Laukku olisi taas lähdössä matkaan, omistaja mukana.

Koko maanantai kuluu lentokoneessa ja kentillä.

Seuraavat kaksi viikkoa sitten kuulumisia lämpimämmiltä leveysasteilta :)

Terveiset täältä kassien keskeltä.

Sain kommenteistanne mielettömän tsempin tarttua kaappientyhjennysoperaatioon, ja eilinen kuluikin aamusta iltaan vaatteita ja kosmetiikkaa lajitellessa. Kannustuksen psykologista vaikutusta ei ole syytä yhtään vähätellä - kun tarpeeksi monta kertaa lukee viestin "Kyllä sä pystyt siihen" ja vinkkejä raivauksen toteutukseen, niin kummasti sitä vain saa voimaa lähteä liikkeelle. Suuren suuri kiitos teille! <3

Samaistuin niin moniin kanssajemmailijoiden kertomuksiin kommenteissa, nyökyttelin täällä ymmärtäväisenä päätäni. Anti-jemmailijat voivat vain järkyttyneenä lukea, kuinka toiset säästävät vuodesta toiseen vanhoja kosmetiikkapakkauksiakin siltä varalta, että saattaa haluta tarkistaa ainesosaluettelon 5 vuotta tuotteen loppumisen jälkeen (!). Tai kuinka laitamme sivuun käytettyjen maskaroiden harjoja. Tai jopa... katkenneita, pitkiä kynsiä. Ei herkimmille lukijoille. :p

Työsarkaa riittää varmasti koko kevääksi, ja realistina tiedän, että kaikesta turhaksi luokiteltavasta emme tule pystymään luopumaan, mutta nyt ainakin teemme asialle jotain tiedostavasti - eikä vain "sinne päin". Alakerran varaston selvitykseen tarvitsemme todennäköisesti ammattiapua.

Tiedättekö mitä hämmästyin eilen eniten? Poisheitettävistä vaatteista yli 90% on edelleen jopa yli kymmenen vuotta sitten ostettuja. Pysähdyin oikeasti kauhuissani miettimään, miten käsittämättömän valtavan vaatevaraston kanssa olenkaan vuodesta toiseen muuttanut. Minulla on tausta postimyyntiriippuvaisena, ja yhteen aikaan tilasin vaatteita melkein joka kuukausi. Kannan kirjaimellisesti tämän elämänvaiheeni hedelmiä vielä tänäkin päivänä.

Vieroitin itseni katalogiaddiktiosta vuonna 2007 kun palasin opiskelemaan ja tulotasoni laski, ja olen tuon jälkeen ostanut vaatteita vähintäänkin maltillisesti. Valtaosa vaatekaapeissani pullistelevista "räteistä" on siis todellakin hankintoja ennen vuotta 2007. Huhhuh. Vanhin löytämäni t-paita on ollut käytössäni yläasteella. Sitä en hennonut heittää vielä pois, tunnustan. Se on nyt ainoa hallussani oleva vaate siltä aikakaudelta.

Poistettujen joukossa oli mm. tämä trikoopaita, yksi rakkaimmistani, kuvassa ylläni vuonna 2003. Se ei ole enää vuosikausiin kunnolla mahtunut päälleni hihojen kiristäessä (jotain konkreettista todistetta saliharrastuksesta :D), ja silti olen kuljettanut sitä mukanani. Se tuo mieleeni muistoja vuodesta jolloin muutin Ahvenanmaalle. Eilen sovitin paitaa pitkästä aikaa. Se näytti lähinnä naurettavalta makkarankuorelta.

Sydäntä vähän kivisti, mutta pusero sai lähteä.

Arvottavaa / huudettavaa kosmetiikkaakin on kertynyt kiitettävä kassillinen.

Järjestän näistä arvonnan blogiin myöhemmin helmikuun aikana.

Alusvaatteiden (!) joukosta löysin säilöttynä ikivanhan lompakkoni. Tässä sen sisältöä.

Osalla lompakon uumenista löytyneistä korteista on ikää jo viitisentoista vuotta, arvelen.

Olohuoneen pöytäkin näkyy taas kun sain meikkinurkkauksen valloittaneet kosmeröykkiöt lajiteltua Hemnesiin, roskiin tai eteenpäin menevien kassiin.

.

Ja nyt sitten viimein siihen tuotearvosteluun :)

Markkinointitahoilla luetaan blogeja erittäin tarkkaan, tuli taas havaittua.  Ei ole kauaakaan kun joku lukija mainitsi kommenteissa Herbinan Luomuruusu-puhdistusvaahdon, ja minä puolestani vastasin, että tätä tuotetta olenkin halunnut testata. Ja kas, sitä tarjotaan minulle viikkoa myöhemmin. ;)

Herbinaa ei paljon ole blogissa näkynyt, mainiota kuivashampoota lukuunottamatta, sillä en itse ole jostain syystä koskaan ollut "Herbina-ihmisiä". Sen sisarsarja (ei virallisesti sisar, mutta mun päässä kyllä) XZ on aina vetänyt enemmän puoleensa. Pidän XZ:aa ja Herbinaa sisarina koska ne ovat saman valmistajan ja imagoltaankin hyvin samanlaisia. Joukkoon voisi vielä liittää sisarpuolena LV:n, samalta tehtaalta Heinävedeltä sekin.

Taas mä ajaudun pois pääasiasta... :D

Saanko esitellä: suloisen tuoksuinen, hellävarainen

Herbina Fresh Luomuruusu -puhdistuskaksikko.

Tuotteet ovat semisti luonnonkosmetiikkaa, sillä niiden sisältämät ainesosat ovat biohajoavia. Pumppuvaahdossa pääasialliset pesevät ainesosat ovat dekyyliglukosidi (mieto sokeritensidi) ja kokamidopropyylibetaiini (mieto amfoteerinen tensidi), mutta yksi sulfaattikin, tosin hellävarainen sellainen (kaikki sulfaatit eivät ole voimakkaita ja ärsyttäviä) reseptistä löytyy; disodium laureth sulfosuccinate. Korjaus; sulfosukkinaatit eivät olekaan sulfaatteja, kiitos lukijalle tarkennuksesta.

Luomuruusu-putsarin vaahto on koostumukseltaan enemmän luonnonkosmetiikan ohuen pumppuvaahdon kaltaista kuin "normi"kosmetiikan kermaista ja tiheää vaahtoa. Jos sokko-testaisin tätä, luulisin luonnonkosmetiikaksi. Tuntuu iholla kerrassaan miellyttävältä, ja hellävaraisuuden huomaa ihon jälkitunteessa - ihoa ei kiristä niinkuin käytännössä aina kaikkien SLS/SLES-pohjaisten puhdistusaineiden jäljiltä.

Myös kasvoden ihofiilis on ihastuttava, juuri tällaisesta koostumuksesta pidän. Alkoholiton, raikas, ei jätä iholle nahkeaa/filmimäistä tunnetta. (Voin kertoa, että kokeilin siskoni luona Pirkan alkoholitonta kasvovettä, ja se kuuluu juuri niihin tahmean jälkitunteen jättäviin. Havaintojeni mukaan markkinoilla on noin 50-50 "jälkitunteellisia" ja "jälkitunteettomia" kasvovesiä, ainesosistakaan ei voi koskaan päätellä kummanlainen on kyseessä.)

Parasta Luomuruusu-tuotteissa on hyvän ihofiiliksen lisäksi TUOKSU. Aivan ihana. En ole pitkään aikaan käyttänyt näin hurmaavan tuoksuisia puhdistustuotteita. Ruusua en näissä juurikaan haista, en tiedä onko se tarkoituskaan, mutta minulle tuoksu tuo mieleen raikkaan, kirpsakan vihreän omenan. Pullojen vihreä väri sopii tuoksuun hyvin.

Mun tekee mieli kiteyttää Luomuruusu-arvostelu näihin sanoihin; söpöä ja toimivaa :) Joo, ja halpojakin nämä vissiin ovat.

P.S. Haluaako joku antaa postimaksun hinnalla kodin siniselle tai mustavalkoiselle Marimekko-olkakassille? Lähes käyttämättömiä kumpainenkin.

Olin jo laittamassa kirpparipinoon kun keksin, että joku lukijakin saattaisi ilahtua näistä. Kassi on niin lättänä että menee kirjeenä. Edit. Kodintarjoajia on useampia joten arpa saa ratkaista keille kassit menevät. :) Arvon laukut huomenna aamupäivällä.

* * Laukut arvottu. Mustavalkoinen löytää uuden kodin Riniltä ja sininen Merviltä. * *

*

P.P.S Vein tänään kierrätykseen neljä paria vanhoja, erittäin pölyisiä silmälaseja...! :)

Lupasin maanantaina olla puhumatta joulusta ainakaan "noin viikkoon". Saako tänään jo...? :) Jos vain ihan nopeasti...?

Kun halusin kertoa, että huomenna alkaa:

Jes, täälläkin! :)

Joulukuisin moni blogi täyttyy kalenteripostauksista. Olen minäkin aiempina vuosina miettinyt, että onpa kiva idea, jaksaisinko itsekin... Mutta sitten homma ei ole koskaan edennyt toteutustasolle.

Ennen kuin nyt! Karkkipäivän ensimmäinen joulukalenteri!

Julkaisen joulukuun 1.-24. päivä joka aamu luukun, jonka sisältä voi voittaa jotain kivaa kosmeettista. :)

Osallistumisaikaa luukun arvontaan on aina puoleen yöhön saakka, ja suoritan arvonnan seuraavana aamuna.

Pyrin julkaisemaan luukun aina samoihin aikoihin (noin klo 8.00), mutta en "kirjoita kiveen" mitään tiettyä kellonlyömää koska aina voi tulla esteitä. Kellonajalla ei toisaalta ole merkitystäkään, koska osallistua voi koko päivän ajan. :)

Tervetuloa siis Karkkipäivän Kosmeettiseen Joulukalenteriin! :) Osallistua saa vaikka joka päivä!

*

En malta olla laittamatta loppuun paria kuvaa ystäväni Milin luota.

Toisten luona kuusi koristellaan jo ensimmäisenä adventtina...! :)

Olen alkanut itsekin miettiä että jos kerran "jouluttaa", niin miksipä ei kaivaa koristeita esiin heti kun siltä tuntuu :)

Kivempihan se on fiilistellä joulua koko joulukuun ajan kuin jäädä roikkumaan koristeisiin uuden vuoden jälkeen... Niinkuin tunnustan usein tapahtuvan meillä - vuoden vaihduttua tulee sellainen haikea "Höööh, nyt tää on taas ohi" -olo ja kuusi saattaa monesti nököttää paikoillaan vielä loppiaisen jälkeenkin. No, voihan sen jouluilun aloittaa toisesta päästä aikaisemmin...! :D

Mili oli tilannut auton ja pikkuiset kuuset eBaysta - onko söpömpää jouluasetelmaa? <3

....no on, oikeastaan. Ponit, tietysti...! :)

*

Mukavaa alkavaa joulukuuta! :)

Ja osanottoni joulusta vähemmän välittäville...

Terveisiä Rovaniemeltä!

Olen täällä tapaamassa sisartani - ja tapahtuipa viikonloppuna muuan toinenkin yhtä odotettu jälleennäkeminen:

Totti ja Viivi <3

En ole nähnyt koiria sitten kesän.

Nyt ne lähtevätkin sitten taas mun mukaan hoitoon. Mussukat.

Viikonloppu kului ihanissa talvitunnelmissa ja joulufiiliksissä. Ei kai Rovaniemelle voi ylipäänsä tulla tähän aikaan vuodesta joutumatta jouluhengen valtaan... :)

Lauantaina käytiin vähän patikoimassa ja paistamassa soijamakkaraa nuotiolla.

Metsästä tie vei Joulupukin pajakylään.

Tämä paikka olisi varmasti The Grinch -tyyppien painajainen... Mutta meille joulumössöilijöille....! Siellä talsittiin ihastunut piparinimelä kestohymy naamalle liimautuneena.

Olen aina halunnut käydä Joulupukin Pääpostilla...! Kaikki ne tuhannet kirjeet lapsilta ympäri maailmaa...

Joo, kamalaa kusetusta, lapsiparat. Vai... hellyttävä perinne ja usko josta kasvaa ulos aikanaan ilman pahempia traumoja? Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään :) Mä oikeasti uskoin Pukkiin ja tonttuihin. Enkä pelkästään joulutonttuihin - vaan kotitonttuihinkin ;)

Sunnuntaiaamuna ehdittiin nähdä aurinkokin... ennenkuin se peittyi utuun ja maisema verhoutui tuttuun sinikajoon.

Asteet tippuivat sunnuntaina miinus yhdeksään, mikä sopikin mainiosti päivän sisätilavoittoiseen ohjelmaan. Päivän kohteena oli Santapark. Josta näittekin jo vähän kuvia eilen.

Vaikka tuli tavattua Pukki ja osallistuttua tonttukouluunkin, totesimme, että autenttisempi joulutunnelma löytyi mielestämme Pajakylästä. Jonne suuntasimmekin sunnuntaina vielä uudelleen ja viihdyimme aina sulkemisaikaan saakka

Olipa kyllä mukavaa heittäytyä ihan kokonaiseksi viikonlopuksi "etukäteisjouluun" ja "etukäteistalveenkin" - ei tuolla etelässä vielä tunnu talvi olevan. Ainakaan mun huudeilla.

Täällä ei muuten tosiaan tarvitse Michael Bublén apua päästäkseen joulufiliksiin..! ^_^

.

...mutta nyt lupaan ummistaa turpani joulujutuista vähäksi aikaa... no, ainakin noin... viikoksi ;)

Muistattehan, kuinka kesällä jätin vihdoin hyvästit pinkille 3510i:lleni. Yhdentoista vuoden jälkeen.

Sen korvasi lukijalta saamani beige-kuorinen 3510i. (Beiget olivat alkuperäiset, olin itse ostanut nuo pinkit kuoret erikseen - olisin tietysti halunnut violetit mutta kun sellaisia ei ollut niin pinkitkin kelpasi ;))

Lukijan puhelinta oli kuuleman mukaan käytetty aikoinaan ehkä vuoden-parin verran, minkä jälkeen se oli jäänyt makaamaan laatikkoon. Kunnes lukija vuosia myöhemmin bongasi juttuni vanhasta puhelin-rakkaastani, ja otti yhteyttä.

Elokuun alussa tänä vuonna Beige pääsi vihdoin käyttöön.

Kuukautta myöhemmin Kreikassa se hajosi.

Jep. Eräänä aamuna herätessäni Folegandroksella Beigen näyttö oli himmentynyt, eikä se reagoinut mihinkään. Irrotin akun ja laitoin takaisin, ja puhelin elpyi hetkellisesti. Näyttö kuitenkin jäi himmeäksi. Seuraavaksi luuri alkoi sammumaan aina kun joku lähetti minulle viestin tai yritti soittaa.

Kummallisesti, puhelin palautui normaaliksi heti kun lähdin Folegandrokselta. Koko loppumatkan Beige toimi ongelmitta, ja aloin jo miettiä oliko Folegandroksen magneettikentissä jotain joka vaikutti puhelimeen. Eihän sellainen tietenkään ole mahdollista, mutta tuntui niin "yliluonnolliselta" että puhelin sekosi vain tällä yhdellä saarella.

Paitsi että Suomeen saavuttua ongelmat palasivat. Viikon sisällä oli selvää, ettei Beigestä enää ollut mihinkään. Se sammui lopullisesti yhden puhelun aikana eikä enää herännyt henkiin.

Minun 11-vuotias Pinkkini oli siis todellinen superpuhelin. Se oli palvellut kaikki nämä vuodet ilman muita vikoja kuin viimeisen vuoden aikana ilmenneet tekstiviestien sekoittamiset - ja tietysti käyttömukavuutta verottivat jatkuvasti pienenevä muisti ja akun huono kesto.

No. Beige sai väistyä.

Puhelinmuseostani astui tilalle korvaaja - vuonna 2003 julkaistu, ja yksi kaikkien aikojen suosituimpia nokialaisia - 1100. Minulla oli yhteen aikaan kaksi liittymää ja hankin 1100:n kakkosliittymälle. Ostin 1100:n käytettynä, eikä sekään koskaan vikaillut millään lailla.

Viime vuodet se on lepäillyt käyttämättömänä.

1100 ei ole mallina minulle yhtä mieluinen kuin 3510, mutta onhan siinä taskulamppu! :D

Nnoh. Ei homma nyt ihan mene putkeen Sinisenkään kanssa. Vanhoissa puhelimissa muisti ilmeisesti jotenkin vaurioituu, tai en tiedä mitä sille tapahtuu, mutta puhelimeen ei käytännössä mahdu enää juuri mitään. Viestimuisti täyttyy suunnilleen 20 viestistä ja "...ei ole tilaa" -herja vilkuttaa näytöllä jatkuvasti. Kun puhelin oli uusi, sinne taatusti mahtui enemmän viestejä, varmaan sadoittain.

Vaikka yksinkertaisuus puhelimissa viehättää minua, niin tällaista en kuitenkaan jaksa. Sininen saa pian palata takaisin museoon.

Olen alkanut vakavissani harkitsemaan vihdoin oikeasti uutta puhelinta. Jopa... älypuhelinta.

Mutta! Mikäli en vielä kuitenkaan päädy puhelinostoksille, minulla on Sinisenkin jälkeen vanhan mallin varapuhelin.

Tällainen nokialainen! Mallia en tiedä, olen saanut puhelimen ystävältäni Tanjalta.

Uuu, sehän näyttää sulavalta ja modernilta 3510:iin ja 1100:n verrattuna! :) Liekö tämä jo lähempänä 2010-luvun mallistoja..? Tietääkö joku milloin tämä on ilmestynyt?

Puhelimet eivät lopu vielä tähänkään.

Onhan minulla itse asiassa yksi "älypuhelin"...! :D

Nokian E61. Miehen vanha työpuhelin vuodelta 2006.

Tämä hervoton halko oli käytössäni puolisen vuotta vuonna 2012, kokeilin sitä silkasta uteliaisuudesta. Nettiä minulla ei siinä luonnollisestikaan ollut. Minulla ei ole koskaan ollut nettiä puhelimessa.

Meistä ei tullut E61:n kanssa hyviä ystäviä. Puhelin oli niin painava että takin taskussa ollessaan se veti suunnilleen takin vinoon. Vaihdoin pian takaisin kevyeen ja käteenmenevään kaveriini Pinkkiin. Paras puhelin.

Nyt en enää kuitenkaan aio yrittää elvyttää Pinkkiä. Siihen voisi vielä tilata uuden akun, mutta ei... Pinkki on hyvästelty ja se saa jatkaa ansaitsemiaan eläkepäiviä.

Nyt ollaan siis tilanteessa, että uusi puhelin on välttämättömyys.

Kokeilenko, miten minulla ja Tanjan nokialaisella sujuisi..?

Vai...

Onko vihdoin aika luovuttaa jääräpäisyyteni suhteen ja siirtyä 2010-luvulle?

Vastustukseni teknologian edistymistä kohtaan alkaa mahdollisesti näyttäytyä jo pateettisena. Mihin kuvitelmani siitä, että ahdistuisin modernin puhelimen kanssa, edes perustuvat? Minulla ei ole siitä mitään käytännön näyttöä.

Ehkä minusta ei tulisikaan Facebook/Instagram-päivityksiä joka kadun kulmassa tirrittävää, pää tiltissä kulkevaa robottia. Ei minun elämäni välttämättä sinne luuriin siirry. Ehkä pelkään turhaan.

Onko nyt se aika.

Älykkään puhelimen aika?

*

Päivitys: kevät 2015 - Tanjan 7230 päätyi käyttöön, meistä tuli oikein hyvät kaverit! ;)

Sannin keskiviikko, 5. marraskuuta 2014.

Onnistuin keksimään aika hyvin sijaistoimintoja imuroimiselle ja vaatteiden silitykselle...

Minun päiväni alkavat aina päivän "TO DO" -listan kirjoittamisella. Osan unohdan takuuvarmasti jos en kirjoita niitä paperille. Olen todellinen post it -lappuihminen. Joka puolella on "muista sitä ja tätä" -lappusia, ja kännykkä hälyttää vähän väliä muistutuksiaan.

Päivä alkoi oikein mallikkaasti. Kirjoitin Mádara Sun Flower -postauksen, tein ruokaa ja otin ruokakuvia. Kävin kirjastossa. (Pesusientä en kuitenkaan muistanut ostaa, d'oh!) Tavallista arkipuuhastelua.

Mutta entäs kun kello alkoi lähestyä neljää ja imuri odotti edelleen koskemattomana. Silloin sitä tietysti keksii asioita listan ulkopuolelta, jotta saisi vielä siirrettyä ikävän askareen aloittamista. Itse asiassa - en edes pidä imurointia niin vastenmielisenä. Mutta tokihan moni muu asia on paljon kivempaa - kuten vaikka tulevien blogipostausten suunnittelu! ^_^

Keksin sitten alkaa ottaa kuvia muuan postausidean pohjalta. "Kyllä mä nyt nämä saan vielä ottaa kun on vielä hetken verran valoisaa, imuroida voi pimeälläkin." Eikö ollut ihan hyvä perustelu? ;)

Olin viettänyt päivän meikittä. Siinä kuvia ottaessani tuli mieleen, että hei, tässähän voisi nopsaan demota miten tumma silmämeikki vaikuttaa ilmeeseen kauempaa katsottuna. (Mikähän idea se tällainen on... no varmaankin juuri sellainen jolla voi jälleen siirtää siivousta...)

(Oikeanpuoleisin kuva oli tulos.)

Haa - tilaisuus korkata Laveran Smoky Grey -paletti, tämä olikin odottamassa vuoroaan. Olen parhaillaan käymässä läpi Laveran uutuusmeikkilaatikkoa ja meikit pääsevät esittelyyn joskus marras-joulukuun aikana.

Mutta nyt oli kiire - ihan kohta alkaisi hämärtää enkä enää voisi ottaa kuvia luonnonvalossa. Hutaisin silmämeikin viidessä minuutissa ilman häivytyksiä ja ripsiväriä. :D

Näin. Joo, piti vielä ottaa kuvia toisellakin taustalla. :p Kello kului....

Kasvomeikkiä en tehnyt lainkaan. Ja sen huomaa. Kummasti sitä vain ohuella mineraalimeikilläkin on vaikutusta, poskipunasta ja kuultotuotteista puhumattakaan.

Tässä teille Laveran Smoky Grey -meikki viidessä minuutissa tehtynä. Testissä ensi kertaa myös Laveran uusi nestemäinen eyeliner - en tykkää. Huomatkaa rajausten mahtava tarkkuus...! ^_^ Kulmakarvatkin aika päheet.

No, olisiko nyt sitten ollut aika imurille ja silitysraudalle...

Ehei...

"Minäpäs kerään kaikki testausta odottavat BB-voiteet nyt tähän ja teen niille samanlaisen testiaikataulun kuin ripsareille."

Ja päätin aloittaa saman tien Lumenen Balancing BB'stä. Projekti tyssäsi alkuunsa. Sävy on liian vaalea tämän hetkiselle ihonsävylleni, niinkuin todennäköisesti muutkin testi-BB't.

Palataan asiaan talvella.

Nytkö sitten siivouksen pariin...?

No ei kun Facebuukkiin tekemään päivitystä.

Eikä senkään jälkeen vielä imuria.

Vedetäänpäs vielä RIPSARI niin saadaan kuvat Lumenen Volume Serum Mascarastakin. :) (Onkohan tämä maskara enää edes myynnissä..?)

Ripsaroinnin jälkeen aloin vastaamaan blogikommentteihin ja kun lopulta havahduin siihen että se ripsariKUVAkin piti ottaa, oli luonnonvalo tätä luokkaa.

Ei muuta kuin parvelle "studioon".

Semmoiset räpsyt.

Kello oli kuusi kun VIHDOIN tartuin imuriin. Oli niin pimeää että tarvitsin otsalampun nähdäkseni sohvan ja sängyn alle.

Luuletteko, että Mr. Karkkipäivä on imuroinut kertaakaan mun ollessa Kreikassa...? ;)

Kello 20.00 asunto oli imuroitu ja vaatteet silitetty.

Mission complete. :)

Täältä pesee hieman pikselimössäkuvia lauantai-illan palkintogaalasta.

(En tykkää julkaista blogissa näin huonolaatuisia kuvia, mutta totuus on, että en ikinä jaksa raahata minnekään iltamenoihin mukaan järkkäriä ja hyvää, valovoimaista linssiä, joten kuvat ovat aina tätä puuroa...)

Inspiroivimman Kauneusblogin tittelin vei tuttuun tapaan Saara Sarvas, Karkkipäivä sijoittui toiseksi ja kolmantena palkittiin minullekin suhteellisen uusi tuttavuus (vaikkakin jo usean vuoden ikäinen), häikäisevää meikkitaidetta tarjoileva Rose Shock.

Emilia, Rilla ja Marjukka.

Saara ja Rose Shock -Tanja.

Saara.

Hieman vähemmän pikselimössöinen Saara. :)

Saaran lookin inspiraationa toimi @theonlydetox (- josta voin heti tunnustaa ettei se sanonut minulle mitään... Nimimerkillä "Vähän huonosti kärryillä viihdemaailman jutuissa").

Emilia ja Rilla.

Kuvan oikeassa reunassa supersymppis, Pastellimaja-blogia pitävä Hanna, joka on ns. etä-tuttujani mieheni ystäväpiirin kautta. Illan aikana kävi ilmi, että olen aikoinaan ollut Hannan häissäkin - enkä yhtään muistanut sitä...! ^_^ Tulossa vanhaksi for real?

Heidin ja Rillan kanssa.

Valtaosa minusta otetuista kuvista illalta näytti tältä:

Haukkaamassa palaa Rillasta...?

Blogissa voi näyttää itsensä juuri sellaisena kuin päättää, valikoiden postauksiin ne 2% kuvista, jotka onnistuvat. Minun naamani vääntyilee tosielämässä jatkuvasti kuin Jim Carreylla konsanaan. :) Jos pitäisin blogia sen kuvamateriaalin pohjalta, jota about 98% kuvistani edustaa, ei minulla todennäköisesti olisi kauneusblogia vaan komediablogi. ;)

Mustaa Kajalia -blogin Heidi oli upea ilmestys, siis herranjestas tätä kaunotarta..! Oli pakko jäädä tuijottamaan aina kun Heidi kulki ohi... ^_^

Minun muodoillani voi vain haaveilla tällaisista korsetti-lookeista. Ihanaa, Heidi!

Heidi on Saaran ohella pitkäaikaisia meikki-idoleitani, harmi että meikkien tallentuminen kameralle illan valaistuksessa oli mahdottomuus...

.

Sitten niistä HIUKSISTA. Jotka näköjään alkoivat eilen elää netissä ihan omaa elämää. Voikohan sitä pitää jonkinlaisena saavutuksena blogiurallaan, kun omalle tukalle perustetaan ketju keskustelupalstalle...? Lisään CV:hen ;)

Kyseessä oli siis tosiaan peruukki, kuten moni oivalsikin. Mutta hämmästyttävästi, lähes yhtä moni piti tukkaa aitona. :)

Livenä hiukset näyttivät paljon luonnollisemmilta kuin kuvissa (tietysti tilaisuudessa oli hämärä valaistus jne), eikä kukaan muu kuin minut lähemmin tuntevat arvanneet, että kyseessä oli peruukki. Sain paljon kiitoksia ja kehuja uudesta leikkauksestani. :)

Ystäväni on töissä Kinnusella, ja sitä kautta minulle järjestyi lainaan gaalatukka. Koska inhoan hiusten laittoa, keksin, että tällä kertaa skippaan kampaajan kokonaan ja lyön vain päähäni valmiin tukan :)

Tykkäsin hiuksistani aivan valtavasti. Sorry kuva-overload! ^_^ Sävykin oli niin ihana että..! Olen aina karsastanut ruskeaa (olen kerran elämässäni värjännyt hiukset ruskeiksi ja se oli suurin floppi ever), mutta tämä pähkinäinen, vaaleanruskea sävy oli jotenkin kuin tehty mulle.

Mieskin oli ihan että "Miksi et leikkaa tällaisia? Leikkaaleikkaa..!"

Mutta eihän minun hiuksistani tulisi tämän näköisiä vaikka leikkaisin. Hiuslaatuni on aivan erilainen, ja tämän kuohkean, sileän ja suoran polkan sijaan minun kasvojani kehystäisi lättänä, kiharalle koko ajan pyrkivä, pörröinen nössötukka.

Lisätietoja Kinnusen peruukeista saa täältä. Heiltä saa mittatilausperuukkeja ja oikeastaan ihan mitä tahansa peruukkeihin liittyvää. Nykyajan laatuperuukit eivät todellakaan näytä "peruukeilta", ja parhaiden kanssa voi mennä vaikka uimaan.

Minun peruukkini oli kuituhiusta, eikä sitä näin ollen voinut käsitellä tai muotoilla muotoiluaineilla. Eli sitä perunajauhoakaan ei olisi voinut tähän tukkaan laittaa kiillon hillitsemiseksi, terkut muuan lukijalle! ;)

Voisin oikeasti jopa harkita peruukin ostamista.... Luopuminen omista pitkistä kutreistani tuntuu todella vaikealta, mutta pakko myöntää, että tuo lyhyt malli käy minulle mielestäni jopa paremmin kuin pitkät hiukset. Peruukin avulla voisin saada nuo hiukset... menettämättä omia pituuksiani...!

Gaalamekostakin kyseltiin. Se sitten vaihtui ihan viime tingassa... Kävi nimittäin niin, että mä en mahtunut enää siihen Barcelonasta ostettuun French Connectionin mekkoon. :D Jeshh. Taisi Kreikan herkut vähän jättää kylkeä.... ;) (Oikeasti söin siellä ihan sairaasti... tämä postaus on vielä tuloillaan...!)

Niinpä otin päälleni käytännössä ainoan muun kaapissa roikkuvan pikkumustan, Closetin kellohelmaisen mekon joka on tämän vadelmanpunaisen mekon sisko. Eivät ole ihan samaa mallia, mutta kummassakin kellohelma ja taskut = Sanni loves. :)

Nyt on kiire meikkaamaan - Mádaralta tullaan hakemaan minua 30 minsan päästä ja istun tässä vielä sängystä nousseen näköisenä! :D

Kreikan reissuni viimeiselle viikolle halusin jotain erityistä. Ennen kaikkea siksi, että seuraani liittyivät avomieheni ja hänen äitinsä, joille halusin ikimuistoisen Kreikka-elämyksen. Tiedättehän - kun pääsee näyttämään ja esittelemään toisille jotain itselle oikein rakasta ja tärkeää...! Haluaa järjestää kaikkein parasta. :)

Vuoden 2012 Santorinin vierailullani katselin haikeana calderan rinteeseen rakennettuja, laavakiveen koverrettuja luolataloja. Miten viehättäviä ja persoonallisia..! Edessä levittäytyvistä näkymistä puhumattakaan… Tuollaisessa minäkin haluan jollain tulevalla Santorinin visiitillä asua, edes muutaman päivän..!

Alkuperäiset luolatalot ovat nykyään lähes kaikki majoituskäytössä (eipä ihme – sijainti on saaren halutuin), ja kauempaa calderan reunalta löytyy myös uudempia, luolatalojen muotoja mukaillen rakennettuja hotellikomplekseja.

Minä halusin nimenomaan alkuperäiseen.

Löysin meidän talomme netistä (ihan tylsästi) Booking.comin kautta. Siellä välitetään hotellien lisäksi myös "luolia". :)

Systeemi talojen kanssa menee niin, että luolatalojen omistajat ovat luovuttaneet asuntonsa eri majoitusbisneksille, ”managementeille”, jotka vuokraavat niitä heidän puolestaan. Kyseessä ei siis ole hotelli.

Meidän vuokraamassamme talossa oli iso olohuone, kaksi makuuhuonetta, iso kylpyhuone ja keittiö. Katto muodosti viihtyisän terassin, jonne johti niin kapeat portaat että minua vähän jänskätti joka kerta anopin kavutessa niitä...

Talot ovat kirjaimellisesti tulivuoren kraaterin rinteeseeseen koverrettuja, ja jatkuvat luolamaisina pitkälle rinteen sisään. Taloissa on vain muutama hassu ikkuna. Talon sisällä niukan valon leviämistä on pyritty auttamaan rakentamalla huoneiden välille ikkunoita. Olohuoneeseen astuessa näyttää siltä, kuin edessä olisi uusi talon fasaadi ovineen ja ikkunoineen – seinä, jonka takana on makuuhuone.

Meidän talomme on rakennettu 1799.

Luolatalot eivät ole majoitusmuoto halvimmasta päästä – niin kuin ei mikään majapaikka calderan reunalla, mutta kolmen tai useamman hengen majoittuessa samaan taloon hinta jää mahdollisen rajoihin kengännauhabudjettilaisellekin – muutamaksi yöksi.

Kyllä kannatti. Tätä maisemaa ja aamuhetkiä kattoterassilla en unohda koskaan.

<3

Olohuone.

Makuuhuone.

Olohuone.

Makuuhuoneesta olohuoneeseen.

Ikkuna toisesta makuuhuoneesta olohuoneeseen.

Toisesta makuuhuoneesta keittiöön.

Toinen makuuhuone.

Olohuoneen katto.

Kylpyhuoneesta toiseen makuuhuoneeseen.

[vimeo 109093833 w=680 h=383]

Kuvasin kämpässä läpi-talon videon.

.

Santorinin luolataloja on Oian ja Firan kylissä. Niitä voi etsiä netistä hakusanalla 'Santorini cave houses' tai 'Santorini yposkafo' (kreikaksi).

On aamukahveja, ja on aamukahveja.

Domatia-ajat tältä matkalta ovat nyt takana.

Asumme Santorinilla vuonna 1799 rakennetussa, kalderan rinteeseen koverretussa luolatalossa.

Tässä on "työhuoneeni". Kirjoitan teille juuri tässä sohvalla.

Aika hyvä huomen. :)