01.08.2022

Lomakauneudenhoitoa

Lomalta- ja matkaltapaluuklassikko, näitä on jostain syystä aina kiva kirjoittaa! :)

Olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa veneellä ja lomatyyliin on kuulunut mm. hiusten totaalinen koskemattomuus pesujen välillä (ei kampaa, ei yrityksiä elvytellä kiharoita) sekä meikkaamattomuus. Laitoin eyelineria ja ripsaria loman aikana kaksi kertaa - Inkoon satamabaariin ja käydessämme drinkeillä Barösundin The Barö -hotellin terassilla. 🤗

Loma oli antoisa mutta tuntui vähän liian lyhyeltä, ja toiveissa onkin, että saisin pidettyä toiset kaksi viikkoa lomaa lokakuussa - jolloin minulla on jälleen tarkoitus yrittää päästä Kreikkaan. (Olen siirtänyt lentojani tänä vuonna jo neljästi....)

Kreikan saaristo on ihana, mutta niin on Suomenkin..! Tämän kesän venereissun kohokohtiin kuuluivat mm. Örön linnakesaari, Jussarön saari sekä hylje - jonka näin ekaa kertaa luonnossa..! 😍 Näin hylkeen jopa kolme kertaa!

Pakkasin veneelle tuttuun tapaan mahdollisimman vähän tilaa vieviä ihonhoitotuotteita. Muutama hius- ja vartalonhoitotuote pääsi mukaan peräti täysikokoisena, kun veneellä ei kuitenkaan ole lentojen käsimatkatavararajoituksia. (Heh.)

Olen niin tottunut matkustamaan käsimatkatavaraoilla, että yli 100 ml kosmetiikkapakkaus lomalla tuntuu poikkeukselliselta luksukselta..!

Itsestäänselvästi päivittäiseen ihonhoitoon aamuin illoin kuului Nivean Anti Dark Spot -seerumi. Minusta näyttää, että pahimman melasman alue ylähuulen yläpuolella on tänä kesänä jäänyt vaaleammaksi (= vähemmän ruskettuneeksi) kuin iho muualla kasvoissa. Se ei pelkästään ole Nivean ansiota, vaan oletettavasti myös SPF 50 -voiteen, jota lisään huulen yläpuolelle tunnin tai kahden välein. Toisaalta, olen käyttänyt SPF 50 -voidetta hyperpigmentaatio-alueella jo vuosia, eikä iho aiemmin ole jäänyt siltä kohdin vaaleammaksi.

Muualla kasvoilla käytän SPF 30 -voidetta. Miksi, sen saattoi vielä pari vuotta sitten perustella alempien suojakerrointen miellyttävämmällä ihotuntumalla, mutta nykyään on tarjolla lähestulkoon yhtä miellyttäviä ja notkeita SPF 50 -voiteita. Mun perustelu liittyy (yhä...) entiseen auringonpalvoja/rusketushullu-historiaani, ja jokin minussa valitsee kahdesta vaihtoehdosta yhä sen, joka mahdollistaa, ehm, syvemmän päivetyksen.... 🙈

Ja kolmikymppisistä puheen ollen, ne ovat tässä. Mun go-to-kasvoaurinkovoiteet Ekopharma ja Patyka.

Sain tänä vuonna valmistajalta testiin Ekopharman uuden Tyrni Sun Shield SPF 30 -kasvovoiteen, ja se on noussut vankasti Patykan rinnalle #1 suosikki-kasvoaurinkovoiteekseni. Tämä on aivan älyttömän hyvä! 🙏🏻🏆

Tyrni Sun Shield -voiteen koostumus on levittyy erittäin miellyttävästi eikä tunnu raskaalta tai tahmealta, eikä jätä ihoon vaaleaa. (Tässä yhteydessä täytyy korostaa, ettei jätä minun ihooni vaaleaa: olen huomannut erinäisiä mineraaliaurinkovoidekokemuksia lukiessa, että vaaleus-aspekti on ihosta riippuen hyvinkin erilainen. Yhden iholla näkymätön voide voi jättää toisen iholle vaalean kajon. Eli ikävä kyllä tätäkään ominaisuutta ei voi yleistää, vaan mineraalipartikkelit näkyvät eri ihoilla eri lailla.)

Ekopharman Tyrni Sun Shield on hitusen täyteläisempää kuin Patyka ja tuntuu kosteuttavammalta. Ja oikeastaan mun kuivuneella iholla miellyttävämmältä - vaikka kummatkin ovat kyllä tosi hyvän tuntuisia. Patyka on ohut ja "raikas", mutta ei jätä ihoon mainittavan hoidettua tuntumaa. Ekopharman Sun Shield jättää.

Patykan valtti on yhä luonnonkosmetiikkamarkkinoiden ohuin kasvoaurinkovoidekoostumus sekä fantastinen levä-antioksidanttiextra. Ekopharman valtti on aikuiselle ja ikääntyneelle iholle paremmin sopiva hoitava ja kosteuttavampi koostumus sekä tyrnin antioksidanttisuus.

(Onko joku teistä muuten ehtinyt kokeilla Ekopharman Sun Shieldiä?)

Loput kasvojenhoidon kosteuttavasta loma-"arsenaalista" on tässä: minikokoisessa matkapullossa Flow Cosmeticsin Rosehip Intensive Treatment -öljy, By Raili -hyaluronihapposeerumi (sopivasti 15 ml pullossa jo valmiiksi) sekä aina-niin-hyvä Bybin bakuchiolilla terästetty Eye Plump -silmänympärysvoide.

By Raili Hyaluron Filler -seerumi on Naviterin valmistamaa (saatu valmistajalta) ja vertautuu ihotuntumaltaan muihin aiemmin kokeilemiini Naviter-brändien hyaluronihapposeerumeihin, kuten Atopikin. Oikein hyvä hyaluronihapposeerumi!

Ihon puhdistuksesta (ja juu, kasvoveden osalta myös kostutuksesta) huolehti tämä trio: Evolven uskollinen Daily Detox -putsarigeeli (yksi pisimpään käyttämistäni kasvoputsareista, rakastan tän tuoksua ja koostumusta!), Taigan puhdistusöljy sekä Fiinin Ruusu & Kaura -kasvovesi. Taiga ja Fiini muuten sopivat täydellisesti yhteen ulkoiselta designiltaan! :)

Taigan putsariöljy on kaikista lemppari-öljyputsareistani reissuystävällisin: siinä on pumppuvarren sijaan tavallinen korkki ja pakkaus on kevyt sekä kapea. Se sujahtaa täydellisesti pieneen matka-ihonhoitopussukkaani. Esimerkiksi Whamisan öljyputsaria ei korkittoman pumpun takia voi kuljettaa mukana lainkaan ja Djusien lasinen putsaripullo taas on tosi painava ja tilaavievä. Se on ehkä kaikkein epäreissuystävällisin pakkaus.

Olenhan jo muutenkin kehunut Taigan putsarin: se on edullinen, kotimainen, huuhtoutuu iholta täydellisesti - ja on hajusteherkkien iloksi hajusteeton.

Vartalon hoitoon käytän tänä kesänä Biosoliksen oivallista After Sun -voidetta. Se on paras tuntemani After Sun -voide, tai sanotaan yleisesti parhaita tuntemiani vartalovoiteita: tätä ei tarvitse nähdä juuri after sun -tuotteena. Kehuin Biosoliksen After Sunin viime kesän suuressa aurinkotuotejutussani, ja voide on ollut käytössäni siitä saakka. (...mutta kun puteleita on kotona niin "maan-kauhiasti", niin välillä osa unohtuu....)

Voide on ihanan kermaista ja levittyy iholle samettisesti. Koostumus ei ole liian (lue: kiiltävän) rasvainen, mutta riittävän runsas hoitaakseen auringossa reilusti kuivahtanutta ja lisäksi 40+ ikäistä ihoa. Tämän voiteen uudempi versio muuten soveltuu myös kasvoille.

Välillä Biosolis saa seurakseen muutaman tipan Mádaran Omega-öljytiivistettä. Mun säärten iho on nykyään kesäisin jopa hilseilevän kuiva, ja silloin avun tuovat omega-öljyt. 👌

(Loma-ajan vartalonkuorinta muuten hoituu klassikolla: kahvinpurut suihkugeeliin sekoitettuna. Ihan paras kuorinta.)

On kyllä mielenkiintoista (ehkä tuskallistakin...) seurata, miten kuivaksi mun iho vielä muuttuukaan kun matkaan kohti vanhuutta... Sen jälkeen kun täytin 35, mun iho on tullut joka vuosi merkittävästi kuivemmaksi. Toisaalta purkkihullun näkökulmasta se tarkoittaa myös mahdollisuutta käyttää enemmän voiteita. :)

Hiustenhoidon saralla rakkaani Brunsin Nr. 14 Syrlig Mynta -hiusgeeli ei tällä kertaa jäänyt kotiin...! 💕

Ihan ekalla venereissulla toissa kesänä jätin geelin tietoisesti kotiin ajatellen, "No en kai mä nyt veneellä kaipaa kiharoita...." No enpä! Hurahdettuani Curly Girl -metodiin olen jäänyt täysin koukkuun kosteuttaviin ja hoitaviin hiusgeeleihin, enkä hädin tuskin enää tunne hiuksia omikseni ilman kiharoita tai geelin tuomaa ryhdikkyyttä. Mun hiukset ilman geeliä on kuin luirua pumpulia....

Parasta geelissä on se, että sen vaikutus kestää melkein seuraavaan pesuun saakka, eikä geeli itsessään kuitenkaan tunnu hiuksissa lainkaan...! Geelin voi aina elvyttää aamuisin puristelemalla hiuksia kosteilla käsillä, ja voilá, kiharat jäsentyvät jälleen esiin. Ja vaikka kiharoita ei elvyttelisikään, hiukset ovat yleisesti ottaen ryhdikkäämmän ja jämäkämmän tuntuiset kuin ilman geeliä. Ei vain voi (halua) enää olla ilman geeliä!

Sellaisen mokan tein, että unohdin täysin suihkuöljyn.... Käytin sitten vartalolla pääsääntöisesti synteettistä aurinkovoidetta, koska fysikaalista ei saa kunnolla irti normisuihkugeelillä.

Vaikka tässäkin on eroja. Sisareni käytti tänä kesänä suosituksestani Patykan aurinkovoidetta, ja raportoi sen peseytyneen "ihan helposti" tavallisella suihkugeelillä. Patykan loputtua hän oli lomamatkalla ostanut tilalle Avénen fysikaalisen aurinkovoiteen, joka ei kuulema irronnut iholta millään - eikä kyllä levittynytkään millään Patykaan verrattuna. ("Hirveää vitivalkoista jankkia joka ei lähde kolmellakaan suihkusaippuoinnilla".)

Tässä toinen mun lomameikeistä, eli pelkkä eyeliner. Tämä on yksinkertaisimmillaan mun turvameikki ja signature-look. Koen tämän eyeliner-tyylin olevan niin minua, että mielelläni laittaisin nämä vedot silmiin joka päivä. Ihan vaikka veneellä, mökillä tai metsässäkin.  Mutta iän kertyessä ja ihon löystyessä nestemäisen eyelinerin laitto muuttuu yhä vain vaikeammaksi.... Ei onnistu mulle enää ilman erittäin hyvää valoa, isoa peiliä ja kahta kättä, joista toinen venyttää ihoa silmäkulmasta... eli ei onnistu kovinkaan helposti veneellä. Niinpä jaksoin nähdä tämän vaivan tasan kaksi kertaa, ja toimitukseen uhraantui monta minuuttia ja monta topsipuikkoa...!

Loppukevennys....

Joinain aamuina kaipasin aika tavalla myös Mádaran kofeiini-tippoja silmänympäryksille...! 😅 Huh huh. Tältä näyttää nuotio- tai grillikatoksen savun kaunistava vaikutus silmiin..! :D

.

P.S. Tuli mieleen, että Biodellyn ale-koodini KARKKIPÄIVÄ on vielä voimassa 15. elokuuta saakka. Koodilla saa -20% alennusta koko Biodellyn valikoimasta. Kuten vaikka ihanista Brunsin hiustenhoitotuotteista..!

24 kommenttia
15.07.2022

Ohanic, uusi luonnollinen hiustenhoitosarja Suomessa

Kaupallinen yhteistyö: Ohanic & Tokmanni

Olen kesän aikana  päässyt testaamaan uutta luonnollista ja sulfaatitonta sekä Curly Girl -sopivaa hiustenhoitosarjaa Suomen markkinoilla: Ohanic. Ohanic on espanjalainen brändi ja sarja on Suomessa myynnissä ainoastaan Tokmannilla.

Ohanic-sarjan speksejä:

🌿 Vegaanisia

🌿 Luonnollisten ainesosien pitoisuus tuotteissa 92-100% 

🌿 Signature-ainesosa viinirypäleen siemenöljy

🌿 Eivät sisällä silikoneja

🌿 Eivät sisällä sulfaatteja

🌿 Eivät sisällä etoksyloituja (PEG) yhdisteitä

🌿 Cruelty-free sarja (eli tuotteita ei testata eläimillä eikä myydä eläinkokeita vaativissa maissa)

🌿 Kotimaassaan Ohanic on myynnissä ainoastaan kampaamoissa

Ohanic-sarjan vahvuudet pähkinänkuoressa ovat luonnollisuus ja soveltuvuus sulfaateille herkistyneille kuluttajille sekä Curly Girl -metodin noudattajille. Pakkauksetkin ovat mielestäni mukavan tyylikkäät ja kilpailijoista erottuvat.

Markkinoinnista kiinnostuneena ihmisenä arvostan myös Ohanicin elämyksellistä otetta; Espanjasta vastaanottamani kaunis näytelähetys oli pakattu delicatessen-herkkulaatikkoa muistuttavaan pakkaukseen ja olisi kotimaassaan sisältänyt pienen pullon Chardonnay'ta hiustuotteiden kyytipoikana. (Suomessa alkoholia sisältävä PR-lähetys ei käsittääkseni ole sallittu, tai ainakaan ei pidetä soveliaana markkinoida kauneustuotteita alkoholipitoisilla tuotteilla.)

Pakkauksessa oli viesti, jossa kehotettiin valmistamaan ihana kylpy, skannaamaan viestissä annettu koodi rentouttavaan musiikkiin, kaatamaan lasillinen Chardonnay'ta ja nauttimaan Ohanic-tuotteista kera hemmottelevan kylvyn, tunnelmallisen musiikin ja viileän valkkarin ☺️

Chardonnay liittyy tietysti Ohanic-tuotteiden pääaktiiviaineeseen, viinirypäleeseen. Tuotteissa on myös iso liuta muita luonnon hoitavia ainesosia kuten kamomillaa, aloe veraa, oliiviöljyä ja pellavansiemenöljyä. Selvittävänä ainesosana ovat ehdottoman tärkeät kvatit, joita ilman mikään hiustuote ei toimi ainakaan meikäläisellä. (Kvattien nimet ovat kamalia sanahirviöitä ja tunnistat useimmat niistä liitteestä -onium. Kvatteja ei ole luonnossa sellaisenaan, mutta niitä voi valmistaa luonnollisista raaka-aineista.)

Mun Ohanic-suosikit ovat tässä: tehohoitava naamio, Miracle leave-in-hoitoaine ja hiusöljy.

Värjättyjen hiusten Color Protect -naamio on oikeastaan yhtä hyvä kuin Repair-linjan. Esittelen tuotteet tarkemmin alla.

Ohanic-sarjaan kuuluu kuusi eri hiustenhoitolinjaa sekä lisäksi muotoilutuotteita ja hiuspohjalle käytettäviä eteerisiä öljyjä. (Ah..!) Tokmanni on ottanut Suomeen alkuun pienemmän valikoiman, joka koostuu viidestä Repair-linjan tuotteesta, kahdesta Color Protect -tuotteesta, No Yellow -shampoosta ja tasapainottavasta Balancer-shampoosta.

RESTORE & REPAIR SHAMPOO 14,95€ / 250 ml ((59,80 €/l)

RESTORE & REPAIR -HOITOAINE 14,95€ / 250 ml (59,80 €/l)

Restore & Repair on sarja kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Tässä yhteydessä voin heti kertoa, että Ohanicin shampoot sopivat niille kuluttajille, jotka eivät kaipaa shampoolta paljonkaan hoitavuutta. Olen testannut kolme Ohanicin shampoista ja kaikki, mukaan lukien kuivien hiusten shampoo, ovat hyvin peseviä akselilla pesevyys - hoitavuus. Tiedätte, että myös shampoon voi formuloida hyvin hoitavaksi, jolloin hiukset jäävät esiselvitetyiksi jo shampoopesun jälkeen. Ohanicin shampootyyppi ei ole sellainen.

Valmistaja kertoo, että Ohanic-shampoot on kehitetty pesemään hiuksista myös kemiallisten käsittelyjen sekä synteettisten hiustuotteiden jäämät, kuten silikonit. Tämä helpottaa synteettisistä hiustuotteista luonnollisiin siirtyvän kokemusta, kun hiukset vapautuvat nopeammin synteettisestä kertymästä ja tuntuvat kunnolla puhtailta.

Minä olen tottunut käyttämään hoitavampia shampoita, mutta Ohanicin kaltaista pesevämpää shampoolaatua on virkistävää käyttää aina välillä. Ohanicin shampoot sisältävät kvatteja, eli kyllä ne jonkin verran hiusta hoitavat eikä hius jää takkuun huuhdellessa, mutta tuntuma on selvästi pesevä.

Restore & Repair -hoitoaineen kevyehkön tuntuinen koostumus paljastuu erittäin hyvin selvittäväksi, jälleen osoitus siitä, että hoitavuus ei suinkaan aina liity tuotteen tiheyteen vaan juuri oikeanlaiseen yhdistelmään ja pitoisuuteen selvittäviä ja silottavia ainesosia. Repair-hoitoaineen verrattomasta selvitystehosta vastaa kationinen hoitava aine stearamidopropyl dimethylamine, jota aina tervehdin inceissä ilolla. Rehellinen kun olen, totean kuitenkin, että tässä hoitoaineessa ei varsinaisesti ole korjaavia ainesosia, vaikka nimi on repair. Korjaavia ainesosia olisivat esimerkiksi erilaiset proteiinit sekä kookosöljy. Tämä hoitoaine kuitenkin kosteuttaa ja selvittää hiukset erittäin tehokkaasti.

Restore & Repair -shampoossa ja hoitoaineessa on suhteellisen vahva hedelmäinen tuoksu. Hoitoaineen tuoksu on pehmeämpi ja se on itse asiassa suosikkini sarjan tuoksuista!

MIRACLE LEAVE-IN-HOITOAINE 19,95€ / 100 ml (199,50 €/l)

❤️ Tämä tuote on suurin lempparini Ohanicin tuotteista. Se on varmaankin paras ja miellyttävin luonnonkosmetiikan hiuksiin jätettävä hoitoaine jota olen käyttänyt. Vaikkei Ohanicin tuotteilla ole sertifikaattia, tuotteiden koostumukset ovat luonnonkosmetiikan kriteerien mukaisia (No Yellow -shampoo poislukien), ja tässäkin tuotteessa luonnollisten ainesosien pitoisuus on 98,36%.

Miracle Leave-in'issa on miellyttävä, kevyesti voidemainen koostumus. Ihanasti kosteuttavassa ja silottavassa koostumuksessa on aloe veraa, merikaalin öljyä, stearamidopropyl dimethylaminea sekä tietysti viinirypäleen siemenuutetta jota on kaikissa Ohanicin tuotteissa. Koostumus on JUST täydellinen mun hiuksille: tehokkaasti kosteuttava ja pehmentävä, mutta riittävän kevyt ettei lähmää mun hentoja hiuksia. (Toki oikea annostelukin on tärkeää: mä laitan tätä 2-4 pumppausta hartiamittaisiin hiuksiini.)

Miracle Leave-in lupaa kosteutuksen ja silotuksen ohella suojata hiuksia lämpömuotoilulaitteiden kuumuudelta, meriveden kuivattavuudelta sekä UV-säteilyltä.

RESTORE & REPAIR JA COLOR PROTECT -NAAMIOT 18,95€ / 250 ml (75,80 €/l)

Esittelen nämä kimpassa, koska ne ovat hyvin samankaltaiset. Näiden olennaisin ero on hoitava kasviaktiiviaine: Repair-naamiossa se on pellavansiemenuute ja Color-naamiossa oliiviöljy.

Repair-naamiossa on käytetty glyseroliin ja pellavansiemenuutteeseen pohjautuvaa rakennepaikkavaa ja kosteuttavaa yhdistettä. Tässä Repair-tuotteessa siis on korjaava ainesosa! ;) Color Protect -naamiossa on runsaasti oliiviöljyä, mikä tekee sen koostumuksesta Repair'ia ravitsevamman. Tykkään kummastakin yhtä paljon. Aiemmin mainittu superselvittävä stearamidopropyl dimethylamine pitää huolen siitä, että kumpikin naamio selvittää hiukset tehokkaasti ja jättää hiukset huuhdellessa todella silkkisiksi.

Luonnollisia ainesosia naamioissa on 97,5%.

Repair-naamiossa on voimakkaan hedelmäinen tuoksu, Color-naamiossa miedompi ja pehmeämpi.

NOURISHING OIL SERUM 19,95€ / 50 ml (399,00 €/l)

Kolmas suosikki! Kevyttä öljyseerumia voi käyttää hiusten latvoihin jätettävän seerumin tavoin tai sekoittaa hoitoaineeseen lisäämään sen pehmennystehoa. Minä käytän tätä jälkimmäisellä tavalla, sillä tykkään enemmän emulsiomaisesta leave-in-tuotteesta ja kaksi jätettävää hoitotuotetta olisi liikaa. Joskus kyllä saatan välipäivinä sipaista öljyä kuivien hiusten latvoihin tuomaan kiiltoa. :)

Seerumissa on mm. argan-, makadamiansiemen- ja merikaalin öljyä. Merikaalin (Abyssinian Oil) öljyä on muuten alkanut viime aikoina näkymään paljon myös hiustuotteissa. Se on aiemmin ollut tuttu lähinnä ihonhoitotuotteista koska on todella ravinteikas ja antioksidanttinen, mutta nykyään sitä bongaa hyvin usein hiustuotteista. Incidecoderista selviääkin, että merikaalin öljyssä on erityisen liukas ja silkkinen tuntuma minkä puolesta sen ominaisuudet sopivat myös hiusten hoitoon. Kevyenä öljynä se sopii hienosti myös hiuksiin jätettäviin tuotteisiin. (Esim. oliiviöljy on loistava hoitava öljy poishuuhdeltavissa hoitoaineissa, mutta ei toimisi yhtään leave-in-tuotteessa...)

COLOR PROTECT -SHAMPOO 14,95€ / 250 ml (59,80 €/l)

Color Protect -sarjassa on vain kaksi tuotetta, ja naamio tulikin esiteltyä ylempänä.

Väriä suojaava shampoo on tuntumaltaan hyvin samankaltainen kuin Repair -shampoo. Tuoksu on miedompi ja mun nenään vähän miellyttävämpi. Näistä kahdesta valitsisin Color-shampoon omille hiuksilleni. Color-shampoo, kuten kaikki Ohanicin shampoot, on sulfaatiton. Pesevinä ainesosina ovat coco-glucoside, cocamidopropyl betaine ja sodium C14-C16 olefin sulfonate (ei sulfaatti, sulfonaatit ovat eri aineita).

🤓 Tässä vielä syvemmin inceistä kiinnostuneille Color Protect -shampoon koko inci, josta näkee hyvin Ohanicin reseptikäsialan, eli kuinka paljon tuotteissa käytetään kasviuutteita, erityisesti rohdoskasveja. Luonnollisten uutteiden osuus on sama kaikissa Ohanicin tuotteissa. Shampoissa rohdosuutteiden vaikutus korostuu, sillä shampoo on kosketuksissa hiuspohjan kanssa ja monilla yrteillä on päänahkaa tasapainottava vaikutus. Esimerkiksi salvia tasapainottaaa rasvoittumista, kamomilla rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa ja rosmariini parantaa verenkiertoa ja sen sanotaan stimuloivan hiustenkasvua.

Aqua, Coco-glucoside, Cocamidopropyl Betaine, Sodium C14-C16 Olefin Sulfonate, Glycerin, Inulin, Lactic Acid, Fragrance (Parfum), Sodium Benzoate, Guar Hydroxypropyltrimonium Chloride, Potassium Sorbate, Sodium Hydroxide, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Vitis Vinifera (Grape) Fruit Extract, Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower Extract, Arnica Montana Flower Extract, Lamium Album Extract, Salvia Officinalis (Sage) Leaf Extract, Pinus Sylvestris Bud Extract, Nasturtium Officinale Extract, Arctium Majus Root Extract, Citrus Limon (Lemon) Peel Extract, Hedera Helix (Ivy) Leaf Extract, Calendula Officinalis Flower Extract, Tropaeolum Majus Flower Extract, Hexyl cinnamal

NO YELLOW SHAMPOO 14,95€ / 250 ml (59,80 €/l)

No Yellow -shampoo on kiinnostava yksilö: se on yksi harvoja luonnonkosmetiikan hopeashampoita jonka tunnen. Tai siis lähes luonnonkosmetiikan, tämän tyyppisen tuotteen violetti pigmentti on synteettinen. Muuten tuotteen koostumus on luonnollinen, ja luonnollisuusprosentti on 92,3%. Luonnossa on violettia ja sinistä pigmenttiä, mutta ei sen laatuista, jolla voisi taittaa keltaisuutta hiuksista.

Entinen kollegani, jolla on kirkkaanvaaleat hiukset, on aivan innoissaan tästä shampoosta. Toimii kuulema todella hyvin. Päädyin lopulta itsekin testaamaan tämän, vaikka en kuulu shampoon kohderyhmään. Hiuksissani oli vielä viime viikolla neljän kuukauden tyvikasvu ja hyvin kellertävä sellainen, ja halusin nähdä, miten Ohanicin No Yellow vaikuttaa siihen. Ja vaikuttihan se..! Hiusten kellertävät vivahteet kirkastuivat selvästi ja tyven kellertävimmät kohdat taittuivat platinaisemmiksi. Voin siis omastanikin puolesta sanoa, että tämä toimii.

Tässä olisi siis niin luonnollinen hopeashampoo kuin vain on mahdollista valmistaa. Violetin pigmentin vuoksi hopeashampoita ei löydy sertifioiduilta luonnonkosmetiikkamerkeiltä.

KILPAILU KARKKIPÄIVÄN INSTAGRAMISSA

Instagramin puolella on meneillään kilpailu, jossa kaksi henkeä voi voittaa vapaavalintaisen kolmen tuotteen Ohanic-setin: shampoo, hoitoaine tai naamio sekä öljyseerumi tai hiuksiin jätettävä hoitoaine. 🙂

Ohanic-tuotteet ovat myynnissä valikoiduissa Tokmanni-myymälöissä sekä Tokmannin verkkokaupassa.

*

Minä jään tämän postauksen myötä lomalle ja palaan blogin pariin jälleen elokuussa. ☺️

Toivotan kaikille ihanaa kesän jatkoa ja nähdään taas!

20 kommenttia
13.07.2022

Keittiökuulumisia

Mä olen nyt tilannut keittiön. 🙏🏻

Mikä helpotus.

Olen aika lailla toivoton keittiön suunnittelija, eikä tämä tullut varsinaisesti yllätyksenä. Joku toinen nauttii lukemattomien vaihtoehtojen, materiaalien, tyylien ja keittiötoimittajien vertailusta ja jollain toisella on päässä valmiina tarkka ja hiottu visio keittiöstään. Mun kohdalla ei toteudu kumpikaan.

Budjetti on myös seikka, joka varmasti ohjaa monen valintoja ja keittiö haetaan niistä vaihtoehdoista, jotka sopivat omaan budjettiin. Materiaalit ja minkä nimisestä firmasta keittiö saapuu saattavat olla toissijaisia. Minulla ei ole mittavia säästöjä plakkarissa keittiötä varten, mutta keittiön kasaaminen mahdollisimman edullisesti ei ole/ollut ohjaava tekijä.

Kuva: 4 Seppää

Mulla on keittiöön täysin tunnepohjainen suhtautuminen. Haluan ihanan, viihtyisän keittiön. Ja kyllä mä mielellään haluan myös laadukkaan keittiön joka kestää kulutusta ja jonka materiaalit ovat kauniita katsella. Mä käytännössä asun keittiössä silloin kun en tee töitä. Rakastan keittiötä tilana ja rakastan ruoan laittoa. Ruoan äärellä puuhasteleminen on minulle Egeanmeren maisemissa samoilun ohella nautinnollisinta irrottautumista muuten niin suorittavasta elämästäni. Porkkanoiden ja kukkakaalin pilkkominen on lomaa näppikseltä. Aamukahvi kodikkaassa keittiössä on paras tapa aloittaa päivä.

Olen valmis satsaamaan siihen, että saan just mun tunnelmakeittiön.

Ainoa harmi ja hidaste minun ja täydellisen keittiön välillä on se, että en vain ole kodinsuunnittelija-tyyppiä. En innostu materiaalien ja sisustuselementtien maailmasta. Kodin sisustaminen on kuin "välttämätön paha". Sitä on vaikea selittää sellaiselle, jonka sydän sykkii kodin ihanille tiloille ja niiden mahdollisuuksille ja pää pulppuaa sisustusideoita ja somistusratkaisuja. (Mun pää pulppuaa ihonhoitovinkkejä... 😅)

Vaihtoehdot ja valinnat stressaavat ja väsyttävät minua. Ja keittiöön liittyy paljon valintoja. Perehdyttyäni talven ja kevään aikana eri keittiötoimittajiin, -tyyleihin, vanhan keittiön tuunaukseen, ovien maalaukseen ja vaihtoon, työtasomateriaaleihin, välitiloihin, ovimalleihin, vetimiin, tiskialtaisiin ja jääkaappimalleihin olin viikko viikolta ahdistuneempi. "Jos tilaat kaappien rungot Ikealta ja teetät ovet siellä-tai-täällä ja ostat keittiökoneet tuolta voit säästää näin-ja-näin-paljon." Mitä maksaa Puustelli, kuinka paljon halvemmaksi tulee Ikea tai Epoc, entä olisiko Petra-keittiö hyvä ratkaisu siltä väliltä, ja mites olisi Aina-keittiö, siellä on kuulema hyvä laatu.

Mun pää oli poksahtaa kaikkien vaihtoehtojen keskellä. Lopulta yksi asia oli selvää: jos haluaa keittiön edullisesti (muuten kuin valitsemalla Ikea-tyyppisen ratkaisun), on nähtävä todella paljon vaivaa.

Koskaan aiemmin keittiöremonttia tehneenä minulla ei ollut juuri mitään käsitystä keittiöiden hinnoista. Saatoin kyllä arvata, että kyllä tähän kymppitonni varmasti menee ainakin, jos en lähde Ikea-linjalle. Lopulta yllätyin suuresti, miten vähän hintaeroa suurten keittiöfirmojen hinta-arvioilla oli. Ja kyllä, yllätyin siitäkin, että mun kokoinen keittiö tulee todella kalliiksi, jos/kun ei itse pysty tekemään remontin eteen mitään. (Tai ei ota Ikeaa.) Kalleus on tietysti suhteellista, mutta minulle 15 000 alkaa olla jo paljon rahaa.

Sen ohella, että minun on niin vaikea kääntää unelmieni keittiötä konkreettisiksi suunnitelmiksi ja kaappimalleiksi, kaikkein suurin rasite minulle oli kommunikaatio (tai sen puute) sekä tahmea eteneminen eri keittiötoimittajien ja alan urakoitsijoiden kanssa.

Joko kemiat eivät toimineet, firmojen edustajien vapaat ajat jatkuvasti kortilla tai urakoitsijat kieltäytyivät työstä tai eivät vastaa tarjouspyyntöihin. Kaikkein pisimmälle pääsin erään keittiötoimittajan mukavan naisen kanssa, mutta kun emme lopulta millään löytäneet yhteistä sopivaa tapaamisaikaa jolla alulle pantua suunnitelmaa voisi edistää, eikä naista vain meinannut saada kiinni, minulla meni hermo. Oikeasti - keittiötyyppien tapailuun, tarjouspyyntöjen lähettelyyn ja vaihtoehtojen vertailuun saisi kulumaan kokopäivätyön verran aikaa - tai vähintään kokopäiväisesti hermot. Totesin, että minusta ei taida olla tähän.

Niin sitten päädyin tilaamaan keittiöremontin puusepältä, jonka kanssa kommunikaatio toimi heti.

Minulle tulee uniikki käsin tehty puusepän keittiö, ja vaikka se on kalliimpi kuin olin ajatellut keittiöremontista maksavani, sijoitus on varmasti ajan - ja hermojen -säästämisen arvoinen. Lisäksi ajatus siitä, että keittiötilauksellani tuen käsityöammattilaista, on minulle hyvin mieleinen. Arvostan käsityötä todella korkealle, ja on hieno lisäarvo, että keittiötä katsoessani - ja käyttäessäni - tiedän, kuka sen on valmistanut. Ja olen itsekin osallinen keittiöni synnyssä, koska se tehdään vain minulle.

Sain vinkin tamperelaisesta puusepästä maalarilta, joka kävi tapetoimassa olohuoneeni seinän. (Kiitos Hanna..!) "Hän ei ole halvin, mutta uskallan väittää, että paras."

Hintalappu ei tosiaan ole halvin, mutta punnittuani vaihtoehtoja ja miellyttyäni sujuvaan yhteyteen sekä tarjouksen sisältöön (koko keittiö seiniä myöten "avaimet käteen" -periaatteella) rohkaistuin tekemään puusepälle vastatarjouksen. Voisiko urakasta saada hinnanalennusta yhteistyön myötä? Puuseppä tarttui vastatarjoukseeni ja niin syntyivät kaupat.  🤗 Remontti tullaan esittelemään yksityiskohtaisesti blogissani.

Puuseppä on nimeltään Eetu Tingander ja herran verkkosivut löytyvät täältä. Mestaripuuseppä kertoi muotoilleensa ensimmäisiä puujuttujaan jo tenavana. Miestä kuunnellessa ja hänen töitään katsoessa tulee mieleen enemmänkin puutaiteilija kuin huonekalujen valmistaja, jos saatte kiinni erosta. Tämäkin viehättää minua. Taiteilijuutta on minullakin verenperintönä ja erityisesti tunnistan intohimoisen suhtautumisen omaan aiheeseen. Siihen voin todella samaistua. Tunteeseen, että on hienoa luoda jotain itse, ja vielä sellaista, josta on iloa ja hyötyä muillekin.

Mutta tiedättekö mikä tässä projektissa on kaikkein hienointa. Se on vaivattomuus. Kuukausien tahmeuden jälkeen palaset loksahtivat nopeasti kohdalleen puuseppä-Tinganderin kanssa ja olen niin valtavan iloinen, että keittiö on nyt tilattu ja olen askeleen lähempänä omaa keittiötä.

❤️

Remontin alustava suunniteltu toteutus on syyskuussa.

Keittiön oven suussa seisovan möhkö-kaapin tilalle tulee työtaso ja alakaapit.

Mood board "Sannin keittiöstä", jonka annoin puusepälle. Tämän paremmin en osaa ihannekeittiöni henkeä kuvailla, ja annan luottamukseni Tinganderin käsiin.

Kyllä jännittää, millaiseen keittiöön saan syksyllä astua...!

.

P.S. Keittiön väri on yhä päättämättä...!  (voiko kenellekään olla valinnat näin vaikeita....)

26 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat