"Hyvää lomaa!" saan kuulla käytännössä aina, kun lähden Kreikkaan.
Mutta olenko mä lomalla?
En oikeastaan. Tai lyhyesti: en.
Päätyöni on sisällöntuottaja, ja tätä työtä, kuten montaa muutakin, voi tehdä etänä. Yksinyrittäjänä työaikatauluaan voi muutenkin rukata itselleen sopivalla tavalla. Työni antaa monia vapauksia, mutta en oikeastaan pysty pitämään sen enempää kunnon lomaa kuin palkansaajat.
Sen jälkeen kun 10 vuotta sitten ryhdyin yrittäjäksi, olen pitänyt oikean neljän viikon mittaisen loman vasta kahtena viime kesänä. Kahdeksan vuoden aikana en pitänyt yhtäkään täyttä viikkoa lomaa, vuoteen mahtui joitakin yksittäisiä töistä vapaita päiviä. Tuohon aikaan tein yritykseni ulkopuolella vielä muitakin töitä, vietin esimerkiksi kesälomani kesätöissä vanhassa työpaikassani Ahvenanmaalla (😅).
(Jaa että miksi uuvuinkaan..?)
Toki Kreikkaan matkustaessa pyrin keventämään - ja kevennänkin - työkalenteriani, mutta lomapäiviä en voi pitää. Teen töitä joka päivä. Useimmiten viikonloppuisinkin. Yrittäjät tietävät, että aniharvoin omasta yrityksestään tulee pidettyä täysin puhtaita 0 h-päiviä. Somessa tai blogissani tämä ei näy - omia kaupallisia yhteistöitä lukuunottamatta, tietysti. Seuraajilleni ulos päin näkyvien töiden lisäksi teen sisällöntuotantoa ja konsultaatiota Transmerille, kirjoitan raportteja ja pidän palavereita asiakkaitteni kanssa, kirjoitan asiantuntija-artikkeleita asiakkaiden kanaviin ja käsittelen valtavia määriä kuvia.
Työpäiväni Kreikassa eivät monelta osin eroa millään tavalla työpäivistäni kotitoimistolla. Maisema vain on erilainen. ❤️ Ja teen lyhempää päivää.
Ainoa merkittävä ero normaaliin työhöni on se, että en tee "purkkikuvauksia", kuten asian hellästi ilmaisen. ☺️ Normaaliin työviikkooni kuuluu poikkeuksetta paljon kuvaustyötä: kuvausrekvisiitan hankintaa, oikean valon kyttäämistä, välillä kuvauslokaatioiden etsintää sekä todella, todella paljon valokuvaamista.
Kun lähden pidemmäksi aikaa reissuun, kuvaan kaikki kyseisen kuukauden yhteistöiden tai omien kosmetiikkasisältöjeni tuotteet etukäteen. Materiaali kulkee mukana.
.
Olen kokenut toisenkinlaisen ajan. Yhtä lailla myös silloin olin joka päivä töissä, mutta sain kuukausipalkkaa siitä, että kirjoitin blogia. Minulla ei ollut käytännössä asiakkaita tai toimeksiantajia. Olin monta vuotta palkallinen ammattibloggaaja.
Se oli aikaa, kun saatoin lähteä Kreikkaan vaikka kahdeksaksi viikoksi ja kirjoittaa mistä tahansa. Kirjoitin melkein joka päivä Kreikasta. Näiden vuosien aikana syntyi pohja matkasisällöilleni, joista tuli omalla tavallaan blogini tärkeä jalka. Tulen aina olemaan häkeltyneen kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus tehdä niin. Se on ehkä suurimpia lahjoja, joita olen ammatillisesti saanut.
Olen joskus kertonutkin, että tulen kirjoittajaperheestä ja isäni oli kirjailija ja runoilija. Olen rakastanut kirjoittamista jo ennen kuin osasin kirjoittaa (sanelin kertomuksia äidille ja isälle, ja heidän piti kirjoittaa ne ylös.) Halusin pienenä olla kuin isäni, minustakin piti tulla kirjailija.
Lisäksi murrosikäisestä saakka halusin töihin matkatoimistoon. Halusin ylipäänsä jollain tavalla olla tekemisissä matkailun kanssa.
Kirjailijan lahjakkuutta en saanut, mutta yhtä kaikki päädyin muutaman mutkan kautta elättämään itseni kirjoittamalla. Onnekkaana sattumana synnyin blogisukupolveen. Tällaisellekin kirjoittamiselle on (ollut) tilauksensa. Kaikista ei tarvitse tulla kirjailijoita, copywritereita tai journalisteja, ja silti voi kirjoittaa työkseen. 💖
En enää voi lähteä Kreikkaan vain kirjoittamaan Kreikasta. Mutta voin lähteä tänne, ja tehdä töitä täällä.
Sekin on etuoikeus josta olen kiitollinen.
12 comments on “Töissä vai lomalla?”
Nyt tuntuu vähän ikävältä, kun minäkin olen sinua häirinnyt 'lomalla'. 🫣 Hyvä, että sulla on töitä, mutta ikävää, ettet voi vaan nauttia lomasta. Mut ainakin saat tehdä töitä noissa kuvankauniissa maisemissa, syödä ihanaa kreikkalaista ruokaa, kuvata noita upeita kohteita ja vähäsen nauttia tuosta kauneudesta.
En välttämättä ymmärtänyt tätä..! 😀🙈 En ole lomalla :) Luen blogikommentteja ja vastailen niihin samaan tapaan kuin kotonakin, tosin aina en ehdi tehdä sitä ekan vuorokauden aikana, mutta sama pätee myös kotiarjessa :)
Pidän lomaa heinäkuussa, kyllä mulla on nykyään vuosittain myös se oikea loma. 🙏🏻 Esim. toissa kesänä jätin läppärinkin kotiin lomalla ja olin koko kuukauden ilman tietokonetta - ensimmäinen kerta koskaan sen jälkeen, kun hankin läppärin..! Eikä edes tehnyt tiukkaa, olin iloinen! ☺️
Ymmärsin, ettet ole lomalla. 😉 Mutta, harmittelin sitä, että minäkin olen häirinnyt sinua Kreikan matkalla. Toivottavasti pystyt, kuitenkin nauttimaan Kreikan ihanuudesta, vaikka teetkin töitä!
Ette te häiritse mua, minusta on ihanaa, että mun lukijat ovat aktiivisia ❤️🙏🏻 Arvostan jokaista kommenttia ja olen kiitollinen siitä lukijakunnasta, joka minulla on. ❤️
Mulle saa aina laittaa kommentteja ja kysymyksiä, vaikka olisin lomallakin. ☺️ Jos en heti ehdi vastaamaan, vastaan sitten, kun on aikaa. 🙂
Kiva! 😍 Kuinka lämmintä Kreikassa on nyt toukokuussa? Entä ovatko uudet tuotteet auttaneet pigmenttiläiskien ehkäisyssä? Tämä kiinnostaa mua kovasti, koska mietin itsekin, että ovatko kokeilemisen arvoisia. 🤔
Tämä toukokuu on ollut paikallisten mukaan kylmin vuosikymmeniin, ja itsekin voin todeta, että on ollut odotettua viileämpää. Normaalisti toukokuussa on jo pysyvästi 25 - 30 asteen lämpötila ja suurimmaksi osaksi aurinkoista, nyt on ollut todella epävakaata; pilvistä ja sateistakin. Suurin osa päivistä on kuitenkin ollut ihan lämpimiä ja reilusti 20 asteen yläpuolella, ja 34 asteen päiviäkin on koettu.
Nyt on varmaan vähän liian aikaista vielä arvioida vaikutusta, kun aurinkoaltistusta on verrattain vähän (verrattuna koko kesään). Mutta ainakaan pigmenttiviikset eivät ole näkyvissä :)
Kiitos rehellisestä postauksesta :) Mä painiskelen todella pahan työkriisin kanssa. En ole koskaan oikein löytänyt sellaista omaa juttuani, jonka saisi muunnettua rahaksikin. Tai uskaltanut antaa tilaisuutta itselleni todella yrittää. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja koulussa olin siinä hyvä. Jotenkin mä ajattelin, että mä vain päätyisin kirjailijaksi tai muuksi luovaksi kirjoittajaksi, tietysti. Mutta moninaisten syiden takia niin ei ole käynyt. En ole uskaltanut yrittää ennen kuin vasta nyt, mutta nyt tuntuu, että olen menettänyt koko taidon... ja sen kokeminen on elämäni pahin identiteetti- ja muu kriisi! Olen nyt alkanut miettiä jotain sisällöntuotantoa, jossa saisi kirjoittaa, mutta toimittajaksi en ole päässyt ("sori, jäit toiseksi tälle jolla on jo kokemusta ja näyttöjä"). Olen miettinyt myös jotain sisällöntuotantotyylistä, mutta... enpä kyllä tiedä, onko yrittäjyys se mun juttu. Tosi hienoa, että avaat yrittäjyyden todellisuutta näin! Joskus etenkin sisällöntuotannosta saa turhan ruusuisen kuvan. Lisäksi sitä, kuinka hullun lailla omaan yritykseen joutuu sen alkuvaiheessa laittamaan työtä, ei ehkä näin lähinnä palkkatyössä ollut ymmärrä, eikä edes ole takuuta, kantaako se. Ainakin uskoa omaan juttuun pitäisi olla varmasti enemmän kuin minulla -_-
Mistä sä tiedät, ettei sulla ole kirjailijan lahjakkuutta? Ainakin sulla on erinomainen taito kirjoittaa elävästi pohdintoja ja elämäsi tapahtumia :) Tää kiinnostaa henkilökohtaisestikin, miten olet päätynyt tuohon, kun mietin putoaisiko harteiltani jokin taakka jos hyväksyisin että mun ei tarvitse olla juuri luova kirjoittaja.
Ihanaa REISSUA nyt kuitenkin, jos ei lomaa kerta :D
Momo,
Toivottavasti löydät jostain oman mahdollisuutesi kirjoittaa työksesi. ❤️ En tiedä, minkä tyyppistä sisällöntuotantoa haluaisit kirjoittaa (kun mainitsit, että olit sitäkin miettinyt), mutta ainakin kauneusalalla on mun käsityksen mukaan paljon tarjolla sisällöntuotannollisia hommia. :) Jos siis purkeista ja niiden sisällöstä kirjoittaminen olisi yhtään sun juttu..! Eri verkkokaupoilla esimerkiksi on valtavasti tarvetta tuotekuvausten, artikkelien, tuotevinkkien ja sometekstien kirjoitukselle. Ota rohkeasti yhteyttä! Jos siis tämän tyyppinen kirjoittaminen olisi luontevaa.
Sisällöntuotanto työnä saattaa joskus ollakin hieman "ruusuisempaa", jos asian näin voi ilmaista, sitä voi nimittäin tehdä myös palkansaajana ns. normiduunina toimistoaikoineen ja palkallisine lomapäivineen. 🙏🏻 Näitä kuukausipalkallisia sisällöntuottajan tehtäviä ei ehkä ole ihan niin paljon tarjolla, mutta niitäkin on.
Toivon kovasti, että jostain putkahtaisi se sun mahdollisuus..! ❤️ Muita hyviä vinkkejä en osaa antaa, kun itsekin päädyin nykyiseen työhöni ensin sattuman (--> ammattibloggaajuus) ja sitten hyvän verkoston ja kokemuksen (--> nykyinen duuni sisällöntuottajana) kautta. Yksinkertaisempi työ vaikkapa somesisällön tuottajana saattaa hyvin johtaa laajempiin kirjoitustöihin, joten kannustan kyllä laittamaan verkkoja vesille sen suhteen..! :) Ei siinä ainakaan mitään menetä. 🙏🏻
Jo siitä, että en ikinä jaksaisi kirjoittaa kirjaa.. :D Ei mulla juttu luista niin pitkään, enkä osaa luoda kirjan rakennetta. Multa on usein kyselty, koska multa tulee Kreikan saarihyppelyn opas, mutta en mä jaksaisi sitäkään kirjoittaa... 😂
Mulle sopii blogiformaatin lyhyiden ajatusvirta-tyyppisten tekstien tai asiantuntijatekstien kirjoitus. Kumpikaan ei riitä kirjailijaksi asti, enkä enää lapsuuden jälkeen ole kirjailijaksi kaivannutkaan. Tykkään tosi paljon siitä kirjoittamisesta, mitä nykyään teen. 🥰
Kiitos Momo! ❤️
Kiitos kannustavasta ja sydämmellisestä vastauksesta, tulipa tosi hyvä mieli tästä ^_^ <3
Kiitos vinkeistä! Pitää tsekkailla ja perehtyä noihinkin vaihtoehtoihin. Purnukoista kirjoittaminen olisi varmasti tosi hauskaa. Oon jotenkin ajatellut, että pitäisi olla esim. kosmetiikkalan koulutusta, mutta oon nyt yrittänyt irtaantua tuosta ajattelusta, että pitäisi olla jokin juuri tietty koulutus että voisi tehdä jotain... useat työt on kuitenkin sellaisia, että niihin voi hankkia osaamista niin montaa muutakin reittiä!
Oon myös alkanut kehittää luottamusta siihen, että asiat sutviintuu, tavalla tai toisella :) Ja vähentänyt omaa vaatimustasoa, tää on ollut mulle iso juttu hurjana suorittajana ja perfektionistina... Oon jopa alkanut ajatella, että ehkä mun pitäisikin alkaa tehdä jotain melko suorittavaa työtä, jotta jäisi henkistä energiaa tehdä sitä mitä todella tahtoo, vapaa-ajalla, eli luovaa kirjoittamista :) Olen ollut myös luovuuden kanssa tosi tukossa KAUAN, ja nyt vasta alan tajuta, miten iso osa siinä on ollut stressillä ja perfektionismilla. Joskus hellittämällä voikin saada paljon enemmän kuin jatkamalla pinnistelyä hamaan tappiin.
"Mulle sopii blogiformaatin lyhyiden ajatusvirta-tyyppisten tekstien tai asiantuntijatekstien kirjoitus. Kumpikaan ei riitä kirjailijaksi asti, enkä enää lapsuuden jälkeen ole kirjailijaksi kaivannutkaan. Tykkään tosi paljon siitä kirjoittamisesta, mitä nykyään teen. 🥰"
Aivan, mä jotenkin käsitin väärin, että olisit jäänyt haikailemaan kirjailijuuden perään. (Se olenkin mä itse, joka haikailee :D) Aivan ihanaa, että olet löytänyt itsellesi sopivan tavan toteuttaa itseäsi, ja vielä samalla antaa niin monille meistä lukijoista niin paljon <3 Mä näkisin, että samalla tavalla blogi voi antaa elämyksiä, viihdytystä, herättää tunteita ja ajatuksia, ja paljon muuta, kuin vaikkapa kirja :)
Tähän vastaaminen jäi pendaamaan... :)
Mulla on faktatietona, että purkeista kirjoittaa työkseen myös ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kauneudenhoitoalan koulutusta vaan he voivat olla esim. journalismin tai markkinoinnin alalta ;) Eikä heillä välttämättä ole myöskään suurta harrastuneisuutta intohimoisen "purkkimonsterin" tasolla. Mikä itselle tuntuu kummalta ajatukselta, mutta kertoo siitä, miten monenlaisilla taustoilla kauneusalalle päädytään töihin. Ja työtä voi tehdä ihan menestyksekkäästi - kun vain osaa kirjoittaa.
Itse näkisin kuitenkin alalla parhaimpana vahvuutena juurikin intohimon. Tämä extra näkyy aina tuotoksissa.
Tosi hieno juttu. 🙏🏻 Minullakin sama prosessi jatkuvasti menossa, ja onneksi tässä(kin) voi kehittyä. Edes vähän kerrallaan. ❤️
Hyvä ajatus :) Mä itse olen jaksanut kirjoittaa parhaiten silloin kun tein päivät ihan muuta duunia. Tuntui tosi hullulta, että tehtynäni 8 tuntia jotain ihan muuta, yhtäkkiä löysinkin tosi joustavasti aikaa myös kirjoittamiselle, ja aikaa jäi vielä muuhunkin. :) Kun taas nyt, kun kirjoitan päivätyökseni (valokuvauksen ohessa), tuntuu, että on välillä vaikea ehtiä saada kaikki valmiiksi ja on hetkiä, jolloin kirjoitustyö stressaa eikä tunnu lainkaan yhtä kivalta kuin silloin, kun teki päiväduunina jotain ihan muuta. Se kertoo vain siitä, että itselle mieluisatkin jutut voivat kuormittaa, eikä välttämättä olekaan kaikkien kohdalla ihan paras skenaario tehdä päivätyökseen jotain, joka on intohimo. Mu kohdalla luultavasti paras yhdistelmä olisi tehdä 2/3 päivästä suorittavaa perusduunia ja 1/3 luovaa työtä. Koen olevani 110% luova ihminen, mutta luova työ tuntuu kuormittavan paljon enemmän kuin kaavamainen suorittaminen. Kaavat rentouttavat.
☺️☺️❤️
Toivon kuulevani jonain päivänä, kuinka löysit oman tapasi toteuttaa kirjoittamista. 🙏🏻
Oi tuo ihana violetti huivi! <3
💜