Tuli tunne, että olisi mukava pitkästä aikaa kysyä, ketä siellä ruudun toisella puolella on. 🙂
Lukijani: kertoisitteko jotain itsestänne? Olisi tosi kivaa, jos jaksaisitte jättää vaikka yhden rivin kommentin tähän..!
Olen tehnyt Keitä te olette -postauksia kahdesti aiemmin; vuonna 2010 ja vuonna 2016. Näihin tuli satoja vastauksia, ja oli niin antoisaa lukea teidän esittäytymisiänne. Ne kuuluvat blogin parhaisiin hyvän mielen postauksiin. ❤️
Blogien kommentointi kuten myös lukeminenkin ovat vuosien varrella hiljentyneet, joten tällainen postaus ei varmaan enää kerää yhtä paljon osallistumisia. Haluan kuitenkin yrittää :) Onko siellä yhä lukijoita, jotka vastasivat jo edellisiin esittelypostauksiin...?
Miten löysit tiesi Karkkipäivään? Luetko blogista kosmetiikka- vai muita juttuja?
Minulla on lukijoihin aika tunteellinen suhde, ja monista nimimerkeistä on tullut kuin tuttuja tai kavereita. Tunnen monien vakkarilukijoiden ihotyypit, koostumusmieltymykset ja sen, millaisista tuoksuista he pitävät. Toisista tiedän syvällisempiäkin asioita.... On suuri kunnia saavuttaa vieraalta ihmiseltä sellainen luottamus, että hän jakaa kipupisteitäänkin. Jotkut lukijat ovat kertoneet saaneensa kirjoituksistani vertaistukea - itse saan sitä teiltä takaisin vähintään yhtä paljon.
Blogi on vuoropuhelua. Myös niiden lukijoiden kanssa, jotka eivät kommentoi. Jos joku lukee kirjoituksiani, tekstit todennäköisesti nostattavat hänessä ajatuksia tai tunteita. Se on sitä vuorovaikutusta, johon kirjoittamisella tähtään.
Jos sinä äänettömästi lukevakin lukija haluaisit nyt sanoa muutaman sanan itsestäsi ja miten olet päätynyt lukemaan Karkkipäivää, se tekisi minut iloiseksi :)
Keitä te olette? 💜
.
P.S. Postauksen ekassa kuvassa olen tänään ulkona jäätävässä tuulessa kuvaamassa Mádaran uutta ripsiväriä.... Oli niin kylmä, että kuvauksen päätteeksi korvani ja sormeni olivat tunnottomat, nenä vuosi ja silmistä valui vettä... Tulin sisään, laitoin myssyn päähän ja keitin glögiä, että lämpö palaisi kroppaan. Sitten lavastin joulun ja jatkoin kuvaamista..! Joskus blogin tekeminen on myös tällaista! ☺️
Kaupallinen yhteistyö: Carmex
Supermolekyyleistä ihanan arkiseen kosmetiikkaan: huulirasva! ❤️ Pääsen pitkästä aikaa fiilistelemään mun lempihuulirasvaa, ja sehän on ikoninen Carmex.
Huulirasva on minulle se kosmetiikkatuote, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle. Huulirasva kulkee mukanani kaikkialle, ja niitä on sijoiteltuna strategisesti eri paikkoihin kuten takkien taskuihin, lompakkoon ja kotona yö- sekä eteisen pöydälle. (Lanseerasin tämän käytännön hermostuttuani niihin hetkiin, kun en välittömästi löytänyt huulirasvaa sitä tarvitessani…)
Kuten olen Karkkipäivässä monesti kertonut, huuleni ovat äärimmäisen nirsot ja vaativat, ja niille kelpaa vain muutama harva huulirasvamerkki. Carmex on yksi niistä, ja sarjan legendaarinen kelta-punainen purkki on viihtynyt taskussani siitä saakka, kun brändi viimein 2010-luvun puolessa välissä saapui Suomeen.
Carmex-huulirasvan tunnusomaisella värillä on muuten myös selvä hyötyfunktio (ainakin minulle!); kirkkaan värinen purkki erottuu helposti asunnon eri pinnoilta kaikenlaisen pikkusälän seasta…! Ja se ”sälä” on usein tietysti muita kosmetiikkapurkkeja….
Aina välillä mietin huvittuneena, että Carmex -purkki edustaa kuvissani (niin somessa kuin henkilökohtaisissa albumeissani) orgaanista ja täysin tahatonta tuotesijoittelua. Keltapunaisen purkin voi bongata kuvissani milloin minkäkin kahvilan tai ravintolan pöydältä, veneen kannelta, meikkipöydältä - varmaan tiskipöydältäkin - tai melkein mistä tilanteesta tahansa, jossa olen pysähtynyt tekemään jotain pidemmäksi aikaa. Näissä tilanteissa näkyy aidosti, kuinka huulirasva on mukana kaikkialla mun elämässä.
Paljastanpa tässä samalla toisenkin syyn, miksi purkki on niin usein esillä. Carmex-purkki toimii minulla lempeänä stressileluna. Puristelen pientä purkkia kämmenessäni, ja se rauhoittaa. Purkki sopii juuri kämmenkoloon, ja kun purkin kantta painaa kämmeneen, sillä saa aikaan loksahtavan äänen. Huomaan hakevani purkin käteeni positiivisenkin stressin aikana. Minulla on ollut tämä tapa jo vuosia, ja lähipiirinikin tuntee sen. Joskus he huomauttavat hyväntahtoisesti, että taas Sanni loksauttelee huulirasvapurkkiaan…. ☺️
Tätä Carmex-postausta varten halusin kuvata huulirasvoja jossain muualla kuin pöytien pinnoilla, ja vein purkit luontoon kirpeänraikkaaseen syyssäähän. Yksi tämän syksyn harvoja kuulaita päiviä kun aurinkokin pilkisteli näkyviin.
Pitkäkestoisesti suojaava Carmex-huulirasva onkin omimmillaan ulkoiluympäristössä. Carmexia käyttävät mm. monet hiihtäjät ja muut talviurheilun harrastajat. Myös auringon paahteessa huulirasvalle on tavallista enemmän käyttöä. Olen muuten laskenut, että minulla kuluu Kreikan matkoilla tuplasti enemmän huulirasvaa, kuin normaalioloissa..!
Auringosta puheen ollen, olen tietoinen siitä, että en aina käytä auringossa suojakertoimellista huulirasvaa, vaikka pitäisi. Nyt kun tätä juttua varten tulin vihdoin testanneeksi myös Carmexin puikkohuulirasvan, löysin toimivan ja huulteni hyväksymän huulirasvan suojakertoimella – Carmexin puikossa on SPF 15.
Olen niin ihastunut alkuperäiseen purkki-koostumukseen, että minusta on suorastaan vaikea antaa muille koostumuksille mahdollisuutta. Nyt kun koronapandemian myötä olen alkanut käyttää silkasta hygieniasyystä puikkohuulirasvaa, oli aika kypsä myös Carmex-puikon testaamiselle. Ja sehän on tosi hyvän tuntuinen…! 😍 Ei yhtä notkeaa kuin purkki-versio, mutta erittäin miellyttävän tuntuista joka tapauksessa; huulille jää pitkäkestoinen miellyttävä ja pehmeä tunne vailla kalvomaista tunnetta, ja se on tärkeintä.
Hienoa myös, että puikossa on aurinkosuojakerroin. Tämä huulirasva tulee varmasti jatkossa erityisesti kesä- ja Kreikan matkakäyttöön.
Carmex-huulirasvaa on saatavilla kolmessa muodossa, ja testasin myös tuubi-koostumuksen.
Tästä on tullut syksyn aikana mun suosikki..! Muistelen, että joku lukijoistakin tätä minulle suositteli aiemmissa huulirasvapostauksissa, mutta kuten todettua... olen ollut niin uskollinen purkille, että aina on tullut tartuttua siihen. Ennen pandemiaa, siis. Korona todellakin nosti "sormettomasti" käytettävät huulirasvat uuteen asemaan.
Carmex-tuubivoiteessa on samat ainesosat kuin purkki-koostumuksessa, mutta hieman eri pitoisuuksilla niin, että tuubi-koostumus on juoksevampaa. Huulille jää yhtä miellyttävä, kihelmöivä ja ihanasti kosteuttava ja pehmentävä tunne kuin purkki-voiteesta.
MIKÄ TEKEE CARMEXIN KOOSTUMUKSESTA NIIN HYVÄN?
Vaikka muuten olen luonnonkosmetiikkaihmisiä, huulirasvoissa pelkät luonnon öljyt ja vahat eivät valitettavasti minulla toimi. Jos jossain tuotteessa, niin juuri huulirasvassa mineraaliöljyn ylivertainen suojaavuus ja okklusiivisuus (= kyky muodostaa kosteuden haihtumista ehkäisevä kalvo) ovat se, mitä tarvitsen. Huulirasvan tulee suojata ja kosteuttaa todella pitkään ja jättää huulet luonnollisen pehmeiksi. Tämä on yllättäen vaikeampi tehtävä saavuttaa kuin luulisikaan, vaikka kosmetiikka-seppien käytössä on loputtoman laaja kirjo niin synteettisiä kuin luonnollisiakin öljyjä, vahoja ja rasvoja.
Tietyt vaha- ja rasvayhdistelmät pehmentävät ja kosteuttavat kyllä, mutta haihtuvat ja kuluvat huulilta nopeasti. Valitettavasti pelkkiin kasvipohjaisiin rasvoihin perustuvat huulirasvat käyttäytyvät minun huulillani näin, ja vaikutus on hyvin lyhytkestoinen. Toiset taas saattavat kestää pidempään, mutta jättävät huulille epämukavan ja keinotekoisen kalvon tunteen, joka jää kuin ”istumaan” huulten pinnalle imeytymättä ja kosteuttamatta oikeastaan lainkaan.
Minulla toimivat selvästi parhaiten mineraaliöljyt ja lanoliini yhdistettynä johonkin tehokkaaseen kasvirasvaan sekä mentoliin ja kamforiin. Viimeiset kaksi tuovat huulille sen kihelmöivän tunteen, johon niin monet koukuttuvat. Carmex-koostumuksessa nämä ainesosat ovat täydellisessä tasapainossa ja huulille jää miellyttävä tunne, joka kestää tunteja.
Carmex-huulirasvan vaikuttavat aineet ovat vaseliini, lanoliini, kaakaovoi, mehiläisvaha sekä tuo kihelmöivä kaksikko, kamfori ja mentoli.
Tiesittekö muuten, että Carmex-huulirasva on kehitetty jo 1930-luvulla..? Purkilla on jo aika monta vuosikymmentä takanaan. Hauska ajatella, että jo 30- ja 40-luvuilla ihmiset ovat koukuttuneet tähän samaan koostumukseen.
Aika ajoin Carmex lanseeraa hauskoja limited edition -pakkauksia, ja tänä vuonna limited edition -kuosissa komeilee koivupuita raikkaan turkoosilla väriefektillä. Itse tuote on sama, vain kuosi eri näköinen.
Vuoden 2021 limited edition -pakkaus on saatavilla purkin ja puikon muodossa.
Extravinkki, jonka moni varmaan tietääkin: Carmex toimii todella hyvin myös kynsinauhavoiteena. Minulla on tapana pyyhkäistä purkki-koostumusta käyttäessä ylimääräiset rasvat kynsinauhoille. :) 👍
Onko joukossamme muita Carmex-faneja? Mikä on teidän lemppari-Carmex-koostumuksenne?
Kaupallinen yhteistyö: Korres
Kreikka + havupuut = toteutuu myös kosmetiikassa..! ☺️
Tänään esittelyssä Korresin uudistunut Black Pine -sarja.
Korresin Black Pine jatkaa ikäjanalla siitä, mihin juonteisiin pureutuva Castanea Arcadia -sarja jää: Black Pine -tuotteiden avainsana on kiinteytys ja piirteiden terävöittäminen.
Tämän sarjan avainvaikutuksia en pysty omalla ihollani vielä havainnoimaan, joten kerron tuotteiden teknologiasta, ainesosista ja ihotuntumasta yleisellä tasolla.
Aloittaessani kirjoittamaan Karkkipäivää 30-vuotiaana, tuumailin, että saan vielä odottaa aikoja, jolloin voin aidosti testata juonteita silottavien tuotteiden tehoa. Se aika tuli. :) (Ja on oikeastaan aika kivaa purkkifriikin näkökulmasta..!) Nyt 42-vuotiaana ihoni on todellakin jo ryppyinen ja altis pigmenttiläiskille, mutta en voi sanoa sen vielä veltostuneen. Ihoa liftaavien vaikutusten testaaminen saa siis vielä odottaa.
Elastiinin ja kollageenin haurastuessa iho menettää kiinteyttään ja alkaa konkreettisesti valahtaa. Erityisesti posket ja leukalinja voivat löystyä niin, että iho näyttää roikkuvan. Tähän tilaan vastaa Korres Black Pine 4D-sarja. Sarjaa suositellaan noin 45 vuodesta ylöspäin, mutta mitään ikärajaa sarjan tuotteille ei ole, vaan jos koet ihollasi näkyvän veltostumisen merkkejä 3-kymppisenä, voit ilman muuta tarttua Black Pine -sarjaan.
Black Pine -sarja tuo jälleen kerran esiin sen, kuinka valtavan tieteellinen molekyylisarja Korres lopulta onkaan - erityisesti kasvojenhoitotuotteissaan.
ANTIOKSIDANTTEJA MUSTAMÄNTYUUTTEESTA
Sarjan nimikkoainesosa, mustamäntyuute, on Korresin itse löytämä ja rekisteröimä kosmetiikan aktiiviaine. Korres'han myös kehittää labroissaan uusia kosmetiikan vaikuttavia aineita - tätä eivät kaikki valmistajat suinkaan tee.
Mustamäntyuutteesta sain kuulla jo haastatellessani Korresin tuotekehitysjohtajaa Lena Korresia muutama vuosi sitten. Mustamäntyuute sisältää erittäin vahvaa antioksidanttia epigallokatekiinigallaattia (EGCG). Sen lisäksi, että EGCG suojaa ihosoluja vapaiden radikaalien ikäännyttäviltä vaikutuksilta, se on myös tulehdusta laskeva ja rauhoittava ainesosa.
🌱 Vinkki: monet tulehdusta laskevat ainesosat ovat myös erinomaisia anti-age-ainesosia! Näkyvän tulehduksen (kuten finnit ja ihottuma) lisäksi ne vaikuttavat myös ihon niin sanottuun hiljaiseen tulehdukseen, joka ikäännyttää ihosoluja. Edistyksellisessä anti-age-kosmetiikassa alkaa nykyään nähdä myös hiljaiseen tulehdukseen vaikuttavia ainesosia.
Korres käyttää tuotteissaan Kreikan Pindos-vuorilta kerättyä mustamäntyä. Maantieteellinen sijainti on Korresin kreikkalaisissa kasviaktiiviaineissa avainasemassa, sillä sijainti (maaperän koostumus, valo, ilmasto) vaikuttaa olennaisesti kasvin ravinnepitoisuuteen. Korres tutkii tarkoin, millä alueella tietyn kasvin ravinteet ovat optimaaliset kosmeettisen hyödyn kannalta, ja käyttää kasveja parhailta alueilta.
LIFTAAVAT PEPTIDIT
Black Pine -sarjan nimi muuttui uudistuksen myötä 4D:ksi. Täysin uusi kiinteyttävä teknologia, 4D Bio-Shapelift, muodostuu kolmen aminohapon yhdisteestä (Trifluoroacetyl Tripeptide-2) sekä merellisestä aktiiviaineesta, joista jälkimmäisen Korres on toistaiseksi pitänyt liikesalaisuutena.
Trifluoroacetyl Tripeptide-2:n vaikutusmekanismi sai tämän kosmetiikkanörtin uppoutumaan tunneiksi ikääntyvän ihon ilmiöiden ja anti-age-kosmetiikan molekyylien maailmaan. Tästä saisi (jälleen kerran) oman pikku-novellin aikaiseksi, mutta pinnistelen pysyäkseni tiivistetyssä selkoversiossa...! :D Kyseinen molekyyli on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa, ja palkittiin alan tärkeimpiin kuuluvilla In-Cosmetics-messuilla vuonna 2012 Gold Awardilla.
Helppotajuinen versio: elimistössämme hengailee proteiini nimeltään progeriini. Progeriini ei ole kiva tyyppi soluille; se ikäännyttää niitä. Progeriinin vaikutuksesta soluista tulee "zombie-soluja"; sen sijaan, että nämä ikääntyneet solut kuolisivat pois apoptoosin eli solujen oman, ohjelmoidun kuoleman kautta, ne jäävät kummittelemaan terveiden solujen keskelle ja sairastuttavat niitä. Zombie-solujen vaikutuksesta sairastuneet solut eivät enää toimi, niinkuin pitää. Syntyy soluja tulehduttavia ja vanhentavia reaktioketjuja --> nopeuttaa ihon ikääntymisprosesseja.
Miten peptidiyhdisteemme liittyy tähän? Trifluoroacetyl Tripeptide-2 toimii heikentämällä progeriinin toimintaa. Zombie-solujen osuus vähenee, terveiden ja toimivien fibroblastisolujen osuus kasvaa; iho pysyy nuorekkaampana.
(Myös suuresti arvostamani Novexpertin anti-age-koulutuksessa puhuttiin tästä samasta mekanismista liittyen ihon ikääntymiseen. Mitä enemmän rikkonaisia, virheellisesti jakautuvia tai "zombie-soluja", sitä nopeammin iho ikääntyy.)
Trifluoroacetyl Tripeptide-2:n kiinteyttävä vaikutus alkaa näkyä kuukauden säännöllisen käytön jälkeen. Kasvojen v-muotoa selkiyttävä vaikutus, kuten leukalinjan terävöityminen sekä poskipäiden korostuminen, ovat yhdisteen valmistajan mukaan nähtävissä kahden kuukauden käytön jälkeen.
TUOTTEET
Sarjaan kuuluu kuusi tuotetta; kaksi päivävoidetta, yövoide, kaksi seerumia sekä silmänympärysseerumi. Kaikissa näistä on mustamäntyuutetta sekä 4D Bio-Shapelift-yhdiste, silmänympärysseerumissa on lisäksi käytetty kuparipeptidi-teknologiaa.
Tuoksusta; tuotteissa on 100% luonnollinen, viehättävä ja hyvin Korres'mainen tuoksu. Korresin tuoksut ovat hyvin omintakeisia ja ihastuttavia. Black Pine -sarjan tuoksu on pehmeä ja hieman makea. Tuoksussa voi mielestäni aistia aavistuksen havupuun vihreyttä. Silmänympärysseerumi on hajusteeton.
ALEKOODI
Koodilla KARKKI20 saat -20% alennuksen kaikista Korresin verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista 4.11.-8.11.2021. Kahden (2) Black Pine -tuotteen ostajalle veloituksetta kaupan päälle Greek Yoghurt -linjan vaahtoava puhdistusvoide 150 ml (arvo 28€).
PÄIVÄVOIDE NORMAALILLE JA SEKAIHOLLE 64€ / 40 ml
Korresilla on aina kaksi koostumusta päivävoiteistaan, mikä on kiva juttu. Normaalin ja sekaihon voide on kevyempi, mutta tällä kertaa voi sanoa, että myös tämä kevyempi voide on aika täyteläinen ja tiivis. Tuntuma on ylellinen.
Voide ei jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi, mutta koostumus on kuitenkin suojaava ja tehokkaasti pehmentävä. Älä odota nuorelle sekaiholle tyypillistä ohuen vesimäistä koostumusta.
PÄIVÄVOIDE KUIVALLE IHOLLE 64€ / 40 ml
❤️ Suosikkini! Todella täyteläinen, mutta iholle hyvin levittyvä ja imeytyvä voide tuntuu ultraylelliseltä..! Tämä on sellainen koostumus, jonka miellän arvokkaaksi anti-age-voiteeksi. Korres hallitsee silkkiset koostumukset ja tämä todella on sitä.
Incin kärjessä on manteliöljyä. Muita kasvipohjaisia vaikuttavia aineita ovat sheavoi, fermentoitu musta tee (eli kombucha - tämäkin trendikäs ainesosa), ukonkaurauute sekä Kjaer Weisinkin tuotteista tunnettu ihoa uudistava vitamiinipommi dioscorea-jamssiuute. Kombucha-uutteesta lisää alempana.
YÖVOIDE 69€ / 40 ml
Erittäin silkkinen ja täyteläinen yövoide tarjoaa hieman päivävoiteita monipuolisemman hoitavien aineiden kokonaisuuden sisältäen passionhedelmäöljyä, skvalaania, merikaaliöljyä, kombuchaa sekä jamssiuutetta. Täyteläisyydeltään yövoide on kuivan ihon päivävoidetta hieman kevyempi.
KIINTEYTTÄVÄ SEERUMI 70€ / 30 ml
Sarjassa on kaksi seerumia, joista tämä on se klassinen ja sopii, kun haetaan yleisesti kiinteyttävää ja juonteita silottavaa seerumia.
Kiinteyttävän seerumin kärjessä on aiemmin mainittua kombucha-uutetta; kuvittelin tätä ainetta lähinnä antioksidanttiseksi, mutta se sisältää myös runsaasti B-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja. Kombuchan rasvahapot täyttävät ihon pinnan lipidivarastoa ja kombuchalla on myös juonteita silottava ja ihoa kirkastava vaikutus.
Muita seerumille erityisiä aktiiviaineita ovat kaurauute ja hyaluronihappo. Black Pine -sarjan tuotteista vain seerumeissa on käytetty hyaluronihappoa.
KASVOJEN PIIRTEITÄ MUOTOILEVA UP-LIFT-SEERUMI 72€ / 40 ml
⭐️ Tähtituote ⭐️ Up-Lift Contouring -seerumi on Black Pine -sarjan tehokkain tuote korkeimmilla pitoisuuksilla vaikuttavia aineita. Se lupaa muotoilla ja selkeyttää kasvojen piirteitä selvästi; terävöittää leukalinjaa, kiinteyttää kaulaa ja kohottaa poskipäitä.
Tämä on nyt sen tyyppinen tuote, jonka vaikutuksista lupaan ehdottomasti raportoida, jos vielä kirjoitan Karkkipäivää sitten, kun oma ihoni veltostuu. Vielä tällä hetkellä tällaiset kosmetiikan vaikutukset tuntuvat aika mystisiltä, mutta toisaalta, niin tuntuivat ryppyjä silottavatkin vaikutukset nuorempana.
Black Pine Up-Lift Contouring -geeliseerumia levitetään rulla-applikaattorilla ylöspäin suuntautuvin liikkein. Juuri applikaattorin hierova ja kudoksia aktivoiva liike on merkittävässä roolissa tuotteen vaikutusten kannalta. Samaan tapaan kuin selluliitin hoidossa; ilman kudoksia stimuloivaa hierontaa ei kannata odottaa kovin näkyviä tuloksia.
360 EYE LIFT -SILMÄNYMPÄRYSSEERUMI 69€ / 15 ml
Suosikki! Sarjan silmänympärysseerumi lupaa napakoittaa silmänympärysihoa sekä silmäluomia välittömästi - ja sen se myös tekee! Seerumissa on toki mukana myös pidemmällä aikavälillä kiinteyttävä peptidi- & mustamäntyuuteteknologia, mutta välittömän liftauksen saa aikaan niinkin kotoisa aine kuin kaurauute.
Kauran sisältämät polysakkaridit tekevät ihon pintaan välittömästi kiristävän pinnan, ja se toimii. Kauralla on lisäksi muitakin ihohyötyjä (rauhoittaa, kosteuttaa, suojaa), joten sitä voi aina tervehtiä kosmetiikassa ilolla.
Silmänympärysseerumissa on myös sarjan ainoana tuotteena käytetty kuparipeptidejä. Nimellä Neodermyl tunnettu yhdiste elvyttää ikääntyneitä fibroblasti-soluja ja uudelleenaktivoi kollageenin 1 ja 3 sekä elastiinin tuotantoa. Neodermyl lupaa vähentää jopa syviäkin juonteita.
Vaikuttavien aineiden listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta heitetään tähän vielä silkkialbitsiaan perustuva yhdiste, joka sekin liftaa ja toimii yläluomella, mutta myös kirkastaa ihoa ja vähentää turvotusta.
Black Pine Eye Lift -seerumi ei juurikaan kosteuta ihoa, vaan tätä tulee käyttää silmänympärysvoiteen alla. Korresilta suosittelisin tämän kaveriksi Castanea Arcadia -silmänympärysvoidetta.
Silmänympärysseerumi on hajusteeton.
Koodilla KARKKI20 saat -20% alennuksen kaikista Korresin verkkokaupan valikoiman normaalihintaisista tuotteista 4.11.-8.11.2021.
Lisäksi: kaikille kahden (2) Black Pine -tuotteen ostajalle veloituksetta kaupan päälle Greek Yoghurt -linjan vaahtoava puhdistusvoide 150 ml (arvo 28€). Tämä sulfaatiton putsari kuuluu omiinkin suosikkeihini!
Black Pine -tuotteet ovat muuten -20% tarjouksessa tällä hetkellä myös Sokoksella, tarjous on voimassa 14.11. saakka.
P.S. Kiinnostaisiko työ Korresilla? Suomen Korres hakee parhaillaan äitiysloman sijaista Helsingin keskustan myymälään, ja saattaapa siellä olla mahdollisuus pidempäänkin työsuhteeseen :) Kurkkaa tarkemmat tiedot avoimesta työpaikasta täältä.