Astuin junasta viime tiistaiaamuna tutulla asemalla. Kävellessäni märän sohjon läpi minulle niin rakkaita katuja, ajatus oli yhtäkkiä päässäni.

Minä haluan kirjoittaa Kuopiosta.

Ja niin minä teen. Tervetuloa Karkkipäivän vieraaksi Kuopioon :)

Minä olen kuopiolainen, syntynyt Kuopiossa. Samalla en kuitenkaan koe olevani vahvasti savolainen. Kumpikaan vanhemmistani ei ole Savosta, vaan heidät toi aikoinaan Kuopioon työ. Meillä ei kotona puhuttu savon murretta eikä vaalittu mitään savolaisia perinteitä. Toki savolainen puhenuotti tarttui minuun koulussa ja ystäviltä, ja aika pitkään Kuopiosta muutettuanikin käytin vielä "myö"-sanaa (= me). Se oli tiukassa! :)

Nykyään enää tietty tapa venyyyyttää sanoja paljastaa, että olen alunperin täältä päin. Ja "heleevetti" kuuluu tietysti sanoa juuri noin. Ai niin, ja sanonhan minä "Elä" kun muut sanovat "Älä". "Elää viiti....!"  :)

Muutin Kuopiosta ensin vuonna 2000 opiskelemaan ja lopulta pysyvästi vuonna 2003.

Parikymppisen Sannin ja Kuopion suhde oli tyypillinen nuoren ihmisen ja hänen synnyinkaupunkinsa välinen suhde. Täytyy päästä pois, liian pieni paikka, tää on jo niin nähty... Mutta minun tieni eivät lopulta vieneetkään Helsinkiin tai Tampereelle, jonne suunnilleen joka toinen savolaisnuori haaveili muuttavansa. Kohtalo vei minut jonnekin ihan muualle, kauas suurten kaupunkien äksönistä. Tiedättekin minne. :)

Mutta tällä viikolla tähtenä on Kuopio. Vanha kunnon Kuopijo. Ihmisen pitää saada etäisyyttä tiettyihin asioihin ja paikkoihin, jotta voi löytää ne taas ja alkaa arvostaa. Minulle ja Kuopiolle on käynyt juuri niin. Moneen vuoteen en käynyt täällä kuin suunnilleen jouluna ja juhannuksena. Nyt tänne on kiva tulla, ja tulen mielelläni.

.

Teemaviikon ensimmäisen päivän aiheena on Kuopion sydän; Tori.

Kuopiolainen jakaa torin mielessään sivuihin, jotka taas ovat omia alueitaan.

Läntistä sivua hallitsee Sokos.

Sokos on ollut minun tavarataloni numero 1. Hankin täältä suunnilleen kaiken vaatteista CD-levyihin ja meikkeihin. Kosmetiikkaosaston jokainen neliösentti oli tuttu, kävin siellä teini-iässä lähes joka ikinen päivä.

Sokoksen kongi oli, ja taitaa olla edelleen, Kuopion yleisin tapaamispaikka. Me tykättiin kaveriporukalla istua tuon kuvassa oikealla näkyvän parkkihallin sisäänkäynnin seinustalla. Siitä pystyi hyvin pitämään silmällä keitä tuttuja "Sokkarin kongissa" liikkui.

Hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa moneen kertaan eikä kemppariosasto muistuta enää ollenkaan nuoren Sannin aikoja, mutta kyllä täällä edelleen viihtyy hipelöimässä.... :)

Shampoohyllyt olivat teini-Sannin rakkain paikka. Ja hajuvesiosasto....

Itäistä sivua dominoi Anttila.

Anttilan ohi torin kohdalla kulkeva alue Puijonkadusta on muuttunut kävelykaduksi sitten minun Kuopio-vuosieni. Koko torin ympärysalue elää muutoksen aikaa, ja tuntuu, että aina näyttää taas vähän erilaiselta kun tulen käymään.

Anttilan kosmetiikkaosasto oli myös vakiohengailupaikkoja mutta ei pärjännyt valikoimansa puolesta Sokokselle, enkä useinkaan ostanut sieltä mitään. Anttilan ruokaosasto sen sijaan sai roposeni, samoin leluosasto josta kävin ostamassa poneja - niin lapsena kuin vähän aikuisempanakin :)

Itäsivulla on myös kauppakeskus Sektori. Samoin tämä rakennus kuului paikkoihin, joissa teini-Sanni kavereineen tykkäsi maleksia. Saatoimme viettää aikaa esimerkiksi menemällä Sektorin maisemahissillä ylös ja alas, tiiraillen ihmisiä ja mahdollisia tuttuja hissin ikkunoista... Voi teinejä. Sektorissa oli myös suosittu kahvila, mutta kahvilat eivät, erikoista kyllä, olleet tuohon aikaan nuorten hengailupaikkoja. Ainakaan minun kaveripiirissäni.

Meidän vakkaripaikkamme sen sijaan oli Soksen vieressä sijaitseva Rosso. Siellä istuttiin joka päivä. Suosikkitilattaviin kuului pizzan ohella häränlihapatonki ilman häränlihaa. Tämä on jäänyt vahvasti mieleen. :) Monikaan ystävistäni ei syönyt lihaa, ja tilasimme tuon kyseisen patongin aina lihattomana. Muistaakseni siinä oli jokin vastustamattoman hyvä kastike, minkä vuoksi emme valinneet vegepatonkia. ^_^

Pohjoista reunaa hallitsee Kaupungintalo. Tällä paikalla, nyt tyhjällä torikiveyksellä, seisoi ennen kesät talvet esiintymislava. Lava kuului myös meidän ehdottomiin vakkaripaikkoihin. Siellä sitä istuttiin vetämässä röökiä ja olemassa "cooleja". Loistava paikka joka tarjosi sateensuojan ja esteettömän näkymän torin yli - tärkeää kun haluaa vaania ohikulkijoita. ;)

Eteläisellä reunalla seisoo Kauppahalli, yksi Kuopion rakastetuimpia rakennuksia ja kohtaamispaikkoja. Tämä puoli ei ollut meidän suosiossa teini-ikäisinä. Ilmeisesti pidimme Kauppahallia "tätien mestana".

Minä tykkäsin kyllä vähän salaa käydä fiilistelemässä Kauppahallin Maustesopissa, jossa oli Kuopion paras teevalikoima. Haaveilin pitkään pääseväni jonain päivänä Maustesoppiin töihin. :) Olin kovasti viehättynyt ajatuksesta myydä mausteita ja teetä.

Toripöydät ovat kuopiolainen instituutio. Ennen vanhaan ne olivat katettuina ympäri vuoden ja kesäisin täynnä istuskelevia ihmisiä. Nyt pöytien kannet ovat säilössä ja ainoastaan torimyyjien käytössä.

Alla kuvia torilta 90-luvun alkupuoliskolta, taidetaan elää vuosia 1994-1996.

Ylin kuva: auringossa pysäköintihallin sisäänkäynnin seinustalla.

Seuraava kuva: torin yössä (tietysti toripöydillä <3)

Seuraava kuva: Sokoksen kongissa

Alin kuva: torin lavalla. Mun pusero...!!

Tässä ensimmäinen pala minun Kuopiotani (ja kuvassa yksi tärkeimpiä paloja, rakas ystävä Mili <3).

Toivottavasti jaksatte mukana tällä vähän erikoisemmalla teemaviikolla :)

Spontaani.

Selailin taas vanhoja valokuva-albumeita.

Eikö ole ihanaa kun on sisaruksia?

Yhdessä vaiheessa sitä leikkii yhdessä, seuraavassa vaiheessa hädin tuskin tuntee toisiaan  ja sitten kasvetaan aikuisiksi. <3

San Francisco 1991

Portugali 1998

Pyjamat päälle ja buenas noches 2001

...ei kasva kynnet enää ihan tuohon malliin ;)

Girls in red 2013

.

Lähdin Maarianhaminasta perjantaina keväisen lämpimässä säässä. Ei lumen ripaustakaan missään. Minulla oli jo kevätkengätkin jalassa.

Tukholmassakaan ei näkynyt lunta.

Mutta lauantaiaamuna heräsin Virvelässä tähän näkyyn. Pienois-takatalvi.

Noo, ehkä emme teekään ihan niin pitkää kävelyä kuin olin ajatellut... Nimimerkillä "Saappaani ja toppatakkini ovat nyt kaukana..."

Virvelässä asuu ilmeisen rakastuneita ihmisiä.

Siellä oli hyvä tunne. :) Onnelliset ihmiset tekevät muutkin ympärillään onnellisiksi.

Miltä tuntuisi herätä tällaiseen näkymään kun avaa aamulla silmänsä..?

En valittaisi jos meidänkin parvelta kotona avautuisi kattoikkuna. Koko asunnossa oli aivan ihana, ihana valo.

Minulla on oma, vakiintunut vuorokausirytmini. Herään aina seitsemään mennessä. Ihastelin aamun kirkkautta kahvikupin lämmittäessä käsiä ja kuuntelin parvelta kantautuvaa tuhinaa. Rakastan aamuhetkiä. Silloin kuuluu olla hiljaista. On ihanaa vain olla ja antaa uuden päivän avautua pikkuhiljaa eteen.

Isännän ja emännän herättyä tilan täytti pian tuttu non-stop-kälätys. En tiedä kuinka monta tuntia minun ja Virven pitäisi puhua että aiheet loppuisivat kesken! ^_^ Kyllä siinä isännällä varmaan korvat soi... Ette muuten arvaa, tai okei, arvaatte kyllä, kuinka kateellinen olen Virven walk-in-kosmetiikkahuoneesta... Toisilla on vaatehuoneet, toisilla kosmetiikkahuoneet. (Hei, miksi en ottanut siitä kuvaa?) Allekirjoittaneella ei kumpaakaan.

Aamupäivän ohjelmassa oli mm. hiusten kiharrusta. Virve kiharsi hiukseni samanlaisella automaattikihartimella jollainen minulla oli joulukalenterissa, muistatteko sen? Taisi muuten olle koko kalenterin suosituin luukku.

Suoristusrautakiharaa ei minun hiuslaatuuni oikein saa, se jää ihan veltoksi ja laimeaksi. Mutta tällä tuli tosi napakka kihara, joka pienellä pöyhimisellä kesyyntyi oikein luonnolliseksi aallokoksi.

Oliko se nyt oikeasti noin hauskaa?  :)

.

Kokeilin innolla Virven kylppäristä löytyneitä Garnierin uusia Honey Treasures -tuotteita. Garnierin shampoot ja hoitoaineet eivät ole koskaan kuuluneet lemppareihini, mutta hunajaisilla kuvilla ja tuoksuilla saa minutkin houkuteltua tarttumaan pulloihin. :)

Tulos: en tykännyt. Shampoo oli kyllä miellyttävästi vaahtoava ja hoitavan tuntuinen, ja hoitoainekin, vaikkakin koostumukseltaan hyvin tyypillisen markettihoitiksen tuntuinen, vaikutti suihkun aikana silottavan hiukset oikein kiitettävästi. Mutta vasta kuiva hius paljastaa totuuden. Kuivuttuaan hiukset olivat karheat ja megasähköiset.

Pääsin taas pitkästä aikaa kokeilemaan aasialaista BB-voidettakin, kun Virve nakkasi minulle pinon itselleen liian tummia Misshan Perfect Cover -näytteitä. Olen aiemmin kokeillut kaveriltani sävyä 21, joka on minulle liian vaalea, mutta ihastuin koostumukseen.

Tänä aamuna kokeilin sävyä 23. Sävy on minulle tummuuasteeltaan parempi, mutta hui miten elottoman maskimaiselta naamani näyttää tuossa jälkeen -kuvassa. Tai sitten pitäisi vain muistaa mantra, hymyile-aina-kuvissa-hymyile-aina-kuvissa. ;)

Olisikohan kahdella myöhään menneellä illallakin jotain tekemistä "freesin" ilmeen kanssa... :D Minä muuten herään seitsemältä silloinkin, kun olen mennyt nukkumaan vaikka kahdelta. Tai neljältä.

Kello on nyt 22.15. Missha-pohja näyttää edelleen moitteettomalta. Nenä vähän kiiltää mutta muu osa kasvoista on niin siisti että voisi olla juuri äsken meikattu.

Onko teidänkin jääkaapissanne hellyyttä? <3

Lauantaina oli tosiaan niin kylmä että minä olin keväisine vaatetuksineni syväjäässä ennenkuin oltiin päästy Medborgarplatsenilta Slusseniin, ja meidän oli paettava pikimiten sisätiloihin elpymään. Tai ainakin mun tila oli kriittinen. ;)

Kuuma bouillabaisse sai tunnon pikkuhiljaa palaamaan sormiin ja varpaisiin.

Mistä kaksi kauneusbloggaajaa muuten keskustelevat? Puhuvatko he pelkästään purkeista, inci-listoista ja markkinointiväittämistä?

Kyllä, he puhuvat muustakin. (Ehkä 20% ajasta ^_^) Mutta juuri tällä päivällisellä puhuttiin mm. käsivoiteiden korkkimekanismista. Aiheesta avauduin minä, jota käsivoiteiden ja hoitoaineiden aukipyöritettävät korkit ärsyttävät niin, että olen suunnitellut aiheesta omaa postaustakin. Kuka pakkaussuunnittelijanero laittaa käsivoiteeseen irtonaisen korkin?? Siinähän kuuluu tietysti olla auki-klikattava, kiinteä korkki. "Koska miten sun on tarkoitus laittaa se korkki siististi kiinni kun olet just truutannut kämmenelle voidetta? Sillä rasvakädelläkö?" minä vaahtosin.

Pakkausteknologiaa opintojensa kautta paremmin tunteva Virve esitti minulle rauhallisesti useammankin perustellun syyn valita aukiruuvattava korkki klikkikorkin sijaan, alkaen kuljetuksen sisältämistä haasteista. Lisäksi hän totesi hymyillen, ettei voiteen korkkia ylipäänsä tarvitse laskea käsistään rasvaustoimenpiteen vuoksi, ja sen saa kiinni mitä näppärimmin ilman että asiaan tarvitsee liittyä rasvattujen näppien tahmaa.

Kas näin: voide avataan.

Korkki jää näppiotteeseeen. Toinen käsi puristaa voidetta korkkia pitävän käden kämmenelle, ja pyöräyttää sen jälkeen tuubin takaisin korkkiin.

Yksinkertaista.

Ja minä kun  olen aina laittanut korkin pois käsistäni avaamisen jälkeen. Ja manannut sitä pientä extravaivaa jonka korkin takaisin kurottaminen ja kiinni-pyörittäminen tuo rasvaklöntin valuessa kämmenellä. Kun olisi se helpompikin vaihtoehto... voiteen pursotus ja naps.

Palasin Tukholmasta viisaampana ja vähemmän ärtyneenä :)

Illalla menimme katsomaan esitystä, jonka tyyppiseen emme kenties normaalioloissa päätyisi. Olimme saanet ilmaisliput Tommy Körbergin konserttiin China Teatern'iin.

Virven Instagram-kuva ei paljasta...

...sitä mitä mun kuva paljastaa... Yleisön keski-ikä 60 vuotta. :)

Harmaat tukat vain keinuivat iloisena aaltona Tommyn kannustaessa yleisöä mukaan.

Näinkin voi viettää lauantai-illan Tukholmassa :D

Kiitos Virve, toivottavasti ei mene taas puoltatoista vuotta että päästään ottamaan uusiksi. :)

P.S. Virven lukijan kommentti Instagramissa kirvoitti naurut - "OMG, Sanni Instassa!"

Blogi hiljenee viikonlopuksi kun tämä tyttö lähti Tukholman lomalle.

Terveiset Virven semi-penthousesta! :)

Ei olla saatu tilaisuutta tavata kunnolla sitten Lontoon vierailuni syksyllä 2013, että onhan tässä aikaa vierähtänyt. Saavuin kaksi tuntia sitten ja nyt on jo pää punaisena pälpätyksestä, eikä viinipullokaan ole vielä ehtinyt avautua. :)

Tämä kämppä....! <3

Minulla on ongelma.

Se on mitä harmillisimmin riistäytymässä käsistä.

Lentopelko. Se ei ole aina ollut läsnä elämässäni, siksi siihen onkin ollut vaikea tottua nyt, kun se on täysin selittämättä lyöttäytynyt seuraani viime vuosien aikana.

Kuukausi ennen Floridan matkaa tajusin positiivisen matkakuumeen sijaan kokevani lähestyvää reissua kohtaan silkkaa ahdistusta. Ajattelin tuntemusten liittyvän muihin alkuvuoden mukanaan tuomiin kiemuroihin sekä siihen, että itse asiassa olin buukannut reissun vähän liian spontaanisti ilman järkevää budjettia. Minua ahdisti ja nolotti ajatus myöntää matkaseuralleni, ettei minulla oikein ollut varaa tehdä paikan päällä mitään. Jossain vaiheessa ikävä olo äityi niin pahaksi, että olin jo vakavissani harkitsemassa jääväni kotiin koko reissulta.

Viikkojen kuluessa jouduin myöntämään itselleni, että ahdistus liittyi lentoihin. Tunnelmat muuttuivat osittain myönteisemmiksi ja aloin jo ilolla odottaa itse kohdetta ja mukavaa yhteistä aikaa Annan ja Tanjan kanssa, mutta en päässyt irti kohteeseen pääsyyn liittyvästä kasvavasta levottomuudesta.

Olen aiemmin vitsaillut, että minusta on tätä menoa tulossa kunnon lentoalkkis. Vitsi alkaa hyytyä huulille. Se on nimittäin hyvää vauhtia käymässä todeksi.

Koska ahdistus ei hellittänyt, päätin tällä kertaa valmistautua muullakin kuin luottamalla lentsikan "baariin". En ole koskaan kokeillut rauhoittavia, mutta nyt voisi vihdoin olla niiden aika - pakkasin käsilaukkuun Diapameja ja luonnollisempana vaihtoehtona lukijoiden suosittelemia homeopaattisia Rescue Remedy -tippoja. (Näitä suositeltiin kun kirjoittelin pari vuotta sitten turbulenssista Gironan lennolla.)

Mietin myös kirjoittavani lentopelosta jo ennen matkalle lähtöä, vähän niinkuin terapiana. Mutta en sitten uskaltanut (!).

Kokeilin Rescue-tippoja matkan ensimmäisellä lento-osuudella Helsingistä Osloon. Niitä tulee joko sekoittaa veteen tai laittaa suoraan pari tippaa kielen alle. Ei vaikutusta. Laitoin ensin neljä tippaa ja kun ei tuntunut missään, vielä toiset neljä. Maistuivat suunnilleen samalta kuin Echinaforce-flunssatipat. Rauhoittava vaikutuskin varmasti samaa luokkaa.

"Rescue Remedy is a combination of five of the original Bach Flower Remedies which are especially beneficial when you find yourself in traumatic situations, such as, stress, emergencies, after getting bad news, before an exam or job interview and all other kind of situations where we suddenly lose balance mentally. The Remedies quickly get us back in our normal balance so that we calmly can deal with any situation."

Umm, right.

En ole koskaan oikein osannut suhtautua homeopaattisiin lääkkeisiin, eikä tämä kokemus mitenkään vahvistanut luottamustani ko. hoitomuotoon. Olisihan se ihan mahtavaa jos sekoitus yrttitippoja auttaisi pulssia tasoittumaan ja vähentäisi sydämen tykytystä, mutta ei. Onneksi Oslon lento ei ollut kovin pomppuinen, joten selvisin kääntymättä juomakärryn puoleen. Sekin tietysti auttaa kun on seuraa jolle jutella, ei tarvitse keskittyä pelkkään pelkoonsa.

Fort Lauderdalen lennolla arvoin pitkään alkoholin ja Diapamin välillä, päätyen lopulta pamiin. Jotenkin keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen otto tuntuu vastenmieliseltä, mutta vaikuttaahan se alkoholikin keskushermostoon. En tiedä mikä lääkkeessä sitten tekee korkeampaa kynnystä. Ehkä se, kun jotkut kaverit ovat kertoneet menneensä diatsepaamista jopa pahoinvoivaan tokkuraan - sitä ei kuitenkaan yksi viinilasi tee. ;)

Otin ensiannoksena lääkärin suosituksesta 2,5 mg eli puolikkaan tabletin. En havainnut mitään vaikutusta. Pettymys #2.

Onneksi alkumatkan pienet rytinät tasoittuivat pian, ja huomasin jopa pystyväni rentoutumaan. Isoissa koneissa on se etu, että pomput ja heilahtelut eivät tunnu yhtä kovina ja "terävinä" kuin pienemmissä koneissa, vaan kone tuntuu ikäänkuin kelluvan suurten kumilankojen varassa. Pomput ovat pehmeitä ja joustavia pikkukoneisiin verrattuna. Voi kun kaikki lennot voisi tehdä näillä pitkien matkojen konetyypeillä...

Paluumatkalla turbulenssia oli lähes koko Fort Lauderdale-Oslo -lennon ajan. Olimme lääkinneet itseämme viinillä jo kentällä, ja alkumatka taittui jälleen suuremmitta ahdistuksitta. On se kyllä mieletöntä miten yksikin lasillinen viiniä voi turruttaa kehon reaktioita niin, ettei sydän ala takomaan heti kun kone tärähtää.

Alkoholin vaikutuksen laannuttua elimistön reaktiot palasivat saman tien. :( Aamuyön turbulenssissa, hien helmeillessä kämmenissä ja hermoviiltojen lävistellessä rintakehää, tuijotin pitkään koneen snack-baarin tilausruutua. (Dreamliner-koneessa tilaukset tehdään itse ruudulta ja henkilökunta tuo juoman penkillesi - käytävällä ei kulje juomakärryä.) Tanja nukkui sikeästi vierelläni. Olin kateellinen.

Päädyin Diapamiin, kyllä 5 mg varmasti vaikuttaisi. En sanalla sanoen halunnut viettää koko hemmetin lentoa päihtyneenä.

Mutta Diapam ei tuonut apua. Toki lääkkeiden vaikutus on aina yksilöllinen, mutta olisi luullut että 5 mg riittää 50-kiloiselle naiselle vähän rauhoittamaan. Mutta ei niin minkäänlaista vaikutusta. Lääkkeen oton jälkeen ei oikein voinut saman tien tilata viiniäkään. Huokaus.

Seuraavalla kerralla kaksi tablettia? Vai olenko tuomittu lento-juopotteluun...? :/

Oslo-Helsinki-lennolla vieressäni istui Jonas, toinen niistä travelleri-kundeista joihin olimme tutustuneet West Palmissa Annan ystävän Terhin kautta.

"Ei kai sua haittaa jos otan sua kädestä?" kysyin. Aiemmilla lennoilla olin  puristanut Tanjan kättä. "Onko tää ihan friikkiä...?"

Jonasta ei haitannut. Minua oikeasti auttaa kun saan pitää jotakuta kädestä etenkin koneen noustessa. Yksin matkustaessa on ihan hirveää kun ei kehtaa ihan ventovierasta vierustoveria sentään tarttua kädestä.

Silti - kun lennon DY1198 juomakärry rullasi ohitseni, huomasin tilaavani punkkua. Tanja ja Jonas katsoivat minua myötätuntoisina (tai ainakin toivon sen olleen myötätuntoa...).

Kaikella kunnoituksella, Rescue-tipat ja diatsepaami, viinirypäleistä löytyy paras lääke tälle lentopelkoiselle.

*

Nyt olen siinä pisteessä, että seuraavan matkan sijaan minun kannattaisi ilmeisesti alkaa säästää Finnairin lentopelko-kurssiin. :/ Tämä on ihan kauheaa. Miksi minulle on käynyt näin? Miksi olen alkanut pelätä? Vai liittyykö se pelkästään tähän - onnellisuuden säätelykoneistooni?

Kuka muu pelkää lentämistä?

Laukku olisi taas lähdössä matkaan, omistaja mukana.

Koko maanantai kuluu lentokoneessa ja kentillä.

Seuraavat kaksi viikkoa sitten kuulumisia lämpimämmiltä leveysasteilta :)

Terveiset täältä kassien keskeltä.

Sain kommenteistanne mielettömän tsempin tarttua kaappientyhjennysoperaatioon, ja eilinen kuluikin aamusta iltaan vaatteita ja kosmetiikkaa lajitellessa. Kannustuksen psykologista vaikutusta ei ole syytä yhtään vähätellä - kun tarpeeksi monta kertaa lukee viestin "Kyllä sä pystyt siihen" ja vinkkejä raivauksen toteutukseen, niin kummasti sitä vain saa voimaa lähteä liikkeelle. Suuren suuri kiitos teille! <3

Samaistuin niin moniin kanssajemmailijoiden kertomuksiin kommenteissa, nyökyttelin täällä ymmärtäväisenä päätäni. Anti-jemmailijat voivat vain järkyttyneenä lukea, kuinka toiset säästävät vuodesta toiseen vanhoja kosmetiikkapakkauksiakin siltä varalta, että saattaa haluta tarkistaa ainesosaluettelon 5 vuotta tuotteen loppumisen jälkeen (!). Tai kuinka laitamme sivuun käytettyjen maskaroiden harjoja. Tai jopa... katkenneita, pitkiä kynsiä. Ei herkimmille lukijoille. :p

Työsarkaa riittää varmasti koko kevääksi, ja realistina tiedän, että kaikesta turhaksi luokiteltavasta emme tule pystymään luopumaan, mutta nyt ainakin teemme asialle jotain tiedostavasti - eikä vain "sinne päin". Alakerran varaston selvitykseen tarvitsemme todennäköisesti ammattiapua.

Tiedättekö mitä hämmästyin eilen eniten? Poisheitettävistä vaatteista yli 90% on edelleen jopa yli kymmenen vuotta sitten ostettuja. Pysähdyin oikeasti kauhuissani miettimään, miten käsittämättömän valtavan vaatevaraston kanssa olenkaan vuodesta toiseen muuttanut. Minulla on tausta postimyyntiriippuvaisena, ja yhteen aikaan tilasin vaatteita melkein joka kuukausi. Kannan kirjaimellisesti tämän elämänvaiheeni hedelmiä vielä tänäkin päivänä.

Vieroitin itseni katalogiaddiktiosta vuonna 2007 kun palasin opiskelemaan ja tulotasoni laski, ja olen tuon jälkeen ostanut vaatteita vähintäänkin maltillisesti. Valtaosa vaatekaapeissani pullistelevista "räteistä" on siis todellakin hankintoja ennen vuotta 2007. Huhhuh. Vanhin löytämäni t-paita on ollut käytössäni yläasteella. Sitä en hennonut heittää vielä pois, tunnustan. Se on nyt ainoa hallussani oleva vaate siltä aikakaudelta.

Poistettujen joukossa oli mm. tämä trikoopaita, yksi rakkaimmistani, kuvassa ylläni vuonna 2003. Se ei ole enää vuosikausiin kunnolla mahtunut päälleni hihojen kiristäessä (jotain konkreettista todistetta saliharrastuksesta :D), ja silti olen kuljettanut sitä mukanani. Se tuo mieleeni muistoja vuodesta jolloin muutin Ahvenanmaalle. Eilen sovitin paitaa pitkästä aikaa. Se näytti lähinnä naurettavalta makkarankuorelta.

Sydäntä vähän kivisti, mutta pusero sai lähteä.

Arvottavaa / huudettavaa kosmetiikkaakin on kertynyt kiitettävä kassillinen.

Järjestän näistä arvonnan blogiin myöhemmin helmikuun aikana.

Alusvaatteiden (!) joukosta löysin säilöttynä ikivanhan lompakkoni. Tässä sen sisältöä.

Osalla lompakon uumenista löytyneistä korteista on ikää jo viitisentoista vuotta, arvelen.

Olohuoneen pöytäkin näkyy taas kun sain meikkinurkkauksen valloittaneet kosmeröykkiöt lajiteltua Hemnesiin, roskiin tai eteenpäin menevien kassiin.

.

Ja nyt sitten viimein siihen tuotearvosteluun :)

Markkinointitahoilla luetaan blogeja erittäin tarkkaan, tuli taas havaittua.  Ei ole kauaakaan kun joku lukija mainitsi kommenteissa Herbinan Luomuruusu-puhdistusvaahdon, ja minä puolestani vastasin, että tätä tuotetta olenkin halunnut testata. Ja kas, sitä tarjotaan minulle viikkoa myöhemmin. ;)

Herbinaa ei paljon ole blogissa näkynyt, mainiota kuivashampoota lukuunottamatta, sillä en itse ole jostain syystä koskaan ollut "Herbina-ihmisiä". Sen sisarsarja (ei virallisesti sisar, mutta mun päässä kyllä) XZ on aina vetänyt enemmän puoleensa. Pidän XZ:aa ja Herbinaa sisarina koska ne ovat saman valmistajan ja imagoltaankin hyvin samanlaisia. Joukkoon voisi vielä liittää sisarpuolena LV:n, samalta tehtaalta Heinävedeltä sekin.

Taas mä ajaudun pois pääasiasta... :D

Saanko esitellä: suloisen tuoksuinen, hellävarainen

Herbina Fresh Luomuruusu -puhdistuskaksikko.

Tuotteet ovat semisti luonnonkosmetiikkaa, sillä niiden sisältämät ainesosat ovat biohajoavia. Pumppuvaahdossa pääasialliset pesevät ainesosat ovat dekyyliglukosidi (mieto sokeritensidi) ja kokamidopropyylibetaiini (mieto amfoteerinen tensidi), mutta yksi sulfaattikin, tosin hellävarainen sellainen (kaikki sulfaatit eivät ole voimakkaita ja ärsyttäviä) reseptistä löytyy; disodium laureth sulfosuccinate. Korjaus; sulfosukkinaatit eivät olekaan sulfaatteja, kiitos lukijalle tarkennuksesta.

Luomuruusu-putsarin vaahto on koostumukseltaan enemmän luonnonkosmetiikan ohuen pumppuvaahdon kaltaista kuin "normi"kosmetiikan kermaista ja tiheää vaahtoa. Jos sokko-testaisin tätä, luulisin luonnonkosmetiikaksi. Tuntuu iholla kerrassaan miellyttävältä, ja hellävaraisuuden huomaa ihon jälkitunteessa - ihoa ei kiristä niinkuin käytännössä aina kaikkien SLS/SLES-pohjaisten puhdistusaineiden jäljiltä.

Myös kasvoden ihofiilis on ihastuttava, juuri tällaisesta koostumuksesta pidän. Alkoholiton, raikas, ei jätä iholle nahkeaa/filmimäistä tunnetta. (Voin kertoa, että kokeilin siskoni luona Pirkan alkoholitonta kasvovettä, ja se kuuluu juuri niihin tahmean jälkitunteen jättäviin. Havaintojeni mukaan markkinoilla on noin 50-50 "jälkitunteellisia" ja "jälkitunteettomia" kasvovesiä, ainesosistakaan ei voi koskaan päätellä kummanlainen on kyseessä.)

Parasta Luomuruusu-tuotteissa on hyvän ihofiiliksen lisäksi TUOKSU. Aivan ihana. En ole pitkään aikaan käyttänyt näin hurmaavan tuoksuisia puhdistustuotteita. Ruusua en näissä juurikaan haista, en tiedä onko se tarkoituskaan, mutta minulle tuoksu tuo mieleen raikkaan, kirpsakan vihreän omenan. Pullojen vihreä väri sopii tuoksuun hyvin.

Mun tekee mieli kiteyttää Luomuruusu-arvostelu näihin sanoihin; söpöä ja toimivaa :) Joo, ja halpojakin nämä vissiin ovat.

P.S. Haluaako joku antaa postimaksun hinnalla kodin siniselle tai mustavalkoiselle Marimekko-olkakassille? Lähes käyttämättömiä kumpainenkin.

Olin jo laittamassa kirpparipinoon kun keksin, että joku lukijakin saattaisi ilahtua näistä. Kassi on niin lättänä että menee kirjeenä. Edit. Kodintarjoajia on useampia joten arpa saa ratkaista keille kassit menevät. :) Arvon laukut huomenna aamupäivällä.

* * Laukut arvottu. Mustavalkoinen löytää uuden kodin Riniltä ja sininen Merviltä. * *

*

P.P.S Vein tänään kierrätykseen neljä paria vanhoja, erittäin pölyisiä silmälaseja...! :)

Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.

Meillä on sitä perheessä.

Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.

Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.

Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.

Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä "materian harrastaja", mutta minkä hän hankkii - siitä on vaikea luopua.

Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen "Entäs jos..?" -ajattelumalliin. "En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?" "En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin...?"

Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan.  Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.

Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.

Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen...taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.

Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.

Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen - mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.

Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa...? :)

Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.

Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista - hänhän on luonut niihin suhteen.

Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.

"Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen".

Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.

Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia.  Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.

Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.

Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.

Kotini on yksi suuri varasto.

Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.

Siinä missä "normaali" kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.

Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.

Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.

Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.

Muistoja....

1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.

2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.

3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.

4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.

5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.

6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.

7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.

8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.

Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.

Vanhimmat ovat.... no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.

Tilanne on nyt tämä.

Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.

Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.

Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.

Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen...

Nämä.

*

Myös mieheni jemmaa.

Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät...

Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.

Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.

Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista - mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/

Alakerran varastosta puhumattakaan.

Mä yritin....

Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.

Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.

Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.

Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata....

*

Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?

Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse.... sitten se "Entäs jos?"-otus nostaa päänsä.

Entä jos.... viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin...?

Voi jemmaaja - entäs sitten?!

Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.

...niin se johtuu tästä:

Minun piti vain siivota meikkinurkkaus.

Se johti muuhunkin.

Minulla ja avomiehelläni on ongelma, joka alkaa j:llä.

Kirjoitan siitä, kun saan työvaiheen 1 päätökseen.

Ei liity parisuhteeseen. En ole pakkaamassa kassejani ;)