Joku kysyi kommenteissa hiljattain minun ja Mr. Karkkipäivän parisuhteesta, ja miten meillä käytännössä toimii tällainen suhde jossa vietämme niin paljon aikaa erillämme.

Olemme erillämme osin pakon (työhön liittyvien olosuhteiden) sanelemana, osin myös omasta halustamme, koska kummallakin on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin toinen ei niin luontevasti sujahda mukaan. Miehellä on esimerkiksi rakkautensa vuoriin ja kiipeilyyn, minulla Kreikkaan ja saarihyppelyyn. Ja kun reissataan, toinen haluaisi luksusta, toinen vuokrahuoneita ja itse kokattuja aamiaisia.

Mun mies ei taida ylipäänsä olla saari-ihmisiä… Kyllä hän Ahvenanmaankin sijaan valitsee Lapin. On monia asioita ja paikkoja, joissa meillä on luontevaa viettää aikaa ilman toista. Sitä ei edes mitenkään erityisesti ajattele, se on aina ollut niin. Eikä se tarkoita että haluaisi yhtään vähempää olla toisen kanssa.

Lapista puheen ollen, juuri nyt, minun istuessani pienessä kellertävänsävyisessä keittiössä Naxoksen vanhassakaupungissa, mies on telttoineen jossain Kilpisjärven maisemissa. Ehkä hän on paistamassa makkaraa nuotiotulella. Tänään aamulla hän oli huiputtanut Haltin. Sain sieltä kuvaterveiset. <3

Olen kertonut täällä blogissa kuinka rakastan yksin matkustamista ja kuinka juuri se yksin oleminen on ”se juttu” ja mahdollistaa asioiden ihan erilaisen, intensiivisemmän kokemisen. Kun ei ole seuralaista viemässä osaa huomiosta, tulee tarkkailtua ja absorboitua ympäristöä eri lailla. Panee merkille asioita joita ei ehkä muuten huomaisi. Saa eri tavalla yhteyden paikallisiin.

Ja ennen kaikkea, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Saa kävellä ympäri labyrinttikujia aamusta iltaan jos siltä tuntuu tai pysähtyä johonkin niemennokkaan kolmeksi tunniksi sanomatta sanaakaan. Juuri se on niin vapauttavaa, niin ihanaa. Saan seurata tunnettani ilman että valintani ärsyttävät ketään. Saan olla juuri niin hidas patikkapolulla kuin haluan tai jäädä Hondos Centeriin hiplaamaan huulipunia ihan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Se ei pilaa kenenkään toisen lomaa.

Vapaus ja riippumattomuus. Se on äärettömän ihanaa.

Ja kuitenkin. Vaikka juuri kirjoitin kaiken tuon ja se pitää täysin paikkansa…

Kaipaus. Voimakas halu jakaa kokemuksia rakkaani kanssa. Joka päivä tulee hetkiä, jolloin tunnen suurta haikeutta siitä ettei mies ole näkemässä tätä kanssani. Haluaisin, että hänkin haluaisi olla täällä. Että hänkin jakaisi sen tunteen mikä minulla on Kreikkaa ja näitä pieniä saaria kohtaan.

Koska lopulta, onni on todellisinta kun sen saa jakaa. Jotenkin näin sanottiin elokuvassa Into The Wild.

Jouduin poikkeuksellisen tunteellisuuden valtaan saapuessani eilen Naxokselle. Viimeksi kun olin täällä, oli miehenikin täällä. Muistatteko kun kaksi vuotta sitten mieheni ja anoppini liittyivät viimeisellä viikolla saarihyppelylleni? Halusimme antaa anopille lahjaksi matkan turkoosin veden äärelle. Sitä hän oli toivonut, että joskus pääsisi uimaan turkoosinsiniseen mereen.

Nyt Naxos on leimautunut minun ja miehen saareksi. Samoin kuin Paros ja Santorini, koska niillä olemme käyneet yhdessä. Siksi minut valtaa täällä nyt erityinen haikeus… Jään katselemaan tiettyjä kaariholveja, kujia ja ravintoloita pitkään koska me olemme kulkeneet tai istuneet siellä.

Mies on sanonut aina, ettei Kreikassa ole mitään mikä erityisesti vetäisi häntä puoleensa. Hänen ”Kreikkansa” ovat vuoret.

Siinä missä minä en ole onnistunut tartuttamaan rakkaaseeni kipinää Kreikkaa tai Ahvenanmaata kohtaan, on mies saanut minutkin rakastumaan vuoriin. Ja ulkoilmaelämään. Vaeltamiseen. Siksi matkat ja retket luonnon keskelle toimivat meillä parhaiten, ei tule riitaa hotellien tasosta tai ravintoloiden hinnoista. Minäkin koen vuorilla tai metsän keskellä ääretöntä onnea ja iloa.

Olisin mielelläni tänä iltana käpertynyt miehen viereen makuupussiin Haltin juurella. Tai... hän olisi voinut etsiä halvan äkkilähdön Santorinille...

Kun katson iltaisin Egeanmereen hitaasti valuvaa pehmeäreunaista, oranssinpunaista aurinkoa, ajattelen aina mielessäni, ”Kunpa miehenikin jonain päivänä istuisi tässä vieressäni ja rakastaisi tätä.”

Ehkä se jonain päivänä tapahtuu.

Just tällaisia reissustooreja on ihan parasta jakaa :) Kun jotain sattuu täysin odottamatta ja spontaanin kohtaamisen seurauksena pääsee kokemaan jotain erityistä :)

Sattumanvaraisesti valitsemani rantabaari Egialissa ja siellä aivan ohimennen tiskillä kohtaamani mies johtivat kolmea päivää myöhemmin siihen, että sain kuulla jälleen yhden mielenkiintoisen elämäntarinan, sain uuden ystävän, pääsin kierrokselle Amorgoksen ainoaan viiden tähden hotelliin ja - - palasin illan päätteeksi kera violetin hiusvärin ^_^ Asioita, joita ei vain voi ennustaa - ne vain tapahtuvat :D

Tarinankertojamaisesti aloitan sanoilla; kaikki alkoi siitä kun... tein viime keskiviikkona päiväretken Egialin kylään.

Päivän päätteeksi päädyin istuskelemaan ja odottamaan bussia yhteen rantabaareista. Kun menin maksamaan juomiani, tiskillä seisoskellut tatuoitu, hauskan näköinen mies kommentoi jotain hiuksistani ja kysyi mistä päin olen. Puheliaalta vaikuttava brittienglantia puhuva mies olisi selvästi mielellään jatkanut juttua pidempään, mutta minulla oli kiire bussiin. Muutaman minuutin aikana ehti kuitenkin käydä selväksi, että meillä oli hyvin samanlainen hyperinnostunut persoonallisuus ja juttua riitti, itse asiassa harmitti aika lailla että bussi oli juuri lähdössä. Mies tuikkasi minulle käyntikorttinsa ja sanoi että ota yhteyttä jos olet vielä tulossa Egialiin päin. "Teen conciergen hommia tuossa Aegialis-hotellissa", hän sanoi. Mat Turner, luki käyntikortissa.

Ei kuitenkaan tullut enää tilaisuutta ottaa Matiin yhteyttä, ja viikko kului loppuun.

Eilen oli viimeinen päiväni Amorgoksella, ja olin suunnitellut tekeväni vielä pari lyhyttä patikkaretkeä Katapolan ympäristöön. Erittäin tuulinen sää kuitenkin pilasi suunnitelmani (puuskia vastaan sai suunnillen kävellä etuviistossa...), ja todettuani tilanteen jäin haahuilemaan Katapolan satamaan. Mitähän sitä nyt sitten tekisi. Yhtäkkiä läheltä kuului iloinen tervehdys, ja tunnistin puheliaan britin. Mat siellä vilkutteli minulle kuin olisimme jo vanhoja ystäviä. :)

Mat oli Katapolassa saattamassa erästä hotellin asiakasta laivalle, ja pian istuimmekin lounaalla ja puhua pälpätimme kuin vanhat kaverit. Tosi hassua :) Olin tuntenut miehen 5 minuuttia :)

"Kaverikuva" ^_^

Selvisi, että Mat oli päätynyt töihin Amorgokselle workaway.comin kautta (en ollut kuullutkaan tuosta, vinkkiä niille joita kiinnostaa lähteä työseikkailuille maailmalle ruoka- & majoituspalkalla). Kuuban ja Bulgarian jälkeen Mat kuulema tuikkasi sormen sokkona Kreikan kartalle, ja sormi osui Amorgokseen. Sinne seuraavaksi. Mat ei ollut koskaan aiemmin ollut Kreikassa.

Nyt mies on asunut Amorgoksella 6 kk ja on jo kuin yksi saarelaisista. "Täältä en halua enää muuttaa", mies hehkutti silmät tuikkien. Niin vilpittömän innostunutta oman saarensa löytänyttä Kreikka-intoilijaa en tosiaan ole ennen tavannut, ehkä itseni poislukien ^_^

Alkuperäiseltä ammatiltaan Mat on puuseppä ja aloitti Aegialis-hotellissa ns. "jokapaikan-korjailumiehenä". Hän ehti olla tässä työssä vain kuukauden, kun hotellin pomo kutsui hänet huoneeseensa. "Mat, taidat tykätä jutella enemmän kuin tehdä töitä", hotellin johtaja oli todennut. "Helkkari", Mat sanoi ajatelleensa, "nyt saan potkut". Sosiaalinen ja puhelias britti jäi jatkuvasti suustaan kiinni hotellin asiakkaiden kanssa. Potkujen sijaan Matille tarjottiin työtä conciergena. En tiedä onko tälle suomenkielistä nimikettä, mutta se on laadukkaiden hotellien asiakaspalvelukonseptiin kuuluva tyyppi joka käytännössä auttaa asiakkaita viihtymään ja pysymään tyytyväisinä, varaa heille lippuja, kertoo vinkkejä jne.

Mat sanoi ettei meinannut uskoa korviaan ja tuuriaan. Hän ei ollut koskaan ollut missään tämän suuntaisessakaan työssä, mutta tehtävä kuulosti kuin luodulta miehelle jolta ei sosiaalisia taitoja ja karismaa puuttunut ja joka rakasti puhua ihmisten kanssa Amorgoksen aarteista. Hotellin johto oli nähnyt tämän ja yhtäkkiä "ruoka- & huone" -palkalla remppamieheksi tullut Mat kohosi kunnolla palkattuun, arvostettuun ja ennen kaikkea, Matin sanoin: hemmetin upeaan ja hauskaan työtehtävään.

"En voi vieläkään käsittää onneani, elän todellista unelmaa ja herään joka päivä kiitollisuudesta ratketen", Mat kertoi.

No en ihmettele ^_^

Mat kysyi haluaisinko tulla tutustumaan hänen unelmaduuniinsa, ja totta maar halusin :) Yhtäkkiä tuulinen päivä oli saanut mitä kiinnostavinta sisältöä ^_^

Ajoimme Egialiin, ja paikka jonne minut vietiin sai tämän paatuneen esteetikon leuat loksahtamaan. Aiemmalla vierailulla olin kuvannut hotellin vastapäiseltä puolelta lahtea, tietämättä paikasta mitään.

Olin jo luullut nähneeni Egialin ja Amorgoksen, mutta en ollut nähnyt sitä näin. Aegialis Hotel & Spa'n kautta avautui aivan toisenlainen, todellakin viiden tähden näkymä ja kokemus. Valo tällä puolella lahtea oli jotenkin erilaista ja minulle tuli heti mieleen Santorinin pehmeä, autereinen, aivan tietyn lämpimän keltaisen sävyinen valo. Olinko enää edes Amorgoksella..?

Hotellin terassi on jo itsessään kuin lomakohde....

Minun seurassani matkatessa harvoin pääsee kurkistamaan mihinkään luksuspaikkoihin koska tyylini reissata on aivan erilainen. Haluan nyt viedä teidät pienelle kierrokselle toisenlaiseen Kreikan kohteeseen kuin millaisia matkakertomuksissani on totuttu näkemään. Minulla ei olisi varaa asua Aegialiksessa omilla reissuillani, mutta osaan antaa uniikeille paikoille arvoa kun niitä kohtaan. Tällaisilla maisemilla ja puitteilla on toki hintansa.

Ja voihan täällä käydä nauttimassa lasillisen tai illallista upealla terassilla auringonlaskusta nauttien, se ei paljon maksa :) Budjettimatkalainen pääsee vitosen sijoituksella (talon viini maksaa 4,50€!) hetkeksi toisenlaiseen maailmaan... Jos tulette joskus Amorgokselle, älkää missatko tätä paikkaa! Puitteidensa puolesta varmaan halvin viinilasi jonka olen missään juonut ;)

Aegialis-hotelli sijaitsee korkealla rinteellä Egialin kylän kauimmaisessa reunassa ja on ensimmäinen rakennelma joka kylästä näkyy kun lähestyy Katapolan suunnasta.

Autereinen Santorini-valo....

Kyllä kelpaa istua aamukahville....

Pääsin kurkistamaan huoneisiinkin. Nämä edustavat klassista huonetyyppiä.

Tämän taas ollessa "moderni" huone. Osassa huoneista on oma patio, no kuinkas muuten... ;)

Presidenttisvittiä en valitettavasti päässyt näkemään mutta eipä sitä varmaan moni muukaan "tavan kuolevainen" näe... :D

Aegialis-hotelli tunnetaan myös wellnes-centerinä ja on kuulema suursuosittu kohde joogaryhmien keskuudessa. Hotellilla on kaksi suurta ulkoterassia pelkästään joogakäyttöön. Tämä on maisema toisesta käsin kuvattuna.

Jooga ja luksus tuntuvat monesti kulkevan käsikkäin, mielenkiintoista.

Kylpyläosasto.

Kylpylän yläkerrasta löytyy paikka, josta muodostui minulle aivan erityisen ilahduttava vierailukohde...

Kampaamo. Sain kuulla että Aegialiksen kampaamo on niin suosittu että se oli ajanut kylän muut kampaajat out of bisnes...

Hetken mielijohteesta kysyin, olisiko kampaamossa sattumoisin violettia hiusväriä. Ajattelin, että saan seuraavaksi osakseni kummastuneen katseen (värjääkö joku pikku-Amorgoksella hiuksiaan liilaksi..? Tai joku viiden tähden hotellin asiakkaista....?), mutta sen sijaan kampaajatar kääntyi ja veti kaapista esiin violetin Directions-hiusväripurkin.

Kampaamo ei kuulema normaalisti myy värejä asiakkaille (minulle oltiin ennemminkin buukkaamassa hiustenvärjäysaikaa), mutta Mat taivutteli kampaajan myymään purkin minulle ^_^ Siitä oli jo käytetty melkein puolet mutta kyllä mä varmaan saan tuon kolmeen käsittelyyn riittämään kun sekoittaa hoitikseen :)

Huraa..! :) Pikkuisen hullua että aamupäivällä teen postauksen jossa harmittelen violetin hiusvärin loppumista ja mietin voisikohan sellaista löytää miltään saarelta - ja päivän päätteeksi mulla on violetti hiusväri ^_^ :D

Jäin Aegialiksen terassille ihailemaan auringonlaskua ja melkein sulin värien mukana mereen... Luonnon ja ympäristön kauneuteen liittyvät kokemukset tuovat minulle niin voimakkaita onnen tuntemuksia että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Yritän silti. Meri, hiljaisuus. Kermaisena kiekkona horisonttiin laskeva pinkin, oranssin ja roosan väreissä shiftaava aurinko. Minä yksin viiden tähden terassilla.

Ja vielä se violetti hiusväri repussa.

Tällaisia hetkiä varten sitä reissaa. <3

Violetin hiusvärin haalistuminen ei ole pelkästään ikävää, se tarjoaa itse asiassa sarjan oikein kauniita vivahteita :)

Tätä on mielenkiintoista seurata :)

Juuri tällä hetkellä sävy on vaiheessa, josta olen saanut kaikkein eniten spontaaneja kommentteja ihmisiltä.

Moni ohikulkija on pysähtynyt kommentoimaan ja kehumaan hiuksiani.  Yksi vanhempi, jo harmaantunut rouva keskeytti kahvinsa juomisen Chorassa ja sanoi, "Voi hyvänen aika, juuri tuon väriset hiukset minäkin haluaisin".

Silloin kun hiukseni olivat Kreikkaan saapuessani tosivioletit, kukaan ei sanonut mitään ^_^ :D

Viime viikon tiistaina hiukset olivat vielä tämän väriset.

Viittä päivää myöhemmin ne näyttivät tältä. Nätti, puuterinen harmaanliila.

Kaunis ja vielä erittäin ponimainen sävy. Kokonaissävy oli tässä vaiheessa vielä enemmän liila kuin sinertävä.

Tietyssä valossa harmaammat raidat näyttävät ihan hopeaisilta.

Kaiken kaikkiaan hiukset näyttävät nyt raidoitetun sijaan meleeratuilta. Tykkään tästä ihan tosi paljon!! :)

Haalistuminen ei siis suinkaan ole pelkästään huono juttu. Ja on mahtavaa nähdä, ettei väri tosiaan haalistuessaan tee mitään outoja vetoja kummallisin vivahteisiin. Ei merkkiäkään mistään vihreästä, esimerkiksi, josta joku varoitteli. Kreikan metallisessa vedessä olisi saattanut odottaa paljon suurempia värimuutoksia kuin Suomen vedessä.

Viimeisimmän pesun jälkeen hiukset ovat selvästi sinertyneet, ja kokonaisvaikutelma on taittumassa harmaanliilasta jonnekin hopeiseen siniliilaan. Ero liilasta sinisempään näkyy parhaiten postauksen kahden ylimmän kuvan välillä.

Onko ehkä vähän ihana tukka vieläkin, vaikka itse sanonkin! :) Sen voin ainakin sanoa että vaaleaan tukkaan en ole ihan heti palaamassa, tää väritukka on niin mun juttu. :)

Kerronpa muuten vähän viimeaikaisista ylläpitotoimenpiteistäni täällä.

Juuri saatoin aiheuttaa pahennusta kertomalla, että olen jättänyt deodorantin käytön, ja nyt kerron vähän vastaavalla lailla ällöä hiustenpesusta.... Koska jokainen pesukerta vie väriä ja olen joka pesu/hoitokerralla askeleen lähempänä suoravärini loppumista, olen venyttänyt pesuvälit äärimmilleen.

Olen pessyt hiukset kahden viikon aikana vain kolmesti, tai olisikohan neljästi... Suihkussa käyn kyllä 2-3 kertaa päivässä, eli perushygieniasta en sentään ole luopunut, älkää pelästykö! :D (Kiitos tahmaihon, suihku tosiaan kutsuu jopa kolmesti päivittäin...) Myönnän että pidennetty pesuväli todellakin ällöttää mutta kukapa täällä olisi mun hiuksia haistelemassa tai tunnustelemassa... Jos kestän likaisuuden tunteen itse niin ongelmahan on vain minun.

Viimeksi keksin, että alan pitää Fudgen shampootakin päässä pitkällä vaikutusajalla, siinähän on myös reilusti pigmenttiä, ja johtuisikohan sitten juuri siitä tuo hiusten sinertyminen. Fudgessa lienee enemmän siniviolettia kuin punaviolettia pigmenttiä.

Herman's-suoraväri loppuu kuitenkin auttamattomasti seuraavalla pesukerralla. Olen seuraavaksi menossa pariksi päiväksi Naxokselle, jonka pääkaupunki on sen verran suuri että sieltä *saattaisi* hyvällä tuurilla löytyä kampaamo joka myisi shokki/pastellivärejä. Ainakin aion yrittää sellaisen löytää.

Mutta toisaalta - ei hiuksista ainakaan mitään ruman värisiä ole tulossa jos tämä haalistumistrendi jatkuu :) Ehkä minulla on kolmen viikon päästä ihan hopeinen tukka aavistuksella sinistä taittoa? :)

Hiukseni värjännyt Sini on muuten kirjoittanut blogiinsa aivan huikean infopläjäyksen shokki/pastelliväreillä värjäämisestä ja värin ylläpidosta, tässä on kerrottu varmasti ihan kaikki jipot ja faktat mitä aiheeseen vain voi liittyä: Hiusten värjäys ja värin ylläpito suoraväreillä.

P.S. Vähän muusta aiheesta mutta tässä on hyvä demonstraatiokuva sille, miksi en juuri koskaan harjaa tukkaani hiustenpesun jälkeen. Ei varmaan tarvitse kertoa kumpiko puoli päästä on harjattu, kumpi ei :)

Hiuslaatuni on kuiva ja kiilloton, ja aukiharjaaminen (föönauksesta puhumattakaan) vain korostaa sitä. Kun hiusten antaa kuivua itsestään niihin muodostuu jänteviä kiharaisia osioita jotka saattavat parhaimmillaan jopa heijastaa valoa. Harjaaminen hajottaa kiharaiset osiot ja muuttaa hiukset mattaiseksi hattarapilveksi. Siksi harjaan hiukseni pesupäivinä vasta illalla (pesen aina aamuisin) enkä koskaan föönaa hiuksiani. Kun annan hiusten kuivua itsestään enkä koske niihin harjalla, ne jäävät kaikkein terveimmän ja näteimmän näköisiksi. :) Vaikka joo, saattavathan ne myös joidenkin silmiin näyttää sekaisilta ja viimeistelemättömiltä! ^_^ Mutta se on mulle ominaisin (hius)tyyli - wash and go :) Paitsi täällä Kreikassa tällä hetkellä wash less and go... ;p