Lissabonin harmaan sateinen sää kuvastaa tällä hetkellä täysin tuntemuksiani. :( Olen todella, todella vihainen itselleni ja murheissani.

Kun tänä aamuna saavuin Lissaboniin, läppärini varastettiin juna-asemalla. Sinne meni. Ja ihan omaa syytäni. Laskin kassini turisti-infon lattialle, ja viuh, läppäri oli tiessään alle puolessa minuutissa. Ei kukaan fiksu ihminen laske arvokkaita matkatavaroita käsistään missään julkisella paikalla.

Turisti-info oli puolityhjä, siellä ei ollut mitään tungosta. Mutta ne kaksi paikallaolijaa olivat sitten epärehellisiä. Se riitti.

Tällä hetkellä mieli on tosi maassa ja haluaisin vain mennä hostelliin makaamaan sänkyyn ja haukkumaan itseäni. Kone nyt on "vain kone", mutta mukana meni luonnollisestikin kasoittain tunnearvokasta kuvamateriaalia ja muita tärkeitä dokumentteja. Sekä mahdollisuuteni työskennellä matkalla. Kaikki säästämäni blogimateriaali on nyt bye-bye. En voi julkaista sitä aiemmin mainitsemaani poskipunajuttua enkä yhtään mitään muutakaan arkiston kosmetiikka-aiheista juttua. Se sitten niistä.

En todennäköisesti pysty enää kunnolla päivittämään blogia ollenkaan loppumatkan aikana. :(

Olen niin surullinen. Ja vihainen itselleni. En tiedä kumpaa enemmän.

Nettikahvilatkin ovat kuolleet Lissabonissa lähes sukupuuttoon. Kun kaikilla on nykyään kannettavat laitteensa niin mihin nettikahviloita enää tarvitaan.... Istun nyt Rossio-aukion nettikeskuksessa jossa pystyin lataamaan kuvia kamerastani. Meni viisi tuntia ennenkuin löysin paikan. Edes hostellini työntekijä ei osannut neuvoa yhtäkään paikkaa missä voisin käyttää nettiä.

No, jos nyt yritetään kuitenkin lopettaa postaus johonkin positiiviseen, niin eilen minulla oli ilo tavata Madridissa Karkkipäivän lukija Sari joka asuu Madridissa. Sari laittoi minulle viestiä kommenttilaatikon kautta ja pian sovimmekin tapaamisesta. Kävimme Reina Sofia -taidemuseossa ja tapaksilla. Enpä olisi uskonut törmääväni reissukohteessa blogin lukijaan...! Varmasti yksi mukavimmista matkamuistoistani. Kiitos Sari! :)

...ja nyt lähden taas jatkamaan itseni sättimistä ulos sateeseen.... :/ Jos minusta ei enää matkan aikana kuulu niin kovin tiheään, niin tiedätte mistä se johtuu. :(

Enhän mä minnekään Andalusiaan sitten päässyt. Tai valinta se oli.

Taloudelliset syyt ohjasivat minut Madridiin.

Huomaan, että peruskoulun maantiedon tunneista on liian kauan, enkä ollut lainkaan tajunnut miten valtava maa Espanja itse asiassa onkaan. Välimatkat ovat huimia. Bussimatka Barcelonasta Granadaan olisi vienyt puuduttavat 14-16 tuntia ja kustantanut halvimmillaan 72 euroa. Sevilla olisi tyhjentänyt lompakkoa jo sadan euron edestä. Olin ihan puulla päähän lyöty.

Bussi Madridiin maksoi vain 30 euroa, ja haikein mielin luovuin Andalusian reitistä. Minun oli päätettävä haluanko ennemminkin maksaa Granadasta ja Sevillasta vai säästää rahaa USAn lentolippuun. Jälkimmäinen tuntui mielekkäämmältä.

Tänä aamuna heräsin varhain aikeenani naputella teille poskipuna-aiheinen postaus. Mutta muutamaa tuntia ja kuumeista eBookers-sessiota myöhemmin minulla oli postauksen sijaan lentoliput Lissabonista New Yorkiin ja sieltä Helsinkiin. :)

Loppumatkan suunnitelma näyttäisi nyt tältä: lauantaina yöjuna Lissaboniin, torstaina lento New Yorkiin, kaksi viikkoa USAssa ja yritys löytää halpa keino vierailla ystäväni luona länsirannikolla ja paluu Suomeen 15. joulukuuta.

Eipä tässä sitten oikein muuta. :)

Yksi sana Madridista: monumentaalinen.

Pidän kyllä Barcelonasta enemmän. Barcelonassa on enemmän sielua.

En ole aiemmin tehnyt näin pitkää reissua, enkä osannut oikein arvioida paljonko tulisin 13 viikon aikana kuluttamaan. Ehdin säästää matkaa varten n. 6 kuukautta, mutta koska samalla piti säästää myös matkan aikaisiin asuntokuluihin koti-Suomessa, ei kassaa kertynyt mitenkään huimasti. Mutta tarpeeksi kengännauhabudjetti–tyyliselle reissulle.

Kuvituksena Barcelonan isäntäni Luisin taidetta.

Asumiskulut eivät tietenkään ole ainoita kiinteitä kuukausittaisia kuluja kotona. On kuntosalin kuukausimaksua, opintolainan lyhennystä, puhelinlaskua, muita suoraveloituksia… Järjestelin nämä maksut jo hyvissä ajoin etteivät ne olisi syömässä tiliäni matkan aikana. Otin 3 kuukautta maksuvapaata opintolainaan, sain kuntosalini kanssa sovittua ettei minun tarvitse maksaa jäsenmaksua matkani aikana (vaikkei se normaalisti ole mahdollista), muutin puhelinliittymäni pakettidiiilistä halvimmaksi mahdolliseksi (kk-maksu 69 senttiä) ja sovin muiden ”velkojieni” kanssa maksuvapaasta ajasta. Onneksi kaikki on sovittavissa…!

Matkan alussa kaavailin, että viikkobudjettini voisi olla 200 euron luokkaa. Tässä vaiheessa kuvittelin löytäväni Couchsurfing-isäntiä melkein joka kohteestani. Mutta niinhän ei sitten ollutkaan, ja jouduin pian muuttamaan budjettini realistisemmaksi. Santorinilta saakka viikkobudjettini on ollut 300 euroa, ja se on toiminut hyvin. Vain yhdellä viikolla jäin budjetista jälkeen ja jouduin kiristämään kukkaronnyörejä.

Nostan 600 euroa käteistä joka toinen viikko. En halua maksaa luottokortilla mitään mikä ei ole pakollista, jotta pysyn paremmin viivalla siitä paljonko olen kuluttanut eikä tili tyhjene huomaamatta. Maksan luottokortilla vain netissä varatut lennot. Onneksi myös kaikki hotellit yhtä lukuun ottamatta on voinut maksaa käteisellä. Käyttämäni hotellit (Kreikassa domatiat) ovat kustantaneet 17-25 euroa yö. Olen aina majoittunut omassa huoneessa, en pidä monen ihmisen jakamista asuntola-tyyppisistä ratkaisuista.

Kreikassa matkustin laivoilla jotka ovat suhteellisen edullinen kulkuväline (halvin matka n. 9 euroa, kallein n. 50 euroa) ja muutaman välimatkan olen taittanut Ryanairilla. Albaniassa liikuin bussilla joka oli käytännössä puoli-ilmainen.

Tähän mennessä, yhdeksän ja puolen viikon aikana, olen kuluttanut matkoihin ja majoitukseen (lennot, bussit, laivat, hotellit) yhteensä 1172,54 euroa. Tähän päälle tulevat  ruokamenot. Shoppailuahan olen harrastanut vain hyvin maltillisesti, muutamat kosmetiikkaostokseni olen täällä blogissa kanssanne jakanutkin ja niiden lisäksi olen ostanut vain hammastahnaa ja 20 euron kengät Albaniassa hajonneiden tilalle. Ja viiden euron sateenvarjon.

Tämänhetkisen tilanteen mukaan minulla pitäisi olla varaa lentää vielä Jenkkeihin ja sieltä kotiin. Joulukuun alussa tilille pätkähtää vielä mukava summa veronpalautustakin joka on hyvä hätävara.

300 euron viikkobudjetti Euroopassa on toiminut minulla loistavasti. Aasiassa varmasti pärjäisi jopa puolet vähemmällä. Oikeastaan olisin voinut nipistää budjettia vielä jonkun verran tiukemmallekin syömällä vähemmän ravintoloissa, mutta koska ruokaelämykset ovat minulle tärkeitä niin en ole halunnut tinkiä siitä ihan joka päivä.

Millaisia kokemuksia teillä on pidemmistä reissuista ja matkabudjeteista?

(Tämä kuva sopii minusta niin hyvin tähän loppuun, vähän niinkuin edellisen postauksen hengessä... Mulla on nyt vähän samanlainen olo kuin tuolla Kanilla..! ^_^)

Nyt on saavuttu siihen pisteeseen reissullani, että matkaa on jäljellä neljä viikkoa. Enää neljä viikkoa.

Se tuntuu niin lyhyeltä. Ja minulla olisi vielä niin paljon suunnitelmia ja ystäviä odottamassa vierailuani…. Anna Belgiassa, Sheila ja Pattie Jenkeissä, Liliana Meksikossa… Virvekin toivotti tervetulleeksi Lontooseen! ^_^ Ei, ei tietenkään ole mitenkään mahdollista että enää ehdin kaikkialle, todennäköisesti budjettinikaan ei veny tuollaiseen kuvioon. Nyt täytyy alkaa miettimään mihin todella haluan käyttää nämä viimeiset viikot. Sillä ne tulevat menemään nopeasti. Tiedän sen.

Alan ymmärtää, miksi nuorin siskoni ”jumittui” Etelä-Amerikkaan kolmeksi vuodeksi. Hänen oli tarkoitus mennä sinne korkeintaan vuodeksi, mutta kuukaudet menevät niin nopeasti…. Vuoden jälkeen ei tuntunut siltä että hän oli nähnyt vielä tarpeeksi, eikä kahdenkaan… Minusta tuntuu nyt ihan samalta. Jos joulu ei olisi tulossa, jatkaisin matkaa aivan varmasti siihen saakka kunnes tili on tyhjä.  9 viikkoa ei tunnu vielä missään.

Ensimmäinen joulun merkki matkallani: kuusi Arenas-tavaratalossa.

Mutta joulu tulee. Ja minulle on laitettu työvuorojakin joulunalusviikolle. (Tosin ihan omasta toiveestani, pomoni kysyi pääsenkö kiireavuksi.)

Kreikassa mietin, että ottaisin Barcelonasta lennon Marrakeshiin, Marokkoon. Ryanair, 17,90€ you know. Mutta kaikki olivat sitä mieltä ettei se olisi yksinäisenä naismatkustajana hyvä idea, ja emmin sitten liian kauan ja lippujen hinnat ehtivät nousta.

Saapuessani Barcelonaan ajattelin, että viivyn täällä korkeintaan kaksi yötä ja jatkan sitten matkaani muualle Espanjaan, sillä olen jo käynyt Barcelonassa kahdesti aiemmin. Mutta heti lentokentältä saavuttuani koin oloni niin kotoisaksi ja viihtyisäksi, (”Ainiin, kaupunkihan tosiaan on näin upea…!”) että tiesin heti viipyväni pitempään. Etenkin kun houstini ovat olleet aivan mahtavia tuttavuuksia, ja tämänhetkinen majapaikkani työelämän hamsterinpyörästä hypänneen, kissansa kanssa elävän taidemaalarin kattoasunnossa Grácian boheemissa kaupunginosassa on todella antoisa. Ei täältä tee mieli lähteä…. Muotokuvanikin on vielä kesken..! :)

Mutta haluan tietysti ehtiä vielä nähdä muitakin paikkoja. Tällä hetkellä kaavailen seuraavaa kuviota: Barcelonasta lähden Andalusiaan, ja siellä pysähdyn Granadassa ja Sevillassa. Sevillasta lähtisin Lissaboniin. Lissabon on yksi matkan must-kohteista, ja siellä haluan viipyä ainakin viisi päivää. Lissabonissa sitten tsekkaan New Yorkin lentojen tilanteen, ja katson löydänkö mitään budjettiini sopivaa. Todennäköisesti Amsterdamista tai Lontoosta löytyy edullisempia Nykin lentoja, mutta täytyy tutkailla… Jos vaikka joku supertarjous osuisi kohdalle Lissabonissa.

Jenkeissä mulle jäisi sitten kaksi viikkoa aikaa. Ja sieltä lentäisin kotiin. Brysselin joulumarkkinatkin houkuttaisivat kyllä niiiiiin…..

Mutta katsotaan mitä tapahtuu. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että ihan kohta olen jo kotona… Meanwhile, Gràcian kämpässäkin tuntuu aika kotoisalta. :)

Viimeinen päiväni Sardiniassa oli mahdollisesti myös reissuni viimeinen kesäpäivä. Torstaina kesä nimittäin teki paluun, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lämmittäen meitä jopa 25 asteella. Paikallisten mukaan tällaiset päivät marraskuussa ovat harvinaisuuksia Sardinian leveysasteilla.

Pelastava enkelihoustini Davide (hänellä ei ollut mitään oikean nimensä mainitsemista vastaan) ja minä vietimme päivän Algheron lähirannalla. Anteeksi, mutta pakko laittaa tällainen "minäpäs pääsin vielä biitsille" -lällättelypostaus. ^_^

Davide kävi uimassakin. (Kuivunut heinä rannalla kertoo vuodenajasta... hiekka ei enää ole puhdasta tähän aikaan vuodesta..)

Lounastauko. Onnistuin vilustumaan Sardiniassa kunnolla (en tiedä oliko kylmällä yöllä Sergion sohvalla jotain tekemistä asian kanssa), ja aluksi emmin uikkariin vaihtamista.

Davide ja Algheron kuuluisa "Milese Sandwich". Daviden mukaan tämä leipä on tehnyt sen keksijäperheestä rikkaan, ja kaikki Algherossa tuntevat Milesen. Toiset ravintolat ja leipomot yrittävät kopioida, siinä onnistumatta. Salaisuus on öljy-mausteseoksessa. Täytteenä kinkkua, tonnikalaa, kananmunaa, tomaattia, sipulia ja rucolaa.

...lopulta en voinut vastustaa auringon kutsua...! Oli vain niin ihanan lämmintä..! (En nyt tiedä oliko kuitenkaan viisasta alkaa ihan riehumaan ja pomppimaan vilustuneena... :P)

En käynyt kuitenkaan uimassa, kahlailin vain. Vesi oli aika kirpakkaa..! Mutta moni muu uskaltautui kyllä uimaan.

Tämä on siskolleni, inside-juttu! :) <3

.

Capo Caccia.

Päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun.

Alghero.

* * *

Nykyisessä sijainnissani eli Barcelonassa on myös kauniit säät, eilen paistoi aurinko koko päivän, mutta ei sentään enää mitkään rantakelit. Sardinian CS-välikohtauksesta huolimatta jatkan sohvasurffailua, ja olen jo tavannut täällä kaksi mahtavaa tyyppiä Couchsurfingin kautta.

Jatkoliitteenä "Sergio-postauksen" kommenteissa nousseeseen keskusteluun negatiivisesta palautteesta: olen keskustellut asiasta nyt kolmen eri pitkän linjan sohvasurfaajan kanssa, ja hämmästyksekseni he kaikki ovat neuvoneet minua miettimään pitkään onko järkevää lopulta jättää mitään palautetta. Olen itse niin untuvikko CS-yhteisössä että en vielä tunne "syviä vesiä", mutta nämä veteraanit kertoivat että Couchsurfingin referenssisysteemi ei lopulta oikein toimi niinkuin pitäisi.

Kun jätät negatiivisen palautteen, saat 99% varmuudella tietysti myös vastapuolelta negapalautteen. Ja veteraanien mukaan negapalautteita vältellään viimeiseen saakka CS-yhteisössä. Jo kaksi negaa kuulema "tahraa" profiilisi etkä enää välttämättä saa sohvia niin helposti tulevaisuudessa, vaikka negareferenssit kuinka olisivat selvästi vain kostomielessä jätettyjä.

Negatiivisen kokemuksen jälkeen kannattaa siis kuulema tarkkaan harkita, onko profiilin "pilaantumisen" arvoista jättää kusipäälle hänen ansaitsemansa negareferenssi. Oman profiilisi "likaantuminen" vastapuolen kommenteista on kuulema lähes aina pitkässä juoksussa pahempi asia kuin se, että jättää kirjoittamatta negatiivisesta kokemuksesta. Veteraanit myönsivät, että tämä on tosi huono asia, sillä silloinhan kukaan ei varoita muita ikävistä henkilöistä, mutta "That's just how Couchsurfing works". :/

Minulla oli jo meikkitutorial valmiina tälle päivälle, mutta olen nyt niin kuohuksissa, että täytyy päästä jakamaan tämä jonkun kanssa.

Eilisen postauksen kommenteissa osa kyselikin Couchsurfing-kokemuksiani. Täältä tulee nyt sellainen! (Huh, tärisen niin että en meinaa pystyä kirjoittamaan…) Kuvituksena Algheron vanhaa kaupunkia.

Couchsurfing.org on sivusto, jolla kuka tahansa voi tarjota kotiaan (=”sohvaansa”) majoituspaikaksi reissaajille. Sivulla on miljoonia jäseniä ja käytännössä voit siis löytää ilmaisen majapaikan mistä tahansa päin maailmaa. Sohvan tarjoajia ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää vain ilmaisena hotellina, vaan idea perustuu kulttuurinvaihtoon ja mahdollisuuteen tutustua paikallisiin.

Jottei juttu paisu liian pitkäksi, en lähde tässä kertomaan CS:n yksityiskohdista sen tarkemmin, mutta majapaikan tarjoajia eli ”hosteja” etsiessä kannattaa lukea edellisten surfaajien houstille jättämät referenssit, ja tehdä päätös majoittumisesta sen perusteella. Toki CS:n sivuilla voi olla sohvaansa tarjoamassa epärehellisiäkin ihmisiä.

Minulla on oman reissuni ajalta nyt kuusi Couchsurfing-kokemusta, joista neljä on ollut pelkästään positiivisia. Ensimmäinen houstini Santorinilla oli loppujen lopuksi vähän liian eksentrinen ja vapaamielinen minun arvomaailmaani, enkä tuntenut oloani kovin mukavaksi sen jälkeen kun hän alkoi muka vitsinä lähennellä minua. Ja jatkoi lähentelyjä seuraavina päivinä siitä huolimatta, että pyysin häntä tiukasti lopettamaan. Olin lopulta huojentunut, kun pääsin jatkamaan matkaa hänen kämpiltään.

Oman suhteellisen lyhyen CS-historiani aikana olen tehnyt sen havainnon, että ainakin niissä maissa, missä tällä matkalla olen reissannut, 90% sohvan tarjoajista on miespuolisia. En ole onnistunut löytämään yhtäkään naishoustia mistään vierailemastani kaupungista.

Olen henkilö, joka uskoo aina hyvää kaikista (mikä on välillä johtanut ikäviinkin seurauksiin elämässäni), ja siksi en haluaisi ajatella luvun johtuvan siitä, että miehet kokevat CS:n olevan kätevä deittipalvelu ja tie helppoihin one-night-standeihin. Mutta ikävä kyllä sellaisiakin totta kai mahtuu joukkoon.

Sardiniasta löysin kaksi mukavan oloista houstia, kummatkin miehiä. Toisella oli positiivisia palautteita muilta surfaajilta, toisella ei yhtäkään referenssiä. Maalaisjärjellä päädyin tietenkin valitsemaan hyvät palautteet saaneen henkilön.

Kutsutaan häntä vaikka Sergioksi, ja tätä toista sohvan tarjoajaa Luigiksi. Vaihdoimme Sergion kanssa viestejä Couchsurfingissa ja hän vaikutti kaiken kaikkiaan mahtavalta tyypiltä. Hän sanoi voivansa houstata minua kaikki kuusi päivää Sardiniassa ja tarjoutui hakemaan minut Algheron lentokentältäkin. Minusta hän tuntui heti kohdatessamme mukavalta ja luotettavalta kaverilta.

Seuraavana aamuna Sergio ilmoitti yhtäkkiä, että voisikin tarjota majoitusta vain yhdeksi yöksi. Syy oli se, että hänen vanhempansa olivat palaamassa ennakoitua aikaisemmin kotiin reissusta. (Italiassahan tunnetusti asutaan kotona vanhempien luona siihen saakka, kun mennään naimisiin.) Hän kertoi, että perheellä on myös kesäasunto läheisessä kylässä, mutta siellä oli liian kylmä majoittua tähän aikaan vuodesta. Emme siis voisi yöpyä sielläkään.

Olin vähän hämmentynyt tilanteen äkillisestä käänteestä, mutta sanoin vain että OK, totta kai ymmärrän.

Mietin pitkään kehtaisinko laittaa näin lyhyellä varoitusajalla viestiä toiselle houstilleni Luigille, jonka kutsun olin siis jo aiemmin hylännyt. Päädyin sitten ottamaan häneen yhteyttä, ja ilokseni hän pystyi ottamaan minut vastaan samana iltana töidensä jälkeen.

Sergio oli kovin pahoillaan, ettei voinutkaan isännöidä minua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, ja ehdotti, että tekisimme kuitenkin yhdessä päiväretken Kylään (jossa perheen kesäasunto sijaitsee) joko tiistaina tai keskiviikkona. Sanoin, että mikäpäs siinä.

Tapasin Luigin illalla Algherossa, ja hän osoittautui todella sympaattiseksi ja mielenkiintoiseksi henkilöksi. Luigi on ammatiltaan arkkitehti, ja tietää kaiken Algheron vanhan kaupungin historiallisten rakennusten arkkitehtuurista. Tein hänen kanssaan yhden matkani kiinnostavimmista iltakävelyistä, voi kun aina voisi saada Luigin kaltaisen oppaan mukaansa..!

. .

Eilen aamulla laitoin Sergiolle viestiä, että voisimme vaikka tänään lähteä Kylään, jos tämä sopisi hänen aikatauluunsa. Luigi oli töissä koko päivän. Sergio vastasi iloisesti, että tavataan puolentoista tunnin kuluttua.

Kun kohtasimme, hän ihmetteli, missä tavarani olivat. ”Mitkä tavarat?” Nyt Sergio olikin yhtäkkiä yöpymässä kanssani kesäasunnolla. Kun sanoin, että olin jo tehnyt illaksi suunnitelmia Luigin kanssa, ja että puhehan oli vain päiväretkestä, Sergio alkoi selvästi osoittaa hermostumisen merkkejä. Aiemmin hän oli kertonut Kylän olevan ihan lähellä Algheroa, nyt hän sanoikin, ettei sinne ole mitään järkeä ajaa vain päiväksi. Minulle alkoi tulla vähän outo fiilis.

Tajusin kiusaantuneena, että mitä tahansa nyt tekisin, loukkaan jompaakumpaa houstiani. Päädyin sitten hakemaan pienemmän reppuni Luigin luota ja laittamaan hänelle viestiä, että olisinkin nyt yötä Kylässä. Se oli minusta äärimmäisen noloa, toinen kun oli juuri lyhyellä varoajalla tarjonnut minulle majapaikan ja odotti, että viettäisin nyt aikaa hänen kanssaan.

Jotta en vielä entuudestaan paisuttaisi kertomusta, kirjoitan vain, että erinäisten jo farssin muotoja saavien sattumusten seurauksena pääsimme lopulta Sergion kanssa lähtemään Kylään niin myöhään, että olimme perillä vasta illan hämärtyessä. Sergion paljon mainostama Kylän upea auringonlaskukin jäi kokematta, aurinko kun laski ajomatkan aikana.

Päivä päättyi niin absurdiin ja lopulta pelottavaankin tilanteeseen, että en voi vieläkään ajatella sitä tärisemättä.

Olin ilmoittanut Sergiolle, että en budjettini takia mielelläni laita illalliseen enempää kuin 20 euroa, ja Sergio sanoi, ettei hänkään missään kalliissa paikoissa tykkää syödä. Hän vei minut yhteen Kylän suosituimmista ravintoloista.

Valkkasimme menusta pääruoaksi kalaa, joka oli hinnoiteltu kilohinnan, ei annoksen mukaan. Ilmoitin Sergiolle, minkä verran kalaa itse halusin (n. 12 eurolla). Sergio hoiti tilauksen italiaksi, ja ihmettelin kyllä, miksi he keskustelivat tarjoilijan kanssa niin pitkään, mutta en tietenkään ymmärtänyt mistä on kysymys.

Ruoat tulivat ja söimme. Kalatarjotin näytti ruhtinaalliselta, ja aloin miettiä, ettei tämä kyllä ollut se määrä mitä itse tilasin. Sergio tilasi itselleen vielä lisää viiniä, kahvia ja jälkiruokaakin. Itse söin vain alkuruoan, pääruoan ja lasillisen viiniä.

Kun tuli maksun aika, lasku olikin sitten jotain ihan muuta kaliiperia mistä olimme puhuneet… Illallinen kustansi yhteensä 95 euroa. Kalan osuus siitä oli 60 euroa. Olin lievästi ilmaistuna järkyttynyt. Kysyin Sergiolta, mitä ihmettä hän oli mennyt tilaamaan, ja hän oli yhtä järkyttynyt ja alkoi huutamaan ja mesoamaan ravintolan henkilökunnalle.

Huutoa kesti jonkin aikaa, ja meitä palvellut tarjoilija selitti minulle myötätuntoisena englanniksi, että hän oli koettanut selittää Sergiolle miten kala hinnoitellaan, ja kysynyt, haluammeko 500g per henkilö. Sergio oli kuulemma tilannut sen (oikeasti ymmärtämättä lainkaan mitä tilasi).

Ravintola ei suostunut antamaan alennusta, koska virhe ei luonnollisestikaan ollut heidän. Kaiken kukkuraksi Sergio kaivoi taskustaan vain kaksikymppisen – hänellä ei kuulemma ollut enempää rahaa (!!). Minä jouduin maksamaan illallisesta 75 euroa. Ruoasta, jonka tilauksessa toinen oli mokannut. (Itse asiassa Sergion 20€ ei olisi riittänyt edes hänen nauttimaansa alkupalaan, viiniin, jälkkäriin ja kahviin, eli mies oli ilmeisesti olettanut syövänsä minun piikkiini.)

Sergio ei pahoitellut minulle millään lailla sitä, että maksoi megalaskusta itse vain kaksi kymppiä. Hän vain sätti ravintolan tarjoilijaa koko matkan takaisin asunnolle. Minä kävelin vaitonaisena vieressä ja kiehuin sisäisesti järkytyksestä.

Loppuilta – tai yö – ei sujunut sen mukavammissa merkeissä. Yritän tiivistää. Sergio jatkoi asunnolla viinin juomista, alkoi lähennellä, eikä suostunut lähtemään sohvalta, missä minun oli tarkoitus nukkua. Hän oli selvästi päihdyksissä ja alkoi jankata, enkö muka tuntenut vetoa häntä kohtaan ja miksi sitten muka olin ollut niin ystävällinen häntä kohtaan, ja että hän on niin ihastunut minuun ja haluaa vain viettää kaiken mahdollisen ajan kanssani.

Lopulta suutuin ja sanoin, että nyt saa riittää ja että hän on humalassa ja tämä on täysin epäsopivaa Couchsurfing-isännän käytöstä. Sergio poistui huoneesta vihaisena. En saanut peittoa, en tyynyä, enkä lakanaa. Vietin yön sohvalla viluisena enkä todellakaan nukkunut silmäystäkään. Jokainen pieni rasahdus talossa sai minut säpsähtämään, ja pelkäsin koko ajan Sergion palaavan ja tekevän jotain ikävää humalaisen pettymyksensä kuohuttamana. Siinä vaiheessa mietin, että viini tuskin oli ainoa syy miehen todella oudolle käytökselle. Sergio ei vaikuttanut tasapainoiselta.

Se oli pelottavin yö, jonka olen koskaan viettänyt. Harkitsin monta kertaa lähteväni ulos talosta, mutta minne menisin aamuyön tunteina vieraassa kylässä?

Aamulla mies oli vaitonainen. En sanonut yöllisestä mitään, koska halusin vain päästä pois ilman lisää välikohtauksia. Ajoimme hiljaisuuden vallitessa takaisin Algheroon, ja tilanteen absurdiuden kruunasi hetki, kun olin nousemassa ulos autosta.

”Niin, sun osuus näistä bensoista on 20€”, sanoi Sergio. ”Anteeksi kuinka?” ”Niin, minähän hain sinut lentokentältä, siihen meni bensaa, ja sitten ajoin eilen Algheroon ja vielä Kylään, siihen meni paljon bensaa.”

Meinasin oikeasti tukehtua. Jo on ihmisellä pokkaa…!! Sanoin ääni kiukusta täristen, että maksettuani melkein kahden päiväbudjettini verran eilisestä illallisestamme en todellakaan aio antaa hänelle senttiäkään bensarahaa, ja nousin autosta kamoineni. Ovi paukahti takanani kiinni ja Sergio ajoi pois.

Päästyäni takaisin Luigin asunnolle (hän oli ystävällisesti antanut minulle avaimen) minun piti istua pitkä tovi sohvalla ennen kuin rauhoituin. Miten hirveä kokemus…! Tunnen vieläkin heikotusta.

Couchsurfing on aivan mahtava idea ja se antaa niin paljon lisäarvoa matkustelulle, kun pääsee tutustumaan paikkoihin ns. pintaa syvemmältä paikallisten kanssa. Mutta mikäli haluaa sohvasurffailua harrastaa, pitää varautua tällaistenkin ikävien tilanteiden mahdollisuuteen. Surullista, että Sergion kaltaiset ihmiset pilaavat CS-yhteisön tunnelmaa. :(

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että on todella vaikea luottaa enää kehenkään, olivat he sitten saaneet Couchsurfingissa miten positiiviset palautteet tahansa. Housti on voinut olla täysin asiallinen muiden aiempien vieraidensa kanssa, mutta jossain vaiheessa voi sitten napsahtaa…. Sergiolla napsahti nyt sitten mun kohdalla.

* * * Jos lukijoiden joukossa on muita CS:läisiä, niin olisi kiva kuulla teidän kokemuksia..? * * *

On vähän biitsitunnelmat muuttuneet sitten Patmoksen - uskomatonta että olin siellä vielä runsas 3 viikkoa sitten uimassa ja ottamassa aurinkoa....

Platamonan ranta Sassarissa, Sardiniassa.

.

.

...ja niin sitten koitti se aika, että söin ensimmäisen pasta-ateriani puoleentoista vuoteen. Olin päättänyt sallia itselleni yhden pastaillallisen Italiassa, ja se illallinen tapahtui eilen Couchsurfing-houstini kanssa Algherossa.

Tilasin mustaa tagliolinia simpukoilla ja tuoreilla tomaateilla, ja ei herranjestas miten hyvää se oli. (Mr. Karkkipäivä nauraisi kun kuulisi minun sanovan "Uskomattoman herkullista" - hänen mielestään kukaan normaali ihminen ei käytä sanaa 'herkullinen' :D.)

Sanonpahan vain, että kyllä kannatti odottaa tätä annosta 18 kuukautta. Se oli myös ilokseni aika pieni, koska tilasin sen primi piatti -listalta. Pastaa ei siis ollut mitään järjetöntä kulhollista eikä masukaan näin ollen protestoinut.

.

Kysymys: tekisinkö seuraavaksi meikkipostauksia vai jatkanko matkakuvauslinjalla..? Mulla on koneella ihan kivasti meikkipostausmatskuakin ja täällä Sardiniassa mulla on aikaa bloggailla paremmin kuin Venetsiassa. Kuuntelen mielelläni toiveitanne. Huomaan, että mun alkaa itsekin mieli tehdä taas jotain kauneusaiheisia juttuja.... ^_^

Voi liioittelematta sanoa, että Venetsian matkamme ajoitus oli täydellinen. Osuimme juuri kuuden päivän aurinkoiseen sääikkunaan, ja kun eilen lähdin, oli sää jälleen harmaan sateinen ja vesi noussut puolitoista metriä (!).

Lidon vesibussiaseman edustalla minua odotti tällainen näky. Myös koko aseman odotussali oli veden vallassa. Ei mitään toivoa päästä vaporettoon kuivin jaloin.

.

Grand Canalia reunustavat jalkakäytävät olivat kadonneet....

Samainen alue viikko sitten maanantaina, kun vesi oli edellisen tulvan jälkeen laskenut. Nyt turisteilla ei ole Rialtolle mitään asiaa.

San Marcon aukio oli muuttunut järveksi. Vesibussi ei voinut edes pysähtyä siellä, koska ei ollut mitään mihin asiakkaat olisivat voineet nousta bussista.

.

. . .

Sardiniassa sää on pilvinen, mutta täällä sentään voi kävellä kuivin jaloin. :)

.

 .

Vuokrasimme torstaina auton ja suuntasimme Maranellon kautta Bolognaan.

Tämä ei ollut vuokrakärrymme...

Maranello. Pakollinen retkikohde kaikille, jotka matkustavat Pohjois-Italiassa miesseurassa. Ferrari-museo oli täynnä miehiä, jotka tuijottelivat autoja samanlaisella kuumeisella hellyydellä kuin eräät kosmetiikkaan friikahtaneet naiset puteleita kemppariosastoilla…. (Enkä halua edes ajatella millaisen summan Mr. Karkkipäivä pulitti 20 minuutin testiajosta kuvan kärryllä... Mutta hän oli onnellinen. Hyvin onnellinen.)

Toisten sylinterit on toisten pullomeri... ^_^

Bologna on Italian ruokakulttuurin sydänmaata ja kutsutaanpa sitä Italian ruokapääkaupungiksikin.  Kaupunki on tarjonnut maailmalle mm. klassisen bolognese-kastikkeen ja lähitienoo pursuaa tunnettuja ruokapaikkakuntia; on Parmaa kinkkuineen, Modenaa balsamicoineen ja Reggiota parmesaaneineen. Odotukset olivat siis korkealla. Mangia, mangia…!

Löydettyämme aikaavievän kiertelyn jälkeen vihdoin parkkipaikan lähdimme vatsat kurnien ja silmät herkkukauppojen ikkunoita ahmien kohti Bolognan vanhaa kaupunkia. Minkä ihanan, tunnelmallisen lounasravintolan valitsisimmekaan…. Valinnanvaraa varmasti riittäisi.

Mutta. Voi. Voi. Miten olin unohtanut…?

Bolognassa on omat keskiaikaiset pilvenpiirtäjänsä. Cool!

Palataan ihan hetkeksi ajassa taaksepäin vuoteen 1998 jolloin vierailin Italiassa ihka ensimmäistä kertaa. Tähän vierailuun liittyi olennaisesti hermojen totaalinen menetys ruoan suhteen. Matkustimme siskoni kanssa Milanoon, ja meille selvisi, että Italiassa ravintolat eivät suinkaan ole auki aamusta iltaan. Tai edes meille suomalaisille totuttuun päivällisaikaan. Kun minun vatsani kaipaisi illallista siinä viiden-seitsemän paikkeilla, ei se Italiassa onnistukaan. (Paitsi joissain poikkeuksellisissa paikoissa kuten Venetsiassa, joka ei ruoan ja kielitaidon suhteen tunnu kuuluvan Italiaan lainkaan..)

Ei. Täällä ravintolat ovat auki lounasaikaan, menevät kiinni kahdelta tai viimeistän kolmelta, ja avautuvat uudestaan kahdeksalta. Jos satut olemaan nälkäinen siinä välissä, tough luck - sinua palvelevat McDonaldsin ja pizza slice –baarien  kaltaiset ruokakulttuurin kehdot.

Olimme saapuneet Italian ruokapääkaupunkiin kolmelta. Ja kaikki trattoriat, osteriat ja ristorantet olivat juuri sulkeutuneet, avautuakseen uudelleen vasta viiden tunnin kuluttua. Kävelimme ympäriinsä kunnes alkoi hämärtää, missä vaiheessa Mr. Karkkipäivä uhkasi jo mennä Mäkkäriin.

Määrätietoisen protestoinnin jälkeen sain misterin pään lopulta käännettyä. Kävelimme vaitonaisina supermarkettiin, ostimme salaattiainekset, palasimme autoon ja söimme Bolognan lounaamme parkkihallissa vuokra-Fiatin etupenkillä.

Kävelymme aikana meille oli myös selvinnyt paikallisesta turisti-infosta, että Bolognan ja lähikaupunkien hotellit ovat aivan täynnä jonkun suurkonferenssin takia. Emme olleet varanneet huonetta etukäteen. Saimme siis myöskin unohtaa illallisen Bolognassa. Sen sijaan loppuilta kului lähitienoon kyliä ympäri ajellessa majapaikkaa etsien. Se löytyi lopulta kaukana mistään viehättävästä asutusalueesta, moottoritien varresta. Hyväksyimme kohtalomme vaikka minun teki mieli purskahtaa itkuun kolkon hotellimme huoneessa. Viimeinen madollisuutemme syödä illallista yhdessä ennen misterin paluuta Suomeen.

Ja se oli nyt sitten tässä. Motellin ravintolassa, keskellä pimeää teollisuusaluetta. (Ei kuvan paikassa..! ;))

*

Kerrottakoon, että perjantaina olimme Bolognassa sitten hyvissä ajoin, ja menimme suosittuun, etenkin opiskelijoiden suosimaan edulliseen Osteria dell'Orsoon syömään. Söin kunnon "student-mätön"; ruhtinaallisen  salaatin ja uunikasviksia savujuustokuorrutteella hintaan 15 euroa, tähän kuului viinikin.

Fine dining -elämykset Bolognassa jäivät siis seuraavaan kertaan. Mutta olin tyytyväinen.

.

Edit. Illalla klo 20.34. Mr. Karkkipäivä on nyt saatettu lentokentälle ja tapaamme jälleen jouluna. Olipa kyllä mukava viettää viikko yhdessä! Mutta mukavaa on jatkaa matkaakin. Ja se jatkuu huomenna Sardiniaan. :)