05.04.2010

Pääsiäinen kuvina

MHkollaasi_pieni

Onpas ollut taas kiva viikonloppu Maarianhaminassa, ei meinaisi millään malttaa palata mantereelle. Ollaan kävelty kaikki mukavat lempireitit ja käyty Kakelhallenissa katsomassa japanilaisen Tashie Tokeuchin valokuvanäyttely Planet of Rabbits. Divarista löysin eurolla kasan Henning Mankellin Wallander-kirjoja. Lauantaina tuli pyörähdettyä viihteelläkin, ja halusin ikuistaa teille säälittävän hiustenlaittoyritykseni.

Minähän en siis osaa laittaa hiuksia, niinkuin on tullut jo monesti aiemmin mainittua. En osaa edes yksinkertaisinta tupeerausta. Minusta ei tämän takia voisi koskaan tulla meikkitaiteilijaa, sillä meikkitaiteilijan työhön kuuluu olennaisena osana myös mallien hiusten laitto. Minulla ei ole sillä saralla minkäänlaisia taitoja. :(

Tupeerausyritys

Kas näin. Yritän viinilasin rohkaisemana tupeerata näyttävän biletukan, ja tuloksena on lättänä poninhäntä. Työkaverini yritti viimeksi pari viikkoa sitten opastaa minua tupeerauksen saloihin, mutta en minä osaa. Jo hiusten jakaminen osioihin on tosi vaikeaa. :/

Vaatteistahan täällä ei ole tarkoitus puhua, mutta haluan vain nopeasti kirota sukkahousut. Mikä ihme siinä on että ohuista sukkahousuista ei saada kestäviä?? Mitä mieltä on edes myydä vaatekappaletta, joka erittäin suurella todennäköisyydellä hajoaa ensimmäisellä pukeutumiskerralla? Ostin KappAhlista uudet sukkahousut baari-iltaa varten. Vedettyäni ne jalkaan ne näyttivät tältä. Useimmiten 10 denin sukkikset kestää mulla sentään ehkä 2 tai parhaimmassa tapauksessa kolme käyttökertaa, mutta ei tänä lauantaina.

Sukkahousut

Kokeeko joku muu sukkahousuaggressiota?

Hei, miehekkeeni taisi tehdä ennätyksen pääsiäismunan piilotuspaikan kekseliäisyydessä...! Olin jo hykerrellyt kun äiti ja sisko etsivät muniaan joku puoli tuntia, mutta itse en olisi löytänyt miehen kätkemää suklaaylläriä ilman vihjeitä. Kyllä, me olemme aikuisia ja kyllä, me kätketään suklaamunia. Joka pääsiäinen.

Mun muna oli piilotettu lamppuun.

Lamppu

Siis tänne. :)

EastereggClever huh?

Ainiin, semmoista ajattelin vielä vinkata, että jos asutte Helsingissä ja teitä kiinnostaa luonnonkosmetiikka tai muutenkin kestävän kehityksen arvot, niin tiistaina 6.4. on Kaapelitehtaalla uuden suomalaisen ekoverkkokauppa House of Econ lanseeraustilaisuus. Tilaisuus on avoin ihan kaikille, ja ovet yleisölle avautuu klo 17. Käykäähän vilkaisemassa jos satutte olemaan lähistöllä. Mukana on mm. sellaisia luonnonkosmetiikkayrityksiä kuin Biodelly, Lavera, Skin Organics ja Ruusupuu. Verkkokaupan osoite on www.houseofeco.fi, mutta sivusto aukeaa vasta tiistaina.

Ja jos nyt joku siellä jo tuhahtelee että hmph, heti alkoi mainostaminen kun blogi siirtyi Indiedaysiin, niin voin todeta että tämä vinkkaus ei liity Indiedaysiin mitenkään. :)

P.S. Jee! Osasin ilmeisesti tehdä ylimääräisiä rivivälejä! Kiitos Bez-!

17 kommenttia
03.04.2010

Arkiset lookit by Lumene & Max Factor

Olen täällä blogissa tehnyt täyslookkeja tähän mennessä kalliimmilla merkeillä kuten Dior ja Estee Lauder. Ja olihan täällä kerran muuten yksi Lavera-lookkikin. Nyt ajattelin tehdä vaihteeksi nassut edullisemmilla markettimeikeillä. Lumene & Max Factor, olkaa hyvä.

MFLumene_lookit

Vasemmalla Max Factor, oikealla Lumene.

Markettimeikeissä eniten ärsyttää sävyvaihtoehtojen puute. Ainoastaan IsaDoralla, Goshilla ja BeYu'lla on todella värikkäitä luomivärejä, muiden valikoima koostuu lähinnä neutraaleista sävyistä. Rimmelillä ja L'orealilla on silloin tällöin erikoisempiakin sävyjä.

Max Factorilla on mielestäni suhteellisen laadukkaita meikkejä ollakseen "halpis", ja luomivärien koostumus on erinomainen. Sävyt vain ovat tylsät.

MaxFactor_meikit

Meikkiin käytetty:

Kasvot

  • Second Skin Foundation, sävy 040 Creamy Ivory (vaalein)
  • Mastertouch Under-eye concealer, sävy 303 Ivory (vaalein)
  • Estee Lauder So Ingenious -irtopuuteri (meillä ei ole testeriä MF:n irtopuuterista)
  • Make Up Store -poskipuna sävy Matt Glory (jälleen, meiltä uupuu testeri MF:n ainoasta pinkkisävyisestä poskipunasta)
  • Luomiväri Modernist Pink korostuksena poskipäille (sopii hyvin siihen tarkoitukseen viileäsävyisissä meikeissä)

Silmät

  • Pohjustus Masterpiece Colour Precision Eyeshadow Pearl Beige
  • Luomiväriduo Mystic Moon
  • Luomiväriduo Star-Studded Black
  • Luomiväriduo Sunset Mood
  • Kohl Pencil 020 Black ja 010 White
  • * L'ancome L'Extreme-ripsiväri (Factorilla on vain "kuivatesterit" maskaroista)

Huulet

  • Huulipuna Angel Pink (kauhistus - tästä tuli yksinään ihan Tuksu-efekti!)
  • Huulipuna Midnight Mauve (laitoin päälle kevyesti tummentamaan Tuksu-pinkin)

Meikki_MaxFactor3

Meikki_MaxFactor2

Laitoin koko luomelle harmahtavaa vaaleaa Mystic Moon -duosta. Luomivakoon ja ulkonurkkaan levitin Mystic Moon -duon tummempaa, viileää taupemaista sävyä. Luomivakoon levitin edellisen sävyn päälle violettia Sunset Mood -duosta. Tämä on tosiaan ehkä se kaikkein "värikkäin" sävy Max Factorin luomivärivalikoimassa, ja katsokaa miten mieto. Ulkonurkkaan ja alaluomelle levitin glittermustaa (!) Star-Studded Black -duosta. Ei ole mustaa nähnytkään, toistuu iholla lähinnä harmaana. Kulmaluulle levitin ihanaa Modernist Pink -sävyä, joka on lempparini viileiden meikkien highlighterina niin silmissä kuin kasvoillakin. Yläluomen rajaus mustalla kajalilla, joka ei sekään ole "oikea" musta, ja alaluomen vesirajaan laitoin valkoista kajalia.

Yleisenä kommenttina voin todeta, että tykkäsin Second Skin -meikkivoiteesta kovasti. Se on hyvin ohutta mutta peittää riittävästi ja levittyy iholle todellakin kuin "second skin". Sävy sopi iholleni kuin nakutettu, ja meikkivoide pysyi paikoillaan koko päivän. Edes illalla se ei ollut kerääntynyt huokosiin. Jos vielä käyttäisin nestemäisiä meikkivoiteita, niin tämä saattaisi olla hyvä valinta.

Sitten Lumene-lookkiin. Unohdin ottaa kuvan käytetyistä tuotteista, tylsää. :/

Meikkiin käytetty:

Kasvot

  • Double Stay -meikkivoide, sävy 1 Inkiväärikerma
  • Matte Harmony -kivipuuteri, sävy 3 Aurinkokaakao
  • Arctic Glow -poskipuna, sävy 2 Soilikki
  • Arctic Sun -aurinkopuuteri, sävy 2 Iltarusko

Silmät

  • Beauty Base Eyeshadow Primer
  • Luomiväriduo 14 Taivas Sinertää (turkoosi/tummanruskea)
  • Luomiväriduo 18 Hiekan Pehmeys (luonnonvaalea/vaalea beige)
  • Arctic Definition -silmänrajauskynä, sävy 3 Myrskynharmaa
  • * Ripsaria en enää muista :p (mutta ei Lumenen, sillä Lumenellakin on maskaroissa vain kuivatesterit)

Huulet

  • Cranberry Kiss Lipliner, sävy 9 Nougat
  • Wild Rose Lipstick, sävy 23 Haave vain
  • Wild Rose Lip Gloss, sävy 14


Lumene_makeup

Lumene_eye

Double Stay -meikkivoiteen vaalein sävy oli hieman tummempi kuin oma ihon sävyni, ja vaikka se sulautuikin kasvoilleni ihan nätisti ilman rajoja, näytin selvästi jotenkin päivettyneeltä. (Tämä ei kylläkään näy hieman ylivalottuneessa kuvassa.) Puutereista on todettava se, että sävyt ovat tavallista vaaleampia. Kolme ensimmäistä sävyä ovat niin vaaleita, että menevät kaikki suhteellisen vaalealle iholle, ja seuraavat sävyt 4 ja 5 ovat sitten selvästi tummempia. Kolme ensimmäistä sävyä eivät ilmeisesti ole edes kunnolla eri sävyasteita, vaan numero 1 on neutraali, numero 2 punertava ja numero 3 kellertävä.

Double Stay'tä laittaessa huomasin kyllä eron laadukkaampiin meikkivoiteisiin. Tämän koostumus ja levittyvyys tuntui minusta selvästi huonommalta kuin aiemmin testaamieni Diorin ja Estee Lauderin. Itse asiassa kokeilin toiselle puolelle kasvoja toista Lumenen meikkivoidetta, Premium Beautya, ja se tuntui yhtä huonolta vaikka on Lumenen kallein meikkivoide. Meikkipohja näytti "hikoilleelta" iltaan mennessä, ja ihon pinta oli epäsiisti. Näitä en tykkäisi käyttää.

Eyeshadow Primer tuntui yhtä heikolta kuin muistelinkin. Se ei kuivu luomelle kunnolla, ja luomiväri kasaantui jo heti levitysvaiheessa. Pinnasta ei tullut siisti. Monet tykkäävät tästä, ja pakkohan sen on siis jollain toimia, mutta itse olen saanut huonoja tuloksia niin itsellä kuin asiakasmeikeissäkin. Rasvoittuville luomille en tätä ainakaan suosittelisi.

Lumenen luomivärejä en ole kertaakaan testannut viimeisimmän uudistuksen jälkeen, ja täytyy sanoa että ei nämä edelleenkään kovin vakuuta. Pigmenttiä tässä Taivas Sinertää -duossa kyllä on, mutta koostumus on jotenkin outo, kuivan lumenemainen. Lisäksi Lumenella on harvinaisen tunkkainen sävymaailma, vaikka he tietenkin mielellään ajattelevat sen muotoon luonnollinen. :) Missään luomiväreissä ei ole kirkkaita, selkeitä sävyjä vaan ne ovat murrettuja, pehmeitä ja, no, jotenkin huomaamattomia. Mutta se lienee tarkoituskin ja sopii Lumenen kohdeyleisölle.

Jos nyt jotain positiivista keksin sanoa niin huulimeikki! Tykästyin kovasti Haave Vain -nudepunaan, ja rajauskynä Nougat & huulikiilto numero 14 (kiilloilla ei enää ole nimiä!) sopivat komboon kuin nenä päähän. Tuon huulipunan voisin oikeasti jopa ostaa. Eri asia sitten kannattako minun... ;) Eipä nuo aiemmatkaan punat tule koskaan käytettyä.

Mitä mieltä te olette Max Factorin & Lumenen meikeistä? Löytyykö suosikkeja näiltä merkeiltä?

P.S. Vähänkö mua rasittaa kun tällä WordPressillä ei näköjään saa lyötyä yhtään enempää kuin yhden rivivälin. En saa teksteihin mitään ilmavuutta. :/ Vaikka hakkaisin kymmenen kertaa entteriä niin julkaistussa tekstissä on siinä kohtaa tasan yksi riviväli. Mrrr.

Ei kommentteja
02.04.2010

Kevät ja mineraalit


Meikki_PLSproutEnchanedSeashore3

Nyt mä olen ne taas löytänyt. Omista laatikoistani. Mineraaliluomivärit.

Se, mitä luomivärejä tykkään käyttää, vaihtelee kausittain. Välillä meikkaan pelkillä Dioreilla, välillä L'orealilla, välillä MACillä. Mineraaliluomivärit tuppaavat unohtua talvisin. Mutta nyt kevään myötä olen taas aivan näiden pikkujauheiden lumoissa!

Meikki_PLSproutEnchanedSeashore2

Muistan, kun löysin Pure Luxen meikit kesällä 2006. Hullaannuin mineraaleista niin, että en moneen kuukauteen halunnut käyttää mitään muita luomivärejä. Tuntui, ettei vanhoista "kakkuluomiväreistä" himmeine väreineen ollut enää mihinkään. Mineraaleista sai ennennäkemätöntä hohtoa ja väri-intensiteettiä. Ja ah, miten helposti ne häivyttyivät....! Kuvittelin jonkun aikaa että en enää koskaan muita luomivärejä tulisi käyttämäänkään. Seuraavana talvena sitten viimein tokenin ja palasin pikkuhiljaa myös vanhojen "normi"luomivärieni pariin. Puristetuissa luomiväreissä on kuitenkin aina se etu, että ne sotkevat vähemmän ja ovat näin ollen nopeampia laittaa.

Meikki_PLSproutEnchanedSeashore

Tässä vihreä-turkoosissa meikissä olen käyttänyt Pure Luxelta limenvihreää sävyä Sprout, kultaisena hohtavaa vaaleanturkoosia sävyä Ultimate Enchanted ja vedenvihreää sävyä Seashore. Ulkonurkassa Mad Mineralsin kirkkaan turkoosi Speed. Sävyt levitetty kuivana, mikä tekee niistä pehmeämpiä ja miedompia kuin kosteana laitettuna. Mineraaliluomivärit ovat mielestäni parhaimmillaan juuri foilattuina (eli kosteana levitettyinä), mutta koska se on työläämpää ja vaikeuttaa häivytystä (tai tekee sen jopa mahdottomaksi), laitan mineraalit nykyään lähes aina kuivana. Yläluomen rajauksena Indelible Gel Eyeliner Oceanic.

Meikki_PLSproutEnchanedSeashore_chart

Bannerissa näkyvä sateenkaarimeikki on sekin mineraaleilla tehty. Kaikki sävyt Mad Mineralsilta; sisänurkassa pinkki Hot Stuff, sen vieressä keltainen Taxi, sen vieressä vihreä Big Money ja uloimpana turkoosi Speed.

Katsokaas muuten mikä ero on ulkona ja sisällä otetuilla kuvilla. Ylempi on otettu sisällä, alempi ulkona. Kesällä on kiva kun voi ottaa kuvia parvekkeella, mutta talvella kuvat ovat aina epäluonnollisemman värisiä. Vaikka kuinka ottaisi kuvan ikkunan ääressäkin, on kokonaan ulkona otettu kuva silti parempi.

Sateenkaarimeikki_indoors

Sateenkaarimeikki_x

By the way, nuo tekoripset on oikeasti liimattu niin lähelle ripsirajaa kuin vaan mahdollista. Ne näyttää olevan irti ripsirajasta, koska ripsien tyvi on ihonväristä ja mun olisi pitänyt värittää limakalvo ja ripsien tyvet mustalla kynällä.

Tässä vielä yksi mineraalimeikki kuluneelta viikolta. Aina ei tarvitse olla montaa eri väriä, vaan yksisävyinenkin toimii hyvin. Tässä kombossa Pure Luxen Cabana luomen sisemmällä puolikkaalla ja Seashore ulommalla puolikkaalla. Rajaus Indelible Gel Eyeliner Forest.

Meikki_PLCabanaSeashore

Onko lukijoiden joukossa mineraaliluomiväreihin hurahtaneita? Tiedän, että on ainakin yksi! :D Jos mineraalimeikit kiinnostavat, niin parhaat jorinat & kuvat aiheesta löytyvät ihanaisen Nean blogista Fashioned in Finland. Neidillä on vaatimattomasti joku 4-numeroinen luku mineraaliluomivärejä..... :p

Meikäläinen on parhaillaan pääsiäisen vietossa Ahvenanmaalla äidin, siskon, miehen & koirien kanssa. Ostin ihan Kinderitkin että voin kätkeä ne pääsiäispäivänä...! ^_^ Perinteet kunniaan! Hyvää pääsiäistä teillekin.

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (119)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat