"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”

”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”

Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.

Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.

Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.

Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.

Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D

(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))

Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana

Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.

Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)

Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.

Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D

Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.

Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.

Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.

Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3

Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.

Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.

Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)

Kuva: Foodie

Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P

*

Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?

Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?

Siirryimme eilen Zermatissa uuteen majapaikkaan (hotellista mökkiin), ja suoritin asianmukaisen jääkaapintäyttöoperaation.

Ruokaostoksiin kuuluvat itsestäänselvästi kananmunat.

Minusta kun on kyse, niin pyrin tietysti ostamaan halvinta. Sveitsissä kananmunatkin ovat kalliita, ja 6-packista saa kevyesti maksaa jopa 5 euroa.

Coop-marketin halvimmat kananmunat kantavat nimeä Pic-Nic Import Eier (Pic-nic tuontimunat..?), ja 10-pakkaus niitä maksaa 3,95€. Pitelin pakkausta pitkään käsissäni. Ostaisinko..? Munat olivat erikoisia.

Ne ovat nimittäin värjättyjä.

Miksihän juuri nämä munat ovat niin paljon halvempia kuin muut..? Miksi ne on värjätty? Ja mikä ihmeen pic-nic...?

Lopulta ostin munat hinnan ylipuhumana.

Kämpillä selvisi, ettei värjäys ollut munien ainoa erikoisuus.

Ne olivat valmiiksi keitettyjä!

Enpä ole eläissäni törmännyt kaupan hyllyllä valmiiksi keitettyihin muniin. Picnic-munat ovat samalla hyllyllä huoneenlämmössä muiden munien joukossa niinkuin ei mitään. Kuinkahan moni ei-paikallinen on tehnyt minun virheeni ja ostanut niitä luullen niitä tavallisiksi raaoiksi muniksi...

Mieleeni muistui saman tien kesäkuussa Karkkipäivän kommenttilaatikossa käyty keskustelu keitettyjen munien säilyvyydestä. Keitetyt munat kuuluvat vakioeväisiini, ja kannan niitä mukanani niin käsilaukussa junaeväinä kuin rinkassa useamman päivän patikkaretkellä. Olen pitänyt niitä erittäin hyvin säilyvinä ja luottanut pilaantumisen suhteen hajuaistiini. Pilaantuminen vain yhden päiväreissun aikana ei ole käynyt mielessäkään.

"Itse asiassa keitetty muna on yksi pahimmista. Pilaantuu hyvin helposti.", kerrottiin kommentissa. "Keittämätön kananmuna säilyy huoneenlämmössä mutta ei keitetty".

Sveitsiläiset picnic-munat ovat ilmeisesti luonnonoikku. Niitä myydään huoneenlämpöisinä, ja säilyvyys on yli kuukauden! Ken tietää kuinka kauan ne olivat jo olleet kaupan hyllyllä.

Vaikka omia retkimuniani en ole epäillyt (koska tiedän tarkalleen kauanko niiden keittämisestä on), niin nämä munat kieltämättä aiheuttivat hämmentyneen ja kevyesti vastenmielisen reaktion. Siis oikeasti, miten nämä voivat säilyä yli kuukauden...? Voiko näitä muka syödä turvallisesti?

Eikö keltuainen tummene jo muutamassa päivässä?

En kyennyt täysin luottamaan picnic-laatuun. Keitin tämän päivän patikalle muutaman tuoreen munan, mutta rohkenin ottaa yhden picnicin mukaan kokeilun vuoksi.

- - Eikä munassa tosiaan ollut mitään ulkoisesti tai hajuaistillisesti havaittavaa vikaa. Se oli normaalin kananmunan tuoksuinen ja värinen, kovaksi keitetty muna. Täydellisen raikkaan keltaisella keltuaisella. Se maistui hyvältä. Itse asiassa paremmalta kuin omat, vähän turhan löysiksi jääneet tuoremunani.

Kaikkea sitä kohtaa. Uskaltaisitteko te syödä näitä..?

Ennen tämän jutun kirjoittamista googlasin keitetyn munan säilyvyyttä. Kaikissa lähteissä lukee, että keitetty muna tulee säilyttää viileässä ja säilyy muutamista päivistä noin viikkoon. Yhdessäkään lähteessä ei sanota keitetyn munan säilyvän huoneenlämmössä. Hmmm.... Mitä ihmettä picnic-munille on tehty että ne säilyvät....? Onko ne käsitelty jotenkin..?

Myönnän, että tämä jää todellakin vaivaamaan minua.

Jos joku osaa valottaa munien arvoitusta, niin informaatio otetaan ahnaasti vastaan.

Eli Maarianhaminan uudet ravintolat, osa 2:

Kvarter 5.

Maarianhaminan lupaavimmalta kuulostava uutuusravintola kantaa nimeä Kvarter 5, ja on osa täysin uudistettua Pommern-hotellia kaupungin ydinkeskustassa. Hotellin sisäänkäynti on Norragatanin puolella, ravintolaan pääsee myös Ålandsvägenin puolelta omasta sisäänkäynnistä (kuvassa).

Vanhaan Pommern-hotelliin liittyy mukava ruokamuisto; hotellin silloisessa ravintolassa tarjoiltiin ihan paras lounas. Pommern sijaitsee lähellä vanhaa työpaikkaani, ja ehdin sinne ja takaisin juuri sopivasti lyhyen ruokikseni aikana. Oli aina viikon kohokohta käydä siellä lounaalla, joka päivälle tämä luksus ei kuulunut. Tuohon aikaan söin vielä leipääkin ja talon oma sekaleipä oli aivan legendaarista mehevyydessään ja herkullisuudessaan. Kosteaa ja mureaa... Tai olla siirappiakin taikinassa. ;) Jos lounaalle tuli vähän myöhemmin, oli talon leipä useimmiten jo lopussa. Se harmitti joka kerta. :)

Sitten tähän päivään.

Hotelli Pommern on uusittu ja uudelleenrakennettu niin perusteellisesti ettei sitä käytännössä enää samaksi hotelliksi tunnista. Ei tullut otettua aulasta kuvia mutta kovin oli hieno ja freesi. Hyvin erityylinen kuin Maarianhaminan muut hotellit.

Kvarter 5 -ravintola haluaa profiloitua vähän parempana paikkana viinikellareineen ja lounge-konsepteineen, ja kilpailee tyylillisesti Maarianhaminan suosituimman ravintolan Indigon kanssa. Paitsi että tunnelmaltaan ja interiööriltään paikka ei valitettavasti voita Indigoa, ravintola henkii liikaa hotellin aulaa ollakseen sopivan intiimi ja tunnelmallinen. Ravintolasta on suoraan näköyhteys hotellin aulaan, ja pöytään istuessaan voi sielunsa silmin nähdä aamiaisbuffaan jonottavat hotelliasiakkaat.

Vanhan hotelli Pommernin makoisa leipä on tietysti historiaa, mutta ravintolassa on tarjolla uusi klassikko; aivan sairaan hyvää siemennäkkileipää!

Myönnän, että tyhjensin koko lautasen, seuralaiselleni Lenitalle ei niin maistunut. Kysyin tarjoilijalta näkkärin kokoonpanon, ja siinä on spelttijauhoa, pellavan-, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. En potenut huonoa omaatuntoa speltistä. ;)

Tilasin alkuruoaksi kampasimpukkaa. Annokseen kuului myös kinkkua, jonka pyysin jättämään pois.

Ruoan saapuessa pöytään kulmakarvat vähän nousivat; kaksi kampasimpukkaa. Annoksella oli kuitenkin hintaa 12,90€. Lihaelementin jäädessä pois lisätään annoksiin tietysti muuta raaka-ainetta (tässä tapauksessa oletus oli luonnollisestikin enemmän simpukkaa), mutta sain annokseni ainoastaan pienempänä versiona.

Kuten jotkut vanhemmat lukijat saattavat muistaa Englannin maaseudulla sattuneesta ravintolavälikohtauksesta, olen tarkka ruoan hinnan ja laadun (laatuun kuuluessa myös kohtuullisen annoskoon) kohtaamisesta, ja ilmaisen kyllä tyytymättömyyteni jos on tarve.

Kysyin tarjoilijalta, eikö hänestäkin 12,90€ ollut aika kova hinta kahdesta kampasimpukasta. Tarjoilija oli samaa mieltä ja pahoitteli ettei annokseeni oltu lisätty ruokaa vastaamaan poistettua kinkkua. Ilmoitin suoraan odottavani alennusta. Ja sen sain; neljä euroa. :)

Pääruoaksi tilaamani ahven oli moitteeton ja maukas annos. Kalaa oli tarpeeksi ;)

Lenita tilasi talon purilaisen ja vaikutti tyytyväiseltä.

Minulle ruoan kanssa suositeltu itävaltalainen punaviini oli oikein hyvää. Pyysin poikkeuksellisesti punkkua koska sitä teki mieli, mutta kaikissa paikoissa ei aina ole kalalle sopivaa punaviiniä. (Kuten vaikkapa Köketissä, jonka suppea viinilista käsittää vain kolme punaviiniä.)

Täytyy joskus tulla Kvarter-vitoseen ihan asiakseen maistelemaan viinejä (kun niin mainostavat viinivalikoimansa laadukkuutta) ja kokeilemaan päivittäin vaihtuvia pikkuannoksia (joita tällä kertaa ei kutsuta tapaksiksi ;)), joita voi tilata naposteltavaksi suoraan viinibaarissa. Pikkuannosten lista näkyy ainoastaan paikan päällä, ei netissä.

Kokonaisuutena ruoan puolesta oikein hyvä kokemus, mutta tunnelmallisesti lattea. Hotelli-fiilistä ei päässyt karkuun.

Kuten sanottua, täytyy tulla joskus uudelleen, vaikkapa pimeään vuodenaikaan. Jospa hämärä toisi luonnostaan tunnelmaa ;)

*

Loppuun vielä pizzavinkki:

Länsisatamassa sijaitsevan Pub Albinin (sijaitsee vierasvenesataman laiturilla) tämän kesän uutuus, kasvispizza Grönt E Skönt, on parhaita kasvispizzoja joihin on tullut vuosien varrella törmättyä.

Itse en vehnäpizzaa syö, mutta täytteet tuli kyllä maisteltua äidin ja siskoni lautasilta. :)

Virkistävän erilainen ja raikas kokonaisuus: parsaa, keltajuurta, fetaa ja paahdettua mantelia.  En ole ennen mantelia pizzassa nähnyt, mutta toimii mainiosti. Makea keltajuuri sopii täydellisesti suolaisen mantelin ja fetan seuraan, ja kokonaisuutta raikastaa parsa kera tuoreiden salaatinlehtien. Kaikki olivat samaa mieltä: ihan kymppi setti!

Albinissa on muutenkin hyvät pizzat ja sijainti on lyömätön - länsisataman ravintolat ovat paras paikka nauttia auringonlaskusta. :)

Torkuin parvekkeella ilta-auringossa. "Menen ihan kohta sisään ja teen sen blogijutun", ajattelin. Niinä hetkinä kun horros tilapäisesti hälveni vaihtaessani asentoa aurinkotuolissani.

Kello 18.30 aurinko alkaa kadota parvekkeeltani. Varjon viileys herätti minut. "Menen ihan kohta sisään..." ajattelin taas. Tartuin maahan pudonneeseen Allt Om Mat -lehteen ja aloin lukea lehden fetajuustotestiä. Feta... Mmmm.... Testijutussa oli kuva paahdetuista kasviksista kera murustetun fetan.

Mmmm.

Tässähän alkaa olla nälkä. Ja kello näyttää tosiaan illallista.

Katsoin taivaalle. Aurinko oli kadonnut talon katon taakse.

Mutta pihalle se vielä paistoi. Koko loppuillan.

.

Tuntia myöhemmin olin kattanut kerrostaloasuntoni pihalle yhden hengen "Välimeren illallisen".

Ihan pihalla.

Eikä mitään blogijuttua. *

Parvekkeen pikkukalusteet heilahtivat hetkessä pihalle.

Uunipaahdettua munakoisoa, porkkanaa, punasipulia, kirsikkatomaattia, paprikaa, salottisipulia, valkosipulia, minttua, timjamia.

Fetaa, pistaasipähkinöitä, hyvää oliiviöljyä. Suolaa ja pippuria.

Lasissa Sannin spesiaali; omena light -siideriä, vissyä ja limeä. Tätä kuuluu juoda auringossa. Tai saunan jälkeen.

Kerrostalon pihakin voi olla ihan kiva paikka :)

.

*) Paitsi tämä. ;)

Huomenna Seglinge-stoori ja Mr. Karkkipäivän housut. Jos en nukahda taas parvekkeelle.

Ah, söin viime viikolla jotain aivan tajuttoman hyvää.

Muutakin kuin sitä juhannussafkaa ;)

Elämäni ensimmäiset bataattiranskalaiset.

Aivan järjettömän hyvän makuisia. Täytyy ihmetellä, että peruna jaksaa sinnitellä suomalaisten suosikkina kun on olemassa jotain niin hyvää kuin bataatti. Vaikka joo, tottakai ymmärrän että peruna on kotimainen ja kotimaista kannattaa suosia. Siinä mielessä pidettäköön siis perunan voittokulkua Suomessa myönteisenä asiana  ;)

Mutta bataatti... Sori vain, pottu, mutta häviösi oranssille amerikanserkulle on jäätävä.

Bataatissa on aika paljon hiilareita, 17%. Se ei siis kuulu suurina määrinä vhh:laisen lautaselle. Mutta bataatti on hiilaritietoiselle parempi vaihtoehto kuin peruna alhaisemman glykeemisen indeksinsä ansiosta. Sen sisältämä hiilihydraatti imeytyy hitaammin kuin perunan, aiheuttaen näin pienemmän piikin verensokerissa.

Bataatti... oijjoi. Tosiaan - jos joku vastustamaton hiilariheikkous pitää nimetä, niin se ei enää aikoihin ole ollut leipä tai pasta. Se on bataatti.

Nautin ensimmäiset bataattiranuni Ahvenanmaalla, yhdessä Maarianhaminan ihka uusista ravintoloista. Tarkoituksena onkin esitellä Maarianhaminaan tänä vuonna putkahtaneita uusia ruokapaikkoja. Pisteet paikallisten yritteliäisyydelle - Maarianhaminassa on pieneen kokoonsa nähden todella paljon ravintoloita, - liikaakin, joidenkin ahvenanmaalaisten mielestä. Usean vääjäämättömänä kohtalona on kuihtua pois muutaman vuoden kuluessa. Viime vuonna hyvästit jätettiin ainakin pihvipaikka Texas Long Hornille, yhdelle sushipaikalle ja lounasravintola Havtornille. Katsotaan miten näiden uusien voimien käy.

Ekonomiegatanille, Pentikin entisiin tiloihin, on avannut vasta runsas kuukausi sitten Köket Bistro & Bar.

"Kyökki" asettuu hintatasoltaan Ahvenanmaan edullisempaan luokkaan, kalapääruoankin saa alle kahdella kympillä mihin ei turhan usein saarimaakunnan ruokapaikoissa törmää. Alku- ja pääruoat tosin ovat yhtä tyyriitä kuin muuallakin.

Kun bongasin menun pääruoista parmesaani- ja pestogratinoidun munakoison, sitä oli vain saatava. Tiedättehän minut ja munakoison... :) Aina on testattava miten hyvin paikka osaa sen laittaa.

Pyysin saada munakoisosta alkuruokaversion ilman pastaa (joka kuului annokseen), ja sehän onnistui loistavasti. Pääruoaksi nimittäin halusin kalaa - ja niitä bataattiranuja jotka olin Köketin menulta vaaninut jo päiviä aikaisemmin..!

Munakoisoannos oli oikein onnistunut, koiso oli kypsennetty makuni mukaisesti todella pehmeäksi niin että se oikein suli suussa.

Pääruoka-annokseni saapui sekin tuunattuna. Tässä kohtaa ei siis voi puhua makujen varsinaisesti onnistuneesta liitosta, sillä alkuperäiseen annokseen kuuluva mangosalsa ei kommunikoi ihanteellisesti bataattiranskisten kanssa, jotka nekin ovat makeita.

Köketissä perunavaihtoehtoina on keitetty peruna, tavalliset ranskalaiset ja bataattiranskikset. Bataatti ei siis kuulu valmiiksi mihinkään suunniteltuun annoskokonaisuuteen, vaan ne saa pyytämällä.

Ruokalistan ainoa kala-annos on makea, "Sitruuna-fariinimarinoitu uunilohi mangosalsalla ja manteliperunoilla". Pyysin sen vhh-versiona eli ilman marinointia ja bataatilla, joka tietysti muutti koko annoksen idean, mutta asiakkaan toive toteutettiin sen kummemmin kulmia kohottelematta. ;) Mangosalsaa en enää kehdannut pyytää jättämään pois ;D

Mä halusin nuo ranut.

Ja ne oli JUST niin hyviä kuin odotin. :)

Mangosalsa ei tosiaankaan sopinut niiden kanssa, mutta sain mitä halusin :)

*

Ahvenanmaasta ja ravintoloista puheen ollen, tänä vuonna on ilmestynyt myös kokonainen kirja Ahvenanmaan ruokapaikoista. Aika huisia..! Alle 29 000 asukkaan maakunta, ja täällä on niin paljon kulinarismia että ravintoloita riittää kirjaksi saakka. :)

Matglädje på Åland esittelee 30 ravintolaa ja kahvilaa ympäri Ahvenanmaata. Mukana on myös kunkin ruokapaikan suosikkiresepti. Kun näin kirjan kaupassa niin sehän oli heti saatava! Laadukkaita kuvia ja kaunista katseltavaa. Ja sivuilta löytyy paikkoja joissa en itsekään ole vielä käynyt.

Kuten kuvan Stickstugan, yksi niitä saaren mansikkapaikkoja joihin en ole vielä tutustunut. Harmillisen harvoin tulee suunnattua Järsöön päin, jossa Stickstugan sijaitsee. Pitäisi joku päivä vuokrata pyörä (mulla ei ole omaa...!) ja tehdä retki Järsöön, alue on mitä viehättävin päiväretkikohde Maarianhaminasta. Tie kulkee siltojen ja pengerteiden yli huikean kauniissa saaristomaisemassa.

*

Ilokseni huomaan, että vanhat Ahvenanmaata matkailukohteena esittelevät postaukseni ovat nousseet klikatuimpien joukkoon taas nyt kesällä. :) Sieltä ne kai tulevat esiin hakutuloksissa ihmisten googlatessa Ahvenanmaan lomavinkkejä.

Heitetään suositut linkit nyt tähänkin jonkun uuden lukijan ihmeteltäväksi:

Lomakohteena Ahvenanmaa

Destination Mariehamn

Pitäisi kyllä päivittää kummatkin postaukset, niin paljon uusia kivoja mainitsemisen arvoisia paikkoja on ilmestynyt kirjoitettuani jutut viisi vuotta sitten.

Tänään ollaan suuntaamassa koko päiväksi pohjois-saarille Kumlingeen ja Seglingeen. :) Kivaa viikonloppua kaikille!

Juhannuksena herkuteltiin kasvispainotteisesti.

Meitä oli jussin vietossa kuusi henkeä erilaisilla ruokavalioilla; kolme söi kaikkea, yksi oli vegaani, yksi vhh ja yksi söi kaikkea muuta paitsi punaista lihaa.

Minä sain toimia viikonlopun ruokavastaavana, ja rakensin tarjottavat kasvisten ja erilaisten kastikkeiden varaan. Proteiiniosuus haettiin grillistä, kaikille oman maun mukaan

Mitäpä sitä monimutkaistamaan asioita kun, noh, voi grillata. ^_^

Juhannuspäivän pääruokana oli yksi ehdottomia lempisalaattejani; Surf'n'Turf -salaatti romesco-kastikkeella.

(Vähänkö huvitti kun kaveri päivitti Facebookiin valmistavansa täsmälleen samaa salaattia mun reseptillä ihan samaan aikaan kuin mekin oltiin kokoamassa komeutta...! ^_^)

Tämän eteen saa oikeasti nähdä vaivaa, mutta makuelämys on totisesti sen arvoinen. Kastikkeen (ainekset ylimmässä kuvassa) valmistelu aloitetaan jo edellisenä päivänä. Paahdettua paprikaa, chiliä, tomaattia, valkosipulia ja manteleita... Taivaallista.

Vegaani-sisareni valmisti makkaraosuuden itse; joka kerta fiiliksen mukaan muokkautuva, tällä kertaa oliiveilla maustettu seitan-chorizo onnistui siskon itsensäkin mukaan tänä viikonloppuna aivan poikkeuksellisen hyvin. Niin mehevää ja mureaa... Mutustavat suut saattoivat vain olla samaa mieltä. Taisipa vege-makkaraa kadota parin lihansyöjänkin suuhun...

Onneksi jätettiin Ruohonjuuren kalliit vegechorizot hyllyyn.

Mr. Karkkipäivän äidin hiljattain tarjoama tomaatti-maustekurkkusalaatti oli niin hyvää, että päätyi juhannusmenuunkin. Tutuista ja tavallisista aineksista valmistuu yllättävän juhlava salaatti joka saa potkunsa maustekurkusta. Salaatissa on tomaattia, kevätsipulia, pieniä maustekurkkuja (Felixin Pikku-Kurkku lienee vähäsokerisin ;)), basilikaa, raejuustoa, oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.

Alempi salaatti edustaa makumaailmaa aivan toisesta kulttuurista; marokkolainen porkkanasalaatti harissa-sitruunakastikkeella ja dukkah-mausteseoksella. Resepti on Etiketti-lehdestä (kuten legendaariset tonnikalapullatkin..! Oikeasti, Alkon asiakaslehdestä löytää aivan mielettömiä reseptihelmiä...!)

Aivan älyttömän hyvä setti. Kimppu uuden sadon mehukkaita, paahdettuja porkkanoita, kikherneet, tuore minttu ja persilja kohtaavat sitruunaisen chilikastikkeen ja paahteisen korianterilla ja jeeralla maustetun seoksen rouhittua mantelia ja seesaminsiemeniä, kuorrutettuna murustetulla fetalla. Voiko tällainen seurue mitenkään maistua ikävältä...? Ei.

Oi nam. Nam. Tämä tulee jäämään klassikoksi surf'n'turfin & romesco -kombon tavoin.

Grillissä paistui kullekin oman ruokavalion mukaista protskua; kalavartaita, makkaraa, pihviä ja tofua. Ja tietysti värikkäitä kasviksia. Täytettyjä sieniä ja grillijuustoa unohtamatta.

Marokkolaiseen salaattiin olisi muuten saanut vegaanifetan tällä loistavalla reseptillä (joka muuten on kaikkien aikojen suosikkejanne klikkauksien ja tykkäilyjen perusteella), mutta me rehellisesti unohdettiin. :D Vegesisko söi salaattinsa juustotta.

Jälkkärin inspiraatiota ei tarvinnut kaukaa hakea; Sofién ihana marenkimarjakakku...!

Tajuttoman hyvää.

Unohdin sitten mantelijauhot kotiin ja sekoitin marenkivaahtoon muun vhh-jauhon puutteessa gluteenijauhoa (jota siskoni oli tuonut seitan-makkaraa varten). Vähän arvelutti mitä hommasta tulee kun jauhon (alkuperäisessä reseptissä tärkkelys) tarkoituksena olisi pehmentää marenki, ja gluteenihan on proteiinia siinä missä valkuaisvaahtokin. Proteiini + proteiini = pehmeää? Joo. Onnistui.

Ainakin pohja oli pehmeää. :) Ja kakku yhtä herkullista kuin Pariisissa.

.

Mun lempparit viikonlopulta?

Täytyy sanoa että kakku ja marokkolainen salaatti. :)

Oikeasti - kokeilkaa tuota porkkanasalaattia. Me ei löydetty kaupasta reseptin sisältämää säilöttyä sitruunaa mutta oli nannaa ilmankin. :)

Salaattien ja grillattavan lisäksi pöydästä löytyi tsatsikia, guacamolea, tapenadea, piparjuurijogurttikastiketta, baba ganoushia ja sitruuna-yrtti-kermaviilikastiketta. Tsatsikin tein Rhodoksen Couchsurfing-perheeltä oppimallani tekniikalla, jossa kurkku puristellaan käsin. 45 minuuttia hervotonta puristelua, kynnen jäljet kämmenissä ja tsatsiki, joka katoamisnopeudesta päätellen oli viikonlopun suosikkikastike...! ^_^

Sellainen oli keskikesän juhla tällä kertaa. :)

Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu. :)

...löytää lähikaupastaan uusia rahka- ja jogurttituotteita..!

Jess! Mun Maarianhaminan lähikauppaan on tullut Lindahlsin maustettuja rahkoja!! Voi onnen päivää!

Tähän asti olen syönyt näitä vain Ruotsissa. Lindahlsin rahkoissa on suomenkieliset tekstit mutta ei niitä kyllä meinaa mistään Suomesta löytää. Yhdestä City Marketista olen kerran bongannut maustamattomia, mutta siinä kaikki.

Lindahlsin maustetut rahkat ovat aika lailla niin kuin Skyr, sillä erotuksella että...

* Sokeroimattomissa on vähemmän keinotekoinen maku kuin Skyrissä

* Sokeroimattomat ovat ylipäänsä vähemmän makeita kuin Skyrin sokeroimattomat (- joitain Skyrin makuja ei voi edes syödä kun ovat niin ällöimeliä)

* Rakenne on pehmeämpi ja kuohkeampi

* Näissä on alle 3 grammaa hiilaria / 100 g...!

Aiiivan parasta rasvaiseen raejuustoon sekoitettuna!

Eikä Lindahls-euforia riittänyt. Lähikauppaan oli vielä tullut kreikka/turkkijogun ystävälle säästöpakkaus! ^_^ Manner-Suomessa en ole tätä nähnyt, lienee Ruotsin Arlan tuotteita:

Litran pönikkä turkkilaista jogurttia - ja hintaa alle 3 euroa...!! Siis että Ahvenanmaaltakin voi löytää näin halpoja elintarvikkeita, ohoh! Eikä mitenkään haittaa että Arlan turkkijogussa on vain 3,4% hiilaria. ;)

Tein heti ison kulhollisen tsatsikia. <3

Muut ihmettelevät, Sanni juhlii :) Maitotytön onnen päivät.

Ilo tulee pienistä asioista.

...kuten mun pihalla kasvavasta violetista syreenistä.

Pysähdyn joka päivä ihailemaan sen täydellisen saturoitunutta väriä. Se on niin kirkas että pysäyttää. Juuri tämän värinen syreeni kuuluu mun pihalle. :)

Tämä sopii luontevasti jatkoksi eiliselle tuoksupostaukselle, kuvat ovat samalta illalta Pariisista. :)

Päät pyörällä ihanista tuoksuista jatkoimme iltaa Sofién luona juustojen ja kuohuvan merkeissä.

Sofie ja Mr. Sofié tietävät että olen hulluna juustoihin, ja veivät minut ensin lähijuustopuotiinsa valitsemaan herkkuja. Ranskan juustotiskit ovat minulle kuin Willy Wonkan makeistehdas lapsille konsanaan... :)

Juustolautaselle valikoitui mm. ranskalaisia klassikoita kuten comtéa ja pehmeää vuohenjuustoa, pitkään kypsytettyä cheddaria sekä manchegoa Espanjasta. (Kaikkien nimiä ja laatua en muista, olisi pitänyt tehdä muistiinpanot :D) Itse odotin suurimmalla kiinnostuksella sinihomejuustoja, joita lautasella oli sekä lehmän- että vuohenmaitoversiona. Vuohenmaitosinihomejuustoa en ole ennen maistanutkaan.

Kävi ilmi, että isäntäni ja emäntäni eivät itse edes pidä sinihomejuustosta, sitä oli tarjolla vain minua varten. :)

Sofién keittiöstä löytyi kaunein oliiviöljypullo mitä olen kuunaan nähnyt.

Illan suosikkijuusto? Minun mielestäni vuohenmaitosinihome, ehdottomasti! Just sopivasti asennetta, muttei liian suolainen. Sofié ja miehensä julistivat samaisen juuston tarjottimen pahimmaksi ^_^

Comté on myös aina hyvää, mukavan elegantti juusto. Kolmas suosikki oli oikeassa reunassa näkyvä tuorevuohenmaitojuusto. Koostumus ja maku olivat kuin jotain ricotan ja kreikkalaisen manourin väliltä.

Mieli lämmin ja olo mitä parhain hyvästä seurasta,ruoasta ja juomasta.

Luulin illan kohokohdan jo olleen juustolautasessa ja shampanjassa, mutta hämärän laskeutuessa keittiöstä kannettiin pöytään vielä yllätys....

Sokeroimaton, viljaton marjamarenkikakku...! Siis mikä unelma!

Minä joka en yleensä niin välitä makeista herkuista, en voinut tässä vaiheessa estää veden herahtamista kielelle. Jos nyt yhden palan ottaisi...

Olin super-otettu Sofién eleestä - tehdä nyt vhh-kakku minun takiani..!

Ja ei - pala ei tosiaan jäänyt yhteen...! :D Sen verran hyvää tavaraa oli edessä. Kakku oli täysin erilainen kuin omat perinteiset vhh-leipomukseni, vastustamattoman mehukas täydellisellä makeuden ja hapokkuuden tasapainolla - ja ihanan "fluffy"" rakenne. En olekaan itse koskaan tehnyt marenkipohjaista kakkua, mitä voi ihmetellä. Sehän on mitä vähähiilihydraattisin kakkupohja :)

Sofié olisi normaalisti tehnyt kakun kermavaahdolla, mutta vaihtoi sen jogurttiin jotta kakusta tulisi raikkaampi. Hyvä valinta! :) Rasvaisten juustojen jälkeen kermainen jälkiruoka olisi ollut kenties turhan raskas.

Ohje: lämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa vakuaiset vaahdoksi ja lisää makeutus vähitellen. (Sukrin = brändinimi stevia/erytritol-sekoitukselle, nopeampi käyttää kuin tuo sanahirviö ;)) Vatkaa seosta kunnes se on kuohkeaa ja jäykkää. Lisää maissitärkkelys ja etikka. (Aion itse kokeilla korvata maizenan mantelijauholla = ei tärkkelystä. Tärkkelys varmaankin vaikuttaa marengin rakenteeseen mutta kokeilukeittiö testaa mielellään manteliversionkin :)).

Voitele kakkupohjavuoka. Kaada marenkitaikina vuokaan ja paista noin tunti uunin alatasolla. Anna kovettuneen kakun jäähtyä.

Sekoita yhteen jogurtti, kerma ja sokeroimaton hillo (Sofié käytti St. Dalfouria). Levitä seos viilenneen marenkipohjan päälle.

Marmorointimehu: lohko kirskat ja poista niistä kivet. Purista kirsikoista mehu ja sivilöi kuoret. Lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen sokeroimatonta vadelmahilloa ja sekoita.

Koristele kakku tuoreilla marjoilla (ja halutessasi mintun lehdillä) ja tee pintaan marmorointi kirsikkamehulla.

Tätä iltaa muistelen vielä pitkään, kiitos ihanasta pariisilaiskokemuksesta Sofiélle ja misterille! <3

Matkan tähän saakka paras ruokaelämys koettiin Colmarissa Ranskassa.

Kuulostan varmaan ruokasnobilta (vaikka kaiken maailman eväsvirityksineni olen toisaalta myös kaikkea muuta :D), mutta uskaltaisin sanoa tämän: tähden kyllä huomaa. Hyvää ja vallan loistavaa ruokaa tarjoaa monikin ravintola, mutta jotain erityistä Michelin-tähden saaneissa paikoissa täytyy olla. Jotain, joka nostaa ne omaan luokkaansa. Joka kerta sen huomaa.

Ja hei – tähtiateriasta ei tarvitse maksaa maltaita! Michelin-tason ravintoloissa on usein mahdollista syödä lounasmenu vähintäänkin kohtuulliseen hintaan – vai mitä sanotte esimerkiksi L’Atelier du Peintren kolmen (+ keittiön tervehdys) ruokalajin lounaasta, joka keventää kukkaroa 29 eurolla? Kaksi ruokalajia maksaa 24 euroa. Viinit päälle jos niitä halajaa.

Minulla on esitellä teille kaksi alsacelaista ruokaelämystä, kumpikin maksoi 40 euroa. Kummatkin olivat hyviä omalla tavallaan; toinen perinteistä, maukasta kotiruokaa, toinen gastronomiaa, joka saa ruokailijan hämmästymään joka haarukallisella.

Kysyin paikallisen viinintuottajan maistelukellarissa vinkkiä hyvään, rehellistä alsacelaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan.

Minut ohjattiin ravintola Koifhusiin, jonka menusta löysinkin ilokseni hapankaalia ja kalaa. Chocroute eli hapankaali on perialsacelaista ruokaa, mikä tuli itselleni vähän yllätyksenä. Toisaalta historia selittää; Alsacehan kuului pitkään Saksalle, joten ruokakulttuuri täälläpäin Ranskaa on vahvasti saksalaisvaikutteista. Liha ja makkarat ovat yleisesti hapankaalin tunnetumpi seuralainen, mutta joistain paikoista saattaa löytää kalaisankin hapankaalilautasen.

Alkuruoaksi tilasin periranskalaisen sipulipiirakan. Quiche-piiraat lienevät yleisiä koko Ranskassa. Joka puolella kahviloiden, leipomoiden ja delicatessen-myymälöiden ikkunoissa lepäävät värikkäät quichet ovat kieltämättä saaneet tämän leivonnaisaddiktin suupielet kuolaantumaan. Rakastan piirakoita. Kotona leipoisin saman tien viljattoman version…

Koifhusissa tilaamastani piiraasta söin vain täytteen. Sehän siinä on se herkullisin osa. ;) Juuri niin ihanan makeaa sipulia kuin saatoin odottaa.

Pääruoan saapuessa petyin hieman. Olisihan se pitänyt arvata. Ruokalistalla ei leivityksiä juuri mainita, joten aina pitäisi muistaa erikseen varmistaa onko kala paneroitua vai peräti taikinakuoressa kypsennettyä. Annokseni oli nimeltään ”Hapankaalia ja kolmea kalaa”. (Kyllä, hapankaali on tässä se The Elementti ja mainitaan ensin, kala ja liha ovat ikään kuin vain sen lisukkeita ;)) Yksi kaloista oli paksulti paneroitu, toinen filotaikinan sisällä.

Riisuin kalat viljakuorrutteistaan. Annos oli vielä tämänkin toimenpiteen jälkeen hervoton. Kuka tällaista jaksaisi leipäkuorrutteiden – ja erillisen leivän – kanssa edes syödäkään… Hapankaali oli erinomaista. Tämä oli ensimmäinen kerta kun söin hapankaalia lämpimänä. Olen mieltänyt sen kylmäksi ruoaksi, mutta se maistuikin paremmalta kypsennettynä. Maku oli pehmeämpi ja happamuus lempeämpi kuin raa'assa hapankaalissa.

”Tosi hyvä illallinen!” viestitin Mr. Karkkipäivälle iloisena, vaikkakin aavistuksen liian kylläisenä.

Seuraavan päivän lounaalla sain muistutuksen siitä, mitä on 'tosi hyvä' ja 'tosi hyvä' ruoka.

Airbnb-emäntäni halusi ehdottomasti varata minulle pöydän L’Atelier du Peintreen kuultuaan, että olen jonkin sortin kulinaristi. Colmarissa on kaksi yhden Michelin-tähden ravintolaa ja tämä on toinen niistä, modernimpi. Kun lounasmenu irtoaa alkaen 24 eurolla, on minullakin varaa Michelin-elämykseen tällä reissulla.

Paikan päällä päädyin kuitenkin ottamaan kolmen ruokalajin version, kun ne juustot…

Säästän teidät kömpelöiltä yrityksiltä löytää oikeutta tekevää verbaliikkaa kuvaamaan ruokien makuja. Riittää varmasti, kun sanon vain, että ruoka oli aivan taivaallista. Jos haarukka voisi sulaa suuhun niin sekin oli lähellä tapahtua nyt.

Ei tällaista ruokaa oikein edes haluaisi syödä päivittäin (vaikka kotona asuisi se Michelin-kokki :)), nämä hetket säästää mielellään harvoin ja antaumuksella  koettavaksi hemmotteluksi joka tuo pienen kultareunan arkeen. Jollekulle se on ihana laukku tai kaunis koru, minulle ravintola. <3

Keittiön tervehdys: kurkku-inkiväärijuoma, macaron-leivos raparperitäytteellä, turska-cevicheä ja avokadojäätä.

Alkuruoka: simpukkasalaattia ja kylmäsavukoljaa, parsa-pannacottaa ja -moussea ja rakuunajäätelöä.

Pääruoka: tonnikalan sukuista kalaa (bonite) ja vihreää munakoisocurrya. Basilikaöljyssä marinoituja vihanneksia. Kalan päällä pudre d'olive eli oliivipuuteria? :D En tiedä miten tuo suomentuu, mutta kuivaa ja rapeaa se oli. En olisi itse tunnistanut oliiviksi, lunttasin menusta.

Annosten koot evät varmaankaan hahmotu kunnolla kuvista, mutta ne olivat reiluja. Kalaa oli arvioni mukaan ainakin 200 g, ei mikään piperrystaideannos niinkuin gourmet-paikkojen ruoista usein odottaa. Juustot olivat jo liikaa, alkuruoka ja pääruoka riittivät enemmän kuin hyvin hoitamaan tämän asiakkaan kylläisyystilaan.

Ruokajuomana join lasillisen tarjoilijan suosittelemaa rieslingiä. Aivan eri maailmasta kuin  edellisillan pöytävalkkari.

*

Gastronomia on äärimmäisen kiehtova taiteen laji. Minulla ei ole taitoa tai edellytyksiä ymmärtää, miten mauista saadaan sellaisia kuin ne huippukokkien loihtimina ovat, mutta onneksi riittää, että voin nauttia lopputuloksesta aisteillani. Se on kuin taikuutta.

Kun vertaan lounaskokemustani du Peintressä vaikkapa Tallinnan Ribeen, on Ribe vain kalpea aavistus.

Keittiön tervehdys, kolme ruokalajia, lasi erinomaista valkoviiniä ja puolikas lasi yhtä lailla täydellisesti mätsättyä punaviiniä (juustojen kanssa) maksoivat Michelin-tähden ravintolassa 40 euroa.

Sipulipiiras, annos kalaa ja hapankaalia, lasi (pahaa) valkoviiniä ja lasi kuohuviiniä maksoivat tavallisessa kotiruokaravintolassa 40 euroa.

Ihan mielenkiintoista. Suosittelen tsekkailemaan tähti-ravintoloiden lounasmenuja, mikäli edullinen ruokamatka makujen nirvanaan kiinnostaa yhtään. :)

Missä te olette kokeneet parhaimman ja mieleenpainuvimman ruokaelämyksen?

Onko aterian loihtinut kenties poikaystävä tai kummitäti tai onko se nautittu korealaisessa pikaruokabaarissa, picnicillä vai hienostuneessa gourmet-paikassa? :)