Olen tänään aloittanut uudessa työssä. ❤️
Tai uudessa ja "uudessa", työnantaja on enemmän kuin tuttu: luonnonkosmetiikan maahantuoja Nordic Health Systems. Olen tehnyt NHS Oy:n kanssa niin blogiyhteistyötä kuin messu-, tuote-esittely ja koulutuskeikkoja jo 10 vuoden ajan, ja ollut ikäänkuin porukan "satelliittijäsen". Nyt olen ihan oikea jäsen, minut palkattiin yritykseen töihin.
Olen uudesta kuviosta valtavan innoissani. Kuten urataipale-postauksessani kerroin, olen kaivannut työkavereita ja työyhteisössä työskentelyä. Ylipäänsä, yrittäjyys sosiaalisen median alalla on lopulta aika yksinäistä hommaa. Sinä ja tietokone.
Kaipaan elämääni takaisin enemmän raameja ja työhön yhteisöllisyyttä. Haluan sitä paitsi oppia koko ajan uutta, olen nälkäinen kehittymään ammatillisesti ja näkemään uusia puolia alalla. Työ kosmetiikan maahantuonnissa tuo eteeni huikeasti kivoja mahdollisuuksia ja ihan uudenlaisen näköalapaikan Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoille.
Ihan mahtavaa!
Suurin osa NHS:n maahantuomista sarjoista on minulle jo hyvinkin tuttuja, ja esimerkiksi Laveran tuotteet uskallan väittää tuntevani lähes läpikotaisin. Laveran kanssa olen tehnyt töitä kaikkein pisimpään. NHS:n muita sarjoja ovat Benecos, Cattier Paris, Nurme, UpCircle, CosNature, Egyptian Magic ja Georganics. Näistä Cattier on noussut uusien suosikkieni joukkoon koostumuspäivityksensä jälkeen.
Ensimmäinen työpäivä sisälsi mm. tekniikkaan tutustumista, Lavera-värikosmetiikan sävykuvien käsittelyä sekä vierailun ekokampaamoon jonka kanssa markkinointiyhteistyössä NHS toteuttaa curly girl -kokeilun. (Eräs NHS:n työntekijä, en minä, lähtee toteuttamaan CG-testiajoa Cattierin tuotteilla.)
Ihmettelin myös pöllönä uutta Samsung-työpuhelintani ja koin monta "violettihiuksinen blondi" -momenttia. Kyllä se tästä.
Cattierilla on monia Curly Girl -metodiin sopivia tuotteita - kun taas Laveralla ei yhtäkään (!).
Laveran shampoissa on sulfaatteja ja hoitoaineissa on alkoholia, minkä vuoksi ne eivät sovellu Curly Girliin.
Esimieheni tytär oli jättänyt minulle sympaattisen tervehdyksen. :) Ensin luin lapussa lukevan "Tulet toimeen muiden kanssa" ja röyhistin rintaani tyytyväisenä sosiaalisten taitojeni antamaan vaikutelmaan, kunnes tarkempi tarkastelu osoitti Eveliinan kehottavan, "Tule toimeen muiden kanssa" ^_^
Kyllä mä tulen, Eve :)
Työpäivään kuului myös chihuahuan kohtaaminen. Aina plussaa! ^_^
Blogi jatkaa entiseen tapaansa uuden työni rinnalla, eikä NHS rajoita blogisisältöäni. Tulen siis jatkossakin kirjoittamaan myös muista merkeistä ja sarjoista.
Blogin päivittymistahti voi mahdollisesti hidastua jonkin verran, mutta se on ollut tarkoituksellista ja tavoitteellista ilman työkuvioitakin. Olen huomannut voivani paljon paremmin kun vietän vähemmän aikaa internetissä. Olen matkalla kohti internetin järkevää kohtuukäyttöä, ja se tekee mielen hyväksi :)
Olen viime viikkoina saanut luettua kaksi kirjaakin loppuun <3
Internetiä on tosin kiittäminen tästäkin uudesta 'perheestäni', kyllä se on tuonut minulle myös paljon hyvää elämään. :)
Tällä hetkellä teen itse asiassa kolmea työtä. ^_^ Mutta kuten sanoin: "en viihtyisi vain yhdenlaisessa työssä".
Terveisin,
Sanni
Tänään kerron yhdestä erikoisena pidetystä tavastani.
Ruokavalioni on tuonut mukanaan rutiinin, joka osan mielestä on kenties hankala. Evästely. Noudatan tätä rutiinia aina matkoilla, mutta se näkyy myös tavallisessa arkipäivässäni. Käsilaukussa kulkee aina vähintään proteiinipatukka ja pähkinöitä jotka pelastavat voileipätarjoilu only -tyyppisissä tilanteissa. Myös raejuustopurkki ja keitetyt kananmunat ovat tuttua sisältöä laukussani esimerkiksi junamatkoilla.
Ulkomaanmatkoilla rutiini liittyy ennen kaikkea aamiaiseen.
Aamukahvilla Skyroksella syksyllä 2014
Mikä näyttäytyy toisille mahdollisesti hankalana ja vaivalloisena, on minusta itse asiassa aika hauskaa ja tykkään kovasti aamiaistuokioistani omassa rauhassa huoneessani tai parvekkeellani.
Usein herään niin aikaisin, että majoituspaikan kuten hotellin aamiaistarjoilu ei ole vielä edes alkanut, ja on mukavaa kun voi keitellä kahvit vaikka kello 5.30 jos siltä tuntuu. Useimpina aamuina kahvimuki höyryää kädessäni jo ennen auringonnousua.
Koska en syö leipää, muroja tai muita perinteisiä ja helposti saatavilla olevia viljapohjaisia aamiaistuotteita, järjestän oman ruoan joka vaatii jonkin verran ennakkovalmisteluita.
Tältä näyttää tavanomainen aamiaiseni. Kananmunia, juustoa ja kasviksia - ja jo aikaisemmin nautittu kahvi :) Juon kahvin aina erikseen heti herättyäni, nälkä tulee vasta myöhemmin.
Minulla kulkee käsilaukussa aina myös pieniä suola-annospusseja joita ryövään esimerkiksi laivojen kahviloista ^_^ Kananmuna vaatii pienen ripauksen suolaa maistuakseen parhaalta <3
Kananmunat muodostavat aamupalani ytimen, ja niitä on siis aina oltava saatavilla.
Majoitun omilla reissuillani mahdollisuuksien mukaan aina keittiöllisissä majapaikoissa. Jos keittiötä ei ole, keitän kananmunat vedenkeittimessä. Se onnistuu hyvin :) Täytyy vain olla varovainen ettei muna rikkoudu kun sen laskee keittimen pohjalle :D Toistaiseksi olen selvinnyt tällaisista keittelyistä ilman munaonnettomuuksia...
Edit. Kommenteissa tuotiin esiin allergianäkökulma, joka ei ollut tullut mieleeni. Yleisiä vedenkeittimiä ei kannata käyttää kananmunien keittelyyn, sillä niitä voi käyttää myös kananmuna-allergikko. En siis enää suosittele tällaista toimintaa ja etsin itsekin toisen ratkaisun.
Keitetyt kananmunat säilyvät hyvinä monta päivää kunhan kuori on ehjä. Jos tiedän, että seuraavassa majapaikassani ei ole keittiötä, keitän parin päivän munat jo valmiiksi edellisessä majapaikassa :)
Kananmunien ohella pikakahvi ja säilyketonnikala muodostavat matkaeväideni peruspohjan.
Eräs lukija kyseli hiljattain kahvitottumuksistani matkoilla, ja ihmetteli, olenko tosiaan onnistunut löytämään reissuillani juotavaksi kelpaavaa pikakahvia. Kreikassa matkaillessa majapaikoissa ei nimittäin useinkaan ole kahvinkeitintä vaan pelkkä vedenkeitin, ja kahvi on tehtävä jauheeseen.
Vaikka kotona kahvin laatu ja tummapaahtoisuus ovat minulle tärkeitä, matkamoodissa ollessa olen tottunut pikakahviin ja jopa nautin siitä. Se jotenkin kuuluu näissä olosuhteissa asiaan. :) Välillä teen hutiostoksia ja kauppakassiin päätyy tympeän makuinen kahvi, mutta pääsääntöisesti paikalliset pikakahvilaadut ainakin täällä Kreikassa ovat oikein hyviä. Tällä kertaa ostin AB-ketjun omaa pikakahvia (se kaupan halvin), ja se osoittautui jopa erittäin maukkaaksi :)
Aamiaisella hytissäni Blue Star -laivalla - hain laivan kahvilasta kuumaa vettä pikakahviini, se on maksutonta :)
Tonnikalaa en syö aamuisin, mutta se kuuluu eväsruokien kultaisiin standardeihin koska se kulkee helposti mukana ja sen voi sujauttaa proteiiniksi mihin tahansa take away -salaattiin.
Suosin etenkin pitkillä laivamatkoilla omia salaattieväitä, sillä suurin osa kreikkalaisista laivoista on vailla kunnon ruokapaikkoja ja niistä saa vain hampurilaisia ja leivonnaistuotteita.
Entä kahvimaito? Juon kahvini aina maidolla ja myös sen maku ja laatu ovat tärkeitä. Mikä tahansa ei kelpaa, etenkään vähärasvainen vaihtoehto..! Se pilaa koko kahvin.
Kotona käytän soijamaidon ja kerman sekoitusta, mutta matkoilla ostan usein rasvaista, nimenomaan kahviin tarkoitettua maitoa. (Esim. Sveitsissä on erinomaisia sellaisia :)) Kreikassa suosikkini oli pitkään pienessä lasipullossa myytävä NoyNoy (äännetään 'nunu')-merkkinen 3,5-prossainen maito, mutta sen valmistus lopetettiin ja siirryin saman merkin tiivistettyyn säilykemaitoon.
Yäk, joku ehkä sanoo, mutta tämä on itse asiassa ihan kuin kevyttä kahvikermaa (rasvaprosentti 7,5%) ja tuo kahviin tosi hyvän, täyteläisen maun. Pienen pakkauksensa, säilyvyytensä ja riittoisuutensa puolesta se on myös mitä matkaystävällisin kahvimaito :)
Jos majapaikassa ei ole edes vedenkeitintä, kysyn voisiko sellaisen kuitenkin saada järjestymään huoneeseeni :) Järjestyy melkein aina. Ainakin Kreikassa.
Kuvassa aamiainen ja respan järjestämä vedenkeitin Kalymnoksen hotellissani.
Mukana kulkevaan evässettiini kuuluu usein myös pieni pullo oliiviöljyä. Se ei ole välttämättömyys, mutta tykkään lorauttaa sitä kasviksiin antamaan makua.
Eväsrasian otan mukaan jo Suomesta. Jos sellainen unohtuu, sopii kreikkalaisen Fagen puolen litran jogurttipurkki mainiosti rasiaksi :)
Fagen rasiat ovat jämäkkää muovia ja niiden kannet pysyvät erinomaisesti paikoillaan - toimien tarpeen mukaan myös leikkauslautoina kasviksille ^_^
Fagen purkki kulki vuoden 2012 reppureissulla mukanani aina New Yorkiin saakka. 👍
Tänään jutustelen ammatillisesta taipaleestani.
Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, että olen päässyt tekemään kaikkia niitä töitä joista olen ollut kiinnostunut.
Toisaalta työelämään liittyvät tavoitteeni ovat myös olleet suhteellisen vaatimattomia, joten ne on ollut helpompi saavuttaa kuin jos olisin haaveillut vaikkapa lääkärin tai juristin ammatista tai halunnut ryhtyä menestyksekkääksi laulajaksi.
Olen aina suhtautunut työhön sitten, että on ihan superjuttu ylipäänsä saada töitä.
Kuvituksena Leroksen saari, jossa parhaillaan lomailen.
Agia Marina ja Platanos
Ura matkailualalla oli ykköstoiveeni teini-ikäisestä lähtien. (Okei, joskus 12-vuotiaana saatoin hetkellisesti haaveilla tulevani uudeksi stephenkingiksi ^_^ )
Olen yksinkertaisesti aina rakastanut matkailua ja sen avartavaa vaikutusta ja kokenut nuoresta saakka intensiivistä viehätystä erilaisten matkakokonaisuuksien suunnitteluun. Kahdeksannella luokalla otin ohjat käsiini perheemme lomien suhteen enkä enää antanut muiden päättää mihin matkustimme – minusta tuli perheen lomakohdetyranni. Ensimmäiselle omalle ulkomaanmatkalle ilman vanhempia pääsin 17-vuotiaana. Kohde oli, mikäpä muu kuin Kreikka.
Kirkko Leroksen linnakukkulalla
Krithonin ranta
Ystäväni äiti oli töissä matkatoimistossa, ja hänestä muodostui minulle yläasteiässä ammatillinen idoli. Päätin, että minustakin tulee matkatoimistovirkailija. Ajatus siitä, että saisin työkseni neuvoa ja auttaa ihmisiä löytämään ihania lomakohteita, tuntui parhaalta työltä ikinä.
Lukion jälkeen kouluttauduinkin ammattiin, ja olin kovin onnellinen. Olin ihan fiiliksissä jo Finnjet-risteilyjen myymisestä..! (Voih, Finnjet, RIP…)
Pantelin kylä
Matkailuopintojen ohessa sain toteuttaa toisen, ehkä vähän erikoisemman työkokeilutoiveeni. Ehkäpä liittyen kirjeenvaihtoharrastukseeni, koin suurta mielenkiintoa kirjepostin kulkuprosessia kohtaan. Suorastaan himoitsin päästä joskus lajittelemaan kirjeitä ja näkemään, miten niiden matka kohti vastaanottajaa alkoi. Tämä on aika erikoinen intohimo, ainakaan en ole koskaan törmännyt toiseen ihmiseen joka tuntee viehätystä postin lajittelua kohtaan.
Hain ja pääsin postille iltatöihin opiskelujen aikana ja niin tämäkin haave toteutui; lajittelin kirjeitä iloisen hurmion vallassa.
Kunnantalo Platanoksessa
Kohti linnoitusta
Sitten elämääni astui vaihe nimeltä Ahvenanmaa. Halusin petrata ruotsin kielen taitojani kesätyön muodossa. Koska kielitaitoni ei mahdollistanut kesätyötä matkatoimistossa, hain töihin lastenhoitajaksi. Lapset osoittautuivatkin mitä parhaimmaksi kielenopettajaksi; heidän kanssaan oli matalampi kynnys puhua ruotsia. Pian puhuin svenskaa varsin sujuvasti.
Kesätyö venyi ensin neljään kuukauteen ja sitten puoleen vuoteen. Minusta tuli osa Ahvenanmaan perhettäni, ja yhtäkkiä huomasin viihtyväni saarella niin hyvin, että halusin jäädä.
Platanoksen kylä
Alindan lahti
Ystävystyin Ahvenanmaalla pienessä postin maalaiskonttorissa työskentelevän miehen kanssa, josta tuli paras ystäväni. (Tämä tarinanhaara ei johda romanssiin, vaan seuraavaan työpaikkaan. ;))
Olin juuri lopettamassa työtäni lastenhoitajana, kun ystäväni kysyi, olisinko voinut tuurata häntä kolme kuukautta hänen ottaessa virkavapaata matkusteluun. Olin skeptinen, sillä minulla ei ollut mitään kokemusta postitoimistotyöstä, olinhan vain lajitellut kirjeitä. Ystäväni vakuutti, että pärjäisin aivan varmasti. Koska en ollut saanut hakemaani työpaikkaa Maarianhaminan matkatoimistosta, ajattelin, että voisin kai ihan hyvin tässä välissä tehdä pienen postikeikan, kokemustahan se oli sekin.
Kotini Leroksella: Panteli Beach Hotel & Apartments
Jälleen – kolme kuukautta venyi paljon pidemmäksi ajaksi. Ystäväni virkavapaan jälkeen minua pyydettiin lentorahti- ja tullausvirkailijaksi Ahvenanmaan postin terminaaliin, ja sen jälkeen Maarianhaminan Postiin.
Kollegat ja esimiehet olivat tosi mukavia, ja viihdyin loistavasti. Hain vielä kerran matkamyyjän virkaa, mutta kun ei taaskaan napannut – ja totesin matkatoimiston palkankin olevan alempi kuin mitä Postilla tienasin (mm. suomen kielen taidosta sain kivan lisän palkkaan :D), päätin jäädä Ahvenanmaan Postille. (Tässä yhteydessä on aina hyvä korostaa, että kyseessä on eri yritys kuin Suomen Posti.)
Panteli Beach
Krithoni
Vuodet kuluivat, ja huomasin kaipaavani matkailutyön inspiroivuutta ja neuvovaan työhon liittyvää palkitsevuutta, mutta toisaalta mukavat työkaverit ja miellyttävä henki työpaikalla painoivat paljon. Postivirkailijan työssä viehätti myös sama juttu kuin kirjeissä: ajatus siitä, että joku vastaanotti odottamansa ihanan verkkokauppatilauksen, tai vaikka yllätyspaketin mummoltaan, sai minussa aikaan iloa ja hyvää mieltä. ☺️
En usko, että monikaan voi tätä tunnetta ymmärtää, mutta koen sitä edelleen. Postissa kirjeineen ja paketteineen on jotain oudon palkitsevaa ja positiivista. Yleensä lähetys ilahduttaa aina vastaanottajaa. Sellaisen parissa on tosi kiva tehdä töitä. :)
Pantelin kylä kukkuloilta
Päästään urapolulla vaiheeseen kauneus ja kosmetiikka.
Kosmetiikka on ollut minulle harrastus ja suuri kiinnostuksen ja intohimon kohde oikeastaan yhtä kauan kuin matkailukin. Pitkään paino oli sanassa harrastus. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että voisin tehdä kauneusjuttuja myös työkseni. Kosmetologin työ ei kiinnostanut, ja pitkään mielsin kauneusalan ammattien olevan suunnilleen yhtä kuin kosmetologit ja kampaajat.
Leroksen tuulimyllyt
Panteli Beach illan hämärtyessä
Kosmetiikkaharrastuneisuuteni näkyi vahvasti myös töissä; olin se sateenkaaren väreillä meikattu, värikäskyntinen postivirkailija joka jakoi työkavereille jatkuvasti ihon- ja hiustenhoitovinkkejä, ja mistä sai tilattua halvimmalla ihania kosmetiikkatuotteita. Sain asiakkailta iloista palautetta pirteästä olemuksestani.
Kollegani kyselivät, miksi en ollut päätynyt töihin kosmetiikan pariin. Vastasin, etten tiennyt. Matkailuala oli aina tuntunut itsestäänselvyydeltä.
Alindan lahti
Sitten elämässäni koitti uusi vaihe. Muutin Tampereelle mieheni luokse, ja postin työt jäivät.
Ajatus työstä kosmetiikan parissa oli vihdoin kypsynyt ajankohtaiseksi, ja nähdessäni Valkeakosken Ammatti- ja Aikuisopiston kurssitarjonnassa kosmetiikan myyntiin suuntautuvan myynnin ammattitutkinnon, hain heti.
Tutkinto oli minulle täydellinen; se keskittyi juuri minua kiinnostavaan puoleen kosmetiikassa eli myyntiin, neuvontaan ja markkinointiin, ja opintokokonaisuuteen kuului myös kursseja kosmetiikan kemiasta ja raaka-aineista. Valmistuttuani työllistyin saman tien suuren kauneusketjun myymälään.
Olin valtavan onnellinen, ehkä jopa onnellisempi kuin matkailuvirkailijan työssäni. Saavuin töihin aamuisin kestohymy naamalla. Jokainen päivä oli minulle todellakin karkkipäivä.
Tampereelle muuttaessani olin myös aloittanut blogin pitämisen. Se alkoi puhtaasti harrastuksena, kuten kaikki blogit tuohon aikaan 10 vuotta sitten. Kirjoitettuani blogia vuoden verran, minua pyydettiin mukaan juuri avautuneeseen, Suomen ensimmäiseen blogiportaaliin, Indiedaysiin. Aloin tienata blogilla vähän taskurahaa.
Seuraavina vuosina blogien maailma muuttui ja kehittyi nopeaan tahtiin; ne kasvoivat jopa merkittävämmäksi mediaksi kuin perinteinen printtimedia, ja kaupallisuus lisääntyi. Muutamassa vuodessa taskurahapalkkioni oli kasvanut huomattavaksi sivutuloksi, ja lopulta tienasin blogin kirjoittamisesta kokopäiväisen työn palkkaa. Saatoin jättää päivätyöni kosmetiikkamyyjänä.
Kirkko linnoituksella
Siirtyminen yrittäjäksi on ollut elämässäni ristiriitaisimpia päätöksiä. Urasuuntaus ei suinkaan ole ollut täynnä pelkkää auvoisuutta, vaikka ulospäin elämäni on saattanut näyttää ihanalta matkustelulta ja upeiden kosmetiikkatuotteiden testailulta.
Työ bloggaajana ja yksityisyrittäjänä on mahdollistanut elämäntyylin, jota en osaanut 15-vuotiaana edes kuvitella; olen saanut järjestää päiväni ja aikani miten haluan ja voin yhdistää työssä kaikki vahvuuteni, intohimoni ja ammattiosaamiseni. Sain myös vihdoin väylän luovuudelleni. Olen tienannut olemalla Sanni. Olen saanut tehdä fantastisia juttuja, mutta vapaudella ja elämäntyylillä on ollut hintansa. Hinta, joka on ollut kirjoituksissani vahvasti läsnä pitkään.
Agia Marina ja Alindan lahti
Blogini tarinan voi lukea täältä. Siellä kerron, miten tieni johti keskustelupalstojen iloisesta meikkihöpöttelijästä itsensä uuvuttaneeksi bloggaajaksi, joka koukuttui someen, eikä enää malttanut pitää taukoa iki-ihanasta hommastaan. Kivaakin voi tehdä liikaa.
Onneksi olen oppinut ja kasvanut. Joitain virheitä ei saa tekemättömiksi, ja tietyista valinnoista maksan yhä kalliisti. Mutta elämä on oppimista varten ja tie vie eteenpäin.
Alindan lahti
Sympaattisesti, yksi vuosien ajan rinnallani pysynyt ja minua voimauttanut ”punainen lanka” on vanha työni postivirkailijana. En koskaan luopunut siitä Tampereelle muutettuani, vaan olen säännöllisesti käynyt tekemässä keikkaa vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa. Olen tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen.
Olen huomannut, että tarvitsen luovan ja vapaan työn vastapainoksi ”tavallista” duunia työkavereineen, esimiehineen ja lounastaukoineen. Sellaista auto pilot -hommaa, jossa voi rutiinilla tehdä osaamiaan tehtäviä ja antaa aivojen rentoutua. Luova työ on aivan ihanaa, mutta pääni tarvitsee myös turvallista, epäluovaa rutiinia jaksaakseen taas ideoida ja pulputa. Ennen kaikkea tarvitsen tavallisen alais-työn rakennetta; raamit ja toisen antamat tehtävät luovat turvallisuuden tunnetta ja rauhoittavat. Kun on itse itsensä esimies ja tekee kaikki päätökset, se on välillä hurjan raskasta kaltaiselleni luonteelle.
Auringonlaskudrinkillä Pantelin rannalla.
Tällä hetkellä voin sanoa, että rakastan edelleen niin matkailualaa, kauneusalaa, postia kuin bloggaamista. Olen niissä vahva ja hyvä, kun saan tehdä niitä kaikkia. En taitaisi koskaan viihtyä aloillani yhden tyyppisessä hommassa.
Tällainen oli minun ammatillinen tarinani. <3 Saa nähdä, missä olen 10 vuoden kuluttua.
2019 toukokuu - menin töihin osa-aikaiseksi työntekijäksi luonnonkosmetiikan maahantuoja NHS Oy:lle. Jatkoin samalla yritystoimintaani, mutta suunnitelmissa oli sen pienentäminen (yllämainituista syistä - kaipasin työkavereita).
2020 - siirryin yrityskauppojen myötä kosmetiikan maahantuoja Transmerin osa-aikaiseksi työntekijäksi. Jatkoin ohessa yritystoimintaani. Pitkä työsuhteeni Ahvenanmaan Postiin päättyi. Tuli korona-pandemia ja etätyöhön siirtyminen. Menetin minulle niin tärkeän työyhteisön sosiaalisen ulottuvuuden.
2021 - siirryin Transmerin tiimissä työntekijästä freelance-työsuhteeseen. Yritystoimintani kasvoi, ja hyväksyin, että tällä haavaa oma yritykseni oli minulle paras "työnantaja". Kuitenkin kaipasin edelleen työyhteisöä ympärilleni, eikä pandemian pakottama etäisyys muihin ihmisiin ainakaan helpottanut epäyhteisöllisyyden tuntemuksia. Laajensin työkenttääni kouluttajan työhön, ja tein Transmerilla monien luonnonkosmetiikkasarjojen koulutuksia. Nautin työstä, mutta en työn tekemisestä videokokousten muodossa. Halusin kohdata ihmisiä livenä.
2022 - omaa yritystoimintaa ja freelancer-työtä Transmerin tiimissä. Suoritin luonnonkosmetiikan tuotekehityksen perustutkinnon Formula Botanicassa, kasvattaakseni ammattiosaamistani. Luovuin Ahvenanmaan asunnostani, mikä viimeistään sinetöi sen, etteivät väliaikaistyöt vanhalla Maarianhaminan työpaikallani enää olleet mahdollisia. Tämä teki minut surulliseksi, mutta samalla ymmärsin askeleen välttämättömyyden.
2023 - aloin tehdä yhteistyötä Twistbe'n kanssa. Hain yritystoimintani ohella extra-työntekijäksi Ruohonjuureen, jotta saisin jälleen työkavereita sekä suoran yhteyden asiakkaisiin. ❤️ Blogini siirtyi 13 vuoden portaaliaikojen jälkeen viimein omalle domainille.
2024 - vakituinen freelance-työ Transmerin tiimissä päättyi. Omaa yritystoimintaa; sisällöntuotantoa omiin sekä asiakkaiden kanaviin, luentoja sekä koulutuksia. Harvat mutta kuitenkin säännölliset työtilaisuudet Ruohonjuuressa tuovat iloa sekä kaipaamaani yhteyttä kentälle, samoin kuin työ Twistbe'n messutiimissä.
Olen kautta blogin kohta 10-vuotisen historian saanut lukijoilta paljon älyttömän hyviä vinkkejä niin kosmetiikasta ravintolasuosituksiin ja podcasteista lomakohteisiin. Osa on jäänyt säännöllisesti hyödynnettävien joukkoon.
Ehkä erikoisin ja samalla käytännöllisin vinkki liittyy... No, tähän:
Kuva-arvoitus: mitä tässä on? Muistaako joku vakkarilukija mihin kuva liittyy?
Se liittyy kahvinpuruihin ja niiden käsittelyyn jätteenä. Kirjoitin aiheesta keväällä 2017 erittäin paljon kommentteja keränneen postauksen Porua puruista. Yli sadassa kommentissa keskustellaan erilaisista tavoista kerätä kahvinporoja sekä biojätteen lajittelusta ylipäänsä. Tällaisestakin voidaan jutella kauneusblogissa :D
(Kauneudenhoidollisesti valveutunut käyttää kahvinporoja toki myös kuorintana ;))
Ongelmani: käytän kahvin keittoon presso-pannua, jossa purut jäävät paljon märemmiksi kuin suodattimellisessa kahvinkeittimessä tai vaikka mutteripannussa. Liian märkinä niitä ei voi laittaa biojätepussiin tai -astiaan, joten ne on kuivatettava sitä ennen. (Mihinkään vessanpönttöönhän mä en niitä kaada.)
Aiemmin olin kuivatellut puruja lautasella. Neste haihtui puruista hitaasti ja maanantaina lautaselle kaadetut purut olivat jäteastiakunnossa vasta keskiviikkona tai torstaina. Ja toki joka aamuiset päälle kaadetut purut aina lisäsivät kuivamisaikaa. Käytännössä purut kipattiin biojäteastiaan vasta viikon lopulla siinä yhteydessä kun jätepussi vietiin ulos. Keittiön työtasolla nököttävä purulautanen ei ollut mikään viehättävin näky.
Kokeilin muutamia kommenteissa annettuja vinkkejä, ja yksi jäi pysyvään käyttöön: munakennosysteemi.
Esteettisesti munakenno ei toki ole lautasta parempi, mutta muotonsa puolesta saan sen sujautettua pois näkyvistä - säilytän sitä jätekaapissa normiroskiksen päällä. Lautanen ei siinä pysy mutta munakenno, etenkin tuo isompi 15 munan, sopii roska-astian päälle kuin valettu; se on juuri sen kokoinen että asettuu tukevasti suorakulmion muotoisen sangon päälle.
Munankoloihin mahtuu reilusti kahvinpurua ja kartonki imee kosteuden tehokkaasti. Tyhjennän kuivuneet purut muutaman päivän välein biojäteastiaan, tai laitan sinne koko kennon kun se on täynnä. :)
Jei! Lieköhän tämä alun perin jotain Pirkka-niksejä :D
Ja olenpa muuten keksinyt tyhjille munakennoille toisenkin käyttötavan;
naurakaa vain mutta mä käytän niitä myös säilyketölkkien kuivaustelineenä..!
Tiedättekö miten ärsyttävää on kuivatella lasisia ja metallisia säilyketölkkejä ennen kuin ne voi lajitella keräysastiaan. En tiedä muista mutta minusta niiden pesu ja kuivatus ovat hemmetin ärsyttävää hommaa jonka joka tapauksessa kuitenkin teen. Mutisen ja huuhdon.
En halua laittaa huuhdeltuja tölkkejä kuivauskaappiin, kun monet niistä ovat vielä vähän öljyisiä (en ala hinkkaamaan astianpesuaineella öljypitoisten säilykkeiden pakkauksia, huuhtelen vain). Siinä ne sitten ovat pyörineet tiskipöydällä ja kuivuminen on kestänyt koska en saa niitä mihinkään alassuin.
Nyt kokoan ne munakenno-telineeseen jossa ne kuivuvat nopeasti..! :) Ja mahdolliset öljyt valuvat kennoon eivätkä tiskipöydälle. 👍
Ainiin, tulikohan tämäkin vinkki muinoin joltain lukijalta vai onko se suoraan Pirkasta: munakennot toimivat loistavasti myös biojätepussin pohjalla imemässä biojätteestä kosteutta, jolloin pussi ei hajoa (ainakaan yhtä herkästi kuin muuten - minulla ainakin on elämässä parikin ikimuistoista "hajosi talon rappukäytävään" -kokemusta joilta olen välttynyt munakennoniksiin siirryttyäni). Kennot maatuvat joten ne sopivat hyvin biojätteen sekaan. Munakennoista on moneksi :)
Miten te muut muuten teette kierrätettävien elintarvikepakkausten kanssa? Pesettekö niitä? Lajitteletteko ylipäänsä?
Täytin viikko sitten neljäkymmentä, ja tänään kutsun teidätkin mukaan kurkistamaan mun unelmasynttäreille! :)
Alkujaan en ollut ajatellut pitää mitään varsinaisia pippaloita, sillä Kalifornian konserttimatkan piti olla mun juhla. Sitten mielessä alkoi kaihertaa, että olisi kuitenkin ihanaa järjestää jotain myös ystäville. Milloin olen viimeksi edes järkännyt mitään juhlia?
Joulukuussa löysin sattuman kautta paikan ja konseptin, jonka nähdessäni tiesin heti, että herranjestas, täällähän mä haluan järjestää mun juhlat! Sattuma joka johti minut taikaponien luo oli kerrassaan niin erikoinen, että se täytyy kertoa teillekin.
Kyselin joulun alla kauneushörhökavereiltani vinkkejä elämyksellisistä kauneushoitoloista, sillä halusin antaa sisarelleni lahjakortin hoitolaan. Mikä tahansa perus-spa tai city-salonki ei kelpaa minulle vaan etsin aina sitä "extra specialia". Elämyksiä, tiedätte.
Muuan kauneusbloggaajakaveri antoi vinkin Valkeakosken Sääksmäellä sijaitsevasta Helkanhelmi Day Spa'sta. Tuntien mieltymykseni maalaisidylliin, kaveri sanoi, että minun kannattaisi itsekin ehdottomasti käydä siellä, "Se on just sellainen paikka jota sä rakastaisit", hän sanoi.
Menin Helkanhelmen sivuille ja todellakin, historiallisen kartanon pihapiirissä sijaitseva hoitola vaikutti tyyliltään ja filosofialtaan melkein liian upealta ollakseen totta. Tällainen paikka keskellä maaseutua..! Selasin hoitolan palveluja ja päädyin erilaisiin elämyspaketteihin. Yhdessä oli hevosen kuva. Sisareni on myös harrastanut ratsastusta, ja hepan kuvasta innostuneena klikkasin auki paketin nimeltä Tuomarla Experience & Spa Day.
Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän olin haltioissani. Viimeistään päästessäni riville, jossa kerrottiin Tuomarla-paketin toteutettavan yhteistyössä Taikaponit-nimisen yrityksen kanssa, olin myyty.
Tässä ei ollut joululahja sisarelleni vaan täydellinen elämyspaketti MUN SYNTTÄREILLE! Luontoa ja kauneudenhoitoa..! Vaellusta metsässä, maalaisidylliä, taianomaisia poneja, spa-hoitoja-hirsisaunassa... niin mun päivä! <3
Nyt tekin pääsette mukaan tähän päivään :) Kaada kuppi kahvia tai teetä ja ota hyvä asento. Toivottavasti sinullakin on hyvä mieli ja rento olo jutun lopussa :) <3
Tervetuloa Tuomarlaan!
Tuomarla on ratsutila Valkeakosken Sääksmäellä, ja sen historia ulottuu aina 1500-luvulle.
Ei kaiveta tänään kuitenkaan hissan kirjoja esiin vaan keskitytään 2010-lukuun. :)
Ihana Katja Karhu pyörittää tilalla Taikaponit-tallia. Tilalla on ponien lisäksi myös hevosia ja muita eläimiä. (Mun juhlissa täytyy ehdottomasti olla myös koiria!) Seitsemän pientä taikaponia tarjoavat lapsille ja lapsenmielisille ihania muistoja ja kokemuksia aarreseikkailujen, luontoretkien, ponisynttärien (that's me!) ja muiden teemajuhlien muodossa. Lapset ovat Katjalle erityisen tärkeä kohderyhmä ja tilalla käy paljon päiväkoti-, koululais- ja erityislapsiryhmiä.
Viime lauantain ryhmä oli myös vähintään erityinen <3
Heti alkuun minua tervehti taikaponi Musse. <3 Se esitti meille tervetuliaistemppuja ja sai lopuksi palkinnoksi leipää.
Mussen taianomaisen esityksen jälkeen siirryimme tilan vanhaan Kivipirttiin, jonne Katja kattoi meille lounaan.
Menussa huomioitiin myös seurueen vegaani. Nautimme lounaaksi chilillä ja persiljalla maustettua samettista porkkana-kesäkurpitsakeittoa, gluteenittomia kaura-tattari-sämpylöitä, juustoja ja vihersalaattia. Itse skippasin sämpylät mutta vieraat huokailivat sämpylöiden herkullisuutta, olivat kuulema tajuttoman meheviä ollakseen gluteenittomia. En tiedä oliko joukossa edes gluteenin välttelijöitä mutta Katja huomioi menussa kaikki tämän hetken yleiset ruoka-aineherkkyydet.
Tuunasin sosekeittoni feta- ja Aura-juustolla. 😙
Ruoan lämmittäessä vatsaa oli aika siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon; hevosvaellukseen.
Katja näyttää miten hevosen selkään noustaan. Osa seurueesta ei ollut aiemmin ollut hevosen selässä. Minun edellisestä kerrasta on siitäkin monen monta vuotta, ja vähän kyllä jännitti..!
Taikaponit-tallin hevoset ovat kilttejä ja tottuneet myös vähemmän kokeneisiin ratsastajiin, joten nolla-kokemuksen ihmisetkin voivat mainiosti osallistua hevosvaellukselle.
Maija pääsi Sulo-hepan kyytiin. :)
Katja ja taustalla tilan Martta-koira, joka oli niin eloisa otus että siitä oli mahdoton ottaa kuvaa :) Martta tykkää juosta..! Tähän otokseen se tarttui ihan vahingossa.
Martta ei ollut ihan vakuuttunut siitä että tarvitsee pakkasella takin, ja kävi kunkin synttärivieraan kyljessä vetoamassa eikö joku voisi poistaa häneltä tämän turhan kangaspalan... :D
Ratsastimme rentoon tahtiin metsäpolkuja ja lopuksi myös kylän raittia. Reitillä sai yksi jos toinenkin lumipesut puiden oksista :)
Oli niin rentouttavaa kulkea äänettömän metsän halki kevyen lumisateen putoillessa ympärillä.
Minun hevoseni oli nimeltään Tony. Se ei millään olisi halunnut kuvaan ja lähti kävelemään eteenpäin aina kun otimme kameran esiin. :)
Kun palasimme Tuomarlan pihaan, minua odotti seuraava poniyllätys: taikaponi Elsa. En meinannut päästä yli sen suloisuudesta! Ja nuo violetit yksityiskohdat..!
Pääsin Elsan kyytiin pulkkaan ja ajoimme monta vauhdikasta kierrosta.
Kun katson Elsan asentoja ja kavioita kuvissa, näen heti sieluni silmin mitä Hasbron tyypit ovat nähneet luodessaan My Little Ponien prototyyppejä 80-luvulla <3 :)
Elsa <3
Seuraavaksi siirryimme nokipannukahville nuotion ääreen.
Nuotiolla paistui välipalaksi banaania. Onko nuotiobanaani teille tuttu herkku? Seurueessamme oli yksi joka nautti tätä mainiota yhden raaka-aineen jälkiruokaa ensimmäistä kertaa eikä ollut koskaan kuullutkaan siitä. Nuotiobanaanista saa deluxe-version tekemällä banskun kuoreen viillon ja työntämällä viiltoon suklaapaloja ennen paistamista. :)
Toki tätä voi myös tehdä kotona uunissa :)
Sitten oli vuorossa odotettu hirsisauna- & spa-hoitosessio. Miten ihanaa oli siirtyä lämpimään saunaan pakkasreippailun jälkeen posket punoittaen ja varpaat positiivisesti kipristellen. <3
Tuomarlan vanha hirsisauna on kuin postikortista. Joku oli sopivasti jättänyt ikkunankarmiin roikkumaan kruunun - päivän Prinsessalle ^_^
Saunan pukuhuoneessa meitä odottivat tossut, pyyhkeet ja kattaus Comfort Zone- ja Davines -sarjojen ylellisiä tuotteita joilla pääsisimme tuota pikaa hemmottelemaan itseämme.
Helkanhelmen kosmetologi Sini Kartaslammi-Rantanen johdatti meidät hoidossa käytettävien tuotteiden saloihin.
Pääsimme jokainen tekemään mm. ihanan kokovartalomutanaamion.
Viihdyimme saunassa ja paljussa ja ihanien tuotteiden parissa kolmatta tuntia ("Mä voisin kokeilla vielä tuota ja tuota ja..!") ja osa meistä olisi jäänyt vielä pidemmäksikin aikaa, ellei kello olisi jo näyttänyt illallisaikaa. Kyllä päivä menikin nopeasti..!
Pehmeine hipiöinemme ja saunan lämpö iholla tassuttelimme pihan yli Kivipirttiin jossa odotti Katjan miehen Jannen savustamaa kalaa.
Mitä sannimaisin illallinen: savustettua lohta, uunijuureksia ja salaattia. Vegaani oli huomioitu herkullisella nyhtökauramuhennoksella joka maistui myös muille.
Hemmottelu jatkui ruoan jälkeen; Sini teki kaikille halukkaille Comfort Zonen ihanan Tranquillity Welcome Ritual -hoidon kera hartioiden, dekolteen ja pään hieronnan.
Mukana ollut sisareni (ei kuvassa) siis sai kuin sai hänkin oman kauneushoidon syntymäpäivieni myötä ^_^ Siskon joululahja paisui vähän suuremmaksi kokonaisuudeksi :D <3
Jälkiruoaksi nautimme raakakakkua - ilman lisättyä sokeria, tietenkin ;)
Sini hieroi vieraita aina puolille öin asti.
Kakkua ja hierontaa "iltapalaksi", anyone? :)
Minä ja sisareni menimme vielä nauttimaan aamuyön kuutamopaljuilusta ja kun palasimme, muut olivat unten mailla.
Majoituspalvelut eivät (ainakaan vielä toistaiseksi) kuulu Tuomarlan palveluihin, mutta meille järjestyi siskonpeti-tyyppinen majoitus Kivipirtin lattialla. Nukuin ilmapatjalla ja lampaantaljan päällä kuin tukki.
Sunnuntaiaamu ja kalenterinmukainen syntymäpäiväni valkeni kirkkaana.
Kivipirttiin katetussa aamiaisessa oli huomioitu päivänsankarin viehtymys kananmuniin; tarjolla oli tilan omien kananmunien lisäksi myös hanhen- ja viiriäisenmunia :) Nekin tilan omia.
Muut nauttivat mm. ihanista smoothieista, marjoista, jogurtista ja hitti-sämpylöistä jotka aikaansaivat jälleen tyytyväisiä "mmmmm"-reaktioita.
Aamiaisen jälkeen oli aika hyvästellä Kuopioon päin suuntaava autollinen ystäviäni ja Helsingin junaan lähtevä ystävä. Osan meistä päivä jatkui Voipaalan kartanolla noin 10 km päässä Tuomarlasta.
Oli aika hoitaa 40-vuotias päästä varpaisiin. :)
Voipaalan taidekeskus sijaitsee vanhan Voipaalan kartanon tiloissa Sääksmäen kylässä. Kartanon pihapiirin rakennuksissa toimii kulttuuri- ja hyvinvointialan yrittäjiä, niiden joukossa päivän kohde Helkanhelmi.
Helkanhelmen tilat ovat Majurskan Pytingissä, 1800-luvulla rakennetussa kartanon henkilökunnan asuntolassa. Nykyisin rakennuksessa sijaitsee Helkanhelmen lisäksi Taidekeskuksen vuokrattavia kurssitiloja.
Helkanhelmen omistaja, kosmetologi ja italialaisen Comfort Zone -sarjan kouluttaja Sini Kartaslammi-Rantanen on luonut hoitolaan upean tunnelman, pienetkin yksityiskohdat materiaalien sävyistä verhojen asentoon on mietitty vieraan maksimaalisen elämyksen kannalta. Jo hoitohuoneeseen astuminen rauhoittaa mieltä ja madaltaa kierroksia välittömästi. En voinut kuin huokailla ihastuksesta hoitolan oven avatessani.
Ylellisen Comfort Zone -sarjan lisäksi hoitolassa on myynnissä Davines-hiussarja, jota saimme käyttää myös lauantaipäivän saunaohjelmassa.
Kartanon tunnelmallinen pihapiiri rakennuksineen tarjoaa puitteet mukavalle käyskentelylle. Lähellä sijaitsee myös Rapolanharju ja linnavuori; Voipaala ja Rapolanharju lähiympäristöineen muodostavat Suomen laajimman muinaismuistoalueen. Harjulle vie luontopolku Kartanon Tallipihasta. Sisareni kävi reippailemassa reitin ja kertoi harjun laelta avautuvien huurteisten puiden sävyttämien aavojen maisemien olleen huikean kauniit.
Tänne voisi tulla koko päiväksi nauttimaan luonnosta, taiteesta ja spa-hoidoista, mikä ihana Sannipaikka..! Oma "ongelmani" viime sunnuntaina olikin, kun en ajan puitteissa päässyt kokemaan Voipaalan kaikkia aarteita. Tänne täytyy palata uudestaan.
Pääohjelma, 150 minuutin mittainen deluxe-kokovartalohoito, oli kuitenkin juuri se juttu jonka halusin syntymäpäivänäni.
Helkanhelmen ihanan Sinin kosketus on jotain, jota voi todellakin suositella. Sinin lempeissä otteissa lauantai-iltana rentoutuneiden vieraiden hurmioitunut palaute oli sitä luokkaa, että tämä nainen on todellakin valinnut oikean alan.
Sinin tie kauneuden hoitajaksi ei kuitenkaan käynyt vailla mutkia. Sini on alun perin koulutukseltaan biotekniikan insinööri ja työskenteli 10 vuotta biotekniikan yrityksessä. Halusin kuulla, miten insinööristä tuli spa-ammattilainen :) Vaikka Sini piti työstään tuotantoinsinöörinä, hektinen työ yhdistettynä elämän ruuhkavuosiin uuvutti hänet. Sini alkoi kaivata elämäänsä rauhallisuutta ja tasapainoa ja haaveili työstä lähempänä kotipaikkakuntaansa.
Idea omasta hoitolasta tuli nuoruuden kokemuksista. Sini kertoo kärsineensä nuoresta lähtien akneihosta ja oli tottunut käymään kosmetologeilla. "Nautin aina suunnattomasti hierontaosuuksista ja hoidettavana olemisesta, ja tästä lähti idea kosmetologiksi opiskelusta ja kiireettömän hoitolan perustamisesta." Ja nimenomaan sellaisen hoitolan, jossa Sini voisi tarjota muille hektistä elämää viettäville ihmisille kokonaisvaltaisen, läsnäolevan hetken, jossa he voisivat latautua ja jaksaisivat paremmin vaativaa arkeaan.
Siniä kuunnellessa saatoin ymmärtää yhä paremmin, miksi kauneusbloggaajakaverini suositteli Sinin hoitolaa minulle.
Sitten oli aika siirtyä hoidon euforiaan. Tulisin nauttimaan 2,5 tunnin mittaisen Tranquillity Ritual -luksushoidon, jossa käsitellään koko vartalo ja kasvot. Aromaterapeuttinen tuoksuvaikutus on kosketuksen ohella hoidossa tärkeässä roolissa. Hoitoon kuuluu myös juuri sitä varten luotu rentouttava taustamusiikki.
Kävin makuulle ja suljin silmäni. Livuin matkalle, jonka aikana siirryin rituualinomaisesti uudelle vuosikymmenelle. Hoito oli sanoinkuvaamattoman ihana, en ole koskaan kokenut mitään tällaista. Koko olemukseni pienistä lihaksista mielen sopukoihin ja varpaankärjistä ihohuokosiin avautuivat ja rentoutuivat silkkisen kosketuksen, ylellisten voiteiden ja eteeristen öljyjen vaikutuksesta. Saatoin välillä vähän itkeäkin, tai siltä minusta tuntui. Ehkä itkin jossain unen keskellä.
Kun heräsin, Sini tarjoili minulle yrttiteetä. Edessäni olevasta ikkunasta avautui näkymä Kartanon aurinkoiselle pihalle jossa lumi kimmelsi puiden oksilla. En sanonut mitään hetkeen. Katsoin vain ikkunasta ja annoin juoman lämmön liittyä sisälläni jo olevaan lämpöön.
Oli sunnuntai, 27. tammikuuta.
Syntymäpäiväni. Uuden vuosikymmenen alku.
*
Kiitos Katja ja Sini, Taikaponit ja taikapurkit unelmasyntymäpäiväni toteuttamisesta. <3 Tämä viikonloppu oli ikimuistoinen. Olen erityisen iloinen, että tieni kohtasi nämä kaksi inspiroivaa naisyrittäjää, jotka jakavat niin täysin arvomaailmani <3 Miten ihanaa on saada tehdä työtä, jolla luo toisille hyvää mieltä ja kultaisia reunoja arkeen.
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa merkittävä elämässäni. Se on ollut raskaimpia vuosiani, sisältäen surua jota en pysty edes sanoittamaan, mutta samalla se on tuonut paljon hyvääkin. Ryhdyin viimein sanoista tekoihin monissa tärkeissä asioissa. Lepäsin ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Pysähdyin vihdoin oikeasti.
Mistä iloitsen kuluneessa vuodessa:
Luonnosta; sain toteuttaa haaveeni talvivaelluksesta Sveitsissä. Näin revontulet Lapin Lemmenjoella.
Työstä; minulla on mahdollisuus tehdä erilaisia töitä eri aloilla ja olen viimein ymmärtänyt, että en edes halua omistautua yhdelle alalle. Voin hyvin kun saan välillä tehdä jotain luovaa, välillä jotain mekaanista. Olen sekä yrittäjä että tavallinen työläinen. Osa kumpaakin tekee minut onnelliseksi.
Hidastamisesta; vaikka ulospäin ei ehkä vielä näy että vauhtini olisi hiipunut, tunnen hitauden sisälläni. Hitaus merkitsee luopumista liian korkeista standardeista, vääränlaisista menestyksen mittareista ja täydellisyyden tavoittelusta. Kyllä minä vieläkin haluan tehdä asiat tosi hyvin. Mutta haluan tehdä asioita laadukkaasti. Parhaita juttuja on ollut sisäistää, että teho ja volyymi ei aina ole laatua. Oma hyvinvointi on laatua.
Perheestä; perheeni on minulle raamit, kehys joka tukee, talon perustus joka on aina siellä. Nyt meitä on yksi enemmän ja saan lisätä alkavaan vuoteen uuden roolin pienokaisen tätinä. Minusta tulee osa hänen raamejaan.
Perhe <3
Haluan päättää vuoden tarinalla Leijasta. Tarinalla siitä, että ei pidä koskaan luovuttaa. Usko siihen mitä olet. Älä anna periksi huolelle, epävarmuudelle tai toisten mielipiteille. Usko siihen, että aina, aina voi yrittää uudestaan, vaikka tuntuisi kuinka tyhmältä.
"Jos yrittää juosta, eikä se auta, ja jos yrittää juosta ja heiluttaa, eikä se auta, ja jos yrittää juosta, heiluttaa ja hyppiä, eikä sekään auta, niin tiedä, että jos vielä juokset, heilutat, hypit ja huudat, se auttaa."
Lempeää uutta vuotta kaikille.
Tarina on Arnold Lobelin kirjasta Kurnu ja Loikka - Yksin ja kaksin. Kirja on rakkaimpiani ja olen saanut sen äidiltäni ollessani 4-vuotias.
Mun ei pitänyt.... mutta onneksi en kuunnellut itseäni! ^_^
Ponit <3
80-luvun lempeäilmeiset ystävät
Vuonna 2017 tuli kuluneeksi 35 vuotta ensimmäisten alkuperäisten My Little Ponyjen ilmestymisestä, ja sen kunniaksi on tänä vuonna julkaistu muutamia ensimmäisen sukupolven klassikkoponeja uudelleen.
Innostuin valtavasti kuullessani uutisen, mutta petyin sitten vähäsen kun selvisi, että julkaisut ovat, outoa kyllä, samat kuin 10 vuoden takaiset 25-juhlavuotisjulkaisut. Tuolloin julkaistiin uudet painokset ihan ensimmäisestä kuuden ponin sarjasta joka tunnetaan nimellä Collector Ponies, sekä ensimmäisestä Rainbow Ponies -sarjasta.
25th Anniversary Rainbow Ponies, 2007
Koska olin jo ostanut juhlavuoden retroponit edellisellä kerralla, päätin jättää nämä hankkimatta. Sitten tapahtui pari asiaa:
Selvisi, että tänä vuonna juhlajulkaisuja tuleekin useampia.
Collector-ponien ja Rainbow-ponien lisäksi on julkaistu uudelleen myös iki-ihana leikkisetti Pretty Parlor, ja syksyllä julkaistiin kolmas kokoelma nimeltään Pegasus & Unicorn Collection (kuvassa, kuva MLP Merch).
Juhlajulkaisuista ainakin Rainbow Ponies tuli myyntiin myös Suomeen. Kuulin että juhlaponeja saa ainakin Prismoista.
Menin Prismaan. Enkä voinutkaan olla ostamatta.
Sanni ja ponit vuonna 1988
Näiden tapahtumien jälkeen omistan siis nyt uuden kuuden ponin setin Rainbow-poneja ja Pretty Parlor -setti on tilauksessa Jenkeistä. Ja ihan varmasti ostan myös Pegasus & Unicorn -kokoelman.
Ponit. <3
Vuoden 2017 ja vuoden 2007 Windyillä on erilaiset silmät
Uudelleenjulkaisut ponit näyttävät muodoltaan ihan samalle kuin alkuperäiset, mutta ne on tehty uusiin muotteihin.
My Little Ponyjen valmistaja Hasbro hävitti kaikki alkuperäiset ykkössukupolven ponimuotit lopetettuaan G1-ponien valmistuksen vuonna 1992. En tiedä mitä tapahtui USAn ulkopuolella lisenssillä valmistettujen My Little Ponien muoteille, sillä Euroopassa G1-poneja valmistettiin vielä vuoteen 1995 saakka, mutta asiaan vihkiytyneiden ponifanien ja -keräilijöiden keskuudessa muottien tuhoamisesta puhutaan faktana.
Söpö Peachy-poni ja Pretty Parlor oli Suomessa suosituimpia ponileikkisettejä - nyt tämäkin uudelleenjulkaistuna <3
Kun Hasbro vuonna 2007 päätti ponien uuden suosion mainingeissa julkaista uudelleen vanhoja klassikkoponeja, se joutui valmistamaan uudet muotit. Tämän vuoksi uudelleenjulkaistut versiot ovat MLP-asiantuntijoiden mukaan aavistuksen pienempiä kuin alkuperäiset. Itse en eroa ole huomannut.
Minkä kyllä huomaa on se, että retro-julkaisujen värit poikkeavat alkuperäisistä. Vuoden 2007 julkaisuissa myös silmät ovat erilaiset; ne oli piirretty hieman alkuperäisiä pienemmiksi.
35-juhlavuoden ponit eivät enää ole Hasbron tuottamia vaan niitä valmistaa The Bridge Direct lisenssillä.
Jostain kumman syystä juhlavuoden ponit ovat kumpanakin juhlavuonna tulleet myyntiin vasta varsinaista merkkivuotta seuraavana vuonna; ponit on valmistettu 2007 ja 2017, mutta kauppoihin ne tulivat 2008 ja 2018.
Hypistellessäni Prismassa Rainbow-retroponeja huomasin, että ne ovat hyvinkin eri värisiä kuin 10 vuoden takaiset versiot - alkuperäisistä puhumattakaan. Jo tällä kerälijä pystyi perustelemaan itselleen miksi nämä oli hyvä ostaa ^_^ No, suurin syy oli ilman muuta se, että en yksinkertaisesti voinut jättää niitä kauppaan kerran ne nähtyäni. G1-ponirakkauteni on liian suuri.
Valikoimat vaihtelevat Prismoittain ja ensimmäisestä Prismasta löysin vain puolet kokoelmasta. Eilen ostin loput Hämeenlinnan Prismasta jossa myynnissä oli koko kuuden ponin sarja.
Salaattia, kananmunia ja poneja. Normi kauppareissu :)
35-juhlavuoden pakkauskuvitusta. Kuvat ovat alkuperäisiä.
35-juhlavuoden versiot eroavat aikaisemmista myös sillä, että ne on tuoksutettu. Tästä en ole niin valtavan innoissani, mutta onneksi tuoksu ei ole ihan mahdottoman voimakas. Joissain 80-luvun poneissa tuoksu saattoi olla niin vahva että koko asunto tuoksui (haisi... jonkun mielestä) imelälle hubbabuballe.
10 vuoden takaisen juhlajulkaisun pakkaus. Vuonna 2007 Rainbow-ponit julkaistiin kahdessa kolmen ponin setissä.
Alkuperäisen Rainbow Pony -pakkauksen takakannen kuvitus vuodelta 1984. Kuva My Little Wikistä.
Rainbow Ponies oli ensimmäinen ponisarja jossa poneilla oli moniväriset harjat. Sateenkaariponeja julkaistiin kaksi sarjaa vuosina 1983 ja 1984. Kummassakin setissä oli kuusi ponia; kaksi siivekästä, kaksi sarvekasta ja kaksi "maaponia". Vuoden 1984 sateenkaari-ponien harjoissa oli myös neon-värejä.
Kuvassa alkuperäisiä Rainbow-poneja kokoelmastani; Parasol, Moonstone, Skydancer ja Flutterbye. Parasolin ja Flutterbyen olen ostanut itse lapsena (lue: pyytänyt rahaa äidiltä tai mummilta), Moonstonen ja Skydancerin ostin aikuisena eBaysta.
Suomeen ja todennäköisesti muuallekin Eurooppaan ponit tulivat myyntiin viiveellä. Kun Rainbow-ponit julkaistiin Yhdysvalloissa 1983-1984, olivat ne Suomen kaupoissa noin 1987.
Vuoden 2017 Parasol
Parasol oli rakkaimpia ponejani. Olin antanut sille suomenkielisen nimen Varjotar. Annoin kaikille poneilleni suomenkieliset nimet - ja ihan ensimmäisissä Suomessa myydyissä My Little Pony -pakkauksissa oli niissäkin muuten suomenkieliset tekstit ja suomennetut nimet.
Varjotar oli luonteeltaan lempeä ja salaperäinen, mutta osoitti tarpeen tullen myös temperamenttia. Se ei kuitenkaan ollut leikeissäni mukana missään suurissa draamoissa vaan pysytteli enemmänkin sovittelijan ja neuvonantajan roolissa. Kaikki ponilaakson miehet olivat siihen lääpällään ^_^
Alkuperäinen Parasol (rinnallaan tytär Rusotar, Baby Sunribbon, nämä kaksi olivat leikeissäni perhe).
Vuoden 2007 uudelleenjulkaistulla Parasolilla oli pienemmäksi maalatut silmät kuin alkuperäisellä. Siinä mielessä uusi 2017-Parasol on uskollisempi alkuperäiselle.
80-luvun pehmolelu-Parasol, tilattu eBaysta. (Minulla on vain tämä pienennetty kuva, alkuperäinen meni varastetun läppärin mukana kuten suurin osa pre-2012-vuoden kuvistani...)
2007-Sunlight vs. 2017 Sunlight.
Uusien, vuoden 2017 juhlaponien päät muuten kääntyvät, niissä on sekin ero.
2017-Windy vs. 2007-Windy. 2017-Windy on kiiltävämpi ja violetimpi.
Verrattuna alkuperäisiin 80-luvun poneihin, kaikki uudelleenjulkaistut retroponit ovat materiaaliltaan kovempia ja "muovisempia".
Kuviotkin on toteutettu vähän eri lailla eri vuosien versioissa.
Ymmärrättehän, että nämä on varmasti kannattavaa omistaa kun eivät ole ihan samanlaisia.... :D ^_^ :p
Alkuperäinen G1-kokoelmani on todella arvokas, kukas sitä tietää jos näillä retro-julkasuillakin on joskus arvoa..? Ei sillä että koskaan myisin näitä, en ikinä..!
Vaikka aluksi en jotenkin innostunut 35-juhlavuoden uudelleen-uudelleen-julkaisuista, nyt olen pelkästään iloinen että päädyin taas pitkästä aikaa rakkaiden 80-lukulaisten maailmaan. Eihän näiden söpöläisten seurassa voi tulla kuin hyvälle mielelle :)
Ehkäpä Collector- ja Rainbow-ponien jo toista uudelleenjulkaisua perusteltiin sillä, että 10 vuodessa on ehtinyt kasvaa uusia poniystäviä jotka missasivat 25-juhlavuoden. Monille Friendship is Magic -sarjan kautta ponit löytäneille nuoremman sukupolven MLP-faneille nämä "pullukkaponit" ovat varmasti toooodella retroa ja niiden arvo jossain kuriositeetin tasolla. Meille 80-luvun lapsille ne ovat tärkeää nostalgiaa. <3
Te joiden elämään My Little Ponyt ovat kuuluneet lapsena, mikä oli teidän lempiponinne? :)
Lue lisää My Little Pony -historiastani:
Nyt. Vihdoin. Näin revontulet.
Olen pitänyt kutakuinkin päätettynä kohtalona että minun ei kuulu nähdä revontulia, kun jopa ahvenanmaalainen työkaverini on Ahvenanmaalla (!!) nähnyt revontulia - ja minä en, vaikka olen penskasta saakka käynyt Lapissa.
Edellisen kerran missasin 'tulet Ylläksellä keväällä 2017. Se oli vasta ensimmäinen kerta kun olen ylipäänsä ollut tietoisesti jossain revontulien läheisyydessä. Tämän viikon maanantaiaamuna sama toistui - sain kuulla hotellin respassa Ivalossa että "...revontulethan loimottivat puoli kymmenestä aamuneljään saakka, ettekö te nähneet niitä?" Ja somen mukaan koko muukin Suomi oli nähnyt. Paitsi minä. Kun olin hotellihuoneessani puoli kymmenen aikaan tyytyväisenä toteamassa, "Ai että kun jo ramasee...."
Keskiviikon vastaisena yönä odotus palkittiin Lemmenjoen kansallispuistossa Ravadasjärvellä. Odotimme sinnikkäästi yhdeksästä saakka ja lopulta tulet ilmestyivät yllemme puolen yön aikaan. En ottanut edes kameraa mukaan, halusin vain keskittyä nauttimaan.
Kokemus oli lähestulkoon euforinen.
Eilen illalla leiriydyimme Juurakkojoen kotaan. "Olisikohan tänäkin yönä vielä mahdollisuus nähdä revontulia"? mietin, mutta en rohjennut toivoa, se tuntui jo onnen härnäämiseltä.
Vähän kahdeksan jälkeen, soijamakkarat paistettuani, lähdin käymään ulkona kodasta.
Ja siellä ne olivat. Vielä edellisyötäkin upeampina ja vahvempina. Niitä oli joka puolella, koko taivas loimusi niiden valosta.
Joenkielisen tunturin takaa lähti voimakkain valosilta joka kurottui yllämme koko taivaankannen halki, kohti Njurgalahtea, kuin revontulten sateenkaari. En saanut sanaakaan suustani. Tai sain. Sanoin, etten voinut uskoa tätä todeksi. Tuossa, tuossa ne ovat..! Vihdoin..!
Se oli aivan mieletöntä.
Kamerakin löytyi käteen tällä kertaa. Kuvat ovat eilisillalta.
Ovat sanoneet, että nämä ovat upeita. Niin ne ovat - to say the least.
Terveisiä Lapista.
Olen iloinen. <3
Tänään ilostuttaa:
Valoisa aamu ja verhojen läpi siivilöityvät valon läikät tapetilla.
Uusi testattava kosmetiikkasarja Verso. Levitän pakkaukset pöydälle enkä halua laittaa niitä hyllyyn koska niitä on mukava katsella :) Pakkausten suunnittelija saa varauksettoman ihailuni ^_^
Trikoohame kirpparilta jonka sain siskoltani.
Tähän liittyy seuraava tarina:
Minulla on ollut erittäin rakas viisi euroa maksanut musta, Henkkamaukan ohut trikoohame käytössä joka ikinen viikko sen jälkeen kun sen viime marraskuussa ostin. Se oli halvin ja yksinkertaisin hame jonka olen omistanut. Rakastin sitä. Viime kesänä se varastettiin minulta kuntosalin pukuhuoneesta. Kuka on niin ilkeä että vie toiselta vaatteen - ja vielä halvan, kulahtaneen hameen - kuntosalin pukkarista menee yli ymmärrykseni. Olisi ottanut vaikka kenkäni tai muun vaatteen, mutta juuri sen eniten käyttämäni joka oli minulle tärkeä.
Eilen olin sisareni luona vierailulla. Hän sanoi, "Minulla on sinulle yllätys". Ja otti esiin melkein samanlaisen, mustan trikoohameen joka minulta varastettiin. "Löysin tämän kirpparilta ja ajattelin sinua. Ehkä se korvaa menettämäsi hameen?"
<3
@harlowandsagen Instagram-tili. Tämä on paras hyvän mielen kuvavirta ikinä. <3
Naurattaa myös oma kömpelyyteni.
Kokeilin aamulla ensimmäistä kertaa Juice Beautyn seerumimeikkivoidetta. Pumppasin sitä tottumuksesta kämmenselälle, kuten teen kaikkien meikkivoiteiden kanssa. Juice Beautyn meikkivoide onkin melkein kuin vettä ja se valui saman tien kämmenselältä syliini, tuolille ja lattialle. Hätääntyneenä odottamattomasta seurauksesta lähdin hapuilemaan kädellä paperia jolla pyyhkiä sotkun, ja onnistuin samalla sinkoamaan meikkivoidepullon otteestani. Se lensi lattialle jossa se levitti vielä lisää vesimäistä meikkivoidetta ympärilleen.
Mr Bean moment. Mutta sitten vain pyyhin kaiken pois sylistä ja lattialta ja laitoin paidan pyykkiin ja aloitin alusta ^_^
Mukavaa päivää kaikille :)
