Heräsin taas tänä aamuna tavattoman onnellisena siitä, että saan elää sellaista elämää kuin elän.

Kirjoitin vuosi sitten blogiini taloudellisesta tilanteestani. Nyt säännöllisen päivätyön jätettyäni tuloni ovat tippuneet vielä melkein puoleen, ja olen luonnollisestikin joutunut kiristämään kukkaronnyörejä entistäkin tiukemmalle. Kaikki tuloni menevät asumiskuluihin ja laskuihin enkä voi käytännössä ostaa yhtään mitään ylimääräistä.

Monelle minun elämäni aiheuttaisi suurta ahdistusta. Epävarmat tulot, ei mahdollisuutta mennä kavereiden kanssa ulos syömään tai shoppailemaan ja leffassa käyntiäkin pitää miettiä. Juuri nyt en voi säästää edes matkusteluun.

Mutta olen todella, todella onnellinen!

Sen sijaan, että voisin kuluttaa rahaa hyödykkeisiin ja viihteeseen, minulla on jotain muuta. Jotain, mitä ei voi mitata rahassa. Oma "island-getaway". Turvallinen pesä, jossa koen sanoinkuvaamatonta levollisuutta ja seesteisyyttä. Rauhan ja oman ajan saareke. Tänne jos minne pääsen "karkuun" stressipeikkojani. Ja tiedättekö mitä? Se on kaiken materialistisen köyhyyden arvoista.

Saatan viettää kattohuoneistossani monta päivää putkeen tapaamatta ketään, ja nautin joka hetkestä. Luen kirjoja, katson filmejä kynttilän valossa ja teen ruokaa. Selailen ikivanhoja Vogue-lehtipinojani. Välillä menen pitkille kävelyille tervehtimään tuttuja maamerkkejä kuten Pommern-laivaa, kaupungintaloa, taidemuseota ja kirjastoa. Tai kutsun ystäviä kahville ja viinilasilliselle ja istumme pienessä, viistokattoisessa keittiössäni myöhään iltaan.

Manner-kotona tällaista ei tapahdu koskaan. Miksi en ikinä kutsu ketään käymään? Voisivatko pinot ja kotistressi vaikuttaa asiaan..?

Täällä ei ole pinoja. Mutta ei myöskään suurta taulu-tv:tä, virtaviivaista sisustusta tai Pentikin astiastoja. Sen sijaan täällä on My Little Pony -pehmoleluja, kirpparilta tai kavereilta saatuja eriparihuonekaluja, halpoja Hobby Hall -astioita ja Net.Anttilasta osamaksulla tilattuja mattoja. Täällä on sangen epäyhtenäistä - ja viihtyisää.

Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen ja katselin parvekkeelta alastomien puiden ja matalien talonkattojen siluetteja. Maarianhaminassa ei saa rakentaa korkeita rakennuksia.

Ennen vietin täälläkin aikaa paljon kahviloissa ja ravintoloissa, nyt keskityn ilmaiseen tekemiseen. (On muuten hämmästyttävää, kuinka paljon viattomiin kahveilla käynteihinkin saa kuukaudessa kulumaan rahaa..) Olen käynyt lainaamassa elokuvia ja musiikkia kirjastosta ja nautin siitä kun saan haastaa itseni mahdollisimman edullisen ruoan laittoon. Tälle viikolle budjetti oli 20 euroa. Maarianhaminan taidemuseokin on talvella ilmainen. Eilen kävin katsomassa Nanna Sjöströmin viehättävän näyttelyn.

Tokihan minua harmittaa, että en voi enää ostaa vapaasti suosikkisoijamaitoani tai herkutella juustoilla. Mutta asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Luopumalla entisestä tulotasostani minulla on nyt mahdollisuus viettää enemmän aikaa siellä, minne osa minusta on lakkaamatta kaivannut viimeiset vuodet.

Rakkaus sekä mieheeni että Ahvenanmaahan on ollut yhtälö, jota ei ole ollut helppo ratkaista. Monen mielestä minun olisi kuulunut valita vain toinen. Mutta minä olen sitä mieltä, että kun on tarpeeksi itsepäinen, saa molemmat <3

Kyllä, olen miettinyt paikasta luopumista joka vuosi. Etenkin nykyisessä tilanteessani kakkosasunnon pitäminen kuulostaa lähes absurdilta. Eihän tässä mitään järkeä ole todellakaan. Mutta pitääkö aina ollakaan...? Johonkin se raha tässä elämässä aina katoaa, se voi olla uudet farkut, laukku tai Stockmann Herkun kanta-asiakkuus. Tai se voi olla mahdollisuus katsoa kirjastosta lainattua dvd:tä maarianhaminalaisen kattohuoneiston punaisella plyysisohvalla.

- Sitä paitsi olen ihminen, joka uskoo, että asioilla on aina tapana järjestyä. Nytkin ne ovat järjestyneet niin, että saan tehdä extravuoroja vanhassa työpaikassani täällä Maarianhaminassa. :) Elämäni on juuri nyt aika mukavaa. Saan tehdä useita eri töitä, kirjoittaa blogia ja olla vapaa. Ei minun oloni juuri köyhältä tunnu, vaikka kahvila-lattet ovat jääneet hyvin vähiin ja joudun kulkemaan Onni-bussilla.

Yhden asian tiedän:  tämä ympäristö on minulle suurempi rikkaus kuin mitkään eurot säästötilillä.

.

Minulla on ensi viikolla luvassa tosi mielenkiintoinen tilaisuus, kun pääsen tapaamaan IsaDoran meikkitaiteilijaa, norjalaista Stephan Øienia. Stephan tekee minulle IsaDoran kevätlookin, minkä jälkeen saan haastatella häntä. Huijui kun jännittää vähäsen, en olekaan ennen haastatellut ketään kansainvälistä meikkitaiteilijaa..! Enkä ylipäänsä ollut ammattilaisen meikattavana elämässäni kuin pari-kolme kertaa.

Stephanin tapaamiseen liittyy jotain kivaa teillekin, sillä sain arvottavaksi setin IsaDoran Bella Vita -kokoelman meikkejä.

Settiin kuuluu pastellinen luomiväripaletti Gelato, valinnainen sävy Jelly Kiss -huulipunasta (vaihtoehtoina kuvan pinkki Ballerina, rusehtava Cappuccino tai nudebeige Biscotti), Pink Blossom -poskipuna, musta Flex Tip Eyeliner -tussi sekä Eyebrow Lifter highlighter -kynä.

Osallistut arvontaan jättämällä kommenttiboksiin kysymyksen Stephan Øienille. Mitä haluaisit kysyä IsaDoran meikkitaiteilijalta? Oletko joskus aprikoinut jotain suurten kosmetiikkabrändien meikkitaiteilijoiden työhön liittyvää..? Valitsen kysymyksistä kiinnostavimmat mukaan haastatteluun.

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 6.3. klo 12.00 saakka. Palkinnon toimittaa Berner Oy.

On kyllä tosi mielenkiintoista nähdä, mitä Stephan saa aikaiseksi mun pienenpieniin silmiin noilla vaalean pastellisilla sävyillä. Erottuvatko sävyt toisistaan..? Lisääköhän hän jotain varjostusväriä toisesta paletista...? Ja ennenkaikkea, miten hän meikkaa kulmakarvani...! Mun mielestä mun kulmakarvat on kaikkein hankalimmin meikattava alue ja olisi loistavaa saada ammattilaiselta joku "magic" niksi miten niistä saisi näyttävät mutta silti luonnolliset, ei-piirretyn näköiset.

Tästä ennen - jälkeen -nudemeikkikuvasta voisi päätellä, että Stephan tykkää näyttävistä kulmista....   ;)

Muistatte, kun kerroin kaksi viikkoa sitten alkaneeni uuteen suhteeseen... Enpäs tullut ajatelleeksi kuinka painavia ulottuvuuksia suhteella voisi olla, ennenkuin tuli tämä viikko.

Viittaan tietenkin Naked Skin -valoimpulssilaitteeseeni.

Kun lähtee tekemään valoimpulssihoitoa, on käsittelyt suoritettava säännöllisesti. Ja jos jollekin käsittelyviikolle sattuu matka, niin se on sitten "tough luck" ja hoitosalkku mukaan vaan.... Täytyy sanoa, että vähän huokaisin kun tajusin, että mun on otettava tämä monen kilon laukku mukaan Ahvenanmaalle vain sitä yhtä kahden minuutin käsittelyä varten. Millekään Ryanairin käsimatkatavarareissulle tätä ei voisi kyllä kuvitellakaan ottavansa. Kun käsittelyt siis aloittaa, niin kannattaa katsoa ettei hoitoviikolle satu matkaa.

No, toivotaan että projekti on vaivan arvoinen! :) Olisi kyllä mahtava jos kesään mennessä voisin unohtaa bikinirajan huollon... Ja jos laite tekee mitä lupaa, niin varmasti aloitan muidenkin alueiden käsittelyn.

Sellaisen huomion voin myös antaa, että minusta on ainakin tuolla bikinirajalla vaikea erottaa, mihin kohtaan täsmälleen olen jo valoimpulssin ampunut. Kahta kertaa kun ei saisi samaa kohtaa yhdessä käsittelyssä valottaa...  Geelikerrokseen ei mielestäni jää käsittelyikkunasta tarpeeksi selkeää jälkeä (tai sitten mä vain säästeliäänä ihmisenä laitan tuota geeliä ihan liian vähän... :p) Vähän jänskättää, että jääköhän mulla kuitenkin sellaisia alueita joita en saa "nukutettua", jos en saa käsittelyjä ammuttua ihan vieri viereen....

Muiden laitetta testanneiden positiiviset kokemukset kuitenkin kannustaa. :) Jos tällä on muutkin onnistuneet niin kai mäkin...?

P.S. Julkaisinko mä tosiaan juuri kuvan alapäästäni...? Kaikkeen tämä bloggaaminen johtaakin.....