Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässäpä esittely meidän eläinystävistä: Suomenlapinkoirat (paimensukuinen) Myy ja Ruu.
Myy (kuvassa vasemmalla)
Myyn kanssa elämä ei ole mennyt helpoimman kautta. Myy tuli meille kodinvaihtajana 6 kk:n iässä. Se oli ollut pääasiassa ulkokoirana emänsä kanssa samassa häkissä, joten muuttaminen rivitaloon ei sujunut ongelmitta. Muutimme lopulta omakotitaloon (tämä oli ollut jo haaveissa aiemmin) ja elämä helpottui huomattavasti.
Myyllä on eroahdistusta, mutta koirakaverin kanssa se pärjää hyvin työpäivät ulkotarhassa, mutta muuten meillä koirat ovat siellä missä ihmisetkin. Myy on hurjan kiltti ja rauhallinen. Se hurmaa yleensä ihmiset, jotka eivät välttämättä niin kovin välitä koirista. Hieman reppanasta olemuksesta johtuen Myy on saanut useita tsemppipalkintoja. Myystä löytyy myös riehakkaampi puoli, joka näkyy vain kotona.
Ruu
Ruu on kaksivuotias uros. Se on luonteeltaan hyvin mutkaton ja tasapainoinen, kaikin puolin ihana ja helppo kaveri. Vaikka Ruu on ihmisystävällinen, kodin ulkopuolella se ei usein juurikaan välitä vieraista. Tämä on ihan mukava ominaisuus harrastuskoiralle.
Ruu tuli meille Myyn kaveriksi, kun nyt jo edesmennyt koiramme Tiku täytti 14-vuotta. Sen tehtävän Ruu on täyttänyt paremmin kuin hyvin. Myyn mielestä Ruu on varmasti välillä oikea kiusankappale, mutta siitä huolimatta ne riekkuvat yhdessä päivittäin. Itselle on nyt vahvistunut ajatus, että kotona pitää olla vähintään kaksi koiraa kerrallaan. Vaikka välillä joukossa tyhmyys tiivistyy, niin kyllä näiden kahden rinnakkaiseloa on ollut ilo seurata.”
-Kirsi
Myyn ja Ruun löytää Instagramista nimellä @pienipaimenlauma ☺️
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tahvo saapui meille 13 vuotta sitten pienenä pentuna, nimenään tuolloin Keisari. Kotiin päästyämme totesimme hyvin pian, että Tahvo sopisi tälle pienelle pallerolle paremmin. Hänelle on vuosien saatossa kerääntynyt useita nimiä, kuten Rontti, Höntti, Mamman hyvä poikanen, Tahveli, sekä Sudenpentu ja Pikkutassu.
Tahvo on jo elämänsä ehtoopuolella, ja tärkeintä onkin antaa Tahvolle hyvä loppuelämä rakkaiden ihmisten ympäröimänä.
Vanhat koirat tietävät ihmisten asioista enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vaan säälivästi.
-Tommy Tabermann
-Satu
⭐︎
Busan-kissa osallistuu Ahvenanmaalta, ja alkuperäinen teksti on ruotsiksi. Käännän sen kalenteriin suomeksi.
🇦🇽 "Busan oli alunperin lainakissa, josta lopulta tuli meidän kissamme viisi vuotta sitten.
Kissan alkuperäinen on Scarlett, mutta hän oli meillä hoidossa usein jo pienenä, ja aloimme jo tuolloin kutsua häntä Busaniksi, koska hän oli niin vallaton. ('Busig' = vallaton, ilkikurinen, riiviömäinen.) Nykyään nimi on lyhentynyt Bus'iksi. Busan on rodultaan norjalainen metsäkissa.
Pikku-Bus on nyt 7 vuotias. Mieheni, joka on allerginen kissoille, ei ole allerginen Busanille. :)
Busanin lempipaikkoja talvella ovat digiboksi tai kylpyhuoneen lämmin lattia."
-Tina
✧
Sannin kommentti: Tommy Tabermanin runo ja digiboksin päällä lämmittelevä kissa made my day...! ♥️
(Muutamaan luukkuun laitan useamman ystävän, kuten tänään, koska kalenteriin tuli niin paljon osallistujia enkä halunnut jättää ketään ulkopuolelle.)
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Otto tuli isovanhemmilleni huostaanotettuna, pelkäsi humalaisia (enemmän kuin normikoirat), käskyjä oli selvästi tehostettu lyömällä.
Isovanhemmilleni tullessaan Otto oli hieman arka, mutta joko hyvin sosiaalistettu aikoinaan tai sitten vain hän oli luonteeltaan vain chilli, mutta kun Otto oppi luottamaan taas ihmisiin, hän kulki kanssani kaikkialle. Hän lähti Helsingin keskustaan, lähti Kainuun pelloille, aivan kaikkialle. Hänelle ei ollut tärkeää että missä oltiin, kunhan hänen ihmisensä (minä tai isovanhempani) oltiin mukana.
Hän oli tyynynäni kun menin kesällä Suomenlinnan kallioille nukkumaan yövuorojeni jälkeen, hän oli kaverina töissä vanhainkodissa ja hellyydenkipeänä nautti rapsutuksista ja kuunteli mummoja ja pappoja.
Mutta mikä eniten merkitsi minulle oli että teininä, niinä myrkyisinä vuosina minulla oli joku joka kuunteli, lähti kanssani joka päivä ulos, minne vaan, kenellä ei ollut kiire luotani pois, vaan nautti ja tykkäsi olla kanssani. Hänen kauttaan opin koirista paljon, elekielestä, koirien välisestä kommunikaatiosta, hän johdatti minut koirien maailmaan.
Vielä vuosia myöhemmin hän pelkäsi, kun tuli iso porukka kylään, meni yleensä sängyn alle piiloon, vaikka isovanhempieni luona kävi vain rukouspiiriläisiä.
Tässä on kuvassa hän juuri kuuli minun tulleen hakemaan häntä lenkille. Menneisyyden peikoistaan huolimatta hän oli ja on elämäni koira, isovanhempieni Otto-poika."
– Jasmin
