Maisemat vaihtuvat niin tiuhaan että hitaampaa heikottaa. Eilen aamulla heräsin kello 04.20 Santa Barbarassa, söin lounasta Los Angelesissa ja painoin illalla pään tyynyyn Las Vegasissa.
Päädyimme jättämään Los-seikkailut kokonaan pois tältä reissulta ja viivyimme kaupungissa vain 3 tuntia bussin vaihtojen yhteydessä. Vinkkiennekin perusteella vaikutti lopulta järkevämmältä kohdentaa käytettävissä olevat päivät pikkukaupunkeihin kuin yrittää suoriutua Los Angelesista liian tiukalla aikataululla.
Tässä kuvaterveiset Vegasista. Kaupunki on juuri niin tyrmäävä kaikessa överissä neonvaloloisteessaan ja casinoiden ja monumentaalisten hotelli- ja viihdekeskusten hengästyttävässä määrässään kuin kuvitella saattoi. Stripillä (eli Las Vegas Boulevardin keskeisimmällä alueella) meno jatkuu 24/7/365. Strip on kokonaisuudessaan anniskelualuetta ja jengi ostaa kadunvarsikojuista valtavia, jopa litran vetoisia drinkkejä muovitötteröissä, lasisten juomalasien käyttö on kielletty.
Ei täällä pitkään kestäisi olla mutta parin päivän elämysannoksena paikka on aika mieletön kokemus. Voi todellakin sanoa etten ole aiemmin tällaisessa paikassa käynyt.
Saatan tänään uskaltautua tuonne maailmanpyörään. Se olkoon ainoa adrenaliini-kokemukseni kaupungissa; jätän pilvenpiirtäjän katoilla sijaitsevat vuoristoradat toiseen elämään... ^_^
Cesars Palacen Forum Shops antaa uuden merkityksen kokemukselle nimeltä "ostoskeskus". Siis HUH.
Ostoskeskuksen siivet ovat kuin oikeita katuja joiden yllä kaartuu taivas. Kaikki sisätiloissa tietenkin. Täällä voi aina shoppailla hyvässä säässä. Koko Cesars Palacen läpikäymiseen saisi varmasti kulumaan päiviä. Aivan mieletön paikka.
Vegasissa on tunnetusti läjäpäin loistoluokan legendaarisia hotelleja, mutta kaupungista löytää helposti myös halpoja hotelleja ihan ydinkeskustasta.
Koska Vegas tienaa pääsääntöisesti casinoillaan ja hotelleja on todella paljon, on mahdollista löytää superedullinen, hyvätasoinen majoitus vaikka Cesars Palacea vastapäätä, niinkuin me. Hotelliyömme kustantaa 30 dollaria per naama.
37-vuotiaalle oli omansalainen elämys, kun en saanut tilattua eilen illallisen yhteydessä viinilasillista. "We need to see your ID", ilmoitti tarjoilija hymyillen kun pyysin saada lasillisen cabernet sauvignonia. Kuka 4-kymppinen kanniskelee enää henkkaria mukanaan - ainakaan sillä merkityksellä että täytyisi todistaa ikänsä alkoholia tilatessaan..? ^_^ :D
No, ainakin sain matkan upeimman salaatin. "Red Quinoa Salad in a Bowl" -niminen viritys tarjoiltiin kirjaimellisesti kulhossa. :)
Maisemia Greyhoundin ikkunasta matkalla Losista Vegasiin.
Koko viiden tunnin pätkä oli todella kaunista maisemareittiä, vaikka paikalliset ystäväni olivat todenneet, "There's really nothing special on the way, you'll be disappointed". Kaikki on suhteellista. Suomalaiselle tämä on something special :)
Päässäni soi koko matkan Fear And Loathing in Las Vegas -elokuvan dialogi. “We were somewhere around Barstow, on the edge of the desert, when the drugs began to take hold", sanoi Johnny Deppin ääni päässäni kun Greyhound kääntyi Barstow'n pysäkille. Tämä elokuva on kultaa, sanoivat kriitikot mitä tahansa. <3
Oma Vegas-kokemuksemme ei taida sentään yltää Deppin ja Del Toron eeppiseen rellestykseen saakka... ^_^
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Katsokaas kuka lähettää terveisiä :)
Lefteris Aggelis Astypalealta :) Hän on saanut postia ^_^
Korteilla on näemmä mennyt käsittämättömän pitkä aika saapua Kreikan Dodekanesiaan Astypalealle, mutta nyt ne alkavat vihdoin saavuttaa saarta.
(...en kyllä pysty ymmärtämään miten voi mennä näin pitkään... olkoon maassa sitten mikä tahansa kriisi...)
Kysyin lokakuussa astypalealaiselta vuokrahuoneeni emännältä Frosolta, josko hän olisi törmännyt Lefterikseen ja kuullut, onko mies saanut Suomesta postia. Froso oli lomalla sisarensa luona manner-Kreikassa ja vastasi, ettei palaa Astypalealle moneen viikkoon eikä valitettavasti pysty auttamaan asiassa.
Keksin sitten toisen tavan ottaa selvää korttien kohtalosta. Tutustuin saarella vieraillessani itävaltalaiseen naiseen nimeltä Irma, joka viettää Astypalealla aina useita kuukausia joka vuosi. Irma on Froson perheen ystäviä ja sattui olemaan läsnä perheen omistamassa tavernassa kun kerroin tapaamisestani Lefteriksen kanssa. Myös Irma tietää Lefteriksen, niinkuin kaiketi kaikki saarella :D Sen verran sosiaalinen papparainen.
Minä ja Irma Facebook-kaverustuimme, ja olin Facen kautta seurannut, että Irma oli marraskuun alussa edelleen saarella. Kun Froso viipyi mantereella, keksin lopulta laittaa viestiä Irmalle. Olikohan hän mahdollisesti tavannut Lefteristä ja kuullut mitään...? Joitain päiviä myöhemmin sain vastauksen: Irma oli nähnyt Lefteriksen mutta mies ei ollut saanut mitään postia Suomesta. Olin pettynyt ja hämmästynyt. Voiko useita kymmeniä postikortteja kadota matkalla Suomesta Kreikkaan..?
Tänään Irmalta oli tullut taas viestiä kuvien kera. Ja ne kuvat ovat tässä. :) Postikortteja on alkanut vihdoin saapua ^_^
Irman viesti oli lyhyt eikä siinä kerrottu vastaanottajan reaktioista mitään muuta kuin että Lefteris lähettää terveisiä takaisin. Irma kirjoitti että ajoitus oli ollut mieletön; hän oli tavannut Lefteriksen postikorttisaaliineen juuri ollessaan lähdössä Astypalealta. Kuvat ovat satamasta, ja niistä päätellen erään lukijan kommentti siitä, että Lefteris olisi itse töissä postitoimistossa, pitää kenties paikkansa... Miten hän muuten sattuisi seisomaan satamassa aamuyöllä postikorttinippu kourassaan :)
Aika velikulta taitaa olla tämä Lefteris, itsekin kohtasin hänet mystisesti satamassa aamulla kello 5 ja minulle hän vain sanoi arvoituksellisesti että "I have some things to do here".
:)
Mutta kortit, ainakin osa niistä, ovat siis saavuttaneet vastaanottajansa :) Se, miten pappa reagoi yllätykseen jäi nyt kuulematta, mutta voisi olettaa että hän vähintään todellakin yllättyi...! ^_^
Kiitokset vielä kaikille "Postikortteja Lefterikselle" -tempaukseen osallistuneille :)
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Päivämme Bay Arealla menivät nopeasti ja tätä kirjoittaessani istun junassa kohti San Luis Obispoa (...sekä kahvilassa Santa Barbarassa, jossa sain jutun vihdoin loppuun päiviä myöhemmin :)).
Saattoi jälleen kerran vain todeta, että Friscon ja sen lähiympäristön kaltaisella alueella ehtii viiden päivän aikana maistaa vain pienen murusen seudun tarjonnasta ja listata semiturhautuneena kuinka kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä riittäisi vähintään kahdeksi viikoksi. Edellisellä kerralla viivyin Friscossa myös viisi päivää.
Bay Arealla viitataan alueeseen San Franciscon lahden ympärillä ja lähietäisyydellä. Alueeseen kuuluvat Friscon itsensä lisäksi lahtea reunustavat kaupungit Oakland ja Berkeley sekä Golden Gate -sillan pohjoispuolella sijaitsevat Marin County luonnonpuistoineen ja Sonoman ja Napan laaksot tunnettuine viinialueineen.
Seutu on kuin minulle räätälöity kohde. Täällä on kaikkea mikä kiinnostaa minua matkaillessa (ja elämässä ylipäänsä): kulttuuria, arkkitehtuuria, upeita vaellusmahdollisuuksia, hyvää ruokaa, viehättäviä viinikyliä ja kuvauksellista rannikkoa. Huom, ei uimista vaan kauniiden, tuulisten (ja kylmien) rantojen ja surffareiden ihailua. :) Alueella yhdistyvät miellyttävässä ja lopulta suhteellisen kompaktissa paketissa urbaani kaupunkikulttuuri, luontoelämykset ja kulinaristiset nautinnot. My kind of place!
Päivän voi aloittaa patikoimalla tuhatvuotisten punapuumetsien keskellä, nauttia lounasta trendikkäässä fuusioravintolassa Oaklandin Grand Avenuella ja päättää päivä shoppaillen San Franciscon Union Squarella. Siinä välissä ehtii vielä käydä moikkaamassa merileijonia Fisherman’s Warfilla ja ihailla Golden Gaten klassista siluettia, jos on oikein tehokas.
Ihmiset täällä pursuavat niin ihanan positiivista energiaa että jäyhä suomalainen ei voi kuin sulaa. Vaikka pidän itseänikin positiivisena, ihmisten myönteinen asenne ja sosiaalisen olemisen rento vaivattomuus tekevät vaikutuksen. Amerikkalaisten sosiaalisuus on totta kai tunnettu käsite, mutta itse myönnän helposti ajattelevani tämän myönteisyyden olevan osittain myös pinnallista, opittua rutiinia, sellaista vähän feikattua pintakiiltoa. ”Kuuluu hymyillä ja olla avoin ja iloinen”. Tällä reissulla tunne ei ole kertaakaan ollut läsnä. Kohtaamiemme ihmisten lämpö ja tapa tehdä kaikkien olo tervetulleeksi on ollut käsin kosketeltavaa.
Paikallisten vilpitön ylpeys, innostus ja välittäminen omaa kotikaupunkiaan ja yhteisöään kohtaan on äärettömän inspiroivaa. Amerikkalaisten yleissivistystä moititaan ja ehkäpä moni heistä ei tiedä Norjan pääkaupunkia, mutta ainakin he ovat kiinnostuneita omasta ympäristöstään ja kohdistavat energiaa ja resursseja alueensa kehittämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Hieno esimerkki tällaisesta on mm. monella alueella tai paikkakunnalla järjestettävät viikottaiset iltatapahtumat jotka vetävät porukkaa kuin meillä festivaalit konsanaan. Tunnelma on katossa ja se kuuluisa ”love thy neighbor” –tunne lämmin ja tiheä kuin pitkään haudutettu äidin keittämä kaurapuuro.
Viiteen päivään Bay Arealla mahtui seuraavaa:
Patikointia luonnonpuistoissa: Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Preserve Park
Kalifornialaisten viinien maistelua
Retki Sausalitoon
Allasbileet ystävieni aidossa 60-luvun pool party -talossa
Tutustumista Oaklandiin paikallisen vapaaehtoisjärjestön Urban Path –kävelyllä
Klassinen San Franciscon turistikierros
Mountain View Cemeteryn ihastelua Oaklandissa
Hyvää ruokaa paikallisesta clam chowderista vietnamilaiseen ja välimerelliseen (joka päivän joka aterialle voisi valita erilaisen ravintolan..)
Downtown Oakland
Friscoa työväenluokkaisempi, ”arkisempi” Oakland ei häikäise vierailijaa Friscon kaltaisella uniikilla kaupunkimiljööllä ja maailmanluokan kulttuuritarjonnalla, mutta on ehdottomasti vierailun arvoinen. Noin Helsingin kokoinen kaupunki yllättää pikkukaupunkimaisuudellaan ja rentoudellaan, ja tarjoaa kiinnostavia kohteita etenkin puistojen ja luontokohteiden ystäville.
San Franciscosta pääsee Oaklandin keskustaan 15 minuutissa nopealla, lahden ali kulkevalla BART-junalla.
Downtownin alueella must-kohteita ovat vehreä Merrit-järvi ympäristöineen joka on kuin Oaklandin oma ”Central Park” sekä Oakland Museum Of California, etenkin joka perjantai järjestettävä ilmainen Friday Nights at OMCA -tapahtuma. Musiikkia, tanssia, street foodia, ihmisiä, lämpöä. <3
Mountain View
Mountain View Cemetery Rockridgen kukkuloilla on Oaklandin tunnetuimpia nähtävyyksiä.
Puistomaisen, vehreillä kukkuloilla polveilevan kauniin hautausmaan on suunnitellut sama heppu kuin New Yorkin Central Parkin. Hautausmaan korkeimmilta kohdilta avautuvat upeat maisemat lahden yli San Franciscoon. Ihmiset tulevat tänne jopa lenkkeilemään ja picnicille, ja hautausmaalla järjestetään tapahtumia kuten vuotuinen Kurpitsafestivaali ja Joulun valojuhla. Voivatpa lapset käydä siellä tervehtimässä myös Joulupukkia. Vähän erilainen hautausmaa aktiviteetteineen. :)
Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Regional Preserve Park
Patikoinnin ystävät suuntaavat kaupungin yläpuolella kohoaville kukkuloille jotka tarjoavat kymmeniä kilometrejä luonnonpuistoja ja merkittyjä vaelluspolkuja. Sibley Parkista on kirkkaalla säällä alueen huikeimmat näkymät Golden Gate –sillalle ja San Franciscoon.
Paras "matkamuisto" tältä Bay Arean reissulta on kuitenkin ihmiset: ystävien kanssa vietetty aika ja paikallisten mieletön energia. Golden Gate Park ja monet muut alueen klassiset nähtävyydet jäivät ehkä väliin tällä kertaa, mutta en vaihtaisi niitä hetkiin jotka vietimme Sheilan luona pool partyilla, hautausmaalla kävellen, Oaklandin lähiöitä kierrellen ja äidin lapsuudenystävän keittiössä Claremontissa sienimunakkaan kypsyessä hellalla. :)
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Joo, ei tästä nyt meinaa tulla mitään, blogin päivityksestä tällä matkalla matkakertomusten osalta. Totta kai, siihen voi suhtautua näin: "Olen lomalla perheeni kanssa, ei minun ole pakko blogata joka päivä". Kyllä, näinkin voi ajatella.
Mutta kun minä haluaisin blogata, minä haluaisin jakaa matkajuttuja teille ihan hirveästi. Se tuttu bloggaajan paradoksi. :) Samalla pitäisi osata antaa itselleen myös vapaapäiviä, mutta samalla ei halua, koska bloggaus on elämäntapa ja halu kirjoittaa valtava. Mun täytyy päästä jakamaan.
Koska tällä matkalla blogiaikaa ei kuitenkaan ole samalla lailla kuin omilla sooloreissuillani, joudun vain hyväksymään tilanteen ja te näette vähemmän blogisisältöä kuin tavallisesti reissatessani. Ei ehkä harmi niiden kannalta joita matkajutut eivät niin kiinnostakaan. ;) Mutta harmi vähintään omalta kannaltani.
Ensi viikolla tahdin pitäisi mahdollisesti vähän rauhoittua kun siirrymme matkan Utah-osuudelle sukulaisten luokse. Siellä emme vaihda ympäristöä parin päivän välein joten ehkä saan omistettua jonkun päivän rehellisesti bloggauksellekin :)
Tässä kuitenkin nopeat terveiset "hitaasta" eli SLO'sta, San Luis Obispon alueelta. Aivan ihastuttava kaupunki ja alue Central Coastin keskellä. Täällä voisin kuvitella vaikka asuvani, todella viehättävä paikka.
Pismo Beach
SLO Farmer's Market
*
Tänään matka jatkuu Santa Barbaraan.
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Uutisia: Karkkipäivä-blogin koti vaihtuu kuun vaihteessa.
1. joulukuuta Karkkipäivän löytää Kauneus & Terveys -lehdestä:
Kuusi ja puoli vuotta olen viihtynyt Indiedaysilla, joka on ollut minulle rakas koti. Minulla on ollut täällä hyvä olla, ja niin henkilökunta kuin kollegat saavat kiitosta hienon yhteisön luomisesta. Erityisterveiset lähtevät it-Hannulle, joka on varmasti maamme blogimedian mahtavimpia it-tukihenkilöitä. Jokainen ID:ltä eteenpäin siirtyvä kiittää häntä ja sen on mies ansainnut. :)
Vaikka muutokset aina vähän pelottavat, ainakin minua, niin kehitys on hyvästä sekin ja haluan kokeilla millaisia mahdollisuuksia lehtitalolla bloggaaminen voi tuoda. Indiedaysin hyvästely tuntuu haikealta (kollegani tietävät mikä niiskunössö olen), mutta samalla olen tietysti innoissani tulevasta ja odotan uteliaana, miten asetun osaksi uutta kotia. Tämän muuton yhteydessä ei onneksi tarvitse riidellä kämppisten kanssa tapettien väristä tai sohvan paikasta..! ^_^
K&T:llä odottaa ainakin yksi tuttu naama - saan liittyä saman katon alle kauneusbloggauksen rautaisen ammattilaisen ja ystäväni Virven rinnalle. <3 Se tuntuu tosi kivalta. :)
Minulla ja K&T:llä on muuten yhteistä historiaa 20 vuoden takaa.
Kauneus & Terveys on ensimmäinen suomalainen kauneuslehti jota olen koskaan tilannut. Kotona on edelleen säilössä pari kansiollista vanhoja "Kaunareita".
Tässä lehtiä vuodelta 1996. :)
*
Vaikka osoite vaihtuu, Karkkipäivän tyyli ja sisältö eivät muutu. Täällä jatketaan edelleen samalla cocktaililla kauneusjuttuja, ruokaa ja matkailua maustettuna lapsenomaisella uteliaisuudella elämän ja kulttuurimme ilmiöitä kohtaan. Sekä tulisella halulla perehtyä asioihin pintaa syvemmältä. Kosmetiikka-arvioiden, ruokareseptien ja Kreikan saarten keskellä saatte varmasti edelleen lukea spontaaneja kommenttejani liittyen arjen havaintoihin maitorahkan markkinointiväittämistä kanssamatkustajien käytöstapoihin Ruotsin laivalla. Tiedätte minut, en voi pitää suutani kiinni kun jokin asia herättää tunteita. :)
Juuri sitä bloggaus minulle on: tunteiden ja tunnelmien jakamista. Koen, tunnen, innostun, ihastun, välillä vihastunkin. Rakastan, välitän, suren. Ihmettelen. Kaikkea tätä jaan kanssanne jo kahdeksatta vuotta mylittleponien värisessä maailmassani nimeltä
KARKKIPÄIVÄ.
Toivottavasti seuraatte minua joulukuussa Kauneuteen & Terveyteen. :)
.
(P.S. Sivu on valmis vasta 1.12. eikä siellä vielä ole sisältöä vaikka linkki toimii. Joulukuun alussa näette uuden headerini - tulen nyt vihdoin hyvästelemään sateenkaaritikkaribannerin...)
Minun teki mieli blogata tästä jo viikko sitten tuoreeltaan, mutta sopiva hetki tuli vasta nyt.
Beauty Highlights -blogin Mia ja minä otimme läjän kaveriselfieita viikon takaisessa Bloggers' Inspiration Day -tapahtumassa. Niistä kumpusi aihe tähän kirjoitukseen.
Kuvissa on kaksi naista jotka näyttävät mielestäni mukaville ja iloisille. Jonkun mielestä he ovat kauniita, jonkun mielestä tavallisen näköisiä, joku näkee heissä ehkä jotain epämiellyttävääkin. Kirjoituksen pointti ei kuitenkaan ole siinä miltä he jonkun silmiin näyttävät, vaan siinä, ettei sillä pitäisi olla mitään väliä miltä he näyttävät - ja kuitenkin naisten epävarmuus ulkonäöstään purkautui kuvanottohetkellä lähes absurdilla tavalla.
Hetki kiteytti taas valtavan hyvin miten hullun ulkonäkökeskeinen kulttuurimme on, ja halusin kirjoittaa siitä. Se on älytöntä, ja vaikka tiedostan sen, en itsekään ole vapaa näistä paineista.
Mia ja minä halusimme ottaa meistä selfien. Sen sijaan että olisimme vain painaneet laukaisinta, tilanne venyi monen minuutin naurettavaksi sessioksi jossa kauhistelimme kuvia ja näimme niissä milloin mitäkin rumaa. Paljon kertoi myös se, että näimme epäedullisuudet vain omassa naamassamme, emme toisen. Minusta Mia näytti joka kuvassa säteilevän kauniilta enkä pystynyt mitenkään ymmärtämään miten hän näki kuvissa jotain rumaa. "Ei, ei, ei tätä kuvaa, mun silmäpussit...! Mun nenä..!" Itse näin vain kauniit kasvot. Mia taas ei käsittänyt lainkaan kun minä kiljuin, "Ei kamala, mun leukaperät on kuin liiteri, eijei, ei voi ottaa tästä kulmasta, ihan hirveä neliönaama..!" Jne jne. Kumpikin näytimme mielestämme toisen vierellä epäedustavalta.
Aivan hullua, typerää ja turhaa. Ja samalla niin yleistä ja surullista kyllä ymmärrettävää.
Elämme ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa ja viime vuosien selfie-trendi on vain pahentanut paineitamme näyttää hyvältä, kauniilta ja edustavalta. Ottaessamme ja julkaistessamme selfieitä haluamme ihailua, vaikka kaikki eivät sitä varmasti ääneen sano tai ajattele tietoisesti. Vaikka tiedostamme ulkonäköpaineiden pinnallisuuden ja turhuuden, meidän on vaikea välttyä halulta näyttää itsestämme vain valikoitu puoli. Emme ole valmiita näyttäytymään kuvissa juuri sellaisina kuin olemme, isoine neninemme, finneinemme tai vaikka hörökorvinemme. Nämä ominaisuudet ovat osa meitä ja tekevät meistä juuri sen kokonaisuuden mikä olemme, mutta meille tulee parempi mieli kun voimme näyttää itsemme häivyttäen näitä ominaisuuksia. Vaikka totuus on, että useimmat muut eivät edes näe näitä asioita epäeduksemme.
En tiedä mikä kirjoitukseni ydinsanoma on, mutta koen halua nostaa esiin ulkonäköpaineiden älyttömyyttä. On hyvä välillä miettiä, miten turhaa on surra ikäviksi kokemiaan ominaisuuksia. Ja tiedostaa, että muut eivät niitä näe. Ainakaan samalla tavalla kuin me itse. Meidän takertuessa detaljeihin toiset näkevät meidät kokonaisuutena joka on enemmän kuin kasvojen, raajojen ja hiusten summa. Kun minä näen peilissä leveät leukaperät, toinen näkee iloisen hymyn ja tuikkivat silmät.
halein, Sanni
.
P.S. Sain viime yönä nukuttua melkein 5 tuntia...! *tuulettaa*
Saa nähdä koska mä putoan kesken päivän katuun väsymyksen uuvuttamana.
Olen kolmena viime yönä nukkunut yhteensä alle 10 tuntia. Viime yönä sain nukuttua pisimmät unet kellon näyttäessä neljää kun heräsin. Jesss, ajattelin. Edellisenä yönä makasin silmät apposen auki jo kahdelta aamuyöllä, pään painuttua tyynyyn puoli kahdentoista maissa.
Hullua. Rytmi tuntui soljahtavan niin hyvin uomiinsa kun saapumisiltana väsytti sopivasti Kalifornian aikaa illalla ja menin nukkumaan ennen kymmentä. Kuten joka ilta on nukuttanut "oikeaan aikaan". Mutta kroppa herää aamuyöllä eikä pysty enää rauhoittumaan takaisin lepoon.
Olo on tänä aamuna kuin jossain unideprivaatiokokeessa. Käyn ihan puolikierroksilla ja silmissä tuntuu raskas paino. Silti en pystyisi nukahtamaan vaikka menisin nyt pitkäkseni.
Eilen jaksoin tanssia kolme tuntia putkeen OMCAlla, ei tietoakaan väsymyksestä.
Jään odottamaan koska aivot sammuu ja nukahdan jaloilleni.
Tällaisia kuulumisia.
Univaje poislukien täällä on ollut tosi kivaa. Kuvituksena pari kuvaa San Franciscosta torstailta.
Tänään on Oakland downtown -päivä. Katsotaan näkyykö mielenosoittajia.
Ehkä pitää käydä etsimässä jossain apteekissa melatoniinia...
Olen saanut muutamia kyselyitä siitä millaisissa tunnelmissa Kaliforniassa nyt ollaan presidentinvaalien jälkeen (kalifornialaiset kannattivat Hillary Clintonia). Myös Oaklandin demonstraatioista on tullut jokunen huolestunut viesti.
Kyllä, Oaklandissa on osoitettu mieltä joka päivä ja yö vaalituloksen selvittyä, mutta mielenilmaukset eivät ole väkivaltaisia. Niihin liittyy jonkun verran vandalismia mutta ei täällä turvatonta ole vaikka Oaklandin keskustassa roihuaakin ja protestoijat pitävät ainakin lähinaapuruston hereillä. Ystäväni Sheilan ystävä kuuluu tähän naapurustoon, ja juttelimme tänään hänen kanssaan tilanteesta. "Olen huolissani oikeastaan vain siitä, että mielenilmaisijat jättäisivät lähikorttelini kaupat rauhaan. Alueella on paljon pienten yrittäjien kivijalkakauppoja jotka eivät ansaitse tulla vandalisoiduiksi vaalien tuloksen seurauksena".
San Franciscon puolella on huomattavasti rauhallisempaa. Sheilan ystävän mukaan se johtuu siitä, että Friscossa asuu paremmin toimeentulevia ihmisiä jotka eivät koe olevansa yhtä lailla uhattuja kuin Oaklandissa asuva monikulttuurisempi ja hieman alempiluokkaisempi väestö.
Mutta Oaklandissakin vallitsevaan tilanteeseen yritetään valaa positiivista energiaa.
Tulos on nyt tämä ja sen kanssa on elettävä, vihan ja epätoivon ilmausten sijaan tulisi keskittyä välittämään lähimmäisistään ja toimimaan omassa elämässään epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
"Let's not waste time in despair about this outcome.
Let's instead do what we can do in our everyday lives to make this country a better place - to fight injustices when we see them, stand up for LGTB rights, to welcome refugees with open arms and hearts, to fight xenophobia and to respect all of our fellow human beings".
"Rakkaus päihittää (trumps) aina vihan, vaikka Trump olisi presidentti", sanoi yksi Oaklandin rauhallisemmassa mielenilmauksessa nähty kyltti.
Demonstraatiot Oaklandin downtownissa jatkuvat tälläkin hetkellä, mutta aggressiivinen tunnelma ei tunnu kaikkialla kaupungissa. Muutaman kilometrin päässä mielenosoituksista vietimme itse eilen (täällä on juuri vaihtunut perjantai lauantaiksi) iltaa Oakland Museum of Californian Friday Nights At OMCA -tapahtumassa. Siellä tanssittiin, laulettiin ja iloittiin ja jonotettiin street food -rekoille.
"Kiitos että tulitte tänään tänne ja jaoitte positiivisuutta tähän hetkeen", illan houst sanoi. "Tätä me tarvitsemme".
Trump on tapahtunut, ja sen kanssa on nyt elettävä. Ja mieluummin keskittyen vaalimaan positiivisia asioita ympärillään. Se täällä Oaklandissa tuntuu pettymyksen ja epäuskon keskellä olevan pääasiallinen tunnelma.
Huomenet Oaklandista, Kaliforniasta :)
Olin tiistaina huolissani Suomen sääolosuhteista ja siitä kulkevatko junat ajallaan, mutta todellinen huoli odottikin vasta Ruotsin puolella, kun heräsimme keskiviikkona Tukholmassa lumikaaokseen.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Tukholmassa oli ollut kunnon lumimyräkkä johon kaupungin julkinen liikenne ei ollut varautunut (eikö Ruotsissa osata tulkita sääennusteita..?). Paikallisliikenne oli ihan kaaoksessa. Bussit eivät kulkeneet, rekkoja oli jumissa monessa risteyksessä tukkimassa muiden autojen kulkua ja oli vähällä ettemme missanneet lentoa. Jo siihen, että pääsimme pois satamasta, meni toista tuntia.
Kun Värtanin satamahenkilökunta ilmoitti puolen tunnin odottelun jälkeen että bussi saattaisi hyvällä tuurilla ehkä tulla 45 minuutin kuluttua, kiiruhdimme taksitolpalle jossa pirssiä sai vielä odottaa rapiat 30 minuuttia. Lopulta saavuimme Arlandaan kello 12 ja selvisimme portille 30 minuuttia ennen boardausta, huh..! Olimme ostaneet etukäteen liput Flygbusseniin, mutta sillä emme olisi lennolle ehtineet koska liikenne oli Tukholman keskustassa niin tukossa etteivät bussit päässeet ulos kaupungista.
Minun oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus myös treffata Virve City-terminaalissa, mutta Virve-ressu ei monen muun tukholmalaisen tavoin päässyt keskiviikkoaamuna kotoaan mihinkään, ei töihin saati meitä tapaamaan.
No, nyt lumimyräkkä on muisto vain ja olen herännyt tällaisiin maisemiin Oaklandin Rockridge Hillsillä:
Heräsin paikallista aikaa 04.21 ja tunnin pyörittyäni tassuttelin keittiöön aamukahville. Olen käsitellyt kuvia tulevaan Lavera Q10 -postaukseen ja juonut neljä kuppia kahvia, joiden valmistus mörisevällä Nespresso-keittimellä vähän arastutti aamuyön hiljaisuudessa. Talo on onneksi niin suuri ettei kahvimökäni ilmeisesti kuitenkaan herättänyt talon isäntää ja emäntää...
Kello on nyt 7.20 ja sisareni on myös herännyt. Tänään ohjelmassa San Francisco -turisteilua. :)
Saavuimme ystäväni Sheilan luokse eilen pimeydessä ja nyt aamulla on ollut ihana katsella millainen maisema ympärillä avautuu. Itse talokin on aiheuttanut aikamoista ihastelua; Sheila ja hänen miehensä asuvat aidossa, alkuperäisessä 60-luvun pool party -talossa. Sheila kertoi että talo on ihan oikeasti rakennettu alkujaan bilekäyttöön, ja alakerrassa on asiaan kuuluva, ihan "pikkuinen" uima-allas... ^_^
Talolta avautuvat näkymät lahden yli Golden Gate ja Bay Bridge -silloille eivät myöskään mitenkään verota kämpän charmia. Voi olla, että talosta on tehtävä ihan oma postauksensa ^_^ Kiehtovaa, miten erilaisia koteja ihmisillä onkin :)
