En tiedä saatteko te usein äideiltänne kosmetiikka-aiheista sähköpostia, mutta minä sain viime viikolla. :)
"Subject: Meikkimietteitä.
Äitini meikkivalikoimaan kuului kakkumascara, puuteri, luonnottoman punainen
jauhemainen poskipuna ja kirkasvärinen huulipuna. Ei kulmakynää eikä
luomivärejä. Kulmat saivat olla luonnontilassa, ei niitä koskaan edes nypitty.
Äidin aikaan meikkaaminen tarkoitti vain kasvojen ilmeen hienoista korostamista, siis että puna toi esiin huulet ja ripsiväri silmät. Ulkonäköä ei yritetty
"parannella" tai kasvojen suhteita muuttaa. Tähän minäkin kasvoin enkä kai
siksi nuorenakaan erityisesti kiinnostunut ehostamisesta. Se oli vain jotain
mikä kuului tehdä "ulos" lähtiessä. Ei töihin, sehän oli tavallista arkea.
Minullakin oli kakkumascara ja puuteri, poskia en punannut koska se oli minusta
"tätimäistä". Ensimmäiset luomiväripalettini taisivat olla ne kaksi jotka
minulla on vieläkin, ja joista toisen kuvasit blogiisi. Outdoor Girl, ostettu
Stockan halpatavaratalosta Sestosta, jos oikein muistan. Luomiväreistä avautui
uusi mahdollisuus muokata ulkonäköään väreillä. Kuitenkaan en koskaan
varsinaisesti kiinnostunut siitä miten värit oikeaoppisesti luomille
levitettäisiin, vetelin vain omaan tyyliini.
Itse asiassa koko meikkaamisasia on valaistunut minulle vasta blogisi myötä.
Vasta nyt olen alkanut vähän katsoa miten ihmiset kasvojaan "plankkaavat".
Aikaisemmin huomasin lähinnä vain sen jos joku meikkasi huomattavan vahvasti ja / tai räikeästi. Nyt ihmettelen sinun loputtoman luovia variaatioitasi teemasta
silmät. Ja innostuksesi aiheeseen tuntuu ehtymättömältä.
Tämä oli vain tämmöinen äkillinen inspiraatio, kun muistin äitini ja kuinka hän
eteisen peilin edessä Kasarminkadulla punasi huuliaan kaupungille lähtiessään.
Hän oli mielestään huoliteltu leidi joskaan ei turhamainen tuhlari. Minuakin
hän yritti sovittaa tuohon leidimuottiin mutta ei onnistunut. Minusta ei
koskaan tullut hillittyä jakkupukunaista! :-)
Terveisin
Äiti"
Viesti on julkaistu äidin luvalla. :)
Millainen on teidän äitien suhtautuminen meikkaukseen? Millaisen "kosmetiikkaroolimallin" olette saaneet kotoa?
Ja heti alkuun suuret pahoitteluni kahden englanninkielisen otsikon käytöstä peräjälkeen. :) Tiedän, että ei-suomenkieliset otsikot häiritsevät joitain lukijoita.
Haluan vain muistuttaa teitä siitä, kuinka helposti saat melkeinpä minkä tahansa väripläjäyksen luomillasi sidottua tyylikkääksi kokonaisuudeksi käyttämällä mustaa rajausta. Olen tästä jo aiemminkin puhunut blogissa, mutta tässä vinkki tulee taas. Vaikka kokisit mustan muuten liian jyrkäksi rajaussävyksi itsellesi, niin värikkäiden meikkien kanssa se on must. Se vaan on. :)
Mikä ihmeen valju ja epämääräinen viritys tämä on? Ei näytä erityisen hyvältä vaikka lisäät ripsarinkin.
Mutta - kun rajaat silmän kauttaaltaan mustalla, saa meikki heti jonkun tolkun. Ja sehän näyttää ihan hyvältä! Ylä- ja alaluomen värit ikäänkuin "kiinnittyvät" toisiinsa, ne saavat raamit ja näyttävät kokonaisuudelta.
Luomilla L'orealin Arctic Blue ja Kryptonite Green. Meikki on muuten käänteisversio tästä meikistä. Tykkään yhdistelmästä paljon, olivat sävyt kummin päin vain.
Ja tässä vielä toinen versio mustan eyelinerin "paketoimasta" värimeikistä. Edes violetti tai vihreä rajaus ei tekisi tästä meikistä yhtä toimivaa. Musta sitoo sävyt yhteen. Tässä meikissä yläluomella Inglotin AMC Eyshadow 66 ja alaluomella Inglotin D.S. 504.
Huomasinpahan sitten jälkeenpäin, että unohdin meikata alaripset kumpaankin meikkiin! ^_^
Yläluomen rajaukseen käytän useimmiten geeli- tai tussirajausta, ja alaluomen sisärajaukseen MACin kajalia sävyssä Smolder. Smolder on mustin, pehmein, pigmenttirikkain ja pysyvin kajal mitä olen kokeillut, enkä muuhun vaihda.
Kuinka moni teistä käyttää mustia rajauksia, ja kuinka moni taas vierastaa niitä? Itse voin paljastaa, että aloin käyttää mustaa rajausta vasta samoihin aikoihin kun löysin värikkäät meikit, eli noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen en voinut kuvitellakaan käyttäväni mustaa, olinhan niin vaalea. Nyt taas on vaikea kuvitella meikkiä ilman mustaa. Se on ylivoimaisesti eniten käyttämäni rajaussävy.
Vaikka viihdyn 3-kymppisenä, joudun tunnustamaan, että joka vuosi se aina vähän kirpaisee. Vanheneminen nimittäin. Täytän tänään 32, ja se kuulostaa minusta erittäin aikuiselta. 32-vuotias on vielä nuori, mutta koen itse olevani vielä nuorempi. ^_^
Luen lehdestä juttuja 32-vuotiaista, ja heillä on jo liuta lapsia, omakotitalo rakennettuna ja aikuisen ihmisen kokenut ja tyyni ilme kasvoillaan. Tiedän, tiedän, nämä ovat klisheitä. Mutta he tuntuvat silti niin kaukaisilta, kun ajattelen itseäni. Koska minulle tulee se ilme kasvoille? Koska minä alan artikuloida tasaisesti ja rauhallisesti? Milloin ostan beigen trenssitakin ja pashminahuivin? Ja koska vaihdan raidalliset lapaseni nahkahansikkaisiin?
En varmasti ole ainoa 3-kymppinen, joka miettii näitä juttuja ja kokee pientä anti-aikuistumiskriisiä. Välillä pohdiskelen, että onkohan minussa jotain biologisestikin pielessä, kun ei mitkään vauvakellot kilkata enkä osaisi kuvitellakaan, että minulla vielä (!) olisi lasta. Olenhan niin nuori! ^_^ Yritän olla ajattelematta sitä, että elämä viuhuu ohi niin kauhean nopeasti. Lapsena kesälomakin oli hurjan pitkä aika, mutta nyt ei enää voi miettiä, että "no onhan mulla aikaa vaikka ensi vuonna..." Ensi vuosi ja sitäkin seuraavat tulevat ihan justiinsa. Jos aikoo ja haluaa tehdä jotain, suunnitelmat pitää toteuttaa mielellään nyt eikä huomenna. Minua stressaa vanhenemisessa se, että enää ei voi odottaa loputtomiin. On vain tehtävä.
No mutta menipä tämä synttäripostaus nyt synkäksi! Se ei ollut ihan tarkoitus. Olen kuitenkin mieluummin 3-kymppinen kuin 2-kymppinen, kyllä tämä on ihan mukava ikä. Kaikki iät ovat mukavia. Kun vaan vuosi venyisi vaikka 730 päivään... ^_^
Kuva muuten on parin viikon takaisista Indiedaysin kuvauksista, ja sen on ottanut blogikollegani Veera. Kuvaan saatiin mielestäni ikuistettua mahtavasti Karkkipäivän henki! :)
Edit. Kiitoksia paljon kaikille onnitteluista! <3 Paras lahja tänään oli kuitenkin se, kun sisareni O yllättäen soitti...! Olin niin iloinen että itketti. En ole kuullut hänen ääntään vuoteen.
