Moni ei varmaan tiedäkään, että Yves Rocherilla on kokonainen Ecocert-sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja. (Muut YR:n tuotteethan eivät ole luonnonkosmetiikkaa, vaikka kasvipohjaisia ovatkin.)
Linjan nimi on Culture Bio, eikä YR pidä siitä kovinkaan suurta "meteliä" joten ei ihmekään, että sarja on jäänyt vähemmän tunnetuksi luonnonkosmetiikan käyttäjien keskuudessa. Esimerkiksi Rocherin nettikaupan sivuilta linjaa ei edelleenkään löydä kuin sattumanvaraisen surffailun tuloksena. Markkinointivalveutuneena ihmisenä aina ihmettelen (niin kuluttajan kuin ammattilaisenkin näkökulmasta), miten tuotteiden löytäminen tai sivuilla navigointi voidaan joskus tehdä hämmästyttävän vaikeaksi...! Esimerkiksi Culture Bion kohdalla tulee sellainen tunne, että haluaako firma ylipäänsä asiakkaidensa tietävän, että tarjolla on sertifioitu tuotelinja..?
Culture Bio -sarjaan näyttäisi tällä hetkellä kuuluvan 9 tuotetta. Minä sain tuotelinjan testiin jo runsas vuosi sitten, ja osa tuotteista on sittemmin jäänyt valikoimasta pois.
Testaamani tuotteet ovat:
Näiden lisäksi linjaan kuuluu:
Tuotelinjasta voi sanoa yleisesti kaksi asiaa. 1: Alunperin (aika persoonallisena) ideana oli tarjota omat tuotteensa aamuun ja iltaan. Enpähän ole millään muulla kosmetiikkamerkillä törmännyt esimerkiksi aamuvartalovoiteeseen ja iltavartaloöljyyn...! Sittemmin suuri osa näistä aamu/iltatuotteista jätettiin pois. 2: Lähes kaikissa linjan tuotteissa on hamamelis- ja piparminttuvettä. Paula Begounin fanit ainakin harkinnevat pitkään näiden käyttöä, sillä Paula listaa hamameliksen ja erilaiset mentolit ärsyttävien aineiden listalleen ja neuvoo välttämään niitä.
Hamamelista eli taikapähkinää käytetään kosmetiikassa kuitenkin runsaasti antioksidanttisen ja ihohuokosia supistavan vaikutuksensa ansiosta.
Halusin taikapähkinästä ja piparmintusta toisenkin asiantuntijamielipiteen, ja käännyin Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen Päivi Kousan puoleen. Kousan mukaan taikapähkinästä voi riittävänä pitoisuutena olla hyötyä seka- ja akneiholle, mutta liian korkea pitoisuus taas voi ärsyttää. Siksi hän ei suosittelisi hamamelistä sisältäviä tuotteita esimerkiksi couperosa-ihoisille. Samoin mentolin Kousa kertoo voivan ärsyttää ihoa isoina pitoisuuksina, mutta pienet konsentraatiot tuovat tuotteeseen lähinnä tuoksua ja raikasta tunnetta iholle.
Culture Bio -tuotteissa on käytetty hamamelisvettä, eikä tiedossa ole, kuinka paljon ainesosasta on pelkkää vettä ja kuinka monta prosenttia hamamelista. Ainesosa on kuitenkin heti incin kärjessä. Jään miettimään, miksi potentiaalisesti supistavaa, parhaiten sekaiholle sopivaa ainetta on haluttu käyttää näissä kaikille ihotyypeille tarkoitetuissa tuotteissa. Piparminttua on arvatenkin käytetty tuoksuelämyksen kannalta, ja jättäähän se iholle viileän, raikkaan tunteen.
Jaan tuotearviot kahteen omaan postaukseensa, niin "artikkeleista" ei tule niin pitkiä ja raskaita. (Tiedän, tiedän.... Monet teistä ovat sanoneet lukevansa mielellään vaikka kuinka pitkiä juttuja, mutta omaa esteettistä silmääni häiritsevät kilometrimittaiset bloggaukset!)
Totean vielä Culture Bion pakkaussuunnittelusta, että tykkään näiden ulkonäöstä kovasti! Oranssi ja violetti ovat raikkaita värejä, ja ne on yhdistetty mielestäni tyylikkäästi vaaleanvihreään bränditekstiin. Alkuperäisen konseptin mukaisesti violetti väri on liitetty iltatuotteisiin ja oranssi aamutuotteisiin.
Onko lukijoiden joukossa Culture Bion käyttäjiä? Oliko linja monelle teistä tuttu? Tiesittekö ennestään, että Yves Rocherilta löytyy ekosertifioitua kosmetiikkaa?
P.S. Meikkinälkäisille juttu väreihin totuttelusta täällä!
Olen kertonut teille, että kotini pullistelee kosmetiikkaa. Hiljattain tein postauksen siitä, ettei minun tarvitse ostaa esimerkiksi kasvovoiteita, suihkugeelejä tai vartalovoiteita ainakaan pariin vuoteen, koska niitä on varastossa vaikka pienen armeijan tarpeisiin.
Kerroin myös, että välillä on vähän tylsääkin kun ei tarvitse enää ostaa mitään. Siksipä ilahduinkin, kun pari päivää sitten tajusin käsisaippuamme olevan muutamaa murua vaille lopussa.
Jeee!!! Vihdoin joku kosmetiikkatuote joka on oikeasti LOPUSSA, ja jota minun TARVITSEE hankkia lisää! Tästä on otettava kaikki irti! Kun tällainen tilaisuus koittaa neiti Karkkipäivän huushollissa, niin silloin ei todellakaan napata jotain Bliwin saippuaa Prisman reissulla, ehei!
Suunnittelin mielessäni käyväni ainakin Lushissa ja The Body Shopissa ja joissain pienissä kivijalkasaippuakaupoissa nuuhkuttelemassa ja etsimässä jotain ihanaa, elämyksellistä saippuaa.
Myös nettiputiikkien tarjonta oli tietysti tsekattava ja selailin nautiskellen eri kauppojen värikästä valikoimaa. Ottaisinko pirteän katajanmarja-minttusaippuan vai haluanko tuoksutella käsiä pestessä kenties eukalyptusta ja basilikaa..? Vai lähdenkö ihan kunnon herkuttelulinjalle ja puhdistan kätöseni kermaisella suklaamantelisaippualla...?
Voi kuulkaa, minulla oli jo kunnon saippuaostoslistat!
...kunnes sitten.......
....etsin jotain kylpyhuoneen alakaapista, ja silmäni osuivat kaapin viimeisessä nurkkauksessa olevaan tummaan pinoon. Ja samassa muistin sen.
Make Up Storen saippuaa.
Olin hamstrannut Make Up Storen Spa-saippuoita alennusmyynnistä kaksi vuotta sitten. Niitä löytyi viisi kappaletta. Ja ne ovat suuria.
Kestävät varmasti ainakin ensi vuoden puolelle.
*huokaus*
Saippuakaupat, me tapaamme vielä. Kenties vuonna 2013 tai 2014 minun ja katajanmarjamintun tiet vihdoin kohtaavat.
.
Viime lauantaina olin Helsingin Finlandia-talolla esittelemässä Laveran meikkejä ja tekemässä näytösmeikin blogini lukijoiden joukosta löytyneelle mallille.
Bongaa joukosta kääpiö! :) Puolustuksekseni totean, että Laveran Liisan vieressä melkein kuka tahansa näyttää pätkältä! ^_^ Mun vieressä seisova vaalea "Elovena-tyttö" on meikkimalli-lukijani K (unohdin kysyä saanko mainita hänen etunimensä..).
Luonnonkaunis-teeman mukaisesti en halunnut lähteä maalaamaan elovenamaisen K:n kasvoille mitään tummaa iltameikkiä, mutta mieleni teki kuitenkin valita sävyjä joita K ei itse käyttäisi meikissään. K:n luomille valikoituivat Laveran luomivärisävyt Golden Beige, Forest Green ja Mountain Blue.
Ikävä kyllä kukaan ei ottanut valmiista meikistä kunnollista kuvaa edestäpäin, joten en saanut aikaiseksi kivaa "ennen ja jälkeen" -vertailuparia. Huomaamme, ettei meikkikuvien ottaminen sellaiseen tottumattomalle ole niin helppoa! ;) Terkut vain kuvaajalle. :)
Kylläpäs mä olen taas niin vakavana.... Täti keskittyy. :)
Lavalla meikkidemoa veti myös Nvey Econ meikkitaiteilija.
Tässä ainoa lähikuva valmiista meikistä. Meikkiin käytetty yllämainittujen luomivärien lisäksi:
K kertoi juontajalle tykänneensä meikistä, koska se ei vihreäsävyisyydestään huolimatta ollut hänestä liian raskas tai erikoinen.
Kun silmistä ei otettu yhtäkään lähikuvaa, niin tein kotona yrityksen uudelleenluoda näytösmeikki omilla luomiväreilläni. :)
K:n meikissä laitoin Laveran Golden Beigeä sisänurkkaan, Forest Greeniä luomen keskelle ja Mountain Blueta ulkonurkkaan. Mountain Blue sekoittui Forest Greenin kanssa niin, että sävy näytti K:n luomella käytännössä tummanvihreältä. Minun versiossani siniharmaa näyttää sinisemmältä. Mallin versiossa en myöskään meikannut alaluomea jotta kokonaisuus jäisi kevyemmäksi.
Tässä versiossa käytetty sisänurkassa vaaleaa kultaa L'orealin Beige Taupe -paletista, luomen keskellä Grimasin vihreää # 743 ja ulkonurkassa Ben Nyen sävyä Greystone.
Jännä miten eri lailla varjostukset voikin asettua meitsin syvällä oleviin silmiin vs. mallin suurille, "pinnassa" oleville luomille! Olisin _niiiiiin_ onnellinen jos mullakin olisi sellaiset....! *haaveilee*
Ensi lauantaina olen muuten esittelemässä Laveran meikkejä Jyväskylän Sokoksella. :) Tervetuloa vaan sinnekin moikkaamaan jos Jyväskylästä päin löytyy lukijoita. :)
Sivellinpostauksia pyydetään tosi usein. Tässä tulee nyt katsaus perussiveltimiin silmämeikille.
Tein taas kömpelön videon, en tiedä mitä iloa noista on kun kuvan laatu on niin huono mutta katsokoon sen ketä huvittaa. :) Videolla kerron lempisiveltimistäni ja demonstroin, miten niitä käytän perussilmämeikissä. Video on siis tosiaan "For Dummies" -tyyppinen viritys heille, jotka eivät juurikaan ole siveltimiä silmämeikissä käyttäneet.
Tein meikin käytännössä sokkona kun en nähnyt koneen ruudulta juuri mitään ja läppärin "valotkin" välillä sammuivat... ^_^ Jälki on sen mukaista. :P Mutta kyllä siitä hyvin näkee sivellinten perusidean.
[vimeo 39818226 w=490 h=368]
Kuten videossakin totean, neuvon sivellinten hankinnassa aina miettimään ensimmäiseksi omien silmiesi kokoa. Jonkun meikkigurun hehkuttama "must-have"-sivellin ei välttämättä sovi juuri sinun silmillesi tai sinun meikkikäsialaasi. Näin ollen nämä minunkaan suosittelemani eivät tietenkään sovi kaikille. Mutta veikkaan, että ainakin MACin 239:n tyylinen keskikokoinen perussivellin sopii useimpien tarpeisiin.
Yksinkertaisimmillaan peruskokoelmassa olisi mielestäni hyvä olla yksi lättänä yleissivellin, yksi pullea häivytyssivellin ja yksi ohut rajaussivellin.
Perusjengi. Näitä käytän päivittäin. (Alemmat kuvat saa klikattua isommiksi.)
.
"Flatit" eli lättänät yleissiveltimet. MACin #239 (ylempänä) on klassikkoasemassa eikä suotta. Se on täydellisen kokoinen, napakka ja laadukasta karvaa. Kestää ja kestää vuodesta toiseen. Tällä voi tehdä vaikka koko silmämeikin luomivärin "pakkaamisesta" kevyeen häivytykseen.
MAC #228 on synteettinen, ja MAC suositteleekin sitä voidemaisten luomivärien levitykseen. Synteettiset "karvat" sopivat paremmin voidemaisille tuotteille, aidot karvat kuiviin, puuterimaisiin tuotteisiin. Itse käytän 228:ia puuteriluomivärien kanssa ja toimii erinomaisesti.
Haluaisin pystyä suosittelemaan vastaavia siveltimiä halvemmilta merkeiltä, mutta ikävä kyllä en ole aivan MACin veroisia vielä löytänyt. Lisäksi myönnän, että en tunne edullisia sivellinmerkkejä tarpeeksi hyvin. Esimerkiksi Duroylla on todella laaja sivellinvalikoima mutta olen tutustunut vain pieneen murto-osaan siitä. Laveran meikkikeikoilla olen käyttänyt Duroyn siveltimiä ja ne ovat olleet todella hyviä, numeroita en ikävä kyllä muista koska en omista ko. siveltimiä itse.
Lisäksi Grimasilla on joitain oikein hyviä ja edullisia siveltimiä, mutta ne ovat tunnultaan erilaisia kuin MAC 239. Tykkään kovasti esimerkiksi Grimasin #10:stä joka on lättänä ja kooltaan hieman MAC 239:iä suurempi, sekä Grimas #6:sta, joka on kapeampi kuin MAC 228 ja soveltuu hyvin detaljityöskentelyyn.
Häivytyssiveltimet. Ylempänä olevaa, Kinnusen tukusta ostamaani nimetöntä lättänää sivellintä käytän kulmaluulla ja alempaa, pulleaa ja tulppaanin muotoista MACin #217:aa käytän luomivaossa tai koko luomen häivytyksessä (esim. smoky-meikit).
Kinnusen kaltaisia isoja lättänäsiveltimiä löytyy monilta halvoilta merkeiltä, olen nähnyt aivan samanlaisia ainakin Duroylla ja Kicksillä.
Luomivärirajaussiveltimet. Näitä kaikkein pienimpiä siveltimiä käytän alaluomella, tai silloin kun teen yläluomelle luomivärirajauksen. Suosikkini on H&M:n FOB-sivellin jota ei enää valmisteta, se on kaikkein kapeakärkisin sivellin, mutta kuitenkin "flatti" sivellin minkä olen löytänyt. Kicksin sivellin #100 on hyvä vastine, hieman suurempi mutta toimii oikein hyvin alaluomella. Duroylla on myös vastaava.
Tajusin jälkeenpäin, että en videolla sitten esitellytkään tuolla ryhmäkuvassakin näkyvää, alinta sivellintä. Se on MSCHICiltä muinoin saamani Eyeshadow Smudger -niminen sivellin, joka sopii kokonsa puolesta täydellisesti pienen silmän luomikuoppaan. Tällä saa tarkkarajaisemman, selkeämmän banaanivarjostuksen kuin pörheämmällä ja löysemmällä MAC 217:lla. Nimi 'Smudger' viittaa siihen, että sivellin on alunperin tarkoitettu luomivärin "sotkemiseen" eli savustamiseen, mutta itse löysin sille sopivamman käyttöalueen banskuvarjostuksissa.
L'orealilta on ilmestynyt uusi meikkivoide; valoaheijastava Lumi Magique.
Kun uutukaisen hyllypalat ilmestyivät jo runsas kuukausi sitten, mutta en ollut vielä nähnyt itse tuotetta, aloin heti spekuloida josko tässä nyt sitten olisi L'orealin "markettiversio" Lancômen voittoisasta Teint Miraclesta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse saman reseptin tuottamisesta halvemmille markkinoille, vaikka Lumi Magiquen lupaukset "sisältä päin valaistusta ihosta" ovat samat Teint Miraclen kanssa.
Teint Miraclella ja Lumi Magiquella on käytännössä yhteistä vain valoaheijastavuus, muuten ne ovat laadultaan erilaiset. Ja tässä päästään yhteen seikkaan, jonka olen kosmetiikkamyyjän urallani "joutunut" toteamaan. Siinä missä monet luomivärit, huulipunat, maskarat ja hoitovoiteetkin voivat olla aivan yhtä hyviä olivat ne sitten halvempaa sorttia tai kalliimpaa luksusta, on meikkivoiteissa selvä ero kalliimpien voitoksi.
Uskaltaisin väittää, että selektiivisten merkkien meikkivoiteet ovat useimmissa tapauksissa parempia kuin halpojen. KylläKYLLÄ, tottakai sinnekin mahtuu joukkoon heikkoja yksilöitä, mutta koostumukset ja kestävyys ovat useimmilla merkeillä lähtökohtaisesti parempia kuin halvoilla serkuilla. Vaikka en itse tunnetusti kuulu meikkivoiteiden suurkuluttajiin, olen tehnyt tämän havainnon työn kautta kokeillessa asiakkaille eri meikkivoiteita. Monet alan ihmiset näyttäisivät myös jakavan tämän kokemuksen.
Lisäksi selektiivisten meikkivoiteiden puolelta löytyy paljon enemmän valinnanvaraa eri ihotyypeille kuin edullisten joukosta, hoitavista ominaisuuksista puhumattakaan. (Vai löytyykö marketeista esimerkiksi nimenomaan näppyiselle iholle kehitettyä meikkivoidetta? Ei taida.)
Kuvassa iholla Lumi Magiquen sävy N1. Meikkipohjan hohtoa on hieman "sammutettu" irtopuuterilla.
Lumi Magiquekaan ei siis pärjännyt Teint Miracle -"isosiskolle". Se ei sulaudu ihoon yhtä kauniisti, ei peitä yhtä hyvin eikä etenkään pysy yhtä hyvin. Mutta kaikilla ei tietenkään ole heittää meikkivoiteeseen viittäkymppiä. Tällöin Lumi Magique on ihan ok valinta, jos etsit todella heleyttävää, läpikuultavaa meikkivoidetta.
Unohdetaanpa vertailut ja katsotaan miltä Lumi Magique vaikutti omillaan. Otin töistä näytteen ja testasin Lumia n. viikon ajan.
* Tekee erittäin valoaheijastavaa, lähes kiiltävä jälkeä (en suosittelisi rasvoittuvalle iholle)
* On peittävyydeltään hyvin kevyt, sanoisin korkeintaan puolipeittävä.
* Näyttää kauniilta iholla, jossa ei ole paljon peitettävää.
* Pysyy siistinä työpäivän ajan, mutta ei kertaakaan iltaan saakka. Illalliseen mennessä pinta on sulanut; iho näyttää "hikiseltä" ja huokoset ovat korostuneet.
* Joutuu puuteroimaan usein päivän aikana, muuten iho kiiltää. Meikki tuntuu katoavan etenkin nenän alueelta.
* Kokonaisarvio: omaan makuuni vähän liiankin hohtava koostumus. Kestävyys vähän niin ja näin. L'orealin vahvuutena on kuitenkin hyvä sävyvalikoima ja hintakin on varsin kukkaroystävällinen, joten kyllä tämä varmasti käyttäjänsä löytää.
.
Joko lukijoiden joukossa on "lumen taikaa" kokeilleita?
Mineraaliluomiväreillä jatketaan.
Pinkki/koralli/persikka-yhdistelmät kuuluvat lemppareihini, ja tähän versioon toin raikkaan kontrastin lisäämällä alaluomelle kirkkaanvihreän pilkun.
Yläluomella on käytetty neljää toisiinsa liukuvaa sävyä. Luomen sisäpuolikkaalle levitin Coastal Scentsin Coral-sävyä, ulkopuolikkaalle Mad Mineralsin kirsikkapinkkiä Big Applea, luomivakoon Pure Luxen peruspinkkiä sävyä Bloom ja kulmaluulle Pure Luxen pinkkiin shiftaavaa vaaleaa nimeltä Red Aura. Alaluomen vihreä sävy on Mad Mineralsin Big Money.
Kuva sisällä vs. ulkona. Näytänpä taas synkältä.
Alaluomen sisärajaus on tällä kertaa tehty nuden sijaan kunnon valkoisella (IsaDoran Satin White), se sopi mielestäni tähän meikkiin.
En muuten välttämättä pääse koneelle ennen ensi torstaita, joten jos en vastaa kommentteihin niin se johtuu siitä. :) Yksi postaus on ajastettuna tiistaille niin ei tule taas monen päivän "gäppiä".
Muistatteko, kun tein jutun meikkimokista?
Noh, teini-Sanni vuosimallia 1994-1997 voisi olla suoraan kyseisestä postauksesta. :D Ajattelin ilahduttaa teitä näin synkkänä pitkäperjantaina pienellä kuvakavalkadilla teinivuosiltani.
Meikkimokien lisäksi voi havainnoida toisenkin asian. Viime kuussa kirjoittamassani Face-off-jutussa kerroin murehtivani väsynyttä, vanhenevaa naamaani. No, näitä kuvia katsoessa voin vain todeta, että olen nyt 3-kymppisenä ehdottomasti paremman näköinen kuin 15-18-vuotiaana! ^_^
Tarvitseeko sitä edes sanoa ääneen? Kulmakarvat. K-u-l-m-a-k-a-r-v-a-t. Nämä kuvat selittävät myös sen, miksi rypistän koko ajan otsaani - rennossa tilassa kulmakarvani asettuvat suoriksi kuin lakupötköt. ^_^
Kysyin Mr. Karkkipäivältä, josko hän arvaisi mikä meikkimoka tässä kuvassa on esillä. Hän vastasi; "Tuo naama?"
Rakkaani. <3
Ai niin ja kyllä. Mun olkapäällä on rotta tuossa yhdessä kuvassa. Ei mun rotta.
Entä tämä prinsessa sitten? Siskoni sanoi, että näytän Michael Jacksonilta, itse ehdotin Jokeria. Olen muistaakseni 8- tai 9-luokalla tässä, ja maantiedon oppitunnilla.
Poskipuna olisi ollut kova juttu, jos olisin osannut sitä vielä tuossa iässä käyttää.
Tässä täytän 17 vuotta. Kakku on tehty Pet Shop Boysin Introspective-levyn kannen mukaan! Voimme bongata sieltä myös muita tuohon ikäkauteen liittyviä fanitusjuttuja kuten Absolutely Fabulous ja Dame Edna. :)
Pet Shop Boys on kyllä edelleen loistava. ;)
Tässä juhlin 18-vuotisjuhliani Madeiran karnevaaleilla. Tätä päivää olin halunnut juhlistaa maalaamalla huuleni ankoiksi, piirtämällä silmien ympärille kajalkynällä ripsiä ja värittämällä poskeen tähden.
Tämä on yksi mun lempparikuvia! Minä ja paras ystäväni Mili 8-luokalla. Olemme jotenkin niin hellyttävän ja viattoman näköisiä XL-kokoisissa takeissamme! R-Collectionin anorakki oli the shit.
Näiden kuvien ei kyllä pitäisi nähdä päivänvaloa.... Olin 14-15-vuotiaana erityisen mieltynyt röyhelökauluksisiin kukkapaitoihin....!! Etenkin tuo oikeanpuoleisin paitahirvitys oli parasta mitä tiesin - käytin sitä ihan jatkuvasti. Kuvan ihastuttavassa tyylissä olen yhdistänyt siihen kukalliset kengätkin! Ja kuka muistaa nilkkoihin rypytettävät "jenkkisukat"? :D
Ripsiväri, vähän kajalia ja punainen huulipuna - siinäpä teini-Sannin perus-perjantailook! ^_^
Toivottavasti saitte kuvista muutamat naurunhörähdykset. Me ainakin saimme. :)
Hyvää pääsiäistä!
Olen viime viikkoina palannut taas pitkästä aikaa mineraaliluomivärien maailmaan. Mineraaleilla saa luomilleen varmasti kaikkein intensiivisimmät sävyt ja upeimman hohdon (jos sellaista meikkiinsä kaipaa), puhumattakaan mineraalien kameleonttimaisista ominaisuuksista (yksi luomiväri voi shiftata vaikka kolmeen eri sävyyn), mutta kun on ne vaan niin sottaisia käyttää.
Vaikka jauhetta onnistuisikin levittämään luomilleen ilman varisemista, ovat purkit itsessään aina sotkussa ja pitävät huolen siitä, että myös niiden säilytyspaikka on aina mineraalipölyssä. Jauhe on niin hienojakoista, että vaikka kuinka yrittäisit sulkea purkkeja varovasti, leviää jauhe lopulta kannen reunoihin eikä purkkiin voi tarttua ilman että sormesi ovat ihan luomivärissä.
Summa summarum: mineraaliluomiväreillä meikkaaminen on ainakin minun tapauksessani aina aikaavievämpää kuin perinteisillä, puristetuilla luomiväreillä, mutta palkkiona saa vivahteikkaamman meikin.
Meikissä käytetty tummanvihreää Black Pearl -sävyä ulkonurkassa, metsäisen vihreää Leif-sävyä luomivaossa ja tummankultaista Straw-sävyä sisänurkassa. Straw on todella persoonallinen sävy, Pure Luxen määritelmän mukaan "vihreään shiftaava vehnäbeige", mutta minä näen sen eniten kultaisena. Tällä saa yksinäänkin vekkulin meikin kun sen sävy vaihtelee luomella.
...ja enköhän onnistunut kirjoittamaan Black Pearl -sävyn nimen väärin... D'ough! Rajaus on Lumenen kauniinhohtavalla kynällä no. 5 Metsänvihreä, joka harmillisesti vaihdettiin viimeisimmän uudistuksen myötä tylsempään mattasävyyn. Kulmaluun vaalea sävy on L'orealin Golden Green -paletista.
Sain vinkin Greenstreet.fi-verkkokaupan loppuunmyynnistä; kaikki tuotteet -30%. Tarjolla on luonnonkosmetiikkaa, meikkejä ja elintarvikkeita. Meikkejä mm. Santelta, Dr. Hauschkalta ja Couleur Carameliltä ja ihonhoitotuotteita mm. Mádaralta, Dr. Hauschkalta ja Weledalta.
Itse ajattelin tilata pähkinöitä, niitä kun ei useinkaan saa kovin halvalla. :)
P.S. Tulostin kaikki Onnettomat kynnet -postauksen kommentit, vinkkejä tuli niin paljon. Kiitoksia! Biotiini pitää nähtävästi ainakin liittää hankintalistalle.