L’Occitane-kokemuksia!
Yksi merkki voidaan taas raksia Pitkään Odottaneiden Kiinnostavien listalta, kun olen tänä kesänä vihdoin viimein tutustunut ranskalaisen L’Occitanen tuotteisiin. En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa olen vuosien varrella seissyt L’Occitanen myymälöissä tai hyllyillä hypistelemässä tuotteita ja melkein ostanut, mutta vasta tänä kesänä pääsin kassalle saakka.
Merkki juhlii tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä, ja juhlavuoden kunniaksi ostosten mukana sai tuollaisen L’Occitane-auton ja näytekokoisia tuotteita.
Shea Hand Cream 24€ / 150 ml
Sheavoihin pohjautuva käsivoide on L’Occitanen tunnetuimpia ellei ihan se tunnetuin tuote, ja totta kai sellainen sujahti ensimmäisen kokeilusatsin mukaan. Kirjoitin ’ensimmäisen’, sillä kokemusten perusteella vaikuttaa vahvasti siltä etteivät L’Occitane-kokeilut jää yhteen kertaan.
Ostin tuon alkuperäisen voiteen, mutta valikoimassa on myös versioita erilaisilla tuoksuilla.
Voide on odotetusti todella täyteläistä ja ihanan ravitsevan tuntuista, ihanteellisesti kuivien talvikäsien voide. Ei tämä tosin kesälläkään liian täyteläiseltä tunnu nyt kun käsieni iho näyttää muuttuneen kroonisesti kuivaksi. Tuoksu on puuterinen ja ehkä vähän pähkinäinen, miedosti makea. Vaikea kuvailla, mutta tuoksu muuttuu jännästi ihon lämmön vaikutuksesta. Ensin se tuoksuu pelkästään miellyttävältä mutta kun voidetta hieroo ihoon tapahtuu jotain, ja tuoksu muuttuu… ei epämiellyttäväksi mutta kuitenkin siten, että joka kerta kiinnitän siihen huomiota. Ei ihan lempituoksuni.
Ja mitä voiteeseen itseensä tulee – tykkään tästä kyllä tosi paljon, mutta se ei ihan hakkaa the lemppariani eli Crabtree & Evelynin Hand Therapya. Se jää myös toiseksi hyvin samantyyppiselle ja myöskin tämän vuoden testattuihin kuuluvalle The Body Shopin legendaariselle korppukäsien ravitsijalle eli hamppukäsivoiteelle. Minun on pitänytkin blogata tuosta TBS:n hampusta mutta en ole vielä ehtinyt. Tiedän että lukuisat kuivaihoiset vannovat sen nimeen ja sitä pidetään yhtenä ihan parhaimmista ”papyrus-ihon” kosteuttajista, ja voin vain olla samaa mieltä.
L’Occitaneen verrattuna TBS on vielä rasvaisempi ja jättää kiiltävän, rasvaisen pinnan ihoon, sopii siis parhaiten yökäyttöön. L’Occitane ei jää täyteläisyydestään huolimatta yhtä rasvaisen tuntuiseksi, siinä on ainesosia jotka vähän ”puuterisoivat” ihotuntua kun voide alkaa imeytyä.
Sain auton mukana vielä näytekoot käsi- ja jalkavoiteesta, ja ne seurasivat minua heinäkuun matkalle. Tuota pientä 10 millin tuubia käyttäessä muuten huomasi, miten riittoisaa käsivoide on, pieni nokare riitti peittämään kädet pehmeään kelmuun. Mitenkähän pitkään tuo iso 150 millin tuubi kestääkään...
Jalkavoide osoittautui yhtä miellyttävän tuntuiseksi ja pehmentäväksi kuin käsivoide, tästä ei riitä pidempää romaania kirjoitettavaksi :)
L’Occitanen hiustenhoitolinja on aromaterapeuttinen ja jokainen tuote (paria leave-in-hoitista lukuunottamatta) sisältää viiden eteerisen öljyn kombinaation.
Aloitan epäperinteisesti hoitoaineista. Sain auton mukana näytteet kahdesta hyvin erityyppisestä hoitsikasta; Repairing Conditioner lupaa korjata ja vahvistaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia, Revitalizing Fresh Conditioner taas on hyvin kevyt, silikoniton, viinietikkapohjainen hoitoaine päivittäiseen käyttöön kaikille hiustyypeille.
Kokemus yllätti; Repairing-hoitis tuntui hiuksissani vähemmän silottavalta ja selvittävältä kuin Revitalizing. En odottanut Revitalizingin tehojen riittävän kuiviin ja voimakkaasti käsiteltyihin hiuksiini mutta hämmästyin kuinka sileän pinnan ”ei-juuri-miltään-tuntuva” vetinen koostumus jätti huuhdellessa. Toisaalta, kun on tullut todettua että etikkahuuhteet toimivat hiuksissani erinomaisesti, ei Revitalizingin tuloksen ehkä pitäisi yllättää.
Revitalizing Fresh Conditioner saa pisteet myös aivan ihanasta tuoksustaan, tämä raikas cocktail on todellakin mieleeni. Hoitoaineessa on piparmintun, greipin, seetrin, timjamin ja laventelin eteerisiä öljyjä. Hengittelin tuoksua hyvänkin tovin suihkukopissa… Siis aivan älyttömän ihana tuoksu, tätä voisin ostaa täyden purkin jo pelkän tuoksun perusteella!
Täysikokoisilla hoitiksilla on hintaa 19,50€ / 250 ml.
Repairing Shampoo 6,50€ / 75 ml, täysikokoinen 19,50€ / 300 ml.
Shampoon tuoksu tuo minulle mieleen appelsiinisuklaan ja niin tuoksumaailma kuin käyttökokemuskin muistuttavat Keunen ihanaa So Pure –shampoota (taas yksi näitä tuotteita joista piti kirjoittaa mutta se on jäänyt kun aiheita on niin paljon…).
Koostumukseltaan ohuehkoa mutta ei ihan sellaista pahinta kämmeneltä lattialle –lirua. Pesee hoitavasti keskivahvalla vaahtoavuudella. Shampoo ei tunnu perinteiseltä synteettiseltä marketti- tai salonkishampoolta mutta ei luonnonkosmetiikaltakaan. Sulfaattejakin siinä on joten en tiedä mistä tunne tulee. Voisikohan eteeristen öljyjen korkea (?) pitoisuus vaikuttaa koostumukseen..? No, pidän tästä shampoosta joka tapauksessa, miellyttävä tuttavuus. Ei latista ja lähmää hiuksia vaikka onkin hoitava.
Angelica Cleansing Gel 19€ / 200 ml
(pullossa ei muuten lue Angelica mutta L'Occitanen sivuilla puhutaan Angelica-sarjasta)
Positiiviset kokemukset jatkuvat; tykkäsin myös Angelica-putsarista. Geeli vaahtoaa erittäin miedosti ja tuntuu puhdistusteholtaankin aika miedolta, tosin en tiedä liittyykö kokemus enemmän vähäiseen vaahtoavuuteen kuin varsinaiseen puhdistustehoon. Myös ihotuntu (ei kiristä) pesun jälkeen tuo vaikutelmaa hellävaraisuudesta.
Tuoksu on kuin pullon väri; hyvin vihreä ja jotenkin ruohomainen. En osaa päättää pidänkö tuoksusta vai en. Ikävä se ei ole mutta ehkä kuitenkin tykkään enemmän makeammista tai kukkaisemmista tuoksuista putsareissa.
Iho jää Angelican jäljiltä miellyttävän tuntuiseksi ja se on minulle putsareissa vaahtoavan koostumuksen ohella tärkeintä. Samoin huuhtelufiilis. En pidä siitä, jos puhdistustuotetta joutuu huuhtomaan kauan että se liukenee iholta. Nyt kun olen taas kuukauden Angelica-käytön jälkeen palannut Mossan Cleansing Creme-Mousseen niin huomaan mistä en Mossassa tykkää; se jää pyörimään iholle ja sitä pitää hieroa ja huuhdella kunnolla ennen kuin se liukenee. Mossa voittaa L'Occitanen Angelican liukkaudellaan ja täyteläisemmällä ihotunnullaan mutta häviää huuhtoutumisominaisuudessa.
Ihanan supermuhkeasti vaahtoavan Immortelle-putsarin esittelin omassa postauksessaan kesäkuussa.
Amande Shower Oil 7 € / 75ml, 20€ / 250 ml
Manteliöljysuihkugeeli… ahh, nyt tullaan mun lemppari-L’Occitaneen (Immortelle-putsarin ohella). Tämä tuote a) tuoksuu aivan ihanalle b) pesee todella pehmeästi ja hoitavasti ja c) toimii hyvin myös kasvoputsarina. Ja d) ei tunnu yhtään öljyiseltä vaikka on öljypohjainen…! Koostumus on täysin vedetön ja alkaa vaahdota miedosti kosketuksissa veden kanssa. Pesin tällä Sveitsin matkalla suihkussa aina kasvotkin (kun tuli megahikisenä ja aurinkorasvaisena päivän patikoilta) ja koko kropan iho varpaista nassuun jäi ihanan pehmeän tuntuiseksi. Olen kuullut monen kehuvan Amande Shower Oilia enkä ihmettele miksi. Liityn faneihin!
(Muuten, muistanko väärin vai onko L’Occitanella ollut joskus valikoimassaan myös vastaavakoostumuksellinen eli öljypohjainen ja vaahtoava putsari myös kasvoille? Minulla on jostain syystä tällaisesta vahva muistikuva… Tai sitten muutkin ovat käyttäneet nimenomaan tätä Amande-suihkugeeliä myös naaman pesuun.)
Miehelle ostin pitkällisen vertailevan Homme-tuoteosaston nuuhkuttelun jälkeen Baux-suihkugeelin.
Bauxissa tuoksuvat sypressi ja mausteet. Tällaiset aromaattiset puutuoksut ovat eniten minun ja misterin mieleen mitä tulee miesten tuoksumaailmaan - vaikkakin kesään sopivat tietysti paremmin raikkaat, sitruksiset ja minttuiset tuoksut. No, Suomessa on talvi melkein 9 kuukautta vuodesta joten nuo lämpimät tuoksut ovat onnen omiaan meidän olosuhteisiin... ;D
Lopuksi – marseillesaippua (5,50€ / 100g). Sekin tuli juhlavuosilahjapakkauksen mukana. Tästä ei ole paljon sanottavaa – tuntuu siltä miltä marseillesaippuat yleensäkin. Eli vaahtoaa miedosti ja tuntuu hoitavalta. Ihofiilis on sellainen, hmh, asteen hienostuneempi kuin perussaippuoissa, jos nyt saippuan kohdalla voi hienostuneesta puhua.
.
Seuraavaksi täytynee kokeilla L’Occitanen kasvovoiteita, ja löytyy sieltä varmaan joku seerumikin. Hajuvedetkin ovat houkutelleet valtavasti… Etenkin Cherry Blossom -tuoksua olen nuuskutellut ja suihkutellut L’Occitane-pisteillä niin moneen kertaan että tuntuu jo kuin omistaisin tuoksun itse :)
Mitenkäs karkkipäiväläiset ja ”Provencen lahja maailmalle”? Löytyykö joukostanne loccitanisteja?
Merkki on siinä mielessä jännä, tai siis näin koen itse, että sen tunnettuus on tosi hyvä ja ainakin kaikki kosmetiikkafriikit sen tietävät ja siitä puhuvat, mutta sitten toisaalta aniharvoin (no, ei koskaan) törmää kunnon vannoutuneisiin L'Occitane-käyttäjiin. En ole koskaan kuullut kenenkään mainitsevan L'Occitanea lempimerkkinään, mikä tuntuu oudolta ottaen huomioon brändin globaalin aseman ja vetovoiman. Ja tuotteiden erinomaisen laadun, kuten voin nyt todeta itse kokeilleena. Vai elänkö mä vain kosmetiikkafriikkikuplassa ja kuvittelen tästä kuplasta käsin merkin olevan Suomessa tunnetumpi ja vetovoimaisempi kuin se onkaan..? Mitä sanotte, millainen käsitys/fiilis teillä on L'Occitanesta?
Useimmat blogin vakkarilukijoista tietävätkin, että olen "Yhden Huulirasvan Nainen" - tai no, oikeastaan kahden koska Blistexin ja Carmexin purkkihuulirasvat ovat lähes identtisiä. Olen käyttänyt Blistex-purkkia 13-vuotiaasta saakka eli aika kunnioitettavan määrän vuosia, ja Carmexia siitä lähtien kun sitä alkoi saada Suomesta.
Huuleni ovat hämmentävän nirsot eikä niille kelpaa yllämainittujen lisäksi juuri mikään muu rasva, etenkään puikkomallinen. Nimenomaan puikkomalliset olen vuosien varrella todennut itselleni kaikkein huonoimmiksi huultenhoitajiksi, jokin niiden koostumuksessa ei vain, kenties kirjaimellisesti, uppoa huuliini.
Yleensä en tällä taustalla jaksa edes testata puikkomallin huulirasvoja, mutta nyt päätin asiakseni antaa neljälle puikolle mahdollisuuden ja testasin niitä usean viikon ajan keväällä ja alkukesästä. (Olin ajatellut kirjoittaa tämän jutun lomamatkan aikana mutta ei sitten oikein huulirasvat jaksaneet reissussa inspiroida... ^_^)
Testikvartetti: Hurraw'n Moon Balm, Maybellinen Baby Lips, Laveran Classic Lip Balm ja Bulldogin Original Lip Balm.
Muut paitsi Baby Lips ovat luonnonkosmetiikkaa ja muut kuin Hurraw'n olen saanut blogin kautta.
Yleisesti: muutama testirasvoista vaikutti aluksi yllättävän hyviltä ja etenkin yhden kohdalla olin jo miettimässä, löytyikö vihdoin puikkomallin rasva jonka huuleni hyväksyvät. Mutta valitettavasti ei, lopulta kaikkien kohdalla saattoi todeta sen yhden ja saman pääheikkouden: ne eivät kestä huulillani ja kosteuttava tunne on joko lähes olematon tai häviää nopeasti.
Testattavista Bulldogin huulirasvakoostumus on simppelein koostuen vain 11 ainesosasta, Laveran sertifioidussa huulivoiteessa on 27 ainesosaa ja pääsääntöisesti synteettinen Baby Lips vetää pisimmän kemikaalikorren sisältäen yli 30 ainesosaa.
Hurraw Moon Balm
Ainesosat: avokadoöljy, manteliöljy, candelillavaha, kaakaovoi, kookosrasva, risiiniöljy, oliiviöljy, arganöljy, ruusunmarjansiemenöljy, valkohilpan siemenöljy, e-vitamiini, vaniljauute, Perubalsam-öljy, sininen kamomillauute.
Hurraw mainostaa Moon Balminsa sopivan erityisesti yökäyttöön, mikä menee ainakin tämän huulirasvasuurkuluttajan älyn yli sillä en ymmärrä miksi yöllä tarvitsisi erilaisen huulirasvan. "Vaniljan ja Perubalsamin tuoksu tuudittaa sinut uneen"... Okei, noh. :) Jos niin sanotte. Valmistaja lupaa tuotekuvauksessaan myös "serious staying poweria", mutta sekin jäi tältä käyttäjältä löytämättä.
Hurrawin kuubalmi on koostumukseltaan ja vaniljaiselta tuoksultaan oikein miellyttävä. Puikon pinta sulaa heti kosketuksissa huulen kanssa ja rasva levittyy notkeasti ja mukavan tuntuisesti ohuella kalvolla. Rasva tuntuu huulilla miellyttävältä, mutta tunne jää huulen pintaan, rasvaisuus ei "vajoa" huulen sisään. Kestävyydeltään Hurrawin puikko on testinelikön parhaita, mutta ei lähellekään yhtä hyvä kuin suosikkini Blistex ja Carmex. Ja ennen kaikkea - vaikka rasvainen pinta säilyy huulilla, huulet eivät pinnan alla tunnu ravituilta ja viimeistään tunnin kuluttua tulee tarve laittaa lisää rasvaa.
Lavera Classic Lip Balm
Ainesosat: castor seed oil, rhus verniciflua peel wax, carnauba wax, candelilla wax, shea butter, olive fruit oil, parfum, cocoa seed butter, squalane, polyglyceryl-3 polyricinoleate, aqua, jojoba seed oil, sweet almond oil, aloe barbadensis leaf juice, sunflower seed oil, sodium hyaluronate, calendula officinalis flower extract, soybean oil, magnesium sulfate, tocopherol, glyceryl oleate, glycerin, hydrogenated castor oil, sunflower seed oil, brassica campestris/aleurites fordii oil copolymer, ascorbyl palmitate, alcohol (en jaksanut enää suomentaa... :D)
Koostumukseltaan hitusen jähmeämpi puikko kuin Hurraw, mutta rasva levittyy oikein miellyttävästi. Puikko jättää paksumman kalvon kuin Hurraw, mutta kalvo ei ole jäykän vahamainen vaan vahat sulavat ja notkistuvat nopeasti ihokontaktissa jättäen liukkaan, miellyttävän pinnan. Tuoksu hillitty, lähes olematon (miksi onkin mielenkiintoista että parfum on incissä suhteellisen korkealla). Tuntuu hyvin suojaavalta, ehkäpä sellaiselta ideaalisesti talveen sopivalta huulirasvalta.
Voisin kuvitella monen puikkohuulirasvaleiriläisen tykkäävän Laveran tarjokkaasta. Minustakin voide on todella miellyttävän tuntuinen mutta kuten muut puikot, sekään ei kykene "tyydyttämään" (aargh, eikö oikeasti olisi vähemmän pervolta kuulostavaa ilmaisua tähän yhteyteen..?) huuliani yhtä pitkäkestoisesti kuin ylivertaiset Blistex ja Carmex.
Bulldog Original Lip Balm
Ainesosat: hydrogenated coconut oil, candelilla wax, castor seed oil, olus oil, carnauba wax, cocoa seed butter, shea butter, cornmint leaf oil, tocopherol, sunflower seed oil, limonene
Tämä on se puikko, jonka kohdalla ensin ajattelin jo löytäneeni lähes 'Exien veroisen voittajahuulirasvan. Koostumus on jännä; kun puikkoa levittää huulille, koostumus tuntuu ensin hieman rakeiselta, mutta rakeisuus sulaa ja katoaa nopeasti. Kalvofiilis on ohuehko, jossain Hurraw'n ja Laveran välillä. Bulldogin Balm tuo huulille testipuikoista kaikkein ravitsevimman tunteen ja rasva tuntuu ikäänkuin tunkeutuvan syvemmällekin huuliin eikä kalvo ole niin vahamainen.
Päättelin lopulta, että tuo "syvempi" ravittu tunne tulee todennäköisesti mintusta ja sen aiheuttamasta pienestä kihelmöinnistä, ei niinkään siitä että Bulldogin rasvakoostumus imeytyisi sen syvemmälle. Minttu tuo huulille kihelmöivää tunnetta, samaan tapaan kuin Blistexissä ja Carmexissa käytetty kamferi ja mentoli. Mentoli (sen paremmin kuin kamferi tai luonnollinen minttukaan) eivät hoida huulia mutta niiden aikaansaama kihelmöinti tuo kosmetiikkatuotteessa käyttäjälle kokemuksen siitä, että "jotain tapahtuu" ja aine vaikuttaa.
Joka tapauksessa, Bulldogin puikko on testihuulirasvoista suosikkini. Se ei lopulta yllä suosikkipurkkieni tasolle koska koostumus ei miellyttävyydestään ja minttuisuudestaan huolimatta ole yhtä täydellinen kuin legendaaristen 'Exien notkea voide. Puikkohuulirasvoissa on aina lähtökohtaisesti vahamaisempi ja täten kalvomaisempaa tunnetta luova koostumus kuin purkkirasvoissa, koska kiinteä puikkomuoto vaatii jäykkiä vahoja.
Maybelline Baby Lips
Ainesosat: polybutene, octyldodecanol, petrolatum, isopropyl myristate, polyethylene, ozokerite, diisostearyl malate, shea butter, candelilla wax, vp/hexadecene copolymer, alumina, synthetic fluorphlogpite, aroma, pentaerythrityl tetra-di-t-butyl hydroxyhydrocinnamate, tocopherol, tocopheryl acetate, calcium aluminum borosilicate, limonene, silica, benzyl alcohol, honey, centella asiatica extract, aluminum hydroxide, linalool, citral, benzyl benzoate, tin oxide, hexyl cinnamal, eugenol, calcium sodium borosilicate, bht, dimethicone, citric acid, parfum (+ väripigmentit).
Baby Lipsejä olen kokeillut satunnaisesti aiemminkin ja todennut ne huulillani erittäin ei-toimiviksi, joten tämäkään testitulos ei yllättänyt. Baby Lips jättää huulille periaatteessa ihan miellyttävän, ohuen kalvon, mutta sen kosteuttavuustunne on lähestulkoon nolla. Rasvapinta onnistuu myös jotenkin haihtumaan ennätysajassa, kestävyys on testatuista kaikkein heikoin.
Huono kosteuttavuusteho ei sinänsä tule yllätyksenä kun katsoo Baby Lipsin ainesosaluetteloa josta yli puolet ainesosista on jotain ihan muita kuin kosteuttavia ja pehmentäviä aineita, eli puikon koostumukseen, tuoksuun ja säilyvyyteen vaikuttavia. Kiinnostavia eroja kun vertaa vaikka Hurrawiin, jonka koostumuksessa hoitavia ainesosia on 80% ja hajusteita 20%. Baby Lipsiä en periaatteessa itse käyttäisi edes hätävarahuulirasvana, tällainen koostumus on minulle vähän kuin ei laittaisi huulirasvaa ollenkaan.
Mutta makuja, huulia ja käyttäjiä on monenlaisia, jokaiselle huulirasvalle löytyy omat faninsa. :) Mikä toimii yhdellä voi olla toiselle huonoin tuote koskaan.
.
Lavera, Hurraw ja Bulldog ovat löytäneet paikkansa eri takkien taskuista varamiehen ominaisuudessa. Huulirasvariippuvaisena sijoitan huulirasvoja kaikkialle välttääkseni tilanteen, jossa yhtäkkiä olen ilman huulirasvaa. En sano että on millään lailla mukavaa olla näin riippuvainen jostain kosmetiikkatuotteesta mutta minkäs teet, kun on kerran lähtenyt huulirasvatielle on todella vaikeaa totuttaa huulia pois rasvauksesta. Myönnän että en jaksaisi edes yrittää, ylimenokausi tietäisi tuskaisia hetkiä (varmaankin viikkoja) halkeilevien huulien kanssa.
Nyt täytyykin muuten kysyä uteliaisuudesta:
onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa henkilöitä, jotka pärjäävät täysin ilman huulirasvaa?
Nyt taisi löytyä ihan paras aurinkovoide jota olen koskaan käyttänyt! Olin ollut aikeissa kehua voidetta jo lyhyen Suomi-käytön perusteella ennen reissuun lähtöä, mutta nyt viimeisten päivien hardcore-testiajossa Alppikorkeuden helteessä voin todellakin lukita hehkutukseni ja todeta, että voide on aivan mielettömän hyvä!
Kyseessä on italialaisen Aloedermalin kasvoaurinkovoide suojakertoimella 20.
Sain voiteen testiin PR-toimistolta joka esitteli voiteen luonnollisena aurinkosuojatuotteena, ja merkin alla lukeva "Natural protection" varmasti antaakin syyn olettaa, että voiteen UV-suoja olisi luonnollinen. Sitä se ei kuitenkaan ole, mistä Aloedermalin voide vastaanottaa ainoan kritiikin. Suhtaudun vähän ryppyotsaisesti harhaanjohtaviin markkinointi-ilmaisuihin. Voide on kaukana "natural protectionista" ja kaikki sen sisältämät UV-suodattimet ovat kemiallisia.
Mikä ei kuitenkaan minun tapauksessani tee voiteesta millään lailla huonoa (nuhteet vain markkinointitekstien laatijalle), sillä pidän itse enemmän kemiallisten filtterien kosmeettisesta fiiliksestä. Kuten blogia säännöllisesti lukeville on varmasti käynyt ilmi, tahmeus on jotain mitä en kerta kaikkiaan voi sietää voiteessa. Fysikaaliset filtterit tekevät aurinkovoiteesta valitettavasti aina jähmeän ja tahmean, tai ainakin vähintään jähmeämmän ja tahmeamman kuin miltä synteettisten suodattimien ympärille formuloitu voide tuntuu.
Eilen UV-indeksi oli täällä Zermatissa peräti 10..!!
Olen rasvannut naamaa tunnin välein ja vartalon ihon olen suojannut keskipäivän auringossa vaatteilla. Tässä porotuksessa on syytä jättää pinnalliset rusketusideaalit taka-alalle ;)
No, on pakkaustekstien rustailija jossain onnistunut :D "Delicate and silky cream", kertoo kartongin kylki, ja se todellakin pitää paikkansa.
Voiteen tuntuma on kirjaimellisesti silkkinen ja semitäyteläinen koostumus tuntuu äärimmäisen miellyttävältä. Voide levittyy notkeasti ja imeytyy erittäin nopeasti jättäen himmeän ja täysin tahmattoman pinnan. Vaikka levittäisin kaksi runsasta kerrosta, kaikki imeytyy ja ihon pinta on hetken kuluttua himmeä. Voide tuntuu myös kosteuttavalta ja se sisältääkin mm. aloe veraa (incissä toisena ennen UV-filttereitä, mikä kertoo aikamoisen korkeasta pitoisuudesta sillä UV-filttereiden osuus on myös korkea), hyaluronihappoa ja oliiviöljyä.
Ja nyt tulee se itselleni henkilökohtaisesti paras osuus. :) Vaikka voiteen tahmattomuus kasvoilla on erittäin tärkeää, vielä fantastisempaa on se, että voide ei jää tahmeaksi myöskään sitä levittäneisiin kämmeniin ja sormiin! Tämä on valtavan tärkeää etenkin kun on liikkeessä vaelluksilla tai kaupunkikävelyillä, tai missä tahansa missä ei voi jokaisen voiteenlisäyskerran jälkeen olla pesemässä käsiä.
En tiedä samaistuuko joku muu tähän tunteeseen, mutta rasvausoperaatioiden jättämä voideklähmä käsissä on jotain aivan kamalaa, ja tahmakäsillä pitäisi sitten olla valokuvaamassa ja kaivamassa reppua ja säätämässä puhelinta ja sitten kaikki paikat ovat möhnässä. Aaarghh!! Ehkä maailman pinnallisin ongelma, mutta minua se ärsyttää suunnattomasti. Aurinkovoiteet, oli kyseessä sitten kemiallisen tai fysikaalisen suojan sisältämä tuote, ovat tunnetusti voidemaailman tahmakuninkaallisia. Tähän mennessä en ollut kohdannut aurinkovoidetta, joka ei jättäisi ihoon edes jonkinlaista klähmäistä tunnetta, ainakin käsiin joihin voidetta kohdistuu kaikkein eniten.
Mutta Aloedermal ei jätä lähmäpintaa! :) Kämmenet ovat hetken kuluttua voitelusta aivan tahmattomat ja kohta voikin taas tarttua kameraan! :)
Käytän Aloedermalia kasvojen lisäksi myös muualle kroppaan, sillä en jaksa kuljetella vaellusretkillä mukana monia eri voidepurkkeja. Tuubipurkista voidetta on helppo annostella.
UV-filtterit ovat noita ainesosaluettelon pisimpiä "nimihirviöitä" kuten Ethylhexyl Methoxycinnamate, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate ja Bis-ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine.
Aloedermal-voiteen suositushinta on 28,60€ ja tuubissa on tavaraa 75 ml.
Aloedermalia myyvät luontaistuotekaupat. En saa suoraa linkkiä maahantuojan jälleenmyyjälistaan toimimaan, mutta se löytyy osoitteesta http://www.aboamedica.fi/index.html.
Matterhorn-selfie :)
.
Aloedermal on niitä blogin kautta testiin saamiani tuotteita joiden kohdalla voin vilpittömästi sanoa: tätä tulen ostamaan itsekin. Peukku!! :)
Oi mitä ihanuuksia!
Mádaran uudet syväkosteuttavat SOS-tuotteet antoivat odottaa paljon - ja lunastivat odotukset.
Arvostelussa mukana myös samaan aikaan SOS-tuotteiden kanssa ilmestynyt uusi hemmotteleva Oil-to-Milk Scrub, joka kosteuttavuutensa puolesta sopii loistavasti SOS-kaksikon seuraan.
Olen saanut tuotteet Mádaran maahantuojalta.
SOS Hydra Repair Intensive Serum 39,80€ / 30 ml
Tuotekuvaus: "ammatillisen voimakas seerumi joka palauttaa rasittuneen ja kuivuneen ihon syvempien kerrosten kosteuden ja kosteustasapainon. Tieteellisesti todistettu parantavan ihon kosteuspitoisuutta ja suojaavan ihoa vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta".
Seerumi on koostumukseltaan ohutta emulsiota ja tuntumaltaan juuri sellainen mille meikäläinen nyökkäilee tyytyväisen ihastuneena; seerumimaisen ohut ja kevyt mutta kuitenkin sen verran täyteläinen että koostumuksessa tuntuu mukavasti öljymäisten ja rasvamaisten ainesosien tuoma pehmentävyys. Tämä seerumi ei humahda ihoon ja jätä heti kiristävää tunnetta niinkuin jotkut hyvin vesimäiset tai geelimäiset seerumit. (Sen tyyppisten seerumien vaikutus on jännä; ne lisäävät ihon kosteuspitoisuutta mutta eivät käytännössä tunnu siltä ja toimivat ihanteellisesti voiteen alla. Toiset, täyteläisemmät seerumit riittävät yksinäänkin.)
SOS-seerumi on alkoholiton ja sen tuoksu on raikas ja epäyrttinen, täysin erilainen kuin Mádaran normilinjan ruohoinen signature-niittytuoksu. Näen tuoksut usein väreinä, ja minusta SOS-seerumi tuoksuu siltä miltä näyttää; vienon vaaleanpunaiselta :)
SOS-seerumi sopii kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille jotka kaipaavat lisäkosteutta säännöllisesti tai kausiluonteisesti. Sopii erinomaisesti myös ihotyypille joka on pinnalta rasvainen mutta syvemmältä janoinen. Joskus rasvoittuvaihoinenkin tuntee, että ihoa kiristää vaikka se näyttää päältä päin rasvaiselta. Kuten on tullut monesti todettua, talin ylituotannosta kärsivää ihoa ei ole mielekästä hoitaa paksun rasvaisilla koostumuksilla, mutta aina täysin rasvattomat ja öljyttömätkään hoitotuotteet eivät riitä. Tällöin yksi ratkaisu on ohut, kosteuttava seerumi.
SOS Hydra Recharge Cream 37,50€ / 50 ml
No nyt nappasi! Kuulostaa ehkä liioittelulta, mutta pakko sanoa että tässä on nyt varmaan kosteuttavimman tuntuinen voide jota olen koskaan kokeillut. 'Kosteuttava' ei ole synonyymi täyteläisen kanssa, vaikka tokihan oikein kunnon rasvainen voide jättää ihon pinnan kostean ja ravitun tuntuiseksi - ja tahmean, jos iho ei ole tarpeeksi kuiva imeäkseen seoksesta kaikki rasvat ja öljyt itseensä. Kosteuttavalla tarkoitan voidetta, joka sammuttaa ihon janoisuuden jättäen ihon täydellisen miellyttävän ja tasapainoisen tuntuiseksi vailla mitään ylimääräistä; ei piiruakaan kiristävää tunnetta tai pintatahmeutta.
Tuotekuvaus: "Tehokkaasti kosteutta sitova voide. Kosteuttaa, elvyttää ja rauhoittaa kuivunutta ja rasittunutta ihoa sekä palauttaa sen nuorekkaan hehkun. Tämä täyteläinen voide toimii suojakerroksena ympäristötekijöiden vaikutusta vastaan, häivyttää hienoja juonteita ja kosteuttaa ihoa optimaalisesti."
Voiteen koostumus on mielestäni todella onnistunut; se on täyteläinen olematta paksu tai rasvainen. Se ei tunnu liian raskaalta edes minun kesäihollani. Voide sisältää alkoholia, minkä voi arvata osaltaan vaikuttavan koostumuksen epärasvaiseen tuntumaan.
Olen täällä usein kuvaillut, kuinka seerumi riittää kosteuttamaan ihoni kesäisin, mikä pitääkin paikkansa. Mutta pakko myöntää, että kun vertaan minkä tahansa seerumin jättämää tunnetta SOS-voiteeseen, niin kyllä iho kieltämättä tuntuu voiteen jäljiltä paremmalta. Suosin kesällä seerumeita koska voiteet eivät yleensä imeydy ja jäävät tahmeiksi, mutta SOS ei tee niin. SOS-seerumi = ihana, SOS-voide = vieläkin parempi. Ja voin vain kuvitella mitä tämä tehoduo tekee yhdessä kuivalle, rasittuneelle iholle. :)
Ihan atooppisen kuivalle iholle en usko näiden kuitenkaan riittävän, sillä atooppinen iho vaatii useimmiten niitä rehellisen rasvaisia, paksukoostumuksellisia hoitotuotteita. Kuten esimerkiksi Daily Defence -voiteet Mádaran valikoimassa.
Exfoliating Oil-to-Milk Scrub 24,90€ / 60 ml
Öljypohjainen, ylellisen ja hellivän tuntuinen kuorintavoide. Kaiken kruunaa yllättävä, makea tuoksu, tällaista ei odottaisi Mádaran tuotteelta. Bongaan incistä sukroosiyhdisteitä eli sokeria, tuleekohan tuoksu niistä..? Kiitos sukroosin, voide myös maistuu makealta :)
Suomenkielisessä tuotekuvauksessa puhutaan virheellisesti vaahdosta vaikka kyseessä on öljystä maidoksi muuttuva koostumus. Muutos ei ole ihan niin selkeä ja voimakas kuin esimerkiksi Flow Kosmetiikan puhdistusöljyssä jossa on sama idea, Mádaran kuorinta vaalenee vain kevyesti joutuessaan kosketuksiin veden kanssa. Tämä on kuitenkin tietysti sivuseikka tuotteen toimivuuden ja ihanan ihofiiliksen kannalta ;D
Maitomaiseksi muuttuminen tekee sen, että öljypohjainen tuote huuhtoutuu iholta jättämättä rasvaiselta tuntuvaa pintaa, minkä esimerkiksi tavanomaiset öljypohjaiset vartalokuorinnat tekevät. Mádaran Oil-to-Milk Scrubin hellävarainen raekoostumus ei ole tiheä ja karnaubavahasta koostuvat rakeet ovat isohkoja mutta eivät karkeita. Iho jää kuorinnan jäljiltä pehmeäksi vailla kiristävää tunnetta.
Ihan niin siloiseksi ja hiotun tuntuiseksi iho ei odotetusti jää kuin tiheällä mikroraekoostumuksella varustettujen kuorintavoiteiden jälkeen, mutta kaikki eivät tällaista vahvaa kuorintaa kaipaakaan. Mádaran Oil-to-Milk Scrub on enemmänkin ylellinen hoitotuote hemmotteleviin elämyshetkiin kuin funktionaalinen "nyt kuoritaan!" -tuote. :)
*
Käytän tilaisuuden hyväkseni ja muistutan tässä samalla syyskuun lukijamatkasta Riikaan. :) Matkalla pääsemme tutustumaan Latvian viehättävän pääkaupungin lisäksi Mádaran tehtaaseen ja tuotteiden valmistukseen. Ehdimme pysähtyä matkalla myös Tallinnassa shoppailemassa - jos joku haluaa hyödyntää Vironkin kosmetiikkatarjonnan samalla reissulla :)
Lisätietoja ja tarkka matkaohjelma täällä. Matkan ajankohta on perjantai-illasta sunnuntaihin 2.-4. syyskuuta.
Kesän tuote-esittelyt jatkuvat tuoksupainotteisina. Tänään vuorossa jälleen yksi klassisen kesätuoksun eli kookoksen ympärille kehitetty sarja, mutta tämä sarja tuoksuukin erilaiselle kookokselle.
Urtekram Coconut.
Sarjaan kuuluu kahdeksan vartalotuotetta, joista sain testiin seitsemän: shampoon ja hoitoaineen, hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen, käsisaippuan, vartalovoiteen, käsivoiteen ja deodorantin. Kahdeksas tuote on suihkugeeli.
Urtekramin sivulla tuoksua kuvataan makeaksi, millaiseksi useimmat kookoksen mieltävätkin. Mutta tuoksu ei ole makea, ainakaan minun mielestäni. Se on raikas ja vesimäinen, hyvin erilainen kuin ne raukean vaniljaiset, täyteläiset kookostuoksut joihin olemme tavanomaisessa kookoskosmetiikassa tottuneet. Urtekramin kookostuoksu on enemmänkin pähkinäinen kuin makea. Se tuoksuu... luonnolliselta. Tuotetiedot eivät kerro, tuleeko tuoksu tuotteissa käytetyistä kookosraaka-aineista (kookosöljy ja -nektari) vai onko tuoksu lisätty hajusteilla, joita tuotteissa myös on.
Joka tapauksessa, päädyin siihen arvaukseen, että tämä raikas, vesimäinen ja "raaempi" kookostuoksu on kookosveden tuoksu, siinä missä se makeampi, täyteläinen kookostuoksu on hedelmälihasta (josta kookosmaidot ja -kermat valmistetaan). Jokaista kosmetiikan käyttäjää tällainen tuoksuanalysointi ei varmastikaan kiinnosta, mutta tätä käyttäjää kyllä ^_^
Ja sen makean, kermaisen kookostuoksun ystäviä ehkä kiinnosti kuulla, että Urtekramin Kookos-sarja ei edusta tätä tuoksua. :)
Aloitetaan mun suosikeista.
Vartaloemulsio 8,80€ / 245 ml
Käsivoide 5,80€ / 75 ml
(hintatiedot Hyvinvoinnin Tavaratalosta, mä katson aina sieltä missä on halvimmat.)
Suosikit eivät tulleet yllätyksenä, sillä olen jo aiemmin ylistänyt Urtekramin vartalo- ja käsivoiteiden koostumuksia. Ne ovat täyteläisyysasteeltaan light/medium-tasoa eli eivät maitomaisen ohuita mutta eivät paksun rasvaisiakaan. Urtekramin Nordic Birch -vartalovoide on ollut jo pitkään valintani niinä aamuina kun kroppa pitää saada rasvattua erityisen nopeasti --> voide levittyy ilman antaumuksellisempaa hieromista ja imeytyy nopeasti jättäen pukeutumisystävällisen pinnan.
Kookos-vartalovoide on aavistuksen Pohjolan Koivua täyteläisempi, mutta ei siltikään mainittavan rasvaista. Iho ei jää tahmeaksi tai kiiltäväksi. Voidetuotteissa on Kookos-sarjan tuotteista pehmein tuoksu, vaikkei tämäkään minun nenääni varsinaisesti makea ole. Etenkin käsivoiteesta tulee mieleen joku älyttömän tuttu, lähes nostalginen tuoksumuisto... Olen yrittänyt koko kesän saada siitä kiinni :D Ajatukset kulkeutuvat lapsuuden jouluihin ja konvehtirasioihin... Olikohan Aladdin- tai Paradis -suklaarasiassa joku kookoskonvehti..?
Käsivoide on vartalovoidetta paksumpaa ja vaatii hieman pidempää työstöä jättäen ihoon valkoisen pinnan jos voidetta annostelee kerralla paljon. Mutta kaiken kaikkiaan erittäin hyvä, miellyttävän tuntuinen käsivoide. Urtekramin käsi- ja vartalovoiteet ovat todellakin luonnonkosmetiikkamarkkinoiden parhaalla hinta-laatusuhteella varustettuja!
Shampoo 6,50€ / 250 ml
Hoitoaine 6,50€ / 250 ml
Kookos-sarjan hiustenhoitotuotteet on tarkoitettu normaaleille hiuksille. Nämä on nopeasti arvioitu: niiden koostumus ei ole tarpeeksi hoitava ja selvittävä minun kuivalle ja huokoiselle hiuslaadulleni joka kaipaa mieluusti shampooltakin edes vähäistä selvitystehoa. Hoitoaineen täytyy olla erittäin silottava ja selvittävä, etenkin silloin kuin shampoo on vähemmän hoitava. (Hoitava shampoo kompensoi heikompaa hoitoainetta ja päinvastoin :))
Liian mieto hoitoteho jättää hiukseni karheiksi ja sähköisiksi, vaikka takkuun ne eivät kuivuttuaan jää juuri koskaan. Minua on siunattu lähes itsestään selviävällä hiuslaadulla :)
Shampookokemus: liru, tyypillinen luonnonkosmetiikan shampoon koostumus. Epäelämyksellinen tuoksu (hiustuotteissa kookoksen tuoksu on lähes olematon), vaahto perusluokkaa. Kaiken kaikkiaan hyvin "perus", ei mitään ihmeellisyyksiä. Pesee nitisevän puhtaaksi, ei tunnu hoitavalta.
Hoitoainekokemus: niinikään liru koostumus, ei tunnu hiuksissa liukkaalta eikä selvittävältä. Mitäänsanomaton tuoksu. Hoitavuudeltaan selvästi alle keskitason, sanoisin tämän sopivan normaaleille ja hyväkuntoisille tai lasten hentoisille hiuksille. Hoitoteho ei parane antamalla aineen vaikuttaa pidempään naamion tavoin.
Kun kurkkaa Kookos-shampoon ja -hoitiksen incejä, ymmärtää niiden kevyen hoitotehon. Hiusten selvityksessä ja silotuksessa taikasanoja ovat silikonit ja kvatit (eli kvaternääriset ammoniumyhdisteet) joista ensinmainitut tietysti vain normikosmetiikan puolella. Kvatit ovat sallittuja tiettyjen sertifikaattitahojen sertifioimassa luonnonkosmetiikassa. Urtekramin Kookos-shampoossa ja -hoitoaineessa ei ole kvatteja joten hoitotehojen mietous ei yllätä.
Shampoihin ei selvittäviä ainesosia aina edes lisätä, mutta hoitoaineissa niitä luonnollisestikin odottaisi näkevänsä. Kosmetiikan kemian ekspertti en ole, mutta sillä tietotaidolla jonka omaan, en löydä Kookos-hoitoaineesta yhtäkään selvittävää ja silottavaa ainesosaa, ainoastaan pehmentäviä ja kosteuttavia.
Itse asiassa, kun lukee tuotteiden pakkaustekstin, niin nehän eivät lupaa sileyttä ja kammattavuutta ;) "Helps to nourish and moisturize normal hair". Hyvä on sitten, ei apua takkuihin näillä tovereilla :)
Hiuksiin jätettävä hoitosuihke 7,80€ / 250 ml
Tämä oli yllättäen hiustuotteista minulle eniten mieleen. Sanon 'yllättäen', koska en yleisesti kuulu spray-tyyppisten hiuksiin jätettävien hoitoaineiden käyttäjiin muutoin kuin talven pahimpana "kaulahuivitakkuaikana".
Toisin kuin poishuuhdeltava Kookos-hoitoaine, spray-versio onnistuukin jonkun verran myös selvittämään ja silottamaan hiuksia. Tähän löytyy vastaus ainesosasta distearoylethyl dimonium chloride, se on, ta-daa, kvatti. :) Jos saisin nyt Urtekramin hiustuotekehittelijän langan päähän, kysyisin, miksi tämä hoitoaineille ilman muuta tärkeä ainesosa on jätetty pois tavallisesta, poishuuhdeltavasta hoitoaineesta. Erikoista logiikkaa formuloinnissa.
Normikosmetiikan hiuksiin jätettävien hoitosuihkeiden tehoa Urtekramin Kookos-spray ei vastaa, mutta kyllä mä tätä aika hyvänä hoitoaineena pidän omassa kategoriassaan luonnonkosmetiikan puolella. Suihke on kevyt ja hyvin vetinen mutta jo muutama suihkaus selvittää ja liukastaa hiuksia selvästi. Yliannostelu johtaa klähmätukkaan, niinkuin minkä tahansa jätettävän hoitiksen kohdalla. Omaan pitkään tukkaani olen kokenut 3-4 suihkauksen riittävän oikein hyvin.
Käsisaippua 6,80€ / 380 ml
Deodorantti 8,50€ / 50 ml
Käsisaippuassa on hiustuotteiden tavoin hyvin mitäänsanomaton, vetinen tuoksu. Se on koostumukseltaan hyvin nestemäistä, vaahtoaa miedosti ja ja tuntuu luonnonkosmetiikan nestemäisille saippuoille tyypillisesti hellävaraiselta.
Deodoranttien kohdalla kuvailen enää vain koostumuksen, koska tehoista ei ole mun "hikiprofiililla" koskaan mitään sanottavaa. Kookos-deodorantti on emulsiomaista, märkää ja hitaasti kuivuvaa. Tuoksu miellyttävä.
...oikeinkirjoitus ei aina ole helppoa... ;)
.
Pahoitteluni muuten huonolaatuisista kuvista, Maarianhaminan heikkovaloisessa ruokapöydän ja leivinpaperin muodostamassa "studiossa" on haastavaa saada aikaiseksi hyviä, tarkkoja kuvia :p
Tämän esittelyn myötä olen testannut ja esitellyt kaikki ruotsalaisen Estelle & Thild -merkin sarjat ja tuotteet herkän ihon hajusteetonta BioCalm-linjaa ja vauvatuotteita lukuunottamatta. Alkaa olla vallan erinomainen käsitys tästä merkistä :)
Kuka muistaa, että E&T:n vanhan linjan hajusteeton voide kuului mun ensimmäisiin luonnonkosmetiikkaihastuksiin kun vuonna 2009 aloitin luonnonkosmetiikkaprojektini? No, pitää olla aika vanha lukija ja hyvämuistinen jos tuo on jäänyt mieleen ^_^
Vertailin aikoinaan Estelle & Thildin voidetta entiseen suursuosikkiini Aqualan L:ään (minulla on pitkän linjan historia Aqualan L-fanina ^_^) pohdiskellen mitä eroja on luonnonkosmetiikan ja apteekkikosmetiikan perusvoiteilla. Tuo postaus on edelleen ihan mielenkiintoinen ja sisältää perusteltuja pointteja, mutta nyt monen vuoden lisäkokemuksella kiinnitän huomiota vähän eri juttuihin enkä enää esim. ole suoraan teilaamassa mineraaliöljyjä. Totta, ne eivät hoida ihoa yhtä tehokkaasti kuin kasviöljyt (eivätkä kuulu luonnonkosmetiikkaan), mutta niillä on ominaisuuksia joista on ehdottomasti hyötyä tietyille ihotyypeille, etenkin atooppisen kuivalle ja herkälle.
Tänään luupin alla E&T:n "kolmikymppisten sarja" BioDefense, eli ns. ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevä sarja. Ikärajat kosmetiikassa ovat sinällään turhia ja tarpeettomia, sillä 2-kymppisenkin iho voi olla ohut, veltto ja ryppyinen siinä missä kypsemmän daamin ja toisin päin, mutta usein tietty ikäryhmämäärittely auttaa kuluttajaa hahmottamaan tuotelinjan vaikutustyypin parhaiten.
Ihonhoitosarjat voi karkeasti jakaa peruskosteuttaviin (<25-vuotiaat), ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäiseviin (25-40-vuotiaat), anti-age-vaikutteisiin eli ikääntymisen merkkejä korjaaviin (40-60-vuotiaat) ja elvyttäviin anti-age-vaikutteisiin (>60-vuotiaat).
Estelle & Thildin peruskosteuttavat linjat ovat BioHydrate (normaalille iholle) ja BioCalm (herkälle iholle) ja anti-age-linja Super Bioactive. Näiden väliin jää tänään esiteltävä BioDefense.
BioDefense on lyhykäisyydessään antioksidanttinen ja kosteuttava tuotesarja. Antioksidanttisuus tarkoittaa sitä, että voiteen sisältämät ainesosat ehkäisevät ja neutraloivat vapaiden radikaalien aiheuttamia happivaurioita ihosoluissa. Hapettumisstressi puolestaan stimuloi ihon ikääntymistä. Kaiken ikäinen iho hyötyy antioksidanteista, eli sinällään on hassua että ne yleensä liitetään juuri anti-age-vaikutteisiin kosmetiikkatuotteisiin. BioDefense ei lupaa silottaa ryppyjä tai kiristellä leukaperiä, se kosteuttaa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sopii siis useimmille :)
Sarjan seerumi sai spolightinsa jo viime viikon seerumivertailussa, se on silmänympärysvoiteen ohella suosikkini BioDefense-tuotteista.
Aloitetaan päivä-ja yövoiteesta. Olen saanut kaikki esiteltävät tuotteet blogin kautta.
BioDefense Antioxidant Day Cream 45 € / 50 ml
& Instant Recovery Night Cream 47 € / 50 ml
Nämä voi loistavasti esitellä rinta rinnan sillä en huomannut niiden välillä juuri mitään eroa. Voiteissa on samat ainesosat mutta vähän eri järjestyksessä, yövoiteessa esimerkiksi on enemmän manteliöljyä kuin glyserolia, päivävoiteessa päin vastoin. Oletettavasti yövoiteeseen on haettu täyteläisempää koostumusta niinkuin yövoiteissa perinteisesti aina, mutta minä en havainnut ihollani mitään selkeitä tuntemuseroja voiteiden välillä. Ero lienee todellakin hyvin vähäinen.
Mutta eipä siinä mitään, voiteiden koostumus on E&T:lle tyypillisesti hyvin miellyttävä ja ns. normikosmetiikkamainen, kuitenkin itsestäänselvästi vailla silikonista liukkauden tunnetta. Old school -luonnonkosmetiikkavoiteisiin verrattuna E&T:n voiteet ovat kuitenkin hyvin notkeita ja liukkaita. BioDefense-voiteet ovat hitusen täyteläisempiä kuin BioHydrate-linjan voiteet ja tuntuvat minun ihollani enemmänkin kylmän vuodenajan voiteilta. Super BioActiveen en osaa verrata koska niiden testauksesta on sen verran aikaa.
Aika tylsiä nämä minun Estelle & Thild -arvioni kun joudun vain aina toteamaan että "määhän tykkään" :) Tai enpäs muuten joudukaan, heti muistin että merkin silmämeikinpoistoaine esimerkiksi ei toiminut minulla lainkaan enkä pitänyt BioHydrate-linjan geelimäisestä silmänympärysvoiteesta. Nuo koostumusjutut voiteissa ovat tietysti makuasioita, toiset tykkää geeleistä, toiset voiteista.
Pidän E&T:n reseptiikasta kauttaaltaan ja kaikki tuotteet ovat alkoholittomia. Kukkainen tuoksumaailma on mielestäni onnistunein kaikista luonnonkosmetiikkamerkeistä joihin olen tähän saakka tutustunut. Tämä on yksinkertaisesti kosmetiikkaa josta todella pidän :)
Antioxidant Eye Cream 29 € / 15 ml
Lempparini seerumin ohella! Tai sanotaan suoraan että vieläkin parempi! ^_^ Miellyttävimpiä silmänympärysvoiteita joita olen viime vuosina kokeillut, nousee kamppailemaan paikasta vuoden parhaasta sy-voidetuttavuudesta Lumene Bright Now 360-voiteen kanssa. Ehdottomasti tähän astinen suosikkini kaikista kokeilemistani luonnonkosmetiikan sy-voiteista.
Mitä tästä nyt sanoisi muuta kuin että koostumus on just nappiin; pehmeän täyteläistä olematta jäykkää tai rasvaista, ei jätä ihoa kiiltämään mutta pehmentää tehokkaasti ja tuntuu myös jonkun verran suojaavalta. Ei humahda heti ihoon niinkuin superohuet fluidimaiset sy-voiteet mutta ei jää rasvaiseksikaan. Minun makuuni täydellinen.
Ajattelen aina sy-voidetta levittäessä että hoidan ihoa, muualla kasvoilla ajattelen vain kosteuttamista... :D Kai se johtuu siitä että sy-iho on se alue jolla ikääntyminen jo näkyy ja sen hauraus on ilmeinen, muualla kasvoissa ihoni on vielä muutamia pigmenttiläiskiä ja katkeilleita pintaverisuonia lukuunottamatta saman näköinen ja tuntuinen kuin nuorempanakin.
Katsokaas muuten kaksosia..! Söpöläiset on pakattu saman valmistajan (Mega) pumppunokkapulloihin. Tietyt valmistajat (katson esim. teihin, Naviter...) voisivat vakavasti harkita pullotilausta Megalta, nämä E&T:n käyttämät pumppupullot ovat mielettömän hyviä ja niistä pystyy annostelemaan juuri haluamansa määrän voidetta. Pumput eivät ole jäykkiä vaan reagoivat hellimpäänkin painallukseen mujauttamalla ulos tarpeen mukaan juuri niin piskuisen tai nohevan määrän voidetta kuin käyttäjä halajaa. :)
Ja jos nyt verrataan Mossan sy-voiteeseen kun tuossa niin nätisti vierekkäin seisovat: Mossan voide on ohuempaa ja, no, siinä on se tyypillinen alkoholin leimaama tuoksunsa ja niinikään alkoholipitoisuuden aikaansaama nopeammin imeytyvä koostumuksensa. Mutta kummatkin ovat hyviä. Mä vain valitsen Estellen! ^_^
Multi-Nutrient Youth Oil 47 € / 30 ml
Täyteläinen öljycocktail jossa on aprikoosinkiviöljyä, manteliöljyä, jojobaöljyä ja ruusunmarjaöljyä (+ muita ainesosia jotka eivät ole öljyjä). Cocktail on minulle liian tuhtia kasvoilla käytettäväksi, ei imeydy millään. Olenkin käyttänyt tätä intiimialueen ihon tehokosteutukseen estääkseni karvojen sisäänkasvun brassikäsittelyn jälkeen.
Multi-Nutrient -öljy sopii ehdottomasti paremmin kuivalle iholle. E&T suosittaa myös oman custom-mixin luomista sekoittamalla Multi-Nutrien-öljyä sarjan seerumiin. Talvella voisin kokeillakin.
*
Katsellaan jos vielä saisin testattua hajusteettoman BioCalminkin jonain päivänä ei-niin-kaukaisessa-tulevaisuudessa, niin voisin briljeerata sillä että olen kokeillut jonkun sarjan joka ikisen kasvotuotteen ^_^ Ja melkeinpä kaikki vartalotuotteetkin :)
Estelle & Thild, kärlek.
Kesäiho on kyllä jännä juttu... Miten iho voikin tuntua ja näyttää niin erilaiselle kylmänä ja lämpimänä vuodenaikana? Minun ihoni kosteustasapaino tasapainottuu kesäisin niin, että en (ainakaan Suomen sääolosuhteissa joissa aurinko harvemmin korventaa) tarvitsisi oikeastaan mitään kosteuttavaa hoitotuotetta iholle aurinkosuojavoiteen lisäksi. Jälkimmäistäkin käytän Suomessa vain jos olen asiakseni menossa lojumaan aurinkoon, "citysuoja" tulee jo mineraalimeikkipohjan puitteissa (mineraalipohjassa on luonnostaan UV-suodatin).
Käytän kuitenkin iltaisin seerumia, koska pidän sen tunteesta iholla. Kyseessä on myös tottumiskysymys, ihonhoitorutiini päättyy meikin puhdistuksen jälkeen aina ihon kosteutukseen. Mutta jos en laita kesäaikaan iholle mitään puhdistuksen jälkeen, se tuntuu silloinkin ihan normaalilta ja on aamulla pehmeä.
Tänä kesänä olen ehtinyt testaamaan neljää seerumia. Yksi lupaa antioksidanttista suojaa, toinen syväkosteutusta, kolmas sileyttä ja heleyttä ja neljäs kirkastavaa ja huokosia supistavaa vaikutusta.
Itse jakaisin nämä suurpiirteisesti kahtia kosteuttaviin ja silottaviin/heleyttäviin. Toinen kaksikko tuntuu selvästi kosteuttavammalta kuin toinen. Seerumeista yksi ei lupaa kosteutusta lainkaan pääasiallisten vaikutusten joukossa. Olen saanut kaikki testattavaksi blogin kautta.
Kosteuttajat
Siloheleyttäjät
Estelle & Thild BioDefense Multi-Action Youth Serum 47€ / 30 ml
Joukon "luonnon lapsi" eli luonnonkosmetiikan edustaja. Ja selvästi suosikkini, kuten ylimmässä kuvassa näkyvästä pullovajeesta voi päätellä. ;)
Estelle & Thildin BioDefense -seerumi on tuttua E&T-laatua johon olen kovasti mieltynyt, se tuntuu iholla melkein yhtä kosteuttavalta kuin Top 5 -seerumeihini kuuluva SuperBioactive-linjan Age Control -seerumi. Koostumus on geelifluidimainen ja tuntuma iholla raikas, joskaan ei ylellinen. Veikkaan, että moni etenkin normikosmetiikan käyttäjä pitäisi koostumusta jotenkin "halpiksena". Vaikea kuvailla mitä tarkoitan, mutta jos taas vedotaan tähän maagiseen sensoriseen elämykseen, fluidi on litkuisuudessaan hyvin mitäänsanomaton ihoelämyksellisesti. Mutta se kosteuttaa tehokkaasti ja jättää ihon erittäin miellyttävän tuntuiseksi. Seerumi on testatuista ainoa alkoholiton.
BioDefense-seerumin päälupaus on antaa iholle antioksidanttista suojaa ja korjata jo olemassa olevia hapettumisvaurioita, tai merkkejä (signs of) hapettumisvaurioista, niinkuin asia kuuluu ilmaista ;) Eli itse vauriota kosmetiikka ei saa luvata korjata, mutta signs of ja appearance of.
Lierac Hydragenist Moisturizing Serum 52€ / 30 ml
Tässä meillä on porukan megakosteuttaja! "Intensiivisesti syväkosteuttava seerumi", lukee pakkauksen suomenkielisessä tekstissä, ja sitä tämä pinkki söpöläinen todellakin on. Mutta se, onko sen koostumus tämän emännän mieleen, on sitten eri asia. Hyvin monen muun mieleen se varmasti on, näin uskon.
Hydragenist on hyvin synteettisen tuntuinen seerumi. Se sisältää hoitavina elementteinä kasvipohjaisiakin aineita, mutta pääasiallinen osa koostumukseen vaikuttavista ainesosista on synteettisiä pehmentäjiä ja kalvonmuodostajia (=silikoni- ja mikromuoviyhdisteitä). Ja sen kyllä tuntee. Normikosmetiikan käyttäjät todennäköisesti pitävät tunteesta, jopa rakastavat, luonnonkosmetiikan käyttäjät mahdollisesti kavahtavat. Seerumi on poikkeuksellisen täyteläistä, olematta silti tippaakaan rasvaista. Koostumusta voisi kai luonnehtia suojaavan täyteläiseksi geelifluidiksi. Se levittyy iholle liukkaasti peittäen ihon pehmeällä ja sileällä, kosteuden lukitsevalla kalvolla. Iho jää todellakin kosteutetun ja jopa ravitun tuntuiseksi, sitä ei käy kiistäminen, myös hieman tahmeaksi. Samoin sormet joilla seerumin on levittänyt, kalvo on pestävä niistä erikseen pois koska se ei imeydy. Alkupäähän sijoittuva denaturoitu alkoholi ei ainakaan tässä cocktailissa pääse millään pätemään kuivattavuudella.
Luin viime vuoden puolella useammaltakin kauneussivulta loistoarvioita Hydragenist-seerumista, sillä on siis vankka kannatus. Hydragenistiin ihastuivat mm. Nutturapää, Anna-lehti, ja Ostolakossa-Virve.
Vaikka en itse ole näin silikonisen ja täyteläisen seerumikoostumuksen ystävä, uskon että kuivaihoiset (ei-luonnonkosmetiikan käyttäjät) rakastuvat Hydragenistiin helposti. En voi väittää koskaan kokeilleeni yhtä kosteuttavan tuntuista seerumia. Ja incissä on silikonipöperrysten jälkeen kyllä liuta vaikuttavia kosteuttavia ja ihoa hoitavia NMF-ainesosia kuten hyaluronihappoa, natrium-PCA'ta, aminohappoja ja mineraaleja. AHA-happojakin löytyy useampaa erilaista.
Lieracia on saatavilla apteekeissa.
The Body Shop Drops Of Light Pure Healthy Brightening Serum 30,70€ / 30 ml
Tässä on testiseerumeiden "floppi". Korostan (vaikka ei varmaan tarvitsisi ^_^), että kyseessä on henkilökohtainen kokemukseni, ja esimerkiksi Virve ihastui valopisaroihin kympillä kehuen valkoista purkkia sanoin, "luultavasti yksi parhaita koskaan kokeilemiani seerumeita". Mutta minä en pitänyt Drops Of Lightista.
Mahdollisesti siksi, että sen lupaus ei osu minun tarpeisiini, ja itse tykkään ennen kaikkea kosteuttavista seerumeista.
Drops Of Light lupaa kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä, parantaa ihon pinnan rakennetta, silottaa ja supistaa huokosia.
TBS:n sivuilta: "Säännöllisesti käytettynä ihon värivirheet ja sameus vähentyvät, huokoset näyttävät pienemmiltä ja iho näyttää kirkkaammalta ja kuulaammalta."
Tietysti luvattujen vaikutusten toteutumisen voisi todeta vain käyttämällä tuotetta säännöllisesti, ja tämä tarkoittaa vähintään kuukautta. Iho uusiutuu noin 28 päivän rytmissä, ja sen ajanjakson aikana pitäisi pystyä näkemään tuotteen kuin tuotteen vaikutukset.
Drops Of Light on koostumukseltaan erittäin ohutta, sanoisin vetisin seerumi jota olen kokeillut. Se ei tunnu iholla liukkaalta ja pehmentävältä vaan melkein kuin vedeltä. Kokemukseni on täysin erilainen kuin Virven. Minun ihoni DOL jättää nihkeäksi ja kireäksi, Virve kuvailee seerumin jättämää tunnetta "kosteutetun pehmeäksi". Virve myös kuvailee seerumin aikaansaamaa kauniin heleää pintaa, itse en huomaa ihossani mitään eroa. Usein heleyttävissä tuotteissa on mukana valoaheijastavia pigmenttejä tuomassa välitöntä kuulautta mutta DOL ei sisällä sellaisia.
Drops Of Light toimii varmasti joidenkin iholla. Itse en keksi mitään syytä miksi käyttäisin tätä. (Ja samalla voisinkin kysyä, olisiko joku halukas adoptoimaan Drops Of Lightin? Huikkailkaa kiinnostuksenne kommenttiboksiin niin arvon pullon halukkaiden kesken vaikka juhannuksena.) Seerumi arvottu, voitto osui nimimerkki PiiAlle.
Seerumin inci on nähtävissä TBS:n sivulla. Se sisältää vaikuttavana aineena mm. punalevästä eristettyä c-vitamiinia (kirkastaa).
Lancôme Energie de Vie The Smoothing & Glow Boosting Liquid Care 59€ / 50 ml
Lancômen kevään uutuus on lupauksiltaan kuin kolmen muun testiseerumin liitto: se lupaa suojata ihoa antioksidanteilla, heleyttää, silottaa ja kosteuttaa tehokkaasti. "Kokonaisvaltainen ihonhoitotuote, jossa yhdistyvät kasvoveden raikkaus, seerumin ravitsevuus ja Lancôme-voiteiden ravitsevuus", kertoo lehdistötiedote. "Runsaasti kosteuttavia, antioksidanttisia ja virkistäviä ainesosia sisältävä tuote jättää ihon raikkaaksi ja heleäksi, silottaa ihoa ja lisää sen täyteläisyyttä."
Tuotteen koostumus on vesimäinen mutta aavistuksen täyteläisempi Drops Of Lightiin verrattuna, ja selvästi kosteuttavamman ja pehmentävämmän tuntuinen. Tuntuma ei ole lainkaan silikoninen, vaikkakin selvästi synteettisempi kuin Estelle & Thildissä, ja incistä löytyykin vain yksi silikoniyhdiste (dimetikoni) vasta puolen välin jälkeen. Iho jää sileäksi ja mukavan tuntuiseksi. Vaikuttavien aineiden joukosta bongaan mm. Genifique-tiivisteestä tutun bifida ferment lysaten, muuten ainesosaluettelo ei mitenkään pysäytä tunnetuilla tehoaktiiviaineilla.
Energie de Vie -seerumi (tai hoitoneste, miksi tätä nyt kutsuisi) sijoittuu testijoukossa kakkoseksi. Ja kappas, se on testatuista (litrahinnaltaan) myös halvin, sillä pakkauskoko on 50 ml kun muut ovat 30 ml:n pulloissa mikä on seerumituotetyypin standardikoko. Se on ns. elämyksellisesti antavampi :D kuin E & T:n "keittiökosmetiikan" tuntuinen litku, mutta ei lopulta kuitenkaan tämän luonnonkosmetiikkaa suosivan käyttäjän iholla yhtä hyvän tuntuinen.
Raikkaan vihreä ja valoisaa energiaa hehkuva pullo saa pisteet tältä esteetikolta, pakkaus onnistuu mielestäni loistavasti viestimään tuotteen konseptista. Energie de Vie -sarjaan kuuluu myös kauneusvesi (hih, näitä ilmaisuja, no, nestemäiset kosteutuotteet ovat nyt pop) ja yönaamio, joista mahdollisesti kirjoittelen vielä myöhemmin.
*
Miten te hoidatte ihoanne kesäisin? Vaihtaako moni muukin minun tavoin pelkkiin seerumeihin vai menee ihan "luomuna"? :)
Nyt on taas kuulkaas niin ihana tuote-esittely edessä ettei tämä meikkifriikki meinaa pysyä pöksyissään: Lily Lolon uudet, kiinteät poskipunaduot.
Heti kun näin nämä netin kuvissa tiesin että NYT on onnistuttu, sävyt ovat aivan törkeän ihanat! Hyvä Lily Lolo!! :) Vihdoin raikasta ja heleää myös pressattuna! Lolon jauhemaiset poskipunat ovat olleet lemppareitani jo vuosikaudet ja niistä löytyy aivan ihastuttavia sävyjä laidasta laitaan, mutta kiinteiden punien sävyvalikoima on mielestäni jättänyt toivomisen varaa, sävyt ovat oudon tunkkaisia jauhemaisiin verrattuna.
Tänä vuonna asiaan on kuitenkin tullut muutos:
Can we say gorgeous..??
Niin ihanat sävyt että en meinannut kerta kaikkiaan malttaa odottaa että pääsen jakamaan tätä ilosanomaa! ^_^
Sain poskipunat testiin Biodellyltä.
Mä rrrrakastan poskipunia! Opittuani käyttämään niitä 24 + "kypsässä" iässä :D on poskipunasta muodostunut meikkirutiinini tärkein osa rajausten, hyvän meikkipohjan ja peiteaineen ohella. (Jep, rajaukset menevät vielä luomivärinkin ohi koska juuri niillä muotoilen silmäni ja tuon ne tehokkaimmin ja nopeimmin esiin :) Värikäs rajaus on tavallaan yhtä kuin luomiväri :))
Vaikka poskipuna sopii mielestäni kaikille, sen tuoma ero ilmeessä ei varmasti ole yhtä ratkaiseva tummaihoisilla ja yleensäkin ei-kalpeilla. Itse kuulun kalpeanaamoihin joiden iho on niin ohut ja läpikuultava että suonet kuultavat läpi ja silmien aluset tummine sirppeineen korostavat lähes sairaalloisen kalpeaa ilmettä etenkin talvella. Siksi poskipuna oli minulle yhtä suuri oivallus ja "magic potion" kuin BB-voiteet ja valokynät joillekin muille. :) Kevyt sipaisu ja ero, etenkin talviaikaan, on aivan mieletön. Poskipunaa ei tarvitse käyttää niin että se näkyy 10 metrin päähän (ellei halua ^_^), sitä voi laittaa todella hienovaraisesti niin että kasvot vain taianomaisesti eloistuvat ja saavat tervettä väriä ja hehkua. Toiset käyttävät tarkoitukseen aurinko- tai maapuuteria, mutta minulle nimenomaan poskipuna on se juttu. <3
Hienovarainen poskipunaistus :) Lily Lolon uutuuksilla onnistuu.
Cheek Duot sisältävät himmeästi hohtavan satiinisen sävyn (lähes mattainen) ja hohtavan highlighter-tyyppisen sävyn. Ja kun kyseessä on Lily Lolo, on poskipunien ainesosaluettelo tietysti luonnollinen: talkin ja synteettisten täyteaineiden sijaan näihin kullanmuruihin on leivottu kosteuttavia kasviöljyjä (jojobaa, argania, granaattiomenan siementä, auringonkukkaa, manukaa) ja hyaluronihappoa. Puuteripohjan muodostavat mica, silica ja mineraalipigmentit. Tästä cocktailista voittekin jo päätellä että nämä poskipunat ovat iholla kaikkea muuta kuin kuivan tuntuisia ja pölyisen näköisiä vaan asettuvat ja kerrostuvat kauniisti jättäen luonnollisen pinnan.
Pigmentin vahvuus on kevyt ja mitä ihanteellisin niille jotka "pelkäävät" poskipunia ja punaylilyöntejä. :)
Ihaillaan:
Viileä Naked Pink tarjoilee kauniin silkkisen roosapinkin ja hohtavan baby-pinkin. Sävyjä voi käyttää yhdessä tai erikseen.
Lämmin Coralista sisältää heleän vaalean korallipersikan sävyn sekä hohtavan nudeaprikoosin sävyn. Nude-sävy toimii käytännössä vain highlighterina, siinä ei ole tarpeeksi pigmenttiä poskipunaksi.
Swatchit eri valaistuksissa:
Niin helpot, ihanat, heleät sävyt! ^_^
Näitä tulette todellakin tulevaisuudessa näkemään mun tärppilistoilla kun kyselette poskipunasuosituksia! :) Roosa ja persikka: viileän ja lämpimän ihon perusposkipunasävyt.
Coralista (myös silmämeikissä! Duo käy loistavasti myös luomiväristä :))
Naked Pink
Off topic -erityismaininta kuvassa näkyvälle NYXin Butter Gloss -huulikiillon sävylle Creme Brulee. <3 Tämän vuoden lempparihuulikiiltoni!
.
Mutta, ei tässä vielä kaikki ^_^ :D
Mun on pitänyt jo keväästä saakka nostaa esiin tämäkin Lolon uutuus, Sculpt & Glow Contour Duo:
Aurinkopuuteriduo varjostus- ja korostussävyllä.
Tässä on nyt vihdoin korvaava aurinkopuuterisävy entiselle, lopetetulle suosikilleni Laveran Sunlightille. Contour Duon aurinkopuuterin sävy on tarpeeksi vaalea, neutraali ja mietopigmenttinen että voin sutia sitä nassuun huoletta Sunlightin tyyliin. En ole koskaan ollut vahvojen aurinkopuuterien ystävä enkä ylipäänsä voimakkaan varjostuksen tai oranssihtavan bronzed-lookin, joten tällaiset miedot, kiltit maitokaakaon sävyt sopivat minulle :)
Valoboksissa otetussa kuvassa duon sävyt ovat liian lämpimät, oikeasti ne näyttävät enemmänkin tältä:
Eikö ole nätti? :) Duo ei sovi tummalle ihon sävylle tai niille, jotka hakevat sitä kunnon "contouring"-lookkia vaan meille, jotka ovat pehmeän aurinkopuuteroinnin ystäviä.
Highlighter-sävy muuten näyttää livenä yllättävän tummalle, sellaiselle persikankultaiselle, mutta on iholla läpikuultava ja paljon vaaleampi mitä silmät antavat hylsyn perusteella ymmärtää.
Tumma sävy ei taita keltaiseen eikä liioin punaiseen vaan on just sellainen passeli neutraali kaakaon sävy josta pidän itse eniten ja joka mielestäni sopii melkein kaikille ihon pohjasävyille.
Nudeihosta aurinkopuuterin kautta poskipunaan. Pohjalla Everyday Mineralsin Golden Beige 3W -sävy (nyt siitä vihdoin kuvaa).
Ero kasvoilla on hyvin hienovarainen mutta selvä. Tällaisesta lookista minä pidän :)
Minulla on kulmikkaat leuat ja sipaisen aurinkopuuteria aina myös leukaperiin. Päivämeikissä vain henkäyksen, iltameikissä reilummin, jolloin käytän tummempaa sävyä kuten NYXin Taupe Blushia (nimestään huolimatta beige varjostusssävy, ei poskipuna).
Poskipunilla ja contour duolla on hintaa 23,90€.
Viileä-lämmin. :) Meitsille sopii kumpikin ^_^
Täältä se vihdoin tulee :)
Sain keväällä testattavaksi Everyday Minerals Suomelta aika läjän amerikkalaisen Everyday Mineralsin meikkejä ja siveltimiä. (Jostain syystä olen muuten jo vuosien takaa vakiintunut lyhentämään merkin EDM:ksi, en EM:ksi mikä olisi loogisempaa, puhun siis jatkossakin EDM:stä ^_^)
Kerronpa alkuun vähän minun ja EDM:n historiasta. Kivutessani mineraalibuumin kärryille vuonna 2006 oli Everyday Minerals Lily Lolon ohella yksi niistä merkeistä joista netin kauneuspalstoilla puhuttiin eniten. Muita suosittuja merkkejä tuohon aikaan olivat Pure Luxe Minerals, Mad Minerals, Alima ja Meow Cosmetics, muut paitsi Pure Luxe ovat vielä mukana bisneksessä. Monet kilpailussa selvinneet merkit ovat kasvattaneet markkinoitaan, kehittyneet ja laajentuneet, näihin kuuluvat mm. Everyday Minerals ja Alima.
Kuka muistaa LaurEssin ja Morgana Mineralsin... Fyrinnaen.. oi mitä nostalgiaa, tässä lipsahtaa helposti menneiden fiilistelyyn ^_^ Tuolloin mineraalit olivat jotain ihan uutta, erilaista ja superjännää. Ai että kun mun ensimmäinen mineraalisampletilaus saapui... sitä kutinaa näpeissä..! :) Kabukitekniikan varovaista opettelua, luomivärien foilausta... Ihania aikoja <3
Minä valitsin Lily Lolo -vankkurit. Ja kun persoonaltani olen sellainen (kaiken muun kuin silmämeikkien kohdalla ;)), että oikein hyvän tuotteen löytyessä menetän suuremman mielenkiinnon testailla muita merkkejä, jäi EDM monen muun ohella kokeilematta. No, näin oli ainakin ennen blogiaikoja.
Vuoden 2006 jälkeen EDM on muuttunut paljon, olen välillä seurannut mitä merkin sivuilla tapahtuu vaikka en koskaan meikkejä testaillutkaan. EDM:n meikkipohjien ainesosatkin ovat vaihdelleet vuosien saatossa, tosin korjatkaa paremmin tietävät ihmeessä jos sekoitan nyt johonkin toiseen merkkiin. Mielestäni EDM:n pohjissa oli välillä synteettisiäkin, tai ainakin ei-mineraalipohjaisia ainesosia, kuten lauroyl lysineä. Nyt pohjat ovat Jojobaa lukuunottamatta 100-prosenttisesti mineraaleista koostuvia, Jojobassa on lisänä kosteuttavia ja kermaista fiilistä tuovia jojobaestereitä.
Sain testiin Jojoba- ja Semi Matte -pohjat. Näiden lisäksi EDM:n valikoimassa on vielä kolmas meikkipohjalaatu, Matte.
Matte-pohjaa en siis saanut kokeiltavaksi, joten sen koostumuksesta ja peittävyydestä en osaa sanoa.
Jojoba ja Semi Matte tuntuvat ihollani peittävyydeltään, ja itse asiassa koostumukseltaankin, ihan samanlaisilta. Jojoba ei estereistään huolimatta tunnu mitenkään "kermaiselta". Kummatkin ovat miellyttävästi levittyviä ja iholla kauniin näköisiä läpikuultavalla peitolla.
Ainoa ero on hohtavuudessa, Semi Matte on mielestäni selvästi hohtavampi kuin Jojoba, vastoin EDM:n virallista määritelmää.
Sain kokeiltavaksi sävyt Light 2N, Golden Light 2W ja Golden Beige 3W. Numero kertoo sävysyvyyden, jonka asteikko on EDM:llä 0-7, ja kirjain ihon pohjasävyn. N = neutraali, W = lämmin, C = kylmä.
Olin itse valinnut 2N:n ja 2W:n kuvien perusteella, ja 3W oli laitettu extrana mukaan. 2N osoittautui aivan liian vaaleaksi, kuten kuvastakin voi nähdä kun sen rinnalla on viime talvet käyttämäni Flow Kosmetiikan Peach. Hätkähdin kun swatchasin sävyt, koska 2W ja 3W näyttävät myös Peachia paljon vaaleammilta, ja ennen kaikkea Peach, joka sekin virallisesti määritellään lämpimäksi, näyttää niiden rinnalla ihan punaiselta. Kuitenkin kaikki mukautuvat ihooni luontevasti. Taas hyvä esimerkki siitä, miten mukautuvia mineraalimeikkipohjat ovat.
Kuvailun perusteella olin kuvitellut 2N:n olevan lähellä Peachia, mutta ei ihan... ^_^
Semi Matte Golden Light 2W, ennen ja jälkeen. Sisällä salamavalon kanssa otetussa kuvassa pohjan hohto tulee paremmin esiin kuin ikkunan äärellä luonnon valossa otetuissa, kuten alla.
Pyörittelen mineraalipohjaa iholle aina 2-3 kerrosta. EDM:n pohjat eivät mielestäni kerrostu juurikaan, eikä peittävyys lisäänny merkittävästi lisäkerroksilla.
Semi Matte on kaunis pohja kuultavasta ja luonnollisesta jäljestä pitävälle, jolla ei ole paljon peitettävää.
Semi Matte 2W luonnonvalossa. Iholla on tässä meikissä myös Jojoba Color Corrector sävyssä Brighten, jota kommentoin lisää alempana.
Otetaan tähän väliin vähän siveltimiä.
Sain kokeiltavaksi kolme kasvosivellintä: tuplakuitusiveltimen (Blender), pitkävartisen kabukin ja "flat top" -kabukin. Kahden jälkimmäisen ero on koossa (flat top on vähän pienempi) ja leikkauksessa, flätti on leikattu tasaiseksi kun taas normaali kabuki leikataan pyöreäksi. Itsestäänselviä asioita monelle mutta ei ehkä ihan jokaiselle, joten suottehan yliselittämisen ^_^
Kaikki EDM:n siveltimet ovat vegaanisia.
Blender face brush on oikein mukava peruskasvosivellin puuterille, poskipunalle ja aurinkopuuterille kun haluaa kevyttä jälkeä. Omistan entuudestaan MACin vastaavan siveltimen joka on säännöllisessä käytössä aurinkopuutereiden kanssa ja kun laitan voimakaspigmenttisiä poskipunia. EDM:n sivellin tuntuu ehkä vähän jäykemmältä MACiin verrattuna mutta on oikein mainio, materiaali tuntuu laadukkaalta ja ihofiilis on mukava.
Pitkävartinen kabukisivellin ja flätti eivät toistaiseksi ole laadukkaasta tunnustaan huolimatta jääneet minulla säännölliseen käyttöön. Kabuki näyttää tiheältä mutta on käytännössä yllättävän löysä, vähän liian löysä makuuni. Harjakset nuljuvat iholla sen sijaan että kulkisivat tasaisesti ja "jämptisti" pakaten mineraalipohjan ihoon peittävästi. Mitä löysempi sivellin, sitä vähemmän peittävä tulos. Voi olla, että tulos paranee käytön myötä kun siveltimeen "tallettuu" puuteria, kabukithan ovat aina parhaimmillaan käytettyinä ja suoraan sanottuna puolilikaisina.
Se, tykkääkö käyttää pyöreäksi vai tasaiseksi leikattua kabukia, on makuasia. Itse kokeilin nyt "flättiä" ensimmäistä kertaa, enkä kovin ihastunut. Mutta tosiaan, kyse ei ole siitä että sivellin on huono vaan itse vain pidän pyöreän tunnusta enemmän iholla. Olen käyttänyt EDM:n Flat top brushia merkin primereiden ja color correctoreiden levitykseen, ja siihen se sopii hyvin koska primer täytyy luonnollisestikin levittää jollain muulla kuin samalla siveltimellä jota käytetään värilliseen pohjaan.
COLOR CORRECTORS eli korjausvärit
Everyday Mineralsilla on valikoimassaan neljä erilaista ihon värivirheitä korjaavaa Jojoba Color Correctoria. Korjausväri laitetaan iholle aina alimmaiseksi jotta se pääsee taittamaan korjattavan kohdan väriä mahdollisimman tehokkaasti.
Vihreää Mint-sävyä käytetään punakkuuden korjaamiseen ja esimerkiksi punoittavien finniarpien ja couperosan häivytykseen.
Liilaa Brighten-sävyä käytetään samealle, harmahtavalle iholle ja kirkastamaan silmänalustummuutta.
Keltaista Sunlight-sävyä käytetään taittamaan pois sinisen sävyjä kuten pintaverisuonia ja tummia silmänalusia.
Beige Cover-sävy sisältää eniten pigmenttiä ja toimii vahvan peiteaineen tavoin. Käytetään esimerkiksi todella tummien silmänalusten ja muiden voimakkaiden sävyerojen tasoitukseen. Peittävämpi kuin EDM:n varsinaiset peiteaineet.
Sain Color Correctoreista testiin Cover- Brighten ja Sunlight -sävyt.
Ennen ja jälkeen Cover Correctorin
Cover-sävyä olen käyttänyt silmänalusilla ja vaikka peitto ei vahvuudessaan ole verrattavissa voidemaisiin tai vahamaisiin voimakasta peittävyyttä lupaaviin synteettisiin serkkuihin, on jälki silti oikein kiitettävä ja Cover Corrector on ollut minulla testikuukaudet ahkerassa käytössä. Käytän tätä yhtä mielelläni kuin vahamaisia/voidemaisia peiteainesuosikkejani Estee Lauderia ja Idunia.
Lily Lolon mineraalipeitejauheeseen verrattuna EDM:n Cover Correctorin koostumus on pehmeämpi ja jotenkin miellyttävämmin levittyvä (vaikkei Lolossakaan mitään vikaa ollut). Se johtunee color correctorien sisältämistä jojobaestereistä --> siitä nimi Jojoba Color Corrector.
Brighten-sävy kirkastaa ihon lupauksensa mukaisesti, ja tuo jopa selvästi peittoa, mitä se myöskin lupaa.
Tässä kasvoilla pelkkä Brighten Corrector. Tekee kasvoista selvästi kirkkaammat ja ihosta tasaisemman sävyisen.
Keltaiselle Sunlight-sävylle en ihoni puolesta ole paras mahdollinen testihenkilö, joten siitä en sano sen kummempia. Sinertäviä pintaverisuonia minulla on jonkin verran silmien alla mutta koko alue on niin tumma ettei Sunlightin teho riitä mitenkään sen neutralointiin vaan parhaan tuloksen tuo ilman muuta kunnon peiteaine.
Poskipunista sain testiin lämpimän oranssipersikkaisen All Smiles - ja viileämmän korallipinkin Peony Petal -sävyn. Kummatkin ovat vahvapigmenttisiä ja satiinisia, jättävät semimattaisen, himmeästi hohtavan pinnan.
Joudun nyt tunnustamaan, että kuvamateriaalia EDM-testailuista on niin paljon että en jaksanut enää editoida lisää kuvia että saan tämän jutun joskus ulos, ja Peony Petal -kuva kuuluu niihin jotka jäivät postauksen ulkopuolelle. (Huomasin sen just nyt.) Peony Petalia siis luvassa joskus myöhemmin.
Kasvoilla Semi Matte 2W -pohja ja All Smiles -poskipuna.
Luomilla She's Delightful -luomiväri.
Tajusin tässä samalla, että eihän postauksessa ole yhtään kuvaa Jojoba-pohjastakaan mun kasvoilla... :p Vaikka tulos ei kylläkään kuvissa juuri eroa Semi Mattesta. No, lisään Jojoba 3W-kuvan tänne myöhemmin tai teen oman postauksen ^_^
3W-sävy on ollut minulla käytössä toukokuusta lähtien kasvojen saatua toukokuun auringossa vähän väriä. :)
Luomivärit.
Niitä sain testiin kolme kappaletta Everyday Minerals Suomen henkilökunnan valitsemana, toivoin persikkaisia sävyjä.
Testi-trio muutamalla sanalla: koostumukseltaan hyvin mattaisia ja kuivia, jälki läpikuultavaa ja hillittyä. Punertavaa She's Imaginative -sävyä lukuunottamatta sävyt ovat nudeja, iholla käytännössä lähes huomaamattomia.
En voi sanoa että näiden kolmen laatu olisi minulle mitenkään erityisesti mieleen. EDM:n luomivärivalikoima näyttää kokonaisuudessaan todella neutraalilta ja arkiselta, kaikki sävyt kulkevat nuden ihonsävyn, rusehtavan ja harmaan maailmassa.
Koko luomella She's Imaginative.
.
Loppuun muutama sana EDM:n primereista. Sarjaan kuuluu myös jauhemaisia primereita joiden sävymaailma ja idea noudattaa Color Correctoreita, myös näillä voi siis neutraloida ihon sävyvirheitä.
Sävyjä on yhteensä kuusi. Minulle lähetettiin kokeiltavaksi yleissävy White joka sopii kaikille ja Yellow joka sopii punoittavalle iholle.
Primerin inci:
Mica, Silica, Bambusa Arundinacea (Bamboo) Stem Extract, Maris Sal (Dead Sea Salt) Sodium Chloride, Sambucus Nigra (Elderberry) Fruit Extract. May contain ±: Iron Oxides (CI 77491, CI 77492, CI 77499), Ultramarines (CI 77007), Manganese Violet (CI 77742)
Primer ei siis ole 100-prosenttisesti mineraalia ja sisältää esimerkiksi bambu-uutetta (lupaa hillitä kiiltoa ja tasapainottaa ihoa) ja merisuolaa (lupaa vain ympäripyöreää hoitavuutta). Mun tieto-taidoilla tulkitsisin, että EDM:n primerissa silica on lähinnä se ainesosa, joka tuo primeriin meikin kestoa lisäävää ominaisuutta. Silica imee iholta tehokkaasti talia ja kosteutta, ja auttanee näin meikin pysymistä ainakin rasvoittuvammilla ihotyypeillä.
Oma ihoni ei rasvoitu eikä minulla ole juuri koskaan ongelmia meikin pysymisen kanssa, joten primereiden tehosta en valitettavasti osaa sanoa mitään. Minun ihollani niillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta meikin tasaisuuteen, peittävyyteen tai muuhunkaan.
EDM:n primerit ovat "fancyn" kuuloinen cocktail ja mahdollisesti jopa hoitavatkin ihoa jotenkin, mutta saman kiiltoa imevän ja täten meikin kestoa lisäävän efektin saa todennäköisesti myös pelkällä silica-puuterilla, jota myös käytetään paljon viimeistelevänä puuterina :)
Tässä meikissä kasvoilla:
Yellow Primer
Cover Jojoba -peiteaine
Golden Light 2W -meikkipohja
She's Imaginative-luomiväri
Lily Lolo Sculpt & Glow Contour Duo
*
Tällaisia fiiliksiä Everyday Mineralsista :)
Loppuun vielä mietteet tiivistettynä:
.
Everyday Mineralsia myy Suomessa nettikauppa everydaymineralssuomi.fi sekä lukuisat kivijalkajälleenmyyjät ympäri maan.
Hintatietoja:
Mineraalipohja 19,90€ / 4,8 g
Poskipuna 15,90€ / 4,8 g
Primer 22,90€ / 4,8 g
Color Corrector 13,90 € / 1,7 g
Long handled kabuki 19,90 €
Flat Top Brush 19,90 €
Blender Face Brush 20,90 €
Muut kuvat kuin itse ottamani: Everydayminerals.com