26.10.2009

Seitsemän.

Meikäläisenkin on haastaneet ainakin Lucy ja Anniina, joten kai se on otettava haaste vastaan. :) Mutta, mä en koskaan jaksa haastaa ketään eteenpäin.
Homman nimi on siis kertoa itsestään seitsemän asiaa, jota muut eivät tiedä. Edellisestä vastaavasta haasteestakaan ei ole kovin kauaa, ja silloin paljastin peräti kaksitoista asiaa. Woo-haa.

No mitäs mä nyt tällä kertaa keksisin..?

Yksi. Lihoin lukion tokalla varmaan joku viisi kiloa ahmimalla pähkinäsuklaalevitteellä voideltuja valkoisia paahtoleipiä päivittäisenä herkkunani. Hyi saamari. Sitten mentiin kaalikeittodieetille.

Kaksi. Lapsuuteni suuria traumoja on tilliliha, jonka vuoksi minusta varmaan tulikin kasvissyöjä. (Vieläköhän kouluissa tarjoillaan tätä "herkkua"..?)

Kolme. Saatan pitää samoja sukkia kaksi päivää putkeen. En hämmästyisi vaikka joskus menisi kolmekin. :)
Neljä. Minulla on muutamia lempiastioita joita en koskaan anna kenenkään muun tiskata koska pelkään että ne saattaisi mennä rikki. Tällaisia astioita ovat mm. Joan Miró -teemuki ja Nothing-tekstillä varustettu Tallinnasta ostettu ruokalautanen. Mä tiedän.

Viisi. Saan tyydytystä jalkojen kasvukivusta. Tai sain, enhän mä enää ole kasvanut vuosikausiin. ^_^

Kuusi. Laitoin aikoinaan pikkusiskoni ostamaan mulle Take Thatin kokoelmalevyn, koska musta olisi ollut liian noloa ostaa se itse. Ei, en ole koskaan tykännyt Take Thatista, mutta niitä hittipiisejä on sairaan hauska kuunnella vaikka etkoilla. Kokeilkaa!

Seitsemän. En ole koskaan ymmärtänyt Uhrilampaat-elokuvan nerokkuutta.

Ei kommentteja
25.10.2009

Tokio Hotel - Humanoid

Näin levykaupassa Tokio Hotelin Humanoid-levyn kannen, ja sain inspiraation. Yritin kopioida silmämeikin niin hyvin kuin osasin, ja mielestäni siitä tuli ihan siisti. Harmi etten ollut eilen menossa mihinkään bilettämään, olisi ollut makea baareilumeikki.


Meikkiin käytetty:
* Rimmel Metallic Pearls
* Dior Silver Goddess
* MAC Carbon
* MAC Eye Kohl Smolder
* Max Factor False Lash Effect -ripsari



Levitin luomelle kauttaaltaan vaaleanharmaata Rimmelin Metallic Pearls -duosta. Tein yläluomen mustan siipirajauksen ja luomivaon viirun MACin Smolder-kynällä, ja pehmensin jälkeä mattamustalla Carbon-luomivärillä. Rajasin alaluomen Smolderilla ja sotkin jälkeä smudger-applikaattorilla. Levitin päälle Carbon-luomiväriä, ja sen alapuolelle hopeanharmaata Diorin Silver Goddess -paletista. Levitin samaa harmaata vielä liikkuvalle luomelle. Tein kulmakarvan Smolderilla ja harjasin ripsiin kevyesti maskaraa.

Aikeenani oli tehdä vain silmämeikki, mutta kokeilin sitten huvikseni myös kevyttä kasvomeikkiä levynkannen hengessä. Tämä olisi ollut hauska toteuttaa ihan kunnolla, mutta en omista mitään kasvomaaleja tai valkoista meikkivoidetta millä pohjasta olisi saanut kuvan kaltaisen.


Varjostin poskia (ja yritin myös varjostaa nenänvartta - siinä onnistumatta) tummansinisellä luomivärillä, ja levitin poskipäille runsaasti kimaltavan valkoista luomiväriä. Huulille levitin NYXin Jumbo-kynää sävyssä Cottage Cheese, ja varjostin ylähuulta tummansinisellä luomivärillä.
Ei kommentteja
24.10.2009

Perjantain keltavihreä

Eilinen meikki keltaisella ja vihreällä. Kuten tavallista, meikki näytti livenä paljon hohtavammalta ja kivemmalta.


Meikkiin käytetty:
* Mad Minerals Lemon Drop (sisänurkka ja kulmaluu)
* Mad Minerals Big Money (liikkuvan luomen keskellä)
* MAC Humid (ulkonurkassa)
* IsaDora Delirious-paletin vihreä (luomivaossa)
* Indelible Magnetism-geelirajaus (yläluomen rajaus)
* Bourjois Gris Ingénieux -kynä (alaluomen sisärajaus)
* Dior Iconic -ripsari


Joku lukija pyysi, että listaisin aina silmämeikkikuvien yhteyteen myös meikkiin yhdistämäni poskipunan ja huulimeikin. Kaikkien meikkien kohdalla en laita kasvoille yhtään mitään, sillä teen meikin vain koetarkoituksessa ja pesen sen samantien pois, mutta tämänkertainen meikki oli mulla ihan "oikeastikin". Poskilla ja huulilla persikan sävyjä; poskipunana MAC Dainty ja huulilla Pierre Cardinin huulikiilto nro 4.

Huomaatte, ettei silmämeikki tuossa kasvokuvassa näytä yhtään räikeälle, vaikka se lähikuvissa siltä vaikuttaakin. Tämä on näitä pienisilmäisyyden harvoja "etuja"; joskus voi arkena laittaa hyvinkin kirkkaita ja värikkäitä silmämeikkejä ilman että kokonaisuus näyttää liian karnevaalilta. Kirkkaatkaan luomivärit eivät niin pomppaa katsojan silmään, kun liikkuvaa luomea ei juuri näy silmän ollessa auki. Suurisilmäisemmät ja pullealuomiset saavat olla tarkempia meikkinsä kanssa, kun silmämeikki on koko ajan täysin näkyvillä.

Työharjoittelukaverillani M:llä on pullealuomiset silmät, joissa luomiväri ei juuri voi "kätkeytyä" syvään koloon niinkuin minulla. Luomiväri on levitetty yhtä suurelle alueelle kuin minun silmissäni, mutta se on paljon enemmän näkyvissä. Voitte muuten uskoa kuinka paljon itse toivoisin, että minulla olisi tuollaiset "meikkiystävällisemmät" silmät..! ^_^


Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (126)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat