Heräsin tänä aamuna siihen, että minulla oli ikävä sisareni chihuahuoita. Olin nähnyt niistä unta.
Päädyin mussukoita kaivatessani selailemaan blogini Chihuahua-tägiä - ja päädyin sen kautta yllättäen odottamattomalle nostalgiatripille joka ei liity mitenkään koiriin.
Chihu-asiasanalla merkittyjen postausten viimeisenä oli marraskuussa 2009 kirjoitettu postaus joka nosti hymyn huulille.
Tässä ote kyseisestä postauksesta:
Voi eih mitä muistoja..! Miten kaukaiselta tuo aika tuntuu..!
Tietääkö joku kuka on "Golden Girl"..? Ja kuinka moni muistaa Inkiväärin...?
He ovat Ostolakossa-blogin Virve ja minä, tuon aikaisine nimimerkkeinemme ^_^
Tässä seisomme neljää vuotta myöhemmin Lontoossa, jossa kävin vierailemassa Virven luona hänen ollessaan siellä opiskelemassa.
Mitä kaikkia muistoja päähäni tulvikaan tuon chihuahua-tunnisteen takaa löytyneen postauksen ansiosta... (Postaus oli muuten nimeltään "Mikä ilahduttaa tänään", se selittää miten saman tägin alta löytyy juttua chihuista ja työpäivästä :))
Nyt jo melkein kahdeksan vuotta bloganneena tuntuu hullulta ajatella, että kahdeksaan vuoteen mahtuu aika, jolloin olin vasta kauneusalan töistä haaveileva harrastelijakosmetiikkafriikki, ammattiin opiskelu, vuodet myyjänä kosmetiikkaliikkeessä ja sitten aika myymälätyön jälkeen.... Irtisanoutuminen, elämän ensimmäinen yksin tehty reppureissu... Kuka muistaa kun läppärini varastettiin tuolla matkalla Lissabonin rautatieasemalla... Postasin teille haikeana jostain nettikahvilasta.
Kaikkea sitä onkin mahtunut näihin vuosiin.
Syksy 2009. Olin aloittanut kosmetiikkamyyjän opinnot Valkeakoskella ja asunut Tampereella puoli vuotta. Tunsin Virven netin kautta (kaikki me kosmetiikkahörhöt tunnetaan toisemme kummasti netin kautta :D) ja olimme muistaakseni kerran tavanneet jonkun foorumimiitin yhteydessä. Tai sitten emme. Joka tapauksessa, kosmetiikkamyyjän hommissa jo oleva Virve päätyi samalle luokalle kanssani Valkeakoskelle, ja minä puolestani hain työharjoittelupaikan Virven työpaikalta ^_^ Näin tutustuimme.
Virve oli myyjän alkutaipaleeni suurimpia mentoreita ja häneltä opin mm. ensimmäiset hajuvesitärppini..! <3 Muistan miten hermostunut olin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina työharjoittelupaikallani nimenomaan tuoksuasiakkaiden kohdalla - hyllyissä oli joku 5000 + tuoksua ja yhtäkkiä olisi pitänyt osata löytää ja suositella jollekulle hänen hakukriitereihinsä sopiva hajuvesi..! Apua..!
Myöhemmin tuoksuista muodostui yksi mieluisimmista myyntialueistani, rrrrakastin myydä tuoksuja :)
<3
Jäin miettimään vuosiani myyjänä ja selailin sen ajan postauksiani blogista. Olin kirjoittanut edistyksestäni, ilostani, kohtaamisista asiakkaiden kanssa, havainnoista myyjän työhön ja kosmetiikka-alaan liittyen. Jopa pakkausmateriaalin haaskaamisesta tuotteiden toimituksissa. :)
Hauskoja juttuja, muistoista tuli iloinen mieli. Ihanaa, että tuo aika on dokumentoitunut niin hyvin blogini sivuille. Vaikka blogini ei olekaan päiväkirjamainen lifestyle-blogi, tykkään lukea vanhoja merkintöjä päiväkirjan omaisesti. Paljon vanhoja edesottamuksia palaa mieleen blogin ansiosta.
Off topic - vanha kuva vuodelta 2009 kertoo, että hiuslovi on ollut välillä noinkin näkymättömissä...
Kokosin nostalgiahuuruissani tähän teille pienen aikajanallisen postauksia vuosistani kosmetiikkamyyjänä. Kehityksen kaari :)
Aluksi olin blogissa jotenkin hyvin salaperäinen ja vaitonainen opinnoistani enkä kirjoittanut niistä tai työharjoittelustani paljonkaan. Mutta vakituisen työpaikan saatuani ja kiinnostuttuani syvemmin myös ihonhoidosta ja kosmetiikan markkinoinnista, aloin hyödyntää työpaikan tuomia mahdollisuuksia myös blogisisällön tuottamiseen :D ^_^ Kaksi kärpästä yhden iskulla. Samalla kun opettelin incejä ja vertailin tuotteita kehittyäkseni ammatissani, sain niistä aiheita myös blogiin. Kuinkahan monet liikkeen uutuusmeikit kuvasin niitä testatessani myös blogiin ^_^
Muistatteko näitä lookkeja...
Ai että, mun pitää varmaan tehdä ensi vuonna joitain koosteita noiden vuoden postausten kuvista. Saattaisi olla hauskaa katsottavaa uudemmillekin lukijoille jotka eivät tiedä noista ajoista. Tuntuu, että samalla olen muuttunut paljon ja en yhtään.
Sanni vm. 2009 - ja ne kamalat ohuiksi vivoiksi meikatut kulmat ^_^
Tästä on hyvä aloittaa: mun ensimmäinen inci-aiheinen postaus jossa tutkin ja vertailen kahden eri hintaluokan (tosi kalliin ja tosi halvan) saman tyyppistä tuotetta. :)
Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus 10/2009
Olin tuolloin vielä koulussa ja innoissani kaikesta parhaillaan oppimastani ja luotin opettajan sanaan kuin kiveen. Sittemmin olen jonkin verran poisoppinut osasta meille väitettyjä totuuksia. Nyt tiedän esimerkiksi, että vaikka jotain ainesosaa olisi reseptissä vain pikkuinen pitoisuus, se voi silti vaikuttaa paljon (meille opetettiin että vain incin noin kuudella ensimmäisellä ainesosalla on merkitystä...)
Mikä ilahduttaa tänään? 11/2009
Kosmetiikkamyyjän työpäivä 05/2010 - onnellinen työntekijä <3
Vuosi kosmetiikkamyyjänä 10/2010 - ensimmäisen vuoden fiilistelyjä
Kun asiakas ei tiedä, mitä tarkoittaa 11/2010 - tämä on hauska ^_^
Asiakaspalvelu kosmetiikkaosastolla 03/2011
Mikä olisi sellainen ripsiväri joka ei varise? 08/2011 - asiakkaiden yleisimpiä kysymyksiä
Youth Code - köyhän miehen Genifique 11/2011- minusta tehtiin tämän jutun pohjalta haastattelu NYTtiin...! ^_^ Mun eka lehti-appearance :D
Sanni ja blogi esittäytyvät 02/2012
Mikä kosteusvoide sopii meikin alle? 02/2012 - toinen asiakkaita suuresti askarruttava kysymys
Lähdössä 09 / 2012 - kun irtisanouduin työstäni
(...irtisanoutumisen jälkeen jatkoin vielä extrana melkein vuoden, ja tein viimeisen työvuoroni muistaakseni kesällä 2013.)
Nuo ajat ovat toisaalta lähellä, mutta toisaalta jotenkin jo niin kaukana. Hassua.
Mutta onneksi ne ovat täällä tallella ja voin lukea niistä sittenkin kun oma pää on liian vanha muistamaan :)
Olen kertonut monesti ahtaasta, pienestä "kenkälaatikko"kodistamme ja vaikeuksista löytää paikkaa sille kosmetiikkamäärälle jota bloggaajana vastaanotan. (Jo ihan tavallisena, blogittomana kosmetiikkafriikkinä tähän miniasuntoon olisi vaikea järjestää tilaa kosmetiikka-aarteille.)
(Olisin laittanut tähän linkin aiempaan asuntoesittelypostaukseeni mutta huomasin että sieltäkin puuttuvat lähes kaikki kuvat :/)
Pitkään kosmetiikka majaili hajautettuna ympäri asuntoa. Purkkeja löytyi pinottuna sohvan alta, niitä oli kasseissa seinän vierustoilla, tungettuna keittiön astiakaappiin (!!) ja makuuhuoneen sängyn alle (no, siellä on edelleen yksi kestojemma). Kirkkaasti suurin määrä oli säilöttynä saunan lauteilla. Muutaman vuoden purkkikaaoksen keskellä elettyämme päätimme (tai päätin) tehdä asialle jotain (muuta kuin heittää purnukat parvekkeelta pihalle, mikä oli miehen - ymmärrettäväkin - uhkaus). Ostin Ikeasta Hemnes-lipaston joka olisi purkkien uusi koti.
Ongelma: ei meidän asuntoon oikeasti mahdu Hemnesiä.
Vai näyttääkö siltä että lipasto sopii luontevasti sohvan ja kirjahyllyn väliin? :/
Pari vuotta tuota on katseltu. Nyt saa riittää. Ihan kamalan näköinen. Sitä paitsi - Hemneskään ei enää pysty nielemään kaikkea kosmetiikkaa. En vain onnistu prosessoimaan saapuvaa työkosmetiikkaa (--> päättämään testaanko ja/tai kirjoitanko niistä --> suorittamaan itse testauksen --> laittamaan tuotetta eteenpäin) tarpeeksi tehokkaalla syklillä. Yhtä prosessoitua purkkia kohden saapuu kolme.
Tänä syksynä sain entistä tarmokkaamman raivauskohtauksen ja päätin, että sohvapöytäkin saa lähteä. Se ja kasa Hemnesiin mahtumatonta kosmetiikkaa (plus, öh, muutakin sälää :() täyttää nyt portaiden juurta. Voi tätä meidän tavarakotia.
Ja entäs parvi... Ihan hävettää esitellä tällaisia kuvia mutta no... mitäs sitä silottelemaan. Me ollaan tällaisia. Minulla on kosmetiikkani ja miehellä levykokoelmansa. Ei sekään saa levyjään järjestykseen tai tilattua parvelle räätälöityä hyllyjärjestelmää.
Viimeiset vuodet parven harrastenurkkausta on täyttänyt vielä minun pikkuinen kuvaus"studioni" jonka hankin välttääkseni pimeän vuodenajan kuvausongelman. Yksi parhaita hankintojani koskaan, mutta vei ikävästi tilan miehen Fatboy-säkkituolilta jossa äijä oli tykännyt lojua kuuntelemassa levyjään. Nyt Fatboy on... nohh, kuvastahan sen näkee.. rutattuna toimettomana seinän viereen ja peitetty mun kosmetiikkalähetyksillä.
Fatboyn toiselta puolelta paljastuu lisää kasseja, pussukoita ja laatikoita täynnä kosmetiikkaa. Ja levyjä. Ja kaunis taulu miehen kotitalosta joka ansaitsisi olla jossain ihan muualla kuin tässä.
Haluaisin viedä taulun Ahvenanmaan asuntoon mutta mies ei ole antanut. (Se on hänen.) Ehkä mä vien sen joskus ilman lupaa ^_^ Se sopisi sinne rauhallisempaan ympäristöön arvoiselleen paikalle.
Päätin viimeisimmässä raivaus- ja järjestelyinnossani tehdä seuraavaa: Hemnes saa lähteä ahdistamasta olohuoneen nurkkaa ja testikosmetiikka muuttaa parvelle "näkymättömiin". Valoboksi ja studiovalot siirtyvät alakertaan Hemnesin paikalle. Eivät nekään tietenkään mitenkään upeasti siihen seinustalle asetu, mutta minkäs teet 47 neliön asunnossa. Realiteetti on se, ettei tämän kokoisessa kahden huoneen asunnossa ole missään luontevaa, sopivaa paikkaa kuvauspömpelille valoineen. On huonoja ja tosi huonoja paikkoja.
Hemnes siirtyy makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen halvempi, heikkolaatuisempi senkki (sekin Ikeaa..) saa lähteä kierrätyskeskukseen.
Olohuoneesta haluaisin vielä heivata toisen puolen L-sohvasta saadakseni lisää vapaita neliöitä. Miehellä ei muuten ole mitään näitä suunnitelmia vastaan, en ole raivaustyranni :D Sohva-aikeistani kuullessaan sisareni huomautti, että missäs hän (tai muut vieraat) sitten nukkuvat meillä yökyläillessään. Totta... Sohva on myös meidän vierasvuode. Miehen näkemys tähän oli, "Ei sitten kutsuta enää ketään yöksi". No, ratkaisuhan sekin... mutta ei mieleinen. :)
Tässä postauksessa minun piti kuitenkin kertoa parvesta ja mihin siellä eilen edettiin. Päivä alkoi retkellä Ikeaan josta palasimme myöhemmin Vittsjö-hyllykön ja 18 Samla-muovilaatikon kanssa. Tiedän, ei mikään esteettisin ratkaisu mutta halvin ja nopein. Meidän pitäisi (ja piti jo asuntoon muuttaessa monta vuotta sitten..) suunnitteluttaa ja tilata parvelle puusepältä kustomoitu hyllyratkaisu niin miehen levykokoelmalle kuin minun purkeilleni. Mutta.... emme vain saa aikaiseksi :( Ja niin etenemme väliaikaisratkaisusta toiseen.
Tässä tämän kertainen väliaikaisratkaisu.
Samla-laatikko toisensa jälkeen täyttyy. Hyllyyn mahtuu max. 18 Samlaa (ellei päälle pinoa vielä korkeampaa kasaa), arvelin että niiden pitäisi riittää.
Muutamien tuntien huhkimisen ja kierreportaissa puuskutuksen jälkeen näytti tältä. Siistiä...! Kaikki mahtui...?
Vai mahtuiko....?
Ei.
Nämä kassit ja laatikot jäivät yli.
Aion taas kerätä jouluksi satsin kosmetiikkaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen, ja toivon että seinusta on joulun ja lahjoitusten jälkeen saatu tyhjäksi. Tai sitten mä kutsun tamperelaisia lukijoita meille tyhjentämään ^_^
Laveran käsivoiteet odottavat vuoroaan. Niinkuin muutama sata muuta tuotetta.
Testikosmetiikkahylly toiseen suuntaan. Takana häämöttää meikkausnurkkaukseni.
Ikealle nuhteita siitä, etteivät muovilaatikoiden viivakooditarrat irtoa repäisemällä, ne pitäisi ilmeisesti liottaa kuumassa vedessä että irtoaisivat. Mur.
Tehtävänä on vielä laatikoiden sisällön etiketöinti. Hiustuotteet, meikit, mineraalimeikit, välineet, paletit jne jne.
Ihanteellisinta olisi saada omat laatikot testausta odottaville ja jo testatuille tuotteille. Siihen tila ei kuitenkaan anna mahdollisuutta vaan tuotteet on mahdutettava samoihin laatikoihin.
Mitä alakertaan ja eiliseen kello seitsemän kaaostilanteeseen tulee... Emme saaneet projektia päätökseen illan aikana. Tilanne jäädytettiin ja se jatkuu kun palaan Tampereelle runsaan viikon kuluttua.
En malta odottaa miten pahalta tai siedettävältä kuvauslaitteeni tulevat näyttämään olohuoneessa... Yksi asia ainakin helpottuu: ei tarvitse enää taiteilla lautasten kanssa ylös parvelle kun ottaa ruokakuvia ;D
Heräsin tänä aamuna lumeen. :)
Olemme saavuttaneet matkan viimeisen ja viileimmän etapin: Utahin.
Oli aika kaivaa matkalaukusta talvibuutsit. Reissu alkoi San Franciscosta 26 asteen lämpötilasta, Vegasissa oltiin noin 15 asteen tuntumassa auringosta huolimatta ja nyt ollaan pakkasasteissa :)
.
Kun saavuimme eilen Salt Lake Cityyn, näin vain vuoret. Vuoria joka puolella. Oliko täällä tosiaan näin kaunista... Olen ollut Utahissa viimeksi 12-vuotiaana enkä muistanut ollenkaan miltä täällä näyttää. Lapsena sitä tietysti tarkkailee ympäristöään ihan eri tavalla eivätkä samat asiat tee vaikutusta.
Olemme tulleet perheen luokse; vietämme seuraavan viikon tätini ja serkkujeni luona. Kun auto kaartoi tätini kotikadulle, huokaisin ihastuksesta. Kuin asuisi postikortissa...
Vähemmän kiva juttu on se, että minä ja sisareni olemme vilustuneet oikein kunnolla.
En ole ollut tänä vuonna kipeänä kertaakaan. Olen aina ollut herkkä vilustumaan ja sairastan joka vuosi vähintään kolme perusflunssaa. Tämän vuoden pitkä terveysputki oli niin poikkeuksellinen että olin jo kaavailemassa joulukuulle postausta aiheesta, otsikolla Vuosi ilman flunssaa tai jotain vastaavaa. Saivatko Fitfarm-kuurin valtavat purkkivitamiiniannokset aikaan paremman vastustuskyvyn? Vai vuoden aikana reippaasti lisääntynyt kasvisten syönti..? En varmastikaan ole koskaan aiemmin saanut yhtä paljon vitamiineja ja muita hyviä mikroravintoaineita kehooni kuin tänä vuonna, olin jo toiveikas sen suhteen että niillä oikeasti voi saavuttaa supervastustuskyvyn.
No, ne juhlat on nyt peruttu, ei tullut vuotta ilman flunssaa. Pikkuisen harmittaa kun viikonlopulle oli suunniteltu retkeä Archesin kansallispuistoon. Todennäköisesti menemme sinne joka tapauksessa mutta ei ole kiva patikoida puolikuntoisena, räkä kirjaimellisesti poskella.
Tänään vietetään Thanksgivingia ja kokoonnumme serkkuni Bryanin luokse perinteiselle Kiitospäivän juhla-aterialle. Muille kalkkunaa, Sannille pakastelohta ^_^
Mukavaa päästä viettämään kunnon amerikkalainen Thanksgiving, erityisesti kera sukulaisten joita ei ole nähnyt vuosikausiin. Olemme surullisen huonoja pitämään yhteyttä Amerikan serkkuihin (puolin ja toisin...) ja nyt kurottavana on yli 20 vuoden aukko. Ainakaan puheenaiheet eivät ihan heti lopu kesken... :)
Eilen saimme mm. kuulla, että serkkuni Bryan on muinoin tehnyt näyttelijän töitä ja hänellä on ollut pienet roolit Stephen Kingin Tukikohdassa ja Halloween-elokuvasarjan viimeisessä osassa The Curse Of Michael Meyers...! Vanhana Stephen King -fanina ja kauhufriikkinä olin aika vaikuttunut :)
Perheestä puheen ollen, tätini olohuoneesta löytyi tämä ihana kuva. "Sanni, tule katsomaan, ihan kuin sinä...!" sisareni huudahti.
Ja niinhän se onkin. :) Hymyilevämpänä vain kuin minä lapsena. Kuvassa ovat äitini ja edesmennyt isoäitini. <3
.
Nyt kuulen ääniä eteisestä, vieraita alkaa saapua. Istumme pian "ison linnun" äärelle. Ulkona paistaa aurinko ja näen ikkunasta Timpanogos-vuoren lumiset huiput. Kaunista.
Happy Thanksgiving :)
*
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Maisemat vaihtuvat niin tiuhaan että hitaampaa heikottaa. Eilen aamulla heräsin kello 04.20 Santa Barbarassa, söin lounasta Los Angelesissa ja painoin illalla pään tyynyyn Las Vegasissa.
Päädyimme jättämään Los-seikkailut kokonaan pois tältä reissulta ja viivyimme kaupungissa vain 3 tuntia bussin vaihtojen yhteydessä. Vinkkiennekin perusteella vaikutti lopulta järkevämmältä kohdentaa käytettävissä olevat päivät pikkukaupunkeihin kuin yrittää suoriutua Los Angelesista liian tiukalla aikataululla.
Tässä kuvaterveiset Vegasista. Kaupunki on juuri niin tyrmäävä kaikessa överissä neonvaloloisteessaan ja casinoiden ja monumentaalisten hotelli- ja viihdekeskusten hengästyttävässä määrässään kuin kuvitella saattoi. Stripillä (eli Las Vegas Boulevardin keskeisimmällä alueella) meno jatkuu 24/7/365. Strip on kokonaisuudessaan anniskelualuetta ja jengi ostaa kadunvarsikojuista valtavia, jopa litran vetoisia drinkkejä muovitötteröissä, lasisten juomalasien käyttö on kielletty.
Ei täällä pitkään kestäisi olla mutta parin päivän elämysannoksena paikka on aika mieletön kokemus. Voi todellakin sanoa etten ole aiemmin tällaisessa paikassa käynyt.
Saatan tänään uskaltautua tuonne maailmanpyörään. Se olkoon ainoa adrenaliini-kokemukseni kaupungissa; jätän pilvenpiirtäjän katoilla sijaitsevat vuoristoradat toiseen elämään... ^_^
Cesars Palacen Forum Shops antaa uuden merkityksen kokemukselle nimeltä "ostoskeskus". Siis HUH.
Ostoskeskuksen siivet ovat kuin oikeita katuja joiden yllä kaartuu taivas. Kaikki sisätiloissa tietenkin. Täällä voi aina shoppailla hyvässä säässä. Koko Cesars Palacen läpikäymiseen saisi varmasti kulumaan päiviä. Aivan mieletön paikka.
Vegasissa on tunnetusti läjäpäin loistoluokan legendaarisia hotelleja, mutta kaupungista löytää helposti myös halpoja hotelleja ihan ydinkeskustasta.
Koska Vegas tienaa pääsääntöisesti casinoillaan ja hotelleja on todella paljon, on mahdollista löytää superedullinen, hyvätasoinen majoitus vaikka Cesars Palacea vastapäätä, niinkuin me. Hotelliyömme kustantaa 30 dollaria per naama.
37-vuotiaalle oli omansalainen elämys, kun en saanut tilattua eilen illallisen yhteydessä viinilasillista. "We need to see your ID", ilmoitti tarjoilija hymyillen kun pyysin saada lasillisen cabernet sauvignonia. Kuka 4-kymppinen kanniskelee enää henkkaria mukanaan - ainakaan sillä merkityksellä että täytyisi todistaa ikänsä alkoholia tilatessaan..? ^_^ :D
No, ainakin sain matkan upeimman salaatin. "Red Quinoa Salad in a Bowl" -niminen viritys tarjoiltiin kirjaimellisesti kulhossa. :)
Maisemia Greyhoundin ikkunasta matkalla Losista Vegasiin.
Koko viiden tunnin pätkä oli todella kaunista maisemareittiä, vaikka paikalliset ystäväni olivat todenneet, "There's really nothing special on the way, you'll be disappointed". Kaikki on suhteellista. Suomalaiselle tämä on something special :)
Päässäni soi koko matkan Fear And Loathing in Las Vegas -elokuvan dialogi. “We were somewhere around Barstow, on the edge of the desert, when the drugs began to take hold", sanoi Johnny Deppin ääni päässäni kun Greyhound kääntyi Barstow'n pysäkille. Tämä elokuva on kultaa, sanoivat kriitikot mitä tahansa. <3
Oma Vegas-kokemuksemme ei taida sentään yltää Deppin ja Del Toron eeppiseen rellestykseen saakka... ^_^
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Katsokaas kuka lähettää terveisiä :)
Lefteris Aggelis Astypalealta :) Hän on saanut postia ^_^
Korteilla on näemmä mennyt käsittämättömän pitkä aika saapua Kreikan Dodekanesiaan Astypalealle, mutta nyt ne alkavat vihdoin saavuttaa saarta.
(...en kyllä pysty ymmärtämään miten voi mennä näin pitkään... olkoon maassa sitten mikä tahansa kriisi...)
Kysyin lokakuussa astypalealaiselta vuokrahuoneeni emännältä Frosolta, josko hän olisi törmännyt Lefterikseen ja kuullut, onko mies saanut Suomesta postia. Froso oli lomalla sisarensa luona manner-Kreikassa ja vastasi, ettei palaa Astypalealle moneen viikkoon eikä valitettavasti pysty auttamaan asiassa.
Keksin sitten toisen tavan ottaa selvää korttien kohtalosta. Tutustuin saarella vieraillessani itävaltalaiseen naiseen nimeltä Irma, joka viettää Astypalealla aina useita kuukausia joka vuosi. Irma on Froson perheen ystäviä ja sattui olemaan läsnä perheen omistamassa tavernassa kun kerroin tapaamisestani Lefteriksen kanssa. Myös Irma tietää Lefteriksen, niinkuin kaiketi kaikki saarella :D Sen verran sosiaalinen papparainen.
Minä ja Irma Facebook-kaverustuimme, ja olin Facen kautta seurannut, että Irma oli marraskuun alussa edelleen saarella. Kun Froso viipyi mantereella, keksin lopulta laittaa viestiä Irmalle. Olikohan hän mahdollisesti tavannut Lefteristä ja kuullut mitään...? Joitain päiviä myöhemmin sain vastauksen: Irma oli nähnyt Lefteriksen mutta mies ei ollut saanut mitään postia Suomesta. Olin pettynyt ja hämmästynyt. Voiko useita kymmeniä postikortteja kadota matkalla Suomesta Kreikkaan..?
Tänään Irmalta oli tullut taas viestiä kuvien kera. Ja ne kuvat ovat tässä. :) Postikortteja on alkanut vihdoin saapua ^_^
Irman viesti oli lyhyt eikä siinä kerrottu vastaanottajan reaktioista mitään muuta kuin että Lefteris lähettää terveisiä takaisin. Irma kirjoitti että ajoitus oli ollut mieletön; hän oli tavannut Lefteriksen postikorttisaaliineen juuri ollessaan lähdössä Astypalealta. Kuvat ovat satamasta, ja niistä päätellen erään lukijan kommentti siitä, että Lefteris olisi itse töissä postitoimistossa, pitää kenties paikkansa... Miten hän muuten sattuisi seisomaan satamassa aamuyöllä postikorttinippu kourassaan :)
Aika velikulta taitaa olla tämä Lefteris, itsekin kohtasin hänet mystisesti satamassa aamulla kello 5 ja minulle hän vain sanoi arvoituksellisesti että "I have some things to do here".
:)
Mutta kortit, ainakin osa niistä, ovat siis saavuttaneet vastaanottajansa :) Se, miten pappa reagoi yllätykseen jäi nyt kuulematta, mutta voisi olettaa että hän vähintään todellakin yllättyi...! ^_^
Kiitokset vielä kaikille "Postikortteja Lefterikselle" -tempaukseen osallistuneille :)
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Päivämme Bay Arealla menivät nopeasti ja tätä kirjoittaessani istun junassa kohti San Luis Obispoa (...sekä kahvilassa Santa Barbarassa, jossa sain jutun vihdoin loppuun päiviä myöhemmin :)).
Saattoi jälleen kerran vain todeta, että Friscon ja sen lähiympäristön kaltaisella alueella ehtii viiden päivän aikana maistaa vain pienen murusen seudun tarjonnasta ja listata semiturhautuneena kuinka kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä riittäisi vähintään kahdeksi viikoksi. Edellisellä kerralla viivyin Friscossa myös viisi päivää.
Bay Arealla viitataan alueeseen San Franciscon lahden ympärillä ja lähietäisyydellä. Alueeseen kuuluvat Friscon itsensä lisäksi lahtea reunustavat kaupungit Oakland ja Berkeley sekä Golden Gate -sillan pohjoispuolella sijaitsevat Marin County luonnonpuistoineen ja Sonoman ja Napan laaksot tunnettuine viinialueineen.
Seutu on kuin minulle räätälöity kohde. Täällä on kaikkea mikä kiinnostaa minua matkaillessa (ja elämässä ylipäänsä): kulttuuria, arkkitehtuuria, upeita vaellusmahdollisuuksia, hyvää ruokaa, viehättäviä viinikyliä ja kuvauksellista rannikkoa. Huom, ei uimista vaan kauniiden, tuulisten (ja kylmien) rantojen ja surffareiden ihailua. :) Alueella yhdistyvät miellyttävässä ja lopulta suhteellisen kompaktissa paketissa urbaani kaupunkikulttuuri, luontoelämykset ja kulinaristiset nautinnot. My kind of place!
Päivän voi aloittaa patikoimalla tuhatvuotisten punapuumetsien keskellä, nauttia lounasta trendikkäässä fuusioravintolassa Oaklandin Grand Avenuella ja päättää päivä shoppaillen San Franciscon Union Squarella. Siinä välissä ehtii vielä käydä moikkaamassa merileijonia Fisherman’s Warfilla ja ihailla Golden Gaten klassista siluettia, jos on oikein tehokas.
Ihmiset täällä pursuavat niin ihanan positiivista energiaa että jäyhä suomalainen ei voi kuin sulaa. Vaikka pidän itseänikin positiivisena, ihmisten myönteinen asenne ja sosiaalisen olemisen rento vaivattomuus tekevät vaikutuksen. Amerikkalaisten sosiaalisuus on totta kai tunnettu käsite, mutta itse myönnän helposti ajattelevani tämän myönteisyyden olevan osittain myös pinnallista, opittua rutiinia, sellaista vähän feikattua pintakiiltoa. ”Kuuluu hymyillä ja olla avoin ja iloinen”. Tällä reissulla tunne ei ole kertaakaan ollut läsnä. Kohtaamiemme ihmisten lämpö ja tapa tehdä kaikkien olo tervetulleeksi on ollut käsin kosketeltavaa.
Paikallisten vilpitön ylpeys, innostus ja välittäminen omaa kotikaupunkiaan ja yhteisöään kohtaan on äärettömän inspiroivaa. Amerikkalaisten yleissivistystä moititaan ja ehkäpä moni heistä ei tiedä Norjan pääkaupunkia, mutta ainakin he ovat kiinnostuneita omasta ympäristöstään ja kohdistavat energiaa ja resursseja alueensa kehittämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Hieno esimerkki tällaisesta on mm. monella alueella tai paikkakunnalla järjestettävät viikottaiset iltatapahtumat jotka vetävät porukkaa kuin meillä festivaalit konsanaan. Tunnelma on katossa ja se kuuluisa ”love thy neighbor” –tunne lämmin ja tiheä kuin pitkään haudutettu äidin keittämä kaurapuuro.
Viiteen päivään Bay Arealla mahtui seuraavaa:
Patikointia luonnonpuistoissa: Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Preserve Park
Kalifornialaisten viinien maistelua
Retki Sausalitoon
Allasbileet ystävieni aidossa 60-luvun pool party -talossa
Tutustumista Oaklandiin paikallisen vapaaehtoisjärjestön Urban Path –kävelyllä
Klassinen San Franciscon turistikierros
Mountain View Cemeteryn ihastelua Oaklandissa
Hyvää ruokaa paikallisesta clam chowderista vietnamilaiseen ja välimerelliseen (joka päivän joka aterialle voisi valita erilaisen ravintolan..)
Downtown Oakland
Friscoa työväenluokkaisempi, ”arkisempi” Oakland ei häikäise vierailijaa Friscon kaltaisella uniikilla kaupunkimiljööllä ja maailmanluokan kulttuuritarjonnalla, mutta on ehdottomasti vierailun arvoinen. Noin Helsingin kokoinen kaupunki yllättää pikkukaupunkimaisuudellaan ja rentoudellaan, ja tarjoaa kiinnostavia kohteita etenkin puistojen ja luontokohteiden ystäville.
San Franciscosta pääsee Oaklandin keskustaan 15 minuutissa nopealla, lahden ali kulkevalla BART-junalla.
Downtownin alueella must-kohteita ovat vehreä Merrit-järvi ympäristöineen joka on kuin Oaklandin oma ”Central Park” sekä Oakland Museum Of California, etenkin joka perjantai järjestettävä ilmainen Friday Nights at OMCA -tapahtuma. Musiikkia, tanssia, street foodia, ihmisiä, lämpöä. <3
Mountain View
Mountain View Cemetery Rockridgen kukkuloilla on Oaklandin tunnetuimpia nähtävyyksiä.
Puistomaisen, vehreillä kukkuloilla polveilevan kauniin hautausmaan on suunnitellut sama heppu kuin New Yorkin Central Parkin. Hautausmaan korkeimmilta kohdilta avautuvat upeat maisemat lahden yli San Franciscoon. Ihmiset tulevat tänne jopa lenkkeilemään ja picnicille, ja hautausmaalla järjestetään tapahtumia kuten vuotuinen Kurpitsafestivaali ja Joulun valojuhla. Voivatpa lapset käydä siellä tervehtimässä myös Joulupukkia. Vähän erilainen hautausmaa aktiviteetteineen. :)
Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Regional Preserve Park
Patikoinnin ystävät suuntaavat kaupungin yläpuolella kohoaville kukkuloille jotka tarjoavat kymmeniä kilometrejä luonnonpuistoja ja merkittyjä vaelluspolkuja. Sibley Parkista on kirkkaalla säällä alueen huikeimmat näkymät Golden Gate –sillalle ja San Franciscoon.
Paras "matkamuisto" tältä Bay Arean reissulta on kuitenkin ihmiset: ystävien kanssa vietetty aika ja paikallisten mieletön energia. Golden Gate Park ja monet muut alueen klassiset nähtävyydet jäivät ehkä väliin tällä kertaa, mutta en vaihtaisi niitä hetkiin jotka vietimme Sheilan luona pool partyilla, hautausmaalla kävellen, Oaklandin lähiöitä kierrellen ja äidin lapsuudenystävän keittiössä Claremontissa sienimunakkaan kypsyessä hellalla. :)
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Joo, ei tästä nyt meinaa tulla mitään, blogin päivityksestä tällä matkalla matkakertomusten osalta. Totta kai, siihen voi suhtautua näin: "Olen lomalla perheeni kanssa, ei minun ole pakko blogata joka päivä". Kyllä, näinkin voi ajatella.
Mutta kun minä haluaisin blogata, minä haluaisin jakaa matkajuttuja teille ihan hirveästi. Se tuttu bloggaajan paradoksi. :) Samalla pitäisi osata antaa itselleen myös vapaapäiviä, mutta samalla ei halua, koska bloggaus on elämäntapa ja halu kirjoittaa valtava. Mun täytyy päästä jakamaan.
Koska tällä matkalla blogiaikaa ei kuitenkaan ole samalla lailla kuin omilla sooloreissuillani, joudun vain hyväksymään tilanteen ja te näette vähemmän blogisisältöä kuin tavallisesti reissatessani. Ei ehkä harmi niiden kannalta joita matkajutut eivät niin kiinnostakaan. ;) Mutta harmi vähintään omalta kannaltani.
Ensi viikolla tahdin pitäisi mahdollisesti vähän rauhoittua kun siirrymme matkan Utah-osuudelle sukulaisten luokse. Siellä emme vaihda ympäristöä parin päivän välein joten ehkä saan omistettua jonkun päivän rehellisesti bloggauksellekin :)
Tässä kuitenkin nopeat terveiset "hitaasta" eli SLO'sta, San Luis Obispon alueelta. Aivan ihastuttava kaupunki ja alue Central Coastin keskellä. Täällä voisin kuvitella vaikka asuvani, todella viehättävä paikka.
Pismo Beach
SLO Farmer's Market
*
Tänään matka jatkuu Santa Barbaraan.
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Uutisia: Karkkipäivä-blogin koti vaihtuu kuun vaihteessa.
1. joulukuuta Karkkipäivän löytää Kauneus & Terveys -lehdestä:
Kuusi ja puoli vuotta olen viihtynyt Indiedaysilla, joka on ollut minulle rakas koti. Minulla on ollut täällä hyvä olla, ja niin henkilökunta kuin kollegat saavat kiitosta hienon yhteisön luomisesta. Erityisterveiset lähtevät it-Hannulle, joka on varmasti maamme blogimedian mahtavimpia it-tukihenkilöitä. Jokainen ID:ltä eteenpäin siirtyvä kiittää häntä ja sen on mies ansainnut. :)
Vaikka muutokset aina vähän pelottavat, ainakin minua, niin kehitys on hyvästä sekin ja haluan kokeilla millaisia mahdollisuuksia lehtitalolla bloggaaminen voi tuoda. Indiedaysin hyvästely tuntuu haikealta (kollegani tietävät mikä niiskunössö olen), mutta samalla olen tietysti innoissani tulevasta ja odotan uteliaana, miten asetun osaksi uutta kotia. Tämän muuton yhteydessä ei onneksi tarvitse riidellä kämppisten kanssa tapettien väristä tai sohvan paikasta..! ^_^
K&T:llä odottaa ainakin yksi tuttu naama - saan liittyä saman katon alle kauneusbloggauksen rautaisen ammattilaisen ja ystäväni Virven rinnalle. <3 Se tuntuu tosi kivalta. :)
Minulla ja K&T:llä on muuten yhteistä historiaa 20 vuoden takaa.
Kauneus & Terveys on ensimmäinen suomalainen kauneuslehti jota olen koskaan tilannut. Kotona on edelleen säilössä pari kansiollista vanhoja "Kaunareita".
Tässä lehtiä vuodelta 1996. :)
*
Vaikka osoite vaihtuu, Karkkipäivän tyyli ja sisältö eivät muutu. Täällä jatketaan edelleen samalla cocktaililla kauneusjuttuja, ruokaa ja matkailua maustettuna lapsenomaisella uteliaisuudella elämän ja kulttuurimme ilmiöitä kohtaan. Sekä tulisella halulla perehtyä asioihin pintaa syvemmältä. Kosmetiikka-arvioiden, ruokareseptien ja Kreikan saarten keskellä saatte varmasti edelleen lukea spontaaneja kommenttejani liittyen arjen havaintoihin maitorahkan markkinointiväittämistä kanssamatkustajien käytöstapoihin Ruotsin laivalla. Tiedätte minut, en voi pitää suutani kiinni kun jokin asia herättää tunteita. :)
Juuri sitä bloggaus minulle on: tunteiden ja tunnelmien jakamista. Koen, tunnen, innostun, ihastun, välillä vihastunkin. Rakastan, välitän, suren. Ihmettelen. Kaikkea tätä jaan kanssanne jo kahdeksatta vuotta mylittleponien värisessä maailmassani nimeltä
KARKKIPÄIVÄ.
Toivottavasti seuraatte minua joulukuussa Kauneuteen & Terveyteen. :)
.
(P.S. Sivu on valmis vasta 1.12. eikä siellä vielä ole sisältöä vaikka linkki toimii. Joulukuun alussa näette uuden headerini - tulen nyt vihdoin hyvästelemään sateenkaaritikkaribannerin...)
Minun teki mieli blogata tästä jo viikko sitten tuoreeltaan, mutta sopiva hetki tuli vasta nyt.
Beauty Highlights -blogin Mia ja minä otimme läjän kaveriselfieita viikon takaisessa Bloggers' Inspiration Day -tapahtumassa. Niistä kumpusi aihe tähän kirjoitukseen.
Kuvissa on kaksi naista jotka näyttävät mielestäni mukaville ja iloisille. Jonkun mielestä he ovat kauniita, jonkun mielestä tavallisen näköisiä, joku näkee heissä ehkä jotain epämiellyttävääkin. Kirjoituksen pointti ei kuitenkaan ole siinä miltä he jonkun silmiin näyttävät, vaan siinä, ettei sillä pitäisi olla mitään väliä miltä he näyttävät - ja kuitenkin naisten epävarmuus ulkonäöstään purkautui kuvanottohetkellä lähes absurdilla tavalla.
Hetki kiteytti taas valtavan hyvin miten hullun ulkonäkökeskeinen kulttuurimme on, ja halusin kirjoittaa siitä. Se on älytöntä, ja vaikka tiedostan sen, en itsekään ole vapaa näistä paineista.
Mia ja minä halusimme ottaa meistä selfien. Sen sijaan että olisimme vain painaneet laukaisinta, tilanne venyi monen minuutin naurettavaksi sessioksi jossa kauhistelimme kuvia ja näimme niissä milloin mitäkin rumaa. Paljon kertoi myös se, että näimme epäedullisuudet vain omassa naamassamme, emme toisen. Minusta Mia näytti joka kuvassa säteilevän kauniilta enkä pystynyt mitenkään ymmärtämään miten hän näki kuvissa jotain rumaa. "Ei, ei, ei tätä kuvaa, mun silmäpussit...! Mun nenä..!" Itse näin vain kauniit kasvot. Mia taas ei käsittänyt lainkaan kun minä kiljuin, "Ei kamala, mun leukaperät on kuin liiteri, eijei, ei voi ottaa tästä kulmasta, ihan hirveä neliönaama..!" Jne jne. Kumpikin näytimme mielestämme toisen vierellä epäedustavalta.
Aivan hullua, typerää ja turhaa. Ja samalla niin yleistä ja surullista kyllä ymmärrettävää.
Elämme ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa ja viime vuosien selfie-trendi on vain pahentanut paineitamme näyttää hyvältä, kauniilta ja edustavalta. Ottaessamme ja julkaistessamme selfieitä haluamme ihailua, vaikka kaikki eivät sitä varmasti ääneen sano tai ajattele tietoisesti. Vaikka tiedostamme ulkonäköpaineiden pinnallisuuden ja turhuuden, meidän on vaikea välttyä halulta näyttää itsestämme vain valikoitu puoli. Emme ole valmiita näyttäytymään kuvissa juuri sellaisina kuin olemme, isoine neninemme, finneinemme tai vaikka hörökorvinemme. Nämä ominaisuudet ovat osa meitä ja tekevät meistä juuri sen kokonaisuuden mikä olemme, mutta meille tulee parempi mieli kun voimme näyttää itsemme häivyttäen näitä ominaisuuksia. Vaikka totuus on, että useimmat muut eivät edes näe näitä asioita epäeduksemme.
En tiedä mikä kirjoitukseni ydinsanoma on, mutta koen halua nostaa esiin ulkonäköpaineiden älyttömyyttä. On hyvä välillä miettiä, miten turhaa on surra ikäviksi kokemiaan ominaisuuksia. Ja tiedostaa, että muut eivät niitä näe. Ainakaan samalla tavalla kuin me itse. Meidän takertuessa detaljeihin toiset näkevät meidät kokonaisuutena joka on enemmän kuin kasvojen, raajojen ja hiusten summa. Kun minä näen peilissä leveät leukaperät, toinen näkee iloisen hymyn ja tuikkivat silmät.
halein, Sanni
.
P.S. Sain viime yönä nukuttua melkein 5 tuntia...! *tuulettaa*
