Viimeinen tavarakasa Maarianhaminan kotini lattialla eilen oli pino Vogue-lehtiä 90-luvun puolesta välistä.
Ne poistuivat asunnosta viimeisenä kanssani kello 22.35.
Keittiön rakas maisema viimeistä kertaa.
Viimeisen illan ohjelmassa oli Silta-TV-sarja Netflixistä.
Eilen aamulla Emmaus kävi hakemassa kaikki asunnon jäljellä olevat huonekalut. Yhtä he eivät huolineet, koska näin pienet sohvat eivät kuulema mene kaupaksi:
Tämän sohvan olen ostanut 23-vuotiaana minun ja sisareni opiskelija-asuntoon Kuopiossa. Sekin on kulkenut kanssani pitkän matkan.
Ilokseni pikku-sohvalle löytyi hyvä ottaja: se menee Ahvenanmaalla asuville Ukrainan pakolaisille.
Kotikatuni on yksi Maarianhaminan keskeisiä katuja. Sen toinen pää päättyy itäiseen vierassatamaan. Toisessa päässä, jossa minä asuin, on kauniita puutaloja.
Tämä katu tulee aina olemaan minulle yksi elämäni kotikatuja. Yhä sen varrella on myös vanha työpaikkani, jossa käydessä on aina tuttu olo. Piipahdin muutama viikko sitten tervehtimässä vanhoja kollegoitani ja toimiston kesätyöntekijä nauroi, että henkilökunnan keittiössä on suolasirotin, jossa teipillä mun nimi. :D Hän tuntee 'Sannin' siitä. (En pysty muistamaan miksi ihmeessä olen joskus vienyt sinne oman suolasirottimen.....)
.
Tiedättekö, mikä on päällimmäinen ajatukseni nyt?
Suuntaan katseeni uuteen tukikohtaan ja alan etsiä kivaa Airbnb-kämppää, johon voisin vastaisuudessa aina majoittua täällä. Ajatus täyttää minut ilolla ja innostuksellakin.
Juuri nyt on vain tosi hyvä olo. Viimeinen kuukausi kului niin kauniissa tunnelmassa, etten olisi voinut parempaa toivoa. Aurinkoisia päiviä, ystäviä vierailuilla, iltakävelyjä satamassa ja Badhusbergetin kallioilla ja leppoisia hetkiä parvekkeeni lämmössä. Ei stressiä muuttolaatikoiden pakkaamisesta, kun kaikki oli jo hoidettu toukokuussa.
Nyt ne laatikot vain odottavat Tampereen kodin eteisessä. 😄 Siinä on sitten puuhaa kun loma alkaa..! ❤️
Mukavaa, kun olette eläneet kanssani tämän viimeisen kuukauden niin blogissa kuin Instagramissa. Vuosien päästä on kivaa lukea nämä taltioinnit ja palata näihin tunnelmiin.
Maisema keittiön ikkunasta Maarianhaminassa tiistaina 14. kesäkuuta 2022. Maisema, jonka äärellä olen viettänyt niin monta vuotta elämästäni.
En osaa pukea sanoiksi, miten tärkeä maisemasta on minulle tullut. Minusta se on äärettömän kaunis ja ilahduttaa ja rauhoittaa minua aina sitä katsoessani. Talot Maarianhaminassa eivät ole korkeita, ja kolmannessa kerroksessa olet jo kattojen tasalla tai yläpuolella. En aina ole miettinyt tätä seikkaa, mutta ylimmän kerroksen sijainti on varmasti tärkeä osa sitä seesteisyyttä, jota olen täällä niin vahvasti tuntenut.
Kattojen yläpuolella oleminen rauhoittaa ja rentouttaa minua syvästi. Oivalsin tämän viimeistään toipuessani uupumuksesta ja huomatessani, miten korkeat näköalapaikat ja rakennusten ylimmissä kerroksissa olevat kahvilat rauhoittivat minua. Kun katsoo ympäröivää maisemaa yläperspektiivistä tulee olo, että samaan aikaan näkee kaiken ja osallistuu ympäristöön, mutta on "turvassa" - turvassa katutason vilinästä ja joka puolelta tulvivilta ärsykkeiltä. On samalla mukana, mutta samalla ulottumattomissa. Ylhäällä jatkuva ärsykevirta jalostuu suuremmaksi, hallittavissa olevaksi kokonaisuudeksi.
Maarianhaminan kodissa tämä olotila on aina toteutunut, sitä tiedostamattani. En näe ikkunastani pihaa, katua tai ihmisiä. Näen katot, taivaan ja puiden latvoja. Täällä juuri mikään ei kaappaa äkisti huomiotani ja mieli tyyntyy katsellessa hitaasti ohi lipuvien pilvien muotoja tai istuessa isolla parvekkeella auringon lämmittäessä jokaista huokosta.
Vuodet ja vuodenajat ovat vaihtuneet tämän maiseman äärellä.
Kynttilät ovat syttyneet ja sammuneet, pieneen ruokapöytään on katettu niin pastaa ja ruisvoileipää kuin salaatteja ja juustolautasia. Tämän ikkunan äärellä on istuttu meikkaamassa, kirjoittamassa, syömässä ja juomassa. On herätty aamulla töihin, valmisteltu lounaseväät ja harjattu ripsiin maskaraa kilpaa kellon kanssa (ehdin töihin kun lähdin kotoa 8.47..! ☺️)
On parannettu maailmaa yksin, ystävien ja ex-puolison kanssa. On hoidettu koiria, on hoidettu tunteita. On pelätty, on naurettu ja on rakastettu.
Nyt kun istun tässä, en enää tunne haikeutta tai halua takertua. Tunnen vain suurta kiitollisuutta. Olen onnellinen, kun olen saanut viettää tässä kodissa niin monta hyvää vuotta; melkein kolmasosan elämästäni.
Tämä paikka on ollut minulle lahja ja surun sijaan tunnen suurta iloa viettäessäni näitä viimeisiä viikkoja näiden ikkunoiden takana.
Kiitos, koti.
Tässä kolme blogipostausta Maarianhaminan kodistani vuosien varrelta.
2017: Paikoista ja kiintymyksestä
Entä eeppinen, punainen plyysisohvani..? Kotini lämmin sydän.
Se on nyt Tampereella. ❤️ Ja tuo toivottavasti mukanaan ripauksen maarianhaminalaisen kattohuoneiston sielua.
Nopea sunnuntain fiilispostaus. Ystad.
Tällä viikolla toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun vierailin Ystadissa Ruotsin Skånessa. Te jotka tunnette komisario Kurt Wallanderin kirjoista, elokuvista tai TV-sarjasta, tiedätte, mistä paikasta on kyse.
Vierailu oli minulle merkittävä useammalla tasolla. Yksi niistä on rehellisen pinnallinen ja liittyy suoraan faniuteen Henning Mankellin kirjoja ja komisario Wallanderia kohtaan. Olen ahminut kaikki Wallander-kirjat ja oopperaa rakastava, terveyttään laiminlyövä ja ihmissuhteissaan kamppaileva keski-ikäinen rikoskomisario on yksi kaikkien aikojen suosikkihahmojani kirjallisuudessa.
Wallander on minulle tuttu kuin ystävä.
Henning Mankellin kirjat sijoittuvat Ystadiin, josta on tullut kirjojen kautta tunnettu turistinähtävyys.
Kaupunki on vierailun arvoinen itsessäänkin, sen hyvin säilynyt keskiaikainen keskusta idyllisine ristikkotaloineen on sievä kuin postikortti ja kaupungin ulkopuolella levittäytyvät kilometrien mittaiset upeat hiekkarannat.
Olin hyvin liikuttunut kun astuin junasta Ystadin asemalla. Kööpenhaminasta on Ystadiin matkaa puolitoista tuntia. (Olen ollut taas tervehtimässä miesystävääni Köpiksessä.)
Hain Ystadin matkailutoimistosta Wallander-kartan ja lähdin kuljeskelemaan kaupungin katuja.
Ah tuossa ovat Stortorget ja komea Santa Mariakyrkan, ja tuolta näyttää Hotell Continental du Sud, jonka ravintolassa Wallander niin usein syö. (Ravintolassa on tänäkin päivänä Wallanderille omistettu pöytä, mutta niin turisti en kehdannut olla, että olisin mennyt hotelliin sisään vain katsomaan pöytää... 😅)
Wallander-kierros tarjosi hauskan tavan ja mielenkiintoisen perspektiivin tutustua Ystadiin, oli sitten kirjasarjan fani tai ei.
Lounaalle päädyin ihan vahingossa elokuvista Sorgfågeln, Försvunnen ja Mordbrännaren tunnettuun ravintola Le Cardinaliin. Yksinkertaista pubiruokaa ja pizzaa tarjoava paikka ei normaalisti olisi ykkösvalintani, mutta epävakaan ja tuulisen sään uuvuttamana ja valtavan nälkäisenä painelin sisään Pyhän Marian kirkon vieressä olevaan ravintolaan vain, koska se sattui olemaan sopivasti juuri siinä. Ruokaa odotellessa bongasin paikan myös Wallander & Ystad -oppaastani.
Oli mielenkiintoista tajuta, että on kaksi Wallander-maailmaa. Minulle Wallander on nimenomaan kirjasarja, ja olen tarkoituksella vältellyt filmatisointeja, koska haluan säilyttää oman päänsisäisen Wallanderini. Elokuva-versiot eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, enkä ole rehellisesti edes tajunnut, kuinka suosittuja ne ovat.
Ystadin Wallander-opasta lukiessa ymmärsin, että valtaosa Ystadin Wallander-nähtävyyksistä liittyy nimenomaan elokuviin ja niiden kuvauspaikkoihin. Suuri osa Wallander-turisteista saapuu tänne juuri elokuvien ja TV-sarjan innoittamana. Ei siinä mitään, tietenkään. Oli vain hassua näin pitkän ajan jälkeen oivaltaa, että hyvin monelle Wallander-fanille Wallander onkin ennen kaikkea elokuvahahmo.
Elokuvista ja TV-versioista vain pieni osa pohjautuu alkuperäisiin Wallander-kirjoihin, elokuvista suurimman osan juonet on kirjoitettu vain niitä varten. Se on Wallander-maailma, jota minä en tunne. Kuten Le Cardinal -ravintola, jossa söin lounasta. (Oli muuten oikein hyvän hinta-laatusuhteen paistettu lohifilee kympillä! ☺️)
Mariagatan 10 on Kurt Wallanderin osoite Ystadissa.
Ystadin vierailun toinen ulottuvuus oli aikamatka entiseen Sanniin. Tuntikausiksi kirjoihin hautautuvaan lukutoukka-Sanniin, jonka hartaasti toivon vielä jonain päivänä saavani takaisin.
Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tuntunut haikealta katsella Ystadia ja muistella Kurt Wallanderia, joka yhdessä vaiheessa oli minulle niin läheinen. Hätkähdin kun tajusin, että Wallander-ajoistani alkaa olla 18 vuotta. Silti... yhä muistin niin vahvasti katulampun keltaisen valon ikkunan takana Mariagatanilla. Raa'an merituulen Wallanderin kasvoilla hänen kävellessään skånelaisella rannalla. Ystadin poliisilaitoksen käytävien hieman tunkkaisen, tuuletusta kaipaavan tunnelman.
Ja muistin oman käteni kääntämässä reunoistaan käpristyneen pokkarikirjan ohutta sivua jossa oli pientä tekstiä. Miten vaikeaa oli lopettaa ja laskea kirja käsistään. Se ilo, kun taas seuraavan kerran oli aikaa palata Kurt Wallanderin luo ja tarina jatkui.....
Ilo, kun aloitti uuden kirjan ja kohtasi tutun hahmon taas uudestaan. Hej, vännen..!
Wallanderin tarina on päättynyt, mutta onko minun ja Wallanderin..? Tätä mietin seisoessani Mariagatanilla. Viimeistä, vuonna 2009 ilmestynyttä Wallander-sarjan päättävää kirjaa Rauhaton mies en ole lukenut.
Silloin en enää lukenut.
Lukukyvyn menetys.
Se on todellakin suurin henkilökohtainen arjen tragedia minulle ja surullisin asia, joka on seurannut Internetin aikakautta. Uupumiseni aikakautta. Sitä, kun digitaalinen verkko muutti täysin tapani käyttää aikaa.
Olen kirjoittanut aiheesta paljon eikä tämä postaus ole paikka jatkaa aiheesta juuri nyt. Mutta vierailu Ystadissa vei minut hetkeksi aikaan, joka oli ennen. Se oli haikeaa, mutta samalla myös lohdullista.
Kiitos kirjojen ja sen, että olen niin rakastanut lukemista, olin nyt tässä viehättävässä keskiaikaisessa pikkukaupungissa Ruotsin Skånessa.
❤️
Ehkä vielä joskus luen Rauhattoman miehen.
Asunnon tyhjentämisessä raskainta ei ole pakkaaminen vaan luopuminen - ja valinnat. Eritoten valinnat, jotka ovat minulle vastenmielisintä mitä tiedän.
Teen melkein mitä hyvänsä, että minun ei tarvitsisi valita - ja nyt teen hommaa, jossa ei muuta joudukaan kuin valitsemaan.
Kasoittain tavaraa joista vanhimmat yli 20 vuoden takaa. Kaikki käytävä läpi, jokainen tavara otettava käteen, mietittävä, valittava. Mennä vai jäädä?
Olen kirjoittanut blogissa paljon jemmaustaipumuksestani, ja tämä ominaisuuteni näkyy tietysti myös Ahvenanmaan kodissa. Olen vuosien varrella karsinut täällä jo paljon ja kuvittelin, että jäljellä olevat tavarat olisi nopea kammata läpi, mutta totuus oli ihan toinen. Aidosti järkevää Tampereelle mukaan vietävää täällä ei olisi paljon, mutta tunnepitoista ”miten tästä voi luopua” -sälää sitäkin enemmän.
Kellarin häkkivarastossa on laatikoittain tavaraa, josta osa on kulkenut mukanani siitä saakka, kun lähdin lapsuudenkodistani. En enää muistanut, että olin aikoinaan tuonut mukanani mm. kaikki julisteet ja kuvat, joita minulla oli huoneeni seinällä lukioikäisenä..! Tänne ne ovat kulkeneet muuttokuormassa vuonna 2004, ja täällä ne yhä ovat säilössä 18 vuotta myöhemmin…! Apuahh! (Kellastunut H&M-mainosliite jossa A3-kokoinen Johnny Depp, anyone...?)
Tavaran läpikäyminen on ollut raskaampaa kuin kuvittelin. Helpointa olisi, kun ei joutuisi näkemään näitä nuoruuten ja menneisyyteen liittyviä esineitä ollenkaan. Jos joku heittäisi ne pois kaikessa hiljaisuudessa, en muistaisi suurinta osaa niistä koskaan. Eikä tarvitsisi käydä läpi tunteita, joita ne herättävät. Mutta eihän kukaan tee tätä mun puolesta.
Oivalsin, että syy siihen, miksi ikivanhat kännykät, söpöt muovidinosaurukset, teini-iän päiväkirjat ja hassut koulussa askartelemani kuvis-tunnin tuotokset ovat yhä varastossani on siinä, että minun on aina ollut yhtä vaikeaa tehdä päätöstä heittää ne pois. On ollut helpompaa säästää ne kuin tehdä päätös. Siksi ne ovat siirtyneet aina vain uuteen varastoon ja osoitteeseen.
Ja… eipä tämä ole nyt 4-kymppisenä yhtään sen helpompaa.
Miksi mun pitää olla niin ärsyttävän tunteellinen ja kokea, että esineilläkin on suunnilleen tunteet.
Tällaisia tavaroita olen lajitellut viime päivinä:
Sadoittain vanhoja kirjeitä
Vanhoja kosmetiikkapurkkeja; hiuskiinteitä, mousseja, shampoita, hoitoaineita…
Kynsilakkoja
Lakanoita ja pyyhkeitä
Kirjoja, joista monia en ole koskaan lukenut
Kaikenlaista My Little Pony -tavaraa pussilakanoista servetteihin ja käsilaukuista lyijykyniin
Avaamattomia G3 -My Little Pony -pakkauksia (säilytin avaamattomina koska ovat siten arvokkaampia!)
Elektronisten laitteiden käyttöohjeita
Työvaatteita
Korkokantakenkiä (!)
Talvitakkeja – mm. kaksi identtistä toppatakkia eri väreissä, kumpaakin käytetty ehkä pari kertaa
Kertakäyttöastioita (hankittu joskus picniccejä varten)
Aurinkomatkojen 2000-luvun alun esitteitä
Vogue-lehtiä 90-luvulta
Trendi-lehtiä 2000-luvulta
Pieniä koriste-esineitä; keraamisia pöllöjä, kuivattuja kukkia ja tammenterhoja, kuusenkäpyjä…
Valtavat määrät erilaisia kynttilänjalkoja, -alusia ja tuikkukippoja
Taidepostikortteja, joita olen sekä ostanut että vastaanottanut – koristelin näillä yhteen aikaan huoneen seiniä
Matkamuistoja Prahan matkalta vuodelta 1995
Kehystettyjä kuvia entisestä puolisostani
Vanhoja itse tekemiäni valokuvakalentereita
Taskukalentereita vuodesta 2003
Kuitteja tapahtumista ja ostoksista, joilla on ollut jokin tunnemerkitys
Monia tavaroita olen saanut heitettyä pois, kuten 20 vuotta vanhoja pussilakanoita, rikkinäisiä astioita ja vanhoja lehtiä. (Vogueiden kanssa tosin käännyin rappukäytävässä takaisin. Jätin ne vielä odottamaan harkintaa kesäkuuhun. Vanhat muoti- ja kauneuseditorialit ovat jäätävän kiinnostavaa katseltavaa…)
Mutta: yhtä moni tarpeeton mutta muistorikas tavara on siirtynyt jälleen uuteen muuttolaatikkoon jatkaakseen elämäänsä jälleen yhdessä Sannin kodissa.
Koska… mun on yhä vain pakko myöntää tämä: luopuminen ja valinnat voivat olla niin raastavan vaikeita, että niiden nostattamia tunteita välttääkseni raahaan laatikoita mieluummin mukanani. Laatikoita, joita en koskaan avaa, mutta mun ei tarvitse tehdä valintaa.
En ole tästä ylpeä, mutta en vain ole tarpeeksi vahva tähän.
.
Miten te olette ratkaisseet vanhan, muistorikkaan tavaran kohtalon..?
Hehe. Kun ostin asunnon tammikuussa, minulla oli vaikka mitä suunnitelmia sisustuksen ja tilan käytön suhteen. Kuten myös ärsytyksiä ja juttuja, jotka vaivasivat syvästi.
No, kolme ja puoli kuukautta myöhemmin korkealentoiset suunnitelmat ja visiot ovat laantuneet ja "ei-hemmetti-aargh"-jutut feidautuneet no mikäs tässä -tasolle. Onneksi. Helpottaa monella tapaa. ;) Ei sillä, etteikö olisi kiva vihdoin elämässään panostaa sisustukseen, mutta helpottaa kummasti arkea ja olemista kun pakottava tarve johonkin hienoon ja viimeisteltyyn miedontuu sävyisäksi näinkin on ihan hyvä -tunnelmaksi. Ja mitä ärsyttäviin ulottuvuuksiin tulee - no, se nyt on aina positiivista, jos jokin lakkaa ärsyttämästä! ☺️
OLOHUONE
Ensin: "rajaan huoneen kirjahyllyllä tai kevyellä osa-liukuovella ja teen yhteen nurkkaan nukkumasopen ja huoneeseen tulee iso kulmasohva ja ihana katseita vangitseva nojatuoli jonka ylle kaartuu tyylikäs jalkalamppu."
Nyt: "huoneeseen tulee mun vanha sohva Ahvenanmaan asunnosta ja ehkä verhoilen sen jonain päivänä kun on varaa, ja sisustan huoneen pääsääntöisesti viherkasveilla. Mattokin tulee kesällä Ahvenanmaalta. Ei kiirettä nojatuolin kanssa ja mihin ihmeeseen mä olisin saanut nukkumasopin tänne mahtumaan..?"
HUKKANELIÖT KYLPYHUONEEN EDESSÄ
Ensin: "Mikä *mmetin idea arkkitehdillä on ollut jättää kylppärin eteen täysin turha minikäytävä kaappeineen, kun tämän tilan olisi voinut käyttää osaksi kylpyhuonetta? Ei mitään järkeä, ihan älytön ratkaisu, - pitäisiköhän selvittää mitä maksaa liittää tämä pätkä kylppäriin ja siirtää seinää?
Nyt: "No tila kuin tila, samalla laillahan tämä tulee hyödynnettyä tavaran säilytykseen kuin jos tila olisi kylppärin oven toisella puolella. Antaa olla."
ETEINEN
Ensin: "Tähän tulee ilman muuta pitkä liukuovellinen peilikaappi melkein olohuoneeseen asti. Ja se on valmiina talven aikana."
Nyt: "Tähän ei ehkä tule mitään kaappia vaan jätän eteiseen avonaulakon ja teetän naulakon alle säilytyslaatikon joka samalla toimii istuimena. Ja tää toteutuu ehkä ensi vuonna."
KYLPYHUONEEN SUIHKUNURKKAUS
Ensin: "Tähän on mahdollisimman pian saatava jokin ovisysteemi koska en voi sietää suihkuverhoja."
Nyt: "Olkoon verho tuossa toistaiseksi, keskityn suihkuoven mietintään myöhemmin."
Ja pyykkikone:
Ensin: "En halua pyykkikonetta näin ahtaaseen kylppäriin, se tulee keittiöön".
Nyt: "No tuossahan tuo mahtuu ihan hyvin olemaan".
MAKUUHUONE
Ensin: "Vähän liian levottomat ja tummat nuo tapetit, taitaa mennä vaihtoon".
Nyt: "Tykkään näistä tosi paljon! Kiva, että makuuhuoneessa on selvästi eri tyyli ja väri kuin muualla asunnossa!"
Sain muuten vihdoin sängyn..! ☺️ Olen nukkunut lattialla Ikean patjalla viimeiset kolme vuotta ja olin kyllä varautunut ostamaan sängyn uuteen kotiin, mutta sisareni ilmoitti olevansa vaihtamassa sänkyä ja lahjoittavansa mielellään vanhan sängyn ja (Tempur!)-patjat minulle. Nyt ne ovat viimein luonani :)
Seuraavana hankintalistalla (mutta ei korkealla prioriteetilla) ovat päiväpeite ja mahdollisesti mätsäävät pussilakanat. :)
UUSI VALAISIN
Edellisen omistajan jättämä mummo-tyylinen lamppu sai viimein väistyä, ja jaksamatta sen kummemmin miettiä lamppuasioita päädyin ostamaan olohuoneeseen tämän valaisimen Prismasta. :) Eihän tähänkään mennyt kuin 3,5 kuukautta.
Asennus vain ei mennyt ihan nätisti koska - - no, nyt tulee tunnustus: en ole koskaan itse asentanut kattolamppua 🙈🙈🙈 (joo, tiedän!) ja avuksi tullut sisareni mies ei jaksanut alkaa purkaa katossa ollutta koukkukantta. Tämän valaisimen kiinnitys/sokeripalasysteemi olisi kaiketi pitänyt asentaa katossa olevaan koloon. Ehkä opettelen jossain vaiheessa itse kiinnittämään tuon oikein - mutta siihen asti katselen lamppua tuollaisena - tai ostan koukkukanteen asennettavan valaisimen...! 😅
Koska minulla on taipumus kerätä tavaraa sinne, missä on vapaita pintoja tarjolla, päätin, että pidän olohuoneen pinnat minimissä jotta vältän epämääräisen sälän kertymisen. Edes jossain määrin. Olen aina ollut kirjahyllyihminen, ja kirjahyllyttömyys tuntuu tavallaan jopa hävyttömältä. Kyllähän mulla nyt pitäisi olla kirjahylly, kirjailijan tyttärellä...! Mutta tänne ei tule kirjahyllyä. Ainakaan nyt. (Kuka tietää, mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.)
Olohuoneen ainoa säilytyskaluste on senkki. Kun kesällä tyhjennän Maarianhaminan asunnon, tuon sieltä tänne sohvan, mattoja ja pikkuisen sohvapöydän. Luulen, että olohuone tulee jonkin aikaa pärjäämään sillä. Kaikki tammikuiset suunnitelmani ovat haihtuneet osin realiteettien (oikeasti: mihin tässä huoneessa saisi nukkumasopen...?) ja osin taloudellisten seikkojen nimissä. Nyt kun must-hankinnat eli ruokapöytä, tuolit ja senkki on hankittu, kohdennan resurssit mieluummin keittiöön. ❤️ Mulle kodin tärkein tila.
Hyvää pääsiäistä Kööpenhaminasta.
Lähdin tänne vähän spontaanisti tervehtimään Kalastajaa, joka on täällä töissä. Matka on jo ehtinyt käynnistää monenlaisia ajatusprosesseja, ja oltuani ensin sitä mieltä, että enhän mä voi tänne lähteä kun en lähtenyt Kreikkaankaan, tuntuu pieni maantieteellinen etäisyys kotiin nyt lopulta ihan hyvältä.
En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ostanut kotia, en remontoinut, en tehnyt suuria huonekaluhankintoja enkä ylipäänsä oikeastaan miettinyt, että ostan jotain joka on pysyvää. En tiedä, saatteko kiinni siitä, mitä ajan takaa. Tekemisiäni, tai sanotaan paremmin sijoituksiani on aina leimannut väliaikaisuuden, keveyden ja "kunhan nyt jotain" -henki. Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen. Tämä on totuus, eikä välttämättä millään lailla imarteleva. Matkustus on ollut minulle tärkeintä elämässä niin kauan kuin muistan, olen säästänyt matkustamiseen jo 15-vuotiaana kuukausirahastani. 
Viime vuosina kodin merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja vahvistua. Huomasin, että oikeasti kaipaan kunnon kotia ja jotain pysyvää. Paikkaa, johon sitoutuisin ja jonne olisi ihana aina palata. Maarianhaminan koti oli pitkään sellainen, mutta rehellisyyden nimissä, en mä siihen koskaan panostanut. Miksi olisinkaan, kun kyseessä oli vuokra-asunto ja asunto, josta koko ajan tiesin, että en tule siellä täysipäiväisesti enää asumaan muuttaessani Tampereelle. Yhtäkään sisustuselementtiä en ole siellä miettinyt vaan ollut vain iloinen, kun sain työkaverilta ilmaiset tuolit tai löysin Hobby Hallilta edullisen senkin eteiseen. Se toimi siellä.
Mutta tästä on nyt yli 15 vuotta. Yli viisitoista vuotta. Olen muuttunut ja kasvanut, ja nyt halusin viimein oman kodin, jonka laitan sen näköiseksi että viihdyn siellä vaikka loppuelämäni. Se ei tarkoita kalleinta mahdollista vaan se tarkoittaa harkittua. Se tarkoittaa sydämellä valittua.
(Nyt jos joku kysyy, enkö sisustanut mun ja entisen puolisoni kotia, niin vastaus on en, ja tämä pelkästään positiivisella nuotilla. Ex-miehelläni oli paljon tarkemmat visiot kodin sisustuksesta ja itselläni taas ei, joten mä sisustin vain omat meikkinurkkaukseni. ❤️ Tämä sopi meille mainiosti. Paitsi ihan kaikki meikkiratkaisuni eivät sopineet, kuten jo valmiiksi ahtaaseen nurkkaan ängetty Ikean Hemnes-lipasto vain, että mun purnukat mahtui jonnekin säilytykseen... 😆)
Nyt mulla on koti, ja se tuo minulle valtavasti iloa.
Kuitenkin... vaikka kerroin, että aion laittaa ja remontoida kotia todella hitaasti - koska mihin minulla olisi kiire? - asiat ovat kuin varkain päässeet karkaamaan lapasesta.
Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht'äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.
Sitten menin vielä varaamaan Kreikan matkan ja soppa kiehui yli.
Pysähdyin. Mitä ihmettä olin tekemässä?
Tajusin yrittäväni mahduttaa samaan pussiin entisen elämäni, jossa saatoin vapaasti matkustaa kun siltä tuntui, sekä uuden elämän kodinomistajuuteen liittyvine vastuineen. Tai vastuineen ja vastuineen, eihän remontointi tai uuden ruokapöydän ostaminen ole kenenkään kodinomistajan velvollisuus, mutta enkö ollut halunnut sitoutua kodin laittamiseen? Kyllä olin.
Tajusin, että olin tehnyt jotain harkitsematonta ja peruin Kreikan matkan. Vedin henkeä. Mitä haluan nyt tehdä? Mitä haluan oikeasti tehdä - ja onko tässä kiire yhtään minnekään? Kiire Kreikkaan - tai uuden keittiön hellan äärelle..?
Kreikan matkan peruuntuminen laittoi liikkeelle tarpeellisen dialogin pääni sisällä, ja se dialogi tuntuu edistyneen ja tervehtyneen täällä Kööpenhaminassa. Vaikka tämäkin matka ahdisti, tunnen nyt, että oli hyvä päätös lähteä. Taloudellisesti matka ei juuri eroa kotona oleilusta, mutta tuntui väärältä lähteä, koska.... no, se keittiö.
Nyt kun olen saanut konkreettista etäisyyttä kodin asioihin mieli on selvästi rauhoittunut ja jotkin ajatukset kirkastuneet. Ensinnäkin... vaikka minulla on nyt koti jota rakennan, ei se poista syvää rakkauttani matkustukseen. Eikä siinä ole mitään väärää. Olisinko muka huonompi kodinomistaja, jos tykkään matkustaa? Mun syyllistäjä-puoli ilmeisesti yritti viestittää jotain tämän suuntaista. Se taas on totta, että en voi samaan aikaan remontoida ja matkustaa entiseen tapaan. Näitä ei voi yhdistää.
Lopulta kaikessa on tietysti kyse priorisoinnista. Mikä on tärkeää ja millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää elämän laatua. Kodikas, just mun näköinen keittiö on minulle todellakin tärkeä asia, mutta miksi se pitäisi väkisin juntata valmiiksi tietyssä aikataulussa ja juuri nyt, jos oikeanlainen keittiö ei ole vielä edes löytynyt? Puhumattakaan siitä, oliko minulla rahaa toteuttaa keittiöremontti heti puolen vuoden sisällä asunnon ostosta..? Oikeasti vähän naurattaa tämä oivallus - mun pää oli vain päättänyt, että remontti tehdään ennen kesää *rkele, ilman että olin perusteellisesti selvittänyt, mitä uusi keittiö ylipäänsä maksaa. (Ja sehän maksaa paljon enemmän mihin olin varautunut.)
No, lainaa voi ottaa lisää, mutta ehkä olennaisempi kysymys on: pitääkö sun tehdä tämä just nyt? Ja sitten luopua muista sinulle tärkeistä ja iloa tuovista asioista kuten matkoista ja vaikka siitä, että voit ostaa ruokakaupasta joka viikko tuoreita vihanneksia ja kalaa?
Vastaus on, että ei mun tarvitse, ja kyllä mä olen ollut kiirehtimässä keittiön kanssa vailla mitään järkevää perustelua. (Vai oliko perustelu vain se, että en jaksa enää tiskata käsin..? 😂)
Kun ostin asunnon, minusta tuntui, että keittiö on niin hirveä, että haluan remontoida sen mahdollisimman pian. Tämä oli mun vilpitön tunne, keittiö oli kamala. Mutta nyt mä olen tottunut siihen. Ei se mikään ihannekeittiö edelleenkään ole, mutta se on ihan toimiva keittiö jossa ruoat valmistuvat ja kahvit keittyvät.
Nyt mä vedän henkeä ja suostun siihen, että ei ole kiire. Ja siihen, että mun koti ei katoa mihinkään eikä ole yhtään sen vähemmän tärkeä, vaikka välillä matkustan Kööpenhaminaan tai vaikka sitten Kreikkaan.
Lyhyesti Kööpenhaminasta...
Täällä on tosi kylmää - olisi pitänyt muistaa edellisestä kevätvisiitistä.
Tanska on kallis maa, mutta elintarvikkeet onneksi jopa edullisempia kuin Suomessa.
Olen ollut täällä elämäni aikana ehkä seitsemän kertaa ja tykkään kaupungista tosi paljon.
Sain lainaksi pyörän ja huristelen joka päivä tutustumaan johonkin uuteen kaupunginosaan.
Kalastaja on täällä töissä useammankin pätkän tänä vuonna joten voi olla, että pyrähtelen Köpikseen vielä kesällä ja syksylläkin.
(Kuka on Kalastaja? Hän on mun miesystävä.)
Kotipäivitys: mun ruokaryhmä on vihdoin koossa..!
Viihtyisän keittiön ohella ruokapöytä on mulle kodissa tärkein asia.
Olen haaveillut isosta ruokapöydästä niin kauan kuin muistan, ja vaikkei tämä uusikaan mikään massiivinen ole, sen ympärille mahtuu kahdeksan ihmistä. ❤️ Toivon mukaan pöydästä tulee iloisten illalliskutsujen ja muiden mukavien sosiaalisten hetkien näyttämö.
Ruokaryhmän paikka on eteisen ja olohuoneen kulmauksessa. Tämä ikkunaton nurkka ei minusta olisi oikein sopinut mihinkään muuhun tarkoitukseen, ajattelin jo asuntonäytössä, että tuohon kohtaan tulisi mun ruokapöytä jos tämä olisi mun koti. :)
(Valaisimia en ole saanut vielä hankittua, ne eivät ole näemmä korkealla prioriteetilla... :D)
Rakastan mun ruokapöytää. Ja tämän löytyminen oli lähes sattumaa..!
Kuten edellisessä koti/remonttipostauksessa kerroin, aloin jo menettää toivon löytää ihannepöytäni, jossa pyöristetyt reunat, siro olemus ja 200 cm pituus kuuluivat tärkeimpiin ominaisuuksiin. Olen äärimmäisen mustelmaherkkä sekä hyvin kömpelö ihminen, joka jatkuvasti törmäilee huonekaluihin, minkä puolesta välttelen kodin sisustuksessa teräviä kulmia. Teräväreunaiset pöydät eivät ole minua varten. Suuremmissa pöydissä pyöristetyt kulmat ovat kuitenkin yllättävän harvinaisia, eikä huonekaluliikkeistä muutenkaan löytynyt pöytää, joka olisi täyttänyt kaikki toiveeni.
Olin jo alkanut henkisesti hyväksyä toisenlaisen pöydän hankintaa, kun sitten tämä juuri toiveideni mukainen pöytä oli yhtäkkiä edessäni! Olin Vepsäläisellä ihan muissa asioissa, katsomassa erästä senkkiä, kun ruokapöydät tulivat myyjän kanssa puheeksi. Olin aikaisemmin todennut Vepsäläisen pöydät ihan liian kaukaisiksi mun budjetille, mutta puhelias kun olen, nousi ruokapöytä kuitenkin keskusteluun myyjän kanssa. Kuvailin toiveitani myyjälle, ja huokailin Gazzdan järisyttävän kauniin mutta järisyttävän kalliin Fawn-pöydän perään ("jos voittaisin lotossa....").
Myyjä sanoi: "Huomasitko Gazzdan toisen pöydän tuolla myymälän toisessa päässä? Se on vähän edullisempi". En ollut huomannut. Menimme katsomaan sitä. Vähän edullisempi ei kuitenkaan yhäkään ollut mun budjetissa, ja kaihoisasti katselin pöytää, joka oli kuin suoraan mun pään sisäisestä toivekuvasta. Kerroin myyjälle, ettei tämäkään vielä ollut mun hintatasoa.
Myyjä yllätti minut sanomalla, että he olivat harkinneet tämän mallikappaleen myymistä. Olinko mahdollisesti kiinnostunut ostamaan mallikappaleen? Hinnasta voitaisiin neuvotella. No hyvänen aika, neuvotellaan ihmeessä..!
Hetkeä myöhemmin kaupat olivat syntyneet. 😍
Pöydässä on todellakin aivan täydellisen pyöristetyt kulmat. Tämän täydellisempiä (mulle) ei voisi olla..!
Pöytä on valkovahattua massivitammea ja kooltaan 200 x 90 cm. Nyt kun se on paikoillaan, en voisi olla tyytyväisempi. Tämä on IHANA! ❤️
Entä tuolit..? Sananen niistä. Tai useampikin sana.
Kun kirjoitin edellistä päivitystä, olin ajatellut jatkavani tuolien etsintää ja odottavani järeitä alennuksia, sillä kuuden tuolin setti kaivaa helposti aikamoisen lommon lompakkoon. Olin kuitenkin jo löytänyt yhden oikein viehättävän tuolin Askosta: Avenue.
Muissa huonekaluliikkeissä kierrellessä sekä netissä ruokailuryhmiä selaillessa törmäsin hämmästyksekseni hyvin samannäköiseen tuoliin, se vain oli eri niminen ja eri hintainen.
Long story short, myös huonekalubisneksessä harrastetaan samaa kuin elintarvikealalla (ja toki monilla muillakin aloilla); yksi valmistaja valmistaa tuotteita niin oman brändinsä nimissä kuin muille brändeille. Pirkan monet tuotteet ovat tästä hyvä esimerkki: voit ostaa saman elintarvikkeen toiselta brändiltä kalliimmalla tai Pirkka-brändiltä halvemmalla.
Askon Avenue-tuoli on yhtä kuin ruotsalaisen Rowico-valmistajan Gracy-tuoli. Se on täsmälleen sama. Rowicon Gracy-tuolia myyvät monet huonekaluketjut ja -liikkeet Suomessa, ja sen hinta on 139€ (verhoilematon) tai 149€ (verhoiltu). Asko myy samaa tuolia nimellä Avenue ja hintaan 239€ (kummatkin mallit). 100€ hintaero on jo aika posketon, täytyy sanoa...! Kun ilmaa on hinnassa näin valtavasti, Asko voi laittaa tuoliin näyttäviä alennuksia ja tehdä siitä kuluttajalle (perusteettomasti) houkuttavan diilin, saaden silti vielä oikein mukavat katteet.
Uskomatonta, että he ihan pokkana tälläkin hetkellä myyvät tuolia -40% "alehintaan", ja viereisessä liikkeessä sama tuoli (verhoilematon malli) on normaalihinnaltaankin halvempi.
Tässä kolmisen viikkoa sitten Avenue-tuoli oli Askolla -50% alennuksessa, hintaa jäi 119€. Tuoli veti minua kovasti puoleensa, mutta samalla minua ärsytti oivallus Askon "hintahuijauksesta" ja mietin, pitäisikö minun odottaa, jos tuoli tulisi mojovaan alennukseen esimerkiksi Kruunukalusteessa. Kruunukalusteen kaltaisilla myymälöillä tosin ei juuri koskaan ole Askon (ja Maskun 🙈) kaltaisia 40% ja 50% mega-"tarjouksia".
Sitten eräänä perjantaina näin, että Asko oli laittanut -50% alensa päälle vielä -10% lisäalennuksen. Nyt tuolille jäi hintaa 107,55€.
Se oli enää 42€ päässä Ikeasta katselemastani vaihtoehtotuolista, joita olisin ostanut 2 tai 3 odotellessani ihannetuolin löytymistä.
Päätin tarttua tähän tarjoukseen, ja niin tilasin "Avenuet".
Tehtaalla tuoleja ei näemmä yritetä "naamioida" Avenue-nimen alle edes pakkaustarran vaivan verran, vaan tuolit toimitettiin Rowicon alkuperäispakkauksissa Gracy-nimisinä.
En tiedä tajuaako moni Askon asiakkaista tässäkään vaiheessa, että he eivät ostaneet Askon erityistä Avenue-tuolia vaan Rowicon Gracy-tuolin. Ilmeisesti Askolla luotetaan siihen, ettei asiakas niin tarkasti tutki pakkauksen tekstejä...
...paitsi että kokoamisohjeessa viimeistään Gracy-nimi ei voi jäädä huomaamatta...
On nämä kyllä erikoisia juttuja. Private label -toiminnassa ei ole mitään uutta eikä kyseenalaista, harvemmin kuitenkin yritys, joka ostaa tuotteita myyntiin private label -periaatteella ja brändää ne omalle nimelleen, myy tuotteet alkuperäisen brändin alkuperäispakkauksissa. Sehän vesittää koko private label -idean..! Ei kovin private. 😅
No, mä sain tosi kivat tuolit lopulta ihan siedettävään hintaan...! 🙏🏻 Tai no, ei kai tuoleissa oikein siedettäviä hintoja olekaan, ellei osta kierrätyskeskuksesta. 😬
P.S. Päädyin ostamaan myös sen senkin, jota menin Vepsäläiselle katsomaan. ☺️ Siitä tulee mun olohuoneen ainoa säilytyshuonekalu.
Nyt olen käytännössä tehnyt kaikki tärkeät huonekaluhankinnat kotiini. :) Mulla oli alkuun suuret suunnitelmat vaikka mistä "rakenteista" olohuoneeseen, mutta nyt kun täällä on asunut tovin, on oivaltanut:
a) kyllä tää kelpaa ihan hyvin niilläkin vähillä huonekaluilla, joita mulla oli edellisessä kämpässä ja Maarianhaminan sohvalla, jonka saan kesällä. Ei kaikkea tilaa tarvitse täyttää.
b) ei mulla ole edes varaa ostaa kaikkia huonekaluja uusiksi, jos meinaan tehdä keittiöremontin.
c) taidan sisustaa ennemmin kasveilla kuin lisähuonekaluilla 🌿
Sängyn saan mun siskolta tässä kevään aikana. :) Mutta ihan hyvin voisin jatkaa patjallakin nukkumista. 👍
P.P.S. Uskalsin sitten viimein leikata peikonlehden liaanimaisen varren irti. Pätkin sen maljakkoon ja odotan jännityksellä juurten kasvamista. 🙏🏻
Vähän remontti- ja kodinlaittokuulumisia.
Sitten viime kuuleman on edetty tästä...
...tähän.
Tuo erikoinen tornirakennelma ei ole pysyvä "kukkateline"..! Yritän parhaillaan keksiä minne sijoitan mun liaanimaisena kasvavan peikonlehden, ja se on nyt väliaikaisesti tuollaisen hätärakennelman päällä. (En ole tajunnut tukea peikonlehteä sen kasvaessa, niin siitä on tullut tuollainen roikkuva liaani ja sitä on pidettävä hyvin korkealla).
Myös valaisin on väliaikainen. Asunnon myyjä jätti sen makuuhuoneeseen josta se on siirretty olohuoneeseen, kunnes jaksan paneutua oikean valaisimen etsintään :)
Kodin remontointi etenee juuri niin hitaasti kuin olin kaavaillut, tai ehkä hitaamminkin, mutta juuri tämä tahti sopii minulle. Ahdistun nopeista muutoksista ja ylipäänsä siitä, että on hoppu tai kiveen hakattu aikataulu tehdä jotain, joten hidas tekeminen sopii minulle. Mielikin pysyy mukana. :)
Uudessa kodissani ainoastaan kangastapetit olivat asia, joka täytyi saada hoidettua ensi tilassa. Niitä en kerta kaikkiaan sietänyt enkä halunnut katsella niitä yhtään sen pidempään kuin oli pakko. Koko asunnossa makuuhuonetta ja keittiötä lukuunottamatta oli kangastapetti, makuuhuoneessa tapetin päälle oli jo maalattu edellisen omistajan toimesta. Hänellä remontti-into oli riittänyt vain makuuhuoneeseen, se oli kokonaan remontoitu pari vuotta sitten muun asunnon edustaessa vahvaa 90-luvun alkua. Tapetit olivat kenties jopa vanhemmat....
Tämä on tapahtunut edellisen remonttipäivityksen jälkeen:
OLOHUONEEN ITÄPUOLEN SEINÄN TAPETOINTI
Olohuoneen itäisen seinän vanha juuttikangastapetti yllätti irtoamalla jopa aika helposti. Tai - sen päällimmäinen osa eli itse kangas irtosi. Sen alla oleva paperimainen osa jäi tiukasti kiinni seinään muutamia kohtia lukuunottamatta. Joistain kohdista seinä mureni.
Murentuneet kohdat tasoitettiin ja seinä hiottiin. Hionta tehtiin hiekkapaperilla - aikamoinen homma ja kyllä kropassa tuntui seuraavina päivinä että oli tehnyt jotain...! En muista lihasten koskaan olleen kipeinä niin oudoissa paikoissa ympäri kehoa, etenkin selässä.
Tapetin valinta sujui nopeasti. Olin valmistautunut jopa viikkojen pähkäilyyn ja monien eri liikkeiden kiertämiseen, mutta suureksi iloksi K-Raudan mallistosta löytyi juuri se mun tapetti. Tämä oli onni, sillä jos jokin saa mut stressaantumaan, se on lukuisat vaihtoehdot.
K-Raudassa kun tuli rampattua muutenkin maali- ja työvälineasioilla, niin samalla tuli luonnollisesti tsekattua ensimmäiset tapettivaihtoehdot. Muuten liikkeellä ei ollut minulle väliä, jokin paikka joka myy tapetteja! :) Tiesin haluavani ornamenttitapetin lämpimän vaalean sävyisenä. Valtaosa K-Raudan ornamenttitapeteista oli harmaataittoisia ja viileitä, mutta lopulta myyjä muisti lämpimän vaihtoehdon jota ei ollut heillä hyllyssä.
Vein kotiin kirjan jossa kyseinen tapetti oli näytillä sekä näytepaloja muista kivoista tapeteista. Muut olivat kuitenkin liian harmaita mun makuun.
Kirjan tapetti, Decorama Easy Up kermanvaaleassa sävyssä 9323 puhutteli minua välittömästi, ja kotona tunne vahvistui. Ylemmän näyteliuskan tapetissa olisi myös ollut potentiaalia, jos se olisi ollut lämpimän sävyinen.
Mietin asiaa vuorokauden ja lukitsin valinnan: Decorama 9323 oli mun tapetti. ❤️
Ja nyt kun se on seinällä, en voisi olla tyytyväisempi valintaan. 😍
OLOHUONEEN LÄNSIPUOLEN SEINÄN MAALAUS
Läntiseen seinään tuli maali kangastapetin päälle kuten eteisessäkin. Olohuoneeseen halusin lämpimämmän ja astetta tummemman sävyisen vaalean kuin eteiseen, ja valinta oli jälleen vaikea. Oikeastaan se oli vieläkin vaikeampaa kuin eteinen, sillä eteiseen tullut sävy osoittautui lopulta liian vaaleaksi.
Tämä lukemattomien eri vaaleiden nyanssien keskellä navigointi on ollut lähes tuskaa, vaihtoehtoja on loputtomiin eikä mikään testiliuska auta kertomaan, miltä tulos lopulta näyttää kun koko seinä on maalattu. Eteiseen valikoitunut Tikkurilan Damasti ("pehmeä vaniljainen lämmin vaalea") näytti valmiilla seinillä lähestulkoon valkoiselta. Luonani käyneet vieraat näkevät sävyn myös valkoisena, vaikka se testiliuskoissa sekä Tikkurilan määritelmän mukaan on kaukana valkoisesta.
Olohuoneen seinän sävyn oli tärkeä sopia yhteen vastakkaisen seinän tapetin kanssa. Soittelin jälleen Tikkurilan Maalilinjalle koska valinnan vaikeus raastoi hermojani. Yksi sieltä annetuista vinkeistä, sävy Pergamentti, vaikutti täydelliseltä mätsiltä tapetille.
Ja sitä se olikin!
Valitsin Pergamentin ja totesin, että saman sävyn olisin voinut laittaa eteiseenkin. Tämä on nyt sitä pehmeää, lämmintä vaaleaa jota minulla oli mielessä.
Olohuoneen seinän maalaus oli vielä eteistäkin vaativampi savotta, ja voin nyt sanoa, että olen aika lailla saanut tarpeekseni kangastapettien maalaamisesta. Tai hieromisesta, kuten eteisen maalauksessa auttanut alalla työskentelevä ystäväni sen hyvin ilmaisi. Kangas imee maalia hullun lailla ja maalaus on enemmänkin kankaan huokoisten taskujen täyttämistä maalilla kuin maalin levitystä pinnalle. Pinnasta on todella paljon vaikeampi saada tasainen kuin sileää pintaa maalatessa.
Olohuoneen seinä kylpee luonnonvalossa ja täällä epätasaisuudet paljastuivat kirpaisevalla selkeydellä. Eteisen seinät maalattiin kahdella kerroksella ja siellä on varmasti myös epätasaisuuksia, mutta eteisen hämäryys feikkaa ne heikommin erottuviksi. Olohuoneen seinä maalattiin lopulta neljään kertaan, eikä pinta vieläkään ole täysin tasainen. Etenkin yläreunan rajaus erottuu yhä vienosti erillisenä "palkkina" muusta maalipinnasta. Mutta neljä kerrosta sai riittää minulle, mun kiintiö tuli täyteen..! (Kuvassa on muuten kaksi kerrosta, eli ihan noin pahasti ylärajaus ei sentään enää erotu.)
Pergamentti vs. Damasti.
Tässä näkyy eteisen ja olohuoneen maalien sävyero. Keinovalossa Damasti näyttää vielä valkoisemmalta ja suorastaan kylmältä.
KATTOPALKIN VIIMEISTELY
Eteistä ja olohuonetta erottava kattopalkki koki kovia kun siitä irrotettiin haitariovi. Haitari ei suostunut lähtemään ilman draamaa ja repi palkkiin syvät lommot.
Lommot on nyt tasoitettu ja palkki maalattu.
Palkkia viimeistellessä koin vihdoin, miltä "normaali" maalaus eli sileän pinnan maalaus tuntuu. Ne ovat kuin kaksi eri asiaa.
Sileän pinnan maalaus herätti suurta tyytyväisyyttä, koska se tuntui suunnilleen lomalta kangastapetti-puurtamisen jälkeen. 😀
PYYKKIKONE
Päädyin sitten kuitenkin laittamaan pyykkikoneen kylpyhuoneeseen. Olin kaavaillut laittavani sen keittiöön, koska keittiössä sille olisi niin hyvin tilaa (enkä tykkää täyteen ahdetuista ahtaista kylppäreistä), mutta kun keittiöremontin alku todennäköisesti venyy pitkällekin, luovutin idean suhteen.
Lisäksi löysin pienikokoisen edestä täytettävän koneen, mikä myös helpotti ratkaisua.
Haluan ehdottomasti edestä täytettävän pyykkikoneen, mutta olin siinä uskossa, että niitä on vain standardikokoisina eli yleensä vähintään 60 cm syvyisinä. Tuon kokoinen kone puskisi ulos pyykinpesukoneelle varatusta nurkkauksesta kylpyhuoneessani, ja mitä isompi vehje, sitä ahtaampi tunnelma kylppärissä. Vaikka en varmastikaan tule hengailemaan pesukoneelle varatussa nurkassa eikä käytännön oleilun kannalta ole merkitystä, olisiko siellä 40 vai 60 cm syvyinen kone, sentit vaikuttavat olennaisesti tunnelmaan huoneessa.
Kävi ilmi, että edestä täytettäviäkin on standardia sirompina malleina, ja sellaisen sitten ostin.
Mun ostama Beko-pyykinpesukone on syvyydeltään 44 cm, mutta tätäkin kapeampia löytyy, ainakin Electroluxilta. Mä valitsin Bekon vaikka merkki on minulle täysin tuntematon, koska tässä on hiiliharjaton moottori. Ennen pyykkikoneen hankintaa perehdyin netissä pyykkikoneiden ominaisuuksiin ja vaikutti selvältä, että hiiliharjaton on parempi kuin "tavallinen" vanhemman teknologian moottori. Harjaton moottori on kestävämpi ja hiljaisempi.
Electroluxin erittäin kapea (olikohan vain 34 cm syvä..!) kone tulee tavallisella moottorilla ja pesukapasiteetti taisi olla 4 kg, Bekon koneessa on hiiliharjaton moottori ja 7 kg pesukapasiteetti. Ja halvempi hintalappu :)
RUOKAPÖYTÄ
Olohuoneen valmistuttua seuraavana ohjelmassa oli ruokailuryhmän hankinta. Ruokailutila tulee olohuoneen ja eteisen L-taitteeseen.
Ruokapöytä on minulle kenties koko kodin tärkein huonekalu, sillä olen vuosikaudet haaveillut isosta pöydästä jonka ääreen mahtuu isompikin porukka syömään ja sosialisoimaan. (Ja ahh - kattausten mahdollisuudet..! 😍) Neljä tuolia reunalleen vetävä 8-10 hengen pöytä olisi ollut unelma, mutta se olisi kuitenkin ollut vähän overkill mun asuntoon - eikä mulla nyt rehellisesti koskaan käy 10 hengen kaveriporukoita juhlimassa... :D
Kuuden hengen 90 cm x 200 cm kokoinen pöytä oli lopulta mun tähtäimessä, ja pyöristetyt reunat sen tärkein ominaisuus siron rakenteen ja koristeettoman tyylin ohella. Mieluusti toivoin pöydän myös olevan täysipuinen.
Kävin läpi kaikki Tampereen huonekaluliikkeet eikä toiveiden mukaista pöytää tuntunut löytyvän mistään. Pyöristetyt reunat osoittautuivat kaikkein suurimmaksi haasteeksi: neljän hengen pöydissä niitä näkee, mutta isommissa pöydissä ne ovat harvinaisuus. Mustelmaherkkänä ja kömpelönä huonekaluihin törmäilevänä ihmisenä vältän teräviä kulmia viimeiseen saakka. Olen niin ruhjeherkkä että saan mustelmia jo siitä, kun matkalaukun kahva osuu laukkua vetäessä reiteen.
Teräväkulmaisia vaihtoehtoja
Kun pyöristettyjä reunoja ei vain alkanut tulla vastaan aloin jo luovuttaa ja miettiä tulevaisuutta mustelmaisena pöydänomistajana. Muutkaan haavepöytäni speksit eivät toteutuneet yhdessä pöydässä. Löysin muutamia ihan kivoja teräväkulmaisia pöytiä ja olin jo henkisesti valmistautunut ostamaan sellaisen ja jopa kestämään raskaat, mustat pöydänjalat.
Sitten kävin Vepsäläisellä katsomassa eteiseen kaavailemaani senkkiä. Ruokapöytiä en ollut edes ajatellut katsella sieltä, sillä en uskonut Vepsäläisen design-pöytien mahtuvan budjettiini. Mutta kuinka ollakaan, Mun Pöytä löytyi juuri sieltä..! Gazzdan Stafa-pöytä (ylemmässä kuvassa) on valkoöljyttyä tammea, se on 190 x 200 kokoinen ja ympärille mahtuu 6-8 henkeä. Normihinta karkasi kyllä yli budjettini, mutta kävi ilmi, että myymälä oli harkitsemassa mallipöydän myymistä. Hetkeä myöhemmin olin neuvotellut siitä kaupat mukavaan hintaan! :)
Tuolit ovat vielä hankkimatta, mutta vaihtoehtoja on jo listoilla eikä niiden suhteen ole yhtä suurta haastetta kuin pöydän. Tuoleista joutuu helposti maksamaan moninkertaisen hinnan pöytään nähden kun niitä hankkii 6-8, joten todennäköisesti teen niin, että ostan nyt alkuun muutaman kivan tuolin ja niiden seuraksi edullisia jakkaroita (vinkki Instagramissa..! 🙏🏻), ja ihannekokonaisuuden vasta myöhemmin kun tulee vastaan hyvä tarjous.
Lopuksi keittiö-update.
En ole löytänyt keittiövalmistajien tarjonnasta toistaiseksi sellaista keittiötyyliä, joka heti olisi tuntunut omalta. Kuvittelin tilaavani keittiön maaliskuun aikana, mutta koska oikealta tuntuvaa keittiökokonaisuutta ei ole löytynyt, remontin alku siirtyy. Minulla ei ole kiirettä ja vaikka tiskikoneettomuus vie hermoja, pelkkä astianpesukone ei ole syy kiirehtiä näin tärkeän kodin tilan toteutusta.
Olen jopa alkanut pohdiskella sitä mahdollisuutta, että pidän nykyiset kaappirakenteet ja remontoin tasot ja välitilan ja maalautan ovet sekä vaihdan vetimet. Vaikka nykyisen keittiön tyyli ei todellakaan ole mun juttu, olen huomannut pitäväni kaappien ja laatikoiden sijoittelusta ja koosta. En periaatteessa muuttaisi kaappien suhteen mitään jääkaapin viereistä vetolaatikostoa lukuunottamatta. Hellan vieressä pitäisi myös olla enemmän laskutilaa, mutta silloin jääkaappi pitäisi siirtää ikkunan viereen ja ikkunan viereinen kaappi (josta kaavailen siivouskomeroa) pitäisi poistaa.
Mitä pidempään nykyistä keittiötä käytän, sitä selkeämmin minulle kirkastuu, mitä toiminnallisia ominaisuuksia ja rakenteita unelmakeittiööni haluan. Mikä toimii nykyisessä rakenteessa ja mikä taas puuttuu tai on hankalaa. Tuntuu, että kiireettömyys on tässä projektissa vain eduksi :)
Seuraavaksi siirryn pureskelemaan eteisen ratkaisua kaappeineen.
Törmäsin Instagramissa kauneusvaikuttajien haasteeseen, jossa kerätään varoja Mieli Ry:n mielenterveystyöhön. Haasteessa vaikuttajat tekevät vihreän meikin, jonka myötä he jakavat tietoisuutta kampanjasta ja mielenterveystyön tärkeydestä. Keräykseen voi osallistua täällä.
Minä en tehnyt vihreää meikkiä, mutta osallistun silti. Tärkeä asia.
Minun haastemeikkini on oma tavallinen arkimeikkini. Tämä olen minä, kun ajattelen itseäni. Tältä minä näytän ja kaikkien värikkäiden meikkivuosien jälkeen tällaisessa meikissä minulla on hyvä olla. Olen yhä värikäs, nyt vain eniten sisällä päin. 💜💛🧡
Värit merkitsevät minulle paljon. Vaikka olen ehkä aina ollut räväkkä ja siinä mielessä toisten silmissä värikäs persoona, värit laajempine sävyineen tulivat elämääni vasta kun päälle 2-kymppisenä toivuin vaikeasta masennuksesta. Muistan aina tunteen, kun yhtäkkiä harmauden keskellä aloin nähdä taas värejä, ja lopulta päävärien keskellä hienovaraisia nyansseja. Elämäni värittyi, kirkastui ja onnellistui. Värit tarkoittivat myös itsensä arvostusta ja parempaa tuntemista.
3-kymppisenä värit tulivat myös kasvoilleni. Meikkasin monta vuotta todella värikkäästi, enkä voinut kuvitellakaan mitään beigeen tai ruskeaan vivahtavia sävyjä. Minäkö pliisu beige... Sitten värikäs kausi rauhoittui iän tai silkan laiskistumisen myötä, ja palasin hiljalleen hillittyjen värien ja yhden sävyn harmonioiden äärelle. Nyt silmämeikissäni vaihtelevat kuparin, kullan, korallin, toffeen ja hehkuvan beigen sävyt. Teen meikin usein yhdellä ainoalla sävyllä, jota levitän koko luomelle ja luomivakoon. Vain kulmaluulla on aina oma, nudevaalea sävynsä.
Tässä on esimerkki yhden sävyn meikistä. Silmäluomilla on hohtavaa taupe-beigeä Laveran Lovely Nude 01 -luomiväripaletista.
Muut meikin tuotteet:
(Meikkipohjaa minulla ei itse asiassa ole lainkaan, kasvoilla on erään uuden sarjan sävyttävä, suojakertoimellinen seerumi (!), josta pääsen kirjoittelemaan ensi viikolla.)
Jotkin hohtavat luomivärisävyt näyttävät meikissä multi-sävyisiltä, riippuen siitä missä kulmassa valo niihin osuu. Myös silmän luusto varjoineen vahvistaa efektiä. Minun silmissäni hyvin monet hohtavat beigen ja taupen sävyt saavat luomivaossa punertavan sävyn. Tässäkin meikissä näyttää siltä, kuin luomilla olisi kahta eri rusehtavaa sävyä, viileämpää ja punertavampaa. Mukava efekti ja tekee meikistä vivahteikkaamman.
Harvoin jaksan enää tehdä erillisiä varjostuksia. Suosin ylipäänsä hyvin helppoja "wash of colour" -tyyppisiä meikkejä joissa yksi sävy dominoi.
Kun jutun teemana on mielenterveys, kytkeytyy Laverakin siihen löyhästi minun elämässäni. Uskokaa tai älkää... :D En liittäisi tarinaa tähän, jos se ei todella olisi itselleni merkityksellinen.
Lavera oli ensimmäinen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka kanssa aloin tehdä säännöllistä yhteistyötä blogini kautta. Puhutaan vuodesta 2009. Tämä tekee Laverasta ylipäänsä merkin, jonka kanssa minulla on pitkäaikaisin työsuhde. Lavera ei ollut pelkästään kiinnostava luonnonkosmetiikan brändi, vaan sen taustalla oleva maahantuoja oli nuorekas ja sympaattinen perheyritys, jonka kanssa lähennyin melkein kuin itsestään. Ihmiset siellä olivat poikkeuksellisen välittömiä, helpostilähestyttäviä ja myöskin innostuneita. Ehkä meitä yhdisti jokin "etäisen asialliset työsuhteet" ylittävä, jopa lapsenomainen into asiaan. Luonnonkosmetiikka oli juuri tekemässä suurta breikkiään..! En tuntenut yrityksestä ennestään ketään, ja silti minua, tuoretta meikkibloggaajaa vailla mitään statusta, kohdeltiin erityisellä lämmöllä kuin olisin vanha tuttu.
Vuosien varrella minusta tuli osa Lavera-tiimiä. Olin kuin ulkojäsen joka kuului perheeseen vailla virallista työsuhdetta. Tein Laveralle messu- ja tavaratalokeikkoja ja kirjoittelin tuotteista blogiin. Perehdyin kuin huomaamatta sarjaan läpikotaisin.
Vuosi 2019. Kymmenen vuotta minun ja Laveran ensikohtaamisesta. Olen eronnut, yksinäinen ja suurten elämänfilosofisten kysymysten äärellä. Kriiseillä on kyky hajottaa, mutta pirstaleista voi myös syntyä uusi, paremmin koottu kokonaisuus. Olin hajonnut ja mietin vaihtoehtoja rikkoutuneen elämäni korjaamiseen. Jos jotain tiesin niin sen, että en enää halunnut tehdä töitä yksin. En enää halunnut olla tiimini ainoa jäsen ja itseni ainoa työkaveri. Jos jatkaisin niin, en koskaan eheytyisi. Yksityisyrittäjyys oli oppi, jonka karvaan läksyn opin pitkän kaavan kautta.
Minä halusin takaisin työyhteisöön. Olin jopa valmis luopumaan blogista kokonaan. Halusin vain muiden luokse, pois pomon nimeltä Sanni alta.
Otin yhteyttä Laveran maahantuojaan. "Hei. Olisiko teillä minulle töitä? Sellaisia oikeita, pysyviä töitä?"
Ja heillä oli. ❤️
Se oli yksi parhaita polunhaaroja elämässäni.
(Blogikaan ei lopulta kuollut vaan vahvistui kirjoittajansa välikuoleman seurauksena. Ja minä olen nykyään Suomen mitä-ilmeisimmin perehtynein Lavera-asiantuntija ja kouluttaja. Ja kaikki on lähtenyt siitä, että pyysin 13 vuotta sitten Laveran meikkejä testiin blogiini, jota luki 300 ihmistä. 💕)
Voin myös paljon paremmin kuin vuonna 2019. 🥰
Vielä tämä. #meikkimielenterveydelle voi myös olla meikittömyyttä.
Meikki on ollut minulle vahva osa identiteettiä ja nuorempana osa itsetuntoa, jotain aivan ehdotonta, jota ilman en ollut yksinkertaisesti minä. Vanhempanakin tuntui todella riisutulta näyttäytyä julkisesti ilman meikkiä. Se oli vähän kuin olisi unohtanut paidan päältään.
Edelleen rakastan meikkaamista ja pidän vilpittömästi meikatusta versiosta itsestäni. Meikattu Sanni on se Sanni jonka näen mielessäni. Mutta - yhtä usein viihdyn myös täysin meikittä. Nykyään meikitön minä on minulle myös ihan rakas minä. Ehkä se tosiaan on valjumpi ja mietopiirteisempi kuin meikattu, mutta yhtä kaikki, kyllä sekin olen minä. Ja voin ihan mielelläni lähteä kauppaan ja ihmisten ilmoille ilman meikkiä ilman että tuntuu, että pusero jäi kokonaan pois päältä.
Saattaa todella olla niin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä syvemmin hän itsensä hyväksyy ja itsestään tykkää. Suhde itseen pehmenee. Omalla kohdalla tunnen niin ja toivon kovin, että moni muukin kokee näin.
Meikkaajat mielenterveyden hyväksi -keräykseen voi osallistua 22.3. saakka. Potin löydät täältä.
Aiemman kirjoitukseni mielenterveydestä sekä omasta terapiamatkastani löydät täältä.
