Istun tässä juuri vuokrahuoneeni terassilla syömässä päivän lounasta; jogurttia ja manouri-juustoa. En taida nähdä tavernaruokaa vähään aikaan.

Olen jäänyt budjetista jälkeen yhden vuorokauden. Syy: Mykonos. Halusin tehdä päiväretken Deloksen saarelle (yksi maailman suurimmista arkeologisista alueista, UNESCO-perintökohde) ja söin ehkä vähän ylimitoitetusti ravintoloissa. Kröhöm. :/

Saavuin Androkselle sillä asenteella, että täällä kuron budjetin kiinni. Enpäs kurokaan. Andros osoittautui majoituksen suhteen kalleimmaksi saareksi mihin olen koskaan Kreikan matkoillani törmännyt. Jopa Mykonoksella, joka muuten tunnetaan erittäin kalliina paikkana, oli mahdollista löytää tilava, freesi, keittiöllinen huone 25 eurolla. Androksen pääkaupungissa kuvitelmat huoneen löytämisestä alle 30 eurolla kuivuivat kasaan hyvin nopeasti. Paikalliset domatia-omistajat suunnilleen nauroivat naamaani. Lähtöhinta täällä on 40 euroa - vaikka eletään lokakuuta ja ollaan kaukana huippusesongista.

Käytin kaikki neuvottelutaitoni jotta sain lopulta huoneen 30 eurolla. Se on maksimi mitä ikinä suostun maksamaan.

Ihan kuin budjetissa jälkeen jääminen ei jo tarpeeksi harmittaisi, pankkikin viitsii jatkaa *ittuiluaan. Kerroin aiemmin debit-nostoihin liittyvästä ongelmasta. En tajua mitä Kreikan pankkisysteemissä on tapahtunut, kun täällä ei enää tänä syksynä ole pystynyt nostamaan käteistä Debit-puolelta. Kaikkina aiempina vuosina, sen jälkeen kun Debit-nostot ulkomailla ylipäänsä tulivat mahdollisiksi, se on onnistunut ongelmitta.

Nyt, kun olen ollut pakotettu käyttämään luottoa, on luottoraja tullut vastaan. Minulla on tietysti alin mahdollinen limitti, sillä a) en käytä luottoa kuin hätä/pakkotilanteissa ja b) ei kiinnosta maksaa turhaan korkeamman limitin tuomaa korkeampaa vuosimaksua.

Laskutuskausi vaihtuu tililläni kuun 6. päivä. Minulla on lompakossa enää 63 euroa, saan sillä juuri maksettua kaksi yötä tässä kämpässä. Lisää käteistä pitäisi siis nostaa pikimiten. Mutta luottoraja ei olekaan nollaantunut, vaikka laskutuskausi on vaihtunut...! "Käytettävissä 20 euroa 60 senttiä", kertoo nettipankki. Mitä helvettiä - anteeksi mutta nyt on ihan pakko kiroilla ilman tähtösiä.

Tililläni ON rahaa. Mutta en pääse siihen käsiksi! Koska debit-nostot vain kieltäytyvät tapahtumasta tässä maassa tänä kauniina syksynä. Aaargh!! Voiko olla turhauttavampaa?

Ja nyt en voi nostaa luotoltakaan, koska raja on tullut vastaan. Olen NIIN kiukkuinen. Jos luottoraja ei nollaudu huomiseen mennessä, jolloin minun on ostettava seuraava laivalippu, tilanne pakottaa minut nostamaan luottorajaa että saan käteistä! Niin perseestä! Eikä pankilla ole mitään selitystä debit-nostojen ongelmaan. "Me emme sille mitään voi jos jonkun maan automaatit eivät lue kortin sirua." Voi %€#@£€ !!

No niin. Yritetään ajatella positiivisesti.

Jääkaapissa ja säilykevarastossani on ruokaa vielä muutamaan ateriaan.

Huoneeni on tosi suloinen ja kotoisa - siinä on kaksi kerrosta. Kyllä tästä toisissa olosuhteissa mielellään 30 euroa maksaisikin.

Androksen Chora on upea.

Ja ehkä se luottoraja huomenna nollaantuu.

Portaat vievät makuuhuoneeseen.

*

Lempiruokaani munakoisopaistosta saa myös tölkissä, uskokaa tai älkää...

Nähdään illalla, Auberginen Imam...

* * *

Edit. Kiitoksia vinkeistänne ja avustanne!

Nyt on tullut niin monta samanlaista ehdotusta ratkaisuksi pulmaan, että sen sijaan että naputtelisin jokaiselle saman vastauksen, kirjaan sen tähän. Olen saanut ehdotuksia joko siirtää rahaa käyttötililtä luotolle tai maksaa luottokortin lasku pois, jotta luottorajaa vapautuisi. Minun pankissani (Ålandsbanken) ei kuitenkaan voi siirtää rahaa käyttötililtä luotolle. :( Mitä taas laskun poismaksamiseen tai lyhentämiseen ennen eräpäivää tulee, maksan laskun aina kuun puolessa välissä (eli 2 viikkoa ennen eräpäivää), ja silti se näkyy kirjattuna suorituksena vasta eräpäivän jälkeen. Lasku jää siis auki vaikka olen sen maksanut ja nollaantuu vasta eräpäivänä. Tämän vuoksi minulle ei ollut tullut mieleenkään, että laskun maksaminen vapauttaisi luottorajan.

Laitoin pankille viestiä tänään aamulla, mutta en saanut vastausta. Kai sielläkin on kyllästytty ongelmiini. (Aiempiin debit-ongelmia koskeviin viesteihini vastattiin tunnin sisällä.) Täytyy soittaa pankkiin huomenna. Oikeasti vähän jännittää tämä tilanne. :/

Minulla on tunnustettavaa.

En ole saanut aurinkovoidepulloani loppuun.

Senhän olisi päivittäisessä käytössä kuulunut loppua jo pari viikkoa sitten.

Ne lukijat, joiden mielestä minun kuuluu näyttää hyvää esimerkkiä kosmetiikan käytön suhteen, järkyttyvät todennäköisesti seuraavasta ”paljastuksesta”. Olenhan jo saanut nuhteita siitä, että julkisesti kerron käyttäväni vain suojakerrointa 10. Pitäisihän minun ihonhoidon ammattilaisena tietää paremmin… jne. No, tietäähän ne huomattavasti pätevämmätkin asiantuntijat. ;)

Tunnustan, että voide ei ole loppunut, koska en ole käyttänyt sitä päivittäin. Tai lisäillyt niin tiheästi kuin normaalisti.

Olen oleillut ulkona vahvassakin auringonpaisteessa ilman suojavoidetta. En ole palanut. Eikä ihoni ole ruskettunut sen syvemmin kuin normaalisti. Se ei ole reagoinut käytännössä millään tavalla. Mutta se on tuntunut erilaiselta.

Tämä on syy – vaikkakaan ei millään lailla hyvä ja anteeksiantava selitys – voiteen käyttämättömyydelleni. Normaalisti aurinko ”tuntuu” mun iholla, myös silloin kun se on päivettynyt ja jo aurinkoon tottunut. Tiedättekö millaista tunnetta tarkoitan? Sellaista pientä kuumottelua. Ja jos iho on voitelematta, kuumotus muuttuu pikkuhiljaa poltteluksi. Lopulta iho alkaa punoittaa.

Mutta ei nyt. Ei tänä syksynä.

Aurinko ei jotenkin… tunnu ihollani juuri lainkaan. No okei, totta kai on vähän kuumotellut kaikkein kuumimpina 40-asteen päivinä jos jää seisomaan paikalleen porotukseen, mutta ei sellaisina normaaleina n. 30-35 asteen päivinä, yleisoleilussa tai edes rannalla. Iho ei todellakaan ole punoittanut yhtenäkään päivänä, oli minulla voidetta tai ei.

(Puhun muuten nyt vain kropan ihosta, kasvoilla – ja dekolteella –minulla on aina aurinkovoidetta kun menen aurinkoon.)

Aurinkovoide on kulkenut joka päivä mukanani laukussa, mutta sitten sen laitto tai lisäily päivän mittaan on vain…. jäänyt. Kun iho tuntuu niin normaalilta eikä signaloi säteiden tunnetta iholla, niin koko aurinkosuoja sitten vain, ehm, unohtuu.

Hätkähdin kun tajusin, että Piz Buin ei vielä edes yskähtele vaikka ostin sen kohta 6 viikkoa sitten.

Ja en nyt ihmiset todellakaan halua tässä näyttää esimerkkiä. Älkää tehkö näin. UV-säteilyltä on AINA järkevää suojautua. Minä olen siis vain helkkarin tyhmä. Ja laiska.

Miksi ihoni sitten reagoi tänä syksynä aurinkoon eri lailla kuin ennen? Onko jotain mikä poikkeaa aiemmista vuosista? No on juu – ne aurinkotabletit.

Koska tämä on ensimmäinen kerta kun syön aurinkovitamiineja (tabletit on saatu Imedeeniltä blogin kautta), en voi olla vetämättä jonkinlaista yhteyttä niiden ja ihon käytöksen välille. Rusketusta ne eivät ole mitenkään syventäneet (rusketun muutenkin helposti), mutta kenties lisänneet ihon sietokykyä säteilylle..? Ja siksi ihoni ei viestitä kuumottelemalla? Koska se sietää enemmän ainakin niitä polttavia (eli UVB) säteitä? Jos se tuollaisilla lisäravinteilla on mitenkään mahdollista.

En tiedä voiko joku ravintoaine suojata myös UVA-säteilyltä..? Kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä. Vaikka ihoani ei kuumottele eikä se pala, niin UVA:t ne siellä silti tekevät näkymätöntä tuhoaan…

Täytyykö tässä vetää sellainen johtopäätös, että aurinkotablettien positiivinen vaikutus on lopulta plus-miinus-nolla (ainakin minun kohdallani)... Jos ne lisäävät ihon auringonsietokykyä sen verran että se ei pala niin herkästi, mutta samalla käyttäjä sitten ”unohtaa” voidella itsensä ja suojautua UVA:lta…

Olin katsomassa auringonlasku-spektaakkelia. Se on täällä Mykonoksella yhtä suuri numero kuin Santorinilla.

Tarkkailen usein ihmisiä. No, aina. Heistä lähtevää energiaa, tunnetta, auraa.  Ihmiset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Luis ymmärtää mistä puhun. Hän tarkkailee myös ihmisiä. Minuakin. :)

Istun kadun reunalla. Jalat pikkukivisessä hiekassa. Keltainen kiekko valuu hitaasti kohti horisonttia. Ihmiset edessäni poseeraavat, nauravat, osoittelevat taivaanrantaa, kohottavat laseja. Tai vain katsovat hiljaa.

Pariskuntia.

Vedenrajassa pyylevä mies, kireässä t-paidassa, punavalkoraidallinen reppu selässä. Kuin Marianne-karkkipaperi. Hän kuvaa. Tyytymättömän näköinen nainen. Sininen mekko nilkkoihin saakka, pinkki huivi, punaiset matalapohjaiset kengät. Hän vaihtaa asentoa. Kävelee rannalla. Katsoo auringonlaskuun. Kyykistyy, kääntää päätään. Nikon räpsähtelee. Nainen nousee taas, lähestyy miestä. Ei hymyile. Mies ojentaa kätensä, silittää naisen poskea. Nainen kääntää päänsä. He puhuvat. Koreaa? Nainen kävelee pois päin.

Katson muualle.

Vieressäni istuu laiha pariskunta. Hentoinen mies, kuin David Hyde Pierce. Hänellä on paksulasiset silmälasit. Niin myös naisella. He ovat painautuneet toisiaan vasten. Mies suukottaa naisen otsaa. Ovatpa he pieniä, linnunluisia...! Maassa on reppu, ehkä miehen. Siinä on Emirates-lentoyhtiön osoitetägi. Pariskunta puhuu englantia. Briteistä, ehkä Uudesta-Seelannista..? En ole varma tunnistanko uusiseelantilaista aksenttia. Mutta amerikkaa he eivät puhu. Eivätkä australiaa.

Purjeveneessä hurrataan. Aurinko lähestyy taivaan ja meren liitoskohtaa. Lasit nousevat. Miehet ja naiset painautuvat lähemmäs toisiaan. Kädet liittyvät yhteen.

"I want to be on that boat", David Hyde Piercen tyttö sanoo. David nyökkää. Hän näyttää iloiselta. Seesteiseltä. He kummatkin näyttävät. Aurinko heijastuu heidän paksuista silmälaseistaan. Silmät näyttävät niiden läpi pieniltä.

Vasemmalla puolella katseeni tarttuu tyttöön. Hän on kaunis. Yoko Ono nuorena. Hän on hersyvä, pulppuava. Hänen silmänsä menevät viirulle kun hän puhuu ja nauraa. Hänellä on lämmin, puolikuun muotoinen hymy. Mustat, paksut hiukset. Näyttävät vähän karheilta. En voi ottaa katsettani hänestä. Mies, hoikka, rento, khakin sävyisissä shortseissa ja t-paidassa. Hänellä on pitkä kaula ja ystävällisen näköiset kasvot. Yoko Ono nauraa hänelle, kiusoittelee. He halaavat. Pelleilevät. Pöydällä on kaksi tyhjää lasia.

Heillä on samanlaiset Havaianas-sandaalit. Miehellä kokoa liian pienet. Hänen varpaansa tulevat reunan yli.

Rannalla sinimekkoinen nainen seisoo selkä mieheen päin. Nikon roikkuu miehen lanteella.

Kohta aurinko uppoaa horisonttiin. Se laskee pienen saaren taakse. Saarella on kirkko. Sen tumma siluetti piirtyy oranssia vasten.

Yoko Ono on siirtynyt kauemmas. Hän viittilöi khaki-miehelle sormellaan. Tule tänne, mies, hänen huulensa muodostavat. Hän nauraa taas. Mies näyttää vastarakastuneelta. Ihana nainen. Kynähameessaan ja legginseissään. Hän on hoikka mutta ei laiha. Peppu jota voi läimäyttää. Silmät ovat viirulla, hän sanoo jotain miehelle amerikan englannilla. Mies jättää pöydän ja rannan, he lähtevät pois.

Naisen katse kohtaa omani. Tajusiko hän että tuijotin. He katoavat ihmisjoukkoon.

Minun tekisi mieli juosta heidän peräänsä.

"You are so pretty", haluan sanoa.

"I'm straight, but you are so pretty".

Aurinko on laskenut.