"Hyvää lomaa!" saan kuulla käytännössä aina, kun lähden Kreikkaan.
Mutta olenko mä lomalla?
En oikeastaan. Tai lyhyesti: en.
Päätyöni on sisällöntuottaja, ja tätä työtä, kuten montaa muutakin, voi tehdä etänä. Yksinyrittäjänä työaikatauluaan voi muutenkin rukata itselleen sopivalla tavalla. Työni antaa monia vapauksia, mutta en oikeastaan pysty pitämään sen enempää kunnon lomaa kuin palkansaajat.
Sen jälkeen kun 10 vuotta sitten ryhdyin yrittäjäksi, olen pitänyt oikean neljän viikon mittaisen loman vasta kahtena viime kesänä. Kahdeksan vuoden aikana en pitänyt yhtäkään täyttä viikkoa lomaa, vuoteen mahtui joitakin yksittäisiä töistä vapaita päiviä. Tuohon aikaan tein yritykseni ulkopuolella vielä muitakin töitä, vietin esimerkiksi kesälomani kesätöissä vanhassa työpaikassani Ahvenanmaalla (😅).
(Jaa että miksi uuvuinkaan..?)
Toki Kreikkaan matkustaessa pyrin keventämään - ja kevennänkin - työkalenteriani, mutta lomapäiviä en voi pitää. Teen töitä joka päivä. Useimmiten viikonloppuisinkin. Yrittäjät tietävät, että aniharvoin omasta yrityksestään tulee pidettyä täysin puhtaita 0 h-päiviä. Somessa tai blogissani tämä ei näy - omia kaupallisia yhteistöitä lukuunottamatta, tietysti. Seuraajilleni ulos päin näkyvien töiden lisäksi teen sisällöntuotantoa ja konsultaatiota Transmerille, kirjoitan raportteja ja pidän palavereita asiakkaitteni kanssa, kirjoitan asiantuntija-artikkeleita asiakkaiden kanaviin ja käsittelen valtavia määriä kuvia.
Työpäiväni Kreikassa eivät monelta osin eroa millään tavalla työpäivistäni kotitoimistolla. Maisema vain on erilainen. ❤️ Ja teen lyhempää päivää.
Ainoa merkittävä ero normaaliin työhöni on se, että en tee "purkkikuvauksia", kuten asian hellästi ilmaisen. ☺️ Normaaliin työviikkooni kuuluu poikkeuksetta paljon kuvaustyötä: kuvausrekvisiitan hankintaa, oikean valon kyttäämistä, välillä kuvauslokaatioiden etsintää sekä todella, todella paljon valokuvaamista.
Kun lähden pidemmäksi aikaa reissuun, kuvaan kaikki kyseisen kuukauden yhteistöiden tai omien kosmetiikkasisältöjeni tuotteet etukäteen. Materiaali kulkee mukana.
.
Olen kokenut toisenkinlaisen ajan. Yhtä lailla myös silloin olin joka päivä töissä, mutta sain kuukausipalkkaa siitä, että kirjoitin blogia. Minulla ei ollut käytännössä asiakkaita tai toimeksiantajia. Olin monta vuotta palkallinen ammattibloggaaja.
Se oli aikaa, kun saatoin lähteä Kreikkaan vaikka kahdeksaksi viikoksi ja kirjoittaa mistä tahansa. Kirjoitin melkein joka päivä Kreikasta. Näiden vuosien aikana syntyi pohja matkasisällöilleni, joista tuli omalla tavallaan blogini tärkeä jalka. Tulen aina olemaan häkeltyneen kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus tehdä niin. Se on ehkä suurimpia lahjoja, joita olen ammatillisesti saanut.
...Juuri voideltu hyperpigmentaatioalue...
Olen joskus kertonutkin, että tulen kirjoittajaperheestä ja isäni oli kirjailija ja runoilija. Olen rakastanut kirjoittamista jo ennen kuin osasin kirjoittaa (sanelin kertomuksia äidille ja isälle, ja heidän piti kirjoittaa ne ylös.) Halusin pienenä olla kuin isäni, minustakin piti tulla kirjailija.
Lisäksi murrosikäisestä saakka halusin töihin matkatoimistoon. Halusin ylipäänsä jollain tavalla olla tekemisissä matkailun kanssa.
Kirjailijan lahjakkuutta en saanut, mutta yhtä kaikki päädyin muutaman mutkan kautta elättämään itseni kirjoittamalla. Onnekkaana sattumana synnyin blogisukupolveen. Tällaisellekin kirjoittamiselle on (ollut) tilauksensa. Kaikista ei tarvitse tulla kirjailijoita, copywritereita tai journalisteja, ja silti voi kirjoittaa työkseen. 💖
En enää voi lähteä Kreikkaan vain kirjoittamaan Kreikasta. Mutta voin lähteä tänne, ja tehdä töitä täällä.
Sekin on etuoikeus josta olen kiitollinen.
Olen saapunut Tiloksen saarelle.
Mietittyäni eilisen, mikä täällä tuntuu niin tutulta, tajusin lopulta mistä tunne kumpusi: maisemat tuovat vahvasti mieleen Amorgoksen, ja täällä Livadian alueella aivan erityisesti Egialin kylän.
Vuoristoinen maisema yhdistettynä pieneen valkotaloiseen kylään sekä vuoren rinteessä kohoava maisemahotelli bougainvilleoineen muistuttavat Egialia. Ylipäänsä: tunnelma on erehdyttävästi Kykladinen.
Livadian kylä itsessään on lähemmällä tarkastelulla hyvin moderni, eikä siinä mielessä muistuta Kykladien saarten perinteisiä kyliä, mutta talojen valkoisuus luo mielleyhtymän Kykladeihin.
Halusin Tiloksella varata majoituksen parhailla näköaloilla, tällainen maisemamatkailija kun olen. Taustatyö kertoi parhaiden näköalojen avautuvan Ilidi Rock -hotellista, enkä pettynyt.
En varausta tehdessäni tajunnut assosiaatiota Amorgoksen Aegialis-hotelliin, mutta paikan päällä hoksasin, että Ilidi Rockissa on paljon samaa kuin ultimaattisiin majapaikkasuosikkeihin kuuluvassa Aegialiksessa. Ilidi on tasoltaan ja palveluiltaan arkisempi, mutta tyyli on kykladinen ja sijainti rinteessä kera kauniin näköalan Livadian lahdelle, tuo mieleen Egialin ja Aegialis-hotellin.
Tämä kykladinen kokemus keskellä Dodekanesiaa tuli odottamattomana mutta miellyttävänä yllätyksenä. :)
Livadian kylä on esteettisesti täysi vastakohta naapurisaari Chalkin idyllille. Moderneine taloineen, leveine katuineen sekä kauppoineen kylässä on jopa urbaani fiilis. Livadiassa on jopa pankki :) Livadia onkin "uusi" asutusalue, ja kehittyi toisen maailmansodan jälkeen paikallisten hylättyä ylhäällä sijaitsevan vanhan Mikro Horion kylän ja muuttaessa alas satamaan.
Minusta Livadia ei ole erityisen sievä, mutta mukava tunnelma täällä on, se tarttuu heti. ❤️ Toisaalta, netin kuvat eivät mielestäni tee Livadialle oikeutta, ja kylä osoittautui itse asiassa sympaattisemmaksi kuin internetin kuvasato oli antanut ymmärtää.
Kun lukee kävijöiden kokemuksia Tiloksesta, ystävällisyys sekä vierailijat osaksi ottava mentaliteetti nousevat saaren vahvoiksi valteiksi. Tiloslaisia kuvaillaan aivan erityisen sydämellisiksi ja vieraanvaraisiksi. Itsekin sain tämän kokea heti kättelyssä: hotellini omistajaperheen tytär piti minusta etänä huolta jo ennen kuin olin saapunut perille.
Kovan tuulen vuoksi osa laivavuoroista Chalkilta Rhodokselle oli lauantaina peruttu, enkä saanut selvitettyä, mikä oli Tiloksen laivan kohtalo. Laivayhtiön puhelinnumerossa ei kukaan vastannut, ja laitoin lopulta Tiloksen hotellille viestiä, että en ehkä pääsekään perille sinä iltana. Omistajaperheen tytär, Maria, otti asiakseen itse selvittää laivojen tilanteen, ja piti minut tekstiviestein ajan tasalla, lähetellen rauhoittavia viestejä koko iltapäivän. Kun laivani lopulta saapui pimeän laskeuduttua yli tunnin myöhässä Tiloksen satamaan, Maria oli minua vastassa, toivotti lämpimästi tervetulleeksi saarelle ja ajoi minut hotelliin.
Luonto ja erinomaiset vaellusmahdollisuudet ovat toinen valtti. Olin kuullut, että Tiloksella on hienoja patikkapolkuja, mutta paikan päällä selvisi, että Tilos on todellinen patikkamatkailijoiden kohde jonne tullaan varta vasten vaeltamaan. Olen törmännyt saarella yhden päivän aikana jo lukuisiin vaellusryhmiin.
Ja patikoinnista puheen ollen... päästään eiliseen vuohi-insidenttiin.
Tämä on varmaan kummallinen asia jakaa blogissa, mutta jaanpa kuitenkin. Tällaiset kokemukset ovat yhtä lailla osa matkamuistoja kuin kauniit maisemat ja tavernaruoat.
Päätin eilen myöhään iltapäivällä vielä lähteä vaellusreitille, joka veisi vuoren rinnettä Lethran rannalle ja sieltä Mikro Horion hylätyn kylän kautta takaisin Livadiaan. Päivällä sää oli niin kuuma, että olisi ollut pientä tuskaa patikoida varjottomalla vuoren rinteellä, mutta viiden aikaan sää oli mitä miellyttävin patikkaretkelle.
Lähdin iloisin mielin kulkemaan polkua.
Maisemat olivat huikeita, ja siinä kävellessä mun päässä lopulta avautui Tilos vs. Amorgos -assosiaatio. Kreikassa on paljon vuoristoisia saaria, mutta nämä näkymät kieltämättä toivat mieleen patikkaretkeni Amorgoksella.
Vuoren rinteillä oli paljon vuohia. Ne ovat söpöjä ja niiden taitavaa liikkumista jyrkillä kallioilla on mielenkiintoista seurata.
Ollessamme toissa viikolla Symillä, saimme kuulla autonkuljettajaltamme, että vuoriston villit vuohet saattavat olla äkäisiä. Toisin kuin kylissä elävät kesymmät vuohet, jotka jopa tykkäävät paijailusta, vuorilla elävät vuohet eivät ole ihmisrakkaita. Kuljettaja neuvoi meitä olemaan lähestymättä vuohia, vaikka ne kuinka näyttävät söpöiltä. Ohje oli epäilemättä suunnattu erityisesti seurueen 4-vuotiaalle, joka oli aivan haltioissaan vuohista. "They can be angry", kuljettaja sanoi.
Ihmisen lähestyessä villivuohet käytännössä aina pinkaisevat nopeasti tiehensä, enkä ole koskaan kokenut vuohia uhkaavina. Ei niitä pääse edes lähelle, koska ovat niin säikkyjä. Siksi hämmästyin näkyä, joka yhtäkkiä odotti minua lähestyessäni Tiloksen patikkareitin korkeinta kohtaa, juuri ennen kuin polku lähtisi laskeutumaan alas Lethran rannalle.
Keskellä polkua seisoi musta vuohipukki, eikä se näyttänyt olevan aikeissa liikahtaa mihinkään. Se tuijotti minua hievahtamatta. Jatkoin kävelemistä, mutta vuohi pysyi paikoillaan. Pysähdyin. Mitä ihmettä... mitä tässä nyt tapahtuu?
Katsoimme vuohen kanssa toisiamme. Otin askeleen eteenpäin, vuohi ei liikkunut sijoiltaan.
Tunsin, kuinka pulssini alkoi kohota. Miksi vuohi tuijotti minua eikä lähtenyt pois? Sen pitkät sarvet eivät todellakaan näyttäneet asialta, jonka kanssa halusin tehdä lähempää tuttavuutta. Vuohen katse näytti lähes haastavalta. "No, uskallatkos tulla tästä? Häh?"
Peräännyin ja lähdin kävelemään pois päin. Ajattelin, että vuohi lähtee kohta. Odottaisin etäämpänä.
Jäin odottamaan. Vuohi lähti kuin lähtikin hetken kuluttua liikkeelle, ja taivalsi laiskasti polkua sinne, minne minäkin olin menossa. Pian se katosi rinteen taakse polun kaartuessa alaspäin.
Odotin vielä hetken, ja lähdin sitten varovasti jatkamaan ylöspäin. Pääsin polun ylimpään kohtaan, vuohta ei näkynyt, huojennus. Paitsi - tuossahan se olikin! Vuohi seisoi ihan polun vieressä, osittain ison kivenjärkäleen peittämänä, vain kolmen metrin päässä minusta. Se katsoi minua tiiviisti, ja olin kuulevinani ikäänkuin matalaa kurkkuääntä. Tai sitten se oli mielikuvitukseni.
Vuohen tuijotus oli kuitenkin täyttä totta, ja yhtäkkiä tunsin alkukantaisen pakokauhun täyttävän minut. Vuohi käyttäytyi todella epätavallisesti, enkä halunnut jäädä ottamaan selvää, mitä tapahtuu, jos kylmän viileästi kävelisin sen ohi. Kaikki muut vuohet olivat kirmanneet tiehensä välittömästi minut havaitessaan - miksi tämä kaveri jäi haastamaan minua?
Tajusin, että minua rehellisesti pelotti ja halusin pois. Symin kuljettajan sanat kareilivat mielessäni. They can be angry, stay away. Samalla minua harmitti ja olin melkein vihainen. Millä oikeudella vuohi tuli pilaamaan mun ihanan kävelyretken? Eikö se olisi vain voinut juosta karkuun muiden kollegojensa tavoin?
Käännyin hitaasti pois päin ja lähdin kävelemään polkua takaisin. Pian vuohi katosi näköpiiristäni.
Harkitsin hetken, jäisinkö vielä odottamaan uutta yritystä, mutta tajusin, että kello oli liian paljon. En ehtisi todennäköisesti enää kävellä koko reittiä ennen auringonlaskua, enkä halunnut kävellä takaisin hämärässä, puhumattakaan pimeässä.
Kylää kohti kävellessä keho alkoi vapautua säikähdyksen kiristävästä tunteesta ja tilalle tuli hämmennys. Miksi en vain kulkenut vuohen ohi? Mikä mua vaivaa? Tästähän patikoi päivittäin varmasti kymmeniä ihmisiä, kyllä kai vuohet ovat täysin tottuneet siihen.
Mutta siinä kävellessäni tiesin, että en ikimaailmassa olisi uskaltanut ohittaa vuohea. Olin melkein jähmettynyt paikoilleni, en olisi päässyt ohi.
Tilanne palautti mieleeni kerrat, kun en Santorinilla - tai muuallakaan - ole uskaltanut ohittaa kapealla tiellä poikittain seisovia aaseja, ja olen joutunut muuttamaan koko kävelyreittini. Kärsin täysin irrationaalisesta pelosta hevoseläimiä kohtaan. Kauempaa ne ovat suloisia, mutta lähietäisyys saa mut heti varuilleni, ja hevoseläimen ohittaminen takaa on minulle käytännössä mahdottomuus. Olen kirjoittanut aiheesta Santorinin matkalla seitsemän vuotta sitten.
Eilinen välikohtaus oli yksi ilmentymä siitä pelosta. En vain ole ennen joutunut tilanteeseen, jossa olisi selvinnyt, että pelkään myös vuohia.
Pääsin tähän saakka...
Tiedättekö miten kreisiltä tuntuu, kun tajuaa, että pelko on täysin absurdi eikä sille ole mitään syytä (yksikään aasi, vuohi tai hevonen ei ole tehnyt mulle mitään pahaa), mutta ei vain pysty karistamaan tunnetta?
Olin samalla hämmentynyt ja kiukkuinen. Asiat, joita en hallitse, saavat minut tuntemaan avuttomuutta, ja avuttomuus saa minut noloksi ja kiukkuiseksi.
Kysyin Marialta, voivatko vuohet Tiloksella hyökätä ihmisten kimppuun. Maria puhkesi spontaaniin nauruun. "That would be the first time!" hän sanoi.
No. Mun täytyy yrittää kulkea polku vielä uudestaan. Mutta pakko myöntää: jos taas kohtaisin vuohen joka blokkaa mun tien, en todennäköisesti edelleenkään pystyisi ohittamaan. Ehkä porukassa, kyllä, mutta en yksin.
(Samaistuuko kukaan, vai onko tämä ihan hullua?)
Nyt on Dodekanesian kauneimpien pastellitalosaarten kolmas vihdoin koettu: ystävällinen Chalki.
Olen viettänyt Chalkilla neljä päivää ja löytänyt saaren, jollaista en ole ennen Kreikassa kohdannut. Tai sanotaan näin: saari on matkailullisesti jotain, jollaista en ole aiemmin kohdannut.
Chalki on pikkuinen yhden kylän saari Rhodoksen länsipuolella. Saarella asuu ympärivuotisesti noin 200 ihmistä. Tyylillisesti Chalki kuuluu samaan neoklassiseen perheeseen kuvankauniiden Symin ja Kastellorizon kanssa, ihastuttaen vierailijat ällistyttävän suloisilla, huolellisesti kunnostetuilla värikkäillä taloillaan. Millään muilla Kreikan saarilla ei törmää tämän näköisiin kyliin, ainakaan uusklassinen tyylisuuntaus ei ole missään muualla yhtä johdonmukainen ja kokonaisvaltainen.
Nämä saaret eivät tarjoa lomatekemistä uimarantojen ystäville tai yöelämässä ja vauhdikkaissa harrastuksissa viihtyville, mutta ovat esteetikon, hidasta oleilua arvostavan ja kyläfiilistelijän paratiisi.
Nyt kun olen vieraillut kaikilla kolmella kauneudestaan kuululla saarella, tiivistäisin niiden olemuksen näin:
Symi - vilkkain, kosmopoliittinen, tunnetuin, Kreikan klassikko. Sopii kaikille. Eittämättä Kreikan kuvauksellisin satama.
Kastellorizo - eksklusiivinen, tyylikäs, romanttinen, omanarvontuntoinen, saarista rauhallisin ja vähiten turistillinen. Mielestäni Kreikan idyllisin saari.
Chalki - ystävällinen, rento, vaatimaton, uskollisten kävijöiden saari. Englanniksi käyttäisin Chalkista sanaa tranquil.
Chalkin ainoan kylän nimi on Emborios, tai paikallisten suussa Nimborio. Nimborio on sievä kuin karamelli, ja rantakatu tavernoineen houkuttelee nauttimaan idyllisestä näköalasta hyvän ruoan tai juoman äärellä. Vain 50 minuutin laivamatkan päässä sijaitsevan Rhodoksen siluetti piirtyy horisontissa.
Kylän maamerkki on Agios Nikolaoksen kirkon kellotorni (näkyy kuvassa). Siro ja kaunis torni on Dodekanesian saarten korkein.
Chalkin Kastro
Saaren vanha, sittemmin hylätty pääkylä Chorio sijaitsee parin kilometrin päässä Nimboriosta korkean kukkulan (vai liekö se jo vuori..?) rinteessä. Choriosta ovat tänä päivänä enää jäljellä rauniot.
Chorion yllä kohoaa Kreikan kenties korkeimmalla sijaitseva linnoitus, Kastro, josta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat. Jyrkkää rinnettä siksakkaava kivinen patikkapolku tänne vaatii hyvät kengät ja korkean paikan toleranssia sekä hyvää kuntoakin, mutta vaivannäkö palkitaan. Chalkin linnoituksen historia ulottuu antiikin aikaan 400 eaa, mutta nyt näkyvissä olevat linnamaiset rakenteet ovat keskiajalta Johanniittain ritarien ajalta.
Chalkilla on muutamia lyhyehköjä patikkareittejä, joista melkein kaikki tosin kulkevat pääosin ei-niin-inspiroivaa sementoitua maantietä pitkin. Pisin reitti kulkee Nimboriosta ylös vuorille Agios Ioanniksen luostarille, tämä reitti on suuntaansa noin 2 h. Reitti Nimboriosta Kastrolle vei noin tunnin, alaspäin matka taittuu nopeammin.
Kuvan tuulimyllyille vie kylästä helppo kävelyreitti loivaa tietä pitkin, tämän viehättävän näköalan saavuttaminen ei vaadi kovaa kuntoa tai pitkää hikistä patikkaa. :)
Kohtasin tuulimyllyillä brittipariskunnan, joka on lomaillut Chalkilla 30 vuoden ajan. "Emme koskaan väsy tähän maisemaan", he sanoivat. En epäile yhtään.
Chalki on pinnanmuodoltaan vuoristoinen ja luonto on karua. Puuttomat vuorten rinteet luovat maisemasta jylhän ja samalla karun. Chalkilla ei ole mainittavan upeita hiekkarantoja eikä tunnettuja nähtävyyksiä.
Mitä Chalkilla sitten voi tehdä?
Samaa, mitä Symillä ja Kastellorizossa, eli nauttia viehättävästä kylätunnelmasta ja lepuuttaa silmiään kauniissa maisemassa. ❤️ Ja ottaa iisisti.
Yöelämää Chalkilla ei ole, eikä paljon shoppailumahdollisuuksiakaan. Muutama matkamuistomyymälä löytyy, mutta vierailuni aikaan toukokuun alkupuoliskolla vain kaksi niistä oli auki. Saarella ei ole pankkia, mutta yksi pankkiautomaatti löytyy. Kortti toimii täälläkin lähes kaikkialla, korttimaksujen yleistyminen on muuten yksi edistyneimpiä muutoksia Kreikan saarilla viimeisen 5-6 vuoden aikana. Kymmenen vuotta sitten aniharva paikka otti vastaan kortteja ja aina piti kantaa mukana käteistä.
Nimborion katuja vaellellessa yksi asia käy pian selväksi - useampi kuin joka toinen talo on villa eli matkailijoille vuokrattava lomahuoneisto. Katseltuani taloja nyt neljä päivää arvioisin, että jopa 70-80% kylän rakennuksista on lomahuoneistoja.
Havainto hätkähdytti. Lomahuoneistoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, päin vastoin, on hienoa, että pieni saari saa elinkeinonsa matkailijoista ja matkailun turvin pystytään turvaamaan saarelaisille hyvä elämä ja tarvittavat palvelut. (Ilman matkailijoita Chalkin kokoiset saaret näivettyisivät pois.)
Hätkähdyttävää oli lomahuoneistojen määrä suhteessa paikallisten koteihin. Villoja on jopa niin paljon, että tulee tunne, kuin koko Nimborio olisi yhtä suurta lomakylää ja kourallinen paikallisia asuu siellä täällä resortin keskellä. Ainoastaan Santorinin kuuluisimmissa kylissä olen kohdannut saman ilmiön, mutta Santorini on Santorini. Pikkuisella Chalkilla en olisi odottanut tällaista.
Toki matkailijat täyttävät Chalkin vain kesäkuusta syyskuuhun, ja muun osan vuodesta suurin osa kylästä on tyhjä. Vielä toukokuussakin paikallisia on enemmän kuin vierailijoita, mutta kesäkuussa kaikki muuttuu ja heinä-elokuussa saari on tupaten täynnä.
Voi siis sanoa, että tuntemattomuudestaan ja matalasta profiilistaan huolimatta Chalki on kokoonsa nähden todella turistillinen. Turismi täällä vain on aivan erilaista kuin tyypillisesti turistillisina pidetyissä kohteissa.
Chalkille saapuvat vierailijat etsivät äärimmäistä rauhaa ja haluavat lomallaan istua villansa terassilla lukemassa kirjaa ja käydä rantakadun tavernassa syömässä hyvin. Ja kenties välillä pulahtaa uimatikkailta mereen vilvoittelemaan. He eivät etsi nähtävyyksiä, shoppailtavaa tai tanssiravintoloita. Täällä käy joogaryhmiä ja maalauskurssilaisia. Saapuessani tiistaina näin rantakadulla ryhmän keski-ikäisiä brittejä levittelemässä kahvilan pöydille ja tuoleille akvarellejaan. Yleisesti ottaen saarella lomailevien keski-ikä on jossain 50 tuolla puolen.
Täällä vaalitaan verkkaisuutta.
Agios Nikolaos -kirkon kellotornilta kylän uloimpaan reunaan saakka on alue, joka on lähes kokonaan täynnä brittiläisen Nissia Holidaysin omistuksessa olevia lomataloja. Tämä alue aivan erityisesti tuntuu omalta resortiltaan. Mutta aika ihanalta sellaiselta..!
Täällä kävellessä pystyn kyllä helposti näkemään itsenikin Nissia-villan terassilla kukkaistutusten keskellä siemailemassa aamukahvia ja katselemassa turkoosia merta... Yksi tällainen lomahuoneiston terassilta näkymä avautuu yllä olevassa kuvassa. Kyllä kelpaa lomailla.
Aretanassan terassilla loikoillaan auringossa. Uimatikkailta pääsee mereen.
Kylän toista päätyä puolestaan hallitsee saaren ainoa hotelli, Aretanassa.
Aretanassa vastaa niin sijainniltaan kuin tyyliltään Kastellorizon Megisti-hotellia, jossa majoituin viime lokakuussa. Saattaa olla, että ensi kerralla kun vierailen Chalkilla majoitun Aretanassa'ssa, tällainen näköalahaukka kun olen. (Eikä mulla todellakaan ole mitään terassejakaan vastaan... 😍)
Oma villa-majoitukseni Villa Klytia oli kyllä äärimmäisen mukava, ja selvästi Chalkin huoneistomajoituksen taso on keskimääräistä tasokkaampaa, mutta huoneeni oli vailla näköalaa.
Pondamos Beach
Chalkin rannat ovat vaatimattomia verrattuna Kreikan tunnettuihin rantalomakohteisiin, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin Symillä ja Kastellorizossa. (Kastellorizossa ei ole rantoja lainkaan! Uimaan mennään laitureilta.)
Chalkin tunnetuin ranta Pondamos sijaitsee noin kilometrin päässä Nimboriosta, ja sinne pääsee kylän läpi vievää pääkatua pitkin suoraan satamasta. Pondamoksen ranta on sekoitus hiekkaa ja pikkukiveä.
Pondamoksen rannalla on kaikki palvelut aurinkotuoleista mukavaan rantabaariin ja -tavernaan, ja onpa Nick's Tavernassa myös vuokrahuoneita.
Toinen kylää lähellä sijaitseva ranta on Ftenagia. Täällä vesi on aivan erityisen kirkasta ja turkoosia. Rantafasiliteetit ovat vaatimattomammat kuin Pondamoksella (esim. aurinkotuolit ovat jo eläkeiässä), mutta myös täältä löytyy mukava rantataverna sekä vuokrahuoneita.
MITEN CHALKILLE PÄÄSEE?
Lähin satama on Skala Kamirou Rhodoksella, josta muutaman laivayhtiön pienet yhteysalukset liikennöivät Chalkille kahdesti päivässä (talviaikaan harvemmin). Matka-aika on 40-50 minuuttia.
Rhodoksen pääkaupungista Chalkille pääsee isompien laivayhtiöiden reittiliikenteellä. Matka-aika on hieman pidempi, esimerkiksi Blue Star Ferriesillä 1 h 50 min. Reittiliikenteen yhteyksiä ei mene joka päivä.
Jos sinulla ei ole Rhodoksella omaa autoa käytössä, tai et halua maksaa pitkästä taksimatkasta, on helpompaa ottaa laiva Chalkille pääkaupungista. Skala Kamirou'hun ei ole kaupungista laiva-aikatauluihin ajoitettua bussiyhteyttä.
Rhodos Townista pääsee Chalkille kesäisin myös päiväretkelle pienillä retkialuksilla.
(Ateenastakin toki pääsee laivalla, mutta matka Pireuksesta kestää nopeimmillaan 17 tuntia. Jos tänne päin halajaa Ateenan suunnasta, on nopeinta ja itse asiassa halvintakin lentää Rhodokselle, ja lähteä sieltä hypähtelemään Dodekanesian saarille. :))
Mitäs sanotte Chalkista? Olisiko tällainen leppoisa saari sun tyylinen paikka lomailla? :)
