Ei mulla oikein muuta kuin että ohhhhhohh.
Sattuu.
Kuinka moni muu on jo syönyt jouluruokaa?
Smakbynin joulupöytä täytti kaikki odotukset. Jos täältä ei lähde vatsa väärällään niin on tehnyt jotain väärin.
Koko viikon olin vain odottanut että pääsen vuoden ensimmäisen joulupöydän ääreen. Vatsaan koskee mutta kyllä oli sen arvoista. Juustopöydän rusehtava sinihomejuusto lakritsaisen luumuhillon kanssa kruunasi koko komeuden, vaikka kyllä Smakbynin graavilohi taisi vetää illan parhaat makupisteet. Lohitartar tuorejuustolla ja rapupatee nousivat nekin kohokohtien joukkoon. Aijjai.
Sesonki on alkanut. :)
Jaksaisikohan sitä laivalla vetää huomenna uuden joulubuffamätön..? :D
En hämmästyisi vaikka jaksaisin ^_^
Jouluruoka <3
.
Mikä on teidän lempijouluruokaa?
Minun on:
Tänä aamuna heräsin tunteeseen. On saatava puuroa. Teki aivan sairaasti mieli puuroa.
Olen kertonut kaurapuurohulluudestani jo aiemminkin, mutta kuten muidenkin suosikkiasioideni kohdalla, siitä puhuu mielellään usein. Puhutaan tänäänkin, aamuisen puuroeuforiani jälkimainingeissa. :)
Erikoisen mieltymyksestäni tekee se, että kaurapuuro muuttui minulle herkkuruoaksi vasta ruokavaliomuutokseni jälkeen. Aiemmin en kaurapuurosta juuri piitannut. Koko hiilarielämäni aikana se oli viimeinen puuro jota tykkäsin syödä, jääden jonon päähän mannapuuron, riisipuuron ja ruispuuron jälkeen. Kaura oli minusta jo lapsena jotenkin ällön makuista. Kai se oli se beetaglukaanin aikaansaama limaisuus, joka nimenomaan tekee kaurapuurosta erityisen terveellistä muihin puuroihin nähden.
Jätettyäni viljat, kaurapuuro alkoikin maistua. Ihan hullua, että vanhana leipäaddiktina ("jälkiuunileipä is my middle name") suurin himottava viljaherkkuni ei suinkaan ole lämmin, vastaleivottu ruisleipä, vaan arkinen puuro. Oikeastaan mikään vilja ei aiheuta minulle enää mielitekoja, mutta kaurapuuro on kiistatta bataatin ohella ihanin hiilariherkku jolla herkuttelen aika ajoin.
Kuten tänä aamuna.
Tein ihan kunnon puuromätön.
Pelkkä yhden desin standardipuuro ei vie nälkääni, joten minun kaurapuuroni tuunataan roimalla proteiinilisällä. Ja tehdään tuplana, jos se on ainoa ruoka.
Tämän aamun puuroannos rakentui näistä:
vajaa 2 dl suuria kaurahiutaleita
1 rkl kookosjauhoa (tihentää koostumusta ja tuo hyvän kuitulisän)
1 kananmuna
1 valkuainen
2 dl vettä
2 dl soijamaitoa
1 dl raejuustoa
0,5 dl viinimarjoja
1 rkl hasselpähkinärouhetta
1 rkl hampunsiemenrouhetta
suolaa
muutama ruokalusikallinen voita päälle
Ei mikään ihan vähäkalorinen aamiainen :)
Ahhh. Niin hyvää että ei oikeasti sanat riitä. Vielä kun keittää puuron isoista, pidempää keittoaikaa vaativista kaurahiutaleista ja hauduttaa pitkään niin aijjai... Pitkä haudutus tuo puuroon aivan erityisen samettisen koostumuksen. Voisilmä kruunaa herkun - vaikka on kookosrasvakin kyllä tosi hyvää puurossa.
Vinkkinä yksi blogini suosituimmista ruokaresepteistä, taivaallinen uunipuuro jogurttisydämellä <3 Maista niin tiedät... :) Resepti ei ole omani vaan itsekin löysin sen alkujaan toisesta blogista, nyt olen varioinut siitä jo kymmenen eri versiota.
En voi olla puuroautuuteni kohdalla miettimättä, miten hassua on, että monen silmään tylsä terveysruoka voi muuttua minulle erityisherkuksi. Jollekulle kaurapuuro on melkein pakolla vedettävää terveyspöperöä (sellaisena se suunnilleen minullekin lapsena näyttäytyi), minulle taas hartaasti nautiskeltava herkku. Saan sen syömisestä samanlaisen kokemuksen kuin joku toinen mahdollisesti jäätelöannoksesta.
Tiedän, että tällaisen sanominen todennäköisesti ärsyttää monia. Terveellisesti syömisestä kiinnipitäminen ylipäänsä tuntuu olevan joillekin punainen vaate, toisia ärsyttää kamalasti jos joku ei syö kulttuurimme "perinteisiä" herkkuja eli lähinnä niitä sokeri- tai tärkkelyspitoisia. 'Herkuksi' määriteltävän kuuluu jostain syystä olla ravitsemuksellisesti heikko, suorastaan epäterveellinen. Eikö ole kummaa?
Näistä perinteisistä, epäterveellisistä herkuista pidättäytymisen täytyy jonkun näkemyksen mukaan pitää sisällään suurtakin itsehillintää ja itsensä riuduttamista. Jos joku väittää muuta, se ei varmaan ole totta ja sisäisesti tuokin "pullahiiri" kamppailee hurjasti joka kerta kun kulkee korvapuustien ohi.
Totuus on, että kun makean koukusta on kerran päässyt irti ja luopunut sokerin käytöstä, ei kamppailua enää tarvitse käydä. Makumaailman aistimukset muuttuvat täysin. Entiset herkut eivät herätä niitä tuntemuksia joita ne tarjosivat ennen. Sen sijaan tavallinen ruoka alkaa maistua eri tavalla. "Tavalliset" ruoka-aineet saavat intensiivisemmän maun ja kaikki missä on vähänkään luontaista sokeria (fruktoosia tai laktoosia eli kasvikunnan tuotteet ja meijerituotteet) maistuvat makealle.
Näin ollen arkinen kaurapuurokin voi yhtäkkiä muuttua makunsa puolesta entiseksi "jäätelöksi". Niin hassulta kuin se voi kuulostaa. :)
Lentomatka ruokatarjoiluineen on hiilihydraattitietoiselle tilanne, jossa ruokavaliota on käytännössä mahdoton noudattaa. Lentoateriat kun pohjautuvat 90-prosenttisesti riisiin, perunaan ja pastaan, ja kyljessä tulee leipää, välipalojenkin koostuessa vehnäisestä pullasta tai croissantista. Hyvällä lykyllä (lihaa syömättömän kannalta) proteiinin lähteenä voi olla kalaa, mutta pari ruokalusikallista eväkästä ei riitä pitämään kylläisenä 10 tuntia.
"Karppaajan" (en pidä tästä sanasta, tiedätte, mutta helppo käyttää) ruokavalio ei ymmärrettävästikään ole niin mainstreamia, että lentoyhtiöt tarjoaisivat erikoisruokavaliovaihtoehdoissaan vhh:ta. Niinpä vähähiilarinen matkustaja ottaa lennoille aina omat eväät. Euroopan sisäisen lennon pärjää vielä jotenkuten proteiinipatukalla, mutta Atlantin yli lentoa ei.
Mun eväskassi koostuu näistä:
Tonnikalaa, kananmunaa, kirsikkatomaattia, porkkanaa, selleriä, paprikaa, Koskenlaskija-juustoa, kaura-minihiilarileipää ja proteiinipatukoita.
Muistan kun joskus aiemmassa blogijutussa kerroin ottavani usein lentokone-evääksi tonnikalaa, joku älähti että "Eihän lentokoneeseen saa ottaa kalaa, kun joku voi olla allerginen". Esimerkiksi Norwegianin itse tarjoamissa aterioissa on vaihtoehtona kala. Kalaevään mukaanottaminen ei siis ole kiellettyä. Jäin nimittäin tuon aiemman kommentin jälkeen huolestuneena miettimään, että olenko oikeasti tietämättäni tuonut koneeseen kiellettyä ruokaa, mutta niin ei sitten olekaan.
Leipä ei tunnetusti kuulu säännöllisesti syömääni ruokaan, edes näinä minihiilari-versioina, mutta eipä sitä käy kieltäminen että eväänä leipä toimii älyttömän hyvin. Siemennäkkärikään kun ei ole reissuystävällistä ruokaa (murenee reppuun saman tien), tartun evästilanteissa mielelläni näihin kaupan valmiisiin vhh-leipiin.
Hienoa että nyt vhh-trendin laskettua muutama vähähiilihydraattinen leipätarjokas on kuitenkin säilynyt kaupoissa, toivon että ne eivät koskaan katoa. Ja nythän on tullut niitä uusia vatsaystävällisempiä leipiäkin, eivät vhh:ta mutta muuten viljalaadun kannalta vatsaystävällisemmiksi kehitettyjä. Minusta on hyvä juttu että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, vaikka kaupoista tuntuukin etenkin rahka- ja jogurttituotteiden kohdalla kohta loppuvan hyllymetrit... ^_^
Lihattoman lokakuun kasvisruokajuttujen päätösjakso tulee tänään.
Aiheena mun lempparikasvisruoat ja lisukkeet kotona.
Syön ihan älyttömästi kasviksia. Minimissään päivässä menee runsas puoli kiloa, usein kilokin. Kilo menee helposti jos valmistan raskaita vihanneksia kuten juureksia, jotka kutistuvat paahdettaessa ja 400 grammaakin menee kerta-annoksena että heilahtaa.
Syön kasviksia päivän aikana suunnilleen näin:
Aamiainen 150 g (salaattivihanneksia kuten kurkkua, tomaattia ja paprikaa)
Lounas: kasvislisuke 200-400 g (jos syön pääruoaksi salaatin, kasvisten osuus on ainakin 300 g)
Päivällinen: kasvislisuke 200-400 g
Näiden lisäksi syön joskus kasviksia myös välipalaksi (juuston kaverina), kuten selleriä, kirsikkatomaattia tai porkkanaa.
Tänään haluan kirjoitella lempparikasviksistani ja niistä kasvisproteiinin lähteistä joita käytän eniten. Useimmilla aterioilla otan proteiinin kalasta tai juustosta, mutta lautaselta löytyy viikoittain myös kasvisproteiinia.
Kuvassa yksi uudempia vihannestuttavuuksiani, myskikurpitsa. Pidän värikkäästä ruoasta ja koen, että värikäs ruoka myös maistuu paremmalta ja toimii yhtä lailla mielen piristäjänä kuin vatsan täyttäjänä. :) Punajuuri, eri väriset paprikat, porkkana, bataatti, tomaatti, punakaali... Entisen elämäni kalpeat, ravinneköyhät riisit ja makaronit ovat vaihtuneet näihin.
Aloitetaan suosikkilisukkeistani.
1. Parsakaali
Voisin syödä, ja usein syönkin, parsakaalia joka ikinen päivä. Se on mielestäni parhaimmillaan höyrytettynä vain hyvällä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettuna.
Parsakaali on minulle tavallaan kuin uusi "pasta", eli ruoka-aine/lisuke, jota himoitsen kaikkein eniten. Jos en vähään aikaan saa parsakaalia, sitä tulee todella ikävä.
Tiesittekö, että parsakaali on muuten kaikkein proteiinipitoisin ainakin Suomesta saatavista kasviksista? Sadasta grammasta saa 4,6 g proteiinia. Vain nokkosesta saa enemmän proteiinia, mutta harva jaksaa syödä niin paljon nokkosta kerralla että määrästä kertyisi mainittavaa määrää protskua. :)
Jos on pieni nälkä, saatan syödä parsakaalia myös pääruokana. Silloin maustan sen vaikkapa parmesaanilla ja pinjansiemenillä tai paahdan uunissa. Alemmassa kuvassa seurana uunipaahdettua selleriä.
Myös pesto on loistava kaveri parsakaalille. Herkkuiltapala on kulhollinen pestossa pyöräytettyjä parsakaalinnuppuja hunnutettuna parmesaanilla. Mums.
2. Kukkakaali
Kukkakaali on neutraaliudessaan todella monipuolinen raaka-aine ja käytän sitä vaikka missä ruoissa tortilloista sosekeittoihin ja salaateista pizzoihin. Syön sitä yhtä paljon niin raakana kuin kypsennettynäkin.
Eniten kukkista tulee käytettyä wokeissa tai arkisesti höyrytettynä muiden kaalien kaverina, tai sitten heitän sen uuniin ja teen gratiinin. Kuvassa kukkakaalia kookoskermassa.
...ja vaikka tämän päivän juttu käsittelee nimenomaan kotiruokaa, en malta olla vilauttamatta helsinkiläisen Boulevard Social -ravintolan kasvisruokalistan detaljia:
Parsa- ja kukkakaalin voi tarjoilla myös tähän tapaan, slurps-deluxe..! Maistoin näitä kumpaakin kun olin viimeksi Helsingissä ja ystäväni kanssa vain hymistelimme miten älyttömän hyviä makuja kaalien tyylisiin arkisiin kasvislisukkeisiin voikin saada kun on taitoa. Olisin halunnut syödä ravintolan koko kasvisruokalistan alusta loppuun ^_^ Kasvisruokia oli yli 10....
3. Ruusukaali
Mun top-kolmosesta näkee että tykkään kaalikasviksista :) Ruusukaali oli minulle nuorempana käytännössä ihan tuntematon vihannes. Liekö olen sitä koskaan ainakaan vapaaehtoisesti syönyt... Minullahan on se hullu historia "kasvis"syöjänä jonka kasvikset olivat käytännössä pasta, peruna, leipä ja riisi.
Nykyään ruusukaali on yksi kirkkaasti eniten syömiäni kasviksia ja sitä löytyy lautaseltani joka viikko. Useimmiten nautin ruusukaalit höyrytettyinä, kuten parsakaalin, tai sitten paistan ne valkosipuliöljyssä tai käytän osana wokkia. Tuore ruusukaali maistuu suussani lähes makealta, todella aromaattinen kasvis.
Kuvassa ruusukaaligratiini uunissa kera pinaatin ja saksanpähkinöiden.
4. Bataatti
Bataatti on lempparihiilariruokaani, kuten olen täällä useasti julistanut :) Se on käytännössä ainoa korkeahiilihydraattinen ruoka jota vielä syön säännöllisesti. Pastaan ja perunaan verrattuna se on järkevämpi hiilihydraatti imeytyessään hitaammin ja ollessaan paljon ravinnepitoisempi.
Uunipaahdettu bataatti, pannulla valkosipulin kanssa paistetut bataattisiivut ja bataattisosekeitto ovat lempparibataattiruokiani. Eilen oltiin ajelemassa kohti anoppilaa ja sanoin miehelle, "Voi kun anoppi olisi jotenkin telepaattisesti aistinut että mun tekee älyttömästi mieli bataattia..." Ja mies vastasi: "Siellä on kuulema bataattikeittoa odottamassa".
<3
5. Porkkana (ja paahdetut kasvikset ylipäänsä)
Paahdettu porkkana on melkein yhtä hyvää kuin bataatti :)
Makua voi muuttaa maustamalla porkkanat erilaisilla yrteillä, suosikkejani ovat rakuuna ja timjami.
*
Salaatit
Kun syön salaattia pääruokana, teen lähes aina "perustylsän" pohjan johon tulee vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Jos haluan vähän hifistellä, laitan salaattiin uunipaahdettuja kirsikkatomaatteja tai paistettuja, ohuita munakoiso- tai kesäkurpitsasiivuja.
Vuosien varrella reseptiplakkariin on kuitenkin kertynyt muutama "erikoissalaatti", joita valmistan harvemmin mutta antaumuksella. Tässä neljä sellaista.
1. Marokkolainen porkkanasalaatti
Bongasin reseptin aikoinaan Alkon Etiketti-lehdestä, ja tästä on muodostunut kirkkaasti suurin lempparini "erikois"salaateista. Ihan älyttömän hyvän makuinen ja vaikka onkin ainesosiltaan yksinkertainen, se on makumaailmaltaan ihan erilainen kuin arkiset perussalaattini.
Tästä salaatista on näkynyt tänä vuonna lehdissä monta eri versiota, kaikille yhteistä paahdetut porkkanat ja feta. Minulle tämän herkkusalaatin avainraaka-aineita ovat porkkanan ja fetan lisäksi minttu, kikherneet ja paahdetut mantelit. Hienostuneimman makuelämyksen saa kun jaksaa valmistaa harissa-sitruunakastikkeen ja käyttää dukkah-mausteseosta, mutta salaatti on tosi hyvää vaikka pelkällä oliiviöljy-viinietikka-kastikkeellakin. Hunaja sopii joukkoon kuin nenä päähän, vhh:lainen voi korvata sen sirottamalla vinegretteen vähän steviaa tuomaan makeutta.
Kuvan versiossa olen paahtanut porkkanat chiasiementen kanssa.
2. Raejuusto-maustekurkkusalaatti
Tomaattia
Tuoretta basilikaa
Kevätsipulia
Mauste/pikkukurkkuja
Raejuustoa
Hyvää oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria
Tämän reseptin oli anoppini joskus löytänyt jostain ja resepti siirtyi häneltä mieheni kautta minulle. Tästä salaatista on tullut meille vakkarilisuke etenkin mökillä grilliruoan kanssa. Sisältämänsä raejuuston (= proteiinin lähde) puolesta salaatti sopii myös pääruoaksi.
Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka tutut ja tavalliset raaka-aineet yhdistettynä juuri tietyssä kombinaatossa tuottavat joskus aivan erityisen maukkaan kokonaisuuden joka on ikäänkuin enemmän kuin osiensa summa :) Tämän simppelin salaatin avainraaka-aineita ovat maustekurkut (pikkukurkkumuoto sopii parhaiten), kevätsipuli ja tuore basilika.
3. Surf'n'Turf-salaatti
Tästä salaatista voi nyt lihattomalla lokakuulla jättää seafood-osuuden pois jos haluaa täysin vegeversion :) Surf'n' turf tarkoittaa ruokaa, jossa on sekä lihaa että mereneläviä, ja meidän valmistamassa versiossa lihana toimii kasvismakkara.
Tämän salaatin salaisuus on romesco-kastikkeessa, joka tekee siitä myös niin aikaavievän ettei salaattia tule valmistettua ihan harva se kuukausi. Se on minulle vähän juhlavampaa ruokaa jota valmistan jos on tulossa vaikka vieraita.
Salaatin reseptin voi käydä kurkkaamassa täältä. Romesco-kastikkeen valmistuksen vaiva kannattaa todellakin nähdä, se on jotain ihan käsittämättömän maukasta. Täyteläinen, luonnostaan makea kastike syntyy paahdetusta paprikasta, tomaatista, chilistä, sipulista, valkosipulista ja manteleista. Jos kastikkeeseen haluaa oikein paksun koostumuksen, voi joukkoon laittaa myös palan vaaleaa leipää.
4. Bataatti-mansikkasalaatti
Paahdettua bataattia
Persiljaa
Kikherneitä
Mansikoita
Pinjan- tai auringonkukansiemeniä
Kastike: oliiviöljyä + tuoreen sitruunan mehua
Tämä raikas, marjainen salaatti debytoi meillä viime juhannuksen ruokapöydässä ja meni saman tien suosikkien joukkoon. Aivan törkeän hyvän makuinen setti! Ei ehkä kaikkein ruokaisin, sillä se on aika niukkaproteiininen, mutta lisukkeena aivan out-of-this-world.
*
Kasvisproteiinin lähteet
1. Tofu
Tofu on keittiössäni kasvisproteiinin lähde numero 1. Sitä tulee syötyä viikottain. Se on helppo raaka-aine koska sopii neutraalin makunsa puolesta vaikka mihin. Ostan nykyään lähes pelkästään maustamatonta tofua ja marinoin sen itse, maustetuista suosikkini on kylmäsavutofu.
Eniten tofua tulee käytettyä wok-tyyppisissä ruoissa mutta olenpa heittänyt sitä myös piirakkaan, keittoon ja laatikkoruokaankin. Ja kasvishamppariin pihviksi.
Tofua, fetaa ja uunipaahdettuja kasviksia.
Kurkuma-marinoitua tofua, paahdettua paprikaa ja kesäkurpitsaa (ylempi kuva), ja vähän erikoisempi kokeilu jossa toin pinaattikeittoon proteiinia tofulla ja halloumilla. Ei ehkä makumaailmallisesti onnistunein kokonaisuus mutta nälkä lähti ^_^
2. Soijapyörykät
Soijavalmisteista käytän eniten ruotsalaisen Anamman soijapyöryköitä, joita olen täällä monesti kehunut. Niissä on erittäin lyhyt ainesosalista (= vähän lisäaineita) ja hyvät ravintoarvot etenkin vhh:laisen vinkkelistä. Monissa pakastealtaan soijatuotteissa on kaiken maailman tärkkelyksiä, muita jauhoja ja maltodekstriiniä, Anamman pullat ovat "puhtaimmat".
Tykkään syödä soijapullia yleensä jossain kastikkeessa kuten kermaisessa sienikastikkeessa tai tomaatti-tuorejuustokastikkeessa.
Soijavalmisteita tulee kuitenkin nautittua tofua lukuunottamatta aika harvoin, ehkä muutaman kerran kuussa. Syön mieluiten niin puhdasta ja vähän prosessoitua ruokaa kuin mahdollista, siksi "soijaeinekset" ovat luonnostaan jääneet ruokavaliossa pienempään rooliin kuin aikaisemmin. Esimerkiksi kuivana myytävä teksturoitu soija on jäänyt keittiöstäni pois lähes kokonaan.
3. Soijanakit
Kuten lihanhimo-jutussani kerroin, minulla on "soft spot" soijanakkeja kohtaan. Kun lopetin lihan syömisen, en voinut yli 10 vuoteen kuvitellakaan syöväni mitään lihan kaltaista ja kaikki mukaliha oli minusta ällöä ja vastenmielistä. Sitten kaikki muuttui mystisesti, ja aloin yhtäkkiä himoitsemaan kasvislihatuotteita. Soijanakit ovat niistä ehdottomasti parasta.
Soijanakit ovat minulle ennen kaikkea mökkiruokaa. Grillatut nakit makeaksi haudutetun punasipulin ja grillatun kukkakaalin kanssa ovat ihan klassikkolounas mökillä kesäisin.
4. Papupasta
Papupasta on mielestäni yksi kivoimpia kasvisproteiinin lähteitä. Ja hyvä lähde se onkin - papupastassa on yli 40% proteiinia. Kuvan lautasilla on 40 g pastaa (vakioannokseni), ja määrä sisältää melkein saman verran proteiinia kuin 100 g lohta.
Voisin mielestäni syödä papupastaa vähän useamminkin vaihteluna hyvin kalapainotteiselle proteiininsaannilleni, mutta totuttuani pois pastaruokien mieliteoista sitä tekee mieli lopulta aika harvoin. Papupastan kanssa on kiva kokeilla erilaisia kasviskastikkeita, proteiininlähdettä ei tarvitse enää erikseen lisätä kun pasta sisältää sen jo itsessään.
Viimeksi kokeilin Pirkan ruokalehden ohjeella lehtikaalipestoa (alin kuva), oli kyllä hyvää :) Sen sijaan supersuosittu parin vuoden takainen somehitti avokadopasta (eli avokadokastike) ei herättänyt minussa erityistä innostusta. Se oli aika pliisun makuista.
5. Quorn
Kasvisproteiininlähde numero 5 on sieniproteiinista valmistettu quorn. Tätä käytin yhteen aikaan paljonkin, etenkin silloin kun asuin pysyvästi Ahvenanmaalla eikä quornia vielä saanut manner-Suomesta.
Sittemmin jotenkin kyllästyin quornin makuun ja nykyään käytän vain rouhetta, josta valmistan itse pyöryköitä (kuvassa) tai kasvisbolognese-kastiketta.
*
Tänään olen vihdoin pääsemässä kokeilemaan Härkistä. Anoppi oli ostanut sitä ja miettii tuossa nyt parhaillaan että miten sen maustaisi. Nyhtökauran kanssa en ole edelleenkään osunut kauppaan samaan aikaan. Taitaa nyhtis jäädä pian paremmin saatavilla olevien kilpailijoidensa jalkoihin... Kuulun niihin kuluttajiin jotka eivät jaksa kytätä erikoisaikoja milloin joku elintarvike sattuisi olemaan lähikaupassani, ostan sitä mitä on saatavilla.
Pian selviää mitä mieltä makuaisti on Härkiksestä :)
Kasvisruoan iloa, ihmiset! ^_^
Lihaton lokakuu -postaussarja jatkuu tänään aiheella kasvisruoka suomalaisissa ravintoloissa.
Monissa ravintoloissa on tänä päivänä jo ilahduttavan hyvin panostettu kasvisannoksiin, mutta vielä löytyy paljon niitäkin paikkoja joissa kasvisruokavaihtoehto on se tuttu ja tylsä risotto tai pasta-ateria. Tietysti nämäkin voi tehdä kiinnostavasti ja persoonallisesti, mutta näiden tyyppisten annosten kohdalla ruokaisuus jää usein reilusti jälkeen kala- ja etenkin liharuoista.
Itse pidän aina vakuuttavampana jos ravintola jaksaa miettiä kasvisruoka-annosta myös proteiinin ja rehellisen ruokaisuuden kannalta. Eivät kasvissyöjät ole mitään "laihisruokailijoita", hekin haluavat mahansa täyteen ja moni kaipaa myös kunnon proteiinin lähdettä niinkuin kala- ja liharuoissa.
Vaikka syön kalaa, tarkastelen aina ravintoloiden kasvisruokaosuutta erityisellä mielenkiinnolla. Mielestäni se kertoo paljon ravintolasta. Vegeannoksiin panostaneet ravintolat nauttivat välittömästi silmissäni suurempaa arvostusta :)
Perheessäni on lisäkseni toinen kala-kasvissyöjä ja yksi vegaani, joten ravintoloiden kasvisruokapuolta on tullut aktiivisesti tarkkailtua jo tälläkin taustalla. Valitettavan usein vegaaniruoka-annokset ovat tyyliä salaatti. Ymmärrän, ettei ravintoloilla ole resursseja tarjota vaihtoehtoja jokaiselle eri ruokavaliolle, mutta vegaanius on mielestäni jo sen verran valtavirtaa kasvissyönnissä että laadukkaalla ravintolalla pitäisi olla tarjota vegaanivaihtoehto (muukin kuin salaatti) vaikkei sitä suoraan lukisi menussa.
Minulla oli hienona ideana tehdä kokonainen ravintolakasvisruoalle omistettu teemaviikko, mutta en ehtinyt toteuttaa sitä, ainakaan vielä. Tutustutaan tämän päivän jutussa sen sijaan ravintoloiden kasvisruokatarjontaan yhden kaupunkiesimerkin kautta.
Kävin viime kesänä maistelemassa neljän eri maarianhaminalaisravintolan kasvisannokset ja kartoitin samalla kaikkien kaupungin paikkojen kasvisruokatason. Kiinnitin huomiota etenkin siihen, miten persoonallinen ravintolan kasvisruoka-annos/menu on ja onko annoksissa joku selkeä proteiinin lähde.
Tulos yllätti: seitsemällä kaupungin ravintolalla oli listoillaan ns. kunnon kasvisruoka-annos rehellisellä proteiininlähteellä. Kasvissyönti ei ole Ahvenanmaalla erityinen trendi eikä kasvisruoasta puhuta samaan tapaan kuin meillä mantereella, jossa lihansyönnin vähentäminen tai kokonaan lihasta luopuminen on ollut runsaasti tapetilla kuluneen vuoden aikana. Siksi kasvisruokien kirjo ja taso yllätti. Neljällä paikalla oli listoillaan rehellinen kasvisproteiinin lähde kuten seitania, tempeä, oumphia ja tofua.
(Huom: tiedän totta kai että ihan kaikessa ruoassa, kasviksissakin, on jonkun verran proteiinia, mutta kunnollisella proteiinin lähteellä tarkoitan ruoka-ainetta jonka proteiinipitoisuus on yli 10%. Kourallinen papuja tai pähkinöitä tai juustonokare salaatissa ei vielä merkkaa kunnollista proteiininlähdettä.)
Kesällä testaamani kasvisruoka-annokset:
PARAS.
Aloitetaan todellisesta yllättäjästä: kaupungin parhaana pihvipaikkana tunnettu Dino's.
Ehdin kesän aikana tutustumaan kahteen eri menuun listan vaihtuessa kesäkuun lopulla, ja kumpikin menu oli erinomainen. Dinosilla on vakituisesti listalla kaksi eri kasvisruoka-annosta, joista ainakin toinen on vegaaninen tai mahdollista saada vegaanisena versiona. Annoksissa on käytetty vähän laajempaa mielikuvitusta kuin risottolinja, ja kesän kasvismenu tarjosi mm. hirssipihvejä voissa paistetun mangoldin kera, chilissä ja valkosipulissa marinoitua tempeä ja juustotäytteisiä portobellosieniä kera hernelettujen. Mmm..!
Kuvassa sieni/hernelettuannos. Värikäs, kaunis ja hyvänmakuinen, mutta tämän annoksen heikkoutena oli epäruokaisuus. Juusto toimi käytännössä annoksen ainoana mainittavana proteiinin- ja energianlähteenä, eikä sitä ollut kovin paljon. Nälkä yllätti jo vajaan parin tunnin kuluttua tämän annoksen syömisestä.
Sen sijaan seuraava annos oli toisesta ääripäästä, melkein samanhintainen mutta sisälsi niin paljon tanakkaa syötävää että olin ratkeamispisteessä ruokailun lopussa:
Chili-valkosipulimarinoitua tempeä, yrttisienipaistosta ja kokonaisena paahdettu (pieni) kyssäkaali.
Soijapavuista fermentoimalla valmistettava tempe on suomalaisissa ravintoloissa edelleen harvinaisuus, ja oli vähintään yllättävää löytää sitä Dinosin listalta. Kysyin Dinosin henkilökunnalta miten juuri heillä on kaupungin kiinnostavin kasvisruokalista, sain kuulla, että ravintolassa oli tehty viime vuonna kasvisruoan osalta tietoinen päätös panostaa siihen. "Mietittiin, että haluamme erottua tällä. Kun muualta saa niitä salaatteja ja vetisiä kasvispihvejä, meiltä saa jotain muuta".
Ei muuta kuin peukut tälle :) Dinosin syksyn listalta löytyy täytettyä polentafrittataa linssiragulla ja paahdetulla bataatilla sekä seitania maissicremellä, limekastikkeella ja curryperunoilla.
VÄHÄRUOKAISIN.
Kesäravintola Von Knorringin listalta löytyy kaksi kasvisruoka-annosta, jotka ovat persoonallisempia kuin salaatti/risottolinja. Valitettavasti kunnollinen proteiinin lähde puuttuu ja toinen annoksista on ruokaisuudessaan alkuruoan tasoa.
Tilasin ihastuttavan kauniisti asetellun ja värikkään annoksen marinoitua munakoisoa (ylempi kuva) tuunattuna versiona, jossa oli riisin tilalla tomaattisipulipaistosta ja parsaa. Varsinaisia proteiinin lähteitä annoksessa on riisin kera tai ilman nolla. Erittäin hyvänmakuinen annos, mutta ei tällaisella nälkä lähde.
Verrokkina kuva ystäväni liharuoka-annoksesta (alempi kuva) joka oli yli kaksi euroa halvempi kuin kasvislautaseni: Jägarsmörgås eli paahdettua leipää jonka päälle on kasattu paistettua lihaa ja kermaista sienikastiketta. Aikamoinen mättö pariin munakoisoviipaleeseen, porkkanaan ja tomaattipaistokseen verrattuna.
Tällaiseen hinnoitteluun törmää välillä ja se vihastuttaa minua. Tarkoitan hinnoittelua, joka ei pohjaa annoksen raaka-aineisiin, kokoon tai ruokaisuuteen vaan annoksen "asemaan" listalla: ystäväni tilaama annos oli "vain" lämmin voileipä ja minun munakoisoni taas "hienostuneempi" annos. Jos olisin tilannut Jägarsmörgåsin kasvisversion, joka oli ravintolan toinen kasvisruoka-annos, olisin maksanut vähemmän ja saanut kaksin verroin enemmän ruokaa lautaselle (vaikkakin ehkä epäterveellisempää: puolet annoksesta on vehnäleipää ja ranskalaisia perunoita). Nämä ovat juttuja joita en vain tajua.
OIKEIN HYVÄ.
Ahvenanmaan kalleimman ravintolan Nauticalin listalla ei ole yhtäkään (!!) kasvisruokaa, mutta heidän vain kesäsesonkina toimiva terassinsa Nauticaltan paikkaa aukon. (Kasvissyöjät varmaankin välttävät Nauticalia talvisin... ;))
Olen aiempinakin kesinä nauttinut Nauticaltanissa kauniita ja raikkaita kasvisruoka-annoksia, mutta aikaisemmin niiden ainoa proteiinin lähde on ollut juusto, jos ylipäänsä jokin proteiinin lähde on ollut tarjolla. Tänä kesänä myös 'Altan oli lähtenyt mukaan uusien kasvisproteiinin lähteiden buumiin ja listalta löytyi Ruotsissa kehitettyä, nyt Suomenkin kaupoista löytyvää oumphia (alempi kuva). Pyysin annoksen ilman ranskiksia mutta ne tulivat joka tapauksessa ^_^
Oumph on valmistettu soijasta eli raaka-aine on siis sama kuin markkinoilla jo olevissa soijaproteiinituotteissa (kuten kuivatut soijaprotskutuotteet), mutta koostumus on uudenlainen. Oumphia saa nyt niin trendikkään nyhtölihan tyylisenä, fileenä ja suikaleina. Kaupasta en ole itse vielä oumphia ostanut mutta maistanut parissakin ravintolassa ja hyvää on :)
Ylemmässä kuvassa Nauticaltanin listan toinen kasvisruoka-annos: grillatut kasvikset salaattipedillä, brie-juustolla ja parmesanilla. Mmm...! Ei mikään mielikuvituksellisin kasvisruoka, mutta toteutus ratkaisee: salaatin voi tehdä siihen tylsimpään mahdolliseen jäävuorisalaatti-kurkku-tomaattipohjaan, tai sitten tällaiseen värejä pursuavaan tyyliin. Kasvisten seasta löytyi vielä rouskuvaa pähkinää, erilaiset tekstuurit annoksessa hivuttavat aina arvosanaa ylöspäin! :)
Jumbona kesän karsein ravintola-annos. Ulkonäkö ei sitä (ehkä..?) paljasta, mutta maku....
FLOPPI.
Kesän ravintolaoppaassani kerroin, että itäsataman Ångbåtsbryggan, puhekielellä Bryggan, on Maarianhaminan halvimpia ravintoloita. (Kesän aikana Brygganiin muuten avautui toinen puoli joka edustaa hienostuneempaa brasserie-tyyliä, sitä ei pidä sekoittaa perus-Brygganiin...)
No, edullisen hinnan mukana tulee totta kai myös edullisia ruokaratkaisuja. Ymmärrettävästi kastikkeet ovat tehdasvalmisteisia ja raaka-aineet muutenkin bulkkikamaa. Maustamiseen hinnan ei kuitenkaan odottaisi vaikuttavan, tai sitten kokilla oli kiire ja mausteet unohtuivat tällä kertaa...
Brygganin listalla oli kolme eri kasvisannosta, joista yksi perinteinen salaatti. Bongasin ilokseni tofun, ja annoin paikalle mielessäni peukkua kunnollisen kasviproteiinilähteen sisällyttämisestä listalle. Tofun sai tilata paahdetun maissin ja lohkoperunoiden kaverina tai tacojen täytteenä. Kumpikaan annos ei sovi ruokavaliooni, mutta päätin tilata tacot sillä vehnälätyt voi helposti jättää syömättä.
Annos saa kehuja tofun määrästä: tässä ei ole säästelty ja kasvissyöjä saa tosiaankin masun täyteen jo proteiinin puolesta. Arvioin että tofua oli lautasella varmaan 200 g. Mutta... sitä ei oltu maustettu millään tavalla. Se oli täysin naturelli. Kuten tofua maistaneet tietävät, se ei itsessään maistu yhtään millekään ja on täysin riippuvainen marinoinnista tai paiston yhteydessä tapahtuvasta maustamisesta.
Jääkaappikylmistä purkeista kaivetut teolliset salsat ja guacamolet eivät kohottaneet makuelämystä. Annos oli kertakaikkiaan niin hirveän makuinen että en tiedä saisiko kukaan opiskelijabudjetillakaan kaupan aineista näin kaameaa tacoannosta aikaan. Pikaruoka on pikaruokaa, mutta ihan näin karun makuista settiä en odottaisi ravintolassa saavani. Saattoihan olla, että kokilla oli huono päivä ja hän tosiaan unohti vähintään tofun maustamisen....
*
Haluaisin nyt kuulla teidän kasvisruokakokemuksianne ravintoloissa. Mikä on ollut huonoin, mikä paras kokemus? Mistä saa Suomen parhaat ja persoonallisimmat kasvissafkat?
Jatketaan teemalla lihaton lokakuu.
Kerroin tuossa vähän aikaa sitten suhteestani pulliin. Vehnäpulliin. Olen päässyt yli vehnä- ja vilja-addiktiostani, ja nykyään nautinkin pullani mieluummin suolaisessa muodossa, kuten vaikkapa tonnikalapyöryköinä.
Nyt ollaan kuitenkin lihattomalla lokakuulla, ja tänään nostan esiin jälleen yhden kreikkalaisen keittiön kasvisruokatähden;
kesäkurpitsapyörykät eli kolokithokeftedesit.
(Keftedes on itse asiassa monikko mutta taivutetaan nuo nyt suomalaisittain..)
Kun jaoin kuvan pyöryköistä Instassa pari viikkoa sitten, sinne valui rakkaudentunnustuksia palluroita kohtaan. Niin yksinkertainen ruoka - niin järisyttävän hyvänmakuinen. Suorastaan koukuttava.
Monelle ei välttämättä edes tule Kreikan lomalla mieleen tilata listalta niin arkisen kuuloista annosta kuin "courgette balls", etenkin jos kokemukset rajoittuvat Suomen serkkuihin eli juurespihveihin. Suomalaiset kasvispihvit ovat kesäkurpitsapyöryköiden rinnalla mössöinen, vesittynyt tapaus. Kyllä se vain niin on että Kreikassa osataan tämä kasvisruokien valmistus - ja onhan se helppoa kun ympärillä kasvaa auringon kypsyttämää tuoretta raaka-ainetta mistä ottaa. :)
Kaikenlaiset keftedesit eli pyörykät ovat ominaisia Kreikan keittiölle. Pelkällä 'keftedes' -nimellä listalta löytyvät ovat lihapullia. Tirokeftedes taas on juustopyörykät. Kasvisversioina löytää kesäkurpitsan ohella munakoiso- ja tomaattipyöryköitä, joista jälkimmäiset ovat perinneruokaa Santorinilla ja ne valmistetaan ainoastaan Santorinilla kasvavista kirsikkatomaateista. Kesäkurpitsavariantti on kuitenkin kaikkein yleisin ja suosituin ja sitä löytyy melkein kaikkien tavernojen ja meze-paikkojen listalta. Seafood-keftedesejäkin näkee, etenkin kalaruokiin erikoistuneissa paikoissa.
Ja nämä ovat kaikki niiiiiin hyviä. <3
Olen maistanut lukuisat eri kreikkalaiset pyörykät mutta suosikkini on edelleen kolokithokeftedes. Pyöryköiden koostumus vaihtelee jonkin verran kokista riippuen, mutta perusreseptiin tulee raastettua kesäkurpitsaa, fetaa, sipulia, erilaisia yrttejä kuten minttua ja persiljaa, oliiviöljyä, kananmunaa ja (korppu)jauhoa tai leivänmuruja sitomaan taikinaa.
Vehnäjauhon läsnäolo tekee näistä herkuista tietysti sopimattomia vhh- sekä gluteenittomaan ruokavalioon. Minulle nämä ovat siis harvoin ja harkiten syötyä herkkua, niitä harvalukuisia vehnää sisältäviä ruokia joita sallin itselleni silloin tällöin. Suomessahan näitä ei edes saa... Yhdessä paikassa olen törmännyt gluteenittomiin ja vhh-ystävällisempiin keftedeseihin; eräs taverna Skopeloksella valmistaa omansa käyttäen kikhernejauhoa. Gluteenittomuus on Kreikassa vielä hyvin heikosti tunnettu juttu ja vain harvassa ravintolassa nyökätään ymmärtäväisesti jos kysyy ruoan gluteenipitoisuudesta.
Pyöryköiden ulkomuoto vaihtelee lättänöistä pyöreisiin palloihin. Myös epäsäännöllisen muotoisia möykkyjä kohtaa :)
Extrarapea, hampaissa rouskahtava kuori ja suussa sulavan pehmeä sisus ovat parhaan kesäkurpitsapyörykän tunnusmerkkejä. Joissain hyvin halvoissa pikaruokapaikoissa saatetaan käyttää tehdasvalmisteisia (pakaste)pyöryköitä, tämän tunnistaa yleensä helposti pallukoiden liian säännöllisestä muodosta ja rapean pinnan puutteesta. Mikään itseään kunnioittava kunnollinen taverna ei kuitenkaan käytä valmisteita vaan pyörykät paistetaan tilauksen jälkeen ja ne tuodaan pöytään höyryävän paistokuumina suoraan pannulta.
Ruokalistojen englanninkielisiltä sivuilta kesäkurpitsapyörykät löytää useimmiten courgette / zucchini balls -nimellä, mutta myös fritters -, patties - ja croquettes -ilmaisuja näkee.
Ruokaisuudessaan nämä pallurat ovat yksi palkitsevimpia meze-(eli alkupala)annoksia: hinta on 4-6 € (kalliimmat saaret kuten Santorini asia erikseen), ja tällä sijoituksella saa 4-6 isoa pyörykkää + dipin (joissain paikoissa dippi pitää tilata erikseen, kannattaa varmistaa tilatessa).
Tässä yhteydessä täytyy vinkata yhdestä ihan parhaimmista kesäkurpitsapyörykkäpaikoista: Naxoksen vanhassakaupungissa sijaitseva Metaxi Mas -taverna.
Metaxi Masin pyörykät ovat aivan taivaallisen, etten sanoisi syntisen rapeita (ja sitä myöten kenties vähemmän terveellisiä kiitos uppopaiston, mutta eihän näitä joka päivä syödä...) ja sisukseltaan mehukkaan kesäkurpitsaisia ja minttuisia. Vein lukijani Hannan tänne syömään meidän Naxoksen treffeillä ja Hannalla oli täysi työ saada pallojaan loppuun koska annos on todellakin valtava. Hinta on muistaakseni 5 tai 6 euroa.
Jos käytte Naxoksella, suosittelen ehdottomasti syömään Metaxi Masissa, siellä on muutenkin todella hyvää ruokaa erinomaisella hintalaatusuhteella. :) Paikan laadusta kertoo se, että se on yksi niitä Naxos Townin keskustan tavernoja jotka ovat auki vuoden ympäri ja paikalliset syövät siellä, turistillisempien ravintoloiden sulkiessa ovensa talveksi.
Jos joku innostuu kokeilemaan kolokithokeftedesejä kotona, tässä yksi resepti Kalofagas-blogista joka on yksi lempparipaikkojani hakea reseptejä kreikkalaiseen ruokaan :) (Ja pyöryköistähän voi itse muokata gluteenittoman, vegaanisen ja vhh:n mukaisen version vaihtamalla jauhot, jättämällä juuston pois ja korvaamalla munan vegaanivastikkeella.)
Kali orexi! :)
Ajattelin omalta osaltani lähteä mukaan ”lihattomaan lokakuuhun” kirjoittamalla blogiin tässä kuussa sarjan kasvisruokaan keskittyviä juttuja. Sanotaanko: kasvisruokaa juhlivia juttuja ^_^
Kasvisruoat ovat lempiruokaani, ja etenkin täällä Kreikassa niiden osuus korostuu.
Kotona syön joka päivä myös kalaa, muita vedeneläviä ja / tai tofua proteiininlähteenä, mutta Kreikassa tulee kuin huomaamatta syötyä monina päivinä pelkkää kasvisruokaa. Kreikan keittiö tekee sen helpoksi, kun täällä käytetään niin ruhtinaallisesti kasviksia ja erilaisten kasvisruokien kirjo ravintoloiden ruokalistoilla on loputon. Vegaaneilla tosin on täällä hankalampaa, sillä monissa kasvisruoissa on myös juustoa.
Esittelin aiemmin rakkauttani uunissa haudutettuihin munakoisoruokiin, ja klassinen imam bayildi (kuvassa) onkin kirkkaasti suurinta lempiruokaani Kreikassa. Voisin syödä sitä joka päivä.
Toinen ympäri maailmaa tunnettu kreikkalainen kasvisruoka on tietysti horiatiki eli kyläsalaatti fetalla (hora = kylä). Tämän syksyn reissulla olen syönyt horiatikia aivan ennätysmäärät, täytyy sanoa että olen itsekin hämmästynyt miten sitä voi tehdä koko ajan mieli. Olen monina päivinä syönyt sitä sekä lounaalla että illallisella. Voi sanoa, ettei tänä syksynä ainakaan tule vitamiininpuutosta ^_^
Perusreseptihän koostuu kurkusta, tomaatista, vihreästä paprikasta, punaisesta sipulista, oliiveista ja fetasta, mutta tänä syksynä huomasin, että salaatti maistuu kaikkein parhaimmalta kun siinä on vielä kaprista. Jotenkin kapriksen yty suolaisuus tuo salaattiin sellaisen mukavan potkun joka rikkoo muiden ainesten sävyisää makuharmoniaa. Aiemmin en ole kapriksista niin piitannut. Niin sitä makuaisti muuttuu.
Kasvisruoassa parasta on värikkyys. Värit tuovat niin iloa silmille kuin ravintoaineita kroppaan. Juuri luin jostain blogista erinomaisen neuvon: sen sijaan että aina miettisi lautasellaan makroravintoaineiden jakaumaa, keskittyisikin lautasen värikkyyteen. Minusta tämä oli erittäin hyvin sanottu. Mitä enemmän täyttää lautasta väreillä, sitä enemmän antaa keholleen hyödyllisiä ja välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti kasvisruokaa ja kasviöljyjä syövät kansat ovat maailmalla tunnetusti pitkäikäisimpiä ja terveimpiä ihmisiä. Minä ainakin otan vitamiinini ja hivenaineeni mieluummin ruoasta kuin pilleripurkista.
Kasvisruoasta tulee niin hyvä mieli :) Se on samalla autuaaksi tekevän hyvää ja superterveellistä <3
Salaattia tulee tehtyä myös kämpillä (eli majapaikoissa), en syö kaikkia päivän aterioita ulkona. Kotiversioon laitan usein myös tonnikalaa ja omenaa. Minusta tonnikala, feta ja omena ovat ihan törkeän hyviä yhdessä :) Slurps!
Etenkin saarilla horiatikista tapaa myös versioita, joissa feta on korvattu paikallisella, pehmeällä tuorejuustolla. Paroksella ja Amorgoksella saa horiatikin xinomizithra-juustolla, Santorinilla anthotiro- tai chloro-juustolla. Ja tietysti eri saarten xinomizithrat ja anthotirot maistuvat hyvin erilaisille.
Tätä salaattia muistelen erityisellä lämmöllä...
Ehkä koko reissun parhaan salaatin sain Amorgoksen Chorassa eräässä pienessä tavernassa. Kunkin paikan käyttämä oliiviöljy ja oliivilajike vaikuttavat myös olennaisesti horiatikin makuun.
Xinomizithra-juusto on sesonkituote jota valmistetaan vain kesällä, alkusyksyllä ja keväällä, saatavuus riippuu ihan vuohista joiden maidosta se tehdään. Tuon pienen tavernan xinomizithra oli jotain niin hyvää että palasin pari päivää myöhemmin syödäkseni sen uudelleen, mutta juuston kerrottiin loppuneen ja seuraavan kerran sitä saisi keväällä. Nyyh..! Myös Katapolan tavernoista xinomizithra loppui Amorgos-viikkoni aikana. Kannattaa ehdottomasti maistaa Kreikan lomalla jos juustoa vain on saatavilla vierailun aikaan.
Horiatiki on nälkämielessä kaikkein ”kustannustehokkain” salaatti kreikkalaisissa ravintoloissa. Siinä on hintaansa nähden kaikkein eniten syötävää.
Kuten viime syksyn salaattijutussa kirjoittelin, on todella kummallista logiikkaa että kevyemmät vihreään salaattiin tai raasteisiin pohjautuvat salaattiannokset maksavat Kreikassa enemmän. Horiatiki on usein niin valtava että se käy ateriasta ihan sellaisenaan; parhaimmillaan vitosella saa lähemmäs puolen kilon kulhollisen tavaraa.
Muuten: jos haluaa halvemman version samasta ruokaisasta salaatista eikä piitaa fetasta, kannattaa tilata mielikuvituksettomasti nimetty "tomaatti-kurkkusalaatti". Nimestään huolimatta tämä salaatti on useimmissa paikoissa sisällöltään aivan sama kuin horiatiki (eli siinä on myös oliivia, sipulia ja paprikaa), mutta ilman fetaa. :)
Turistillisissa paikoissa fetaa on salaatissa yleensä vähemmän kuin ”kreikkalaisissa” ravintoloissa, ja esim. Santorinilla huomaa että salaatit eivät ole vain kalliimpia, ne ovat myös pienempiä kuin muilla saarilla. Santorinilla osataan maksimoida voitot. ;)
Kuvan kaunis salaatti on Santorinilta. Ulkonäköön on panostettu enemmän kuin tavallisesti, mutta salaatinlehdillä tuunattu, pienikokoinen salaatti on ruokaisuusasteeltaan hyvin vaatimaton normaaliin horiatikiin verrattuna. Tämän salaatin seuraksi täytinkin vatsaa myös valkoisella kerma- ja juustopetiin upotetulla uunimunakoisolla (valkoinen munakoiso on Santorinin erikoisuus).
*
Kuinka paljon te syötte kasvisruokaa? Sekasyöjät, pidättekö koskaan kasvisruokapäiviä?
Mikä on lempivegeruokaanne? :)
Kreikassa ei muuten saa tofua käytännössä lainkaan, sen unohtaa täällä aina kokonaan. Olen syönyt sitä vain kerran ateenalaisessa vegeruokaravintolassa. Saarilla tuskin edes tiedetään mitä tofu on ;)
Söin tänään matkan ensimmäisen munakoisoruokani.
My food heaven.
Rakastan munakoisoa. Nimenomaan kreikkalaisen keittiön munakoisoa.
Munakoiso on Kreikassa yksi yleisimmistä kasvisruokien raaka-aineista ja sitä tarjotaan perinteisesti pitkään haudutettuna fetan, sipulin ja tomaatin kanssa. Joskus mausteena on myös minttua, erityinen suosikkini :)
Tämän ruoan taikasanoja ovat oliiviöljy ja pitkä, lempeä haudutus. Munakoiso suunnilleen hukutetaan oliiviöljyyn ja laitetaan muhimaan tunneiksi uuniin. Tuloksena hajoavan pehmeä, suuhun kirjaimellisesti sulava makean aromaattinen munakoiso jota ei meinaa tunnistaa samaksi kasvikseksi jota meillä päin tarjoillaan. Mikään kaloriniukka ruoka tämä ei todellakaan ole vaikka kasvisruokia yleensä ajatellaan kevyinä :) En tohdi edes veikata kuinka paljon oliiviöljyä yksi munakoiso imee tuntien haudutuksen aikana.
Feta on yleisin munakoison kaverina käytetty juusto mutta ravintoloilla on omia variaatioitaan, etenkin saarilla joissa käytetään paljon paikallisia juustoja ja annoksissa näkee niin kypsytettyä, kovaa gravieraa kuin pehmeitä tuorejuustojakin. Zakynthoksella söin yhden elämäni parhaista munakoisoruoista - koiso tarjoiltiin peräti kolmen eri juuston kanssa. Annos taisikin melkein olla juustoa kera munakoison ^_^
Kuvasin viime syksynä jokaisen reissun aikana syömäni munakoisoannoksen. Tässä ne ovat.
Kauniista, harkitummista annoksista konstailemattomaan kotiruokatyyliin.
Kefalonialla.
Lefkadalla.
Ateenassa.
Zakynthoksella.
Lefkadalla.
Ateenassa.
Kefalonialla.
Ateenassa.
Ithakalla.
Ja tässä vielä tämänpäiväinen. Nautittu Exarchian Rozalia-tavernassa. Hajoamispisteeseen kypsennetty mössö ei ulkonäöllä koreile mutta vie syöjänsä euforiaan.
Tämä ruoka on kuin horiatiki-salaatti; klassikko johon ei väsy koskaan. Muutamat yksinkertaiset raaka-aineet luovat täydellisen makuharmonian. Tämä on ruokaa, josta haaveilen Suomessa.
Ja nyt sitä taas saa seuraavat viisi viikkoa <3
Katsotaan mihin munakoisoannoslukuun pääsen tänä vuonna :)
Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin... Pullahiiriaikoihin.
Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja - minunkin entisiä.
Olen aina ollut pullahiiri.
Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle "mässy of choice". Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^
Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. "Ihan kuola valuu" ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^
Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.
Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi "taka-alalla" mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti - ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu... eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.
Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.
Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?
Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)
Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia "pakkosaada"-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen "ei-voi-lopettaa" -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.
Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia... se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.
Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.
Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).
Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. "Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?" anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.
Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että "So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?" Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.
.
Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta "hiilaruoilla" tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.
Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.
Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3
.
Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut "väärän puolen" hiilariherkut:
Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.
Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com
Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.
Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)
Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen "vanukas" eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)
*
Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:
Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^
.
P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle "vääriä", en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)
Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)
