08.02.2013

Kuukauden idoli: mun luuri, 10 vee

Rakas puhelimeni, Nokia 3510i, täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Olen ostanut sen kesällä 2003. Puhelinmalli julkaistiin vuonna 2002.

En tunne ketään, joka käyttäisi yhtä vanhaa puhelinta.

Kuukaudenidoli_Nokia3510i

Puhelinteknologia ei kiinnosta minua. En kaipaa luuria jolla voi ottaa kuvia, selata nettiä, kuunnella musiikkia, soittaa videopuheluita ja kohta varmaan lämmittää saunankin.

Haluan yksinkertaisen puhelimen, jolla voin soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Ja ajastinkin on ihan kiva lisä, käytän sitä ruoanlaitossa. ^_^ Sen edistyneempää teknologiaa en tarvitse.

Siksi pidän kynsin ja hampain kiinni 3510-vanhuksestani. Se on ollut monessa mukana, mutta kestää ja kestää. Kerran se kimpoili alas jyrkkää rantakalliota Ahvenanmaan Källskärissä ja oli hyvin lähellä pudota mereen. Muistan kuinka ihan korvissa humisi kauhusta kun syöksyin vaaleanpunaisen ystäväni perään. Onneksi sen matka pysähtyi ennen aaltoja ja muistoksi jäivät vain nuo kuoren naarmut.

Nokia3510i_2

Tiedän ja ymmärrän kyllä, että Kolmeviiskymppini sydän ei lyö ikuisesti. Olen jo jatkanut sen elämää kahdesti uudella akulla. Vanha runko alkaa kuitenkin osoittaa loppuunpalamisen merkkejä. Syksyllä ostettu akku ei kestä montaakaan puhelua, ja välillä puhelin sammuu vaikka akku olisi juuri ladattu täyteen.

En kuitenkaan vielä luovuta. En päästä pientä vielä lepäämään.

Sain mieheltäni joululahjaksi iPhone4:n (miehen siirtyessä vitoseen). En ottanut sitä vastaan. Mies totesi, että olen varmasti maailman ainoa ihminen joka kieltäytyy iPhonesta ja näytti hetken siltä, että mietti jo vakavissaan miten idiootti puoliso sitä onkaan tullut valittua. Sitten hän myi puhelimen pois eikä iPhonesta enää puhuttu. Älypuhelinmies jäi älyvapaan 3510-naisensa luo.

Nokia3510i

Pelkään, että kun nallukastani viimein loppuu virta lopullisesti, ei markkinoilla ole enää olemassakaan Yksinkertaisia Puhelimia. En tiedä, onko niitä enää tälläkään hetkellä...? Onko minun pakko ostaa 500 eri toiminnolla varustettu puhelin? Ja jos on, niin miksi lopulta vastustelen sitä niin hirveästi? Onko se niin paha asia, että teknologia menee eteenpäin?

En tiedä. Hiljaa mielessäni toivon, että tulevaisuuden puhelimissa on sentään vielä kunnon näppäimet jäljellä. Sillä kosketusnäyttöihmistä minusta ei saa ikinä. Murrr.

Nokia3510i_3

Onko lukijoiden joukossa ketään, joka tunnustaa käyttävänsä vieläkin vanhempaa puhelinta kuin minä? Kuinka usein ylipäätään vaihdatte puhelinta? Onko 10 vuotta vanha kalikka jo supernolo?

Ei kommentteja
07.02.2013

Make Up Store Foxy Look

...a.k.a. "Pakettien purkua, osa 4".

Make Up Storen Foxy-lookki ilmestyi viime lokakuussa, mutta koska olin silloin reissussa pääsevät tuotteet esittelyyn vasta nyt.

MUS_Foxy_face

MUS_Foxy_eye

.

MUS_syyspaketti

Yleensä MUSin lookkituotteet jäävät osaksi vakiovalikoimaa ainakin joksikin aikaa. Nyt en osaa kyllä sanoa kävikö näin myös Foxy-tuotteiden kohdalla.

MUS_Kayo

Glitter-trendit tulevat ja menevät mutta yksi tuote tuntuu säilyttävän ikuisen suosion: glitter eyeliner.

MUS_Foxylook_eyes

Yhdistin Foxy-luomiväreihin keltaisen sävyn. Luomella sisänurkassa MACin Bright Sunshine, keskellä MUS Voodoo Fever, ulkonurkassa MUS Heaven ja alaluomella MUS Yaya. Yläluomen rajaus Kayo.

Yaya on pigmentiltään sen verran hempeä pinkki että vaati alleen hyvän pohjustuksen erottuakseen. Pohjustin alaluomen valkoisella kajalilla.

MUS_AquaCoolingPowder

MUS-paketin kiinnostavin sisältö on kuitenkin tässä: vesipitoinen ja viilentävä puuteri. Aqua Cooling Powderin incissä on tosiaan ykkösenä vesi, ja sen jälkeen glyseroli sitomassa kosteutta ihoon. Ihan hullua että jauhemaisessa tuotteessa voi valtaosa ainesosista olla vettä...! (Tässä teknologiassa mikrokokoisia vesipisaroita ympäröi hydrofobisten silika-partikkelien muodostama verkko joka suojaa niitä ja estää pisaroiden yhteensulautumisen.)

Pakkaustekstin mukaan Aqua Cooling -puuteria voi käyttää päivävoiteen päällä viilentämässä ihoa ja tuomassa lisäkosteutta, ja se toimii samalla meikkiä kiinnittävänä pohjana tai viimeistelypuuterina.

MUS_AquaCoolingPowder2

Kun puuteria levittää iholle, tunne on todella mielenkiintoinen! Oikeasti tuntuu siltä kuin sumuttaisi iholle kevyesti vettä. Puuteri tuntuu myös viileältä. Tämä tunne kestää vain hetken ja haihtuu sitten (en osaa sanoa mitä hyötyä  viileys-ominaisuudesta on - ehkä se rauhoittaa helposti kuumottavaa ihoa..?)

Silikan ansiosta puuteri jättää iholle kevyesti "tahmean" tunteen, tiedätte mitä tarkoitan jos olette käyttäneet silika-pitoisia hiuspuutereita. Juuri tämän nahkean pinnan ansiosta arvelen Aqua Cooling Powderin toimivan hyvänä primerina. Iholle jää myös mattainen pinta. Puuteri siis samanaikaisesti sekä kosteuttaa (vesi, glyseroli, trehaloosi, betaiini) että pitää ihon mattaisena (silika, talkki). Levittyvyyttä helpottamaan puuteriin on lisätty myös vähän silikonia.

Mielenkiintoinen ja vähän erilainen tuote! Puuterimaisia primereita on markkinoilla vähän, ja tässä olisi nyt kosteuttava sellainen vaihtoehtona niille, jotka eivät koe voidemaista silikonipommiprimeria ystäväkseen. Viimeistelyyn en ehkä itse tätä niin tykkäisi käyttää, koska haluan viimeistelypuuterini jättävän iholle silkkisen sileän tunteen.

MUS_vaiheessa

Vaihekuva silmämeikistä. Käytin pitkästä aikaa teippitekniikkaa varjostuksessa.

MUS_Foxy_eyes

Siistitty lopputulos.

MUS_Foxy_face2

To wig or not to wig? :)

MUS_Foxy_eyes2

.

YSL_RougeVolupte10

Huulilla YSL:n Rouge Volupte #10 Provocative Pink.

Ei kommentteja
06.02.2013

Muhkurat veks eli kokemuksia selluliittivoiteista

Joku lukija saattaa muistaa, kun mainitsin reissusta palatessa vartaloni ihon menneen kamalan tuntuiseksi ja reiden syrjät näyttivät raejuustolta. Alkoi projekti "kropan iho kuntoon!"

Antiselluliittiaineet

Olen nyt kahdeksan viikon ajan tehohoitanut ihoani erilaisilla selluliittivoiteilla ja normaalia tiheämmillä kuorinnoilla, ja ajattelin kirjoittaa niistä muutaman sanan. Tai no, kuorinnasta haluan sanoa vain tämän; sillä on todella väliä.

Kuinka moni teistä käyttää peseytymiseen karheapintaista sientä? Sekin nimittäin kuorii ihoa. Itse olen lapsesta saakka käyttänyt pelkästään noita karheapintaisia, mutta nyt matkalla peseydyin koko kolme kuukautta pehmosienellä (kun en karheaa kreikkalaiskaupasta löytänyt). En myöskään kuorinut vartalon ihoa kertaakaan. Tuloksena sen tuntuinen nahka kuin se kuuluisi jollekulle toiselle; epätasainen, nihkeä ja jotenkin samean sävyinenkin. Meni useampi viikko kuoriessa ennenkuin iho palautui entiselleen, mutta nyt se on taas sileä ja pehmeä.  Normaalisti kuorin kropan vain kerran tai pari kuussa, mutta jo karhea pesusieni pitää ihon hyvässä kuosissa. Syrjähyppy pehmosienen kanssa sen todisti.

Mutta sitten ne selluliittitökötit. Kuulkaas, olin suunnitellut alustavani tämän postauksen kertauksella siitä, miten selluliitti ylipäänsä syntyy ja millä hoitokeinoilla siihen voi vaikuttaa. Luulin tienneeni suunnilleen, mistä selluliitissa on kyse, mutta uuvuin lääketieteelliseen jargoniin lähdeaineistoni kolmannella sivulla. Vai kuinka moni on ihan viivalla siitä, että:

Selluliitin_synty

Niinpä.

Oletettavasti myös teitä alkaisi kutsua nukkumatti, jos yrittäisin tiivistää selluliitin syntymekanismia tähän postaukseen. Tyydyn siis vain sanomaan, että selluliitti on tila, jossa ihonalaiseen sidekudokseen on kertynyt liikaa rasvaa, nestettä ja kuona-aineita. Selluliitin asteita on kolme; I-asteessa selluliitti näkyy "appelsiini-ihona" vain kudosta puristaessa, II-asteessa muhkurat näkyvät myös seistessä ja III-asteessa myös makuultaan ihon ollessa selvästi muhkurainen ja jopa kosketusarka.

Voiko selluliittiin vaikuttaa kosmetiikalla? Pakkaustekstit antavat ymmärtää, että erilaiset geelit, öljyt ja seerumit kykenisivät hajottamaan rasvaa ja jopa estämään selluliitin muodostumista. Tieteellistä tukea näille lupauksille ei kuitenkaan ole saatavilla. Selluliittivoiteet voivat kyllä silottaa ja napakoittaa ihon pintaa, ja saada näin appelsini-ihon vaikuttamaan vähemmän muhkuraiselta. Mutta itse selluliittia ne eivät voi poistaa.

Liikunta

Säännöllinen liikunta, raffinoitujen ruoka-aineiden välttäminen, riittävä uni ja rentoutuminen ovat tunnetusti parhaat aseet selluliittia vastaan. Koska selluliittimuhkurat koostuvat rasvasta, on rasvan polttaminen luonnollisestikin tehokkain tapa vähentää selluliittia. Ja rasvahan palaa liikunnalla sekä lipolyysiä vauhdittavalla ruokavaliolla.

Kosmetiikan keinoilla voidaan ikäänkuin "viimeistellä" selluliittihoito. Mikään selluliittivoide ei toimi ilman liikuntaa ja oikeaa ruokavaliota, se mainitaan jokaisessa tuotteessakin. Tällöin voidaan jo maalaisjärjellä ymmärtää, miten pinnallinen kosmetiikkavalmisteen teho oikeasti on. Mutta liikuntaan ja terveelliseen ruokaan yhdistettynä selluliittivoiteilla voi saada kauniimman ihon. Sen uskallan allekirjoittaa.

Reiden_ulkosyrja

Kahdeksan viikkoa kroppaprojektin aloituksen jälkeen "ratsupaikkojeni" löysä raejuustoiho on nyt aivan eri tuntuinen ja näköinen - kuoppaisuus on kadonnut lähestulkoon kokonaan ja kudos tuntuu kiinteältä ja napakalta. Matkalta tullessa reisipalasta sai kunnolla kiinni, nyt siitä on vaikea saada otetta. Reiden ympärysmitta on kutistunut projektin aikana vain sentillä, mutta jäljellä oleva "rasvapala" on huomattavasti kiinteämmän tuntuinen kuin joulukuussa.

Olen käyttänyt kahdeksan viikon ajan kolmea eri tyyppistä tuotetta; edullista markettihyllyn Lumenea, luonnonöljyihin pohjautuvaa keskihintaista Weledaa ja huipputeknologiallaan mainostavaa kallista Biothermia. On vaikea sanoa, toimiko joku näistä paremmin kuin muut, kun taustalla vaikutti liikunta. Biotherm-viikolla iho alkoi tuntua silminnähden kiinteämmältä, mutta tällöin takana oli jo 6 viikkoa liikuntaa ja muiden selluliittiaineiden säännöllistä käyttöä.

Lumene_selluliittigeeli

LUMENE Body Aktiva -selluliittiseerumi. Lumenella varmaan puistellaan päätä jos joku siellä sattuu tämän huomaamaan, kun puteli on varmaan 3-4 vuotta vanha...! ^_^ Nyt sille sitten tuli vihdoin käyttöä.

Body Aktiva -seerumi lupaa saada ihon tuntumaan "sileämmältä, heleämmältä ja pehmeämmältä". Se kertoo myös koivun mahlan, mäntyuutteen, kofeiinin ja karnitiinin edistävän kehon nestekiertoa ja auttavan hajottamaan rasvakertymiä. Kaikkia näitä aktiiviainesosia on tuotteessa kuitenkin vain alle yhden prosentin pitoisuutena (sijaitsevat säilöntäaine phenoxyethanolin jälkeen, ja phenoxyethanolin pitoisuus kosmetiikassa saa olla korkeintaan 1%).

Tämä seerumi koostuu pääasiallisesti vedestä, alkoholista, silikonista ja glyserolista. Denaturoitua alkoholia käytetään joissain tuotteissa edistämään aktiiviaineiden imeytymistä ihoon, mutta kun aktiiviaineita on tässä tuotteessa vain joku prosentin murto-osa niin sillä ei liene juuri merkitystä. Silikoni pehmentää ja sileyttää, glyseroli kosteuttaa.

Weleda_selluliittioljy

WELEDA Birch Cellulite Oil, eli kotimaisella kielellä koivu-selluliittiöljy.

Tästä tuotteesta on lehdissä säännöllisesti positiivisia arvioita. Koivunlehtiuutetta sisältävä öljy hajottaa itse selluliittia yhtä vähäisellä todennäköisyydellä kuin muutkin kosmeettiset tuotteet, mutta ihonhoidollisesti Weledan tuote painii omassa sarjassaan testikolmikossa. Tuote lupaa "parantaa ihon elastisuutta ja sileyttä" ja "vaikuttaa stimuloivasti edistäen ihon joustavuutta ja tasaisuutta". Siinäpä oli sama asia sanottu kahteen kertaan. :)

Mutta siis - aivan epäilemättä Birch Cellulite Oil parantaa ihon elastisuutta, sitähän öljyt tekevät. Tehokkaasti pehmentävän hoitococktailin muodostavat aprikoosinkiviöljy, jojobaöljy sekä vehnänalkioöljy ja anti-selluliittista vaikutusta tuomaan on mukaan sekoitettu koivunlehti-, rautamyrtti- ja rosmariiniuutteita. Koivunlehdillä on kofeiinin tavoin diureettinen vaikutus, ja selluliittituotteissa niiden on tarkoitus poistaa kudoksesta nestettä.

Öljy on aivan ihastuttavan tuoksuista enkä koskaan pane pahakseni pientä aromaterapiaa ihonhoidon yhteydessä. :)

Biotherm_selluliittigeeli

BIOTHERM Celluli Laser Slim Code. Otin tätä töistä testiin ja näyte riitti 10 päiväksi (käsittelen vain "ratsupaikat").

Porukan kallein beibi, tällä tuubilla on hintaa melkein 70 euroa. Slim Code on kehitetty "geneettistä ja elintavoista johtuvaa selluliittia vastaan". Se lupaa "vähentää senttejä ja ihon epätasaisuutta". Aktiiviaineina Slim Code mainostaa kofeiinia ("polttaa rasvaa in vitro"), yerba mate'ta ("estää rasvan varastoitumista in vitro"), lootus-uutetta ("silottaa ihoa") ja biofibrineä ("kiinteyttää ihoa"). Huomatkaa 'in vitro' -termi, joka kertoo että tulokset on saatu laboratoriossa keinoiholla, ei oikealla ihmisiholla.

Incin kärjestä löytyy vettä, alkoholia, silikonia, propyleeniglykolia ja glyserolia (eli hyvin samanlainen pohja kuin Body Aktiva -seerumissa), ja kuudentena kofeiini. Loput yllämainituista aktiiviaineista ovat kauempana incin keskikohdan jälkeen. Sieltä löytyy myös Weledan öljystä tuttu rautamyrttiuute.

TBS_sellulapanen

Olen levittänyt selluliittiaineita reisiini iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja käyttänyt apuna tällaista nyppylähanskaa joka vilkastuttaa pintaverenkiertoa. En osaa sanoa onko siitä mainittavasti lisähyötyä, mutta tällainen on tullut joskus hankittua joten käytetään pois.

Vaikka uskon, että liikunta ja ravinto ovat omalla kohdallani vaikuttaneet merkittävimmin selluliitin vähenemiseen, tulen jatkossakin käyttämään kosmetiikkaa kohentamaan ihon ulkonäköä selluliitin palatessa. Sillä valitettavasti uskon, että se palaa taas eräänä päivänä. Selluliitin hoito on ikuista. Toistaiseksi ei tunneta keinoa, millä siitä pääsisi lopullisesti eroon.

.

Millaisia kokemuksia lukijoilla on selluliitin hoidosta?

41 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat