Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.
Meillä on sitä perheessä.
Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.
Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.
Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.
Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä "materian harrastaja", mutta minkä hän hankkii - siitä on vaikea luopua.
Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen "Entäs jos..?" -ajattelumalliin. "En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?" "En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin...?"
Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan. Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.
Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.
Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen...taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.
Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.
Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen - mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.
Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa...? :)
Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.
Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista - hänhän on luonut niihin suhteen.
Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.
"Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen".
Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.
Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia. Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.
Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.
Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.
Kotini on yksi suuri varasto.
Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.
Siinä missä "normaali" kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.
Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.
Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.
Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.
Muistoja....
1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.
2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.
3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.
4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.
5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.
6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.
7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.
8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.
Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.
Vanhimmat ovat.... no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.
Tilanne on nyt tämä.
Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.
Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.
Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.
Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen...
Nämä.
*
Myös mieheni jemmaa.
Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät...
Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.
Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.
Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista - mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/
Alakerran varastosta puhumattakaan.
Mä yritin....
Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.
Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.
Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.
Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata....
*
Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?
Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse.... sitten se "Entäs jos?"-otus nostaa päänsä.
Entä jos.... viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin...?
Voi jemmaaja - entäs sitten?!
Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.
117 comments on “Jemmaajan elämä ja teot”
Hei olen Marina ja olen myöskin jemmaaja. Sanat entäs jos on sitten niin tuttu parivaljakko oman pään sisällä et halleluja vaan :D toinen vaatehuone tursuu tavaraa, toisen mies remppas ainostaan mun kosmekamoille ja koruille kun hällä alko vissiin menemään hermo kun niitä oli ympäri huushollia, on niitä siltikin :D
Koitan tietyin väliajoin käydä kaappeja läpi ja luopua jostain kamoista vaikka väkisin.
Itse jemmasin tavaraa kun muutin pois lapsuudenkodista. Kaikki mahdollinen täytyi saada sieltä mukaan ja ekaan omaan kotiini kertyi huimasti tavaraa. Parvi (jossa en nukkunut) oli aivan täynnä rojua, jota en ikinä tarvinnut, mutta silti ne kaikki tavarat olivat muka tarpeellisia. Jos joskus tulisi käyttöä.. Kun minun täytyi sitten muuttaa tuosta kämpästä ja parvi poistui elämästäni, oli pakko ruveta miettimään tavaroitanikin. Siivosin rankalla kädellä: osa suoraa roskiin, osa kirpparille ja osa kierrätykseen/hyväntekeväisyyteen. Päivääkään en ole sitä siivousshowta katunut tai yhtäkään niistä tavaroista kaivannut! Vähemmän tavaran kanssa on sen sijaan ollut helpompi elää ja kun joskus on jotain hankkinut on heti tiennyt missä sen paikka on, ei missä se mahdollinen pino on tai minne sen tunkee. Niitä vähäisiä (vaikkakaan ei vähäisiä!) tavaroita arvostaa eritavalla nyt ja niistä nauttii nyt! Suosittelen leikkimään puskutraktoria pari päivää ja heittämään surutta tavaraa mäkeen, hetken se vaan kirpaisee! :)
Niin tuttua. Sain apua kirjasta Hyvän mielen vaatekaappi. Karsin vaatekaappia isolla kädellä ja vain paremmaksi. Suosittelen!
Täällä toinen jemmaaja heippa vaan! Itselläni jemmaus on "peritty" tai siis opittu lapsuudenkodista. Olen saanut kaksi asiaa äidiltäni, sokeririippuvuuden ja jemmaamisen tarpeen :D Ainoa hyvä asia tässä on se, että tiedostan ongelmat. Nyt on kolmas muutto kahden vuoden sisällä edessä ja tällä kertaa aion onnistua. Aion karsia kaiken turhan joka on jemmattu. Sen jälkeen aion irtautua sokerista.
Tsemppiä sinne luopumisen tuskan keskuuteen, pystyt siihen kyllä!
En tiedä aloinko eka itkeä vai nauraa, kun tätä luin, niin paljon se muistutti oman pään ja kämpän sisältöä. Vaatteita löytyy yläasteajoilta asti (jotkut on kivoja, kyl mä näihin vielä mahdun, osa lähinnä wtf), kirjoja ja eriskummallisia esineitä isomamman peruilta (suurin osa ei ikinä päivänvaloa ole nähnyt, aikanaan hänen taloaan tyhjennettäessä ei kyllä jäänyt epäselväksi, mistä jemmailu periytyy...) ja rikkinäiset mutta muuten maailman ihanimmat sukat vie vieläkin hyllytilaa vaatehuoneessa, jonne en nykyään uskalla enää edes astua :D
Muutama vuosi sitten otin itteäni niskasta kiinni ja heitin viiden vuoden Cosmot teiniajoilta paperinkeräykseen. Siis heti sen jälkeen kun olin ensin lukenut ne uudelleen läpi, ja ottanut talteen mielenkiintoisimmat jutut ja muut. Nyt ne paperinpalaset on (luultavasti) jossain noista laatikoista, tarvettahan niille ei ole ollut..
Vertaistukea siis löytyy ja ihana tietää, ettei ole ainut, joka ei pysty heittämään sitä aikoja sitten kahtia haljennutta piirakkavuokaa pois, koska... no, koska.
Minä oon vastakohta. Kun on kaksi kertaa elämänsä aikana kiikuttanut koko omaisuuden kaatopaikalle homeen takia, niin suhde tavaraan muuttuu. Ne on vain tavaraa, niitä saa uusia tai niitä ei todella tarvitse. Minun kaikki vaatteet mahtuisi kahteen Ikea säkkiin, en käytä edes niitä kaikkia. En vaan tarvi enempää. Nyt kun vielä asutaan seitsemän henkeä pienessä mökissä, niin en edes halua tänne tavaraa.
Ääh itselläni on kans toi Cliniquen paletti. Sain sen varmaan 4v sitten, mutta en ole raaskinut käyttää liikaa vaikka se lempparein kaikista onkin. Vaalein väri hajosi syksyllä ja reunimmainen vaaleempi kuparinen on alkanu näyttää uhkaavasti pohjaa :( Omistan tällä hetkellä 3 palettia; tuon, yhden Dior viisikon ja Diorin matkapaletti (luomareita, huulikiiltoja ja poskipuna/puuteri). Eli antaisin vaikka pääni jos löytäisin tuon Cliniquen paletin jostain :(
Voi kamala, en osaa neuvoa! Mutta sen tiedän että ton kirjottaminen ja näyttäminen vaati rohkeutta!! Tunnustan, täällä siis toinen jemmari. Välillä oon saanut siivottua ja turhaa pois, mutta kun on jemmari niin ihan oikeesti parinviikkon päästä tuleekin jollekin oikee tarve mitä on heittänyt pois. Nyt tarkotan ihan oikeen oikeeta tarvetta. Ja kuten tiedät se vaan pahentaa tilannetta. Lupaan seurata jos tänne kommentoitaisiin neuvoja! Kiitos hyvästä postauksestasi.
Täällä myös yksi jemmailija. Pahinta on just se OIKEE TARVE, jemmailijana en voi unohtaa niitä erehdyksiä kun on heittänyt jotain pois ja heti seuraavalla viikolla siitä rikkinäisen radion antennista ois saanu näppärästi paneeliverhojen painon.. Ja tuo "uudelleen muotiin tulo", minä myös. :(
Minulla on ollut itseasiassa järjestelyprojekti meneillään tammikuussa. Inspiraationa toimi tuskastuminen siihen kuinka paljon tavaraa voi yksi ihminen omistaa, tuntui että kaikki varastotila oli käytetty (vaikka alakerran häkkivarastossa ei edes ole täyttä).. Vaatteita on mennyt pari säkillistä kirpparille, ja eteisen nurkassa on laukullinen sälää mistä en ole päättänyt myynkä ne vai vienkö jonnekin keräykseen.
Luopuminen on minullekin vaikeaa, varmasti tekstin perusteella hurjasti vaikeampaa niin en osaa sanoa onko omista vinkeistäni apua. Blogeista olen kuitenkin kerännyt vinkkejä. Esimerkiksi olet jo käyttänyt tempun "pistä tavarat laatikkoon & anna eteenpäin jos et ole tarvinut niitä vuoden päästä".. Ehkä konkreettinen tavoite olisi hyvä motivaattori? Tai että joku muu saa minulle tarpeettomasta tavarasta iloa, jos luovun siitä..?
Tsemppiä!
Musta tuntuu joskus, että ainoa hyvä suhtautumistapa olisi opetella arvostamaan tavaran puutetta ihan aidosti. En tarkoita että tarvitsisi olla ilman perusasioita, mutta pitäisi nähdä nautinnollisena ajatus elämästä, jossa jotain oikein mieluista materiaa jää puuttumaan ja nähdä elämä hyvänä siitä huolimatta. Jos kuvittelen että mun rojuomaisuus palaisi, niin ei niiden tavaroiden menetys todellakaan kaataisi elämääni, jos nyt ei ajatella taloudellista puolta vaan sitä, että pärjäisinkö arjessa ilman roinaani ja löytyykö maailmasta jotain korvaavia tuotteita. Yllättäen kyllä... Mutta se vapaaehtoinen luopuminen on vaikeaa todellakin.
Musta tuntuu usein harmilliselta ajatella, mistä olen luopunut, vaikka olenkin huojentunut tavaran vähenemisestä ja käytännössä pärjään aivan mainiosti ilman kyseisiä tavaroita. Huonekalujani, sarjakuviani ynnä muuta esimerkiksi on entisessä asunnossa edelleen, jossa ex-kämppikseni ja hänen uusi kämppiksensä nykyään asuvat ja käyttävät mun tavaroita, kodinkoneita jne. Osan olen myös jättänyt sanoen että voit pitää, osa on luullakseni vain lainassa. Joskus ahdistaa ihan vain ajatella sitä, että ne on siellä, vaikka senhän pitäisi olla mulle helpotus. Mulla on vaan joku omituinen ikävä niitä tavaroita kohtaan, ihan järjetöntä, vaikka olen nykisessäkin tilanteessa tavaroideni ympäröimä.
Tosta pitäisi päästä yli. Kulutustuotteiden säästämisestä pitäisi myös päästä yli, se on varmaan mun pahin tapa. Mä en raaski käyttää lempi tuoksuvettä, ettei se lopu. Joka päivä pelkään, että takin vetoketju hajoaa kun en voi elää ilman sitä takkia :D harmittelen etten ostanut varmuuden vuoksi kahta.
En raaski käyttää kuivattuja mustatorvisieniäni kun sit mulla ei enää ole niitä ja saatan tarvita niitä jossain erityisessä ruoassa. Mutta sain ne vuonna 2010?? Olen säästänyt 5 vuotta vanhoja sieniä :---D hävettää, help...
Kuulostanko hullulta? musta ainakin välillä tuntuu siltä kuin en tajuaisi elämän olevan väliaikaista vaan jotenkin yritän varautua jonkinlaiseen ikuisuuteen. Ihan kuin pyrkisin tilanteeseen, jossa elämäni ketjussa ei ole heikkoja lenkkejä vaan kaikki on täydellistä ja turvattua. Samalla kun odotan, että mulla on kaikki ainekset täydelliseen elämään, niin elämä tällä hetkellä menee ohi kun keskityn säästämään. Nerokasta?
Oon optimistinen jemmaamisen suhteen silti :) Kyllä siitä vielä ottaa opikseen vähitellen. Mä olen nyt jo oppinut sen, että säästelin turhaan monia vaatteitani, kun nyt ne on riippakivenä vaatehuoneessa eikä enää omaa tyyliä. Olisi pitänyt käyttää niitä silloin kun tykkäsin niistä ja sienetkin olis voinut käyttää niihin aikoihin.
Miten voi oppia tuhlaamaan ja kuluttamaan tavaroita joista tykkää? Kyllä mä epämieluisia asioita yritän käyttää pois, mutta niitä parhaita on vaikeaa, koska pelkään niiden loppumista.
Vielä viime vuoden muutossakin löytyi umpikuivia Anytimen kynsilakkoja lempisävyssäni teinivuosilta joita olin säästänyt ettei ne koskaan loppuisi. Ei loppuneet ei :D
Heh, kuulostaa tutulta, mä jemmailen myös mm. ikivanhaa kosmetiikkaa, kuten kuivahtaneita ripsivärejä, koska niiden harjoja voi vielä käyttää, -mihin, se onkin sitten se oleellinen kysymys. Mun jemmaintoa pahensi entisestään esimerkiksi syksyinen Lancômen kamppis, jossa sai vaihtaa vanhan ripsarin uuteen, eli nyt sain hyvän syyn säilöä niitä, jos samanlainen tulee vaikka uudestaan! Tai kun kuulin että I Love Me-messuilla oli saanut Avonin pisteellä vaihtaa vanhan huulipunan uuteen, joten siinä taas loistava syy säästää vanhoja punia, joita en todellakaan käytä. Köyhäilen olosuhteiden pakosta, eli uutta tavaraa ei ole varaa ostaa, ja sekin pahentaa jemmailua. Säästän jopa kosmetiikan pahvipakkaukset, koska voihan olla, että haluan tarkistaa esim. incin myöhemmin, mutta se ei selitä miksi jo aika päivää sitten loppuneiden voiteiden paketteja on edelleen meikkihyllyssä. Samaten pari kuivunutta kynsilakkapulloa nököttää siellä, sillä niissä oli niin täydellinen sävy, että pakko säästää, jotta voin verrata josko löytäisin niille täydelliset dupet. Kellarikomerosta ei kannata edes alkaa puhumaan :D Vaatteet sentään sain jo lajiteltua omiin kasoihinsa kirpparille menevät, mutta arvaa oonko saanut vietyä niitä? Ja ihan oma lukunsa on vaatteet joihin ei enää mahdu, mutta toivoisi mahtuvansa vielä joku päivä, ja joista ei siksi voi hankkiutua eroon. Ja meilläkin siipalla on omat varastonsa, cd-levyjä löytyy monta pahvilaatikollista, samoin vanhoja sarjakuvalehtiä. Ehkä ihan hyväkin, että rahankäyttö on minimoitu, niin ei ainakaan lisää tavaraa kerry kovin nopeaan tahtiin, mutta kyllähän se kirpaisee kosmetiikkaintoilijaa, kun blogeissa rummutetaan ihanista uutuuksista jotka on "pakko saada". Voin vaan kuvitella sitä meikkimerta missä pyörit, kun blogin takia saat jatkuvasti uusia tuotteita. Kieltämättä olis hauska tonkia sun kosmevarastoja, jostain syystä toisten meikit ja rasvat on aina sata kertaa kiinnostavampia kuin omat, mistähän ihmeestä sekin johtuu? Mutta ei kai jemmailusta kannata liikaa stressiä ottaa, onhan sitä paljon pahempiakin paheita olemassa. Ota tavoitteeksi heittää pois/kierrättää vaikka yksi tavara päivässä, jos vähentää tavaratunkiota pikkuhiljaa ei se ehkä tunnu niin rankalta kun se, että pitäisi kerralla siivota kaikki ja heittää pois. Ja sit kannattaa viedä roskat heti tai huomaa dyykkaavansa omia roskiaan, nimim. kokemusta on ;p Tsemppiä, et ole valtakunnan ainoa hamsteri!
Jahkailen välillä saman ongelman kanssa, tosin minulla ongelma ei ole rajattu niinkään mihinkään tuoteryhmään vaan tuntuu että tilpehööriä on muuten liikaa.. Tyttären pienet vaatteet vie kyllä paljon tilaa ja niistä luopuminen tuntuu hankalalta, mutta oon yrittänyt itselleni järkeistää sitä etten tuu niitä tarviimaan ja hän tuskin on innoissaan niistä 20 vuoden päästä. Kiertoon ja sitten siitä tulleet rahat jemmaan esim. Jotain antimateriaalista asiaa varten:)
Sinulta joskus kosmetiikkaa huutanut täällä hei :) olisko apua, jos näkisit ihan itse, miten paljon eteenpäin antamasi asiat tuovat iloa muille? Älä järjestäkään ensi kerralla huutista, vaan kutsu koolle vaikka harrastelijateatteriporukka ja vie heille henkilökohtaisesti meikkejä ja pistä samalla vaikka ihonhoitotuotteita kotiinviemisiksi :) lisäksi on tietysti nämä hopet ym. jotka toimittaa tavaraa tarvitseville. Siellä voi olla vaikka joku, jolle on tullut äkkilähtö omasta kodista ja kaikki ns. "turhat" iloa tuovat asiat ovat jääneet, kun on ollut muuta mielessä. Mulla oli kauhean vaikea vaatekaapin tyhjäys tässä vähän aikaa sitten, mutta kun kaveri kyseli, olisiko jotain vietävää hopelle, niin röykkiö kasvoikin entisestään ihan huomaamatta. :)
Melkein alkoi ahdistaa pelkkä lukeminen! Eli täällä pahimman luokan poisheittäjä ja kierrättäjä. Epäjärjestyksessä olevat kaapit vainoavat melkein unissakin ja toisten ihmisten (poikaystävän) tavararöykkiöt houkuttaisivat siivoamaan. Aina yritän ehdottaa, josko pidettäisiin huippukiva viikonloppu raivaten, mutta hauskuus on vahvasti vain ehdottajan mielessä. Ei ole kiva tämäkään ääripääluonne, mutta ainakin muuttojen kohdalla vähän helpompi kuin jemmaajaluonne. Tsemppiä järjestelyyn! Ammattijärjestelijöitäkin on, voithan ehdottaa blogiyhteistyötä ;) (vai miksi sitä kutsutaan, kun kirjoitat palveluista yms. blogiisi)
Älä mieti liikaa ja vähän kerrallaan! Pidät itsesi kylmänä ja mietit vaan että onko käyttöä - ei ole - pois. Et ala tunteilemaan. Vaikka vain vartti kerrallaan ja sitten lopetat homman kun alat fiilistelemään liikaa. Pari kertaa viikossa "raivaat" nurkkia vartin verran ja mietit sitä avaraa tilaa mikä röykkieöiden alta paljastuu pikku hiljaa :) Kerta kerralta se helpottuu vaikka alkuun onkin tosi vaikeaa.
Tai ehkä tavara päivässä? Ja teet siitä hienot ja tarkat taulukot ja listaukset niin ehkä innostut ja tavaran "katoaminen" ei enää sureta vaan pikku hiljaa täyttyvät taulukot vievät voiton. Vähän niin kuin huijaat itseäsi ;)
Heippa! Itselläni ei ole ns. tavallista suurempaa jemmausongelmaa, mutta lähipiiristä sitä löytyy. Sen edessä on usein itse aika voimaton, koska on niin vaikea luopua omista tavaroista. Joskus voi olla vaikea nähdä, mistä aloittaisi kun tavaraa on niin paljon. Kannattaisikin ehkä miettiä ammattijärjestäjän palkkaamista. Varmasti jemmaus jatkuisi järjestämisen jälkeenkin, mutta ainakin se toisi selvän helpotuksen tilanteeseen joksikin aikaa :) Tässä ainakin yksi palvelua tarjoava yritys:
http://www.komerox.com/
Tunnistin itseni tekstistä, mutta onneksi vain osin. Tietysti saatan tästä vielä kehittyä ja päästä samaan. ;)
Itselläni on tallella mm. noin 27 vuotta sitten ostettu Baborin duo luomiväripaletti. Miksi? Ensimmäinen työpaikkani oli Orionilla, joka maahantoi myös kosmetiikkaa. Henkilökuntamyymälästä sai edullisesti ostaa näitäkin tuotteita. Eihän sitä voi pois heittää, käyttämätön hei! :)Eiköhän tämä kosmetiikkafriikkiys juonna alkunsa jo sieltä.
Luin jostakin, että ihminen kerää tavaraa 40 vuotta ja seuraavat 40 vuotta hän yrittää päästä eroon siitä :) Katselin eilen ammattijärjestäjien sivuja ja olen menossa ensikuussa yhden järjestäjän luennolle. Minäkin olen siivonnut alkuvuoden kaappeja. Tulos: eipä tarvitse ostaa tänäkään vuonna montakaan tavaraa, mutta aika monesta pitäisi pystyä luopumaan. Pidän järjestyksestä, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Tämä taas vaatii tilaa, jos tavaraa on paljon. Kierre ja ahdistus on valmis :) Reilu 10 vuotta sitten muuton yhteydessä luovuin paljosta ja nyt se harmittaa, kun tarvitsisin niitä eikä tässä elämän tilanteessa ole varaa ostaa uusia. Molempi parempi :)
Sun/teidän pitäisi palkata sellanen järjestelijä vai miksi niitä kutsutaan. :D sori, ei saa nauraa vakavalla asialla! Mutta vakavasti, miksei ostaisi sellaista palvelua, jos itse on umpikujassa ja etenemisestä ei tunnu tulevan mitään. Tällainen palvelu kuitenkin kun on keksitty!
Tsemppiä jemmojen keskelle! Oma kaaos ei enää tunnukaan niin pahalle. ;)
Jätä vain kaikkein rakkaimmat ja tunnearvoltaan suurimmat. Vaatteet voit yrittää heittää jonnekin kirpputorin kierrätyslaatikkoon vaikka silmät ummessa. :) Auttaako se sinua, jos mietit, että viemällä esim. osan vaatteista kirpputorille, voit samalla parhaassa tapauksessa auttaa jotakuta epäsuorasti.
Olen itse muuten sinun vastakohta: vaikka minulle ei ole paljoa säilytystilaa, asuntoni on lähes tyhjä! Ja jos kaappeja olisi enemmän, asuntoni olisi erittäin askeettisen näköinen. Rakastan sitä, kun ympärillä ei näy tavaran tavaraa. :) Moni nainen varmasti pyörtyisi nähdessäni nykyisen vaatekaappini sisällön niukkuuden.
Mutta en siis voi mitenkään samaistua sinuun, sillä itse heitän pois jopa sellaista, mitä mahdollisesti tarvitsen tulevaisuudessa.
Näyttääpä etenkin varaston osalta hyvin tutulta! Ja kuulostaa.. Olemme Kahden vuoden sisällä muuttaneet kolme kertaa, ja joka kerta on varastosta kannettu tavarat suoraan seuraavaan varastoon. Menee vuosi, tavaroita ei tarvita, tulee aika muuttaa, kannetaan tavarat siis seuraavaan varastoon. "Selvitetään toi varasto sitten joskus, keskitytään nyt tähän muuttamiseen ja niihin tavaroihin mitä tarvitaan keittiössä/olohuoneessa/vaatekaapissa/jne". Meillä kyse on ehkä laiskuudesta, ei huvita mennä laatikko laatikolta penkomaan sitä täynnä olevaa varastoa, nyt tilanne on jo melkein koominen, kun muutimme 50m2 kaksiosta (jossa oli yksi pieni häkkivarasto) 80m2 kolmioon, jossa on vaatehuonekin (muutimme sen varastoksi :)) sekä sen lisäksi KAKSI entisen kokoista häkkivarastoa. Nekin ovat nyt molemmat ääriään myöten täynnä. Toivotonta!
Meillä tavaran määrää olen vähentänyt ainoastaan minä, ja aloitin karsimisen miehen tavaroista. Nimenomaan siksi, että tiedän, ettei hän kaipaa rojujaan, vaikkei itse niitä pystykään heittämään pois. 7 vuotta sitten muutimme yhteen, ja asumme nyt kuudennessa yhteisessä kodissamme. Jokaisessa muutossa olen pyrkinyt hävittämään miehen tavaroita (:D) ja välillä innostun siivoamaan muutenkin. Ehkä teilläkin auttaisi, jos kiikuttaisitte kierrätykseen/roskiin toistenne tavaroita, joista tiedätte, ettei niitä koskaan kaivata?
Tässä pari linkkiä:
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2009/07/kaikki-paikallaan-rojun-taltuttajan.html
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2009/10/kolmannes-kodin-tavaroista-turhia.html
Tsemppiä!
Itsekin olen jonkunlainen hamstraaja. Toisaalta meillä on paljon rojua, mutta toisaalta osaan myös laittaa sitä kiertoon kunhan tiedän ettei se päädy roskiin. Lehdet, korut ja söpöt purkit on pahimmat heikkouteni.
Hei Sanni, minäkin olen jemmaaja.
Tunnistan ja tunnustan itsessäni kaikki luettelemasi ominaisuudet. Vaikkei sitä tavaraa (enää) holtittomasti osta tai hankikaan, niin MISTÄ sitä kuitenkin koko ajan kertyy lisää?! Ja ei siitä kuitenkaan raski luopuakaan, JOS sitä sattuisi sittenkin joskus vielä tarvitsemaan. Lisäksi huijaan itseäni sanomalla "sitten kun meillä on isompi asunto" jne. jne. Meidän kellarikomero näyttää ihan samalta kuin teillä, paitsi ettei se todellakaan ole noin hyvässä järjestyksessä. Eikä se tavara todellakaan onnelliseksi tee, päin vastoin aiheuttaa suurta ahdistusta, kun epämääräiset röykkiöt vain kasvavat nurkissa. Kuten sanoit, moniin tavaroihin muodostuu tunneside, mullakin pyörii laatikoissa paljon meikkejä vuodelta ennen sotia. Tällainen olen ollut ihan lapsesta saakka. Muistan, kuinka itkin hysteerisenä, kun meidän flyygeli myytiin ja vietiin pois, tai kun auto piti vaihtaa. "Huokaus." Löytyisköhän tähän vaivaan jotain terapia- tai vertaistukiryhmää? :D
Tosi jännää lukea jemmailustasi, koska olen itse luonteeltani täysin päinvastainen eli "poistaja" (tämän termin opin eräästä asiaa käsitelleestä kolumnista). Saan suorastaan mielihyvää siitä, että saan turhat tavarat pyörimästä jaloista. En säilytä mitään turhaa varmuuden vuoksi tai tulevaisuuden varalle ja sekin on sanottava, että enpä ole koskaan haikaillut minkään "poistamisvimmassa" hävittämäni/muualle antamani tavaran perään. Tiettyjä asioita toki säilytän tunnesiteiden ja muistojen vuoksi, mutta tällaista tavaraa ei missään tapauksessa ole laatikko- tai kellarikaupalla. Täällä viisihenkisessä lapsiperheessä jo ihan välttämätöntäkin tavaraa (viidet erikokoiset vaatteet,kengät, urheiluvälineet ym.) kertyy aika lailla, joten tuo ei-pakollisen tavaran jemmailu ajaisi kyllä meidät kaaoksen partaalle ja lapsetkin ovat onneksi oppineet, etteivät kaipaa turhaa roinaa.
Tutun näköistä ja kuuloista. Itsekin paha jemmailija. Lisäksi ongelmia tuottaa se etten malta käyttää tuotteita joita omistan tai kun ostan uuden tuotteen en voikaan ottaa sitä käyttöön ettei se vaan kulu tai muuten mene huonoksi.. Kiva huomata etten ole ainoa joka säästää "kaiken".
Voi ei, tuttua on, erittäin tuttua! Omalla kohdallani täysin kotoa opittua, siellä on säästetty aivan kaikki meidän sisarusten tavarat.
Heitin vasta menemään ala-asteella käyttämäni oppikirjat ja vihkot, koska ne on kaikki säilytetty, jos vaikka joskus tarvisi. Hieman yllättäen tarve on ollut vähäistä viimeisten 20 vuoden aikana. :-D Iänvanhoja meikkejä ja hajuvesiäkin on tullut vastaan, onneksi olen hiljattain oppinut luopumaan tarpeettomista ilman siirtymävaiheita esim. varaston kautta kierrätykseen tms. koska se vaan ei toimi minulla: tavarat eivät ikinä päädy roskiin, lahjoitukseen tai myyntiin, jos niille sallii välietapin esim. varastossa.
Vaikka olen luopunut jonkinlaisesta määrästä turhuutta, en silti ole parantanut tapojani tavaroiden paikoilleen laittamisen osalta. Kasoitan kotiamme. On lehtikasa, vaatekasa, kangaskasa, puhtaiden vaatteiden kasat...
Sori, vertaistukea en valitettavasti voi antaa, koska en ole jemmaaja ;) Itseasiassa oma tavoite on, että maallinen omaisuuteni, kotimme huonekaluja ja keittiötavaroita lukuunottamatta, mahtuisi suurinpiirtein matkalaukkuun. Tuskin tulen koskaan ihan täysin tähän pääsemään, mutta nyt edessä oleva muutto on edesauttanut tuota taas kerran. Kosmetiikkatuotteiden osalta pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi kappale kuhunkin tarkoitukseen olevaa tuotetta. Samoin vaatteiden ja kenkien kohdalla. Ehkä teidän kannattaisi palkata sellainen "ammattijärjestäjä" :D
Tuttua, itekin oon ollut jemmaaja, ainakin jossain määrin, ihan lapsesta asti... :D (...ja siksi mulla on edelleen jemmassa jopa lapsena säilöttyjä tavaroita, niistä luopuminen on erityisen hankalaa kun ne ovat kulkeneet mukana niin pitkään!) Mutta jotenkin kummallisesti tuntuu että oon viimeisen vuoden aikana alkanut kasvaa siitä eroon! En tiedä onko se joku luonnollinen muutos vai olenko vain alitajuisesti niin ärsyyntynyt tavaran määrään :D Oli miten oli, olen käynyt viimeaikoina läpi kaappeja ja laatikoita ja heittänyt pois niin paljon tavaraa kuin olen raaskinut... Kaikkea ei tietenkään kerralla viitsi, mutta sitten kun vaikka muutaman viikon jälkeen käy läpi saman kaapin/laatikon uudelleen, niin löytyykin taas jotain uutta poisheitettäväksi :) Eilen juuri kävin läpi suuren laatikollisen vanhoja kirjeitä ja kortteja ja heitin yli puolet niistä menemään, tiesin etten kuitenkaan niitä lueskelisi ja säästin vain kaikkein rakkaimmat. Operaation jälkeen oli todella helpottunut olo kun sai taas vähän enemmän tilaa ja vähemmän tavaraa :)
Itse olen nykyisin täysi vastakohta jemmailijalle ja pyrin pääsemään eroon kaikesta ylimääräisestä. Aikaisemmin jemmailin tavaraa oikein kunnolla, mutta jossakin vaiheessa päätin, että se saa luvan loppua. Jemmailijankin on siis mahdollista päästä eroon tavarakasoistaan :) Kovaa työtä se kyllä vaatii, mutta jossain kohtaa sitä oppii nauttimaan raivaamisesta ja tilasta joka vapautuu.
Itselleni on ollut hurjasti apua erilaisista minimalismiblogeista ja uskoisin, että sinäkin voisit niistä hyötyä vaikka minimalistiksi et alkaisikaan :) Esimerkiksi tässä on yksi hyvä kirjoitus tavaroista luopumisesta: http://minimalismi.fi/kuinka-luovut-turhasta/
Voi Herrajumala!! Täällä siis toinen ääripää :) ahkera muuttaminen on pitänyt huolen siitä ettei tavaraa kerry :) kaksi viimeisintä muuttoa mitkä piti tyyliin yksin hoitaa pikkuautolla pitivät huolen siitä että heitin turhat pois.
Vaatteet käytän puhki ja heitän pois. Turhat vaatteet kierrätän...tosin tässä sorrun vähän siihen "jos tämä joskus mahtuu" -ajatusmalliin...
Kirjoja ja lehtiä myyn tai annan pois. Ylimääräiset lakat ja meikit myyn tai annan kavereille. Tämä pätee kaikessa tavarassa.
Heitin myös surutta roskiin miehen rumat eripariset astiat ja kupit koska halusin että käytetään muumimukeja. Eipä tuo ole niitä kysellyt :p
Mutta silti, saatiin täytettyä omakotitalo heti muutettuamme. Epäilen että sama pätee teihin ;))
Mä taas (onneksi) olen ihan toista maata tämän asian suhteen ! Rakastan avaria tiloja ja sitä, ettei missään ole mitään turhaa. Vien vaatteita kerran vuodessa kirpputorille ja lehdet, kaiken maailman opiskelupaperit ym. heittelen pari kertaa vuodessa keräykseen. En vaan käsitä miten kukaan haluaa säilyttää jotain rikkinäisiä vaatteita tai täysin turhia "muisto"esineitä kaapeissaan, kun ei niitä ikinä kuitenkaan tuu käytettyä. Välillä kyllä mullekin nousee pintaan toi tavaran inhimillistäminen, mutta sitten nauran ajatukselleni ja viskaan tavaran menemään. Lopulta tulee helpottunut olo että onneksi en sitäkään rojua säilönyt.
Ei jemmaus sitä tarkoita, etteikö jemmaajakin rakastaisi avaria tiloja ja viihtyisi paremmin tavarattomuudessa. Hänen ongelmansa on se, että hän on kykenemätön saavuttamaan tätä tilaa, koska pois heittäminen on psykologisesti niin vaikeaa.
Toinen jemmaaja täällä, hei! Tunnistan ihan samoja ongelmia itsessäni ja tavarasta vaan on vaikeaa luopua. Siis kaikesta sellaisesta, mitä voi vielä tarvita. Aivan kamala tunne on se, jos joutuu ostamaan aiemmin hävittämänsä tavaran tilalle uuden samanlaisen, se vain pahentaa oiretta.
Että vertaistukea löytyy, ratkaisuja ongelmaan ei niinkään.
Ongelma on se, kun alkaa vanhoja "jemmauksia" kaivelemaan ja siivoamaan, niin yllättäen "löytääkin" kaikkea uutta ja kivaa ja "kyllä, tämän otan käyttöön!" "Olin ihan unohtanut että minulla on tälläinenkin!"
Puolet päätyy "takaisin käyttöön" eli pinkan pohjalle odottamaan seuraavaa siivouskertaa..
Rupesi oikeen ahdistaa lukea, niinkuin olisin omasta elämästäni lukenut :/ Pahinta on nuo lahjaksi saadut ja tunnearvoa omaavat esineet. UGGGH!
Mä oon hämmentynyt ja jopa vähän järkyttynyt (en siis sillä tavalla shokissa vaan... noh... extra-hämmentynyt?) siitä, kuinka monet on kertoneet täällä olevansa jemmaajia! Ja itsehän kuvittelin säilöväni tavaraa...
Itsellekin tosiaan sitä romua vaan kerääntyy nurkkiin ja kaappeihin, mutta ei sentään luojan kiitos ihan tuossa määrin! :D Viimeksi muuttaessa päätin heti kun tiesin muutosta pari kuukautta etukäteen, että rupean raivaamaan ihan järjestelmällisesti. Tavoite oli muovikassi päivässä. Suurimmaksi osaksi heitin surutta roskiin, kun tavara oli pitkälti vanhaa koulu-/yliopistomateriaalia ("ehkä tarvin näitä artikkeleita vielä joskus, vaikka en ole lukenut näitä edes sillä pakollisella kurssilla!") tai sitten vanhoja ja kauhtuneita vaatteita ("no kyllä tää ihan hyvin hevostallilla menee, siellä ne vaatteet sotkeentuu kuitenkin!").
Tuota muovipussimenetelmää suosittelen! Teidän tapauksessa olisi varmaan hyvä, jos molemmat täyttäisi pari pussia viikossa... Muovipussin koko on sen verran iso, että tuloksia alkaa näkyä, mutta kuitenkin sen verran pieni, ettei ehdi tulla ahdistusta karsimisesta. Parikin on tähän mennessä suositellut jo "tavara päivässä"-haastetta, mutta anteeksi vain – teidän tapauksessa muutosta ei taida ehtiä nähdä kyllä kummankaan elinaikana! Ja tosissaan se liika tunteilu kannattaa unohtaa, kun tavarankarsimisesta on kyse!
Jemmaaja täälläkin. Ihan kaikki, mitä kirjoitit olisi voinut tulla suoraan mun suusta. Mulla on pahinta juuri se roskiin heittäminen, kun on tunne, että ihan varmaan tällekin löytyisi ottaja, jos vaan pystyisi kysymään koko Suomelta :D ja kun kaiken haluaisi ensisijaisesti kierrättää, eikä heittää roskiin. Sitten niitä kierrättämistä odottavia tavaroita lojuu pitkin kämppää. Ja tosiaan jemmaaja voi todellakin pitää erittäin minimalistisesta asuinympäristöstä, ne ominaisuudet eivät suinkaan sulje toisiaan pois.
Kannattaa oikeasti hankkia ulkopuolista apua jos tavarasta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta. Sillä hetkellä se toki ottaa koville, mutta itse koen että kaappien tyhjentäminen on suorastaan terapeuttista - tulee sellainen puhdistunut olo. Teidän tilanteessa muutos näkyisi vieläpä ihan konkreettisena: ehkä saisitte saunankin käyttöön asti ;) Uskonpa, että kaiken raivaamisen jälkeen et surisi menneiden tavaroiden perään kauaa, vaan kamaa-pursuaa-joka-paikasta-ahdistus vaihtuisi helpotukseen.
Rohkeaa, että myönnät näin julkisesti ongelmasi. Ehkä nyt on muutoksen aika? :)
Kaverini oli työnsä puolesta vieraillut asunnossa, joka oli hamstrattu niin täyteen, että siellä täällä oli vaan kapeita polkuja joita pitkin mahtui liikkumaan. Lopulta kämppään oltiin tilattu omistajan tahtoa vastaan pakkosiivous, sillä lattiasta kattoon ulottuvat lehti- ja tavarapinot olivat paloturvallisuusriski koko taloyhtiölle.
Olkoon tämä varoittavana esimerkkinä teille kaikille hamstraajan aluille :D
Tästä tulee mieleen ne amerikkalaiset dokumentit hamstraajista. Talot niin täynnä tavaraa, että liikkuminen on mahdotonta, tai sujuu vain pienillä kapeilla käytävillä..
Pahimmillaan pois ei osata heittää edes roskapussia, joten niitä haisevia jätteitä voi löytyä mistä nurkasta tahansa..
Näin pahassa jamassa ei sentään vielä olla, onneksi... Oma asuntoni on pieni, ja sinne kerääntyy helposti turhaakin kamaa..Mutta niin kauan, kuin tavaravuorten alta ei löydy muumioituneita kissanraatoja, ollaan voiton puolella :)
Olin ennen vähän samanlainen, sitten muuttaessa huomattavasti pienempään asuntoon oli pakko karsia tavaroita. Kun vauhtiin pääsi, tuli niin helpottunut olo kun näki tavaraa lentävän roskiin. Nykyään en säästä mitään mitä en _oikeasti_ tarvitse. Vaatekaapissani on vain semmosia vaatteita mitä käytän ja uusia meikkejä ostan vasta kun edellinen on kulunut loppuun. Mainoslehtisetkin selaan läpi heti ja heitän roskiin.
Se on niin yksinkertaista, kun pääsee ajatusmaailmaan, että "jos en oo tätä tähänkään mennessä tavinnut, niin en tartte kyllä jatkossakaan" :)
Hei olen Iita, enkä todellakaan ole jemmaaja - en vain saa aikaiseksi heitettyä turhia tavaroita pois. En luo tunnesiteitä tavaroihin tai mieti, että tätä voi vielä tarvita joskus - koska todennäköisesti sillä ei tee silloin enää mitään. Aiemmin opiskellessa muutin vähintään kerran vuodessa, jolloin tavaramäärää oli pakko karsia samalla. Nyt ollaan asuttu kohta neljä vuotta samassa asunnossa ja tavaraa on kertynyt, kun ei ole ollut isompaa syytä tehdä inventaariota.
Nyt kun saatiin vaatehuoneremppa kuntoon hankkiuduin eroon turhista vaatteista. Tein olohuoneen keskelle kasan, johon laitoin kaikki omistamani vaatteet - siitä sitten erottelin vasemmalle puolelle lähtevät ja oikealle jäävät vaatteet. Kriteerinä käytin muistoja. Jos en muistanut kunnolla, milloin viimeksi kyseistä vaatetta olin käyttänyt, se sai mennä lähtevien kasaan. Sitten vain lähtevät vaatteet kassiin ja kirpparille!
"Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä."
Kuulosti niin tutulle! :D
se on kyllä jännä miten joihinkin tavaroihin kiintyy.
äskettäin löysin itseni hipelöimästä vanhaa kahvimukia vuodelta nakki ja peruna. Voi sitä riemua kun olin jo luullut, että se oli heitetty pois viimeisimmässä muutossa.
Muutoissa muuten tämä piirre kostautuu ainakin itselläni. Pakkaaminen on niin järkyttävän hidasta kun kohdalle osuu jokin esine mistä tulee muistoja mieleen :)
Tunnistan tuon itsessäni ja tiedän sen olevan perittyä.
Minä olen kuitenkin osittain ratkaisut asian pakon edessä: kun muuttaa 60 neliön kaksiosta reilun 20 neliön yksiöön, on vaan pakko karsia. Kaikkea ei tietenkään voinut heittää silloin menemään, mutta paljon lähti jo silloin ja ahtauteen kyllästyneenä kokoajan lähtee enemmän ja enemmän, koska yksinkertaisesti tänne ei vaan mahdu!
Ymmärrän sua, vaikka nykyisin olenkin juuri toista ääripäätä. Vielä lapsuudenkodissa asuessani meillä oli koko perheellä aika lailla sellainen "ei kannata heittää pois, voi vielä joskus tarvita"-mentaliteetti. Ei ollut kuitenkaan semmoista, että rojua ja kasoja olisi ollut kaikki huoneet täynnä, koska oli iso talo ja paljon säilytystilaa, mutta tosiaan kaikki mahdolliset säilytystilat olivat täynnä ihan kaikkea. Opiskelemaan lähdettyäni asuin seitsemän vuotta todella pienessä yksiössä, ja siellä sain sitten käytännön syistä karistettua tuon jemmailijaviitan yltäni. Siellä kun tuntui, että seinät kaatuu päälle, jos on vähänkin ylimääräistä tavaraa. Ahdisti eikä voinut kunnolla keskittyä mihinkään.
Ekan ihan megaraivauksen tein erottuani silloisesta poikaystävästäni. Turhista tavaroista eroon pääseminen oli jotenkin superhelppoa, kun oli jo valmiiksi semmoinen "mitä väliä millään"-mielentila. :D Siinä tuoksinassa taisin samalla päästä jollain ratkaisevalla tavalla eroon siitä aikaisemmasta ajattelusta, minkä mainitsitkin, että tavara on sympaattinen ja että täytyyhän mun ajatella tavaran tunteita, hehe. Tuon jälkeen oon tavannut kylmästi järjestellä kaikki paikat ja kaapit läpi vähintään kahdesti vuodessa ja karsia siinä samalla kertyneet turhat tavarat. Se on jotenkin niin nautinnollista, kun lopuksi tietää tarkalleen mitä on missäkin ja tietää, että missään ei ole mitään turhaa. :) En tykkää tavaroiden roskiin heittämisestä, joten yritän parhaani mukaan antaa eteenpäin ja tietysti miettiä tarvetta tarkkaan jo hankkimisvaiheessa. Ahdistavinta on saada lahjaksi jotain turhaa, koska siinä tapauksessa ei viitsi ihan heti hankkiutua eroon. :/
Jemmailu kuuluu myös omiin paheisiini, koska harrastan tuunausta ja käsitöitä. Tyhjiä kahvipusseja, mehutölkkejä ja pestyjä viilipurkkeja kerääntyy kuin tyhjästä. Aiemmin rakastin myös shoppailua ja pukeutumistyylini oli kauniisti sanottuna laaja. Siihen päälle innostus kosmetiikkaan ja kokeiluhalu veti pohjat tavaranpaljoudessa.
Jemmailusta voi oppia pois. Alku on aina vaikein, mutta helpottuu jokaisen luopumistapahtuman myötä. Ajatus siitä, että itselle tärkeät tavarat tuottavat onnea jollekin toiselle vielä enemmän kuin itselle antaa varmuutta jatkaa karsimisen tiellä.
Olen saanut myös "shokkihoitoa" jemmaamisen tiimoilta kun olen joutunut kaiken lähimmäisenrakkauden nimissä tyhjentämään ja siivoamaan parin sukulaisen asuntoja. Heille todellisten roskien, kuten leipäpussien tai einesrasioiden poisheittäminen on ollut liian tuskaista. Kun siivoaa viikon(!) verran tällaisen ihmisen yksiötä (!!) on helppo arvioida myös omaa rojumäärää ja sen tarpeellisuutta.
Toki muistoja saa pitää, muutamia todella wtf-esineitä/vaatteita olen säilyttänyt hyvällä mielellä, jos niihin liittyy todella tärkeä muisto.
Suosittelen liittymään facebookin paikalliseen "annetaan tavaraa"-ryhmään. Yllättävän helppoa on luopua tavarasta, jos joku tulee sen kotiovelta iloisena noutamaan :)
Jos syytä jemmailulle pitää etsiä, niin veikkaisin talvisota-henkista ajattelua. Suomessa on kärsitty pulasta ja puutteesta pitkään eikä kuluttajahinnatkaan ole olleet mitenkään mukavat. Viimeinen vuosikymmen on tuonut halvan kiinakaman jokaisen kotiin. Halpa tavara yhdistettynä jemmaamiseen=katastrofi!
Itsekin voin joiltakin osin samaistua tähän, sillä vanhemmillani on tähän taipumuksia (onneksi myös tilaa säilyttää tavaraa). Itselläni on vieläkin liikaa vaatteita ja kenkiä, vaikka muutettiin viime vuonna. Itseäni ärsyttää eniten se aika, joka menee omaisuuden/tavaran(eli epäjärjestyksen) hallinnointiin - se on kuluttavaa. Ajattelen luopumista samalta kantilta kuin muutama muukin kommentoija; joku muu voi tarvita niitä ja ne pääsevät oikeasti käyttöön, kun vien ne SPR:lle lahjoituksena. Mulla onneksi mies kannustaa järjestelyyn ja kierrättämiseen; on hyvä kun on joku kriittinen henkilö apuna, sillä yksin en olisi niin tehokas. Suosittelen tätä ;) Jemmasin myös tilaamiani lehtiä, mutta tajusin etten koskaan palaa niihin: lahjoitin niitä esim. terveyskeskuksen odotustilaan lueskeltavaksi tai ystäville. Yksi vinkkini on se, että voit skannata (tai kuvata) tärkeät lehtijutut: sähköisessä muodossa ne eivät vie kodista tilaa. Ja samaa kuulemma pätee tavaraan, josta et haluaisi luopua; otat kuvan ja sitä kautta "muistat" sen. Haluaisin kierrättää kaiken, mutta joskus on pakko heittää tavaraa kaatopaikalle vaikken sitä ekologisista syistä haluaisi.
Tunnistan osan piirteistäsi itsellänikin. Olen huoni hävittämään varsinkin vaatteita ja kenkiä. Kosmetiikkaa onneksi en säästele, jos on liian vanhaa (paitsi kauniita luomivärejä, joita voi aina välillä ihailla tai sitten käyttää vaikka naamiaisissa. Tosin ikinä en niitä silloin käytä.. :) )
Mulle on auttanut se, että pakkaan ylimääräisen tavaran visusti laatikkoon ja vien varastoon pois asunnosta. Vapautunut tila ja vanhojen poisvieminen saa aikaan ihanan vapauttavan tunteen. Ja ei tarvitse tuskastella luopumisen kanssa kun tavara ei ole heitetty pois lopullisesti. Sitten kun parin vuoden päästä avaa sen varastolaatikon, niin huomaa miten turhaa se tavara olikaan, ja sitten sen voi heittää pois tai laittaa kierrätykseen.
Erikoisinta on se, että vaikka en raaski jotain heittää pois, niin samalla se ahdistaa, kun joutuu katselemaan esimerkiksi niitä vanhoja vaatteita, jotka roikkuu käyttämättöminä kaapissa.
Hei, itsekin olen (ex-)jemmaaja. Minulle juuri tuo "jos tätä vielä joskus tarvitsee" oli pitkään ykkösperuste tavaran säilyttämiselle, sillä liika kuluttaminen ahdistaa minua, ja en koe uuden samanlaisen tavaran ostamista mitenkään järkevänä, jos omista jemmoista olisi löytynyt vastaava.
Mutta. Kaikkea ei voi aina pitää, ja itsekin kyllä huomasin, että usein nämä "entäs jos joskus"-tavarat eivät ikinä saaneet käyttöä. Vähitellen opettelin tavasta pois, enkä enää ajatellut kaihoisasti lapsuusajan lakanoitani.
Minulle myös läheisten apu oli hyväksi tässä. Vaikka kommenteissa on vinkkailtu ammatti-ihmisistä, niin itse koen, että joku tuntematon ei olisi ehkä saanut itseltäni sitä kierrettä katkaistua. Sitten kun äiti tai ystävä huudahtikin kesken kaappien siivoamisen, että "onko sinulla tosiaankin vielä tämä? Mihin muka tätä tarvitset?" oli vaikeampi keksiä sitä perustetta tavaran säilyttämiselle. Äitini varsinkin haluaa päästä eroon turhasta, joten koin hänet sopivaksi seuraksi tähän operaatioon. Läheiset myös voivat ehkä helpommin tarkistaa tavaramääriä jatkossakin, kun tulevat muutenkin käymään.
Ja tietenkään kaikesta ei tarvitse luopua. Mieti itsellesi vaikka sellainen kosmetiikan tai vaatteiden muistolaatikko, mihin voi laittaa niitä ensimmäisiä ostoksia tai sen yhden paidan, mikä oli teini-iässä koko ajan päällä. Totta kai tiettyihin esineisiin tulee tunneside, ja ihan tunteeton ei tarvitse olla, siksi vähän voi jättää muistoksi. :)
Tulipas tästä pitkä ja sekava kommentti, enkä tiedä löytyykö punaista lankaakaan, mutta näitä asioita itse mietin, kun lähdin tyhjentämään jemmojani aikoinaan. Edelleen satunnaisia kiintymisiä tapahtuu, mutta ajan myötä nekin heikkenevät, jolloin tavaraan on helpompi suhtautua tavarana.
Tutulta kuulostaa :) Tosin viime vuosina olen itse tsempannut kovasti ja hankkiutunut valtavasta määrästä turhaa roinaa eroon - ja saanut myös pidettyä tämän linjan. Jonkinlainen ahaa-elämys oli se, kun pari vuotta sitten poistimme mieheni kanssa olohuoneestamme yhdellä istumalla kirjahyllyllisen tavaraa: osa myyntiin, osa roskiin ja kirjahylly takaisin anoppilaan, mistä se oli lainattu. Pari viikkoa tuon raivauksen jälkeen emme edes muistaneet, mitä kaikkea kämpästä oli poistettu. Tämän kokemuksen jälkeen tavarasta eroon hankkiutuminen on tuntunut paljon helpommalta.
Minulle kaikkein suurin ongelma ovat olleet kirjat. Vanhemmillani on suuri ja kattava kotikirjasto, samoin mieheni äidillä. Olen aina ihaillut kotikirjastoja ja pitänyt niitä jonain sivistyksen merkkinä. (Tavallaan kirjat ovat minulle työvälineitä, sillä työni liittyy läheisesti kustannusalaan.) Sitten jossain vaiheessa tajusin, että eihän kirjojen omistaminen tee kenestäkään sivistynyttä tai edes lukenutta - vaan lukeminen, ja sehän on jo aivan eri asia. Tämän jälkeen olen ostanut itselleni kirjoja huomattavasti harvemmin. Olenkin nyt asettanut itselleni haasteen: en osta yhtäkään kirjaa vuonna 2015, vaan luen hyllystä pois jo ostettuja ja käytän kirjastoa.
Aluksi etenkin sellaisten esineiden, jotka ovat kulkeneet muassani pitkään ja joihin liittyy muistoja, poisheittäminen oli vaikeaa. Tiukan yrittämisen myötä se on kuitenkin tullut helpommaksi. Joidenkin esineiden edessä olen kuitenkin aika voimaton - tällaisia ovat ainakin lapsuuden pehmolelut, peruskouluajan koulukirjat ja piirustukset. Jos heitän nämä pois, heitänkö samalla palasen omaa identiteettiäni, persoonaani?
Vastaus on tietenkin kieltävä. Ei minun persoonani ole tavaroissa vaan _minussa_. Minusta tämä lause tekstissäsi oli kiinnostava: "Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata…." Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta eihän elämää voi laatikkoihin laittaa :) Laatikoissa on vain roinaa. Roina on katoavaista, muistot eivät. (En silti ole vielä heittänyt ihan kaikkia lapsuuden leluja ja piirroksia pois - koen, että jotain saan kyllä säästää.)
En ole varma onko joku jo kommenteissa maininnut tästä, mutta ns. ammattiraivaajat ("professional organizer") ovat nykyään oma ammattikuntansa. Suomessa heitä on vain jokunen hassu, mutta veikkaan että tällaisten ammattilaisten määrä on täälläkin kasvamaan päin. http://www.talouselama.fi/tyoelama/ammattiraivaaja+neuvoo+paperi+vain+kerran+kateen/a2174795
Voi Sanni, oot kyllä ihan yks parhaista tyypeistä näin mitä voin kuvitella blogin perusteella :D
Minä en jemmaa, mutta tavaraa on väkisin kun meitä asuu kolmiossa minä ja kolme tyttöäni. Mehän toki rakastamme kosmetiikkaa, tytöt tosin saavat käyttää vain kynsilakkaa ja huulirasvoja kodin ulkopuolella. Joskus meikkikokeiluja, yhdessä välissä tekivät monster high "maskeja".
Meikkaan päivittäin, mutta minulla on mm vain yksi luomiväripaletti :D Lähinnä panostan meikkipohjaan ja teen luonnollisen meikin aina. Ostan uuden kun edellinen loppuu. Toisaalta tämä on mukavaa ja ihana kun on aina se yksi tuote. Toisaalta taas eipä minulla olisi varaa ostellakaan :)
Käyn säännöllisesti kaapit läpi ja vien kierrätykseen/kirpulle. Omien vaatteiden kohdalla luopuminen on vaikeinta, tosin käytän ne yleensä niin loppuun ettei siinä ole enää miettimistä. Kengät joudun heittämään roskiin, ettei tule houkutusta käyttää risaisia kenkiä, kun "kyllähän nää nyt vielä yhen talven menee" :D
Tästä voisi kuvitella että olen homssuinen ja epäsiisti, mutta ei sentään ;)
Jos lähipiirissä on joku henkilö, johon luotat, voisitko antaa hänen tehdä päätöksen poisheittämisestä? Voisitteko ehkä miehesi kanssa toimia tällaisina tukihenkilöinä toisillenne? Vai onko toisenkin tavaroihin liian iso tunneside?
Ennen kuin muutin puolisoni kanssa yhteen, mulla oli asunnossani useita laatikoita, joita olin kuljettanut avaamattomina mukana useissa aiemmissakin asunnoissa. Laatikot ja seinänvierukset pursusivat tavaraa, jota en aktiivisesti käyttänyt mutta jolle en osannut oikein tehdä mitään.
Tein miehen kannustamana radikaalin päätöksen; luovuin ihan kaikesta. Kannoin uuteen asuntoon mukanani käsilaukkuni ja päällä olevat vaatteeni, en oikeastaan mitään muuta. Yksi pieni laatikollinen tavaroita (lähinnä vaatteita) taisi olla lisäksi, mutta huonekalut ja vaatteet myin ja annoin pois.
Olen harmitellut tätä päätöstä vain yhden kerran, kun huomasin että kaikki vanhat luonnokseni, skannaamattomat valokuvat ja todistukset menivät myös roskiin. Harmitus ei kestänyt muutamaa minuuttia pidempää. On todella paljon kevyempi olo ilman tavarakuormaa. :) En siis suosittele tätä ihan kaikille enkä varmasti ollut jemmaaja pahimmasta päästä aiemminkaan, mutta halusin silti kertoa, että näinkin radikaalista luopumisesta voi selvitä todella hienosti.
Hei, Lueppa Onnellisuusteoria-kirja. Siinä on yhtenä kuukauden haasteena ylimääräisen tavaran lynkkaaminen. Auttoi itseäni ainakin :)