Haluan jakaa tämän ISOLLA koska ei samperi helpota!! Kun joku *ituttaa eikä meinaa tulla mitään niin siitä on pakko lopulta päästä huutamaan niin että naapurikunnissa soi! Se tunnetusti aina auttaa. Edes vähän.
Olen harrastanut salitreeniä yhdeksän vuotta. En pidä liikunnasta, kuten olen täällä aiemmin kertonut. Käyn salilla, koska se on minulle hyväksi. Elämässä on asioita joita on vain tehtävä, miellyttivät ne tai eivät.
Kroppa ja mieli kiittävät vanhuksena.
Koko yhdeksän vuoden aikana liikuntaharrastus ei ole tuntunut niin vaikealta kuin viimeiset kaksi kuukautta. Joka viikko vain pahenee. En tajua mikä minua oikein vaivaa! Salille meno on niin vastenmielistä että saan käyttää kaiken tahdonvoimani että saan treenikassin kouraan ja vaatteet niskaan. Ja kun salille saakka pääsee, ei treenistä meinaa tulla yhtään mitään. Painot ovat tippuneet joissain liikkeissä jopa puoleen ja sarjat jaksan hädin tuskin läpi.
Sain marraskuun alussa uuden ohjelman. Sekin *ituttaa. Siinä on liikkeitä joista en pidä. Olo on kuin 4-vuotiaalla tarhalapsella. Tekisi mieli heittäytyä lattialle, takoa nyrkillä jumppamattoa ja huutaa "enhaluaenhaluaenhalua...!"
Yritän löytää uuden vuoden lupaustensa salille saattelemien kinkunsulattelijoiden joukosta yhtä kärsiviä olemuksia, toverisieluja. Katson vetoavasti pallon päällä vatsarutistusten kanssa ähisevää tätiä. Ei, en saa takaisin "tiedän-miltä-susta-tuntuu" -katsetta. En keneltäkään. Eikö kellään täällä kulje reeni niin päin peetä kuin mulla...? Haloo, kai jotain muutakin teistä *ituttaa..??
Yksi liikkeistä mistä en pidä on lonkan ojennus taljassa. Blondiaivot: "Ei saamari että väsyttää vaihtaa tätä *elkkarin nilkkaremmiä jalasta toiseen, tämmöseenkin menee ihan turhaa aikaa..."
Vasta kuukauden kuluttua välähti. Kuules blondi, niitä nilkkaremmejä on salilla useampikin. Laita hyvä ihminen remmi kumpaankin nilkkaan niin ei tarvitse mutristella joka sarjan välillä ja vetää teatraalisia remminvaihtohuokauksia.
Aivot vissiin pikkuisen seis.
Menee vähän nopeammin lonkan ojennukset nyt siis.
Mutta silti tekee mieli pahoinpidellä laitetta joka kerta kun kohdataan.
En tiedä mitä tällä postauksella halusin sanoa. Tai tiedänpäs. Haluan kuulla että teitä on muitakin. Jotka revitte itsenne liikuntaharrastukseen päivästä ja viikosta toiseen vaikka välillä tekee niin vaikeaa ettei tosikaan. Koska vielä tyhmempää on luovuttaa. Liikunta on yksinkertaisesti jotain joka vain kannattaa.
Nyt tekisi hyvää kuulla että joku muukin on päässyt tällaisen mielettömän jumin läpi. Ymmärrän parin viikon väsymykset mutta mun tilanne on jatkunut jo syksystä saakka. :(
Liikunnan ei tarvitse olla hauskaa, mutta ei sen nyt sentään tarvitsisi *ituttaa.
. . .
Edit. Huomaan kommentteja lukiessani, että olisi ollut hyvä tarkentaa tässä jutussa että kuntosalitreeni on kaikista kokeilemistani liikuntalajeista minulle se mieluisin. Lajin vaihtaminen ei siis taida tässä ongelmassa auttaa... :/ Ryhmäliikunnasta en ole onnistunut innostumaan pysyvästi, tunteihin liittyvät kellonajat ja ryhmän aiheuttama "paine" saavat käynnit lopulta aina hiipumaan. Toiset ihmiset vain kokevat ryhmäliikunnan pelottavana, minä kuulun harmillisesti heihin. :/ Hathajoogassa käyn kerran viikossa, mutta sen lasken enemmänkin rentoutumiseksi ja kehonhuolloksi kuin varsinaiseksi kuntoliikunnaksi.
P.S. Vastailen kommentteihin huomenna, kiitos tosi paljon kaikille jotka ovat halunneet sanoa jotain..! Mutta yhteisesti voin nyt kaikki illan aikana tulleet kommentit läpilukeneena sanoa, että niin itsestäänselvältä kuin lajin vaihto tässä tilanteessa tuntuisi, se on minun liikuntahistoriallani sangen epätodennäköinen pelastus. Sali kun on aina ollut se ainoa joka on jaksanut kiinnostaa ja motivoida edes sen tarvittavan määrän. Se on tuntunut siltä "minun lajilta", se sopii minun luonteelleni ja on pysynyt mukana vuodesta toiseen. Kaikki muu liikunta on aina jäänyt.
Ilmeisesti tauko olisi nyt sitten se vastaus.
96 comments on “*itutuksen lyhyt oppimäärä”
Itselleni liikkuminen ei ole vastenmielistä mutta tällä hetkellä jäänyt aika vähille, käyn kuntonyrkkeilyssä. Minun on hankala samaistua tunteisiisi, mutta tunnen myös tuollaisen "pakkoliikkujan" niinkuin sinäkin näköjään olet. Hän vain pakottaa itsensä salille vaikka kuinka kyrpisi. Harvemmimpa mikään kiinnostaa ja kaikki asiat kyrsii.
Hahahaa, hauska postaus. Kaipaat selvästi vaihtelua, jotain iihan muuta. En tiedä mitä, kuntonyrkkeilyä? Voit lyödä sitä v*tun säkkiä ;)
Mun mielestä salilla käyminen on jotain vastenmielistä, enkä teekään sitä ikinä. Mutta, tykkään kyllä liikunnasta paljon :) Nimittäin teen sellasia lajeja joista nautin: ryhmäliikuntatunnit kuten zumba (siinä ei tarvitse olla edes kordinaatiokykyä, koska riittää että tekee liikkeet joten kuten tai vaan pomppii), ja erityisesti tykkään joukkuelajeista kuten koripallo tai futis. En voi siis käsittää miten ihmiset jaksaa käydä salilla, se on niin tylsää!
Oletko kokeillut muita lajeja? Jos sali tympii kovasti, voisi tanssillinen zumba tai kehonhallintaa kehittävä jooga olla paikallaan. Millainen fiilis sinulla on treenin jälkeen? Endorfiinin täyttämä aah vai tulipahan sekin riesa taas väännettyä? Jos tulokset alkavat laskea ja treenin jälkeen on ihan blah-fiilis, voi kyse olla ylikunnostakin. Tsemppiä, liikunnasta ei pidä missään nimessä luopua, sitten sitä vasta onkin läsähtänyt olo. Ja jos jokin laite oikein tympii salilla, olisi hyvä, jos treenissä on pari vaihtista näille. Myös uudet tekniikat, kuten rest-pause ja pudotussarjat voivat innostaa.
Vaihda ohjelma sellaiseen mistä pidät, huonoin on nimittäi se treeni joka jää tekemättä.
Mä en saa salilla aikaiseksi mitään, jos en ole syönyt kunnolla. Syön tavallisena päivänä vähähiilarista ja salipäivinä vedän hiilareita. Puol tuntia ennen reeni syön banaanin ja reeni luistaa. Jos menenkin vähähiilarisena päivänä salille. Ketuttaa kyllä rankasti, kun ei kiinnosta, eikä jaksa.
Ainut millä olen päässyt ketutuksesta yli on ruoka ja uni, kun muistan syödä ja nukkua, niin johan reenitkin maistuu.
Ei se salille lähteminen läheskään aina huvita. Mun selkä ja lavat jumittaa kunnolla,jos en käy säännöllisesti salilla. Saunaa ajattelen, jotta saan itseni liikkeelle. Meidän taloyhtiössä ei ole saunaa, joten pääsen salilla saunaan ja yhden kamun luona. Ja jos oikein nyppii lähteä, niin muistutan itseäni viime syksystä, jolloin selkä oli kunnolla kipeä. Minä taas inhoan pakaralihaslaitetta, joten ymmärrän sun fiilikset jonkun inhottavan liikkeen suhteen.
Ehkä sulla on nyt vaan joku semmoinen kausi, että on kyllästystä salijuttuihin. Jos jotain muuta liikuntaa harrastaisit muutaman kuukauden ,niin sit ehkä ois kiva palata salille ? Tai ties vaikka harrastatkin :)
Kyllä mä vähän kallistun siihen, että liikunnan pitäisi olla hauskaa. Itse en jaksaisi vääntää ilottomasti ja ajatella, että vanhana sitten keho kiittää ;)
Oletko tanssi-ihmisiä? Myös pallopelit tuulettavat päänuppia mukavasti.
Nyt on kyllä ensimmäinen kerta, kun oon kanssasi aika eri mieltä. Totta kai liikunta on hyväksi keholle ja mielelle, ja jokaisen pitäisi jonkunlaista liikuntaa harrastaa. Mutta onko ihan oikeasti järkevää tehdä jotain, mitä inhoaa? Mieti nyt... Saat vain huonon mielen ja ei oo mitään järkeä mennä salille, jos ei oo hyvä fiilis. Itse tykkään käydä salilla, mutta jos jo alkuun on sellainen olo, että ei siitä tuu mitään, niin en mene; ei salille vaan kannata mennä tekemään asioita puolella teholla, ei se kehitä ollenkaan.
Mitä jos kokeilisit jotain uutta lajia, josta voisit tykätä enemmän? Jos haluat jatkaa voimailupuolella, niin miten olisi vaikka crossfit? Sulla olisi treenikavereita, niin motivaatiokin voisi olla korkeampi, ja se on kuitenkin hieman eri tyylistä, vaihtelu voisi virkistää? Tai sitten pidät vaan rehellisesti määrittämättömän pituisen tauon lihaskunnosta ja aloitat jonkun muun liikunnan, mista nautit, esim. uinnin, lenkkeilyn, ryhmäliikunnta, jonkun kamppailulajin? Kyllä liikunnasta täytyy myös nauttia. :) Tsemppiä! :)
OI KYLLÄ! Se joka seuraavan kerran lohkaisee 'no kun sitä menee niin sitten tuntuu hyvälle jälkikäteen!' no ei kyllä varmasti tunnu! Miten voi tuntua hyvälle kun on tarponut tunnin polven mittasessa hangessa, vastatuulessa, räntäsateessa, pilkkopimeässä metsässä. Kenestä se muka oikeasti on hauskaa ja missä kohtaa se mystinen hyvä olo tulee? Huomattavasti parempi fiilis tulee kaakaolasillisen jälkeen sänkyyn kääriytyneenä..
Hmm, jännää ettei kaikille tuleekaan sellaista hyvänolontunnetta jälkikäteen.. Itseäni ärsyttää aika useinkin salilla, mutta jälkeen päin on hyvä fiilis, että tuli käytyä. Jos jättäisin salin väliin ja joisin lasillisen kaakaota niin olo olisi sanoin kuvaamattoman kauhea. Mielessäni olisin jo paisunut 3 kertaiseksi, enkä olisi yhtän rentoutunut niin kuin liikunnan jälkeen.
Itse saan salilla käyntiin mielekkyyttä, koska tiedän, että se auttaa minua "päälajissa" paremmalle tasolle. Ilman tällaista tavoitetta, en näkisi salilla käynnissä juurikaan arvoa tai ehkä mä sitten alkaisin tuijotella enemmän peiliin ja odottaa sitä hetkeä kun musta tulee fitnesmimmin näköinen ;)
Sinuna mä yrittäisin löytää jonkun muun lajin itselleni. Vaikka sellaisen, jossa tarvitsee voimaa, niin voikin yhtäkkiä huomata, että salilla käyntihän on kivaan kun voiman karttumisen huomaa oikeasti siinä toisessa lajissa. Tai sitten mä koittaisin sinuna crossfittiä jossa olisi hyvä porukka. Se porukka voisi kannustaa kovempiin suorituksiin ja treeneihin olisi kiva lähteä kun tapaisi siellä kivoja ihmisiä?
Ei sulla satu olemaan ns. ylikuntovaihe päällä? Se menee ohi vain sopivasti itseään lepuuttamalla, ei rääkillä. Miehellä on ollut joskus aika pitkäkin ylikuntojakso, toista kuukautta. Kävelylenkeillä (ilman muuta liikuntaa) se sitten alkoi tasoittua ja meni aikanaan ohi. Mutta hän ei kylläkään karppaa, joten saa energiaa helpommin kuin minimaalisista rasvavarastoista :))
Sori, nyt ei tule ihan haluttua vertaistukea! :P Mutta pakko vaan sanoa, että mä en todellakaan lähde väkisin tekemään treeniä, joka ei inspiroi mua lainkaan. Joo, kroppa ehkä kiittäisi, mutta pää ei! Sen sijaan olen panostanut siihen, että löydän liikuntamuotoja, joista oikeasti nautin. Eihän liikunnan ja kehonhuollon tarvitse olla nimenomaan salilla käymistä, kyllä niitä lihaksia saa treenattua ja kuntoa ylläpidettyä muutenkin monipuolisesti! Siis jos pelkästään terveysnäkökulmaa ajattelee. Toki on eri, jos haluaa lähteä kehonrakennus/fitness-linjalle. Sali on mulle henkilökohtaisesti muutenkin ihan vihoviimeinen paikka, ihan ahdistaa jo ajatus olla siellä toistamassa jotain liikkeitä, tulisi ihan "aivoton" olo! En siis nyt tarkoita mitenkään pahalla ketään kohtaan, vaikka näin jyrkästi sanon, se ei vaan ole MUN paikka eikä sovi mun mentaliteettiin. Kaikki liikkuu miten tykkää, mutta itse liikun mielelläni siten, että siitä on samalla jotain muutakin hyötyä tai että siinä on jotain muutakin ideaa, kuin joissain laitteessa ähertäminen tai jonkun painon nosto. Pointtina siis se, että vaikka se kuulostaisi kuinka kliseiseltä ja naistenlehtien toteamukselta, niin mielestäni on tärkeää löytää liikuntamuoto, joka innostaa ja josta nauttii, koska se ylläpitää motivaatiota tilanteissa, joissa tunteet menevät järjen edelle.
Voi apua, vaihda nyt hyvä nainen lajia! Ihan varmasti löydät jonkin sinua innostavan lajin. Olisiko ryhmäliikunta hauskempaa? Esim. kahvakuula tai tankotanssi? Entäpä jos aloittaisit harrastamaan joukkueurheilua? Ei tee mieli edes lintsata kun tietää joukkuekavereiden odottavan sinua treeneihin :)
Itse vaihtelen liikuntamuotoa aina välillä, viime vuoden kävin salilla, sitä ennen spinnissä ja pumpissa, nyt taas käyn kahvakuulassa ja crossfitissä kunnes kyllästyn ja vaihdan johonkin muuhun. Oon ihan varma että liikunnan ilo on myös sinua varten! :)
Heippa Sanni!
En tiedä muistatko mua, mutta tavattiin vasta Laveran tilaisuudessa. Olin se joka sanoi sinua siroksi ja pieneksi :) Mulla on täsmälleen samanlainen olo kuin sinulla juuri nyt! Tiedän, että liikkuminen on hyvästä ja se kannattaa, mutta mistä repiä se voima lähteä salille ja jaksaa ne samat sarjat mitä ennenkin? Välillä turhauttaa. Olen kuitenkin todennut, että pahempi olo tulee toimettomuudesta. Kun jaksaa tehdä edes vähän, sen jälkeen usein jo pikkuisen hymyilyttää, että "hyvä minä". Tähän loppuun Positiivareiden kalenterista poimittu lausahdus: "Toimettomuus ei ole masennuksen seuraus, vaan sen syy". (Ja juu tiedän: tällainen, "täytyy vain jaksaa, vaikka ei huvita" -tyylinen kommentti ei paljon lohduta, mutta et ole ainoa tuntemuksiesi kanssa!). :)
En myöskään oikein pidä liikunnasta. Tanssi on ainut liikuntamuoto, josta nautin, sillä musiikin soidessa ja liikkeisiin keskittyessä ei huomaa sitä, miten p*ska olo tajuttoman hengästyneenä oikeasti on.
Viime kesänä aloin käydä lenkillä. Olen aina ollut surkea juoksemaan (okei, ennemminkin hölkkään) ja halusin pystyä jaksamaan edes lyhyen matkan. Lähdin lenkille myöhään illalla, asuinalueesta poispäin, sillä tahdoin olla mahdollisimman rauhassa. Lopulta tajusin, että juokseminen on ihan ok tapa nauttia kesäilloista ja fiilistellä musiikkia. Ilman näitä elementtejä ei juoksusta tulisi yhtään mitään (eli esim. sisäradalla ilman kuulokkeita...).
Sinulle Sanni sanoisin, että turhaan kiusaat itseäsi salilla. Joskus on vain parempi "luovuttaa", kun joku asia ei sovi, ainakin olen itse tullut siihen tulokseen. Se "luovuttaminen" ei loppujen lopuksi edes tunnu niin pahalta, jos asiaa oikeasti inhoaa ja siitä luopuminen ei vaikuta suoraan muuhun elämään. Mutta! En suinkaan kehota, että lopettaisit liikunnan, vaan suosittelen etsimään jonkin toisen liikuntamuodon. Olen aivan varma, että löytyy jotain, josta nautit (tai siedät paremmin kuin salia), aloita joku ihan uusi juttu. :)
Positiivinen huomio: keskarikuvassa on kasvaneet kynnet!!
Heippa Sanni,
Tulipas heti mieleeni että oletko ollenkaan pitänyt kevennettyä viikkoa? Ainakin itselle tuo hurjasti lisää motivaatiota treeniin kun pitää kuukauden välein kevennetyn viikon eli laiskottelee ihan luvan kanssa. Jotain kevyttä aerobista olen saattanut tehdä jos on huvittanut :)
Lihakset saavat kunnolla palautua ja ottavat taas treenit vastaan ihan uudella tavalla sen jälkeen.
Tai sitten pitäisi taas vaihtaa treeniohjelmaa, lihakset ja hermosto tottuu kuulemma noin kolmessa kuukaudessa samoihin liikkeisiin. Ja sekin tuo ainakin mulle motivaatiota kun tulee uusia/erilaisia liikkeitä. Henkilökohtaisia juttujahan nämäkin taas on, mutta nuo nyt tulivat ekana mieleeni :)
Tsemppiä! <3
Minulle tuli joitain vuosia sitten stoppi pitkien matkojen juoksemisen kanssa. Ennen niin nautinnollinen juokseminen alkoi tökkiä pahemman kerran. Vaihdoin sitten pitkät matkat sprintteihin ja pidin kestävyyttä yllä muilla lajeilla. Nykyään juoksu maittaa taas. Salitreeniin liitän paljon koko kehoa kuormittavia toiminnallisilla liikkeitä. Perinteinen painojen nostelu tai laitteilla tapahtuva treeni on minusta äärettömän tylsää. Nyt kun olen löytänyt omat juttuni ja tapani treenata, on liikunta minusta todella kivaa enkä osaisi olla ilman! Suosittelen siis kokeilemaan jotain uutta, jos salitreeni *ituttaa.
Koita välillä joogaa. Mulla auttoi, kun pumpit ja sali rupes tuntumaan liian mekaaniselta toistolta. Joogan jälkeen aloin taas kevyesti juosta matolla, ehkä tartun rautaan taas keväämmällä :)
Mä en ymmärrä että miksi pitää käydä just salilla jos siellä käyminen tuntuu pakkopullalta, ja herättää jopa tollaisia raivon tunteita. Maailma on täynnä liikuntalajeja, ja olen varma että sullekin löytyisi vaikka parikin erilaista lajia joiden tekeminen olisi oikeasti kivaa sillä hetkellä! Mulle ei ainakaan riitä perusteeksi harrastaa liikuntaa se että sitten vanhana on terveämpi, sen homman täytyy tuntua hyvältä ja kivalta juuri sillä hetkellä kun sitä tekee! Yhtä hyvinhän voi loogisesti ajatella niin että ei tee jotain epämiellyttävää asiaa kun ei halua omaa nuoruutta / elinaikaa tuhlata sellaiseen, olkoonkin sitten niin että se lyhentäisi elinaikaa.
Liikunta parhaimmillaan tukee myös henkistä hyvinvointia ja tollainen jatkuva itsensä kanssa taistelu ei sitä tee. Ehkä sun mieli haluaa kertoa sulle jotain, mitä järki ei vielä halua hyväksyä :) Itse lähtisin kokeilemaan jotain lajeja mitä en ole aikasemmin kokeillutkaan, tai joihin on ollut ennakkoluuloja, tietty myös miettien että mikä itseä kiinnostaa. Olin myös ennen tyyppi joka ei ikinä liikkunut ja joka inhosi kaikkea urheilua, huhkimista ja hikoilua, mutta löydettyä omat lajini (juoksu, jooga, tanssi, pyöräily) olen tosi aktiivinen sekä nautin lähes aina myös suorituksen aikana. Ainakin mä kyllästyn jos teen vain yhtä juttua, ja kaipaan vaihtelua niin vuodenaikojen kuin fiiliksenkin mukaan. Ja varmasti jos vaan kunnnon vuoksi pakottaisin itseni käymään salilla (varmaan yksi epämiellyttävistä liikunta muodoista joita voin kuvitella :D), niin mulla olisi samanlaisia ajatuksia...
Jee, en oo ainut. Mulla oli oikeastaan koko viime vuosi kauheeta rähväämistä ton kuntoilun kanssa. En oo vissiin kahteen kuukauteen jaksanut raahata itseäni salille, olen vaan ollu.
Mulla siis liikuntamotivaation puute jatkuu... Positiivista on se, että nyt alkaa innostus taas kasvaa. Irtisanoin vanhan sopimukseni ja heti kun rahatilanne sen sallii haen kuukausikortin eräälle toiselle salille. Olen jo katsellut jo tämän uuden salin tarjontaa. Valoa siis tunnelin päässä ^_^
Ei ole kulkenut koko vuonna. Kaikki painot on liian raskaita ja koko ajan laiskottaa. Ihme jos saan heiaheian viisi viikoittaista tuntia täyteen. Lähinnä jos siivoan tai käyn hieronnassa, tulee se 5. Pelkistä jumpista ei vaan kerry. Ihan tolkutonta. Ja kyllä: vituttaa joo.
Mun salillakäynti oli just tommosta viime keväänä. Aina kiukutti mennä ja yhtä kiukkuinen olin takaisin tullessa. Kaikki aina puhuu jostain liikunnan ilosta ja hyvästä fiiliksestä mikä tulee jälkeenpäin - ei mulle vaan. En ole vieläkään löytänyt mitään liikuntalajia joka olis oikeasti kivaa. Salilla käynti vielä meni, koska eihän sen kai hauskaa kuulu ollakaan. "Harmi" vaan että sali jolla kävin lopetti, enkä oo tykännyt muista lähisaleista, joten eipä ole tullut nyt liikuttuakaan... Pitäisi kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni, mutta ei yhtään huvita kun tietää miten tyhmää se salihommailu on. Et siis ole ainoa, jota kiukuttaa!
Ootko sä pitäny tässä välillä mitään taukoa? Itellä jos joku asia ottaa noin päähän niin mieluummin otaisin pienen tauon, ei se kunto nyt kuitenkaan minnekään suitsait häviä. Ei varmaan loppujen lopuksi omalle mielellekään tee hyvää jos pitää väkisin vääntää.
En tiedä onko tämä se kokemus ja vastaus, jonka haluat kuulla... Mutta minä en käy enää salilla. Siksi, että se vituttaa. Olen monesti kokeillut, aloittanut ja jaksanut puolikin vuotta. Mutta ei. Se vituttaa.
En käy enää. Mieluummin etsin sen kivan liikuntamuodon. Se voi olla vaikka jooga (tästä esimerkkinä vetreääkin vetreämmät appivanhempani). Ei kaiken tarvitse olla hikirääkkiä.
Jooga tosin ei ole sekään minun juttuni.
Minun juttuni on nyt koira, jonka kanssa touhuan ja menen. Ei ehkä liikuntaa, mutta liikkumista.
Elän mieluummin ilman vitutusta lyhyemmin, kuin vittupakolla pitkään. En näe mitään järkevää syytä jatkaa inhottavaa toimintaa vain siksi, että jonkun mystisen periaatteen vuoksi ei saa luovuttaa. Joskus se luovuttaminen (tai sanoisin toisen toimintatavan etsiminen) on fiksumpaa.
Tänään kävin salilla. Vaikka *itutti. Ihan rähmäämistä ja mälsää jo tovin. Ei kiinnosta, mutta menen. Samalla kiukulla kuin syön pahoja vihanneksia, pesen hampaita ja epiloin ihokarvoja.
Ainoat vinkit ovat, että kyllä se joku päivä taas helpottaa ja tee vain mukavia liikkeitä. Lemppariliikkeet kehiin. Ei sen treenaamisen tarvitse olla niin tavoitteellista ja otsan ei tarvitse olla niin rypyssä. Mutta joku päivä on taas kiva päästä yreenaamaan. Aivan varmasti! :)
Tutulta kuulostaa. Joskus tekisi mieli huuta jo salin ovelta: pidä tunkkis, mä lähden kotiin. Joskus tuntuu, että mikään ei suju, yksikään liike ei kiinnosta, sarjat jää kesken ja painot tippuu. Siinä vaiheessa tuntuu todella nujerretulta. "Mikä hitto nyt mättää, kun ei edes entiset painot nouse", "Mikä perkele siinä on kun ei vaan jaksa", "Lopetan koko touhun ja poltan kaikki salivaatteni". Nykyään onneksi osaan jo olla armollisempi itselleni. Usein treeniketutus helpottaa, kun salilta on suunnistamassa takaisin kotiin. Se paljon puhuttu "voittajafiilis" kun on tehnyt jotain, mikä on tuntunut mahdottomalta. Aina ei kuitenkaan ole sellainen hyvä olo treenin jälkeenkään. Joskus olen ottanut vapaata treenistä. Olen tehnyt muuta. Lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia. Käynyt kävelemässä. Ollut jopa kolme viikkoa vapaalla treenistä. Ja kuinka ollakkaan. Treeni alkaa maistua jo huomattavasti mieluisammalta. Liikkeet sujuvat paremmin. Kolmessa viikossa ei kunto romahda. Päinvastoin, jaksamista saattaa löytyä ihan eri tavalla kolmen viikon levon jälkeen.
Ohjeeni on siis, ota rennosti. Lakkaa piiskaamasta itseäsi! Joskus kaikki tarvitsevat lepoa. Itse luotan siihen, että kroppaa kuuntelemalla pääsee parhaisiin tuloksiin. Pidä vähän lepoa, rentoudu. Tsemppia!
Vaihda lajia johonkin mieluisempaan?
No kyllä muakin ottaisi päähän, jos pitäisi käydä salilla! :D Etkö pysty monipuolistamaan liikuntaasi ja tekemään jotain aerobistakin, ehkä ulkona?
Minä käyn erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla (kahvakuula, erilaiset lihaskuntojumpat, venyttely, pilates), juoksen/hölkkään/kävelen, pyöräilen, hiihdän ja sitten satunnaisesti tanssin, uin, luistelen, pelaan sulkista jne. Virtaa riittää paremmin, kun on erilaista tekemistä, vaikka toki joskus pitää repiä itsensä liikkumaan - ja joskus jään suosiolla sohvalle!
Vaihda hyvä ihminen lajia, ainakin hetkeksi! :) Uinti on tehokasta koko vartalolle ja joskus vaikka vain vesijuoksutreeni.
Minä _vihaan_ liikuntaa! Olen aina vihannut. Yritin tuossa jonkin aikaa käydä gogolla, mutta ei. Ryhmäliikunta oli ihan hauskaa, mutta ei sinne jaksanut raahautua. Ja kuntosaleja vihaan eniten maailmassa. Hirveää kidutusta... Mutta! Aloitin syksyllä myös kokonaan uuden lajin: roller derbyn. Ja täytyy sanoa, että se on ihan mahtava laji! En edelleenkään tykkää itse liikunnasta, mutta lajista tykkään ja sen takia tulee väkisinkin liikuttua. Kuntoharjotukset ovat sieltä syvältä jostain, mutta nekin tulee tehtyä, koska joukkue tekee samoja juttuja vieressä. Vihasin muuten myös joukkuelajeja ennen derbyä :D Jos laji siis sytyttää edes pienimmänkään kiinnostuksen kipinän, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ei tarvitse osata yhtään mitään alussa :)
Olisiko aika vaihtaa lajia? Kuulostaa siltä, että vähäisinkin liikunnanilo on kadonnut, joten mitä jos kokeilisit jotain ihan uutta vaihteeksi? Miten olisi, uinti, tanssi, seinäkiipeily, pilates, bodypump, nyrkkeily, sähly tai mikä muu tahansa niistä sadoista vaihtoehdoista joita on tarjolla? Salitreeni on on tosi hyvä liikunnan muoto, mutta miksi vääntää väkisin, kun miellyttävämpiäkin tapoja huolehtia kunnostaan on varmasti olemassa?
Auttaisko lajin vaihto? Jos leipiintyy yhteen lajiin voi jostain muusta löytää uutta intoa liikkumiseen. Eikä vaihdon tarvitse olla pysyvä vaan vaikka tauko niin että saa uutta puhtia.
Onko tuo väsyminen saliharjoitteluun vaan henkistä vai fyysistä? Itse vedin oman kehoni äärirajoille viime talvena lajina juoksu. Ahnehdin liian pitkiä matkoja liian nopealla tahdilla ja energian saanti ruokavaliossa oli ihan päin p:tä mun liikuntamäärillä. Lopulta kroppa teki tenän ja jouduin tauolle. Onneksi! Jouduin tosissaan miettimään mistä kiikastaa ja selvishän ne syytkin lopulta.
Mikä vaan maistuu puulta jos sitä liian kauan tekee. Itse kaipaan liikunnassa nimenomaan vaihtelua. Olisko siitä apua?
Oletko ajatellut, että lajinvaihto voisi virkistää? Yhdeksän vuotta salitreeniä on pitkä aika, varsinkin jos siitä ei erityisemmin välitä. Uusien lajien kokeilu tai ihan vaan reippaan tauon pitäminen voisi helpottaa. :)
Itse kärsin jossain vaiheessa totaalisesta kyllästymisestä liikuntaan, kun kävin viikosta toiseen sillä samalla steppitunnilla. Joku kerta sitten uskaltauduin kokeilemaan muitakin tunteja ja ihan sitä perinteistä salitreeniä ja sieltä se treeni-into taas löytyi! Steppilaudasta en tosin välitä vieläkään, vaikka edellisestä kohtaamiskerrasta on jo varmaan yli 5 vuotta.
Aina välillä tulee niitä päiviä ja viikkoja kun ei millään jaksaisi, pahimmillaan kokonainen kuukausi saattaa mennä liikuntasuvannossa, mutta aina se into on löytynyt uudestaan. Sinun tapauksessa tilanne kuitenkin taitaa olla vähän toinen koska sitä liikunnan iloa ja innostusta ei oikein ole edes tainnut olla. Kannattaisiko nyt ottaa vain rehellisesti pieni breikki ja miettiä millaisesta liikunnasta voisit innostua?
Minusta liikunnan pitää olla hauskaa. Ei hauskaa siinä mielessä, että jalkaprässiä vääntäessä naama on näkkärillä koko ajan, vaan niin, että liikunnasta oikeasti nauttii, liikkumaan lähtee mielellään ja treenin jälkeen on hyvä olo. Itse treenin aikana olo saattaa olla kamala, mutta se euforinen fiilis joka parhaimmillaan on treenin jälkeen on kyllä jotain ihan mahtavaa ja se osaltaan auttaa pitämään innostusta yllä. Jos treenaamaan lähtee negatiivisella mielellä ja sillä ajatukselle, että ”tämä on ihan hanurista” ei se ihme ole jos ei hommasta tule yhtään mitään.
Liikunta on mielekkäämpää kun on tavoitteita ja sulta ne tavoitteet taitaa puuttua, ainakin kirjoituksestasi saa sen mielikuvan. Toki se, että tekee töitä sen eteen, että mummona on hyvässä kunnossa on tavoite sekin, mutta yleensä ne konkreettisemmat ja lähempänä olevat tavoitteet antaa enemmän puhtia. Tavoitteet voi olla ihan pikkuisia, kuten sellaisia, että seuraavalla kerralla jaksan juosta viisi minuuttia pidempään tai ensi viikolla saan vaihtaa käsipainon kilon painavampaan.
Kirjoituksestasi paistaa minusta läpi, että sinulle voisi monen pienen liikkeen sijasta muutama iso liike. Oletko kokeillut esimerkiksi maastavetoa, kyykkäämistä ja muista niin sanottuja painonnostoliikkeitä? Jos nilkkaremmien kanssa tuhraaminen ärsyttää niin tuollaiset isot liikkeet joissa käytetään oikeastaan koko kroppa hyväksi ovat parempia ja tehokkaampiakin.
Toivottavasti löytäisti liikunnan ilon ja jaksamisen treeniin.!
hienoa, että saat ittesi sinne salille saakka:) mulla taas se pulma, etten yksinkertasesti saa itteeni sinne, joka viikko päätän, että seuraavalla viikolla aloitan TAAS salilla käynnin..mutta EI!! viimeksi käyny vissiin marraskuussa ja kyllä tulee joka kerta niin ihana olo salin jälkeen..mut jostaan tarvisin sen kipinän aloittaa treenaaminen
mikset vain pitäisi taukoa, turha siellä salilla pakosta käydä
Saat nyt vastauksen, jollaisia ehkä osasitkin odottaa. Jota et ehkä halua, mutta jonka nyt sanon. Nimittäin olen melko varma, että ratkaisu sun ongelmaan on hyvin yksinkertainen: hiilihydraatit.
Se nyt vain on fakta, että liikkuva ihminen TARVITSEE riittävästi hiilaria. Siinä missä prodet ja rasva on kropan rakennusaineita, on hiilari polttoainetta. Aivot ennen kaikkea tarvitsee hiilaria! Ei ihme jos olet vähän jumissa aivotoiminnankin suhteen.
En yhtään epäile, että ruokavaliosi on tuonut sulle aivan upean olon. Mutta otapa huomioon, että sillä upealla ololla voi olla enemmän tekemistä kasvisten lisäämisen kanssa kuin hiilarin kokonaan karttelun. Lisää ruokavalioon puuroja, hedelmiä, miksei vaikkapa riisiä. Katso sitten, miltä liikunta tuntuu. Luulisi painojenkin nousevan hieman paremmin. Ja ainahan voi kokeilun jälkeen palata vhh-ruokavalioon, jos hiilareiden järkevä lisääminen ei toimi. Ja kun olemassa se kultainen keskitie: vaikka ei olisi vhh:lla, ei tarvitse elää pastalla. Kaurapuuro esimerkiksi on aivan kingiä safkaa ;)
Mutta ihan tosissaan. Minut on koulutettu liikunta-alalle ja lisäksi lähipiirissäni on useita kilpaurheilijoita. Ainoat vhh:lla kitkuttelijat ovat niitä vararengas-tyyppejä jotka käyvät kerran viikossa salilla, ovat sitten ihan poikki ja itkevät loppuviikon sohvan pohjalla kun eivät jaksa sen paremmin aerobista kuin lihaskuntoharjoitteluakaan. Jokainen tuntemani urheilija syö hiilaria ja varsinkin kestävyysurheilijat jopa naureskelee tällekin ihmedieetille.. :D
Kannattaisi edes koettaa. Hiilaria kun tankkaa niin salitreenistä saa sellaiset kiksit että ei mitään rajaa, ja kyllä muuten nousee rautaa tällaisella pienikokoisella naisellakin ;) voin samaistua sun salilla käymiseen liittyvään *itutukseen. Joskus kokeilin vhh:ta, ja ihan ymmärrettävästi mielialat heitteli, lihaksissa ei ollut voimaa ja mikään treeni ei maistunut. Oireet hävisivät parin päivän sisällä hiilarin palauttamisesta... Nyt treeni luistaa ja salillakin sitä saa aina vaan uusia ennätyksiä.. :)
Harkitse edes! Aina voi palata takaisin vhh:lle :)
Pitääpä vielä jatkaa kommentoimista, mun mielestä tää on niin tärkeä aihe :)
Jos sulle salilla käyminen on noin kauheaa tuskaa, niin missä on sen tekemisen mielekkyys? Ettei siinäkin, salille itsensä pakottamisessa, olisi kyse esim. tarpeesta kontrolloida..? Mikset vain pidä taukoa? Ei se maailma siihen kaadu. Tai vielä parempi, mikset vain kokeile jotain muuta lajia? Esim. Kiipeily pitää lihakset ihan yhtä hyvin kunnossa. Lisäksi se on hauskaa, haastavaa ja monipuolista :) boulderoinnin aloittamiseksi ei edes tarvitse muuta kuin mennä bouldering-salille. Toi nyt oli vaan esimerkki. Mutta mitä järkeä on kiusata itseään? Liikunnan pitäisi tuoda iloa ja olla hauskaa, ja on aivan hiton surullista jos joku on tuollaisella itsensäruoskimismentaliteetilla (hieman kärjistetysti ilmaistuna ;)) liikkeellä! Rupea vaikka hiihtämään tai luistelemaan... Kyllä ne muutkin lajit pitää lihaksiston kunnossa kuin salilla painojen kanssa itkua pusertaen ährääminen :) tsemppiä! Rennosti vaan niin ilo kyllä löytyy. Ja joskus on viisampaa luovuttaa kuin jatkaa pään hakkaamista seinään. Tilalle löytyy jotain parempaa! :)
Valitettavan tuttu tunne... Käyn näin talvisin salilla juurikin vain sen liikkumisen vuoksi. Keväällä, kesällä ja syksyllä sentään voin käydä myös ulkona pitkillä kävelyillä ja hölkillä metsissä, mutta talvisin en pidä ulkona "urheilusta" loskan, pimeyden ja kylmyyden vuoksi. Uintiharrastuksen tai ryhmäliikunnan iloakaan en ole löytänyt eikä opiskelijan lompakkokaan anna niihin myöten. Mutta joo, salilla on välillä ollut niiiin kettuuntunut tunne, että olen pari kertaa jopa vaan lähtenyt sieltä pois kesken kaiken :D Luulen, että itselläni nuo salilla käymisen negatiiviset tunteet liittyy juurikin ehkä tähän vuodenaikaan yleensä, joten toivon kevään tullen helpottavan.
Tsemppiä! xx
Ai, että! Minä VIHAAN, palavasti vihaan saliharjoittelua, juoksua, kävelyä, uintia ja siitä huolimatta teen kaikkia edellä mainittuja. Väitteen, että jonkun aikaa liikuntaa harrastaneena alkaa saada jotain endorfiinikiksejä ja ei vaan voi olla liikkumatta enää, täytyy olla jonkun saliketjun keksimää propagandaa, koska jos ei olisi pakko en taatusti liikkuttaisi persettäni sohvalta mihinkään. Hikoilu ei ole kivaa. Kipeät lihakset ei ole kivoja ja kyllä, se kaikki vituttaa. Ja paljon. Ymmärrän sinua niin hyvin.
entä jos pidät taukoa jonkin aikaa? :) käy vaikka joogassa tai ihan mitä muuta vain "rauhallista" ^_^
Hmm, täällä on yksi, joka ei edes pääse salille asti! Voit ajatella, että sulla on asiat hyvin, kun on olemassa myös heitä, joita koko liikuntajuttu ei vois vähempää kiinnostaa.
Itse kyllä liikun ( en siis ole totaalinen liikunnanvihaaja ), satunnaisesti juoksulenkkeilen ja pyrin hyödyntämään työmatkaliikunta mahdollisuutta, eli kävelen, kävelen ja kävelen. Itselläni paras motivaattori on se, kun vertaa itseään muihin; minulla on terve keho, jota minulla on oikeus ja velvollisuus huoltaa, saan olla kiitollinen, että minulla on jalat, joilla kävellä. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin :(
Tästä ei nyt tainnut mitenkään suuresti apua olla, mutta tuli mieleen, auttaisiko se, että kokeilisit välillä jotain muuta lajia, vaikka ihan hetken aikaa?
Heippa! En itsekään tykkää käydä salilla, enkä oikein missään hikirääkissä. Mutta olen löytänyt yhden lajin jota aina oikein innolla odotan: Zumba! Ehkä sun kannattais kokeilla esim jotain combat-tuntia, tai jotain erilaisia ryhmätunteja, pilates, jooga, tanssi, kahvakuula, dance-mix yms. Ehkä löytäisit jonkun josta innostut, ja liikunta alkaa maistua. Itse tykkään huomattavasti enemmän hauskoista mukaansa tempaavista ryhmäliikuntatunneista kuin salilla puurtamisesta. Mieti asiaa. Myös luistelu, hiihtäminen, lenkkeily ja pyöräily on oivaa liikuntaa :).
Voi ei, kuulostaa pahalta! Ootko miettiny, että kokeilisit vaihteeksi jotain uutta? Itte rakastan yli kaiken bodypumppia ja bodycombattia!! <3 Vaihtelu vois virkistää ja sen jälkeen taas salireenikki maistuis ihan eri tavalla. Itseäni en saa salille rehattua enää noiden tuntien lisäksi (4h/vk), kun koirakin pitää lenkittää. Mut paljon tsemppiä sulle liikunnan ilon löytymiseen, kyl se siälä on!! Ps. Toivottavasti en vain kääntäny veistä haavassa :/
Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä siitä, että liikuntaa kannattaa harrastaa silloinkin, kun se ei niin ruusuilla tanssimista olisi, koska siitä nyt vain on kropalle ja mielelle niin suuri hyöty pitkällä tähtäimellä. MUTTA tämän luettuani mulle tuli väkisinkin mieleen, että auttaisiko sua nyt kuitenkin pieni tauko? Tai jos vaihtaisit hetkeksi johonkin kotiliikuntaan, vaikka joogaa tai jotain, mitä varmasti tykkäisit ainakin vähän enemmän tehdä. Koska siis, anteeksi nyt, tätä ei oikein voi ilmaista mitenkään kohteliaasti.. Kyllä mulle tulisi aika urpo olo siitä, jos useamman tunnin viikosta käyttäisin jonkun asian parissa, josta tiedän tulevani vittuuntuneeksi. :P Jos vitutus on tosiaan niin kovaa kuin annat ymmärtää, niin siinähän alkaa jo esim. kortisolitasotkin vilistää omia aikojaan ylöspäin, mikä nyt ei ainakaan ole hyväksi kropalle ja mielelle.
Mulla ei valitettavasti ole kerrottavana mitään hienoa suomalainen sisu -tarinaa. :D Jos liikunta tai mikä tahansa vapaa-ajan toiminta ei ole tuntunut hyvältä, niin olen lopettanut sen, kunnes ajatus on taas alkanut houkuttaa. Se tauko voi olla kaksi päivää tai kaksi kuukautta, mutta aina se on auttanut ja harrasteen pariin on palannut tuhat kertaa innokkaampana ja taas on ollut kivaa. Meillä on tosin se ero, että itse olen siirtynyt liikunnanvihaajasta juuri sellaiseksi ärsyttäväksi pirteyspirkoksi, joka salin jälkeen hehkuu energiaa ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. :D
Jos siis sopii neuvoa, niin mielestäni sinun pitäisi antaa vähän armoa itsellesi. Me suomalaiset usein jahtaamme sellaista sataprosenttisen täydellisestä suoritusta niin työelämässä kuin vapaa-ajan harrastuksissakin, mikä ei monesti ole kovin terve saati järkevä malli. Kokeile pientä hällävälismiä. :D Mitä sitten, jos ei entiset painot nouse, kun kuitenkin olet haastanut itsesi ja mennyt sinne salille liikkumaan? Pienikin liikuntasuoritus on parempi kuin ei mitään. Ammattiurheilijoillakin on aikoja, jolloin treeni ei vain kulje, vaikka kuinka on ravintoterapeutit ja valmentajat neuvomassa. Mutta toki, jos tilanne on näin pitkittynyt, niin ehkä jostain tuollaista ammatti-ihmisestä voisi olla apua, jos ei itse keksi pääsyä ulos umpikujasta.
Mulla ei nyt kyllä oo antaa mitään varsinaista apua, mutta ajatuksia kuitenkin! :)
Itse olen sellainen, että pakolla en tee mitään. Ajattelen sen niin, että se "pakko" ei hyödytä mitään, ja kaiken muun hyvän lisäksi elämässä on oikeasti niin paljon kaikkea oikeasti pakollista ja ei-kivaa, että kyllä kaikki vapaaehtoinen pitäisi olla kivaa. :)
Omalla kohdalla on tullut sellaisia motivaatiolaaksoja niin juoksemisessa, ratsastuksessa kuin koiran kanssa treenaamisessakin. Yleensä se on kuitenkin ollut sellaista saamattomuutta, joka on tehnyt vain lähtemisestä vaikeaa. Sitten kun on ollut varsinaisesti tekemässä, niin sitten on taas ollut kivaa.
Muutamia kertoja on tullut sitten taas tuollainen sun kuvailema vitutus. Ei ole vain nähnyt mitään hauskuutta enää, sekä lähteminen että tekeminen on ollut kuin tervassa juoksemista. Tällaisina hetkinä olen sitten pysähtynyt miettimään, että miksi teen tätä asiaa. Jokuhan siinä on aina ollut taustalla, siis joku itsestä lähtevä syy: milloin on halunnut olla paremmassa kunnossa, olla parempi koirankouluttaja/saada parempaa menestystä kisoissa, olla parempi ratsastaja... Mutta kun ne syyt on saanut selvitettyä, on hyvä vielä miettiä, että miten MUKA ne tavoitteet saavuttaa, jos ns. vihaa sitä tekemistä?! Johan ne liikunnankin terveyshyödyt siinä karisevat, kun vituttaa ja jo pelkkä ajatus saa stressiä aikaiseksi!! Mitä hyötyä siitä muka on?!?
Itse olen saanut motivaation aina takaisin pitämällä taukoa. Sitä alkaakin yhtäkkiä tuntea olon tyhjäksi, kun ei olekaan sitä tärkeää juttua mukana. Joskus tauko on kestänyt viikon, joskus kuukauden.
Ja ihan vilpittömästi, en ymmärrä sitäkään, miksi pitäisi _harrastaa liikuntaa_ jos siitä ei tykkää? Siis käydä väkisin salilla ja reuhtoa tyhmiä ( ;) ) ohjelmia? Totta kai se liikunta on terveellistä ja hyvää, mutta ihan tosissaan, ei kai se lonkanojennus nyt mikään itseisarvo ole hyvässä elämässä? Että sitä varten kärsisi vitutuksesta? Nimimerkillä hämmentynyt kyselee... :D Mikset sen sijaan lähtisi ulos luontoon, kun esim. vaelluspostauksia lukiessa on saanut sen käsityksen, että siitä tykkäisit? :) Varmasti rentouttaa ihan eri tavalla reilu tunnin kävelylenkki auringonpaisteessa kuin "väkisin väännetty" sali!
Ihailen sitkeyttäsi, on hienoa että jaksat liikkua, vaikka se joskus onkin vaikeaa! Meikäläisellä tulee ajoittain sellainen hetkellinen innostus liikuntaan, mutta sitten se aina hiipuu. :/ Pitkäjänteisyyden geenit taisi mennä seuraavalle jonossa. Jostain syystä varsinkin hiki- ja lihaskuntoliikkuminen on välillä ihan käsittämättömän vaikeaa, vaikka tiedän sen tekevän hyvää niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä (hyötyliikuntaa sentään harrastan mielelläni). Olen suorastaan kateellinen sellaisille ihmisille, jotka hurahtavat johonkin lajiin ja vielä nauttivat siitä.
Jos liikunta alkaa maistumaan niin puulta että sahapurut roiskuvat nenästä, kannattaa suosiolla pitää hetki taukoa. Esimerkiksi viikon tauko (vaikka miten huono omatunto tulisikin) voi tehdä liikuntamotivaatiolle ihmeitä :)
Itse huomaan tauon paikan siinä vaiheessa kun lenkillä jalat tuntuvat jatkuvasti lyijyltä ja mikään ei vain tunnu toimivan, itse lenkille lähtemisestä puhumattakaan. Vaikka liikkumisesta ei koskaan tulisikaan sitä lempipuuhaa, ei sitä silti kannata itku silmässä ja veren maku suussa ahertaa. Joskus vain on sellaisia kausia, jolloin ei yksinkertaisesti jaksa tehdä yhtä hyvin kuin aina.
Sä oot sitte hassu :D Aivan loistava purkautuminen ja noi kuvat... Kesoa laitteille :) Mä nostan kyllä sulle hattua, kun jaksat käydä salilla, vaikkei se oo herkkua. Oot ihailtavan omistautunut muutenki. Aina kun saan kosmetiikkapurkin tyhjäksi, ajattelen Karkkipäivää ja sun tilastoja :) Tai kun merkkailen itsekin päivämääriä käyttöönotettuihin puteleihin. Sannismi rules!!!
Ikävä tunne... toivottavasti löydät uutta intoa lähteä salille!
En ole itse koskaan käynyt salilla, vaikka se tekisi hyvää. Ei vain houkuttele. Onneksi löysin tanssitunnit reilu vuosi sitten. Tällä hetkellä omakin motivaatio on vähän hukassa ja luulen, että vuodenajalla on jotain tekemistä. Ehkä kevät helpottaa...? :)