Aiemman Facebook-päivitykseni lukeneet eivät nyt ilahdu, no ainakaan ne jotka odottivat sitä miespostausta.

En ehtinyt saada sitä valmiiksi vielä tänään. Kyseessä on siis jo runsaan vuoden julkaisuaan odottanut juttu miesten ulkonäköpaineista. Tänään tuntui, että on Se Päivä. :) Koska sään puolesta joutuisin joka tapauksessa olemaan koko päivän joka sisätiloissa (tai niin luulin vielä aamulla, mutta tullaan siihen ihan kohta), ajattelin, että nyt jos koskaan on täydellisesti aikaa omistautua tälle superkiinnostavalle mutta myös superaikaavievälle juttuaiheelle. Tiedän, että postauksen kirjoitus vaatii todennäköisesti parikin päivää, mutta arvelin saavani tänään rutistettua ulos edes osan 1. No, ei onnistunut. Toivotaan huomista :)

Sen sijaan laitan nyt ulos eilen illalla kirjoittamani kertomuksen seikkailusta, johon en halunnut osallistua.

(Olin ajatellut säästää tämän jutun myöhemmäksi että ette väsy näihin matkapostauksiin, mutta miesjutun puutteessa laitan tämän nyt kuitenkin ulos että saatte jotain matskua tänään.)

*

Säätiedotus lupasi sadetta ja ukkosta. Päivä kuitenkin valkeni yllättävän kirkkaana, ja kun vielä yhdeksän aikaan oli vain puolipilvistä, päätin lähteä suunnittelemalleni bussiretkelle Samiin ja Agia Efimiaan. Bussi lähtisi kymmeneltä. Parempi olla vaikka sateessakin kyläretkellä kuin istua koko päivä neljän seinän sisällä yksinään, ajattelin. Ja ehkä ei sataisi niin hirveästi.

Pääsin keskustan puoleen väliin saakka, kun sadekuuro iski. Hain suojaa lähimmästä kahvilasta, jonne sainkin sitten jäädä puoleksitoista tunniksi kuuntelemaan veden ropinaa. Onneksi minulla on aina kirja mukana...

Kuvassa kuivattelen varpaitani... Vettä tuli niin rankasti että sitä tuli ikkunalasien tiivisteidenkin läpi.

Ajattelin ensin, että nojoo, päivä oli sitten tässä. Saisinpahan ainakin vihdoin luettua opaskirjan luvut Kreikan historiasta.

Kunnes yhtäkkiä ulkona näytti tältä:

Sää kirkastui ja aurinkokin alkoi paistaa.

No hienoa! :) Minähän otan seuraavan, kello 13 lähtevän bussin. Agia Efimiaan en enää ehtisi mutta Samiin kuitenkin. Menen Samiin lounasretkelle ja tsekkaan Ithakin lautan aikataulut.

Kävin kämpillä vaihtamassa sateen kastelemat vaatteet ja lähdin takaisin kohti bussiasemaa. Matkalla taivas alkoi taas tummua. Hmmm... Bussille päästyäni oli alkanut jälleen sataa. Sade ei kuitenkaan ollut mitään "sangosta kaatamalla" -tyyppiä, ja koska aamupäivälläkin kirkastui, ajattelin, että ehkä tämäkin kuuro menee ohi.

Väärin.

Bussin kavutessa vuoristoteille sade yltyi todella voimakkaaksi ja paksut, tummat pilvet peittivät taivaan. Pian paukkui ukkonen niin että korvissa soi ja salamat välähtelivät samanaikaisesti - ukkosen keskus oli siis ihan yläpuolellamme. Vettä tuli niin paljon että näkyvyys oli paikoin vain pari metriä. Pilvet ja paksu sumu pimensivät maiseman, tuntui melkein kuin ilta olisi laskeutunut.

Bussi oli aivan täynnä ihmisiä. Koululapset kiljuivat ja vanha nainen vieressäni teki ristin merkkiä ja toisteli jokaisen salaman iskiessä "Panagia, panagia..." (Eli suunnilleen "Hyvä Jumala, hyvä jumala"...)

Kyllä teitäkin varmaan pelottaisi bussissa, joka menee kapeaa vuoristotietä tällaisessa säässä. Kaikki kurkistelivat huolestuneen näköisenä kuskiin päin, joka onneksi sentään ajoi todella hitaasti.

Laitoin Mr. Karkkipäivälle tekstiviestin jossa soimasin itseäni maailman typerimmästä ideasta lähteä bussiretkelle tällaisessa säässä. Miksi en uskonut säätiedotusta? Kirjoitin, että minua pelotti. Mies vastasi tyypillisen rauhoittavaan tyyliinsä; "Ei siellä autossa mitään hätää ole kunhan kuskilla on järki päässä. En kyllä osaa sanoa miksi lähdit sinne - ehkä halusit hieman seikkailua ja jännitystä?"

Just, kiitos tuesta, muru.

Normaalisti 30 minuuttia kestävä matka Argostolista Samiin vei nyt puolitoista tuntia. Kun pääsimme perille, sade ei osoittanut taukoamisen merkkejä. Päinvastoin se vain tuntui voimistuvan.

Päästessäni ravintolaan sähköt katkesivat. Grilli sentään toimi.

Söin grillikasviksiani hämärässä ja katselin sateen harmauteen.

Täältä olisi vielä päästävä takaisinkin. Paluubussivaihtoehtoja oli kaksi; 15.40 ja 18.00. Harkitsin jäädäkö odottamaan myöhempää bussia, jos vaikka sade siihen mennessä hiipuisi. Ajatus paluusta äsken kokemassani sumussa ja paukkeessa tuntui aivan kamalalta. Lopulta päätin kuitenkin ottaa aikaisemman bussin, mitä minä täällä Samissakaan tekisin.

Odottaessani bussia pysäkille pysähtyi auto. Kuskin paikalta kurkisti arviolta nelikymppinen mies ja kysyi, olinko mahdollisesti menossa Argostoliin päin. "Bussit eivät välttämättä enää kulje tänään", hän sanoi.

Vaikka vieraiden ihmisten autoihin ei kai pitäisi mennä, tällä kertaa tartuin kyytiin ilomielin.

Matkalla ukkosmyrskyn seuraukset alkoivat valjeta. Tie näytti aivan erilaiselta kuin tullessa. Maanvyörymiä, kiviröykkiöitä, rinteiltä tulvivaa vettä. Osa autoista edellämme kääntyi takaisin.

Ei herran jestas, mihin mä olen itseni oikein laittanut, mietin vain päässäni. Näkymät Skopelokselta tulvivat ironisesti päähäni. Juuri raportoin blogissa Skopeloksen myrskytuhoista ja nytkö olin itse sellaisten keskellä?

Mies sai puhelun kaveriltaan; silta Agia Efimian ja Samin välillä on romahtanut. Eli Fiskardon suunnasta tuleva bussi tai muukaan liikenne sieltä päin ei pääse Samiin. En olisi siis päässyt enää bussilla takaisin.

Saapuessamme vuorten yli Argostolinlahdelle, jonka toisella puolella kaupunki erottui sumuisena siluettina, törmäsimme autojonoon. "Tie on poikki", saimme kuulla edessämme olevilta. Koutavosin laguuni oli tulvinut peittäen alleen lahden kiertävän tien.

Laguunin vesi oli muuttunut punaiseksi kaikesta vuorilta vyöryneestä hiekasta ja kivestä. Näky oli aivan absurdi.

Kuskin penkiltä kuului äänekästä kreikkalaista kiroilua. Mies oli tänään aikaisemmin palannut Ateenasta, hän oli saapunut Samiin lautalla Patraksesta.

"Miksi, miksi minä valitsin juuri tämän päivän palata, ei saamarin saamari!!" mies huusi.

Olin vaiti. Mitä siinä osaa sanoa. Olo tuntui kiusalliselta, toinen oli tarjonnut minulle kyytiä ja nyt istuimme siinä nalkissa apokalyptisen maiseman keskellä - kaatosateessa punaiseksi värjäytyneen laguunin rannalla.

Mies päätti lopulta yrittää ajaa tulvivan alueen läpi. Näin oli päättänyt moni muukin autoilija, mutta pienet, matalat autot eivät selvinneet veden läpi.

Tätä kuvaa ottaessani autoon alkoi tulvia vettä, ja pian olimme pohkeita myöten vedessä. Mies peruutti takaisin.

Ei ollut muuta tietä Argostoliin, joten minun vaihtoehdokseni jäi nousta autosta ja kävellä noin seitsemän kilometrin matka kaupunkiin. Kahlata, paremminkin.

Kengät pois vain ja veteen.

Kävellessäni siinä sateen piiskatessa, jännittäen joka askeleella astunko johonkin terävään kiveen tai muuhun ihon lävistävään roskaan, olo oli sanalla sanoen aikamoinen miten-h*lvetissä-mä-tähän-päädyin-deluxe. Ei paljon järki päätä pakota. Miksi mä halusin välttämättä retkelle juuri tänään, säätiedotuksesta huolimatta? Olin ihan turta, jäässä ja läpimärkä.

Melkein puoltatoista tuntia myöhemmin olin vihdoin huoneessani Argostolissa. Sähköt olivat juuri palautuneet. Menin kuumaan suihkuun ja kaadoin lasin viiniä. Tein fetasalaatin ja avasin koneen. Juttelin miehen kanssa.

"Joo, jos seikkailua halusin, niin sitä tosiaan sain", kirjoitin.

Olo alkoi normalisoitua.

Tuhot eivät lopulta olleet Kefaloniassa Skopeloksen luokkaa, mutta siltoja romahti ja osa teistä odottaa varmaan edelleen raivausta kaiken kivisortuman alla. Sain kuulla, ettei Kefaloniassa ole aiemmin koettu tällaisia myrskyn seurauksia. "You got to witness a historical day", kuskini sanoi istuessamme autossa veden noustessa jaloissamme.

Tulipahan elettyä yksi ihan uudenlainen Kreikan kokemus.

.

P.S. Niin miksi mä muuten istuin sitten tänään koko päivän sisällä? Ukkossateen piti säätietojen mukaan jatkua tänäänkin, ja puoleen päivään saakka olikin pilvistä ja sateista. Iltapäivällä kirkastui. Pysyin silti koko päivän sisällä lukemassa haastattelumateriaalia ja kirjoittamassa miesjuttua. Ihan hyvä että saan vihdoin omistettua sille ansaitsemansa ajan, myrskyä tai ei :)

Luulin jo löytäneeni kovan haastajan IsaDoran Precision Mascaralle, mutta viime viikot osoittivat, ettei haastaja ihan pärjännytkään. Vaikka oikein minulle mieleinen ripsiväri onkin.

MAC Upward Lash.

Hauska sattuma (ja nimenomaan sattuma, MACin PR sijaitsee Puolassa eikä siellä todellakaan lueta mun postauksia :D); kun edellisen MAC-testiripsarin kohdalla "valitin" sen tekemää liian ohutta jälkeä (ei vain sovi minun toivomaani tulokseen, kaipaan aina volyymia), niin seuraavassa tuotelähetyksessä olikin täysin vastakkaisilla ominaisuuksilla varustettu maskara.

Upward Lashissa on pikkiriikkinen nysäharjaksinen harja, hyvin saman tyylinen kuin IsaDoran Precisionissa joka on lemppareitani (mahdollisesti jopa viime vuosien suurin suosikkiripsarini).

"Mascara that creates high-rise levels of volume, length and curl in seconds".

Eli runsaasti volyymia, pituutta ja kaarevuutta sekunneissa. Tällaisella lupauksella ripsaria markkinoidaan.

Ja Sanni tykkää. Miksi?

- Koska siinä on miniharja = sopii ihanteellisesti silmieni muodolle.

- Koska sillä saa nopeasti näyttävät ripset

- Ei sotke (kiitos pikkuisen harjan joka ei osu kulmaluuhun tai tahri liikkuvaa luomea)

- Lähtee helposti meikinpoistoaineella (Upward Lash on vesiliukoinen, mutta jotkut vesiliukoisetkaan ripsarit eivät meinaa irrota multa millään, esimerkkinä Lumenen Blueberry-maskarat)

MACin lupaukset?

Volyymia? - Kyllä. Ja vain muutamalla vedolla. Harja annostelee maskaramassaa todella anteliaasti, jopa niinkin reilusti että tämä ominaisuus lopulta pudotti Upwardin sijoitusta suosikkimaskaroissani --> massan paljous aiheuttaa superhennoissa ripsissäni hieman yhteenliimautumista.

Maskaran yksityiskohtaiset tuotetiedot paljastavat syyn extra-anteliaaseen annosteluun; harjan sisus on ontto, jotta se voi säilöä sisäänsä mahdollisimman suuren määrän maskaramassaa, jonka sitten saa "ladattua" ripsiin nopeasti muutamalla vedolla.

Pituutta? - Ei. Ei ainakaan minun ripsissäni. Tuttu laulu.... :)

Kaarevuutta? - Ei. En huomaa mitään tavallista ripsaria kaareuttavampaa efektiä. Esimerkiksi L'Orealin Volume Million So Couture liftaa ripseni paljon selkeämmin, vaikkei edes lupaa sitä. Ehkä parhaimman nostoefektin ripsiini on tehnyt Maybellinen Rocket Volum' Express.

Eli ei ylöspäin-ripset, jos minulta kysytään.

Harjaverrokkikuva parin lempparimaskarani kanssa. IsaDoran Precision olisi sekin ollut kiva laittaa kuvaan mukaan, mutta minulla ei juuri tällä hetkellä ole sitä.

Yves Rocherin Sexy Pulp (ylempänä) on harvoja paksuharjaisia maskaroita joka toimii minulla tosi hyvin (harja näyttää Upward Lashin rinnalla ihan joltain kimalaiselta :D)

L'Orealin Volume Million So Couturen (alempana) harja on sopivan kapea ja lyhytharjaksinen eikä näin ollen sotke, ja erottelee huomattavasti Upwardia paremmin.

Sitten meikkikuvia.

Jep, ei näytä mitenkään tyrmäävän runsaalta, mutta mun ripset harvoin siltä näyttääkään :)

Kuvasta kuitenkin näkee, minkä tyyppistä jälkeä Upward Lash tekee hennoissa, harvoissa ripsissä. Maskaraa on harjattu ripsiin vain yksi kerros. Jälki on siistiä, mutta alkaa hieman klimpittää jos laittaa toisen kerroksen --> massaa tulee niin paljon, eikä harja yhdistettynä runsaaseen "maaliin" pysty erottelemaan ripsiä vaan paksu massa liimaa ripsiä yhteen.

IsaDoran Precision ohittaa Upwardin juuri erottelevuudessa. Muuten maskarat ovat hyvin samantyyppiset.

Upward Lash on minulla Kreikassa mukana matkamaskarana, ja yritin tänään ottaa ihan tuoreita ripsarikuvia :) Se vain ei ihan meinannut onnistua tuulessa, kun hiukset lensivät koko ajan eteen.

Nämä olivat minusta jotenkin hauskoja kaikessa tuulisuudessaan vaikkeivät oikein meikkikuvina palvele, niin laitetaan ne mukaan. :)

...no, näkyyhän näistä kyllä että ripset erottuu hyvin! :) Massaa harjattuna max. 15 vetoa - normaalisti laitan varmaan 50 :D

Kulmakarvoista saan kuulla tasaisin väliajoin ihmetteleviä kommentteja... "Miksi nypit ne noin? Ei ole kivan näköiset".

Ei auta selittää että en nypi. Tältä ne ressukat näyttävät luonnontilassa (no ei ihan, niissä on tällä hetkellä kestoväri) nyppimättöminä ja meikkaamattomina, toinen on vieläpä melkein puolet paksumpi kuin toinen.

Kotioloissa kulmakarvageeli on muuten ehdottomia must-meikkituotteitani. Inhoan sitä kuinka vauvanhentoiset karvat sojottavat minne sattuu, ja perusmeikkiini kuuluu aina läpinäkyvä kulmageeli joka pitää kulmakarvat ojennuksessa ja edes jotenkin kaaren muodossa. Reissumeikkipussiin geeli ei mahtunut (litran pussi, you know....). Ja täällä en nyt ehkä ihan niin "ahdistu" sojottavista kulmakarvoista kun look on muutenkin päivittäin aika tuulen tuivertama :D

Tuo yksi ripsi kaartuu aina itsepäisesti eri suuntaan (eli alemmas) kuin muut ripset... Hassun näköinen. Mikään maskara ei onnistu sitä liittämään muuhun ripsistöön, sillä on oma tahto... Onko teillä villejä ripsiyksilöitä jotka elävät omaa elämäänsä..?

MACin Upward Lash-maskaralla on hintaa 23,50€ / 8 g. Tuote on saatu blogin kautta.

Maskarapostaus jäi kesken, kun sain ystävältäni Mariannalta Facebook-chattiin uutislinkin; olinko jo nähnyt mitä Skopeloksella on tapahtunut?

Hui!!

Maanantain vastaisena yönä Kreikkaan iski myrsky, joka teki pahiten tuhojaan Lakonian kaupungissa Peloponnesoksella, ja vuorokautta myöhemmin Skopeloksen saarella Sporadeilla. Yhtä hyvin olisin saattanut nyt olla Skopeloksella..! Ihana Skopelos! Yksi ehdottomia lempisaariani Kreikassa.

Tässä kuvia Skopelos Townista tuhon jäljiltä:

Kuva: Protothema.gr

Kuva: Skopelosnews

Kuva: Protothema.gr

Kuva: Yannis Chatzitrakosas

Glossa, Skopelos, 21.9. kello 03.30

.

Vain joitain tunteja aikaisemmin olin itse mennyt nukkumaan Poroksella, Kefaloniassa. Myrsky tuntui myös täällä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan sen laajuudesta ja seurauksista muualla päin Kreikkaa.

Sunnuntai-iltana seitsemän aikoihin Poroksella näytti tältä.

Vain paria tuntia myöhemmin tuuli oli yltynyt. Istuin kirjoittamassa Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa -postausta tuossa alemmassa kuvassa näkyvällä tavernan terassilla (domatiassani ei oikein toiminut kunnolla netti), ja kirjoittaessani alkoi yhtäkkiä salamoida. Sähkötkin katkesivat pariin kertaan ennen kuin sain jutun julkaistua.

Juttu tuli ulos kello 21.45, ja kymmeneltä ropisivat ensimmäiset pisarat. Pakkasin läppärin kassiin ja kipitin vauhdilla domatiaani, joka onneksi oli vain korttelin päässä. Ehtiessäni ovelle oli sade yltynyt kuuroksi ja tuuli kasvanut voimakkaan puuskaiseksi. Puoleen yöhön mennessä tuuli oli niin raju, että parvekkeella huonekalut lentelivät ja seinissä vinkui niin että mietin saanko koko yönä unta...

Mutta Joonianmeren alue säästyi pahimmalta, eikä myrsky näkynyt täällä muuten kuin lähes koko maanantain kestäneenä sateena. Mikä itse asiassa oli oikein tervetulluttakin, koska sää oli ollut viime viikon jopa ahdistavan painostava.

Kun Argostolissa Kefaloniassa näytti maanantaina tältä....

Kuva: Skopelosnews

...oli Glossan kylässä Skopeloksella tällaiset näkymät...

Huh tosiaan.

Lakoniassa kuoli kaksi ihmistä myrskyn seurauksena, Skopeloksella onneksi tiettävästi vältyttiin uhreilta.

Mutta miltä siellä nyt näyttääkään... Ja nykyisessä taloustilanteessa saarella ei varmasti ole ihan heti varaa korjata tuhon jälkiä. Kun miettii, ettei Kefaloniassakaan ole pystytty korjaamaan viime vuoden maanjäristyksen rikkomaa osuutta Argostoli-Fiskardo-tiestä... "No money to fix it", kerrottiin. Saa nähdä miten Skopeloksella käy, yksi pahiten vaurioituneista alueista oli valitettavasti satama, ei ihan vähiten tärkeä paikka.