Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut "kreivin aikaan" - 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni - eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

[vimeo 107438699 w=680 h=383]

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno"silta" kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) "vain 7 luokkaa", ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia... Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän...

[vimeo 107445182 w=680 h=383]

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. "Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita". Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.

Minulla on tällä kertaa melkein luksusbudjetti viime vuoteen verrattuna. Ja piti olla vieläkin enemmän. Palataan siihen kohta.

Kuvituksena Fira, Santorini.

Viime syksynä päiväkohtainen budjettini oli 38 euroa. Tähän summaan kuului kaikki; majoitus, ruoka, laiva- ja bussimatkat. Kun vuokrahuone maksaa 20 euroa yöltä, jäi yleiseksi liikkumavaraksi päivittäin 18 euroa. Sillä ei ihan hurjasti juhlita tai syödä ravintolassa, ei edes edullisessa tavernassa.

Muistan kuinka kävelin Karpathoksella Pigadian rantakatua ja katselin hieman haikeana grillatun kalansa ja munakoisojensa ääressä istuvia ihmisiä, ja palasin sitten domatialle avaamaan tonnikalapurkin tai säilykemustekalaa. Ajattelin, ”Ensi syksyn reissulle säästän paremman budjetin, alan säästää jo talvella.”

No. Enhän mä sitten mitään säästänyt. Tai säästin, joo – mutta miehen syntymäpäivälahjaan. Sitten tulikin kesä, ja ajattelin, ”Hienoa! Säästän kesätyöpalkkani Kreikkaa varten!”

Mutta sitten päätimme lähteä lomalla miehen kanssa Ranskaan.

Arvaatte miten siinä kävi.

Ranskan matka nieli koko kesäpalkkani – ja jätti vielä velkaa luotolle. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä aiheesta pitkän monologin, niin kiinnostavaa minusta on pohtia kahden eri ihmisen matkataloutta. Hieman sitä jo sivusinkin heinäkuun ”Kun kaksi eri mieltä matkustaa” –postauksessa.

En haluaisi vaihtaa Ranskan matkaa pois, en missään nimessä. Se oli aivan mahtava reissu. Tokihan minusta on kivaa välillä matkustaa eri tyyliin kuin omani, ja on tietysti otettava huomioon Ranskan hintatasokin joka on jotain ihan muuta kuin Kreikan. Silti – on myönnettävä että kirpaisi aika lailla kun laskin yhteen oman osuuteni reissun kuluista. Sillä summalla olisin matkustellut Kreikassa suhteellisen huolettomasti kaksi kuukautta..!

Noniin. Bueno. Ranska tuli ja meni, ja nyt oltiin sitten lähdössä viettämään jälleen yhtä Excel-taulukon ohjaamaa syksyä Kreikan saarille.

Mutta. Vaikka en kesätilin mahdollistamaa vapautta matkalle saanutkaan, on budjettini silti huomattavasti parempi kuin viime syksynä.

Minulla on käytössä päivittäin 55 euroa.

Se on vain 17 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta 17 euroa täällä on PALJON! Majoituksen jälkeen jää ruokailuun, laivoihin ja muihin mahdollisiin aktiviteetteihin 35 euroa per päivä. Se tuntuu ihan mielettömältä luksukselta, ja antaa mahdollisuuden syödä ulkona vaikka joka päivä. Laivalippuahan ei tarvitse ostaa päivittäin, ja syömällä pari säilykepurkkiateriaa tavernan sijaan saa seuraavan laivalipun hinnan laitettua sivuun.

Kreikassa 15 eurolla saa jo kolmekin ruokalajia ja viinilasin. Ja minkä määrän ruokaa… Voi kuulkaa, minulla jo sormet syyhyää että pääsen kirjoittamaan tulevaa Kreikan maut -ruokapostausta.

Nyt on neljä viikkoa reissua takana ja budjetti on pysynyt hyvin kasassa, vielä ollaan plussan puolella. Seuraan tilannetta joka päivä Excelissä. Mutu-tuntumalla matkustus talouden suhteen on minulle ihan utopiaa.

Viime tai toissasyksyn reissulla muistan saaneeni lukijalta hämmästyneen kysymyksen koskien shoppailua. ”Etkö halua ostaa sieltä mitään? Eikö sun tee yhtään mieli shoppailla?”

Rehellisesti: ei. Eikä budjetti (tai käsimatkatavaralla matkustus) anna siihen mahdollisuuttakaan. Ei minua juuri kiinnosta muuta ostaa kuin kosmetiikkaa - myönnän että nuo himskatin halvat Korresit vetävät aika pätevästi puoleensa. Mutta en myöskään ahdistu siitä, että en osta niitä. Tai muutakaan. Shoppailu ei ole koskaan kuulunut ajanvietteisiini, ei matkustaessa tai kotonakaan.

Teininä piti aina ostaa lomakohteesta se iänikuinen T-paita kohteen logolla (I <3 Korfu!) tai joku värikäs jääkaappimagneetti… No, ne oli niitä aikoja. Tärkeintä on itse kohteessa olo. Ja jos kohteessa vielä on varaa istua ravintolan pöytään ja saada hyvää ruokaa, onnellani ei ole rajoja.

Ai niin.

Aloin tässä kirjoittaessani miettiä.

Entä jos Ranskaa ei olisi tapahtunutkaan, entä jos minulla olisikin täällä nyt se huikea budjetti? Mitä minä sillä ylimääräisellä rahalla itse asiassa tekisin?

Yöpyisinkö hotelleissa vuokrahuoneiden sijaan? Söisinkö fine dining –paikoissa? Olisinko ottanut isomman matkalaukun ja ostanut sen täyteen Korresin hiusvärejä?

Jälkimmäinen saattaisi olla mahdollista. ;) Mutta hotellit… Ei, en vaihtaisi domatiaa hotelliin. Useimmat hotellit eivät tarjoa minulle sellaisia elämyksiä joista haluaisin maksaa. Tähtiravintolat? Njoo, ehkäpä silloin tällöin voisi sellaisessa pistäytyä. Mutta fine dining on minulle makuelämyksen lisäksi yhtä paljon sosiaalinen elämys. Yksin reissatessa syön mieluummin yksinkertaisemmissa paikoissa.

Hmm. Loppujen lopuksi en taitaisi kovin kummoisesti irrotella suuremmalla budjetilla. Antaahan se vapautta kun voi tarvittaessa mennä kalliimmalla katamaraanilla tai valita arvokkaamman vuokrahuoneen, mutta… Kyllä mä luulen että minun kaltaiseni matkailijan olisi jopa aika vaikea saada 80-100 euroa palamaan päivässä – ainakin Kreikan hintatasoisessa paikassa. Tämä 55 euroa on aika sopiva. Tunnen, että voin tehdä kaikkea mitä haluan. Ja ne tölkkiateriatkin kämpillä kuuluu asiaan! ;)

Millainen budjetti teillä yleensä on matkalla?

Alan olla yhä häkeltyneempi Karkkipäivän lukijoiden levittyneisyydestä universumissa. Minne tahansa menen, siellä tuntuu olevan lukija. :)

Voitteko kuvitella, että minut on jo tälläkin matkalla bongannut yksi lukija Ateenan Henkkamaukalla. Siis 4 miljoonan ihmisen kaupungissa, 3000 kilometrin päässä Suomesta, joku lukija sattuu samaan aikaan Hennesille kuin minä..! Kyllä siinä vähän hämmentyy maailman pienuudesta.

Olin alustavien suunnitelmieni mukaan menossa Sporadien jälkeen Koillis-Egean saarille.

Mutta nyt olenkin Santorinilla.

Sain nimittäin tänne kutsun Karkkipäivän lukijalta. :)

Lukijani Outi on Santorinilla kirjoittajakurssilla, ja keksi hetken mielijohteesta tarjota minulle kattoa pään päälle jos sattuisin olemaan Kykladeilla samoihin aikoihin. Koin kutsun mitä erinomaisimpana syynä muuttaa suunnitelmaa. :) Outi vaikutti niin kiinnostavalta ihmiseltä. Ylipäänsä tilaisuus päästä surffaamaan lukijan sohvalle kesken saarihyppelyni tuntui niin hauskalta ja odottamattomalta "seikkailulta" että ei muuta kuin lippu Santorinille!

Olen tosi iloinen että tulin. Meillä on ollut oikein mukavat kaksi päivää ja Outin seura toi piristävää vaihtelua viime viikkoina yksin viettämiini päiviin. Olemme "kälätttäneet" niin paljon että Outilla varmaan korvat soivat vielä kotonakin ja minä sain täydennettyä sosiaalisuus-varastoni pitkälle ensi viikkoon! ^_^

Ja Santorinihan nyt on yhtä huikea kuin viimeksikin.

Auringonnousu Kamarissa.

Auringonlaskun värejä Firassa.

* * *

Lopuksi varaan oikeuden jakaa tarpeettoman ja informaatioköyhän kynsilakka-ilostuksen. :) Tätä varten blogit onneksi ovat alunperin syntyneetkin! ^_^

Ette tiedä miten erilaisen merkityksen kosmetiikka saa kun olet siitä eristyksissä...! Tai ainakin eristyksissä normaalielämäsi kosmetiikkamaailmasta. Kotona hukun kosmetiikkaan. Kynsilakan valintaan voi mennä kaksi päivää kun selaan sävykarttojani ja yritän päättää ottaisinko tällä kertaa siniseen taittavan vai marjapuuron sävyisen liilan, vai kenties kultaan shiftaavan. Vai lakkaisinko nyt kuitenkin vihreällä... Lakkoja on niin paljon että yksilöt katoavat massaan.

Ja täällä..! Kyllästyin nopeasti nuden väriseen, ainoaan matkakynsilakkaani ja päätin ostaa pienen värikimaran. Koin suunnatonta riemua pähkäillessäni Ateenan Hondos Centerissä mitä sävyjä ostaisin. Ja nyt olen niin innoissani kolmesta uudesta lakastani. :) Samaan tyyliin kuin olin teininä innoissani jokaisesta uudesta lakasta. Ne eivät kadonneet massaan.

Valinta kohdistui tietysti budjetin puitteissa niihin halvimpiin, ja Kreikassa halvin merkki on (käsittääkseni saksalainen) Essence. Merkki on minulle entuudestaan tuttu ulkomaan reissuilta ja olen aiemmin ostanut Essenceltä mm. hyvän geelilainerin. Tuotteet maksavat alkaen 1,30€.

Ostoskoriin päätyivät siniseen ja kevyesti turkoosiin shiftaava violetti, kimaltava vedenvihreä ja ahhhhh niin ihana henkäyksen verran pinkkinä hohteleva pastelliliila. Suosikki-liilani MACin Beautiful Iris -luomivärin kaksonen. <3

Essencen kynsilakat maksavat 1,99€.

Liila on vain niin täydellinen..! <3 Toivottavasti saan nämä jotenkin mahtumaan litran kosmetiikkapussiini niin saan ne mukaan Suomeen.

Tänä aamuna satoi. Siksi vesipisarat kynsillä.

Mun kynnet alkaa jo näyttää joltain...! :) :)

(Säästäkää kommenttinne eripituisuudesta, kuuluu asiaan! ^_^)

*

Huomenna suuntaan saarelle, jonne olen halunnut päästä jo todella pitkään. Sen Choraa kuvaillaan oppaassani vastustamattomasti näin; "The town of five squares, free of traffic and sitting atop a spectacular cliff, arguably the most beautiful inland island capital".

Saa nähdä voinko huomenna allekirjoittaa tuon väitteen...! :) Mahanpohjaa kutkuttaa joka kerta kun pääsen uudelle saarelle. Koskaan ei voi minkään opaskirjankaan tai netin kuvien perusteella päätellä, millainen persoona siellä odottaa. Saarilla on taipumus yllättää jollain tavoin  joka kerta. :)

Skyros. Jylhä saari massaturismin ulottumattomissa. Hiekkarantoja, vuoristoa, villejä hevosia (saarella elää uhanalainen Skyroksen hevonen) ja yksi tunnelmaltaan alkuperäisimpiä Kreikan saarten kyliä. Mitä suositeltavin kohde heille, jotka etsivät sitä hieman autenttisempaa Kreikkaa matkamuistomyymälöiden ja skandinaviaa huutelevien tavernaisäntien tuolla puolen.

Skyros on itäisin ja kaukaisin Sporadien saariryhmästä. Vaikka palvelut ja infrastruktuuri saarella ovat kehittyneitä, se on säilynyt suhteellisen vapaana turismista – kreikkalaisia lomailijoita lukuun ottamatta. Elokuussa paikka on täyteen ahdettu halvoilla lennoilla Ateenasta saapuvia maanmiehiä.

Laivoilla yhteydet ovat heikommat, mikä osaltaan selittää Skyroksen matalaa matkailullista profiilia. Saarelle pääsee vuoden ympäri Kymin satamasta Evialta (1 h 45 min + bussi Ateenasta Kymiin 3 h) tai kesäkaudella kolmesti viikossa Skopelokselta ja Alonnisokselta (5,5 – 6 h). Skyros ja Sporadit ylipäänsä on hieman hankala yhdistää laajempaan Kreikan saarihyppelyyn, sillä niiltä ei ole yhteyksiä muille saarille.

Itse nappasin sesongin viimeisen Alonnisokselta kulkevan laivan Skyrokselle.

Skyros Town eli Chora sijaitsee sisämaassa korkealla kukkulalla. (Melkein kaikkia vanhoja pääasutuskeskuksia saarilla kutsutaan nimellä Chora, se siis viittaa aina ”pääkylään”. ) Laivat saapuvat Linarian satamaan saaren lounais-rannikolla. Saaren ainoa bussiyhteys kulkee Linarian ja Choran välillä.

Suurin osa Skyroksen majoituspalveluista sijaitsee Moloksen ja Magazian ranta-alueella Choran alapuolella.

Choraan johtaa yksi ainoa tie (autoliikenteelle), sekä kaksi hengästyttävästi kukkulan rinnettä kiipeävää, kivettyä portaikkoa. Autotie tekee pidemmän mutkan, porras”polkuja” pitkin pääsee rannalta Choraan 20-30 minuutissa.

Skyroksen Chora on saari-standardeissa suuri kylä; siellä asuu runsaat 2000 henkeä saaren 3000 asukkaasta. Esimerkiksi Kassoksen pikkuiseen Fry’hyn verrattuna Skyros Town on varsinainen city. Siksi koinkin niin suuren hämmästyksen kylään saapuessani.

Ensimmäiseen Skyros-päivääni liittyi myös elämäni ensimmäinen eksyminen – valitsin kukkulanrinne-poluista sen, joka ei vie suoraan pääkadulle, ja katosin totaalisesti Choran nimettömille kujille. Koska Skyroksen Chorassa ei voi edes suunnistaa ”alaspäin pääsee aina satamaan” –periaatteella, minulla ei ollut mitään minkä avulla orientoitua. Tiesin, että keskusaukio vain sijaitsi siellä ”jossain” labyrintin keskellä.

Lopulta, kysyttyäni muutamaan kertaan ”Signomi, kentro?”, löysin keskustan. Choran keskusaukio on suuri, suorakulmion muotoinen aukio jota reunustaa joukko kahviloita, ravintola, posti ja kaupungintalo.

Kello oli 12.30. Ei edes vielä siestan aika. Aukio oli aivan tyhjä, lukuun ottamatta muutamaa frappe-mukejaan hypistelevää nuorta kahviloiden terasseilla. Kreikassa käyneet tietävät, että tyhjä keskusaukio ulkona kaiket päivät roikkuvien ihmisten kansoittamassa maassa – etenkin kesäaikaan - on suunnilleen yhtä harvinainen näky kuin iglu Mikkelin torilla.

Lähdin kävelemään Choran pääkatua – ainoaa, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Autolla pääsee aukiolle saakka, siitä eteenpäin pääkatu – ja kaikki muut kadut - jatkuvat kapeina ja kiemuraisina, antaen tilaa vain jalanjulkijoille ja kissoille. Täällä olisi vaikea liikkua edes mopolla, kaduilla on niin paljon portaita.

Olen useampaankin otteeseen Kreikassa miettinyt, että vanhoissa Chorissa asuvilla ihmisillä täytyy olla todella hyvä kunto ja hyvät jalat! Uskomatonta, että vanhat mummut ja papat asuvat täällä satojen askelmien keskellä. Kai siinä kroppa pysyy vetreänä kun kulkee portaissa koko elämänsä.

Katu oli yhtä autio kuin pääaukio. Ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Jokunen ihminen vaelsi minua vastaan, mutta keskustan kutsuminen eloisaksi vaatisi aika värikästä mielikuvitusta. Kävelin yhä vain kapenevia siksak-katuja pitkin ylös linnoitukselle. Harmillisesti se on ollut kiinni vuodesta 2001 jolloin se tuhoutui pahoin maanjäristyksessä. Kunnostusprojekti jatkunee hamaan tulevaisuuteen.

Ei hiljaisuus minua mitenkään haitannut. Mikäs siinä oli kuljeskellessa seesteisissä tunnelmissa Choran vanhoilla kaduilla, pysähtyen välillä ihailemaan kukkulan reunoilta avautuvia maisemia.

Ei haitannut ennen kuin tuli nälkä.

Palasin kylän huipulta alas keskusaukiolle vain todetakseni, että Skyros Townista ei ilmeisesti saanut lainkaan ruokaa tähän aikaan päivästä. Tämäkin on ihan uusi kokemus minulle – kreikkalainen kylä jossa yksikään taverna ei ole lounasaikaan auki. En tiennyt että sellainen on ylipäänsä mahdollista tässä maassa. Kreikkalaisillahan on hyvin vapaat ruokailuajat ja he syövät lounaankin paljon myöhemmin kuin muissa Välimeren maissa, yleensä 14-16 aikaan. Ravintoloiden keittiöt ovat auki aamusta iltaan. Täällä voi siis rauhassa olla nälkäinen mihin aikaan vain, toisin kuin vaikka Italiassa.

Skyrosta lukuun ottamatta, ilmeisesti.

Lopulta löysin yhden pienen auki olevan ravitsemusliikkeen, jonne olivat näemmä hakeutuneet kaikki muutkin Choran senhetkisistä 7 turistista. Juttelin viereisessä pöydässä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat, että illan tullen keskusta heräisi eloon ja olisi kuin toinen paikka.

Selvä. Uusi yritys illalla!

Menin rannalle. Sekin melkein tyhjä rantabaarin aurinkotuolien muodostamaa aluetta lukuun ottamatta.

Palasin kylään hämärän myötä. Kiipesin tällä kertaa ne toiset portaat. Lähestyin keskustaa pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Missä vaiheessa saavuttaisin valon..? Miksei korviini kantautunut ääniä..? Hiljaisuus enteili jotain muuta kuin eloon herännyttä kylää.

Sitten putkahdin täydestä pimeydestä kolmen kadun valaistuun risteykseen. Ihan kuin olisin ylittänyt jonkun maagisen unimaailman ja ”sivilisaation” rajan. Kauppakadun uloin pää, jossa sijaitsevat viimeiset ravintolat ja myymälät. Ne olivat auki. Siellä oli ihmisiä.

Mutta ranskalaispariskunnan kuvailema ”kuin toinen paikka”… Missä se oli..? Ravintolat olivat auki – mutta tyhjillään. Kauppojen oviaukoissa henkilökunta jutteli keskenään. Ja ihmiset... olihan heitä jonkun verran. Mutta 'vilkas' ei ihan ollut ensimmäinen mieleen tullut tunnelmaa kuvaava adjektiivi. Kävelin kadun päästä päähän. Keskusaukio oli yhtä unelias kuin päivälläkin.

Join lasin viiniä halvassa souvlaki-paikassa (viinilasi 1,50€, ei se tosin juuri kahta euroa enempää missään maksa) ja söin illallista ranskalaispariskunnan suosittelemassa kalatavernassa. Se oli näköjään muidenkin suosiossa – ja oli ainoana keskustan ravintolana täyttynyt ihmisistä. Tarjolla oli kuitenkin vain yhtä ainutta kalaa. Ei se mitään. Se maistui.

Kävellessäni takaisin rannalle mietin, miten erilaisia saaret ovatkaan. Skyros – asukasluvultaan suurempi kuin esimerkiksi Alonnisos. Ja aivan tyhjä. Myös Alonnisoksella sesonki on lopuillaan, ja silti se oli kuin toinen maailma.

Saarilla on erilaiset luonteet. Eloisuus vs. uneliaisuus ei aina johdu turisteista. Elafonisos on siitä hyvä esimerkki. Hädin tuskin 300 ihmisen kylä vailla suurempaa turismia, ja syyskuussa siellä oli kuitenkin elämää ja aivan erilainen tunnelma kuin Skyroksella. Ruokaakin sieltä sai päiväsaikaan ;) (Linkin takana on muuten blogin kaikkien aikojen ensimmäin Kreikka-postaus, kävin Elafonisoksella syksyllä 2010 :))

Skyros’kin on varmasti eri maailma heinä-elokuussa. Mutta se ei ole saaren todellinen luonne. Olisi kiinnostavaa tulla saarelle joskus helmi-maaliskuussa, juuri ennen paikallista pääsiäistä, katsomaan Skyroksen apokriatika-karnevaaliin kuuluvaa kuuluisaa vuohitanssia. Vuohennahkaan ja naamioihin pukeutuneet ryhmät kulkevat Choran katuja ja kahden ryhmän kohdatessa niiden johtajat ”taistelevat” tanssien ja soittaen lehmänkelloja. Riitti on Kreikassa niin kuuluisa että sitä saavutaan katsomaan kauempaakin.

Jos joskus eksytte Skyrokselle, suosittelen ehdottomasti majoittumista Molos-Magazia-alueen rannalle. Harvaa rantaa ympäröi yhtä kuvauksellinen maisema. Domatiani Kokalenia ansaitsisi ihan oman postauksensa… Täydellinen ”home away from home” rannalla.

Ja syökää Istories Tou Barba'ssa...! Tämä on käsky! ;) Lippalakkipäinen Jorgos ei paljon hymyile, mutta kokkaa pienessä keittiössään saaren parhaan melitzanosalatan..!

Jäin sitten asumaan tähän rannalle.

Sain neuvoteltua edullisemman hinnan kun jäin neljäksi yöksi. Ja - - onhan nyt tosiaan low season. ;)

Skyros on jännä paikka. Ja ihan tyhjä. Olen viettänyt täällä kaksi mainiota päivää, ja taas minulla kävi ihan mielettömän hyvä tuuri. Olen ehtinyt lyhyen vierailuni aikana saada jo matkailualan työtarjouksenkin..! ^_^ Kirjoittelen pian saaresta enemmän. Nyt tällainen random-ajatuksia-aamutunnelma-postaus.

Tänään vietän chill-päivän. Onnistuin pitämään ruoat sisälläni yön ajan vaikka nukkumaan mennessä kuvotti niin että oikeasti päässä pyöri vain "Ei enää koskaan-koskaan mustekalaa..." Nukuin hyvin ja heräsin hyvävointisena ennen auringonnousua, niinkuin minulla jostain syystä on Kreikassa aina tapana. Ei ole poikkeuksellista että herään virkeänä jo viideltä.

Tein aamujumpan terassilla aamun valjetessa ympärillä ja keittelin aamukahvit. Miten niin yksinkertainen asia kuin kuuma kahvikuppi kämmenten välissä voi tehdä aamuista aina parhaat... Odotan aamukahvihetkeäni jo iltaisin nukkumaan mennessä.

Ympärillä oli hiljaista aaltojen tasaista kohinaa ja heräileviä lintuja lukuunottamatta. Rannalla kulki mies kahden pienen koiran kanssa. Istuin parvekkeellani ja annoin hetken vain jatkua.

Kahden kahvimukillisen jälkeen aloin hoitaa sähköpostiasioita. Laitoin viestiä pankilleni - jo viidennen kerran, tällä kertaa peittelemättömän kiukkuiseen sävyyn, vaikka se aamun lempeyden keskellä väärältä tunnelataukselta tuntuikin -, vaatien selitystä siihen miksi en saa nostettua käteistä Debit-puolelta.

Nälän alkaessa pikkuhiljaa poreilla vatsanpohjassa keittelin tuttuun tapaan munia ja pilkoin niiden kaveriksi vihannes- ja juustolautasen. Taisi siinä yksi jogurttipurkkikin lipsahtaa.

Yhdeksän jälkeen tassuttelin alas katsomaan olisiko domatia-emäntäni jo hereillä. Oli hän. Kysyin, olisiko mahdollista saada kyytiä huomisaamuna kylän bussiasemalle, biitsi kun sijaitsee vähän kauempana Skyros Townista. Kuvasta voitte ehkä päätellä, ettei tuonne kukkulalle oikein tee mieli roudata matkatavaroita kävellen. Emäntä lupasi ajaa minut bussille puoli seitsemältä. Laivani lähtee klo 8.

Seuraavana ohjelmassa on pyykin pesua. Tänään on hyvä päivä pyykille. Ulkona tuulee aika napakasti, mutta samalla aurinko kuitenkin porottaa. Pyykki kuivuu hetkessä. Jos tuuli vähän tyyntyy iltapäivästä niin ehkä menen myöhemmin torkkumaan rannalle.

Mieheltä tuli aamulla viestiä että Suomessa jo jossain päin sataa lunta... Ja vielä viime viikolla teillä oli kuulema jopa 20 astetta..? Katsoin sääkameran kuvaa Kuopiosta. Tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta...

Mukavaa päivää teille sinne Suomeen rännästä huolimatta! :) Minä taidan vielä keittää yhden kupin kahvia.

[vimeo 106896157 w=680 h=382]

Olen saapunut pimeässä Skyrokselle.

Jännittävää. Täällä on niin pimeää. Vasta huomenna näen, miltä ympärilläni todella näyttää.

Nyt tiedän vain sen, että olen rannalla. Aallot lyövät tasaisesti rullaten rantaan, niiden kohina on ihanan rentouttavaa, mieltä tyhjentävää. Ympärillä hiljaisuus, pimeys, aallot.

Menin hietikolle kamerani kanssa. Siellä on niin pimeää että en oikeasti edes näe hiekkaa. Oli hassua kävellä ulos huoneestani kohti mustaa kohinaa, suunnistin vain aaltojen ääntä kohti.

Otin aurinkotuolien vierestä pienen muovisen pöydän ja käytin sitä kameran jalustana. Pitkällä valotuksella sain nämä kuvat.

Oikealla näkyy kalataverna Barban valot, kauempana kukkulaa kiiveten Skyros Town.

Haamu-Sanni.

Kävin äsken syömässä Barbassa. Voisin kirjoittaa runon lippalakkipäisen, muikean kokin tarjoamasta munakoisosta, jos osaisin. Tilasin täytettyä munakoisoa ja simpukoita. "I make a very good aubergine dip, I can tell you" muikea viiksekäs kokki myhäili.

Hetkeä myöhemmin edessäni oli kaksi täydellistä munakoisoannosta. Olin niin nälkäinen että vatsa kipristeli. Lusikoin annoksiani silmät puoliummessa. Melitzanosalata - jonka voi saada niin monella tapaa valmistettuna. Tällä kertaa ilman majoneesia - pehmeäksi kypsennetyn paprikan, tomaatin, sipulin, persiljan, mintun ja erittäin ronskin valkosipulilatauksen kanssa. Ja oli seassa jotain jännittävästi rouskuvaakin... siemeniä...? En tiedä - mutta tätä herkkua minun on saatava uudestaan.

Toisella lautasella täytetty munakoiso. Ehkä kymmenes sellainen tällä reissulla. Vakiotäyttteen muodostavat karamellisoitu sipuli ja valkosipuli, useimmissa tapauksissa myös tomaatti. Välillä mukana on juustoa. Niin myös tällä kertaa, pinta oli gratinoitu jollain maukkaalla kypsytetyllä juustolla, ehkä gravieralla.

Luulen, ettei kukaan ihan täysin voi ymmärtää suhdettani kreikkalaisiin munakoisoruokiin. Suomalaisille kokeille kyseisen vihanneksen valmistus tuntuu olevan mysteeri. Tai sitten meillä päin tarjoillaan jotain toista munakoisoa, jota on mahdoton kypsentää makean pehmeäksi. Kreikassa munakoiso tarjotaan niin pehmeänä että se sulaa haarukkaasi. Suomalaisten ravintoloiden grillatut, koviksi jätetyt, kitkerät 'koisot ovat yhtä kaukana melitzanoista kuin Zakynthos Kuopiosta.

Kun simpukat saapuivat, melkein kyynelehdin kun minulla ei ollut kameraa.

Kävelin illallisen jälkeen vielä rannalla ja sitten halusin heti jakaa tunnelmat kanssanne.

Kuvassa näkyy parvekkeeni. Istun täällä ulkona patiolla, netti ei toimi huoneessa. Aaltojen kohina tuntuu voimistuneen.

Asun ensimmäistä kertaa rannalla. Hiekka on kirjaimellisesti kahden askeleen päässä.

Majapaikkani on domatia-standardeissa vähän parempi tapaus, ja yö maksaa 30 euroa. Majoitus Skyroksella on muutenkin selvästi kalliimpaa kuin muilla Sporadeilla. Buukkasin paikan ensimmäiseksi yöksi ja ajattelin etsiväni huomenna halvemman huoneen.

Mutta nämä aallot... Voisin istua tässä vaikka kuinka kauan kuuntelemassa niitä.

Aamulla näen kunnolla miltä paikka näyttää. Teen sitten päätöksen. Pari päivää taas säilykkeitä niin kyllä tähän on varaa :)

Hyvää yötä, toivottaa Skyros.

Alonnisos.

Tämä kortti kertoo minusta paljon saaren tunnelmasta. :)

(...montakohan vuosikymmentä kortti lienee ostajaansa odottanut...?)

En tarkoita, että Alonnisos olisi kulahtanut eikä täällä kävisi kukaan, ei suinkaan. Läntisiin Sporadi-naapureihinsa Skopelokseen ja Skiathokseen verrattuna saari on vähemmän turistillinen, mutta kyllä täälläkin ihan pakettimatkalaisia käy, yhdistäen Alonnisoksen esimerkiksi Skiathoksen lomaansa. Lentokenttää ei täällä ole, niinkuin ei Skopeloksellakaan, vaan vierailijat saapuvat käytännössä aina Skiathoksen kautta.

Jotain olennaista nuo telineisiinsä vanhentuneet kortit - joita täällä on paljon - kuitenkin kertovat.

(Saaren nimi muuten on kreikaksi Alonnisos mutta kirjoitetaan englanniksi usein Alonissos.)

Yksi asia oli heti selvää Alonnisokselle saapuessa. Saaren pääasutuskeskus ja satama Patitiri on jotain ihan muuta kuin muiden Sporadien idylliset satamakylät. Se on moderni, 60-luvulla rakennettu kaupunki (käytän sanaa kaupunki kun suomessa ei oikein ole 'villagen' ja 'cityn' väliin jäävälle 'townille' vastinetta), josta ei perinteistä saariarkkitehtuuria löydy.

Saaren vanha pääkaupunki Chora, joka nykyään tunnetaan nimellä Old Alonnisos tai Old Village, tuhoutui pahasti vuoden 1965 maanjäristyksessä, minkä seurauksena kylän asukkaat siirrettiin vastentahtoisesti alas Patitiriin. Viimeiset Choraan jääneet asukkaat pakotettiin muuttamaan kun kylästä katkaistiin sähköt 1977.

Myöhemmin raunioituneen Choran löysivät Alonnisoksella lomailevat ulkomaalaiset, ihastuivat kylän henkeäsalpaavaan sijaintiin ja ostivat talorauniot paikallisilta pilkkahintaan. Varakkaat saksalaiset, britit ja italialaiset kunnostivat kylän ja rakensivat sinne uusia taloja, ja tänä päivänä Chora on heidän hallussaan. Se on kaunis ja tunnelmaltaan omalaatuinen paikka - linnoituksen raunioita, vanhojen talojen päälle rakennettuja huviloita, pieniä, moderneja myymälöitä ja tyylikkäitä ravintoloita.

Alonnisoksen iltaelämä keskittyy Choraan, ja kesällä rauniokylän kadut ovat tupaten täynnä ihmisiä. Paikallisia Chorassa ei edelleenkään asu - he käyvät siellä syömässä ja viihteellä.

Patitiri. Aikamoinen kontrasti Skopelos Townin ylitsevuotavaan idylliin. Huomasin kuitenkin tykkääväni Patitirista. Paikka tuntuu kaikessa anti-kiiltokuvamaisuudessaan jotenkin hellyttävältä, täällä on myönteinen, mukava tunnelma.

Kaupungin rakenne on hyvin yksinkertainen; satama, josta lähtee kaksi pääkatua ylöspäin; toinen länteen, toinen itään. Näiden välissä, ihan kuin vahingossa siihen sijoitettuna, kohoaa korkea, möhkälemäinen kukkula. Kukkulalla on asutusaluetta ja kaksi ravintolaa kaupungin parhailla näköaloilla. Kaupat ja tavernat sijaitsevat pääkatujen varrella.

Seuraavissa kuvissa Patitiri-tunnelmia. Yhdistin osaan kuvista normaaliasetuksella- ja miniatyyriasetuksella otetut kuvat, niin miniatyyrimoodiin hermostuneille kenties valkenee, miksi olen ihastunut asetuksen tuottamiin väreihin. :) Normaaliasetuksen kuvat ovat harmaampia ja kontrastittomampia ja joudun aina käsittelemään ne Photarissa, miniatyyrikuvia en. ;)

. . .

Lopuksi Chora-osuus. Ei liene epäselvää miksi "expatit" halusivat herättää paikan uudelleen henkiin, maisemissa ei tosiaan ole valittamista.

Kuvassa Dag ja Clea, joista kerroin toissaillan postauksessa.

Hyvää torstai-iltaa kaikille! :)

Ja terkut Alonnisokselta -  aivan erilainen saari kuin aiemmat Sporadi-tuttavuudet!

Sain lukijaltani sähköpostia jonka sisältämän toiveen toteutan mielelläni. Lukijani tekee opinnäytetyötä koskien reissaajien motivaatiota ja käyttötottumuksia Couchsurfingin piireissä, ja kysyi, voisinko julkaista blogissani linkin työhön liittyvään kyselyyn.

Tottahan toki voin! :) Itsekin kun sohvasurfailua harrastan, niin mikä ettei.

Kyselyyn pääset tästä.

Kysely on englannin kielinen ja vastaamiseen menee muutama minuutti.

Kuva Maarianhaminan kämpiltäni jossa houstaan Couchsurfing-vieraita.

*   *   *

Pakko kertoa eilisillan kohtaamisesta - mikä johti mitä mukavimpaan tähän päivään :)

Menin syömään vähän "ruttuisempaan", Patitirin sivukadulla sijaitsevaan, ei-turistilliseen tavernaan. Istuin pöytään ja havainnoin, että viereisessä pöydässä istui nuori, saksaa puhuva pariskunta. Odotellessani siinä ruokaani, kuulin kuinka pariskunnan keskustelussa alkoi erottua sanoja 'Finnland', 'Helsinki', 'Oulu' ja lopulta minun kotikaupunkini. Olin ihan että ei ole todellista, tulen suhteellisen syrjäiselle Kreikan saarelle, sesonkikin on päättymässä eikä täällä ole paljon turisteja, menen paikalliseen tavernaan ja viereisessä pöydässä keskustellaan saksaksi mun pienestä kotikaupungista..!

Pakkohan siinä oli sitten kääntyä pariskunnan puoleen ja sanoa, että anteeksi kun häiritsen, mutta satutte puhumaan kotipaikkakunnastani. Tuntia myöhemmin olimme hyvät kaverit! ^_^ Selvisi, että miehen äiti on puoliksi suomalainen ja heillä on mökki kotikaupunkini lähellä. Mies ja hänen tyttöystävänsä olivat suunnittelemassa matkaa Suomeen ja tuonne mökille. :)

Tytön perheellä puolestaan on "mökki" täällä Alonnisoksella. Illan päätteeksi pariskunta, Clea ja Dag, kysyivät haluaisinko lähteä tänään heidän kanssaan kiertämään saarta autolla. Alonnisoksella kun ei kulje paikallisbusseja muualle kuin kahteen paikkaan. Halusinhan minä! :) Tänään sitten vietimme kivan päivän saarta kiertäen, ja näin paikkoja joihin en muuten olisi päässyt.

:)

Haikein mielin jätän tänään Skopeloksen ja Evelinin hurmaavan talon taakseni. Olin alunperin kaavaillut viettäväni Skopeloksella kolme tai neljä päivää, vierailu venyi viikkoon.

Totta puhuen jäisin vieläkin. Kun istun tässä huoneessani, tunnen olevani kotona. Kodikkaasti narisevat portaat kun menen yläkertaan keittämään kahvia, kukkien täyttämä sisäpiha, terassin ympärillä ylös vanhaa kaupunkia kiipeävien talojen näkymä... Tätä jää ikävä.

Skopelos on Kreikan saareni numero 25. Jokaisella saarella on oma viehätyksensä, mutta toisten saarten kanssa syntyy jotain erityistä. Tunnet erilaisen latauksen, jokin vain klikkaa. Se on kai sitä kemiaa. Tästä tulee yksi niistä saarista, joille palaan.

Otin viikon aikana varmaan 1000 kuvaa. Oli vaikea valita kuvia postaukseen, tuntui että olisin halunnut jakaa melkein jokaisen... Mutta vaikka itse jaksaa katsoa 99 kuvaa halkeilleesta maalipinnasta, se ei tarkoita sitä että joku muu jaksaa ;)

Tiedättekö, mikä on yksi eniten rakastamiani asioita Kreikassa? Värit. Värejä on kaikkialla. Haalistunutta keltaista, kirkkaan punaista, upeaa, klassista "Kreikan-sinistä", violettia, vaaleanpunaista... Rakennuksesa voi olla vierekkäin kolme eri väristä ovea tai ikkunaa. Värejä on myös luonnossa - huikean sinisessä taivaassa, meressä jonka sävyt vaihtelevat kimaltavasta turkoosista siniseen ja vihreään, lehdissä ja kukissa. Bougainvillea-köynnöksen saturoitunut fuksiapinkki lumoaa minut kerta toisensa jälkeen.

Värien kirjo yhdessä rakennusten usein niin ränsistyneen charmin kanssa tuo minulle valtavaa esteettistä nautintoa. Värit ovat minulle tärkeä elementti elämässä. Siitä koko blogikin on saanut alkunsa...! :) En pukeudu värikkäästi, mutta värit ovat aina läsnä. Meikeissä, kynsissä, pieninä julisteina tai hassuina postikortteina kotini seinillä... kirjepaperivalinnoissa..! ;)

Arkkitehtuuri ja sen ympäristölle antama erityisluonteensa on minulle myös olennainen osa matkailun elämyksellisyyttä. Skopeloksella huomio kiinnityy puisiin, kauniisiin parvekkeisiin joita on lähes joka talossa, sekä punatiilisiin kattoihin. Monien rakennusten seinissä on myös sarja kolmion muotoisia reikiä, yksityiskohta, johon en muista törmänneeni muilla saarilla. Olisi hurjan antoisaa tehdä Skopeloksella kierros paikallisen arkkitehtuuriin perehtyneen oppaan kanssa.

Heräsin aamulla ukkoseen. Kello oli puoli kuusi. Menin terassille katsomaan salamointia ja pelastamaan pyykkinarulta bikinini - yläosa oli jo lentänyt tuulen mukana kadulle.

Tuntia myöhemmin alkoi sade.

Päivä on vielä nuori, ehkä sää tästä vielä kirkastuu. Ja vaikka ei kirkastuisi, ei haittaa. Istun mielelläni täällä kotoisassa pesässäni lukemassa kirjaa tai rupattelemassa Evelinin kanssa. Evelin on domatia-emäntäni. Eilen juttelimme ruokavaliostani, joka on herättänyt Evelinin uteliaisuuden.

"Sanni, you are so full of energy! You are running up and down all the time, speaking all the time, waving your hands..! I never saw a person so energetic! Is this because of the eggs you eat?"

Nauroin.

Kreikassa kananmuniin suhtaudutaan suurella varovaisuudella - niitä ei suositella syötäväksi kuin pari kertaa viikossa (!). Minun päivittäinen kahden tai kolmen munan aamiaiseni saa kenen tahansa kreikkalaisen kulmat kohoamaan. Heitä ihan pelottaa puolestani.

"You have no problem with cholesterol? You are not worried?"

En ole huolissani, ja munat maistuu. :) (Kolesteroliarvonihan olivat mitä erinomaisimmat.)

Esittelin Evelinille mm. vhh-versioni kreikkalaisesta juustopiiraasta. Hän oli vaikuttunut. :)

[vimeo 106150269 w=500 h=281]

Aamukahvi Skopeloksella from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Voi että. Mikä ihana paikka. Tekisi mieli rutistaa koko kylää ja saarta! Mutta uudet seikkailut odottavat. Nurkan takana häämöttää saari numero 26.

Alonnisos.
.

P.S. Yhteinen kiitos kaikille toissapäivän postaukseen kommentin jättäneille! :) Ilahdutti kuulla, että Kreikka-aiheiden runsaus ei kyllästytä ainakaan valtaosaa kommentoineista..! Kyllä niitä kosmetiikkajuttujakin tulee (just käsittelin vihdoin kuvat Matkakosmetiikasta :D), mutta toki ne ovat vähemmistönä aina lokakuun 18. päivään saakka.