Korviini kantautui todella kummallinen keissi lukijani kautta. Yli 25 vuotta markkinoilla ollut kotimainen Omega-7-tyrniöljyvalmiste, jota itsekin olen käyttänyt, on vuodenvaihteessa kaikessa hiljaisuudessa vaihtunut kiinalaiseksi tuotteeksi.
Tämä on tapahtunut ilman, että mikään pakkauksen ulkonäössä tai nimessä on muuttunut, vain Avainlippu sekä Suomessa valmistettuun öljyyn viittaava SBA24® -logo ovat poistuneet. Muuten pakkaus on aivan sama kuin ennen. Jopa EAN-koodi on sama.
Kuvassa ylempänä marraskuussa ostamani tuote, joka tuolloin yhä oli suomalainen. Alemmassa kuvassa vuodenvaihteessa myyntiin tullut tuote, jonka tyrniöljy onkin Kiinasta.
Suomalaisen kaksoistyrniöljyn valmistaja Aromtech on myynyt Omega-7-tyrniöljykapseleita markkinointi- & jakelukumppaninsa Valioravinnon kautta yli 25 vuoden ajan. Valioravinto vaihtoi nimensä vuonna 2020 Bertil’s Healthiksi, ja vuonna 2021 Bertil's puolestaan siirtyi ruotsalaisen Midsonan omistukseen. Brändinimi tuotteilla on säilynyt Bertil'sinä.
Tämän vuoden alussa Aromtech päätti ottaa markkinoinnin ja jakelun omiin käsiinsä. Yhteistyö Bertil’sin / Midsonan kanssa päättyi. Aromtech jatkaa oman SBA24® -tyrniöljynsä myymistä, eli alkuperäinen tuote on yhä saatavilla, nyt vain Aromtechin pakkauksessa, joka on nähtävillä täällä.
Mutta – myös Bertil’s jatkoi tyrniöljykapseleiden myymistä, he vain ostavat tyrniöljykapselinsa Kiinasta. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, kuka tahansa saa myydä tyrniöljytuotteita. Mutta se, että Bertil’s myy kiinalaista tyrniöljytuotettaan täsmälleen samassa pakkauksessa, samalla nimellä ja jopa samalla EAN-koodilla, kuin Aromtechin suomalaista tyrniöljyä aiemmin myytiin, kuulostaa vähintään kyseenalaiselta.
Tyrniöljykapselipakkausten evoluutio viimeisen 10 vuoden aikana, alin pakkaus sisältää kiinalaisen tuotteen.
Tietooni on tullut, että pakkausdesign'in todella omistaa vuodesta 2010 lähtien Valioravinto, eli tätä nykyä Midsona Finland. Mietin kuitenkin: onko tässä tapauksessa oikein käyttää samaa pakkausta, joka on ollut markkinoilla vuosikymmeniä ja tullut kuluttajille tutuksi kotimaisena tuotteena?
Puhumattakaan siitä, että myös tuotteen EAN-koodi on sama, mikä jälleenmyyjien sekä tilaussyysteemien kannalta tarkoittaa, että itse tuotekin on sama. Kuitenkin, tuote on olennaisesti muuttunut. Yksi tyrniöjy ei ole sama kuin kaikki tyrniöljyt, tämän tuntevat varsinkin luonnon raaka-aineiden kanssa työskentelevät.
Aromtechin kehittämää SBA24® -kaksoistyrniöljyä on tutkittu tieteellisesti yli 25 vuoden ajan, ja sen laatu on maailmanlaajuisesti tunnettu. Minullekin tämä on ollut tuttu asia, vaikka Omega-7-kapseleita olen käyttänyt vasta vuodenvaihteesta - Aromtech on ollut minulle ennen kaikkea tuttu kosmeettisten marjansiemenöljyjen valmistajana.
Aromtechin osaaminen marjansiemenöljyjen tuottajana on niin arvostettu, että heidän öljyjään ostavat myös monet ulkomaiset valmistajat mm. kosmetiikkatuotteisiin. Jos käytössäsi on vaikkapa tyrniöljy-anti-age-tuote, se hyvin suurella todennäköisyydellä sisältää juuri Aromtechin Torniossa tuottamaa öljyä. Moni kotimainen ruusunmarjaöljytuote sisältää sekin Aromtechin ruusunmarjaa.
Mitä tulee kaksoistyrniöljyyn, jossa hyödynnetään sekä marjan siemeniä että hedelmälihaa, Aromtechin mukaan kaikki länsimainen kliininen tutkimus tyrniöljystä on tehty Suomessa juuri heidän SBA24®-tyrniöljyllään.
Kiinassa tuotettu tyrniöljy - ja kaksoistyrniöljy - voi varmasti sekin olla laadukasta ja tutkittua, en sitä epäile. Mutta: se ei kuitenkaan ole sama öljy kuin SBA24®. Tällä pohjalla pidän kyseenalaisena, että kuluttajille tutuksi tulleessa pakkauksessa myydään nyt eri öljylaatua.
Kasviöljyjen omegarasvahappo- ja muissa ravinnepitoisuuksissa on suuriakin eroja, kuten kaikissa kasviperäisissä raaka-ainessa. Samaan tapaan ei ole olemassa yhtä ruusuvettä, vaan kaikkien tuottajien ruusuvedet ovat hieman erilaisia; eri tuoksuisia, eri värisiä, ja voivat sisältää eri suhteessa ruusuveden terapeuttisia komponentteja.
Bertil'sin / Midsonan nyt markkinoimassa, vanhan tuotteen kanssa identtisessä pakkauksessa, ei ole merkintää alkuperämaasta. Alkuperämaan uudistuksesta on tiedotettu jälleenmyyjille, mutta ei kuluttajien suuntaan. Kuluttajan ei ole mahdollista nähdä pakkauksesta, että kapselit ovat Kiinasta.
Mielestäni Avainlippu-logon poistamista ei voi yksinään pitää riittävänä informaationa kuluttajalle alkuperän muutoksesta. Jos kuluttaja on tottunut saamaan tässä samassa pakkauksessa 15 vuoden ajan kotimaisen tuotteen, miten hän tulisi yhtäkkiä edes epäilleeksi, että tuote on muuttunut? Tuotteen vakkarikäyttäjä tuskin kiinnittää huomiota kotelosta kadonneeseen Suomen lippuun.
En ole perehtynyt lainsäädäntöön ravintolisien merkintöjen suhteen, joten kävin tutustumassa Ruokaviraston ohjeistukseen pakkausmerkinnöistä. Kun uusi ravintolisä tuodaan markkinoille, siitä on tehtävä virastoon ilmoitus.
Ravintolisäilmoituksen tekemistä koskeva ohjeistus ei alkuperämaan osalta yksiselitteisesti velvoita tuotteen markkinoijaa merkitsemään tuotteen alkuperää. (Erikoista!)
Kuitenkin, ohjeistus sanoo: "Alkuperämaa tai -alue on ilmoitettava, jos sen puuttuminen voi johtaa ostajaa harhaan elintarvikkeen alkuperän suhteen."
Tämän tilanteen näkisi kyllä toteutuvan Omega-7-keississä. Tuote on vuosikymmeniä ollut kotimainen, eikä kuluttajalla ole syytä epäillä seikan muuttuneen. Kuluttaja voi näin ollen edelleen perustaa ostopäätöksen kotimaisuuteen. Kuluttajansuojalain mukaan markkinointimenettely on sopimaton, jos sen seurauksena kuluttaja voi tehdä päätöksen, jota hän ei olisi tehnyt ilman menettelyä.
Olisi mielenkiintoista kuulla viranomaisen kanta tähän.
Bertil's / Midsona näyttääkin jättäneen vastuun alkuperämaan kommunikoimisesta jälleenmyyjilleen. Tämä toteutuu hyvin vaihtelevasti. Suurin osa Bertil'sin kapseleita myyvistä verkkokaupoista ei viesti mitään tuotteen alkuperämaasta, osa jopa myy tuotetta puhumalla edelleen kotimaisesta SBA24® -öljystä (!). SBA24® -tyrniöljystä puhuu mm. Aito Kauppa, vaikka kuvassa on Kiinassa tuotettu kapseli.
Pikaisen selailun perusteella vain Sokos ja Ruohonjuuri ilmoittavat verkkokaupan tiedoissaan uuden alkuperämaan. Ruohonjuuri on lisäksi erikseen sanallisesti nostanut esiin alkuperämaan muutoksen (kuva yllä). Tämä tieto on laitettu saataville Ruohonjuuri-myymälöissä myös hyllyjen reunaan.
Midsonan tai Bertil'sin omilla sivuilla ei sanallakaan puhuta tyrniöljyvalmisteen alkuperästä. Päin vastoin, Bertil'sin verkkosivu ja IG-tili korostavat tuotteiden kotimaisuutta.
Tampereen Ensimmäisessä Apteekissa ei tiedetty.
Minua palvellut farmaseutti kertoi jakelijan ilmoittaneen vuoden alussa, että pakkaustekstiin tulee muutos, koska kapseli on nyt vegaaninen. Tämä oli ainoa tieto, mikä hänellä oli antaa (tai ainakin ainoa asia, mikä hänelle on jäänyt tiedotteesta mieleen). En oikein ymmärtänyt tätä, sillä Omega-7-tyrniöljyn kapseli on jo aiemminkin ollut vegaaninen. Joka tapauksessa, tieto tuotteen alkuperämaan muutoksesta ei ollut tälle apteekille tuttu. He myyvät vain kiinalaista tuotetta, kuvitellen sitä samaksi kuin aiempi.
Yliopiston Apteekissa asiasta taas oltiin tietoisia, ja heillä on myynnissä kumpaakin versiota. Alkuperäinen valmiste on kuvassa vasemmalla. Sen tunnistaa Avainlipusta sekä SBA24® -merkinnästä. Jututtamani farmaseutti kertoi, että he olivat tulleet asiasta kunnolla tietoiseksi hetki sitten, Suomen Tietotoimiston välittämän uutisen kautta. Vasta tässä vaiheessa he olivat tilanneet suomalaista, alkuperäistä versiota.
Kirjoitettuani aiheesta eilen Instagramissa, olen saanut useita yhteydenottoja apteekeissa työskenteleviltä henkilöiltä, jotka kertovat sekä Midsonan että Aromtechin tiedottaneen muutoksesta vuoden alussa. Osa apteekeista on tietoisia muutoksesta. Vaikuttaa kuitenkin näytön perusteella siltä, että moni apteekki ja muu jälleenmyyjä ei ole kartalla. Joko tiedotteet on luettu huonosti, tai ne on jätetty kokonaan lukematta.
Lopuksi, alkuperäisen tuotteen kotimaisuudesta. Tämäkin aihe nousi esiin eilisten Instagram-julkaisujeni kommenteissa.
Kun puhutaan alkuperäisen Omega-7-öljyn eli SBA24® -tyrniöljyn suomalaisuudesta, ei puhuta pelkästään raaka-aineesta, vaan tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Aromtechin tyrniöljyllä on Avainlippu merkkinä suomalaisesta työstä: tuote on kehitetty ja valmistettu Suomessa. Itse raaka-aine ei kuitenkaan ole kokonaan suomalaista. Tyrnimarjasadot Suomessa eivät riitä sen volyymin teolliseen tuotantoon, kuin mitä Omega-7-tyrnikapselivalmistetta myydään ja valmistetaan. Marjoja on pakko hankkia myös muualta.
Aromtechin kaksoistyrniöljyssä on siis sekä suomalaista että ulkomailta hankittua tyrniä. Tyrniöljyn valmistukseen käytetään kokonaisia, kuivattuja tyrnimarjoja sekä mehuteollisuuden sivuvirroista saatavia luomumarjojen siemeniä sekä hedelmälihapuristeita. Aromtech kertoo Omega-7-sivuilla tuotetiedoissa, että kokonaiset tyrnimarjat hankitaan pääasiassa Karakorumin vuoristoalueelta Pakistanista, ja mehuteollisuuden sivuvirroista syntyvä tyrniraaka-aine Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Puolasta ja Kiinasta.
Bertil'sin on kuultu vetoavan siihen, ettei Aromtech'inkään öljy ole täysin suomalaista (puolustuksena sille, ettei heidän öljynsä ole suomalaista). Kuitenkin, pointti on tämä: Aromtechin öljy on kehitetty, valmistettu ja tutkittu Suomessa. Tuotteen valmistus työllistää suomalaisia, ja tästä on merkkinä Avainlippu.
Monelle tutun Omega-7-valmisteen ostajalle kotimaisen työn tukeminen on voinut olla tärkeä arvo ja vaikuttanut ostopäätökseen. Uusi tuote eroaa vanhasta merkittävällä tavalla tältä osin. Uuden tuotteen tyrniöljy ei tule miltään osin Suomesta eikä tue kotimaista työtä - muuten kuin että Kiinasta tulleet kapselit pakataan koteloihinsa Pietarsaaressa.
🇫🇮 vs. 🇨🇳
Jos haluat ostaa alkuperäistä Torniossa valmistettua tyrniöljytuotetta, se on yhä saatavilla ja sen tunnistaa Avainlipusta. Voi olla hyvä varmistaa etenkin verkkokaupoissa, että ostamasi tuote todella on suomalainen, sillä osa verkkokaupoista saattaa myydä uutta versiota vanhan tuotteen tiedoilla, koska EAN-koodi on sama.
*
P.S. Kirjoitukseen sopinee hyvin tällainen loppu"kevennys". Sain Instagramiin seuraavan viestin ja kuvan:
*
Mitä ajattelette tästä tapauksesta?
Lue myös: Tyrniöljykapseli-keskustelun jatko-osa: kummankin yrityksen toimitusjohtajat antavat näkemyksensä.
Hei, olenko mä taas siirtymässä ruokavaihteelle blogissa? :) En tiedä, mutta ainakin olen tänä talvena alkanut pitkästä aikaa innostua ruoasta - siis muustakin kuin tonnikalasta ja kauranäkkäristä. 😆
Tänään tekee mieli jakaa yksi mun viime vuoden lemppariruoan ohje, jonka jaoin jo syksyllä Instagramissa ja se oli hurjan tykätty. Tämä on kotilohturuokaa Sannin tapaan - helppoa, täyttävää ja herkullista - ja terveellistäkin, vaikka kaloreita ei uuvu.
I give you:
Pähkinät voi vaihtaa toisiin, vaikka manteleihin, jos saksanpähkinä ei maistu.
Tämän yksinkertaisen pannuruoan salaisuus on pohjasta rapeaksi paahtunut feta, siis niii-in hyvää..! 🤤
Tarvitset:
Fetaa
Tuoretta parsakaalia
Neitsytoliiviöljyä
Saksanpähkinöitä
Oliiveja (Kalamatat on hyviä!)
Valinnainen: tuoreita yrttejä kuten rosmariinia
1. Pilko parsakaali nupuiksi ja esikypsennä ne höyryttämällä 3-5 minuuttia. Aseta sivuun.
2. Pilko feta paistinpannuun ja lorauta sekaan oliiviöljyä. Paista fetaa hetki keskilämmöllä, kunnes se alkaa sulaa.
3. Lisää fetan ympärille höyrytetyt parsakaalit ja kaada päälle lisää oliiviöljyä.
Pidä pannu kuumana, mutta ei niin kuumana, että feta palaa. Kurkkaa välillä fetan pohjaa; sen on tarkoitus ruskistua, mutta ei mustua.
Hieman pidempi paistoaika keskilämmöllä tuo varmemmin rapean pohjan kuin lyhyempi aika kuumalla. :) Parsakaalit saavat myös hieman väriä.
4. Pilko joukkoon oliiveja ja ripottele päälle murskattuja saksanpähkinöitä (tai manteleita tai vaikkapa pekaaneita - jälkimmäisetkin sopivat tosi hyvin).
Jos kotona on tuoreita yrttejä, ne tuovat paistokseen pikantin lisän. Rosmariini sopii tähän ihanasti!
Kun paistoksen pohja on rapeutunut ja feta päältä ihanan kermainen, tarjoa ruoka lämpimänä suoraan pannusta. Kierrä päälle myllystä vähän suolaa ja pippuria - suolaa tosin ei tarvitse paljon, kiitos fetan.
Arkinen parsakaali kohoaa uusiin ulottuvuuksiin paahteisen ja kermaisen fetan sekä paahdettujen pähkinöiden ja maukkaiden oliivien seurassa tässä ihanan helpossa lohturuoassa. 👌
Vältä pakasteparsakaalia - siitä ei saa millään napakkaa ja rapsakkaa. Tuore parsakaali on nyt halpaa! Kevyt esikypsennys höyryttämällä sekä pannussa paahtaminen ylläpitävät parsakaalin napakan rakenteen ja se on kuin toinen kasvis löysään pakasteeseen verrattuna. ;)
Bon appetit!
Katso kaikki ruokareseptini täältä. Kaikki reseptit ovat vähähiilihydraattisia.
Pitkästä aikaa ruokapostaus - ja reseptipostaus! 🤗
Näinä tarkan markan aikoina olen alkanut taas valmistaa paljon laatikkoruokia, koska ne ovat edullisia, ja yhdestä laatikosta riittää ruokaa monen päivän tarpeisiin. Säästää siis myös aikaa.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla vähähiilihydraattista makaronilaatikkoa, ja nyt kun viimein kokeilin, totesin sen oikein maistuvaksi! Proteiinia tässä on todella runsaasti, paljon enemmän kuin normi-makaronilaatikossa, ja nimeksi sopisikin paremmin proteiinimakaronilaatikko.
Yhdessä annoksessa on noin 5 g hiilareita ja peräti 28 g proteiinia. Pitää kylläisenä! Proteiinin määrä johtuu ennen kaikkea papupastasta, joka sisältää hervottomat 42,3% proteiinia. Tässä versiossa siis "makaroni" on se suurin proteiinin lähde.
tämä määrä menee mun pieneen, noin 5 annoksen vuokaan
100 g Explore Cuisine Edamame & Mung Bean Fettuccine -pastaa
(papupasta on markkinoiden kaikkein vähähiilihydraattisin pasta, mutta sitä valmistetaan vain nauha-muodossa eli spagettina tai fettuccine'na. Sarvimakaroneja ei siis tähän laatikkoon saa.)
150 g Hälsan's Kök Vegan -soijarouhetta
1 pieni sipuli
2 kananmunaa
3 dl soijamaitoa
0,5 dl Kolme Juustoa -ruokakermaa (maustetulla ruokakermalla saa lisää makua)
Mausteet: suolaa, pippuria, sieniliemijauhetta, paprikajauhetta, currya.
Hälsan's Kök'in pakasteena myytävä soijarouhe on kalliimpaa kuin kuivattu soijarouhe, ja kuivattua käyttämällä saisi kaikkein edullisimman budjetti-version. Minusta kuivattu soijarouhe vain on niin tylsän makuista ja vaatii niin paljon maustamista maistuakseen muulta kuin jauhetulta kartongilta, että olen luopunut sen käytöstä.
Yhtä hyvin reseptissä voi käyttää muita vegeproteiinirouheita tai lihaa (totta kai). Esimerkiksi Mifu-Jauhis on minusta oikein hyvää, ja siinä on paljon vähemmän hiilareita kuin soijarouheessa - jos nyt tällä on jollekin merkitystä. Itselleni ei ole, koska oma vhh-ruokavalioni ei tähtää ketoosiin.
Explore Cuisine -papupastaa myydään ainakin Ruohonjuuressa - sieltä olen omani ostanut - ja ravintoarvot tässä ovat seuraavanlaiset:
Rasvaa 6,9%
Hiilareita 11,3%
Proteiinia 42,3%
Hintaa pakkauksella on 4,95€ / 200 g.
Keitän pastan, ja pilkon sen jäähdyttyään saksilla pieniksi paloiksi.
Kypsennän soijarouheen ja pieneksi pilkotun sipulin oliiviöljyssä. Mausteet voisi lisätä tässäkin vaiheessa soijarouheeseen, mutta mä tykkään lisätä ne munamaitoon.
Sekoitan papupastan ja soijarouhe-sipuliseoksen yhteen uunivuoassa.
Valmistan munamaidon, johon käytän Zero Sugars -soijamaitoa (0 g hiilareita) sekä maustettua ruokakermaa (Kolme Juustoa). Mausteita laitan ilman mittaa maun mukaan, kutakin varmaan noin 1/2 teelusikallista: currya, paprikajauhetta, mustapippuria ja suolaa.
Kotoa sattuu löytymään sieniliemijauhetta, ja koska olen lukenut netistä vinkin sieniliemen käytöstä makaronilaatikkoon, lisään munamaitoon myös sieniliemijauhetta. Maun perusteella tuntuu toimivan :)
Kaadan munamaidon pastaseoksen joukkoon ja sitten laatikko sujahtaa uuniin. Se saa paistua ensin 175 asteessa 45 minuuttia.
45 minuutin jälkeen otan laatikon ulos ja ripottelen päälle reilusti (150 g) juustoraastetta. Lisään asteita 240 saakka ja laitan grillivastuksen päälle.
Sitten laatikko saa paahtua grillivastuksen alla vielä 10 minuuttia. Tämän voi toki skipata, jos rapea juustokuori ei ole sinun juttusi, mutta jos käytät juustoa, se tulee kuitenkin lisätä vasta paistoajan lopussa ettei se pala.
Voilá! Alternative-makaronilaatikko on valmista. Ahh, miten rapsakkaa kuoresta tulikaan..! 😍
Tulos oli erittäin maukas laatikko, jonka maku ja olemus totta tosiaan muistuttaa aitoa makaronilaatikkoa. Ulkonäkö välttämättä ei, mutta sehän on sivuseikka..! :D
Koska tässä on älyttömän paljon proteiinia, mössö pitää nälkää paljon paremmin kuin normi-makaronilaatikko. Tavallista makaronilaatikkoa olen muuten viimeksi syönyt yli 30 vuotta sitten, ja se kuului lapsena lempiruokiini. (Kenenpä ei..?) Lopetin lihan syömisen 14-vuotiaana ja normi-pastan syömisen 32-vuotiaana.
Makaronilaatikon nautin totta kai sokeroimattoman ketsupin kanssa (Felixillä on sellainen - jopa täysin makeuttamaton, ei sisällä edes keinotekoisia makeutusaineita). Jos johonkin ruokaan kuuluu ketsuppi, niin se on kyllä just makaronilaatikko! 😋
En tiedä kuinka monelle teistä tällainen vähähiilarinen makaronilaatikko on ajankohtainen, mutta teki mieli jakaa ohje silkasta ilosta. :) Ruokajuttuja tulee nykyään kirjoitettua ihan liian harvoin, koska olen nykyään niin mielikuvitukseton kokki. Palautin sentään mun vanhan reseptiosion blogin yläpalkkiin yleisön pyynnöstä. ☺️
Tässä kuussa tulee kuluneeksi 12 vuotta ruokavaliomuutoksestani. Lyhyeksi interventioksi ajateltu ja hiilihydraattien kohtuukäytön omaksumiseen tähtäävä kokeilu jäi elämäntavaksi.
Ravintoaineryhmien mustavalkoinen kategorisointi hyviin ja huonoihin ei ole millään tavoin järkevää, mutta toisille meistä syntyy niin epäterve suhde tiettyihin ruokiin, että dramaattinen "väliintulo" voi olla ainoa keino muuttaa tilanne. Minulle epäterveen suhteen kohde olivat hiilihydraatit, ja aivan erityisesti nopeat ja kaikkein epäravinteikkaimmat hiilihydraatit pastan, pullan, murojen ja valkoisen riisin muodossa.
Olin jo lapsena nirso, mutta toisaalta kasvoin perheessä, jossa ei juuri vaalittu monipuolista ruokavaliota ja totuin yksipuoliseen ruokaan. En esimerkiksi koskaan maistanut riistaa tai ylipäänsä monipuolisesti eri liharuokia. Kalaa en muista meillä syödyn koskaan, ja salaatit olivat tuntematon asia. Lapsuudesta minulle ovat jääneet mieleen mm. kotletit sekä lauantaisin saunan jälkeen syöty uunimakkara emmentalilla ja ketsupilla.
Koulussa ruokamaailmani hieman laajeni kun tarjolla oli monipuolisempaa ruokaa, mutta olin yhä hyvin nirso ja suhtauduin uusiin ruokiin epäluuloisesti. Saatoin syödä lounaaksi pelkkiä voileipiä, jos ruoka näytti tai tuoksui kummalliselta. Lempiruokiani koulussa olivat pinaattiletut, makaronilaatikko ja uunipuuro marjakiisselillä. Kalamureke oli ainoa kalaruoka, josta tykkäsin.
Erinäisistä syistä johtuen meillä ei kotona enää ollut lainkaan säännöllisiä, yhteisiä ruokailuja muutoin kuin jouluisin (mistä johtuen jouluruoka on minulle yhä pyhä asia), ja teini-ikäisenä ruokin itseni ranskalaisilla perunoilla, makaronilla ja leivällä. Proteiini loisti poissaolollaan, ja ateria saattoi olla ranskalaiset perunat ketsupilla tai spagetti oliivikastikkeella - joka kaadettiin purkista suoraan kylmänä pastan päälle. Kasviksia en syönyt, ja leivän päälläkin oli pelkästään margariinia.
Aikuisena työssäkäyvänä pastan merkitys yhä vain korostui, ja tyypillinen lounaani oli pussillinen nuudeleita. Viikonloppuisin lounas saattoi olla suklaamannapuuro. Tässä vaiheessa nyrjähtänyt suhteeni ruokaan oli jo tiedostettu, ja ruokavaliotani olivat yrittäneet korjata niin ravitsemusterapeutti kuin kuntosalini personal trainer. Ammattilaisten vinkeistä olin opetellut lisäämään ruokaani edes vähän proteiinia, ja nuudeleiden sekaan saatoin sekoittaa valkoisia papuja ja iltaisin närpin rahkaa.
Oppi proteiinin tärkeydestä ei kuitenkaan integroitunut luonnolliseksi osaksi ruokailuani ja voileivät, uunipatongit ja iänikuinen pasta voittivat aina monipuolisesti koostetun lautasmallin. En ollut pätkääkään kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Leipä ja leivonnaiset olivat sitä paitsi vain NIIN herkullisia, että en voinut enkä halunnut vastustaa niitä. Tunsin tästä välillä syyllisyyttä, mutta koska en esimerkiksi lihonut, en kokenut motivaatiota muutokseen. Vähät välitin siitä, että vatsa oli usein kipeä ja turvonnut ja kärsin kroonisista ilmavaivoista. Hulluin esimerkki lounaastani oli valikoima erilaisia leipiä kuten ruis- ja myslileipää ja jälkiruoaksi rahkapullaa.
Jossain vaiheessa tajusin viimein, että kyse oli riippuvuudesta ja että tein oikeasti keholleni hallaa syömällä niin yksipuolista ja ravinneköyhää ruokaa.
Tuli vuosi 2011. Karppaus nousi trendiksi ja inspiroiduin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta lukemistani kokemuksista. Oivalsin, että ruokavalio ei ollut pelkästään laihduttajille, vaan siitä saattoi yleisesti saada apua sokeriaddiktioon ja ylikorostuneeseen hiilariherkutteluun.
Tein täysmuutoksen ja lopetin kerralla kaikkien hiilariruokien syömisen. Sitä ennen olin huolellisesti miettinyt vaihtoehdot tavanomaisille puuro-, pasta- ja leipäaterioilleni ja jääkaapin ovessa oli viikon vhh-ruokalista valmiina. Kaikki kaapit oli tyhjennetty hiilariruoista ja tilalla oli vain uuden ruokavalion ruokaa.
Vaikka muutos oli dramaattinen, olin niin hyvin valmistautunut, että muutos oli vieroitusoireista huolimatta lopulta hämmentävän helppo. Leipäheikotusta varten olin valmistanut mantelileipää, ettei vain tulisi leivän takia ratkettua. Vaikka mantelileipä ei makukokemuksena muistuta lainkaan viljaleipää, sillä saa simuloitua leivän syömisen kaltaisen tapahtuman, mikä riitti rauhoittamaan hetket kun tuli ylivoimainen "pakko saada leipää" -olo.
Mitä pidempään kokeilu jatkui, sitä paremmin voin. Makuaistini vapautuessa sokerin ylivallasta aloin maistaa eri ruokien hienovaraisia nyansseja ja ennen tylsinä pitämäni ruoat suorastaan pursuivat makua. Ruoka maistui ihan erilaiselta enkä ikinä unohda hetkeä, kun tajusin maidon maistuvan luonnostaan makealta kiitos laktoosin. Puhumattakaan siitä, että jopa parsakaalissa maistui makeita vivahteita..!
Uusi makumaailma innosti ja kannusti minua ja suorastaan lumosi minut. Ruoasta tuli minulle ilon lähde.
Pian oli selvää, että en enää halunnut palata entisten lempiruokieni pariin. Aluksi olin kaavaillut palauttavani leivät ja pastat hitaasti ruokavalioon siten, että söisin niitä nyt fiksusti ja kohtuudella - mutta tajusin, että en halunnut.
Fast-forward vuoteen 2023. Ruokavaliomuutoksesta on 12 vuotta, ja aikaan on mahtunut niin vuosikausien ketoosia kuin rennompaakin vhh-lähestymistapaa. Hiilarien taso on vaihdellut, mutta pastat, vehnäiset, karkit ja muut lisättyä sokeria sisältävät ruoat eivät koskaan palanneet lautaselleni.
Tällä hetkellä ruokavalioni on jossain määrin ikään kuin kultivoitunut versio siitä hiilihydraattien kohtuukäytöstä, johon 12 vuotta sitten interventiollani tähtäsin.
Nykyään syön viljaa säännöllisesti, mutta vain kauran muodossa. Vehnä- ja sokeriruokiakin maistan satunnaisesti, kun tilanne on erityinen, esimerkiksi fine dining -ravintolan maistelumenussa. (Tällainen tilanne oli viime lauantaina Helsingissä, ja tästä on tulossa juttua blogiin. ☺️)
Lautasmalliini hiilarilisuke ei edelleenkään kuulu, vaan syön aterialla kasviksia ja proteiinin lähteen. En kaipaa hiilarilisuketta, eikä sille tunnu olevan tilaa. Kaurapuuro toimii silloin tällöin vaihtoehtona vakiintuneelle kananmuna-aamiaiselleni ja kauraleipä lohi- tai juustopäällysteillä puolestaan tekee usein seuraa salaatille iltapalalla.
Tietyt hiilihydraattiruoat kuten jotkin leivät ja leivonnaiset koen yhä puoleensavetävinä ja voin hyvin muistaa, millaisia tuntemuksia niitä kohtaan koin. Mutta mielenkiintoisesti - kaikkein suurin addiktioni kohde eli pasta on täysin, siis täysin kadonnut rekisteristäni. En pysty käsittämään, mikä siinä oli niin herkullista. En saa millään tavoin kiinni siitä maku"elämyksestä", joka pastaan oletettavasti linkittyi.
PERUNA - en syö perunaa arjessa, mutta jos ravintola-annokseen kuuluu paistettuja perunoita, saatan syödä niitä. Paistettu peruna on hyvää. Kuten myös uudet perunat voin kera, myönnettävästi! :)
RIISI - en syö lainkaan eikä herätä mitään tunteita. Poislukien riisipiirakoissa... ☺️
PASTA - en syö lainkaan enkä osaa palata tunteeseen, jolloin pasta on joskus maistunut hyvältä. Ei houkuta millään tavalla.
KARKKI - en syö lainkaan. Poislukien oikein tumma suklaa pari kertaa vuodessa (yli 70%).
LEIVONNAISET - en syö kotioloissa, mutta pari kertaa vuodessa tulee maistettua miesystäväni tekemää mustikkapiirakkaa. Se on aika hyvää, koska ei ole kovin makeaa. Mustikkapiirakkaa tekee joskus rehellisesti mieli! Erityistilanteissa saatan kohteliaisuudesta syödä tarjotun pullan. Kuten tänä kesänä, kun 93-vuotias sukulaisrouva tarjosi ylpeydellä leipomaansa pullaa.
LEIVÄT - syön kauraleipää tai -näkkäriä viikottain. Muita leipiä saatan maistaa ravintolaolosuhteissa eli muutamia kertoja vuodessa. Leivän rooli ateriankorvikkeena on täysin poistunut systeemistäni.
Karjalanpiirakka on niitä harvoja hiilariruokia, joiden hyvä maku ei ole unohtunut. Tiukempinakin vhh-vuosina saatoin kerran vuodessa nauttia seremoniallisesti aidon, huolella valmistetun karjalanpiirakan - tietysti tuhdilla munavoilla..!
Puhtaasti oman olon kannalta ketoosi-taso oli minulle toimivin. Verensokerini heittelee voimakkaasti ja kuulun niihin, joille näläntuntemukset tulevat nopeasti ja jos ruokaa joutuu odottamaan pitkään, sitä seuraa aina heikotus ja päänsärky. Olen oikein klassinen "nälkäkiukku"-tyyppi. Ketoosissa tämä ilmiö poistuu kokonaan ja aina on tasainen ja hyvä olo.
Ylipäänsä vireys- ja energiataso ketoosissa oli omaa luokkaansa, enkä ole koskaan ollut yhtä energinen. Oli ihanaa, kun nälän tuntemukset eivät ohjanneet päivärytmiä ja tekemisiä.
Vaikka edelleen syön vähän hiilareita verrattuna virallis-terveellisiin ruokavaliosuosituksiin, verensokerini heittelee helposti ja olo sen mukaisesti. Tämän vuoksi kaipaan ketoosia. Samalla tunnistan kuitenkin, että en halua luopua ruoista kuten juurekset, hedelmät ja jogurtti. Siksi keto-karppaus ei enää ole mun tapa syödä.
Tähän väliin taas vähän kevyempi ruoka-spotlight! ☺️
Mun blogin ruokajutut ovat tunnetusti vähähiilihydraattisuuteen painottuvia, koska noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vaihdoin ruokavalioni kutakuinkin megahiilihydraattisesta vähähiilihydraattiseen pian 12 vuotta sitten, ja se on ollut yksi parhaita asioita ja päätöksiä mun elämässä. Tänään kuitenkin puhutaan hiilihydraattipitoisista elintarvikkeista, nimittäin kauraleivästä.
Ei ehkä tarvetta enää mennä siihen, miten järkyttävällä tavalla söin vuoteen 2011 saakka, mutta jos allekirjoittaneen ruokamenneisyys kiinnostaa, postauksen aiheesta voi lukea täällä. Kaikki lukijat eivät varmaankaan ole olleet matkassa sieltä saakka.
Hiilarit olivat minulle täysin hallitsemattoman addiktion kohde. En usko, että suhteeni niihin tulee koskaan olemaan täysin terve, siitä pitävät huolen muistot lähes parin vuosikymmenen pastaähkyistä, rahkapullalounaista ja ruisleipävatsakivuista (puhumattakaan kroonisesti turvonneesta vatsasta ja ilmavaivoista).
Tätä nykyä minulla kuitenkin on muutamia hyviä hiilihydraattien lähteitä, jotka eivät vaikuttaneet elämässäni hiilariaddiktion aikoina, eikä minulle näin ollen koskaan muodostunut niihin ikävää suhdetta. Kaura on toinen niistä. (Toinen on juurekset, kuten bataatti.)
Löysin kauran vasta kolmikymppisenä - itse asiassa ruokavaliomuutokseni jälkeen, aikaisemmin en voinut sietää kauraa. Lapsena kaurapuuro oli ällöintä mitä tiesin. Nyt kaurapuuro on mulle suunnilleen gourmet-herkku. 😋
Arjessani vaikuttaa myös kauraleipä. Syön sitä viikottain. Kaura sopii minulle hyvin, sillä se ei aiheuta vatsaoireita, eikä myöskään aikaansaa pakkomiellettä ahmia sitä suuria määriä kerralla. Yksi tai kaksi viipaletta kauraleipää tekee minusta tyytyväisen :)
Kauraleipä on myös yllättävän vähähiilihydraattista, erityisesti sellainen kauraleipä, jonka viljasta kauraa on 100%. Joissain kauraleivissä on vain kolmannes ruis- ja vehnäleivän hiilareista. On myös kauraleipiä, joissa on luonnostaan todella korkea proteiinipitoisuus.
Tässä kolme mun suosikkikauraleipää. ❤️
LAGOM: MUREAA PARHAUTTA
Olen esitellyt Lagomin kaurasnäkkärin blogissa aiemminkin. Se on täyttä kultaa, ja koostumus eroaa täysin muista näkkärin nimellä myytävistä tuotteista.
Kuten kuvastakin näkee, kyseessä ei ole perinteinen näkkäri, vaan enemmänkin kuivattua rieskaa muistuttava tuote. Snäkkärin rapeus sekä mureus ovat ihan omaa luokkaansa, ja kauraisuus on tässä kaikkien kauraleipien ykkönen. En tiedä miten tähän onkin saatu niin mielettömän kaurainen ja jopa aavistuksen makea maku, ehkäpä se on kaura-ainesosien tiiviys ja laatu. Toisin kuin yllättävän monissa leivissä, tähän ei ole edes lisätty ripausta sokeria parantamaan makua.
Jos Snäkkärissä on jokin huono puoli, se on hinta. Mun lähikaupassa Snäkkäripussi maksaa melkein 4€, ja kun pakkauksessa on neljä leipästä, yhden hinta on euron. Kallis hinta johtuu epäilemättä tuotteen gluteenittomuudesta. Itselläni ei ole ongelmaa gluteenin kanssa, mutta tämä on niin älyttömän hyvän makuista, että ostan tätä vaikka onkin kallista.
KAURAJEMMARI: SIEMENIÄ & PROTEIINIA
Superrapea Kaurajemmari on ohutta ja vielä paljon kuivempaa kuin Lagom. Hiilareita on tässä eniten mun suosikkileivistä, mutta eniten on proteiiniakin - komeat 16%. Jemmarissa on runsaasti siemeniä (25%), ja juuri siemenet nostavat leivän proteiinipitoisuutta.
Kaurajemmarissa parasta on rapeus. Maku on paahteisempi ja vähemmän "makea" kuin Lagomissa, vaikka tähän on lisätty siirappiakin. Kilohinta on edullisin mun suosikeista.
TÄYTTÄ KAURAA: HIIVATON HERKKU
Ylöjärveläisen Aallon Leipomon Täyttä kauraa -niminen kauraleipä on uusin löytöni. Siinä on hiilareita vain 21,4%, eli mun tämän hetken käsityksen mukaan se on kauppojen toiseksi vähähiilarisin kauraleipä. (Ykkönen on Vaasan Feelgood Minihiilari, mutta se on mauton ja "pahvinen".)
Aallon kauraleipä on ihanan tiivistä ja olemukseltaan rustiikkista. Siinä missä suurin osa kauraleivistä on ilmavia ja "reikäisiä", Aallon leipä on todella tiivis. Siinä ei ole käytetty hiivaa, johtuisiko rakenne sitten siitä.
Täyttä kauraa -leipä on maultaan todella kaurainen ja maukas. Jos vertaa yllä mainittuun Vaasanin Minihiilariin, Aallon leipä on kuin gourmet-tuotos. Minihiilarissa kauran osuus onkin vain 50% leivän viljasta, Aallon leivässä 100%.
Leipä nautitaan mieluiten aidon voin kera, tai vähintään Oivariinin - voi korostaa makua parhaiten. 😋
(Myös 2-3 juustoviipaletta löytää usein tiensä tähän kyytiin.)
Ja muuten - kysynpähän ihan uteliaisuudesta: paljonko kulutat leipää? Montako palaa menee päivässä?
Hämmästyin, kun alkusyksystä korviini kantautui radioaalloilla uuden leipätuotteen mainos: Vaasan Feel Good Minihiilari.
Minihiilari? Taas..? (Tai: yhä..?)
Vaikka olen itse jäänyt elämäntapa"vähähiilariksi", en oikein tahdo pysyä perässä hiilaritrendin yleisessä aallokossa. Suurimman vähähiilihydraattisen ruokavaliobuumin hiivuttua 2010-luvun puolessa välissä päätään nosti kolmisen vuotta sitten sama asia ketoilun nimeen puettuna, mutta olen kuvitellut trendin rajoittuvan vain pieneen harrastajakuntaan. Siksi hämmästyin, kun yhtäkkiä mainstream-elintarvikemarkkinoille on jälleen tuotu minihiilarileipä.
Kysymys kuuluu: miksi? Onko tälle tuotteelle todella tilausta?
Ehkäpä minun pitäisi blogi-ihmettelyn sijaan osoittaa kysymys Vaasan leipomoille, mutta on näitä kiva ihmetellä ääneenkin :)
Minusta on 10-vuotisen hiilaritietoisen ruokavalioni seurauksena muotoutunut jonkin sortin vähähiilarileipäekspertti, ja kauppojen leipätarjonnan niukkahiilihydraattisimmat vaihtoehdot ovat meikäläisellä hyvin hallussa. Erityisesti alettuani viime vuosina syödä kauratuotteita, olen perehtynyt kauraleipien ravintoarvoihin.
Tässä otanta suosikeistani.
Huomautettakoon, että kauraleipävalintaani ei suinkaan yksin ohjaa hiilihydraattipitoisuus, eikä nykyisessä rennossa ruokavaliossani hiilareiden määrällä ole merkitystä, koska ateriamallini puitteissa ne jäävät joka tapauksessa vähäisiksi. En myöskään syö leipää päivittäin. Se millä on merkitystä on hiilihydraattien laatu, mikä tarkoittaa, että nopeat ja raffinoidut hiilihydraatit pysyvät yhä lautaseni ulkopuolella.
Ravintoarvojen tutkiminen elintarvikkeissa on kuitenkin päälle jäänyt tapa, ja niinpä kaikkien kiinnostavien tuotteiden hh-pitoisuudet tulee tsekattua automaattisesti :) Kauraleivästä valitsen aina 100% kauraa (viljaosuudeltaan) sisältävän leivän, ja suosikkejani ovat kauraa ja siemeniä yhdistävät tuotteet. Näissä hiilaripitoisuus on luonnostaan alhaisempi kuin muissa leivissä, kiitos siementen.
Ennen Vaasan Feel Good Minihiilaria, kaupallisten leipämarkkinoiden vähähiilihydraattisimpien leipien titteliä pitivät Fazerin Gluteeniton Siemenleipä (24% hiilaria), Pullapirtin Kaurarireskanen (25,4% hiilaria) ja Leivon Leipomon Pro Siemen & Kauraleipä (27% hiilaria). Kärkiviisikkoon mahtui vielä Vaasan toinen kauraleipä; Kaurasydän (28% hiilaria). Mikään näistä leivistä ei kuitenkaan markkinoi itseään vähähiilihydraattisena, vaikka kaikki sitä ovat; "tavallisen" leivän hiilihydraattipitoisuus on keskimäärin 50%.
Mikä sitten erottaa Vaasanin uutuuden markkinoiden muista vähähiilarileivistä?
Kurkkaus ravintoarvoihin kertoo, että hiilihydraattien osuus Feel Good-leivästä on vain 20%, eli se todellakin kurvaa niukkahiilihydraattisten leipien ykköseksi. Alhaisemmat luvut on tarjota vain Ahvenanmaan kaupoissa myytävällä ruotsalaisella Proteinbrödillä, jonka hiilari% on 7,5.
Koska vähähiilihydraattisuus ei kuitenkaan (ainakaan mun mielestä) ole valtayleisöä puhutteleva trendi tämän hetken Suomessa, on pakko ihmetellä, miksi tämä leipälanseeraus? Kenelle se on tarkoitettu?
Vastaus löytyykin Vaasanin sivuilta (eli ei tarvitse lähestyä heidän aspaansa kysymyksellä 😅). Valmistajan mukaan uusi Minihiilari Kaura on kehitetty treenaajien toiveesta.
Kuvakaappaus: Vaasan.fi
"Uutuusleipä Feel Good Minihiilari Kaura on leivottu treenaajien toiveiden mukaisesti. Siinä on 14 % proteiinia, 51 % vähemmän hiilihydraatteja, runsaasti kuitua (11 %) eikä ollenkaan lisättyä sokeria. Mikä parasta, se myös maistuu herkulliselta." (Vaasanin sivuilta.)
Tuohon viimeiseen lauseeseen en voi oman kokemukseni puolesta yhtyä, mutta proteiinipitoisuus kieltämättä on ihan komea. Fazerin gluteenittomassa siemenleivässä se tosin myös on oikein hyvä; 13%.
Eli - jos totta puhutaan, markkinoilla oli jo olemassa niukkahiilihydraattinen ja runsasproteiininen leipä - jos nyt treenaajat juuri sitä olivat peräänkuuluttaneet. Fazerin Siemenleipä on ravintoarvoltaan hyvin lähellä Vaasanin uutta Minihiilaria.
Fazerin ja Vaasanin tuotteiden olennainen ero on käytännössä siemenissä: Fasun leipä sisältää 39% siemeniä, Vaasanin leivässäkin niitä on, mutta niin vähän, ettei määrää mainita. Koska Vaasanin leipä sisältää myös vehnää, voi oikeastaan todeta, että Fazerin leivässä on kokonaisuutena ravitsemuksellisesti paremmat raaka-aineet.
Treenaajat: voi olla, että toivomanne leipä siis jo oli saatavilla aikaisemminkin :)
Edit. Hyvä pointti kommenteissa; Vaasanin etuna Fazeriin nähden on hinta; Fazerin siemenleivän kilohinta on yli kaksinkertainen verrattuna Feel Good-minihiilariin. Auts...!
Mun mielipide Vaasanin uutuusleivästä?
Niille, jotka noudattavat hyvinkin tarkkaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, uutuus on varmasti ihan kiva juttu. Jos tykkää syödä leipää vhh:lla, eikä jaksa sellaista itse leipoa esimerkiksi mantelijauhoista, Vaasanin uutuus on näppärä valmis vaihtoehto. Vähän kyllä ihmettelen vehnäjauhon läsnäoloa minihiilari-tuotteessa. Miksi leipä ei olisi voinut olla 100% kaurasta..? Usein vehnäjauholla tai -gluteenilla haetaan tuotteeseen kuluttajan kaipaamaa sitkoisuutta, mutta oman kokemukseni puolesta en voi sanoa tällaista sitkoisuutta leivässä havainneeni.
Maku? Minusta se on tylsä ja kuivakka verrattuna moneen muuhun markkinoiden vähähiilarileipään. Esimerkiksi Vaasanin Kaurasydän on minusta selvästi maukkaampaa (se onkin 100% kauraleipä).
Summa summarum: tätä vähähiilihydraattista syöjää ei Vaasanin uutuus saanut fanikseen. Valitsen edelleen mieluummin 100% kauraleivän - jo maun puolesta.
Koska maku ratkaisee, jaan tähän loppuun vinkin ihan TÖRKEÄN herkullisesta kauraleivästä. Tästä on tullut mun ykkös-kauraleipä!
LAGOM 100% KAURASNÄKKÄRI.
Tämä osui kerran vahingossa silmiini gluteenittomien elintarvikkeiden hyllyllä. 'Vahingossa' siksi, että en noudata gluteenitonta ruokavaliota enkä yleensä tarkoituksella hakeudu gluteenittomien tuotteiden osastoille kaupoissa. No, onneksi tuote sattui silmiini, sillä se on ihan järjettömän hyvän makuinen!
Kyseessä on näkkärinomainen tuote, mutta ei kuitenkaan ihan perinteinen näkkäri - minusta Lagomin "snäkkäri" on olemukseltaan vähän kuin kuivatettua rieskaa. Se on paksumpaa kuin näkkäri ja kun katsoo sen rakennetta, se näyttää enemmän rieskalta kuin perinteiseltä näkkileivältä.
Parasta Lagomin leivässä on syvän paahteisen kauran maun ohella uskomaton rapeus - näin onnistuneeseen rapeuteen en ole törmännyt missään leivässä. Snäkkäri on murenevan kuivaa, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä kuivaa kuin perinteinen näkkileipä. Sanoisin, että tässä on aistittavissa jopa ihan kevyesti sitkoa.... Makuelämystä ja rapeutta ei voi kuvailla muilla sanoilla kuin koukuttava ja todella maukas. 🤩
Ehkä vähän liiankin koukuttava - tässä saattaisi olla vaarana leipäaddiktio-tunteiden paluu, mutta toistaiseksi tällaiset tuntemukset ovat syvästä herkuttelunomaisesta tyytyväisyydestä huolimatta pysyneet aisoissa.
Lagomin kaurasnäkkärissä on vain täysjyväkauraa (jauhona ja hiutaleina), vettä, rypsiöljyä, hiivaa, suolaa ja psylliumjauhetta. Hiilareita leivässä on 28%, joista sokereita vain 0,6%.
Mikähän lienee sen vastustamattoman rapean koostumuksen salaisuus....
Ainiin joo, onhan tässä leivässä yksi huono puoli: hinta. Kuten gluteenittomilla erikoistuotteilla on tapana, myös tämä on kallis: neljän näkkärin pussilla (200 g), on hintaa 3,35€.
*
Olen ihastunut aitoon omenasiideriin.
Ensimmäinen muistoni Oikeasti Hyvänmakuisesta Siideristä tulee niinkin läheltä kuin viiden vuoden takaa. Olimme Ranskan Normandiassa ystäväni häissä. Normandian alue tunnetaan siidereistään, ja siellä kuiva omenasiideri on suunnilleen samassa asemassa kuin "kylmä Karhu" Suomessa. Se on household-juoma ja laadukasta siideriä saa kaikista lähikaupoista edullisesti.
Se hetki Normandian kesän lämmössä, kun saavuimme häiden juhlapaikkana toimivaan pieneen linnaan, ja sain käteeni lasillisen raikasta, syvän omenaista ja tyylikästä aitoa siideriä, oli sinetöivä tulevan rakkauteni juomaa kohtaan. ❤️ Nautin tuon helmeilevän juoman kauneimman ranskalaisen maaseudun keskellä, katsoin lasia kädessäni ja koin ihan uuden juomaelämyksen. "Voiko siideri maistua tältä..?"
Suomalaisiin "siidereihin" tottuneelle aito siideri oli odotetustikin uusi kokemus. Jostain syystä joissain maissa, kuten Suomessa, siideriksi kutsutaan myös hedelmäviinipohjaisia, maustettuja juomia, mutta aidon siiderin kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
The real stuff
Aidon siiderin ainesosaluettelo: tuorepuristettu omenamehu.
Suomalaisen esimerkkisiiderin (Golden Cap) ainesosaluettelo: vesi, hedelmäviini, sokeri, päärynämehutiiviste, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromit, säilöntäaineet (kaliumsorbaatti ja natriumdisulfiitti), väri (sokerikulööri).
Ero on aika selvä. Aito siideri valmistetaan puristetusta omenamehusta, jonka annetaan käydä itsekseen hyvin hitaasti, puolisen vuottakin. Makuun vaikuttavat omenalajikkeet, joita on makeita, happamia ja katkeria, sekä mm. omenan sisältämät tanniinit.
Kirkkaasti valtaosa Suomessa myytävistä "siidereistä" on käytännössä sokerilla ja joskus omenamehulla maustettua, hiilihapotettua viiniä. Somersby, Crowmoor, Upcider, Fizz, Golden Cap, Happy Joe, Strongbow, Kopparberg... kaikki ovat viinipohjaisia sekoitteita. Monille meistä siideri on juuri tätä, ei mitään muuta.
Tuon Normandiassa koetun autuaan hetken jälkeen aloin avata Suomessakin silmiäni aidolle siiderille - (ja käytännössä hylkäsin esanssiset "limusiiderit" kokonaan). Tuohon aikaan aitoja siidereitä oli saatavilla lähinnä Alkossa, mutta marketeista löytyi helmi, joka on säilynyt suosikkinani tähän päivään saakka: Pirkka Parhaat Cidre Brut Val de Rance -siideri.
Pirkan ranskalaista siideriä on saatavilla tavallisena ja Roséna, ja kummatkin ovat erittäin mukiin (tai lasiin) meneviä. Niissä on ainoastaan fermentoitua omenamehua, ei lisättyä sokeria. Aitoon siideriinkin voi lisätä sokeria, eli sokeri ei tee siideristä "epäaitoa", mutta itse tykkään kuivasta siideristä joten valitsen ne kaikkein vähäsokerisimmat. Mieluiten toki sellaiset, joissa on vain hedelmän omaa sokeria. :)
Perataanpa sitten vähän eri siidreitä. Mukana suosikkejani ja kokeiluja suomalaisten tuottajien tarjonnasta. Aloitetaan suomalaisista.
SAIMAA BREWING CO. YES YES APPLE DRY CIDER, 5,5%
Ennen kuin päästän siideriarvostelukoneeni irti, on hyvä kertoa suomalaisen siiderin makuun vaikuttavista tekijöistä. Suomessa kasvaa hyvin, hyvin paljon vähemmän siideriomenalajikkeita kuin perinteisissä siiderimaissa kuten Ranskassa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa. Suomalaiset omenat ovat myös paljon miedomman makuisia ja niistä puuttuu tanniineja, jotka tuovat siideriin luonnetta ja kiinnostavia makunyansseja. Siksi on tavallaan väärin yrittää verrata suomalaista siideriä maailman tunnettujen siiderimaiden tähtiin. Suomalainen siideri on kilttiä ja mehumaista.
Näillä sanoilla voi kuvata myös Saimaa Brewingin Yes Yes -siideriä. Se on kuin omenamehua, ja erittäin mehukasta sellaista. Alkoholi ei maistu käytännössä lainkaan.
Parilla sanalla: kuin kevyesti kuplivaa tuoremehua.
MAKU BREWING SINNEPPÄI OMENASIIDERI 5%
Kuin omenamehua, vol.2. Sinneppäi-omenasiideri muistuttaa Yes Yes -siideriä, ollen ehkä hieman syvemmän ja kuivemman makuinen. Siideriltä tämä ei kuitenkaan oikein maistu, siitä puuttuu tarvittava hapokkuus, luonteikkuus ja vivahteikkuus. Sekä: alkoholin maku (joka itselleni on kuitenkin olennainen makuun vaikuttava tekijä). Alkoholi ei maistu tuotteessa yhtään.
Parilla sanalla: oikein hyvänmakuinen ja raikas omenajuoma. Mutta ei maistu siideriltä. Kallis.
(Tämä alkoholin ei-maistuvuus toistuu melkein kaikissa suomalaisissa omenasiidereissä joita olen maistanut. Ahvenanmaalla maistoin paikallisen Open Water Brewery -panimon yli 7% alkoholipitoisuuden omenasiideriä, ja se oli kuin mehua. Melkein pelottavaa. Miten ihmeessä alkoholin maku jää niin piiloon näissä mehusiidereissä...)
HENRY WESTONS MEDIUM DRY VINTAGE CIDER 8,2%
Mennään sitten Englantiin. Henry Westonsin Vintage-siiderin syvässä ja runsaassa maussa on metsämansikkaista makeutta ja korkeamman alkoholipitoisuuden tuomaa jämäkkyyttä. Jo siiderin tuoksussa on mukavaa mesimäisyttä. Makea tämä ei kylläkään sokereidensa puolesta ole, Alkon tiedoissa sokereita kerrotaan olevan 3% ja Henry Westonsin omissa tiedoissa 2%.
Kysyin muuten kerran Alkossa, miksi he joskus luokittelevat korkeamman sokeripitoisuuden juoman 'kuivaksi' ja vähemmän sokereita sisältävän 'puolikuivaksi'. Tätä epäloogisuutta näkee Alkon siiderikuvauksissa jonkin verran. Esimerkiksi tämän Westonsin siiderin Alko on luokitellut 'kuivaksi', vaikka se valmistajansa mukaan on 'puolikuiva'. Sain vastauksen, että juoman kuivuuteen vaikuttavat sokerien ohella yhtä lailla myös sen hapot, ja niinpä hapokkaampi, 4,5% sokeria sisältävä juoma voi Alkon kuvauksen mukaan olla 'kuiva', kun taas 3% sokeria sisältävä mutta vähemmän hapokas voidaan luokitella 'puolikuivaksi'.
Parilla sanalla: mesimäinen, marjainen omenasiideri. Helppo nautiskelusiideri terassille.
PIRKKA VAL DE RANCE CIDRE BRUT 4,5%
Ranskalainen rutikuiva suosikkini. ❤️ Val de Rance Cidre Brut on erittäin kuiva, hapokas ja "clean" siideri. Maku on uskollisen omenainen, mutta vailla mitään makeaan vivahtaviakaan elementtejä. Pirkan ranskalaisessa sidukassa ei tavallaan ole mitään erityistä, mutta se on kaikessa riisutussa kuivuudessaan ja hapokkaassa omenaisuudessaan tyylikäs siiderijanon sammuttaja sekä takuuvarma ruokajuoma. Sopii valtavan hyvin esimerkiksi rasvaisen lohen seuraksi (ruoka, jota syön erittäin usein).
Parilla sanalla: mun ultimate-suosikki. Hapokas ja tyylikäs.
PIRKKA CIDRE BRUT ROSÉ 4,5%
Rosé-versio ei paljon eroa perus-versiosta, se on hyvin kuiva (sokeria 2,6%), hapokas ja tyylikäs siideri. Maussa on aavistus punaista omenaa, ja Rosé on siis hitusen hedelmäisempi.
Parilla sanalla: toimiva ja tyylikäs kuiva siideri joka näyttää lasissa kauniilta :)
GALIPETTE CIDRE BRUT 4,5%
Jatketaan Ranskassa. Galipeten siideri on esitellyistä ulkomaisista siidereistä neutraalein. Se on kuiva, mutta ei niin superkuiva kuin Pirkka. Miellyttävä ja helppo siideri, mutta vailla mitään erityistä twistiä. Maistuu tasapainoiselta omenalta, mutta ei kuitenkaan yhtään mehumaiselta, kuten suomalaiset tarjokkaat.
Mehumaiseen Suomi-siideriin verrattuna Galipeten (ja muidenkin ulkomaisten aitojen siidereiden) maku on "tummempi", täyteläisempi ja kompleksimpi.
Parilla sanalla: kiltti ja helppo perussiideri.
CIDRE BRETON 5,5%
Nyt mennään Ranskan Bretagneen. Bretonin siideri on Pirkan ohella pitkäaikaisin suosikkini. Se on cloudy eli sakkainen siideri, ja maultaan hyvin rustiikkinen, voi jopa sanoa tallinen. Tulee mieleen maalaissiideri. Maku on runsas, omenainen ja kuiva (sokeria vain 2%). Breton on siidereistä vähiten raikas, se on tavallaan "hyvällä tavalla tunkkainen" :D
Breton sopii erinomaisesti esimerkiksi kovien, kypsytettyjen juustojen kaveriksi, tai ihan vain itsekseen nautiskeltavaksi. Kannattaa nauttia erittäin viileäksi jäähdytettynä.
Minua huvitta, kun Breton taitaa olla Alkon halvin siideri (litra maksaa 7,89€), ja baareissa lasillisesta saa maksaa vaikkapa 13,90€, kuten taisin maksaa kuopiolaisessa ruokaravintolassa helmikuussa....
Parilla sanalla: runsas ja rustiikkinen maalaissiideri. Halpa.
HENRY WESTONS MEDIUM DRY ORGANIC CIDER 6%
Palataan Britteihin. Henry Westonsin luomu-siiderissä on täyteläinen ja syvä omenan maku, pyöreämpi kuin muissa. Maku on edelleen kuiva, mutta runsaampi, hedelmäisempi ja hunajaisempi kuin muissa tässä esitellyissä kuivissa siidereissä.
Alko luokittelee tämänkin Westonsin 'kuivaksi', niin tekisin minäkin, ja valmistaja puolikuivaksi. Sokereita on 3%. Maussa ei kuitenkaan ole "makeutettua" makeutta. Hyvin tyylikäs ja miellyttävä siideri.
Parilla sanalla: toisen Westonsin tapaan mukava nautiskelusiideri vaikka terassille.
Huomio sokerista: Westons ei jostain syystä kerro, onko heidän juomissaan lisättyä sokeria vai pelkästään omenan omaa sokeria. Sokerin pitoisuudet kyllä avataan firman kotisivulla, ja pitoisuudet Medium Dry -siidereissä ovat hyvin alhaiset ja rutikuivan siiderin tasoa. Silti, makuaistini sanoo, että näissä todennäköisesti on pieni määrä lisättyä sokeria. Ilman sokeria makuun tuskin saataisiin näin hunajaisia vivahteita. :)
CIDRE BOUCHÉ LA BRIQUE BRUT 5%
Jälleen Ranskassa. (Ranskalaiset siiderit ovat Suomessa parhaiten edustettuina.) La Brique Brut on miellyttävä ja neutraali perussiideri, sellainen, jonka voi kuvitella menevän moneen makuun. Ei erityisen hapokas, ei yhtään makea, ei "säpäkkä". Lagom, sanottaisiin ruotsiksi.
Kiltti ja neutraali siideri, mutta aidolla ja rehevällä omenan maulla. Maistuu aidolta siideriltä.
Parilla sanalla: buffet-pöydän siideri.
.
Viimeisenä, joukon erikoisin siideri. Ja yllättäen - se tulee Suomesta! Meiltäkin siis voi oikein etsiessään löytää persoonallisia ja maullaan todellakin suun täyttäviä siidereitä.
BRINKHALL SPARKLING CRAFT SIDER SAARISTON OMENA 5,6%
Upean erikoinen siideri - raikas, kirpeä ja todella hapokas. Paino sanalla kirpeä, ja kirpeys on laadultaan makeaa. "Sweet & sour" -osastoa, ehdottomasti. Kuitenkaan Saariston Omena -siiderissä ei ole grammaakaan lisättyä sokeria, vaan kaikki makeus (3% sokeria) tulee omenista. Luokitus on 'kuiva'.
Tästä siideristä minä tykkään! Todella erikoinen, persoonallinen ja luonteikas. Ei mikään joka tilanteen arkisiideri, eikä tätä halua montaa lasia kerralla juoda, mutta silloin tällöin nautittuna upean jännittävä juomaelämys!
Mutta, mitäs ihmettä - siiderin ainesosalistassa lukee omenaviini. Hetkinen, eikö tämä siis olekaan aitoa siideriä?
Kiinnostuin luonteikkaan kaverin taustasta niin paljon, että otin yhteyttä valmistajaan, Brinkhall Sparklingiin. (Joka muuten on juuri yhdistynyt toisen suomalaisen siiderinvalmistajan, Kuuran kanssa.) Sain kuulla, että 'omenaviini' on käännöskukkanen yrityksen ranskalaisen viinintekijän kynästä, ja Saariston Omena pohjautuu omenamehuun kuten muutkin Brinkhallin siiderit.
"Saariston Omenaan käytetystä mehuerästä piti alunperin tulla kuohuviiniä ja näin omenaviini-termi jäi elämään täällä päässä", Brinkhallilta kerrotaan.
Entä siiderin mielenkiintoinen kirpeys? "Se on ammattisalaisuus", vastataan. :)
Parilla sanalla: juhlava, persoonallinen ja erittäin säpäkkä siideri. Upean erilainen!
Mistä saa hyvää, aitoa siideriä?
Alkossa on tietysti paras valikoima, ja tilausvalikoimassa on kokonaista 153 siideriä (kaikki tosin eivät aitoja, osa viini-pohjaisia).
Markettiketjuista Kesko on panostanut siideriin, ja K-kaupoista löytää huikean paljon laajemman valikoiman siidereitä kuin S-ryhmän kaupoista. (Tästä vähän nootttia S-ryhmälle, skarpatkaa... aito siideri on nyt trendikäs juoma! Monissa K-Marketeissa ja K-Citymarketeissa on ihan ällistyttävän hyvä valikoima aitoa siideriä, vinkkinä vaikkapa Espoon Ison Omenan Citymarket ja Tampereella Ratinan K-Supermarket. K-kaupoista löytää ilahduttavan usein kotimaisiakin siidereitä.
Nyt kaikki aidon siiderin fanit ääneen! :) Kertokaa suosikeistanne! :) Paljastakaa parhaat siiderikuppilat! (Tampereella sellainen on muuten erityisesti Tapas Bar & Sidreria Inez.)
Blogini pitkäaikaiset lukijat tuntevat rakkauteni juustoon, ja osa varmasti muistaa myös juustolaystäväni, joihin tutustuin kun halusin oppia juustonvalmistuksesta ja kirjoittaa siitä blogiin :)
(...ehkä ei tarvitse edes olla lukija kovin pitkään, että mun juustohulluus käy selväksi :D)
Annika ja Pekka ovat muuten niitä ihan mahtavia "sivuilmiöitä" joita bloggaaminen on elämääni tuonut - "ilmiö" nimeltä uusia ystäviä ❤️
En olisi välttämättä odottanut, että taiteilijaperheen urbaanilla bloggarimuijalla ja maitotilalla kasvaneella rennolla juustonvalmistaja-naisella synkkaisi ihan ystävyyteen saakka, mutta meillä synkkasi 🤗 Minusta tuli Annikan asiakas sekä ystävä, ja Pekan kanssa olemme jopa puhuneet aiheesta miten yhdistää kosmetiikka ja maito... ;)
Ei maitokosmetiikasta enempää tässä yhteydessä, mutta nyt haluan kertoa helsinkiläisille lukijoilleni, että Annikan herkkujuustoja ja muita Heikkilän tilan luomumaitotuotteita kuten luomukermaa, -jogurttia ja -täysmaitoa, voi ostaa netissä ja noutaa Heikkilän Maitolaituri-itsepavelu"myymälästä" Helsingin Hietalahden torilta :)
Maitolaituri on Annikan ja Pekan yhdessä Bitwise-ohjelmistoyrityksen kanssa ideoima uudenlainen konsepti ja myyntiratkaisu, joita monet pienyrittäjät kipeästi tarvitsevat koronakriisin kurimuksessa.
Maitolaituri on pieni, miehittämätön myymälä, jonka tuotteita voi ostaa verkkokaupassa ja noutaa sitten tilausvahvistuksen mukana saamalla PIN-koodilla Maitolaiturilta.
Maitolaiturin verkkokauppaan pääset tästä.
Maitolaituri vaihtaa aika ajoin sijaintia, ja seisoo nyt Helsingin Hietalahden torilla. Se tulee ilmeisesti seisomaan siellä vielä hyvän tovin, tarkoitus ei ole joka viikko vaihtaa maisemaa :) Uusista sijainneista ilmoitetaan Maitolaiturin sivuilla.
(Kuvan "ÄMPÄRI"-tarjous ei muuten enää ole voimassa, kuvakaappaus on syyskuisesta julkaisusta kun Maitolaituri saapui Helsinkiin ;))
Maitolaiturin valikoimassa on mm. ihan parasta luomuleipäjuustoa "Jalmaria", - tätä mä ostan Annikalta aina tasaisin väliajoin ison satsin pakkaseen. (Ettei pääse loppumaan.. mutta nytkin se kyllä ON lopussa, onneksi tapaan Annikaa taas pian.)
Olen itsekin ollut mukana valmistamassa Jalmaria, joten mulla on juustoon silläkin pohjalla erityinen suhde. :)
Muita valikoiman juustoja ovat pitojuusto, kermajuusto, grillijuusto sekä pidempään kypsytetty, juustolautaselle sopiva vahvemman makuinen Nuori Herra. Kaikki ovat erittäin nam...!
Lisäksi kaupasta saa Annikan valmistamaa voita, jogurttia, täysmaitoa, kermaa ja valkosipulilevitettä, kaikki luomulaatua.
Heikkilän täysimaidossa on 4,4% rasvaa ja se on ihan täydellinen kahvimaito. 🙏🏻 Olen nauttinut tätä maitoa monena kesäaamuna Heikkilän tilalla kahvissani, aijjai että on hyvää..! Kuvassa yksi tällainen aamu kesältä 2018. Tuossa kuvan punaisessa rakennuksessa myös yövyin ollessani tilalla juusto-opissa :) Ihania muistoja.
Heikkilän maidon kahvisopivuus on jopa niin hyvä, että useat helsinkiläiset kahvilat ovat valinneet sen kahvijuomiensa maidoksi. Pekka kertoi, että baristat hehkuttavat maidon hyvää vaahtoutuvuutta ja täyteläistä makua. Mm. Johan & Nyström, Artisan Café ja Andante tarjoilevat kahvielämyksiä Heikkilän maidolla :) Kaikki kahvilat ja muut Heikkilän tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä.
Ja Maitolaiturille pääset TÄSTÄ. :) 🧀🥛☕️
❤️ Tuetaan pienyrittäjiä ja lähiruoan tuottajia ❤️
P.S. Maitolaiturilla on tällä hetkellä maitoa tarjouksessa - 1,5 litran luomutäysmaitohanapakkaus maksaa 2€ (norm. 3,50€).
.
Jutun kuvat (poislukien mun aamukahvi + maisema): Heikkilän Juustola
Kirjoittelin viisi viikkoa sitten puurosta. Olen vaihtanut kananmuna-aamiaisen puuroon osana ayurveda-ruokavaliokokeiluani. (Joka, tuotanoin, ei ole mennyt muun kuin puuron osalta niin hyvin....)
Kerron heti alkuun (joistain aiemmista tapauksista oppineena), että mikäli tunnistat ahdistuvasi herkästi ruoka-aineisiin liittyvästä analysoinnista, älä lue pidemmälle. Minä pidän ravinto-aiheisista pohdinnoista ja ruoka-aineiden vaikutusten analysoinnista, se on minusta valtavan kiinnostavaa. Joillekin tämän tyyppinen ravintokeskustelu ei sovi syystä tai toisesta.
Uusi standardiaamiaiseni näyttää tältä. Syön kaura-, kvinoa tai amaranttipuuroa raejuustolla, voisilmällä ja auringonkukan- tai chiasiemenillä.
Vaihtelevina lisukkeina voi olla avokadoa tai maapähkinävoita.
Olen syönyt aamiaiseksi kananmunia joka aamu viimeiset yhdeksän vuotta, enkä olisi ikinä uskonut, että niistä luopuminen käy näin vaivattomasti.
Minulla ja puurolla on kylläkin pitkä yhteinen historia, eikä ihmetytä että puuro maistuu - yllätyin vain, että en oikeastaan lainkaan kaipaa kananmunia. Kananmuniin liittyen sain muuten ayurveda-valmentajaltani tarkennuksen; keltuainen on se "pahis" eli pittan kannalta liian lämmittävä ruoka-aine. Valkuainen on ok kohtuudella. Mieluiten kananmunaa ei käytetä ayurvedassa ollenkaan, mutta länsimaisessa ayurvedassa moni sitä kuitenkin syö.
Silloin tällöin olen tehnyt "kakkosaamiaisena" valkuaismunakkaan, jos puuro ei ole pitänyt nälkää lounaaseen asti. Munakkaaseen laitan mozzarellaa, yrttejä ja kurkumaa. Tuo keltainen väri ei siis tule keltuaisesta vaan kurkumasta.
Mun vatsa toimii aamuisin omalla erikoisella rytmillään. Mulla on selvästi aamupäivisin todella suuri energiantarve, mutta en pysty syömään kerralla koko aamiaista. Kahvista tulee jo tosi kylläinen olo. Monina päivinä syön kaksi aamiaista, tai kolme, jos maitokahvit laskee ensimmäiseksi aamupalaksi.
AAMIAINEN #1: kahvi heti herättyä, eli noin 7.00-7.30. Heräämisen jälkeen ei ole ruokanälkä, vaan vatsani on tottunut saamaan kahvia. Varsinainen kiinteän ravinnon nälkä tulee vasta pari tuntia heräämisen jälkeen.
AAMIAINEN #2, yleensä kello 9.30-10.00. Ayurveda-versio: puuro siemenillä ja voisilmällä. Ennen: 2-3 kananmunaa, juustoa ja kasviksia.
AAMIAINEN #3 (ei joka päivä) kello 11.00-11.30. Ayurveda-versio: joko paistettua leipäjuustoa tai valkuaismunakas. Ennen: soijajogurttia ja viljatonta pähkinämysliä. Joku kutsuisi tätä ehkä välipalaksi aamiaisen ja lounaan välissä, mulle kaikki ruoat ennen puoltapäivää on "aamiaista" :) Lounaan syön yleensä kahden aikaan.
HIILIHYDRAATIT JA TURVOTUS
Aloitettuani ayurveda-kokeilun, huomasin nopeasti, että hiilihydraattien lisääminen palautti myös turvotuksen. Eri ihmisten elimistöt reagoivat hiilihydraatteihin yksilöllisesti, ja mun kehossa hiilihydraatit ovat aina sitoneet erityisen runsaasti nesteitä ja muodostavat paljon kaasuja. Näin on ollut aina. Tunnette "rantapallo"-efektin, joka ei sinällään ole terveydelle haitallista, mutta tekee olon raskaaksi ja epäenergiseksi.
Nesteiden sitominen on hiilihydraateille luonnollistakin, siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta toisilla nesteiden kertyminen ja kaasujen muodostuminen on runsaampaa kuin toisilla.
Saadakseni oloa kevyemmäksi pienensin viljan määrää ja syön nyt puolikkaan mitallisen eli 0,6 hiutaledesin puuron. (Mulla on kotona amerikkalaisia cup-mittoja ja teen puuron 1/2 cupin mitalla = 1,2 dl). Sain ayurveda-valmentajaltani myös neuvon korvata muilla aterioilla viljoja juureksilla hiilihydraatin lähteenä, jos viljat turvottavat.
Tämä pieni hienosäätö auttoi, ja nyt mulla on ihan normaali, hyvä olo. Joinain päivinä syön puuron lisäksi esimerkiksi ohralisuketta lounaalla tai iltapalalla kauraleivän, ja jos näitä päiviä on useampia peräjälkeen, huomaan sen heti turvotuksena. Mun keho vain on hyvin herkkä hiilihydraateille.
MITEN PUURO EROAA MUNISTA?
Hassu kysymys kenties, kyllähän jokainen näkee miten puuro ja kananmunat eroavat. Kirjoitan nyt siitä, miten ne eroavat tuntemuksellisesti. Tässä on pohja sille, miksi olin vuosikaudet hiilihydraattipitoisen ruoan, ja erityisesti viljojen, koukussa.
Kun syön runsashiilihydraattisia ruokia epäsäännöllisesti ja silloin tällöin, kuten olen vhh:lla tehnyt, ne eivät aikaansaa pitkäkestoisia tai voimakkaita kehollisia tai mielellisiä reaktioita. Nyt kun olen syönyt puuroa joka päivä monta viikkoa, vanhat tutut tuntemukset ovat taas palanneet.
Syödessäni puuroa tai vaikka kauraleipää säännöllisesti, ne herättävät minussa ihan erilaisen tunteen kuin kananmunat, juusto, lohi tai tomaattisalaatti. Tiedättekö mikä se tunne on? Se on kevyt euforia. Se on himo. Se on tunne siitä, että haluaa syödä lisää ja lisää. Vaikka olisi jo kylläinen.
Mielihyvän tunne on niin konkreettinen, että tuntuu, kuin jokin hormonisuihku menisi päälle lusikoidessani puuroa. Ja niin varmaan meneekin. Sokerit vapauttavat elimistössä hyvän olon hormoneita, ja myös viljan sisältämät hiilihydraatit muuttuvat elimistössä sokeriksi.
Tätä ilmiötä on ollut äärimmäisen mielenkiintoista havainnoida.
Euforian lähde: puuroa, runsas voisilmä, siemeniä ja maapähkinävoita.
Kyllähän myös juusto ja kananmunat maistuvat minusta tosi hyvälle ja odotan (odotin) joka aamu vesi kielellä kananmuniani. Ai että ne ovatkin hyviä.
Mutta kananmunan ja juuston tai puuron ja leivän syöminen tuo ihan erilaisen mielihyvän tunteen. Kananmuna maistuu hyvältä, mutta ei aikaansaa himoa. Kun viimeinen suupala on syöty, olo on tyytyväinen. Kun viimeinen puurolusikallinen on syöty, tekee edelleen hirveästi mieli lisää, vaikka vatsa tuntuisi jo täydeltä.
Ratkaiseva ero on siinä, että kun muita herkullisia ruokia on syönyt energiantarpeen kannalta riittävästi, olo on tyytyväinen. Kun hiilihydraattirunsasta ruokaa on syönyt tarpeeseen nähden riittävästi, himoaa yhä lisää.
Näin siis minulla.
Olen ollut puolet aikuiselämästäni vilja-addikti. Söin holtittomia määriä pastaa, leipää, muroja, pullaa ja keksejä. Minulla ei ollut mitään kontrollia. En syönyt salaattia, kasviksia tai kalaa, koska ne eivät maistuneet miltään makaroniin ja ranskalaisiin perunoihin verrattuna. Nautin joka päivä voileipä -ja pastafiksini, koska mun täytyi saada se.
Aamupuurokokeiluni tuskin vie minua takaisin tähän tilaan. Ei varmastikaan. Mutta on ollut kiinnostavaa todeta jälleen näin konkreettisesti, mikä vaikutus hiilihydraateilla minuun on. Niiden kemia elimistössäni luo pohjan hyvin herkälle addiktiolle.
Kiinnostavaa ja samalla haikeaa. Olisi niin mukavaa syödä kaikenlaisia ruokia ilman, että ne aiheuttavat ikäviä lieveilmiöitä, niin kehollisesti kuin mentaalisesti.
Puuroaamiaiset jatkuvat vielä toistaiseksi. En tosin ole varma, miksi jatkaisin niitä, sillä ayurveda-ruokavaliokokeilu on toistaiseksi suurelta osin epäonnistunut. Tästä voin kenties kirjoittaa jossain toisessa postauksessa.
En odottanut, että ayurveda-elämäntapaoppien kokeilu olisi helppoa, mutta en suoraan sanottuna odottanut, että itsekurini olisi näin löysä.
Myönnettäköön: kyllä ranskalainen siideri ja viini edelleen maistuvat. (Kohtuudella..!) Jogurttia, puolukkaa ja tomaattiakin olen syönyt. Vaikka tuhatvuotiset Intian viisaudet kuulostivat tavattoman lempeiltä ja kummallisuudessaankin viehättäviltä ja puhuttelevilta, on arjessa lopulta todella vaikeaa perustella itselleen miksi jättäisi terveellisiä ja herkullisia ruokia pois lautaseltaan.
Lisää ayurveda-kokeilustani:
