Blogi hiljenee viikonlopuksi kun tämä tyttö lähti Tukholman lomalle.
Terveiset Virven semi-penthousesta! :)
Ei olla saatu tilaisuutta tavata kunnolla sitten Lontoon vierailuni syksyllä 2013, että onhan tässä aikaa vierähtänyt. Saavuin kaksi tuntia sitten ja nyt on jo pää punaisena pälpätyksestä, eikä viinipullokaan ole vielä ehtinyt avautua. :)
Tämä kämppä....! <3
Minulla on ongelma.
Se on mitä harmillisimmin riistäytymässä käsistä.
Lentopelko. Se ei ole aina ollut läsnä elämässäni, siksi siihen onkin ollut vaikea tottua nyt, kun se on täysin selittämättä lyöttäytynyt seuraani viime vuosien aikana.
Kuukausi ennen Floridan matkaa tajusin positiivisen matkakuumeen sijaan kokevani lähestyvää reissua kohtaan silkkaa ahdistusta. Ajattelin tuntemusten liittyvän muihin alkuvuoden mukanaan tuomiin kiemuroihin sekä siihen, että itse asiassa olin buukannut reissun vähän liian spontaanisti ilman järkevää budjettia. Minua ahdisti ja nolotti ajatus myöntää matkaseuralleni, ettei minulla oikein ollut varaa tehdä paikan päällä mitään. Jossain vaiheessa ikävä olo äityi niin pahaksi, että olin jo vakavissani harkitsemassa jääväni kotiin koko reissulta.
Viikkojen kuluessa jouduin myöntämään itselleni, että ahdistus liittyi lentoihin. Tunnelmat muuttuivat osittain myönteisemmiksi ja aloin jo ilolla odottaa itse kohdetta ja mukavaa yhteistä aikaa Annan ja Tanjan kanssa, mutta en päässyt irti kohteeseen pääsyyn liittyvästä kasvavasta levottomuudesta.
Olen aiemmin vitsaillut, että minusta on tätä menoa tulossa kunnon lentoalkkis. Vitsi alkaa hyytyä huulille. Se on nimittäin hyvää vauhtia käymässä todeksi.
Koska ahdistus ei hellittänyt, päätin tällä kertaa valmistautua muullakin kuin luottamalla lentsikan "baariin". En ole koskaan kokeillut rauhoittavia, mutta nyt voisi vihdoin olla niiden aika - pakkasin käsilaukkuun Diapameja ja luonnollisempana vaihtoehtona lukijoiden suosittelemia homeopaattisia Rescue Remedy -tippoja. (Näitä suositeltiin kun kirjoittelin pari vuotta sitten turbulenssista Gironan lennolla.)
Mietin myös kirjoittavani lentopelosta jo ennen matkalle lähtöä, vähän niinkuin terapiana. Mutta en sitten uskaltanut (!).
Kokeilin Rescue-tippoja matkan ensimmäisellä lento-osuudella Helsingistä Osloon. Niitä tulee joko sekoittaa veteen tai laittaa suoraan pari tippaa kielen alle. Ei vaikutusta. Laitoin ensin neljä tippaa ja kun ei tuntunut missään, vielä toiset neljä. Maistuivat suunnilleen samalta kuin Echinaforce-flunssatipat. Rauhoittava vaikutuskin varmasti samaa luokkaa.
"Rescue Remedy is a combination of five of the original Bach Flower Remedies which are especially beneficial when you find yourself in traumatic situations, such as, stress, emergencies, after getting bad news, before an exam or job interview and all other kind of situations where we suddenly lose balance mentally. The Remedies quickly get us back in our normal balance so that we calmly can deal with any situation."
Umm, right.
En ole koskaan oikein osannut suhtautua homeopaattisiin lääkkeisiin, eikä tämä kokemus mitenkään vahvistanut luottamustani ko. hoitomuotoon. Olisihan se ihan mahtavaa jos sekoitus yrttitippoja auttaisi pulssia tasoittumaan ja vähentäisi sydämen tykytystä, mutta ei. Onneksi Oslon lento ei ollut kovin pomppuinen, joten selvisin kääntymättä juomakärryn puoleen. Sekin tietysti auttaa kun on seuraa jolle jutella, ei tarvitse keskittyä pelkkään pelkoonsa.
Fort Lauderdalen lennolla arvoin pitkään alkoholin ja Diapamin välillä, päätyen lopulta pamiin. Jotenkin keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen otto tuntuu vastenmieliseltä, mutta vaikuttaahan se alkoholikin keskushermostoon. En tiedä mikä lääkkeessä sitten tekee korkeampaa kynnystä. Ehkä se, kun jotkut kaverit ovat kertoneet menneensä diatsepaamista jopa pahoinvoivaan tokkuraan - sitä ei kuitenkaan yksi viinilasi tee. ;)
Otin ensiannoksena lääkärin suosituksesta 2,5 mg eli puolikkaan tabletin. En havainnut mitään vaikutusta. Pettymys #2.
Onneksi alkumatkan pienet rytinät tasoittuivat pian, ja huomasin jopa pystyväni rentoutumaan. Isoissa koneissa on se etu, että pomput ja heilahtelut eivät tunnu yhtä kovina ja "terävinä" kuin pienemmissä koneissa, vaan kone tuntuu ikäänkuin kelluvan suurten kumilankojen varassa. Pomput ovat pehmeitä ja joustavia pikkukoneisiin verrattuna. Voi kun kaikki lennot voisi tehdä näillä pitkien matkojen konetyypeillä...
Paluumatkalla turbulenssia oli lähes koko Fort Lauderdale-Oslo -lennon ajan. Olimme lääkinneet itseämme viinillä jo kentällä, ja alkumatka taittui jälleen suuremmitta ahdistuksitta. On se kyllä mieletöntä miten yksikin lasillinen viiniä voi turruttaa kehon reaktioita niin, ettei sydän ala takomaan heti kun kone tärähtää.
Alkoholin vaikutuksen laannuttua elimistön reaktiot palasivat saman tien. :( Aamuyön turbulenssissa, hien helmeillessä kämmenissä ja hermoviiltojen lävistellessä rintakehää, tuijotin pitkään koneen snack-baarin tilausruutua. (Dreamliner-koneessa tilaukset tehdään itse ruudulta ja henkilökunta tuo juoman penkillesi - käytävällä ei kulje juomakärryä.) Tanja nukkui sikeästi vierelläni. Olin kateellinen.
Päädyin Diapamiin, kyllä 5 mg varmasti vaikuttaisi. En sanalla sanoen halunnut viettää koko hemmetin lentoa päihtyneenä.
Mutta Diapam ei tuonut apua. Toki lääkkeiden vaikutus on aina yksilöllinen, mutta olisi luullut että 5 mg riittää 50-kiloiselle naiselle vähän rauhoittamaan. Mutta ei niin minkäänlaista vaikutusta. Lääkkeen oton jälkeen ei oikein voinut saman tien tilata viiniäkään. Huokaus.
Seuraavalla kerralla kaksi tablettia? Vai olenko tuomittu lento-juopotteluun...? :/
Oslo-Helsinki-lennolla vieressäni istui Jonas, toinen niistä travelleri-kundeista joihin olimme tutustuneet West Palmissa Annan ystävän Terhin kautta.
"Ei kai sua haittaa jos otan sua kädestä?" kysyin. Aiemmilla lennoilla olin puristanut Tanjan kättä. "Onko tää ihan friikkiä...?"
Jonasta ei haitannut. Minua oikeasti auttaa kun saan pitää jotakuta kädestä etenkin koneen noustessa. Yksin matkustaessa on ihan hirveää kun ei kehtaa ihan ventovierasta vierustoveria sentään tarttua kädestä.
Silti - kun lennon DY1198 juomakärry rullasi ohitseni, huomasin tilaavani punkkua. Tanja ja Jonas katsoivat minua myötätuntoisina (tai ainakin toivon sen olleen myötätuntoa...).
Kaikella kunnoituksella, Rescue-tipat ja diatsepaami, viinirypäleistä löytyy paras lääke tälle lentopelkoiselle.
*
Nyt olen siinä pisteessä, että seuraavan matkan sijaan minun kannattaisi ilmeisesti alkaa säästää Finnairin lentopelko-kurssiin. :/ Tämä on ihan kauheaa. Miksi minulle on käynyt näin? Miksi olen alkanut pelätä? Vai liittyykö se pelkästään tähän - onnellisuuden säätelykoneistooni?
Kuka muu pelkää lentämistä?
Laukku olisi taas lähdössä matkaan, omistaja mukana.
Koko maanantai kuluu lentokoneessa ja kentillä.
Seuraavat kaksi viikkoa sitten kuulumisia lämpimämmiltä leveysasteilta :)
Terveiset täältä kassien keskeltä.
Sain kommenteistanne mielettömän tsempin tarttua kaappientyhjennysoperaatioon, ja eilinen kuluikin aamusta iltaan vaatteita ja kosmetiikkaa lajitellessa. Kannustuksen psykologista vaikutusta ei ole syytä yhtään vähätellä - kun tarpeeksi monta kertaa lukee viestin "Kyllä sä pystyt siihen" ja vinkkejä raivauksen toteutukseen, niin kummasti sitä vain saa voimaa lähteä liikkeelle. Suuren suuri kiitos teille! <3
Samaistuin niin moniin kanssajemmailijoiden kertomuksiin kommenteissa, nyökyttelin täällä ymmärtäväisenä päätäni. Anti-jemmailijat voivat vain järkyttyneenä lukea, kuinka toiset säästävät vuodesta toiseen vanhoja kosmetiikkapakkauksiakin siltä varalta, että saattaa haluta tarkistaa ainesosaluettelon 5 vuotta tuotteen loppumisen jälkeen (!). Tai kuinka laitamme sivuun käytettyjen maskaroiden harjoja. Tai jopa... katkenneita, pitkiä kynsiä. Ei herkimmille lukijoille. :p
Työsarkaa riittää varmasti koko kevääksi, ja realistina tiedän, että kaikesta turhaksi luokiteltavasta emme tule pystymään luopumaan, mutta nyt ainakin teemme asialle jotain tiedostavasti - eikä vain "sinne päin". Alakerran varaston selvitykseen tarvitsemme todennäköisesti ammattiapua.
Tiedättekö mitä hämmästyin eilen eniten? Poisheitettävistä vaatteista yli 90% on edelleen jopa yli kymmenen vuotta sitten ostettuja. Pysähdyin oikeasti kauhuissani miettimään, miten käsittämättömän valtavan vaatevaraston kanssa olenkaan vuodesta toiseen muuttanut. Minulla on tausta postimyyntiriippuvaisena, ja yhteen aikaan tilasin vaatteita melkein joka kuukausi. Kannan kirjaimellisesti tämän elämänvaiheeni hedelmiä vielä tänäkin päivänä.
Vieroitin itseni katalogiaddiktiosta vuonna 2007 kun palasin opiskelemaan ja tulotasoni laski, ja olen tuon jälkeen ostanut vaatteita vähintäänkin maltillisesti. Valtaosa vaatekaapeissani pullistelevista "räteistä" on siis todellakin hankintoja ennen vuotta 2007. Huhhuh. Vanhin löytämäni t-paita on ollut käytössäni yläasteella. Sitä en hennonut heittää vielä pois, tunnustan. Se on nyt ainoa hallussani oleva vaate siltä aikakaudelta.
Poistettujen joukossa oli mm. tämä trikoopaita, yksi rakkaimmistani, kuvassa ylläni vuonna 2003. Se ei ole enää vuosikausiin kunnolla mahtunut päälleni hihojen kiristäessä (jotain konkreettista todistetta saliharrastuksesta :D), ja silti olen kuljettanut sitä mukanani. Se tuo mieleeni muistoja vuodesta jolloin muutin Ahvenanmaalle. Eilen sovitin paitaa pitkästä aikaa. Se näytti lähinnä naurettavalta makkarankuorelta.
Sydäntä vähän kivisti, mutta pusero sai lähteä.
Arvottavaa / huudettavaa kosmetiikkaakin on kertynyt kiitettävä kassillinen.
Järjestän näistä arvonnan blogiin myöhemmin helmikuun aikana.
Alusvaatteiden (!) joukosta löysin säilöttynä ikivanhan lompakkoni. Tässä sen sisältöä.
Osalla lompakon uumenista löytyneistä korteista on ikää jo viitisentoista vuotta, arvelen.
Olohuoneen pöytäkin näkyy taas kun sain meikkinurkkauksen valloittaneet kosmeröykkiöt lajiteltua Hemnesiin, roskiin tai eteenpäin menevien kassiin.
.
Ja nyt sitten viimein siihen tuotearvosteluun :)
Markkinointitahoilla luetaan blogeja erittäin tarkkaan, tuli taas havaittua. Ei ole kauaakaan kun joku lukija mainitsi kommenteissa Herbinan Luomuruusu-puhdistusvaahdon, ja minä puolestani vastasin, että tätä tuotetta olenkin halunnut testata. Ja kas, sitä tarjotaan minulle viikkoa myöhemmin. ;)
Herbinaa ei paljon ole blogissa näkynyt, mainiota kuivashampoota lukuunottamatta, sillä en itse ole jostain syystä koskaan ollut "Herbina-ihmisiä". Sen sisarsarja (ei virallisesti sisar, mutta mun päässä kyllä) XZ on aina vetänyt enemmän puoleensa. Pidän XZ:aa ja Herbinaa sisarina koska ne ovat saman valmistajan ja imagoltaankin hyvin samanlaisia. Joukkoon voisi vielä liittää sisarpuolena LV:n, samalta tehtaalta Heinävedeltä sekin.
Taas mä ajaudun pois pääasiasta... :D
Saanko esitellä: suloisen tuoksuinen, hellävarainen
Herbina Fresh Luomuruusu -puhdistuskaksikko.
Tuotteet ovat semisti luonnonkosmetiikkaa, sillä niiden sisältämät ainesosat ovat biohajoavia. Pumppuvaahdossa pääasialliset pesevät ainesosat ovat dekyyliglukosidi (mieto sokeritensidi) ja kokamidopropyylibetaiini (mieto amfoteerinen tensidi), mutta yksi sulfaattikin, tosin hellävarainen sellainen (kaikki sulfaatit eivät ole voimakkaita ja ärsyttäviä) reseptistä löytyy; disodium laureth sulfosuccinate. Korjaus; sulfosukkinaatit eivät olekaan sulfaatteja, kiitos lukijalle tarkennuksesta.
Luomuruusu-putsarin vaahto on koostumukseltaan enemmän luonnonkosmetiikan ohuen pumppuvaahdon kaltaista kuin "normi"kosmetiikan kermaista ja tiheää vaahtoa. Jos sokko-testaisin tätä, luulisin luonnonkosmetiikaksi. Tuntuu iholla kerrassaan miellyttävältä, ja hellävaraisuuden huomaa ihon jälkitunteessa - ihoa ei kiristä niinkuin käytännössä aina kaikkien SLS/SLES-pohjaisten puhdistusaineiden jäljiltä.
Myös kasvoden ihofiilis on ihastuttava, juuri tällaisesta koostumuksesta pidän. Alkoholiton, raikas, ei jätä iholle nahkeaa/filmimäistä tunnetta. (Voin kertoa, että kokeilin siskoni luona Pirkan alkoholitonta kasvovettä, ja se kuuluu juuri niihin tahmean jälkitunteen jättäviin. Havaintojeni mukaan markkinoilla on noin 50-50 "jälkitunteellisia" ja "jälkitunteettomia" kasvovesiä, ainesosistakaan ei voi koskaan päätellä kummanlainen on kyseessä.)
Parasta Luomuruusu-tuotteissa on hyvän ihofiiliksen lisäksi TUOKSU. Aivan ihana. En ole pitkään aikaan käyttänyt näin hurmaavan tuoksuisia puhdistustuotteita. Ruusua en näissä juurikaan haista, en tiedä onko se tarkoituskaan, mutta minulle tuoksu tuo mieleen raikkaan, kirpsakan vihreän omenan. Pullojen vihreä väri sopii tuoksuun hyvin.
Mun tekee mieli kiteyttää Luomuruusu-arvostelu näihin sanoihin; söpöä ja toimivaa :) Joo, ja halpojakin nämä vissiin ovat.
P.S. Haluaako joku antaa postimaksun hinnalla kodin siniselle tai mustavalkoiselle Marimekko-olkakassille? Lähes käyttämättömiä kumpainenkin.
Olin jo laittamassa kirpparipinoon kun keksin, että joku lukijakin saattaisi ilahtua näistä. Kassi on niin lättänä että menee kirjeenä. Edit. Kodintarjoajia on useampia joten arpa saa ratkaista keille kassit menevät. :) Arvon laukut huomenna aamupäivällä.
* * Laukut arvottu. Mustavalkoinen löytää uuden kodin Riniltä ja sininen Merviltä. * *
*
P.P.S Vein tänään kierrätykseen neljä paria vanhoja, erittäin pölyisiä silmälaseja...! :)
Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.
Meillä on sitä perheessä.
Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.
Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.
Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.
Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä "materian harrastaja", mutta minkä hän hankkii - siitä on vaikea luopua.
Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen "Entäs jos..?" -ajattelumalliin. "En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?" "En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin...?"
Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan. Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.
Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.
Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen...taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.
Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.
Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen - mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.
Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa...? :)
Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.
Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista - hänhän on luonut niihin suhteen.
Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.
"Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen".
Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.
Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia. Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.
Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.
Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.
Kotini on yksi suuri varasto.
Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.
Siinä missä "normaali" kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.
Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.
Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.
Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.
Muistoja....
1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.
2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.
3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.
4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.
5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.
6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.
7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.
8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.
Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.
Vanhimmat ovat.... no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.
Tilanne on nyt tämä.
Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.
Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.
Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.
Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen...
Nämä.
*
Myös mieheni jemmaa.
Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät...
Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.
Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.
Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista - mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/
Alakerran varastosta puhumattakaan.
Mä yritin....
Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.
Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.
Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.
Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata....
*
Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?
Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse.... sitten se "Entäs jos?"-otus nostaa päänsä.
Entä jos.... viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin...?
Voi jemmaaja - entäs sitten?!
Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.
...niin se johtuu tästä:
Minun piti vain siivota meikkinurkkaus.
Se johti muuhunkin.
Minulla ja avomiehelläni on ongelma, joka alkaa j:llä.
Kirjoitan siitä, kun saan työvaiheen 1 päätökseen.
Ei liity parisuhteeseen. En ole pakkaamassa kassejani ;)
Eräs lukija laittoi muutama päivä sitten sympaattisen kommentin, jossa kertoi ilahtuvansa, jos pitkästä aikaa tulisi taas joku Ahvenanmaa-aiheinen postaus. Tämä olkoon sinulle, Heini L. :) Vaikka postaus käsitteleekin Ahvenanmaata vain epäsuorasti.
Lauantai 10. tammikuuta 2015, Maarianhamina.
Heräsin 8.15. Pötköttelin vähän aikaa ja menin keittiöön sytyttämään kynttilät. Poltan aina kynttilöitä aamuin illoin hämärään vuodenaikaan. Ne rauhoittavat minua. Melkein välillä toivon, että olisi koko päivän hämärää.
Keitin kahvia. Tai keitin vettä ja kaadoin sen pressopannuun. :)
Avasin koneen. Vastasin muutamaan kommenttiin ja aloin kirjoittaa "päivän vinkkiä" päivän ruokapostaukseen, joka muilta osiltaan oli jo valmis.
Yksi mantelimaito on jälleen tyhjentynyt.
Pesin hiukset. Tänään oli öljymuhituspäivä; lisäsin hoitoaineen joukkoon oliiviöljyä ja annoin seoksen muhia hiuksissa tunnin.
Hiukseni ovat viime aikoina tuntuneet tosi kuivilta. Siihen auttaa öljykuuri.
Aamiaiseksi soijajogurttia ja raejuustoa.
Päivä alkoi valjeta ja hetken aikaa näkyi aurinkokin. Ei pakkasta - nollakeli. Höh.
Pesin öljyhoitoaineen pois. Rasvat kroppaan ja naamaan. Meneillään on Estelle & Thild Biohydrate -testijakso.
Päivän meikki: pohjustus silmäluomille, nestemäinen eyeliner, ripsari, peiteaine silmänalusille ja kulmageeli kulmiin.
Kasvoille nopea sipaus mineraalipohjaa, lähinnä nenään. Ei poskipunaa tällä kertaa, olin menossa kuntosalille.
Muistin että minulla on edelleen lunastamatta anopilta saamani Veikkauksen joulukalenterivoitto - 5 euroa. :) Mukaan salikassiin.
Sukkis- & hame -päivä. Harvinaista minulle. Äidiltä joululahjaksi saadut violetit säärystimet lämmittävät mieltä ja sääriä. :)
Otin pakkasesta kasviksia sulamaan lounasta varten.
Nyt ulos! :)
Haa, täällähän tulee vähän lunta. Koko viikon on ollut ihan harmaata, pieni vuodenaikaan sopiva värinmuutos ei olisi pahitteeksi.
Torggatan. Lunastin viisi euroani TipsEttanista ja jatkoin matkaa Avancian uudelle city-salille.
...vain tajutakseni, että sehän on auki "tavisasiakkaille" vain viikolla. Minä en ole avainasiakas. En pääse viikonloppuna sisään. D'oh.
Eipä sitten muuta kuin kohti Neptunigatanin Avanciaa. (Se on auki kaikille viikonloppuisinkin.) Norragatan oli jo muuttunut vaaleaksi lumesta.
Kivaa :)
Viivyin salilla puolitoista tuntia.
Treenin jälkeen Quest-patukkaa. Oli jo nälkä.
Katselin kynsiäni. En ole vaihtanut lakkaa sitten uuden vuoden. Sen unohtaa, kun lakka pysyy geelikynsillä niin hyvin. Päätin vaihtaa lakat illalla.
Kotia kohti. Hei, täällähän on tullut ihan kunnolla lunta! :)
Olin kotona kolmen jälkeen. Valmistin ruokaa.
Iltaan mennessä tiskipöytä on yleensä niin täynnä astioita ja muuta sälää että ei voi kuin puistella päätään. Olen valitettavasti vähän sitä tyyppiä, joka käyttää miljoona astiaa ja välinettä yksinkertaisenkin ruoan valmistukseen, ja jättää kaiken hujan hajan. Illalla sitten saa käyttää tunnin keittiön siivoukseen. :) Aamulla on kuitenkin kiva herätä puhtaaseen keittiöön.
Nolla astetta ja illalla lumihiutaleet sulivat ikkunaan vedeksi. Onkohan huomenna taas harmaata..?
Pidän lumesta. Minusta lunta saisi olla pysyvästi marraskuusta maaliskuuhun.
Istuin koneella kahdeksaan saakka.
Sitten aloin katsoa Seinfeldiä.
The good old days.... Tulee mieleen ajat kun oltiin siskon kanssa kämppiksiä. Me digattiin Krameria. Seinfeld oli meidän juttu, se oli ihan paras juttu. Niin, ja olihan sitten myös WWE.... :P
Ovat uudetkin ajat kyllä hyviä. <3
Poistin kynsilakat. Laitoin iltapalaa.
Geelipinta on kestänyt tosi hyvin; kynnet laitettiin 3,5 viikkoa sitten eikä geeli ole yhtään ilmoittunut. Olen jo tottunut paksuun pintaankin. Juurikasvua on kertynyt hädin tuskin puolitoista milliä. Geelikynsien kanssa on etu jos kynnet kasvavat hitaasti;)
Kello 23.30. Kohta nukkumaan.
Vastasin vielä pariin kommenttiin.
Sitten unten maille kavereiden kanssa.
Lauantai 10. tammikuuta. Sen pituinen se.
Tervetuloa uusi vuosi! :) Hei sitten, 2014 - olit oikein hyvä vuosi.
Meillä on perheessä perinteenä käydä jouluaattoillallisella läpi kulunutta vuotta. Jokainen kertoo parhaat ja myöskin ikävimmät muistonsa vuodelta. Ikäviä asioita ei tietenkään ole syytä korostaa, mutta nekin kuuluvat elämään.
Minun vuoteni 2014 oli täynnä niin mukavia ja ihania asioita, että voin taas klisheisesti mutta ehdottoman sopivasti todeta, että saan olla hurjan kiitollinen paljosta.
Vuodesta 2014 mieleeni jäävät erityisesti...
* Kööpenhaminan yllätysreissu mieheni syntymäpäivänä
* Pearl Jamin konsertti Tukholmassa - tuntuu, että enää ei tarvitsisi koskaan mennä konserttiin tuon täydellisen illan elettyään
* Kreikan saaret, jotka antavat henkiseen pankkiin niin pajon enemmän kuin kauniita maisemia ja hyvää ruokaa
* Perheenjäsenteni elämäntilanteisiin liittyvät asiat, jotka lopulta menivät mitä parhaiten päin
* Liikuntaharrastuksessa saavutettu tavoite; selätin vuoden poikkeuksellisen kurjat alkufiilikset ja onnistuin vuoden aikana ujuttamaan aerobisen lajin liikuntarepertuaariini; olen oppinut juoksemaan. Olkoonkin, että vain juoksumatolla, mutta entinen pienissäkin portaissa hengästyvä ja 15 minuutin hölkän jälkeen täysin uupunut tyyppi jaksaa nyt juosta tunnin tai kaksikin.
* Lukijatapaamiset - tapasin vuonna 2014 enemmän lukijoita kuin aiempina vuosina yhteensä. :) Ekolo-miitti, Dermablend-meikkaukset, Sokos-miitti, Outi Santorinilla, Marianna Troyesissa... Erityisterkut nimimerkki Etusormelle, jonka spontaani kohtaaminen marraskuussa jäi erityisen sympaattisena mieleen!
* Työharjoittelu juustolassa - todella pitkäaikainen haave toteutui!
* Patikointi Mont Blancin maisemissa
* Hyttysten täyteinen vaellusviikko Kevolla
. . .
* Ikävänä muistona Jämijärven turma, joka kosketti läheltä
Uuden vuoden kynsillä L'Oreal Color Riche sävy Imperial Gold ja Essien hilelakka Summit Of Style.
Lakat olen saanut blogin kautta.
Kuvituksena kuvia uuden vuoden vietosta.
Juhlimme rauhallisissa merkeissä lohta loimuttaen, glögiä juoden (vielä ei ole kiintiö täynnä :)) ja anopin kotijuustolla herkutellen.
Mr. Karkkipäivä sai juoda keskiyön skumpat loppuun itsekseen Shampanja Avenuen approaan muistellen, kun viisarin heilahdettua uuden vuoden puolelle alkoi muilla jo tahti hyytyä :) Ei, skumppa ei maistu mulle edelleenkään ^_^
Hyvää vuotta 2015 kaikille!
Jouluterveisiä pakkasesta. :) On se vain ihanaa että saimme kuin saimmekin valkean joulun. <3
Joulun juhlakosmetiikkaa; tuoksuna itseoikeutetusti Acorellen makoisa Delicious (tästä tulee ehdoton joulun perinnetuoksu), kynsillä Goshin Lambada ja Lumenen Timantit Yössä ja luomilla Diorin Cuir Cannage.
En osannut kotoa lähtiessä päättää millä punaisella joulukynteni lakkaan, joten otin mukaan muutaman suosikkini josta valita. Päädyin Goshiin. Lumenen viime joulun sesonkilakka Timantit Yössä viimeisteli lakkauksen.
Geelikynnet ovat minulle vuoden paras kosmeettinen tapahtuma. :) Oikeasti, te ette tiedä miten onnellinen olen. :)
Olen palannut omimpaan kynsi-itseeni. Minulla kuuluu olla pitkät kynnet. Niin on ollut yli puolet elämästäni, ja niin tulee taas olemaan. Jos siihen vaaditaan geelivahvisteet, niin olkoon sitten niin :)
<3
On käyty asioimassa Henkkamaukan lastenosastolla... ^_^
Poniystävät ovat myös läsnä.
...ja tämän joulun jälkeen olen vihdoin paikannut Friendship Is Magic -aukon yleissivistyksessäni :)
.
Jouluaaton luukun palkinnon voitti:
