Ateenan keskustaa halkova ostoskatu-Ermou jakaa ydinkeskustan kahteen eri henkiseen alueeseen.
Akropolin puolella on Plaka, pohjoisen puolella Psirri, Kolokotroni ja Omonia. Vanhakaupunki Plaka on syvintä turisti-Ateenaa antiikin raunioineen, matkamuistomyymälöiden täyttämine katuineen ja perinteisine turistiravintoloineen. Ermoun pohjoispuolelle jäävä alue on yhtä vilkas ja eloisa, mutta tunnelmaltaan aivan erilainen. Se on leimallisesti ”kreikkalaisten puoli”. Täällä on trendikkäitä nuorten ateenalaisten kansoittamia kortteleita kuten Agia Irini, Iroon-aukio sekä Kolokotronin ja sen pienten poikkikatujen yöelämää kuhiseva alue.
Tänään tutustutaan tähän värikkääseen alueeseen teemakävelyllä, joka vie meidät boheemista ja graffiteistaan tunnetusta Psirrin kaupunginosasta eloisalle Kolokotronille ja sen lukemattomiin kuppiloihin.
Kävely on noin 1 km pitkä ja sen voi aloittaa joko Iroon-aukiolta Psirristä tai Kolokotroni-aukiolta Stadiou-kadulta, ns. bisnes-Ateenan kaupunginosasta.
Lyhyydestään huolimatta tällä kävelyllä saa varmasti kulumaan tunnin jos toisenkin.
Iroon-aukio
Taiteilijoiden, reppureissaajien ja opiskelijoiden kansoittaman, värikkään Psirrin kaupunginosan tunnelma kulminoituu keskusaukiollaan Iroon’illa joka on vilkas päivin ja öin.
Täältä löydät kreikkalaisten suosimia ja edullisia ravintoloita, hintataso on edullisempi kuin turisti-Ateenan puolella Plakassa. Iroonille pääset suoraan Miaouli-katua Monastiraki-aukiolta.
Karaiskaki
Tsekkaa Iroonilta lähtevien Karaiskakin, Mikonoksen ja Agion Anargyron –katujen tarjonta, alue on täynnään toinen toistaan hämyisämpiä ravintoloita ja persoonallisia pikku-kuppiloita. Karaiskaki-kadulta löydät yhden alueen vetonauloista, Little Kook –teemakahvilan.
Protogenous
Kulje Protogenous –katua joka vie sinut vilkkaalle Athinas-kadulle, johon Psirrin alue päättyy. Ylitä Athinas ja jatka Vissis-katua.
Vissis sivukatuineen oli vielä muutama vuosi sitten rähjäisen ja epämääräisen näköinen alue mutta on viime aikoina muuttunut värikkääksi taidekortteliksi.
Noel
Ylitä Eolou-katu (kartoissa myös Aiolou-nimellä) ja jatka pientä Nikiou-katua joka tuo sinut Koloktronille. Tämä on Ateenan ydinkeskustan THE ilta/yöelämäaluetta, toinen suosittu on hieman kauempana Gazin alueella. Edessäsi ovat heti supersuositut Noel – ja Booze Cooperativa –baarit. Noel-baarissa on aina joulu – sopii meikäläiselle. :)
Kolokotroni on vilkkaimmillaan pimeän laskeuduttua mutta se on mukava kävelyalue myös päivällä ja sivukaduilta löydät paljon myös lounasravintoloita.
Romvis-katu
Baba Au Rum
Baba Au Rum 2012
Jatka Kolokotronia ja poikkea sivukaduille kuten Kalamiotou, Evangelistrias, Romvis ja niiden välinen pieni Klitiou. Kalamitou vie sinut trendikkäälle Agia Irinin aukiolle jossa sijaitsee mm. suosittu artesaanikahvila Tailor Made.
Klitioulla taas sijaitsee Baba Au Rum, joka valitaan vuodesta toiseen maailman parhaimpien drinkkibaarien listalle.
Kalamiotou-katu
Agia Irini
Drunk Sinatra -baari Thiseos-kadulla
Praxitellous-katu puolestaan vie sinut suositulle Karitsi-aukiolle jonka kuppilat sijaitsevat kirjaimelllisesti kirkon pihalla. Praxitellous-kadulla on niinikään suosittu The Clumsies –baari.
Karitsi-aukio
To Triantafyllo Tis Nostimias
Aution näköinen Lekka-katu kätkee varrelleen paikallisten suosiman kulttitavernan; pienellä galleriakäytävällä piilottelevan To Triantafyllo Tis Nostimias’in.
Läheltä löydät myös värikkään Burgers-baarin jossa on tienoon laajin purilaismenu. Listalla myös vege-burger
Kahvilat, baarit ja kuppilat jatkuvat aina Kolokotronin loppuun (tai numerollisesti alkuun) saakka Kolokotroni-aukiolle, joka puolestaan rajoittuu toiselta puoleltaan yhteen Ateenan keskustan valtakaduista; leveä avenuemainen Stadiou. Stadioun varrella on toimistoja ja hallinnollisia rakennuksia.
Monastiraki-aukio A For Athensin katolta
Jos aloitit kävelyn Stadioun päästä ja päädyit Iroon-aukiolle Psirriin, päätä kävelysi Monastiraki-aukion reunalla seisovan A For Athens –hotellin kattoterassin baariin legendaarisilla Akropolis-näköaloilla. Halvemmat näköaladrinkit opiskelijabudjetille saa läheisen Athens Style –hostellin kattoterassilta.
Tervetuloa Ateenaan <3
Erilainen kävely: löydä ylä-Plakan kätkerry saaristokortteli, ihana Anafiotika.
Vuosi sitten olin näihin aikoihin pakkaamassa Etelä-Korean matkaani varten, elämäni ensimmäinen vierailuni Aasiaan. Olin vain kolmea viikkoa aiemmin hetken mielijohteesta päättänyt varata Ateenan sijaan lennot Souliin.
Reissusta palatessa en ollut ihan varma, oliko Soulista ja minusta kuitenkaan tullut mitään soul mateseja. Matka oli hurjan mielenkiintoinen, mutta minulla ja Korealla ei klikannut samalla lailla kuin joidenkin muiden matkakohteiden kanssa.
En kokenut Etelä-Korean vierailulla kiintymystä. Tunne, joka minut valtaa tietyissä kohteissa, toriaukioista puistoihin ja kokonaisista kaupungeista vuokrahuoneiden keittiöihin.
Mutta nyt. Haluaisin ihan kamalasti palata uudestaan Etelä-Koreaan. (En ole nyt kuitenkaan ihan lähikuukausina palaamassa, tämä juttu ei kerro siitä.)
On sellaisia matkailun harrastajia, jotka mieluusti menevät joka matkallaan uuteen kohteeseen. Lisää maita ja kohteita listalle, check, "olen jo käynyt 25 maassa...!" Sitten on niitä, jotka uskollisesti palaavat vuodesta toiseen samoihin paikkoihin, jopa yhteen ja samaan. Tuttu, mukava hotelli Kanarian saarilla. Se ihana ranta Thaimaassa. Lontoo teattereineen ja shoppailuineen.
Minulla on se ongelma, että tekisin mielelläni tätä kumpaakin, mutta sehän on mahdotonta. Vaikka uudetkin kohteet ovat aina aivan erityisen jänniä, olen todennut, että minulle kaikkein mieluisin matka on paluumatka kohteeseen, jossa olen jo käynyt. Etenkin toinen kerta. Toinen kerta toden sanoo, niin kuuluu kulunut lause, ja se pitää aika hyvin paikkansa. Edit. Öhmmm, joo, sehän on kolmas kerta joka toden sanoo :D No, pointti ehkä välittyy väärälläkin sanonnalla... :D *facepalm*
Oikeastaan kaikissa lomakohteissa pitäisi käydä minimissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta on vain maistelua, sampler tour, tutustut alueen infrastruktuuriin, tunnelmaan ja klassisiin nähtävyyksiin, saat fiiliksen paikallisten mentaliteetista. Kokemus on kuin piirroksen ääriviivat. Vasta toisella kerralla alat värittää sitä ja saat enemmän esiin.
Kun palaat, tiedät jo paremmin mikä kyseisessä kohteessa oli kiinnostavaa ja mihin juttuihin haluat pureutua lähemmin. Ensimmäisen matkan maut ovat kypsyneet ja suodattuneet. Ahmivan haahuilun ja itsestäänselvien nähtävyyksien bongailun sijaan osaat käyttää aikaa syvempään tutustumiseen ja keskittyä kohteen vahvuuksiin. Koska ääriviivat ovat jo esillä, hahmotat kokonaisuuden paremmin
Minä olen lopulta halunnut palata kaikkiin paikkoihin joissa olen käynyt. Ja toinen matka on lähes poikkeuksetta ollut aina ensimmäistä parempi. Joissain kohteissa seuraa sitten vielä kolmas, neljäs, viides kerta. Kymmenes +.
Juuri nyt haluan myös palata Alaskaan. Ihan hirveästi <3
Olen todella iloinen että päätin vuosi sitten lähteä ex tempore Etelä-Koreaan. Kulttuuri- ja ruokamatkan ohella se oli myös kuin pikakurssi korealaiseen kauneuden maailmaan. On selvää, että en ole missään päin maailmaa ollut yhtä hengästyttävän kiinnostavassa kosmetiikkaympäristössä. USAn suurimmat Sephoratkin jäävät kauas taakse. Pulssi nousee kun näkee pelkän kuvan Myeong-dongista tai Hongdaen ihanista kaduista, Garosu-gil'istä puhumattakaan. Tietysti kauneuteen liittyy Etelä-Koreassa myös traaginen puoli, mikä jätti minut ihastuksen ohella surulliseksi ja voimakkaiden ristiriidan tunteiden valtaan.
Jos Korea kulttuureineen on saanut kypsyä kokemusaltaassani nyt vuoden päivät, niin niin on myös suhteeni korealaiseen kosmetiikkaan. Yksitoista kuukautta on hurahtanut kuin huomaamatta, enkä ole juurikaan kirjoitellut matkalta ostamastani matkalaukullisesta kosmetiikkaa. Siihen on ei-dramaattiset syynsä, kuten se, että K-Beauty ei ole muuttanut minun ihoani, eikä sitä myöten johtanut hurmiolliseen tuotteiden esittelyyn, mutta tokihan olisin voinut tuotteista enemmän kirjoitella. Täytyy korjata asia lähitulevaisuudessa.
Mutta tänään, muistoissa Soul. <3
Kaikki Korean matkan seikkailuni kosmetiikkayltäkylläisyydestä ruokaongelmiin ja taifuunivaroituksista maailman tylsimpään saareen voi lukea täältä. ... ja oliko se saari nyt kuitenkaan maailman tylsin? ^_^ Ainakin antoi aihetta mielenkiintoiselle itsetutkiskelulle :D Snobi.
.
Tähän vielä special-featurena lempikauppoihini lukeutuva, dinosaurus- ja kananmunakosmetiikastaan tunnettu Too Cool For School.
Too Cool For School -myymälöiden sisustus on kuin Edward Scissorhands -maailmasta.
Hongdaen myymälä on Too Coolin lippulaivamyymälä ja täällä järjestetään myös meikkikursseja liikkeen omassa meikkistudiossa.
Hyllyn tyypit ovat dinosauruksia <3
Palkittu Dinoplatz-kokoelma on tehty yhteistyössä newyorkilaisen arkkitehdin ja taidemaalarin Hatori Sandon kanssa. Meinasin ratketa kun näin dino-kosmetiikat ja tässä on oiva esimerkki pakkaus-designista, jonka perusteella olisin valmis ostamaan koko sarjan. Koko. sarjan.
Rakastan dinosauruksia.
Toinen tunnettu tuotelinja ovat Egg-tuotteet. Näistäkin ostin monia ja muutama on tainnut ehtiä blogissa vilahtaakin. Olen tykännyt kaikista, paitsi emäksisestä putsarista.
K-Beauty ei ole tunnettu juuri värikosmetiikastaan BB-voiteita ja cushioneita lukuunottamatta, mutta Too Cool For School on todella omaa laatuaan, ja merkki joka kannattaa tsekata. Too Coolin tuotteita myydään myös joissain valituissa Sephora-liikkeissä USAssa (tietääkö joku Euroopan liikkeiden tilannetta..?).
Söpöimmät kosmetiikkatuotteet jotka omistan. Hands down.
Voi Korea.
Sitä toista tapaamista innokkaana odotellessa <3
Viime viikonloppuna kävimme pienellä minilomalla ei-niin-kaukana kotoa, Eckerössä. "Hemester", kuten tällaista lomaa kuulema ruotsiksi kutsutaan.
Björnhofvda Gård on entuudestaan tuttu, olimme siellä nyt vieraina kolmatta kertaa. Olen matkustellut paljon ja käynyt upeissa kohteissa ympäri maailmaa, mutta yksi ihan parhaista paikoista ja lomaelämyksistä löytyy läheltä, täältä koti-Suomesta. Ja se on Björnhofvda.
Osa teistä saattaa muistaa kun esittelin tämän viehättävän majatalon kolme vuotta sitten, silloin sen nimi oli vielä Björnhufvud Bed & Breakfast. Hyvän elämän tyyssija, niin otsikoin jutun silloin. Ja sitä tämä paikka todella on, maalaisromanttisen nautiskelun paratiisi. Tänne ei periaatteessa tulla tekemään muuta kuin vain olemaan. Istu terassille, sulje puhelin, ota kirja käteen ja lasi kylmää toiseen. Unohda urbaanit kiireet ja kuuntele hiljaisuutta.
Jackie ja Hans Lindmarkin pyörittämä kotoisa majatalo on tuon kolmen vuoden vierailun jälkeen kasvanut uudella rakennuksella, ja halusin käydä katsomassa miltä maalaisparatiisissa nyt näyttää.
Viimeksi käydessäni (vietimme täällä sisareni 3-kymppisiä) Hans ja Jackie kertoivat laajennussunnitelmistaan. Ajatuksissa oli uusi rakennus jossa olisi tilaa pienelle kokoushuoneelle ja suuremmalle ravintolatilalle. Toivoin, ettei konsepti olisi kasvanut liiaksi, sillä pienimuotoisuus ja tunnelmallisuus kotoisilla yksityiskohdilla ovat juuri Björnhofvdan valtteja. Onneksi kotoisuus on säilynyt ja kokoustilakin on kuin vanhan ajan maalaistalon sali antiikkisine huonekaluineen. Tunnelmasta ja viehättävistä, rustiikkisista yksityiskohdista ei ole tingitty. Vieraita Björnhofdaan mahtuu 17, eikä kapasiteettia haluta enää kasvattaa.
Uusi rakennus kunnioittaa majatalon vanhanaikaista tyyliä. Terassi on Björnhofvdan vieraiden kohtauspaikka.
Uuden rakennuksen takkahuone on ihastuttava oleskelutila. Miten ihanaa täällä olisi istuskella talvella lumen tuivertaessa ulkopuolella...
Hans ja Jackie matkustelevat talvisin ja viimeisimmän matkakohteen, Intian, vaikutteet näkyvät majatalon pienissä yksityiskohdissa.
Ravintolasalin kaunis kaappi henkii sekin Intiaa
Björnhofvdassa uutta on lauantaisin katettava brunssi ja sunnuntaisin tarjottava perinteinen British Afternoon Tea.
Lisäksi majatalon ravintolassa tarjoillaan joka ilta päivittäin vaihtuva illallismenu. Tekee mieli laittaa "ravintola" lainausmerkkeihin, sillä ravintola on yhtä kuin pieni maalaistalon ruokasalin tyyppinen tila jonne mahtuu alle 20 ruokailijaa. Suurin ero vanhan rakennuksen ruokailutilaan on keittiön koossa.
Ruokasali 
Illallisen jälkeen oli mukava asettua viettämään iltaa hieman viilentyneelle terassille.
Ihana Björnhofdva on mansikkapaikka vailla vertaa. Tänne haluan tulla uudestaan ja uudestaan. <3 Talvivierailu siintää seuraavana haaveissa.
Mitään ihan halpaa hupia "Karhunpää"-elämys ei ole, ja meidän yhden yön vierailu illallisineen ja viineineen maksoi melkein 400 euroa. (Vettä juomalla säästää tietysti... ;)) Huonehinnat ovat nousseet uuden rakennuksen ja palkatun henkilökunnan seurauksena, minkä ymmärrän erittäin hyvin. Mutta on paikka kyllä hintansa arvoinenkin, Hans ja Jackie ovat tehneet majatalon kanssa aivan fantastista työtä. Viikkoon ei täällä olisi varaa mutta yhden yön hemmotteluviikonloppu toimii oikeastaan vielä paremmin - "hemester"-hengähdystauko työviikon päätteeksi.
Onko teillä omia erityisiä (kotimaan) mansikkapaikkoja joissa käytte lomalla?
P.S. Tein kotimaan matkailulle oman täginsä. :)
Minulla oli viime viikonloppuna kesän ainoa varsinainen loma, kuudeksi päiväksi pidennetty "very long weekend" :)
Loman aikana ehdin käydä Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä ja tavata ystäviä joita muuten näen niin harvoin. Ihanaa <3 Lomaan kuului myös laatuoleskelua Kuopion helteisellä torilla, hyvää ruokaa gurmeesta picnic-eväisiin ja muikkuihin sekä frisbee-golf-neitsyyden menetys Puijolla, ai että miten mahtava rata..! Vieläkin on rintalihas kipeä heitoista! Voi kirjaimellisesti sanoa että aika usein metsään meni...! :D
Jyväskylä
Halusin järjestää lomallani myös jotain erityistä minulle ja miehelleni. Olen joskus blogissa kysellyt lukijoilta vinkkejä persoonallisista ja tunnelmallisista kotimaan matkailukohteista, ja sen kautta sain vinkin Jyväskylässä sijaitsevasta hotelli-ravintola-kombosta; Boutique Hotelli Yöpuu ja sen ravintola Pöllöwaari.
Vinkki jäi mieleeni ja olen siitä saakka suunnitellut että jonain päivänä vierailemme Yöpuussa. Nyt oli sen aika :) Varasin meille Gastro-viikonloppu-paketin johon kuului Pöllöwaarin kuuden ruokalajin maistelumenu. Pienellä lisämaksulla upgreidasin peruspaketin huoneen saunalliseen sviittiin. Kun fine dining -ravintoloiden pitkät maistelumenut helposti maksavat lähemmäs tai ylikin 100 euroa, pidin Yöpuun 145 euron hintaista Gastropakettia aika edullisena. Harrastamme mieheni kanssa kerran-pari vuodessa maistelumenuelämyksiä, ja edellisestä olikin ehtinyt jo kulua 10 kuukautta.
Yöpuu näyttää ulkoa päin aika vaatimattomalta, tai ei ainakaan habitukseltaan paljasta sisäpuolen eleganttia tyyliä. Viehättävissä huoneissa voi aistia tunnelmia 1920-luvulta saakka.
Yöpuun aulan ja Pöllöwaari-ravintolan yksityiskohtia.
Tunnelmallinen huoneemme oli kuin jostain historiallisesta kotiseutumuseosta konsanaan..! :)
Ennen illallista kävimme turisteilemassa Jyväskylän keskustassa.
Olen käynyt Jyväskylässä muutamia kertoja - ensimmäinen kerta oli muuten Anatheman keikalla Lutakossa! - mutta visiitit ovat aina jääneet lyhyksi enkä käytännössä tunne kaupunkia lainkaan. Nyt esimerkiksi kävin ensimmäistä kertaa Jyväskylän satamassa, tiesinköhän edes että siellä sellainen on...
Satama osoittautui oikein viihtyisäksi paikaksi ja alue järvi- ja metsämaisemineen toi minulle vähän mieleen Kuopion.
Sitten oli aika syödä. :)
En ollut katsonut menua tällä kertaa ollenkaan sillä halusin yllättyä. Olin ainoastaan ilmoittanut että en syö nelijalkaisten ja siivellisten lihaa. Pöllöwaari-Menu on kuuden ruokalajin mittainen ja siihen kuului myös kaksi keittiön tervehdystä.
Mikä oli erityisen yllätyksellistä oli se, että menu oli kasvis-kalapainotteinen, eikä siihen kuulunut itse asiassa lainkaan punaista lihaa. Mies ei kuitenkaan vaikuttanut pettyneeltä, päin vastoin.
Alkuruokana oli järjettömän maukas kvinoa-salaatti. Lautasella oli kvinoaa keitettynä ja puffattuna, pikkelöityä kurkkua, kasviksia ja sipulilientä. Annoksen jokseenkin kiltti ulkonäkö ei paljasta sen mielettömän vivahteikasta makumaailmaa, maussa oli samaan aikaan raikkautta ja paahteisuutta, kevyesti makeutta sekä voimakkaita yrttejä. Kaiken kruunasivat ihanasti raksuvat, puffatut kvinoat. Hitti!
Toinen alkuruoka oli lohi-confit piimäkastikkeella. Suussa sulava lohi oli koostumukseltaan kuin pehmeääkin pehmeämpää marmeladia... Tämän annoksen makumaailma oli hillitty ja klassinen verrattuna yllätykselliseen kvinoa-startteriin.
Kolmantena alkuruokana, vai olisiko tämä sitten väliruoka, oli yksi Pöllöwaarin klassikkoannoksia; korvasienikeitto. Rakastan sieniruokia ja tämä samettinen keitto oli taivaallinen.
Seuraavaksi saimme pienen suunraikastajan päärynäsorbetin muodossa ennen pääruokia.
Ensimmäinen pääruoka oli paahdettua maa-artisokkaa sipuliliemessä. Runsasmakuinen annos maistui minulle mutta oli aika heavy ja poikkesi raskaudellaan muun menun kevyemmästä ja hienostuneemmasta tyylistä. Miehen mielestä maa-artisokka oli vähän liiankin raskas. Minusta annos oli kuin "fine dining pubiruokaa" :) Olisin voinut nähdä tämän jossain saksalaisessa gastro pubissa ison oluttuopin kanssa tarjoiltuna.
Otimme menun kylkeen myös viinipaketin, ja vaikka juuri mainitsin oluen, oli maa-artisokan kanssa paritettu sauvignon blanc -yhdistelmä illan paras. :-* Viiniparitukset olivat kauttaaltaan erinomaiset mutta tämä yhdistelmä kohosi yli muiden. Sauvignon blanc sattuu vielä olemaan inhokkirypäleeni enkä koskaan tilaa sitä erikseen, mutta nyt Pöllöwaari-menuun valittu yksilö (älkää kysykö maata, ei jäänyt mieleen..) kera runsaan maa-artisokan oli ihan killeri-kombo. Tätä muistoa makustelen vielä pitkään...
Toinen pääruoka oli kuhaa kera porkkana-fenkoli-kastikkeen ja hernepyreen. Todella maukas tämäkin, ja tervetulleen kevyt kooltaan ja koostumukseltaan.
Miehen lautasella oli täytettyä viiriäistä.
Jälkiruokaa ei olisi jaksanut enää millään syödä (hyvä jos toista pääruokaa, niin täyteen maa-artisokka-annos meidät jätti), mutta onneksi loppuhuipennus oli kevyt; mansikoita ja raparperisorbettia.
Annan Pöllöwaari-menulle pisteet 9,5 ja viinipaketille täyden kympin! Bonuspisteet siitä että viinipaketin sai myös puolikkaana, aina se ei onnistu kaikissa ravintoloissa mikä on todella tylsää kun huonommin alkoholia kestävä haluaisi hänkin kokea viini-ruoka-yhdistelmien taiteen. Täysien kaatojen viinipaketti on minulle aivan liikaa pitkässä maistelumenussa, tässäkin viiniä olisi tullut 8 x 8 cl eli 6,4 dl. En halua nauttia hienoa illallista päihtyneenä. (En kyllä mielellään kotiruokaakaan... ;P)
Loppuun vielä tunnelmia aamupalalta, sehän kuuluu myös hotellielämysten olennaisiin :)
Yöpuun aamiainen oli erittäin hyvä, yksi parhaita joita olen syönyt. Ei voi edes verrata perus-ketjuhotellien bulkkiaamiaiseen jossa esimerkiksi sitkeän savulohen ohittaa enemmän kuin mielellään. Yöpuun aamiaisella oli täysi kattaus kaikkia herkkuruokiani tilauksesta paistettavasta munakkaasta raikkaaseen fetasalaattiin, tuoreisiin marjoihin, juustoihin ja samettiseen uuniohrapuuroon.
Ja kahvit tietysti Pöllö-mukeista...! <3
Jyväskylän vierailumme päättyi kaupungin klassikkoon; Harjulle upeine näköalapaikkoineen. Sielläkään en ollut aiemmin käynyt. Tuli taas todettua että kyllä asummekin vihreässä maassa :) <3
Kiitos Yöpuu, kiitos Jyväskylä :) Ja kiitos lukijani, joka paikasta vinkkasit :)
Suunnitelmissa omatoiminen reissu Skiathokselle? Skopelokselle? Korfulle? Tai ylipäänsä Kreikan saarille? Katse tänne :)
Kreikan saarten satamaoppaan osassa 2 kerron kuinka päästä Sporadeille ja Joonian saarille sekä Attikan pienempiin, etenkin pohjoisia Kykladeja palveleviin Lavrion ja Rafinan satamiin. Mm. Kean saarelle ei pääse muista Attikan satamista kuin Lavriosta.
Osassa 1 käsittelin Kreikan suurimman sataman Pireuksen ja sen löydät täältä: Selviytymisopas Pireuksen satamaan.
Skiathoksen satama
Sporadien viehättävään ja kompaktiin saariryhmään kuuluvat Skiathos, Skopelos, Alonnisos ja Skyros. Näistä etenkin Skiathos ja Skopelos ovat ulkomaisten turistien suosiossa. Skiathos on saarista turistillisin, ja on tunnettu rannoistaan jotka kuuluvat Kreikan hienoimpiin.
Sporadeille pääsee Agios Konstantinoksen ja Voloksen satamista Attikan koillisrannikolta. Agios Konstantinos on Ateenaa lähempänä ja sitä käyttävät useimmat Ateenasta päin Sporadeille suuntaavat. Jos olet menossa Skyrokselle, pääset sinne myös Evian kautta. Lisätietoja saat täältä: Skyros Shipping.
Agios Konstantinos
Satamaan pääsee sekä julkisilla busseilla (KTEL) että matkatoimistojen järjestämällä kuljetuksella (bussi & laivalippupaketti), joista suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Liosionin bussiasema, jolta Attikan alueen KTEL-bussit lähtevät, sijaitsee keskustan ulkopuolella ja sinne hankkiutuminen ja oikean bussin löytäminen on jo oma numeronsa. Matkatoimistolta ostettu kuljetus ei maksa juuri julkisia enempää, lähtee keskustasta ja kuljetukset on ajoitettu suoraan laivojen lähtöaikoihin = helppoa ja vaivatonta.
Niin suosittu saariryhmä kuin Sporadit onkin, ei kuljetuksia niille järjestä kuin muutama matkatoimisto Ateenassa.
Kreikassa matkatoimistot saattavat usein olla nuhjuisen näköisiä
Vanhin ja tunnetuin näistä on Alkyon Travel, ja tätä toimistoa käytin itsekin kun matkasin Sporadeille. Alkyonin toimisto sijaitsee Kanigos-aukiolla puolen kilometrin päässä Omonia-aukiolta. Pakettiin kuuluu laivalippu sekä kuljetus, ja bussi lähtee aivan toimiston ulkopuolelta.
Liput ostetaan suoraan Alkyonin toimistosta, ja tiedusteluja hinnoista ja aikatauluista voi tehdä sähköpostitse. Yhteystiedot löydät täältä. Laivalipun voi vostaa myös netin varausohjelman kautta mutta bussikuljetusta ei.
Muita Sporadien bussi- & laivapaketteja järjestäviä matkatoimistoja ovat:
Majestic Travel sijaitsee Plakan alueella osoitteessa Kidathineon 3
Näitä en ole itse käyttänyt mutta niiden etu Alkyoniin verrattuna on vielä keskeisempi sijainti; bussikuljetus lähtee aivan "turisti-Ateenan" sydämestä. Jos majoitut lähempänä Syntagma-aukiota, nämä toimistot ovat sinua lähempänä. Jos taas sijaintisi on lähempänä Omoniaa, on Alkyon järkevämpi valinta.
Majestic Travel toimii agenttina Jeta Toursille eli Majesticin kautta varaat samat kuljetukset kuin Jetalta, mutta siinä missä Jeta erikoistuu vain bussi/laivapaketteihin, on Majestic täyden palvelun matkatoimisto jonka kautta voi varata ihan kaiken laivalipuista hotelleihin, laivoihin ja sightseeing-retkiin. Vain kaukoliikenteen bussilippuja sieltä ei saa, niitä myyvät ainoastaan KTELin (kreikkalaisten bussiyhtiöiden katto-organisaatio) omat toimistot ja kioskit.
Zakynthoksen satama
Joonian suostuille saarille menee Suomestakin paljon charter-lentoja jopa pitkälle lokakuuhun, mutta jos saarille mielii päästä laivalla Kreikasta käsin, on ensin hypättävä bussiin. Itse asiassa samainen bussi vie sinut ihan perille saakka kohdesaarellakin; bussi lastataan laivan kyytiin ja se jatkaa satamasta vielä saaren päätepysäkille. Tämä on kätevää kun esimerkiksi matkalaukkua ei tarvitse itse raahata laivaan vaan se kulkee koko matkan bussin kyydissä.
Joonian saariin kuuluvat Zakynthos, Kefalonia, Ithaka, Lefkada (Lefkas), Paxos (tai Paxi, kreikkalaisten käyttämä monikkomuotoinen nimi joka kattaa myös viereisen Antipaxoksen saaren) ja Korfu. Kaikille näille paitsi Ithakaan ja Paxille pääsee suoraan bussilla. Ithakaan mennään joko Kefalonian tai mantereen Astakoksen tai Patran kautta, Paxille Igoumenitsan tai Pargan kautta.
KTEL Attican toimiston sijainti
Bussikuljetuksen sisältäviä lippuja Joonian saarille ei voi ostaa laivalipputoimistoista vaan ne saa ainoastaan KTELin toimistosta - ja Ateenan keskustassa yhdestä ainoasta sellaisesta. Pikkuinen toimisto sijaitsee osoitteessa Sokratou 59 lähellä Omonia-aukiota. Sinne ei ole ihan helppo löytää ja alue on kaikkea muuta kuin kutsuvan näköinen. Ihan uskomatonta että Attikan KTEL-ryhmän päätoimisto voi olla näin piskuinen ja sijainti tällaisella epämääräisellä kadulla - toimisto on niin hyvin "maastoutunut" että ohi kulkee helposti tajuamatta ohittavansa bussilippumyymälää.
Edit 2023 - KTELin toimisto on muuttanut, ja löytyy nykyään osoitteesta Patission 68 & Kotsika 2. Tarkista viimeisin sijainti KTEL Attican sivuilta.
KUINKA LÖYTÄÄ KTELin TOIMISTO
Jotta muut eivät joutuisi harhailemaan kuten minä ensimmäisillä kerroilla, tässä kuvallinen ohje toimiston paikantamiseen.
(Edit 2023. Toimisto ei enää ole tässä sijainnissa.)
1. Omonia-aukiolta suuntaa kohti Athens Tiare -hotellia ja sen vierestä lähtevää Panagi Tsaldari -katua. Kreikassa kun ollaan, tälläkin kadulla on kaksi nimeä ja katu tunnetaan myös Pireos-nimellä. (Kreikassa monilla isoilla pääväylillä on kaksi nimeä.) Kadun reunassa lukee Omonian kohdalla kuitenkin Tsaldari.
2. Kävele Tsaldaria/Pireosta Athens Tiare -hotellin puolelta yksi kortteli, kunnes tulet risteykseen jonka näet kuvassa. Se on Sokratou-kadun risteys, mutta kadun nimeä ei näy tässä kohtaa katua. Käänny risteyksessä oikealle.
3. Kävelet nyt tämän näköistä katua eli Sokratousta. Alue ei tosiaan ole kivan näköinen, mutta täällä on ainakin päiväsaikaan ihan turvallista.
(Omonian sivukadut eivät ole suositeltavin alue liikkua pimeällä.)
4. KTELin toimisto sijaitsee numerossa 59 ja näyttää tältä.
Ulkopuolella ei lue KTEL vaan kreikaksi "εκδοτηρια υπεραστικων λεωφορειων" eli kaukoliikenteen bussien lippumyymälä. Kun ensimmäisen kerran kävin toimistolla vuosia sitten, sen ulkopuolella ei ollut edes tämännäköistä kylttiä eikä ylipäänsä mitään tekstiä (!). Jouduin tunnistamaan toimiston pelkästään numeron 59 perusteella, joka onneksi lukee selkeästi rakennuksen seinässä. Menin ovesta sisään ja kysyin "Onko tämä KTELin toimisto", ja vasta sitten vahvistui että kyllä se oli.
Jos olosi on yhä epävarma, tsekkaa seisotko HAMZA Travels & Tours -toimiston kohdalla. Se sijaitsee ihan KTEL-toimistoa vastapäätä kadun toisella puolella ja sitä voi myös käyttää maamerkkinä. Tietysti Ateenan kaltaisessa vilkkaasti elävässä suurkaupungissa ei ole varmaa onko Hamza enää olemassa parin vuoden kuluttua tämän oppaan kirjoituksesta... KTEL-toimisto kuitenkin on sijainnut Sokratou-kadun osoitteessaan jo monet vuodet. 
Keväällä 2018 KTEL-toimiston aukioloajat olivat nämä: arkisin (ma-pe) 7.00-17.15 ja lauantaisin 7.30-15.30. Suljettu sunnuntaisin.
Tästä toimistosta voit ostaa liput kaikkiin kaukoliikenteen busseihin. Eli jos olet esimerkiksi suuntaamassa Paxokselle, ostat täältä bussilipun Igoumenitsan satamaan. Perillä Igoumenitsassa ostat erikseen laivalipun Paxokselle vievään laivaan.
.
KIFISSOKSEN ASEMA (KTEL Kifisou)
Täältä lähtevät kaikki Joonian saarten bussit. Suuri asema vaikuttaa etenkin pohjoismaalaiseen järjestykseen tottuneelle melkein yhtä sekavalta kuin Pireus, mutta katossa roikkuvat kohdekyltit auttavat onneksi orientoitumisessa. Etsi katseellasi kyltti jossa lukee saaresi nimi.
Lipun bussiin voi ostaa myös asemalta lähdön yhteydessä, mutta itse pidän varmempana ostaa lipun etukäteen sillä bussit ovat usein täysiä.
Pääset Kifissokselle bussilla numero 051
Pääset Kifissoksen asemalle X93-bussilla Ateenan lentokentältä tai Ateenan keskustasta 051-bussilla.
051:n pysäkki sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä KTELin toimistosta Zinonos- ja Menandrou-katujen kulmassa (kartta yllä). Kifissos on bussin päätepysäkki joten et voi eksyä tai jäädä väärällä pysäkillä.
Huom! Kaikki julkisen liikenteen liput tulee Ateenassa ostaa kioskeista tai automaateista, kuskit eivät myy lippuja.
LIOSIONIN ASEMA (KTEL Liosiou)
Täältä lähtevät bussit useimpiin Attikan alueen kaupunkeihin kuten Agios Konstantinokseen (Sporadien lähtösatama). KTELin toimistosta saat tietää kummalta asemalta bussisi lähtee.
Pääset Liosionin asemalle X93-bussilla Ateenan lentokentältä. Jos suuntaat Liosioniin keskustasta, on taksi melkein suositeltavin kulkuneuvo. Toinen vaihtoehto on ottaa vihreän linjan metro Kato Patissian asemalle ja kävellä siitä asemalle jonka osoite on Liosion 260.
Kuva on Kefaloniasta (minulla ei ole kuvaa Rafinasta)
Rafinan satama on aavistuksen nopeampi ja Pireusta rauhallisempi vaihtoehto päästä pohjoisille Kykladeille, ja tämä vaihtoehto kannattaa tsekata etenkin jos on lähdössä saarille suoraan Ateenan lentokentältä. Rafinaan pääsee lentokentältä 30-45 minuutissa, tosin busseja kulkee (2018 aikataulun mukaan) harvemmin kuin kerran tunnissa. Aikataulut näkee täältä.
Näin ollen kannattaa punnita, onko Pireus sittenkin oman sijainnin kannalta helpompi.
Saaret joille pääset Rafinasta: Andros, Tinos, Ios, Mykonos, Naxos, Paros, Santorini, Folegandros, Sikinos ja Evia. Kerran päivässä kulkee myös yhteys Iraklioon Kreetalle (kesä 2018).
Matka-aika Rafinasta esimerkiksi Naxokselle on nopeimmillaan kolme tuntia, ja Santorinille 4 h 45 min, kun samat matkat Pireuksesta ovat 3,5 ja 5 tuntia. Ihan hurjasti ei siis lopulta aikaa voita Rafinan paateilla, vaan Rafinan etu on sen inhimllisempi koko Pireukseen verrattuna, jotkut kokevat sen miellyttävämpänä lähtösatamana.
Ateenan keskustasta Rafinaan: katso bussipysäkin tiedot Lavrion kohdalta, bussit lähtevät samalta pysäkiltä.
Goutos Lines on yksi Lavrion ja Kean väliä liikennöivistä laivayhtiöistä. Auringonlasku matkalla Kea'lle.
Lavrio on ainoa Attikan satama josta pääsee Kean saarelle. Lisäksi Lavriosta pääsee pohjoisille ja läntisille Kykladeille ja muutama yhteys linkittää Kean myös Koillis-Egean kaukaisempiin saariin sekä Kavalan satamaan Pohjois-Kreikan Makedoniassa.
Saaret joille pääset Lavriosta (tilanne kesä 2018, ajankohtaiset yhteydet näet Openseas-sivulta): Kea, Andros, Kythnos, Syros, Tinos, Ios, Milos, Kimolos, Naxos, Paros, Folegandros, Sikinos, Chios, Agios Efsratios, Limnos ja mantereella Kavala.
Matka-aika esimerkiksi Naxokselle ja Parokselle on Lavriosta paljon pidempi kuin Pireuksesta. Saarihyppelijälle Lavrio tulee siis ajankohtaiseksi lähinnä silloin kun suuntana on Kea tai Kythnos, tai haluat päästä nopeammin Koillis-Egean saarille.
KUINKA PÄÄSEN LAVRIOON?
KTELin oranssit bussit sekä Lavrioon että Rafinaan lähtevät Mavromateon-"terminaalista" Pedion Areos -puiston kupeesta, Mavromateon-kadulta.
Pysäkkiä kutsutaan nimellä "station" tai "terminal", mutta ei kannata hämmentyä kun paikalla ei ole mitään bussiaseman näköistä rakennetta: kyseessä on vain kadunvarsi jolla on paljon bussipysäkkejä. Pysäkeillä ei ole järjestelmällisen selkeitä linjatunnisteita ja mielestäni Mavromateon on (tuttuun kreikkalaiseen tyyliin) hieman sekava alue, mutta kysymällä varmistat että löydät oikeaan bussiin. Ainakin KTELin oranssit lippupömpelit on sentään helppo tunnistaa :)
Mavromateon-kadun pysäkit
Busseja kulkee 30-60 minuutin välein ja matka-aika Lavrioon on noin 1 h 40 minuuttia. Lippu on halpa (vuonna 2016 se maksoi 5€) ja ostetaan kioskista ennen bussiin nousemista.
Aikataulut löydät täältä: Lavrioon / Rafinaan. Lavrion bussi menee myös Markopoulon lentokentän kautta, eli bussiin voi hypätä myös lentokentältä.
Mavromateonin pysäkki ei sijaitse ihan ydinkeskustassa ja sinne on Omonia-aukiolta matkaa runsas kilometri. Kävele Patission / 28 Oktovriou -katua ohi Arkeologisen museon ja käänny isossa Leof. Alexandras -kadun risteyksessä oikealle. Suuntaa kohti etuoikealla näkyvää puistoa, puiston viertä kulkeva katu on Mavromateon.
*
Toivottavasti oppaastani on hyötyä omatoimista Kreikan saarihyppelyä suunnitteleville :) Jos herää kysymyksiä pyrin auttamaan parhaani mukaan :)
Pireuksen satamaoppaan löydät täältä.
Kreikan saarioppaani löydät täältä.
Yleisiä vinkkejäni Kreikan saarten omatoimimatkailuun löydät täältä.
Ihania reissuja kaikille <3
Olen saapunut kotiin aikaeroväsymyksestä uupuneena - mutta niin onnellisena ja uusien kokemusten täyttämänä :)
Olipahan hieno reissu, ja nälkä vain kasvoi syödessä. Alaska ei ole mikään pieni kakku naposteltavaksi, ja 10 päivän matka tuntui lopulta vain maistiaiselta. Nyt vasta ikäänkuin tietää mitä kaikkea Alaskassa todella haluaa tehdä. Ja mitä siellä taas välttämättä ei halua tehdä yhtä paljon kuin jossain toisessa luontomatkakohteessa (--> ne karhut...) ^_^
Alaskassa aika hyvä nyrkkisääntö on, että melkein mitä tahansa aktiviteettia tai retkiohjelmaa suunnittelee, sen kesto mitataan päivissä, ei tunneissa. Ja kaikki paitsi ruoka on kalliimpaa kuin muualla Yhdysalloissa, niin majoitus, julkinen liikenne kuin auton vuorauskin. Ruokakin maksaa enemmän kaikkein etäisimmillä seuduilla ja pikkukylissä joissa hyödykkeitä on käytettävissä rajallinen määrä ja niiden kuljetus sinne on kallista. Alaskan matkailusesonki on lyhyt ja turisteista otetaan kaikki irti. (Yhtä kallis Alaska ei kuitenkaan ole kuin Islanti... ;))
Downtown Anchorage, Chugach-vuoret taustallaan
Olisin halunnut käydä Fairbanksissa, joka on Alaskan toiseksi suurin kaupunki. Vierailu siellä olisi kestänyt minimissään kolme päivää (päivä junassa suuntaansa ja yksi päivä perillä, kaupunkiin on vain yksi junayhteys päivässä) ja pelkkä juna olisi maksanut halvimmillaan 390 dollaria. Nyt kun kuukausi vaihtui kesäkuuhun, halvin hinta pompsahti satasella ylöspäin.
Olisin myös halunnut käydä Aleuttien saarilla. Mutta jo matka Kodiakin saarelle, joka sijaitsee paljon lähempänä manner-Alaskaa, olisi kestänyt Anchoragesta lyhimmillään viisi päivää - joista vain yksi perillä. Kun käytettävissä oli vain 10 päivää, joista viikko meni pelkästään Anchorageen ja sen lähitienoon kyliin tutustumiseen, saattoi pian ymmärtää ettei näin lyhyellä matkalla voi oikein muuta kuin targetoida yhden alueen tämän massiivisen osavaltion maista ja vesistä. Tämä ohje annetaan Alaskan matkailuoppaissakin mutta realiteetit tajuaa kunnolla vasta paikan päällä.
Minulle iski enimmäistä kertaa elämässä jopa jonkin kaltainen paniikkikohtaus tajutessani, että en voi ahmia kaikkia niitä Alaska-kokemuksia ja kohteita joita olisin halunnut. Se oli outo ja vähän pelottava kokemus. Olin melkein kokonaisen päivän ahdistunut siitä, että niin paljon jäi näkemättä, ihan rintaa puristi. Onneksi se päivä sattui olemaan matkan aurinkoisin ja lämpimin ja olo helpotti pikku hiljaa kun menin rauhoittumaan aurinkoon ja hyväntuulisen puheensorinan keskelle Anchoragen värikkäille viikonloppumarkkinoille. :)
Tässä kuvia ja tunnelmia reissun viimeisiltä päiviltä.
FLATTOP MOUNTAIN
Pääsin kuin pääsinkin lopulta yhdelle patikkareitille, eikä tällä kertaa näkynyt karhuja. (Mutta sitäkin enemmän koiria <3) Flattop Mountain Trail on Anchoragen suosituimpia ulkoilureittejä ja kaupungissa vierailevan "must". Chugach-vuoristoon kuuluva Flattop sijaitsee vain 24 km päässä kaupungin keskustasta, polku on suhteellisen helppo ja vuoren laelta on todella palkitsevat maisemat.
Vain reitin viimeiset 100 metriä vaativat kiipeilyllisiä otteita ja monilla koirillakin oli vaikeuksia päästä ylös jyrkkää kalliota. Jotkut omistajat työnsivät tai vetivät koiriaan ylös, toiset kannustivat turrejaan ylhäältä käsin.
Muutama koira oli melkein aiheuttaa vaaratilanteen kun ne säntäilivät kalliolla osuen kiipeäviin ihmisiin, itsekin olin muutamaan otteeseen lähellä menettää tasapainon kun ylöspäin rämpivä koira puski ohitseni. Perheystävällisyydestään huolimatta myös Flattopilla sattuu silloin tällöin pahojakin onnettomuuksia.
Seurana minulla oli mieheni ystävän tuttavaperheen tytär Morgan.
Morganin perhe muutti aikoinaan Alaskaan eteläisemmästä USAsta Morganin isän työn takia, ja heille kävi kuten niin monille Alaskan vierailijoille; he ihastuivat luonnonläheiseen, aktiiviseen elämäntyyliin ja muutaman vuoden työvisiitti venyi pysyväksi alaskalaisuudeksi. Morgan oli 4-vuotias perheen muuttaessa ja on kasvanut alaskalaiseksi. Jo 9-vuotiaana hän harrasti koiravaljakko-ohjausta, (englanniksi mushing), yksi Alaskan perinteisimmistä "urheilulajeista". Alaskassa järjestetään vuosittain kymmenittäin ellei satojakin koiravaljakkokilpailuja joista merkittävin, 1700 kilometrin mittainen Iditarod, on vuoden seuratuimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia koko osavaltiossa.
Mushing ei ole vain harrastus vaan aikaa ja omistautumista vaativa elämäntapa, oli hurjan kiehtovaa oppia siitä. Morganin perheellä on 12 koiraa ja myös hänen äitinsä ajaa nykyään kilpailuissa.
Kuvan koira ei ole Morganin vaan tuli tekemään tuttavuutta Flattop Traililla :)
Paljon matkustellut Morgan ei vaihtaisi Alaskaa Havaijiin, Kreikkaan tai Uuteen-Seelantiin. Opiskellessaan Missourissa hän kaipasi kaikkein eniten koiriaan ja Alaskan talvia. Tämän kesän Morgan viettää kesätöissä Alaskan Metsästys- ja Kalastusviraston viranomaisena - työ joka vie hänet keskelle Alaskan asumattomia erämaita. Työetuihin kuuluu mm. vapaa kalastus ja työntekijät kokkailevat ruokansa itse pyydystämästään saaliista mökissään, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. "Saamme laittaa generaattorin päälle pari kertaa viikossa ja silloin voi ladata kännykkää ja soittaa kotiin, joskus voi tuurilla päästä myös nettiin." :)
Mitä elämää....
SEWARD
Kenain niemimaan kupeessa sijaitseva viehättävä Seward oli pitkään Alaskan merkittävimpiä satamakaupunkeja, kunnes vuoden 1964 maanjäristys tuhosi suuren osan kaupunkia (ja sen talouden) ja Anchoragesta tuli tärkein satamakaupunki. Seward on vuosien saatossa palannut jaloilleen ja on tänä päivänä monien Alaskanlahden ylittävien risteilyalusten pohjoinen päätesatama, tuoden eteläiseen keski-Alaskaan vuosittain tuhansia vierailijoita.
Sewardista käsin voi myös vierailla Kenai Fjordsin kansallispuistossa, jonne pääsee lukuisilla eri mittaisilla risteilyillä. Kenai Fjords on yksi Alaskan varmimmista valaanbongausalueista. Ryhävalaiden, harmaavalaiden ja miekkavalaiden lisäksi puiston vesiä asuttavat merileijonat, pyöriäiset, merisaukot, lunnit ja hylkeet. Monille risteilyn parasta antia ovat huikeat jäätikkömaisemat ja vuonot joiden mukaan kansallispuisto on saanut nimensä.
Sewardin pääkatu 4th Avenue
Kuten oikeastaan kaikissa paikoissa joissa Alaskassa kävimme - Anchoragen keskustan korkeita moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia lukuunottamatta -, myös Sewardissa tuntuu aika pysähtyneen. Monen kylän ja kaupungin ilme ei ole paljonkaan muuttunut perustamisensa jälkeen sadassa vuodessa.
Alaskan kaupungit ovat hyvin nuoria, oikeastaan ihan vastasyntyneitä verrattuna moniin historiallisiin kaupunkeihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja ympäri maailmaa. Silti täällä tuntuu kuin menisi jollain tapaa ajassa taakse päin, ainakin pois päin 2000-luvun moderniteeteista ja teknologian valtaamasta elämäntyylistä.
Se viehättää minua.
Olisiko oikea sana tähän sitten maalainen, kiireetön tai luonnonläheinen. Suurkaupunkien kiihkeä pulssi ei täällä tunnu ja kuten aiemmassa Alaska-jutussani kirjoitin, paikalliset lähtevät töiden jälkeen kalaan, eivät someen.
Arvostettuihin ominaisuuksiin Alaskassa kuuluvat erä- ja lento(!)taidot. Yhdellä 70. alaskalaisesta on lentolupakirja ja oma pienkone. Moni oppii kalastamaan ja metsästämään jo tenavana - itse asiassa hämmästyin aika lailla kun kuulin Morganilta, ettei Alaskassa ole ikärajaa sille minkä ikäinen voi luvallisesti käsitellä metsästysasetta. Morgan oli oppinut metsästysaseiden käytön isältään alle 9-vuotiaana.
Vaikka en juurikaan omaa niitä attribuutteja joista "alaskalaisuus" on tehty, viihdyin Alaskassa mahdottoman hyvin. Tunsin oloni kodikkaaksi ja jotenkin joukkoonkuuluvaksi. Luulen, että se johtuu paikan epähienostelevuudesta ja äärettömästä rentoudesta. Koko osavaltio on ns. "tuulipukukansaa", jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää vastakohtana urbaaneille ympäristöille joissa vallalla ovat harkitut olemukset design-laukkuineen, asusteineen ja huolellisesti punattuine huulineen.
Konkreettinen esimerkki. Olen kuin kotonani pikkuisen Talkeetnan hämyisen Roadhouse-majatalon aamiaisella, jossa kuoriudun fleece- ja kuoritakkikerroksistani ja pyyhkäisen hupun alla littaan menneet hiukseni kasvoiltani. Helsinkiläisen PR-toimiston järjestämässä cocktail-tilaisuudessa pälyilen hermostuneena ympärilleni kauniisti ehostettujen kasvojen ja korkokantakenkien keskellä ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota 20 euron tekonahkaiseen olkalaukkuuni ja hainhammasklipsillä kiinnitettyihin hiuksiini. Olen epämukavuusalueellani.
Alaskassa tuli jälleen kerran mietiskeltyä sitä jännää ristiriitaa, jota olen aina tuntenut roolissani ns. kauneusbloggaajana. En tiedä miksi on niin, mutta omassa maailmassani kauneusalan ihmiset edustavat yleisesti harkittujen kokonaisuuksien joukkoa, ihmisiä, jotka nauttivat siitä että saavat laittautua kauniiksi ja ovat olemukseltaan siistejä ja tyylikkäitä. He ovat luonnollisia tässä olemuksessa eikä se ole mitään "maskia", se on heitä itseään. Oma tyylihän tulee siitä, mikä tekee olon hyväksi, iloiseksi ja itsevarmaksi, mikä kuvastaa itseä.
Minäkin olen kauneusalan ihminen, enkä ainakaan millään lailla vähättele kiinnostustani ja vilpitöntä innostustani purkkeja, meikkejä ja kaikenlaisia härpäkkeitä kohtaan. Kiinnostukseni on niin harrastuksellista kuin ammatillista. Mutta en kuulu tyylillisesti siihen ryhmään, jonka näen tyypillisesti edustavan tällaista harrastaja- ja ammattikuntaa.
Olen sellainen tuulipukukauneusammattilainen. :)
Tokihan minäkin nautin kun välillä saan laittautua ja pukeutua - kampaaja laittaa hiukseni ja vedän korkeat korot jalkaan. On ihanaa mennä juhliin oikein nätiksi laittautuneena - se kuuluu asiaan. Se on rooli joka kuuluu ottaa tietyissä tilanteissa, ja roolin mukainen olemus tekee olon hyväksi ja varmaksi. En nauttisi juhlissa Henkkamaukan trikoissani. Mutta laittautunut versio en ole minä luonnollisesti. Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla. :)
Alaskassa saa olla kokonaisuudessaan fleecehuppari-Sanni. Se tuntui niin älyttömän mukavalta. <3
KENAI FJORDS
Viimeisen kokonaisen Alaska-päiväni aikana näin Kenai Fjordsin risteilyllä enemmän eläimiä (luonnollisessa ympäristössään) kuin millään matkalla koskaan. 200 dollarin retki oli joka sentin arvoinen.
Ensimmäiset ryhävalaat näimme jo aluksen lähtiessä Sewardin satamasta.
Sää Kenain alueella on lähes aina pilvistä ja sateista, täällä mittarin lukemat ovat järjestään alhaisemmat kuin vain 2,5 tunnin päässä sijaitsevassa Anchoragessa.
Merisaukot ovat varmaan hylkeiden ja siilien ohella söpöimpiä eläimiä mitä tiedän..!
Miekkavalaita ui rinta rinnan parhaillaan neljä. Kun näytin tämän kuvan ystävälleni, hän sanoi että orca näyttää ihan kumivalaalta..! :D Mene siinä sitten kansallispuistoon jos oikeat valaatkin näyttävät "lavastetuilta" ^_^ :D
Jäätiköitä.
Näimme aluksesta käsin myös karhuja, esimerkiksi tässä kuvassa on karhu mutta pisteet sille joka pystyy sen tuolta metsiköstä erottamaan...! :D Kiikarit olisivat olleet tällä risteilyllä kova sana.
Hylkeitä <3
Merileijonia.
Lunneja.
Islannissa näitä näki pilvin pimein matkamuistömyymälöiden hyllyillä, Alaskassa vihdoin ihan livenä :)
RAVINTOLAKOKEMUS RAY'S WATERFRONT
Ravintolat ja paikallinen ruoka ovat tietysti osa matkojen nautinnollisinta antia.
Alaskan hengelle tyypillisesti fine dining'kin on täällä vähän eri juttu kuin mihin olen muualla tottunut, eikä edes Anchoragessa ole mitään tarkoilla pukukoodeilla tärkättyjä hienostuneita valkopöytäliinapaikkoja. (Okei - valkoisia pöytäliinoja hintavammilla maistelumenuillakin on mutta asiakaskunta saapuu näihinkin paikkoihin shortseissaan ja huppareissaan... :))
Sewardissa minulle suositeltiin kahta satamassa sijaitsevaa, paikallisittain "paremmaksi ravintolaksi" luokiteltua paikkaa.
Valitsin mukavamman näköisen terassin omaavan Ray's Waterfrontin. Ei valkoisia liinoja, mutta palvelu hovimestarityyppisine tarjoilijoineen kertoi paremman tason ravintolasta.
Söin täällä matkan parhaimmat ruoat - jos Anchoragen 49th State Brewing Companyn lohipurilaista ei lasketa. Se kalapihvi sitruunamajoneesikastikkeineen jää historiaan maukkaimpina lohiruokina koskaan....
Tilasin alkuruoaksi Hot King Crab Salad'in ja pääruoaksi Seafood Provencale -salaatin. Nämä olivat ehkä sannimaisinta ruokaa johon olen missään etenkään ns. hienommaksi luokitellun ravintolan listoilla törmännyt - oikeastaan todella tuhtia kotiruokaa jossa yhdistyivät suosikkiruoka-aineeni runsaasta juustosta sieniin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, kalaan ja äyriäisiin. Comfort food at its best! Tämän lohdullisempaa päätösillallista en olisi voinut toivoa :)
Hot King Crab Salad ei meikäläisittäin ollut salaattia vaan lautasellinen erittäin kermaista, suussa sulavaa, parmesaanijuusto-pinaatti-artisokka-tomaatti-valkosipulipaistosta. Saako sanoa NAMMMM! Mössöä oli tarkoitus levittää mukana tulevien keksien päälle mutta minä lusikoin ihanuuden suuhuni tietysti ihan sellaisenaan.
Noiden keksien kanssa annos olisi täyttänyt vatsaa niin paljon että olisiko sen jälkeen enää mitään pääruokaa jaksanut syödäkään... No, annokset täällä ovat hyvin amerikkalaisia, voi sanoa :)
Pääruoka Seafood Provencale -salaatti oli vaatimattomasta ulkonäöstään ja vähintään kotiruokamaisesta esillepanostaan (fine dining...?) huolimatta varmasti maukkain salaatti jonka olen koskaan syönyt.
Parasta salaatissa oli se että oli lämmin...! Sewardin hyytävän kylmässä säässä lämmin ruoka maistui. Vain vihreä salaattipohja oli kylmä mutta lautasen saapuessa pöytään annoksen äyriäiset ja kalat höyrysivät vasta kypsennettyinä ja paprikat, kesäkurpitsat, sienet ja artisokat oli freesattu pannussa. Salaatti oli maustettu valkoviinipestokastikkeella ja parmesaanilla. Ai että oli hyvää..! Konstailematonta ja toimivaa. Pari lasia chardonnaytakin huuhtoutui mukavasti näiden seurana.
*
Nyt haaveilen jo pitkän retkilistan kanssa seuraavasta Alaskan matkasta. Lentomatka Islannin kautta taittui todella mukavasti ja oli myös mielekkään lyhyt - lento Reykjavikista Anchorageen kesti alle seitsemän tuntia. Pitkät lentomatkat ovat painajaiseni joten jos jonnekin pääsee lyhemmillä pätkillä niin hyödynnän mahdollisuuden mitä innokkaimmin.
Mielelläni tekisin uudestaan saman rutistuksen kera Islannin stopoverin - täytyyhän se Islantikin nähdä uudelleen paremmassa säässä. (Sää oli muuten paluumatkalla koneenvaihdon aikana ihan yhtä harmaa kuin menomatkallakin. Tuntui oikein eksoottiselta saapua aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin.)
Olisi upeaa käydä Alaskassa myös talvella tai keväällä esimerkiksi Iditarodin aikaan. Talvella ei tarvitsisi välittää niistä karhuistakaan... ^_^ <3
Alaska. The Last Frontier. My kind of frontier.
.
P.S. Olen nyt tägännyt kaikki USAn matkajuttuni tunnisteella Matkalla/USA. Tämän tunnisteen kautta löytyvät kaikki postaukseni Alaskan lisäksi niin Utahista, Vegasista, New Yorkista, San Franciscosta, Floridasta kuin Losistakin ja USAn kosmetiikkashoppailuista.
Alaska. Onhan täällä upeaa.
Olen jo melkein suunnittelemassa seuraavaa matkaa tänne <3
Tiedättekö, täällä on tavallaan kuin Suomessa, koska ilmasto, valo ja kasvillisuus muistuttavat niin paljon Suomea. Jopa linnut laulavat "suomeksi". Mutta sitten täällä on nämä vuoret. Ja jäätiköt. Ja amerikkalaiset kosmetiikkamyymälät <3
Ja karhut.
Olin tänä aamuna kaavailemassa blogiin postausta otsikolla "Minä ja karhut". Kirjoitan tätä sunnuntai-iltana paikallista aikaa.
Postauksessa olin ajatellut kertoa, että olen todennut tällä matkalla olevani pahimmanlaatuisesti bearanoid. Kyllä, tälle on ihan oma ilmaisunsa sillä jotkut ihmiset joutuvat Alaskassa rehellisen karhu-paranoian valtaan.
Täällä karhuja nimittäin riittää: Alaskassa asuu yli 130 000 karhua. Alaskassa esiintyy kaikkia kolmea Pohjois-Amerikassa tavattua karhulajia; mustakarhuja, ruskeakarhuja ja jääkarhuja.
Eivätkä nallet suinkaan pysyttele nätisti omilla poluillaan syvissä metsissä - niitä voi kohdata kaupungissakin. Anchoragen alueella on laskettu asuvan ainakin 300 mustakarhua. Ne eivät ole kesyyntyneitä yksilöitä vaan niitä näkee kaupungin alueella koska villi luonto on Alaskassa kaikkialla. Osavaltiossa ei ole olemassa niin urbanisoitunutta aluetta etteikö siellä olisi villieläimiä läsnä. Ne ovat täällä kotonaan kaikkialla.
Asia on oikeammin niin, että ihmiset täällä asuvat karhujen ja muiden eläinten keskellä. Elinympäristö on yhteinen.
Kuultuani paikallisilta tarpeeksi monta tarinaa karhukohtaamisista ja nähtyäni kuvia "Neighbor Bear Alert" -sovelluksessa sekä todettuani, että karhusuihkeen käyttökin vaatii harjoittelua (väärin käytettynä sillä voi sokaista omat silmänsä), masennuin. Karhujen kohtaamisen todennäköisyys täällä ei ole ollenkaan niin pieni kuin olin kuvitellut, päinvastoin. Jos täällä haluaa vaeltaa, on yksinkertaisesti varauduttava karhuihin.
Kun sitten vielä oma mieskin sanoi, ettei häntä nyt ihan hirveästi huvita lähteä vaeltamaan karhujen pariin (nyt selvisi toinen eläin joka vie tämän muuten-niin-kovapintaisen eräilijän epämukavuusalueelle, ensimmäinen on hyttyset), hyväksyin sen että saisin todennäköisesti unohtaa patikkareitit tällä matkalla.
Bearanoid. Tein lauantaina pienen testivaelluksen Winner Creek Traililla joka kuuluu alueen suosituimpiin lyhyisiin päivävaellusreitteihin, eikä kylmä hiki jättänyt minua patikan aikana. Ei hemmetti, eihän tästä tule mitään.
Päätin, että vaelluksen sijaan jatkan Alaskan ulkoilureitteihin tutustumista pyöräillen.
Ja tänään sitten näin pyöräilyreitillä mustakarhun.
Olin pyöräillyt noin puoleen väliin Anchoragen rannikkoa seuraavaa Tony Knowles Coastal Trailia, kun vastaan tuleva mies sanoi, että nyt kannattaisi kääntyä tai ainakin välttää pysähtymistä ja poistumista pyörätieltä metsään sillä läheisellä parkkipaikalla oli juuri nähty karhu. Punnitsin vähän aikaa mitä tekisin, olin kyllä kovasti halunnut pyöräillä Tony Knowles -reitin Kincaid Park'iin saakka.
"Just don't go in the bushes, stay on the bike path", mies sanoi. No, en tosiaan meinannut poistua pyörätieltä ja jatkoin matkaa kun muitakin pyöräilijöitä meni ohitseni. Mutta siinähän se karhu sitten kohta olikin, juoksi pitkin pyörätietä ja sitten autotielle. En ehtinyt edes säikähtää - aloin vain kuumeisesti kaivaa kameraa esiin karhun vaihdettua suuntaa ja käännyttyä pois pyörätieltä.
En saanut aamulla kirjoitettua karhupostaustani. Nyt siitä tuli vähän erilainen. Hyvä yritys välttää karhuja - mutta ei onnistunut.
Voin nyt raksia listalta seuraavat luonnossa nähdyt Alaskan klassikkovillieläimet: hirvi, valkopäämerikotka ja mustakarhu. Toiveissa olisi vielä nähdä valaita Kenai Fjordsin kansallispuistossa tällä viikolla.
*
Hei, tämä täytyy jakaa :) Kävimme viime viikolla ihanassa pienessä kylässä nimeltä Talkeetna, josta minulle tuli välittömästi Villi Pohjola -tv-sarjan vibat. Luulin ihan "itse" keksineeni tämän assosiaation, kunnes luin eräästä esitteestä että Talkeetnaa pidetään laajalti inspiraationa Northern Exposure -sarjan Cicelylle. Ihanaa! Nyt voin siis melkein sanoa käyneeni Cicelyssä ja kokoeneeni Villin Pohjolan "livenä" ^_^
Tämä oli minulle erityisen kiva juttu Alaskassa koska Alaska merkitsee minulle pitkälti juuri tuon tv-sarjan luomia mielikuvia. Villi Pohjola on kaikkien aikojen lempisarjani Twin Peaksin ohella. <3
Alaska on samalla sellainen mitä odotin mutta myös enemmän. Karhuparanoiasta huolimatta tunnen oloni todella hyväksi ja kodikkaaksi. Täällä on samalla isoa ja pientä. On huikean upeita maisemia isossa mittakaavassa ja hurjan sympaattisia nurkkakuntia pienessä mittakaavassa. Pienuus ja vaatimattomuus viehättävät. Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa ei edes ole viiden tähden hotellia, täällä luksus on jotain ihan muuta. Se on kalaretki eräkämpälle. Koirarekiajelu jäätiköllä.
Oikeastaan resepti takuuvarmalle viihtymiselleni tulee jo luonnon myötä: täällä ei tarvitse lähteä minnekään nähdäkseen National Geographic -luokan luontoa kun ympärillä avautuvat kaikkialla 360 asteen mielettömät maisemat. Tarvitsee vain katsoa ikkunasta. Mutta tietysti haluaa lähteä ;)
Tähän kun yhdistää suloiset kylät, paljon mutkatonta hyvää kalaruokaa ja rennon, paikoin sopivan quirkyn tunnelman ja kuorruttaa moderneilla ihanilla turhuuksilla kuten Sephoralla saadaan aika toimiva cocktail jota siemailisin mielelläni vielä pidempään. Alaskan eristyneisyys ja etenkin pienten "puskakylien" kalastukseen ja metsästykseen perustuva elämäntyyli kiehtoo.
Ja täällähän on niin viileää ettei tahmeiden aurinkorasvojenkaan kanssa tarvitse pelata :D
Haavikalastus Alaskassa on luvanvaraista ja sitä voivat harjoittaa vain paikalliset.
Talkeetnasta käsin voi ihailla Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren Denalin komeaa siluettia.
Seward Highway on Alaskan kuvauksellisimpia teitä. Tiellä kuulema sattuu paljon onnettomuuksia pelkästään siksi että näkymistä lumoutuneet turistit unohtavat katsoa tietä ja seurata liikennettä.
Näin tänään "karhureitillä" myös hirviemon poikasineen. Vasta toinen hirvibongaus tällä reissulla, mikä on erikoista sillä täällä on hirviä todella paljon. Jopa hotellimme pihalla oli kyltti jossa varoitetaan hirvistä. 
Hirvien ja karhujen lisäksi kolmas kaupunkialueella "vaaniva" vaara näkyy kuvassa: rannan mutalieju, mud flats. (En ole ihan varma miten tämä suomennetaan.) Erittäin voimakkaan vuorovesivaihtelun takia Cook-lahden vesi laskee niin alas että se paljastaa jopa kilometreittäin mutaliejua. Muta on erittäin vaarallista: se on kuin juoksuhiekkaa ja tarttuu kulkijaan kuin sementti. Mutaan juuttuneen irrottamiseen voi mennä tunteja, mikäli apu ylipäänsä ehtii paikalle ennenkuin vesi jälleen nousee. Juuri viime viikolla joku nainen oli saatu pelastettua kun vettä oli jo kaulaan saakka. Irrottaminen vaatii palokunnan erityiskaluston.
Muta koituu vuosittain monen kohtaloksi.
Etenkin turisteja päätyy mutaan heidän kuvitellessaan että se on kosteaa rantahiekkaa jolla voi kävellä. Mudasta varoitetaan kylteillä hyvin tiheästi rantareiteillä, mutta aina joku silti päätyy kokeilemaan onneaan, joko tarkoituksella tai tietämättään.
Minulla on vielä Alaskaa jäljellä muutama päivä, mutta saan viettää ne itsekseni misterin lähdettyä kiipeämään. Toista kutsuvat Sephorat, toista vuoret...
Huomenna minulla olisi mahdollisuus patikoida Anchoragen klassisin patikkareitti Flattop Mountainille "paikallisoppaan" kanssa - tutustuimme täällä mukavaan perheeseen mieheni ystävän kautta ja perheen tytär tarjoutui lähtemään minulle patikkaseuraksi kun kerroin karhupelostani. Jos sää on hyvä niin taidan lähteäkin, kai täällä täytyy yksi kunnollinen hike edes tehdä... Ja voisiko ajatella, että kun nyt olen jo kohdannut karhun, ei toinen enää voi osua kohdalle...? ;p
Alaska. The final frontier.
Mitäpä täältä voi nyt ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen sanoa kuin... täällä on ihanaa ja sympaattista :) <3
Anchorage
Anchorage on Alaskan suurin kaupunki ja siellä asuu noin 300 000 ihmistä. Koko Alaskan väestöluku on 750 000. Kaakkois-Alaskassa sijaitseva osavaltion pääkaupunki Juneau on Anchoragea pienempi ja on muuten ainoa Yhdysvaltojen osavaltion pääkaupunki johon ei pääse teitä pitkin - Juneauun täytyy mennä joko lentäen tai laivalla.
Anchoragen keskusta on lättänyydessään ja USAlle tyypillisine tikkusuorien, leveiden katujen ruutukaavoineen ensisilmäykseltä jopa aika tylsän näköinen. Kaupunki on perustettu vuonna 1915 joten mitään kovin historiallisia rakennuksia ei täältä löydä, kaupunkiarkkitehtuuri ei saa kameraa varsinaisesti juuttumaan käsiin. Vaatimattoman näköistä kaupunkia ympäröivät kuitenkin joka suunnasta upeat vuoristomaisemat jotka nostavat välittömästi tunnelmaa ja esteettistä kokonaisuutta huikeasti.
Ja kun lähtee kävelemään Anchoragen kaduille, karun laatikkomainen ensivaikutelma väistyy sympaattisen pikkukaupungin lämpimän tunnelman tieltä.
Anchorage tuntuu itse asiassa selvästi väkilukuaan pienemmältä. Ydinkeskustan kadut kävelee läpi parissa tunnissa - nopeamminkin, jos ei pysähdy herttaisiin souvenir shoppeihin hipelöimään söpöjä hirvi- ja karhumatkamuistoja :) Kun lunnit olivat vallalla Islannissa, täällä dominoivat nallet ja sarvipäät.
Alaskalaiset ovat ulkoilmakansaa, mikä ei liene yllätys. Täällä luonto kuuluu elämäntyyliin yhtä luonnollisesti kuin saunavasta suomalaisen käteen.
Anchoragea pidetään Yhdysvaltojen ulkoilma-aktiviteettien pääkaupunkina, eikä missään muualla Yhdysvalloissa asuta yhtä lähellä villiä luontoa - ja villieläimiä. Vaellusreitit Chugach-vuorille alkavat kaupunkilaisten takapihoilta eikä Anchoragessa ole mikään erikoisuus kohdata työmatkalla tai pihallaan hirviä tai jopa karhuja. Kyllä - kaupungin alueella asuu karhuja. Karhusumute (tai ase) kuuluvat alaskalaisten perusvarustukseen.
Juuri nyt on sekä karhujen että hirvien osalta vaarallisin aika, kun kummatkin ovat juuri poikineet. Hirvet aiheuttavat vielä karhuja enemmän vaaratilanteita, eivät pelkästään liikenteessä vaan myös luonnossa vaelluspoluilla sillä vasoja puolustaessaan ne hyökkäävät paljon karhuja herkemmin ihmisten päälle. Karhujen kohtaaminen luonnossa on hyvin tavallista, mutta hyökkäykset harvinaisempia. Karhut välttävät ihmiskontaktia viimeiseen saakka ja hyökkäävät käytännössä vain jos tulevat yllätetyiksi tai vaeltaja sattuu lähelle sen poikasta tai saalista. Ihan hiljattain patikoitsija oli päässyt hengestään kun oli sattunut polullaan karhun hautaaman saaliin lähelle.
Täytyy myöntää että kyllähän tässä vähän jännittää kun vaellus Alaskassa saa tällaiset extramausteet... ^_^
Neljäs ja viides Avenue muodostavat Anchoragen kaupallisen keskustan.
Kaupoista puheen ollen, eilen vierailimme sekä miesten että naisten suosikkipaikoissa :)
"Mr Karkkipäivän Sephorassa" eli retkeilytavaraliikkeessä riittää kyllä kivaa hiplailtavaa minullekin. Erinäiset violetit reput, pusakat ja merinovillaiset puserot houkuttivat siirtymään kassalle... :D Mutta toistaiseksi en tehnyt hankintoja.
Ulkoilmaharrastukseeni riittää hyvin se tarkoituksenmukainen ja harkittu vaatevarasto jonka jo omistan, vain housuja voisin mielelläni ostaa toisenkin parin mutta olen tullut siihen päätelmään että vaellusvaatteita ei yleisesti suunnitella koon 32 tai 34 naisille. Etenkään housuja. Rehellisesti suututtaa kun en todellakaan ole kooltani mikään oikeasti petite nainen, ja 95% retkeilyhousuista valuu päältäni. Murrr! (Tähän hieman kiukkuinen hymiö mutta toisaalta en halua kiukkuilla Alaskapostauksessa koska retkeilyvaateongelma ei ole Alaskan syy :D))
Omat kauneusretkeilyni suuntautuivat tietysti Sephoraan ja Bath & Body Worksiin ja tuttuun tapaan ihan Walmartinkin kosmetiikkaosastot vetävät kummasti puoleensa :) <3
Havainnoin jälleen kummeksuen USAssa vallalla olevaa superkorkeiden SPF-arvojen trendiä jossa ei vain ole mitään järkeä - yli SK 50:n olevat arvot eivät tutkimusten mukaan lisää UV-suojaa käytännössä lainkaan. Jo SK 30:n ja SK 50:n välillä on vain ihan pieni ero UV-suojassa: SK 30 blokkaa oikein (eli riittävän runsaasti) käytettynä noin 97% UV-säteistä ja SK 50 98%.
Aika hulluja siis nämä SK70- ja jopa satasen aurinkovoiteet... En juurikaan ole törmännyt tällaisiin Euroopassa. Ostolakossa-Virven aurinkosuoja-infopostauksesta olen lukenut, että USA:ssa testattuihin aurinkotuotteisiin saa helpommin korkeamman suojakertoimen vakuuden kuin EU:ssa testattuihin, eli myös se, mikä labra testit suorittaa, vaikuttaa aiaan. Ei ole kuluttajaressuilla helppoa...
Teillä on siellä jo tiistai-ilta ja minulla vasta aamu. Tämän päivän suunnitelma ei ole vielä täysin muotoutunut mutta aion ainakin käydä tekemässä Historic Anchorage -kävelyn kaupungin keskustassa. Reitillä on infokylttejä jotka kertovat vasta 103-vuotiaan kaupungin historiasta, merkittävistä vuosiluvuista ja henkilöistä.
Illaksi meillä on varaus lukijani suosittelemaan Brewhouse-ravintolaan :)
Ihana, kodikas Alaska!
P.S. Maistoin eilen ensimmäistä kertaa lohi-jerkyä, nam! Ja Islannista ostin turskaraksuja - proteiinipitoisuus ällistyttävät 90%....! Miksi ihmeessä Suomesta ei saa tällaisia kuivakala-snackseja? Jos niitä onkin niin niiden täytyy rajoittua hyvin harvoihin erikoisliikkeisiin, itse en ole näitä koskaan kotimailla nähnyt. Ihan fantastista retkeily- (ja lentomatka..!)ruokaa lihaa syömättömälle!
Olen nyt ollut Islannissa vajaa kaksi vuorokautta ja viettänyt sen Reykjavikissa. Kokemuksen voi tiivistää sanoihin: epävakainen sää, kallista, rentoa ja värikästä.
Eilen koin melkein kaikki säävuodenajat päivän aikana: aurinkoa, raekuuroja ja sadetta. No, lämmintä ei ollut mutta aurinko pilkahteli näkyviin välillä jopa tunniksi pitkin päivää. Yhteen suuntaan näkymä saattoi olla melkein sinitaivainen, kun toisessa suunnassa taivasta peitti paksu harmaa pilvivaippa. Asteita taisi olla kuusi ja pärjäsin aika mukavasti kuudella vaatekerroksella: kaksi trikoopaitaa, neulepusero, fleecetakki, kevyttoppatakki ja tuulenpitävä kuoritakki. Täällä tuulee voimakkaasti joten tuulenpitävä takki on aika ehdoton.
Meikkini oli levinnyt lounaaseen mennessä :D
Kun saavuin torstaina, satoi koko päivän. Tänään sataa kuulema myös koko päivän. Asteita on neljä. Olen menossa Blue Lagooniin. Kastuuhan siellä joka tapauksessa. Ja vedessä on lämmintä :)
Ensivaikutelma Reykjavikista on, että se on vähän suurempi kuin odotin. Ja vähemmän "nukkekotimainen". Tämä kuulostaa varmasti hassulta, mutta minulle tulee Reykjavikista vähän mieleen... Rovaniemi :D Värikkäämpänä versiona.
Voi olla että säällä on vaikutuksensa fiiliksiin, mutta kaupunki ei avautunut ihan niin, miten sen nyt ilmaisisi, herttaisena ja helposti-lähestyttävän tunnelmallisena kuin odotin. Toki täällä on erittäin söpöä, kiinnostavaa ja viihtyisää, mutta näiden vajaan kahden vuorokauden perusteella Reykjavik ei kuitenkaan liittynyt "Sannin top-kaupungit" -listalle. Kemioita ei koskaan voi ennustaa etukäteen.
Olen myös vähän järkyttynyt näistä hinnoista, vaikka olinkin varautunut Islannin kalleuteen. Ostin kurkun, se maksoi neljä euroa. Halvin juusto jonka löysin, mozzarella, maksoi neljä euroa. 300 gramman pakkaus tavallista arkijuustoa maksaa melkein 20 euroa...! Peruskahvi kahvilassa on 5 euroa.
Ravintolaruoka on oma stoorinsa, mutta kiitos paikallisen suomalaisen, Satu Rämön, päädyin lounaalle mitä ilmeisimmin Reykjavikin halvimpaan ravintolaan. Ainakin Satun mukaan. Ostabudinin lounaslistalta (arkisin 11.30 - 15.00) päivän kala irtosi alle kahdella kympillä. Muuten kalapääruokien hinnat vaikuttavat olevan Reykjavikissa samaa tasoa kuin Sveitsissä, eli lähempänä neljää kympppiä.
Satu ja minä Ostabudinin kalaherkkujen äärellä.
Rakastan syödä hyvin ja nautiskella silloin tällöin viinilasillisen kivannäköisessä baarissa, ja siksi näin kalliit hinnat verottavat paljon matkaelämystäni. Se harmittaa. Sama ilmiö on koettavissa Sveitsissä, jossa haen lähes kaiken ruoan supermarketeista. Mutta minkäs näille voi.
Sveitsiin verrattuna Islannin hinnoissa erikoista on se, että siinä missä Sveitsissä palkatkin ovat huomattavasti korkeammat, jolloin maan hintataso ei ole paikallisille mitään järkyttävää (samoin on kai Norjassakin), ei Islannin hintataso Satun mukaan heijastele maan palkkoja. Islanti on kallis maa myös islantilaisille.
Täällä voi varmasti reissata suhteellisen edullisestikin kun tulee isommalla porukalla ja vuokraa mökin tai Airbnb-kämpän ja kokkailee itse kaikki tai osan aterioistaan.
Mutta yksinmatkustavalle budjettitietoiselle reissaajalle Islanti on aika haasteellinen pala. Maksaessani 22 euroa pikkuisesta munakkaasta ja kahvista ja melkein 90 euroa yksinkertaisesta huoneesta Airbnb'ssä, saatoin jälleen vain miettiä mitä saisin tällä rahalla Kreikassa. Vaikka se on ihan tyhmää. Maat ovat erilaisia ja itse voi matkailun harrastajana punnita miten haluaa matkakassaansa käyttää: tekemällä lyhempiä matkoja kalliimpiin kohteisiin tai pidempiä matkoja halvempiin.
Oli mielenkiintoista kuulla sekin, että vielä kymmenen vuotta sitten turismi Reykjavikissa oli erittäin matalaprofiilista nykypäivään verrattuna. Satu kertoi, että kun hän oli muuttanut Reykjavikiin, ei kaupungin keskustassa ollut käytännössä lainkaan matkamuistomyymälöitä.
Turismi on räjähtänyt nykyisiin mittoihinsa vasta ihan viime vuosina. Tällä hetkellä Islanti on maailmalla yksi trendikkäimpiä matkailumaita ja jostain muistan lukeneeni, että 330 000 ihmisen kapasiteetilla Islannilla on ollut jo vähän vaikeuksia selvitä miljoonien vierailijoiden turistimassoista. Joo, YLE ainakin kirjoitti tästä.
Pakollinen lunni-selfie ^_^ No, ei oikeiden lunnien kanssa tietenkään. Lunnia pidetään Islannin kansalliseläimenä vaikka se ei ole sitä - tunturihaukka on. Luin juuri paikallisesta matkailulehdestä että paikallisia ihan ärsyttää se volyymi jolla lunni"krääsä" täyttää keskustan turistikauppoja, ja ylipäänsä se että lunnia käytetään niin paljon Islannin markkinoinnissa. Tosiasiassa lunneja ei näe ellei lähde varta vasten lunninbongausristeilylle niiden pesimäsaarille. Tavallinen islantilainen näkee lunnin ehkä pari kertaa elämässään, eivätkä linnut siis mitenkään vaikuta islantilaisen arjessa.
...muutoin kuin levittäytymällä kaikkiin mahdollisiin matkamuistomyymälöihin Islannin kaupunkien keskustoissa.
Onhan se kyllä sympaattisen näköinen lintu, ei voi kieltää :) Söpömpi kuin tunturihaukka.
P.S. Saavuin juuri Blue Lagooniin. Kirjoitin tämän jutun bussissa, halusin hyödyntää tunnin matka-ajan tehokkaasti :D Tältä täällä näyttää, sateinen paratiisilaguuni...
Olen aavistuksen huolissani siitä kuinka saan hiukseni pidettyä poissa laguunin vedestä... :p Vesi on niin mineraalipitoista että hiukset menevät sen vaikutuksesta kuulema erittäin kuiviksi ja takkuisiksi, siksi Blue Lagoon neuvoo käyttämään runsaasti hoitoainetta ennen ja jälkeen veteen menon. Ja ties mitä vesi tekee hiusvärille..? Minulla on kyllä aikeena suojata hiukset myssyllä ja pyrkiä viimeiseen saakka välttämään kaikki vesikosketus... onnistuukohan..? En näe kenenkään muun päässä myssyä...
Edit. ILLALLA: Oih, Blue Lagoon kiilasi ehdottomasti upeimpien vierailemieni kohteiden kärkikastiin, wow mikä paikka!! En ole koskaan käynyt missään vastaavassa paikassa, ja eihän tällaisia geotermisiä lähteitä ihan joka maassa olekaan. Ihan mieletön tunnelma, aivan maagisen kaunista harmaasta säästä huolimatta..! Kun tämä aina-paleleva vilukissa pulahti laguunin 38-asteiseen veteen käynnistyi minussa välittömästi sisäinen tehokehräys. Ahh, mikä kontrasti... 4-asteisesta sateen ja tuulen pieksämästä ulkoilmasta tällaiseen lämpimään "kohtuun" lillumaan... <3
Minulla kävi myös ihan mieletön säkä. Oltuani vedessä noin 30 minuuttia, joista suurimman osan vietin pienessä luolassa viiman ja sateen suojassa, sää tyyntyi yhtäkkiä ja pilvimassat ohenivat. Pian aurinkokin kuulsi pilvenhattaroiden välistä, välillä pilkahti sinistä taivastakin. Näette ensimmäisestä Blue Lagoon -kuvasta kuinka paksut pilvet aluetta peittivät saapuessani - en itse asiassa edes nähnyt miten kauas koko laguuni ulottuu sillä näkyvyys oli niin kehno. Ja yhtäkkiä näkyikin aurinkoa...! Kiersin hitaasti koko laguunin pysähtyen välillä kellumaan ja oli aivan taianomaisen mahtava olo, juuri sellainen harvoin koettava, lähes epätodellinen, "että tällaisiakin paratiiseja on olemassa" -tunne. Maan uumenista kohoava höyry lisää tunnelmaan oman erikoisefektinsä. Tämä paikka jos mikä on Kuvauksellinen isolla K:lla, ei tarvita Hollywoodin efektitaikureita. Ja tällä kertaa nautin siitä ilman kameraa, tallentaen näkymää kerrankin vain mieleeni.
Alle tunnissa aurinkoinen hetki oli poissa ja tuuli palasi. Pian palasi sadekin. Ajoitukseni oli täydellinen <3
Tämän kokemuksen myötä voin sanoa, että voisin tulla Islantiin vain kuumien lähteiden takia. Tästä huvista sai maksaa 125 euroa - se oli halvin löytämäni bussin + sisäänpääsyn kattava lippu, mutta kyllä oli sen arvoista.
P.P.S. Ja hiukseni selvisivät ^_^
