Kokeilin viikonloppuna vähän erilaista pizzantäytettä.

Samalla jatkamme tutustumista YesDeliltä syksyllä saamani suuren testituotepaketin sisältöön. Adamsin vähähiilihydraattisia pizzataikinajauhoja olen  halunnut kokeilla jo pitkään, kun merkin sämpyläjauhot osoittautuivat niin hyviksi. Tosin huomaan, että vhh-leipäkin on jäänyt melkein kokonaan ruokavaliostani niin ettei sämpylälle tunnu löytyvän muuta paikkaa kuin satunnainen hampparin alustana toimiminen.

Vhh-pizzasta sen sijaan tykkään tosi paljon ja itse asiassa pizzaa tulee syötyä nykyään jopa enemmän kuin ennen vhh:lle vaihtamista. Olen ollut tyytyväinen hyväksi havaitsemaani manteli-heraproteiini-vehnälesetaikinapohjaani ja utealiaana odotin, miten gluteenijauholla ryyditetty Adam's pärjäisi peruspizzalleni. (Peruspizzaohjeeni täällä - tuossa versiossa tosin mukana myös kookosjauhoa joka tekee pohjasta vähän rapsakamman mutta yksinkertaistin myöhemmin ja nykyään laitan vain 10 g vehnälesettä, 10 g Bake Pro -heraproteiinia ja 10 g mantelijauhoa.)

Adam's-pizzajauhossa on mantelijauhoa, gluteenijauhoa, maitoproteiinia ja munanvalkuaista.

Jauhoihin sekoitetaan pussi pakkauksen mukana tulevaa kuivahiivaa, lisätään vettä ja ruokaöljyä ja annetaan kohota.

Liekö syy sitten liian haalean veden, mutta minun taikinani ei oikein kohonnut.

Taikina jää tahmeaksi ja kosketuskaulintakelvottomaksi, kuten kaikki vhh-taikinat. Taikinan kaulinta ohjeen mukaan kahden öljytyn leivinpaperin välissä onnistui, mutta on rasittavaa puuhaa. Omavalmisteisen vhh-pizzapohjani levitän pellille aina lusikalla, mutta Adams on voimakkaan sitkonsa vuoksi ehkä vähän hankalampi saada levittymään lusikalla tasaisesti. Sitä voisi varmaan painella myös sormin lättänään muotoon,

Seuraava havainto: pakkauksen paisto-ohje ei toiminut ainakaan meidän uunissa. Todiste alla.

Ohjeen mukaan pizzaa pitäisi paistaa 200 asteessa 25-30 minuuttia. Oikeanpuoleinen oli uunissa 20 minuuttia ja tuli ulos ruskeana kivikovana kiekkona. Onneksi olin jakanut taikinan kahteen osaan. Vasemmanpuoleinen pizzapohja oli uunissa 8 minuuttia. Varmasti viisikin minuuttia riittäisi.

Kuten näkyy, pohjasta tuli aika jäykkä. Se oli mukavan rapea mutta vehnäpohjaa ja omaa vhh-pizzapohjaani paljon jäykempi. Maku oli neutraali.

Tuomio?

Kyllä tämä enemmän muistuttaa rakenteeltaan ja maultaan tavallista vehnäpohjaa kuin muut kokeilemani vähähiilihydraattiset pohjat. Mutta luulen pitäytyväni jatkossa omassa tutussa taikinassani jota ei hiivattomana tarvitse kohotella ja valmistus sujuu nopeammin ja näppärämmin kuin Adamsin.

Täytteet olivat kevyesti Maarianhaminan Pub Albinin viime kesän pizzauutuuden inspiroimat. Albinin pizzasta keksin, että juurekset ja paahdettu, suolattu manteli voivat toimia pizzassa :)

Minun pizzassani oli oikein ohueksi suikaloitua punajuurta, vuohenjuustoa, suolattuja ja paahdettuja manteleita, kylmäsavulohta ja rucolaa. Tosi hyvä ja vähän erilainen pizzatäyte, kiva kokeilla välillä uutta mun ainaisen tonnikala-herkkusieni-tomaatti-hässäkkän sijaan.

*

Seuraava pätkä olisi voinut olla oma postauksensa mutta laitetaan se tähän perään kun sen äsken ajatuksenvirtana kirjoitin...

Vuoden 2016 projekti: hiilihydraattien harkittu lisäys ruokavalioon tavoitteena selvittää, miten se vaikuttaa liikuntaharrastukseeni. Päätin lähteä toteuttamaan vuodenvaihteessa julkituomaani ruokavalion hienosäätöä ja muutoskokeilua ammattilaisen tuella. Arvaan, että jos asia jää vain minun itseni vastuulle, jää puurojen, papujen ja juuresten lisäys säännölliseksi osaksi ruokailua vain sanoiksi ilmaan. Ja niinpä tänään olenkin istunut tunnin ensimmäisessä valmennuksessani. Toinen on varattu perjantaille hieman eri lähestymistavan omaavalta yritykseltä.

Tiedätte taipumukseni haluta ottaa selvää asioista perusteellisesti. Nyt taatelikakkupostauksen kommenteissa käyty keskustelu sytytti minussa vahvan kipinän selvittää TÄMÄ asia perin pohjin. Mitä siellä kropassa oikein tapahtuu liikuntasuorituksen aikana energian suhteen? Milloin kroppa polttaa rasvaa, milloin hiilareita? Kun jonkun mielestä on mahdotonta treenata ilman hiilaria, mistä kroppa sitten oikein ottaa energiansa jos käytettävissä on niukat glykogeenivarastot?

Mielipiteitä, näkemyksiä ja "totuuksia" sinkoilee suuntaan ja toiseen. Ultimaattista totuutta ei tässäkään asiassa ole olemassa kaikkien elimistön toimiessa yksilöllisesti, mutta nyt otetaan selvää, mitä alan valmentajat asiasta sanovat. Siinä on varmasti ainakin murunen tieteellistä faktaa takana, ja satojen valmennettujen kautta saatua käytännön tietoa joka on loppupeleissä aina "oikeampi" tieto kuin mikään tietokirjan teksti. :)

Projekti on saanut aikaan viime päivinä paljon itsetutkiskelua. Olen joutunut miettimään oloani ja mitä oikein lopulta haluan.

Elimistöni on hiilihydraattiherkkä ja kerää paljon nestettä ja muodostaa kaasua kun syön korkeamman hiilihydraattipitoisuuden ruokaa, sille ei voi mitään. Se ei ole sairaus, mutta tekee olosta tietenkin kurjan. Olen viime aikoina syönyt paljon bataattia, punajuurta, lanttua, maa-artisokkaa. Hyvää ja ravinteikasta ruokaa jonka terveellisyyttä ei tarvitse kyseenalaistaa. Silti oloni on raskas ja turvonnut, mikä ei tietenkään tue kokonaisvaltaista hyvää mieltä. Salilla ja etenkin juoksumatolla olen kuitenkin jaksanut paremmin, sitä ei voi kieltää.

Olen katsonut peiliin ja kysynyt itseltäni, mitä hyvä olo lopulta minulle on. Onko se enemmän sitä kevyttä ja tiukkavyötäröistä oloa, figuuria jonka päällä vaatteet eivät kiristä mutta joka hengästyy helposti lenkillä? Vai onko se sitä, että kroppa on ravinnon vuoksi vähän epämukavan tuntuinen, mutta kehityn harrastuksessani? Tekeekö ensimmäinen vaihtoehto minusta pinnallisen p*skan? Jonkun mielestä epäilemättä kyllä, mutta ei, eivät nämä näin yksiselitteisiä juttuja ole. Vhh-ruokavalion myönteiset vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle ja kireä keho on siihen päälle vain mukava bonus.

Näitä teemoja tulee varmasti mietittyä paljonkin talven ja kevään aikana.

Jokohan näitä alkaa pian löytyä lautaselta..?

Anteeksi muut lukijat kun joudun käyttämään blogitilaa matkaan liittyvään tiedottamiseen. Minulla ei ole matkalle osallistuvien yhteystietoja joten joudun laittamaan tämän kyselyn julkisesti.

Kommenteissa nousi pari päivää sitten esiin Tallinnan matkan ruokailut ja niihin liittyvät mahdolliset pöytävaraukset. Lounas on sen verran aikaisin, että en usko Telliskiven ravintoloiden olevan tuohon aikaan täynnä. Pohjolan Matka ei ole halunnut sitouttaa osallistujia tiettyyn ravintolaan tekemällä varauksia, koska tarkoituksena on, että osallistujat saisivat valita mieleisensä ruokailupaikat.

Laitoin kuitenkin torstaina kyselyn Telliskiven suosituimpiin kuuluvaan F-Hoone-ravintolaan varmuuden vuoksi tiedustellakseni lauantain 23.1. tilannetta, mutta sieltä ei ole vastattu.

Illallisen suhteen varaus onkin sitten olennainen, jos meitä on lähdössä isompi porukka yhdessä syömään. En tullut lukijamatkasta alun perin kertoessani ajatelleeksi, että mukaan saattaisi lähteä niinkin suuri ryhmä kuin 42 ihmistä (jee!! :) 44, kun minut ja Pohjolan Matkan Riikan laskee mukaan), joten en tuolloin tullut myöskään tajunneeksi varauksen oleellisuutta.

Niinpä kartoitan nyt tässä, onko osallistujien joukossa kiinnostuneita illastamaan lauantaina porukalla?

Mitään tällaista "velvollisuutta" ei tietenkään ole vaan lauantai-ilta on kaikille omaa vapaata aikaa ja moni varmasti haluaa syödä omaan vapaaseen tahtiinsa ilman sitoumuksia :) Ei siis paineita asiasta :) Mutta jos joukossamme on yhteisestä illallisesta kiinnostuneita, niin kerrottehan siitä mahdollisimman pian joko tämän postauksen kommenteissa tai suoraan minulle sähköpostitse (karkkipaiva ät hotmail.com), niin tehdään varaus. Jos reissuun on lähdössä yksin matkustavia naispaikkalaisia ja joku kaipaa illallisseuraa niin minä voin mielelläni lähteä seuraksi :)

Aiemmin on osoitettu kiinnostusta 16 Rataskaevu-ravintolaa kohtaan, josta tarkistin jo lauantai-illan 23.1. tilanteen. He ottavat vastaan max. 10 hengen seurueen, ja suosittelivat kysymään sisar-ravintolastaan Pegasuksesta, jos meitä on suurempi seurue tulossa.

Ehdotuksia muista ravintoloista otetaan myös vastaan :)

Hui, matka jännittää jo kovasti...!

P.S. Laitattehan kommenttiinne myös sähköpostiosoitteenne sille tarkoitetulle riville (näkyy vain minulle), niin saan teihin yhteyden illallissuunnitelmien tiimoilta.

P.P.S. Tämäkin mun piti kertoa: alkuperäisestä ohjelmasta poiketen lauantain päiväretki tehdäänkin Pohjolan Matkan omalla bussilla eikä Taisto Bussid -yhtiön, ja Pohjolan Matkan bussi kuljettaa meidät sunnuntaina myös hotellista satamaan :) Eli ei tarvitse ottaa taksia tai lähteä apostolin kyydillä sunnuntaina laivaan :) :)

Aina kun vietän pidempään aikaa lapsuuskodissani, herkistyn tutkimaan vanhoja lelulaatikoita, koulukirjoja, valokuva-albumeita tai muita muistoja. Blogissa on kerrottu ponimuistoja ja jaettu teini-iän kirjevihkoihin kätkeytyneitä juttuja. Mun lempparipostauksia, niin ihana noloa! ^_^ Ja on kurkattu ysäriaikojen valokuva-albumeihin.. Iik mikä tyyli!

En tiedä miksi minusta on kiva välillä kertoa tällaisia juttuja itsestäni, mutta nyt on taas sellaisen nostalgiapostauksen vuoro.

Joulun aikana muistelimme, kuinka olen aina tykännyt kirjoittaa tarinoita, jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Ennen kuin opin itse kirjoittamaan, sanelin tarinoita joita muut saivat kirjoittaa ylös. Kuvat olivat tärkeä elementti tarinoissa, ja ensimmäiset tarinat syntyivätkin kiiltokuvien ja tarrojen pohjalta. Tekstiä kuvien ympärille..? Hmm, kuulostaa tutulta ;D Juttua irtoaa edelleen vaikka shampoopullon kuvasta :)

Ihan silmä kostui kun äiti kaivoi esiin kaikkein vanhimpia satujani joita hän on säästänyt. Muistan vihot joihin äiti, perhetutut ja hoitotädit saivat kirjoittaa kun sanelin, mutta en ole nähnyt näitä vihkoja koko aikuisiälläni. Apua miten liikuttavia..! Joskus jemmausgeenistä on iloakin, ihana äiti kun on säästänyt nämä..! <3

Tässä kiiltokuvien inspiroimassa tarinassa pikku kissa on menossa ensimmäistä päivää kouluun. Tarina päättyy niin, että kissa on suruissaan kun opettaja ei huomaa tervehtiä häntä (!).

Seuraava askel kiiltokuviin pohjautuvien tarinoiden jälkeen on ollut alkaa itse kuvittaa tarinoita. Joku muu on kuitenkin edelleen saanut kirjoittaa sadut ylös. Olen näemmä tykännyt myös tehdä omia satukirjoja sitomalla sivuja yhteen villalangalla. :)

Sitten saavutaan ikään jolloin olen oppinut kirjoittamaan itse.

.

Seuraava tarina on ylpeyteni, sillä se on yksi harvoja pidempiä, juonellisia tarinoita jonka olen koskaan saanut loppuun. Kirjoitin kaiken maailman kauhunovelleja vielä teini-iässäkin, mutta en saanut mitään niistä loppuun. Kertomuksen Porkkanamaasta olen kirjoittanut 8-vuotiaana, kun  olin juuri oppinut käyttämään isän kirjoituskonetta. En osannut vetää koneen telaa ns. loppuun saakka, vaan jokainen rivi alkaa vähän eri paikasta ^_^

Porkkanamaa on tarina Eeva-tytöstä joka nukahtaa kirjastossa ja päätyy seikkailemaan porkkanoiden kansoittamaan maahan. Nauroimme yksityiskohdalle jossa paljastuu, että Porkkanamaan asukkaat syövät ravinnokseen vain porkkanoita - kannibaaleja, siis.

Tarinassa on 10 lukua ja parikymmentä sivua.

Tämä on säästynyt - Stephen Kingin inspiroimat pateettiset kauhutarinan tyngät eivät. Ehkä ihan hyvä niin :D

Olen todennäköisesti saanut kirjoitusgeenin tai -innostuksen isältäni. Tässä hän istuu kirjoittamassa ja pikku-Sanni on tullut antamaan hyvän yön suukkoa. ("Ei saa häiritä isää kun hän kirjoittaa", voin kuulla äidin sanovan.) :)

*

Lopuksi on totta kai kerrottava teille yksi saduistani. Tämä on iltasatu jonka olen sanellut ennen kuin opin kirjoittamaan.

Kultakala ja aarteet

Kultakala ui lämpimässä merivedessä ja lintu lensi auringon valossa. Mutta kala polskutteli vain vedessä, sillä siitä se oli ihanaa.

Kala ui lähemmäksi rantaa ja näki intiaanien kylän ja näki savun tulevan intiaanikotien savupiipuista.

Mutta äkkiä rupesi satamaan ja kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei kastuisi.

Kun kaltakala oli sukeltanut tarpeeksi syvälle hän löysi arkun. Hän otti avaimen pyrstöönsä ja avasi arkun.

Avain oli liian painava joten hänellä meni pitkä aika avata arkkua. Mutta vihdoin arkku tuli auki.

Arkusta tuli paljon kultahelmiä ja hopeahelmiä ja kultarahaa. Kultakala oli onnellinen.

Hän laittoi kultakruunun päähänsä ja punaiset kultahelmet kaulaansa. Kylläpä hän nyt oli hieno, aurinkokin katsoi suu auki.

Sitten hän jätti kalleutensa siihen paikkaan ja lähti pinnalle katsomaan oliko sade jo loppunut. Ja olihan se. Meri oli tyynenä ja aurinko paistoi.

Sitten kultakala meni nukkumaan. Eiköhän sinunkin täytyisi jo mennä nukkumaan, kun kerran ilta jo on.

..."kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei se kastuisi"... <3

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)