On saarikierrokseni viimeinen päivä. Neljä viikkoa ja kahdeksan saarta ovat kuluneet hämmentävän nopeasti.
Hullua kyllä, vaikka matkastani on takana vasta kolmannes, huomaan jo olevani huolissani siitä mihin kaikkiin paikkoihin en tule ehtimään reissun aikana. Täytyy yrittää päästä irti tuosta "paniikista" ja keskittyä nauttimaan siitä hetkestä missä on nyt.
Olen niin kiintynyt Kreikkaan että täältä on vaikea lähteä pois. Annan itselleni täällä vielä viikon. Sitten Albaniaan.
En ole ainoastaan kiintynyt Kreikkaan, vaan myönnän ihan suoraan että aurinko-junkiena maan ilmasto vetoaa minuun aivan erityisesti. Tuntuu pinnalliselta sanoa näin, mutta ihan jo pelkästään lämmön ja auringon takia on vaikea irroittautua ja lähteä eteenpäin. Etenkin täällä Dodekanesiassa saisin vielä nauttia kesästä pitkälle marraskuuhun...
Dodekanesian saaristossa on Kreikan kuumin ilmasto. Kun Ateenassa, pohjoisista saarista puhumattakaan, alkavat asteet jo tippua lähelle kahtakymmentä ja jotkut päivät ovat sateisiakin, on täällä Dodekanesian saarilla vielä päälle 30 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta.
Olen iloinen että valitsin Patmoksen viimeiseksi saaripysäkiksi. Täällä on jotenkin erityisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Etenkin nyt syksyllä. Heinä-elokuussa Patmos on niin täyteen ahdettu turisteja että paikallisten mukaan meno on "ihan hulluutta". Onhan täällä edelleen turisteja, mutta käytännössä vain päivävierailijoita risteilyaluksilta. Patmos on suosittu pysähdyspaikka Välimeren risteilyillä Pyhän Johanneksen Luostarin ansiosta. UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva satulinnamainen luostari on perustettu vuonna 1088. Kävin siellä toissapäivänä ja vaikka en millään lailla ole uskonnollinen, paikka oli aivan lumoava.
.
Kun aloitin reissuni, olin ensimmäiset kolme viikkoa jatkuvasti jonkun seurassa. Ateenassa ystävieni, Naxoksella hotellissa tutustumani saksalaistytön kanssa, Santorinilla Couchsurfing-isäntäni ja tämän kaveripiirin seurassa ja Karpathoksella minuun takertui paikallinen vuokrahuoneita pitävä setä joka kuvitteli että seepia-illallista vastaan unohtaisin herra Karkkipäivät kotona ja lähtisin hänen kanssaan Porokselle.
Rhodokselle saapuessa kaipasin jo lähes epätoivoisesti omaa rauhaa. Ja sitä onneksi sain, ironista kyllä kaikkien niiden suomalaisturistien keskellä.
Symillä tutustuin huippumukaviin Lasseen ja Pekkaan, mutta sain edelleen viettää päivät yksin vaellellen. Lasse muuten on entinen meikki- ja hiustaiteilija, arvatkaa vain oliko meillä paljon juteltavaa..! ^_^ Sain kuulla hauskoja tarinoita Lassen julkkisasiakkaista ja ajatuksia meikkibisneksestä nyt vs. ennen. Ja jakoivatpa herrat vinkkejä loistaviin ihonhoitotuotteisiinkin..! :) Terveisiä vain pojille jos luette tätä!
Kalymnoksella jatkoin sosiaalisella linjalla. Hotellini isäntä oli tuttavallinen ja halusi aina juoda aamukahvit kanssani. Yhtenä päivänä tutustuin paikalliseen "odd-balliin" eli autonsa myyneeseen, kävellen liikkuvaan atleetti-herrasmieheen Nikosiin. Kreikassahan ihmiset - etenkään vanhemmat ihmiset - eivät todellakaan kävele. Kaikilla on vähintään skootteri. Nikos kertoi että häntä pidetään Kalymnoksella vähän kajahtaneena kun hän kävelee kaikkialle. ^_^
Ja nyt Patmoksella olen jälleen saanut olla aivan yksin ajatusteni kanssa.
Ei sentään. En ihan yksin. Minulla on täällä kissaystävä. Naapuritalon kisse odottaa minua joka aamu kuistillani ja alkaa kehrätä heti kun avaan oven. Nytkin se on vieressäni.
Eilen kävelin kaupungin ulkopuolelle Grikosiin kun bussit eivät enää kulje. (Monilla saarilla bussiyhteydet lakkaava käytönnössä kokonaan talvisesongin ajaksi.) Istuin autiolla rannalla jonka hiekka oli kovettunut kun sillä ei kukaan ole kävellyt enää viikkoihin. Oli niin hiljaista että kuulin vain aaltojen äänen.
Yhtäkkiä toivoin ihan hirveän kovasti että Totti ja Viivi olisivat juosseet hiekan yli minua kohti, hännät vispaten jälleennäkemisen ilosta. Pystyin näkemään ne niin selvästi. Viivi olisi ihan tohkeissaan hiekasta. Totti juoksisi veden rajaan ja säpsähtäisi rantaan huuhtoutuvaa aaltoa. Niinkuin se aina säpsähtää kaikkea odottamatonta ääntä ja liikettä... Ja sitten ne pomppisivat syliini ja nuolisivat naamaani ja purisivat nenääni.
Minulla oli kova ikävä koiria. Tai jotain kotoisaa. Ajattelin mökkiä, joulua, anoppini tupakeittiötä.... Lämpimiä asioita.
Illalla laitoin siskolleni viestin. "Soitatko minulle..? Ikävä."
Hän ei soittanut.
Tänään aion pitää matkahuoltopäivän. Tutkin eri reittivaihtoehtoja ja lähettelen Couchsurfing-requesteja. Ehkäpä käyn iltapäivällä Johanneksen ilmestysten luolalla. Ei kai Patmoksella voi käydä näkemättä Ilmestyskirjan syntypaikkaa.... Keskiyöllä lähtee laivani Pireukseen. Ystäväni on minua vastassa aamulla.
Ja luvassa on kuulema sadetta. ;)
Aamukahvi luostarimaisemalla. Sunnuntaina 21.10.2012.
Oppia ikä kaikki, ja aion nyt porautua tarkemmin aiheeseen ”saippua, sen kuivattavuus ja ihon pH”.
Aiemmin julkaisin blogissa kosmetiikan kemian kurssilla saamaani tietoon pohjautuvan jutun saippuasta, jossa väitin, että aito saippua ei kuivata ihoa. Korjataan ja täydennetään tuon postauksen sisältöä nyt tällä tietopaketilla.
(On kyllä jonkin verran turhauttavaa, kun joskus tuntuu ettei lopulta mihinkään tietoon voi luottaa, ei edes siihen mitä kouluissa opetetaan…. Mitä mahdollisuuksia tällöin on omaksua oikeaa, tieteellisesti paikkansapitävää tietoa asioista..?)
Kiinnostus aiheeseen palasi, kun testailin loppukesästä Flow Kosmetiikan kasvosaippuaa. Samaten ehdin testailla töistä saamaani Cliniquen kasvosaippuaa (palaversiota). Ja kuten Flow-jutussa raportoin, saippua jätti ihoni todella nihkeäksi. Sama vaikutus oli Cliniquella. Ja kyllä ihoa myös jonkun verran kiristi pesun jälkeen, tosin enemmän Cliniquella kuin Flow’lla.
Käännyin jälleen kerran aina niin luotettavan ja auttavaisen kosmetiikan tietopankin eli Päivi Kousan puoleen. (Kousa on se johon Suomen media ottaa aina ensimmäisenä yhteyttä kun kaivataan puolueetonta asiantuntijatietoa kosmetiikasta.)
Kysyin Kousalta, mikä voisi olla selitys siihen, että kasvoille tarkoitetut, hellävaraisiksi luvatut saippuat jättävät ihon niin nihkeäksi ja usein vielä kiristävän kuiviksi. Kerroin, mitä meille oli koulussa opetettu kosmetiikan kemian tunnilla; "aito saippua jättää iholle rasvaa, sulfaatit taas poistavat iholta rasvaa".
Päivi Kousa vastasi, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Hän aloitti kertomalla, ettei ”oikealle saippualle” ylipäänsä ole virallista määritelmää, eli ilmeisesti edes aiemmin kuvittelemani SAIPPUA = rasvoja keitetään emästen kanssa, ei ole ainoa ”oikean” saippuan resepti.
Kousan mukaan saippuan teho ja vaikutukset iholle riippuvat mm. seuraavista asioista:
1. Mitä rasvoja tai öljyjä on käytetty. Öljyn ja rasvan laatu, joista saippua on tehty, vaikuttavat hoitavuuteen.
Eli kyllä, ”oikea” saippua jättää iholle rasvaa, niin kuin opin koulussa, mutta se yksinään ei riitä takaamaan saippuan hoitavuutta ja hellävaraisuutta.
2. Liian voimakkaiden emästen jäämät. Aito saippua voi sisältää liian tujuja jäämiä emäksestä (ellei valmistaja ole ollut tarkkana asian kanssa), jolloin saippuan pH voi olla liian emäksinen ja tehdä ihosta nahkean ja kuivan tuntuisen. Tällöin saippuan rasva tai öljy ei riitä kompensoimaan sitä.
Terveen ihon pH on n. välillä 5,4-5,9. Saippuan pH voi olla jopa 11.
Tieto siitä, kuinka emäksistä saippuapala on, voi olla kiinni valmistuserästäkin. Jos pakkauksessa ei lue pH:ta, ei voi kokeilematta tietää tuleeko iho nahkeaksi vai ei. (Valmistajan ei tarvitse ilmoittaa pH:ta. Apteekin nestesaippuoissa se useimmiten mainitaan mutta palasaippuoissa en ole koskaan tällaista merkintää nähnyt...)
Ihon nahkeus ei kuitenkaan aina johdu pelkästä pH:sta. Syynä voi olla sekin, että pesevät ainesosat ovat liian voimakkaita ja liuottavat ihon pintaa suojaavaa hydrolipidikalvoa.
Edellisessä saippuaa käsittelevässä postauksessani väitin, että sulfaatit ja muut synteettiset pesevät ainesosat ovat järjestään voimakkaampia ja näin ollen potentiaalisesti kuivattavampia kuin aito saippua. Tämä ei kuitenkaan pidä Kousan mukaan täysin paikkaansa.
Pinta-aktiivisten (pesevien) aineiden vaikutus on täysin määrästä kiinni, sekä siitä, mitä hoitavia ainesosia kuten rasvaa ja öljyjä, pesuaineeseen on lisätty. Eli putsarisi, jossa lukee pesevänä ainesosana vaikka ’sodium laureth sulfate’, saattaa yllättäen ollakin miedompi kuin ekokaupasta ostamasi palasaippua. Inci-listaa lukemalla ei aina selviä, kuinka voimakkaasti pesevä ainecocktail on kyseessä.
Jos haluaa pelata varman päälle ja pestä ihoaan mahdollisimman hellävaraisesti, ovat vaihtoehtona öljy- ja voidepesut. Eli ihan vaikka Aqualan L:llä voi pestä ihonsa, niin kuin monet atoopikot tekevätkin. Voimakas meikki lähtee öljyllä. Jos tuotteessa lukee "cream wash" tai "gentle" tai "sensitive skin" tai muuta vastaavaa, ei se vielä ole tae tuotteen todellisesta hellävaraisuudesta.
Itse aion muuten ihan silkasta uteliaisuudesta ostaa apteekista pH-liuskoja ja mitata käyttämien putsareiden - etenkin niiden palasaippuoiden - emäksisyyden. Tosin noiden liuskojen tulos on kuulema vain suuntaa-antava. Mutta kertoo varmasti jotain, ja tämä on minusta erittäin mielenkiintoista! Haastattelin Kousaa juuri ennen reissuun lähtöä, ja pH-lappuprojekti jäi näin ollen odottamaan paluutani. Jouluna sitten testilabra pystyyn!
P.S. Ei kuitenkaan unohdeta, että palasaippuallahan on synteettisiin nestesaippuoihin verrattuna yksi kiistaton etu - ympäristöystävällisyys. Ei maatumattomia ainesosia tai luontoon kerääntyviä, kuormittavia pakkauksia. Tämä varmasti selittää osiltaan saippuan suosiota ja sitä, miksi sen käyttö, mahdollisesta kuivattavudestaan huolimatta, on perusteltua.
Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3
.
Kylläpä siellä onkin syksyistä....
.
Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)
Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.
Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3
Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta... Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?
Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.
Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.
Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!
