Niin kuin Kreikan saarihyppelyilläni usein käy, päädyn ihan muualle kuin olin ajatellut. Tarkkoja suunnitelmia minulla ei ole, mutta jokin hahmotelma saarialueesta. Tällä matkalla se oli Dodekanesia.
Löysin itseni kuitenkin Koillis-Egean saarilta ja lopulta Samokselta.
Olen ollut Samoksella kerran aiemmin ja tästä on pian 23 vuotta. Kreikkalainen ystäväni Milton oli suorittamassa Samoksella varusmiespalvelusta, ja hänellä oli käytössään isovanhempiensa asunto saaren pääkaupungissa. Teimme sisareni kanssa spontaanin syyslomamatkan Miltonin ”mummolaan”.
Matkalta jäi lähinnä mieleen pääkaupungin kaunis keskusaukio sekä viileä ja tuulinen sää, joka melkein esti paluu-laivamatkamme Ateenaan. (Se oli ensimmäinen kerta kun tajusin, ettei laivayhteyksiin Kreikassa voi tai pidä luottaa sääolosuhteiden takia, ja seikka voi aiheuttaa lennolta myöhästymisen).
Nyt tupsahdin Samokselle varoittamatta vähän sellaisella ”käydäänpä kääntymässä, kun Fournilta on sopiva laivayhteys” -asenteella. Ajatuksena oli tehdä nopea parin päivän pysähdys ja jatkaa sitten Dodekanesian pienille saarille.
Kuusi päivää myöhemmin olin yhä saarella ja tunsin, että en haluaisi lähteä.
Samoksesta paljastui yksi mun saaria. 23 vuotta sitten itämään jäänyt Samos-suhde jalostui tänä keväänä vahvaksi kemiaksi. ❤️
Toivon, että minulla on joskus aikaa kirjoittaa Samoksesta laajempikin postaus, mutta tänään haluan kirjoittaa kokemuksestani Ano Vathyssa. Postauksen kuvitus on sieltä.
Ano Vathy, tai pelkkä Vathy, on Samoksen pääkaupungin alkuperäinen vanha kylä. Se sijaitsee satamakaupungin yläpuolella rinteessä.
Vathyn kanssa yhteen kasvanut moderni alakaupunki on nimeltään Samos Town, mutta kaikki kutsuvat pääkaupungin taajamaa Vathyksi. ’Ano Vathy' tarkoittaa Ylä-Vathya.
En edellisellä Samoksen vierailullani käynyt Ano Vathyssa. Kylään on lyhyt 15 minuutin kävelymatka alakaupungista, mutta tämän 15 minuutin aikana tuntuu, kuin nousisi aikakoneella toiseen aikakauteen.
Olen käynyt sadoissa kreikkalaisissa kylissä, mutta en koskaan Ano Vathyn kaltaisessa. Arkkitehtuurisesti ja tunnelmallisesti kylä oli minulle ainutlaatuinen kokemus. Ano Vathy lumosi minut täydellisesti.
Kun ohittaa Ano Vathyn arkkitehtuurisiin nähtävyyksiin lukeutuvan koulurakennuksen vuodelta 1901, alkaa pienten, autottomien kujien labyrintti. - Mutta tämä on aivan erilainen labyrintti, kuin kykladeille tunnusomaiset vitivalkoisten sokerikuutiotalojen muodostamat vanhat kylät.
Minusta tuntui, kuin olisin yhtäkkiä lipunut esiripun takaa johonkin keskieurooppalaiseen kylään tai Hans Christian Andersenin satukylään. Näkymät eivät muistuta millään lailla muita Samoksen kyliä. Tai - ne eivät muistuta mitään toista tuntemaani kreikkalaista kylää.
Ano Vathyn historia ulottuu ainakin 1500-luvulle, mutta nykyinen kylä rakennuksineen on valtaosin 1800-luvulta.
Ano Vathyn ydin on niin tiheää labyrinttia, etteivät alueen kadut ja kujat näy Google Mapsissa, vaan tällä kohtaa näkyy vain rykelmä taloja. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä takaisin alakaupunkiin löytää aina palaamalla alaspäin; lopulta päädyt isommalle tielle.
Suosittelen kuitenkin tarkoituksella vähän ”eksymään” tänne, sillä päämäärätön vaeltelu Ano Vathyssa palkitsee. Yhä uudet ja uudet rappuset johdattavat kulkijan aina vain ylemmäs, toinen toistaan kiehtovammille kujille, portaille, kirkoille ja pikku-aukioille. Välillä talojen lomasta pilkahtaa panoraamanäkymä alakaupunkiin.
Minulla menee melkein iho kananlihalle, kun ajattelen Ano Vathya. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään, ei myöskään kauppoja – eikä turismi ole läsnä yhdenkään matkamuistomyymälän tai edes postikorttitelineen verran. Ano Vathyssa voi vaeltaa tuntien olevansa autenttisessa 1800-luvun Kreikassa.
Voi melkein kokonaan unohtaa modernin ajan, sillä kylässä ei näe autojakaan. Kiireisen alakaupungin syke ei yllä ylös Ano Vathyyn, ja vilkkainta mitä täällä kohtaa, on puoliksi torkkuvia kissoja jotka seuraavat laiskasti katseellaan, kun kuljet ohi.
Käveltyäni ajattomalta tuntuvan ajan Ano Vathyn hiljaisilla kaduilla, kuulin ylempää yhtäkkiä ääniä. Nousin jyrkkää katua ääniä kohti, ja yhtäkkiä edessäni oli pikkiriikkinen aukion tapainen reunallaan siro kirkko sekä pikkuinen rustiikkinen taverna.
Tavernan edustalla istui joukko ihmisiä; keski-ikäinen pariskunta, iäkäs slipoveripaitainen mies, nuorempi mies ja kouluikäinen poika värikkään muovisen reppunsa kanssa. Hämmästyksekseni poika oli pukeutunut kevyttoppatakkiin tuona 27-asteisena päivänä. Raidalliseen, vähän liian ahtaan näköiseen puseroon sonnustautunut pönäkkä isäntä nojasi tavernan oviaukkoon.
Pienen kirkon viereiseltä kadulta käveli nainen vaaleanpunaiseen hilkkaan puetun koiran kanssa. Myös nainen ja koira liittyivät tavernassa istuvien seuraan.
Väki rupatteli keskenään pehmeästi ja tuttavallisesti. He selvästi tunsivat toisensa. Kyläläisiä.
Näky oli kaiken nukkuvan hiljaisuuden jälkeen odottamaton ja jollain lämpimällä tavalla liikuttava. Ihmisiä. Anovathylaisia.
Kiersin terassimaisista tasoista koostuvan aukion ja kuvasin antaumuksella kauniita rakennuksia. Tunsin tavernan asiakkaiden katselevan minua. Heidän iltapäivänsä keskelle ilmestyi muukalainen kameroineen.
Katsoin kelloa, se oli 17. Lounas oli jälleen jäänyt väliin ja minullahan oli nälkä.
Menin tavernaan ja tilasin vakioannokseni eli horiatikin. Olin ainoa ruokailija – kanta-asiakkaat siemailivat frappejaan ja limsojaan.
Tavernan vakavailmeinen isäntä toi minulle korkean lasillisen retsinaa sekä horiatikin, joka oli kuin suoraan vanhan ajan Kreikasta; valtava family-size-kulhollinen ronskisti pilkottua kurkkua, tomaattia, sipulia ja paprikaa kruununaan parin-kolmensadan gramman järkäle fetaa.
(Olin tilannut valkoviiniä, mutta mitäpä pienistä. Vaaleaahan retsinakin on..! :) )
Siinä aterioidessani katselin tavernan ihmisiä. Siinä he istuivat, kuin olohuoneessaan perheen kesken. Tupakoiden, siemaillen hitaasti juomiaan. Aikuiset ehkä työpäivänsä, poika koulupäivänsä jälkeen. Nainen koiransa kanssa oli istahtanut tavernaan kesken koiran ulkoilutuslenkin.
Tavernassa kokoontuneita yhdisti elementti, joka tänä päivänä on yhä vähemmän arvostettu: joutilaisuus. Sitä suorastaan vältellään. Samalla se on jotain, mitä moni meistä ei enää edes osaa. Koko ajan pitää tehdä jotain, olla produktiivinen, olla hyödyllinen. Tai sitten viihdytämme itseämme Netflixillä ja somella.
Katsoin itseäni. En osannut syödä salaattianikaan ilman, että vilkuilin koko ajan puhelintani. Tätäkin hetkeä piti jotenkin suorittaa: miettiä, minkä kuvan kohta jakaisi somessa. Tunsin melkein punan nousevan kasvoilleni. Nyt en avaisi Instagramia vaan olisin tässä ja täällä, sekä mieli että ruumis.
Kyläläiset istuivat ja antoivat ajan kulua. Kellään ei vaikuttanut varsinaisesti olevan tärkeää asiaa, he vain istuivat siinä kiireettöminä, vaihtaen välillä sanan tai kaksi. Kukaan ei katsonut puhelintaan. Paitsi nuorempi mies muutaman kerran.
Miehen seurassa ollut poika otti välillä esiin leluautonsa ja asettui maahan leikkimään. Hän vaikutti ehkä aavistuksen tylsistyneeltä. Mietin, oliko nuori mies pojan isä vai kenties isoveli. Pojan puheesta tunnistin sanan ’spiti’, koti. Se toistui monta kertaa. Vastauksen äänensävystä tulkitsin, ettei miehellä ollut vielä kiire kotiin. Tavernan isäntä kantoi pöytään uuden frappen ja antoi pojalle vesipullon.
Jossain vaiheessa paikalle juoksi kaksi isompaa koiraa. En tiedä olivatko ne katukoiria vai jonkun omistamia, mutta tavernan väki tunsi ne ja koiria tervehdittiin. Vaaleanpunahilkkainen koira ei ollut moksiskaan, sillekin isommat haukut olivat selvästi tuttuja.
Koirat pyörivät hetken tavernan pöytien välissä kuin nelijalkaiset kanta-asiakkaat konsanaan ja asettautuivat sitten viereiselle kujalle makaamaan. Poika meni niiden luokse juttelemaan. Ohi kulki kaksi vanhempaa kouluikäistä poikaa. Taas tervehdittiin puolin ja toisin, myös koirakantikset.
Istuin. Minunkin aikani kului.
Salaattini oli niin iso, että en lopulta saanut sitä loppuun. Kun pyysin laskun, se oli 5€. Iso salaatti ja viinilasi.
Kyllä, nyt oltiin todella menneen ajan Kreikassa.
Lähtiessäni laskeutumaan takaisin alakaupunkiin minun teki mieli viipyillä. Puhelimestani oli akku loppu enkä ilokseni voinut enää räplätä sitäkään.
Kiersin vielä muutaman kujan ja ohitin pari aiemmin näkemääni – ja valokuvaamaani – kissaa, jotka olivat samoilla sijoillaan kuin kaksi tuntia sitten.
Joutilaisuuden lahja. Kun sitä joskus osaisi vielä hyödyntää. Me kaikki tarvitsisimme joskus ripauksen Ano Vathya elämäämme.
Kaupallinen yhteistyö: Mádara
Täältä tulisi viimein esittely Mádaran uudesta Skinonym-meikkivoiteesta :) Voit myös voittaa itsellesi toivomasi Mádaran meikkivoiteen.
SKINONYM SEMI-MATTE PEPTIDE FOUNDATION (39,90€ / 30 ml) on Mádaran värikosmetiikka-perheen uusi jäsen.
Iloisia uutisia mattaisempien meikkivoiteiden ystäville: kuten nimi kertoo, Skinonym on puolimattainen meikkivoide. Mikäli olet kokenut Mádaran Skin Equal -meikkivoiteen liian hehkuvana, kokeilepa Skinonymia. Skinonym ei ole klassisen mattainen, mutta selvästi himmeämpi sekä paljon vähemmän "öljyinen" kuin Skin Equal.
Ihastuttavan kevyt ja miellyttävän tuntuinen koostumus on aloe vera -pohjainen ja sisältää mm. antioksidanttisia pioninjuuri- ja mustikkauutteita sekä ihoa kiinteyttävän luonnollisen peptidiyhdisteen. (Lue lisää Mádaran käyttämistä peptideistä täällä.) Mattaisuutta tuovat kaoliini, riisitärkkelys sekä silica. Skinonym sisältää myös mehiläisvahaa, eli tämä meikkivoide ei ole vegaaninen.
Skinonym-meikkivoiteesta on alkuun saatavilla kuusi sävyä. Sävykartalle on saatu myös uusi välisävy: neutraali beige #35 True Beige. Ehkä tämä sävy pian liittyy täydentämään myös Skin Equalia..?
True Beige sopii sinulle, jonka ihon sävy on lämmin tai neutraali keskivaalea. Aiempi ainoa keskivaalea sävy #30 Ivory Beige on viileä, eikä Mádaralla oikein ollut kunnon vaihtoehtoa lämpimälle keskivaalealle sävylle (on pitänyt sekoittaa yhteen sävyjä 20 ja 40). True Beige on odotettu ja todella hyvä lisäys! 🙏🏻
Minun ihoni on niin lämmin, että sävy #40 Sand on yhä kaikkein paras, - ja itse asiassa Skinonymin Sand on iholleni vieläkin täydellisempi match kuin Skin Equalin Sand. Vaikka sävyt Skinonym- ja Skin Equal -meikkivoiteissa ovat samannimiset ja niiden on tarkoitus vastata toisiaan, niissä on koostumuseroista johtuen pieniä nyanssieroja. Skinonymin sävy 40 on hitusen Skin Equalin Sand-sävyä vaaleampi, ja kun testasin Skinonym-Sandia huhtikuiselle, vielä talven "kalpealle" iholleni, match ei olisi voinut olla täydellisempi! 😍
(Skin Equalin #40 menee paremmin kesäruskettuneella iholla.)
Katsokaa, eikö ole ihan mun sävy! :)
Tässä kasvoilla Skinonymin sävy #40 Sand. Huulilla sekä poskilla Mádaran Velvet Wear -huulipuna sävyssä #34 Whisper. Whisper on todella kaunis ja wearable, aavistuksen persikkainen nudebeige.
Pyysin tätä postausta varten myös nämä kolme Velvet Wear -huulipunan sävyä, jotka ovat ilmestyneet sen jälkeen, kun Velvet Wear -kokoelman ensimmäiset sävyt lanseerattiin.
Mun mielestä Mádaran huulipunakoostumus on niin loistava, että halusin esitellä nämä kolme uudempaakin sävyä! Tutustu Velvet Wear -huulipunaan lähemmin täällä. Kyseessä on satiininen, erittäin ohut, ei-yhtään-kuivattava "barely there" -huulipunakoostumus kauniilla, luonnollisilla nudehenkisillä sävyillä. Annoin Velvet Wearin koostumukselle arvosanan 10+ 😍
Sassy - Whisper - Aura
Odotin Skinonymin olevan peittävämpi kuin Skin Equal, koska mattaiset koostumukset usein formuloidaan peittäviksi. Skinonym osoittautuikin läpikuultavammaksi kuin Skin Equal, ainakin minun ihollani. Ja tykkään siitä! 👌 Vaikka rakastan Skin Equalin hehkua, Skinonym tekee mielestäni luonnollisemman näköisen ihon. Koska pinta ei ole täysin mattainen vaan pikemminkin satiininen, jälki on äärimmäisen kaunis ja luonnollinen, luoden "my skin but better" -vaikutelman. Iho heijastaa luonnostaan valoa, eikä täysmattainen iho näytä luonnolliselta. Skinonymin satiininen pinta vastaa ihon luonnollista himmeää kuultoa.
Koska Skinonymissä on suhteessa vähemmän öljyjä ja rasvoja kuin Skin Equalissa, koostumus tuntuu myös ohuemmalta. Se levittyy napakammin kuin Skin Equal, mutta vähempiöljyisyys ei millään lailla verota Skinonymin työstöaikaa.
Luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden ongelmanahan oli pitkään niiden nopea jymähtäminen ihoon sekä epätasainen levittyvyys, kun pigmentit eivät ehtineet kunnolla levittyä iholle ennen kuin meikkivoide jo "kuivui " ihoon. 2020-luvun luonnolliset meikkivoiteet ovat kuin toisesta maailmasta, ja Mádaran luomukset kuuluvat parhaimmistoon. Levittyvyys on niin täydellisen miellyttävä, että enää ei voida puhua puolella sanallakaan erosta normikosmetiikan meikkivoiteiden liukuvuuteen.
Luonnonkosmetiikassa ei tietenkään käytetä silikoneja, jotka aikaansaavat synteettisen meikkivoiteen liukuvuuden, mutta uuden teknologian luonnolliset esteriöljyt mahdollistavat luonnonkosmetiikassa saman suorituksen - ilman silikoneja. 👏
Mádara-look
Meikkivoide: Skinonym, sävy #35 True Beige
Peiteaine: Luminous Concealer, sävy #33 Sand
Poskilla: Guilty Shades-monitoimiväri, sävy #63 Seduction
Huulilla: Velvet Wear -huulipuna, sävy #37 Sassy
Kulmakarvat: Grow & Fix -kulmakarvageeli, sävy 02 Smoky Blonde
Ripset: Come Closer Infinite Lash Mascara
Saan arpoa kolmelle teistä Mádara-meikkivoiteen. 🙂
Osallistut arvontaan kertomalla, kumpi Mádaran meikkivoiteista olisi sun meikkivoide. Voit voittaa valitsemasi meikkivoiteen.
🌔 Puolimattainen ja superluonnollinen Skinonym
vai
☀️ Valoaheijastava ja kosteuttava Skin Equal
Osallistumisaikaa on kuun loppuun, 31.5.2023 saakka.
Edit. Arvonta suoritettu. Voittajat ovat: Aud, Unkki ja Ansu.
Säännöt:
Arvonnan järjestää Karkkipäivä & Mádara Suomi
Arvontaan voi osallistua 27.-31.5.2023
Osallistua voi vastaamalla arvontakysymykseen
Osallistuneiden kesken arvotaan 3 kpl Mádaran meikkivoiteita, arvo à 39,90€
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Osallistumalla arvontaan hyväksyt säännöt.
Tapaus Pserimos.
Täydellinen esimerkki siitä, miten vaikeaa matkayhteyksien selvittely ja suunnittelu voi Kreikassa joskus olla. Ilmiö on tullut minulle hyvin tutuksi viimeisen 10 vuoden aikana, ja vaikka olen tottunut asiaan ja hyväksynyt, että Kreikassa vain on näin, yhä se hämmästyttää.
Oman sekavan ja monimutkaisen keissinsä muodostavat Kreikan kaupunkien ja provinssien väliset bussiyhteydet, joita on lähestulkoon mahdoton selvittää etukäteen. Tämän kirjoitukseni aiheena ovat kuitenkin laivayhteydet, ja tarkemmin sanottuna virallisen liikenteen ulkopuolella olevien pienten saarten yhteydet.
Pserimos on pieni saari Kosin ja Kalymnoksen välissä. Asukkaita saarella on noin 80 ja se on niin pieni, ettei saarella käsittääkseni ole edes kunnollista kylää. Silti - Pserimokselle voi varata pakettimatkan (!) ja saarella on charterlomahotelleja.
Johtuen tästä(kin), olen ollut Pserimoksen suhteen todella utelias. Mikä tekee 80 ihmisen saaresta sellaisen, että sinne on kehittynyt järjestäytynyttä turismia..? Pserimoksella on jopa all-inclusive-hotelli! Tällä matkalla halusin vihdoin ottaa selvää, mikä Pserimos on oikein laatuaan.
Tämä pieni saari on nimeltään Kastellorizo
Apollomatkojen sivulta:
"Tekemistä Pserimoksella
Pserimoksella ei ole ajoneuvoja eikä katuja, vaan matka taittuu täällä jalkaisin. Voit vaeltaa oliivilehtojen läpi kukkuloilla, nähden pieniä kirkkoja. Matkan päätteeksi on mukava pulahtaa kirkkaaseen mereen. Ilmassa tuoksuu timjami ja hiljaisuudessa arjen huolet unohtuvat."
Yritykset googlata ennakkoon laivayhteyksiä Pserimokselle eivät tuottaneet mitään tulosta, eikä sähköposteihini vastattu, kun lähetin pserimoslaisille hotelleille kyselyjä. "Hei, miten teille pääsee omatoimisesti?"
Netistä löytyy sivuja, jotka ohjaavat Pserimokselle liikennöivien laivayhtiöiden sivuille, mutta kun menet laivayhtiön sivulle ilmeneekin, ettei mitään yhteyttä ole.
Tiesin, ettei Pserimokselle ole ns. virallisia laivayhteyksiä. Kaikki Kreikan viralliset ja säännöllisen aikataulun mukaan vuoden ympäri tai sesongeittain kulkevat reittiliikenteen aikataulut löytyvät verkosta, esimerkiksi kreikkalaisten matkatoimistojenkin käyttämältä Openseas-sivustolta.
Silloin kun laivayhteys ei löydy Opeanseas'ista (tai muulta luotettavalta laivaliikennesivustolta), voi päätellä, että liikenne kyseiselle saarelle hoituu joko taksiveneellä tai paikallisen pienen yhtiön toimesta. Tällaisia pikkuisia saaria vailla virallista yhteyttä on Kreikan saaristossa valtavasti.
Koska Pserimos sijaitsee Kosin ja Kalymnoksen välissä, oli selvää, että yhteys kulkee jommalta kummalta saarelta. Apollomatkojen pakettimatkalla yhteys kulkee Kosin kautta, ja Apollo järjestää itse lomalaisilleen kuljetuksen kohteeseen.
Okei. Selvittäisin yhteydet Kosilla.
Kosin päiväristeilyillä on vahva piraattiteema
Kosin matkatoimistoissa selvisi, ettei asia ollutkaan selvä edes Kosilla - vaikka yhteys Pserimokselle todella on olemassa Kosin Mastiharin satamasta.
Ensimmäisessä matkatoimistossa ei osattu sanoa muuta kuin vinkata Kolmen saaren huviristeilyistä, joita tehdään Kosin kaupungista Pserimokselle ja kahdelle muulle saarelle. Mutta en halunnut millekään piraattiristeilylle Jack Sparrow'n ja kumppanien seurassa (pysähdys Pserimoksella vain tunti), minä olin menossa Pserimokselle yhdeksi tai kahdeksi päiväksi.
Toisessakaan toimistossa ei osattu auttaa, mutta vinkattiin toimistosta, jossa ehkä osattaisiin.
No, sinne sitten.
Tässä toimistossa virkailija ilokseni vastasi myöntävästi kysymykseeni, "Do you have information about boats from Mastihari to Pserimos?"
Mutta.... en saanut virkailijalta laivan aikataulua. Sen sijaan virkailija soitti puhelun ja kertoi; "Huomenna olisi yksi yhteys ja seuraava on sunnuntaina. Kummanko haluat varata?"
Sanoin, että en halunnut varata juuri nyt kumpaakaan. Halusin vain tietää, milloin laiva kulkee, jotta voin suunnitella matkaani. Virkailija vastasi: "Okei, tule sitten uudestaan kun tiedät, milloin pääset lähtemään, niin varataan sinulle lippu.
Toistin, että olisin vain halunnut saada laivan aikataulun. Mutta virkailija katsoi minua hymyillen silmiin ja sanoi, "Tule uudestaan kun pääset lähtemään, niin varaan sinulle lipun."
Olin niin häkeltynyt, että en osannut enää jatkaa keskustelua. Rouva ei selvästikään aikonut antaa minulle Mastiharin laivan aikataulua. Päättelin, että hän halusi varmistaa saavansa varauksesta tulevan komission omalle toimistolleen, eikä siksi halunnut antaa minulle avaimia omatoimiseen etenemiseen.
Kimpaantuneena päätin lähteä itse Mastiharin kylään selvittämään aikatauluja. Johan nyt on kumma!
Ylipäänsä tuntuu käsittämättömältä, ettei Kosin kaltaisen hyvin matkailullisen saaren pääkaupungissa muka yleisesti tiedettäisi saaren toisesta satamasta lähtevien laivojen aikatauluja.
Mutta – Kreikassa jotkin asiat toimivat juuri näin. Siinä missä meillä Pohjoismaissa on totuttu yleishyödyllisen informaation laajaan saatavuuteen, ja että käytännössä ihan kaiken liikenneyhteyksiin ja matkailuun liityyvän tiedon löytää netistä, Kreikassa informaatio on usein hyvin paikallista. Jopa niin paikallista, että 20 kilometrin säteellä toisistaan sijaitsevien paikkakuntien välillä ei välttämättä tiedetä toisen kylän bussi- tai laivaliikenteestä. Kreikassa saa hyvin tyypillisesti vastauksen; ”En tiedä, kysy paikan päällä”. Hyvin yleistä on myös se, että tieto ei ole netissä vaan asianomaisille täytyy soittaa tai kysyä suoraan henkilökohtaisesti.
Selvä, kysytään sitten paikan päällä.
Hurautin bussilla puolen tunnin matkan Mastiharin kylään.
Ihan bussipysäkin vieressä oli laivayhtiön pömpeli. Information – Tickets.
Menin kioskille. Se oli kiinni ja ikkunassa kyltti: ”Ticket Sales at the Issue Ticket Booth in the Port”. Ikkunassa oli myös kaksi aikataulua, toinen kreikaksi, toinen englanniksi.
Ticket sales -lapun nuoli osoitti kadun toisella puolella olevan tavernan suuntaan, ja tavernan sisäänkäynnin yläpuolella olikin kyltti ”Speed Boat To Kalymnos, Info here”. Kalymnokselle menevä alus varmastkin pysähtyy myös Pserimoksella, ajattelin. Kysyn sieltä, niin asia selviää kaikkein nopeiten.
Kävelin tavernaan. Erittäin ynseän näköinen baarimikko heitti minuun katseen ja sanoi, ”Just a moment, I’m making coffee”.
Miehellä oli ilmeisesti huono aamu meneillään kun oli jo tähän aikaan päivästä huonotuulinen. Kello ei ollut edes yhtätoista.
Odotin. Miehen palatessa tiskin taakse kysyin Pserimoksen laivasta.
Mies vastasi:
”Look, my job is to make coffee, I don’t know about boats. You have to ask at the port”.
Katsoin miestä ja vilkaisin sitten oven yläpuolella olevaa ”Speed boats – Info here” -kylttiä. Osoitin kylttiä varovasti. ”Tuossa lukee, että täältä saisi tietoa Kalymnoksen laivoista”.
Mies menetti vähänkin kärsivällisyytensä. Hän näytti silminnähden ärtyneeltä.
”Look, I know about coffee, not boats. Go ask at the port”.
Jahas, asia selvä.
Mutta sataman lippukioskit olivat kiinni. Ne oletettavasti avautuisivat vasta hetkeä ennen päivän ensimmäisen laivan lähtöä.
Palasin isommalle lipputoimistolle tutkimaan aikatauluja. Kreikan kielinen osoittautui Pserimoksen aikatauluksi.
Yritin muistella mitä olivatkaan viikonpäivät kreikaksi, kiriaki ainakin oli sunnuntai mutta mikä olikaan tetarti… Lopulta kävelin takaisin epäystävällisen baarimikon tavernaan ja kysyin apua eräältä asiakkaalta.
Varmistui, että Pserimoksen laivayhteys kulki keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Mikäli ei halunnut yöpyä saarella, sunnuntai oli ainoa vaihtoehto; vain sunnuntaina kulki sekä aamu- että iltavuoro Pserimokselle.
Noniin. Vihdoin selvitetty!
Selvisi myös, että Mastiharista liikennöi kaksi laivayhtiötä, Anek ja Anem, joista Pserimoksella pysähtyy vain Anem.
Aikataulusta löysin osoitteen Anem-yhtiön nettisivulle. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, mitä tietoa sivu antoi Pserimoksesta. Ihmettelin, ettei Google-haku ollut löytänyt Anem-yhtiön aikatauluja.
No: Anemin sivulla ei mainita Pserimosta sanallakaan. Yhtiön aikataulun mukaan alus liikennöi vain Kosin ja Kalymnoksen väliä.
Case closed.
Pserimoksen aikataulu oli kirjaimellisesti mahdollista saada selville vain hankkiutumalla henkilökohtaisesti Mastiharin satamaan. Tätä on Kreikka.
