"Viimeinen Lumene-ihonhoitoarvio uunista ulos". Ainakin vähäksi aikaa.
Sain nimittäin viime viikolla lehdistötiedotteen, jonka mukaan Lumene-ihonhoitovalikoima kasvaa maaliskuussa vielä kahdella uudella sarjalla. Ja kuulkaapa nimiä: Hehku ja Kuulas. Jokohan alkaa valo ja hehku riittää kansalle..! Juteltiin tästä jo vähän Facessa muiden kauneusbloggaajien kanssa, nimissä on vähän liikaa päällekkäisyyttä mielestäni, samoin kuin vaikutuksissa. Miten Kuulas ja Hehku nyt sitten eroavat jo olemassaolevasta Valosta...
Kuva: Lumene
Kuulas - "viivästyttää ikääntymisen ensimerkkejä". Eli olisiko se sitten astetta vanhemmalle kohderyhmälle kuin Valo..?
Hehku - "auttaa häivyttämään jo syntyneitä ikääntymisen merkkejä". No siinäpä se oli tiivistettynä. Nämä ovat siis anti-age-osastoa.
Mutta tänään meillä on aiheena SISU. Olen saanut tuotteet Lumenelta.
Sisu (Urban Antidotes) on Lumenen sarja "kiireiselle kaupunki-ihmiselle". Sarja esitellään näin:
"Saasteet, kaupunki-ilma, stressi ja vaihteleva ilmasto vaativat veronsa - iho on jatkuvan rasituksen alaisena. Uudet Lumene Sisu -tuotteet kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja suojaavat kauneuttasi ulkoisia rasitteita vastaan. Kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet palauttavat ihon luonnollisen heleyden ja jättävät sen raikkaaksi, virkistyneeksi ja säteileväksi".
Erityisaktiiviaineita ovat antioksidanttipitoiset männyn kaarnauute ja kuusen oksatyviuute.
Sain testiin koko sarjan joka koostuu 24-h-voiteesta, kosteussuihkeesta, seerumista, kasvoöljystä ja naamiosta. Tykkäsin Sisusta. Oikeastaan ainoastaan päivävoide oli sellainen tuote jota en jäisi itse käyttämään, sen koostumus ei ole ihan minun makuuni.
Tässä sarjassa on muuten todella voimakas tuoksu. Tuoksu on minusta ihana; metsäinen, raikas ja vähän mentolinen, tuo nimensä mukaisesti mieleen sisu-pastillit. "Suomimainen". Mutta se on todella voimakas ja kun käyttää koko sarjan tuotteita putkeen, tuoksuun alkaa vähän kyllästyä koska se on niin over-powering. 
Urban Intense Hydrating Serum 39,90€ / 30 ml
Koostumus on hyaluronitiivisteen kaltaista ohutta geelifluidia mutta ehkä hitusen paksumpaa, tuntuu iholla aavistuksen liukuvammalta. Seerumi tuo iholle välittömästi raikkaan ja kosteuttavan tunteen. Se jättää imeytyessään samaan tapaan nahkean, tahmean pinnan kuin hyaluronitiiviste ja vaatii päälleen voiteen lukitsemaan kosteutta.
Mielenkiintoisesti, vaikka hyaluronitiivistettä pitäisi kai ajatella sinä THE kosteuttavana eliksiirinä, minun ihollani Sisu tuntuu paljon kosteuttavammalta. Inci täällä. Se sisältää myös kahden tyyppistä hyaluronihappoa. En nyt suorittanut mitään supertäsmällistä incivertailua, mutta pikaisella ainesosasilmäyksellä ja tuotefiiliksen perusteella ajattelen, että ehkä näissä kahdessa on hyvin saman tyyppinen kosteuttava seerumipohja ja sitten vain erilainen aktiiviainekombo (Valo-tiivisteessä lakkaa ja C-vitamiinia, Sisussa männynkaarna- ja kuusenoksauutteita.)
Tuoksu kestää iholla pitkään, testasin kerran kämmenselkään ja tuoksuttelin aika ajoin koneella istuessa. Kun pesin kädet, tuoksu aktivoitui uudestaan tuntien kuluttua.
Moisture Remedy Day & Night Cream 34,90€ / 50 ml
Päivä- & yövoiteen koostumus on hienostunein kaikista nyt testaamistani Lumene-voiteista - sileä, kermainen, notkeasti levittyvä. Voide on sävytetty kevyesti beigeksi.
Mutta. Ei tämäkään tunnu minun ihollani lopulta keskivertoa paremmalta. Purkki, voiteen koostumus, tuoksu, tunne kun voidetta levittää, nämä kaikki luovat astetta ylellisempää kokemusta kuin taviksempi päivävoide. Silti - se tunne mikä iholle jää - - se ei voita minua puolelleen. Voide ei imeydy kunnolla ja jää tuntumaan. Tunne voidepinnan alla ei ole kunnolla kosteutettu. Saan huomattavasti kosteutetumman tunteen monilla paljon ohuemmilla voiteilla kuten Mádaran SOSilla tai Laveran Firmingilla.
Voiteesta sanotaankin; "kehitetty muodostamaan iholle suojaava kalvo ilman epäpuhtauksia vastaan". Eli alle seerumi tuomaan se kunnon kosteutus ja Day & Night Cream päälle tuomaan suoja.
Defend & Replenish Antioxidant Mist 34,90€ / 100 ml
Jos vedestä voi sanoa "täyteläisemmän tuntuinen", niin tämä olisi sellainen. Suihkeessa on jotain kevyesti öljymäisiä ainesosia jotka tekevät siitä ravitsevamman tuntuisen kuin Lähde-sarjan peruskosteuttava suihke, Sisu-suihkeen voisi sanoa olevan "kauneusvesi" (onkohan tällä lukijani NG'n hyväksyntä..? ^_^). Iholle jää hoidetumpi tunne kuin Lähde-suihkeen jälkeen. Tykkään! Inci täällä.
Kasvovesi/hoitovesi/kosteussuihke -terminologia ja miten nämä tuotteet lopulta eroavat toisistaan, menee varmasti monella sekaisin. Käytännössä kaikki kolme voivat olla sama asia, kaikissa käytetään samoja ainesosia. Kasvovedessä saattaa olla lisänä pinta-aktiivisia aineita jotka irrottavat tehokkaammin likaa kuin hoitovesi ja kosteussuihke, mutta esimerkiksi Katja Kokon mukaan kasvoveden tehtävä on ennen kaikkea olla kosteustuote, ei puhdistaja. (Poislukien vahvasti alkoholipitoiset tuotteet.)
Hoitovesi-nimekkeen alla myytävät vedet ovat usein hieman paksumpia ja geelimäisiä kasvovesiin verrattuna (ikään kuin kasvoveden ja seerumin välimuoto), mutta markkinoilta on aina löytynyt myös paksumpia, hoitavia kasvovesiä. Kuten myös kasvovesiä suihkemuodossa = kosteussuihke. Valmistajat voisivat yhdessä päättää skipata jonkun nimekkeen ja käyttää vain yhtä ^_^ Eiks niin.
Recover & Protect Facial Oil 39,90€ / 30 ml
Ensimmäinen ajatus: ihan liian paksua minulle, en tykkää. Yksi pumppaus tuntui olevan liikaa ja taputtelin ylimääräisiä paperiin kasvojen kiiltäessä. Ero juuri edellisenä iltana kokeilemaani Korresin Ruusu-kasvoöljyyn oli huomattava.
Mutta kappas - ehkä viittä minuuttia myöhemmin kaikki öljy oli imeytynyt ja kiilto kadonnut. Iho tuntui aivan ihanalta, pehmeältä, syväkosteutetulta ja, tämä on tärkeintä; ei-pinnoitetulta. Olen nyt Lumene-testijakson aikana kiinnittänyt paljon huomiota voiteiden jättämään pintaan ja Lumenen voiteilla on taipumus jättää ihooni sellainen vähän pinnoitettu tunne. Ja sen pinnan alla tuntuu, että iho ei ole saanut täydennettyä kunnolla kosteusvarastoaan, iho ei jotenkin ole kauttaaltaan mukavan tuntuinen.
Kasvoöljyn jälkeen iholle jää erilainen tunne; vaikka moni mieltää öljyn rasvaisemmaksi aineeksi kuin voiteen, mitä se tietysti onkin koska siinä on 0% vettä, jää ihon pinta hämmentävää kyllä vähemmän rasvaisen tuntuiseksi. Siihen ei jää sitä tietynlaista "rasvattua" tunnetta jonka Lumenen voiteet minulle tuovat. Ei aavistustakaan vaikuttaako tähän ainesosien molekyylikoko vai mikä, mutta iho jää öljyn jäljiltä kosteutetumman ja mukavamman tuntuiseksi kuin voiteen. Kuin öljy jotenkin pääsisi imeytymään syvemmälle.
Myöhemmillä käyttökerroilla opin annostelemaan Sisu-öljyä paremmin; en käytä kasvoihin koko pumppausta ja oikein annosteltuna öljy ei tunnu lainkaan liian paksulta. Todellakin, Valo-sarjan Arctic Berry Cocktailin ohella Sisu Facial Oil jättää ihoni ihanimman tuntuiseksi kuin mikään muu testaamani Lumenen ihonhoitotuote. Tästä tykkään! Cocktail koostuu pitkästä listasta ainesosia joissa mm. jojobaöljyä, skvalaania, avokadoöljyä, manteliöljyä ja mustaherukansiemenöljyä. Inci täällä.
Deep Clean Purifying Mask 34,90€ / 75 ml
Miellyttävän tuntuinen, kevyesti rakeita sisältävä kaoliinipohjainen savinaamio. Tekee sen mitä hyvät savinaamiot tekevät: jättää ihon todella puhtaan tuntuiseksi, heleän näköiseksi ja huokoset suppuun.
Käytin naamiota mökillä saunassa ja iho oli todella hyvän näköinen kun katsoin peiliin, ihan kuin olisi jostain hoitolasta tullut; iho hehkui ja vaikka olin juuri tullut saunasta (kuumuus avaa huokosia), ihon pinta oli ihan "supussa". Saunan lämpö auttaa naamion hoitavia ainesosia imeytymään syvemmälle ihoon.
Tässä naamiossa on mukavassa tasapainossa syväpuhdistavaa savea, kuolleita ihosoluja irrottavia rakeita ja ravitsevia, kosteuttavia ainesosia. Naamio on voidemainen eikä kuivu iholla koppuraksi perinteisten savinaamioiden tapaan.
Löytyykö Karkkipäivän lukijoista Sisun kohderyhmää? Onko joku jo kokeillut tämän joulukuussa kauppoihin tulleen sarjan tuotteita?
Rakkaat lukijani.
Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.
Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.
Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.
Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?
Kesäkuu 2016.
Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?
Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?
Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.
Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.
Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.
Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.
Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.
”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”
Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.
Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa, samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.
Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.
Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.
Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.
Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.
Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.
Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.
Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.
Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…
Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.
Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)
Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)
Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.
Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.
Sanni
Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.
No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.
Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.
Tästä...
...tähän.
Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).
Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.
Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.
Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.
Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.
Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.
"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."
Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.
Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.
Valmiina tyvi näytti tältä:
Ihan kiva aniliiniliila. :)
.
Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.
Like this.
Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.
Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)
Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...
Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)
Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)
.
Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.
Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.
Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.
Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.
Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.
Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.
Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.
Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.
Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.
Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.
Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.
Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).
L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.
Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?
Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)
Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.
