Jälleen aihe, josta on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään.
Suomessa on jo jonkin kokoinen liuta ammattibloggaajia, mutta mitä lopulta on ammattibloggaus? Miten se eroaa harrastelijabloggauksesta - kun miettii, että bloggaus (blog = weblog, nettipäiväkirja) ylipäänsä on saanut alkunsa harrastusmaisesta toiminnasta?
Tänä päivänä on varmasti ihmisiä, jotka aloittavat blogin puhtaasti tai osittain tienaamismotivaatiolla, mutta kun weblog-tyyppinen julkaisumuoto joskus 2000-luvun alussa yleistyi, ei mukana ollut kaupallista aspektia. Hyvin moni tänä päivänä blogillaan tienaava on aloittanut sen harrastuksena vailla kuvitelmaakaan siitä että "nettipäiväkirjalla" jonain päivänä voisi tienata rahaa, kokonaisesta toimeentulosta puhumattakaan.
Miten ammattibloggaus siis määritellään? Onko se sitä, että on perustanut blogin alun alkujaankin ansaintamielessä, vai vain sitä, että kirjoittaja ylipäänsä tienaa blogillaan? Jos tienausnäkökulma ratkaisee, riittääkö ammatti-titteliin, että tienaa jonkinlaista karkkirahaa vai sen verran, että blogitulolla voi täysin elää?
Entä laatu? Voiko se määrittää bloggaustyylin ammatilaistasolle? Onko kirjallisesti tai journalistisesti laadukasta, taidokkaasti koostettua ja kuvitettua blogia pitävä henkilö ammattibloggaaja, vaikka ei saisi sisällöstään penniäkään?
Jätän nämä kysymykset ilmaan. Ehkä ne eivät edes ole relevantteja. En tiedä, onko ammattibloggaaja lopulta kovin hyvä ilmaisu ylipäänsä - voiko tehdä ammatikseen asiaa, jonka idea on (alkujaan ollut) harrastuksellinen..? Jostain syystä nämä ovat minusta kiinnostavia juttuja.
Siirryn eteenpäin pohtimaan sitä, milloin blogista tulee työtä. Ja miten siihen suhtautua.
Sillä blogi on monelle ihmiselle Suomessakin työtä.
Moni tuntuu mieltävän, että ansiotyö on enemmän tai vähemmän toimintaa, jonka luonteeseen kuuluu puurtaminen ja myös epämielekkäitä tehtäviä. Työ on suorittamista, jota tehdessä useimmiten odotetaan sen loppumista ja vapaa-aikaa; viikonloppua tai lomaa. Jos työ onkin niin kivaa, että vapaa-ajan kaipuu hämärtyy, voiko se edes olla työtä..? 'Työ' ajatellaan perinteisesti jonain muuna tekemisenä kuin sellaisena, jonka pariin ihminen hakeutuu vapaa-ajallaan puhtaasta harrastuksen ilosta. Työt erikseen, huvit erikseen, eikös niin.
Mutta työ on lopulta vain toimintaa, jonka kautta henkilö hankkii toimeentulonsa. Voit elää vaikka paperiliidokkien taittelulla tai huonekalufirman sänkyjen koenukkumisella, jos joku taho on siitä valmis maksamaan.
Tässä mielessä bloggaus on monelle työtä. Myös blogiin käytetty aika vastaa monen kohdalla tavanomaiseen työviikkoon käytettyä aikaa, mikä erottaa sen harrastuksesta.
Blogien kaupallistuminen on tapahtunut nopeasti. Bloggaajan näkökulmasta voin todeta, että samalla se kuitenkin on tapahtunut niin vaivihkaa ja asteittain, että bloggaajalle voi itselleenkin tuottaa vaikeuksia hahmottaa, milloin blogi on liukunut harrastuksesta työksi ja milloin bloggaajaidentiteetti pitäisi päivittää ammattilaisbloggaajaksi.
Jos työn määritelmänä pitää sitä, että se on mitä tahansa toimintaa jolla tienaa leivän pöytään, niin itse toiminnan ei välttämättä tarvitse muuttua muuttuakseen harrastuksesta työksi. Siitä vain alkaa saada rahaa. Juuri tämän vuoksi bloggaus on edelleen vaikea nähdä työnä, niin muille kuin jopa joillekin bloggaajille itselleenkin. "Onko tämä työtä kun teen samaa mitä eilenkin, mutta nyt saan siitä rahaa? Ja se on niin kivaa? Eikö työn kuulu olla jotain joka on lähtökohtaisesti vähemmän kivaa kuin vapaa-ajan jutut?"
Kyllä ensimmäiseen, ei jälkimmäiseen.
Hauskoillakin jutuilla voi tienata toimeentulon. Aiheesta on juuri kirjoitettu mielenkiintoinen kirjakin, maaliskuussa ilmestynyt "Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät" (Hanne Valtari ja Satu Rämö).
Tämä on monille jo aika selvää, mutta toisaalta yhtä monelle edelleen vähän arvoituksellinen asia (keskustelupalstojen ja omaan blogiinikin tulleiden kommenttien perusteella). Joka tapauksessa, aihe nauttii jatkuvaa kiinnostusta eikä tulojen ympärillä pyörivä salamyhkäisyys ainakaan vähennä kiinnostusta. Monien bloggaajien kohdalla sopimus kieltää palkkioden tarkoista summista puhumisen, mutta yksityisellä alustalla bloggaavatkin harvoin puhuvat tuloistaan. Eikä kenenkään tietysti tarvitsekaan, tulot ovat jokaisen oma asia. Mutta blogi- ja yleisesti koko sosiaalisen median ollessa niin uusi ala vailla referenssejä tämän tyyppisen työn keskiansioista, voi yleisön uteliaisuuden ymmärtää. Hell, myönnän itsekin olevani utelias bloggaajien tulojen suhteen :)
Yleisimmät tulojen lähteet ovat blogeissa näytettävät mainokset, sisältöyhteistyöt sekä kumppanuusmarkkinointi. Kumppanuusmarkkinoinnissa bloggaaja tienaa komissiota, kun joku klikkaa hänen blogistaan kumppanin sivustolle ja ostaa jotain (pelkistä klikeistä ei tienaa, vain ostotapahtumasta).
Portaalien tai muunlaisen katto-organisaation alla bloggaavat voivat saada lisäksi myös julkaisupalkkiota, ns. "kuukausipalkkaa tai -palkkiota" joka perustuu usein sivunäyttöihin tai muihin blogin arvoon liittyviin tekijöihin.
Viime vuosina sisältöyhteistöiden merkitys tulon lähteenä on korostunut verrattuna mainosbannereihin.
Markkinointitrendit muuttuvat, ja trendi on siirtynyt passiivisesta, "epähenkilökohtaisesta" display-mainonnasta aktiiviseen, osallistuvaan sisältöyhteistyömainonnan muotoon jossa some-vaikuttajat henkilökohtaisesti kertovat tuotteesta tai palvelusta. ('Some-vaikuttaja' on termi johon minun on edelleen vaikea suhtaututa vakavalla naamalla vaikka termi on ihan kuvaava - ja Elysia-joogareriitissäkin muutama tyyppi esittäytyi ihan lunkisti olevansa ammatiltaan social media influencer :p).
Siinä missä mainosbannerit saattoivat ennen tuottaa merkittävän osan blogin tai blogiyhteisön tuloista, ovat ne nykyään tuottavuudeltaan murto-osa entiseen. Bannerit eivät enää ole se hotein mainostuksen muoto. Tämä näkyy myös teille lukijoille mainosbannerien vähenemisenä blogien sivupalkissa, tai niiden laadun ja tyylin muuttumisena.
Minulle itselleni on ollut vaikeaa määritellä bloggausidentiteetti työ-harrastusakselilla.
Aloin tienata blogillani sen toisena vuonna, kun liityin Indiedays-portaaliin. Alussa tulot olivat taskurahan luokkaa, pientä kivaa extraa. Pikku hiljaa blogi kasvoi ja tulot sitä mukaa. En tehnyt mitään erityisiä toimenpiteitä blogini kaupallistamiseksi - vaikka kosmetiikkablogihan on kaupallinen jo syntyjään - ja tuloni koostuivat portaalilta saamastani julkaisupalkkiosta. Olin blogannut nelisen vuotta kun olin sillä tasolla, että huomasin pystyväni elämään pelkästään blogista saamallani tulolla.
Olenko siis ollut siitä saakka ammattibloggaaja? En tiedä, enkä vieläkään osaa edes sanoa, että blogi on TYÖNI. Sitähän se on, jos kerran sillä voin elää, mutta yhtä lailla se tuntuu myös harrastukselta.
Minäkin olen tuon yllä kirjoittamani asenteen "uhri"; voiko joku näin kiva juttu olla työtä..? Aikaahan siihen menee ja se vaatii säännöllisyyttä ja sitoutuneisuutta niinkuin mikä tahansa työ, mutta kun se on niin pirun kivaa..?
Lopulta voin kai kuitenkin sanoa, että näen blogini sekä harrastuksena että työnä. Panostan siihen työn luonteisesti ja olen luonnollisesti ylpeä ja iloinen, että olen omalla tekemiselläni voinut luoda jotain, jolla saatan työllistää itseni.
Jos joku väittää, ettei ole hieno asia saada toimeentuloa intohimonsa toteuttamisesta, puhuu kukkua. Onko joku eri mieltä? Paperilennokeista kiinnostunut ei varmaan pane pahakseen, jos lennokkien taittelulla voi samalla maksaa laskunsa.
Mutta samalla Karkkipäivä on edelleen myös harrastukseni ja haluan pitää tyylin sen henkisenä; rennon vapaana ja ryntäilevän rönsyilevänä. En halua blogistani liian sliipattua ja sisällöstä viilatun harkittua, täällä saa aina näkyä alkuaikojen weblog-nettipäiväkirjoille ominainen kotikutoisuus ja rosoisuus. Vaikka teen kaupallisia yhteistöitä, haluan pystyä yhtä lailla kirjoittelemaan ihan hassuista päähänpistoista ja epäsuunnitelmallisesti. Ja kriittisesti, kritiikitön Karkkipäivä olisi jonkun toisen Karkkipäivä.
Kuten tämän vuoden alussa viimeistään ymmärsin, bloggaus ei kuitenkaan sovi minulle ainoaksi työksi. Kaipaan yksinäisen koneen ja valoboksin äärellä istumisen vastapainoksi ihan tavallisen työpaikan rutiineja 30 minuutin lounastaukoineen, kollegoineen ja työtehtävineen. Oman itsensä pomona ja ainoana työkaverina oleminen täyspäiväisesti ei ole minun juttuni, tarvitsen myös perinteisen työympäristön tarjoamia virikkeitä ja jonkun muun minulle antamia työtehtäviä - "lomaa" omasta päästä.
Bloggaus on niin kokonaisvaltainen elämäntapa että siihen on helppo kadota ja se ottaa elämästä huomaamatta liiankin suuren vallan, joka toisilla yksilöillä johtaa elämänhallinnallisiin ongelmiin. Minä olen heitä. Olen ymmärtänyt, että säilyttääkseni tasapainon ja "tolkun" elämässä, tarvitsen ihan muitakin juttuja jotka irrottavat minut blogielämästä - juttuja, joista en voi olla jatkuvasti kehittämässä blogisisältöä ^_^
Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin säännöllisesti tehdä niin pidempiä kuin lyhyempiä työpätkiä vanhalla työpaikallani, ja nyt iloitsen sydämestäni kun saan taas tehdä toimistoduunia ja osallistua tavallisiin työpaikkarutiineihin koko kesän. :) Se tekee niin hyvää, ja kosmehöperöhommiinkin säilyy tuoreempi fiilis kun saa välillä työntää päänsä ihan eri pensaaseen.
Bloggauksen työ- eli tienauspuoleen liittyy asia, jota olen pyöritellyt päässäni jonkin aikaa ja miettinyt minkä liikkeen asian suhteen tekisin. Koska harrastan Karkkipäivässä läpinäkyvyyttä enkä oikein osaakaan muunlaista toimintatapaa, kerron avoimesti tästäkin. Muutos ikäänkuin "kaikessa hiljaisuudessa" tuntuisi vilpilliseltä, vaikkei kukaan bloggaaja valinnoistaan lukijoille tilivelvollinen olekaan. Arvostan kuitenkin lukijoitani sen verran että haluan avata heille tähän liittyviä taustoja. Haluan yksinkertaisesti olla läpinäkyvä, haluan lukijoiden tietävän miksi teen näin.
Entisenlainen display-mainontaan perustuva passiivinen tulo bannerimainosten kultaisena aikana hyödytti etenkin suurten kävijämäärien blogeja, minua mukaan lukien. Suuret blogit saattoivat iloisesti levätä jopa tuon pelkän bannerimainonnan kautta saadun tulon varassa. Se oli luksusta; bloggaaja ei ollut riippuvainen sovituista sisältöyhteistöistä vaan kirjoittaja saattoi ylläpitää tulojaan kirjoittamalla joka päivä vaikka kiiltomatojen migraatiosta Kuolan niemimaalla, kunhan se vain houkutti sivulle suuret määrät kiinnostuneita lukijoita.
Bannereitakaan ei tarvinnut itse hoitaa vaan portaalibloggaajalla kattosivusto vastaa mainoksista. (Tämä on portaalien ja kaupallisten blogiyhteisöjen idea; he hoitavat sivuillaan julkaistavien blogien mainospaikat ja -kampanjat, ja perivät tietysti välistä oman voittonsa.)
Bannerimainonnan arvon romahdettua muuttuivat myös siihen pohjautuvat palkkiot.
Sen seurauksena tilanne on nykyään se, että bloggaajan on käytännössä nojattava muihin tulon lähteisiin, ainakin jos tavoitteena on entisen kaltaisen tulotason ylläpito.
Klassisin tapa on aikojen alusta ollut affiliate- eli kumppanuusmarkkinointi. Suomalaisista suuremmista blogeista Karkkipäivä on todennäköisesti ollut ainoa tai ainakin yksi hyvin harvoja, joka ei ole tätä tienaustapaa hyödyntänyt.
En ole kokenut affiliate-tyylin sopivan blogiini ennen kaikkea siksi, koska olen ollut huolissani sen vaikutuksesta siihen, millä motiiveilla minun ajatellaan blogia pitävän. Minulle on tärkeää, että blogissani säilyy luotettava ja riippumaton henki, ja mainoslinkit teksteissä luonnollisestikin vähentävät riippumattomuuden vaikutelmaa. En pidä siitä, ja olen kokenut, että mainoslinkeillä on aina jotenkin negatiivinen vaikutus vaikka ne liittyisivät bloggaajan aihealueisiin ja suosituksiin mitä luonnollisimmin.
Yhtenä esimerkkinä voisi heittää Lily Lolon. Olen käyttänyt merkin tuotteita jo vuosia ennen blogini perustamista ja suositukseni ovat selvästi perustuneet omaan autenttiseen innostukseeni ja luottooni sarjaa kohtaan. Näihin kirjoituksiin olisi mitä luontevimmin voinut liittää minua hyödyttäviä mainoslinkkejä, sillä intoiluni hyödytti myös Lily Loloa jälleenmyyvää tahoa Suomessa. Jos kaupallinen taho hyötyy minun henkilökohtaisesta innostuksestani, miksi minäkin en olisi voinut hyötyä? Eihän siinä olisi ollut mitään väärää. Koin mainoslinkit kuitenkin blogiini epäsopivana lisänä koska halusin säilyttää riippumattoman selkärankani. Mainoslinkkien näin vääjäämättä notkahduttavan tätä selkärankaa. Enhän voisi olla uskottava kosmetiikkaintoilija jos lukija joutuisi kyseenalaistamaan, miksi intoilen tuotteesta x tai y..?
Voi ajatella, että minulla oli tähän asenteeseen myös "varaa", koska entinen display-mainontaa suosiva markkinointitrendi mahdollisti tulot muista lähteistä. Nyt kun ajat muuttuvat, joudun minäkin tarkistamaan asennettani enkä enää näe vääränä sitä, että hyödyn jos yhteistyökumppani tai kaupallinen toimija ylipäänsä hyötyy minun kauttani.
On siis mahdollista, jopa todennäköistä, että Karkkipäivässä tullaan tulevaisuudessa näkemään mainoslinkkejä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joihinkin tuote-esittelyihini tulee linkki yhteistyökumppanin tai jälleenmyyjän sivulle ja mikäli joku sattuisi tuotteen tuon linkin kautta ostamaan, minä saisin ostoksesta provisiota. Blogin sisältöä affiliate-linkkien mahdollisuus ei ohjaa, mutta sen oletuksen riskiä ei tietenkään voi poistaa. Se "tappio" on otettava tämän askeleen myötä.
Tällaisista jutuista halusin teille tänään kirjoittaa.
Arvaan, että osa lukijoista pettyy kuullessaan että minunkin, "viimeisen anti-affiliate-barrikadeilla" seisoneen bloggaajan asenne muuttuu. Osalle sillä ei varmasti ole merkitystä, osa ehkä pitää uutta linjausta reilunakin. Osaa ei kiinnosta tippaakaan, kunhan blogissa jatkuu sama meininki ja tyyli :) Ja niinhän täällä jatkuu.
Ja hei, eihän kenenkään tarvitse klikata sitä linkkiä ;)
*
Mitä ajatuksia aihe herättää teissä?
Onko teille väliä, tienaako lukemanne blogin kirjoittaja sivustollaan? Tekeekö tienaaminen bloggaajasta "ammattibloggaajan"? Erotteletteko ylipäänsä "ammatti"- ja "harrastelija"blogin?
Postauksen kuvat: Unsplash.com
Lidl-teemaviikon päättävät naamiot.
Yhdessä Cien-naamion annospussissa on "taskut" kahteen käyttökertaan, mutta yhdestä taskusta riittää kahteen tai kolmeenkin käyttökertaan. Eurolla saa siis noin 4-6 naamiollisen verran tavaraa.
Q10 Anti Wrinkle -naamio 0,99€ / 2 x 8 ml
Erittäin täyteläinen, paksusti levittyvä naamio. Levitin naamion saunasta tulleelle iholle jonka voisi odottaa imevän naamiota kaikkein janoisimmin. Naamio ei kuitenkaan imeytynyt kovin merkittävästi, mikä ei tullut aiempien naamiokokeilujen pohjalta ja ihotyyppini tuntien yllätyksenä. Vaikka ihoni on lähtenyt kuivumaan viime vuosina, se ei edelleenkään ole erityisen kuiva eikä jaksa imeä paksumpia voidekoostumuksia. Etenkään kesäaikaan.
Annoin naamion vaikuttaa 15 minuuttia ja pyyhin ohjeen mukaan iholle jääneet voiteet kasvopyyhkeellä. Iho tuntui... no, aika lailla siltä miltä sen voisi odottaa tuntuvan minkä tahansa paksun kosteusvoidekerroksen vaikutettua pidemmän. :) Pehmeältä ja kosteudella "saturoituneelta". Mutta ihotyyppini normaali kunto huomioon ottaen tunne ei ole mitenkään mullistavan erilainen.
Iho oli seuraavana aamuna kenties vähän tavallista pehmeämpi, mutta toisaalta, siltä se tuntuu myös tehokkaan kuorinnan jälkeen. Joku lukija totesi aiemmin naamioita koskevassa kommentissa, että kosteuttavien naamioiden vaikutuksen (ryppyihin) näkee vasta pidemmällä käytöllä. Näin se varmasti onkin. Näin yksittäiskertoina kosteuttavien naamioiden vaikutus ihooni tuntuu olevan plus-miinus-nolla - ainakin kesäaikaan.
Minulla on tosin nyt vireillä erään naamion pitkäjänteisempi, kuuriluonteinen testaus, palataan siihen tässä kesän aikana :)
Naamion vaikuttavia eli pehmentäviä ja kosteuttavia aineita ovat glyseroli, caprylic/capric triglyceride, rypäleensiemenöljy, biosakkaridi gum-1, sheavoi, avocadoöljy, octyldodecanol, pantenoli, hyaluronihappo ja lesitiini. Lisäksi naamiossa on tietysti nimiainesosaansa eli Q10-koentsyymiä (ubikinoni) joka suojaa soluja hapettumisstressiltä.
Cleansing Mask 0,99€ / 2 x 8 ml
Kaoliinipohjainen puhdistava naamio, joka Lumenen Sisu-naamion tapaan ei kuitenkaan jähmety iholla (Sisukin on kaoliinipohjainen). Koostumus on voidemainen mutta ei yhtä täyteläinen kuin Q1. Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia ja huuhdellaan pois.
Naamio kihelmöi iholla kevyesti. En keksi mikä ainesosa incissä saa aikaan kihelmöinnin, odotin näkeväni jonkun mentolyhdisteen mutta sellaista ei ole. Iho ei kuitenkaan jää naamion jäljiltä punoittavaksi, eli kihelmöintiä aiheuttavat ainesosat eivät ainakaan minun ihollani aikaansaaneet mitään ärsytystä.
Iho tuntuu Cleansing Maskin jälkeen oikein miellyttävältä ja sileältä. Vaikutus esimerkiksi huokosiin ei kuitenkaan ole niin selvä kuin syväpuhdistavien savi/turve/mutanaamioiden jälkeen yleensä. Edelleen rankkaan Sosarin naamiot ykkösiksi sillä saralla, ja Mádarankin mutanaamio on oikein tehokas huokosten supistaja. Ne tietysti ovat paljon Cien-naamiota kalliimpia.
Vaikuttavina puhdistavina aineina naamiossa on kaoliinin lisäksi kookos-glukosidia ja sinkkiä, lisäksi kosteuttajina glyserolia ja pantenolia ja rauhoittavina ainesosina hamamelis-uutetta ja allantoiinia.
Toivottavasti viihdyitte Lidl-teemaviikon parissa :)
Ainakin tämä oli itselleni hauska ja kiinnostava projekti. :)
Olisipa mahdollisuus toteuttaa joskus vastaavanlainen teemapläjäys ihan päinvastaisen brändityypin eli superluksusta edustavan selektiivisen merkin tuotteilla :) Olisi hurjan kiinnostavaa verrata kokemuksia superhalvan ja ylellisyysbrändin välillä. Superluksukseen vain en kyllä itse välttämättä viitsisi sijoittaa eikä mikään merkki epäilemättä olisi innostunut lahjoittamaan kalliita tuotteitaan projektiin, jossa tuotteet eivät välttämättä nauti kautta linjan pelkästään myönteisestä esilletuonnista.
Lidl-viikon postaukset:
Maanantai: Päivävoiteet
Tiistai: Repair-shampoo ja -tehohoito
Keskiviikko: Hittituote - silmänympärysvoide
Torstai: Meikit
Perjantai: Käsivoide
Lauantai: Kasvoputsarit
Tänään Lidl-viikolla puhdistetaan kasvoja.
Ostin testiin kaksi suosikkityyppini putsaria eli vaahtoavia; toinen geelimäinen, toinen nestemäinen pumppuvaahto.
Kummatkin ovat oikein hyviä mutta lopulta paremmuus"kisassa" ykkössijan vei:
Aqua Rich Gentle Facial Wash -puhdistusgeeli 1,69€ / 150 ml
Cien Aqua Rich on miedosti ja laiskasti vaahtoava geeli joka ei jätä iholle monille geeliputsareille ominaista hieman niljaista tunnetta, eikä liioin toisten geelien jättämää supernarskuvaa pintaa. Juuri tämä ominaisuus nosti Aqua Rich -putsarin Suosikki-kategoriaan.
Pidän vaahtoavista putsareista, ja geeliputsarit perinteisesti vaahtoavat, mutta en voi sietää geeleille tyypillistä niljaisuutta. Joitain geeliputsareita saa huuhtoa iholtaan minuuttitolkulla (hmh, ehkä pieni liioittelu sallitaan pointin alleviivaamiseksi..? ^_^) että niiden niljapinta liukenee. Tätä ongelmaa ei ole koskaan pumppuvaahtojen kanssa. Olen todennut olevani hyvinkin kärsimätön hifistelijä mitä tulee puhdistusaineen iholta huuhtoutuvuuteen - aineen täytyy liueta todella nopeasti ja vaivattomasti tai tulee miinusta.
Aqua Rich -putsarin vaahdontapainen ohut mousse muodostuu hitaasti parissa minuutissa kun geeliä pyörittelee vedellä kostutetuilla kasvoilla. Vaahto tuntuu miellyttävältä ja sopivan liukkaalta. Huuhdeltua iho jää ihanan pehmeän ja mukavan tuntuiseksi.
Simppeli tuote joka hoitaa hommansa miellyttävästi vailla ylellisyyksiä. Tuoksukaan ei ole tässä tuotteessa häiritsevä, ilmeisesti se on hyvinkin mieto ja neutraali ollakseen Lidl-kosmetiikkaa kun en ole edes tehnyt tuoksusta muistiinpanoa.
Putsari on sulfaatiton ja siinä on erittäin hellävaraisesti peseviä ainesosia: decyl glucoside, sodium cocoamphoacetate ja cocamidopropyl betaine. Koostumukseen on myös leivottu yksi kasviperäinen ainesosa: ukonkaurauute. :) Tai ainakin tämä on nimen perusteella ainoa kasviperäiseksi tunnistettava. Kosteuttavia ainesosiakin tuubista löytyy ja niitä ovat glyseroli, lesitiini ja propyleeniglykoli.
Sensitive Cleansing Mousse 2,99€ / 150 ml
Olen koko teemaviikon ajan puhunut Lidl-kosmetiikan voimakkaista tuoksuista, mutta Cien-valikoimassa on myös täysin hajusteeton linja: Sensitive. Eli hajusteherkille ja -allergisillekin on vaihtoehto :)
Sensitive-vaahto on täyteläisyydeltään ja liukkaudeltaan medium-luokkaa, ei yhtä liukas ja kermainen kuin vaikka Lumenen pumppuvaahto ja luonnonkosmetiikkaputsareista YA:n vaahto (ihan paras..!!), mutta ei niin ohut kuin esimerkiksi Laveran pumppuvaahto. Se kulkee iholla oikein miellyttävästi.
Huuhdeltua iho jää erittäin mukavan tuntuiseksi eikä sitä kiristä. Pesevissä ainesosissa on kyllä sulfaattia (SLES), mutta muut ainesosat vähentävät putsarin voimakkuutta ja SLESiä on todennäköisesti käytetty alhaisehkolla pitoisuudella. (Se, että jossain putsarissa on sulfaatteja, ei tarkoita suoraan että se on voimakkaasti pesevä vaan tuotteen koko kompositio vaikuttaa ja muilla, lempeämmillä tensideillä saadaan koostumuksesta tehtyä hellävaraisempi vaikka mukana olisikin myös tuo joidenkin silmissä sulfaattimörkö.)
Kummatkin testatut putsarit jättävät ihon yhtä hyvän tuntuiseksi mutta Aqua Rich -geeli voitti Sensitiven lopulta liukkaammalla, moussemaisella vaahdollaan. Vaikka hajusteeton pumppuvaahto-kaveri on nimetty mousseksi, niin ei sen vaahto ihan moussea ole ainakaan siten miten minä mousse-koostumuksen ymmärrän. Sensitive Cleansing Mousse on tuoksuttomuudessaan ja arkisemmassa vaahtoisuudessaan lopulta näistä kahdesta se, heh, täältä se sana taas tulee: epäelämyksellisempi. Se on myös kalliimpi kuin geeli.
Mutta kummatkin saavat peukalon ja geelin käytän mielihyvin loppuun :)
