26.09.2023

Ovatko kosmetiikan hajusteet turhia?

Tässäpä kestoaihe, joka nousee tasaisin väliajoin kosmetiikkakeskusteluissa. Myös Karkkipäivässä, ja inspiroiduin omistamaan aiheelle oman postauksen, kun kysymys jälleen nousi esiin kommenttilaatikossa viime viikolla.

Kysymys on perusteltukin, sillä vastaus ei ole yksiselitteinen.

Ensin tulee tietysti määritellä, mitä on "turha" tässä yhteydessä - tarkoitetaanko turhaa iholle vai turhaa ylipäänsä.

Vastaus jälkimmäiseen lienee selvä, sillä suhteemme tuoksuihin on luonut kokonaisen teollisuuden alan - tuoksut ovat kaikkea muuta kuin turhia. Ihminen tuntee luonnostaan vetoa tuoksuihin (ellei ole sairas), ja olemme jo vuosituhansien ajan tarkoituksella hajustaneet itseämme erilaisin keinoin. Tiesittekö, että maailman ensimmäinen parfyymitehdas löydettiin arkeologisissa kaivauksissa Kyprokselta ja on noin 4000 vuotta vanha..?

Puhutaan tässä postauksessa kuitenkin tuoksujen merkityksestä iholle - ovatko ne ihon kannalta turhia, vai voiko niistä olla iholle hyötyä.

Moni ajattelee, että hajusteita lisätään kosmetiikkatuotteisiin vain, jotta tuotteet olisivat vetovoimaisempia tuoksuista pitäville kuluttajille. Hajusteiden funktio olisi siis täysin sensorinen vailla ihohyötyä. Tämä pitääkin paikkansa hyvin suuressa osassa kosmetiikkaa. Siinä mielessä tuoksut ovat turhia - ne ovat iloksi nenälle, mutta eivät tee mitään iholle - päinvastoin ne voivat kuormittaa ihoa ja johtaa allergioihin.

Yin Your Skin on eteerisiä öljyjä hyödyntävä sarja

Hajusteiden joukossa on kuitenkin yksi poikkeusryhmä: eteeriset öljyt. 

Hajusteet luokitellaan pääsääntöisesti kolmeen ryhmään: synteettiset, luonnolliset ja eteeriset öljyt (myös luonnosta). Kaikki näistä voivat kuormittaa ja allergisoida ihoa, mutta eteeriset öljyt poikkeavat muista funktionaalisuudellaan: ne toimivat myös aktiivisina aineina. 

Ihan kaikki kasvit eivät sisällä eteerisiä öljyjä. Erityisesti sitrushedelmät ja yrtit sisältävät niitä, myös jotkin kukat. Yleisin tapa uuttaa eteeristä öljyä on höyrytislaus, mutta sitrushedelmien kuoresta eteeristä öljyä saa myös puristamalla (tällöin incissä lukee xx peel oil expressed).

Eteeriset öljyt ovat siitä mielenkiintoisia, että niillä on tuoksunsa ohella aktiivisia vaikutuksia kudoksessa. Esimerkiksi laventelin eteerisen öljyn on todettu uudistavan ihoa siinä määrin, että se jopa lievittää arpia ja voi auttaa palaneen ihon hoidossa. Nämä vaikutukset on todettu vuosituhansien aikana ja hyödynnetty mm. lääkinnässä. Tämän päivän lainsäädäntö ei kuitenkaan salli eteeristen öljyjen vaikutuksia luokiteltavan lääkkeenomaisiksi tai parantaviksi. Näitä vaikutuksia kuitenkin on - sen tietää vähintään jokainen, joka on saanut akneensa apua teepuun eteerisestä öljystä.

Eteerisillä öljyillä voi olla mm. rauhoittavia, uudistavia, punoitusta laskevia, puhdistavia ja antibakteerisia vaikutuksia. Tuotekehittäjät hyödyntävät näitä ominaisuuksia tai sitten eivät, tämä riippuu aivan valmistajan tuotefilosofiasta. Frankinsensilla ja italianolkikukalla esimerkiksi on anti-age-vaikutuksia, rosmariinilla ja teepuuöljyllä antibakteerisia ja kamomillalla ja Blue Tansylla rauhoittavia. Taitava ja asiaan paneutunut tuotekehittäjä hyödyntää eteeristen öljyjen aktiiviset vaikutukset samalla kun luo niillä tuotteeseen miellyttävän tuoksun.

Toiset valmistajat käyttävät eteeristä öljyä vain tuoksunsa takia - mutta tässäkin tapauksessa tuoksulla on muita hajusteita syvempi vaikutus aromaterapeuttisessa muodossa. Kosmetiikassa käytetään tyypillisesti mielialaa kohottavia, energisoivia tai rentouttavia eteerisiä öljyjä. Muilla hajusteilla ei ole tällaisia vaikutuksia.

Esimerkki: Blue Tansy eli marokkolainen kamomilla. Blue Tansyssa on kevyesti makea, aromaattinen ja pehmeän yrttinen tuoksu ja moni valitsisi sen tuotteeseen jo tuoksunsa puolesta. Blue Tansyn sisältämällä kamatsuleenilla on kuitenkin myös tulehdusta rauhoittava vaikutus, ja se toimii loistavasti herkän ja ärtyneen ihon tuotteissa vaikuttavana aineena.

Siankärsämö on toinen tunnettu yrtti, joka sisältää kamatsuleenia. Yhdiste tuo öljyihin sinisen värin. Siankärsämön eteeristä öljyä käytetään niin ikään kosmetiikassa rauhoittamassa ärtynyttä ja tulehtunutta ihoa.

Raaw Alchemyn Blue Drops on rauhoittavalla vaikutuksellaan markkinoitu tuote, jonka vaikutus tulee nimenomaan Blue Tansyn ja siankärsämön eteerisistä öljyistä.

Mutta.

...koska kaikessa on aina mutta.

Eteeriset öljyt sisältävät kaikkien hienojen ominaisuuksiensa ohella myös allergisoivia yhdisteitä. Ylläolevassa kuvassa on listattuna ne 26 eniten allergisoivaa tuoksumolekyyliä, jotka EU vaatii merkittävän erikseen kosmetiikkatuotteisiin, ja mitä niistä Blue Tansyn eteerinen öljy sisältää.

Eteeriset öljyt ovat hyvin aktiivisia aineita ja lisäksi sisältävät allergisoivia yhdisteitä. Tämän vuoksi ne eivät sovi kaikille, ja öljystä riippuen niissä on myös rajoituksia raskaana oleville.

On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka yllä olevat seikat ovat fakta, suuri osa kuluttajista ei koskaan allergisoidu tai saa muitakaan reaktioita hajusteista. Hajusteallergiaa esiintyy noin 6% väestöstä (lähde: Allergiaportaali), ja tästä vain kolmasosa on kosmetiikan hajusteiden aiheuttamaa.

Khadin tuotteet perustuvat ayurvedassa käytettyihin eteerisiin öljyihin joilla on hyvin laajoja vaikutuksia

Vaikka hajusteet eivät eteerisiä öljyjä lukuun ottamatta tuo muuta kuin "mielihyvähyötyä", ei ole syytä suhtautua niihin turhana tai jopa haitallisena lisänä ihonhoitotuotteissa. Pieni osa ihmisistä allergisoituu hajusteille tai on tuoksuyliherkkiä, mutta suuri osa ei.

Oli kyseessä sitten terapeuttinen tuoksu eteerisen öljyn muodossa tai tavanomainen kosmeettinen tuoksu synteettisen hajusteen muodossa, niiden merkitystä ihonhoitotuotteen käyttäjälle ei pitäisi vähätellä. Allergiat tulee tietysti ottaa vakavissaan ja jos itsestä tuntuu hyvältä elää siten, että minimoi allergioiden mahdollisuuden esimerkiksi käyttämällä hajusteetonta kosmetiikkaa, silloin näin kannattaa tehdä.

Jos taas koet tuoksut iloa tuovana asiana eikä sinulla ole allergiaa, näen tuoksuvan kosmetiikan edut suurempina kuin riskit. Kaikenlaiset myönteiset kokemukset tekevät meille hyvää ja parantavat elämänlaatua, ja hyvän tuoksuisen kasvovoiteen kautta saatu ilon tunne on yhtä tervetullut täydentämään hyvän fiiliksen palettia kuin hyvät tunteet muista lähteistä. 💛

*

Mitä Sinä ajattelet kosmetiikan tuoksuista?

50 comments on “Ovatko kosmetiikan hajusteet turhia?”

  1. Mikähän näistä seuraavista (esim. Hyvinvoinnin tavaratalon sivuilta löytyvistä) kulmakynistä tulisi sävyltään lähimmäksi sitä Dermosililta hyvänä suosittelemaasi kulmakynän sävyä:

    - Boho Blond
    - Boho Chatain
    - Boho Brun
    - Benecos Ruskea
    - Lavera Ruskea

    Kuvissa valitettavasti näkyy aika huonosti kynien varsinainen sävy, lähinnä vain kynän kärki.

    Vastaa

    0
    1. Moikka,

      Benecosin ja Laveran sävyt jo tunnenkin, ja niistä mikään ei ole lähellä Dermosilin Mediumia. Benecosin ruskea on todella tumma ruskea, ja vaikka sävyn taitto on samaan tapaan neutraali kuin Dermosilissa, sävy itsessään on paljon tummempi. Mä en ole onnistunut edes kevyesti laittamalla saamaan samaa tulosta kuin Dermosililla.

      Boho Blond saattaisi olla näistä lähimpänä Dermosilia, mutta pelkästä netin kuvasta en pysty sitä täysin päättelemään. Ruohonjuuri myy myös tätä tuotetta, ja voin tarkistaa sävyn livenä seuraavan kerran kun mulla on työvuoro Ruohiksessa, eli viikon päästä keskiviikkona.

      Vastaa

      0
  2. Loistava postaus, lämpimät kiitokseni tästä! Juuri tällaista on kaivattu. ❤️ Minua häiritsee todella paljon, kun erityisesti Pohjoismaissa yltiödemonisoidaan tuoksuja ja hajusteita. On ärsyttävää, kun erilaisia tuoksuttomuusvaatimuksia perustellaan sillä, että tuoksut ovat täysin turhia. Eivät ole. Itse kärsin mm. vaikeasta masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, ja nimenomaan tuoksut auttavat minua selviytymään ja jaksamaan. Minun olisi todella vaikea lähteä edes ulos ovesta ilman ahdistusta lievittävää tuoksua. Tuoksujen merkitys tiettyjen ihmisten psyykelle voi olla todella suuri (tästä olen itse asiassa keskustellut myös psykiatrian ja neurologian ammattilaisten kanssa), joten niiden leimaaminen kaikille ihmisille turhaksi asiaksi on minun mielestäni todella loukkaavaa. Ymmärrän todella hyvin tuoksyliherkkien pahan olon ja harmituksen, kun oma päivä voi toisen tuoksusta mennä täysin pilalle, mutta se ei kuitenkaan oikeuta vähättelemään tai suorastaan sheimaamaan tuoksujen tärkeyttä toisille ihmisille.

    Vastaa

    0
    1. Olen asiassa aivan samoilla linjoilla.

      Olisi hyvä aina pitää mielessä, että se mikä ei sovi itselle, voi toiselle tuoda aivan ratkaisevan hyödyn jossain asiassa. Monilla asioilla on useampi kuin yksi puoli.

      Vastaa

      0
    2. Lempi, eikö voimaannuttavista tuoksuista voi nauttia kotona omaksi iloksi?
      Ajattelepa, jos oma virkistävä tuoksutuokiosi aiheuttaa jollekulle hengenahdistusta ja astmakohtauksen. Kokemusta on, miten naapurin partavesi/hajuvesi leijaili rapussa niin vahvana, että tukehtumiskohtaus oli lähellä. En edes omista nykyisin astmapiippua, koska sille ei normaalisti ole tarvetta.
      Ahdistushäiriöstä puheen ollen, itseäni ainakin järkyttäisi ja ahdistaisi kovasti tieto, että omalla tuoksuttelulla aiheutin jonkun toisen terveydelle ja hyvinvoinnille haittaa.
      Kun vastakkain on kaksi vapautta/oikeutta, (oikeus käyttää tuoksuja vs oikeus hengittää vapaastu) niin silloin oikeus fyysiseen terveyteen menee etusijalle. Suomessa syystäkin suositaan tuoksuttomuutta julkisissa tiloissa, niin toivon mukaan myös jatkossa.

      Vastaa

      0
    3. Lempi, eikö voimaannuttavista tuoksuista voi nauttia kotona omaksi iloksi?

      Tarkoitatko, että ihmiset eivät enää laittaisi esimerkiksi hajuvettä muualla kuin kotonaan? Äärimmäisyyksiin ei kenenkään tietysti toivoisi menevän, niin että laitetaan tuoksua nahkaan koko suvun edestä, mutta tuoksun aistimisen herkkyys on yksilöllistä ja jollekulle yksikin suihkaus kevyintä kukkaistuoksua on liikaa. Missä raja kulkee..?

      Lempin tavoin ymmärrän tuoksuherkkien suuren harmin ja jopa haitan, jos jossain julkisessa tilassa puhumattakaan työpaikallaan joutuu voimakkaan tuoksun lähelle. Se on ikävää, mutta olisiko toiveesi kaikille ei-tuoksuherkille, että he todella rajoittaisivat tuoksuvan kosmetiikan käytön vain kotioloihin? Ohjeistaisitko esimerkiksi myyjänä hajuveden ostajaa, että muistaahan hän olla huomaavainen ja käyttää uutta ihanaa tuoksuaan vain kotona?

      Mä ymmärrän kaikkia osapuolia ja tuoksuherkkien vuoksi monilla työpaikoilla on voimakkaat hajusteet kielletty ja on esimerkiksi hajusteettomia pukuhuone-tiloja. (Niin on myös kuntosaleilla.) Tuoksuja käyttävienkään ei tarvitse tuoksua kilometrin päähän. Mutta odotus siitä, että yli 90% väestöstä lopettaisi tyystin tuoksujen käytön kotinsa ulkopuolella koska 6% ihmisistä voi saada tuoksuista oireita kuulostaa hieman epärealistiselta. Ymmärtääkseni hajuvesien haitallisuus muille ihmisille on lähestulkoon mitätöntä jos vertaa esimerkiksi tupakan savuun, jolle myös väkisin altistumme aika ajoin. Silti tupakointia ei olla kieltämässä kodin ulkopuolella.

      Minusta kohtuuden ja hyvän tavan soveltaminen tässäkin on hyvä tie. Ruokakauppaan mennessä ei tarvitse vetää satseja voimakkainta hajuvettään ja voi kenties jättää ne Tigin imelimmän tuoksuiset shampoot ja hoitoaineet väliin, jos on menossa tervehtimään sukulaistaan vanhainkotiin tai sairaalaan. Mutta ettäkö hajuvettä tai ihanan tuoksuista vartalovoidetta voisi käyttää vain, jos tietää ettei poistu pariin päivään kotoaan...? Hmmm... tällainen skenaario vaatisi toteutuakseen täyden muutoksen kosmetiikkateollisuudessa ja hajustettujen tuotteiden valmistuksen lopetuksen.

      Vastaa

      0
    4. Tarkoitan nimenomaan kohtuutta. Sitä, että omaa lempituoksua laittaa kotona hyvissä ajoin, jolloin se on jo ehtinyt laskeutua ja 'tekeytyä' (sillage..) varsinkin jos sen tarkoitys on kohottaa ja inspiroida omaa mielialaa..eikä juuri ennen lähtöä litrakaupalla niin, että valtava hajustepilvi leijuu perässä kilometrien päähän. Saati niin, että tuoksua spreijataan koko rappukäytävä täyteen (tätäkin on nähty!)

      Vastaa

      0
    5. NG, mielenkiintoinen ja mielestäni hieman hyökkäävän sävyinen tuo ensimmäinen kommenttisi. Siitä minäkin kyllä ymmärsin, että tässä tarkoitetaan, ettei kotoa saisi lainkaan poistua muuten kuin täysin hajusteettomana. Tätä vaatimusta kyllä Pohjoismaissa kuulee todella usein, ja jos tästä tulisi esimerkiksi jokin määräys tai laki, niin kuten jo aiemmin totesinkin, en siinä tapauksessa varmaan kotoa lainkaan poistuisikaan muuten kuin äärimmäisessä hädässä. Tälläkin hetkellä kotoa tulee poistuttua kerran tai pari viikossa, terapian avulla yritän kuntoutua pois pahimmasta ahdistuksesta päivä kerrallaan, mutta tähän mennessä parhaiten ahdistusta ovat onnistuneet lievittämään juuri tuoksut. Ahdistukseni on pahinta nimenomaan kodin ulkopuolella, ja siihen liittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Tuo "ahdistushäiriöstä puheen ollen"-virke osoitti muuten melkoista ymmärtämättömyyttä psyykkisistä sairauksista. Esimerkiksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (eli diagnosoitu sairaus, joka on jatkuva ja neuroottinen ja jota ei voi verrata "normaaliin" ahdistukseen) ei ole mitään ns. rationaalista pelkoa, joka jotenkin lievenisi ajatuksella "nytpä onkin helpompi lähteä ulos, kun en ainakaan tuoksullani häiritse ketään toista". Kuten jo aiemminkin sanoin, en millään tavalla vähättele tuoksuherkkien kärsimystä, mutta samaan aikaan toivoisin, että myös minua ei vähäteltäisi. Mutta tosiaan hyvä tarkennus tuo, että tarkoititkin kohtuutta hajusteiden käytössä. Tosin vähän sitten ihmettelen, mikä kommentin pointti oli, koska missä vaiheessa muka sanoin, että en käyttäisi tuoksuja kohtuudella? Monilla hajustevastustajilla on sellainen käsitys, että esimerkiksi kaikki parfyymiharrastajat kylpevät hajusteissa. Tämä ei lainkaan pidä paikkaansa, sillä jos haluaa haistaa oman parfyyminsä koko päivän, sitä kannattaa käyttää vain 1 - 2 suihkausta, muuten nenä tottuu siihen liikaa eikä sitä enää haista. Samaten useiden voimakkaasti hajustettujen tuotteiden käyttö samanaikaisesti saattaa häiritä parfyymielämystä, joten kohtuus on nimenomaan parfyymiharrastajan paras ystävä. Kuitenkin, kuten Sannikin sanoi, tuoksuherkkyys on hyvin yksilöllistä, ja esimerkiksi minä olen saanut vihaisen kommentin siitä, kun kerran hajusteettomuutta vaativaan paikkaan menemistä edeltäen olin täysin vahingossa käyttänyt miedosti hajustettua roll-on-deodoranttia, eli pelkästään sekin oli jollekulle liikaa. Tosin minua vähän huvitti se, että kyseisen huomauttajan suu haisi valtavan voimakkaasti pitkän matkan päähän, eräs toinen huoneessa haisi todella vahvasti hieltä ja kolmas tupakalta, mutta vain minä sain dödöstäni huomautuksen. Mutta tämä kaikki meni nyt mielestäni vähän aiheen vierestä. Alkuperäisen kirjoitukseni pointti oli: Toisen turha voi olla toisen elämän ainoa ilo. Vähemmän sheimausta ja vähättelyä, enemmän erilaisten ihmisten ymmärtämistä.

      Vastaa

      0
    6. Lempi: Hyökkäävyys on tulkitsijan puolella. En missän ninessö halunnut siheuttaa sinulle pahaa mieltä, vaan keskustella. Aihe kuitenkin on hajusteet / tuoksut..
      Pienellä puhelime ruudulla kommentointi on haasteellista, enkä muutenkaan julkuselle foorumille ryhdy kertomaan koko elämäntarinaa yksityiskohtineen..

      Toista ihmistä tuntematta on helppo sanoa 'et tiedä mitään aiheesta xx', mutta se voi mennä täysin vikaan. Toisen elämästä ylipäänsä ei kannata tehdä pitkälle meneviä tulkintoja. Vaikka ei tällä hetkellä ole itsellä mitään virallisis mt-ongelmien diagnooseja, elämä on ollut viime vuodet sen verran raskasta, että vähintään PTSD tuntomerkit täyttyy kevyesti. Pitkällisen naapuri- ym kiusaamisen kokeminen on jotain niin stressaavaa ja painajaismaista, että se ei ainakaan vahvista hyvinvointia. Ja kyllä, ihmisten ilmoille meno vahvan stressireaktion ja järkytyksen keskellä ei ole helppoa. Koska kiusaamisen uhreja ei Suomessakaan yleensä uskota, siitä kertova leimataan helposti hulluksi ja mielenvikaiseksi ja ongelmaihmiseksi.. joten ainakin sitä kautta 'diagnooseja' on yritetty heittää päälle.
      En viitsi kertoa yksityiskohtia itseeni ja perheeseeni (vanhempiin) kohdistuneista ikävistä asioista, mutta kyllä, mielenterveys ja jaksaminen on ollut joskus äärirajoilla.
      Joten suo anteeksi, ellen osaa nyt asettaa sanoja täydellisesti, keskittymiskyky ei ole parhain.

      Empatia puolin ja toisin on aina parempi lähtökohta kuin oletukset ja tuomitseminen.
      Toivon Sinulle paljon jaksamista ja voimia, onnea ja iloa (ihanaa, että elämässäsi on mies tukena!) 💙🙏🏻

      Vastaa

      0
    7. Ja vielä sen verran palaan traumaperäiseen stressihäiriöön ja ahdistukseen.. olen niistä aika tavalla viime vuosina lukenut, sattuneesta syystä. Toipumisessa niiden kohdalla on tärkeää juurikin turvallinen ympäristö / turvallisuuden tunne, kohtuullinen 'siedätyshoito' ja liiallisten ärsykkeiden välttäminen. Sitä pyrin omalla kohdalla noudattamaan, ihmisten ilmoille on pakko mennä ja ikäville reaktioille / kommenteille ei voi mitään.. mutta jokin ärsyke voi olla todella stressaava ja laukaista ahdistuksen tunteen, esim. juuri vahva hajusteen lemu. (Joka muistuttaa jostain ilkeästä ihmisestä / ahdistelijasta)

      On hyvä muistaa, että meitä on erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteissa, ja traumat ovat erilaisia. Sitä tarkoitin ekassa kommentissani. En haluaisi itse kuormittaa ketään tahattomasti tai tahallisesti.

      Vastaa

      0
    8. On hyvä muistaa, että meitä on erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteissa, ja traumat ovat erilaisia. Sitä tarkoitin ekassa kommentissani. En haluaisi itse kuormittaa ketään tahattomasti tai tahallisesti.

      Mulla on myös sympatiat mitä vahvimmin sun puolella kokemaasi ja sen seurauksiin liittyen ❤️

      Tuli vain viimeisestä kirjoittamastasi lauseesta mieleen, että niin moni asia voi muistuttaa kanssaihmisiä jostain ikävästä asiasta, että meidän on mahdoton olla täysin vapaita mahdollisuudesta, että jokin olemuksessamme triggeröi toisen henkilön traumaa. Se voi olla tuoksu, jota voisimme välttää, mutta se voi olla puseron väri, äänen sävy, tapa puhua tai jokin sanonta. Niin paljon kuin haluaisimmekin välttää ikävän kokemuksen aiheuttamista toiselle, emme voi tietää, milloin jokin asia meissä voi kuormittaa toista tai triggeröidä negatiivisen muiston. On tavallaan mahdotonta vaatia muilta kaikkien traumojen huomioonottamista. Haluamme varmasti suurin osa meistä olla ystävällisiä kanssaihmisillemme eikä varmasti monikaan halua tieten tahtoen aiheuttaa toisille ikävää. Mutta ei vain ole mahdollista tuntea jokaisen taustoja ja traumoja (tai edes yliherkkyksiä, erityisesti kun tapaamme uusia ihmisiä), ja sen seurauksena on osa ihmisenä olemista aika ajoin tahattomasti myös aiheuttaa toisille ikäviä kokemuksia.

      Vastaa

      0
    9. En ole kieltämässä keneltäkään hajustettuja tuotteita (paitsi tuoksuilla kyllästetyt pesu- ja huuhteluaineet!) . Halusin tuoda vain esiin senkin puolen, että vaikka tuoksuilla on monille myönteisiä ja vahvistavia vaikutuksia, niillä - kuten muillakin asioilla - saattaa olla monen kohdalla myös ikäviä assosiaatioita.

      Vastaa

      0
    10. Viittasin tähän lauseeseen:

      En haluaisi itse kuormittaa ketään tahattomasti tai tahallisesti.

      Emme varmasti monikaan haluaisi tehdä näin. Avasin vastauksessani juuri sitä, miksi on mahdoton olla kuormittamatta - koska on mahdotonta tuntea jokaista asiaa, mikä tuo kanssaihmiselle ikäviä assosiaatioita.

      Vastaa

      0
    11. Itse tuoksuyliherkkänä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että joillekin tuoksuilla voi olla tuollainen merkitys. (Lempi, tsemppiä <3 ) Olen vain ajatellut asiaa omasta näkökulmasta (varsinkin, kun olin jossain vaiheessa invalidisoivan tuoksuherkkä) ja surrut ja ollut vihainenkin, kun ihmiset eivät ymmärrä, että me tuoksuherkät joudumme jäämään kotiin, kun ei vaan pysty menemään ihmisten ilmoille, ilman, että siellä sairastuu. Kiitos, kun toit tällaisen näkökulman esille.

      En ole koskaan erityisemmin tykännyt mistään synteettisistä tuoksuista, olen jo lapsesta saakka ollut tuoksuherkkä, mutta oireiden rajuus vaihtelee. Tykkään kyllä luonnollisista tuoksuista vähissä määrin: paistettujen leivonnaisten tuoksu, syksyinen metsä, Kreikan pinjametsät, sitrushedelmät, omalla pihalla kasvava oregano jne. (mutta en voi laittaa oregano puskaa tyynyn alle, yöunet menis..)

      Minulle siis kosmetiikan tuoksut eivät ole merkityksellisiä vaan täysin haitallisia, en kaipaa niitä millään tasolla, puhtaus ja ihmisen oman ihon tuoksu tuoksuu parhaimmalle, mutta ymmärrän (ainakin yritän) kyllä niitä, jotka rakastavat tuoksuja. Muutenkin pyrin kosmetiikassa välttelemään liikaa aineita. :)

      Vastaa

      0
    12. Samoilla linjoilla. Luonnossa on paljon ihania ja kiinnostavia tuoksuja, mutta jotkut niistäkin ovat turhan vahvoja lähietäisyydeltä. Oregano on tuttu täälläkin, mehiläiset ainakin huumaantuvat siitä täysin! 🥰

      Vastaa

      0
    13. Ihana MerjaO ❤️ Kiitos tärkeästä ja ymmärtäväisestä kommentista, samaten toivotan valtavasti tsemppiä myös sinulle! Kiva kuulla, että pystyt nykyisin edes vähän nauttimaan luonnon tuoksuista. Minua kosketti todella paljon tuo "ei vaan pysty menemään ihmisten ilmoille, ilman, että siellä sairastuu", koska juuri tältä minustakin on usein tuntunut. Oli se invalidisoiva sairaus sitten mikä tahansa, niin jatkuva päivittäinen kamppailu on valtavan raskasta ja surullista. Ja tuo liian monien ainesosien välttäminen on muuten hyvä pointti, minun piti siitä omassakin kommentissani itse asiassa mainita mutta unohdin, minulla nimittäin on myös ihosairaus erityisesti päänahassa ja kasvoilla, ja ihottumakohtiin ei tulisi kyllä mieleenikään laittaa mitään hajustettua, mikä saattaisi potentiaalisesti ärsyttää ihoa lisää. Eli kasvojeni ihonhoidossa itsekin pyrin käyttämään tuotteita, joilla on niin lyhyt raaka-ainelista kuin mahdollista.

      Vastaa

      0
    14. Itse tuoksuyliherkkänä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että joillekin tuoksuilla voi olla tuollainen merkitys. (Lempi, tsemppiä <3 ) Olen vain ajatellut asiaa omasta näkökulmasta (varsinkin, kun olin jossain vaiheessa invalidisoivan tuoksuherkkä) ja surrut ja ollut vihainenkin, kun ihmiset eivät ymmärrä, että me tuoksuherkät joudumme jäämään kotiin, kun ei vaan pysty menemään ihmisten ilmoille, ilman, että siellä sairastu

      Meillä on varmaan puolin ja toisin ”oppimista” siinä, mitä tuoksut toiselle osapuolelle voivat tarkoittaa. Tarkoitan siis tuoksuherkkiä ja tuoksuja rakastavia. Vaikka itsekin järjen ja tiedon tasolla tiedän, että jotkin ihmiset ovat allergisia tai sillä tavoin yliherkkiä tuoksuille, että tuoksujen aiheuttamat oireet voivat suunnilleen pilata päivän, on silti vaikea syvällisesti käsittää, että on ihmisiä, jotka eivät oikeasti saa mitään nautintoa tuoksuista.

      Luulen, että jo ympäröivä kaupallinen kulttuuri, joka selvästi suosii meitä tuoksuja rakastavia, tekee yltäkylläisyydellään vaikeaksi ylipäänsä muistaa, että ai niin, on ihmisiä joille tuoksut edustavat haittaa.

      Olen tässä tätä keskustelua seuratessa miettinyt, voivatko tuoksuyliherkät käydä ollenkaan esimerkiksi tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla joissa lähtökohtaisesti aina tuoksuu hajuvesille, tai voivatko he esimerkiksi kulkea Lushin kaltaisten myymälöiden ohi..? Tällaisia konkreettisia juttuja. (Myönnettävästi jopa mulle tulee vähän päänsärkyä jos menen Lushiin.)

      Vastaa

      0
    15. Tuoksuja on valtavan paljon erilaisia, ja tässä puheenaiheena oli nimenomaan kosmetiikan hajusteet.. Moni nauttii luonnossa esiintyvistä tuoksuista, vaikka saisi kosmetiikasta iho-tai hengitysoireita. Hajuaisti (kuten myös makunystyrät) on todella yksilöllinen asia.
      Moni taivaallisesti tuoksuva kukka on ihana ulkona, mutta sisälle tuotuna aiheuttaa jo oireita.

      Kumma kyllä, en ole huomannut tavaratalojen haisevan sen vahvemmin kuin muutkaan paikat.. hajuvesiosastollakaan ei tunnu sen enemmän leijuvan tuoksupilviä. Yleensä testeristä suihkautetaan siististi paperitikkuun :D Lisäksi tavaratalojen tilat ovat yleensä sen verran laajat, että kaikki tuoksupilvet haihtuvat melko nopeasti.

      Vastaa

      0
    16. Tuoksuja on valtavan paljon erilaisia, ja tässä puheenaiheena oli nimenomaan kosmetiikan hajusteet.. Moni nauttii luonnossa esiintyvistä tuoksuista, vaikka saisi kosmetiikasta iho-tai hengitysoireita.

      Totta, hyvä pointti.

      Mun on siis vaikea syvällisesti (tai ehkä pikemminkin tunnetasolla..?) käsittää, että on ihmisiä, jotka eivät saa nautintoa kosmetiikan tuoksuista. Vaikka tiedän sen järjen tasolla.

      Vastaa

      0
    17. Aiheen vierestä, mutta pakko kommentoida, että mä olen muuten toiminut 2010-luvun lopulla Lushin myyjänä pari-kolme vuotta 😄 Oli huvittavaa, kun asiakkaiden yleisin kysymys meille myyjille oli "miten te pystytte olemaan täällä töissä". Vastaus on hyvinkin yksinkertainen: myyjät eivät haista liikkeen sisällä enää mitään. Siis ei yhtään mitään. Se koko Lushin tuoksusinfonia katoaa nenästä täysin parin työpäivän jälkeen. En osaa sanoa, pystyisinko jo haistamaan Lushin uudelleen, koska en ole vuoden 2020 jälkeen edes kävellyt liikkeiden ohi kertaakaan. Mutta tuoksuherkälle tuollainen työ olisi varmasti järkyttävä painajainen, koska jostain muistan lukeneeni, että tuoksuherkillä ei ole tutkimusten mukaan todettu parempaa hajuaistia kuin muilla, vaan heidän herkkyytensä liittyy nimenomaan siihen, että nenä ei totu samaan tapaan tuoksuihin, kuin "normaalit" nenät. Mietin monesti myös sitä, kuinka pahasti Lushin ominaistuoksu tarttui kaikkiin vaatteisiini, laukkuuni, kenkiini jne. Työmatkat jouduin kulkemaan junalla, ja pyrin aina menemään mahdollisimman tyhjään vaunuun, kun tiesin tuoksuvani ihan Lushille, enhän sille mitään mahtanut. Sen verran Lushin tuoksu nenääni välillä tauon jälkeen palautui, että muistan, kun jonkun useamman päivän lomareissun jälkeen tulin kotiin, niin ovea avatessani huomasin, että koko eteinen tuoksuu Lushilta...noh, ainakin minulla on nyt painavia todisteita siitä, että minun migreenini triggerinä eivät varmasti ole tuoksut. 🙈

      Vastaa

      0
    18. mä olen muuten toiminut 2010-luvun lopulla Lushin myyjänä pari-kolme vuotta 😄

      😀😀

      Vastaus on hyvinkin yksinkertainen: myyjät eivät haista liikkeen sisällä enää mitään. Siis ei yhtään mitään.

      Joskus taisinkin kysyä tätä Lushin myyjältä ja sain tämän vastauksen. Tuoksuihin adaptoituu. Mutta asiakkaat, jotka käyvät liikkeessä satunnaisesti, haistavat tuoksut joka kerta.

      jostain muistan lukeneeni, että tuoksuherkillä ei ole tutkimusten mukaan todettu parempaa hajuaistia kuin muilla, vaan heidän herkkyytensä liittyy nimenomaan siihen, että nenä ei totu samaan tapaan tuoksuihin, kuin ”normaalit” nenät.

      Mielenkiintoista.

      Tästähän kehkeytyi paljon kiinnostavampi keskustelu kuin olin ajatellutkaan..! 🤩

      Toisaalta - hajuaisti kuitenkin (ilmeisesti?) myös vaihtelee yksilöittäin. Juuri eilen kävimme mieheni kanssa jälleen keskustelun, jossa hän totesi, että kylläpä meidän vaatteet nyt haisee veljensä mökille ja että kamalaa tuoda se tunkkainen haju mukanaan, mutta mä en haistanut meidän vaatteissa yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa. Mieheni ei voinut sitä käsittää, sillä hänen nenäänsä mökin tuoksu oli vahva ja hyvin häiritsevä. Käymme toistuvasti tällaista dialogia milloin mistäkin tuoksuista. Hän tuntuu haistavan monet asiat ja nyanssit, joita mun nenä ei erota.

      Vastaa

      0
    19. Olen tässä tätä keskustelua seuratessa miettinyt, voivatko tuoksuyliherkät käydä ollenkaan esimerkiksi tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla joissa lähtökohtaisesti aina tuoksuu hajuvesille, tai voivatko he esimerkiksi kulkea Lushin kaltaisten myymälöiden ohi..? Tällaisia konkreettisia juttuja. (Myönnettävästi jopa mulle tulee vähän päänsärkyä jos menen Lushiin.)

      Vaikka olenkin nykyisin aika "hyvässä kunnossa" tuokusherkkyyteni suhteen niin tavaratalojen kosmetiikkaosastot on ihan mahdottomuus. Jossain vaiheessa oli aika etten voinut edes asioida kauppakeskuksessa, missä oli esim. Sokos, koska koko kauppakeskus tuoksui niin voimakkaasti, että oireet alkoi samantien, kun astuin sisään.. Käsittämättömin juttu on Helsingin lentokenttä, missä turvatarkastuksen jälkeen jossain vaiheessa piti mennä eka Tax Freen kautta ja siellä muistaakseni oli ekana just tuoksut. Nykysin sen pääsee jollain tapaa kiertämään?

      Jos voisin jollain tapaa kuvailla oloani silloin, kun oireeni olivat pahimmillaan kuutisen vuotta sitten, niin esim. pakkaspäivänä (ilma on ohuempi ja kuivempi, joten tuoksut tulevat voimakkaampina, ei tarkka tieteellinen ilmaisu, mut jotain tällaista) ulkoilulenkin jälkeen, kun vastaan oli tullut ihmisiä, joilla tuoksullisella pesuaineella/huuhteluaineella pestyt vaatteet tai hajuvettä tms.olo oli kuin olis vedetty turpaan, joka kerta, kun tuoksut tuli kohdalle. Tuon paremmin en osaa sitä kuvata. :(

      Mutta itse olen onnekas, että olen saanut tuoksuherkkyyteni jotenkin oireiden suhteen tasapainoon, mutta herkkyys on ollut minussa jo lapsuudesta (kulkee myös suvussa), joten kokonaan se ei katoa, sen kanssa pitää vaan oppia elämään, mutta se ei saa määritellä minua.

      Vastaa

      0
    20. Käsittämättömin juttu on Helsingin lentokenttä, missä turvatarkastuksen jälkeen jossain vaiheessa piti mennä eka Tax Freen kautta ja siellä muistaakseni oli ekana just tuoksut.

      Mäkin muistan tämän - oli pakko mennä tax free'n läpi heti turvatarkastuksen jälkeen. Kyllä oli kaupalliset intressit todella maksimoitu..! Kiva juttu tosiaan tuoksuherkille.... 🙄

      olo oli kuin olis vedetty turpaan, joka kerta, kun tuoksut tuli kohdalle. Tuon paremmin en osaa sitä kuvata. :(

      😓😥 Kuulostaa kamalalta. Ei näitä voi ei-tuoksuherkkänä yhtään kuvitella. 😕 Onneksi sun oireet ovat lievittyneet, elämä tuollaisten oireiden kanssa jatkuvasti olisi silkkaa painajaista. 😓

      Vastaa

      0
  3. Itse käyttäisin mieluiten hajusteettomia kosmetiikkatuotteita jos tarjonta olisi parempi. Käytän kuitenkin jonkin verran hajustettuja/tuoksullisia tuotteita, jos tuoksu on mieto ja pidän siitä. Minulla on hyvä hajuaisti ja monesti kosmetiikkatuotteet tuoksuvat turhan paljon, vähempikin riittäisi. Olen nenältäni aika valikoiva tuoksujen suhteen muutenkin.

    Hajusteettoman tuotteen raaka-aine-tuoksu voi kyllä olla kaukana hyvästä, jolloin se jää minulta käyttämättä. Muutama tuote (saatuja, ei itse ostettuja) on lentänyt tämän takia roskiin.

    Niin että ovatko tuoksut kosmetiikassa turhia...? Eivät mielestäni ihan, mutta koen kyllä olevani vähemmistössä tuoksuttomuuden toivoissani. Kun kaikessa kosmetiikassa on hajusteita, niin kyllähän se on tårta på tårta.

    Vastaa

    0
  4. Olen tuoksuherkkä mm tupakansavulle, itämaiset, mausteiset ja kukkaiset hajuvedet, useimmat partavedet, hiuskiinteet, kodin pesuaineet jne.
    Tuoksut joita nenäni useimmiten sietää on mm aidot hedelmäiset ja marjaiset tuoksut. Tuoksuista esimerkiksi vanilja ja myski on ehdoton nou nou. Siedän jollakin tasolla mietoja hajuvesiä, kun ne on suihkutettu ajoissa eikä lisäillä.
    Tavaratalojen kosmetiikka osastoilla aivastelen oikein urakalla. Oli muuten mielenkiintoinen kokemus pahimpana korona aikana aivastella kaupoissa, ihan vaan ruokaostoksillakin.
    Omalla työpaikallani hajusteiden käyttö on kielletty, mutta aika harva noudattaa tai kunnioittaa sitä ja sit ihmetellään, kauhistellaan ja syytellään miksi aivastellaan, niiskutetaan ja yskitään.
    Ja varmaankin rasistiksi syytetään mutta sanonpa kumminkin, että tietty mies ja nais ryhmä useimmiten itä, etelä, Eurooppa ja Aasia suunnalta suorastaan haisevat, niin voimakkaita hajusteita käytetään.
    Usein jos esim työpäivänä altistun joudun syömään allergialääkkeitä helpottaakseni oloa (eivät siis poista oireita kokonaan).
    Mutta myös nautin tuoksuista niistä harvoista joista en saa oireita. Kosmetiikassa siedän melko hyvin luonnonkosmetiikan tuoksuja, elleivät ole kovin mausteisia. Ns normikosmetiikan tuoksut aiheuttaa useimmiten oireita (tosin ei haittaa, kun en niitä käytä). Aromaterapia öljyjä myös käytän, mutta olen niidenkin suhteen hyvin tietoinen mistä saan oireita.
    Tuoksujen suhteen olen ollut pitkään hyvin suvaitsevainen, mutta nykyään kun itsevarmuuteni on kasvanut ja samalla olen oppinut tiedostamaan oikeuteni elää terveenä, kerron syyn oireilleni hyvinkin suoraan.

    Vastaa

    0
    1. On ihan totta, että tuoksujen käytössä on valtavia kulttuurisia eroja. Mieheni on Etelä-Aasiasta, ja aiheesta on tullut paljon keskusteltua. Olisi mielenkiintoista, jos tuoksuherkkyydestä tulisi lisää tutkimusta, esim. että onko se samantyyppinen kuin monet allergiat, että siedättyminen lapsesta saakka vähentäisi herkkyyden kehittymisen todennäköisyyttä. Ja että onko se geneettistä/perinnöllistä. Tätä pohdin siksi, että Pohjoismaissa on eniten tuoksuherkkiä, ja täällä myöskään ei ole koskaan ollut parfyymikulttuuria. Monissa maissa, joissa parfyymien käyttö liittyy vahvasti kulttuuriin, tuoksuherkkiä tuntuu olevan vähemmän. Olisi mielenkiintoista tietää, onko päätelmä oikea, vai onko esimerkiksi niin, että Pohjoismaissa vain puhutaan tuoksuherkkyydestä enemmän ja rohkeammin. On yllättävää, kuinka vähän tieteellistä tutkimusta tuoksuherkkyydestä on tehty.

      Vastaa

      0
    2. Olisi mielenkiintoista, jos tuoksuherkkyydestä tulisi lisää tutkimusta, esim. että onko se samantyyppinen kuin monet allergiat, että siedättyminen lapsesta saakka vähentäisi herkkyyden kehittymisen todennäköisyyttä. Ja että onko se geneettistä/perinnöllistä. Tätä pohdin siksi, että Pohjoismaissa on eniten tuoksuherkkiä, ja täällä myöskään ei ole koskaan ollut parfyymikulttuuria. Monissa maissa, joissa parfyymien käyttö liittyy vahvasti kulttuuriin, tuoksuherkkiä tuntuu olevan vähemmän. Olisi mielenkiintoista tietää, onko päätelmä oikea, vai onko esimerkiksi niin, että Pohjoismaissa vain puhutaan tuoksuherkkyydestä enemmän ja rohkeammin. On yllättävää, kuinka vähän tieteellistä tutkimusta tuoksuherkkyydestä on tehty.

      Olen miettinyt ihan samoja juttuja. Pohjoismaissa tuoksuyliherkkyyttä tuntuu olevan paljon enemmän kuin muualla Euroopassa (muista kulttuureista puhumattakaan, joissa voimakkaat tuoksut voivat olla jo uskonnon puolesta osa arkipäivää). Onko tämä fiilis pohjoisen tuoksuherkkyydestä vain mutu-tuntumaa, vai ollaanko täällä ihan oikeasti herkempiä tuoksuille? Ja jos näin, niin mistä
      se johtuu?

      Mulla on tuoksuherkkyydestä myös läheistä kokemusta, sillä miesystäväni on tuoksuherkkä. Hän haistaa tuoksut todella paljon voimakkaammin kuin minä ja häntä häiritsevät monenlaiset tuoksut hygieniatuotteista rakennusten ominaistuoksuihin. Kuitenkin tämä ominaisuus on valikoiva, ja tietyt kosmetiikan tuoksut ovat Ok. Hän on mm. saanut itse valita mulle hajuveden josta hän tykkää, ja käytän sitten sitä hänen seurassaan. Luonnonkosmetiikan tuoksuja hän ei voi sietää, mutta toisaalta tuo hajuvesi jonka hän osti minulle on hyvinkin vahva - mutta se ei häiritse häntä. 🤷‍♀️

      Vastaa

      0
    3. Hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja! Olen itse asunut Etelä-Amerikassa, ja siellä en ole koskaan törmännyt keskusteluihin tuoksuyliherkkyydestä. Hajusteilla on vahva rooli mm. mainonnassa ja erilaisten tuotteiden myynnissä. Ns. sensitive-versioita ei ole juurikaan saatavilla. Vauvojen vaipat sekä myös terveyssiteet ovat hajustettuja, vaikka ne ovat samojen monikansallisten firmojen tuotteita, kuin meillä Suomessa. Ostoskeskuksissa ja vaatekaupoissa käytetään tuoksuja. Itselle ehkä eniten ihmetystä herätti se, kun vauvamme sai lahjaksi vauvahajuvettä. Ei tullut kyllä käytettyä.

      Vastaa

      0
    4. Kun tässä on tullut puheeksi eteläisemmät kulttuurit ja niiden suhtautuminen niin tuoksu- kuin yleensäkin yliherkkyyksiin, niin en voi uskoa allergioiden tai herkkyystaipumusten olevan niissä mitään harvinaista. Pikemmin kyseessä voi olla, ettei ilmiöstä niin puhuta, tai sitä huomioida yleisellä tasolla. Kärsiviä varmasti on, ja eri tavoin oireilevia.

      Muistan, kuinka eräs tuttavani - syntynyt ja kasvanut Latinalaisessa Amerikassa, geeniperimältään Lähi-Idän taustaa - aikoinaan kärsi hyvin herkästi ihosta ja sen oireista. Hänellä oli kotimaassaan ollut ihotautilääkärin määräämiä / suosittelemia tuotteita, mutta vastaavia ei ollut saatavilla siinä maailmankolkassa, missä sillä hetkellä asuimme. (kosmetiikkavalikoima oli muutenkin hyvin rajallista, ja apteekki oli lähinnä jälleenmyyntikanava, ei mikään iho-ongelmien kriisihoitopiste.) Kyse ei ollut ehkä juuri nimenomaisesti hajusteherkkyydestä, mutta muistan, kuinka hänen ihonsa lehahteli todella pahasti, niin auringosta kuin muistakin sääolosuhteista. ..

      On ehkä vähän turha puhua siis jostain myyttisestä siedätyshoidosta, joka automaattisesti tekee jonkin kulttuurin tai maanosan ihmisistä vahvempia tai sietokykyisempiä ärsykkeille. Esimerkkejä on paljon meilläkin, kuinka vuosia ihoaan eri ärsykkeillä 'siedättänyt' saakin yhtäkkiä jossain elämänvaiheessa oireita, joita ei nuorempana saanut. Näinhän on käynyt monelle kosmetiikkaa työkseen ahkerasti käyttävälle bloggaajalle / influensserille. Vaikutukset kumuloituvat ja ongelmat saattaa tulla esiin aiemmin tai myöhemmin, geneettisestä alttiudesta ja muista syistä riippuen.

      Vastaa

      0
    5. Hyvä juttu, Kukkis, että pidät puolesi.. vaikka siitä joku pahoittaisi mielensä!
      Vahvoista hajusteista ja eri kulttuureista tulee mieleen vastaava ilmiö, eli kovat äänet. Kaikenlainen metelöinti, ovien paiskominen, äänekäs puhe ja musiikki mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä on sekin joissakin kulttuureissa yleisempää ja hyväksytympää kuin meillä. Siitä huomauttaminen kerrostalossa voidaan myös kokea rasistisena, metelistä kärsivän pitäisi kai sopeutua ja suvaita, eikä olla niin herkkäuninen.. 😠😡

      Nämä menee omalla kohdalla samaan kategoriaan. Sekä melu- että hajusteterrori on piittaamattomuutta, ylimielisyyttä ja reviirin valtausta toisten kustannuksella.
      (Mielenkiintoista muuten se, että Lähi-idässä asuneena tiedän, miten tärkeä asia yksityisyys ja kotirauha siellä on. Äänekäs mekkalointi yöllä ilman syytä ja muu vastaava on äärimmäisen moukkamaista käytöstä, mutta jostain syystä sieltä tänne muuttaneista nuorista miehistä harrastaa sitä vapaasti.. ilmeisesti yhteiskunnalliset estot ja normit ei enää Euroopassa merkitse mitään.)

      Vastaa

      0
    6. Tavaratalojen kosmetiikka osastoilla aivastelen oikein urakalla.

      Tässä tulikin yksi vastaus asiaan jota mietin aiemmassa kommentissa. Eli miten tuoksuherkät selviävät voimakkaasti tuoksuvissa ympäristöissä kuten tavaratalojen kosmetiikkaosastot, vai joutuvatko he välttämään niitä kokonaan.

      Jos otat lääkkeen ennen tavarataloon menoa, lievittääkö se oireita? Tai siis voiko lääkkeellä ennaltaehkäistä hajusteiden ärsytysoireita?

      Varmasti tosi kurjaa, jos asialle ei voi mitään 😕 - ja tavarataloihin on joskus vain mentävä.

      Vastaa

      0
  5. Minä rakastan tuoksuja, mutta joistakin synteettisistä tuoksuista saan päänsärkyä; tietyt pesuaineet ja miesten axe- tyyliset tuoksut on pahimpia... Olen itsekin siirtynyt enemmän luonnonkosmetiikan tuoksuihin ja toki käytän tuoksuja kohtuudella niin en häiritse muita.

    Kosmetiikassa tuoksu ei ole sinällään tärkeä, mutta on toki mukava bonus, jos tuote tuoksuu hyvälle. Khadin appelsiinisampoo ja muutama vartalovoide taitaa olla ainoita tällä hetkellä käytössäni olevia tuotteita, joissa on ihana tuoksu.

    Vastaa

    0
    1. Minä rakastan tuoksuja, mutta joistakin synteettisistä tuoksuista saan päänsärkyä

      Mun mies on ihan samanlainen. Esim. mun tietyt hiustenhoitoaineet (!) aiheuttavat hänelle päänsärkyä kun ne jää mun hiuksiin. Tosin tämä yliherkkyys ei rajoitu synteettisiin vaan myös monet luonnonkosmetiikan tuoksut ovat hänelle ihan liikaa. Samalla hän kuitenkin itse käyttää suhteellisen voimakkaita tuoksuja ja on ostanut minullekin voimakkaan tuoksuisen parfyymin josta hän tykkää. Hänen tuoksuherkkyytensä on hyvin valikoiva.

      Vastaa

      0
    2. Mulla on vastaavaa herkkyyttä, ja koen, että jokin aine(yhdiste) laukaisee reaktion. Doven saippua (etenkin manteli), Bio Luvil ym. ihan geneeriset perustuotteet haistan kaukaa ja pidän etäisyyttä. Vanilja ja myski ovat myös haastavia. Mun on pakko haistaa esim. nestesaippuaa kaupassa, sillä teidän heti, tuleeko tuoksusta päänsärkyä ja pidempään käytettynä astmakohtaus vai ei. Rakastan tuoksuja ja käytän niitä päivittäin, enkä tykkää, jos käyttämäni kosmetiikka on hajusteetonta. Olisin kyllä onnesta soikeana, jos joskus saisin selville, mikä tän reaktion laukaisee, niin ehkä pysyisin inci-listasta pahikset bongaamaan.

      Vastaa

      0
    3. Niin ja unohtui mainita, että mulla taitaa olla ”supernenä”. Se auttaa kokatessa (haistan, mitkä mausteet sopivat), mutta tuskaa busseissa.

      Vastaa

      0
  6. Pidän tuoksuista eniten poispestävissä tuotteissa kuten hyväntuoksuisissa suihkusaippuoissa, ja muutenkin ohikiitävinä elämyksinä. Pysähdyn kävelyllä nuuhkimaan syreeninkukkia, mutta en haluaisi tuoksua niiltä jatkuvasti.

    Raskausaika lisäsi empatiaani hajusteherkkiä kohtaan. En normaalitilassa ole tuoksuherkkä, mutta kehitin heti alkuraskaudesta "supernenän", joka käsittääkseni on yleinen raskausoire. Eli voisi olettaa, että pysyvästi tuoksuherkkien lisäksi on melko suuri joukko naisia, jotka ovat väliaikaisesti tuoksuherkkiä raskauden ajan?

    Oli avartavaa kokea, millaista on kun ruokakaupassa käydessä tuoksut häiritsevät. Jotkut sellaisetkin tuoksut, joista tavallisesti pidän, tuntuivat raskausaikana liian vahvoilta. Esim. hajustettu käsisaippua, jota meillä oli kotona, haisi mielestäni puistattavan teolliselta ja vahvalta.

    Olen kiitollinen siitä, että raskauden jälkeen hajuaistini on huonontunut entiselleen.

    Vastaa

    0
    1. Raskausaika lisäsi empatiaani hajusteherkkiä kohtaan. En normaalitilassa ole tuoksuherkkä, mutta kehitin heti alkuraskaudesta ”supernenän”, joka käsittääkseni on yleinen raskausoire. Eli voisi olettaa, että pysyvästi tuoksuherkkien lisäksi on melko suuri joukko naisia, jotka ovat väliaikaisesti tuoksuherkkiä raskauden ajan?

      Tämä oli kiinnostava pointti.

      Kuten jossain aiemmassa kommentissa todettiin, olisi tosi kiinnostavaa jos olisi mahdollista tehdä jokin kunnon tutkimus siitä, kuinka paljon tuoksuherkkiä todella on. Tällainen tutkimustieto avaisi ymmärrystä sille, missä laajuudessa tuoksuherkkyys olisi hyvä huomioida kulttuurissamme. Jos nykyinen taso onkin epäriittävä?

      Vastaa

      0
    2. Mulle kävi ihan samallalailla raskausaikana! En tavallisesti käytä vahvasti tuoksuvia tuotteita mutteivät ne toisaalta ikinä ole häirinneet jos joku muu käyttää. Kuitenkin raskaana ollessa oli pakko vaihtaa pyykinpesuaine hajusteettomaan kun vaatekaapin avatessa jo kuivuneista vaatteista tuli niin paha tuulahdus pyykinpesuaineen hajua, käsittämätöntä.

      Vastaa

      0
  7. Kyselytutkimuksissa on saatu hajusteherkistyneistä huomattavasti suurempia lukuja, eli haitat eivät jää vain tuohon kuuteen prosenttiin, joka ilmeisesti kärsii kosketusallergiasta hajusteiden suhteen. Itsekin koen hajusteherkkyyttä, mutta en täytä allergian kriteereitä. Esim. tuoksuista migreenin saavia ei lasketa tuohon prosenttiin.

    Tuoksut voivat tuottaa myös hyvää mieltä. Kuitenkin pidän itse hieman hämmentävänä yllä esitettyä ideaa siitä, että tuoksujen käyttö on vakavan masennuksen hoidossa niin välttämätöntä, että se menee tuoksuallergisten tai -herkkien oireiden edelle, tai on edes tasoissa.

    Itse suosin esim. Paula Begounin ja monien dermatologien tapaan näkemystä, että hajusteeton tuote on puhtaasti ihonhoidollisesta kulmasta paras, eli sillä saa iholleen rahoilleen parhaan vastineen, erityisesti kasvoilla. Hajusteetonta ihonhoitotuotetta käyttämällä tietää paremmin, mitä laittaa iholleen, ja välttyy ylimääräiseltä ihoärsytykseltä, jota niin ihonhoidossa (peseminen, erilaiset aktiivit, jne.) kuin elämässä (sääolot, stressi jne.) riittää muutenkin. Iho ei aina oireile heti näkyvästi ärtymyksestä. Tietysti jokainen voi tehdä miten parhaaksi kokee, ja kosmetiikan tuoksut voivat tuottaa myös iloa. Valikoiduista eteerisistä öljyistä on tosiaan myös hyötyä ihoille, joten ne ovat järkevin tapa hajustaa. Vartalon iho on paksumpi ja yleensä vähemmän herkkä, joten esim. nuo Khadin öljyt voivat monille olla kiva tapa nauttia tuoksuista. Projektiokaan tuskin on valtava.

    Vastaa

    0
    1. Paljon erittäin hyviä pointteja! Mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin tästä yhdestä kohdasta, mitä sanoit: "Kuitenkin pidän itse hieman hämmentävänä yllä esitettyä ideaa siitä, että tuoksujen käyttö on vakavan masennuksen hoidossa niin välttämätöntä, että se menee tuoksuallergisten tai -herkkien oireiden edelle, tai on edes tasoissa." Voisitko osoittaa, kuka tuollaisen idean on esittänyt ja missä? En ainakaan tästä keskustelusta sellaista väitettä onnistunut löytämään. Jos viittaat minun kommenttiini, niin en ole kyllä missään vaiheessa laittanut mitään tai ketään kenenkään edelle tai edes vertaillut, vaan ainoastaan halunnut inhimillistä ymmärrystä kaikille osapuolille. Että kukaan ei purkaisi omaa pahaa oloaan ja harmitustaan toiselle tärkeiden asioiden mitätöimiseen. Että ymmärrän, kuinka paha olo toisille hajusteista tulee, mutta että se ei kuitenkaan oikeuta nimittelemään hajusteiden käyttäjiä epäkunnioittavasti "haisunäädiksi" tai vaikkapa "hajusteterroristeiksi" kuten tässäkin keskustelussa on jo tehty. Suomessa hajustekeskustelu on todella polarisoitunutta, ja hajusteiden käyttäjät leimataan itsekkäiksi ja turhamaisiksi moukiksi, joilla ei ole mitään hyvää syytä käyttää hajusteita, koska hajusteethan ovat kaikille täysin turhia. Vastasin siis nimenomaan blogissakin esitettyyn kysymykseen, että hajusteet eivät ole turhia, vaan ne voivat olla jollekin suorastaan elämän suuri ilo, auttaa jaksamaan ja lievittää sairauden oireita (mikä on siis vielä enemmän kuin pelkkää "hyvää mieltä"). Toivoin, että hajusteita käyttävien ihmisten vähättely ja nimittely voisi loppua, ja asiasta voisi keskustella kaikkia osapuolia ymmärtäen. On syytäkin kritisoida ihmisiä, jotka käyttävät hajusteita sairaalassa tai ruuhkabussissa, tai jotka kaatavat koko parfyymipullon päälleen juuri ennen ovesta ulos lähtemistä. Se on kyllä todella ajattelematonta ja itsekästä. Mutta jos jollekulle, erityisesti masentuneelle tai ahdistuneelle ihmiselle, tuo helpotusta suihkaus mietoa kukkaistuoksua tavallisille päivittäisille asioille ulkoilmaan tai väljiin tiloihin lähtiessä, niin mielestäni täydellinen hajusteettomuusvaatimus sellaisessa tilanteessa tuntuisi kohtuuttomalta. Itsekin kärsin vaikeasta neurologisesta ympäristöherkkyyssairaudesta, mutta tiedostan, että ei ole mahdollista muuttaa koko ympäristöä minun sairaudelleni sopivaksi, eikä minun ole kohtuullista vaatia kaikkia toimimaan täsmälleen minun sairauteni eduksi, kompromisseja täytyy tehdä toisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan varten. Joissain paikoissa tarvitaan superkirkkaita ja vilkkuvia valoja, jotka voivat aiheuttaa minulle usean päivän toipumista ja joskus jopa sairaalahoitoa vaativan kohtauksen, mikä on minulle todella ikävää, mutta toisten nimitteleminen valoterroristeiksi olisi silti epäasiallista.

      Vastaa

      0
    2. Kyselytutkimuksissa on saatu hajusteherkistyneistä huomattavasti suurempia lukuja, eli haitat eivät jää vain tuohon kuuteen prosenttiin, joka ilmeisesti kärsii kosketusallergiasta hajusteiden suhteen. Itsekin koen hajusteherkkyyttä, mutta en täytä allergian kriteereitä. Esim. tuoksuista migreenin saavia ei lasketa tuohon prosenttiin.

      Kiinnostavaa tietoa.

      tse suosin esim. Paula Begounin ja monien dermatologien tapaan näkemystä, että hajusteeton tuote on puhtaasti ihonhoidollisesta kulmasta paras, eli sillä saa iholleen rahoilleen parhaan vastineen, erityisesti kasvoilla. Hajusteetonta ihonhoitotuotetta käyttämällä tietää paremmin, mitä laittaa iholleen

      Mä olen tässä eri mieltä kuin Begoun. Hajusteet ovat vain yksi ainesosaryhmä joka voi kuormittaa ihoa, yhtä lailla emulgaattorit ja tensidit aiheuttavat kuormitusta ja ihonhoitotuotteet ovat täynnään vaikka mitä aineita, jotka eivät suoraan hyödytä ihoa. On hassu ajatus, että vain jättämällä hajusteet pois, saa rahoilleen parasta vastinetta. Hajusteet muodostavat ihonhoitotuotteessa tyypillisesti kuitenkin vain 1-2%, vartalonhoitotuotteissa vähän enemmän, joten vain jättämällä ne pois ei tuotteen koostumus automaattisesti muutu laadukkaammaksi.

      Vastaa

      0
  8. Minulla on nyt hankittuna se Taigan Beauty Essence. Kysyisin nyt, mitä kasvoille voi ja ei laittaa tuon miedon happotuotteen jälkeen. Mitkä seuraavista käyvät:

    - Novexpert Booster Serum With Green Tea Polyphenols
    - Evolve BioRetinol + C Booster
    - Evolve Daily Renew Facial Cream
    - Evolve Pro+ Ectoin Soothing Cream
    - Pure=Beauty Antioxidant Face Cream
    - Mossa Acne Act (yhteen paikalliseen näppyy)

    Sitten kysymys ihan eri tuotteesta eli tuosta Mossan Acne Act -pikkuputelista. Voiko sitä laittaa iholle, jos sille on laittanut ensin joko Novexpert Booster Serum With Green Tea Polyphenols -seerumia tai sitten Evolven BioRetinol + C Boosteria? Vai olisiko parempi jättää se kohta, mihin tuote Mossaa laittaa, ilman kumpaakaan seerumia?

    Kiitos taas paljon avusta jo etukäteen!

    Muuten tuo Evolve Pro+ Ectoin Soothing Cream yhdistyy mielessäni jotenkin johonkin vastenmieliseen ihan vain sen vuoksi, että yhdistän sieniin negatiivisia mielikuvia. Hyvä voidehan se on, mutta jotenkin tulee mieleen vain sienet aina, kun avaan pakkauksen.

    Vastaa

    0
    1. Minulla on nyt hankittuna se Taigan Beauty Essence. Kysyisin nyt, mitä kasvoille voi ja ei laittaa tuon miedon happotuotteen jälkeen. Mitkä seuraavista käyvät:

      Ihan kaikki käyvät :)

      Sitten kysymys ihan eri tuotteesta eli tuosta Mossan Acne Act -pikkuputelista. Voiko sitä laittaa iholle, jos sille on laittanut ensin joko Novexpert Booster Serum With Green Tea Polyphenols -seerumia tai sitten Evolven BioRetinol + C Boosteria?

      Se kannattaa laittaa puhtaalle iholle, jos vain mahdollista. Tiedän, että on näppytuote on vaikea yhdistää muuhun ihonhoitorutiiniin (kokemusta on), mutta jos vain mahdollista, niin näpynhoitotuote tulisi laittaa puhtaalle iholle. Itse teen iltaisin niin, että levitän seerumit muualle ihoon ja jätän näpyn alueen vapaaksi, ja sitten näppyainetta siihen.

      Jos kuitenkin haluat laittaa alle ensin (koko kasvoille) muut hoitotuotteet, kannattaa odottaa että ne imeytyvät täysin, ennen kuin laitat näppyvoidetta.

      Vastaa

      0
    2. Eli miedon hapon jälkeen uskaltaa laittaa esim. C-vitamiinia?

      Kuinka usein tuota Beauty Essenceä käyttäisit itse? Käyttäisitkö sitä vain iltaisin?

      Vastaa

      0
    3. Happamuus päin vastoin usein parantaa C-vitamiinin toimintaa, ja jotkuthan jopa tarkoituksella käyttävät ihon PH:ta laskevaa kasvovettä ennen C-vitamiinituotta. Tämä tosin toimii parhaiten puhtaan C-vitamiinin kanssa, mutta ei lievästi happoja sisältävä kasvovesi ole huono juttu muidenkaan C-vitamiinituotteiden alla.

      Mä käyttäisin Taigan Beauty Essenceä iltaisin. Mutta se on kehitetty siten että voi halutessaan käyttää aamuin illoin, tämä varmaan toimii erityisesti iholla jolla on krooninen taipumus sameuteen.

      Vastaa

      0
  9. Kosmetiikan suhteen harmittaa, että usein hajusteettomia tuotteita ei ole tarjolla haluamistani sarjoista, tai hajusteeton on jollain tapaa kompromissi. Ymmärrettävästi kysynnän ollessa rajallinen hajusteettomat tuotteet yritetään tehdä ns "yleispäteviksi", jotka ei sitten omalle iholleni riitä esim kosteutuksen puolesta. Ymmärrän kuitenkin halun tuoksua joltain itselleen mieluisalta, ja myös hajusteiden osana käyttökokemusta erilaisissa kosmetiikan tuotteissa. Pidän itsekin tuoksuista, mutta käytän niitä mieluiten hajuvetenä ja hieman pakon edessä hiustuotteissa - parhaiten omille hiuksilleni ja lompakolleni sopiva sarja on hajustettu. Olen kuitenkin sen verran hajusteherkkä, että olen omallakin hajuvedelläni aiheuttanut migreenin itselleni, muiden liiallisesta tuoksumisesta puhumattakaan.

    Eniten ihmetyttää tarve käyttää monia hajustettuja tuotteita samaan aikaan: jos kaikki tuotteet pyykinpesuaineesta lähtien ovat hajustettuja, ei mikään tuoksu pääse juuri erottumaan ja pahimmassa tapauksessa tuoksut eivät sovi keskenään yhteen.

    Vastaa

    1
    1. Eniten ihmetyttää tarve käyttää monia hajustettuja tuotteita samaan aikaan: jos kaikki tuotteet pyykinpesuaineesta Eniten ihmetyttää tarve käyttää monia hajustettuja tuotteita samaan aikaan: jos kaikki tuotteet pyykinpesuaineesta lähtien ovat hajustettuja, ei mikään tuoksu pääse juuri erottumaan ja pahimmassa tapauksessa tuoksut eivät sovi keskenään yhteen. lähtien ovat hajustettuja, ei mikään tuoksu pääse juuri erottumaan ja pahimmassa tapauksessa tuoksut eivät sovi keskenään yhteen.

      Samaa mieltä tästä. Pyykinpesuaineet saisivat mun mielestä olla hajusteettomia, hajustetut sellaiset tuoksuvat niin voimakkaasti että haju pysyy tekstiileissä viikkoja. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

      Vastaa

      1
  10. En pidä hajusteista, mutta raaka-aineiden tuoksut kestän. Välillä, kun ihoni oli todella herkkä- myös nenäni oli herkkä. Lisäksi kärsin migreenistä ja jotkut tietyt tuoksut aiheuttavat sen lähes varmasti (itämaiset tuoksut,joita käytetään reilusti).
    Tykkään tosi paljon mm. Djusien fruitglazen tuoksusta, mutta ihan yhtä paljon pidän myös laponien tuoksuttomasta naamiosta.
    Onneksi luonnonkosmetiikka pääsääntöisesti tuoksuu "sopivasti".

    Vastaa

    1
  11. Näen,että tuoksut ovat niin makuasia. En ole tuoksuherkkä, mutta silti tietyt tuoksut kasvovoiteissa tai muissa saattavat häiritä. Saatan rakastaa jonkun kosteusvoiteen tuoksua ja vihata toista. Yleensä tykkään ihonhoitoaineista, jotka ovat tuoksuttomia tai joissa on mieto tuoksu.

    Vastaa

    1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (57)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)