”Jos haluat tuntea itsesi rumaksi, mene Souliin”, kuului Helsingin Sanomien provokatiivinen otsikko. Onnistunut sellainen, sillä kiitos tämän otsikon, päätin täysin spontaanisti buukata matkan Koreaan.
Kolme viikkoa Etelä-Koreassa, ja en voi olla Hesarin kanssa samaa mieltä. Soulin kaduilla et tunne itseäsi rumaksi, mutta pinnan alla on jotain toisenlaista rumaa, jota katukuvan huoleton tyyli ei paljasta.
Eteläkorealaiset suhtautuvat ulkonäköön lähes pakkomielteisesti, sanotaan. Maan kauneusleikkausluvut hipovat maailman kärkeä. Ulkonäkö on todella tärkeää.
Perillä odotti kuitenkin ulkoisesti toisenlainen todellisuus - mutta ironista kyllä, nimenomaan ulkoisesti. Ulospäin tavallista voimakkaampi ulkonäkökeskeisyys ei juuri näy, ei turistille joka viettää maassa viikon tai neljä. Soulilaisten tyyliä ja yleistä habitusta voi parhaiten kutsua englannin kielen sanalla casual: rento, mukava ja käytännöllinen.
Katutyyliä Koreassa:
Myeong-dong
Hongdae
Busan
Kaiken kaikkiaan, nuorten, yleisesti kai trendiherkimpänä pidetyn pari-kolmekymppisen väestönosan pukeutumistyyli oli mallia lyhyt hame tai boyfriend-housut ja löysä, muodot kätkevä yläosa. (Sain kuulla, että Etelä-Koreassa säärinäkyvyys on jees, rintojen ja dekolteen korostus ei, ja käsite ”tissivako” ei kuulu tämän maan pukeutumiskulttuuriin.)
Hiukset ovat auki tai ponnarilla; kampauksia, tupeerauksia tai kiharruksia ei näy. Meikki on luonnollinen ja eleetön, Koreassa ollaan niin kaukana meillä vallalla olevasta vahvan veistetystä Instagram-meikkityylistä kuin olla voi. Kulmakarvat ovat erittäin luonnolliset ja contouring-paletit saavat täällä hyvin hellää kättä.
Olin… ilahtunut. Ja ehkä vähän hämmästynyt, kun odotin jotain ihan muuta.
Olin saapunut maailman kauneustrendien pääkaupunkiin valmistautuneena totaaliseen ”Kuka ei kuulu joukkoon” -kokemukseen, ja yhtäkkiä tunsinkin oloni oikein kotoisaksi. Huppareita, lenkkareita, löysiä t-paitoja, huolettomasti sitaistuja hiuksia ja hillittyjä, kantajansa piirteitä luonnollisesti korostavia meikkejä. Hei, tykkään…!
Mutta, katukuvassa ei näe sitä, mikä porisee pinnan alla. Löysien huppareidensa alla korealaisten suhtautuminen ulkonäköön on huolestuttavan elämäähallitsevaa.
Viimeistelty meikki ja huolellisesti hoidettu iho eivät ole lopulta kuin jäävuoren huurteinen huippu. Tärkeintä on olla erittäin hoikka ja yllättävää kyllä, näyttää tyylillisesti samalta kuin muutkin. Samalta kuin enemmistö.
”Täällä arvostellaan ja vertaillaan koko ajan. Ihan koko ajan”, Airbnb-emäntäni – ja nyttemmin ystäväni Ellayna kertoi. Ellaynan mukaan tyypillinen korealaisnuori ei halua erottua joukosta esimerkiksi erilaisella pukeutumisella tai persoonallisella tyylillä (puhumme nyt tietysti yleisellä tasolla, toki aina on oman tiensä kulkijoita ja vastakulttuurin edustajia). Ihanne on näyttää hyvin yhdenmukaiselta, samalta kuin "kaikki muutkin". Kadulla näkemäni tuntui vahvistavan Ellaynan kertomaa.
”Oikeanlaisen” rentouden tasapaino on herkkä; jos pukeudut liian hienosti, sinua arvostellaan (”Oopperaanko tuo on menossa”), jos pukeudut liian arkisesti, sinua arvostellaan (”Ei kai nyt tuollaisissa tossuissa voi lähteä ulos”).
Ja se paino.
Korealaiset seuraavat julkkiksia intensiteetillä, joka saa pohjoisamerikkalaistyyppisen kiinnostuksen viihdestaroihin näyttäytymään leppoisana.
Kerroin aiemmin, että Googlen sijaan korealaiset käyttävät paikallista Naver-hakukonetta. Naverin etusivu näyttää aina valmiiksi listauksen kuumimmista korealaisista puheenaiheista, ja tyypillisesti näihin aiheisiin kuuluvat julkkikset ja miten he ovat viime aikoina onnistuneet laihdutuksessa. Julkkisten painoa pidetään viitearvona ”oikealle” painolle, ja julkkikset taas pyrkivät alipainoon. Ellaynan mukaan heidän painonsa todennäköisesti ilmoitetaan alakanttiin, mutta se on PR-välttämättömyys maassa, jossa hoikkuus on kaikkein ihailluin ja tavoitelluin ulkoinen ominaisuus.
Ellayna näytti minulle esimerkin painon painoarvosta. Kun Naverista hakee korealaisia julkkiksia, hakutuloksissa ilmoitetaan heidän painonsa. ”Tämä on standardi”, Ellayna kertoo. ”Paino on itsestään selvästi julkista tietoa. Se kiinnostaa kaikkia kuitenkin, ja painon kertomatta jättäminen julkisesti olisi epäilyttävää.”
:(
Jos tavallisen kansan keskuudessa arvostellaan ikävästi, julkkiksia arvostellaan todella rankasti. Pienikin painonlisä huomioidaan ja sitä käsitellään mediassa. Sitten julkkikset laihduttavat päästäkseen takaisin ihanteeseen (ja ihannehan ovat he – sairas noidankehä), ja heidän laihdutusvinkkinsä ovat luonnollisestikin suuresti seurattuja ja kopioituja.
Laulaja-näyttelijä Iu kertoi pudottaneensa painoa syömällä päivässä omenan, jogurtin ja yhden bataatin. Toinen julkkisnainen kertoi onnistuneensa metodilla, jossa hän söi kullakin aterialla vain kolme lusikallista (kuvassa).
Eteläkorealaiselta keskustelupalstalta:
Ellaynan mukaan korealaisnuoret tuntevat tarkasti ihannepainot kullekin pituudelle, ja esimerkiksi Ellaynan, joka on 165 cm pitkä, täytyisi mielellään painaa 50-51 kg jotta hän olisi yleisesti hyväksytyissä lukemissa.
Ellayna kuuluu korealaista ihannetta vastaan kapinoiviin, mutta myöntää, että häntä ahdistaa tietoisuus siitä, ettei hän ole ihannelukemassa. Pyrkimys hoikkuuteen on etsautunut niin syvälle korealaisnuorten mentaliteettiin. Kalorien laskeminen on kuulemma arkea – ja saatoin vain ihmetellä, mihin rakoon paikalliset syövät niitä uppopaistettuja vehnällä ja sokerilla kuorrutettuja katuruokaherkkujaan. Ehkä he eivät syö päivän aikana mitään muuta..?
Kaduilla kyllä näkee myös painoihanteen tuolla puolen olevia ihmisiä - ja ihan onnellisen ja iloisen näköisiä sellaisia. Mutta totta on, että ylipainoisia näkee Koreassa huomattavasti vähemmän kuin monissa länsimaissa.
"Haluaisin muuttaa pois Etelä-Koreasta", Australiassa puoli vuotta asunut Ellayna kertoi minulle. "Ulkonäköobsessio ja jatkuva arvostelu ja vertailu ei ole tervettä."
Ihan oma lukunsa ovat Etelä-Korean itsemurhatilastot. Itsemurha on 10-30-vuotiaiden yleisin kuolinsyy, ja toiseksi yleisin 40-vuotiaiden keskuudessa.
Nuoria itsemurhiin ajaa koulumenestyksen paine ja vanhempien odotukset, myöhemmässä iässä työelämän stressi. Iltalehden parin vuoden takaisen jutun mukaan lukuisat eteläkorealaiset julkkikset ovat päätyneet tekemään itsemurhan viimeisen 10 vuoden aikana menestykseen ja ulkonäköön liittyvien paineiden ajamina. Jutussa kerrotaan myös järkyttävän kuuloisesta keinosta vähentää itsemurhia - Etelä-Koreassa on kehitetty valehautajaiset, joissa masentuneet ihmiset pääsevät kokemaan, miltä tuntuu käydä lähellä kuolemaa. Kokemuksen toivotaan herättävän heidät tajuamaan, että elämä on elämisen arvoista.
Tämä kaikki teki minut surulliseksi ja aika ahdistuneeksi.
Mistä ihmeestä tällainen kulttuuri on kehittynyt? Hoikkuutta, menestystä ja kauniita kasvoja ihannoidaan monessakin kolkassa maailmassa, mutta ei ehkä ihan näin pakkomielteisesti. Miksi juuri Etelä-Koreassa on näin..?
BB-voiteiden ja tyynymeikkivoiteiden pinnan alla on vähemmän iloinen kauneuden maailma....
54 comments on “Omena ja bataatti päivässä: ulkonäköpaineiden Etelä-Korea”
Jännää lukea, miten jossakin voi olla vielä ulkonäkökeskeisempää elämää! Minä kun ajattelin, että sitä on jo täälläkin liian paljon... Puhumattakaan nyt Yhdysvalloissa.
Kävin Kiinassa Pekingissä noin 15 v. sitten. Siellähän ihmiset ovat pienikokoisia ja vaatekootkin sitten vähän toista kuin täällä.
Ostin paikallisesta tavaratalosta blazerin ja se oli kokoa XL. Myyjät nauroivat oikeasti kippurassa suurta kokoa! Mittani 158 cm / 58 kg eli olin niiden mielestä hirveä läski. :D
Mielenkiintoinen juttu! :)
Voi miten surullista.. Tässä ihan vain ensimmäisenä mieleen tuleva kysymys / ajatus, joka sisältää paljon yleistuksiä ja stereotypiaa. Kuvissa katukuva ihmisten suhteen vaikuttaa suhteellisen homogeeniseltä verrattuna esimerkiksi katukuvaan Euroopassa tai USA:ssa. Nopeasti googlettamalla Koreassa naisten keskipituus on 160cm ja suomessa 166cm. Suomessa hajonta on suurehko. Korean hajontaa en löytänyt heti. Mitä homogeenisempi ryhmä, niin sitä helpompi siihen on varmaan puristaa kauneusihanteita ja painorajoituksia. Euroopassa kansallisuudet ovat jo suhteellisen sekoittuneet ja esimerkiksi kasvojen mittasuhteiden tai pituuden suhteen on aika vaikea luoda yleispäteviä ihanteita, joihin jokaisen olisi edes teoriassa mahdollista samaistua. Onko se helpompaa aasiassa? Tosin se ei selity miksi tällaiseen jyrkkyyteen on päädytty juuri Etelä-Koreassa. Keskustelitteko siitä, että onko kauneusihanteille histroriallista perustaa? Eli onko näin ollut "aina" vai onko tämä uudehko (meidän sukupolven) ilmiö?
Mielenkiintoista pohdintaa, en ole tällaisia hajonta-juttuja aiemmin miettinyt....
Tämä ei tullut puheeksi. Wikipedian mukaan kosmeettisen kirurgian leikkauksia alettiin tehdä Etelä-Koreassa 50-luvulla (sotilaille) ja bisnes lähti kukoistamaan prostituoitujen myötä.
Tässä korealaisia kauneustrendejä käsittelevässä kirjoituksessa puolestaan viitataan "Etelä-Korean idealististen esteettisten standardien historiaan", mutta painotetaan myös lännen vaikutusta tämän päivän tilanteeseen. Etenkin länsimaisten kasvonpiirteiden ihannointi on johtanut kauneusleikkausten määrään. :(
Hoikkuus kenties on jotain joka on aina ollut ihanne Aasiassa..? Lännessähän ei suinkaan aina ole ollut niin, kun miettii vaikka naiskuvaa taiteessa.
Wikipedian artikkelissa muuten lukee, ettei meikki ole sallittua kouluissa valmistumiseen saakka; "Korean students are not allowed to wear make-up and jewellery at schools until graduation." Näinköhän tämä pitää paikkansa... Voisin kysyä Ellaynalta. Kaduilla näkee niin paljon meikattuja opiskelijaikäisiä että Wikipedian väite tuntuu erikoiselta. Jos se pitää paikkansa, opiskelijat siis kaivaisivat meikit esiin heti koulusta päästyä ja meikkaavat matkalla koulusta kotiin tai kaupungille..?
Itse olen miettinyt voiko asialla olla mitään tekemistä kungfutselaisuuden kanssa: Koreassahan (erityisesti yläluokan) naiset elivät hyvin eristäytynyttä elämää ja kulkivat kadulla hunnutettuna. Toissavuosisadalla naista ei oikeastaan nähnyt kuin aviomies. Loiko "vapautuminen" paineet näyttää superhyvältä, kun yhtäkkiä kaikkien miesten arvosteleva katse osui itseen? Sinällään Korea on mielenkiintoinen, että ulkonäköpaineet ovat myös miehille valtavat.
Areenassa oli jokin aika sitten vielä dokkari 15-vuotiaista meikkaavista aasialaistytöistä, jotka koulun jälkeen menivät kosmetiikkaliikkeeseen meikkaamaan itsensä testereillä. Ihanan liikkistä!
Mielenkiintoista. (Opin paljon uutta Koreasta ja aasialaisesta kulttuurista näistä kommenteista...)
Kungfutselaisuus on "tuttu" niinkin kaukaa kuin lukion oppitunneilta....
Itseäni jäi myös mietityttämään tuo nuorten poikien käyttö mainoksissa. Aika mielenkiintoinen ilmiö. Samaa ei kyllä ole täällä päin. Täällähän on sellainen karskin miehen ihanne, joka näkyy parhaiten ehkä hajuvesi- ja alusvaatemainoksissa. Beckhamkin sai aivan uuden uran kun kasvoihin tuli enemmän iän merkkejä. Eli sellaisia siloposkisia poikia (erona miehiin) ei näy missään muualla kuin catwalkeilla, sielläkin sellaisena androgyyninä versiona.
Miehet kuulema myös meikkaavat Koreassa aika yleisesti (--> meikkipohja, ei siis silmämeikki tai mitään huulipunaa jne). Tässä voi myös olla yksi selittävä tekijä miesten käyttöön myös mainoksissa. Korealaismiesten olemus on yleisesti tosiaan poikamainen, varmaan jo luonnostaan biologian sanelemana, aasialaiset miehet eivät todennäköisesti näyttäisi yhtä "karskeilta" kuin länsimaiset vaikka yrittäisivät. Siksi "karskius" ei kai luonnostaan ole miesihanne siellä päin. Näin ainakin mun järkeilyllä.... :P
Muuten, Ellayna vastasi laihuuden ihannoinnin ajankohtaa koskien näin: "Plump girls used to be considered as beautiful women in Korea in Chosun dynasty which from 1392 to 1910. I'd like to say Koreans started considering skinny girls are gorgeous since 1990', when the TV became common and people see the slim celebrities on the TV."
Mielenkiintoinen paikka kyllä! Muuten ei oikein kiinnosta käydä Koreassa, mutta Korealainen kosmetiikka kyllä kiinnostaa :)
Tästä syystä suhtaudun Korean kauneuden- ja ihonhoitotrendeihin ja -uutisiin ristiriitaisesti ja varauksella. Olen löytänyt useita aivan upeita ja tehokkaita tuotteita edullisella hinnalla, oppinut paljon eri raaka-aineista ja ihonhoidosta (meikkitrendejä en niin ole katsellutkaan).. mutta myönnän ostoksistani nousevan kysymyksen, tuenko ostokäyttäytymiselläni ulkonäköpainotteista ja itsemurhiin ajavaa kulttuuria. Tai olenko mukana kulutusrumbassa. Toki se kulutuskehä pyörii Euroopassakin, enkä koe tarvitsemiani ihonhoitoaineita turhiksi kerskakulutushyödykkeiksi...
Mutta mietin, kuinka ottaa se hyvä hyöty, mikä Koreassa on, ja samalla tukea kulttuuria terveeseen suuntaan.
Tuo yksisuuntaisuus siis monokulttuurisuus (toisin kuin meillä ihailtu 'monikulttuuruusiis', mikä myös on illuusio) on Koreassa tuttua jo vuosien takaa. Siellä ihmiset eivät yleensä kaipaa kontakteja muihin maihin. Historiasta opin, että vain Qing-dynastian Kiina oli korealaisille (nimenomaan Joseon-hallitsijadynastialle) merkittävä ulkomainen kauppakumppani aina 1800-lopulle saakka.
Niinpä... K-Beauty on monisyinen "pala purtavaksi", eikä moni varmasti mielellään edes ajattele sen nurjaa puolta. Toki, eivät kaikki kauneuskulttuurin ilmiöt todellakaan ole terveitä muuallakaan maailmassa. E-Koreassa juttu vain on kärjistynyt aikamoisiin äärimmäisyyksiin... :/
Tuo mitä kirjoitit mono- ja monikulttuurillisuudesta on mielenkiintoista, jälleen sarjassamme asioita joita en ole tullut pohtineeksi (onkohan mun epäakateeminen koulutustausta syynä - tai ainakin yksi syistä - huonoon yleissivistykseeni... tuntuu että tietoni monissa asioissa ovat järktttävän suppeat... :/). Kiinnostavia eroja eri maanosien kulttuureissa... että toiset ovat aktiivisesti hakeneet kontakteja muihin maihin (vaikka esim. uskonnon levittämiseen liittyvät retket eivät välttämättä ole positiivinen esimerkki sellaisesta...), toisten maiden pitäytyessä mieluummin "omissa oloissaan".... Ja toiset ovat hallunnet valloittaa ja hallita muita maita ja alueita, toiset eivät... Nyt tämä lähtee jo ihan eri raiteille mutta olen usein miettinyt, mikä on vaikuttanut siihen, että esimerkiksi afrikkalaiset eivät ole lähteneet tutkimus- ja valloitusretkille, mutta eurooppalaiset ovat..? Tuntuisi karulta ajatella, että tähän vaikuttaisi esimerkiksi älyllinen kapasiteetti.
Saharan eteläpuoleinen Afrikka kehittyi niin paljon Eurooppaa jäljessä, ettei siellä ollut minkään sortin kapasiteettia lähteä valloittelemaan (ei ollut laivoja eikä varsinkaan tuliaseita, ei varhaisia korkeakulttuureita kuten Kiinassa/Mesopotamiassa tai myöhemmin Kreikassa jne., ei etnistä yhtenäisyyttä joka olisi luonut vahvoja valtioita jne.) Myöhemmin teollinen vallankumous joka sai alkunsa Britanniassa ja levisi muualle Eurooppaan ja eurooppalaisten siirtokuntiin Amerikassa antoi niiiiin ylivoimaisen aseman, että muu maailma sai kyllä tuntea sen nahoissaan :)
Kiinalla sen sijaan oli suurikin potentiaali tehdä valloitusreissuja, ja Kiinalla olikin oma "Kolumbuksensa" jonka laivasto ja miehistö olivat kymmenkertaisia eurooppalaisiin reppanoihin verrattuna. Lähinnä johtuen Kiinan omasta sisäpoliittisista prioriteeteista Kiina sulkeutui juuri kriittisellä hetkellä. Tämä onkin yksi modernin historian suurimmista mitä jos-kysymyksistä: mitä jos kiinalaiset olisivat löytäneet Amerikan eurooppalaisten sijaan? Voisi olla mustat silmät ja ruskea tukka vähän useammallakin pallontallaajalla...
Korea-asiasta sen verran, että luokallani (kiinalaisessa yliopistossa) on monta korealaista opiskelijaa ja voin vahvistaa tuon sääret ja reidet näkyy - ylävartalo ei. Tunnen myös Aasiassa aina suunnatonta jalkakateutta! Kiinalaisten, korealaisten ja japanilaisten iho on niin tasaisen värinen ja jalat todella hoikat. Vaikka pyöreyttä tai jopa ylipainoa olisi, harvemmin näkyy selluliittia tai muita epäesteettisyyksiä. Minä olen taas tyypillinen suomalainen valkoisine jalkoineni (verisuonet kuultaa läpi, sheivauksesta sääriin jää punaisia pisteitä, ihon sävy kirjava kuin mikäkin, selluliittia näkyy vaikka olen hoikka, jaloissa ja reisissä pitkiä karvoja jne. Anteeksi inhorealistisesta kuvauksesta).
Tälle ei vaan voi mitään, kyse on geeneistä. Mutta harmittaa se silti :D
Mielenkiintoista. (Historian minikurssi... :D) Mutta jälleen herää kysymys, miksi Saharan eteläpuoleinen Afrikka kehittyi niin paljon Eurooppaa jäljessä..? Koska luonnonvarat eivät mahdollistaneet sitä..? Miksi Pohjois-Afrikassa kuten Egyptissä sitten oltiin kulttuurisesti (ja älyllisesti) eri tasolla, kuten nimimerkki "ei korealaisissa mitoissa" kommentissaan muistuttaa? Yksi varhaisimmista korkeakulttuureistahan on Faaraoiden Egyptissä. Egyptiläiset ovat eri, ehm, 'rotua' (vai mikä ilmaisu tässä yhteydessä on nykyään korrekti) kuin Saharan eteläpuolella asuvat afrikkalaiset, eli liittyykö asia 'rodullisiin' ominaisuuksiin..?
Ah, voisin palata koulun penkille näissä asioissa, ehkä vielä ennen eläkeikää toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja suoritan lukion historian kurssit uudestaan iltakoulussa tai menen avoimeen yliopistoon. :) Historia oli koulussa lempiaineitani mutta niin vain kaikki sellainen unohtuu jota ei aktiivisesti käsittele elämässään... :p
No, antiikin historiaa tuntevat tietävätkin että kulttuurinen keskus ja älymystö akatemioineen, joka mm. muovasi koko länsimaisen (eurooppalaisen) aatehistorian pohjan sijaitsi Pohjois-Afrikassa. Ei suinkaan Euroopassa. Että tuotu ja viety on aatteita aina ihmisten matkassa.
Kuolemiseen ja oman ruumiin hyvästelemiseen liittyviä harjoituksia löytyy myös kaikista suurista maailmanuskonnoista. Ne ovat ikivanhaa, joskin nykyisin aika vierasta ja unohdettua, meditaatioperinnettä. Eivät kuitenkaan ole uusi keksintö Etelä-Koreasta :) Ajatus toki on sama: kuoleman kohtaaminen tuo elämään syvyyttä ja perspektiiviä. Vähän samoin kuin läheltä piti - tilanteiden jälkeen voi kokea hyvin voimakkaasti ja kaikin aistein olevansa todellakin elossa.
Viittaatko Faaraoiden Egyptiin..? Vai oliko Pohjois-Afrikassa muitakin korkeakulttuureita..? Vai puhutko Lähi-Idästä kuten Mesopotamiasta?
Joo, tiedän :) Mutta Etelä-Korean "anti-itsemurha"-konsepti on mielestäni kuitenkin vähän eri juttu kuin mainitsemasi perinne. E-Koreassa ideoidulla harjoituksella on päämääränä havahduttaa ihminen haluamaan jatkaa elämäänsä ja pääsemään irti masennuksestaan, noilla vanhan perinteen ruumiin hyvästely -harjotuksilla lienee ollut päinvastainen ajatus taustalla; kuoleman hyväksyminen ja siihen lempeästi suhtautuminen.
Tätä samaa ajatusta jatkaakseni, jos tarpeeksi kauas mennään, saamme kaikki kiittää juuri afrikkalaisia löytöretkeilijöitä olemassaolostamme, homo sapiens kun on Afrikasta peräisin. ;) Ja edelleen samalla linjalla jatkaakseni nimenomaan aasialaisethan ensimmäisinä Amerikan mantereelle asettuivat. Tuo "löytäminen" kun on aika monimuotoinen käsite. Puhumattakaan tietysti löytöretkeilystä ja siihen liittyvistä lukuisista rakenteellisista arvoastelmista.
(Pahoittelut hienoisesta pilkunviilauksesta)
Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!
Heh, no joo ^_^
Totta. Nämä ovat kyllä äärettömän mielenkiintoisia asioita. Mutta voidaanko Amerikan mantereelle ensimmäisenä asettuneita (paleointiaanit) ylipäänsä kutsua 'aasialaisiksi'..? Intiaanien alkuperä on Siperiassa, joka on maantieteellisesti Aasiaa, mutta eihän venäläisiäkään ajatella aasialaisina vaikka suuri osa Venäjää on Siperiassa. (Tästä aamusta tulikin oikea Google-maraton... :D ^_^)
Tuosta monokulttuurisuudesta... Olen opiskeluaikana asunut kahden korealaisen kanssa ja tuntui, että kaikki ulkomainen/vieras/erilainen oli tosiaan suorastaan syntiä, vaikka hekin olivat muuttaneet tänne Suomeen asti opiskelemaan. Esim. japanilainen tekniikka on kuulemma ehdoton no-no ja Pohjois-Koreaa ei ole olemassakaan. Kumpikaan kämppiksistäni ei ollut ulkonäkökeskeinen (paitsi kehuivat minua kyllä kauniiksi, jos olin meikannut), mutta toki molemmat olivat hyvin pienikokoisia, vaikka ihan hyvin söivätkin, eivätkä tosiaan harrastaneet mitään liikuntaa. Molemmat kyllä siivosivat opiskelujen ohella, mikä tietysti on fyysisesti raskasta.
Paino on Aasiassa kumma juttu. Itsehän olen ollut kaikkea lievästi alipainoisesta sairaalloisen ylipainoiseen ja arvatkaapa, ketkä minua pommittivat somessa (ja myös esim. ulkomaan matkoilla) silloin, kun olin painavimmillani? No nimenomaan aasialaiset ventovieraat miehet, jotka jotenkin olivat eksyneet kuviini (ihan "normaaleihin" kuviin). Eli vaikka alipaino/suoranainen laihuus on se julkinen ihanne, niin sitten "salaa" kuitenkin se pyöreyskin kiinnostaa ja esim. Japanissa taitaakin olla isot BBW-markkinat, ellei jopa maailman isoimmat.
Minullakin oli nuorena korealaisia ystäviä opiskelijakuvioiden kautta, he eivät kyllä eristäytyneet muista kansallisuuksista vaan halusivat rakentaa yhteyksiä mm. seurakunnassa. Tiivis yhteydenpito paikkakunnalla oleviin maanmiehiin ja naisiin oli kuitenkin ykkösasia :)
Tuo oli yllättävää, että japanilainen teknologia pannassa - ymmärrän kyllä tunnetasolla sen vastenmielisyyden valloittajakansaa vastaan, mutta aika hankala sitä japanilaisten kaupallista ym. vaikutusta on täysin poissulkea :) Nythän taitaa ainakin kauneudenhoidossa taas olla OK 'vierailla' puolin ja toisin, korealaistuotteita saa ostetuksi Japanissa ja toisinpäin.
Mä luulen että ihan jo biologisesta näkökulmasta pyöreys varmasti viehättääkin miehiä, sillä muodokkuushan yhdistetään hedelmällisyyteen. Ihan lisääntymisen näkökulmasta hedelmällisemmän näköisten naaraiden pitäisi "kaiken järjen mukaan" viehättää uroksia enemmän kuin laihojen. Eli vaikka laihuus on jostain syystä tällä hetkellä monessa kulttuurissa kauneusihanne, kuvittelisin pyöreyden kuitenkin olevan pohjimmiltaan, puhtaasti "vaistonvaraisesti" viehättävä ominaisuus.
Vielä tuo yleinen paine menestyä ja onnistua, tiettyjen raamien sisällä.
Sama koskee Japania, Kiinaa ja miksei myös vaikkapa Thaimaata (tai kiinankielisiä kulttuureja / yhteisöjä Singaporessa, Macaulla, Malesiassa etc..)
Usein monet ihailevat ääneen aasialaisia ihmelapsia musiikin jne alueella. Toki ahkeruus ja erityislahjakkuuden tukeminen ovat hyviä asioita, ja niihin yhteiskunnankin menestys perustuu.. mutta monella lapsella on niin tiukka aikataulu ja lukujärjestys, ettei siinä enää ole tilaa olla lapsi ja leikkiä. ...
Japanissa jo lapsetkin ovat tehneet itsemurhia epäonnistuttuaan vaikka jossain konservatorion pääsykokeessa .. kasvojen menetys ja perheen pettymys ovat suuria asioita. Siksi aasialaisia ihmesuorittajia ei mielestäni ole syytä holtittomasti ihailla.
Japanissa ainakin (en ole varma muusta Aasiasta) on vahvana häpeän-kulttuuri joka varmasti antaa oman osansa itsemurhalukuihin ja sitten on vielä harakiri, joka on muinoin ollut kunniallinen tapa samuraille lähteä tästä maailmasta.
Myös Etelä-Koreassa, aika karulta todella kuulostaa että jo 10-vuotiaiden joukossa itsemurha on maassa yleisin kuolinsyy :'-(
En vain kyllä kerta kaikkiaan ymmärrä sitä opiskelulle omistautumisen odotusta Etelä-Koreassa... Ellayna kertoi etteivät 15-tuntisiksi venyvät koulupäivät ole lainkaan harvinaisia. Itse oppitunnit eivät kestä niin pitkään mutta opiskelu jatkuu virallisen koulupäivän jälkeen vapaaehtoisilla kursseilla tai itsenäisesti pänttäämällä koulun kirjastoissa, opintoryhmissä jne.
Ellayna kertoi mm. itsensä kadulla tuleen sytyttäneestä 10-vuotiaasta joka oli jättänyt jälkeensä kirjeen epäonnistumisesta ja vanhempiensa pettämisestä. Kysyin, eivätkö maan terveysviranomaiset tee mitään vaikka tilanne on näin hälyttävä. Ellayna sanoi, ettei terveydenhoidon toimenpiteillä ole vaikutusta koska paine tulee kotoa, eikä terveydenhuolto pysty vaikuttamaan vanhempien asenteeseen vaikka yrittäisikin puuttua yksittäisiin tilanteisiin. Minusta tämä kuulosti heppoiselta selitykseltä enkä ihan usko sitä sellaisenaan, sillä ovathan vanhemmatkin joskus olleet lapsia ja kokeneet saman ikävän paineen, miksi heitä olisi mahdoton saada ymmärtämään överiksi vedetyn opintomenestyksen tavoittelun järkyttävät vaikutukset nuorten terveyteen..? Lukevatko he ihan tyynenä uutisia ja tilastoja henkensä riistäneistä nuorista ja ajattelevat, että "Ei tämä koske juuri MEIDÄN lapsia"? >:-( Aihe sai minussa aikaan niin voimakkaan reaktion että tulen edelleen vihaiseksi ja koen hirveää hämmennystä ja epäymmärrystä kun ajattelenkin sitä. En jotenkin vain pysty uskomaan, että minkään maan terveydenhuolto katsoisi vierestä yrittämättä puuttua näin järkyttävään ilmiöön. Kyllä, Ellayna on varmasti oikeassa siinä että kenenkään terveydenhoitajatädin on lähes mahdoton muuttaa vanhempien asennetta yksittäistapauksissa, kun menestyksen odotukset ja vaatimukset ovat asia joka porautuu syvälle maan kulttuuriin. Se, mikä pitäisi pitkällä tähtäimellä muuttaa, on koko asenne ylipäänsä. En suostu uskomaan, etteikö asialle haluttaisi tehdä jotain valtiollisella tasolla.
>:-(
Apua, tulen niin vihaiseksi että ehkä parempi etten jatka tämän ruotimista. Maailmassa on niin paljon nyrjähtänyttä joita en pysty ymmärtämään...
Kiinnostava postaus! Voisko tohon itsensä ja muiden ulkonäön ja painon kontrollointiin liittyä se, että Etelä-Korea on konservatiivinen ja konformistinen yhteiskunta, jossa elämässä "onnistuminen" on määritelty aika ahtaasti? Ja siitä sitten seuraa väistämättä epäonnistumisen tunteita, muiden kyttäämistä ja elämänhallinnan tunteen hakemista esim. laihduttamalla?
En osaa sanoa, korealaiseen kulttuuriin syvemmin perehtynättömänä, mutta voi varmasti olla mahdollista.
Teinien keskuudessahan tuo pukeutuminen ja hiukset on Suomessakin hyvin tarkkaa ja halutaan näyttää samalta kuin muut. Asun yläasteen vieressä ja joka aamu töihin mennessä näkee sellaisen kloonilauman koulun edustalla.
Yeensä yläasteen jälkeen alkaa näky enemmän eri tyylejä, eikä massaan kuuumista pidetä niin tärkeänä. Toki moni haluaa kuulua johonkin lokeroon ja tuoda tätä esille ulkonäön avulla, mutta näitä lokeroita on paljon enemmän kuin teinien keskuudessa.
Tuo ainainen laihuuden tavoittelu on tosi surullista, onneksi se ei ole täällä ollenkaan tuolla tasolla kuin Koreassa.
Totta kai, halu näyttää samalta kuin muut on tuossa iässä yleistä monessakin maassa ja kulttuurissa eikä liity sinällään kulttuuriin vaan psykologiaan, murrosikään kuuluu epävarmuus ja oman identiteetin etsiminen. Epävarmuus johtaa haluun olla erottumatta joukosta, tuntuu varmemmalta olla "niinkuin muutkin". Etelä-Koreassa ilmiö ei kuitenkaan rajoitu vain teineihin ja opiskelijaikäisiin vaan (nuoret) aikuisetkin haluavat näyttää samalta kuin muut.
Olipas todella mielenkiintoinen postaus ja aivan uusia näkökulmia itselleni tästä maasta. Ihonhoidon tiesinkin jo olevan heille ultimaattisen tärkeää mutta kuulostaa todella järkyttävältä nämä postauksessa kuvailemasi asiat. Ilmeisesti fitness-buumi ei ole missään vaiheessa rantautunut Koreaan.
Ei ole, urheilullisuus ei ole trendi ja salilla tai jumpissa käynti on pienen joukon niche-harrastus. Fitness-vartalo ei kuulu yleiseen ihanteeseen. Ellayna vitsaili minulle, että jos näen jonkun lenkillä Namsan-kukkulan poluilla, se ei taatusti ole korealainen vaan turisti.
Laihuuden tavoittelu taitaa valitettavasti olla aika kaakkois-aasialainen ilmiö, eikä pelkästään korealainen. :-/ Mutta esimerkiks Naomi Watanabe edustaa body positivity-meininkiä (ja on muuten ihana!): https://www.washingtonpost.com/world/asia_pacific/in-super-skinny-japannaomi-watanabe-is-chubby-and-proud/2017/02/07/692023a1-7cd2-46fd-8e78-f25fa711d214_story.html
?❤ Naomi!
Olipa todella pysäyttävä juttu. Kiitos että kerroit kokemuksestasi ja toit asiaa tietoisuuteen!
YouTubessa on useita englanninkielisiä dokumentteja, joissa käsitellään esim. Etelä-Korean kauneusihanteita ja plastikkakirurgiaa. Jos kirjoittaa hakuun "Plastic Surgery: South Korea - 101 East" löytyy dokumentti, jossa käsitellään näiden lisäksi myös alan ongelmia (yritysten kilpailu on kovaa ja jotkut hankkivat asiakkaita ostetuilla valheellisilla arvosteluilla, epäpäteviä lääkäreitä, pieleenmenneitä leikkauksia ym.) Suosittelen katsomaan, on mielenkiintoinen.
Linkitän tähän Vicen mini-dokkarin (14 min), joka käsittelee Etelän-Korean korkeita itsemurhalukuja ja seuraa pelastustiimiä, jonka tehtävänä on pelastaa sillaltahyppääjät. Tuolla jokeen hyppää vuosittain niin paljon ihmisiä, että heillä pitää olla tällainen.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=5jYBWBlEd0U&w=560&h=315%5D
Juteltiinkin Ellaynan kanssa mm. tästä sillaltahyppäys-"epidemiasta", niin surullista :( Ellayna puhui myös Werther-ilmiöstä (taas asioita ja termejä joista en ollut kuullutkaan) eli itsemurhasta, joka toteutetaan julkisuudesta kopioidulla tavalla. Uutisoidut itsemurhat siis "inspiroivat" toisia riistämään henkensä samaan tyyliin :( :( :( Tämän tyyppinen itsemurha on kuulema Koreassa yleinen.
Täytyy ehdottomasti katsoa kummatkin vinkkaamasi dokumentit, kiitos paljon vinkeistä ja linkistä.
(...on kyllä kamala aihe käsitellä blogissa... :/)
Niinpä, tuossakin dokumentissa mainitaan tämä julkkisten itsemurhien vaikutus itsemurhalukuihin. Tietysti kenen tahansa muunkin uutisoitu itsemurha voi lisätä itsemurhia hetkellisesti. Euroopassa ja monessa muussakin paikassahan on juuri tämän ilmiön takia medialle ohjeistuksia, miten itsemurhia kannattaa käsitellä mediassa. (Niin kuin tuossa laittamassasi Wikipedia-artikkelissa mainittiinkin.) Vähän off-topic, mutta Ylen artikkelin asiasta: "Itsemurhasta uutisoiminen on kuolemanvaarallista" https://yle.fi/uutiset/3-9402416. En sitten tiedä onko Etelä-Koreassa jo tuollaiset ohjeistukset.
Varmasti myös konservatiivinen ja asenteiltaan tiukka yhteiskunta vaikuttaa itsemurhien määrään, valtavan työpaineen ja kilpailun lisäksi. Etelä-Koreassahan esim. yksinhuoltajaäidit ovat hankalassa asemassa. Heitä saatetaan halveksua avoimesti ja he voivat menettää työpaikkansa tai asuntonsa, jos työnantaja/vuokranantaja saa tietää, että he ovat yksinhuoltajia. Vain alle 2 % korealaisista lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. Tässä pari otetta yhdestä artikkelista:
"Job-seekers in South Korea are often asked their family status, which can penalize single parents, and children of single parents are often stigmatized, even into adulthood. (--) Single mothers are seen as unchaste, as not conforming to social norms. Single fathers are viewed with even more social stigma, because of the patriarchal culture.”
https://www.reuters.com/article/us-southkorea-economy-policy-familyplann/conservative-south-korea-backs-unwed-couples-single-parents-to-lift-birth-rate-idUSKBN0TZ03I20151216
Tämä on vanhemmasta artikkelista (2009), mutta on varmaan vielä aika paikkansapitävä.
"Unwed mothers often lie about their marital status for fear they will be evicted by landlords and their children ostracized at school. Only about a quarter of South Koreans are willing to have a close relationship with an unwed mother as a coworker or neighbor, according to a recent survey by the government-financed Korean Women’s Development Institute."
http://www.nytimes.com/2009/10/08/world/asia/08mothers.html
Sen verran tuohon painojuttuun on sanottava, että Aasialaiselle perimälle on geneettisistä syistä vaarallisempaa olla ylipainoinen, koska riskit liitännäissairauksien puhkeamiseen ovat paljon suuremmat kuin mitä esimerkiksi meillä (suomeksi siis, vaikkapa sydänkohtauksen tai diabeteksen riski on huomattavasti isompi samanpituisella ja -painoisella aasialaisella kuin länkkärillä). En tiedä kuinka paljon se liittyy näihin hoikkuusihanteisiin, mutta yli on silti menty niin että heilahtaa. Unohdetaan että normaalipainoinen on oikein hyvä vaihtoehto, ei tarvitse karata sinne toiseen ääripäähän. Esimerkiksi Japanissa on ilmeisesti tavallista että terveystarkastuksissa kouluissa ja työpaikalla saatetaan huomauttaa aika nopeasti jos paino alkaa nousta yhtään - ja ilmeisesti sama pätee myös raskaana oleviin naisiin. Joku kilomäärä sallitaan painonnousua, mutta sen jälkeen alkaa saada sapiskaa :/
Onpa jännä juttu, taas sai oppia uutta.
Käsittääkseni jos jossain asiassa "epäonnistuu" se ei leimaa vain yksilöä, vaan koko perheen. Omasta mokasta kuulee huomautteluja vanhemmat ja sisarukset ja tädit ja sedät. Mutta monissa maissa perheen kontrolli yksilöön on aika vahva, eikä jengi silti hypi silloilta. Tuolla päin Aasiaa hommaan liittyy selvästi valtava näyttämisen tarve. Mielenkiintoista mistä tuollainen erityispiirre kulttuuriin on tullut. Jostainhan se on saanut alkunsa!
Ilmeisesti itsemurha ei Aasiassa (Japani, Korea, Kiina...) ole perinteisesti ollut synti, vaan jopa kunnialliseksi mielletty ulospääsytie vaikeassa tilanteessa
Itse olen tutustunut Korealaiseen kulttuuriin lähinnä kpopin kautta, ja juurikin esimerkiksi tuo laihuuden ihannointi on siellä koko ajan esillä (dieettiä vuoden ympäri). Sen lisäksi monilla artisteilla on paineita olla sekä laihoja että lihaksikkaita ja muutenkin täydellisiä.
Julkkisten vaatetyyli ja kampaukset ovat myös paljon räväkämpiä kuin mitä katukuvan tavallisilla kansalaisilla. Heidän painoaan siis seurataan tarkasti mutta muuten idoleiden vaatetusta tai tyyliä ei näköjään uskalleta kopioida, vaan pitäydytään samassa massassa kuin muutkin. Näitä on mielenkiintoista pohtia :)
Kiitos antoisista postauksista! Karkkipäivää tullut seurattua jo monta vuotta, mutta nyt oli viimein aika ruveta kommentoimaan :)
Saman huomioin tein itsekin, jännä juttu.
Kiitos lukijuudesta ^_^ <3 Aina on hauskaa jos/kun joku pitkään hiljaa seurannut saa kimmokkeen jättää kommentin. :) Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja toivottavasti viihdyt lukijana tulevaisuudessakin :)
Ai kauhia, mä olisin ihan kauhea punkero tuolla :D 157cm/67kg... Toi taitaa ihan länsimaisillakin standardeilla olla ylipainon puolella, mutta asialle ei nyt voi mitään opiskelijaruokavalion takia. Ehkä ensi vuonna sitten.
Toisaalta, itseäni ei enää ihan kauheasti häiritse tuo oma painonnousuni, vaikka tiedän että sitä on muutama kilo liikaa. Niin kauan kun itsellä on hyvä olla eikä terveys reistaa, niin se vaa'an lukema on vain numero, ei se kerro ihmisestä itsestään mitään.
Aasialainen kulttuuri on kyllä todella mielenkiintoinen, ainakin näin länsimaisesta näkökulmasta. Eteenkin kunniakäsite on paljon suuremmassa arvossa kuin länsimaissa, mielestäni. Ehkä painonnousua pidetään jonkunlaisena itsekurin puutoksena ja täten häpeällisenä asiana?
Juuri näin - vaikka tietysti sairaalloinen ylipaino on jotain jota ei mieluusti suosittele elämäntyyliksi kenellekään. Tärkeintä on viihtyä itsessään, näin minä sen ajattelen <3
Sinut "tuntevana" (heh, voiko näin sanoa kun ollaan kuitenkin tavattu ^_^) olen nähnyt vartalosi kurvikkaan naisellisena, en punkerona... :D Aasialaiset olkoot mitä mieltä ovat.
Aaws, tulipas hyvä mieli tästä vastauksesta :) Kiitos päiväni piristämisestä ^_^
Tuo ulkonäkökulttuuri on todella surullinen ja Korean ja Japanin itsemurhaluvut todella huolestuttavia. Tuohon painoon kommentoisin kuitenkin vielä, että aasiassa etenkin terveydenhuollon ja työelämän vaatimukset painoon liittyen ovat ensisijaisesti terveydelliset. Vaikka itsekin kärsin ulkonäköpaineista jatkuvasti enkä pidä laihuuden ihannointia terveenä, on pakko myöntää, että länsimaissa ylipaino on jo normi ja olemme alkaneet hyväksyä sen. Eivät suomalaisetkaan olleet tämän kokoisia vielä muutama vuosikymmen sitten. Valitettavasti paino vain on ulospäin näkyvä mittari sen sijaan, että arvioisimme terveyttä joidenkin näkymättömien ominaisuuksien mukaan.
Hyvää pohdintaa. Ei millään lailla helppo tai yksinkertainen juttu tämä painon arviointi ja siihen suhtautuminen... Toisaalta body positive -aate on erittäin hyvä juttu ja oikeasti, terveys on yhtä lailla psyykkistä kuin fyysistä ("hyvä olo itsensä ja ylipainonsa kanssa" vs. "ahdistuneet ajatukset omaan painoon liittyen, jatkuva laihdutus" - ensimmäinen tilanne voi olla kokonaiskuvaltaan jolle kulle paljon terveempi kuin jälkimmäinen). Elintapojen ja teollisuuden muutokset (arjen fyysinen epäkuormittavuus, jalostetun roskaruoan dominanssi, ylipäänsä epäfyysisen, nopeita ratkaisuja tarjoavan elämäntyylin promootio) ovat vaikuttaneet ihmisten painoon tavalla, joka tekee painon hallinnasta paljon haastavampaa kuin vaikka 100 vuotta sitten, eikä se ole lainkaan niin helppo juttu kuin jotkut (hoikat) saattavat haluta ajatella ("Itsekuria vaan, syö vähemmän kuin kulutat"). Kun ihmisen elämä on muuttunut sellaiseksi, ettei välttämättä tarvitse tehdä mitään (fyysistä) selvitäkseen, ja tarjolla oleva ravintokaan ei vaadi muuta kuin ehkä mikrouunin päälle laittamisen, niin tulos on se mitä Suomessakin, mutta etenkin Yhdysvalloissa, voimme nyt tarkastella.
(...nyt lähti rönsyt vähän muualle kuin Koreaan....)
Samaa mieltä kuin Molla - ylipainon normalisointi ja jopa 'romantisointi' ei tee sen seurauksista vähemmän vakavia. Kukaan ei aina edeltäpäin tiedä kroppansa reaktioista: joku voi elää terveenä reippaallakin vaakalukemalla, jonkun toisen kohdalla terveysongelmat puhkeavat pienestäkin ylipainosta..
Omalla kohdalla huomasin, että terveyshaittoja tuli jo muutamasta kilosta - vaikka en edes ollut standardien mukaan pullea, omassa olotilassa sen huomasi ja sitten tuli jo haasteita...
Nyt taas hoikassa olemuksessa fiilis ja jaksaminen on aivan eri.
Joku toinen taas saattaa voida paremmin rotevana, kyse on kehon perusrakenteesta ja sen optimaalisesta aineenvaihdunnasta.
Asiaa.
Sen verran on sanottava tuohon body positivity-aatteeseen liittyen, että sekin on omalta osaltaan ongelmallinen. Siihen kun voivat ottaa usein osaa vain ne, joilla on sitä ylipainoa, mutta koitapa vaikka instagramissa tägätä kuviasi #bodypositivity-tunnisteella jos olet hoikka, niin saatat saada aika kipakkaa palautetta (ei toki koske kaikkia, mutta jos on vähänkään tunnetumpi henkilö, niin...) Yllättäen laihalla tai edes normaalipainoisella ei välttämättä olekaan "oikeutta" olla ylpeä tai pitää siitä miltä näyttää.
Taidat (ikävä kyllä) olla oikeassa.... Tämänhän olen itsekin saanut joskus kokea kun olen blogissa kirjoittanut, millaisessa painossa (joka todellakin on normaali) itse viihdyn. Osan mielestä normaalipainoisen pyrkimykset hyvän olon optimointiin esimerkiksi liikunnan ja ravintovalintojen kautta, tai ainakin näiden tavoitteiden julkituominen, on myös paheksuttavaa, miksipä optimoida mitään jos/kun on jo normaalipainossa..? Ilmeisesti osan mielestä hyvinvointi ja terveys on yhtä kuin paino, ja kun se on ok, miksi viilailla mitään?
Nyt ei liity enää tähän aiheeseen, mutta oli pakko kirjoittaa, kun tämä osui silmään. Eli luin Katja Kokon blogia, ja siellä oli juttua JMO:n hiustenhoitotuotteista ja kvateista. :) Tämä ainesosa, jonka olen oppinut tuntemaan Karkkipäivän kautta, ja jota on käyttämässäni JMO Sitrus ja Neroli hoitsikassa. Tässä tuo kohta:
"Ominaisuudet, mitä suurin osa meistä kuluttajista hoitoaineelta haluaa ovat a) hiusten kosteutus ja siloittaminen ja b) hiusten selvittäminen. Nämä ominaisuudet on miltei mahdotonta saavuttaa 100 % luonnollisilla aineilla. Joka ikisessä aidosti em. kriteerit täyttävässä luonnonkosmetiikkamerkin hoitoaineessa on kvatteja, jotka siloittavat ja selvittävät hiuksia. Aiemmin kvatteja ei sallittu luonnonkosmetiikassa lainkaan, koska ne ovat synteettisiä aineita ja niitä sisältävät hoitoaineet jäivätkin ilman sertifikaattia.
Pikkuhiljaa raaka-aineiden kehitys ja sertifikaatit ovat kuitenkin muuttuneet ja tänä päivänä kaksi luonnollisista aineista johdettua ns. green chemistryn mukaan valmistettua kvattia on sallittu COSMOS- ja Ecocert-sertifikaateilla tietyin rajoituksin: niitä saa käyttää vain hiustenhoitotuotteissa. Näitä aineita ovat Guar Hydroxypropyltrimonium Chloride ja Distearoylethyl Dimonium Chloride, joista ensimmäistä löytyy John Mastersin tuotteista."
Tuskin tässä on sinulle mitään uutta, mutta ajatuksena erikoinen juttu, että tietty aine sallitaan kunhan sitä käytetään vain tietynlaisissa tuotteissa. :) Eipä siis minua haittaa, sillä tämä hoitoaine vaan toimii, mutta nyt se on siis virallisestikin luonnonkosmetiikkaa.
No niin, nyt ehdin tämänkin ajatuksella lukea :) (Olemme kotiutuneet Kreikasta Suomeen.) Tosi mielenkiintoista, ja mahtavaa, että Katja oli saanut tähän kaiveltua näinkin selkeän vastauksen. Itsekin olen kvateista usein kysellyt luonnonkosmetiikan valmistajilta mutta kukaan ei ole osannut (tai vaivautunut, ehkäpä paremmin...) antaa minulle seikkaperäisempää vastausta kuin sen, että kvattien valmistukseen menee niin paljon energiaa (koska ovat niin modifioituja), etteivät ne ole kovin ympäristöystävällisiä --> minkä vuoksi ne eivät ole kaikkien sertifointitahojen sallimia. Tuotakaan en ollut ennen kuullut, että niitä saa käyttää vain hiustenhoitotuotteissa. Toisaalta, se käy järkeen, sillä niiden ominaisuudet hyödyttävät parhaiten juuri hiustenhoidossa. Ihovoiteistahan saa silottavia ja pehmentäviä muillakin, ympäristöystävällisemmillä ainesosilla.
En ole Kreikan matkaohjelman takia ehtinyt juurikaan blogin äärelle. Palaan kommentteihin kun olen taas Suomessa ja on paremmin aikaa.
Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus!