Tammikuun idoli on pehmoankkani Nassukka.

Nassukka on noin 28 vuotta vanha. Sain sen lahjaksi mummoltani kun olin hyvin pieni, enkä muista tarkalleen minkä ikäinen silloin olin. Alle 5-vuotias kuitenkin.

Nassukka on minulle hyvin, hyvin rakas.

Vaikka olin pieni, muistan ihmeen kirkkaasti hetken, jolloin sain Nassukan. Minulla oli nimipäivä, ja mummo oli luvannut ostaa minulle lahjan. Mummo oli sellainen, osti lahjan nimipäivänäkin. Äitistä se oli vähän turhaa, ei nimipäivänä kuulema ole mitään perusteita saada lahjoja. ^_^ Mutta mummo osti kuitenkin.

Menimme yhdessä lelukauppaan. Saisin valita mitä halusin, mutta ei mitään kallista tietenkään.

Silmäni osuivat hellyttävään ankkaleluun. Se roikkui muovipakkauksessaan vaippaikäisille tarkoitettujen Infa (nyk. Ainu) -tuotteiden keskellä. Muistan elävästi tutun Infa-keinuhevoslogon, ja sen alla tekstin: Nassukka. Ja jostain täysin selittämättömästä syystä luulen muistavani ankan hinnankin; 12 markkaa.

Minä tahdoin Nassukan, vaikka se oli varmaan tarkoitettu vielä pienemmille lapsille kuin itse silloin olin. Olin niin onnellinen, kun sain sen. Nassukan sisällä oli koneisto, joka sai Nassukan vaakkumaan kun lelua käänsi tai ravisti. Nassukka vaakkui vielä heikosti, kun olin lukiossa. Nyt koneisto on hiljentynyt kokonaan.

Olen 31-vuotias, mutta nukun yhä välillä Nassukka vierelläni. Miehen kanssa nukkuessa en aina uskalla ottaa Nassukkaa viereen, ettei se vaikka murskaantuisi miehen alle. Ihan tyhmää, mutta haluan suojella Nassukkaa. Jos olen peloissani, Nassukka suojelee minua. Kärsin varhaiseen aikuisikään saakka aivan hirveästä pimeän- ja hiljaisuuden pelosta, ja pehmoleluarmeijani Nassukan johdolla suojasi minua yön aikana. Ilman Nassukkaa en olisi varmasti edes pystynyt nukahtamaan.

Onko teillä vielä pehmoleluja vuoteessa tai esillä kotonanne, vaikka olette aikuisia? (Omien lastenne leluja ei nyt lasketa. ;)) Mikä on rakkain pehmolelunne? Millaisia tarinoita niihin liittyy?

Edit. Aivan ihania lelutarinoita teillä! Luen niitä täällä tosi liikuttuneessa tilassa.

Joulukuun idoli on maapallon toisella puolella joulua viettävä sisareni O.

En täällä blogissa juurikaan kirjoittele mistään yksityiselämäni asioista, eivätkä ne meikkiblogiin kuulukaan, mutta teen nyt poikkeuksen nostamalla sisareni kuukauden idoliksi. Minulla on häntä niin ikävä. En ole nähnyt häntä tai puhunut hänen kanssaan pian vuoteen, ja edessä on ensimmäinen joulu jonka perheemme tulee viettämään "vajaana". Sisareni on asunut ulkomailla jo monta vuotta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun hän ei tule jouluksi Suomeen.

Sisareni O elää hyvin erilaista elämää kuin muu perheeni. Hän on niin sanotusti hypännyt pois perinteisestä oravanpyörästä, ja elää tällä hetkellä "tien päällä". O:n elämässä tärkeitä eivät ole työpaikka, ura, tilin kate ja tulevaisuuden suunnitelmat, vaan hetkessä eläminen, ekologiset arvot, kestävä kehitys ja ruohonjuuritasolla vaikuttaminen.

Meillä on niin hassu perhe. Hassu ja ihana. Kaikki olemme niin erilaisia, mutta me muut olemme totaalisia yhteiskunnan rutiineihin jymähtäneitä taviksia O:hon verrattuna. Kun minä istun peilipöytäni ääressä miettimässä, mitä luomivärejä tänään käyttäisin, istuu O mangopuun oksalla viidakossa ja filosofoi jonkun  kylän vanhimman kanssa. Tai kun minä tuskailen pitkän lämpimän suihkun jälkeen sitä, että muualla asunnossa on niin kylmää, peseytyy O vadillisella kaivosta nostettua kylmää vettä vallatun talon reikäkattoisessa kylpyhuoneessa. Ja on tyytyväinen.

O on tehnyt sen, mistä minä vain haaveilen, mutta en uskaltaisi. Irrottautua kaikesta ja vain mennä. Mennä minne tuuli, ihmiset ja tilanteet vievät. O on nähnyt paikkoja, joita minä en tule koskaan näkemään. Hän pääsee osaksi elämyksiä, joita minä en osaa edes kuvitella. Minä missaan kaiken sen täällä peilipöytäni ja MacBookin ääressä.

Ihailen O:ta, mutta samalla olen myös huolissani. Eikö seikkailijankin pidä joskus asettua aloilleen? Voiko sitä vain ylittää maiden rajoja loputtomiin? Täytyyhän jokaisen kuulua jonnekin...?

Tiedän, että O on onnellisimmillaan maailmalla, mutta itsekkäästi silti kaipaan häntä tänne ja olen surullinen, etten näe häntä tänä jouluna. Joulu on aina merkinnyt minulle aikaa perheen kanssa. Jouluisin me kaikki olemme kokontuneet ja kertoilleet miten itse kunkin vuosi on mennyt. O:n kertomukset ovat aina olleet aivan erityisen mielenkiintoisia, jänniä ja erikoisia. Näemme O:ta niin harvoin, että tuntuu kuin hänen äänensäkin olisi joka kerta muuttunut erilaiseksi ja kokemusten karhentamaksi. Hän on kuin tuulen tuivertama aavikkopensas joka pyörii sisälle taloon tomuisena ja matkan rispaannuttamana, viipyy hetken ja lähtee taas seuraavan tuulen mukana.

Toivon, ettei minun tarvitse odottaa ensi jouluun ennenkuin kuin kuulen hänen käheän naurunsa taas.

Olet kovin rakas, O. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne kauas.

Lokakuun alussa tuli vuosi täyteen siitä, kun aloitin työskentelyn kosmetiikkamyyjänä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin aloitin silloin harjoitteluni, ja tammikuussa siirryin vakituiseksi työntekijäksi.

Nyt seuraa pitkähkö postaus ensimmäisen vuoden kokemuksista.

Vuosi on mennyt hurjan nopeasti. Tuntuu siltä, että olen aina kuulunut tälle alalle, mutta toisaalta myös siltä, että olen vasta ihan alussa ja opittavaa on vielä hirveästi. Liikkeessä on tuhansia tuotteita, ja minun pitäisi tuntea koko valikoima. Jokainen ymmärtää, että näin moni tuote ei tallennu mieleen vielä vuoden aikana. Mutta hyvällä mallilla ollaan....! Nyt olen aika hyvä kosmetiikkamyyjä, mutta viiden vuoden kuluttua voin olla jo erinomainen.

En myöskään ole mikään ekspertti ihonhoidossa, sillä en ole kosmetologi. Perusasiat ovat hallussa, ja niillä pärjään useimpina päivinä, kuten tässä postauksessa pohdiskelin. Mutta voin myöntää, että kun minulle eräänä päivänä tuli asiakas, joka pyysi apua miliumiensa hoitoon, jouduin ohjaamaan hänet kosmetologikollegani luokse.

Vaikka iho-ongelmat ovat tutumpia kosmetologeille, niin yhdessä asiassa olen kuitenkin parempi kuin työtoverini. Se on ainesosatietämys. Vaikka kosmetologien opintoihin kuuluu jonkun verran ainesosaoppia, ei kukaan minun työpaikallani ymmärrä ainesosista yhtään mitään, minua lukuunottamatta. Jotkut kollegani ovat tunnustaneet, että heitä ei vain kertakaikkiaan kiinnosta puteleiden tarkka sisältö. Heille riittää se tieto, mitä pakkauksessa sanallisesti kerrotaan tuotteen tehoista, siis "kosteuttaa, kiinteyttää, silottaa" jne.

Työkaverini hieman ihailevat mutta samalla myös ihmettelevät kiinnostustani incejä kohtaan. Kun tässä yksi päivä kirjoitin ylös Biothermin uuden voiteen inciä aikeenani tutkia sitä kotona, kollega nauroi että olen minä kyllä hupsu, ja ettei hän tajua miten minua voi oikeasti kiinnostaa. Toisaalta hetkeä myöhemmin hän kysyi minulta, mitkä ainesosat tekevät uudesta Bare Minerals Matte Foundationista matan, ja miten se eroaa alkuperäisestä. Siihen kysymykseen osaan kyllä vastata, vaikka en miliumien hoidosta tiennytkään! :)

Kun valmistuu kosmetologiksi, meikkitaiteilijaksi tai kosmetiikkamyyjäksi ja saa töitä kosmetiikan myyjänä, silloin se "opiskelu" vasta alkaakin. Liikkeiden laajassa tuotevalikoimassa riittää opeteltavaa. Muistan, kuinka kauhuissani itse olin ensimmäisinä viikkoina, kun katsoin loputtomilta vaikuttavia tuoksuhyllyjä. "Miten sinä voit muistaa nämä kaikki?" kysyin yhdeltä etevimmistä kollegoistani. "Kun täällä on katsellut samoja hyllyjä monta vuotta, niin huomaat kyllä että tuotteet vain jäävät mieleen..!" hän naurahti. En silloin meinannut uskoa sitä, mutta nyt tiedän, että näinhän se on.

On turha yrittää ahmia liikaa tietoa kerralla. Harjoitteluni alussa lähdin tutustumaan liikkeen valikoimaan opettelemalla joka päivä uuden sarjan. Luin merkkien koulutuskansioita, tein muistiinpanoja, vaadin työtovereita ja sarjojen konsulentteja pitämään minulle luentoja ja vietin bussimatkat nenä kiinni opintovihossani. Vaikka kuinka luin kerta toisensa jälkeen, mitä tuotteita kuuluu esimerkiksi Biothermin valikoimaan, alkoivat Biothermin purkkirivistöt käydä tutuksi vasta kun olin ollut töissä runsaat puoli vuotta. Aika tekee tehtävänsä.

Myyjillä on luonnollisestikin myös muita tapoja tutustua sarjoihin. Maahantuojat järjestävät muutamia kertoja vuodessa lyhyempiä uutuuskoulutuksia sekä kattavampia peruskoulutuksia. Uutuuskoulutuksissa käydään läpi vain kauden uudet tuotteet ja peruskoulutuksessa tutustutaan valikoimaan perusteellisesti. Uutuuskoulutukset kestävät vain muutaman tunnin ja peruskoulutukset 1-2 päivää.

Koulutukset ovat mielenkiintoisia tapahtumia. Eivät pelkästään siksi, että opimme uutta, vaan merkkien imagon tarkkailun kannalta. Minusta on hurjan kiintoisaa analysoida, millaisen fiiliksen maahantuoja haluaa meille myyjille välittää. Jokainen merkkihän haluaa, että me myisimme ja tarjoaisimme ensimmäisenä juuri heidän tuotteitaan, ja saavuttaakseen tämän tavoitteen heidän on luotava brändistään mielikuva sinä "parhaana" vaihtoehtona. Toiset merkit onnistuvat tässä paremmin kuin toiset.

Erään merkin tilaisuuksissa jo kouluttajat itse ovat päästä varpaisiin viimeisen päälle laitettuja ja kauniisiin, istuviin vaatteisiin pukeutuneita. He puhuvat hymyssä suin, elehtivät innostuneesti ja käyttävät superlatiiveja joka toisessa lauseessa. Tilaisuuksissa esitetään upeita imagofilmejä joiden tarkoituksena on luoda tunnelmaa ja vahvistaa merkin erityistä, trendikästä henkeä. Pompöösiä ehkä, mutta vaikutus? Kuulijalle tulee väkisinkin tunne, että tämä merkki on jotain aivan upeaa, - haluan välittää asiakkaillenikin palan tätä laadun ja luksuksen fiilistä.

Toisen merkin tilaisuudessa valkoisiin labratakkeihin pukeutuneet kouluttajat säästelevät hymyjään, valkokankaalle ei vyörytetä taiteellisia filminpätkiä eikä tuotteita hehkuteta kolmanteen potenssiin. PowerPoint-esitykset ovat värittömiä ja sisältävät vain tarkoituksenmukaisen tiedon. Asiallista, kyllä. Informatiivista, kyllä. Mutta kumpiko tilaisuus jättää meille halun myydä tuotetta? Psykologisesti mielenkiintoista!

Ehkä antoisinta ensimmäisen vuoteni aikana on ollut vakioasiakkaiden saaminen. Vaikka olen vasta myyjän "raakile", uran alkutaipaleella ja edessä paljon kehittymistä, olen saanut muutamia asiakkaita jotka haluavat asioida vain minun kanssani. Se on jotenkin todella liikuttavaa ja tulen siitä mielettömän iloiseksi. Minulla on myyjänä aika persoonallinen tyyli, olen varmasti aika lailla tuttavallisempi ja rennompi - ja ennenkaikkea puheliaampi - kuin monet kollegani, ja tiedän ettei se sovi kaikkien asiakkaiden makuun. Toisaalta ne, joiden makuun se sopii, palaavat mielellään uudestaan palveltavakseni. Parhaat asiakkaani puhuttelevat minua etunimellä ja käyvät välillä liikkeessä vain tervehtimässä minua. Kun kuulee  asiakkaan sanovan ystävälleen, että "Tämä myyjä on oikea löytö!", tietää olevansa oikealla alalla. Ja töihin saapuu aamuisin hymy huulilla.

Skördefest. Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlat.

Sadonkorjuujuhlat kuulostaa ehkä maailman tylsimmältä tapahtumalta. Sitä ne voivat varmasti jollekulle ollakin, mutta Ahvenanmaalla tämä viikonloppu syyskuun lopussa on saaren toiseksi suosituin vuotuinen tapahtuma. Juhlat houkuttavat kävijöitä bussilasteittain myös manner-Suomesta, ja kävijämäärä ylittää 15 000. Kävin Skördefesteillä ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten, ja jäin koukkuun! Minä olen cityihminen 363 päivää vuodesta, ja nämä kaksi päivää omistan heinäpaalien, lehmien ja lampaiden keskellä fiilistelyyn.

Viikonlopun aikana kymmenet maatilat avaavat ovensa, ja kuluttajat pääsevät tutustumaan tuottajiin. Kävijät saavat käteensä kartan ja maatilakuvaukset, joista voi valita mieleisensä vierailukohteet. Tapahtumaan osallistuville maatiloille johdattavat punaiset omppukyltit (tai tomaatit, niinkuin me niitä haluamme kutsua). Tilat ovat avoinna kahden päivän ajan aamusta myöhään iltaan. Kumpparit jalkaan ja menoksi!

Ilta on minusta parasta aikaa käydä maatiloilla. Hämärän laskeutuessa heinäpaalien keskelle syttyvät lyhdyt, ja tunnelmallisempaa ympäristöä syödä vaikkapa bolstaholmburgarea saa hakea. Itsehän en syö lihaa, joten minun valintani on ledholmare - hampurilainen silakkapihvillä.

Ystäväni ottivat viikonlopun aikana tosi kivoja kuvia, joita toivoin saavani julkaista tässä postauksessa. En ehtinyt kuitenkaan saada kuin yhden, joten lisään ehkä kuvia myöhemmin. Kuva Leenasta syömässä ledholmarea olisi piristänyt postausta kummasti! ^_^

Omat suosikkitilani ovat Bolstaholm (jonka päärakennus näkyy ylemmässä kuvassa) ja Limnäs Gård Getassa, Tjudö Vingård sekä Ollas ja Twilightin hevostila Lumparlandissa.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=7gaYWqS0fXU&fs=1&hl=fi_FI&color1=0x402061&color2=0x9461ca]

Toissavuonna uskaltauduin kokeilemaan traktorilla ajamista, ja tällä kertaa ilta Bolstaholmissa huipentui rodeoon...... Kuka väittää, että landella on tylsää? :)

My Little Pony -keräilijälle saattaa kertya muutakin ponikrääsää kuin itse poneja. Mun koti on vuosien saatossa täyttynyt kuin huomaamatta kaikenlaisesta poniaiheisesta tavarasta, joka kuuluisi ehkä enemmänkin jonkun 8-vuotiaan elämään. Toisaalta, onhan olemassa 6-kymppisiä Star Trek -intoilijoitakin joiden koti näyttää avaruusasemalta.... ^_^

Aloitetaan vaikka näistä pehmoista. Tässä kaksi suosikkiani, jotka nukkuvat vieressäni silloin kun poikaystäväni on reissussa.

Parasol-pehmo on vanhinta mallia, olettaisin sen ilmestyneen vuosina 1983-1984 jolloin "normaali" Parasol ilmestyi Rainbow Ponies-sarjassa. Tämä yksilö on ostettu eBaylta ja siinä näkyy liikuttavasti käytön jäljet. Ehkä tämä Parasol on aikoinaan ollut jollekin lapselle hyvin rakas...?

Sunny Daze on G3-mallia. En osaa sanoa tarkasti milloin Sunny Daze -pehmo on ilmestynyt, mutta USAlainen ystäväni lähetti sen minulle joskus vuoden 2006 kieppeillä.

Nämä mukit kuuluvat rakkaimpiin poniesineisiini. Olen ne itse ostanut lapsena joskus 80-luvun loppupuolella. Olen muistavinani jopa hinnankin - 8 markkaa! :) Minulla on mukeja yhteensä 6 kappaletta.

Mukit on valmistettu (tai lisensioitu?) 1986 ja hassuna yksityiskohtana niissä on ruotsinkielinen teksti.

Tämän pehmon nimeä en tiedä, sillä en omista sen normaalia versiota, mutta siihen liittyy mukava tarina. Asuin tuolloin vielä Maarianhaminassa, ja juhlin 26-vuotissyntymäpäivääni kotona työkaveriporukalla. Juhlat olivat ylimmillään, kun poikaystäväni (joka asui mantereella) soitti. Puhelimesta kuului vain, "tuletko avaamaan oven". Minä olin ihan että "minkä oven?" Poikaystäväni piti olla työmatkalla."No tule nyt alas vaan", poikaystäväni sanoi, ja siellähän hän seisoi talon ulko-ovella lumisateessa tämä jättiläisponi sylissään. Hän oli lentänyt Maarianhaminaan yllätysvierailulle. Ikimuistoiset synttärit!

Kunnon keräilijällä on tietysti myös keräilijän opaskirjat. :) Minulla on nämä kaksi Debra L. Birgen toimittamaa kirjaa, ensimmäinen käsittelee lähinnä Yhdysvalloissa ilmestyneitä poneja ja toinen Euroopassa ja muualla maailmassa ilmestyneitä variantteja.

Kirjoissa on kuvat ja hinta-arviot jokaisesta ponista.

Tässä kuvassa brittiversioita amerikkalaisista So Soft -poneista. Nämä yksilöt kuuluivat jo lapsena suosikeihini, ja haaveilin omistavani joku päivä ne kaikki. Tänä päivänä omistan vain kolme, ja se riittää.

Olen luonnollisestikin teettänyt myös ponipostimerkkejä. Nämä merkit on teetetty Ahvenanmaan postilla.

MLP-koru on H&M:ltä. <3

Tämä köntys vasemmalla ei ole mikään leluponi vaan suihkugeeli. Oikealla oleva pesusieni voi olla tuttu joillekin lukijoille tästä juhlalookki-postauksesta, jossa sitä käytettiin aika mielikuvituksellisesti. ^_^

Hammasmuki ja shampoo ovat lahjoja USAlaiselta ystävältäni Pattielta. Hän muistaa minua aina tasaisin väliajoin kivoilla pikku ponipaketeilla, ja välillä vähän suuremmillakin. Pattie on 4-kymppinen ja intoilee itse mangajutuista...! ^_^

No onhan minulla tietty ponihammasharjakin, mutta sen olen toistaiseksi päättänyt säästää käyttämättömänä keräilykappaleena. Tämä tosin olisi arvokkaampi jos se olisi G1 - mutta kuka tietää missä hinnoissa G3-krääsä liikkuu vaikka 10 vuoden kuluttua... ;)

Kun täytin 30, sain ystäviltäni tämän huippusöpön käsinpiirretyn kortin! En tosiaankaan ole kovin aikuinen. :)

Jääkaapin ovessa leiriä pitävät ponimagneetit.

Pattielta saatua; ponireppu (no tuota en kieltämättä ole käyttänyt :p), tarrapakkaus, värityskirja :D ja käsilaukku.

Ponikello eBaylta. <3

Poni-T-paidat. Turkoosin toi sisareni Uudesta Seelannista ja rakastan sitä! Violetin ostin itse Jenkeistä, mutta käytän sitä harvemmin kun se on niin kittana.

Yksi Pattien hassuista lahjoista; ponikarkkia.

Minulla on vielä vaikka kuinka paljon muutakin ponitavaraa, mutta kaikkea en saanut kuvattua kun osa on muuton jäljiltä edelleen varastossa laatikoissa. Kuvaamatta jäivät mm. ponilaastarit (!!), ponipöytäliina, ponijoulukuusenkoriste, ponipussilakanat, ponikukkaro, poniservietit ja lukuisia ponipalapelejä joita ostin jo itse lapsena.

Meillä kotona nämä ponijutut eivät kuitenkaan ole mitenkään näkyvästi esillä. Kylppärissä törmää ponihammasmukiin ja seinällä ponikelloon, ja ponivitriini etsii vielä lopullista paikkaansa uudessa kodissa. Vaikka poneista pidänkin, en haluaisi tehdä koko kodista vaaleanpunaista satumaailmaa. Jos joskus asumme niin isossa kodissa että sinne jäisi sopivasti ylimääräinen huone, niin siitä voisin tehdä pienen ponigallerian ja sijoittaa kokoelmani sinne.

Onneksi Forecassa ei aina ihan olla viivalla vallitsevasta säätilasta.

Ennuste viikonlopulle:

Totuus:

Sunnuntai-illan konsertti oli paras Kentin keikka missä olen ollut, vaikka Gamla Ullevia ei ihme kyllä kuultu. Tunnelma oli aivan mahtava ja täytyy tunnustaa että muutama kyynelkin vierähti Det finns inga ord'in:n aikana. Yhdistän Kentin vahvasti siihen aikaan kun muutin Ahvenanmaalle, ja olen aina toivonut näkeväni Kentin juuri täällä. Ilta oli minulle hyvin tunteellinen. 747:kin kuultiin taas, ja kyllä se vaan saa ihon kananlihalle kauneudellaan eikä kulu vuosien saatossa naarmuakaan.

Tällaisella meikillä olin liikkeellä.

Liikkuvalla luomella MAC Beautiful Iris, luomivaossa MAC Stars'n'Rockets ja Swish, kulmaluulla Revlon Frosty White ja alaluomella MAC Freshwater.

Tänään olisi vielä tiedossa rock-iltama Mustachin tahtiin ja sitten taas paluu punaisella laivalla kotiin.

P.S. Tämä otsikointi on varmasti kuukauden vähiten "myyvä"....! ;)

Taisinkin jo aiemmin mainita, että rakastan aurinkoa. Siis olen ihan hulluna aurinkoon. Tiedän, että auringolle altistuminen on nykyään kasvavassa määrin epäterveellistä, mutta mä haluan fixini. En polta tupakkaa ja juon alkoholia erittäin harvoin ja kohtuudella, joten katson että mulla on oikeus yhteen kunnon terveyttä uhkaavaan päihteeseen. Se on aurinko.

Nyt kun mä olen täällä rakkaalla Ahvenanmaallani, niin mitäs mä teenkään päivisin? Jep, mä otan hirveällä höökillä kiinni alkukesän menetettyjä aurinkotunteja. Eilen ja tänään olen maannut tuntitolkulla aurinkorasvan tuoksuisessa nirvanassa parvekkeella. Kestohymy kasvoilla.

Aurinkomeikki. Siis ei aurinkoon, mutta auringon inspiroima.

Trendissäkin on ymmärretty että oranssia sen olla pitää.

Santen aurinkovoide korkattiin viikonloppuna. Kerron kokemuksia kun ehdin käyttää tuotetta kunnolla ja pitempään.

"Sun, sun, sun, here it comes...."

Tämä kertoo jo aika paljon; olin litistyneenä viimeiseen aurinkoviiruun parvekkeen reunalla kunnes minusta mahtui läikkään enää vain olkapää ja takareisi. Tässä vaiheessa luovutin. Ja menin sisään katsomaan tyytyväisenä rusketusrajojani. :)

Aurinkomeikissä sävyjä MACiltä; liikkuvalla luomella kellankultainen Goldmine, luomivaossa Coppering ja sen yläpuolella Expensive Pink. Kulmakarvan alapuolella Shroom. Rajaukset Eye Kohl Smolder ja mattamusta luomiväri Carbon.

Miten lukijat suhtautuvat aurinkoon? Välttelettekö, vai kirmaatteko ulos biksuissa heti pienenkin mahdollisuuden tullen? Onko rusketus teille tärkeää? Istutteko ulkona mieluummin varjossa vai suorassa porotuksessa? Mä tunnen erään tytön (joka mahdollisesti lukee tätä nyt, terveisiä vaan K:lle!), joka kulkee helteessäkin pitkähihaisissa takeissa ja peittää päänsä huiveilla suojautuakseen auringolta mahdollisimman hyvin. Hänen ihonsa varmasti kiittää 30 vuoden kuluttua, kun taas minä olen ryppyinen ja maksaläikikäs.... ^_^ Se on kenties hinta, jonka maksan aurinkotrippailustani.

Me vietettiin todella ihana juhannus Eckerön Kråkskärissä. Tässä kuvia viikonlopulta.

First things first; juhannusmeikki. Valitsin kiireessä MACin paletistani ne sävyt, jotka sattuivat olemaan vierekkäin. Liikkuvan luomen turkoosi Shimmermoss ja ulkonurkan vihreä Humid ovat viihtyneet keskenään jo aiemminkin, mutta luomivaon kuparipersikkaisen Expensive Pinkin yhdistin näihin sävyihin vasta ensimmäistä kertaa. Ei mikään perinteinen väriharmonia, mutta toimi yllättävän kivasti.

Kråkskärs fritidsområde.

Edes juhannusta ei voi viettää ilman läppärin jatkuvaa läsnäoloa... Se toimi kuitenkin lähinnä musiikin lähteenä.

Juhannuksena lakkaillaan myös kynsiä; vetäisin edellisessä postauksessa esitellyn Sun Worshiperin päälle kerroksen Lumenen läpikuultavaa Aurinkoon-sävyä, joka toi Sun Worshiperille kauniin vaaleanpunaiseen shiftaavan pinnan. Keskisormen lakkaus sitten ehti lohjetakin ennen kuvan ottoa.

Grillimaestro tarjoili meille liekitettyjä maisseja.

Soijanakkia, nam!

Uupuneet auringonpalvojat.

Kesän oranssiin väriteemaan liittyen; koulutuksesta lahjaksi saatu JPG:n MaDame-huulikiilto. Aivan i-h-a-n-a!

Näitä kallioita jään kaipaamaan.

Kun nyt edellisessä postauksessa jo oltiin ysäritunnelmissa, niin jatketaan vielä nostalgiatrippiä toisen jutun verran. :)

Löysin asunnostamme remontin yhteydessä vanhan lattian alta Anttilan kevätkuvaston vuosimallia 1990-jotain. Päivämäärää ei lehtisestä löydy, mutta kuvat ja mainokset sijoittavat lehden jonnekin vuoteen 1992 tai 1993.

Kosmetiikkaa. L'orealin perusihonhoitosarja oli tuolloin vielä nimeltään Plenitude. (Voin vielä jopa muistaa miltä tuo Plenituden puhdistusemulsio tuoksuu.)

Meikkipuolella kaupoista löytyi vielä kaksi 80-luvun suurta (nyttemmin lopetettua) sarjaa, ranskalainen Arcancil ja ruotsalainen Pierre Robert. Max Factorin kynsilakat näyttävät edelleen ihan samalta kuin 90-luvun alussa, nimi Diamond Hard on vain vaihtunut Nailfinityksi.

Katsokaas näitä kännykkämainoksia...! GSM-puhelimet tekivät vasta tuloaan ja suurimmalla osalla ihmisistä oli vielä NMT-luurit. Edit. Tajusin juuri huonon sanavalinnan; "suurimmalla osalla" on vähän liioiteltu ilmaisu, kun kännyköitähän oli vain aniharvalla! Itse tunsin koko yläasteen aikana vain yhden ainoan ihmisen jolla oli kännykkä. Nuorilla kouluikäisillä ei luonnollisestikaan mitään kännyjä ollut.

Hihii, puheaika on ollut peräti 60 minuuttia....!! Huomatkaa myös hinta; halvinkin puhelinmalli on maksanut tarjouksessa euroina 335!

Aurinkosuojavoiteista huomaa myös erittäin hyvin että eletään 90-lukua. Suojakertoimet olivat vielä tooodella pieniä, ja jo 10-kerrointa pidettiin korkeana. Kun minä olin lapsi (tai nuori), 20 oli korkein suojakerroin mitä löytyi. Nykyäänhän suositellaan, että 15 olisi se minimi mitä kaikkien kuuluisi käyttää. Tuollaista kuvan 3- tai edes 5-suojakerrointa ei varmaan enää tänä päivänä kaupoista löydy.

Bonuksena nolouskuva suoraan blogittaren teini-iästä. Mietin pitkään kehtaanko oikeasti väläyttää tämän kuvan mutta noo, menneisyytensä kanssa on elettävä. ^_^ Ja ollaanhan me oikeasti aika herttaisia hirvittävästä tyylistämme huolimatta...! :D

Vuosi on siis 1992, ja luulen että kuva on otettu syksyllä, kun olemme juuri aloittaneet 7-luokan. Olemme tässä lähdössä perjantai-iltana juhlimaan, ja vaatetuksemme kuvastaa täydellisesti sen ajan "muotia". (Tuohon aikaan muoti ei ollut yläasteikäisille vielä sellainen juttu kuin nykyään.)

Kaikilla meillä on tietysti trendin mukaisesti permanentit ja tupeeratut otsahiuskukkulat. Vaatteiden kuului olla monta numeroa liian suuret, ja itse ostin jopa kengät 2-3 numeroa liian suurina. Farkkuhaalarit olivat vuonna 1992 the shit, ja mulla oli sellaiset useissa eri väreissä. Tässä kuvassa olen lainannut punahiuksisen H:n haalareita, muista kuinka kateellinen olin H:lle kun hän löysi juuri tuollaiset oranssit...!

"Muotia" olivat baseball-henkiset takit, flanellipaidat, suuret, säkkimäiset neuleet, Leviksen 501:t, koristossut (pitkä matka Converseihin...), ribatut pooloneuleet ja suuret kaulakorut, etenkin ristin muotoiset (eikä sillä ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa). Ulkona liikuttiin tietysti aina repun kanssa, käsilaukkuja oli vain snobeilla. Ylipäänsäkään käsi- tai olkalaukut eivät kuuluneet yläasteikäisten tyyliin, niitä pidettiin liian aikuismaisina.

Mulla on tässä kuvassa outona yksityiskohtana huopainen lierihattu, jollaisia ei käyttänyt kukaan tuohon aikaan.  Hatut olivat ylipäänsä täysin out, virkattuja, päätä nuolevia hellemyssyjä lukuunottamatta. ^_^ Hattu oli H:n, ja mun mielestä se oli niin cool että halusin lainata sitä. Mulla on myös poskeen piirrettynä sydän. Piirsimme usein pieniä kuvioita kasvoihin lähtiessämme "bilettämään". Meikki oli erittäin yksinkertainen; puuteria, ripsiväriä, kajalia ja huulipunaa. Kulmakarvoja ei laittanut 7-luokalla vielä kukaan, itse aloin meikata kulmat vasta kasilla.

Mitä muistoja blogin 3-kymppisillä lukijoilla on 90-luvun alusta? Onko kuvan vaatetyyli teillekin tuttu? :)