11.12.2017

Kotona tuliaisaarteiden äärellä

Pitkä, melkein kaksi vuorokautta kestänyt paluumatka Vegasista Tukholman kautta Helsinkiin ja sieltä Tampereelle on takana. Olen vihdoin kotona, väsyneenä mutta onnellisena. Mies oli järjestänyt ihanan vastaanoton violetein tulppaanein, tervetuliaiskortein ja kera jääkaapin täydeltä lempiruokiani kuten leipäjuustoa ja savukalaa.... <3 Pahoitteli kovasti kun oli unohtanut glögin ^_^

Leipäjuusto on muuten yleensä aina ensimmäisiä ruokia joita syön kun palaan Suomeen pitkältä reissulta. Sitä kun ei saa mistään muualta kuin Suomesta <3

Michael Bublé Christmas -kausi on virallisesti avattu ja asuntoon on levitelty laukkujeni sisältö kosmetiikkatuomisineen ja sukulaisten antamine joululahjoineen.

....ja taas pitäisi löytyä tilaa uusille tavaroille.

USA17_ostokset_IMG_4223

Kosmetiikkaa ei onneksi ole tämän enempää.

Hyödynsin laukkujeni kilomäärän tarkalleen; ruumaan tsekattava laukku 20,2 kg ja matkustamoon otettava laukku 9,8 kg, eli oikeastaan yhtään enempää ei olisi voinut ostaakaan.

Ostin matkalta Paula's Choicen ja Juice Beautyn ihonhoitotuotteita, Arctic Foxin hiusvärejä, violetteja luomivärejä ja kimalle-eyelinereita, pari uutta sivellintä, Marc Jacobsin törkeän upeat rajauskynät, kolme maskaraa, kulmakarvakitin, meikkivoiteen ja muutamia random-juttuja kuten näytekoon Pixin AHA-happohoitonesteestä, Nexxus Therappe-shampoon (ihan kuin kotona ei olisi tarpeeksi shampoota mutta rrrrakastan tätä shampoota), Beccan highlighterin ja jälleen uuden Urban Decayn silmämeikinpohjustajan kun edellinen loppui kesken reissun. Vartalo- ja käsivoiteetkin tuli ostettua mukaan otettujen myös loppuessa.

USA17_ostokset_IMG_4229

Ostoksista mieluisimpiin kuuluvat varmaankin nuo Stilan violetit, nestemäiset luomivärit. Ne ovat limited edition -tuotteita ja olivat lopussa lähes kaikkialta. Törmäsin niiden testereihin Sephorassa, swatchasin, huudahdin ihastuksesta ja olin ihan murtunut (*liioitteluvaroitus*) kun myyjä kertoi niiden olevan lopussa. Samaa sain kuulla kaikissa Sephoroissa, kunnes yksi myyjä vinkkasi, että niitä saattaisi olla vielä jäljellä Ultassa. Vaikka Utahin Sephoran palveluasennetta juuri moitinkin, niin tämä vinkki oli kyllä mahtavaa palvelua, liikkeet eivät aina suinkaan ohjaa asiakasta kilpailijalle.

Serkkuni vaimo ajoi minut viimeisenä päivänämme varta vasten Ultaan jotta pääsin tsekkaamaan Stilojen tilanteen - ja sain näistä ihanuussävyistä viimeisen ja toiseksi viimeisen kappaleen...! Oi onnea! :)

USA17_ostokset_IMG_423

Hourglassin Illusion-meikkivoide on ostosaaliistani varmaankin se yksilö, jolle minulla on suurimmat odotukset. 56 dollarin hinnallaan se on kallein meikkivoide jonka olen koskaan ostanut. Tämä tuote oli sen jo lähes tragikomediaa hiponeen meikkivoiteen metsästykseni tulos. Kyllä minä sitä hartaasti Salt Lake Cityn Sephorassa testailinkin ja yhden kunnollisen käyttökerran perusteella se on a) tosi erilainen kuin mikään muu aiemmin käyttämäni meikkivoide ja b) oikein hyvä. Mutta minkä tahansa tuotteen todelliset ominaisuudet tulevat esiin vasta pidemmällä käytöllä, joten en uskalla vielä julistaa Illusionin toimivuutta suuntaan tai toiseen.

Paula's Choicen retinolituotteet ovat myös korkeiden odotusten listalla. Niitä en ole vielä edes korkannut. BHA-nesteen lisäsin ostoskoriin hetken mielijohteesta - BHA ei ole juuri minun ihotyypilleni se ykköshappo mutta kun Paulan 2% BHA Liquid on niin überhehkutettu niin... öhh, sinnehän se sitten meni koriin muiden jatkoksi. Ei kyllä myöskään tullut maksamaan paljon kun tein tilauksen USAn sisällä.

Usa17_ostokset_IMG_4225

Moni kiikaroimani tuote jäi lopulta hankkimatta, kuten Pacifican tuoksut. En myöskään saanut ajoissa hoidettua The Ordinaryn tilausta tätini osoitteeseen (toimitusaikaa koskevien nettikokemusten perusteella tilaus olisi kannattanut tehdä jo ennenkuin lähdin koko matkalle...), mutta toisaalta, eipä laukkuihini painorajojen puitteissa olisi yhtään enempää enää mahtunutkaan.

Yksi juttu on lausuttava ääneen. Vaikuttaa siltä, että minun kannattaisi seuraavan kerran lähteä Yhdysvaltoihin ihan yksikseni, tai mikäli menen sinne "normaalien ihmisten" seurassa, minun ei enää kannata mennä kosmetiikkaliikkeisiin. Niin paljon ärtymystä ja epäymmärrystä kosmetiikkaliikefiilistelyni matkakumppaneissa aiheuttaa.

Kuten aiemmin kirjoittelin, kukaan muu kuin toinen kosmetiikkahörhö ei voi ymmärtää sitä intensiivistä tarvetta ja halua viettää aikaa kosmetiikan keskellä jota kosmetiikkaan hurahtanut tuntee. Tällä matkalla koin konkreettisesti, miten vaikeaa on toteuttaa kauneusfriikkeyttään seurassa, joka ei jaa samaa mielenkiinnon kohdetta.

USA17_ostokset_IMG_4236

USA on kiistatta yksi maailman kiinnostavimpia ja palkitsevimpia kosmetiikkaturismin kohteita. Olen aivan heikkona maan kosmetiikkatarjontaan, ei siitä muuta voi sanoa. Sephora, Ulta, Walgreens, CVS, Bath & Body Works, jopa ruokakauppojen kemppariosastot.... rrrrakastan. Voisin viettää näissä paikoissa rajattomasti aikaa. Minun pitäisi tehdä niinkuin Virve teki Etelä-Korean kanssa; matkustaa Yhdysvaltoihin ihan yksin ja omistaa koko reissu kosmetiikkafiilistelylle. Kosmetiikkarajoittuneessa seurassa ihanuusmyymälät olisi parasta vain ohittaa hyvän matkahengen säilyttämiseksi.

Sen opin tällä matkalla.

39 kommenttia
11.12.2017

Joulukalenteri, luukku 11

Karkkipäivän joulukalenteri - luukku yksitoista

joulukalenteri_luukku11

Lahjoittaja: Karkkipäivä

Lahjoitus 110 € Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle

Tuulispaa_asukkaita

Eläinsuojelukeskus Tuulispää on vuonna 2012 perustettu maatila- ja tuotantoeläinten turvakoti. Se sijaitsee Somerolla Varsinais-Suomessa. Tuulispää pyrkii auttamaan eläimiä ja antamaan niille turvallisen ja mielekkään loppuelämän. Tilalla asuu yli 60 eläintä, kuten hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja ja sinikettuja. Yhteistä niille on se, ettei niille ole ollut paikkaa minne mennä tai että niiden henki on ollut uhattuna.

Konkreettisen eläinsuojelun lisäksi Tuulispään tavoitteena on jakaa tietoa eläinsuojeluun ja eläinten oikeuksiin liittyvissä asioissa. Kesäisin avoimien ovien aikaan tilalla toimii kahvila-kioski Pikku Puhuri, josta on saatavilla eläinystävällisiä herkkuja. Yhtenä tulevaisuuden projektina on eläinsuojelumuseo, joka käsittelee suomalaisen eläinsuojelun saavutuksia ja tarkastelee myös nykypäivän ongelmia sekä ihmisen suhdetta eläimiin.

Voit tutustua Tuulispään asukkaisiin täällä.

 Lahjoitus_Tuulispaa_Otto

Lahjoitus_Tuulispaa

Minä tein Tuulispäälle sadan euron yleislahjoituksen sekä 10 euron yksittäislahjoituksen Otto-ketulle :) <3

Kuinka voin auttaa? Tuulispään toiminta on mahdollista vain lahjoitusvaroin ja perustuu suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyöhön. Tuulispään eläimiä voi auttaa raha- tai tavaralahjoituksin tai liittymällä jäseneksi tai kummiksi. Tämän hetken ajankohtainen keräys on Jouluiloa. Lisää tietoa auttamistavoista saa täältä. Tuulispää ottaa myös vastaan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Tutustuin Tuulispään toimintaan syksyllä lehtijutun kautta ja tiesin heti että haluan auttaa jollain tavalla. Joku voi ajatella, ettei Tuulispään kaltaisilla paikoilla ole suuressa mittakaavassa paljonkaan merkitystä mutta minusta se on eläinrakkautta ja eläinten arvostusta lämpimimmillään. Perustaja Piia Anttonen tekee huikeaa työtä <3

22 kommenttia
10.12.2017

Joulukalenteri, luukku 10

Karkkipäivän joulukalenteri - luukku kymmenen

joulukalenteri_luukku10

Tänään arvon kalenterissa lahjakortin kauneushoitola Hillan kasvohoitoon.

Avaan luukun poikkeuksellisesti jo aamuyöllä, sillä istun seuraavat 10 tuntia lentokoneessa enkä tiedä milloin olen seuraavan kerran nettiyhteyden päässä.

Valitettavasti arvonta suuntautuu pääkaupunkiseutulaisille hoitolan sijaitessa Helsingissä. Toki kaikki joilla vain on mahdollisuus päästä joulukuun aikana Helsinkiin voivat osallistua arvontaan.

Joulukalenteri_Hilla_lahjakortti_IMG_3829

Lahjakortilla saa 90 minuutin mittaisen hemmotteluhoidon kasvoille. Lahjakortti on voimassa kuun loppuun eli 31.12.2017 saakka.

Hilla käyttää hoidoissaan korkealuokkaisia kotimaisia sarjoja, merkkeihin kuuluvat EkopHarma, BTB13 ja Anumati Naturals. Hoitola on erikoistunut varsinkin herkän ihon hoitoon ja anti-age-hoitoihin. Lisätietoa hoidoista täällä.

Kauneushoitola Hilla sijaitsee osoitteessa Hietalahdenkatu 4, Helsinki.

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Osallistumisaikaa on 11.12. siihen saakka kunnes julkaisen joulukalenterin seuraavan luukun. Jätäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

Arvonta suoritettu, voitto osui nimimerkille Nube. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

251 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (79)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat