Lissabon, 26.11.2012
Kävin eilen aamulla poliisiasemalla katsomassa mahdollisten epäiltyjen kuvia vaikka tiesin että se oli ihan turhaa. Tein kuitenkin niin kuin poliisisetä kehotti ilmoitusta tehdessäni.
Asemalta tullessa minulla oli niin paska olo että itketti. "Miksi, miksi, miksi menin sinne turisti-infoon ja olin niin tyhmä?" soi loputtomana nauhana päässäni. Istuin kahvilaan ja tuijotin galaotani (=maitokahvi täkäläisittäin). Sain mieheltäni viestin. "Lopeta se murehtiminen ja nauti Lissabonista, et voi antaa tämän pilata loppumatkaasi", siinä luki. Suunnilleen.
Juuri niin minun pitää tietenkin tehdä. Mutta vielä tänäänkin heräsin allapäin. Katsoin peiliin enkä pidä siitä mitä näen. Kaikki muutkin harmitukset ovat läppärin menetyksen siivellä alkaneet lietsoa toisiaan ja paisuneet hyökyaalloksi.
Päätin, että voisi tehdä hyvää jos nyt kerralla oksentaisin ulos kaikki ikävät ajatukset pääni sisältä. Ehkä olo puhdistuisi. Kaadan nämä ajatukset nyt tähän postaukseen joka saa toimia likasankona. Ja sitten en enää palaa niihin.
Ja nyt: jätän nämä ajatukset taakseni, kerään itseni ja lähden nauttimaan aurinkoisesta säästä.
Totta, en voi enää pitää yhteyttä läheisiini niinkuin aikaisemmin matkan aikana enkä tehdä töitä muuten kuin nettikahviloissa. Kuvien siirtäminen ja käsittely on vaivalloista. Mutta se on kuitenkin mahdollista.
Ja pian olen hyvän ystäväni luona Amerikassa ja pääsen kokemaan New Yorkin jouluvaloissaan. Olen aina haaveillut siitä. Ehkäpä joulumieli huuhtoo pois viimeisetkin alakulot viimeistään silloin.
Lissabonin harmaan sateinen sää kuvastaa tällä hetkellä täysin tuntemuksiani. :( Olen todella, todella vihainen itselleni ja murheissani.
Kun tänä aamuna saavuin Lissaboniin, läppärini varastettiin juna-asemalla. Sinne meni. Ja ihan omaa syytäni. Laskin kassini turisti-infon lattialle, ja viuh, läppäri oli tiessään alle puolessa minuutissa. Ei kukaan fiksu ihminen laske arvokkaita matkatavaroita käsistään missään julkisella paikalla.
Turisti-info oli puolityhjä, siellä ei ollut mitään tungosta. Mutta ne kaksi paikallaolijaa olivat sitten epärehellisiä. Se riitti.
Tällä hetkellä mieli on tosi maassa ja haluaisin vain mennä hostelliin makaamaan sänkyyn ja haukkumaan itseäni. Kone nyt on "vain kone", mutta mukana meni luonnollisestikin kasoittain tunnearvokasta kuvamateriaalia ja muita tärkeitä dokumentteja. Sekä mahdollisuuteni työskennellä matkalla. Kaikki säästämäni blogimateriaali on nyt bye-bye. En voi julkaista sitä aiemmin mainitsemaani poskipunajuttua enkä yhtään mitään muutakaan arkiston kosmetiikka-aiheista juttua. Se sitten niistä.
En todennäköisesti pysty enää kunnolla päivittämään blogia ollenkaan loppumatkan aikana. :(
Olen niin surullinen. Ja vihainen itselleni. En tiedä kumpaa enemmän.
Nettikahvilatkin ovat kuolleet Lissabonissa lähes sukupuuttoon. Kun kaikilla on nykyään kannettavat laitteensa niin mihin nettikahviloita enää tarvitaan.... Istun nyt Rossio-aukion nettikeskuksessa jossa pystyin lataamaan kuvia kamerastani. Meni viisi tuntia ennenkuin löysin paikan. Edes hostellini työntekijä ei osannut neuvoa yhtäkään paikkaa missä voisin käyttää nettiä.
No, jos nyt yritetään kuitenkin lopettaa postaus johonkin positiiviseen, niin eilen minulla oli ilo tavata Madridissa Karkkipäivän lukija Sari joka asuu Madridissa. Sari laittoi minulle viestiä kommenttilaatikon kautta ja pian sovimmekin tapaamisesta. Kävimme Reina Sofia -taidemuseossa ja tapaksilla. Enpä olisi uskonut törmääväni reissukohteessa blogin lukijaan...! Varmasti yksi mukavimmista matkamuistoistani. Kiitos Sari! :)
...ja nyt lähden taas jatkamaan itseni sättimistä ulos sateeseen.... :/ Jos minusta ei enää matkan aikana kuulu niin kovin tiheään, niin tiedätte mistä se johtuu. :(
Elämän pieniä iloja: maitorahkaa ja vadelmia! ^_^ Piti matkustaa 10 viikkoa ennenkuin löysin nämä rakkaat herkkuni.
Meille suomalaisille niin tutut ja itsestäänselvät marjat ja maitorahka ovat monessa paikassa Euroopassa harvinaisuuksia, tai rahkan kohdalla jopa täysin tuntemattomia.
Voi nammmm! ^_^
Ostin eilen tuokkosellisen tuoreita vadelmia Madridin San Miguel -kauppahallista ja puolen kilon pönikän täyteläistä maitorahkaa Lidlistä. (Kreikassa rahkaa ei saanut edes Lidlistä...) Istuin nauttimaan välipalaa Isabel-aukiolle Madridin Oopperan kupeeseen. Se oli hyvin onnellinen hetki. :)
.
.
Ja jotta blogini pysyisi edes jonkun verran mukana ajan hengessä ja Suomen blogosfäärin kuumissa puheenaiheissa, julkaisen minäkin tähän loppuun yhden Naked Truth -otoksen Veeran haasteen mukaisesti. (Tosin Karkkipäivässähän on nähty mun meikitöntä naamaa välillä ihan kyllästymiseen saakka... Viimeksi saitte pällistellä finnihyökkäystäni elokuun iho-postauksissa ja Kreikassa meikitön naamani oli aamuisin varsin freesi kiitos auringon...)
Väittääkö joku edelleen ettei mulla ole tummia silmänalusia? ^_^ Pahoittelen kuvan huonoa laatua, otettu illalla hämärässä.
Ja kyllä, olen täällä blogissa tunnustanutkin että useimmiten photoshoppaan meikkikuvissa tummat rinkulat pois silmien alta. En inhoa mitään niin paljon naamassani kuin noita silmänalusia. Ne muuttavat koko ilmeeni joksikin muuksi mitä tunnen.
Samoin poistan kuvankäsittelyllä pahimmat katkenneet verisuonet silmänvalkuaisista kun julkaisen lähikuvia silmistäni, ne suonet nyt vain ovat niin ällöjä. (Ja teen teille varmaan palveluksen - kuka haluaa katsoa meikkikuvassa verisuonia 10-kertaiseksi suurennettuna..? ^_^)
