Ajattelin tänään vihdoin varata syksyn Ateenan lennot.

Joitain tunteja myöhemmin minulla oli lennot Etelä-Koreaan.

En ole koskaan vielä käynyt Aasiassa.

Nyt voisi olla aika.

Minun ja Ateenan lentojen välille sattui tällainen asia:

Selailin uutisia HS:n sivuilla ja silmiini sattui tämä kiinnostava artikkeli Etelä-Korean ja etenkin Soulin asemasta Aasian, ja jälkiaalloissa myös Euroopan muoti- ja kauneustrendien pääkaupunkina.

Minä:

a) en ole tosiaan koskaan käynyt Aasiassa ja

b) olen siitä omituinen kauneusalan bloggaaja ja ammattilainen, että en rehellisesti sanottuna ihan hirveästi ole tähän mennessä innostunut koko K-beauty-scenestä.

(K-Beauty: korealainen kauneudenhoito)

Seuraava kertonee enemmän kuin sata sanaa:

Ostin kesäkuun alussa laivalta läjän kaikkien ihkuttamia korealaisia kangasnaamioita. Nyt mä damn it kokeilen näitä viimein. Pari naamiota lähetettiin minulle myöhemmin myös elevenin toimesta. Kangasnaamioista on vauhkottu jo pitkään, ja itse sain ensimmäisen sheet maskini lahjaksi neljä vuotta sitten japanilaiselta ystävältäni Hisaelta hänen vieraillessaan Suomessa. Hisaen lahja jäi käyttämättä.

Olen hämmentävän anti-naamio. Luontainen epäkiinnostukseni niitä kohtaan on jotain niin vahvaa (savi/muta/turvenaamiot poislukien), että en kahden kuukauden aikana ole edelleenkään saanut parhaista aikeistani huolimatta testattua yhtäkään kangasmaskia. En, vaikka liimasin kylppärin kaapin oveen post-it-lapunkin muistuttamaan asiasta:

No, jospa tähän nyt tulee asennemuutos. Pakkaan laukut ja lähden paikan päälle katsomaan mikä koo-kauneudessa niin koukuttaa.

Ennen kaikkea lähden tietysti tutustumaan minulle uuteen maanosaan ja kulttuuriin. Viivyn Etelä-Koreassa kolme viikkoa ja tarkoitus olisi käydä myös luontokohteissa kuten Jejun saarella ja näyttipä maasta löytyvän upeita vaelluskohteitakin kuten Seoraksanin vuori ja sitä ympäröivä kansallispuisto. Tuttuun tapaan lähden reissuun yksin.

Olen vähän häkeltynyt ja jännittynyt mutta samalla innoissani spontaanista syyskohteen muutoksesta.

...ehkä siellä tulee inspiroiduttua jonkun naamionkin suhteen?

.

P.S. Kreikkakaan ei ole vielä täysin deletoitu syksyltä, mutta kutistuu viikkoon jonka olimme jo aiemmin suunnitelleet viettävämme siellä yhdessä miehen lomalla lokakuussa. :)

Suositus hyvästä, halvasta markettihiusnaamiosta: Garnier Respons Maple Remedy Mask.

Maple Remedy -sarja on tarkoitettu erittäin kuluneille hiuksille (me, baby, me).

Naamio on koostumukseltaan paksua ja kermaista, sanoisin että keskiverto-"markettilaatuisia" naamioita vielä täyteläisempää ja ylellisemmän tuntuista. Tuntuma on Respons-tuotteille tyypillistä tuoksua lukuunottamatta kaiken kaikkiaan hyvin salonki-laatuinen.

Vähäsilikoninen ainesosaluettelo ilahduttaa allekirjoittanutta miellyttävällä kombolla tehokkaasti silottavia ja selvittäviä kvatteja (behentrimonium chloride, cetrimonium chloride) sekä syvältä ravitsevaa kookosöljyä. Amodimethicone, erittäin tehokkaasti silottava silikoniyhdiste, on incissä loppupäässä. (Jos se olisi yläpäässä, naamio olisi hiuksilleni todennäköisesti liian lätsäyttävää.)

Markkinointiainesosa vaahtera (maple) ei itse asiassa tee hiuksille mitään; tuotteessa käytetyn vaahteranmahlauutteen kosmeettinen funktio on keratolyytti eli kuoriva ainesosa ja sen sanotaan toimiivan AHA-happojen tavoin. Miten kulunut, rasittunut hius hyötyy keratolyyttisestä aineesta jää minulle mysteeriksi, mutta tämä on kosmetiikassa tuttua toimintaa; tuotteen markkinoinnillinen ainesosa ei aina välttämättä tee tuotteessa mitään muuta kuin kuulostaa kivalta ja vetovoimaiselta.

Maple Remedy -sarjan nimi voisi siis mainiosti olla jotain muutakin, mutta vaahtera on kenties jännemmän kuuloinen kuin niin-yleisesti-käytetty kookosöljy (mutta, kookos on pirun tehokas ;)) -monium-ainesosista puhumattakaan.

Oli vaahterassa potkua tai ei, Maple Remedy -naamio muine ainesosineen tekee hiukset todella pehmeiksi ja silkkisiksi jättämättä niitä kuitenkaan raskaiksi. Naamio syvähoitaa mutta ei lätsäytä, ainakaan minun hiuksiani.

Olen tykännyt tästä tosi paljon, ja se on jämäkältä rakenteeltaan erinomainen suoraväri-hiusnaamiosekoituksiin koska se paksun koostumuksensa puolesta pysyy hiuksissa mainiosti valumatta.  Parhaita markettinaamioita joita olen käyttänyt vuosikausiin.

Maple Remedy -naamiolla on hintaa noin 3,90€ per 300 ml purkki. Olen saanut naamion blogin kautta.

Eilispäivä alkoi pienellä ei-suunnitellulla retkellä Kerzersin rautatieasemalle, koska matkalaukkuni kävi vähän seikkailemassa.

Ensimmäistä kertaa minä, henkilö, joka tultuani ryöstetyksi matkoilla (ja Suomessakin) pariin otteeseen, kyttään matkatavaroitani neuroottisesti, jätin laukkuni junaan pidettyäni sitä tiukasti silmällä koko matkan ajan. Ei voi käsittää mitä aivoissa välillä tapahtuu.

Junan saapuessa Neuchâtelin asemalle kävelin mieheni perässä junan välikköön jossa matkatavaroita säilytetään, katsoin kun mieheni otti omat laukkunsa, ja kävelin kylmän viileästi ulos jättäen oman oranssin laukkuni siihen lattialle.

Olin ehtinyt kävellä jo hyvän matkaa ulos asemalta kun tajusin, että jotain puuttuu. Juoksin takaisin junalle, se oli vielä laiturissa mutta sen lähtöä takaisin Berniin kuulutettiin juuri, ja yritin kuumeisesti muistaa missä vaunussa olimme istuneet. Minuutti siihen että juna lähtee. Neljä vaunua. Syöksyin paniikissa vaunun ovesta toiseen. Ei missään oranssia laukkua. Saamari.

Juna lähtisi ihan kohta, minun oli hypättävä pois. Oliko tämä edes se sama juna jolla olimme tulleet..? Tässä vaiheessa Mr. Karkkipäiväkin oli ennättänyt laiturille (jätin hänet hölmistyneenä seisomaan kadulle kun tajusin että laukkuni puuttui) ja juoksi kohti sitä ainoaa vaunua jossa en ollut vielä ehtinyt käydä. Mies ehti viimeisen vaunun kohdalle kun juna nytkähti liikkeelle. "Tuolla se on...!" mies huusi. Oranssi laukku seisoi paikoillaan vaunun välikössä. Ja sitten se lipui edestämme junan lähtiessä takaisin kohti Berniä.

Ei helvetti, miksi mä en mennyt juuri tuohon vaunuun..? No, sitä oli turha miettiä. Syöksyin lipputoimistoon ja tungin itseni jonojen ohi luukulle keskeyttäen jonkun miesressukan lipun oston, "I have an emergency!" huusin (hahah, kuulostaa vähän turhan dramaattiselta näin jälkikäteen...)

Selitin tilanteen; voitaisiinko junan henkilökunta yrittää tavoittaa mahdollisimman nopeasti? Sain kuulla, että junassa ei ollut tänään muuta henkilökuntaa kuin kuljettaja, sillä se on paikallisjuna jossa lipputarkastuksia tehdään vain satunnaisesti. Voisiko virkailija sitten soittaa junan seuraavalle pysähdysasemalle? Ei, hän ei voi tehdä sitä. Hämmentävän epäavuliaan oloinen virkailija ojensi minulle junayhtiön käyntikortin ja sanoi, että minun tulee itse soittaa junayhtiöön ja hoitaa asia. Hän ei voisi tehdä mitään auttaakseen minua laukun kanssa. Saisinko edes junavuoron numeron, jotta osaisin selittää puhelimessa mihin junaan laukkuni jäi? "Ei, minulla ei ole tietoa junien numeroista", nainen vastasi. (!!!!!!!!!)

Soitin sitten BLS:n numeroon ja sieltä vastasi ystävällinen, englantia hyvin puhuva mieshenkilö joka antamieni kellonaikatietojen perusteella heti tiesi mistä junavuorosta on kysymys. Hän vahvisti, ettei junassa ollut henkilökuntaa ja kuljettajaa puolestaan ei voi tavoittaa puhelimitse ennenkuin Kerzersin asemalla, joka on seuraava asema jossa juna pysähtyy pidemmäksi aikaa. Mies soittaisi minulle takaisin kun olisi saanut kuljettajan kiinni. Juna pysähtyisi Kerzersissä 25 minuutin kuluttua.

Se oli pitkä puolituntinen. Olin niin vihainen itselleni, mikä helvetti minua vaivaa kun kävelen junasta ulos ilman laukkua?? Passi ja pankkikortit olivat onneksi pikkurepussa selässäni, mutta sinne menisi taas läppäri. Näin jo itseni kirjoittamassa blogiin uudestaan tämän tyyppistä kirjoitusta kun läppärini varastettiin marraskuussa 2012 Lissabonin rautatieasemalla. *itutti.

40 minuuttia myöhemmin puhelin soi.

Huojennus.

Laukkuni oli tallella ja viety Kerzersin aseman toimistoon. Saisin laukun kuitenkin vasta seuraavana aamuna, sillä asema oli menossa kiinni 7 minuutin kuluttua. No, se oli pieni paha suuren huojennuksen keskellä.

Ostaessani illalla kaupasta hätäaputarvikkeina hammasharjan ja meikinpuhdistusliinat, saatoin jo vähän nauraa tilanteelle. Ei hyvänen aika miten hajamielinen sitä ihminen voi välillä olla. Ironian huippu, että olin koko Bern-Neuchâtel -matkan ajan kuikuillut penkkien välistä junan välikköön, että onhan oranssi laukku vielä siellä. (Minulta on kerran viety laukku junan väliköstä Suomessa.) Ja sitten kun ollaan perillä, jätän laukun junaan.

Huokaus.

No, se siitä seikkailusta. Laukku vietti jännän yön Kerzersin pienellä asemalla. Tai ehkäpä vähemmän jännän kuin minä Neuchâtelissa, kun mietin, oliko laukusta mahdollisesti ehditty viedä jotain. Mutta kaikki oli tallella.

*

Laitan tähän vielä kimaran kuvia ihastuttavasta Neuchâtelista. Tämä värikäs pieni yliopistokaupunki hurmasi minut kaksi vuotta sitten kun kävin täällä päivävisiitillä, ja nyt pääsin viettämään kaupungissa vähän enemmän aikaa. Aika helmi paikka.

Neuchâtel on juuri sellainen passelin kokoinen kaupunki jonka keskustan saa haltuun yhdessä päivässä. Viehättävän vanhankaupungin ydin on pääosin autotonta kävelykatualuetta.

Kapeat, kiemuraiset kujat ja koristeelliset aukiot tuovat paikoin mieleen Tukholman Gamla Stanin, paikoin Prahan, mutta ranskalaisella tunnelmalla. Ravintolat ovat aivan eri tyylisiä kuin saksankielisen Sveitsin alueella ja täällä voi herkutella raskaan röstipohjaisen alppiruoan sijaan brasserie-tyyppisellä ruoalla; menut ovat selvästi salaatti- ja mereneläväystävällisempiä ja täällä voit tilata myös simpukoita <3