Muuttaisinko pääkaupunkiseudulle?
Tässä on kysymys, joka on pulpahdellut mieleeni siitä saakka, kun kuulin vuodenvaihteessa työpaikkani vaihtuvan Espooseen.
Sisareni luona Lauttasaaressa vietetty aika on aivan erityisesti saanut sydämen ailahtelemaan pääkaupunkialueen suuntaan. Instagramissani on näkynyt yksi jos toinenkin Lauttasaari-tägeillä varustettu ”Täällä voisin kyllä asua <3 ”-stoori.
Ihana, ihana Lauttasaari
Täytyy myöntää, että Espoossa viettämäni aika on saanut silmäni avautumaan myös Espoolle ihan eri tavalla. Nyt kun länsimetrokin vie jo Matinkylään asti, Espoo on helpompi tavoittaa kuin koskaan.
Aina välillä pääsen blogin kautta osallisiksi yhteistyökampanjoihin, jotka sopivat niin hyvin elämäntilanteeseeni, että tuntuu kuin ajatuksiani luettaisiin..!
OP Kodilta kysyttiin, haluaisinko kuulla kiinteistönvälityksen ammattilaisen näkemyksiä asuinalueista, jotka sopisivat mieltymyksiini. Ajoitus oli mitä parhain, kun mietteet pk-seudulle muutosta ovat juuri nyt ajankohtaisia. :)
En vuosienkaan vierailujen jälkeen oikein tunne Helsingin alueita keskustaa (ja nyt Lauttasaarta) lukuunottamatta - ympäröivistä alueista puhumattakaan -, ja muuton ollessa ajankohtainen tarvitsisin ilman muuta ammattilaisen apua sopivien alueiden kartoitukseen.
Konsultoin pk-seudun hyvin tuntevaa OP Kodin asiantuntijaa minulle sopivista asuinalueista. Keskustelun jälkeen oikein pursuan intoa lähteä tutustumaan uusiin, minulle vinkattuihin alueisiin.
Mitä sitten toivoisin asuinalueeltani?
Veden läheisyys on tärkeää, olen asunut veden äärellä koko ikäni. Hyvien ulkoilumaastojen läheisyys on myös suotavaa, samoin asuinalueen yleinen viihtyisyys ja niin sanotusti ”kodikas sympaattisuus”.
Siinä missä nuorempana tuntui itsestään selvältä asua aina keskustassa, en koe keskustaa enää juurikaan vetovoimaisena. Toki monipuolisten palveluiden läheisyydellä on etunsa, mutta vilkas kaupunkimainen ympäristö kohottaa vireystilaani vähän liikaakin. Rauhallisempi, luonnonläheinen ympäristö sopii paremmin. Ainoat palvelut, jotka vaadin, ovat ruokakauppa ja autottomana myös hyvät julkiset kulkuyhteydet. Ruokakauppaan en halua kävellä montaa korttelia!
Seuraavat merelliset alueet ovat OP Kodin minulle suosittelemia.
HELSINKI
LAUTTASAARI
Lauttasaari täyttää kutakuinkin kaikki toiveeni asuinalueesta; kilometreittäin merenrantaa ja ihastuttava, rantaa seuraava kävelyreitti, joka kiertää lähes koko saaren.
Vattuniemen siirtolapuutarha-alue, Nahkahousujen saaren muodostama maisema, Länsiulapanniemen kalliot… Aivan ihania paikkoja. Vattuniemen länsirantaa seuraava ulkoilureitti pienine venelaitureineen, puistoineen ja uimarantoineen vetää idyllisyydessään vertaa vain Tampereen Lapinniemelle. ❤️
JÄTKÄSAARI, KALASATAMA JA VERKKOSAARI
Koska merellisyys olisi minulle tärkeää, OP Kodin asiantuntija vinkkaa uusista, kasvavista merellisistä alueista. Jätkäsaari on Lauttasaaren jälkeen Helsingin seuraava merellinen asuinalue. Sitä rakennetaan edelleen ja se valmistuu vuoteen 2030 mennessä.
Jätkäsaaren värikästä keskustaa
Jätkäsaarta kuvaillaan urbaaniksi kaupunginosaksi, johon tiivis rakentaminen, umpikorttelit, kivijalkaliikkeet ja ratikat tuovat kantakaupungin ilmeen.
Jätkäsaari on vanha tavarasatama, eikä sataman karheutta haluta häivyttää uudessa kaupunkikuvassa. Kaiken kaikkiaan Jätkäsaari on ilmeeltään hyvin moderni Lauttasaareen ja esimerkiksi Espoon rannikon asuinalueisiin verrattuna.
Kalasataman tehdasmiljöötä
Myös Kalasatama ja sen pohjoisosa Verkkosaari ovat rakennuksen alla olevia merellisiä kaupunginosia, joiden lopullista henkeä on tällä hetkellä vielä vähän vaikea hahmottaa. Ne ovat vanhoja teollisuusalueita, ja fiilis on edelleen paikoin aika teollinen.
Toisaalta, ulkoilumahdollisuudet ovat paremmat ja saaristomainen luonto on täällä lähempänä kuin Jätkäsaaressa. Kalasataman rantoja tulee tulevaisuudessa kiertämään 6 km mittainen rantapromenadi ja siltaa pitkin pääsee Mustikkamaan virkistysalueille ja uimarannalle. Mustikkamaalta puolestaan on silta Korkeasaareen.
Isoisän silta vie Mustikkamaalta Kalasatamaan
Mustikkamaan läheisyydestä innostuneena kävin jo tutustumassa Kalasatamaan, ja täytyy sanoa, että alue yllätti positiivisesti. Kalasatama osoittautui keskeneräisenäkin paljon viihtyisämmäksi ja kiinnostavammaksi kuin odotin.
Saaristoluonnon lähelle tuovan Mustikkamaan, vanhan ajan teollista "romantiikkaa" henkivän Suvilahden sekä modernien pilvenpiirtäjien kontrasti on jännä ja kiinnostava. Mustikkamaalle vievä Isoisän silta kauniine kaarineen yhdistää modernin kaupunkisiluetin ja pehmeän luonnon viehättävällä tavalla.
Kalasataman Harbour-kahvilassa istuessa voi melkein kuvitella olevansa saaristossa.
KRUUNUVUORENRANTA
Kruunuvuorenranta sijaitsee keskustasta kauimpana, mutta linnuntietä matkaa on vain 3 km.
Alue kuulostaa aivan unelmalta; kuusi kilometriä rantaviivaa, kolme luonnonsuojelualuetta, luonnontilainen metsälampi, luontopolkuja ja historiallisia kartanomaisemia..! Tämä on OP Kodin asiantuntijan vinkkaamista Helsingin uusista asuinalueista kaikkein luonnonläheisin, täällä asutaan kirjaimellisesti luonnon keskellä.
Kaiken lisäksi Kruunuvuorenrannassa taide on tärkeässä roolissa; valaistus ja valotaideteokset tulevat olemaan asuinalueen tavaramerkki. Kruunuvuorenrantaa tullaankin kutsumaan ”valotaiteen kaupunginosaksi” – kuulostaa yhä vain houkuttavammalta..!
Tulevaisuudessa välimatka keskustaankin lyhenee, kun Kruunusillat-hanke yhdistää kaupunginosan osaksi kantakaupunkia ja keskustaan pääsee ratikalla vartissa.
WTD-Nata muuten asuu täällä…! Pitäisikin käydä vierailulla ja tutustua alueeseen tarkemmin… Täällä voisi kyllä hyvin kuvitella asuvansa tulevaisuudessa..!
Munkkiniemen ranta-alueella on helppo viihtyä
MUNKKIVUORI JA MUNKKINIEMI
Kuullessaan, että työpaikkani sijaitsee Espoon Leppävaarassa, OP Kodin ammattilainen vinkkaa minulle vielä Munkkivuoren ja Munkkiniemen alueista. Niistä on hyvät yhteydet Leppävaaraan. Munkkiniemi sijaitsee Laajalahden rannalla ja on tunnelmaltaan oikein viehättävä, sellainen, josta kuulemma varmasti pitäisin. Alueen talot ovat pääosin 1930-luvulta.
Naapurikaupunginosa Munkkivuorella ei ole rantaviivaa, mutta se on Munkkiniemeä edullisempi asuinalue. Munkkivuori on OP Kodin asiantuntijan mukaan perinteinen helsinkiläinen 50-lukulainen kaupunginosa jossa on jopa kylämäistä idylliä. Munkkiniemen rannat eivät ole kaukana, ja Munkkivuoresta on vain runsaan neljän kilometrin matka työpaikalleni - sieltä pääsisin töihin helposti vaikka pyörällä!
Länsiväylä yhdistää Helsingin ja Espoon kuvankauniissa merimaisemassa.
ESPOO
Entä sitten Espoon asuinalueet? Löytyikö niistä suosituksia?
Espoossahan kaunista rannikkoa riittää, mutta merellisten asuinalueiden profiili ei OP Kodin ammattilaisen mukaan vastaa toiveitani yhtä hyvin kuin Helsingin puolen kaupunginosat. Espoon rannikon asuinalueilla on esimerkiksi varsin vähän kerrostaloasutusta, ja asuminen rantaraitin merellisissä huvilaidylleissä vaatisi vähän eri tulotason kuin millainen itselläni on.
Espoon Westend
Olenhan tietysti omilla Espoon rantaraitin retkillänikin voinut todeta, miten fiiniltä siellä näyttää. :)
Eipä kyllä haittaisi asua tällaisissa maisemissa, mutta saa niistä myös maksaakin. Taidan tyytyä vain ihailemaan näitä paikkoja ulkoilun merkeissä ❤️
Matinkylä
Matinkylä voisi sijaintinsa ja yhteyksiensä puolesta olla minulle aika hyvä asuinalue Espoossa. Itse kaupunginosa on modernin ja urbaanin näköinen eikä suoranaisesti hengi merellisyyttä, mutta rantaraitille on Matinkylän keskustasta lopulta vain puolen tunnin kävelymatka.
Bussilla pääsisin lisäksi työpaikalleni Espoon Leppävaaraan 35 minuutissa. 👍 Ja metrohan vie Matinkylästä nopeasti Helsinkiin ja suoraan esimerkiksi rautatieasemalle.
Matinkylän ranta
Wow ja kappas vain, konsultaation jälkeen minulla on Lauttasaaren lisäksi monta muuta houkuttavaa vaihtoehtoa Helsingissä..! OP Kodin asiantuntevuus ja ammattilaisen kanssa käyty keskustelu oli niin inspiroivaa, että aion lähteä ”asuntoalueturistina” tutustumaan kaikkiin minulle suositeltuihin alueisiin, ihan uusi näkökulma tutustua Helsinkiin. :)
Olen itse jo pitkään ollut OP:n pankki- ja omistaja-asiakas, mutta OP Kodin kiinteistönvälityspalveluihin en ollut aiemmin tutustunut. Oli ilo löytää pankkini palveluista myös tällaista asiantuntijuutta.
Minullahan ei ole vielä omaa omistusasuntoa, ja tuntuu kivalta, kun OP:n kautta hoituvat myös kaikki asunnon vaihtamiseen liittyvät asiat. Olen muuten miettinyt, josko nyt viimein oikeasti varaisi ajan asuntolainakeskusteluun. En ole eläissäni sellaisessa käynyt, ja olisi kiinnostava kuulla, paljonko minulle ylipäänsä myönnettäisiin lainaa. Pitäsikö asuntolainaneuvottelukin olla jo koettuna 40+ -vuotiaana..? :)
Näköalaravintola Lucy In The Sky Espoon Keilaniemessä tarjoaa hulppeat maisemat niin Espoon kuin Helsingin puolelle
Saatte lähitulevaisuudessa todennäköisesti lukea blogista fiiliksiäni minulle suositelluista asuinalueista, kun käyn niissä ”turisteilemassa”. Ehkä löydän pääkaupunkiseudulta lisää Lauttasaaren kaltaisia helmiä..? Espoonkin puolella on vielä paljon koluttavaa.
Mitä mieltä olette minulle suositelluista alueista? Löytyykö lukijoiden joukosta näiden seutujen asukkeja? Mikä on mielestänne parasta teidän asuinalueellanne?
Ja toki saa suositella muitakin pk-seudun alueita..! :)
Itse asiassa olisi kiva kuulla muuallakin kuin pääkaupunkialueella asuvien ajatuksia omasta seudustaan. Mistä tykkäätte eniten juuri teidän asuinalueella? Koetteko, että olette löytäneet ”just” sen teidän alueen? Mikä alueessa on parasta?
Huuuh, meikäläisellä olisi alkamassa maanantaina ensimmäinen oikea (lue: palkallinen) loma yhdeksään vuoteen...! Ei kun olisiko kahdeksaan... joo, kesällä 2012 olen viimeksi ollut virallisella lomalla - tosin senkin taisin viettää ainakin osittain Ahvenanmaalla kesätöissä :D
Otin eilen varaslähdön ja lähdimme purjein kohti Porkkalaa ja sieltä Inkoon saaristoon.
Kirjoitan tässä 'me'-muodossa. Seurastani voin kai kertoa sen verran, että olen tutkiskelemassa mahdollisuuksia me-muotoisen elämän jatkumiseen muuan herrasmiehen, kutsutaan häntä vaikka Kalastajaksi, kanssa. Yksityiselämästäni en edelleenkään läheisten ihmisten osalta kirjoita blogissa paljonkaan, mutta jos me-tilanne vakiintuu, ehkä Karkkipäivän sivulauseissa tulee tulevaisuudessa välillä näkymään tällainen Kalastaja-tyyppi. Aika näyttää. ☺️
Joka tapauksessa, olen nyt siis lähtenyt lomaa kohti veneillen, ja olen valtavan innoissani tästä uudesta aluevaltauksesta elämässäni.
Aika hassua, että olen asunut vuosia saaristossa Ahvenanmaalla ja rakastan veneitä, merta, järviä ja satamia, mutta en ole koskaan purjehtinut. Tuttavapiiriini Ahvenanmaallakaan ei kuulu ketään, joka purjehtisi. Näin ovat elämässä palikat sattuneet.
Nyt sitten viimein kypsään 40+ -ikään päästyäni avautui mahdollisuus kokea purjehdusta.
Pari muutaman yön purjehdusta alkukesästä on jo takana, ja nyt purjehdimme viikon verran. Sitten tauko Ahvenanmaalla, jossa ohjelmassa on rakkaan ystäväni, "Ahvenanmaan perheeni" äidin Dianan, synttärit.
Tähän astisen purjehduskokemuksen voin summata näin:
Meri on veneestä katsellen vielä kauniimpi kuin rannalta. No, onhan se jo tullut todettua monien isojen laivojen kansillakin... Ei vähiten Egeanmerellä ❤️🇬🇷
Ehkä jonain päivänä vielä toteutuu myös se unelma, että saisi purjehtia Kreikan merillä....
Eilen purjehdimme koko päivän vastatuuleen ja matka Espoosta Halsö’hön vei 7,5 tuntia.
Stora Halsö on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä ihastuttava, maksuton vierasvenesatama Inkoon saaristossa Kopparnäs-Strörsvikin alueella. Saimme paikasta vinkin alkukesän purjehduksella eräältä venekunnalta Lähteelän satamassa, ja kävimme täällä jo kuukausi sitten. Paikka on niin viehättävä, että tulimme uudestaan.
Stora Halsön saarella on laituri, sauna, grilli- ja keittokatos sekä käymälä ja venepaikat noin kahdeksalle veneelle. Lisätietoa Stora Halsö'stä saa täältä.
Veneily elämäntyylinä on kyllä kiehtova maailma.... Täällä Halsö'ssäkin on "kantiksensa", jotka viihtyvät paikan rauhassa viikkokausia, tehden ruokaa keittokatoksessa ja peseytyen saunassa. Mikäs täällä on ollessa, kun palveluista ei peritä maksua ja paikka on suhteellisen tuntematon ja rauhallinen - ja uskomattoman kaunis.
Aamulla juttelin miehen kanssa, joka oli pystyttänyt soolo-telttansa syrjempään, rannalle laituria vastapäätä. Hän oli liikkeellä avomerikelpoisella kanootilla. "Taidat olla aikamoinen sissi", sanoin. "Joo, on tässä tullut kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta Pohjanmereltä saakka", mies vastasi.
Mmmm.
On elämiä ja on elämiä.
Tänään on satanut koko päivän, mutta se ei haittaa. Olen istunut viihtyisän grillikatoksen lämmössä muiden veneilijöiden kanssa jutellen ja nauttinut kodikkaan, suojaisan katoksen ja ulkona piiskaavan sateen ja tuulen kontrastista.
Blogi päivittyy heinäkuussa satunnaisesti, mutta lomakuulumisiani voi seurata Instagram-tililläni @karkkipaivasanni. Päivittelen etenkin stooreja.
Ihanaa heinäkuuta ja hyviä lomia muillekin! 🤗
Hyvää juhannusta kaikille! Nautitaan lämmöstä, läheisistä ja hyvästä ruoasta - tai sitten vain omasta rauhasta ja lempeästä yksinolosta. 💜
Suomen kesä ❤️
Äitini on viettänyt koronteeniaikaa lukien läpi vanhoja päiväkirjojaan ja selaillen läpi valokuva-albumeita.
Viime viikkoina äiti on lukenut minun syntymäni ja taaperovuosien aikaisia päiväkirjoja. Eräänä päivänä sain sähköpostia; äiti oli koonnut minulle paletin päiväkirjamerkintöjä minusta ja persoonastani 1-4-ikävuosien ajalta..!
Se oli hauskaa, liikuttavaa ja herätti paljon "Ai tämä piirre näkyi mussa jo pienestä saakka..!" -ajatuksia.
Mutta merkinnöissä ilmeni myös paljon sellaista, jota lienee syytä tutkiskella lisää (....terapiassa). Kirjoitin hiljattain siitä, kuinka suuttumuksen ilmaisu ja käsittely on minulle äärimmäisen vaikeaa ja vastenmielistä, enkä osaa riidellä. Lapsena suuttumuksen ilmaisussa ei näemmä ole ollut mitään vaikeuksia. Jotain on tapahtunut lapsuuden ja aikuisuuden välillä, mikä on tukahduttanut kykyäni ilmaista negatiivisia tunteita ja suuttumusta. No, tiedänhän tietysti mitä siinä on tapahtunut.
27.1.80 Sanni täyttää 1 vuotta
"Sannin synttäreitä juhlittiin päiväkodissa marmeladin voimalla (Sanni tarjosi koko talolle) ja kotona oli kääretorttua – jota Sanni piti liian makeana. - - Muuten Sanni on melko vähäsyöntinen, ei pidä nykyisin lihasta, tuntuisi elävän päiväkaudet pelkällä viilillä ja ”teksillä” (=keksi =näkkileipä). Mutta itse kai tuo rajansa tietää, energiaa kumminkin tuntuu, näyttää ja kuuluu riittävän."
Aikuisen Sannin huomio: haha - makea ja liha eivät ole maistuneet 1-vuotiaallekaan...! 😀
20.7.80 (Hattulan mökillä) - Sanni 1 v 6 kk vanha
"Sanni on sopeutunut mökkielämään mainiosti. - - Päivän lounaslistalla oli nakkiperunoita, joista Sanni yllättäen ei huolinutkaan, pisteli sen sijaan poskeensa purkillisen viiliä.
Sanni muuten kehittyy silmissä, omaksuu uusia sanoja päivittäin, matkii puheitani ja toimintojani, tunnistaa tuttuja juttuja kuvista (esim. kissa!).
Iloinen, huumorintajuinen ja pippurinen – ja suuttuessaan tai loukkaantuessaan aivan hillitön. Siinä parhaat sanat luonnehtimaan Sannin nykyolemusta."
Aikuisen Sannin huomio: "iloinen, huumorintajuinen ja pippurinen" - kiteyttää minut edelleen hyvin! "Suuttuessaan hillitön" taas ei....
11.12.80 - Sanni 1 vuotta 11 kuukautta
"Uhmaikä taitaa olla alullaan: Sanni on mahdottoman herkkä loukkaantumaan, 'vastoinkäymisten' sietokynnystä ei tunnu olevan ollenkaan. Jos ruokaliinaa ei löydy sillä punaisella minuutilla kun pitäisi ruveta puuron syöntiin, jos sukka putoaa jalasta, jos isä ja äiti vaihtavat sanan keskenään eikä hänen kanssaan – kaikki kelpaa itkun aiheeksi."
Aikuisen Sannin huomio: nojoo, kärsivällisyys loppuu nykyäänkin aika nopeasti jos jotain tavaraa ei löydy tai punaiset valot kadulla kestää liian kauan..! :D
23.12.80 - Sanni 1 vuotta 11 kuukautta
"Mielialat ovat Sannilla herkässä, kuten kai kaikilla lapsilla. Mutta Sanni on niin raju ilossaan, pettymyksissään, kaikissa tunteissaan.
Joskus hermostun, kun olen aamukiireissäni tai jotain muuta muka tärkeää menollaan, ja Sanni, joka ei tunne saaneensa tarpeeksi huomiota kitisee jaloissa tai nostaa oikein kunnon metakan selälleen heittäytymisineen kaikkineen. - - Mutta sellaisina hetkinä kun ei ole kiirettä, kun katsellaan kuvakirjoja (Sannin himoharrastus) tai puuhataan dominopelin tai muun parissa; ne hetket ovat mahtavia. Pieni vilkas silkkipää istuu sylissä ja suukottelee ja nauraa ja sirkuttaa. - - Tuo pikkuinen on niin luottavainen, ei pelkää ketään eikä mitään, uskoo vielä että maailma on hyvä ja turvallinen paikka hänelle elää ja kasvaa."
Aikuisen Sannin huomio: tunteet ovat olleet voimakkudessaan äärimmäisiä jo lapsena... Ja kuvat ovat kiehtoneet jo tuolloin..! ❤️
Tää on mun lempikuva..! Pieni Sanni leluankkoineen Kuopion legendaarisilla toripöydillä
7.8.81 - Sanni 2 vuotta 6 kuukautta
"Uhmaikä jatkuu täydellä voimalla. 'Eikä'-kohtauksia tulee joka päivä. Mutta muuten likka on suloinen, energinen ja vireä pakkaus yhä edelleen.
Sanni on 'kamala komentamaan' mutta myös myötätuntoinen ja herkkä eläytymään toisen mielialoihin. Jos isä tai äiti on väsynyt tai allapäin, hän tulee halaamaan ja ”rohruttamaan”.
Nykyinen lempinimi Eemeli on muuten hänen pikku persoonaansa hyvin kuvaava: yhtä täynnä kujeita ja ilkikuria kuin Astrid Lindgrenin kirjan sankari. Kova laulamaan, tanssimaan ja karkailemaan kaupungilla, jos suinkin mahdollista. Älykäs, tuikea, omapäinen.
Ei mikään hiljainen filosofityyppi: kovakourainen, pitää leikkiautoista, kauhakuormaajista ynnä muista sellaisista – toisaalta kyllä myös hellii nukkejaan ja nallejaan."
Aikuisen Sannin huomio: herkkä eläytymään toisten tunteisiin, check... Mutta: kovakourainen? Pitää kauhakuormaajista? 😄
24.9.81 - Sanni 2 vuotta 8 kuukautta
”Sanni on edelleen herkkä, empaattinen, havaintokyvyltään tarkka tuimakatseinen lapsi. Ne silmät todella leimuavat, jos Sanni katsoo oikeudentajuaan loukatun.
Tarhassa Sanni on sosiaalinen, vireä, ilmeisesti myös suosittu kavereitten kesken. Ja huumorintajua ja nokkeluutta on."
Aikuisen Sannin huomio: kyllä, silmät leimuavat edelleen kun koen epäoikeudenmukaisuutta. Se on asia, jota siedän vähiten maailmassa.
24.2.82 - Sanni 3 vuotta
"Sanni on nyt kolmevuotias ja elää hurjaa minä itse -vaihetta. Ilmetty aamuäreä tyyppi, herää miltei aina kiukkuisella päällä.
Sanni on kyllä ilmiselvästi keskivertaista pippurisempi luonne. On oppinut kiroamaan kuin rantapiru ja on raivoisan itsepäinen edesottamuksissaan. Ei ole ainakaan nynnymäisyys eikä alistuvuus uhkaamassa…"
Aikuisen Sannin huomio: apua, "kiroaa kuin rantapiru..?!" No joo, saanhan kieltämättä yhä kuulla, että on tosi hämmentävää, kun muuten puhun niin kiltisti mutta saatan yhtäkkiä käyttää todella kovia voimasanoja kun olen erityisen innostunut tai erityisen pöyristynyt jostain.
11.5.82 - Sanni 3 vuotta 3 kuukautta
"Sanni viihtyy tarhassa erinomaisesti, hänellä on siellä omat parhaat ystävät Jouni, Pasi ja Nina, ja reippautensa ansiosta hän tuntuu muutenkin olevan suosittu kaveripiirissä. Aina aamulla tarhaan tullessa pihalla olevat lapset virittävät tervetulohuudon: ”Sanni Sanni Sanni!”
Aikuisen Sannin huomio: "Sanni Sanni Sanni...!" 🤗❤️ Muistan Jounin edelleen, hän oli mun eka bestis..! Leikimme aina yhdessä tarhassa.
16.2.83 - Sanni 4 vuotta
"Sanni on terve ja elinvoimainen – ja herkkä. Hän saa yhä öisiä itkukohtauksia silloin tällöin, huutaa ja huitoo aikansa kuin transsissa eikä ota vastaan mitään kontaktia ennen kuin paine on saatu puretuksi. 'Normaalitilassaan' hän on, kuten on koko ajan ollut, hyvin seurallinen, hellyydenhaluinen ja omapäinen.
Aikuisen Sannin huomio: itkuherkkyys tuntuu jatkuneen läpi iän... 😟 Mutta niin on seurallisuus, hellyydenhaluisuus ja omapäisyyskin...
9.5.83 - Sanni 4 vuotta 4 kk - pikkusisko on syntynyt..!
"Sanni on todella ensi hetkestä lähtien ottanut pikkusiskon suojelukseensa, halii ja suukottelee väsymättä ja toimii tunnollisena 'tutinvartijana'.
Minkäänlaista mustasukkaisuusoiretta ei ole (vielä) ilmennyt – yllätys.! - - Sanni onkin empaattisempi kuin ”rouheesta” päällyspuolesta luulisi."
Aikuisen Sannin huomio: olemme yhä Jennin kanssa parhaat ystävät 💕
Tuo "empaattisempi kuin päällyspuolesta luulisi" pitää myös paikkansa edelleen. Joskus saan kuulla, että vaikutan ulospäin niin temperamenttiselta, suorasukaiselta ja kiivaalta, että luonteeni tunneherkkyys ja paikoin jopa kuormittava myötätuntoisuus (kun ei pysty erottamaan itseään toisten tunteista) tulee yllätyksenä.
30.6.83 - Sanni 4 vuotta 5 kk
"Sanni on ihana lapsi, terve ja älykäs ja ulospäin suuntautunut; ja luja oma tahtokin on vain hyväksi tässä maailmassa. Mutta niin armottoman itsepäinen hän on, että konflikteja tulee väistämättä. Kun molemmat vanhempansakin sattuvat olemaan itsepäisiä."
Aikuisen Sannin huomio: niin armottoman itsepäinen... Yhä. Aina.
Mä haluan saada tahtoni läpi. Jos mä haluan jotain tai jonkin toteutuvan, vaikka se olisi maailman tyhmin idea, niin mä teen kaikkeni, että se onnistuu. Kuten pidän vuokra-asuntoa Ahvenanmaalla, koska mä olen kiintynyt saareen ja siihen asuntoon. Ei siinä ole mitään järkeä. Mutta ei minussa aina olekaan järkeä - hullua, tunteellista sydäntä sitäkin enemmän.
.
Kiitos äiti tästä matkasta pieneen Sanniin. Siellä se sama pippurinen ja herkkä veijari lymyilee edelleen.
Mukavaa aurinkoviikonloppua kaikille...!
Tänään jotain erilaista ja toivon mukaan kiinnostavaa - kurkistus "kulissien taakse" Sannin työpäivään. :)
Tätä juttua ehdotti kollegani Merja, hän sanoi että jopa hänestä olisi kiinnostavaa lukea mun työpäivästä :) Teenhän suurimman osan työstäni etänä (- ja nyt tietysti kaikki meistä tekevät valtaosan etänä).
NHS:n osasto viime vuoden I Love Me -messuilla
Minulla tuli nyt toukokuussa vuosi täyteen NHS:llä eli Nordic Health Systems Oy:lla. Olin tehnyt jo aiemmin NHS:n kanssa yhteistyötä 10 vuotta, eli yritys on minulle enemmän kuin tuttu. Viime toukokuussa liityin sitten virallisesti NHS:n työntekijäksi. Teen työtä osa-aikaisesti, 3-4 päivää viikossa. Toinen työnkuvani on yrittäjä, eli kansankielellä ammattibloggaaja.
Käsillä oleva viikonloppu on itse asiassa viimeinen NHS-lipun alla. 1. kesäkuuta työnantajani on Transmeri Oy, johon Nordic Health Systems fuusioituu yrityskaupan seurauksena. Transmeri on suuri suomalainen maahantuoja, perheyritys sekin.
Olen töissä luonnonkosmetiikan markkinointitiimissä, ja työnimikkeeni on kutakuinkin markkinoinnin assistentti - tai tämän nimikkeen olen itselleni antanut :D Teen vähän kaikenlaista, mutta pääasialliset tehtäväni liittyvät sosiaalisen median markkinointisisällön suunnitteluun ja tuottamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa paljon valokuvaamista, kuvien käsittelyä ja kirjoittamista. Eli asioita, joita rakastan! <3
Muita tehtäviäni ovat:
NHS Oy:n toimisto sijaitsee Hyvinkäällä (tai sijaitsi, Transmerin toimisto puolestaan on Espoossa), ja ennen koronaa tein työpäivän Hyvinkään toimistolla 1-2 päivää viikossa. Muut päivät teen etänä Tampereella.
Minulla on Tampereella (vuokrattu) työhuone, jossa teen sekä blogi- että NHS/Transmeri-töitä. Työhuoneella säilytän valtaosaa työmateriaalistani eli kosmetiikkaa sekä kuvauslaitteita ja -rekvisiittaa, ja siellä on hyvin tilaa kuvata.
Kaikkein mieluiten kuitenkin kuvaan ulkona, ja minut voikin joskus bongata lähialueen metsistä ja "jorpakoista" - välillä vaikka kadunreunasta - konttaamassa purkkien ja uskollisen Canonini kanssa (olen ollut Canon-tyttöjä koko elämäni ❤️)
Kuvaaminen on työssäni ehkä parasta. Rakastan valokuvaamista, ja olen harrastanut sitä enemmän tai vähemmän vakavissani tein-ikäisestä lähtien. Varsinaista ammatillista koulutusta minulla ei kuvaamiseen ole, mutta olen käynyt Ålands Folkhögskolanin vuoden mittaisen luontokuvauslinjan. Siellä opin paljon kuvauksen tekniikasta ja kuvien käsittelystä. (...ja pääsin kuvaamaan karhuja, OT..!)
Mahtava juttu työssäni NHS:lla/Transmerilla on myös se, että saan hyödyntää työssä monipuolisesti kaikkia taitojani ja osaamistani. Olen aina ollut aika hyvä kielten kanssa ja pitänyt kuvaamisen ohella kirjoittamisesta ja luovien juttujen toteuttamisesta, ja minulla on kosmetiikan myynnin ja markkinoinnin koulutus. Olen myös hyvin perehtynyt kosmetiikan raaka-aineisiin ja niiden vaikutuksiin. Saan hyödyntää työssäni kaikkea tätä. 🙏🏻🧡
Korona-aikana olen poikkeuksellisesti palannut tekemään töitä myös kotona.
Työhuoneeni sijaitsee toimistossa, jossa on paljon muitakin (ihan toisen alan) työntekijöitä, ja olen pyrkinyt välttämään toimistolla käymistä. Olen lähinnä käynyt työhuoneella iltaisin ja viikonloppuisin hakemassa materiaalia tai tekemässä jotain lyhyitä kuvauksia.
Muuten "konttorini" on pääsääntöisesti ollut koronakevään aikana kotona. Ruokapöytä on toimittanut myös työpöydän virkaa - ja tämä Marimekkon-pöytäliina onkin käynyt monelle blogin lukijalle tutuksi myös blogikuvien taustalla..! :)
Yllä olevassa kuvassa on meneillään Benecos-huulipunien kuvaukset.
Olen raivannut kirja/CD-hyllyyn tilaa työkosmetiikalle, ettei tarvitse (enää) säilyttää purkkeja lattioilla ja huonekalujen alle tungettuna, niinkuin ennen vanhaan... (aikaa ennen työhuonetta).
06.30 Herään, teen kahvia
07.00 Puuhastelen omia (vastaan blogikommentteihin, teen aamujumpan, pesen hiukset tmv)
08.00 Avaan TEAMSin ja tervehdin kollegaani Merjaa, joka on työparini markkinoinnissa.
Käymme Merjan kanssa läpi päivän tehtäviä ja onko jotain akuuttia priorisoitavaa. Juttelemme ajankohtaisista kampanjoista ja niihin tuotettavasta materiaalista ja käymme läpi jälleenmyyjien toiveita markkinoinnin tuen suhteen.
Ryhdyn hommiin. Avaan muistion johon kirjaan Merjan kanssa lukkoon lyötyjä toimenpiteitä ja omia ideoitani ja koostan päivän tehtävät kiireellisyyden mukaan.
FACEBOOK. Tuotan sisältöä meidän brändien Facebook-sivuille. Nostan esiin esimerkiksi jälleenmyyjien ajankohtaisia kampanjoita tai tarjoustuotteita; toukokuussa esimerkiksi Ruohonjuuren Cattier-tarjouksia.
Kirkkaasti suurin osa päivästä voi mennä kuvien käsittelyyn ja kollaasien ja mainoskuvien luomiseen. Photoshop laulaa.
INSTAGRAM. Vastaan useista meidän brändien Instagram-tileistä ja tuotan niihin sisältöä sekä vastaan käyttäjien kysymyksiin ja kommentteihin.
Nurmen IG-tili on suosikkini, olen luonut sen itse alusta lähtien ja tykkään sen iloisen värikkäästä ja rennosta, luonnonläheisestä tyylistä. Seuraa Nurmea täällä.
TAIKA-sarjan some on sekin oma "projektilapseni", ja vasta alkukuopissaan.
Taika on uusi kotimainen, sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja joka lanseerataan syksyllä. Olen ollut mukana sarjan graafisen ilmeen ideoinnissa ja some-tilien suunnittelussa vuodenvaihteesta lähtien ja luonnollisestikin tosi innoissani siitä.
Voit lukea Taikasta lisää tästä postauksestani. Ja tietysti olisi kivaa, jos myös seuraat Taika-lapsen askeleita Instagramissa: @taika_natural. 😘 Facebook-sivu on vielä kehityksen alla.
Päivän aikana työkaverini saattavat pyytää minua tekemään jonkin käännöstyön hyvinkin nopealla varoajalla.
TEAMS kilahtaa, ja Merja saattaa pyytää kääntämään esimerkiksi Laveran tuleviin lanseerauksiin liittyvän dokumentin.
Tuotetietokannan perustiedot på svenska kuuluvat myös minun pöydälleni. Olen mm. kääntänyt ruotsiksi kaikkien Laveran ja Benecosin tuotteiden perustuotekuvaukset.
Joskus saatan tehdä käännöksiä koko päivän, mutta se on harvinaista.
Rengör huden skonsamt toistuu useasti...! ^_^
Kollaasit ovat mielipuuhaani, etenkin kun kuvissa on jotain värikästä. 🤗
Koen valtavaa mielihyvää kuvien käsittelystä, ja voisin viilata niitä loputtomiin. Nurmen tuotteet ovat niin kauniita ja suloisen (pastellisen..!) värisiä, että niitä on aivan erityinen ilo kuvata sekä työstää kuvamateriaalia. Nurmen saippuan voi sujauttaa mihin ympäristöön vain ja aina se näyttää söpöltä..! :D
13.00 Pidän lounastunnin.
15.30 Päivä päättyy.
TUOTTEISTA: "MUN" PURKITLopuksi haluan vähän rupatella suhteestani meidän tuotteisiin ja miten suhteeni on muuttunut niihin vuoden aikana (vai onko se muuttunut lainkaan..?).
NHS:n portfolioon kuuluvat brändit Lavera, Benecos, Cattier Paris, Nurme, GRN Shades Of Nature, UpCircle ja Cosnature. Näistä GRN tuli mukaan sen jälkeen kun itse aloitin talossa.
LAVERA - minulle rakkain ja läheisin NHS:n sarja, Laveran kanssa olen tehnyt läheisesti töitä jo 10 vuotta messuista tavaratalokeikkoihin ja koulutuksiin.
Suhteeni Laveraan on edelleen sama. Tykkään Laveran "Luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille" -ideologiasta. Lavera ei hienostele vaan haluaakin, että luonnonkosmetiikasta tulee mainstreamia ja että se on kaikkien saatavilla marketeissa ja päivittäistavarakaupoissa.
Kolme Lavera-lempparia: Sleeping Cream, Hydro Effect -seerumi ja Firming-ampullit. (On kyllä ihan pakko sanoa myös neljäs: poskipunat...! Ihan parhaita!)
BENECOS - edullinen ja nuorekas meikkisarja. Minulla ei ollut Benecosilta niin monia suosikkeja huulipunia lukuunottamatta ennen NHS:llä aloittamista, mutta erityisesti It Pieces -kokoelman ilmestyttyä viime vuonna arvostukseni sarjaa kohtaan kasvoi. It Pieces on minusta henkilökohtaisesti huulipunien ohella Benecosin laadukkain tuotekokonaisuus.
Kolme Benecos-lempparia: Pink Honey -huulipuna, Clear-kulmageeli, Ballerina Glam -luomiväri.
CATTIER PARIS - sarja oli pitkään minulle etäinen, ja löysin sen uudestaan kun se muutama vuosi sitten uudistui ja laajeni. Perusteellisesti olen päässyt tutustumaan Cattieriin vasta NHS:llä, ja myönnän, että siitä on tullut minun lempilapseni jopa Laveran ohi.
Cattier tunnetaan klassisista savituotteistaan, mutta minulle sarjan vahvuuksia ovat upeat puhdistustuotteet, hienostuneet voidekoostumukset sekä erityisesti herkän ihon Pink Clay -sarja jonka tuotteet ovat fantastisia.
Cattier on minulle kuin se lahjakas lapsi, jonka lahjakkuus on jäänyt hieman maailmalta pimentoon ja sitä vain haluaisi, että muutkin näkisivät lapsen potentiaalin..! Tiedättekö mitä tarkoitan...
Kolme Cattier-lempparia: Pulpe Fondante-miselligeeli, Rosee Florale -kasvovesi, Touche Veloutee -silmänympärysvoide.
UPCIRCLE - meidän "kummajainen" ja oman tiensä kulkija, niin ihana mutta jostain syystä niin vaikeasti lähestyttävä UpCircle.
Kierrätettäviin, muuten jätteeksi päätyviin raaka-aineisiin ideologiansa pohjaava niche-sarja UpCircle on hieno brändi, jota suomalaisten on vaikea löytää. En tiedä ovatko tuotteet suomalaisten mielestä liian kalliita vai mistä nihkeys johtuu, sillä ainakaan laadun ei luulisi pettävän ketään. Odotin UpCirclestä tulevan hitin, mutta vielä ei ole sellaisia merkkejä ollut näkyvissä. Sääli. Joskus on todella vaikea ennustaa, mistä sarjoista kuluttajat innostuvat.
Kolme UpCircle-lempparia: alkuperäinen Body Scrub on kahvikuorintojen aatelia, Kahvi-kasvoseerumi on ihana, antioksidanttinen kasvoöljy, Oliivinkivi-kasvonaamio on miellyttävä, syväpuhdistava uutuustuote.
NURME - virolainen Nurme on mielestäni meidän helpoin sarja, kodikas ja hellyttävä ja täysi vastakohta erikoiselle UpCircelle. Nurme tunnetaan saippuoistaan ja supersuosituista palashampoistaan, ja viime vuonna sarja laajeni vihdoin myös monella voidemaisella vartalonhoitotuotteella.
Minulla ja Nurmella on tavallaan oma hauska "tarina", vaikka en ollut tehnyt Nurmen kanssa mitään töitä ennen kuin sarja tuli Suomeen. Törmäsin Nurmeen ensimmäistä kertaa eräällä Tallinnan reissulla, ja ihastuin sarjan yksinkertaisen tyylikkääseen lookkiin ja suloisiin tuotteisiin. Otin läjän kuvia Nurmen Telliskiven liikkeessä, aikeenani esitellä blogissa tämä kiinnostava virolainen tuntemattomuus.
No, ennen kuin ehdin kirjoittaa esittelyä, NHS:n Liisa otti minuun yhteyttä ja kertoi, että NHS aloittaa pian uuden ihanan sarjan maahantuonnin: "Sellainen virolainen Nurme, oletko kuullut..? Haluaisitko tuotteita testiin ja mahdollisesti kirjoittaa sarjasta?"
🤗 Niin hauska sattuma! Loppu on historiaa: Nurme löysi nopeasti tiensä suomalaisten sydämiin ja siitä on tullut tunnettu ja rakastettu merkki.
Kolme Nurme-lempparia: Ruusu-kasvovesi, Kamomilla-kasvovesi, Monoi Tiare Rich Cream.
Näin päättyy kurkistus työni kulisseihin ja purkkien maailmaan :) Tässäkin kuvassa yksi "kulissi"... lepohetki kesken tuotekuvausten ^_^
Oikein mukavaa viikonloppua ja ihanaa pian alkavaa kesää kaikille!
P.S. Kukas muistaa Työpäivä-postaukseni kymmenen vuoden takaa: 5. toukokuuta 2010...? Jos tätä lukee joku niin pitkään mukana roikkunut lukija, huikatkaa! Voi noita aikoja... Onnellinen kosmetiikkamyyjä...! ❤️ ...ja lounastauolla ruisleipää..! ☺️
Haluan tänään kirjoittaa kehosta ja hyvinvoinnista.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti rinnoista, joille omistin postauksen elokuussa 2013.
Teini-ikäisenä olin niin epävarma, etten uskonut kenenkään pojan koskaan haluavan olla kanssani, koska vartaloni oli niin ruma. Siihen varmasti vaikuttivat ikäisteni poikien ilkeät kommentit.
Myöhemmin, oivallettuani erityisherkkyyteni, tajusin, miksi nuo triviaalit kommentit jättivät minuun niin syvät jäljet. Moni kuulee murrosikäisenä naljailua ulkonäöstään, mutta kaikkiin ei jää niin voimakas ahdistus kuin minuun jäi, todella pitkäksi aikaa.
Päälle kaksikymppisen kypsyydessä sitten vihdoin tulin sujuiksi kroppani kanssa. Asioilla kuten rintojen koko tai pakaroiden pyöreys ei ollut enää muuta kuin yleisesti esteettistä merkitystä, niitä saattoi ajatella samaan tapaan kuin paksuja, kiiltäviä hiuksia tai kauniin muotoisia kynsiä; näyttävät upeilta, mutta olen iloinen ilmankin ja tyytyväinen niillä mitä minulla on. Voin vilpittömästi ihailla toisten ihmisten kauniita vartaloita, hiuksia tai tyyliä.
Sittemmin minusta tuli niin "vapautunut", että saatoin esimerkiksi hämmentää ex-miestäni riisuutumalla puolialasti tilanteissa joissa oli hänen kavereitaan läsnä. Tai kävellä etelän kohteissa kaupungilla bikinitopissa. En vain enää kokenut pienintäkään tunnetta siitä, että kehossa olisi jotain jota pitäisi jollain tapaa peitellä tai hävetä. Kaikilla meillä on kroppa.
"Keho on mun kaveri". ❤️
Vai oliko ihan niin...?
Olen alkanut kriisitoipilaana nähdä monia asioita itsessäni uudella tavalla. Lähes vuosikymmenen kestänyt "kolmen kympin kriisini" kertoi jotain muuta suhteestani kehooni.
Vaikka kokemustasolla hyväksyin kroppani edelleen ja olin ulkoisesti itsevarma, valjastin kehoni tuomaan minulle hallinnan tunnetta sitä mukaa kun se alkoi uupua muualta elämästä. :(
Meillä oli entisen mieheni kanssa hyvin vaikea ajanjakso loppukesällä-syksyllä 2011. En tiedä oliko lopulta sattumaa, että juuri niihin aikoihin päätin vaihtaa ruokavaliotani.
Ruokavaliokokeilun osuminen juuri siihen ajankohtaan oli todennäköisesti sattuma, mutta myöhemmin tarkasteltuna minulle on ollut selvää, että ruokavalion tuomista eduista ja hyvän olon tunteesta saamani hallinnan tunne auttoi minua selviytymään vaikeasta ajanjaksosta, jossa en muuten pystynyt hallitsemaan asioiden kulkua.
Ehkä se on myös osasyy, miksi ruokavaliota oli niin helppoa ja luonnollista jäädä noudattamaan.
Se tuo (varmasti edelleenkin) hallinnan tunnetta kaiken ei-hallittavan ja selitystä vaille jäävän keskellä. Se on jotain, mihin alitajuisesti voin luottaa, kun tuntuu, että ympärillä on paljon epävarmaa.
Vaikka osalla seuraajistani on ollut eri näkemyksiä siitä, onko ruokavalioni noudattaminen tervettä toimintaa, olen itse yhä sitä mieltä, että itse ruoka ei ole tehnyt minulle mitään "hallaa". Päinvastoin.
Näen kuitenkin nyt ruokavalion merkityksen elämässäni viimeisen vuosikymmenen aikana laajemmin ja ymmärrän, millä lailla olen käyttänyt sitä väärin: kontrollointiin ja tasapainon saavuttamiseen tilanteessa, jossa epätasapaino ja huono olo johtui jostain ihan muusta kuin viljan ja sokerin tuomista vatsaoireista.
Lievittämällä kehollisia oireita ruoan avulla minun ei tarvinnut kohdata niitä asioita, jotka todellisuudessa toivat minulle oireilua.
Toinen asia, jolla olen kehoni kautta pyrkinyt saamaan hallinnan tunnetta huolten ja kiristyvän stressin keskellä on
Voin myöntää minulla todellakin olleen monta vuotta epäterve suhde liikuntaan. En ollut kehoaan loppuun asti rääkkäävä himotreenaaja tai itsensä kuihduksiin juokseva lenkkiaddikti, mutta suhde oli muulla tapaa vinoutunut.
Aloitin liikuntaharrastuksen alunperin, jotta voisin hyvin nyt ja iäkkäämpänä. Esikuvana minulla on äitini, joka on harrastanut monipuolisesti liikuntaa koko elämänsä, ja on 7-kymppisenä yhä loistavassa kunnossa.
Pitkään treenasin ihan normaalisti vailla mitään lieveilmiöitä, kävin salilla 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä se. Tunsin, että kehossani oli hyvä olo, ja se riitti.
"Kolmen kympin kriisin" sitten alkaessa hiipiä päälleni (tai miksi sitä haluaa kutsua), aloin kadottaa tajun siitä, miltä liikunnan pitäisi tuntua. Ja mitä sen pitäisi "tehdä". Olin välillä ihan hukassa. Vihasin liikuntaa, tykkäsin siitä taas, kokeilin uusia lajeja, innostuin, kyllästyin, ihmettelin. Olin välillä liikkumatta monia kuukausia, sitten palasin taas salille.
Todellinen hyvä olo ei vain tuntunut palaavan. Minusta tuntui koko ajan, että "en tee tarpeeksi" tai "en tee oikein", kun ei tunnu "oikealta". Olin kadottanut liikunnan punaisen langan kokonaan.
Ostin valmennuksia, joiden avulla kyllä opin pois joistain vääristä malleistani (kuten että tunnin lenkki + sen perään raskas punttitreeni on fiksu yhdistelmä), mutta toisaalta osa näistä valmennuksista oli omiaan myös lisäämään kokemusta (minulle) vääränlaisesta liikunnan tuloksesta - ja edustivat muutenkin hyvin kapeaa asennetta liikuntaan, ravintoon ja kehon hyvinvointiin.
Sanni huhtikuussa 2016 - Sanni huhtikuussa 2020
Punainen lanka pysyi piilossa ja keväällä 2018 lopetin liikunnan kokonaan.
Pitkän tauon jälkeen palasin suorittamaan monotonista, mekaanista ja ilotonta salitreeniäni, ja saavutinkin taas tietynlaisen "paremman olon" kohentuneen lihaskunnon myötä. Mutta en iloa.
Liikunnan ilo löytyi vasta loppusyksyllä 2019 palkattuani jälleen uuden valmentajan.
Kirjoitin valmentajalle sähköpostin otsikolla "Treeniohjelma uupumuksesta toipuvalle". Kerroin elämäntilanteestani. "Haluaisin löytää lempeän tavan palata pikku hiljaa kuntoa kasvattavan treenin pariin. Haluan treenata, mutta siitä muodostuu minulle helposti suorittavaa. Kaipaan tähän ammattilaisen apua."
Se osoittautui yhdeksi parhaimmista asioista mitä olen viime vuoden aikana itseni hyväksi tehnyt.
Valmentajani osoittautui ihan fantastiseksi henkilöksi, jonka kanssa olemme juuri oikealla aaltopituudella. Hänen avullaan olen löytänyt uuden tavan liikkua ja kokea liikunnan hyödyt. Uuden asenteen!
Liikun nyt todella lempeästi ja hitaalla temmolla. Kahden kuukauden aikana uuden ohjelman aloituksesta kehoni lihasmassa oli kasvanut, vaikka treeni on hyvin rauhallista, kun nyt kenties ensimmäistä kertaa elämässäni myös palaudun. 🙏🏻
Huikean onnekkaana sattumana valmentajani oli juuri tehnyt minulle kaksi kotijumppaohjelmaa koronakriisin puhjetessa. Nyt olen tehnyt näitä jumppia kotona, mökillä ja pihalla :)
Käyn välillä myös lenkillä, ja se maistuu taas.
En juokse enää tunnin lenkkejä "koska eihän alle tunti oo mitään", vaan juoksen - hölkkään - sen aikaa mikä tuntuu hyvältä :) Se voi olla 20 minuuttia tai 40 minuuttia.
Se on kivaa. :)
Ja mä voin nyt hyvin!
Mä voin nyt tosi hyvin..! :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille, ja hyvää vointia ❤️
.
P.S. Tämä saattaa olla hulluin huomio ja kommentti jonka olen koskaan blogiini kirjoittanut, mutta jos se tuo hymyn jonkun huulille, niin se on hulluuden arvoinen 😄
Olen kirjoittanut tisseistäni. Ne on pienet. Kirjoitin myös, että sitä mukaa kun nuorena aloin hyväksyä tissini, ne tuntuivat ikäänkuin kasvavan. Se oli psykologinen vaikutus. Mutta nyt, nyt kun olen 41...! Mun tissit on oikeasti kasvaneet..! :D Ehkä siksi kun painan nyt kaksi kiloa enemmän? Tai siksi, kun kuukautiseni palasivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen? Ja mun keho on nyt terve, olen toipunut uupumuksesta ja mä voin hyvin 🙏🏻
😁
Aina ajankohtainen aihe. Tästä someajan surullisesta(kin) ilmiöstä on varmasti jo kaikki kirjoitettu ja sanottu, mutta jätän itsekin viimein oman kontribuutioni aiheeseen.
Osan tästä olen kirjoittanut jo kuukausia sitten. Puolikin vuotta sitten. Aiheesta tuli kaikkien julkista blogia kirjoittamieni vuosien jälkeen itsellenikin kipeän omakohtainen.
Nyt lähestyn aihetta kahdesta teemasta.
Korona-ajan tuntemuksiani sanoittaneeseen kirjoitukseeni tuli muuan kommentti, joka käynnisti yleistä keskustelua siitä, mistä tällainen jopa julma käytös toisia, tuntemattomia ihmisiä kohtaan johtuu.
Eräs lukijani kommentoi aiheellisesti:
”Nyt ei ehkä ole hyvä purkaa ihan kaikkia syvimpiä tuntoja someen ja nettiin, koska vastaanotto voi olla osin ikävää. Ihmisillä on pinna kireällä ja se tulee tästä vielä kiristymään.”
Totta.
Korona ahdistaa ihmisiä syystäkin. Olemme huolissamme ja neuvottomia. Tilanne on tavallisen ihmisen hallinnan ulkopuolella, totaalisesti. Voimme vain lukea uutisia, seurata läheistemme kuulumisia, noudattaa annettuja ohjeita parhaamme mukaan ja toivoa parasta. Mutta tilanne ei ole hallinnassamme. Hallinnan täysi puute aiheuttaa huolta ja arkista ahdistusta syvempää pelkoa, joka purkautuu eri tavoin.
Esimerkiksi purkamalla pahaa oloa sivullisiin.
Ihmisellä on kuitenkin sisäsyntyinen tarve yrittää hallita ongelmatilanteita edes jollain tavalla, ja kun emme voi hallita virusta, yritämme hallita toisten tekemisiä. Pahan olon ja epävarmuuden kasvaessa muiden ihmisten valintojen, tekemisten ja ei-tekemisten arvostelu on toisilla ylittänyt kohtuuden. Itsehillinnän murennuttua tulee sanottua vaikka mitä vailla mitään harkintaa. Tämä vain kasvattaa yleistä huonoa oloa.
Myötätunto. Empatia. Kyky asettua toisen asemaan ja yrittää ymmärtää, miksi hän toimii tai tekee näin. Kärsivällisyys. Rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Nämä ovat nyt sitä mitä tarvitsemme. Emme arvostelua ja syyttelyä.
Läheisen toiminnan kriittinen tarkastelu voi olla perusteltuakin, mutta pysähtyisimmekö miettimään, millä lailla tuomme tämän kritiikin esiin? Auttaako ilkeä moite meitä maailmanlaajuisessa kriisissä? Se tuo sanojalleen ehkä hetken helpotuksen oman pahan olon keskellä, mutta ei vie yleistä tilannetta millään lailla eteenpäin tai tee pandemian hallintaa paremmaksi.
Ehkä sanat voi jättää sanomatta ja ymmärtää, että me kaikki olemme tässä yhdessä, yhtä avuttomina ja hämmentyneinä, selviytymiskeinonamme vain tehdä parhaamme. Sillä jokainen voi tehdä vain parhaansa sen hetkisillä resursseillaan. Harkittu piittaamattomuus ja aie tehdä pahaa muille on eri asia.
Toinen lukijani jätti korona-tuntemusten keskusteluun repliikin, ettei ”ketään saisi tuomita näin kohtuuttomalla vihamielisyydellä, kun itse väistämättä tarkastelee asioita avaimenreiästä tuntematta kokonaistilannetta tämän jutun ympärillä.”
Tässä oli yksi merkittävä avainsana. Avain, juuri. Sivulliset tarkastelevat toisten tilanteita aina avaimenreiästä.
Oli sitten kyse somesta, naapureista, kaverin perheestä, koulun opettajasta; meillä on toisten tilanteisiin vain sen kokoinen aukko, millaisen toinen on meille avannut ja mitä raottanut.
Reiästä voi näkyä ruusutarha, mutta emme näe sen ulkopuolelle mahdollisesti jääviä rikkaruohoja, soramonttua tai orjantappuroita.
Kuitenkin ihmismielellä on luontainen taipumus piirtää reiästä avautuvan maiseman ympärille loput. Se mitä emme tiedä ja tunne, sen kuvittelemme. Sen väritämme ja sanoitamme. Paletissa käytämme värejä niistä tiedoista ja oletuksista, joita olemme toisesta keränneet. Rakennamme sen todellisuuden, jota emme näe.
Tässä pitäisi olla hyvin varovainen.
Vaikka taipumus tähän on täysin luontainen ja jopa automaattinen, emme voi lähteä tekemään julkisia oletuksia toisen tilanteesta tämän päässämme rakentaman maailman kautta.
Miksi kuitenkin teemme niin? Ikään kuin – emme voisi estää sitä. Olemme piirtäneet kuvan, ja jostain syystä alamme herkästi uskoa siihen, pidämme sitä todempana kuin avaimenreiän ulkopuolelle jäävää, piilossa olevaa oikeaa todellisuutta. Psykologisesti mielenkiintoista. Mutta kunpa asia jäisikin psykologisen mielenkiinnon tasolle.
Ikävä kyllä moni käyttää tätä itse rakentamaansa todellisuutta ja toisesta tekemiään oletuksia satuttamiseen.
NettikiusaaminenSomesta on tullut tälle käytökselle surullisen kuuluisa näyttämö. Ihmiset purkavat pahaa oloaan kyberhaarniskan piiloista. Koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, yhteisökiusaaminen, keskustelupalstakiusaaminen, somessa vaikuttavien kiusaaminen.
Moni bloggaaja, tubettaja ja IG-vaikuttaja on kokenut kiusaamista. Siitäkin on tullut ikään kuin arkea. Se vain - - ”kuuluu asiaan” joidenkin mielestä, kun henkilö kerran on valinnut olla omilla kasvoillaan ja nimellään netissä.
”Kritiikki pitää kestää”. Niin pitääkin, tästä olen samaa mieltä. Mutta ’kritiikki’ ja asiallinen, negatiivinenkin palaute ovat eri asia, kuin asiattomat kommentit joiden ainoa tehtävä on satuttaa vastaanottajaa. Jokainen ymmärtää eron ilkeän kommentin ja aidon, kriittisen palautteen välillä. Ilkeä kommentti on harkittu sivallus, ei rakentavaa dialogia tavoitteleva palaute.
Minua ei ole kiusattu Karkkipäivä-vuosina. Näin olen kokenut. En ehkä ole tarpeeksi provosoiva tai kirjoita riittävän tulenaroista aiheista. Meikeistä ja naamarasvoista tai Kreikan matkafiilistelyistä on vaikea kehittää nasevaa ja aidosti satuttavaa ilkeilyä.
Jotta voi satuttaa, täytyy tietää toisesta jotain syvempää, henkilökohtaisempaa.
Olen kirjoittanut Karkkipäivässä paljon henkilökohtaisistakin teemoista. Nämä(kään) aiheet eivät ole kirvoittaneet vyön alle meneviä kommentteja. No, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. 11-vuotisessa blogihistoriassa voi kaiketi pitää hyvänä, jos sivalluksia ja totaalisia (tai tahallisia) väärinymmärryksiä on tullut vain muutamia.
Kunnes erosin.
//
Ero.
Onko elämässä moniakaan yhtä kipeitä asioita.
Ero elämänkumppanista voi olla kuin kuolema. Läheinen menee pois elämästäsi eikä häntä enää ole. Onko sillä väliä, onko hän fyysisesti kuollut; tunne ja kokemus voi olla sama. Häntä ei enää ole minulle. Ihminen, joka on ollut perhe, rakas, vieressä kulkenut, elämää jakanut kumppani, on poissa. Eikä vain hän. Hänen läheisensä, sisaret, veljet, vanhemmat, mökit, kodit, koirat, kissat. Menetys voi kattaa aivan valtavan osan elämää.
Sitä kipua ei voi kuvailla. Eikä sitä tarvitse kuvailla. Ero tai muu läheisen menetys on sen tasoinen henkilökohtainen kivun ja särkymisen tila, että sen yksityisempää paikkaa ei ole. Ihminen on hauraimmillaan.
Kun oli selvää, että joutuisin luopumaan rakkaimmastani 15 yhteisen vuoden jälkeen, kun viimein todella oivalsin sen, maailmani yksinkertaisesti särkyi.
Jakauduin. Minun oli pakko, että selviäisin.
Yhtäällä oli särkynyt mieli, johon vain koski. Koski, koski niin paljon.
Toisaalla oli ehjä mieli. Joka suojasi särkynyttä sillä ainoalla keinolla, joka minulla on ollut läpi elämäni. Ilahdutan toisia ja olen hyödyksi. Silloin minulla on merkitystä. Silloin voin perustella olemassaoloni tärkeyden. Saan siitä voimaa ja jaksan.
Teen töitä. Kirjoitan. Teen meikkitutorialin. Hoidan sisareni koiraa. Julkaisen ruokareseptin. Otan kuvia ja jaan niitä. Yritän auttaa, kun joku pyytää apua tai neuvoa.
Olen iloinen ja merkityksellinen kun tunnen, että teen jonkun iloiseksi, hyödytän ja osallistun. Aina on ollut niin.
En kertonut blogissa että olen eronnut.
Olisiko pitänyt? Olisinko pystynyt?
Kuuluiko minun kertoa?
Ei tietenkään.
Miten te kertoisitte kymmenille tuhansille tuntemattomille ihmisille, kun kohtaatte sellaisen surun, ettei oma mielikään sitä voi ymmärtää?
Yksi päivä kerrot seerumeista. Ja sittenkö vain:
”Hei kaikki. Joka ilta nukkumaan mennessä toivon, että kaikki olisi pahaa unta. Että aamulla herään suihkun ääneen, kuin Pamela Ewing Dallasin kaudella 9, ja siellä olisi Bobby suihkunraikkaana. Eikä mitään pahaa olisi koskaan tapahtunut.”
Erosta ei ole välttämättä helppoa kertoa edes sisarille. Äidille. Parhaalle ystävälle.
Miten kertoisit sitten internetjulkaisun tuntemattomille lukijoille?
//
Se, mistä haluan kirjoittaa, ovat ne velvollisuudet, joita jotkut ihmiset asettavat netissä vaikuttaville henkilöille.
On heitä, joiden mielestä netissä julkisesti kirjoittavan pitää kertoa, kun heitä kohtaa henkilökohtainen tragedia. Vähintään siinä tapauksessa, että kriisiin liittyy henkilöitä tai asianhaaroja, joista kirjoittaja on aiemmin kertonut lukijoille.
”Olet kertonut meille, että sinulla on lapsi / koira / mies / tyttöystävä. Totta kai sinun kuuluu kertoa meille, jos lapselle / koiralle / puolisolle / lemmikille tapahtuu jotain, mikä olennaisesti vaikuttaa elämääsi. Olethan kertonut siitä elämästä meille. Se kuuluu meille. Olet valinnut kertoa – joten sinun täytyy kertoa jos jokin muuttuu. Ei ole reilua, jos et kerro kaikkea.”
Jopa: ”Olet epärehellinen, jos et kerro”.
En ole koskaan ollut yhtä tyrmistynyt.
Kun mieheni katosi Karkkipäivän riveiltä, aloin saada viestejä.
”Koskahan ajattelit olla rehellinen lukijoillesi?”
”Niin, tarkoitit varmaan kirjoittaa ex-miehesi.”
Blogiin. Jopa sähköpostiin. Keskustelupalstoilla puitiin epärehellisyyttäni, kun en kertonut suoraan eronneeni.
Arvaatteko sattuiko.
Ja - kun viimein tänä keväänä olin vahvistunut tarpeeksi kertoakseni blogissa erosta, sain tähän kirjoitukseen muutamia - ymmärrettävästi julkaisematta jääneitä - kommentteja, joissa kirjoitustani kuvattiin maailman itsekkäimmäksi teoksi.
Mitä tällaiseen voi sanoa. No, sanon sen tässä kirjoituksessa viimein.
Kirjoitan sivustoa internetissä. Kirjoitan ripsiväreistä, kasvonaamioista ja hyttysistä Kevolla. Välillä myös kipupisteistäni, epävarmuuksistani sekä soijamaidon ja kermatilkan täydellisestä liitosta, kun ne sekoittuvat aamukahviini.
Kirjoitan siitä, kuinka itkettää, kun sanat ovat kadonneet minun ja vanhan ystävän välillä.
Kirjoitan siitä, että olen niin onnellinen, että pelottaa aivan helvetisti.
Niin paljon, että odotan, että lentokone putoaa joka kerta kun lennän.
Kirjoitan myös siitä, että mokaan ja testaan itsekontrollini rajoja.
Kirjoitan siitä että kuntoilen, vihaan kuntoilua, opettelen hölkkäämään, nostan kahvakuulaa, teen punnerruksia, mittaan sykkeen.
Joskus sytytän retkikeittimen hämärässä.
Mutta minun ei tarvitse kirjoittaa siitä, kun kaikki hajoaa.
Minun ei tarvitse kirjoittaa sitä, kun rakkaus loppuu.
Kenenkään ei tarvitse.
Pitkään tuntui menevän hyvin.
Heräsi, teki töitä, laittoi ruokaa, kävi ulkona. Jumppasi. Soitti äidille, siskolle. Katsoi uutiset.
Aloitti alusta.
Pitkään meni aika hyvin.
Nauroin katketakseni "Neljäs päivä karanteenissa" -meemille. Uudestaan ja uudestaan. Joka kerta meinasi tulla pissat housuun.
Comic relief.
Nyt alkaa reliefit heikentyä.
Huomaan ajattelevani yhä useammin tavallista arkea. Sitä, kun saattoi mennä kuntosalille, tapaamaan kavereita, lounaalle Kauppahalliin. Voi vieläkin, mutta tiedämme että se ei ole viisasta.
Kaikkea kodin ulkopuolista tekemistä leimaa välttämättömyyden punnitseminen ja arvotus, ja sitä seuraava potentiaalinen syyllisyys - tai syyllistäminen. Onko tämä välttämätöntä tehdä? Ei, sinun ei ole ihan välttämätöntä käydä kynsihuollossa tai tavata tätiäsi. Älä siis tee sitä. Sinun ei ole välttämätöntä mennä Prismaan kello 17, mene toiseen aikaan.
Ja kun käyt jossain. Jatkuva ahdistus. Muistinhan varmasti desinfioida kädet ennen autosta nousua, maksupäätettä koskettuani, nostettuani tavarat kassiin, tultuani kotiin, laitettuani ruokaostokset jääkaappiin...." "Ei samperi, avasin hissin oven ja nyt kutittaa silmäkulmaa ihan vietävästi, en kai vain jo ehtinyt sipaista.... menikö käteni poskelle... menikö? Koskinko..?"
Maalaisjärki, tunteet, viranomaissuositukset, kansainväliset suositukset.... pää taistelee päivittäin erilaisten päätösten ja niihin vaikuttavan tiedon labyrintissa. Haluat tehdä jotain ja järki sanoo yhtä, tunteet toista ja viranomaiset kolmatta. Kaveri puhelimessa neljättä.
Minun on sanottava, että oma nuppi alkaa nyt pehmenemään. Tällä viikolla olen huomannut, että olen vihainen, olen niin vihainen koronalle. Voitko jo mennä pois?!
Olen itkenyt paljon.
Yritän tehdä parhaita päätöksiä itselleni, läheisilleni ja kaukaisemmille ihmisille. Kaikki voi vaikuttaa kaikkeen. Ja tuntuu, että ei vain voi tehdä oikein. Enkä vain minä tunne näin, moni läheinen on yhtä hukassa.
Tänä viikonloppuna olisin halunnut mennä hoitamaan siskoni lasta. Tiedän, että siskoni todella tarvitsee apua, ja haluan tukea hänen perhettään. Sitten x määrä muita läheisiä kertoi minulle, että muun kuin oman lapsen hoitaminen ei nyt ole viisasta. Sen oman siskonkaan. Suutuin. "Ketä te olette minulle noin sanomaan, minä saan päättää itse!" Olin hiljaa. "Jos minä otan riskin niin se on kai oma asiani!"
Läheiseni olivat puolestaan hiljaa. "Sanni, ei se ole oma asiasi", he sanoivat sitten.
Olin niin vihainen. Sitten yritin miettiä.
Ja sitten ymmärsin, että läheiseni olivat varmaan oikeassa.
Sitten taas itkin. Joku pettyy aina. Minun ongelmani? Kun haluaisi tehdä niin, että kukaan ei suutu, kukaan ei pahastu. Haluaisi vain auttaa ja olla hyödyksi.
Nyt on parhaiten hyödyksi olemalla vain kotonaan ja tapaamalla mahdollisimman vähän ketään.
Monta viikkoa on ehtinyt mennä niin, että sen on kestänyt.
Mutta nyt. Minulla on niin ikävä tavallista arkea!
Minulla on ikävä perhettäni!
Työkavereita!
Sitä että voi mennä kuntosalille!
Sitä, etteivät kaikki kyräile toisiaan, valmiina syyllistämään ja moittimaan!
Voi mikä aika.
Millaisia tunteita teillä muilla on?
Millaista teidän korona-arkenne on?
Sanni-momentti:
Mun puhelin jäi junaan ja matkusti Uudenmaan rajan yli Helsinkiin. Se on nyt siellä ainakin seuraavat 12 päivää. Jos Uudenmaan rajat avataan 19.4.
Konduktööri oli löytänyt puhelimeni ja onneksi sain konnarin kiinni ennen kuin juna oli saavuttanut pääteasemansa. Helsingissä asuva sisareni ehti hakemaan puhelimeni junasta. Jos minä (eli puhelimen omistaja) en olisi löytynyt ennen pääteasemaa, puhelin olisi päätynyt löytötavaratoimistoon jossa se siis myöskin olisi seissyt kunnes Uudenmaan rajat avataan, ja siitä olisi mennyt lunastusmaksu.
En luota postiin tai muihinkaan kuljetusyhtiöihin sen vertaa, että laittaisin sisareni postittamaan puhelimen minulle. (Jep, etenkin entisenä postilaisena on sanottava näin.) Aion nyt pärjätä työpuhelimellani.
Oikeastaan surettaa eniten, etten voi ottaa kuvia koko ajan, kuten puhelimella teen 🙈 Nooh, voinhan ottaa työ-Samsungillanikin, mutta se ei kuitenkaan ole tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttööni - enkä lisäksi ole ihan Samsung-puhelinkameran lähin ystävä.
On tässä tämäkin (hyvä?) puoli:
a) jo juuri mainittu: en voi ottaa kuvia koko ajan. Se on myös jostain näkökulmasta hyvä asia.
b) vietän vähemmän aikaa somessa.
(Minulla on ollut asioiden somessa-jakamisen ongelma. Eikä pelkästään somessa. Ylipäänsä. Tarpeeni ja haluni jakaa kokemuksiani lähimmilleni reaaliajassa vie välillä vallan koko hetken kokemiselta. Tämä on erikoista ja työstän asiaa jatkuvasti.)
Olen jo vähentänyt someaikaani reilusti, mutta kyllä voisin edelleen napsaista Instagram-ruutuaikaani. Tykkään selailla kuvia ja jakaa stooreja. Niin se vain on.
Nyt on pakkolomaa siitä.
Tai - aion mä kyllä tehdä joitain IG-julkaisuja desktop-sovelluksella ^_^ Tsihi.
Kuvituksena osa mun insta-stoorista menneeltä viikolta.
P.S. Kaverit - minut saa nyt siis kiinni työpuhelimesta tai Messengerillä. Jos sinulla ei ole mun työnumeroa niin kysy Messengerissä. :)
