rohkaistuimme, kun Talonmies-kyltin alla näkyi pieni Parhaat ravintolat 2023 -kyltti.

Ei muuta kuin sisään. :) Ovi avautuu ahtaaseen eteiseen, jossa raskaat punaplyysiset verhot peittävät kaksi oviaukkoa; toinen vie minikokoiseen keittiöön, toinen sisään pieneen käytävään, jossa on naulakot.

Käytävän päässä häämöttää kotoisa nojatuolinurkkaus; tässä on Apajan pikkuinen baari.

Meidät ohjataan baarin puolelle, toivotetaan tervetulleeksi ja kysytään, haluaisimmeko aloittaa shampanjalla. Ystäväni ei juo alkoholia, ja olin jo pöytävarauksen yhteydessä kaksi viikkoa aiemmin kysynyt mahdollisuutta alkoholittomaan juomapakettiin. Viesiin ei vastattu, mutta pidän itsestäänselvänä, että kaikissa fine dining -henkisissä ravintoloissa saa tätä nykyä menun yhteydessä myös holittoman juomakokonaisuuden.

Ystäväni kysyy, olisiko tarjolla jotain alkoholitonta kuplivaa ja kertoo, että olisi halukas nauttimaan ruoan kanssa alkoholittoman juomapaketin. Tarjoilijan ilme menee hieman nutturalle ja hän hiljenee hetkeksi, kuin olisi epävarautunut tällaiseen kysymykseen. Ei meillä mitään alkoholitonta juomapakettia ole, mutta kyllä me varmaan jotain keksitään, hän sanoo lopulta. Ilme on edelleen sen näköinen, että alkoholiton asiakas ei ollut mieluisa haaste. Tunnelma pienessä baarissa laskee välittömästi. Kiusaannun ystäväni puolesta ja kysyn, eikö viestini alkoholittomuudesta ollut saavuttanut ravintolaa, ja eikö varausten yhteydessä jätettyihin ruokavaliolisätietoihin reagoida. Tarjoilija vastaa, että kyllä viestit luetaan, mutta ei näytä haluavan perustella enempää, miksi ystäväni alkoholittomuuteen ei kuitenkaan oltu varauduttu.

Lopulta ystäväni saa alkoholittoman kuohuviinin ja siirrymme salin puolelle.

Olimme tehneet lounasvarauksen ja kello on 13.45. Sali on tässä vaiheessa vielä tyhjä. Ravintolaan kuuluu myös toinen, pienempi huone, jossa istuu muutama seurue. Tuntia myöhemmin isompikin sali on täynnä.

Istumme pöytäämme ja olo on vastaanottoepisodin jälkeen hieman vaivautunut. Keskustelemme siitä, ettei missään ravintolassa tänä päivänä odottaisi alkoholittomaan toiveeseen vastausta; "Kyllä me varmaan jotain keksitään". Ennen kaikkea meitä palvelleen henkilön kehonkieli kertoi enemmän kuin sanat. Ystäväni sai heti kättelyssä kokea edustavansa ns. vääränlaista asiakastyyppiä, jollaiseen ei olla varauduttu ja jolle keksitään jotain. Hän päätyi lopulta valitsemaan ruokajuomaksi tutun alkoholittoman olutmerkin.

Minä sen sijaan halusin testata Apajan viinipaketin. Apajassa ei tilata yksittäisiä annoksia vaan tarjolla on yksi sesongin mukaan vaihtuva viiden ruokalajin maistelumenu, jonka kylkeen voi halutessaan yhdistää viinipaketin. Alkoholitonta ruoalle suunniteltua juomapakettia ei ole tarjolla, tämä siis selvisi, mutta listalla on yksittäisiä alkoholittomia viinejä ja oluita. Menu on mahdollista saada vegaanisena, gluteenittomana sekä pesco-vege- ja ovo-lakto- ruokavalioiden mukaisena, kun ruokavaliosta ilmoittaa ennakkoon.

Helmikuussa 2024 Apajan maistelumenu näyttää tältä. Menun hinta on 72€, viinipaketti maksaa 52€.

Yhteensä meille tarjoiltiin kahdeksan annosta; menun lisäksi kolme keittiön tervehdystä. Kutsukaa minua moukaksi, mutta pidän keittiön tervehdyksiä ja menun ulkopuolisia yllätysannoksia niin tärkeänä osana fine dining -kokemusta, että niiden uupuminen on oikeasti kummallista ja verottaa kokonaiselämystä, kuten kävi ravintola Olossa Helsingissä viime kesänä. Tällä saralla Apaja siis kunnostautui kiitettävästi. 👌

Annos 1: bataattirulla ja persiljakreemiä.

Maistelulounaamme alkoi keittiön tervehdyksellä. Ohueen bataattirullaan kiedottu persiljakreemi oli erinomaisen maukas suupala ja aloitti ruokailukokemuksen erittäin positiivisella sävyllä. Toinen tarjoilijoistamme oli hymyileväinen ja iloisempi kuin meidät vastaanottanut henkilökunnan jäsen, ja aloimme jo unohtaa tylyhkön startin.

Annos 2: savustettua palsternakkaa ja perunakroketti.

Tämä annos esiteltiin Apajan versiona "nakeista ja muusista". Vegaaninen nakit ja muusi yllätti: annos toden totta muistuttaa niin tuoksultaan kuin maultaan nakkeja ja muusia! Mantelista ja sipulista valmistettu kreemikastike toimi ruskean kastikkeen sijaisena ja perunakroketin päälle aseteltu punainen juttu (jonka raaka-ainetta en enää muista..!) edusti ketsuppia. Se todella toi suuhun ketsuppimaisen makuailahduksen - hienostuneella tavalla.

Kekseliäs, hauska ja maukas annos olematta liikaa hifistelyä.

Annos 3: made-kalapuikko, lanttua ja fenkolia.

Tämä oli suosikkiannokseni! Pyhäjärven mateesta valmistettu minikalapuikko oli kerrassaan herkullinen ja sitä kompanneet paahdetut lanttukuutiot ja juuressipsit sopivat seuraksi täydellisesti. Fenkolin makua en muista.

Annos 4: taatelilla ja mantelilla täytettyä punajuuriraviolia, paahdettuja kikherneitä ja saksanpähkinää.

Tämä oli menun ainoa liha-annos, ja alkuperäisessä versiossa punajuuriraviolin täytteenä oli peuraa.

Taateli- ja mantelitahnatäyte oli mielenkiintoinen ja ravioli kokonaisuutena hyvän makuinen, tosin ehkä hitusen liian makea minun makuuni. Myös ruskeassa sipulikastikkeessa oli jotain makeahkoa. Rapsakoiksi paahdetut kikherneet toivat mukavan rakenteellisen twistin muuten niin pehmeään annokseen.

Annos 5: semifreddoa, yuzu-hedelmää ja popcornia.

Tähän väliin saimme keittiön tervehdyksenä suuta raikastavan väliannoksen. Viileä ja kevyesti makea suupala oli raikas ja miellyttävä, mutta minusta kun on kyse, en niin piittaisi näistä makeista vivahteista ruoissani. Makuhermoni viehättyvät esimerkiksi juuresten sisältämästä luontaisesta makeudesta, mutta heti kun johonkin lisätään sokeria, pienikin määrä on makuaistilleni riitasointu makujen sinfoniassa.

Tässä vaiheessa ravintola oli täyttynyt. Saimme kuulla tarjoilijaltamme, että lauantait ovat Apajan vilkkain päivä ja ravintola käytännössä aina täyteen varattu lounaasta sulkemiseen asti.

Suomalaisten illalliskäyttäytyminen on kuulema muuttumassa eurooppalaisempaan tyyliin, ja asiakkaat syövät yhä myöhempään, tarjoilija kertoo.

Annos 6: savustettua kuhaa, porkkanapyrettä, maa-artisokkaa ja misoa.

Tässä on menun pääruoka. Pyhäjärven kuha oli oikein hyvää ja harmonisessa kokonaisuudessa oli kaikki kohdillaan, tosin ehkäpä annokseen olisi voitu tuoda jotain yllättävää joko rakenteellisin tai maullisin keinoin. Kuha-annos oli maistelumenun miedoin ja voisiko sanoa niin ulkonäöltään kuin makumaailmaltaan klassisin annos.

Annos 7: vadelmaa ja marja-aroniaa.

Tähän väliin saimme jälleen makupalettia puhdistavan ja raikastavan väliannoksen. Jäisestä marjahileestä koostuva annos oli ikävä kyllä todella makea jopa kaikkiruokaisen ystäväni mielestä. Minulta annos jäi yhteen lusikalliseen.

Ehkäpä marjojen oli myös tarkoitus johdattaa makuaisteja jälkiruoan maailmaan. Seuraavana oli menun päättävän jälkiruoan vuoro.

Kerron tähän väliin menun viinipaketista. Siitä on todettava, että se ei toiminut. Viiden kaadon viinipaketillisesta yksi lasi oli valkoviiniä, kolme punaviiniä ja viimeisenä lasiin kaadettiin makeaa kreetalaista jälkiruokaviiniä (kuvassa).

Koin, että ainoastaan nakit ja muusi -annoksen kaveriksi kaadettu valkoviini toimi hyvin yhteen ruoan kanssa. Kalapuikon seuraan paritettu kevyt pinot noir -tyyppinen punaviini riiteli kalan kanssa ärhäkästi, samoin punajuuriraviolin kanssa kaadettu vähän hilloisempi ja muhevampi punaviini.

Valkoviiniä ei nykyään enää pidetä kalaruokien itsestäänselvänä kumppanina, mutta silti vähän kummastelin punaisia valintoja kalapainotteisessa menussa. Pääruoan kanssa tarjottu, jogurttimaisia sävyjä saava ranskalainen Gamay-rypäleen punkku sentään oli itsessään jännittävä kokemus, mutta en kokenut sen millään tavoin ylentävän kuha-annosta.

Jälkiruokaviini oli siinä mielessä positiivinen yllätys, että se ei ollut kovin makea ja join lasin tyytyväisenä kokonaan. Maussa oli kuivattua hedelmää ja hunajaisuutta, mutta ei sokerista imelyyttä.

Verrattuna esimerkiksi ravintola Olon viinipakettiin ja sen täydellisyyttä hipovaan sinfoniaan ruoan kanssa, Apajan juomapaketista ei voi puhua samassa lauseessakaan. En ole viiniasiantuntija eikä makuaistinikaan varmasti kovin kultivoitunut todellisten viinikulinaristien rinnalla, mutta lukuisia ikimuistoisia viini- & ruokayhdistelmiä kokeneena ja makunautinnon uuden ulottuvuuden niiden kautta löytäneenä uskallan sanoa, että tällä kertaa juoman ja ruoan yhteinen makumatka jäi kohdallani toteutumatta.

Annos 8: vadelmainen leivos kera keltajuuren, tyrnin ja passionhedelmän.

Jälkiruoka on saanut inspiraationsa australialaisesta Lamington-leivoksesta. En tunne kyseistä leivosta, mutta Apajan versio on oikein miellyttävä tapaus. Kokonaisuus ei ole liian makea, ja raikas vadelmainen kuorrutus sekä säpäkkä tyrni tasapainottavat mukavasti leivoksen sisuksen lempeää pehmeyttä. Olimme ystäväni kanssa kummatkin sitä mieltä, että jälkiruoka oli onnistunut päätös aterialle.

Tulisinko uudestaan?

Kokonaisuutena Apaja-vierailu oli oikein positiivinen: ruoka oli todella hyvää ja miljöö kerrassaan ihastuttava. Olen sen tyyppinen ravintola-asiakas, joka laittaa paljon painoa miljöön viihtyisyydelle sekä tietysti ruoalle, ja vaikka juomienkin toivoisi toki olevan kultaa, kaksi ensinmainittua määrittävät kokemuksen yhdessä palvelun kanssa. Seuraavalla kerralla otan ehkä yhden lasin shampanjaa, joka saa kantaa koko aterian läpi. :) Tai kaksi..!

Apaja on erilainen ravintola, ja minua ilahduttavat erilaiset, tavallisesta standardista poikkeavat kokemukset. Ruoan puolesta Apaja on yksi parhaita kokemuksiani Tampereella. Menussa on myös erinomainen hinta-laatu-suhde: 72 eurolla saa kahdeksan annosta, ja vaikka annokset näyttävät pieniltä, vatsa on todellakin täynnä niiden jälkeen. En pystynyt syömään enää mitään loppupäivänä. Jos mietin, että Olon 10 annoksen menu maksoi huimat 189€ ja tulin vain nippa nappa kylläiseksi, vaaka kallistuu Apajan eduksi (vaikka Olo briljeeraa juomillaan).

Aion tulla Apajaan uudestaankin. :) Toivottavasti he tulevaisuudessa petraavat myös alkoholittomiin juomakokonaisuuksiin ja alkoholittomien asiakkaiden arvostavaan kohtaamiseen.