Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.
No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.
Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.
Tästä...
...tähän.
Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).
Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.
Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.
Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.
Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.
Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.
"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."
Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.
Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.
Valmiina tyvi näytti tältä:
Ihan kiva aniliiniliila. :)
.
Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.
Like this.
Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.
Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)
Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...
Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)
Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)
.
Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.
Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.
Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.
Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.
Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.
Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.
Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.
Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.
Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.
Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.
Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.
Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).
L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.
Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?
Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)
Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.
Ihana luonnonkosmetiikkamerkki Lavera täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja Suomessakin vietetään merkin 10-vuotissynttäreitä. Lavera rantautui Suomeen tammikuussa 2007.
Lavera on kulkenut mukana Karkkipäivässäkin blogin ensimmäisestä vuodesta saakka ja merkillä on erityinen paikka sydämessäni. Se on pitkäaikaisin yhteistyökumppanini ja voisi sanoa välillä työllistäjäkin, sillä heitän Laveralle messu- ja esittelykeikkoja. Yksi sellainen on huomenna Tampereen Sokoksella, minut tapaa Laveran pisteeltä kello 12-18.
Laveralaiset pyysivät minua kirjoittamaan juhlavuoden kunniaksi Laveran historiasta ja filosofiasta ja tänään aiheena on Lavera - luonnonkosmetiikkaa kaikille.
Toisin kuin moni muu viime vuosina pinnalla ollut luonnonkosmetiikkamerkki, joka brändäytyy selektiiviselle tai jopa luksus-puolelle, Laveran ajavana voimana on aina ollut päinvastainen tavoite.
Laveran on perustanut vuonna 1987 saksalainen herra nimeltä Thomas Haase. Ja kyllä, tässäkin tarinassa on mukana henkilökohtainen iho-ongelma; Haase kärsi neurodermatiitista. Tyytymättömänä lääkärien määräämien kortisonivoiteiden apuun Haase alkoi perehtyä luonnolliseen ihonhoitoon. Ensimmäinen omassa ”keittiölabrassa” syntynyt tuote oli lanoliinista, mehiläisvahasta ja oliiviöljystä koostuva huulivoide.
Kosmetiikkakokkailuistaan ja luonnollisten raaka-aineiden myönteisistä vaikutuksista innostunut, yrittäjähenkinen Haase päätti rakentaa kokemustensa pohjalta yrityksen. Lähestymistapa oli uudenlainen – hän lähtisi valmistamaan ja markkinoimaan luonnonkosmetiikkaa ideologialla ”luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille”.
80-luvulla luonnonkosmetiikka oli vielä Saksassa pienen kohderyhmän markkina-alue. Ekokosmetiikkaa myytiin vain erityisliikkeissä ja luontaistuotekaupoissa eivätkä arvot kuten ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys korostuneet kuluttajien valinnoissa yhtä vahvasti kuin tänä päivänä.
Haasen visiona oli tuoda luonnonkosmetiikka niche-markkinoilta massamarkkinoille ja tehdä siitä helposti lähestyttävää ja tehokkuudeltaan ja käyttökokemukseltaan normikosmetiikkaan rinnastettavaa. Tavoite, jonka voi 30 vuotta myöhemmin nähdä onnistuneen. Lavera erottuu kilpailijoistaan poikkeuksellisen laajalla tuotevalikoimalla, edullisemmilla hinnoillaan ja kattavalla jakeluverkostollaan joka ulottuu erikoisliikkeistä apteekkeihin ja supermarketteihin. ”Lavera on siellä missä sinäkin”, on yksi yrityksen motoista.
Tekemällä luonnonkosmetiikan saatavuudesta yhtä helppoa kuin normikosmetiikan, ajatuksena oli myös ohjata kuluttajan tottumuksia niin, ettei luonnonkosmetiikkaa enää nähdä erityistuotealueena vaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kuluttaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kestävään kehitykseen, ja kun kestävien valintojen tekeminen tehdään helpoksi, se on koko planeetan etu.
Kestävän kehityksen arvojen mukaisesti Haaselle oli niin ikään alusta saakka tärkeää että yritys itse vastaa koko tuotantoketjusta. Kaikki tuoteideasta kehitykseen, raaka-ainetuotantoon, valmistukseen, pakkaukseen ja kuljetukseen tapahtuu yrityksen sisällä. Tai kaikki mikä suinkin on mahdollista. Ihan jokaista tuotteissa käytettyä raaka-ainetta Lavera ei pysty valmistamaan mutta oma tehdas tuottaa 300 luomulaatuista aktiiviainetta.
Kaikki tuotteet meikkivalikoiman rajauskyniä lukuun ottamatta valmistetaan omalla tehtaalla. (Kuten todettua, mikään kosmetiikan valmistaja ei valmista kyniä, ne tulevat aina niihin erikoistuneilta tehtailta.)
Itsenäinen, ”alusta loppuun” tuotantoperiaate on myös yksi tekijöistä joka erottaa Laveran monista kilpailijoista. Loppujen lopuksi harva (luonnon)kosmetiikkayritys valmistaa, pakkaa ja kuljettaa tuotteensa itse, puhumattakaan siitä että valmistaisi raaka-aineetkin itse.
1987 – Lavera perustetaan. Ensimmäinen sarja Basis Sensitiv koostuu huulirasvasta, suihkugeelistä ja vartaloemulsiosta. Basis Sensitiv on edelleen valikoimassa ja yksi Laveran suosituimpia sarjoja.
1990 – Haase kehittää ensimmäisen luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteen.
1991-1992 – Laveran ensimmäiset meikkituotteet; huulipuna ja poskipuna.
1997 – Viiden vuoden tuotekehityksen vaatinut ensimmäinen maskara (joka on edelleen valikoimassa): Volume Mascara.
1993 – Erillinen kasvojenhoitolinja Faces lanserataan.
2000 – Body Spa –sarja (vartalovoiteita, suihkugeelejä, kylpytuotteita) lanseerataan.
2001 – Ensimmäinen shampoo liittyy valikoimaan.
2008 – Lavera aloittaa oman luomuainesosatuotannon.
2011 – Kasvo- ja värikosmetiikkatuotteiden täysi uudistus.
2014 – 2015 – Kaikki Laveran tuotteet siirtyvät BDIH-sertifioinnin alta NaTrue-sertifioiduiksi. Innovaatio, ensimmäinen luonnonkosmetiikan mousse-meikkivoide lanseerataan.
Ottaen huomioon Lavera-brändin koon ja aseman Euroopassa on erikoista, että Lavera rantautui Suomeen niinkin myöhään kuin vuonna 2007. Ehkä se kertoo kuitenkin enemmän luonnonkosmetiikkamarkkinan kehityksestä Suomessa, meillä luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa suurempaa yleisöä vasta 2010-luvulla.
Laveran "Suomen valloituksen" taustalla on käytännössä yksi ihminen, Liisa Torenius, joka estenomiksi valmistuttuaan halusi löytää uuden, kiinnostavan kosmetiikkamerkin jota tuoda maahan. Toreniuksen perheen yritys NHS Oy toi tuolloin maahan itsehoitoon tarkoitettuja terapiatuotteita ja Liisa (olemme tehneet sinunkaupat joten käytän mieluummin etunimeä :D) halusi lisätä valikoimaan kosmetiikkaa.
Liisa tutki eri vaihtoehtoja kunnes päätyi luonnonkosmetiikkaan joka tuntui hänen jutultaan.
Liisa törmäsi Laveraan netissä käsittämättä lainkaan, kuinka suuresta sarjasta oli kysymys. Hän kiinnostui, otti yhteyttä tehtaaseen ja vuoden kestäneen pohjatyön jälkeen Laveran myynti alkoi Suomessa tammikuussa 2007. Liisa on myöhemmin todennut, että oli ehkä hyväkin ettei hän alussa tajunnut miten suuri sarja oli kyseessä, sen verran paljon työtä 300 tuotteen pakkaustekstien suomennoksessa oli.
Alun perin toiveena oli saada Laveran myötä kahden ihmisen palkat NHS:llä tienattua, tavoite joka saavutettiin nopeasti. Tänä päivänä NHS Oy on siirtynyt täysin Liisan ja hänen kahden veljensä omistukseen vanhempien jäätyä eläkkeelle. Yritys työllistää vakituisesti kahdeksan henkeä.
Laveran ensimmäinen isompi asiakas Suomessa oli Stockmann vuonna 2010 ja seuraavana vuonna perässä tuli Sokos. Elettiin juuri niitä vuosia kun ”vihreän kosmetiikan” trendi saavutti Suomen ja luonnonkosmetiikka alkoi siirtyä ekomyymälöistä tavarataloihin. Vuonna 2013 mukaan tulivat Yliopiston Apteekit, Keskinen, Prisma ja S-Marketit.
Tällä hetkellä Laveran tuotteita saa myös K-Citymarketeista ja tänä vuonna aloittelevat ensimmäiset K-Supermarketit. Thomas Haasen visio yrityksensä tuotteista kaikkien saatavilla on toteutunut myös Suomessa (ja Saksassahan luonnonkosmetiikkaa saa varmaan jo joka kioskiltakin). Suomessa tosin marketit pystyvät ottamaan Laveran laajasta valikoimasta vain osan ja täysi valikoima löytyy vain erikoiskaupoista kuten Ruohonjuuresta.
On ollut kivaa olla pikkuisen itsekin osana Laveran Suomen taivalta.
Sain tammikuun lopussa kunnian puhua Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa aiheesta onnistunut blogiyhteistyö. On antoisaa ja luontevaa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka minun tavoin arvostaa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Nämä tyypit tykkäävät minusta vaikka minä en tykkäisi kaikista heidän tuotteistakaan <3 Oman äänen kuuluminen tuotearvioissa on sallittua ja toivottua :) <3
Mutta sellainen on Lavera, ja uskoisin, että tällainen arvomaailma liittyy yleisesti moniin luonnonkosmetiikkamerkkeihin. Luonnonkosmetiikassa kommunikoidaan vähemmällä sokerikuorrutteella kuin normikosmetiikan puolella, ja lupaukset ovat usein realistisempia. Minä tykkään sellaisesta. Ja tykkään rehellisestä puheesta.
Jos haluatte tulla kyselemään rehellisiä Lavera-vinkkejä huomenna torstaina Tampereen Sokokselle, minut tapaa sieltä välillä 12 ja 18 (paitsi silloin kun olen syömässä ;D).
Meikkituotteen ostaja saa kaupan päälle meikkipussin jossa näytteitä (rajoitettu erä).
Karkkipäivän Lavera-tuotearvosteluja voi lukea täällä.
Muutamia suosikkejani Laveran valikoimasta:
Firming-päivävoide ja -silmänympärysvoide (entiseltä nimeltään My Age)
Natural Liquid Foundation -meikkivoide (etenkin kaikkien asiakasmeikkausten perusteella, tämä meikkivoide asettuu tosi kauniisti todella monien iholle)
Glossy Lips Rosy Sorbet -huulikiilto ja Charming Rose -poskipuna
Illuminating -silmänympärysvoide
Firming Body Milk (en näköjään ole kirjoittanut tästä mutta yksi koukuttavimpia vartalotuotetuoksuja <3 Tuoksuu mun mielestä ihan "luonnonkosmetiikan cokikselle" :))
Nyt vihdoin väliaikaraporttia ja fiiliksiä Optimal Performance -valmennuksesta.
Tästä ei ylipäänsä saa niin, heh, raflaavaa materiaalia kuin viime kevään valmennuksesta (ja ihan hyvä niin) eikä ole tarvetta yhtä tiheään raportointiin, koska valmennuspaketin tyyli ja sisältö on niin erilainen FitFarmiin verrattuna.
Kaisa Jaakkola
Olen tässä välissä ehtinyt haastatella toista Optimal Performancen perustajista, Kaisa Jaakkolaa, joka toivoi minun täsmentävän muutamaa seikkaa OP:n valmennuksista. Edellisessä kirjoituksessani korostin BioSignature-menetelmää OP:n valmennusten pohjana, mutta tämä oli siinä mielessä virheellistä että BioSignature ei enää ole käytössä OP:n Helsingin toimipisteessä. Ylipäänsä OP:n valmennukset toimivat eri tavalla toimipisteestä riippuen ja Tampereen valmennusmetodi on erilainen kuin Helsingin. Minä olen ostanut valmennuspakettini Tampereelta.
Tässä yrityksen hyvinvointivalmennuksesta Kaisan itsensä muotoilemana:
"Optimal Performancen valmennusote on hyvin kokonaisvaltainen. Laajalla taustakartoituksella käydään läpi esimerkiksi ruokavaliota, stressiä, unta, suoliston hyvinvointia ja asiakkaan valmiuksia elämäntapamuutokseen. Valmentajan on tärkeää tietää, millaiset resurssit asiakkaalla on muutosten tekemiseen.
Kuva: Optimal Performance
Valmennuksessa tehdään asiakkaan niin halutessa kehonkoostumusmittaus. Tampereella käytössä on BioSignature -menetelmä, joka on 12 pisteen rasvaprosenttimittaus pihdeillä. BioSignaturen kehittäjän, Charles Poliquinin, mukaan rasvan kertyminen vartalon eri kohtiin heijastaa elimistön hormonaalista tilaa. Pelkkä BioSignature-mittaus ei kuitenkaan ilman asiakkaan elämän ja taustojen ymmärtämistä kerro paljoakaan. Se ei myöskään korvaa esimerkiksi laboratoriossa tehtävää hormonitasojen mittausta, vaan sen avulla saa ennemminkin kuvaa pitkän ajan hormonitasapainosta. Menetelmällä ei pyritä diagnosoimaan mitään sairauksia. Valmentaja antaa mittaustulosten ja asiakkaan elämäntapatietojen perusteella suosituksia elämäntapamuutoksiin, jotka tähtäävät aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan normalisoitumiseen. Kun nämä asiat ovat kunnossa, on esimerkiksi kunto- tai painonhallintaprojekteihin liittyvien tavoitteiden saavutuskin helpompaa.
Helsingin toimipisteessä ei enää käytetä BioSignature-metodia vaan kehonkoostumuksen mittaukseen käytetään InBody-laitetta. Helsingissä kaikki valmennettavat tulevat personal training -ohjaukseen jonka rinnalla tehdään tarpeen mukaan ravinto- ja elämäntapavalmennusta. Tampereella taas moni tulee suoraan pelkkään ravinto- ja elämäntapavalmennukseen ja PT-ohjaus on pienemmässä roolissa".
Ruokavaliosta
Toisin kuin FitFarmin gramman (ja kellonajan) tarkka ruokavalio, OP-valmentajani Tytti Koron minulle suosittama ruokavalio on sama kuin mitä syön normaalistikin, lisänä hiilihydraatteja treenien jälkeisille aterioille ja iltapalaan/illalliseen. Hiilihydraatteja suositellaan lähteistä kuten peruna, bataatti, kvinoa, riisi, kaura ja muut täysjyväviljat. Treenin jälkeen nautittu hiilihydraatti auttaa palautumisessa ja illalla syöty hiilari taas parantaa unen laatua. (Minua nukuttaa kyllä muutenkin tosi hyvin ja nukun yleensä sikeästi.)
Viime kevään tapaamisissa Tytti kauhisteli FitFarm-ruokavalioni hänen mielestään turhaa kalorivajetta, jonka poisjätetyt juustot ja kermat saivat aikaan. Nyt juustot - tai ylipäänsä mikään mitä syön, ei ole kielto- tai rajoituslistalla. (Soijatuotteista en osaa sanoa, koska niistä ei tullut enää puhetta. Aiempi, vuoden takainen suositus niiden vähentämisestä liittyi käsittääkseni soijan mahdolliseen rooliin hormonihäiritsijänä.)
Tytti totesi, että olen aineenvaihdunnaltani sitä tyyppiä, jonka kokonaisenergiakulutus on lepotilassakin keskimääräistä korkeampaa. FitFarm-ruokavaliossa kalorimäärät justeerattiin Harris Benedictin kaavaa hyödyntäen, Tytti ei näe tarpeelliseksi käyttää sellaisia.
En ole koskaan ennen FitFarmia laskenut kaloreita eikä minulla ollut käsitystä siitä minkä verran energiaa saan päivittäin ruoasta, mutta FitFarm-tulosten perusteella normaaliruokavalioni energiamäärä liikkuu jossain 2200 kalorin paikkeilla ja siitä ylöspäin. Näin päättelin siitä, että FitFarmin 1700 (treenitön päivä) - 2000 (treenillinen pävä) kaloria sisältävä ruokavalio laihdutti minua. Kun syön tavalliseen tapaani painoni ei nouse tai laske.
Tytin rasvasuositus joka aterialle on peukalon verran (jos käyttää voita) tai 1-3 rkl kasviöljyä. Ylipäänsä Tytin ohjenuora kuului, "Älä jätä mitään nyt käyttämiäsi rasvoja pois, lisäät vain hiilarit treenin jälkeen ja iltaan."
Treenistä
Tytin minulle laatima treeniohjelma poikkeaa täysin kaikista aiemmista ohjelmistani. Siinä suurin osa liikkeistä tehdään vapailla painoilla, ei laitteissa (hyvä juttu), ja treenit pohjautuvat ryhmissä tehtäviin A1, A2, A3 / B1, B2, B3 jne -liikkeisiin (mä en tiedä miten näitä nimitetään :D). Eli sen sijaan että tekee liikettä 1 peräjälkeen 3-4 sarjaa, sitten liikettä 2 jne, liikkeet on ryhmitetty A, B ja C -sarjoihin joissa kussakin 2-3 liikettä.
Treenit ovat tavallaan helppoja mutta samalla eivät, sillä vaikka liikkeet itsessään ovat helppoja (avustettua leuanvetoa lukuunottamatta, en osaa tehdä sitä kunnolla avusteella tai ilman..! ^_^), treenin rytmi ja tyyli on ihan erilainen kuin mihin olen tottunut. Syke pysyy kautta linjan aika korkealla ja sykemittarista olen voinut todeta Tytin treenien kuluttavan paljon enemmän energiaa kuin esimerkiksi FitFarmin.
Tykkään treeniohjelmasta tosi paljon ja se on virkistävän erilainen, mutta sen huonona puolena on vaikea toteuttaminen salista ja muiden treenaajien määrästä riippuen. Koska liikkeet tehdään ryhmissä, täytyy yhden setin suorittamiseen varata tilaa ja välineitä, ja tämä ei välttämättä onnistu jos olet salilla kiireisimpään aikaan.
Esimerkiksi Treeni 1:n A-setti vaatii smith-laitteen ja alueen, jossa voin heilautella kahvakuulaa ja nostella nurkkaan tuettua tankoa. Setti kestää kokonaisuudessaan jopa 20 minuuttia (sarjat lisääntyvät viikko viikolta), ja minun pitää siis varata suhteellisen laaja alue ja smith käyttööni koko tuoksi ajaksi. Etenkin pienemmillä, ahtailla saleilla toteutus voi olla haasteellista, esim. smithin lähellä ei kenties ole tilaa heilautella kahvakuulaa ja joudut juoksemaan toiselle puolelle salia tekemään setin muut liikkeet, ja kun palaat smithille sen on voinut viedä jo toinen treenaaja.
Kolmijakoisen treeniohjelmani treeneistä yksi on sellainen joka ei vaadi mitään laitteita step-lautaa lukuunottamatta, ja sen toteuttaminen onnistuu täydelläkin salilla. Toiset kaksi vaativat laitteiden pidempää varaamista ja erinäisiä järjestelyjä että ehtii lyhyen tauon aikana siirtyä liikkeestä seuraavaan.
Mikä fiilis?
No fiilishän on hyvä! Kuten tammikuussa totesin, kroppa on todellakin odottanut pääsevänsä taas liikkumaan ja se on ottanut uuden stimulaation vastaan erittäin kiitollisena. Mitä ruokailuun tulee, olen toiminut Tytin ohjeiden mukaan ja syönyt hiilarilisän (lemppareitani bataattia, ohraa, kauraa tai kvinoaa) aina treenin jälkeen, mutta iltaisin hiilaripainotteinen ateria ei aina ole, eh, onnistunut. Minua ohjaa se mitä minun tekee mieli syödä, ja usein tykkään syödä illalla vaikka pienen juustolautasen ja siemennäkkäriä kylmäsavulohella tai rahkaa ja marjoja. En vain saa sitä käännettyä puurolautaselliseksi jos ei tee mieli puuroa. Nukun joka tapauksessa hyvin joten ainakaan unen laadun perusteella hiilarilisä iltaisin ei ole tarpeen.
Energiaa on tuntunut riittävän treeniin ja juoksukin sujuu ihan mukavasti, vaikkakin kunnon romahdus pitkän treenitauon jälkeen näkyy selvästi kohonneena sykkeenä. Jos juoksen yli 9 km tuntivauhtia (eli hölkkään, kuten mies sanoisi) syke nouseee liian korkeaksi kestävyyskunnon kehityksen kannalta ja olenkin nyt vetänyt lenkkini puoliksi juosten, puoliksi reippaasti kävellen.
Muita ajatuksia
Valmennuksessa on noussut esiin muutamia elämänhallinnallisia ja terveyteen liittyviä juttuja, joista olen ollut tietoinen, mutta joille olen vuodesta toiseen ollut kyvytön tekemään mitään. Yksi niistä on stressi, joka on surullista kyllä muodostunut niin krooniseksi ja itsestäänselväksi osaksi arkea että olen ikäänkuin luovuttanut ja antautunut sille. Ajattelen vain, että ei tälle voi mitään, mä vain olen tällainen stressierkki ja huolestuja. (Huolen tuntemukseni ovat välillä pelottavia intensiivisyydessään...)
En ottanut stressiä erityisesti esiin valmennustapaamisessa mutta jokin rivien välissä siitä varmasti viestitti. Myös BioSignature-mittauksen hormoniprofiilissa elimistön kortisolitasosta kertova arvo oli tuplaantunut viime keväältä, ja nyt kortisolipiste oli noussut kakkosprioriteetiksi. (Navan ympärille kertyvä rasva heijastaa Poliquinin mukaan kehon kortisolin eli stressihormonin eritystä.) Tietenkään BioSignature-mittauksen antamista luvuista ei voi suoraan tehdä päätelmiä kuten "asiakkaalla on stressiä", mutta luku sattui mielenkiintoisesti korreloimaan omien tuntemusteni kanssa.
Parin viikon takaisessa stressi-kirjoituksessani hieman avasin aloittamaani taistelua stressitekijöitä ja ylikuormitusta vastaan. Tässäkin nyt kuitenkin istun taas koneella vaikka lupauksiini on kuulunut mm. tietokoneen sulkeminen kello 19 ja rauhoittuminen kirjojen ja lehtien tai vaikka kumppanin kanssa jutustelun parissa. Alue, joka vaatii todella paljon työtä ja kenties täydellisen elämäntapamuutoksen.
Vaikka olen altis pessimismille tässä asiassa, en heitä kirvestä nurkkaan vaan etenen päivä ja viikko kerrallaan ja odotan mitä oivalluksia vuosi tuo tullessaan.
