27.10.2020

Maskne ja aikuisen ihon epäpuhtaudet - Novexpert Trio-Zinc to the rescue!

Olen töiden puitteissa päässyt perehtymään ranskalaiseen Novexpert-sarjaan yhä vain perusteellisemmin, ja tuntuu, että törmään koko ajan uusiin helmiin.

Tutustuessani epäpuhtaan ihon Trio-Zinc -linjaan melkein huudahdin; "Näissähän on bakuchiolia...! Miksei kukaan puhu näistä..?!" Ja itse asiassa huudahdinkin, kollegalleni eräässä Teams-keskustelussa 😀

(Tuntuu, että Suomen kauneusmedian kentällä ainoastaan Katja Kokko on perehtynyt Novexpertiin ja julistaa ihastustaan brändin tuotteisiin, ja mä taidan pikku hiljaa liittyä hänen rinnalleen.)

Bakuchiol on kosmetiikka-alan tuoreimpia, hypetettyjä ainesosia, joka on tullut Suomessa kuluttajille tutuksi  etenkin Bybi-sarjan suositun boosterin kautta.

Bakuchiolia saadaan intialaisesta lääkekasvista nimeltä Psoralea corylifolia eli babchi. Babchilla puolestaan on pitkät perinteet ayurvedisessä ja perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä.

Trio-Zinc-linjan kosteusvoiteet sisältävät bakuchiolia

Bakuchiol-yhdiste ei sinällään ole uusi, se on eristetty babchista ensimmäisen kerran jo 1966. Ihan kuten hyaluronihapon kohdalla, on kuitenkin mennyt vuosikymmeniä, ennenkuin bakuchiol alkoi näkyä kosmeettisissa valmisteissa.

Mutta eipäs karata bakuchiolin historiaan, puhutaan Trio-Zinc-tuotteista ja miksi olen niistä innoissani. :)

Trio-Zinc-linja on Novexpertin sarja epäpuhtaalle aikuiselle iholle. Siinä yhdistyvät anti-age- sekä epäpuhtaan ihon hoito, mikä tekee sarjasta virkistävän erilaisen runsailla anti-age-tuotteiden markkinoilla.

Toki Trio-Zinc-tuotteita voi käyttää myös teini-ikäinen, tuotteet eivät tee mitään "pahaa" nuoremmalle iholle. Nuori iho vain ei hyödy sarjan uudistavista ainesosista, kuten bakuchiolista, samalla tavoin kuin ikääntynyt iho, jonka solujen toiminta on jo hidastunut.

Sarjaa voi pitää tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisena mm. masknen hoidossa. Masknea eli maskin aikaansaamia iholle syntyviä epäpuhtauksia voi ehkäistä ja hoitaa hoitorutiinilla, jossa käytetään vähärasvaisia, kevyitä kasvovoiteita, ihoa kuoritaan säännöllisesti ja puhdistetaan hellävaraisilla, ei-kuivattavilla puhdistustuotteilla. Trio-Zinc-linjasta löytyvät kaikki tuotteet tällaiseen rutiiniin.

Sarjassa on kuusi tuotetta; puhdistusgeeli, kuoriva hoitoneste, täsmähoito näpyille, kaksi kosteusvoidetta ja kasvosuihke. Pyysin testiin kaikki paitsi näppyhoidon - sitä en oikein pysty omalla ihollani testaamaan.

Trio-Zinc-sarjan kolme pääaktiiviainetta ovat:

  • SINKKI - kolmessa muodossa; sinkkiglukonaatti, sinkki PCA ja sinkkilaktaatti
  • BAKUCHIOL
  • PHA-HAPPO

Antibakteerinen sinkki on klassinen epäpuhtaan ihon "bestis"; se laskee tulehdusta, auttaa hillitsemään talin tuotantoa ja ehkäisee tulehdusta aiheuttavien bakteerien toimintaa iholla.

Uudistava bakuchiol vaikuttaa iholla retinolin tavoin; se stimuloi kollageenisynteesiä ja vaikuttaa juonteita, ryppyjä ja ihon kimmoisuuden vähenemistä ehkäisten ja hidastaen.

Kuoriva ja kosteuttava PHA-happo vaikuttaa iholla AHA-happojen tavoin, mutta on hellävaraisempi. Se kirkastaa ja puhdistaa ihoa, sitoo kosteutta, vilkastuttaa ihosolujen uusiutumista ja ehkäisee pigmenttimuutoksia.

Kaikki Trio-Zinc-linjan tuotteet ovat alkoholittomia, säilöntäaineettomia ja hypo-parfymoituja. Novexpertilla on oma patentoitu säilöntämenetelmä, joka takaa tuotteiden säilyvyyden ilman säilövien aineiden kemikaalikuormaa.

Mun työssä on välillä se erittäin kiva puoli, että voin vaikuttaa alennuksiin (sekä blogityössä että päivätyössäni maahantuojalla) :)

Novexpertin tuotepäällikön kanssa puhuimme, että olisi kiva saada Novexpertin tuotteista jokin alekamppis, ja kun kerroin haluavani kirjoittaa Trio-Zinc-tuotteista, niistä järjestyi Natural Goods Companyn verkkokauppaan tarjouskampanja. 💙 Niinpä Trio-Zinc-tuotteet ovat -25% tarjouksessa tämän viikon :)

PEELING NIGHT LOTION

24,90€ / 115 ml - tarjouksessa 18,68€

Tehokkaasti kuoriva hoitoneste, jota käytetään yöllä. Tästä tuotteesta kuulin ensimmäisen kerran lukijakommentissa, jossa joku kehui saaneensa tällä maksaläiskän vaalenemaan.

Tuotteessa on korkea pitoisuus PHA-happoa glukonolaktonin muodossa. Nestettä levitetään vanulapulla puhtaalle iholle ja jätetään vaikuttamaan yön yli.

On suositeltavaa odottaa ihon puhdistuksen jälkeen 5-10 minuuttia, ennen kuin laittaa Peeling Night Lotionia iholle. Miksi, tälle ei anneta selitystä, mutta ehkä tällä halutaan varmistaa, että kaikki puhdistuksen jälkeinen kosteus on haihtunut ja puhdistustuotteiden mahdollisesti sisältämät hoitavat, öljymäiset ainesosat ovat imeytyneet ihoon. Iholla ei saa olla mitään Peeling Night Lotionin toimintaa häiritsevää.

Kuorintanesteen päälle ei myöskään saa laittaa mitään tuotetta kuten seerumia tai voidetta, vaan neste jätetään toimimaan iholle yksinään.

Glukonolaktonin lisäksi hoitonesteessä on hyaluronihappoa, fermentoitua maitohappobakteeria, antibakteerista leväyhdistettä sekä (tietenkin) sinkkiä. Mielenkiintoinen ainesosatuttavuus on antioksidanttinen schisandra-hedelmän uute, joka rauhoittaa reaktiivista ja hyperaktiivista ihoa ja laskee tulehdusta.

Kaikin puolin todella vakuuttavan kuuloinen ainesosajoukko puhdistamaan, rauhoittamaan ja kosteuttamaan epäpuhtauksista ja jopa aknesta kärsivää ihoa.

Oma kokemukseni: hoitoneste tuo iholleni lievää kihelmöintiä, mistä voin päätellä, että PHA:ta on tässä todellakin runsaasti. Vaikka PHA on AHA-happoja miedompaa, kihelmöinti on silti normaali vaikutus etenkin käytön alkuvaiheessa.

Neste jättää ihon varsin tahmeaksi, ja tästäkin "varoitetaan" tuotteen pakkaustiedoissa. Tahmeus johtuu PHA:n korkeasta pitoisuudesta ja siitä, ettei tätä luontaista tahmeutta pyritä Novexpertin reseptissä kumoamaan alkoholilla tai silikoneilla, kuten normikosmetiikassa voitaisiin valita tehdä. Tahmeus ei haittaa, koska neste vaikuttaa iholla yön aikana, mitäpä se tahmeus nyt unessa häiritsisi...

Aamulla Peeling Night Lotionin jämät ja kemiallisen kuorinnan tuotokset huuhdotaan iholta vedellä, tai toki voi käyttää myös putsaria jos haluaa.

Suositeltu käyttötiheys on joka toinen ilta, korkeintaan 2-3 kuukauden jaksoissa. Kolmen kuukauden jälkeen tulee pitää taukoa, mielellään ainakin kuukausi.

Käytön alussa ihon pintaan saattaa hetkellisesti nousta enemmän epäpuhtauksia, ihon alkaessa puhdistua syvältä. Tämä kuuluu asiaan, jatka käyttöä vaikka ihon kunto näyttäisikin ensin huononevan (tätä ei tapahdu kaikilla ihoilla).

PUHDISTUSGEELI

16,90€ / 150 g - tarjouksessa 12,68€

Trio-Zinc -linjan puhdistusgeeli on hellävarainen ja sulfaatiton, ja puhdistaa ihon sen hydrolipidikalvoa kunnioittaen. Se muodostaa iholla mukavasti liukuvan mikrovaahdon ja huuhtoutuu iholta helposti.

Olen Insta-stooreissani viime aikoina taas puhunut joillekin geeliputsareille ominaisesta niljaisuudesta ja vaikeasta huuhtoutuvuudesta iholta ("nilja" tarttuu ihoon ja vaatii paljon vettä että liukenee), mutta Novexpertin putsarissa ei tätä ominaisuutta ole. Siitä saa multa aina extra-pisteet, en itse jaksa käyttää sellaisia putsareita jotka eivät huuhtoudu iholta vaivatta.

Pesevänä ainesosana Trio-Zinc-putsarissa on sokeripohjainen kookos-glukosidi. Hoitaviin aineisiin lukeutuu sinkin ohella joukko muita antibakteerisia ainesosia kuten kupari-pca, oleanolihappo sekä Enantia chloranta -kasvin uutteet. Näillä ainesosilla on myös tulehdusta laskevia ominaisuuksia.

Kuva: Novexpert (geeli on väriltään vaaleansinistä)

Kysymys: onko mitään "järkeä" laittaa putsariin hoitavia ainesosia, kun tuote kuitenkin huuhdotaan iholta?

Hyvä kysymys, ja vastaus on kyllä ja ei. Puhdistustuotteen hoitavien aineiden vaikutus iholla liittyy olennaisesti siihen, kuinka kauan tuotetta iholla työstää, ja toki myös ainesosien liukoisuuteen.

Jos putsaria pitää iholla vain 10 sekuntia eikä juurikaan hiero tuotetta, mikään hoitava ainesosa ei varmasti ehdikään ihoon imeytyä. Jos puhdistukseen kuitenkin malttaa käyttää vähän aikaa, ja hieroa puhdistavaa tuotetta (hellästi!) iholla puolikin minuuttia, hoitavilla ainesosilla on jo mahdollisuus jonkin verran vaikuttaa ihoon.

Tärkeintä puhdistustuotteen valinnassa on kuitenkin valita tuote, joka tukee omaa ihotyyppiä ja sen tilaa, erityisesti välttää ainesosia, jotka ärsyttävät, kuivattavat tai tukkivat ihoa. Valitsemalla alkoholittoman ja mielellään sulfaatittoman tuotteen epäpuhtaalle iholle, on jo hyvällä alulla :) Antibakteerinen koostumus lisäksi edesauttaa ehkäisemään epäpuhtaan ihon huonojen bakteerien toimintaa.

PURIFYING FLUID JA GEL

24,90€ / 30 ml

Fluid (janoiselle, "kuivarasvaiselle" ja epäpuhtaalle iholle) - tarjouksessa 18,68€

Gel ("öljyrasvaiselle" epäpuhtaalle iholle) - tarjouksessa 18,68€

Kosteuttavassa fluidissa ja geelissä on samat hoitavat ja vaikuttavat aineet ja kummatkin ovat erittäin ohuita, fluidissa vain on hieman pehmentävämpi ja emollienttisempi koostumus kuin lähes vesimäisessä geelissä.

Voiteiden vaikuttavien ja hoitavien ainesosien rivistö näyttää tältä:

Sinkki - antibakteerinen, laskee tulehdusta, säätelee talin tuotantoa
Bakuchiol - uudistaa ihoa, hidastaa ja häivyttää ikääntymisen merkkejä
Hamamelis-uute - rauhoittaa, tasapainottaa, laskee punoitusta, supistaa huokosia
Lauriinihappo - puhdistaa
Bisabolol - rauhoittaa
Enantia Chlorantia - antibakteerinen
Madagaskarin Harungana - anti-akne, antibakteerinen (vanha lääkinnällinen kasvi)
Rosmariini - antibakteerinen
Kookosuute - antibakteerinen, pehmentävä
Auringonkukansiemenöljy - antioksidanttinen, pehmentävä
Oleanoliinihappo - puhdistava, antibakteerinen
Merinarsissiuute - vaalentaa ihoa (esimerkiksi arpien pigmenttimuutoksia)

Wow..! Tällä antibakteeristen ainesosien armeijalla luulisi olevan aika hyvät tsäänssit nujertaa epäpuhtaalla iholla tulehdusta aiheuttavia bakteereja. 👍 Samalla bakuchiol uudistaa ihoa ja auttaa hidastamaan ikääntymisen merkkejä.

Voiteissa on kevyt, Novexpertille ominainen makea, jälkiruokamainen tuoksu. Novexpert ei käytä tuotteissaan eteerisiä öljyjä, joten tuoksut ovat aina hypoallergeenisia.

TRIO-ZINC MIST

7,90€ / 150 ml - tarjouksessa 5,93€

Esittelyn päättää linjan simppelein tuote: pullo sisältää vain vettä ja sinkkiä. Epäpuhtaan ihon oma hoitosuihke.

Tämä suihke ei kosteuta, vaan ainoastaan auttaa hillitsemään ihon epäpuhtauksia aiheuttavien bakteerien toimintaa ja tasapainottaa talin tuotantoa.

Mist sopii mainiosti ylläpitämään ja buustaamaan muiden Trio-Zinc-linjan tuotteiden tehoa; suihkuta sitä aamuisin iholle ennen Trio-Zinc-voiteen levitystä sekä pitkin päivää meikin päälle. Hienojakoista, sumumaista suihketta voi huoletta suihkia meikin päälle ilman vaaraa meikin mössööntymisestä. Koska suihkeessa ei ole humektantteja tai kalvoa muodostavia aineita, se ei jätä ihoon mitään tuotetuntumaa eikä sitä voi kerrostaa "liikaa".

Täydellinen tuote raikastamaan ja puhdistamaan maskin alla hautovaa hipiää. Sumute auttaa myös kiinnittämään meikin. 

Jos olet aikuinen ja ihossasi on näkyvissä sekä juonteita että finnejä - tässä Sinulle mitä parhain sarja jota kokeilla. Erityisesti bakuchiol-pitoiset kosteusvoide tai -geeli sopivat täydellisesti aikuisen ihon anti-age ja anti-finni-hoitovoiteiksi. :)

Onko joku teistä jo jopa tutustunut näihin bakuchiol-piilohelmiin?

20 kommenttia
26.10.2020

Heikkilän juustoherkkuja Maitolaiturilta Helsingissä

Blogini pitkäaikaiset lukijat tuntevat rakkauteni juustoon, ja osa varmasti muistaa myös juustolaystäväni, joihin tutustuin kun halusin oppia juustonvalmistuksesta ja kirjoittaa siitä blogiin :)

(...ehkä ei tarvitse edes olla lukija kovin pitkään, että mun juustohulluus käy selväksi :D)

Annika ja Pekka ovat muuten niitä ihan mahtavia "sivuilmiöitä" joita bloggaaminen on elämääni tuonut - "ilmiö" nimeltä uusia ystäviä ❤️

En olisi välttämättä odottanut, että taiteilijaperheen urbaanilla bloggarimuijalla ja maitotilalla kasvaneella rennolla juustonvalmistaja-naisella synkkaisi ihan ystävyyteen saakka, mutta meillä synkkasi 🤗 Minusta tuli Annikan asiakas sekä ystävä, ja Pekan kanssa olemme jopa puhuneet aiheesta miten yhdistää kosmetiikka ja maito... ;)

Ei maitokosmetiikasta enempää tässä yhteydessä, mutta nyt haluan kertoa helsinkiläisille lukijoilleni, että Annikan herkkujuustoja ja muita Heikkilän tilan luomumaitotuotteita kuten luomukermaa, -jogurttia ja -täysmaitoa, voi ostaa netissä ja noutaa Heikkilän Maitolaituri-itsepavelu"myymälästä" Helsingin Hietalahden torilta :)

Maitolaituri on Annikan ja Pekan yhdessä Bitwise-ohjelmistoyrityksen kanssa ideoima uudenlainen konsepti ja myyntiratkaisu, joita monet pienyrittäjät kipeästi tarvitsevat koronakriisin kurimuksessa.

Maitolaituri on pieni, miehittämätön myymälä, jonka tuotteita voi ostaa verkkokaupassa ja noutaa sitten tilausvahvistuksen mukana saamalla PIN-koodilla Maitolaiturilta.

Maitolaiturin verkkokauppaan pääset tästä.

Maitolaituri vaihtaa aika ajoin sijaintia, ja seisoo nyt Helsingin Hietalahden torilla. Se tulee ilmeisesti seisomaan siellä vielä hyvän tovin, tarkoitus ei ole joka viikko vaihtaa maisemaa :) Uusista sijainneista ilmoitetaan Maitolaiturin sivuilla.

(Kuvan "ÄMPÄRI"-tarjous ei muuten enää ole voimassa, kuvakaappaus on syyskuisesta julkaisusta kun Maitolaituri saapui Helsinkiin ;))

Maitolaiturin valikoimassa on mm. ihan parasta luomuleipäjuustoa "Jalmaria",  - tätä mä ostan Annikalta aina tasaisin väliajoin ison satsin pakkaseen. (Ettei pääse loppumaan.. mutta nytkin se kyllä ON lopussa, onneksi tapaan Annikaa taas pian.)

Olen itsekin ollut mukana valmistamassa Jalmaria, joten mulla on juustoon silläkin pohjalla erityinen suhde. :)

Muita valikoiman juustoja ovat pitojuusto, kermajuusto, grillijuusto sekä pidempään kypsytetty, juustolautaselle sopiva vahvemman makuinen Nuori Herra. Kaikki ovat erittäin nam...!

Lisäksi kaupasta saa Annikan valmistamaa voita, jogurttia, täysmaitoa, kermaa ja valkosipulilevitettä, kaikki luomulaatua.

Heikkilän täysimaidossa on 4,4% rasvaa ja se on ihan täydellinen kahvimaito. 🙏🏻 Olen nauttinut tätä maitoa monena kesäaamuna Heikkilän tilalla kahvissani, aijjai että on hyvää..! Kuvassa yksi tällainen aamu kesältä 2018. Tuossa kuvan punaisessa rakennuksessa myös yövyin ollessani tilalla juusto-opissa :) Ihania muistoja.

Heikkilän maidon kahvisopivuus on jopa niin hyvä, että useat helsinkiläiset kahvilat ovat valinneet sen kahvijuomiensa maidoksi. Pekka kertoi, että baristat hehkuttavat maidon hyvää vaahtoutuvuutta ja täyteläistä makua. Mm. Johan & Nyström, Artisan Café ja Andante tarjoilevat kahvielämyksiä Heikkilän maidolla :) Kaikki kahvilat ja muut Heikkilän tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä.

Ja Maitolaiturille pääset TÄSTÄ. :) 🧀🥛☕️

❤️ Tuetaan pienyrittäjiä ja lähiruoan tuottajia ❤️

P.S. Maitolaiturilla on tällä hetkellä maitoa tarjouksessa - 1,5 litran luomutäysmaitohanapakkaus maksaa 2€ (norm. 3,50€).

.

Jutun kuvat (poislukien mun aamukahvi + maisema): Heikkilän Juustola

5 kommenttia
25.10.2020

Evolve-reunion; esittelyssä kultanaamio, A/C-vitamiiniboosteri ja läjä anti-age-herkkuja

Brittiläinen luonnonkosmetiikkasarja Evolve Beauty kasvaa tasaisesti, enkä ole pitkään aikaan kirjoittanut sarjan uutuuksista. Poislukien sävytetty SPF-voide Climate Veil...!

Tuntuu, että sen jälkeen kun sarja täydentyi epäpuhtaan ihon True Balance - ja Rainforest Rescue -tuotteilla, "putosin" uutuuksien kyydistä. Nyt on päivitys tehtynä :)

Evolve on kuulunut totaaliuudistumisensa jälkeen mun kärkiluonnonkosmetiikkamerkkeihin, ja innolla perehdyin kaikkiin uusiin pulloihin ja purkkeihin, joita sarjaan on parin viime vuoden aikana ilmestynyt.

Minulla oli myös suunnitteilla tutustumismatka Evolven tehtaalle Englannin Hertfordshireen, mutta tiedämme syyn, miksi se ei tänä vuonna onnistunut. :/ Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa.

'Tehdas' on muuten turhan pompöösi ilmaisu ja vie ajatukset johonkin suureen tuotantolaitokseen. Evolven tuotteet valmistetaan käsityönä pienissä tuotantotiloissa, jotka muistuttavat itse asiassa vähän meidän oman kotimaisen Flow Kosmetiikan "tehdasta". :)

Evolve antaa kasvot kaikille työntekijöilleen, mikä on tosi sympaattista. Heihin voi tutustua täällä. :) Evolven tuotepakkauksissa kerrotaan, kuka tuotteen on valmistanut, ja halutessaan voi käydä kurkkaamassa, että minkäslainen tyyppi tämä mun seerumin tai voiteen tehnyt Alexandra tai Sophie onkaan. :)

Ihan tuorein uutuus on Bio Retinol + C Booster, josta voin sanoa heti, että WOW. Vihdoin seerumi, jossa yhdistyvät sekä A- että C-vitamiinin hyödyt.

Toinen hypetetty uutuus on someystävällinen Bio Retinol Gold Mask - jos tuote ei vielä ole tuttu, saatoitte ylimmästä kuvasta jo saada hyvää vihiä sille, miksi kyseinen naamio on varsin Instagram-friendly. 😊

Halusin tässä jutussa keskittyä erityisesti ikääntyneen ihon hoitotuotteisiin, ja juuri niitä Evolve onkin lanseerannut viime vuosina eniten.

Evolve on edelleen valikoimaltaan suhteellisen pieni sarja, ja esimerkiksi kasvovoiteita on vain kolme (+ sävytetty SPF-voide). Minua viehättää tällainen hidas ja harkittu laajeneminen, koska silloin tulee tunne, että jokainen tuote on todella mietitty ja viilattu.

Lähdetään sitten tutustumaan tuotteisiin. :)

LIQUID RADIANCE GLYCOLIC TONER

23,50€ / 100 ml

Tehokas kasvovesi sisältää yhdistelmän AHA-happoja ja BHA-happoa. Hapot eivät ole Evolven kasvovedessä "paljaaltaan" (kuten eivät useinkaan luonnonkosmetiikassa), vaan osana kasviuutteita, mikä tekee vaikutuksesta aina hieman miedomman kuin silloin kun happo on reseptissä "raakana".

Liquid Radiane -kasvovedessä on kolmea AHA-happoa (glykoli-, omena- ja sitruunahappoa) sekä salisyylihappoa. Lisäksi tuotteessa on galactoarabinan-polysakkaridi, joka buustaa AHA-happojen vaikutusta.

Mistä tiedän, että tämä on "tehokas", kun pitoisuuttakaan ei mainita? No, ilokseni tämä kasvovesi tuli minulle testiin juuri tänä syksynä, kun leukaani oli "pesiytynyt" sitkeä, isohko mustapää. :D Mun ihossa mustapäät ovat harvinaisuus, enkä saa niitä edes vuosittain. Olin yrittänyt puristaa pentelettä ulos, mutta se oli niin sitkeä tapaus, että olin luopunut yrityksistä ja päätin antaa sen liueta itsestään ajan kanssa.

...kunnes sain Evolven kasvoveden testiin. Kun näin ainesosissa BHA-hapon, päätin välittömästi tehdä sillä tehokuurin leukaani. :) BHA-happohan on rasvaliukoinen, ja yksi parhaita ainesosia liuottamaan irti mustapäitä. Ja mitä tapahtui - käsiteltyäni leukaa Liquid Radiance Tonerilla vajaa kaksi viikkoa, sitkeä taliköntti "nousi" pintaan ja lähti eräänä iltana kun vähän rapsutin sen reunaa :) (Oli muuten iso mustapää - ihoon jäi sen jäljiltä pieni reikä...!)

Iso suositus tälle kasvovedelle..! 👍

Tuote on myös hajusteeton, tiedoksi hajusteherkille. Siinä tuoksuvat vain raaka-aineet, eli lähinnä appelsiininkukkavesi.

Liquid Radiance Toner sopii erityisesti sekaiholle sekä rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, ja sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa. (Tai vaikka tehokuurina pari viikkoa, niinkuin meikäläinen teki.)

BIO-RETINOL GOLD MASK

34,90€ / 60 ml

Uuuu, Kultasormi tykkäisi...!

Evolven uutuusnaamio jatkaa merkin aikaisempien herkkunaamioiden linjaa, ja ylittääkin sen. Tämä naamio ei ole pelkästään väriltään upea, se myös tuoksuu melkein hävyttömän hyvältä..! Kuin jälkiruokaa iholle, todellakin; mieleen tulee tarjottimellinen makeita macaron-leivoksia....

Nimi "bio-retinol" tulee Bidens Pilosa - eli karvarusokki-kasvin uutteesta. Bidens Pilosassa ei ole retinolia, mutta sillä on iholla retinolin kaltaisia vaikutuksia, samaan tapaan kuin bakuchiolilla. Se uudistaa ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä.

Naamio on lisäksi lastattu täyteen hoitavia luomulaatuisia kasviöljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, manteliöljyä, arganöljyä, ruusunmarjaöljyä, murumuru-voita, puuvillansiemenöljyä ja pellavansiemenöljyä. Onpahan kulta-cocktailissa myös ihoa puhdistavaa valkoista savea. Aivan mainio tuote!

Kullan sävy ei tokikaan hoida ihoa, mutta näyttäähän se upealta...!

Naamion koostumus on aivan ihana; se on todella peittävää, kuin levittäisi iholle kultaista maalia. Koostumus on vedetön ja pohjautuu öljyihin, mutta se ei kuitenkaan tunnu iholla perinteiseltä balmilta, luulen, että kaoliini ja kultapigmentti tekevät sen.

Naamion annetaan vaikuttaa iholla 5-10 minuuttia, minkä jälkeen se huuhdellaan vedellä. Naamio emulgoituu veden kanssa, ja huuhtoutuu iholta vaivatta. Iho jää sileäksi ja superpehmeäksi.

Ihana, ihana tuote! Täydellinen lahjaidea kosmetiikkaa rakastavalle...!

BIO-RETINOL + C-BOOSTER

32€ / 15 ml

Toinen "retinoli"uutuus sai sukat pyörimään mun jaloissa..! Vihdoin A- ja C-vitamiinia samassa pullossa...!

Tässä tuotteessa bio-"retinolina" on käytetty monelle jo tuttua bakuchiolia. Bakuchiol on Kaakkois-Aasiassa kavavan babchi-kasvin siemenistä uutettu aine, jolla on samankaltaisia ihoa uudistavia vaikutuksia kuin retinolilla - ilman retinolin haittavaikutuksia.

Lisäksi boosterissa on superantioksidanttista tyrniöljyä, anti-age-sankariöljyihin lukeutuvaa ruusunmarjaöljyä, e-vitamiinia sekä C-vitamiinia askorbyylitetraisopalmitaatti-muodossa.  Rasvaliukoinen askorbyylitetraisopalmitaatti on yksi stabiileimmista ja parhaiten siedetyistä C-vitamiinijohdannaisista. Se sopii herkällekin iholle ja alempina pitoisuuksina c-vitamiinin vasta-alkajalle.

Rasvaliukoisten tähtiainesosiensa johdosta boosterikin on öljypohjainen. Sen koostumus on ohut ja kuivaöljymäinen, erittäin, erittäin miellyttävä 🙏🏻 Tuotetta voi sekoittaa muutaman tipan voiteeseen tai käyttää yksinään.

360 EYE AND LIP CONTOUR 

34,90€ / 15 ml

(...pakko sanoa, mutta mua vaivaa kun tuotteen nimestä puuttuu sana 'cream'. Nimi tarkoittaa nyt vain "silmien ja huulten ympärystä".)

Ohut silmän- ja huultenympärysvoide iholle, jolla näkyy jo ikääntymisen merkkejä. ("360" on Evolven pro-age ihonhoitolinja ja sisältää ikääntymisen merkkejä hidastavia ainesosia, mutta toisaalta Evolve sanoo Eye And Lip Contour -voiteen sopivan myös kaiken ikäisille.)

Pidän tästä voiteesta valtavasti! Mutta - köhm, käytän sitä mieluummin koko kasvoilla kuin pelkästään silmänympäryksillä. Teen näin useidenkin silmänympärysvoiteiden kanssa, joiden koostumuksesta pidän, mutta jotka ovat mun silmänympäryksille vähän liian kevyitä.

360 Eye And Lip Contour on kuin se "puuttuva" kevyemmän emulsiokoostumuksen anti-age-voide Evolven voidevalikoimassa. Evolvella on vain kaksi täyteläistä, purkkiin pakattua kasvovoidetta ja ohut, seka- ja rasvoittuvan ihon emulsio. Vaikka tykkään purkkivoiteistakin, kaipaisin Evolvelle vielä tällaista notkeampaa ja ohuempaa aikuisen ihon kasvovoidetta. 360-silmänympärysvoide on juuri sellainen. ❤️

Voiteen hoitaviin ainesosiin lukeutuvat arganöljy, joukko probiootteja, aloe vera, hyaluronihappo, sacha  inci -siemenuute (joka sisältää peptidejä), kofeiini sekä granaattiomenansiemenuute. Tuote on alkoholiton ja siinä on miedohko hypo-tuoksu (Evolven alkuperäisistä tuotteista tuttu, persoonallinen, vähän mausteinen tuoksu).

SUPERFOOD 360 SERUM

39,90€ / 30 ml ja 14,90€ / 10 ml

360-linjan seerumi on koostumustyyliltään samantyyppinen kuin epäpuhtaan ihon Rainforest Rescue -seerumi, eli raikas, ohut geelifluidi. Tykkään, tykkään...! 😙 Tuntuma iholla on välittömästi kosteuttava ja erittäin miellyttävä. Koostumus ei tahmaa.

Tuoksu on paljon raikkaampi kuin yllä kuvailemani, monesta Evolven tuotteesta tuttu mausteinen signature-tuoksu. Seerumiin ei itse asiassa ole lisätty hajusteita, vaan tuoksu tulee muista raaka-aineista.

Vaikka 360-linja on suunnattu ikääntyvälle iholle, toteaa Evolve tämänkin tuotteen kohdalla sen sopivan kaiken ikäisille.

Ainesosakattaus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Kolme kiinnostavinta ainesosaa ovat sacha incin siemenuute, cacay-öljy sekä maca-juuren uute, jotka kaikki lupaavat kovan luokan anti-age-vaikutuksia kuten ryppyjen ja juonteiden vähentäminen, ihon selkeä kiinteytyminen ja solujen uusiutuminen. (Tunnustan viettäneeni tänään tunnin researchaamassa pelkästään cacay-öljyä, ja pää on jo ihan pyörällä....) Muita hoitavia ainesosia ovat mm. hyaluronihappo, ruusuvesi ja aloe vera, eli kosteutustakin piisaa.

Toivoisin, että ehtisin paneutua vielä syvemmin tieteeseen näiden ainesosien lupausten takana. Ehkä otan sen ihan omaksi projektikseen talvella ("Kiinnostavat uudet kasviperäiset anti-age-ainesosat ja niiden kemiallinen koostumus" 🤓).

Lyhyt versio seerumin ainesosista: teknologia vaikuttaa lupaavalta, ja jos ei muuta, ainakin mainitut "superfood"-uutteet ja -öljy ovat erittäin antioksidanttisia. Cacay-öljyssä on lisäksi hyviä rasvahappoja.

Pidempi versio (ainesosanörteille..!) löydettävissä postauksen lopusta 😁

MULTI-PEPTIDE 360 CREAM

31,90€ / 60 ml ja 16,90€ / 30 ml

360-linjan päivävoide on erittäin täyteläinen ja sopii kuivalle iholle, tai normaalille iholle yövoiteeksi. Voiteen samettinen koostumus tuntuu ylelliseltä ja erittäin miellyttävältä.

Voiteessa on viehättävä, pehmeä ja aavistuksen mausteinen tuoksu. Voiteessa ei ole 'parfum' tai 'fragrance'-ainesosaa, joten tuoksu tulee uutteista ja öljyistä, arvatenkin ainakin incistä bongaamistani vaniljauutteesta sekä ruusu- ja mandariiniöljystä.

Laadukas hoitavien aineiden kattaus sisältää seerumista tutun anti-age-superfood-kolmikon; sacha incin, macan ja cacay-öljyn, joiden lisäksi Multi-Peptide-voiteessa on kaktusviikunauutetta, cupuacu-voita, dipalmitoyl hydroxyproline -lipoaminohappoa (tuttu myös Laveran ja Mádaran anti-age-tuotteista), auringonkukan siemenöljyä, aloe veraa ja hyaluronihappoa.

Summa summarum: erittäin miellyttävä ja kiinnostaviin aktiiviaineisiin perustuva anti-age-voide kuivalle iholle. Ja aika edullinen..!

Voiteesta on myös 30 millin matkakoko. Matkakoot ovat yksi mahtava juttu Evolvessa, melkein kaikista tuotteista on myös matkakoko. 👍

DAILY RENEW FACIAL CREAM

28,90€ / 60 ml ja 15,90€ / 30 ml

Evolven toinen "aikuisen ihon" voide on Daily Renew. Tämän olen esitellyt jo aiemmin, mutta halusin nostaa sen myös tähän postaukseen, koska se kuuluu anti-age-kategoriaan.

Siinä missä Multi-Peptide-voide sopii kuivalle iholle, Daily Renew sopii normaalista kuivalle. Tämäkin on täyteläinen, mutta ei yhtä paksu kuin Multi-Peptide. Muistan, kuinka Daily Renew tuntui ihollani liian rasvaiselta kun testasin sen ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, mutta nyt ihoni on kuivunut sen verran, että Daily Renew sopii erinomaisesti!

Hoitavassa koostumuksessa on auringonkukansiemenöljyä, sheavoita, aprikoosinkiviöljyä, seesamiöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, arganöljyä, hyaluronihappoa, aloe vera ja tuo "ahkera" luonnonkosmetiikassa usein käytetty kiinteyttäjä, dipalmitoyl hydroxyproline. Todella laadukas joukko jälleen kerran. Evolve käyttää paljon kokonaisia kasviöljyjä, mikä on aina hyvä merkki ja kertoo korkeasta laadusta ja maksimaalisesta hyödystä iholle.

MIRACLE FACIAL OIL 

34,90 / 30 ml

Miracle-kasvoöljy on Evolven "Tuhkimoöljy". Se sisältää kahta tunnetuinta anti-age-tähtiöljyä; ruusunmarjaa ja argania, sekä antioksidanttista ja tulehdusta laskevaa mustakuminan siemenöljyä. Sekoituksessa on lisäksi auringonkukkaöljyä ja Damaskos-ruusun öjyä.

Öljycocktailin vitamiinit uudistavat ihoa, suojaavat vapailta radikaaleilta ja hellivät ihon suojabarriääriä tärkeillä rasvahapoilla. Koostumus on ohutta mutta ei ihan kuivaöljymäistä.

Miracle-öljyssä on hädin tuskin havaittava vaniljan ja ruusun tuoksu, joka tulee vaniljauutteesta ja ruusuöljystä.

House Of Organicilla on lokakuun loppuun saakka Evolve-kampanja, kaikki Evolven tuotteet saa -15% alennuksella koodilla EVOLVE15. Kampanja on voimassa 31.10. asti.

Kertokaas, onko joku teistä jo kokeillut esimerkiksi tuota kultanaamiota tai A/C-vitamiini-boosteria?

P.S. Ainesosanörteille... 😁

Pidempi höpöttely 360 -seerumin ja -voiteen ainesosista: juuri kun olin oppinut, ettei kasviperäisiä peptidejä ole (vegaaniset peptidit valmistetaan bioteknisesti) - kasviperäisestä retinolista puhumattakaan, tulevat eteeni nämä ainesosat. Huuuh...! Pyysin tietoa Evolvelta ja kolusin netissä tutkimuksia ja raaka-ainevalmistajien sivuja, ja kävi ilmi, että sacha incin siemenistä ja maca-juuresta todella pystytään eristämään peptidejä. Mitä peptidejä ne tarkalleen ottaen ovat (peptideillä on erilaisia funktioita) ei selviä, mutta oletettavasti ne ovat soluviestijä-ryhmää.

Cacay-öljy taas... no, kasviperäistä retinolia ei pitäisi olla olemassa (olen puhunut tästä mm. Naviterin tuotekehityksen kanssa ja Katja Kokko toteaa myös näin kirjoituksessaan Retinol vs. Bakuchiol - ja pidän Kokkoa varsin alaan perehtyneenä), mutta cacay-öljyssä sitä väitetään olevan. 🤔 Ihan siis retinolia itseään. Mun täytyy päästä tämän ytimeen joten palaan aiheeseen varmasti uudestaan..! :D

8 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat