Voi surkua. Mun hiuspohja on monen vuoden epärasvoittumisen jälkeen alkanut tänä vuonna jälleen rasvoittua.
Olen tästä todella harmissani, sillä rasvoittumisen hiipuminen on ollut mulle ihan unelmajuttu. Hiukset ovat näyttäneet tuuheammilta ja onhan se nyt ollut mukavaa, kun joka toinen aamu ei peilistä katso "liimaletti".
(Heh, laitoin tähän alkuun "shokkiblondikuvan" kuvitukseksi - mun tyvikasvu vaalennettiin tällä viikolla, enkä ole vielä ehtinyt laittaa pastelliväriä päälle. Mietin itse asiassa viettäväni jonkin aikaa täysblondina, mutta enpäs tiedä... Tää vetyperoksidivaalea näyttää joka tapauksessa vähän liian rajulta. 😁)
Minulla oli teini-ikäisestä 40-vuotiaaksi saakka suhteellisen nopeasti rasvoittuva hiuspohja, ja pesin hiukset joka toinen tai kolmas päivä. Näin oli aina, ei muutoksia. Kun löysin kuivashampoot 2000-luvulla, niistä kehkeytyi mulle pikku hiljaa addiktio. Viimeistään 2010-luvulla olin kuivashampoiden superkäyttäjä ja suorastaan riippuvainen niistä. Hennot, liukkaat ja lättänät hiukset omistavana - rasvoittumisen ohella - löysin kuivashampoista myös maailman helpoimman tyvenkohottajan ja -tuuheuttajan. Käytin kuivashampoita lähestulkoon päivittäin melkein 10 vuotta.
Muutos hiuspohjassa tapahtui, kun 2019 aloitin Curly Girl -hoitometodin.
Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että shampootyypin vaihtaminen (sulfaatillisesta sulfaatittomaan) vaikutti rasvoittumiseen, koska päänahan rasvoittuminen on pääsääntöisesti geneettistä ja hormonien ohjaamaa. Uskon, että kyseessä oli pikemminkin sattuma, tai sitten nelikymppisyyden mukanaan tuomat hormonaaliset muutokset.
Joka tapauksessa, hiuspohjani rasvoittuminen alkoi hidastua siirryttyäni Curly Girl -metodiin. Vuotta myöhemmin hiusteni rasvoittuminen oli käytännösä loppunut kokonaan, ja kirjoitin tästä ilopostauksen keväällä 2020.
Tämä kuva on kyseisestä postauksesta. Tätä hiustilannetta rakastan (tin)! Tämä oli aamuisin mun bedhead-look; tyvi reilusti irti hiuspohjasta ja hiukset melkein sen näköiset, kuin niitä olisi tupeerattu. Tai, ne olisi kohotettu kuivashampoolla! 😁 Kuten entisinä aikoina. Päänahka tai hiukset eivät olleet tippaakaan rasvaiset vaikka pesusta olisi kulunut 10 päivää.
Koska ei ollut talia tekemässä hiuksista raskaita ja liimaamassa niitä toisiinsa, hiukset eivät koskaan maanneet päässä kiinni tai näyttäneet lättäniltä. Ah, tätä aikaa...!
Nyt tämä ihana aika näyttää tulleen päätökseensä. Noudatan edelleen Curly Girliä, eli shampoon laadusta tämä ei ole kiinni.
Viimeisen parin vuoden aikana hiuksissani on alkanut jälleen tuntua rasvoittumista - ensin hitaasti, noin 5-7 päivän välein, ja nyt yhä nopeammin.
Tänä kesänä hiukseni ovat rasvoittuneet parin-kolmen päivän välein. On kummallinen tunne tuntea sormilla haroessa taas vanha tuttu lähmäpää. Olen niin toivonut, että ilmiö olisi lyhytkestoinen ja hiipuisi pois, mutta ei vaikuta siltä. Hiukset, miksi teitte tämän mulle?
Liittyykö tämäkin nyt taas esivaihdevuosiin? Alapää kuivuu, yläpää rasvoittuu? 🤔 😫
Tein viime viikolla minireissun Tanskaan. Minulla oli varhainen aamulento. Heti aamulla tunsin, että voi ei, hiukseni ovat ihan rasvaiset, vaikka olin pessyt ne toissa päivänä. Vedin hiukset ponnarille ja ne vain jakautuivat rasvaisina jakauksina suostumatta peittämään päätä tasaisesti, tiedätte ilmiön. Varhaisen lennon takia en ehtinyt pestä hiuksia vaan minun oli kiirehdittävä kentälle,
Junassa istuessa totesin: nyt on aika palata kuivashampoon luo. On vain aika.
(Jokin minussa vastustaa tätä syvästi, sillä on ollut niin ihanaa olla vapaa kuivashampookierteestä ja tuntea luonnollisesti ilmavat hiukset vailla tärkkelyskuorrutteen jauhoisuutta.)
Kentällä menin suoraan tax free'n hiustuotehyllyille. Tarjolla oli kahta kuivashampoota: Ida Wargin ja Moroccanoilin. Valitsin Idan, sillä se sisältää perunatärkkelystä ja silicaa, Moroccanoil taas riisitärkkelystä, jolla ei ole kohottavaa ja muotoilevaa vaikutusta.
Perunatärkkelys on kuivashampoissa käytetyistä tärkkelyksistä kaikkein voimakkaimmin rasvaa imevä ja jättää myös kaikkein jauhoisimman tunteen hiuksiin. Tuo jauhoisuus tuo tyveen karheutta ja rakennetta ja kohottaa sen irti hiuspohjasta. Silica on toinen puuteriainesosa, jolla tyveä saadaan tehokkaasti koholle, ja sitä käytetäänkin tyypillisesti hiusten muotoilupuuterin nimellä myytävissä tuotteissa.
Sitten vain lentokentän vessaan ja pikainen käsittely kuivashampoolla. Kuvat ennen ja jälkeen käsittelyn.
Tumma tyvikasvu vielä ihastuttavasti korosti likaisen tukan vaikutelmaa... 😭
(Siihenkin on syy, miksi nykyään vaalennan tyveä yhä vain harvemmin. Violetin värin rankan poisto-operaation jälkeen hiuspohjani on alkanut reagoida vaalennusaineisiin, ja välillä mun päätä polttaa ja kutittaa päivien ajan vaalennuksen jälkeen. 😬 Tästä säikähtäneenä olen harventanut tyven vaalennusta. Viimeksi se vaalennettiin tammikuussa.)
Voi miten tutulta ja ah-niin-tyydyttävältä tuntui taas vuosien jälkeen tehdä hiusten de-grease-käsittely.
Muistan täsmälleen, miksi kuivashampoo / hiuspuuteri on niin addiktoiva. Kymmenessä sekunnissa saa klähmäisen hiustyven siedettäväksi - jos nyt ei vastapestyn raikkaaksi niin ainakin irti päänahasta! 🙏🏻
Hiukset nutturalle - ei enää rasvaisia jakauksia - ja sitten vain aamukahville.
Ida Wargin kuivashampoo ei kuitenkaan hakkaa vanhoja suosikkejani kuten Klippoteket'ia ja vanhaa kunnon Proffsia. Etenkin Klippoteket'issä oli todella vahva pitoisuus perunatärkkelystä ja silicaa, ja se vastasi ominaisuuksiltaan muotoilupuuteria. (Onkohan tätä enää olemassa..?) Moni käyttikin Klippoteketiä nimenomaan muotoilutuotteena.
Ida Warg on selvästi tuuheuttavampi kuin vaikkapa supersuosittu, riisitärkkelykseen perustuva Batiste, mutta ei yhtä voimakkaasti puuterinen kuin Klippoteket.
Tällä hetkellä mielessä on: tulevatko lähitulevaisuuden hiustuotehankintani olemaan kuivashampoita? Onko edessä todella paluu tärkkelystukkakierteeseen? En halua pestä hiuksiani päivittäin, se on selvää. Curly Girl -rutiini on sen verran aikaavievä.
Tunnen oloni pettyneeksi. (Joo, ja myös hullu olo tässä valkoisessa tukassa, täytyy nopeasti laittaa jotain väriä päälle..!)
Uskoin hiuspohjan hiipuneen talintuotannon liittyvän iän myötä muuttuvaan hormonitoimintaan, ja nyt kun esivaihdevuodet ovat saaneet muutkin paikat kuivumaan, mulla on ihan "huijattu" olo hiuspohjani taholta. Miten kehtaat rasvoittua, kun muut mestat kuivuu? 😠 En ole edes stressaantunut! Niin ikävää kuin kehon eri osien kuivuminen on, hiuspohja saisi kyllä pysyä rasvattomana, kiitos!
*
Muuten! Hiusaiheeseen liittyen!
Olen tekemässä Twistbe'n kanssa hiustenhoitoon liittyvää yhteistyöjulkaisua syyskuussa, ja nyt kysynkin teiltä:
Onko sinulla jokin hiuspulma, johon olet etsinyt ratkaisua? Ongelma voi liittyä niin hiuspohjaan kuin hiuksiinkin.
Esitä pulmasi täällä, ja haemme siihen ratkaisuehdotuksen twistbeläisten kanssa. Twistbe'n porukalla on asiantuntemusta myös hiusongelmista. Vastaukset hius-kysymyksiin julkaistaan syyskuun postauksessa.
Kaupallinen yhteistyö: Taika
Viimein on tämän esittelyn aika: ihanat Taika Sensitive-uutuudet puhdistusöljy sekä kasvoöljy. 🩵
Esittely oli tarkoitus julkaista toukokuussa, ja ehdin sitä jo täällä mainostaakin, mutta sitten postaus laitettiin jäihin. Syyn saatte kuulla alempana. Voipahan todeta, että tämän kaltaiset tapaukset ovat alalla hyvin harvinaisia.
Aloitetaan positiivisella, eli itse tuotteiden esittelyllä: Taikan hajusteeton Sensitive-linja on saanut täydennystä emulgoituvasta puhdistusöljystä sekä ravitsevasta ja rauhoittavasta kasvoöljystä.
Monia ilahduttanee etenkin Taika-puhdistusöljyn hinta, öljyputsarit kun ovat puhdistustuotteista niitä arvokkaimpia. Taika Sensitive Cleansing Oil maksaa jälleenmyyjästä riippuen 14,90€ / 100 ml, mikä tekee siitä yhden heittämällä edullisimmista öljyputsareista Suomen markkinoilla. Ainakin se on edullisin hajusteeton.
Kasvoöljykään ei liiemmin rasita kukkaroa; 30 ml pullolla on hintaa 17,90€.
Taika Sensitive -uutuudet ovat muiden Sensitive-linjan tuotteiden tavoin:
🩵 Allergia-merkittyjä
🩵 Hajusteettomia
🩵 Cosmos Natural -sertifioituja
🩵 Vegaanisia
🩵 Suomessa valmistettuja
Rauhoittava kasvoöljy pehmentää ja suojaa ihoa, tuo ihoon runsaasti antioksidantteja ja tärkeitä rasvahappoja, ravitsee ihoa sekä lukitsee ihoon kosteutta.
Sensitive-kasvoöljyn ainesosat:
🌿 Viinirypäleen siemenöljy: kosteuttaa ihoa ja sisältää runsaasti E-vitamiinia, resveratrolia sekä polyfenoleita. Suojaa ihoa antioksidanttisesti ja parantaa ihon elastisuutta.
🌿 Auringonkukan siemenöljy: kosteuttaa ja pehmentää ihoa, sisältää mm. E- ja D-vitamiinia sekä lesitiiniä.
🌿 Kauraöljy: ravitsee, pehmentää ja rauhoittaa ihoa. Sisältää mm. E-vitamiinia ja polyfenoleita kuten avenantramideja, joilla on kutinaa, tulehdusta ja punoitusta lievittävä vaikutus.
🌿 Mustikansiemenöljy: kirkastaa ja rauhoittaa ihoa sekä suojaa ihoa ympäristön rasitteilta. Sisältää mm. E-vitamiinia, antosyaaneja sekä Omega-3 ja -6-rasvahappoja.
Lisäksi Sensitive-öljy sisältää rosmariiniuutetta sekä E-vitamiinia, jotka toimivat tuotteessa antioksidantteina ehkäisten tuotteen hapettumista - samalla ne toki suojaavat ihoakin.
Sensitive-öljyssä on kevyt/medium-täyteläinen koostumus joka jättää ihon samettiseksi. Keveyden kokemus liittyy ihotyyppiin ja omiin tottumuksiin - jollekulle tämä voi tuntua hyvinkin kevyeltä, rasvoittuvalla iholla tämä taas voi tuntua täyteläisen hoitavalta. Tiesitkö, että kauraöljy jättää iholle samettisen "kuivan" tunteen? Kauraöljy itsessään on aika täyteläistä ja ravitsevaa, ja sopii erinomaisesti kuivalle iholle, mutta se ei jätä iholle rasvaista tunnetta.
Suosittelisin Taika Sensitive-öljyä ensisijaisesti normaalista kuivalle iholle, mutta se voi sopia sekaihollekin.
Sensitive-puhdistusöljyn minimalistinen koostumus sisältää auringonkukkaöljyä, kauraöljyä, mustikansiemenöljyä sekä Polyglyceryl-4 Oleate -emulgaattorin - tuttu ainesosa teille, jotka käytätte luonnonkosmetiikan puhdistusöljyjä.
Polyglyceryl-4 Oleate on eniten käytetty emulgaattori juuri luonnonkosmetiikan öljyputsareissa, ja sillä voi yksinään saavuttaa täydellisen huuhtoutuvuuden. Se valmistetaan glyserolista ja kasviöljystä, kuten oliivi- tai auringonkukkaöljystä.
Taikan puhdistusöljy huuhtoutuu iholta helposti ja on kaiken kaikkiaan loistava edullinen tarjokas putsariöljyjen markkinoilla.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt "niinkuin Strömsössä", kun Taikan puhdistusöljy keväällä lanseerattiin.
Keväällä myyntiin tullut versio (joka oli tällaisessa sinisessä pullossa, uusi versio on läpinäkyvässä) ei ehtinyt olla kaupoissa kauaakaan kun selvisi, että koostumus ei ollut sitä, mitä piti. Tuote ei ole haitallinen, eli jos sinulla sattuu olemaan sinisen pullon versio, älä huolestu. Ensimmäisen myyntierän emulgaattorissa todettiin laadun poikkeama, eli suomeksi: virhe raaka-aineen laadussa. Emulgaattorin laatuvirhe sai aikaan sen, että öljy ei huuhtoutunut iholta niin hyvin, kuin oli tarkoitus.
Kun asiakaspalautteita alkoi tulla, minullekin, olin aivan ihmeissäni. Olin testannut puhdistusöljyn tehdasnäytettä aiemmin talvella, ja minun ihollani se huuhtoutui kuin unelma. Pian sainkin kuulla Taikalta, että ensimmäisenä myyntiin tulleen erän emulgaattori oli asiakaspalautteiden perusteella tutkittu, ja raaka-aineesta oli löydetty laatuvirhe. Vaikka tuote toimi osalla asiakkaista ihan hyvin, tuote ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Taikan oli tarkoitus tuoda myyntiin. Niin puhdistusöljyn ensimmäinen erä päätettiin vetää myynnistä.
Ja minunkin yhteistyöpostaukseni siirrettiin odottamaan hetkeä, kun uusi erä oikealla emulgaattorilaadulla saadaan kauppoihin.
Se hetki on nyt. ☺️ 👏
Olen nyt testannut kolmea eri erän Sensitive-puhdistusöljyä, ja uusi läpinäkyvään pulloon pakattu öljy on suoritukseltaan yhtä hyvä, kuin talven tehdasnäyte. :) Tämä on silkkinen ja iholta erittäin hyvin huuhtoutuva. Vaikka - ollakseni rehellinen, mun iholla se sininenkään versio ei huuhtoutunut huonosti. Se vain tuntui vähän rasvaisemmalta ja paksummalta kuin tämä - mutta kyllä se huuhtoutui veden mukana.
Kuulisin tosi mielelläni teidän kokemuksianne, onko joku jo ehtinyt testata Taikan uutta putsaria? :)
*
P.S. Taikalta on tullut juuri myyntiin myös Garden by Uhana limited edition -tuotekokoelma. 😍 Kokoelmaan kuuluu käsivoide ja -saippua sekä suihkugeeli ja vartalovoide. Garden by Uhana -tuotteet ovat myynnissä Sokoksella, Emotioneissa, Citymarketeissa ja Tokmanneissa.
En tiedä miten oudolta tämä otsikko kuulostaa, mutta minun tekee mieli kirjoittaa aiheesta.
Tämän kirjoituksen vaihtoehtoinen otsikko voisi myös olla:
Välillä tuntuu, kuin olisin 46-vuotias vauva.
Olen 46 vuotta ja 7 kuukautta vanha. Paria päivää vaille. Olen siis keski-ikäinen.
Tekoälyn määritelmä keski-iästä
Nuorempana mietin usein, miltä tuntuu ”olla vanha”. Teininä mietin, miten aikuiselta tuntuu olla täysi-ikäinen, ja parikymppisenä mietin, miten vakaalta ja asettuneelta varmaan tulee tuntumaan, kun olen 3-kymppinen.
Kolmikymppisenä, no: oikeastaan lakkasin miettimästä ikää. 30 täytettyäni minusta itse asiassa tuntui, kuin ikäni olisi pysähtynyt tai kadonnut. Tunsin itseni samaan aikaan nuoreksi ja ei-minkään-ikäiseksi.
Tunsin itseni 30+-vuotiaana kypsäksi ja samalla epäkypsäksi. Kyllä minulla oli ihan aikuinen olo vastuun, itsenäisyyden ja omatoimisuuden suhteen, mutta vahva tunne epäkypsyydestä esimerkiksi äitiyden saralla.
En ole koskaan suunnitellut hankkivani lapsia, enkä rehellisesti ole lapsia myöskään halunnut, mutta – en myöskään ole missään vaiheessa kokenut olevani kypsä synnyttämään ja olemaan jonkun äiti. Tunne on se, kuin en vain olisi koskaan saavuttanut kehityskaaressa tätä kohtaa. Tarve äitiydestä on kuitenkin jotain, joka kuuluu vahvasti naisen biologiaan, ihan jo siksi, että lisääntyisimme.
Joiltain ihmisiltä tuo tarve tietysti puuttuu, mikä on aivan OK ja kuuluu sekin luonnon tasapainoon, mutta minulta puuttuu myös fyysinen sekä psyykkinen kokemus siitä, että voisin ylipäänsä olla äiti. Mun keho ei tunnu sellaiselta, että se voisi kantaa lasta ja synnyttää.
Kolmikymppisenä mietiskelin asiaa paljon, en vähiten siksi, että luulin kerran olevani raskaana. En ollut. Silloin sentään ehdin kokea, että en kuitenkaan hajonnut mahdollisesta tulevasta äitiydestä. Se tuntui pelottavalta, mutta ei kehitys- tai identiteettikriisiltä.
Nelikymppisenä tunnen edelleen samaa epä-äitiyden tunnetta. Välillä löydän itseni katsomassa ystävieni 2-kymppisiä lapsia ja tajuan, että minullakin voisi olla aikuinen lapsi. Voisin olla isoäitikin. Se tuntuu oudolta. Se saa minut miettimään, miten erilainen nyt ehkä olisin, jos olisin tullut äidiksi.
Numeraalinen ikäni, 46, ei tunnu minusta minulta. On ollut kiinnostavaa havaita, että numeraalinen ikä oli jotain, joka kuului identiteettiini 30+-vuotiaaksi saakka, mutta ei enää 4-kymppisenä. Mitä lähemmäksi tulin 40. ikävuotta, sitä epäluonnollisemmalta oma ikä tuntui - numeroina.
Ehkä kokemus liittyy elämän pituuteen ja sen vääjäämättömään kulkuun. Nelikymppisyys merkitsee monille elämän keskiaikaa. Se on vuosikymmen, jonka jälkeen elämää on todennäköisesti enemmän takana kuin edessä.
Tilastokeskuksen mukaan naisten elinajanodote Suomessa on 84,5 vuotta. Ehkä tietoisuus tästä saa 4:lla alkavan iän tuntumaan minusta jotenkin… ikävältä. Ehkä pelottavalta. Elämä on kuitenkin aika ihanaa. Tieto mukavan asian vähenemisestä vaikuttaa vääjäämättä aiheuttavan minussa haikeutta ja jonkinlaista vastustusta.
Termi ’keski-ikäinen’ itsessään ei kuitenkaan aikaansaa negatiivisia tuntemuksia. Päinvastoin. Siinä missä numeraalinen ikä tuntuu ”pelottavalta”, koska se niin terävästi piirtää esiin kulkemani janan, keski-ikä kokemuksena puolestaan on lämmin ja miellyttävä. Se on suorastaan – helpottava.
Koska: viimeistään tässä iässä minulle on varmistunut se, mitä 79-vuotias äitini on kuvaillut jo pitkään: kokemus itsestä ei muutu, vaikka vuosia tulee.
Äitini kokee olevansa yhtä nuori, tai iätön, kuin koko aikuisuutensa. Hän on hassu, tunteiden ohjaama, spontaani ja lapsenmielinen, ihan niin kuin minäkin. Vähän höpsö, positiivisella tavalla. Niin kuin minäkin. Vaikka höpsöyden positiivisuus jää toki muiden arvioitavaksi. Joka tapauksessa, näen nyt, että se mitä olen pitänyt lapsellisina piirteinäni, ovat yhä minua - ja se on mukavaa.
En lopulta tiedä, miksi sitä sitten edes luulee tai odottaa, että oma sisin jotenkin muuttuu iän myötä. Miksi iloisuus muuttuisi vakavuudeksi tai innostuneisuus flegmaattisuudeksi. En tiedä, mutta ainakin odotin, että vanhempana tuntuu vain, vanhemmalta. Että on sisäisesti ratkaisevasti erilainen tunne kuin nuorempana.
Jos oikein yritän pukea asian sanoiksi niin odotin, että vähintään luonteeni lapsenmielisyys katoaa. Ei voi muka tuntea itseään lapselliseksi 40- tai 50-vuotiaana. Puhumattakaan 80-vuotiaana. Mutta: helpotus on ollut tajuta, että VOI. Todellakin voi. Ei oikeastaan yhtään mikään mun kokemuksessa itsestäni tuntevana ja kokevana olentona ole muuttunut saavuttaessani keski-iän.
Nyt tiedän, mistä äitini on puhunut ja helpottuneena lepään siinä tietoisuudessa, että olen aivan sama Sanni ihan missä iässä tahansa.
Mun oivallus on, että emme me vanhene persoonina. (Moni viisaampi on varmasti tiennyt tämän aina.) Olen syvällisesti ymmärtänyt, että ikä ei muuta sitä, mikä tekee minusta juuri minut. Ei minuus edes voi ”vanhentua”. Ei sillä ole ikää, toisin kuin ruumiillisella osalla meitä.
Ilman muuta voimme kasvaa ja jalostua elämänkokemusten myötä; kulmat voivat hioutua ja nitisevät saranat öljyyntyä notkeiksi. Tai, jos huono tuuri käy, olosuhteet voivat rikkoa meitä. Kukaan ei valitse syntyä sotaan, väkivaltaiseen perheeseen tai diktatuuriin, mutta joillekin käy niin.
Lähtökohtaisesti meillä on kuitenkin mahdollisuus säilyä itsenämme kaikkine ominaisuuksinemme läpi elämän.
Kulkuneuvossa näkyvät vuosikerrat, mutta konepellin alla voi olla sama sydän, sama moottoria voiteleva öljy, sama tutusti koliseva vaihdelaatikko.
Olen siis sama Sanni kuin aina. Jotain on kuitenkin myös muuttunut. Tai tullut esiin.
Kuluneet vuodet ovat tuoneet mukanaan uutta tietoa minusta itsestäni. Opin itsestäni asioita, jotka ovat erilaisten elämänvaiheiden tulosta. Erilaiset tilanteet tuovat ulos piirteitämme, jotka ovat aiemmin kenties olleet piilossa, koska olosuhteet eivät ole pakottaneet niitä ulos.
Olin aina kuvitellut olevani kaikkea muuta kuin läheisriippuvainen. Olin myös aina nähnyt itseni vahvana ja pärjäävänä. Minullahan on asiat hallussa, olen pitänyt itsestäni huolen jo lapsesta saakka ja pitänyt siinä sivussa huolta äidistä ja sisaristanikin isäni menehdyttyä. Koin itsenäisyyttä varhain ja minulla oli haavoistani huolimatta äärimmäisen vahva olo. Mä pärjään aina, enkä ole muista riippuvainen.
Tämä illuusio särkyi keski-iässä. Se murtui opetellessani olemaan ensimmäistä kertaa todellakin ihan yksin. On ollut jonkinasteinen kriisi tajuta, että en olekaan vahva yksin.
Minulle tapahtui monta merkittävää menetystä täytettyäni 40.
Erosin pitkästä parisuhteesta ja avoliitosta.
Luovuin pitkäaikaisesta kakkosasunnostani ja samalla päättyi toista vuosikymmentä kestänyt työsuhde. Hyvästelin tärkeimmän työyhteisöni.
Ainoat ”lapseni”, chihuahuat Totti ja Viivi, kuolivat.
Kaikki tämä tapahtui muutaman vuoden sisällä. On mennyt muutama vuosi lisää ymmärtää, että osa minusta romahti menetysten myötä. Tai se mikä katosi, olikin ehkä aina ollut kuvitelmaa. Minussa hajosi kokemus vahvuudestani ja turvasta. Ensin toivoin, että kokemus olisi ohimenevä, mutta ei se toistaiseksi ole ollut.
Kipeä asia, joka on nyt menetysten myötä tuotu silmieni eteen on tämä:
olin aina ollut toisten kannattelema. Se mitä luulin omaksi voimakseni, olikin suurelta osin muiden tuomaa turvallisuuden tunnetta. Toisten luoma turvaverkko antoi minulle mahdollisuuden tuntea vahvuutta, jonka virheellisesti nimitin omaksi ominaisuudekseni.
Kävelin nuoralla ylpeästi tuntien säkenöivää itsevarmuutta, joka olikin ympäröivän verkon aikaansaannosta. Kun verkko katosi, menetin tasapainoni ja putosin.
Tämä on ollut keski-ikäisen minäni suurin oppi.
Tämä oivallus on asettanut minut monella tapaa uuteen valoon itseni edessä. On ollut vaikea hyväksyä, että onnen ja tasapainoni tunne on ollut hyvin riippuvainen muista. Samalla tiedän, että yhteisöön kuulumisen tunne on osa ihmisyyttä ja luo perustavanlaatuista turvaa ja luottamusta meistä suurelle osalle, ei se ole mikään poikkeustila. Kuitenkin – kun on tuntenut 40 vuotta vankkumatonta mä pärjään -tunnetta, on omansalainen elämänkriisi tajuta, että oho, edes oma koti ja itse rakennettu yritys ja toimeentulo eivät tuo vahvuuden ja turvan tunnetta.
Raai’immillaan saatan istua kauniissa, puusepän rakentamassa keittiössäni ja kokea valtavaa ahdistusta siitä, että ehkä tuhoan tai likaan jotain tässä hienossa tilassa joka on ensimmäinen iso asia jonka olen suunnitellut, päättänyt ja maksanut itse koko elämässäni. Niin kauan kuin olin jonkun toisen suunnittelemassa ja päättämässä kodissa tai keittiössä, olin turvassa ja rauhassa.
Tämän kokemuksen myötä jossain määrin olen eri Sanni kuin aikaisemmin. Tai: opettelen hyväksymään, että olen kaiken aikaa ollut tämä Sanni, mutta muiden ansiosta tämä puoli minusta on pysynyt pinnan alla.
Mitä 16-vuotias Sanni ei olisi ikinä osannut kuvitella 46-vuotiaasta Sannista:
että tässä iässä sydämeni rytmi yhä kiihtyy kuullessani Pet Shop Boys’in Heart-biisin, tai käteni tavoittelevat kameraa – tätä nykyä kännykkää – aina kun näen kauniin rakennuksen, värikkään kukkaistutuksen tai horisonttiin runollisesti kurkottavan tien.
että minulla on tässä iässä ollut yli vuosikymmenen ajan oma yritys ja elätän itseni kirjoittamalla kosmetiikasta.
että tässäkin iässä herkistyn My Little Poneista.
